So, what do you think?

[jarrey]

[Kirke, tule tänne ja ota Maybe mukaasi.]


Kings Waldensin ylle oli koko aamun kerääntynyt valkoisten pilvien seuraksi tummempia, sadetta ennustavia pilviä. Ensimmäiset pisarat eivät kosteasta ilmasta huolimatta olleet kuitenkaan osuneet maahan saakka. Lämpötila oli laskenut, ilma oli kolea, mutta ei kuitenkaan liian kylmä. Päivä oli siis kuitenkin mitä mainioin lämpöiseen Kings Waldensin kauppakeskukseen linnoittautumiseen turvaan matkalla olevalta sateelta. Saint Walden'sin koulun oppilaiden vain viikonloppuihin sijoittuvat rentoutumiseen pyhitetyt vapaapäivät olivat niin harvassa, että jokainen mahdollisuus unohtaa koulu opiskelun lomassa hetkeksi oli käytettävä.
Vaikka opiskelua ei tänä vuonna ollutkaan ehtinyt kertyä hartioille turhan paljon, Cara oli ottanut saamastaan neuvosta vaarin ja ajatellut uudistaa vaatekaappinsa sisältöä muutamalla uudella vaatekappaleella. Hän oli ensin suunnitellut lähtevänsä tutkimaan Kings Waldesin kauppakeskuksen saloja yksinään, mutta törmättyään käytävällä huonekaveriinsa Maybeen, oli hän saanut idean pyytää tätä mukaan. Carasta oli hauskempaa ja mukavempaa selata henkareita seuran kera, vaatteiden ehdottelu kavereille oli hänestä mukavaa ja luovaa. Hänestä oli oikeastaan miellyttävämpää shopata toisille kuin itselleen.

Niinpä kauppakeskuksen vaatekaupat olivat vetäneet puoleensa kuin jättimäinen magneetti. Maybe ja Cara olivat suunnistaneet tiensä kohti Kings Waldenia, jossa Cara ei muuten ollut ainakaan aikaisemmin käynyt, ja löytäneet itsensä pian kauppakeskuksesta. Cara oli hieman pettynyt, hän oli ajatellut kauppakeskuksen olevan suurempi ja paljon monipuolisempi. No parempi tämäkin kuin ei ollenkaan.
Farkkuihin ja luonnonvalkeaan pitkähihaiseen pukeutunut Cara oli tällä hetkellä juuri ihailemassa sinistä neuletta kuola melkein poskella valuen, irrotettuaan himoitsevan katseensa vaatteesta hän kysäisi hymyillen Maybelta millaisista vaatteista tämä piti. Hiukset vapaina selällä ryöpyten Cara piti olkalaukkuaan vasemmalla olallaan ja antoi katseensa vaellella pitkin kaupan vaatekappaleiden monipuolisia ja -ulotteisia värejä ja muotoja, etsien jotakin varteenotettavaa.. Sitten hän löysi sen.
"Luulen, että tämä sopisi sinulle."
Cara nosti erästä tummaa kauluspaidan ja neuleen yhdistelmältä vaikuttavaa puseroa näytille, vei sen Mayben eteen ja katseli paitapuseroa hetken mietteliäästi.
"En ehkä tiedäkään, se voisi olla parempi vaaleana. Kävisi paremmin yhteen hiustesi kanssa. Mitä olet mieltä?"

[kirke]

Toivottavasti kutsu ei ollut tullut säälistä. Maybe toivoi, ettei hänen huonekaverinsa suostunut juttelemaan hänelle, käymään hänen kanssaan syömässä ja viettämään välillä muutenkin aikaa hänen kanssaan vain säälistä. Hän ei uskaltanut ajatella Caraa ystävänä, sillä tyttö ei ollut Mayben muistin mukaan kutsunut häntä sellaiseksi: hän ei tiennyt, mitä ystävyyden merkit olivat, sillä hänellä harvoin oli vastavuoroisia ystävyyssuhteita toisten ikäistensä kanssa. Mutta Maybesta tuntui, että hän olisi ainakin erittäin tyytyväinen ellei onnellinen, jos hänellä olisi Caran kaltainen ystävä.
Cara oli saanut Mayben pois koulun mailtakin, mikä oli jo itsessään mainitsemisen arvoista. Se oli tietenkin sisältänyt sen nöyryyttävän vaiheen, että luvista huolehtiva Addison sai tietää tyttärensä vihdoin lähtevän King's Waldeniin sekä hermostuttavan, neuroottisen tyttöparan melkein paniikkikohtaukseen ajaneen bussimatkan (bakteereja, bakteereja, epähygieenisiä eritteitä, sairaita ihmisiä, ei tietoa henkilökohtaisesta tilasta!). Kauppakeskus oli helpotus julkisen kulkuneuvon jälkeen, joskaan Maybe ei ollut koskaan ollut erityisen kiinnostunut sukupuolensa jumaloimasta shoppailusta ja kammosi vaateostoksia. Hän kuitenkin seurasi Caraa urheasti.

Hän ei vain tiennyt mitään vaatteista.
"En tiedä", hän raakkui kädet suojautuvassa puuskassa ja vilkuili ahdistuneena vaaterivistöjä. Hän oli valinnut huonosti-istuvat, vyöllä ylhäällä pysyvät farkut, muodottoman, valkoisen kauluspaidan ja laivastonsinisen puvuntakin, joka hukutti hänet sisälleen. Ainoa oikeankokoinen vaatekappale oli punainen satiinisolmio.
"Pidän… Uniformuista", hän päätyi sanomaan löytämättä muutakaan sanaa omalle maulleen. Hän katsoi varautuneena Caran esiin nostamaa paitaa ja näytti avuttomalta, kun tämä pohti värien sointuvuutta. Caran maku vaatteissa, vaikka tämä haluaisi ehdoin tahdoin saada Mayben näyttämään naurettavalta, olisi luultavasti silti parempi kuin hänen omansa.
"Ehkä luotan sinun arvioosi", Maybe lupasi ja näpersi varovasti ojennetun paidan kangasta.

[Anteeksi onneton roolini.]

[jarrey]

Seurattuaan huonekaveriaan niin julkisen liikenteen inhottavassa linja-autossa kuin vaatekauppojen värikkäissä maailmoissakin, Cara ei ollut varma, tekikö Maybelle karhunpalveluksen vai ei. Hän oli oppinut niinä kertoina, kun oli jutellut ja käynyt syömässä huonekaverinsa kanssa, että Maybella oli jonkin asteinen ongelma bakteerejen kanssa. Cara ei kuitenkaan välittänyt siitä, sillä pelkäsiväthän kaikki jotakin.

"Uniformuista?" Cara toisti mietteliäänä ja alkoi selata heidän vieressään henkareilla lepääviä vaatekappaleita. Hän toisteli sanaa mielessään pohtien, minkälaisia vaatteita Maybelle oikein ehdottaisikaan. Kyseisestä vaatekaupasta ei liiemmin varmasti juuri uniformuja löytyisi, mutta Cara ei uskonut, että Maybe tosiaan halusi pukeutua niihin kirjaimellisesti. Siispä Cara etsi huonekaverilleen jotain, mikä ehkä kaukaisesti saattoi muistuttaa uniformua.
"Tässä voi olla jotakin."
Hän nosti esiin harmaan jakun ja valkean kauluspaidan (joka oli huomattavasti pienempi kuin Mayben yllä oleva. Cara sai silmiinsä erilaisia farkkuja viereisestä rekistä, joten tyttö kääntyi vaatteet käsivarrellaan selaamaan housuja. Hän valitsi melko tavallisen näköiset, pehmeän kankaan omaavat farkkuhousut.
"Kokeile näitä", hän kehotti ja ojensi vaatekasan Maybelle, "tulen sovituskopin luo, niin voit hihkaista, jos vaatteet ovat liian isoja. Sano vain rohkeasti, jos et pidä niistä."
Cara hymyili rohkaisevasti ja milteinpä patisti Mayben sovituskoppiin.

[kirke]

Maybe tasapainotteli ahdistuksen ja kiitollisuuden välillä. Cara olisi voinut saada oikeutuksen Mayben henkilökohtaiseksi stylistiksi. Tyttö katsoi melkein uteliaana Caran ojentamia vaatteita, sillä ne kieltämättä osuivat hänen suosimaansa tyyliin. Toki hän kadehti Carankin naisellisia ja jokseenkin rennommin valittuja vaatteita, mutta tunsi itsensä idiootiksi edes kuvitellessaan itseään sellaisiin. Tyyli, jota hän nimitti uniformuiksi, tuntui kuuluvan yhteen hänen rutiiniriippuvaisuutensa kanssa: siinä oli koulupukumaista ryhtiä ja säännönmukaisuutta.
Cara oli tosin saanut hänet jo jättämään koulun ja lähtemään shoppailemaan. Ehkä tyttö vallankumoustaisi vielä loputkin hänen elämästään.

Maybe patistui vaivaantuneena sovituskoppiin ja joutui käymään raskasta henkistä kamppailua, ennen kuin sai riisuttua omat vaatteensa näin julkisella paikalla ja valtavan, epäimartelevan peilin edessä. Se sai hänet näyttämään entistä pisamaisemmalta, luisevammalta ja sukupuolettomammalta.
Hän oli kauhistua kokeillessaan uusia vaatteita, sillä vaikka ne olivat edelleen suhteellisen löysät hänen päällään, muodottomiin säkkeihin tottuneelle tytölle ne tuntuivat melkein säädyttömiltä. Tosin, ei kai hänellä ollut muotoja paljasteltavina. Hän näpersi kaulusta aikansa tuijottaen järkyttyneen näköisenä sovituskopin peiliin, aikoi kuoriutua vaatteista ja tajusi sitten, että Cara saattaisi olla kiinnostunut.
Hän kurkisti kiusaantuneena verhon välistä ja tarjoutui näyttämään valittua asua.
"Miltä se näyttää?"

[jarrey]

Cara odotteli kärsivällisesti sovituskopin verhon takana kädet puuskassa. Hän katseli rekkejä ja henkareita yrittäen paikantaa siltä seisomalta jotakin niin ihanaa, että se olisi vain pakko ostaa. Tyttö vei käden hiuksiinsa, sukaisi kahdesti ja vei tummat hiuksensa vasemmalle olalleen. Häntä hieman jännitti sopisivatko vaatteet Maybelle, huonekaverilla kun tuntui olevan vähän hämärä käsitys pukeutumisesta ja ulkonäöstä. Mitäpä se haittasi, kunhan Maybe ei aivan alasti kulkisi.
Mayben kurkistaessa verhon välistä Cara kääntyi takaisin sovituskoppia kohti. Hän hymyili, tarttui verhon reunaan ja veti sen kokonaan auki - antaen katseensa tarkastella näkemäänsä.
"Oikein hienolta! Olet niin pienikokoinen, että vaatteet voisivat olla hivenen vielä tiukempia, muuten ne istuvat minusta hyvin.. Mitä itse sanot? Ovatko ne mukavat päällä?"
Puhuessaan Cara astui askeleen eteenpäin, veti Mayben paidan helmaa alemmas ja asetteli kauluksia paremmin. Cara ei ollut Mayben kauhistuksen, järkytyksen ja kiusaantuneen sekaisen ilmeen takia ollenkaan varma, pitikö tyttö päällään olevista vaatteista vai ei. Tärkeintähän kuitenkin oli, että Maybe itse pitäisi vaatteistaan, ei kukaan muu niitä yllään pitäisi.
"Luulen, että voisit tässä samalla kokeilla muitakin vaatteita kun kerran jo olet siellä."
Cara katosi hetkeksi rekkien väliin, mutta palasi muassaan uusia vaatteita. Hän oli valinnut toiset, tällä kertaa vaaleammat farkut ja beessin v-aukkoisen neuleen.
"Nämä ovat hieman pienempiä kuin nuo. Kokeile neuletta kauluspaidan päälle", Cara hymyili ja sulki sovituskopin verhon.

Sillä välin kun Maybe vietti toista tovia pukukopissa, Cara otti viereisestä vaaterekistä punertavan pitkähihasen ja alkoi mallailla sitä ylävartalolleen peilin edessä. Tytön katse kuitenkin pysähtyi jälleen kerran oikean posken pigmenttiläikkiin. Hän tunnusteli niitä sormenpäillään varovasti henkari edelleen toisessa kädessään. Läikät eivät olleet liian isoja, että ne olisivat häirinneet jokapäiväistä elämää liikaa, mutta ne eivät olleet myöskään niin pieniä, että ne olisivat huomaamattomia tai unohdettavia. Cara oli saanut kuulla läikistä yhtä sun toista 16-vuotisen elämänsä aikana, mutta ei vieläkään osannut päättää pitikö niistä vai ei. Eräänlainen viha-rakkaus-suhde piti hänet koko ajan kasvoissaan olevista pigmenttihäiriöistä tietoisena.
Cara havahtui mietteistään jonkun naisen ohittaessa hänet vaaterekkien väleihin muodostuneella käytävällä. Tyttö laittoi paidan takaisin paikoilleen, vilkaisi hiljaa huokaisten vielä peiliin ja siirtyi sitten takaisin sovituskopin taakse.
"Onnistuuko?"

[kirke]

Maybe oli suhteellisen hämärä kaikin puolin, joten Caran taito poimia hänen makuaan miellyttäviä vaatteita ensiyrittämällä oli jotain, mitä Addison olisi kadehtinut. Tyttö hypähti syvemmälle sovituskoppiin, kun Cara veti verhon auki, sillä vaatetuksestaan huolimatta hän tunsi olonsa melkein alastomaksi normaaleja vaatteitaan paremmin istuvassa asussa. Sovituskopeissa oli jotain kammottavaa ja intiimiä, sillä vain usein raolleen jäävä verho erotti puolialastomat ihmiset julkisista paikoista.
Intiimi sai aivan uuden merkityksen, sillä Cara astui samaan sovituskoppiin saaden Mayben painautumaan peiliä vasten ja korjaili vain rennosti hänen vaatetustaan.
Aistiherkälle tytölle täysin viatonkin kosketus sähköisti jokaisen hermopään ja oli lukita hänet täysin. Oliko se osoitus ystävyydestä? Jokin eleessä oli tavattoman koskettavaa ja herätti nöyryyttävän, lämpimän hehkun, sillä hänellä ei ollut ystäviä. Totta puhuen hänellä ei tainnut olla ketään. Missään. Hän räpytteli haukansilmiään ja potki muka neroksi luettavaa mieltään toimintaan, vaikka iho kihelmöi edelleen kuin sähköiskun jälkimainingeissa.
"Ky-kyllä. Ne ovat mukavat", hän sanoi konemaisesti ja näpersi levottomana korjattua helmaa.

Hän nojasi peiliin ja hieroi kasvojaan, kun Cara haki uusia vaatteita ja sitten puoliksi alistuneena ja puoliksi uteliaana sovitti uusia vaatteita kurkistaen uudelleen verhon välistä, kun kuuli tytön äänen sen takaa.
"Kai", hän vastasi tuntien olonsa hyvin epävarmaksi näin vieraalla maalla ja kaukana omasta mukavuusalueestaan.
"Miltä ne näyttävät?" hän kysyi pakotetusti ja liikahti vaivaantuneena tuijottaen Caraa paniikinkatkuisesti otsatukkansa alta.

[Anteeksi jumituksesta.]

[jarrey]

Cara katseli tyynesti hymyillen Mayben pienen kehon verhoavia vaatteita, jotka hän oli valinnut vaateliikkeen vaatekappaleista mutkallaan olevista rekeistä. Hän nosti mietteliäästi käden leualleen ja melkein unohtui pohtimaan, olisivatko valkeat farkut olleet vaaleansinisiä paremmat, mutta Mayben olemus vei iänikuiselta farkkuihin liittyneeltä kysymykseltä pohjan, sillä Maybe näytti oikeasti sievältä ja jollakin tapaa suloiseltakin. Carasta vaatteet sopivat tälle kuitenkin paremmin kuin hän oli odottanut.
"Olet oikein nätti", hän sanoi iloisesti (ääneen sekoittui ripaus yllättyneisyyttä) ja laski kätensä, "Ehkä tämä riittää tällä kertaa.. Mennäänkö kahville?"

Mayben ilmeisesti vastattua myöntävästi Cara kehotti tyttöä vaihtamaan vaatteet takaisin omiinsa, vaikka Cara olikin vähällä pyytää Maybea jättämään uuden vaateparren päälleen. Sen sijaan Cara papatisti Maybea ostamaan sovituskoppiin raahatut asukokonaisuudet, jonka jälkeen hän tyytyväisenä Mayben suurehkoon ostoskassiin vilkaisten yritti paikantaa King's Waldenin kauppakeskuksessa jonkin hyvän kahvilan.
Saatuaan sen näköpiiriinsä, Cara tarjoutui tarjoamaan Maybelle mitä juotavaa tai syötävää tai vaihtoehtoisesti kumpaisiakin hän ikinä halusikaan. Cara tilasi itselleen vain vihreää teetä, maksoi molempien tilaukset ja istuutui kaksipaikkaiseen nurkkapöytään. Tyttö kietoi kylmät sormensa höyryävän teekupin ympärille.

[kirke]

Caran täytyi olla supersankari. Maybe ei käsittänyt, miten oli tullut ympäripuhutuksi ostamaan kaksi uutta asukokonaisuutta. Cara oli tosin sanonut häntä nätiksi, minkä äänestä läpikuultanut yllättyneisyys saattoi kyllä kääntää kohteliaisuudesta loukkaukseksi. Moisen imartelun huumaamana hän oli ostanut uusia vaatteita, vaikka vanhatkin olivat aivan käyttökelpoisia. Mielikuva melkein hyvinistuvista, tyylikkäistä asuista ja absurdi ajatus siitä, että hän voisi olla millään mittakaavalla viehättävä kuitenkin kummittelivat sinnikkäästi hänen mielessään ja kutsuivat ostamaan lisää.
Sen lisäksi tyttö oli rikkonut hänen neuroosiaan vastaan ja tarjonnut hänelle hygieenisesti pullotetun luomutuoremehun, ennen kuin hän ehti protestoida - selvästi tytöllä oli yliluonnollisia kykyjä.

Valitettavasti Maybella ei. Hänellä meni ikuisuus lakata kiemurtelemasta vaivaantuneesti ja sitten toinen avata vieraan tarjoama mehu ahdistuneiden, puoliäänettömien ja kymmenien kiitosten jälkeen. Hän vilkaisi melkein vainoharhaisesti jaloissaan olevaa vaatekassia ja kumartui sitten kurkistamaan Caran jalkoihin.
"Etkö sinä halunnut mitään?" hän kysyi epävarmasti. Hän oli olettanut lähtevänsä Caran seuraksi vaateostoksille, sillä ei varmasti kelvannut makutuomariksi, mutta näköjään roolit olivat vaihtuneet.

[jarrey]

Cara havahtui Mayben kysymykseen yllättyneenä ja vilkaisi jalkoihinsa. Yleensä hänellä oli suuria vaikeuksia päästä kaupoista ulos ostamatta edes jotakin, päivän päätteeksi hänellä olikin usein monia pieniä ostoskasseja survottuina yhteen isompaan ja lompakossa asusteli enää koiperhosia. Tällä kertaa Cara oli innostunut niin kovin etsimään Maybelle vaatteita, että ei ollut itse edes kaivannut sovituskoppiin.
"En näköjään", Cara myönsi hymyillen, "vaatekaappini on varmaan kiitollinen, se repeääkin kohta liitoksistaan."

Hän alkoi hitaasti sekoitella kuumaa teetään lusikalla ja ennen kuin hän maistoi juomaansa, hän naputti lusikkaa varovasti kupin reunaan ja jätti lusikan käteensä.
"Vieläkin liian kuumaa", Cara mumisi ja jatkoi hämmentämistä, "pidätkö mehustasi?"
Tyttö katseli Maybea rauhallisesti ja ihasteli tämän värikästä tukkaa alkaen tuntea vastustamatonta halua maalata Mayben olemus kankaalle. Oikeastaan Cara olisi halunnut etsiä heti lehtiön ja lyijykynän laukkunsa pojalta ja alkaa piirtää siellä rauhallisessa, viihtyisässä kuppilassa. Hän kuitenkin yritti hillitä itseään, koska hän arveli, että se olisi ollut töykeää ja tungettelevaa.
"On mukavaa olla silloin tällöin hetki poissa koulun alueelta, vaikka Saint Walden's onkin viihtyisä. Eikö sinustakin?" Cara yritti viedä ajatuksiaan taiteista pois, mutta ei kyennyt pysymään vaiti, "saanko piirtää sinusta joskus kuvan?"
Tyttö ajatteli kuulostavansa omituiselta, mutta kontekstiton kysymys vain pulpahti hänen huuliltaan, eikä hän osannut kääntää aikaakaan takaisin.

[kirke]

Miksi Cara kysyi? Maybe liikahti vaivaantuneena ja pyöritteli mehupulloa sormissaan osaamatta juoda sitä. Hän yritti nostaa pulloa, mutta hänen kätensä painoi sitä pöytää vasten kuin halvaantuneena naurettavien neuroosien jyllätessä. Mehussa ei ollut vikaa, vaan hänessä.
"Kyllä. Kiitos. Taas", hän mutisi tuijottaen sitä tiiviisti ja päätteli, että mehun tarjoaja kysyi saadakseen vielä muutaman kiitoksen. Maybe tavallisesti kielsi äitiäänkään tarjoamasta hänelle mitään, vaikka hänen säästönsä olivatkin suurimmaksi osaksi äitin ansioita. Valitettavaa. Tyttö tuijotti intensiivisesti, hennot kulmat mietteliäästi kurtussa, ennen kuin keksi toivottavasti sosiaalisesti suotavan vastakysymyksen. Cara kuitenkin ehti jo jatkaa.

"Niin kai", tyttö myöntyi epävarmana, sillä hän tunsi olonsa lähinnä ahdistuneeksi ja turvattomaksi jättäessään koulun rutiineista ja säännöistä järjestelmällisen ja tutun ympäristön. Hän yritti kuitenkin urheasti olla sosiaalisesti suotava ja kuulemma sosiaalisen suotavuuteen kuului small-talkiin myöntyminen, vaikka olisi itse eri mieltä. Käsittämätöntä.
"Anteeksi?" hän joutui ähkäisemään, kun tuskin suunvuoroa antava seuralainen ehdotti jotakin absurdia. Maybe tuijotti intensiivisemmin.
"Kai", hän vastasi epäluuloisesti. Minkä karikatyyrin Cara oikein halusi piirtää hänestä? Vaihtaakseen ajatuksensa miellyttävämmille raiteille, Maybe vaihtoi aihetta aivan yhtä jäykästi ja irrallisesti kuin hänen maneeriinsa kuului.
"Haluatko palata koululle?"

[jarrey]

Cara ei voinut kuin hymähtää Mayben alituisille kiitoksille, vaikka ensimmäinenkin olisi ollut aivan tarpeeksi. Hän toivoi, ettei Maybe ajatellut olevansa ikuisessa kiitollisuudenvelassa yhden mehupullon takia. Se oli kuitenkin vain mehua, ei palkkamurhaajan työkuvaan sopiva palvelus tai törkeä ryöstö.
"Ole hyvä vain, ei tarvitse kiitellä", tyttö vastasi hiukan vaivaantuneesti.
Cara loi Maybeen anteeksipyytävän katseen kuullessaan toisen järkyttyneen ähkäisyn. Hän oli avaamassa suutaan, aikeissa pyytämässä anteeksi ja selittää tarkemmin mitä oli tarkoittanut, mutta Mayben esittämä kysymys keskeytti hänet. Cara katsoi Maybea hetken aikaa ja kurtisti kulmiaan aavistuksen peläten loukanneensa Maybea oudolla kysymyksellään.
"Käyhän se", hän sanoi sovittelevasti ja vei teekupin huulilleen.

[Taisi tulla peli päätökseensä. Kiitoksia pelistä!]

[kirke]

[Kiitos samoin.]