Kello kahdentoista kohtaaminen

[daijin]

Yhtäkkiä psykologimainen Mimosa olikin vaihtunut ennustajaksi. Oli mielenkiintoista odottaa, minkä ammatin hän seuraavaksi valitsisi.
Josh ei varsinaisesti ollut optimisti, vaikka hän ajattelikin asioita useammin positiivisessa kuin negatiivisessa valossa. Häntä ei erityisemmin haitannut Mimosan ennustamiset, sillä ketäpä haittaisi se, että joku tulisi kertomaan hyvästä tulevaisuudesta tai muuta vastaavaa. Joshua ei uskonut ennustajien hapatukseen, mutta ei häntä kai satuttanut kuunnella Mimosan selostuksia.
Mimosa ei myötäili Joshuan kertomusta tytöstä, eikä lisännyt itse mitään. Tavallaan Josh olisi halunnut kuulla Mimosan oman version itsestään vastapainoksi sille, että Josh oli juuri selittänyt omia tietojaan Mimosalle. Tilanne saattaisi korjautua reilusti kysymällä jotakin.
Hän ei kuitenkaan kerennyt kysyä mitään Mimosan tunnustaessa pitävänsä hänestä. Tytön tunnustus oli kieltämättä hieman hämmentävä, sillä he olivat tunteneet toisensa vasta hetken. Ehkä Mimosa onnistui muodostamaan käsityksensä henkilöistä erittäin nopeassa ajassa.
"Ai? No se on kai ihan hyvä juttu", hän sanoi hymyillen hieman hämmentyneenä. Toisaalta oli parempi, että Mimosa piti hänestä. Tyttö saattaisi olla omituinen vihamies. Joshua saattoi vain kuvitella hänet vainoamassa aavemaisesti jossakin kaukaisessa ikkunassa, tai ilmestyvän yöllä peilistä. Minkähän laiset vanhemmat tuollaisella tytöllä oli? Oliko koko perhe samanlainen kuin Mimosa?
Joshua jätti pitämiset ja ei-pitämiset sikseen, ja palasi aikaisempaan aiheeseen hetkeksi.
"Pidät kai kirjottamisesta, kun kerran siihen koulun lehteen kirjoitat. Pidätkö jostain muustakin?" Joshua halusi tietää keskustelukumppanistaan edes jotakin muuta, kuin että tämä piti hänestä. Oli kai täysin normaalia oudoksua niin äkkinäisiä tunnustuksia. Hänen teki myös kovasti mieli kysyä tytön vanhemmista tai perheestä, mutta ei ollut kovin kohteliasta alkaa udella mitään niin henkilökohtaista.

[Agitha]

// Joshin pitää sanoa "Kivat karvat!" seuraavassa vuorossa. //

"Totta kai se on", Mimosa sanoi hymyillen kummallista ikihymyään. "Ellet sitten ole jonkinlainen taiteilija, joka kaipaa elämältä kärsimystä ja vastoinkäymisiä. En usko, että olet."
Ehei, Josh ei todellakaan ollut taiteilija luonteeltaan. Ehkä pikemminkin päinvastoin. Hän vaikutti enemmän toimeliaalta kuin luovalta.
"Pidän", Mimosa myönsi. Hän olisi voinut pitää luennon siitä, mitä kirjoittaminen hänelle merkitsi, mutta luultavasti yksinkertainen vastaus oli kaikkein paras. Se kiteytti kaiken mitä Mimosa halusi sanoa.
Hän naurahti kuullessaan Joshin kysymyksen.
"Tuohon on vaikea vastata mitään. Pidän hirvittävän monista asioista. Olisi niin paljon helpompaa listata asiat, joista en pidä."
Kysymys oli kuitenkin ainoa, jonka Josh oli hänelle esittänyt, joten Mimosa syventyi miettimään mahdollisimman hyvää vastausta.
"Pidän oikeastaan kaikesta omalla tavallani. Myös ikävistä asioista. Mutta jos ajatellaan ihan vain päällisin puolin, niin pidän perheestäni, kirjoittamisesta ja ompelemisesta. Ja pidän ihmisistä, erityisesti ystävistäni, mutta myös muista. Ja pidän kissoista. Ja pidän siitä kun ulkona on hyvä sää, ja siitä kun minun ei tarvitse tiskata."
Kiteyttiköhän hänen vastauksensa hänen luonteensa tarpeeksi perusteellisesti, vai jättikö hän jotain hyvin olennaista kertomatta? Tuskin. Hän oli paljastanut harrastuksensa, rakkautensa ihmisiä kohtaan, ja pienet asiat, jotka tekivät hänet onnelliseksi.
"En minä ole niin outo kuin luulet", Mimosa sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ja vilkaisi Dantea salaperäisesti. "Olen vain niin outo kuin miltä vaikutan, älä anna mielikuvituksesi karkailla."

[daijin]

//Seuraavassa vuorossa Mimosan pitää sisällyttää puheisiinsa "veikeä aasi" ja "lihava lammas".//

Josh hymähti huvittuneeseen sävyyn.
"No en todellakaan." Hän oli oikeasti todella kaukana taiteilijasta. Taiteen alat eivät vaan koskaan olleet onnistuneet häneltä. Hän saattoi juuri ja juuri osata piirtää lampaan niin, että muut ihmiset saattoivat tunnistaa piirroksen nimenomaan lampaaksi. Soittotaidot olivat sitäkin surkeammat. Hän ei alakoulujen musiikintuntien jälkeen juuri koskaan ollut uskaltanut koskea minkäänlaiseen soittimeen. Olisi ollut silkkaa masokismia antaa Joshualle jokin soitin käteen.
Joshua kuunteli Mimosan selostuksia hänen pitämistä asioista, ja tarkkaili samalla ympäröivää metsää. "Jännää. Mäkin tykkään kissoista jonkunverran. Meillä on kotona yksi." Joshin puheilla ei sinänsä ollut merkitystä mihinkään, mutta hänen mielestään okei kommentoida toisen puheita merkiksi siitä, että hän kuunteli toisen sanoja. Mimosa kertoi myös pitävänsä perheestään, joten Josh uskalsi tiedustella lisää: "Minkälainen perhe sulla sitten on?" Hän toivoi, että Mimosa ei pitänyt häntä liian tungettelevana jatkuvien kysymyksiensä vuoksi.
Mimosan selitykset outoudesta hämmensivät Joshuaa. Tavallaan tytön puheet olivat suloisia, mutta taas tavallaan ne olivat entistä epämääräisempiä.
"Okei, pitää varoa, ettei se jatkossa harhaile mihinkään", Josh vastasi yhä hieman huvittuneella äänellä.

Äkkiä metsässä vähän matkan päässä Joshuasta ja Mimosasta kuului jonkinlaista rapinaa. Hieman kauempana heidän edestään jolkotteli eläin, jonka Josh taidokkaasti mielessään tunnisti ketuksi. Ketun turkki ei ollut täysin kunnossa, vaan se kasvoi tupoittain sieltä täältä. Joissain kohdissa taas oli kokonaan karvattomia läiskiä. "Kivat karvat!", Josh tokaisi ajattelematta enempää sanojaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän tuhahti ja toivoi, ettei Mimosa ollut kuullut hänen varsin älykästä ja kehittävää kommenttiaan. Toive kuitenkin tuntui olevan melko turha, sillä Mimosa vaikutti henkilöltä, joka kuulisi kaiken vaikka viiden seinän takaa. "Enpä ole ennen nähnyt kettua, jolla on tollanen turkki.." Oikeastaan Josh ei ollut nähnyt edes tavallisen turkin omaavaa kettua koskaan elämässään kirjojen kuvia ja television luontodokumenteissa esiintyviä kettuja lukuunottamatta.

[Agitha]

"Kissat ovat mukavia", Mimosa myönsi toistamiseen. "Minullakin on kissa. Se on suuri ja valkoinen, ja sen nimi on Eden. Se on vähän niin kuin lihava lammas. Joskus tuntuu, että sillä olisi yliluonnollisia voimia, mutta tiedä sitten... Kissojen sanotaan olevan yhteydessä tuonpuoleiseen."
Kaikeksi onneksi Josh ei näyttänyt kummemmin hätkähtävän Mimosan puheita, vaikka hän tiedosti itsekin olevansa hieman kummallinen aina silloin tällöin. Oli tietyllä tavalla mukavaa, kun keskustelu pysyi small talkin rajoissa, vaikkei Mimosalla ollutkaan mitään ongelmaa olla oma itsensä.
"Asun äitini ja isäpuoleni kanssa, ja minulla on kaksi nuorempaa siskopuolta. Isäni asuu Jenkeissä nykyään, joten en näe häntä kauhean usein. Ja tietenkin myös Eden on osa perhettä", Mimosa vastasi. "Olemme lämminhenkinen perhe, ja rakastan heitä kaikkia."
Mimosa puhui rakastamisesti yhtä kepeästi kuin säästä, ja hymyili samalla ystävällisesti. Mikään puheenaihe ei tuntunut olevan hänelle liikaa.

Mimosa seisahtui kuullessaan rapinaa heidän edestään. Tarkkaavaisena hän löysi katseellaan huonokuntoisen näköisen ketun, ja seisoi hiljaa paikallaan, jottei säikäyttäisi eläintä tiehensä. Kettu katosi kuitenkin nopeasti aluskasvillisuuden suojaa.
"Raukka", Mimosa sanoi Joshin kommentoidessa eläimen huonokontoista turkkia. "Sillä on varmaan kovasti stressiä, kun sen turkki on noin huonossa kunnossa. Mikäköhän sitä vaivaa? Se saa kuitenkin olla vapaana täällä metsässä. Toivottavasti se löytää onnen."
Mimosa asteli taas eteenpäin, ja pysyi hetken hiljaa.
"Minun äitini vanhemmilla on maatila. Siellä oli eräs veikeä aasi, oikein veikeä otus, mutta eräänä päivänä siltäkin alkoi lähteä tukoittain karvaa. Jostain syystä se kärsi kovasta stressistä. Kävi ilmi, että yksi paimenkoirista ärhenteli sille säännöllisesti. Koiraa alettiin pitää kaukana aasista, ja sen tila parani. Siitä tuli yhtä veikeä kuin aina ennen. Toivon, että tuolle ketulle käy samoin. Eläimet ovat ihania."
Tarina tuntui hieman irralliselta ottaen huomioon jopa asiayhteyden, mutta veikeä tarina se oli silti.