|
Post by Agitha on May 8, 2010 20:43:19 GMT 2
// Daijin ja Josh //
Mimosa kietoi villatakkia tiukemmin ympärilleen tarpoessaan varpujen ja puiden seassa, sillä lokakuiset yöt osasivat olla hieman koleita. Hänellä oli päällään vain yömekko, pyjamanhousut, fleecetakki, ja pitkä villatakki, sekä tumput ja kaulahuivi jonka hän oli kietonut ostittain päänsä ympärille. Se oli hyvin vähän vaatteita Mimosalle, mutta hän ei ollut aikonutkaan viipyä öisessä metsässä pitkään. Hän vain oli käynyt niin sanotusti vessassa, sillä hätä oli yllättänyt hänet kesken unien. Öinen metsä oli jotain ihmeellistä. Pienestä palelustaan huolimatta Mimosa ei malttanut olla pysähtymättä hetkeksi kuuntelemaan metsän ääniä. Hän työnsi kätensä kainaloihinsa pysyäkseen mahdollisimman lämpimänä, ja loi katseensa yötaivaalle. Vaikka päivä oli ollut pilvinen, yötaivaalla tuikki tähtiä. Metsä oli hyvin hiljainen, mutta ei kuitenkaan uhkaavalla tavalla. Jos Mimosa kuunteli hyvin tarkkaan, hän saattoi kuulla muutamien oppilaiden kuiskuttelevan teltoissaan. Kello ei siis voinut olla kovin paljon. Mimosa oli kyllä katsonut kelloaan lähtiesssään teltastaan, mutta hän oli unohtanut painaa ajan mieleensä. Ehkä kello oli yksi. Yötaivas oli liian kaunis jäädäkseen huomiotta, joten Mimosa lähti kävelemään eteenpäin katse yhä suunnattuna ylöspäin. Ei aikaakaan, kuin hän jo törmäsi johonkin. Se ei ollut ensimmäinen kerta sinä iltana, sillä hän oli onnistunut osumaan ainakin kolmeen puuhun. Hän oli juuri ohittamaisillaan esteen kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota, kun hän tajusi, että se oli liian pehmeä ja lämmin. Aivan, se oli ihminen. "Hupsista. Anteeksi", Mimosa sanoi, ja toivoi ettei ollut säikäyttänyt vastaantulijaa. Mimosan näkeminen valkoisessa mekossa keskellä öistä erämaata saattoi olla melko hätkähdyttävä kokemust. Hän siristi hieman silmiään nähdäkseen kehen hän oli törmännut. Hän tunnisti vastaantulijan helposti. "Hei, Josh."
|
|
|
Post by daijin on May 8, 2010 23:33:21 GMT 2
Lokakuinen yö oli kylmä ja rauhallinen. Illan myötä vielä päivällä taivaalla olleet pilvet olivat hieman väistyneet ja paljastaneet öisen tähtitaivaan. Ilma oli kolea, ja leiriä ympäröivä metsä täysin hiljainen. Juuri tällainen harras ilta oli houkutellut Joshuan poistumaan salaa ulos teltastaan pienelle iltalenkille vaikka kello olikin jo puoli kaksitoista. Iltalenkit olivat aina kaikkein rentouttavimpia, sillä niissä oli erilainen, hartaampi tunnelma kuin tavallisilla päivälenkeillä. Perimmäinen syy tämänkertaiseen lenkkiin ei kuitenkaan ollut kaunis ilta, tähtitaivas tai harras tunnelma, vaan yksinkertaisesti se, ettei Joshua ollut saanut teltassaan unta. Normaalisti Joshua oli erittäin hyväuninen, eikä nukkumisen kanssa ollut vaikeuksia, mutta ulkona yöpymienen hieman kyseenalaisesti kasatussa teltassa ei ollut yhtä mukavaa ja houkuttelevaa kuin yöpyminen sisätiloissa kunnon sängyssä.
Iltalenkkiään varten Joshua ei ollut varustautunut erityisen lämpimästi. Hän pukenut päälleen vain tavalliset farkut ja yöpaitana toimivan t-paidan päälle hän oli vetänyt takin. Tennaritkaan ei ollut kovinkaan lämpimät viileässä ja syksyisessä yössä. Syynä siihen, miksi Joshua oli lähtenyt haahuilemaan ulkoilmaan niin kevyellä vaatetuksella oli se, ettei hän ollut osannut aavistaakaan, että hän olisi ulkona puoltakaan tuntia. Iltalenkki oli kuitenkin venynyt tunnin mittaiseksi, ja kello oli jo hieman yli puoli yksi.
Ennen pehkuihin painumista oli hyvä tyhjentää rakko, ja juuri kun Joshua oli lopettelemassa ja vetämässä housujensa vetoketjua jälleen kiinni, joku törmäsi häneen. Joshua hätkähti säikähtäessään ja sulki vetoketjun loppuun asti mahdollisimman pian toivoen, ettei häneen törmännyt henkilö olisi huomannut mitään. Hän kääntyi ja huomasi edessään hieman aavemaisen tytön. Joshua tunnisti tytön Mimosaksi, ja Mimosakin näytti tunnistavan Joshuan pimeydestä huolimatta. "Ai, terve Mimosa", Joshua tervehti ja hymyili tytölle. "Mitä sä täällä tähän aikaan?" hän kysyi hieman epävarmasti. Josh oli luullut, että kaikki muut olivat jo saaneet unta heidän hienosti kasatuissa teltoissaan.
|
|
|
Post by Agitha on May 9, 2010 0:11:39 GMT 2
Mimosa hymyili Joshille, joka yllättäen muisti hänen nimensä. He eivät koskaan erityisemmin tutustuneet toisiinsa, mikä oli ihan ymmärrettävää, sillä Josh liikkui hyvin erilaisessa seurassa kuin Mimosa. (Tarkemmin sanottuna hänellä oli kavereita, kun taas Mimosa ajelehti puolitutusta toiseen.) "Vastasin luonnon kutsuun", Mimosa vastasi hymyillen salaperäistä hymyään. Kaikkille lieni selvää, mistä hän puhui, vaikka hänen sanomanaan luonnon kutsuun vastaaminen kuulostikin hieman mystiseltä. Enemmäkin puiden kanssa keskustelemiselta, kuin niiden juureen virtsaamiselta. "Miten teltan kasaaminen sujui?" Mimosa kysyi, sillä se tuntui olevan kaikkein kuumin kysymys tällä hetkellä. "Oletko pitänyt leiristä." Mimosalla oli tapana kysellä asioita ikään kuin hän itse olisi vastuussa niistä. Nytkin hän kuulosti siltä, kuin olisi ollut valmis tekemään muistiinpanoja seuraavan leirin parantamiseksi. Niin hän olikin, tavallaan. Hyvin todennäköisesti hän kirjoittaisi lehtijutun leiristä, ja oli valmis liittämään siihen parannusehdotuksia, mikäli se olisi tarpeellista. Se oli Mimosan suurin motivaatio olla leirillä, vaikka hän nauttikin luonnossa liikkumisesta. Hän piti metsien rauhasta ja kauneudesta, mutta ei ollut kovin liikunnallista sorttia. Patikoiminen ei ollut hänen lempipuuhiaan, vaikka siinäkin oli puolensa. "Et tainnut tulla suoraan teltasta?" Mimosa huomioi sitten. Josh näytti siltä, että hän oli ollut kävelyllä. Sen pystyi päättelemään pienistä asioista, kuten hiuksista ja kasvoista, jotka eivät olleet kovin uniset, ja housun punteista, joihin oli roiskunut vähän kuraa. Josh myös tuoksui raikkaalta. Mimosa oli onnekas omatessaan tarkat aistit, sillä edes yön pimeydessä hänellä ei ollut vaikeuksia huomata merkityksellisiä yksityiskohtia.
|
|
|
Post by daijin on May 9, 2010 12:09:58 GMT 2
Mimosa hymyili Joshualle, mikä saattoi hyvinkin tarkoittaa sitä, ettei hän tietänyt millä hetkellä hän oli poikaan törmännyt. Mimosan hymy näytti hieman pelottavalta yhdistettynä tytön aavemaiseen ulkonäköön yön pimeydessä. Tiesiköhän Mimosa itse näyttävänsä niin aavemaiselta, tai tekikö hän sen jopa tahallaan? Mimosa kertoi olleensa luonnonkutsuun vastaamassa. Ehkä se johtui tytön hämärästä ulkonäöstä, mutta Joshualle tuli väistämättäkin mielikuva Mimosasta istumassa jonkin suuren puun edessä käymässä syvällistä keskustelua sen kanssa.
Joshua havahtui mielikuvistaan Mimosan ääneen. Tyttö kysyi häneltä teltan kasaamisesta. "Ihan hyvin se kai sujui. Ainakin se pysyy toistaseks kasassa", Joshua vastasi tavalliseen sävyyn hieman naurahtaen. Todellisuudessa teltan kanssa oli ollut jonkinlaisia ongelmia. Tilanteen oli kuitenkin onnistunut pelastamaan jonkinlainen kokoamisopas. Oli huvittavaa, miten Joshua osasi kasata tietokoneita ja muita, mutta teltan kasaaminen oli täysin toinen juttu. Lisäksi hänen apunaan oli ollut yleisnero, joka oli ollut teltan pystyttämisessä aivan yhtä ulkona kuin Joshuakin. Joshua oli huomannut, että joillain muillakin oli ollut ongelmia telttojensa kanssa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. "On tää metsäleiri tähän mennessä ollut ihan okei. Oletko sä itse viihtynyt?" Joshuan oli pakko esittää vastakysymys Mimosalle, sillä heidän kahden keskustelu alkoi hänen mielestään kuulostaa liikaa haastattelulta. Metsäleiri oli vasta alkanut, ja tähän mennessä se oli ollut telttojenpystytystä lukuunottamatta ihan mukava. Sää olisi voinut olla parempikin, mutta ainakaan vielä ei ollut satanut.
Mimosa oli yllättävän terävä. Hän kykeni huomaamaan pimeässäkin pieniä yksityiskohtia, joiden perusteella Joshua olisi ollut muuallakin kuin leirissä. Joshualla ei ollut mitään syytä yrittää valehdella, että hän todella olisi tullut suoraan leiriltä, joten hän pudisti päätään. "En oikeen saanut unta tuolla teltassa ja päätin haukata vähän raitista ilmaa. Satutko muuten tietämään mitä kello on?" Joshuan oma kello oli hänen kännykässään, joka vuorostaan oli jäänyt telttaan. Joshua tiesi vain, että hän oli lähtenyt teltasta noin puolen kahdentoista aikaan, ja että lenkki oli kestänyt luultavasti enemmän kuin mitä Joshua oli alunperin suunnitellut.
|
|
|
Post by Agitha on May 9, 2010 19:06:42 GMT 2
Mimosa nyökäytti päätään Joshin vastauksi tarkkaavaisen oloisena. Tarkkaavainenhan hän olikin, ainakin kuunnellessaan muiden puheita. Mimosa oli varautunut vaihtamaan Joshin kanssa vain pari sanaa lähinnä kohteliaisuussyistä, mutta Josh ei vaikuttanut kovin haluttomalta rupattelemaan. "Olen, kiiitos kysymästä", hän vastasi, kun Josh kysyi hänen viihtymisestään. Olisi ollut kohteliasta lisätä perään vielä jotain ylimääräistä, mutta oikeastaan myöntävä vastaus riitti tiivistämään kauken olennaisen. "Teltassa nukkuminen on oma taitolajinsa", Mimosa myönsi, kun Josh kertoi univaikeuksistaan. Mimosa arveli saavansa nukuttua melko hyvin, mutta Josh tuskin oli ainoa, jolla oli vaikeuksia nukkua litteällä makuualustalla umpinaisessa makuupussissa. Ainakin Mimosan telttakaveri Emily oli vaikuttanut kovin levottomalta, tosin Mimosa tiesi, että Emilyn tapauksessa kyse ei ollut pelkästään epämukavista olosuhteista. Hän olisi mielellään auttanut tyttöä, mutta Mimosa tiesi, että Emily olisi parasta jättää rauhaan. Kun hän oli poistunut teltasta, Emily oli jo nukkunut kieriskelystään huolimatta. "Kellosta en ikävä kyllä osaa sanoa", Mimosa vastasi sitten Joshin kysymykseen. "Jätin kännykkäni telttaan, kuten ilmeisesti sinäkin." Jos Josh ei tiennyt kellonaikaa, hänellä ei selvästikään ollut kelloa mukanaan. Kuitenkin se, että hän kyseli kellosta, viittasi siihen, että hän oli tottunut tarkistamaan kellonajan. Rannekelloa Mimosa ei ollut Joshilla huomannut, joten oletettavasti hän tarkisti kellon jostakin muualta, hyvin todennäköisesti kännykästä. Se oli looginen päättelykeino, eikä vaatinut selvännäkijän kykyjä. Ainakaan Mimosan mielestä. "Auttoiko kävelylenkki sinua väsymään?" Mimosa kysyi sitten. "Minusta tuntuu, että minäkin kaipaan jotain väsyttävää tekemistä." Viileä ulkoilma oli piristänyt häntä sen verran, että nukkuminen ei onnistuisi.
|
|
|
Post by daijin on May 9, 2010 21:24:52 GMT 2
Mimosa näytti kuuntelevan Joshuan vastauksia erittäin tarkkaavaisesti. Joshin mielestä se sai tilanteen vaikuttamaan entistä enemmän haastattelulta. Ei hänellä sinänsä ollut kai mikään haastatteluja vastaan, mutta ainakin tähän aikaan vuorokaudesta tavallinen rento keskustelu vaikutti paljon mukavammalta idealta.
Kuten Mimosa sanoi: teltassa nukkuminen todella tuntui olevan taitolaji. Kyseinen taitolaji tosin tuntui olevan Joshualle hieman liian haastava. Ilma oli inhottavan kosteaa, makuupussi tuntui ajoittain ahtaalta ja kova makuualusta aiheutti ennemmin tai myöhemmin vakavia selkäkipuja. Tunnelmaa tietenkin lisäsi pelko siitä, että teltta kaatuisi vielä yön aikana niskaan. Täytyi olla joko todella väsynyt, tai tottunut kovalla alustalla nukkumiseen, että teltassa yöpyminen olisi sujunut luontevasti. Joshua viihtyi siis erittäin paljon enemmän teltan ulkopuolella.
Mimosalla ei sattunut olemaan minkäänlaista kelloa mukanaan, eikä myöskään minkäänlaista tietoa kellonajasta. Ei kellonaika loppujenlopuksi ollut niin tärkeä tieto. Se, että saisiko Joshua unta teltassa nyt vai myöhemmin ei ollut suhteessa kellonkäyntiin. Saattoihan olla niinkin, ettei hän saisi unta lainkaan ennen aamua. Joshua kohautti hieman olkiaan Mimosan kysymykselle lenkkeilystä. "Vähän ehkä. Ei mua kyllä väsytä vieläkään", hän vastasi Mimosan kysymykseen. Oikeastaan lenkki ei ollut saanut häntä väsymään juuri ollenkaan. Metsä oli niin pimeä ja maa epätasainen, että kulkunopeus ei voinut olla kovinkaan suuri. Melko hidas eteneminen ja kolea ilma eivät yksinkertaisesti saaneet Joshuaa väsymään lenkillään. Ehkä Mimosa suostuisi pitämään hänelle edes hetken seuraa keskustellen niitä näitä, sillä tyttökään ei vaikuttanut erityisen uniselta. Poika tuhahti pienesti ja jatkoi vastaustaan: "Taitaa mennä yöunet tälläkertaa vähän ohi." Joshuan ääniensävy oli hieman huvittunut hänen valitellessa yöuniensa menettämisestä. Vasta nyt hän todella huomasi, ettei retkeilyelämää ole tarkoitettu juuri hänelle, mutta tulipahan sitäkin kokeiltua.
|
|
|
Post by Agitha on May 10, 2010 9:36:51 GMT 2
"Ymmärrän. Raitis ilma ei ole kaiken unettavian asia, minkä tiedän", Mimosa vastasi. Kupillinen lämmintä maitoa hyvän kirjan parissa olisi tehnyt nyt poikaa. Sellaisten saaminen keskellä metsää oli kuitenkin melkoinen haaste, ja Mimosa päätti tyytyä iltakävelyyn. Jos häntä ei nukuttanut, hän voisi yhtä hyvin valvoa ja nauttia öisestä metsästä. Se oli kuitenkin aika harvinaista herkkua takkaan vartioidussa sisäoppilaitoksessa asuvalle. "Se voi olla, mutta onhan siinäkin jotain nähtävää. Auringonnousu ja sellaista. Ja on hauska nähdä, miten muut oppilaat kömpivät unisina ulos teltoista. Jos omatkin silmät ovat ristissä, on vaikea huomata sitä komiikkaa, joka syntyy kun kaikki hierovat väsyneinä silmiään ja haukottelevat samalla lailla." Mimosa oli taitava keksimään asioiden aurinkoiset ja yleensä ne odottamattomat puolet. Sen lisäksi hän oli kokeillut kaikenlaista ihan vain kokeilun ilosta, ja kaikenlaisiin asioihin sisältyi vuorokauden valvominen ihan vain muiden oppilaiden väsyneiden kasvojen tarkastelua varten. "Haluatko kävellä yhdessä, jos vaikuttaa siltä, että kumpikaan meistä ei nuku kuitenkaan?" Mimosa kysyi sitten. Olisi melkeinpä tuhlausta vaellella metsässä erikseen, kun he saattoivat kulkea yhdessäkin. "Jos sinulle sopii, hakisin mielelläni sitä ennen hieman lisää vaatetta päälleni, mutta sen jälkeen uskoisin pärjääväni vaikka koko yön", Mimosa jatkoi, sillä ei nähnyt mitään syytä, miksi Josh kieltäytyisi tarjouksesta. Mimosallahan vaatteita riitti. Hän voisi kiskaista nopeasti pari lisäpuseroa ylleen, ja niin hän pärjäisi varmaan koko loppuyön. Ihmiset eivät aina muistaneet, miten tärkeää löysä kerrospukeutuminen oli lämpimänä pysymisen kannalta.
|
|
|
Post by daijin on May 10, 2010 20:39:18 GMT 2
Tavallaan Joshua toivoi voivansa itse olla yksi niistä väsyneistä, teltoistaan kömpivistä oppilaista, joita Mimosa kuvaili. Vaikka tilanteen komiikka olisikin jäänyt häneltä tälläkertaa väliin, olisi ollut mukavaa saada edes hieman unta vuorokauden aikana. Seuraavana päivänä kuitenkin oli luvassa suunnistusta, joka saattoi oli hieman haastavaa, jos edellisenä yönä ei ollut nukkunut silmäystäkään. Mimosa vaikutti hyvin huolettomalta unettomuutensa suhteen. Hän ei edes yrittänyt vetäytyä telttaansa yöunien perässä, vaan hän tarjoutui pitämään Joshualle seuraa tietäen, ettei kumpikaan kuitenkaan saisi unta vaikka yrittäisikin. "Kävellään vaan", Joshua sanoi jälleen hymyillen. Uudet tuttavuudet eivät olleet koskaan pahasta, ja olipahan ainakin mukavampaa valvoa jonkun seurassa kuin yksin.
Mimosa tahtoi käydä hakemassa lisää vaatteita yötä varten. Joshua itse ei raaskinut lähteä rymistelemään telttaansa toisen vaatekerroksen vuoksi, eikä Jorgos, hänen telttakaverinsa, olisi välttämättä arvostanut herätystä keskellä yötä. Sitäpaitsi hän pärjäisi kyllä ilmankin lisäkerroksia, sillä hänellä oli suhteellisen hyvä vastustuskyky, eikä hän ollut pitkiin aikoihin vilustunut liian ohuen vaatekerroksen vuoksi. Joshua nyökäytti päätään Mimosalle. "Joo, tottakai sopii. Mennäänkö samantien?" Hän lähti kulkemaan Mimosan mukana kohti leiriä. Leirin läheisyydessä hän avasi jälleen suunsa: "Tota.. Otatko samalla vaikka kännykän mukaan, että nähdään kello? En haluais missata niitä muiden väsyneitä ilmeitä." Hänen kasvoillaan käväisi pieni tahattomasti hieman ilkikurinen hymy. Nyt kun kerran oltiin valvomassa koko yö, oli otettava ilo irti kaikesta, ennen kaikkea muiden oppilaiden väsyneistä ilmeistä ja haukotuksista kuten Mimosa oli juuri neuvonut. Kahvin kanssa kaikki olisi kyllä ollut helpompaa.
Joshua odotti mielenkiinnolla, kuinka hyvin Mimosa ja hänen telttakaverinsa olivat onnistuneet telttansa kasaamisessa. Hänen mielessään oli pientä kilpailuhalua. Oli jännettävää nähdä, olivatko hän ja Jorgos lainkaan parempia teltankasaajia kuin kaksi tyttöä.
|
|
|
Post by Agitha on May 10, 2010 21:37:26 GMT 2
"Hienoa", Mimosa totesi rauhallisesti, kun Josh myöntyi viettämään yötä hänen kanssaan. Seuraa oli mukava saada, ja Josh ei vaikuttanut kovin pahalta ihmiseltä. Tietenkin mielenkiintoinen keskustelu lykkäisi nukkumaanmenoa huomattavasti, mutta se olisi sen arvoista. Mimosa tiesi tulevansa nukkumaan suunnilleen kolmanneksen elämästään, joten mitä yksi yö merkisti?
Mimosa lähti kävelemään takaisin kohti leiriä, kun Joshilla ei ollut mitään lisävaatteiden hakemista vastaan. Hän suuntasi omalle teltalleen, jonka sisällä Emily nukkui. Teltta oli yllättävän hyvin kasattu siihen nähden, ketkä sen olivat pystyttäneet. Ainakin toistaiseksi se muistutti telttaa eikä ollut romahtanut alas, vaikkakin sen kasaamiseen oli mennyt huomattavasti aikaa. Emilysta ei ollut hirveästi apua, vaikka pyydettäessä hän olikin tullut pitelemään milloin mitäkin keppiä, ja rauhallisella Mimosalla ei ollut ollut mikään kiire. Hän oli lueskellut vasta ohjeita silloin kun nopeimmat olivat jo pystyttäneet telttansa. "Voit odottaa siinä", Mimosa ilmoitti ystävällisesti seistessään teltan oviaukolla. Sitten hän kumartui ja pujahti sisään. Emily nukkui lähellä oviaukkoa, ja varoen Mimosa kiipesi hänen ylitseen omalle puolelleen. Hän kaivoi esiin vielä yhden villatakin ja hartiahuivin, ja puki ne ylleen. Niin hän ainakin pärjäisi, ja voisi lainata Joshillekin vaatekappaleitaan, jos pojalle tulisi kylmä. Entistä lämpimämmin pukeutuneena Mimosa kömpi ulos teltasta, ja varmisti vielä kurkkauksella, että Emily ei ollut herännyt. "Sinä et taida tarvita mitään?" Mimosa kysyi. Hän arveli Joshin pukeutuneen iltakävelyyn sopivasti, sillä kävelyltähän Josh oli tullutkin.
|
|
|
Post by daijin on May 10, 2010 22:52:34 GMT 2
Joshua katseli Mimosan ja Emilyn telttaa hieman yllättyneenäkin. Mimosasta ei saanut sellaista kuvaa, että hän olisi kovinkaan pätevä telttojen kanssa, mutta tyttöjen teltta näytti kuin näyttikin lähes siltä, miltä pitikin. Ja mikä tärkeintä, heidän kyhäelmänsä todella pysyi kasassa kaatumatta siellä nukkuvan Emilyn niskaan. Joshua ei kuitenkaan osanut sanoa, kumpi teltta oli onnistuneempi tai hienompi, Joshuan vai Mimosan.
Joshua nyökkäsi Mimosan sanoille, ja jäi tytön pyynnöstä kiltisti odottamaan teltan ulkopuolelle, että tämä saisi lisäiltyä riittävästi vaatekertoja. Ei hänellä ollut alkujaankaan aikeita hipsiä teltan sisäpuolelle odottamaan. Odottaessaan ulkona, hän pystyi kuulemaan Mimosan vaatteidenkahinan lisäksi joistakin teltoista syvää tuhinaa, kun taas joistakin saattoi kuulua yhä valvovien vaimeita kuiskauksia. Joshua veti raitista ilmaa syvään keuhkoihinsa ja tuhahti sitten hiljaa. Hän kohotti katseensa taivaalle. Tähdet näkyivät yhä tummalla taivaalla. Olisikohan taivas huomenna yhtä pilvetön, vai palaisivatkohan pilvet jälleen aamun koittaessa? Sataisikohan huomenna, kun kerran on luvassa suunnistusta? Joshuan tuurilla huomenna olisi ukkosta.
Lopulta Mimosa tuli ulos teltastaan, ja Joshua laski katseensa taivaalta pudistaen päätään tytön kysymykselle. "En viitti mennä sinne rymyämään. Pitää kai olla vähän varovainen, ettei se teltta romahda tai mitään. Enkä haluais herättää Jorgia. Se ei välttämättä oikeen tykkäis. Jos se nyt edes nukkuu." Joshua hymähti hiljaa. Hän myös puhui hiljaisella äänellä, melkein kuiskaten, sillä hän ei halunnut häiritä niiden onnekkaiden yöunia, jotka edes saivat nukutuksi. "Mennäänkö?" hän kysyi vielä Mimosalta, vaikka lähtikin puhuessaan kulkemaan pois leirintäalueelta.
|
|
|
Post by Agitha on May 10, 2010 23:20:49 GMT 2
"Selvä", Mimosa ilmoitti Joshille hymyillen hieman. Niin hän oli arvellutkin. Mimosa kulki Joshin perässä pois päin nuotioilta hymähtäen pojan selvästikin retoriselle kysymykselle. Eivätköhän hänen askeleensa riittäisi pojalle vastaukseksi. Nyt kun Mimosa lähti tarkoituksella hieman pidemmälle reissuille kuin lähipusikkoon, hän nautti yön viileydestä ja metsän hiljaisuudesta entistä enemmän. Mimosa ei ollut aivan varma, oliko leirialueelta poistuminen yöaikaan sallittua, mutta hän arveli, ettei kukaan pitänyt vahtia. Jos he poistuisivat hiljaa, he tuskin joutuisivat vaikeuksiin. Mimosa antoi Joshin johdattaa heitä haluamaansa reittiä. Kun he olivat kuulomatkan päässä leiristä, Mimosa päätti, että oli turvallista puhua. "Yökävelyt ovat kyllä mukavia", hän totesi. Vastoin koulun sääntöjä hän harrasti niitä joskus koulullakin. Oppilaiden lisäksi Mimosa tunsi koulun lähiseudun kuin omat taskunsa, ja liikkui joskus jopa päärakennuksen sisätiloissa. Ei ollut epäilystäkään, mistä viimeaikoina lisääntyneet kummittelukertomukset olivat saaneet alkunsa. "No, kerro jotain itsestäsi", Mimosa sanoi sitten. Hän olisi voinut muotoilla kysymyksen kauniimminkin, mutta Josh vaikutti suorasukaiselta ihmiseltä. "Tiedän, että olet Bristolista, ja että olet koulussa matematiikkastipendin turvin. Harrastat koripalloa, ja olet koulun mittapuulla keskiverto-oppilas. Mutta kerro jotain, mitä minä en tiedä." Mimosa tiesi vaikuttavansa välillä vähän kammottavalta. Etenkin silloin, kun hän kertoi ihmisille tietävänsä yhtä sun toista heidön elämästään. Hän ei kuitenkaan halunnut olla epärehellinen, ja oli totta että hän tiesi kaikenlaista koulun oppailaista. Miksi sitä olisi tullut piilotella? Jos joku ei pitänyt tästä ominaisuudesta, hänellä oli täysi oikeus siihen. Se ei häirinnyt Mimosaa.
|
|
|
Post by daijin on May 11, 2010 6:49:00 GMT 2
Leiri jäi pikkuhiljaa kuuloetäisyyden taakse ja Mimosa uskalsi aloittaaa keskustelua. "Onhan ne toki mukavia. Koululla vaan yökävelyt jää vähän harvemmalle kaiken sen vahtimisen takia. Onneksi edes jonkinlaiset iltalenkit onnistuu sielläkin", Joshua kommentoi tytön toteamusta yökävelyistä. Yökävelyt aina mukavampia kuin päiväkävelyt, vaikka ne olivatkin harvinaista herkkua. Leirillä vartioiminen oli löysempää kuin itse koululla, joten yökävely onnistui yllättävänkin helposti. Joshilla oli yleensä tapana suorittaa lenkkinsä hölkäten tai juosten. Tälläkertaa Joshua pelkäsi, että jos he lähtisivät Mimosan kanssa edes hölkkäämään, tyttö tulisi kuitenkin kaatumaan ensimmäisen kymmenen metrin matkalla juurakkoon tai muuhun vastaavaan. Reipas tai vähemmän reipas kävely olisi tälläkertaa kyllä ihan riittävä. Ei kävelyitä aina tarvinnut ottaa urheilumielessä.
Joshua vilkaisi Mimosaan hieman kysyvä ilme kasvoillaan tämän pyytäessä poikaa kertomaan itsestään. Kysyvä ilme muuttui nopeasti yllättyneeksi ilmeeksi, kun hänelle selvisi, mitä kaikkea Mimosa hänestä tiesi. Joshuasta oli hieman oudoksuttavaa, että Mimosa tiesi niinkin paljon hänen elämästään, mutta osa tytön tiedosta oli täysin loogisesti pääteltävissä. Joshualla oli lievä bristolilaisaksentti, joten oli aika normaalia yhdistää se Bristoliin. Oppilaat myöskin usein tiesivät toistensa harrastuksia eikä Joshuan koripalloharrastus ollut mitenkään poikkeuksellinen. Hän naurahti hieman huvittuneesti. "No eihän mulle jää mitään kerrottavaa, kun sä tiedät jo kaiken oleellisen." Poika hymyili vinosti Mimosalle. "Onko sulla jotain tiettyä asiaa, mitä haluat tietää?" Joshua ei viitsinyt lähteä selittämään summamutikassa kaikesta siitä, mitä Mimosa ei juuri hänestä maininnut, vaan pyysi kohteliaasti tarkennusta Mimosan pyyntöön.
|
|
|
Post by Agitha on May 11, 2010 9:33:50 GMT 2
"Ai sinäkin harrastat niitä", Mimosa sanoi. Se oli enemmänkin toteamus, kuin retorinen kysymys. "Hassua ettemme ole törmänneet toisiimme koskaan. Missä päin sinä liikut? Minä en nimittäin yleensä poistu koulun alueelta." Oli oikeastan täysin mahdollista, että he olivat kohdanneet jollain yöllisellä kävelyllään, mutta Mimosa ei vain ollut huomannut Joshia. Ajoittain hän kiinnitti huolestuttavan vähän huomiota ympäristöönsä, etenkin vajotessaan ajatuksiinsa. Ja mikään ei ollut otollisempaa aikaa ajatuksiin vajoamiselle, kuin yöllinen kävely koulun tiluksilla
"Mutta entä jos minä haluan nimenomaa tietää, mitä sinä itsestäsi kertoisit", Mimosa sanoi arvoituksellisesti. "Et uskokaan, kuinka ihmisten vastaukset eroavat toisistaan. Ja tietysti muista eroava vastaus kertoo paljonkin ihmisestä. Viittaako hän persoonallisuuteensa? Vai ihmissuhteisiin? Ehkä kiinnostuksen kohteisiin", hän luetteli kuin paraskin psykologian opettaja. "Tai jättääkö hän ehkä vastaamatta. Siitäkin voi vetää omat päätelmänsä." Viimeisin lause ei ollut minkäänlainen uhkaus, vaan silkka toteamus. Paljastamatta jättäminenkin paljasti yhtä sun toista, ja sen ihmiset usein unohtivat. "Mutta ei sinun tarvitse mitään sanoa, jos et halua", Mimosa sanoi. Häntä ei häirinnyt vaikuttaa oudolta heti aluksi, mutta monia muita se tuntui häiritsevän. "Mitä sinä tiedät minusta?" Mimosa kysyi sitten uteliaasti. Sekin oli puhdas utelias kysymys, eikä siihen liittynyt ivaa tai sarkasmia. Se, mitä Josh tiesi hänestä valmiiksi kertoisi, että mitä hänen kannattaisi kertoa.
|
|
|
Post by daijin on May 13, 2010 17:48:00 GMT 2
Joshua nyökkäsi Mimosalle tämän todettua yhteisestä harrastuksesta. "Sitä tulee liikuttua vähän missä milloinkin. En mäkään aina koulun alueelta poistu, mutta onhan se välillä mukavaa vaihtelua." Näytti siltä, ettei Joshua ollut ainut, joka harrasti öisin satunnaista harhailua koulun alueella. Sillointällöin, kun hän ei syystä tai toisesta saanut hyvin unta, hänellä oli tapana lähteä jaloittelemaan. Joshuan kuljeskelu sijoittui milloin minnekin. Välillä hän sattoi lähteä koulun lenkkipolulle hölkkäämään, välillä hän saattoi vain tyytyä käytäville kulkemiseen. Hän kuitenkin muisti joskus nähneensä käytävillä kulkiessaan jonkun muunkin. Tämä joku muu oli ollut hieman aavemainen, ja hän oli näyttänyt siltä kuin olisi vain liukunut eteenpäin, Ja tämä joku muu oli erittäin todennäköisesti ollut Mimosa.
Joshua kohotti toista kulmakarvaansa hieman kysyvästi Mimosan selittäessä arvoituksellisia kertomuksiaan erilaisten ihmisten erilaisista vastauksista. Mimosa vaikutti hetki hetkeltä omituisemmalta. Tavallaan se oli huvittavaa tai saattoi herättää toisinaan mielenkiintoa, mutta samaan aikaan se oli myös karmivaa. Hetken joshua pohti Mimosan selityksiä ja sitä, mitä hänen pitäisi vastata tytön aikaisempaan kysymykseen. Pitäisikö hänen kertoa itsestän kaikki, jotain pieniä seikkoja, vai pitäisikö hänen jättää vastaamatta ollenkaan? Jotain oli kai kuitenki vastattava. "No.. Ei musta nyt ole paljoa sanottavaa." Joshua mietiskeli hetken, mitä kertoisi. "Koripallon lisäksi harrastan tietotekniikka. Kouluaineista matematiikka, kemia ja erityisesti fysiikka on lähellä sydäntä. Isä on ammatiltaan fysiikan professori, ja mun olisi tarkoitus jatkaa vähän samoissa jalanjäljissä." Joshuan vastaus kattoi sopivasti harrastukset, vahvuudet ja tulevaisuuden suunnitelmat. Hän toivoi, että vastaus olisi riittävä Mimosalle.
Joshua havahtui hieman Mimosan uuteen kysymykseen. Hän ei tiennyt tytöstä paljoakaan. Hän ei koskaan ollut edes yrittänyt ottaa Mimosasta selvää. Hän oli vain satunnaisesti nähnyt tyttöä koulussa. Joshualla ei myöskään ollut tapana tehdä erityisiä havaintoja ympäröivistä ihmisistä muissa kuin keskustelutilanteissa. "Ainakin kirjoitat koulun lehteen. Olet kai aika keskiverto oppilas ja vaikutat rauhalliselta?" Koulun lehteen kirjoittaminen oli Joshuan ainoa varsinainen tieto Mimosasta. Ehkä Mimosa ei kuitenkaan pahoittaisi mieltään, vaikkei Joshua hänestä mitään tietäisikään.
|
|
|
Post by Agitha on May 14, 2010 9:32:01 GMT 2
Mimosa hymyili vienosti, kun Josh kertoi itsestään vapaa-valintaisia asioita. "Oletpa sinä optimistinen ihminen", Mimosa sanoi, kun poika lakkasi puhumasta. "Kaikki huomiosi keskittyvät tulevaisuuteen ja nykyisyyteen. Pidän myös siitä, kun otit vahvuutesi puheeksi. Liian monet ihmiset keskittyvät neutraaleihin tai jopa pessimistisiin asioihin. Sinulla tulee olemaan mukava elämä." Kaikki ihmiset eivät pitäneet siitä, että Mimosa ennusti heille, mutta useimmiten hyvät ennustukset otettiin melko iloisesti vastaan. Se johtui varmaan ihmisen perusluonteesta toivoa parasta, ja se koski kaikkien vannoutuneimpaakin pessimistiä. Pessimistithän olivat pessimistejä, jotta eivät pettyisi pettymyksien osuessa kohdalle. Siinäkin oli kyse melko optimistisesta ikävien asioiden välttelystä. Oli melkoinen positiivinen ajattelutapa olettaa, että pessimismi toimi. Mimosa ei kuitenkaan jakanut aatteitaan Joshille, sillä ne poikkesivat aiheesta, ellei sattunut seuraamaan Mimosan pettämätöntä ajatuksenjuoksua. "Olet ihan oikeassa, luulisin", Mimosa sanoi, kun Josh kertoi, mitä hän Mimosan näki. "Itseä on vaikea arvioida, mutta ainakin kirjoitan koulun lehteen." Mimosa oli hetken vaiti, ja jatkoi lipuvaa kävelyään polkua pitkin. Hän kietoi hartiahuivin hieman tiukemmin hartioilleen. "Todistit taas optimistisuuttaasi. Keskityit minun hyviin ominaisuuksiini, tai ainakin muotoilit lauseen positiiviseksi. Pidän sinusta", Mimosa sanoi. Yksinkertaiset tunnustukset eivät olleet Mimosalle mitään uutta, mutta jotkut ihmiset hämmentyivät hänen tavastaa puhua suoraan. Mimosa piti melkein kaikista, ja teki sen kyllä selväksi jos tilanne tuli. Hän ei halunnut tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä muista ihmisistä.
|
|