Tangled Up

[Agitha]

Ennen kuin Celia ehti juosta karkuun, Alex oli jo nostanut hänet roikkumaan olkapäältään vanhaan kunnon perunasäkkityyliin, aikomuksenaan mennä ulos haukkaamaan happea. Alex oli kantanut häntä samoin ennenkin, ja yleensä Celia rimpuili vastaan, jos ei muuten, niin muodon vuoksi. Tällä kertaa hän kuitenkin jäi roikkumaan Alexin olkapäältä lähes rentona, ja nauroi vain. Koko tilanne tuntui niin hölmöltä, roikkua nyt pojan olkapäällä juhlapuku päällä koulun tilaisuudessa. Hän ei tajunnut kuitenkaan tuntea häpeää, vaan jäi miettimään sitä, että alkoholi oli todella tainnut nousta hieman päähän. No, ei se mitään. Celia osasi käyttäytyä asiallisesti humalassa, ja oikeastaan olo oli aika mukava. Se ahdistus, jonka hän joutui tietoisesti sulkemaan pois päivittäin, oli hetkeksi kokonaan poissa, ja se antoi hänelle vapauden tunteen.
He tulivat ulos, ainakin siitä päätellen että ilma viileni ja juhlasali jäi taakse. Hetken päästä Alex laski hänet istumaan penkille, ja Celia nauroi taas. Hän korjasi hieman hiuksiaan, ja kiinnitti ruusukoristeen tukkaansa uudestaan. Alex istuutui hänen viereensä puistonpenkkimäiselle penkille, joka oli melko lähellä sivurakennuksen ovea. He jäivät kuitenkin sopivasti alppiruusupensaan taakse niin, etteivät he näkyneet sivurakennuksen ovelle. Musiikki kuului vaimeasti sisätiloista, mutta muuten oli aika hiljaista.
"Ai mitä?" Celia kysyi. "Tämänkö kanssa?" Kuin demonstroidakseen kysymystään, hän joi kerralla melkein puoli mukillista boolia. Kesken juomisen häntä alkoi kuitenkin naurattaa, ja hän oli vähällä tyrskäyttää juomat suustaan.
"Sori", hän sanoi, ja tarkisti, ettei ollut sylkenyt juomaa vaatteilleen. Kaikki näytti ihan puhtaalta. Sitten hän nojasi taaksepäin penkillä, ja piti mukiaan kämmeniensä välissä. Iltataivas oli kaunis.
"No niin, Alex Kerr", hän aloitti sitten, ja tekeytyi vakavaksi huonolla menestyksellä. "Nyt puhutaan vakavia."

[Hass]

Alex ei voinut olla virnuilematta ja nauramatta Celian kikattelulle, jossa kuulsi läpi hienoinen alkoholin vaikutus. Hän ei voinut olla pitämättä siitä äänestä. Yleisesti ottaen Alex ei arvostanut tyhjänpäiväistä kikattelua ja krapula-aamuina se oli lähes tulkoon raivostuttavaa. Celian kikattaminen oli kuitenkin paljon sointuvampaa ja soljuvampaa, kuin vetyperoksidiin aivosolunsa tappaneiden tyttöjen räkätys.
"Juuri sen kanssa", Alex myönsi ja katsoi nauraen tyhjenevää mukia. Poika oli kavahtaa kauemmas, kun Celia alkoi tyrskimään ja naurava poika yritti selittää itselleen, että tuo todella oli hänen Celiansa. Ja humalainen Celia oli kutkuttavan hauska - ainakin tässä vaiheessa. Alex nojasi kyynärpäitään polviinsa ja katseli Celiaa huvittuneena.

"Vakavia vai?" Alex kohotti kulmiaan yllättyneenä ja hymähti koko nimen käytölle.
"Voi pojat, nyt ollaan kusessa", hän kauhisteli aneemisesti, tehostaen sanojaan käsien heiluttamisella ja yritti keksiä mikä olisi vakavaa humalaisen mielestä. Varsinkaan, kun Celia itse ei ollut vakavana. Ei se mitään ylivoimaisen vaikeaa puhuttavaa siis voinut olla. Alex kuitenkin keräsi rohkeutensa, selvitti kurkkuaan ja venytteli niskojaan vasemmalle ja oikealle. Alex otti oman boolinsa ja otti kulauksen rohkaisuksi.
"Okei, mä olen valmis. Mistä me puhutaan?" Alex luovutti viimein ja yritti peittää oman naurunsa huuliltaan. Hän katseli uteliaana tyttöä ja malttoi tuskin odottaa kuulevansa mitä ikinä olikaan tuleva. Alex maistoi vielä boolin alkoholin suussaan ja maiskutellen huuliaan, hän kaivoi takkinsa povitaskusta tupakka-askinsa ja muovisen, huoltoasemalta ostetun pinkin sytkärin. Vakain käsin hän kopautti askista tupakan, jonka tyrkkäsi suupieleensä ja suojasi kämmenellään sytkärin liekkiä sytyttäessään tupakan. Oranssi hehku valaisi iltaa pimeässä ja Alex otti toisella kädellä tupakan sormiensa väliin, toisella kätki sytkärin taas povitaskuunsa.

[Agitha]

Celia suoristi jalkansa ja risti nilkkansa. Hän katseli yötaivasta, ja yritti keksiä, mikä olisi sopivan vakava aihe. Alexkin oli juonut, eli nyt olisi juuri oikea aika kysellä yhtä sun toista.
"Nyt pidetään... avautumisilta", Celia keksi. "Pelataan sellaista peliä, että molempien pitää kertoa jotain tosi tyhmää, mikä kuitenkin harmittaa ja nolottaa, ja sitten keskustellaan siitä."
Ei ehkä kaikkein vakavin mahdollinen aihe, mutta Celian teki mieli käyttää hyväksi tilaisuus keskustella ongelmallisista aiheista vastakkasien sukupuolen kanssa. Nyt hänellä oli siihen rohkeutta, viinan voimalla tai ei.
"Aloita sinä", Celia kehoitti. Hän joi yhden kulauksen juomastaan, ja laski sitten mukinsa jalkojensa viereen nurmikolle. Sen pohjalla oli boolia enää vain yhden huikan verran.
"Tai hitot, minä aloitan", hän sanoi, ja nauroi sitten taas. Hänen ideansahan tämä oli ollut, joten oli hänen velvollisuutensa myös aloittaa.
"Hmmm..." hän huokaisi mietteliäästi, ja katseli kauniisti laitettuja kynsiään. Poikaongelmia hänellä ainakin oli. Tai oikeastaan niiden puute oli se ongelma. Siitäköhän hänen kannattaisi aloittaa? Perheestä ja muista vakavista aiheista puhuminen tuntui edelleen huonolta idealta.
"Noh", hän aloitti, ja joutui humalatilasta huolimatta keräämään vähän rohkeutta. "En ole koskaan pussannut ketään. Eikö olekin tyhmää", hän paljasti, ja nauroi taas. Se ainakin oli hyvä paljastus. Siitä hän keksisi valitettavaa vaikka koko loppuillaksi, jos Alexilla ei olisi mitään jännittävää kerrottavaa. Eikö hän ollut tarpeeksi mukava tai nätti, vai olivatko hänen vaatimuksensa liian suuret, ja niin edelleen.
"Ja nyt sinä kerrot jotain", Celia kehoitti, ja katsoi Alexia, joka oli kaivanut jostain tupakan jota polttaa. "Kerro vaikka kenestä tytöstä tykkäät! Tai josta tykkäät kaikkein eniten." Sen Celia ainakin haluaisi tietää! Ja hän vaikka lupaisi, että ei kertoisi siitä kenellekään, jos aihe olisi niin arka. Sen lupauksen hän varmaan voisikin pitää. Paitsi jos Alexin ihastus olisi joku todella yllättävä.
Celia jäi katselemaan Alexin kasvoja. Alex oli varmaan aika kokenut. Olkoonkin, että puolet pojan naisseikkailusta olivat varmasti keksittyjä. Celia taas ei ollut kokenut mitään. Ei edes kunnon suudelmaa, jollaiset monet olivat kokeneet jo ala-asteella.
Ei se voinut niin suuri asia olla.
Asiaa sen enempää ajattelematta Celia siirtyi vähän lähemmäs Alexia, asetti toisen kätensä pojan olkapäille, ja kohottautui suukottamaan Alexia huulille.

[Hass]

Avautumisilta kuulosti kovin... tyttömäiseltä. Alexin avautumisilloissa tytöt avasivat jalkojaan, eivät jaelleet salaisuuksiaan. Olikohan Celia tietoinen, että Alex on oli mies? Tai kyllähän sen kai pitäisi tajuto jo siitä, ettei hänellä ollut rintoja. Ja se oli hyvä asia. Alex ei koskaan pääsisi lähtemään minnekään, kun leikkisi koko ajan omilla rinnoillaan - miten tytöt eivät tehneet samalla tavalla, no, sitä Alex ei voisi koskaan ymmärtää.
"Sinun hienossa suunnitelmassasi on yksi aukko", Alex huomautti irvistäen hampaat paljastavasti ja nojautui eteenpäin: "Minua ei hävetä tai nolota mikään." Alex tuijotti booliaan, mutta se ei tuntunut estävän Celiaa, joka tuntui oikein pääsevan vauhtiin tässä avautumisillassa. Mutta ihan todella, mitä Alex voisi edes kertoa? Poika huokaisi helpottuneesti, kun Celia tarjoutui aloittamaan. Huokaus jäi kuitenkin kesken, kun pojan suu loksahti auki tytön paljastuksen edessä.
"Koskaan koskaan? Niin kuin et koskaan?" Alex yllättyneenä änkytti. Ei sen pitäisi olla niin shokeeraava yllätys, pojan tietojen mukaan tyttö oli kuitenkin elänyt aika suojattua elämää tähän asti. Mutta Celia oli nätti! Kai nyt joku onnekas kaveri olisi jo keksinyt käydä varastamassa suukon! Alex pitänyt suunnasta, johon hänen ajatuksensa oli menossa. Hän oli helpottunut, ettei tarvinnut mennä vääntämään niskoja nurin joltain onnekkaalta nilkiltä - se helpotti huomattavasti päiväohjelmaa, ettei tarvitsisi käydä kiskomassa turpaan satunnaisia poikia ympäri samperin Oxfordia.

"Kenestä minä tykkään? Mitä - ollaanko me jouduttu takaisin päiväkotiin?" Alex pärskähti ja kiirehti vetämään sauhut savukkeestaan. Kenestä hän oikeasti edes piti? Se oli hankala kysymys. Alex päätti lähestyä kysymystä eritavalla. Minkälaisista tytöistä hän piti? Nätti nyt tuli ilman sanomistakin, mutta mitä muuta? Hmmm.. Tytön piti olla sopivan itsepäinen - ei sellainen, joka myöntelisi kaiken Alexin sanoman kanssa. Tomera, muttei mikään pirttihirmu - kunhan ei antaisi ihan kaiken mennä läpi. Tytön pitäisi myös olla parivaljakosta se, joka hiukan hillitsisi ja ajattelisi järjellä, mutta silti osaisi irrotella ja pitää hauskaa. Alex halusi tytön, joka herättäisi juuri sopivasti suojeluhalua ja joka olisi hellyyttävän suloinen. Alex halusi tytön, joka sai yhdellä suukolla sukat pyörimään Alexin sukat pyörimään jaloissa ja kaiken muun katoamaan ympärillä. Tässä vaiheessa Alex tajusi, että Celia oli kumartunut hänen puoleensa. Normaalin ihmisen päässä olisivat hälytyskellot alkaneet soimaan. Varsinkin, kun tytön toinen käsi päätyi pojan olkapäälle. Alex kuitenkin lähinnä huolestui oliko Celialla kaikki hyvin. Ehkä tytön tasapaino alkoi heiketä? Olisihan se pitänyt arvata, että viimeinen lasillinen oli liikaa. Alexin booli oli kuuluisaa petollisuudestaan. Ajatusmyrsky sammui välähtäen, kun pienet huulet koskettivat Alexin hiukan rohtuneita huulia ja poika lamaantui hetkeksi täysin paikalleen. Alexin onnistui ynähtämään jotain sekavaa, kunnes hän tajusi mitä oli oikein tapahtumassa ja, että hänen täytyisi näköjään vääntää omat niskansa nurin. Poika yritti olla välittämättä oudosta tunteesta vatsansa pohjastaan ja nappasi hellästi hampaillaan Celian alahuulesta, jottei tämä karkaisi minnekään. Toinen käsi Celian poskella ja toinen tytön lantiolla tasapainottamassa heitä molempia Alex alkoi liikuttamaan vihdoin omia huuliaan pienen suudelman mukana. Pieni, vaatimaton suudelmakin sai taustalla soivan musiikin hiljenemään kokonaan ja kaiken muun katoavan hetkestä. Silloin Alex tiesi sen.

Voi pyhä huoran penikka sentään. Minä haluan Celian.

[Agitha]

Celia ei oikeastaan tiennyt, miten hän oli olettanut Alexin reagoivan hänen suudelmaansa. Siitä hän kuitenkin oli varma, ettei hän ollut odottanut Alexin vastaavan suudelmaan. Luultavasti hän oli arvellut, että Alex olisi revennyt nauramaan, tai mahdollisesti tunkenut kielensä hänen nenäänsä tai jotain muuta vastaavaa. Sen sijaan Alex vastasikin hänen suudelmaansa, ja kaiken lisäksi oikein hellästi. Hän piti toista kättään Celian poskella, ja asetti toisen hänen lantiolleen, eikä ollenkaan yrittänyt mitään kummallista.
Ja se tuntui mukavalta.
Hetken aikaa Celia suuteli Alexia ihan vakavissaan. Suuteleminen oli yllättävän helppoa, ja tuntui oikealta. Mutta kun hän ajatteli itseään suutelemassa Alexia, sitä Alex Kerria, joka oli heidän ensitapaamisellaan virtsannut huonekasvin multaan Celian nähden, hän ei voinut olla repeämättä nauramaan. Hän tyskähti, ja käänsi päänsä pois.
"Tämä on ihan hölmöä", hän kikatti, ja vetäytyi kauemmas Alexista. "Miksi sinä siihen suukkoon vastasit?" Celia ihmetteli huvittuneena, ja pyyhkäisi epäkohteliaasti huuliaan hihaansa. Hän nosti boolimukinsa maasta, ja joi viimeisen huikan. Nyt muki oli tyhjä.
Boolin täytyi todella olla tujua tavaraa, sillä Celia oli juuri suudellut Alexia kolmen lasillisen jälkeen. Mutta samalla hän oli helpottunut, sillä nyt hänen kriittinen ensisuudelmansa oli ohi. Se ei ehkä ollut romanttinen kuutamosuudelma hänen tulevan aviomiehensä kanssa, mutta se oli ollut ihan kiva suudelma. Ainakin se tapahtui jonkun kanssa, josta Celia piti edes vähän. Kaikki olisi voinut mennä huonomminkin. Nyt hän oli ainakin suunnilleen samalla viivalla muiden ikäistensä tyttöjen kanssa, ja voisi pyjamabileissä kertoa omasta ensisuudelmastaan.
"Olet kyllä hyvä suutelemaan", hän ilmoitti ystävällisesti, ja hymyili.
"Mutta...!" hän jatkoi, ja laski tyhjän boolimukinsa takaisin maahan. Muovimuki kellahti kumoon pehmeällä nurmikolla, mutta Celia ei kiinnittänyt siihen sen enempäää huomiota. "Pelin pitää nyt jatkua. Minä pussasin sinua, joten sinun täytyy kertoa minulle kenestä sinä tykkäät. Ja sitten minä voin kertoa sinulle kenestä minä tykkään, mutta se on kyllä sitten salaisuus!"
Pelin säännöt olivat ilmeisesti muuttuneet suukon aikana, mutta oikeastaan kaikki oli näin mielenkiintoisempaa.

[Hass]

Okei. Alexin tuntema maailmankaikkeus tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen ja jäljelle oli jäänyt vain tämä outo, eriskummallinen paikka, jossa Alex suuteli Celia Hammondia. Tyttöä, joka oli Alexin vastakohta, suuttui Alexille joka toinen sekunti ja kaikesta huolimatta Alex tunsi ensimmäistä kertaa elämässään todella todella ihastuneensa. Ei edes ihastuneena vaan... no, jotain muuta. Alex päätti kirjautua sisään mielisairaalaan. Mutta ei ihan vielä. Vasta sitten, kun tämä suudelma loppuisi ja muu maailma muistuisi mieleen. Kuten Ephram, jolle Alex oli luvannut pitää limaiset näppinsä erosta Celiasta. Lupausta, jota hän mitä ilmeisemmin rikkoi parhaillaan. Celia tuntui pojan suurien käsien alla niin kovin hennolta ja kaikesta palosta huolimatta, Alex ei edes ajatellut yrittävänsä syventää suudelmaa. Pojan päähän ei edes pälähtänyt ajatus mitään muusta päämäärästä, kuin pienistä huulista. Alex ei harrastanut turhanpäiväistä kuolan vaihtoa, hänen hellyydenosoituksillaan oli perinteisesti ollut vain yksi maali. No, päivä oli muutenkin ollut täynnä ensimmäisiä kertoja.

Celia purskahti kikattamaan ja Alex oli hetken paikoillaan, vaikka hetki oli jo ohi.
"Okei, ei kovin kiva juttu miehen egolle", Alex huomautti itsekseen ja yritti selvittää mikä nyt niin hauskaa oli. Hän tiesi olevansa hyvä suutelemaan ja mikään ei ollut tuntunut oudolta. Silti hänen huuliansa kuumotti ja hänen vieressään oli hykertelyjen tahdissa hytkyvä tyttö.
"En... En minä tiedä?" Alex vastasi hämmentyneenä ja yritti selvittää oliko Celian kysymys kenties kompakysymys. Olisiko hänen pitänyt olla vastaamatta suudelmaan? Mikä jutun juju oikein oli? Mikä nyt oli mennyt Alexilta ohi? Kumma, kun ei hän, huumorin kruunaamaton kuningas, nähnyt mitään hauskaa tässä. Se oli uskomaton suudelma kahden nuoren ihmisen välillä. Sellaista suudelmien jälkeen ei purksahdettu nauramaan, tivattu syytä ja ryystettyä viimeisiä rippeistä alkoholista.
"Tietenkin minä olen hyvä suutelemaan", poika älähti käsi sydämellään saatuaan itseään hiukan kasaan. Alex oli harvoin sanattomana ja silloinkin hän toipui äärimmäisen nopeasti.
"Entä jos sinä vain kerrot minulle kenestä sinä tykkäät?" Alex ehdotti ovelasti, vaikak sisäisesti nauroi kuinka lapselliselta kysymys kuulostikaan: "En ole oikein varma omasta tilanteestani ja muutenkin koko juttu on hiukan... epävarma. Tai siis sinä voit tuntea sen tytön ja muutenkin se on kaverini pikkusisko, joka jo pelkästään tekee siitä ouhon. Joten keskitytään vain sinuun", Alex ehdotti ja muisti kädessänsä olevan tupakan. Hän kopautti sitä penkin reunaan ja pisti sitten suuhunsa, sillä äkkiä nikotiinin turva tuntui kultaakin kalliimmalta.

[Agitha]

"Ai hä?" Celia kysyi, kun Alex selitti jotain sekavaa ihastuksestaan. Hänellä ei juuri nyt ollut keskittymiskykyä ryhtyä arvaileman puhuiko Alex kenestäkään tässä koulussa, vai oliko kyse taas jostain arvoituksesta, tai jotain.
"Eikä", hän vastasi nauraen, kun Alex ehdotti, että he puhuisivat vain Celiasta. Celia halusi tietää Alexin naiselämästä, mutta oikeastaan sekin ajatus katkesi aika äkkiä. No, ainakin Alex tykkäsi jostain tytöstä, epävarma tilanne tai ei, joten he olivat oikeastaan samassa veneessä. Molemmat olivat juuri suudelleet väärää tyyppiä, ja mitä vielä. Jostain syystä sekin ajatus huvitti Celiaa. "Tai okei", hän myöntyi sitten sen enempää vastustelematta.
Celia mietti hetken, vilkaisi maahan kaatututta mukiaan, ja muisti ettei hänellä ollut enää juotavaa. Pitäisi varmaan hakea lisää jossain vaiheessa.
"Hmmm..." hän ajatteli sitten. Jotenkin tuhtui tylsältä ruveta vain suoraan kertomaan professori Wilsonista. Ei Celia ollut sellaisella tuulella.
"Hei, pelataan sellaista peliä", hän aloitti sitten, ja nosti sormensa pystyyn. Kliseinen ele nauratti häntä. Tänään pelattiin paljon pelejä. "Että minä kerron vihjeitä, ja sinä yrität arvata! Kerron vaikka kolme vihjettä, ja sitten sinun pitää yrittää arvata kuka se on!"
Samalla Celia voisi testata, kuinka ennalta arvattava hän oli. Jos Alexilla kestäisi kauan tajuta, että kyse oli professori Wilsonista, Celia oli melko turvallisilla vesillä. Hänen tosin olisi muistettava vannottaa Alexia, ettei hän kertoisi kenellekään. Edes Ephram ei tiennyt, Celia tajusi. Melkoinen salaisuus.
"Okei. Öö. Hän on tässä koulussa", Celia sanoi. Se ainakin oli tärkeä asia mainita. Hän nojautui Alexia vasten, ja mietti seuraavaa vihjettä. Alex tuntui lämpimältä, vaikka Celialla ei ollutkaan kylmä.
"Ja hän on minua vähän vanhempi, ja aika pitkä", hän jatkoi. Se oli aika päivänselvää, ja oikeastaan Wilson oli häntä aika paljonkin vanhempi, jos asioita ajateltiin tietyltä kantilta. Mutta oikeastaan hänellä ja professorilla oli ikäeroa vain kymmenen vuotta, eli vähemmän kuin hänen vanhemmillaan. Ei se siis kauhean paljon ollut, oikeastaan.
"Ja... Hän on tosi fiksu. Näen häntä melkein päivittäin. Hän on kiva, ja auttaa minua aina välillä koulujutuissa."
Celia hymyili itsekseen. Hän oli huomaamattaan kertonut useamman vihjeen kuin oli tarkoittanut, mutta ei se haitannut. Hän kertoisi Alexille joka tapauksessa, joten lisävihjeet tuskin haittasivat.
"No, arvaatko kuka se on?" Celia kysyi, ja katsoi Alexia silmiin odottavasti.

[Darcy]

[ Tulin häiriköimään. Vaviskaa. ]

Illan aikana kameralle oli tallentunut ties kuinka monta laadukasta ja kerrassaan upeaa juorun aihetta, jotka koko koulu pian saisi hyppysiinsä - ja kuka saisikaan kunnian tästä lähettiläänä toimimisesta. Jocey hiippaili kamera iskuvalmiudessa pitkin salin seinänviertä, kuikuillen ihmisten päiden ylitse ja ohitse, josko jotain mielenkiintoista vielä näkyisi. Sisällä oleskeleva porukka näytti kuitenkin joko astetta tylsemmältä, joten pienen mietinnän ja perinpohjaisen harkinnan (= yhtäkkinen päähänpisto) jälkeen Jocey päätyi ulkoilmavaihtoehtoon. Ehkä pihalta löytyisi joku käräyttelyä kaipaava kaunis pari.
Hiuksiaan huolettomasti pörrötellen Jocey kipaisi nopein liikkein ulos juhlasalin ovilta ja suuntasi kulkunsa ulkosalle, tutkaillen jatkuvasti ympäristöä potentiaalisten kuvauskohteiden varalta.

Hän oli jo kipaisemassa pensaikkojen ohitse ja jatkamassa matkaansa kauemmas rakennuksesta, mutta hidasti askeleitaan kuultuaan jostakin läheltä hiljaista puhetta. Ennen kuin kukaan ehti huomata, Jocey sujahti sopivasti ruusupensaan varjoon, jääden kuikuilemaan äänen aiheuttajia kukkien seasta.
Ja ketkäs sieltä penkiltä löytyivätkään; Celia Hammond ja Alex Kerr. Suhteellisen puhuttu pari koulussa, vaikkeivät tuntemuksiaan yleisesti myöntäneetkään. Jocey virnisti itsekseen ja kuunteli kaksikon puheensorinaa, ilmeisesti heillä oli jonkin sortin henkevä keskustelu meneillään. Luojan kiitos ruusupensas oli sen verran lähellä, että blondi kuuli vallan mainiosti kuinka Celia selosti tupakkaa polttelevalle Alexille sen hetkistä ihastustaan.
Eikä tarvinnut olla kovinkaan älykäs, jotta ymmärsi kuvauksen sopivan suhteellisen mallikkaasti Kerriin. Tai niin Jocey ainakin oletti.

"Hymyä, olette piilokamerassa!"
Saatuaan kaksikon huomion itseensä blondi painoi laukaisinta ja vangitsi tämän kauniin hetken kameransa muistiin, hymyillen penkin vallanneelle parille hurmaavasti. Toivottavasti ei muisteltaisi pahalla, ainakaan sitten kun tämä joskus päätyisi koulun lehteen. Jocey katsoi kuitenkin parhaakseen poistua paikalta mahdollisimman nopeasti ja kipaisikin heti kelvollisen kuvan saatuaan takaisin sisätiloja kohti. Hän ei halunnut korkokengästä päähän tai nyrkistä silmäänsä, joten oli ehkä fiksuinta hävitä savuna ilmaan.

[ Jatkakaa. :------D ]

[Hass]

Alexin sisällä myllersi niin rajusti, ettei hän edes muistanut olla helpottunut, kun Celia ei alkanut jankkaamaan pojan "ihastuksesta" tai arvannut mitään. Ehkä humalainen Celia olisi parempaa seuraa, ainakaan hänen aivonsa eivät leikanneet läheskään niin nopeasti kuin normaalisti ja se oli helpottavaa, vaikka Alex oli omaperäisen ajatuksenjuoksunsa kanssa turvassa. Kerr oli niin hämillään koko keskustelusta, että hänen tupakkaa pitävä kätensä tärisi ja peittääkseen sen, hän työnsi äkkiä savukkeen huuliensa väliin ja työnsi tärisevän kätensä taskuun kiusaantuneena.
Lisää pelejä. No Alex voisi pelata Celian tyhmiä pelejä, kunhan tyttö nyt vain pitäisi kiirettä.
"Joo, joo", poika nyökkäsi kärsimättömänä. Jos hän olisi osannut lukea oikein Celian käytöstä, Alexilla voisi olla yllättävän hyvät mahdollisuudet. Outoa, miten hän ei ollut edes koskaan aikaisemmin miettinyt heidän kahden suhdettaan toisiinsa millään muulla tasolla kuin ystävinä ja nyt, kaikkeen tuntui olevan erittäin hyvätkin mahdollisuudet. Tässä koulussa... Siinä menivät ne mahdollisuudet, ei kun hei - Alex oli tässä koulussa! Yksi hyvä, kaksi vielä jäljellä. Alex puristi huulensä lujasti savukkeen ympärille ja yritti olla välittämättä Celian läheisyydestä. Celiaa vanhempi ja pitkä... Alex meinasi tukehtua ja kiirehti ottamaan tupakan suusta tajutessaan, että seuraavakin vihje sopi häneen itseensä. Lasketteenki se kahdeksi vihjeeksi? No joka tapauksessa Alex oli pari vuotta vanhempi ja huomattavasti pidempi. Fiksu. Alex oli fiksu. Tai riippui miltä kantilta katsottiin, mutta älykkyysosamäärän ja koulumenestyksen perusteella hän oli fiksu. Hän näki Celiaa päivittäin ja auttoi tätä matematiikassa. Äkkiä koko peli alkoi tuntua kovin paljon mielenkiintoisemmalta ja oikeastaan aika hyvältä idealta. Pieni viekas hymy nousi Alexin kasvoille, mutta se katosi nopeasti kirkkaan salamavalon räpsähtäessä aivan heidän nenänsä edessä. Kontrasti illan hämärään oli suuri ja Alexin tupakansavuisissa aivoissa kesti hetken tajuta, mitä oli tapahtunut, mutta onneton kuvaaja oli jo kadonnut rikospaikalta ja ehkä se oli hänen turvallisuutensa vuoksi ihan fiksu ratkaisu.
"Okei, tuo oli aika yllätys", hän mutisi ei erityisesti kenellekään ja räpsytti silmiään.

"Tuosta on aika mahdotonta arvata vielä mitään", Alex yritti kiinnittää Celian huomion takaisin peliin ja ajatuksissaan sipaisi karanneen hiussuortuvan takaisin Celian korvan taakse.
"Ihan sama kuin sanoisit, että sen pojan nimi alkaa a-kirjaimella."

[Agitha]

Celia säpsähti, kun salamavalo räpsähti, ja kääntyi nopeasti siihen suuntaan, mistä joku oli ottanut kuvan. Ilmeisesti paprazzi oli kuitenkin liuennut paikalta huomattavan nopeasti, tai sitten Celia toimi vähän liian hitaasti, sillä ruusupensaikossa ei näkynyt enää ketään. Tämäkin yllätys vain nauratti häntä.
"Kukahan se oli?" Celia kysyi hihitellen. Sen sijaan, että hän olisi ollut asiasta huolissaan, hän jäi miettimään, millainen kuvasta tulisi. Tai siis, hän nojailemassa Alexiin koulun tanssiaisissa, ja kaikkea. Se näyttäisi varmaan hyvin, hyvin epäilyttävältä. Kuvaajan onneksi ajatus siitä, että kuva saattaisi päätyä koulun lehteen tai muuhun vastaavaan julkaisuun ei edes käväissyt Celian mielessä. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin suoristautui ja lakkasi nojaamasta Alexiin, sillä se todella saattoi antaa heistä väärän kuvan ohikulkijoille. Olkoonkin, että juuri sillä hetkellä Celia ei ollut erityisen kiinnostunut maineestaan.
"Mihin me jäätiin?" hän ihmetteli sitten, ja yritti muistella, mistä he olivat puhuneet. Ai niin, Celian mystinen ihastus.
Kun Alex arvasi, että hänen ihastuksensa nimi alkoi a-kirjaimella, Celia käänsi katseensa poikaan yllättyneenä. Hän ei edes huomannut, että Alex sipaisi karanneen hiussuortuvan takaisin hänen korvansa taakse.
"No... Niin se alkaakin", Celia sanoi silmät ymmyrkäisinä, ja jäi väkisinkin miettimään, tiesiko Alex enemmän kuin hänen olisi pitänyt. Mutta eihän kukaan tiennyt hänen ihastuksestaan professori Wilsoniin! Vai oliko Alex arvannut jotain hänen käytöksestään? Celia oli melko varma, että oli peitellyt ihastumistaan täydellisesti...
"Sinä taidat tietää kuka se on", Celia totesi varovaisesti, ja katsoi Alexiin kysyvästi. Ehkä hänen vihjeensä olivat olleet liian helppoja.
"No, parempi näin. Sitten sinä voitkin antaa miehisen näkökulman. Uskotko että minulla on mitään mahdollisuuksia? Tai siis..." Celia sanoi, ja piti pienen tauon. Hän pälyili ympärilleen salakuuntelijoiden varalta, sillä hän ei todellakaan halunnut juorun leviävän. Ketään muuta ei näyttänyt olevan lähettyvillä. Hän kumartui vähän lähemmäs Alexia, ja madalsi ääntään. "Professori Wilson on kuitenkin opettaja, ja kaikkea. Uskotko että hän voisi kiinnostua minusta? Mitä minun kannattaisi tehdä?"

[Hass]

"Joku joka halusi ikuistaa ihastuttavan naamatauluni", Alex kohautti olkiaan ja pöyhi suurieleisesti lyhyitä hiuksiaan, joskin hänen sormensa tökkivät lähinnä ilmaa hiusten puutteen takia. Oikeastaan Alexia ei kiinnostanut pätkän vertaa kuka kuvan oli ottanut, hänestä oli paljon epäilyttävämpiäkin kuvia liikkeellä. Niin paljon, ettei poika itse pitänyt lukua niistä. Uskottavuus ei muutenkaan ollut Alexin vahvimpia puolia. Kaiken aikaa Alex yritti kuitenkin ymmärtää, miten saattoi tuntea niin vahvasti vaikka oli vasta äsken itsekin tajunnut "ihastumisensa". Oliko hän ollut sokea? Kaikki merkit viittasivat siihen. Ei Alex ollut niin vain tyttöjen kaveri, saati kestänyt heidän mielialanheilahteluja tai auttanut matikan kanssa. Muille ne saattoivat olla normaaleja asioita, arkipäivisiä, mutta Alexin tapauksessa ne kielivät jostain muusta. Pikku hiljaa alkoi selviämään, miksi Alex oli huomaamattaankin käyttäytynyt niin kuin oli. Eikä se johtunut enää pelkästään siitä, että Celia oli hänen huonekaverinsa sisko tai muuten vain nätti kuin taivaasta pudonnut pikkuenkeli ja, että Alex olisi jättänyt kannabiksen polttelun kokonaan, jos Celia olisi vain avannut suunsa. Se oli paljon se. Alex oli hyvin kiintynyt pilveensä ja sen tuomaan rentouteen. Mutta todella, pahus, oliko se ollut koko ajan noin selvää? Alex Kerr oli ihastunut - ehkä jopa rakastunut - Celia Hammondiin. Poika ei ollut edes niin selvänä, että olisi ehtinyt miettiä koko suhteen mahdottomuutta, he olivat sentään toistensa vastakohdat. Puhumattakaan siitä, että Alex ei vain yksinkertaisesti seurustellut. Oli liian humaltavaa, että Alex tiesi nyt pitävänsä Celiasta ja että Celia piti hänestä. Kuin salamaniskun jälkeen kaikki oli yhtäkkiä yksinkertaista. Kaikki kävi järkeen.

"No ainakin minä toivon tietäväni", Alex rypisti otsaansa ja kopautti savukettaan penkin reunaan. Tupakka veti jo viimeisiään, mutta vielä muutaman henkoset siitä saisi irti. Juuri kriittisimmän kohdan yli pääsisi. Alex oli juuri kysymässä miksei Celialla olisi mahdollisuuksia, hyvin hämmentyneenä vielä. Totta kai Celialla olisi mahdollisuuksia vai oliko tyttö yhtä sokea kuin hänkin?Sitten Celian seuraavien sanojen myötä kaikki oli hetken tyhjää. Alex ei kuullut, ei nähnyt, ei edes tuntenut mitään. Kaikki vain... oli. Hetken ajan Alexin piti oikein miettiä mitä Celia oikein selitti. Ja pian sen jälkeen se outo tunne Alexin vatsasta katosi kuin tuhka tuuleen, eikä Alex ollut edes huomannut sen olemassa oloa ennen kuin se katosi. Se outo kutina vatsanpohjassa oli ollut osana hänen arkeaan niin kauan, että hän oli unohtanut sen. Ja nyt hän halusi sen takaisin, samoin kuin hän halusi kelata pari sekuntia taakse päin. Ja ehkä pysäyttää ajan, että Alex ehtisi käydä terminoimassa Andrew vitun Wilsonin. Joka ennen oli ollut yksi pojan lempiopettajista, mutta joka nyt oli ensimmäisenä Alexin toistaiseksi olemattomalla tappolistalla. Refleksimäisesti Alex kavahti kauemmas Celiasta ennen kuin tytön vieno tuoksu ja ihon lämpö sekoittaisivat Alexin uudelleen. Hän tarvitsi nyt etäisyyttä, sillä liian monta ajatusta pyöri poika-paran päässä.
"Sä olet kännissä kuin käki. Eiköhän kannattaisi mennä nukkumaan turhat promillet pois. Me voidaan vaikka puhua Wilsonista sisällä tai jotain", Alex murahti ja nousi pystyyn äkisti. Hän otti vielä yhdet sauhut tupakasta, heitti sen maahan ja tallasi sen päälle kenkiensä korolla. Pelkkä tupakka ei riittäisi, hän tarvitsisi jotain vahvempaa.

[Agitha]

Celia yllättyi vähän, kun Alex yhtäkkiä ponnahti seisomaan, ja ehdotti nukkumaan menoa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt keksiä mitään dramaattista selitystä käytökselle, kun hän huomasi Alexin polttaneen savukkeensa loppuun. Tosiaan, hehän olivat tulleet tupakalle. Ja tupakka oli nyt loppunut, hän päätteli, kun hän huomasi Alexin murskaavan tupakantumpin kenkänsä kärjellä.
"Enkä ole", Celia vänkäsi vastaan, kun Alex epäkohteliaasti huomautti hänen olevan humalassa. Hän nousi kuitenkin seisomaan, ja huomasi vähän horjahtavansa. "En ole käki", hän korjasi todetessaan sittenkin olevansa hieman humalassa.
"Mutta en ole niin käki... En ole niin kännissä, että minun pitäisi mennä nukkumaan", hän sanoi, ja tarttui Alexin käsitykkään. "Sinä vain taidat haluta minun sänkyyni", hän huomautti, ja vilkaisi Alexia syyttävästi.
Alexin lupaus professori Wilsonista keskustelemisesta sai Celian kuitenkin myöntymään. Ehkä olisi tosiaan parempi keskustella niin arasta aiheesta jossakin kahdestaan ilman riskiä salakuuntelijoista.
"Mennään sitten", hän totesi, ja lähti johtamaan heitä kohti koulurakennusta.
Oli hieman kummallista, miten hänen tasapainonsa ei totellut hänen käskyjään. Hänen päänsä tuntui ihan selvältä, mutta keho jotenkin kankealta. Okei, hän taisi olla melkoisen humalassa. Toisaalta, hän oli juonut muutamassa minuutissa yli puoli litraa Alexin ties miten vahvaa boolia, joten ehkä se ei ollut ihmekään. Olisi tosin pidettävä huolta, että kukaan, etenkään Ephram, ei saisi kuulla tästä humalasta. Ephram suhtautui hyvin vakavasti alkoholiin.
"Hei", Celia sanoi, kun he olivat jo melkein asuntolalla. "Tämä on sitten salaisuus. Tämä kaikki. Se että join vähän, ja kehen olen ihastunut ja... Niin. Kaikki", hän muistutti Alexia. "Jos kerrot jollekin niin..." Celia yritti keksiä jonkin hirmuisen koston. "Niin minä suutun. En puhu sinulle enää ikinä. Ettäs tiedät."

[Hass]

Iso osa Alexista halusi juosta pois rikospaikalta, nuolla haavojaan muiden katseilta syrjässä. Se kuulosti tutulta vaihtoehdolta. Eihän Alexin pitänyt ajatella muita, hän oli itsekäs paskiainen. Esimerkki nykynuorison rappiosta ja yhteiskunnan menetetyistä tapauksista. Tai ainakin niin kaikki sanoivat hänelle. Miksi sitten hän ei lähtenyt nyt, kun vielä voisi pelastaa kasvonsa? Isompi osa Alexista katsoi asiaa hänen oman itsetuntonsa ja egonsa ylitse. Hän ei luottanut teini-ikäisten hikipinkojen libidoon, varsinkin jos oli kyse humaltuneesta tytöstä. Alex halusi vakuuttaa itselleen, että kuka tahansa tyttö olisi ansainnut hänen huolensa, ei pelkästään Celia.
"Itseasiassa se on niin kaukana ajatuksista kuin olla ja voi", Alex mutisi Celian humalaiseen hörinään, eikä edes valehdellut. Ei itselleen, eikä Celialle. Hän ei alentuisi korvaamaan toista miestä. Ei nyt, kun tietäisi toisen kuvittelevan toisen miehen kosketuksen. Niin alas edes Alex ei ollut koskaan vajonnut. Tällä hetkellä Alex halusi ainoastaan eroon tytöstä, jotta voisi rauhassa lyödä päätänsä seinään ja kirota omaa tyhmyyttään. Ja unohtaa koko typerän selkkauksen.

Heidän etenemisensä hitaus sai Alexin puristamaan kätensä nyrkeiksi taskuissa. Rystyset valkoisina hän yritti malttaa olla hoputtamatta Celiaa, joka tuntui kiinnostuvan jokaisesta hiekanmurusesta, joka vastaan tuli tai yhtä hitaasti hän ainakin liikkui. Tuntui parhaalta vaihtoehdolta olla vain hiljaa.
"Joo, ihan miten vaan", Alex kohautti hajamielisesti olkiaan. Luuliko Celia oikeasti, että Alex menisi huutamaan kaikille heidän... keskustelustaan? Hän saattoi olla pelle, mutta edes Alex ei halunnut mainostaa kaikille mikä idiootti näköjään oli. Ei häviöitä tuuleteltu eikä likapyykkiä pesty muiden edessä. Alex oli yhä harvinaisen hiljaa, kun hän avasi asuntolarakennuksen ulko-oven. Pari nuorta hengaili ala-aulassa, mutta Alex ei edes huomannut heitä, kun harppoi tyttöjen siipeä kohti. Turhalla voimalla hän löi portaikon valokatkaisijaa, sillä tämän iltaisen tuurin perusteella jompikumpi vielä kompastuisi ja katkaisi selkärankansa yhtä moneen palaan kuin piissä oli desimaaleja.

[Agitha]

"No en minä niin ruma ole", Celia sanoi hyväntuuliseksi, kun Alex väitti ettei ollut kiinnostunut vierailusta Celian vuoteessa. Ei Celia olisi Alexia päästänytkään, tietenkään. Kunhan kiusasi. Suudelma saattoi olla pikkujuttu, mutta siitä eteenpäin asioilla alkoi olla jotain merkitystä jopa pienessä humalassa.
He tulivat asuntolalle, ja Alex lupasi, ettei kertoisi Celian salaisuuksia kenellekään. Celia päätti luottaa Alexin lupaukseen. Ainakaan Alex ei näyttänyt kummemmin huvittuneen hänen paljastuksistaan, joten ehkä se ei ollut tarpeeksi hauska juttu eteenpäin kerrottavaksi. Parempi niin. Huomattavasti parempi.
Alex oli hyvin vaitonainen, mutta Celia ei edes huomannut sitä. Hänen ajatuksensa harhailivat siellä täällä, ja silti hän ei ajatellut oikeastaan mitään.
Vasta huoneensa ovella Celia muisti, ettei Alex ollut kertonut juuri mitään omasta ihastuksestaan. Hän kuitenkin avasi ovensa ennen kuin otti asian puheeksi, vaikka lukon avaaminen avaimella ei ollutkaan kovin helppoa.
"No niiiiin", hän huokaisi sitten, ja kääntyi katsomaan Alexia. "Kiitos, kun tulit minun parikseni. Ja toivottavasti saat iskettyä sen tytön, josta puhuttiin!" hän sanoi. Hetken hän harkitsi antavansa Alexille hyvän yön suukon, mutta päätti sitten unohtaa sellaiset ajatukset. Alex oli jo saanut suukkonsa.
"Heippa!" Celia huikkasi, livahti sisään, ja sulki oven. Hän ei edes huomannut, ettei Alex ollut sanonut hänelle enää mitään. Celia potkaisi kengät jalastaan huoneen nurkkaan, riisui vaatteensa lattialle ja vaihtoi nopeasti yöpukuun päälleen. Sitten hän kävi suoraan nukkumaan, vaivautumatta edes pesemään meikkejä pois. Hän oli unohtanut jo senkin, että Alex ei ollut ollut saattamassa häntä nukkumaan, vaan heidän tarkoituksensa oli ollut puhua Wilsonista, ja että juhlat olivat vasta alkamassa.