Chester Ito

Nimi: Chester Ito
Kutsumanimi: Chet (oikeaa nimeä käyttävät lähinnä opettajat ja vieraat, esittelee itsensä näin)
Sukupuoli: mies
Ikä: 18
Syntymäpäivä & horoskooppi: 10.8, leijona
Seksuaalinen suuntautuminen: määriteltävissä biseksuaaliksi; se, kumpi sukupuoli viehättää enemmän, vaihtelee
Siviilisääty: naimaton, seurustelee Ren Yamadan kanssa
Kielitaito: englanti (puhuu sujuvasti lievällä aksentilla, kirjoituksessa näkyy aika-ajoin suuriakin virheitä), japani (äidinkieli), ranska (japanipohjan takia verbaalinen osuus hieman kömpelö, muuten kohtalainen)
Keskiarvo: 8,3
Stipendi: urheilu (tanssi, tyylinä nyky/show ja hieman sivuun jäänyt breakdance)
Huone: 3
Harrastukset: tanssi, laulu (rajoittuu lähinnä suihkuverhon taakse ja humalatilaan)

Ulkonäkö: Aasialainen ja eurooppalainen perimä sekoittuvat Chetin ulkonäössä. Hän on 176 senttiä pitkä ja painaa keskimäärin noin kuusikymmentä kiloa, vaikka luku saattaa heitellä puolin ja toisin. Tummat silmät ja hiukset sekä kalpeammista briteistä poikkeava ihonväri tekevät hänestä aasialaisen näköisen. Kasvonpiirteet paljastavat kuitenkin lännestä tulevan perimän: silmien muoto poikkeaa hieman muista japanilaisista, samoin myös suorat kasvonpiirteet.

Japanissa ollessaan Chetiä kuvailtiin termillä chou kakkoii lähinnä teinityttöjen toimesta (tällä saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että hänessä oli ulkomaalaista verta), mutta muutettuaan Britanniaan hän ei enää kuule siihen viittaavia sanoja, eikä erotu juurikaan massasta. Hän ei ole tyrmäävän kaunis tai henkeäsalpaavan komea, mutta kasvoiltaan miellyttävä ja tarpeeksi esteettinen. Enimmäkseen hänessä on koiranpentumaista suloisuutta varsinaisen hyvännäköisyyden sijaan.

Chet hyödyntää aina perjantain ja viikonloppujen tilaisuuden käyttää jotain muuta kuin koulupukua. Hän raahasi muuttaessaan koko vaatekaappinsa (ja Vogue Hommes Japan-lehtensä) mukanaan, ja tyyli onkin lähinnä pojan sydäntä. Tämä on osasyy, miksi hän ystävystyy helposti myös tyttöjen kanssa - matka manikyyrituoliin ei ole enää pitkä. Tyylilleen uskollisena Chet kihartaa epätoivoisesti aasialaisen jäykkiä hiuksiaan, mutta saa ne lähinnä laineille ja joskus luovuttaa, jättäen ne suoriksi. Hänen toinen tavaramerkkinsä on kasvoille käytännössä liimautunut hymy. Hellyttävä, lähes villikkomainen virne onkin yksi Chetin ulkonäön pelastajista, jos hieman liian suuri nenä ja asteen verran turhan pienet silmät häiritsevät liikaa.

Tanssijana Chet on olemukseltaan ja liikkeiltään sulava ja kontrolloitu. Hän saattaa joskus unohtaa kehonhallintansa ja kompuroida jännittyneesti, mutta yleensä sulavuus tulee luonnostaan. Myös pojan ryhti on hyvä ja hän kantaa itsensä sujuvasti. Tanssi onkin parantanut vaaleaverikön ulkoista olemusta monin kerroin.

Luonne: Chet Itoa voi kuvailla kokonaisvaltaisesti yhdellä sanalla. Performanssi. Vaikka pojan luonne ei olekaan kieroileva tai salakavala, hän kuitenkin elää omanlaistaan näytöstä jokaisena vuorokauden tuntina. Chetillä on paitsi palava, alitajuinen tarve tehdä itsestään mahdollisimman näkyvä ja kuuluva vaikka maineensa kustannuksella, myös ehtymätön rakkaus julkiseen esiintymiseen. Hän on purkanut sen tanssiharrastukseensa, jossa on kieltämättä kiusallisen lahjakas. Harrastus alkoi hänen ollessaan 9-vuotias, ja on jatkunut tähän päivään asti. Tyylejä ovat show- ja nykytanssi, sekä myös aiemmin vahvana vaikuttajana ollut breakdance, josta poika on vähitellen luopunut.

Chet on kiltti ja tyhmä. Hän muistuttaa koiranpentua, joka seurailee uskollisena kaikkia ihmisiä, jotka vain suostuvat antamaan sille huomiota. Hänen aikomuksensa eivät ole koskaan pahat, vaan Chet haluaa vain ystävystyä kaikkien kanssa. Hän on hyvin puhelias ja ylipirteä, mikä laittaa monet vastaantulijat miettimään, onko häneen kenties kiinnitetty loputon energialähde. Kiltteys ei tässä tapauksessa tulekaan säyseässä paketissa, vaan Chetin ylitsepursuava energia tuppaa aiheuttamaan ikäviä sivuilmiöitä. Kun ottaa vielä huomioon, ettei koulun alhaisimman keskiarvon oppilasta ole siunattu suurilla älyn- tai järjenlahjoilla, kaaos tämän purjehtiessa paikalle on lähestulkoon varma. Chet ei tunne käsitettä häpeä, ja hän tekee käytännössä mitä tahansa saadakseen edes jonkun huomion. Tätä viettiä tukee aivan yhtä sekopäinen ja samalla myös mittaamattoman rikas huonetoveri Jocey Greenwood, jonka kanssa Chet systemaattisesti tuhoaa Saint Walden'sin vanhoillisia rakenteita.

Kiltteyteen, tyhmyyteen ja energisyyteen kuuluu isona osana myös lapsellisuus. Varmaankin jokainen koulun oppilas tuntee Chetin mieltymyksen makeisiin, mikä on tähän asti ilmennyt muun muassa oppilaskunnan järjestämiin halloween-naamiaisiin osallistumisessa jättikokoisena vaahtokarkkina. Sarkastiset ja näsäviisaat kommentit eivät koskaan uppoa, sillä Chet harvoin ymmärtää niitä. Hän on tietyissä elämänalueissaan vielä hämmentävän viaton, ja uskoo ensisijaisesti ihmisistä hyvää. Luottamus on pojan puolelta lähes automaattista.

Chetilläkin on pimeä puoli, vaikka se onkin repaleinen ja vaikeasti tavoitettavissa. Ensinnäkin hänen itsetuntonsa on huono - harvat tulevat koskaan ajatelleeksi asiaa, mutta Chetin käsitys itsestään ei ole kovinkaan hohdokas. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että hän takertuu jokaiseen ihmiseen, joka osoittaa vähääkään kiintymystä häntä kohtaan, ja tarjoaa kaiken, mitä näkee pystyvänsä antamaan saadakseen nämä pysymään luonaan. Chetin suhde seksiin ei ole täysin terve, sillä hän näkee sen yhtenä tapana pitää ihmiset lähellään, ja onkin etenkin menneisyydessään lähtenyt melkein kenen tahansa matkaan. Hän on myös myynyt itseään virallisin termein, mutta kyseisen aikakauden takana on täysin oma tarinansa. Nimitys lutka voisi olla sopiva hänelle, mutta nykyisin poika on huomattavasti rauhoittunut parisuhteensa säilyvyyden vuoksi.

Menneisyydessään Chetillä on huonon itsetunnon lisäksi vaikea isäsuhde, huumeiden väärinkäyttöä ja lukuisia dilemmoja seksuaalisuutensa suhteen. Perhe ei koskaan tukenut häntä itsehyväksyntänsä tai tanssiharrastuksensa kanssa, ja sen sisäisiä kiistoja oli runsaasti. Osittain huonojen sukulaissuhteiden takia ystävät ovat pojalle liioitellun tärkeitä. Kapinavaihe on tullut ja mennyt: yksi sen tuotoksista oli muun muassa noin 13-vuotiaana alkanut kynsienlaittoharrastus. Aluksi Chet ehosti omia käsiään, mutta tajuttuaan, että hänen sanaton näpäytyksensä isälle vaikutti myös muihin ja johti muun muassa muutamaan rinnakkaisluokan pojan aloittamaan pahoinpitelyyn, poika siirtyi muiden kynsien koristelemiseen. Luokan tytöt olivat hyviä uhreja, ja Chet pitää kynsitaiteilusta vielä tänäkin päivänä, vaikka sen symboliikka onkin muuttunut.

Monet ovat etäältä seuranneet Chetin kiinnostusta kynsiin, lähes pakkomielteistä suhtautumista ulkonäköön ja hiuksiin sekä laaja-alaista tanssiharrastusta ja tulleet yhteen johtopäätökseen: homo. Tanssijan seksuaalisuus on yksi hänen perheensä suurimmista tabuista, vaikka hän itse onkin sen kanssa varsin avoin. Faktan hyväksyminen ei ollut aina helppoa, mutta nykyään Chet määrittelee itsensä biseksuaaliksi. Hänellä on ollut elämänsä aikana eniten miessuhteita ja seurustelee tälläkin hetkellä pojan kanssa, mutta myös tytöt saavat hänessä jossain määrin aikaan vipinää. Chetillä on kuitenkin aina ollut vaikeuksia lähestyä tyttöjä romanttisessa mielessä, ja hänet usein luokitellaan välittömästi ystävälokeroon käytöksensä vuoksi. Hyvä esimerkki epätoivoisesta tyttöihastuksesta on Saint Waldenia käyvä Lillian May, johon Chet toivottomasti kiintyi. Nykyään kaksikko on pelkkiä ystäviä, mutta aikoinaan Chet muun muassa seurasi Lilyä ympäri koulua, yllätti tämän suihkussa ja roikkui tässä epätoivoisella vimmalla. Naiset eivät vain ole hänen alansa.

Jopa Chetillä on kyky raivostua ja loukkaantua, mutta molemmat tunnereaktiot on piilotettu jonnekin hyvin syvälle - molemmat täytyy kaivaa esiin. Vain ja ainoastaan läheisimmät ystävät pystyvätkin tähän, ja silloinkaan he harvoin tietävät, mitä etsivät. Kunnolla suuttuessaan Chetistä tulee huomattavasti verbaalisempi kuin tavallisesti: normaalielämässä hänellä on vaikeuksia pysyä vaikeiden lauseiden perässä tai keksiä ärhäköitä vastapuheita, mutta oikeasti vihaisena sanat pulppuavat tanssijan suusta. Chetin suututtaminen on hyvin vaikeaa, eikä siinä ole tähän mennessä onnistunut kuin hänen isänsä, veljensä ja eräs tietty Ren Yamada. Poika voi kyllä riidellä ja pitää mykkäkoulua, mutta varsinaista raivoa on melkein mahdoton löytää.

Menneisyys ja perhe: Chetin isä, Saburo Ito, on japanilainen liikemies, joka on luonut menestyksekkään uransa Mitsubishi Group -yritysryhmän riveissä. Noin kaksikymmentäkolme vuotta sitten hän tapasi työmatkallaan New Yorkiin nuoren, englantilaisen hammaslääkärin, joka oli lomalla ystävättäriensä kanssa. Puhjenneesta lomaromanssista tulikin jotain enemmän, ja noin vuoden tapailun jälkeen Saburo sai suostuteltua kumppaninsa, Meredith Heathcoten, muuttamaan kanssaan Japaniin. Meredith suostui, mistä on muun muassa pääteltävissä, ettei näennäisesti älykkäällä naisella ollut kaikki kotona: hän muutti vieraaseen maahan toiselle puolen planeettaa osaamatta sanaakaan sen kieltä tai tuntematta sieltä ketään muuta kuin miesystävänsä. Jotain, mitä kuka tahansa ei vapaaehtoisesti tee. Toisaalta voidaan myös spekuloida, että Meredithin siirto olikin uhkarohkean typeryyden sijaan taktinen: Saburon ura oli jo silloin nousussa, ja hän oli myös varakkaan perheen poika - Meredithin ei tarvitsisi ainakaan huolehtia rahasta.

Pariskunta asettui Yokohamaan, missä he menivät myös naimisiin. Saburon perhe odotti vääjäämättä lapsenlapsia, mutta kolmeen vuoteen mitään ei kuulunut kovasta yrityksestä huolimatta. Sitten, yhtäkkiä, Meredith havaitsi olevansa raskaana. Tästäkin tapauksesta ja sitä ympäröivien tapahtumien kulusta on monia versioita: julkisesti on aina kerrottu vain, että heidät kohtasi onni, ja monen vuoden ponnistelujen jälkeen Meredith alkoi vihdoin odottaa Chetiä. Monet versioista viittaavat kuitenkin siihen, että esikoisen alullepanija ei suinkaan olisi ollut itse Saburo Ito, vaan hänen golfkaverinsa sekä tunnettu pelimies Takeo Matsuda. Jää spekulointien varaan, onko kyseisessä juorussa totuuden siemen ja jäikö isän ja pojan välinen suhde sen vuoksi etäiseksi, vai oliko kyseessä jotain aivan muuta.

Vaikka isästä ei paljon iloa ollutkaan, pieni Chester Ito syntyi silti suhteellisen onnellisiin olosuhteisiin. Äiti on ollut hänelle aina läheinen, ja jo pienestä saakka poika on kysynyt tältä neuvoa kaikessa, mitä tekeekin. Ensimmäiset vuotensa Chetiä pidettiin kotona, mutta kuusivuotiaana hänet kirjaimellisesti heivattiin yksityisen ala-asteen porteille (tähän tapaukseen liittyi paljon hätääntynyttä itkua, potkimista, sydäntäsärkeviä pyyntöjä päästä takaisin kotiin äidin luo ja yksi kolarin ajanut jäätelöauto, mutta koko tarinan kertomisessa kestäisi aivan liian kauan). Poru äkkinäisestä joutumisesta sosiaaliseen ympäristöön lakkasi kuitenkin nopeasti, sillä Chet osoittautui luonteeltaan avoimeksi ja helposti pidettäväksi pojaksi. Koulussa hän ei ehkä ollut mahtavin, mutta hänellä oli paljon ystäviä. Chet liittyi jalkapallojoukkueseen ja nautti pelaamisesta, vaikka jo pienenä tuntuikin, että jokin muu ja tuntematon olisi voinut olla omanlaisempaa.

Tässä vaiheessa maailmaan oli myös putkahtanut jo toinen Iton nimeä kantava lapsi. Pieni Aidan, joka on jo ulkonäöllisesti varmistettavissa Saburon pojaksi, syntyi neljä vuotta Chetiä myöhemmin. Aluksi veljesten suhde eteni loistavasti: Chet piti Aidanin yhtäkkistä ilmestymistä suorastaan ihmeellisenä, ja oli hyvin kiinnostunut pikkuveljestään. Kun Aidan kasvoi, sisarusten suhde kasvoi entistä läheisemmäksi. Vaikka Chet oli keskimääräistä vähä-älyisempi, energinen ja puhui ohi suunsa, hän oli samalla koulun jalkapallojoukkueen laitahyökkääjä ja suosittu. Aidan sai tästä etuja jo nuorena, sillä vanhemmat eivät halunneet toistaa esikoisensa kanssa tehtyä virhettä ja laittoivat nuoremman poikansa päiväkotiin sekä esikouluun, jotka olivat samassa rakennuksessa ala-asteen kanssa.

Yhdeksänvuotiaana Chet päätyi tanssin pariin oikeastaan itseensä liittymättömistä syistä. Eräs tunnettu seurapiirirouva, joka omisti tanssistudion, kutsui Saburon perheineen katsomaan kaikkien ryhmiensä yhteistä kevätnäytöstä. Lastenvahti peruutti viime hetkellä, joten Saburo ja Meredith joutuivat ottamaan sekä Chetin että tuolloin 5-vuotiaan Aidanin mukaansa. Aidan suhtautui näytökseen tavalla, jolla vain viisivuotias voi siihen suhtautua: hän keskittyi kaikkeen muuhun paitsi itse tanssiin, nyki äitinsä helmaa ja ahdisteli muita katsojia. Chet sen sijaan oli kerrankin hiljaa ja istui liimautuneena penkkiinsä viimeisen esityksen loppusekunteihin asti. Hän oli lumoutunut tavasta, jolla tanssijat liikkuivat ja siitä, kuinka luonnollisilta he näyttivät lavalla. Kotiin päästyään poika alkoi vaatia, että saisi aloittaa harrastuksen. Isä oli shokeeraantunut, sillä hänelle tanssi oli tyttöjen laji, ei jotain, mihin hänen esikoispoikansa kajoaisi. Aihe aiheutti hyvin tulisen riidan siitä, mitä pojat saivat tehdä ja mitä eivät - kunnes Chet juoksi itkemään siitä äidilleen. Meredith, joka suhtautui hyvin lämpimästi lapseensa, vaati tämän nimeä välittömästi studion kirjoille. Näin kävi.

Chet aloitti tanssiharrastuksella breakdancella, sillä se oli hänen isänsä mielestä "poikamaisin tyyli". Poika rakastui siihen heti: hän sai paljon uusia ystäviä, enimmäkseen tyttöjä sekä muutaman pojan, harrastuksensa parista. Koulussa siihen suhtauduttiin lievällä hämmennyksellä, mutta koska laji oli vielä poikamaisen puolella ja Chet kuului edelleenkin jalkapallojoukkueeseen, asia sivuutettiin tovereiden keskuudessa olankohautuksella. Aidan lieni ensimmäisiä, jotka huomasivat, kun Chet alkoi löytää omaa jalansijaansa ja persoonaansa tanssin kautta. Kaksi vuotta breakdancea harrastettuaan, 11-vuotiaana, tanssiin hullaantunut ja studiolla tutuksi tullut Chet päätti ottaa toisenkin tyylin. Showtanssi löysi tiensä hänen viikottaisiin tunteihinsa. Se iski vielä paremmin kuin breakdance, ja Chet pääsi kilpailutasolle asti siitä huolimatta, että hänen isänsä koki melkeinpä hermoromahduksen.

11-vuotiaana Chet löysi myös kynsitaiteilun. Hän alkoi kiinnostua ulkonäöstään, vaikka olikin vielä suhteellisen lyhytkasvuinen. Aluksi poika laittoi omia kynsiään, mutta kun hän huomasi, ettei se aiheuttanut hyvää reaktiota ympäristössä, hän alkoi laittaa tyttöjen kynsiä tilauksesta. Taidot kehittyivät ajan kanssa ja harrastuksesta tuli vakavampi. Yhdentoista vuoden iässä myös Chetin hyvä koulu-ura tuli päätökseensä. Kun laskettiin yhteen hänen tanssiharrastuksensa, kynsienlaittonsa, hiusten kiharrusharjoituksensa, kateutta herättävät kaverityttönsä ja jalkapallojoukkueesta eroaminen, hän putosi koulunsa sosiaalisen hierarkian häntäpäähän. Aluksi hänen vanhat koulukaverinsa muutamaa tyttöä lukuun ottamatta vain katosivat ja sulkivat hänet ulkopuolelleen, mutta kun hänen harrastuksensa etenivät, mukaan tuli myös juoruilu ja nimittely. Oppilaiden käytös siirtyi pikkuhiljaa kiusaamisen puolelle, muuttuen avoimeksi haukkumiseksi, tönimiseksi ja yleiseksi syrjimiseksi. Chetin kasvatus ja länsimainen äiti olivat muuttaneet hänen arvojaan ja maailmannäkemystään: japanilaisten tyypillinen yhteisöpaine ja häpeä eivät olleet koskaan vaikuttaneet häneen samalla tavoin kuin muihin ikätovereihinsa, eikä koulukiusaaminenkaan aiheuttanut samanlaista reaktiota kuin normaalisti. Tilanne jatkui kauan, kunnes lähellä ala-asteen loppua kiusaaminen muuttui väkivaltaiseksi.

Muut siirtyivät eliittikouluihin, mutta Chet varmisti, ettei joutuisi seuraamaan yhtäkään vanhaa luokkatoveriaan. Hän siirtyi 13-vuotiaana yläluokkaiselle, mutta taideaineisiin painottavalle yläasteelle. Valinta oli hyvä, ja samalla Chet sai kehittää tanssiharrastustaan. Breakdance jäi sivummalle, kun showtanssi vei tilaa hänen aikataulussaan, ja samalla koulun pakollisisten linjausten vuoksi nykytanssi nousi kolmanneksi tyylilajiksi. Yläasteelle siirtyessään Chet tapasi myös Ren Yamadan, josta hän kiinnostui lukuisista syistä. Poika keplotteli tiensä uuden tuttavuudensa parhaaksi ystäväksi vuosien kuluessa, sillä Ren siirtyi myös samaan lukioon kuin hän - oppilaitokseen, jossa oli jo oma tanssilinjansa. Suhde Renin kanssa oli aina monimutkainen ja hankalasti määriteltävä. Aluksi he olivat pelkkiä ystäviä, mutta Chet huomasi pian, että hillitty ja ulkopuolisia kohtaan etäinen Ren piti hänestä muussakin kuin platonisessa mielessä. Noihin aikoihin Chet ei ymmärtänyt vielä omia tunteitaan saatika seksuaalisuuttaan, mutta suuteli silti ystäväänsä. Siitä lähtien kaksikon suhde kehittyi ja kasvoi omiin, hieman epäilyttäviin uomiinsa. Renin täyttäessä kuusitoista Chet otti kunnian viedä tämän poikuuden (mitä hänellä ei omien seksuaalisuuteen liittyvien vaikeuksiensa vuoksi enää ollut). He eivät kuitenkaan koskaan virallisesti seurustelleet, vaikka kiertelivätkin monia vuosia, eikä Ren ollut Chetin ainoa säätökumppani.

Biseksuaalisuus oli jotain, minkä Chet oppi hyväksymään 14-vuotiaana. Hän huomasi katsovansa etenkin poikia enemmänkin haluten kuin hyväksyen, mutta samalla myös tytöt kiinnostivat, vaikka hän osasi enimmäkseen vain kaverustua heidän kanssaan. Chetillä oli 15-vuotiaana yksi lyhytaikainen tyttöystävä, Mei, muutama poikaystävä sekä lukuisia epämääräisiä tapauksia. Lopulta jäljelle jäi vain Ren.

Yläasteajat sujuivat hyvin, vaikka hyväksyessään itsensä Chet ajautui aina vain kauemmas isästään, jonka kaikki odotukset olivat siirtyneet Aidaniin. Veljesten suhde oli kariutunut viimeistään Chetin joutuessa koulukiusatuksi, eikä asiaa auttanut se, että kuopus tuntui puolestaan olevan kaikkea, mitä kunniallinen vanhempi koskaan voi toivoa. Hän piti urheilusta ja matemaattisesti huomattavan lahjakas, tähtäsi uraan vanhempiensa jalanjäljissä ja suhtautui Chetiin samalla karsastuksella kuin isänsä. Valinta mennä vielä taidepainotteisempaan lukioon tunnetulle tanssilinjalle ei ainakaan parantanut perheen keskinäisiä välejä.

Chet kävi lukiota Japanissa yhden vuoden. Hän nautti opiskelusta uudessa opinahjossaan ja aloitti samalla huvin vuoksi tankotanssin, mistä oli lopulta enemmän hyötyä kuin hän oikeastaan ymmärsi. Samalla olo oli kuitenkin ahdistunut. Chet ei varsinaisesti pitänyt kotimaastaan tai sen tuomista paineista, joita hänkin oli alkanut pikkuhiljaa sisäistää. Halu päästä ulkomaille kasvoi jatkuvasti. Kaikki tulikin päätepisteeseensä, kun hänen isänsä kyseisenä lukiovuonna sai selville yhden asian, jonka suhteen tämä oli elänyt toistaiseksi onnellisessa tietämättömyydessä. Chet ei ollut koskaan kokenut tärkeäksi avautua täysin seksuaalisuudestaan, ja kun Saburo Ito löysi 17-vuotiaan esikoisensa tuntemattoman, italialaissyntyisen miesmallin käsivarsilta omalta parisängyltään, perhekriisi oli valmis.

Kun yhdisti toisiinsa halun ulkomaille, ahdistuksen kotimaassa ja rikkonaiset välit isään, Chet ei epäröinyt hetkeäkään saadessaan stipendin tanssilinjaltaan. Hän hylkäsi kaiken, jopa parhaan ystävänsä, ja muutti äitinsä synnyinsijoille Britanniaan toiseksi lukiovuodekseen. 17-vuotias poika ei meinannut päästä lähtemään, sillä Meredith ei sietänyt ajatusta lapsestaan toisella puolen maapalloa, mutta Chet ei suostunut kompromissiin.

Äkillinen muutto johti siihen, ettei Chet löytänyt ajoissa sopivaa opiskelupaikkaa. Hän ajautui tavanomaiseen, keskimääräistä huonompaan kouluun Lontoon liepeille – kotiinpaluu tuntui ylitsepääsemättömältä, eikä hänen ylpeytensä antanut myöten. Ei tanssilinjaa, ei painotuksia, ei mitään. Likainen, remontoimaton, ränsistynyt koulurakennus, pieni, tukahduttavan ahdas yksiö noin kilometrin päästä. Chetille oli opetettu yksityisesti englantia, mutta hänen taitonsa tuntuivat minimaalisilta natiiviin kieleen verrattuna. Kun edessä oli kielimuuri, koti-ikävä, täysin uusi maa ja sosiaalinen tyhjiö, hänestä tuli nopeasti epätoivoinen.

Toinen lukiovuosi sujui huonommin kuin Chet olisi osannut arvata. Poika sai lopulta seuraa siitä huolimatta, että oli käyttäytyi kuin eksynyt saaliseläin eikä hallinnut eloaan uudessa maassa: ensimmäisten, yksinäisten kuukausien jälkeen Chet tutustui Paul Lyonsiin. Noin kuuden pojan jengin kanssa liikkuva, suosittu pörröpää, joka osasi olla rento, hauska ja lähestulkoon hurmaava – kunhan hänet piti tyytyväisenä. Paul tunsi kaikki ja kaikki tunsivat Paulin. Chetistä tuli eräänlainen juoksupoika, joku, joka haki automaatista limsaa, teki läksyjä harakanvarpain, juoksi asioilla. Untuvikko ja heikkopussi. Hän tiedosti kyllä oman asemansa, muttei oikeastaan häiriintynyt tiedosta paljoakaan: mieluummin pohjalla kuin yksin.

Chet päätyi kuitenkin kiipeämään sosiaalisia tikapuita ja pääsi itsevarmuutta saatuaan piireihin. Paul tunnettiin etenkin yhdestä asiasta: hän saattoi olla viihdyttävää seuraa, mutta samalla myös senpuolisen Lontoon paras huumediileri ikäluokalleen. Loppu olikin monet kerrat läpikäytyä, varoittavien dokumenttien ja tietoiskujen tavanomaista jauhantaa. Chet koitti pitää huumausaineiden käyttönsä tasaisena, mutta lipsui nopeasti, ja talveen mennessä hänen kontrollinsa oli kadonnut kokonaan. Chet käytti melkeinpä mitä tahansa, mitä vain sai käsiinsä aina heroiinista ja kokaiinista enkelipölyyn, ekstaasiin ja LSD:hen. Kaksi viimeisenä mainittua muiden amfetamiinien lisäksi olivat tosin se, mihin poika eniten keskittyi.

Huumeet veivät mukanaan. Chetin addiktion kasvaessa myös hänen todellisuudentajunsa sumeni. Hän auttoi pikkurikoksissa, varasti ja myi paitsi suurimman osan huonekaluistaan ja ryöstämistään esineistä, myös itseään. Prostituutio oli jotain, mitä Chet ei ollut koskaan kuvitellut harjoittavansa siitä huolimatta, että tuppasi aikoinaan makaamaan melkein kaiken kanssa, mikä vain liikkui. Sen vuoden talvi ja alkukevät olivat synkimpiä aikoja, eivätkä ne olisi varmaankaan loppuneet muun kuin vahingon kautta. Tavallisesti piireissä oltiin tarkkoja siitä, missä juhlittiin tai oleskeltiin: tiedettiin tarkkaan, mihin poliisi teki ratsioita ja mistä kannatti pysyä poissa. Eräänä maaliskuisena iltana joku teki virheen. Chet jäi kiinni ratsiaan, ja hänen hallustaan löydettiin ekstaasia.

Poika ei joutunut vankilaan, lähinnä alaikäisyytensä ja yhteistyöhalunsa vuoksi. Hänet pakotettiin vasikoimaan, ja samalla hänestä käytännössä revittiin irti Paul Lyonsin nimi. Se oli viimeinen naula arkkuun. Paikallinen poliisi oli tiennyt Paulista jo pitkään, mutta häntä ei vain saatu kiinni – Chetin vasikointi varmisti, että Paul joutuisi vankilaan. Samoihin aikoihin tanssija sai myös kirjeen Saint Waldenista, tarkemmin ottaen haastattelukutsun. Hän oli hakenut oppilaitokseen jo edellisenä kesänä, mutta silloin se oltiin jätetty huomiotta. Nyt asiat olivat muuttuneet. Kirje ei olisi voinut tulla parempaan aikaan, sillä Chetin oli pakko jättää Lontoo ja vanhat piirinsä. Sana ratsiasta ja hänen ansiostaan Paulin vangitsemisessa oli kiirinyt, eikä ollut enää turvallista pyöriä vanhoilla kulmilla. Chet karkasi vieroitukseen ja meni haastatteluun.

Synkkä kouluvuosi on jotain, mistä Chet ei mielellään puhu, eikä kukaan Reniä lukuun ottamatta tiedä siitä. Hän pääsi läpi haastattelustaan, ja aloitti seuraavana syksynä Saint Waldenissa. Kuukausien vieroitus jätti jälkensä, ja Chet pystyi ainakin määrittelemään itsensä taas raittiiksi. Alkoholista hän ei luopunut. Rikosrekisteri pojalla tulee aina olemaan, mutta muutoin ikävä kausi on takanapäin. Hän joutuu tosin toistamaan lukuvuoden, jonka suurimmilta osin menetti.

Pelaaja: bubblebay
Kuvat: Akanishi Jin