Mikään ei voi mennä vikaan

[Darcy]

[ Dääääääämmmmmnnnn kesto, i'm so sorry my love. :< ]

Jocey tutkiskeli vaatekaappinsa sisältöä kovinkin kiinnostuneena, yrittäen olla kuuntelematta Cassien outoa selitystä ja lörpötystä suurikokoisista älykääpiöistä. Vaikka itse asiassa, puhehan kävi ihan järkeen - toisella ei tosiaankaan ollut järkeä päässä liikaa. Ehkä kääpiöt olivat oikeasti olleet kateellisia ja takoneet osan älystä ulos. Kaikki oli mahdollista. Jocey kohotti hieman kulmiaan, kun Cass äkkiä varoittamatta nappasi hänet lähelleen ja kuiskutteli jotain kovinkin kaunista aivan hänen korvanjuuressaan.
"Kohta et näe mitään, kun sammutan valot. Selkiääkö pääsi silloin?"
Pyh, toivottavasti. Tosin hän ei voinut kieltää tuntevansa oloaan hieman imarrelluksi Cassien sanojen johdosta, muttei kuitenkaan ilmaissut sitä aivan heti millään tavoin. Ärtymys alkoi kuitenkin haihtua unholaan, ei Jocey osannut olla pitkävihainen - tai ylipäätään suuttunut kahta minuuttia pidempään. Hän oli jo pyrkimäisillään irti Cassien otteesta, mutta jähmettyikin paikoilleen kuultuaan anteeksipyynnön.

Ei ollut aivan varmaa, mistä Cass pyysi anteeksi, mutta jotenkin se tuntui kaikenkattavalta. Ehkä toinen tosiaan katui tekemisiään ja halusi hyvittää ne hänelle. Oikeastaan anteeksipyynnöllä ei sinänsä ollut enää mitään erityistä virkaa, eikä Cassien olisi tarvinnut sitä edes lausua, sillä Jocey oli antanut anteeksi jo kauan sitten. Mutta olihan se aina mukava kuulla. Ihmiset pyysivät anteeksi ihan liian harvoin.
Hetken verran hengähdettyään Jocey kääntyi ympäri Cassien käsivarsien sisäpuolella niin, ettei toisen tarvinnut irrottaa otettaan. Saatuaan katsekontaktin hän vain tuijotti tätä silmiin, eikä sanonut mitään. Jos Cass olisi ollut selvänä, toinen ei olisi tehnyt tai sanonut puoliakaan siitä mitä oli tämän illan aikana päästänyt suustaan tai saanut aikaan, mutta se ei tällä hetkellä haitannut. Itseasiassa, toisen humalaista mieltähän voisi jopa käyttää hieman hyväksi... Jocey virnisti ovelasti, kallistaen hieman päätään.
"Saat anteeksi", hän myöntyi hetken mietittyään.

Haa, hänen pitäisi toimia ennen kuin Cass sammuisi totaalisesti. Ja pitihän toinen saada pehmeälle alustalla ennen valojen pimentymistä, sillä aivotärähdys ja krapula eivät sopineet yhteen. Jocey työnsi Cassieta koko painollaan taaksepäin, pakottaen tämän peruuttamaan, kunnes vastaan tuli sängynlaita. Tässä vaiheessa hän kampesi toisen kädet pois ympäriltään ja törkkäsi tätä rintakehään sen verran voimakkaasti, että Cass varmasti menettäisi tasapainonsa ja kellahtaisi selälleen sängylle. Tätä ei ollut vaikea toteuttaa kun uhrilla oli alkoholin vaikutuksen takia muutoinkin vaikeuksia tasapainoaistinsa kanssa. Jocey jäi hetkeksi seisomaan sängyn laidalle ja katseli aikaansaannostaan vähintäänkin ylpeänä. Nyt täytyisi vain toivoa, ettei Cass friikkaisi aamulla tajuttuaan mitä kaikkea juhlien jälkeen oli tapahtunut.
Varovasti Jocey laskeutui sängylle, painaen kätensä päiväpeittoa vasten Cassien kasvojen molemmin puolin. Jalkansa hän asetti uhrinsa kehon sivuille, ollen jotakuinkin kontallaan Cassien päällä. Ja kumpihan heistä oli litkinyt juhlissa sitä alkoholipitoista litkua, hmm? Ei hän ainakaan. Mitä nyt ehkä pari mukillista. Jocey kumartui lähemmäs allaan makaavaa älykääpiötä, kunnes ylsi painamaan suudelman tämän huulille.

Ehkä Cass antaisi hänelle anteeksi aamulla.

[loveliina]

Jocey kysyi selkiäisikö Cassien pää kun valot sammuivat. Ei? Ei kai valon määrällä olisi mitään merkitystä selviämis-prosessissa, ei Cassie ainakaan ollut kuullut koskaan että olisi. Yleensähän pimeässä sai vain parempia ideoita. Miltein yhtä hyviä kuin humalassa, joten ehkä pimeä vain tehostaisi pojan humaltunutta tilaa? Tai sitten Cass vain sammuisi, kuka ties.
Toisen kääntyessä ympäri Cassien käsien välissä poika tiukensi otettaan ensin, kun luuli että Jocey aikomassa irrottautua. Mutta Joceyn intensiivinen katse suoraan silmiin lähetti Cassien perhoset vatsassa lentelemään hyvin vikkelää löysäten otetta hieman. Olivatpas he lähellä toisiaan. Hyvin lähellä. Oli vaikea ajatella mitään muuta, kuin Joceyn punertavia huulia. Kaikki muu sumentui. Missä, miksi, milloin, mitä.
"Saat anteeksi."
Cassie hätkähti hieman, herätessään takaisin todellisuuteen. Tajuttuaan mitä Jocey oli sanonut, pojan oli vaikea olla hykertelemättä onnesta, tälle oli annettu anteeksi. Kaikki oli hyvin. Mistään ei tarvinnut huolehtia, ei yhtään mistään. Ei edes siitä, että voisi hyvinkin olla mahdollista, että Chet saapuisi deittinsä kanssa kutemaan tänne samaan huoneeseen myös, ja että silloin voisi olla vaikea selittää, mikä tuo Cassien muotoinen pötkelö peiton alla oli. Hyvin vaikea. Mutta sillä ei tosissaan ollut mitään väliä, kaikki oli aivan liian hyvin nyt.

Jocey ryhtyi työntämään Cassieta kohti sänkyä, mikä ei vaikuttanut huonolta idealta millään muotoa. Poika oli tosin yllättynyt, miten helposti tämä saatiin kaadettua sängylle. Kaipa maan vetovoima oli alkanut vaikuttaa hänessä erityisen paljon.
Toisen käsien löytäessä paikkansa päiväpeitteeltä, Cassien vieriltä, ja tämän noustessa sängylle Cassien yläpuolelle poika tajusi, että ei ennen ollutkaan ollut sellaisessa tilanteessa, jossa itse vain makasi sängyllä. Yleensä hän oli se joka teki aloitteen ja heitti ihmiset sängyille. Mutta eipä Cass ennen pojan kanssa ollutkaan ollut. Kaikki oli hieman uutta, mutta yhtälailla jännittävää.
Pojan huulille nousi hymy, toisen painaessa suudelman tämän huulille. Se tuntui hyvältä. Ja oikealta. Cassie vastasi suudelmaan innolla ja tämän kädet etsivät tilaa itselleen jostain toisen keskivartalon kohdalta. Cassie sai kätensä yhdistymään toisen selän takana, joten tämä päätti painaa Joceyn vartaloa lähemmäs omaansa. Cassie halusi tuntea toisen painon yllään, tietää varmaksi, että Jocey oli siinä. Pitkittää sitä hetkeä, ennen kuin Jocey sanoisi 'Olet kaatokännissä, nuku pääsi selväksi'. Voisi kestää pitempäänkin ennen kuin Cass ja Jocey saisivat tällaistä tilaisuutta. Viettää yötä yhdessä. Ja vielä samassa sängyssä.

Ei pelkät suudelmat yleensä tuntuneet näin hyvältä. Eivät ne olleet yleensä iso juttu, eivät järisyttäneet maailmaa. Mutta Jocey. Tässä oli jotain upeaa. Jotain, mikä lamaannutti aivoista kaiken ylimääräisen toiminnan. Ja kaikki mihin pystyi keskittyä, oli Jocey. Cassien toinen käsi nousi selkää ja niskaa pitkin pojan vaaleisiin hiuksiin, jotka olivat pehmeät ja ihanat, jotka tuntuivat hyvältä sormien välissä. Sieltä käsi laski takaisin niskalle. Toinen käsi vaistomaisesti hivuttautui Joceyn kauluspaidan ali iholle. Selkärangan kohdalla olevaa uomaa pitkin Cassie hiveli sormiaan kohti lapaluita, sen verran kuin paita antoi periksi. Se ei kuitenkaan ollut kovin mittava matka, poika ei päässyt etenemään kuin muutaman sentin. Vaatteet olivat turha este.
Virnistäen hieman Cass irrottautui suudelmista ja ohjasi kätensä avaamaan Joceyn paidan nappeja. Tämä olikin yllättävän haasteellista, kun käsien motoriikka oli ilmeisesti saanut osansa boolista. Vetäen solmion , joka oli häirinnyt nappien avausta retkottamalla siinä niiden päällä, toisen pään yli, ja heitettyään sen jonnekkin nurkkaan, Cassie palasi nappeihin, ja sai kun saikin avattua niitä muutaman kappaleen. Kun paita oli jotakuinkin selvitetty, Cass oli noussut jo hieman istuvampaan asentoon. Tämä hivutti sormenpäillään paidan toisen yltä eikä jaksanut enää hillitä itseään, vaan hyökkäsi suudelmalla kaatamaan Joceyn kumoon alleen.
Ah, heti parempi.

//ei se mitään, olen anteeksi antavaa sorttia :-----------) //

[Darcy]

Kun Cass ei osoittanut minkäänlaista kieltäytymishalua - päinvastoin -, Jocey sulki hetkeksi silmänsä ja syvensi suudelmaa. Kosketus keskivartalossa tuntui hyvältä, eikä hän vastustellut kun toinen veti hänet lähemmäs itseään. Ehkä suudelma oli hieman virkistänyt Cassien aivoja, sillä toinen kykeni huomattavasti selvempään suoritukseen kuin mitä Jocey oli ajatellut. Jos hän ei olisi kyennyt haistamaan alkoholia toisen tuoksun seasta, hän olisi jopa melkein voinut veikata Cassien juoneen vain korkeintaan pari mukillista terästettyä boolia. Mutta vain melkein.
Suudelma ei tuntunut tarpeeksi intiimiltä, joten Jocey päätyi raottamaan hieman huuliaan ja koskettamaan kielellään Cassien ylähuulen kaarta. Toisen kädet sivelivät hiljakseen paljasta ihoa paidan alla, mikä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Ilmeisesti paita oli kuitenkin turha varuste, sillä Cass irrottautui suudelmasta hienoisesti virnistäen ja keskitti huomionsa paidannappien kanssa näpertelyyn. Hetken verran se näytti suunnilleen mahdottomuudelta, eikä Jocey voinut estää huuliltaan karkaavaa naurahdusta. Solmio lensi kauniissa kaaressa lattialle, se kun häiritsi operaatiota.

Nappien auettua pienen säheltämisen jälkeen, vaatekappale tipahti päältä melkein itsestään, jääden sekin mytyksi sängyn viereen. Istuma-asentoon noussut Cassie sai selvästi menovaihteensa päälle, eikä Jocey tehnyt vastarintaa toisen kaataessa hänet alleen sängylle. Suudelma tuntui innokkaalta, kuten tavallista, siihen oli helppo syventyä. Vasen käsi nousi ensin sivelemään Cassien rintakehää paidan päältä ja eteni solisluille, jatkaen siitä kaulaan ja niskahiusten sekaan. Oikea käsi puolestaan hapuili paidanhelmaa ja viileät sormet löysivät tiensä toisen alavatsalle. Iho tuntui kuumalta omia kylmiä käsiä vasten, eikä Jocey voinut vastustaa haluaan kuljettaa kättään ylemmäs. Sormet nousivat hivelemään ensin ylävatsaa ja siirtyivät siitä kyljelle.
Nyt olisi toisen vuoro menettää paitansa. Jocey irrotti ihoa sivelleen vasemman kätensä otteen ja siirtyi avaamaan Cassien paidan nappeja yhdellä kädellä. Se kävi huomattavasti näppärämmin häneltä kuin mitä toiselta hetkeä aiemmin, eikä mennyt kauaa kun paita aukesi. Nyt vaatekappale ei ollut enää tiellä, eikä Jocey viitsinyt riistää sitä Cassien päältä, toinen rimpuilkoot siitä itse eroon. Hän laski molemmat kätensä toisen alavatsalle ja lähti hivuttamaan niitä hiljakseen ylemmäs, tunnustellen ja sivellen jokaista löytämäänsä kohtaa Cassien vartalossa. Ei toinen pahassa kunnossa ollut, ei ollenkaan.

Samalla kun sormet etenivät iholla, Jocey keskittyi uudelleen suudelmaan. Cassien huulet tuntuivat pehmeiltä ja kosteilta. Hän näykkäsi leikkisästä kiinni toisen alahuulesta, hieman virnistäen. Ehkä Cass oli siirtänyt häneen osan veressään mylläävästä alkoholista, sillä tällä hetkellä pää ei tuntunut enää yhtään niin selvältä kuin hetkeä aiemmin. Ajantajukin alkoi hämärtyä, eikä Jocey jaksanut muistaa, että hän oli vain hetkeä aiemmin vannonut, että Cass saisi palvoa ja ylistää häntä ennen anteeksiantoa. Missä vaiheessa hänestä oli tullut näin lepsu? Vai johtuiko se vain tästä humaltuneesta seuralaisesta?
Jocey irtautui vain hetkeksi vetääkseen hieman katkonaisesti henkeä, ennen kuin painoi huulensa taas uudelleen toisen huulia vasten. Viileät sormet sivelivät Cassien paljasta rintakehää ja ylävatsaa, siirtyen pikkuhiljaa ylemmäs, kaulan molemmilta puolilta niskaan saakka. Toisen hiukset tuntuivat pehmoisilta ja sileiltä.

[loveliina]

Cassie tunsi olevansa seitsemännessä taivaassa Joceyn suudelmien, käsien, tuoksun, hiuksien, ja sen kaiken vuoksi. Ei ollut yhtään paikkaa maan päällä, tai yllä missä Cassie mielummin olisi. Saint Waldens, huone kolme, Joceyn sänky. Taivas maan päällä.
Joceyn huulten kosketus kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Se kertoi, että Cassie oli haluttu. Että tämä oli erityinen. Poika oli tottunut siihen, että oli itse se joka vakuutti toiselle ikuista rakkauttaan, mutta sitten päätti lopettaa tilanteen, kun tälle itselle sopi. Kerrankin se meni niin kuin elokuvissa. Kun poika tapaa pojan, ja näillä kemiat toimii. Voi kadota suudelmiin, ja kaikki on täydellistä ainakin sen yhden ohikiitävän sekunnin. Ja sen sekunnin vuoksi uhraa mitä vain. Koska tietää miten hyvältä se tuntuu. Kaikki tuntui oikealta, ei Cassien omalta pieneltä näytelmältä, niin kuin pojan ihmissuhteet yleensä. Nyt tämä ei tiennyt mitä tapahtuisi seuraavaksi. Nyt vihdoin Cassie saisi olla se jolle näytelmä esitettiin, joka saisi yllättyä ja tuntea hahmojen mukana tunteet. Eikä olla vain näyttelijä, miettiä miten asetella ulkokuori niin että saa muut uskomaan mitä vain halusi.

Cassie yllättyi millä nopeudella Jocey sai napit auki paidasta. Paita jäi kuitenkin pojan ylle, eikä tämä ehtinyt riisua sitä, kun tunsi toisen sormet tämän alavatsalla. Tämä jos mikä provosoi Cassieta kiihkeämmin suutelemaan Joceytä, unohtamaan paidan, unohtamaan kaiken. Tämä olisi halunnut painautua lähemmin toisen ihoa vasten, mutta se olisi keskeyttänyt käsien matkan Cassien vatsaa pitkin niskaa kohden, eikä poika tahtonut tätä. Ei missään nimessä. Sormien kosketus sai aikaan sähköisen reaktion, joka tuntui ympäri kehon. Cassie tunsi olevansa niin hereillä kuin vain pystyi, tuntevansa jokaisella aistillaan Joceyn. Aika saattoi olla pysähtynyt, mutta poika ei sitä huomaisi. Ydinsota saattaisi alkaa ikkunan ulkopuolella, mutta se ei voisi vaikuttaa huoneen ilmapiiriin sitten lainkaan.
Joceyn käsien löytäessä tiensä Cassien niskaan poika nojautui lähemmäs toista, niin että tämän rintakehä oli vasten toista. Cassie oli uskoi, että tunsi Joceyn sydämmen lyönnit, muttei kuitenkaan ollut varma, olivatko ne vain omiaan. Pojan sydän hakkasi lujaa endorfiinien ja hormooni-sekamelskojen kiitäessä päästä varpaisiin.
Poika irrottautui hieman huulten välisestä kosketuksesta, jotta voisi katsoa toista silmiin, varmistaa, ettei todella vain kuvitellut kaikkiea mielessään tai nähnyt unta. Tämä olisi hyvä hetki sanoa jotain kaunista. Jotain ylevää ja tunteita liikuttavaa. Sen sijaan, toisenlaisten tunteiden vallatessa vatsan seudun onnen sijaan , Cassie päätyikin tukahtuneesti sanomaan:

"Mulla lentää laatta."

Mahassa muljahti ikävästi. Poika nousi ripeästi tuntiessaan palan nousevan kurkkuunsa, käännähti kannoillaan ja juoksi avaten oven käytävään, päämääränään poikien vessa. Paidan helmat hulmuten ja sukillaan liukastellen Cass saavutti vessan. Tämä piteli suutaa, jonne tunsi osan oksennusta jo kerääntyvän. Heittäytyen pöntön eteen tämä avasi suunsa, ja antoi oksennuksen valua pois. Sitä ei ollut paljon, mutta se maistui karmealle.
Siinä odottaessaan hetkisen, että paha olo menisi menojaan Cassieta puistatti. Miksi tämä oli juonut niin paljon, ja turmellut kaiken romantiikan ykäämällä kesken kaiken. Hyi. Jocey ei varmasti haluaisi enää koskaan suudella poikaa, niin pahalta tämän suussa maistui.
Haroen hiuksiaan pois naamalta poika tunsi toisen aallon iskevän läpi kehon.

[Darcy]

Cassien irrottautuessa suudelmasta Jocey odotti jotakin älykästä kommenttia tai muuta, varsinkin kun huomasi toisen katsovan häntä silmiin. Mutta ilmoille ei lennähtänytkään kaunopuheisia runorivejä tai herkkiä sanoja, tai yhtään mitään muuta romanttista, saatikka innostavaa. Oikeastaan toisen suusta päässyt lausahdus oli erittäin riskialtis, varsinkin kun otti tilanteen laadun huomioon.

"Mulla lentää laatta."

No, olisihan se tietysti pitänyt arvata. Jos Cass ei olisi ollut humalassa, Jocey olisi oikein hyvin voinut vetää herneet nenäänsä ja olettaa tämän tavattoman halun purkaa vatsansa sisällön alas lavuaarista johtuvan hänestä. Siitä, että hän oli ällöttävä. Cass ryntäsi ylös ja suoraan käytävään nopeammin kuin silmä ehti nähdä, jättäen Joceyn hieman hölmistyneenä makaamaan aloilleen. Blondi pysyi paikoillaan hetken verran, kunnes huomasi pidättävänsä hengitystään. Hän rentoutti vatsalihaksensa ja päästi ilman ulos huuliensa välistä samalla, kun suupielille kohosi jokin virneen tapainen.
Luojan kiitos Cass osasi olla romanttinen.
Jocey ei kyennyt pitelemään naurua sisällään, joten se purkautui hieman hysteerisenä tyrskähtelynä. Tilanne oli samalla kertaa huvittava ja erittäin tökerö, ehkä jopa kiusallinen - tosin ei hänen, vaan Cassien kannalta. Oi voi, tästä toinen saisi kuulla ikuisuuden. Virnistys vaihtui irvistykseen ja Jocey kömpi ensin istumaan sängynlaidalle, kunnes kampesi itsensä seisomaan. Olisi varmaan parasta hipsiä Cassien perään katsomaan, oliko toinen hengissä.

Vaivautumatta ottamaan edes paitaa mukaansa Jocey lähti astelemaan kohti poikien asuntolan vessoja, muistaen kuitenkin sitä ennen napata avaimet mukaansa työpöydältä. Hän pysähtyi vessan ovien taakse, virneen ja irvistyksen vuorotellessa kasvoilla.
"Cass?", hän huhuili pehmeästi, muttei tehnyt elettäkään astuakseen sisälle. Ei olisi kovinkaan kiihottavaa katsella toisen ykäämistä vessanpöntön päällä, joten Jocey päätti säästää silmänsä näyltä ja tyytyi vain kuulostelemaan, oliko toinen ylipäätään elossa.
"Oletan, että tämä johtuu boolista, eikä minusta?"
Oikeastaan lausahdus oli vain pientä kiusoittelua, mutta Jocey väänsi sen äänensävyllään kuulostamaan huolestuneelta kysymykseltä. Ehkä Cass ottaisi opikseen, eikä joisi toista kertaa päätään täyteen ihan hetkeen. Sillä tottahan se oli, että tämäkin olisi voinut päättyä hieman paremmin. Jocey astahti pois oven edestä ja siirtyi nojaamaan olkapäänsä seinää vasten, tunkien samalla kätensä housujensa taskuihin.
Hm, paidattomana oli ihan mukavaa kuljeskella käytävillä.

[loveliina]

Cassie makasi pönttöä vasten heikkona, mutta onnekseen maha tyhjänä. Enempää ei voisi tulla, se oli vain mahdotonta. Ellei tulisi pelkkiä mahahappoja, voi hyi. Ne vasta pahalta maistuivatkin, ja kirvelivät kurkkua.
Poika kuuli omaa nimeään huhuiltavan, Jocey oli ilmeisesti seurannut tätä. Oli hyvä, ettei poika kuitenkaan sisälle vessaan tullut, Cass ei halunnut näyttää tältä toisen silmissä. Hien valuessa kasvoja pitkin poika äännähti jotain epämääräistä vastaukseksi. Äänihuulet eivät pojan uskoakseen kantaneet niin pitkään lauseeseen kuin "Juu, täällä", tai "Älä ole huolissasi kultaseni, olen hengissä".
Jos nyt jo oli näin kuvottava olo, entä sitten aamulla. Cassie oli uupunut ja tätä puistatti yhä. Hoiperrellen hanoille poika avasi jäätävän kylmän veden ja heitti sitä kasvoilleen. Sitten tämä täytti suunsa sillä, purskutteli ja sylki lavuaariin. Cass toisti tämän niin useasti, että oli varma, ettei hengitys voinut haista enää oksennukselta.

Sitten oli peilikuvan vuoro. Sekin tarvitsi kohennusta, pikimmiten. Etuhiukset olivat kastuneet, kasvot olivat kalpeat ja silmien alta näkyi varjot. Pelkkä oskentaminenko tuon kaiken teki, vai oliko Cass näyttänyt näin väsyneeltä jo pidempään. Yrittäen pyyhkäistä hiuksiaan paremmin Cassie päätti olla katsomatta itseään pidempään peilistä. Kuva ei vaikuttanut muuttuvan, vaikka kuinka sitä tuijotti. Tämä hieraisi molemmilla kämmenillään kasvojaan ja hoipersi käytävään, missä Jocey suhteellisen hilpeänä tätä odotti.
Katsoen hetken Joceytä, joka kaikessa täydellisyydessään ilman paitaansa seisoi kuin valokuvamalli kuvaus sessiossaan, tämä peitti kasvonsa käsiinsä, jottei toisen tarvitsisi katsella tätä. Cass, niin omituista kuin se olikin ei tuntenut itseään kovin haluttavaksi juuri sillä hetkellä.
"Mmm... Booli," tämä mumisi käsiinsä ja irvisti hieman. Petollinen booli. Ilman boolia, pojat voisivat yhä olla toisiinsa kietoutuneina Joceyn sängyllä - vai hetkinen, ilman boolia olisiko mitään tästä tapahtunut? Olisiko Cass kenties omassa huoneessaan yksin, sen sijaan että seisoi käytävällä Joceyn kanssa kaksin. Oliko boolia oikeastaan kiittäminen syyttämisen sijaan. Siinäpä vasta näkökulma.

Korvien välissä kumisi, ja Cassie alkoi tuntea olonsa hyvin väsyneeksi. Hyvin, hyvin väsyneeksi. Kääntäen katseensa Joceyyn tämän kädet heilahtivat velttoina sivuille ja tasapaino horjahti. Huoneen seinät alkoivat kääntyä inhottavasti vinottain ylöspäin, ja ajatusksetkin tuntuivat hidastuvan.
"Jo-Jocey..." tämä sopersi ja yritti ottaa askeleen toista kohden horjahtaen. Poika kaatui voimalla vasten toisen vartaloa. Cass sai kuitenkin otettua toisella kädellään kiinni Joceyn olkapäästä, ja toisella housuista. Pojan silmät lurpahtelivat tämän yrittäessä kammeta itseään hieman pystympään katsomaan toisen kasvoja.
"Viedäämpäs meidät nyt nukkumaan", tämä sanoi ja yritti näyttää asiantuntevalta puoliksi tajuttomuuteen astuneilla aivoillaan. Onneksi yleensä se oli aivoista se lohko, joka ajatteli loogisesti, joka ensin päätti mennä kanttuvei. Tämän hetken, ja sen hetken väliin kun aivotoiminta sammuisi kokonaan mahtui yleensä parhaiten muotoillut tunnustukset ja mietinnät. Harmi vain, kun niitä ei koskaan muistanut aamuisin.
"Sä oot niin vahva," tämä sanoi heittäytyen toisen kaulaan. Jalat olivat tunnottomat, eivätkä kantaisi, ainakaan kunnolla. Ja pitihän Joceyllekkin antaa jonkinlaista haastetta elämään.

[Darcy]

Muiden sääliminen ei ollut yleensä Joceyn hommaa, mutta nyt hän ei kerta kaikkiaan voinut olla tuntematta sääliä Cassieta kohtaan. Kun toinen asteli, tai pikemminkin ryömi ulos vessasta, näyttäen vähintään huonovointiselta. Vaaleita suortuviaan puistellen Jocey katseli surkean näköistä poikaa, joka mumisi vastauksen aiempaan kysymykseen käsiensä takaa. Ennen kuin Cass edes lähti horjumaan, hän kykeni jo huomaamaan pieniä enteitä tulevasta aivojen totaalisesta pimenemisestä. Varmaan sen vuoksi ei tullut niin suurena yllätyksenä, kun toinen kaatui oikein kauniisti suoraan hänen syliinsä. Jocey naurahti puoliksi huvittuneena, puoliksi säälivänä, yrittäen saada Cassien varaamaan edes hieman painoa omien jalkojensakin varaan. Vaikka hänen oma kuntonsa olikin ihan perushyvä, niin ei hän mikään vetojuhta sentään ollut.
"Älä puhu paskaa", hän puuskahti virnistäen, kun Cass heittäytyi kiinni kaulaan ja totesi Joceyn olevan vahva. Jep, hän oli todellakin verrattavissa teräsmieheen ja ehdottomasti maailman vahvin yksilö.

"Okei, siis nukkumaan", Jocey totesi ja kampesi Cassien oikean käden irti kaulastaan. Toisella kädellään hän piti sammumistilassa olevaa poikaa pystyssä, kietoen vapaaksi jääneen kätensä tämän selän taakse. Jestas, siitä olikin pitkä aika kun hän oli viimeksi raahannut humalaisia pitkin maita ja mantuja. Eihän tämä mitään unelmatyötä ollut, mutta minkäs mahdoit. Jocey lähti astelemaan riittävän hitain askelin kohti huonettaan, raahaten ihmeen veltoksi valahtanutta Cassieta mukanaan. Hän pysähtyi vain oven kohdalla kaivaakseen avaimensa esille, työntyen sitten sivuttain sisälle toinen mukanaan. Hieman puhahtaen Jocey päästi otteensa kirpoamaan kun he olivat tarpeeksi lähellä sängyn laitaa, antaen Cassien tipahtaa turvallisesti sängylle. Hän kävi vielä vetäisemässä huoneen oven kiinni ja kipaisi työpöydän luokse, jonne sitten lopulta jäikin.
"Keräähän raajasi kasaan ja möngi pidemmälle, tai muuten tiput lattialle", hän totesi ystävällisesti, katsahtaen hieman päätään kallistaen sängynlaidalla keikkuvaan Cassieen. Jos toinen meinasi vallata koko sängyn pinta-alan itselleen, Jocey kävisi väkipakolla riuhtomassa parit tyynyt örvelön kynsistä ja majoittuisi mahdollisesti Chetin sänkyyn - tai sitten lattialle, miten vaan. Ajatus laattaavan Cassien viereen kömpimisestä ei ollut kovinkaan houkutteleva.

"Mikä fiilis?"
Okei, sitä ei olisi varmaankaan edes tarvinnut kysyä, sillä sen hetkisen olotilan näki Cassien naamalta. Jocey nakkeli hieman niskojaan ja suki kihartuvia suortuviaan hieman miettivänä, tutkiskellen sängyllään makoilevaa kännikalaa. Alkoholi oli pahasta, tässä sen taas näki.

[loveliina]

Cassie hihitteli oveluuttaan, saatuaan Joceyn täysin vapaaehtoisesti (tai pakotettuna) hilaamaan pojan takaisin huoneeseen. Joceyn paljasta rintakehää vasten oli oikein mukava nojailla. Joceyllä oli varmasti ainakin melkein yhtä mukavaa tämän kannatellessa suurinta osaa Cassien painosta. Hih hih.
"Mä en puhu koskaan paskaa", tämä huomautti heristäen sormeaan. "Paitsi äsken", Cass kuitenkin myönsi virnistäen, ei Jocey mikään lihaskimppu ollut, mutta parempi näin. Lihaksikkuus ei ollut koskaan miellyttänyt Cassien silmää. Ja Jocey miellytti. Mutta eihän toinen ollut heiveröinenkään, joten ei Cass täyttä paskaa jauhanut. Eiväthän he muutoin enää pystyssäkään pysyisi, Jocey olisi iloisesti kaatunut Cassien alle. Vaikka, ei sekään niin kauhea skenaario ollut.
"Onneksi, jos jauhaa paskaa, ei tarvii oikeesti jauhaa paskaa", tämä huomautti kiitollisena kyseisestä faktasta. Harvoin sitä tajusi arvostaa elämän yksikertaisia seikkoja.

Cassien toinen käsi jäi vapaaksi Joceyn kanto-otteesta, joten poika keskitti ajatuksensa kutittamaan toista kyljestä vapaalla kädellään, hipaisemalla sitä erisuuntiin pitkillä vedoilla. Ei sellaisella raivolla, että toinen edes nauramaan välttämättä joutuisi, vähän vain. Niin että kutitti.
"Nukkumaan", tämä toisti ja päätti tökätä toista suoraan keskelle napaa.
Cassie yllättyi suuresti löytäessään itsensä sängystä. He olivat kyllä päässeet huoneeseen sisälle, mutta edellinen mielikuva oli siitä kun poika oli vielä pystyasennossa. Erikoista. Paita tuntui hiertävän selkää ja käsiä, joten Cass käytti lyhyen hetken siitä ulos pyristelemiseen. Se oli kieltämättä hankalaa, kun Cass oli mystisesti unohtanut hetkeksi kuinka käyttää käsiään. Jos ei olisi ajatellut, miten niitä nyt käytettiin, ehkä ne olisivat vaistomaisesti tehneet työnsä, mutta nyt ne vain retkottivat joka suuntaan osaamatta tehdä mitään. Paita kuitenkin sai lähdön, puoliksi tahdonvoimalla ja Cass kuuli käskyn käyvän, raajojen piti löytää tiensä sängyn sisäpuolelle.
Möyrien ja myllertäen päiväpeitteen kasaksi Cassie kierähti selkä seinää vasten. Housut olivat valuneet hieman, niin että siniset boxerit vilkkuivat puoleen väliin takapuolta, eivätkä varpaan kärjetkään enää näkyneet housujen lähkeista.

"Haaaaaauska," tämä vastasi siihen, mikä fiilis nyt oli yrittäen hymyillä virnistäen. Cassie oli onnellisesti unohtanut poteneensa lyhyen vatsataudin alkoholin vuoksi, suurimman osan aisteista jo uinuessa.
"Ainoa vaan mikä puuttuu", tämä sanoi vääntäen surullisen koiranpentu ilmeen kasvoilleen, "on eräs henkilö tästä näin." Cassie silitteli sängynpuolikasta vierellään, kuin se olisi tämän ainoa ystävä julmassa maailmassa. Niin ainoa, sen erään henkilön kanssa, joka juuri sängylle vielä mahtuisi. Toivottavasti Jocey suostuisi Cassien vierelle tulemaan. Sehän oli koko aivain jorpakkoon draaman päämäärä. Ah tosiaan, se avain. Sitä olisi hauska aamulla kalastella pusikosta.
"Sä", Cass huokaisi jotakuinkin onnellisena. "Oot avain mun sydämeen." Kornia? Eei, ei nyt sentään. Voi, mutta kornimpaa olisi vielä tulossa. Cassien aivot olivat loksahtaneet kornius-vaihteelle, eikä tämä itse kuullut, onnekseen, miten typerältä kaikki kuulosti.
"Jocey on mun...." Cass vielä sanoi, mutta jäi miettimään. Mikä Jocey oli?
"Hunajapulla." Virnistys.

[Darcy]

No varmasti oli hauskaa, sitä Jocey ei epäillyt ollenkaan. Tuossa tilassa ihmisillä oli aina hauskaa, elämä oli ikuista juhlaa. Joten miksi Cass olisi muka ollut poikkeus? Koiranpentuilme näytti jotenkin kummallisesti vääntyneeltä, ilmeisesti koska kasvojen lihakset eivät oikein olleet kontrollissa, mutta kyllä Jocey silti erotti tietyt olennaiset piirteet. Katse tipahti myttyyn menneelle päiväpeitolle, jota Cassie silitteli. Rypyt eivät oikein ottaneet oietakseen, joten hän joutuisi varmaan silittämään mokoman pariin otteeseen ennen kuin kangas suostuisi suoristautumaan. Pitäisi muistaa, ettei hän majoittaisi alkoholisoitunutta väkeä enää toista kertaa tähän huoneeseen, ei vaikka taivas olisi kaatumassa niskaan. Jocey pyöräytti silmiään Cassien avainselitykselle.
"Sori, sydämesi on takalukossa, en saa sitä auki", hän vastasi pahoittelevasti ja nojautui työpöytää vasten, ottaen käsillään tukea pöydän reunasta. Olihan se jokseenkin totta, Cass oli hieman solmussa ja vieläpä aika monesta kohtaa. Alkoholi näytti höllänneen joitain solmukohtia hieman, mutta eivätköhän ne kiristyisi uudelleen, kun pää selvenisi.

Hunajapulla. Ei kai Jocey nyt sentään niin muodoton ollut, että pullaan saattoi verrata?
Hän kurtisti hieman kulmiaan ja mutristi huuliaan, yrittäen miettiä miten reagoida. Ei varmaankaan kannattaisi ottaa kovinkaan tosissaan, Cass puheli ja lörpötteli ohitse suunsa minkä kerkesi. Kas kun ei ollut nimittänyt häntä myrkkysieneksi. Oli ihan mukava olla jotakin syötävää, ja hunaja oli kaiken lisäksi hyvää. Jocey kohautti olkiaan itsekseen. Mitä Cass virnisteli?
"Sinun piti nukkua", hän huomautti. "Ellet sitten puhu unissasi?"
Se voisi olla ihan mahdollista, jotenkin Jocey kykeni mieltämään Cassien höpisemään päättömyyksiä unissaan. Tiedä kuinka monet rakkaudet toinen oli tunnistanut kännipäissään ja puoliunessa. Monen tytön sydän oli varmasti särkynyt seuraavana aamuna. Luojan kiitos Jocey ei ollut helposti särkyvää, hänen rikkomiseensa tarvittiin rahtusen verran enemmän. Joskaan ei hän epäillyt ollenkaan, etteikö Cass pystyisi siihenkin lopulta, jos tarpeeksi yrittäisi, mutta ainakaan ihan heti säröjä ei ollut ilmestymässä.

"En oikein tiedä onko viereesi turvallista tulla, en mielelläni peittyisi laattauksesi alle", hän mietti toisen epämääräistä pyyntöä. Sitä paitsi Cass sammuisi muutenkin millä minuutilla hyvänsä. Ja jos ei sammuisi, Jocey sammuttaisi hänet omakätisesti. Nuijanukutus tepsi aina. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että piti toisesta enemmän selväpäisenä, vaikka ei tämä maailman pahimmasta päästä ollut humalassakaan. Ihmiset vain tuppasivat muuttumaan kamalan lällyiksi hiukan alkoholia litkittyään, eikä Cass ilmeisestikään tehnyt poikkeusta sääntöön. Hetken mietittyään Jocey kuitenkin myöntyi ja irtautui työpöydästä, astellen sängyn viereen. Koska Cass oli myllännyt päiväpeitteen lyttyyn ja vei muutenkin suurehkon osan sängyn pinta-alasta, Jocey tyytyi ulkolaitaan, jossa vaarana oli pudotus kovalle lattialle.
"Tee tilaa, haluan peittoni", hän nurisi toiselle, raastaen peiton tämän alta itselleen. Cass saisi tyytyä päiväpeittoon, Jocey ei jakaisi rakasta täkkiään mokoman örvelön kanssa.
"Minun sänkyni, minun sääntöni. Mutta sinä viet."
Miten niin nyt ei tanssittu? Jäikö jotain epäselväksi?

[loveliina]

Cassien kulmat kurtistuivat, niiltä osin kuin kasvojen lihakset enää toimivat, miten niin takalukossa? Cassie oli avannut lukon, ihan vain Joceyn vuoksi. Eikö tuo pönttö sitä nähnyt?
"Mun sydän on auki hei," tämä väitti nostaen äänenvoimakkuuttaan. "Mut ei tosin kenelle vaan," tämä lisäsi. "Se ei oo semmonen motelli joka on auki kakskyt neljä seitsemän. Mun sydän..." Cass selitti tuntien itsensä kovin syvälliseksi. "Mä haluun et sä oot avain."
Sanojen takaa löytyi erityisen paljon tunnetta. Cass ei valehdellut, yhtäkään sanaa. Poika halusi toisen tietävän, että tämä oli jotain erityistä Cassielle. Jotain erityisempää kuin mikään tähän mennessä. Tämä iskostui erittäin tärkeäksi ajatukseksi pojan humaltuneeseen mieleen. Joceyn oli pakko tietää, tälle oli pakko kertoa. Monta kertaa. Niin kauan että toinen tajuaisi, mihin oli sekaantunut, antamalla Cassien retkahtaa tähän.

"En puhu unissani, enn", tämä venkoili, Joceyllä oli ilmeisesti ongelmia tajuta pojan viestiä.
"Mä en voi nukkuu ku sä et oo täs. Nii. Sä oot se 'eräs henkilö'", tämä tajusi selventää. No ei tietenkään Jocey ollut tajunnut Cassien ovelaa sanavalintaa, siitähän tässä varmasti oli kyse. Jocey kuitenkin sanoi, ettei halunnut saada yrjöä niskaansa. Cassie pudisti päätään.
"Ei mua oksuta... oksennuta.. enää", tämä sanoi ja puhe takelteli. Oksuta, hassu sana. Kai sen niinkin voi ilmaista.

Cassie sai riemuvoittonsa Joceyn lopulta myöntyessä jakaa sänky. Toinen kuitenkin osasi tehdä tästä hämmentävää. Mitä Cassie vei? Voisi poika ihan mielellään viedäkin, mutta mitä. Kurtistellen kulmiaan tämä antoi toisen vetää peiton itsensä alta. Päiväpeitto oli vielä vapaata riistaa, mutta Cassiella oli tarpeeksi kuuma muutenkin. Jocey oli tarpeeksi kuuma. He olivat yhdessä kovin kovin kuumia.
Ah, sehän nyt oli selvä. Cassie vei. Eli johti. Tätä erikoista soidintanssia, mitä ilmeisimmin. Poika, nyökäten kohteliaasti nosti toisen kätensä vetämään Joceyn sänkyyn tämän seuraksi. Cassien huulille nousi pakostakin pieni hymy, tämän miettiessä mihin kaikkeen homma voisikaan johtaa, jos tämä ei olisi niin tokkurainen. Kun poika sai toisen kauniisti aseteltua viereensä kasvot kohti tämän kasvoja, Cass kiersi kätensä Joceyn selän taakse ja painoi päänsä tyynylle. Silmät lurpsahdellen kiinni tämä meinasi jo hetkessä nukahtaa kunnes...
"VALOT!" tämä huudahti, kovempaa kuin oli aikonut. Aivan kuin päälle jääneet valot voisivat tuhota maailman - tai no niinhän ne tuhosivatkin, ilmastonmuutos ja niin edelleen. Löytäen erikoista puhtia itseensä Cass nousi ripeästi istumaan ja mönki yli Joceyn, niin että päätyi tipahtamaan lattialle. Lattia oli kylmä. Hrr. Kömpien polvilleen Cassie puolikonttasi valoille näpsäyttäen ne kiinni. Yhtäkkiä oli hiljaista ja pimeää. Ainoa valonlähde oli ikkunasta paistavat tähdet ja kuu. Ihan nätti maisema.

Saatuaan hieman maailmanpelastaja tunnetta itseensa, poika nousi kunnolla pystyyn. Cass hoiperteli takaisin sänkyyn, ja välittämättä Joceystä kipusi tämän ylitse samalle paikalle, kuin mistä oli seikkailulleen lähtenyt. Poika painoi päänsä tyynylle ja jäi tuijottelemaan Joceyn kasvoja. Heidän välissään oli vain muutama sentti tilaa, mutta sekin oli liikaa. Cassie varovasti hivutti kättään pitkin Joceyn kättä, niin että se jäi lepäämään toisen olkapään taakse.
"Sun iho on silee", tämä päätti kertoa. "Sun hiukset on pehmeet. Sä tuoksut ihanalta. Sun nimi on kiva. Sä sanot hassuja asioita. Sä suutelet hyvin. Sä oot erilainen. Sä oot parempi."
Cass oli varma, että kaikki nuo asiat täytyi sanoa ääneen. Nyt tai ei milloinkaan. Vakuudeksi vielä vuodatukselleen, tämä hieraisi omalla nenän pällään Joceyn nenää ja jätti itsensä lepäämään siihen, kovin lähelle toisen kasvoja. Poika hymyili autuaasti, miettien miten täydellistä kaikki oli.

[Darcy]

Oksuta. Cassien sanavarasto oli varsin laaja.
"Toivon että puhut totta, eikä sinua todellakaan oksuta enää, koska muuten saat kuonoosi", Jocey lupasi kiltisti, joskin äänessä oli hieman varoittava sävy. Hän tarkoitti mitä sanoi, eikä Cass selviäisi hengissä pitkään, jos tämä yökkäisi edes yhden kerran. Yäk. Jocey nyrpisti nenäänsä ja näytti muutenkin erittäin inhoavalta, mutta ilme valahti kun Cass kurotti kätensä ja veti hänet punkkaan, pois seisomasta sängynlaidan vierestä. Peitto tuli tietenkin mukana, ja loppujen lopuksi hän huomasi olevansa hieman sotkussa täkkinsä kanssa. Jocey ei ehtinyt edes selvittää kokonaan asentoaan, kun Cass jo karjaisi korvanjuuressa jotain valoista. Mitkä valot? Tottakai täällä oli valot! Älykääpiö.
"Älä huuda, vaurioitat tärykalvojani", hän marisi, muttei ehtinyt paljon muuta, kun toinen jo mönki hänen ylitseen ja tipahti alas sängyltä. Kolahdus ei kuulostanut kovin pahalta, joten ehkä Cass selvisi hengissä. Jocey ei ottanut siitä enempää selvää, vaan keskittyi pyristelemään itsensä irti peiton kahleista. Juuri kun hän oli saamassa täkkiä ojennukseen, Cass löysi valokatkaisijan ja huoneeseen laskeutui välitön pimeys.
Upeaa. Valoilmiö.

Jocey jähmettyi hetkeksi paikoilleen, mutta tointui varsin nopeaan, kiitos Cassien. Toinen ei ilmeisesti mitenkään kyennyt kiertämään häntä, vaan suuntasi sänkyyn suoraan peiton kanssa taistelevan blondin ylitse. Hän ähkäisi närkästyneenä ja potkaisi peittoa mytyksi jalkopäähän, kääntyen seinän viereen tiensä löytäneen Cassien puoleen. Tämä näytti löytäneen hipelöintivaihteensa uudelleen, sillä seuraavaksi Jocey tunsi toisen käden sivelevän omaansa, kunnes se pysähtyi jonnekin olkapään tienoille.
Ja sitten alkoivat taas elämää suuremmat tunnustukset. Pimeässä Cass ei voinut mitenkään nähdä, kuinka Jocey virnisti ilkikurisesti. Olihan se mukavaa olla kehuttavana.
"Totta kai suutelen hyvin", hän vastasi itsevarmasti, "mitä muuta muka odotit?"
Tämähän oli tietysti itsestäänselvyys, tottahan toki Jocey Greenwood osasi suudella! Äh, Cass voisi kertoa jotain uutta ja ihmeellistä, jota hän ei vielä itsestään tiennyt. Se olisi mielenkiintoista. Erilainen kuulosti ihan mukavalta, mutta senkin hän tiesi jo ennestään. Parempi. No se nyt ei kuvannut häntä ollenkaan, ja sanan kuuleminen sai Jocey irvistämään pimeässä.

"Cass, sinä tyhmyri."
Sen enempää Jocey ei osannut sanoa. Hän puhalsi hellästi ilmaa huultensa välistä toisen kasvoille, miettien samalla, odottiko Cass hänen kenties kertovan jotain upeaa ja hienoa. Tunnustavan jotain. Hän ei pitänyt tunnustuksista, varsinkaan kun ne tulivat omasta suusta, eikä tämä todellakaan ollut paras hetki paljastaa raskauttavaa aineistoa. Eikä Cass muistaisi aamulla kuitenkaan mitään.
"Nuku. Tämä on käsky", hän lopulta sanoi, kun ei muutakaan keksinyt. Olisi helppoa, jos toinen vain sammuisi nyt, eikä Joceyn tarvitsisi kuunnella enempää tunnustuksia. Hänestä tuntui muutenkin tyhmältä olla ainut, joka muistaisi tästä illasta yhtikäs mitään. Hän potki jalkojensa päälle jäänyttä peittoa hetken verran, kunnes sai sen ujutettua sen verran ylös, että ylsi toisella kädellään vetämään sen paremmin ylävartalonsa peitoksi. Lopulta hän nojautui vielä painamaan nopean pusun Cassien ylähuulelle, kun ei pimeässä osannut tähdätä ihan oikeaan, ennen kuin veti peiton reunan päänsä ylitse.

[loveliina]

"Ite oot... tyhmyri", tämä huokaisi ponnettomasti unenomaisen tilan vallatessa kaiken. Jocey ei olisi voinut sanoa mitään Joceymaisempaa tilanteeseen, mikä nosti pienen sievän hymyn Cassien huulille. Cass oli ehtinyt todeta näiden parin viikon aikana, kun oli toisen tuntenut, että Jocey ei ollut... verbaalinen, mitä tuli tunteiden ilmaisemiseen. Tai no, tietynlaisten tunteiden. Ärtymystä, ja vittuilua tuo kyllä osasi paremmin kuin hyvin sanoillaan kuvata, mutta aina kun mikään tuntui menevän pintaa syvemmälle, tuo meni lukkoon. Ensin Cass ei ollut pitänyt tästä lainkaan, ei tuntunut reilulta, että kun tämä itse vuodatti tunteensa toiselle tämä sai vastaukseksi jotain yhtä kaunista kuin 'oletpas sinä tyhmä'. Mutta nyt poika uskoi ymmärtävänsä jotain, se oli osa Joceytä. Ja toinen oli kai otettava koko pakettina, eikä vain parhaita paloja.
Poika kuuli käskyn nukkua ja tämän aivot hurrasivat: Vihdoin! Pojan silmät olivat sulkeutuneet jo hetki sitten, mutta korvat kuuntelivat Joceyn hengitystä, ja yön ääniä.
Cass tunsi vielä kevyen kosketuksen huulillaan, mikä todisti, ettei Cass ollut Joceyn mielestä tyhmä. Tai ehkä olikin, mutta vain sillä älyllisellä tavalla. Että vaikka mitä Cass olikin sanonut, kaikki oli silti hyvin. Ja että ehkä jollain alitajuntaisella tavalla Jocey halusi sanoa sitä samaa. Ehkä.

"Hmmm..." tämä vielä äännähti. "Mä tuun sun uniin, iha vaan et saat sit kauniita unia", hymy. Cassie oli kaunis. Siispä unistakin tulisi kauniita.
"Ole hyvä." Tästä viimeistään muisti pätkäisisi, Cass oli onnellisesti astunut tajuttomuuteen, syvään uneen jonka aikana keho yritti poistaa myrkkyjä systeemistään. Unet joita poika näki olivat hyvin sekavia, niissä ei ollut juonta mutta hahmoja senkin edestä. Ihmiset muutuivat toisiksi, ja kaikki tuntui epäjärjestyksessään hyvin loogiselta ja fiksulta. Unet kuitenkin tuntuivat kertovan Joceystä. Tavalla tai toisella. Toinen oli sekoittanut Cassien pasmat kunnolla, kun tämä ei enää osannut olla hetkeäkään ajattelematta tuota. Olihan se tavallaan söpöä. Toisaalta taas hyvin karmivaa.
Jossain vaiheessa peitottomuus ja paidattomuus alkoi käydä huonoksi yhdistelmäksi. Yön aikana huone viileni useita asteita. Cassie päätti ratkaista ongelmansa alitajunnassaan painautumalla lähemmin kiinni Joceyyn, ei tuo voisi valittaa, itsehän kun ei jakanut peittoaan. Päiväpeite oli unohtunut, eikä sitä heräilessään kylmyyteen puoliunessa muistanut kaivella.

Aamun sarastaessa Cassien uni alkoi katkeilla. Tämä heräsi epäillyttävän aikaisin lopullisesti päänsärkyyn. Poika ei muistanut hetkeen missä oli, mitä oli tehnyt, ei mitään. Yrittäessään ojentautua hieman mukavampaan asentoon tämä huomasi, ettei toki ollut sängyssään yksin. Hieman kummeksuen poika nosti päätään ja raotti silmiään.
Mitä helvettiä. Jocey?
Cassie hieraisi silmiään toisella kädellään ja huomasi, ettei tällä itsellään ollut paitaa päällä. Tämä hämmensi poikaa entisestään, ja rohkaisi yrittämään muistaa mitä oli tapahtunut.
Okei, eli eilinen. Syystanssit. Juhlabooli. Ainiin, se oli terästetty. Se selitti pääkivun. Onneksi ei sentään ollut muutoin huono-olo. Vielä ei ollut iskenyt paha katumuskaan mistään. Se oli hyvä merkki. Eli, kenen kanssa poika oli mennyt sinne... Gwen! Gwenin kanssa, mutta sitten tyttö oli kadonnut ja... Lisää boolia, Jocey! Cass oli kuuluttanut Joceyn ja kun tämä oli tullut poika oli...
HUPS. Oliko Cass tosissaan suudellut Joceytä? Salissa? Voi ei. Voi ei ei ei. Tämä ei ollut hyvä. Tämä kuulosti itseasiassa aika ... lopulliselta. Aika juoruja herättävältä. Kaipa Cass oli todella, ei kai tämä muutoin tässä makaisi. Huone ei ollut Cassien, joten sen täytyi olla Joceyn. Tästä ajatuksesta hieman virottuaan Cass nosti itseään jotta näki, ah, Chethän se siellä, vastakkaisessa sängyssä tuhisi.

Laskeutuen takaisin sängylle, Cass hiuksiaan haroen yritti miettiä, miksei ollut omassa huoneessaan. Jotain oli tapahtunut, jotain mikä esti pääsyn huoneeseen. Avaimet... AVAIMET! Ei luoja, se ei tainnut olla unta, kun Cass oli avaimensa heittänyt asuntolan viereisiin pusikkoihin, eihän. Ainakin tätä todisti se, että pojan housuntaskut tuntuivat tyhjiltä, eikä reiteen ollut painautunut yön aikana avaimen muotoista monttua.
Cassie huokaisi syvään. Miksi tämä oli niin aukottoman fiksu. Miksi tämä oli saanut niin monta hyvää ideaa illan aikana. Reilua tämä ei ollut.
Oliko tässä hyviä puolia? Ja jos oli, miksei Cass nähnyt niitä? Poika kuitenkin juuri tällöin avasi silmänsä ja katsahti pellavapäätä vierellään. Niin. Tuo oli tässä se hyvä puoli. Cass oli tässä. Jocey tuossa. Viimeiset päivät ennen eilistä olivat olleet täyttä hullunmyllyä, epävarmuutta ja tiedottomuutta. Mutta nyt Jocey todella oli siinä. Riittäisikö se kumoamaan kaikki huonot puolet, mitä tästä koituisi? Cass ei ollut varma. Ei vieläkään. Poika ei tiennyt, että mikäli tekisi viimeisenkin päätöksen tulla ulos kaapista, riittäisikö se mitä Joceyllä oli tarjottavana korvaamaan kaiken.

Tiedottomana siitä, mitä tämän kannattaisi seuraavaksi tehdä, Cass makasi sängyllä vielä hetken ja silitteli toisen hiuksia. Ehkä Joceykin olisi yhtä pihalla herättyään. Ehkä he olivat yhdessä juoneet itsensä maailmankartalta, ja vahingon kaupalla päätyneet samaan sänkyyn...
...EI HELVETTI. Samaan sänkyyn? Hetken Cassie kelasi mielessään, oliko tapahtunut mitään... Asiaa raskauttavaa. Tosin, Jocey ei nyt missään tapauksessa voisi raskaaksi tulla, mutta silti. Poika oli melko varma, ettei mitään harkitsematonta, tai ainakaan mitään niin harkitsematonta, ollut tapahtunut. Mutta totuus oli, Cass ei muistanut montaa muutakaan asiaa eilisestä.
Hengittäen sisään muutaman kerran paniikissa Cass pakotti itsensä rauhoittumaan. Mitä sitten jos näillä olisi ollut jotain kunnon juttua? Se tapahtuisi joskus, jos olisi tapahtuakseen, joten miksi sitä näin pelkäämään. Kaikki vain tuli niin äkkiä.

Miettien hetken, olisiko järkevämpi hipsiä paitaansa etsien huoneesta pakosalle, vai herättää Jocey ja keskustella aiheesta, Cass päätyi vain makaamaan sängyllä. Kaikki tuntui jotenkin ylitse pursuavan voimakkaalta nyt.
Ja päähänkin vielä sattui.

///.......se venähti.//

[Darcy]

[ .......Ai venähti vai? Mä en ainakaan huomannu mittään. :------D ]

Jocey möyri hetken paikoillaan, joskin erittäin varovasti, jottei häiritsisi mumisevaa Cassieta, kunnes löysi sopivan asennon ja saattoi rentoutua. Hän ei estänyt naurahdusta, jonka toisen sanat hänestä kirvoittivat: kauniita unia siis. Hienoa, ehkä tuo oli lupaus. Painajaiset eivät olleet kovinkaan tavallisia hänen kohdallaan, mutta unia hän kyllä näki ihan riittämiin - toivottavasti tämän öinen tosiaan olisi kaunis, niin kuin Cass oli auliisti lupaillut. Ennen kuin Jocey oli ehtinyt edes kiittää, toinen vastasi hänen ajatuksiinsa ja sammui. Tajunnanmenetyksen saattoi huomata raskaaksi muuttuneesta hengityksestä ja ennen kaikkea hiljaisuudesta, joka sai korvat lähestulkoon soimaan. Jocey kuunteli hetken ajan, ihan vain ollakseen varma, ettei toinen taas bluffannut, ennen kuin itsekin sulki silmänsä ja sitoi peiton ympärilleen entistäkin tiukemmin.
Hän ei nukahtanut läheskään heti, sillä omissa suonissa ei ollut samanlaista määrää tainnuttavaa alkoholia kuin Cass piti sisällään. Siispä hänen ajatuksensa kulkivat suhteellisen normaaleja reittejä, eikä looginen päättely ollut millään tavoin vaikeaa. Jocey hautasi kasvonsa paremmin tyynyyn ja yritti tyrehdyttää ajatuksenjuoksunsa, sillä nukkumisesta ei tulisi mitään, jos hän ei kyennyt tyhjentämään päätään.

Olo oli hieman kummallinen. Toisaalta hän oli tyytyväinen ja jopa iloinenkin, mutta toisaalta taas hieman epäilevä. Jos Cass herätessään muistaisi puoliakaan tämän illan tapahtumasarjasta, miten se vaikuttaisi mihinkään? Kieltäisikö toinen kaiken ja kipuaisi takaisin kaappiinsa, josta oli tänään loikannut ulos varsinaisella rytinällä? Vai hyväksyisikö Cass faktat? No tuskinpa vain. Hän ei edes kyennyt olemaan tarpeeksi hyväuskoinen ja sinisilmäinen, jotta olisi kyennyt ajattelemaan toisen pystyvän noin vain olemaan sinut asioidensa kanssa. Ehkä pitäisi siis antaa hieman aikaa? Joceylla ei ollut aikaa, hän ei pitänyt sen jakelemisesta muille. Hän halusi elää elämänsä jokaisen sekunnin, eikä tuhlata niitä muiden odottelemiseen vielä senkin jälkeen, kun oli itse tullut puoliväliin vastaan.
Hän ei odottaisi ikuisuutta, ja toivottavasti Cass tajuaisi sen.
Tosin ei kai näitä pitäisi nyt miettiä ja vatvoa, kun kaikki oli toistaiseksi ihan hyvin. Draama ei ollut koskaan Joceylle suuri ongelma, ja sitähän Cassien kanssa oli tosiaan riittänyt. Miten hän onnistuikin aina valitsemaan kaikkein ongelmallisimmat yksilöt, hmm? Ehkä hän oli itsemurhahakuinen, halusi henkensä ja särkyvän sydämensä kaupalla hakea elämään täpäriä tilanteita. Oli miten oli, niin ei toinen ainakaan mitään kovin helpoksi tehnyt.

Pikkuhiljaa aivot vaipuivat horrostilaan ja epämääräisten ajatusten kulku rauhoittui, kunnes Jocey nukahti. Hän ei nähnyt unia ennen aamuyötä ja nukkui muutenkin sen verran sikeästi, ettei varmasti olisi herännyt, vaikka pommi olisi pudonnut parin metrin päähän. Ikkunaa peittävät tummat verhot estivät oikein hyvin valon pääsyn sisätiloihin, joten huone oli mitä parhain sikeälle nukkumiselle. Jocey ei herännyt silloinkaan, kun Cass vihdoin alkoi osoittaa elonmerkkejä ja selvittää särkevää päätään. Tosin tässä vaiheessa hänen unensa laatu muuttui ja aivot tyrkkivät kummallista tarinanpätkää nähtäväksi. Unessa ei ollut päätä eikä häntää, eikä yksikään siinä esiintyvä henkilö ollut tunnistettavissa - vain jotain epämääräisiä tummia hahmoja, joiden puheesta ei ottanut älykäskään ihminen selvää.
"Nhhmmh", Jocey mumisi unissaan ja rypisti kulmiaan, käännähti vatsalleen makaamaan ja kietoutui peittonsa sisälle entistäkin tiukemmin. Kätensä hän huitaisi epämääräisesti sivuilleen ja osui unissaan vierellään makaavaan Cassieen, joskaan ei itse tiedostanut tätä. Hän oli varsin eläväinen jopa nukkuessaan, mutta sen kanssa ei tullut yleensä ongelmia, sillä kovinkaan moni ei hänen viereensä vapaaehtoisesti tullut nukkumaan. Ellei sitten välttämättä halunnut moukaroitavaksi.
Kaikki eivät vain voi osata nukkua siivosti aloillaan ja tuhista hissukseen. Ja Jocey heistä vähiten.

[loveliina]

Cassie katseli ahdistuneesti ympärilleen. Päätöksiä, päätöksiä. Jos tämä nyt ottaisi jalat alleen, mitä Jocey sanoisi tämän seuraavan kerran tavatessaan? Mutta taas toisaalta, mitä Cassie voisi sanoa, jos jotain aiheesta nyt aamulla pitäisi sanoa? Huokaillen tarpeettoman äänekkäästi Cassie pähkäili elämää suurempia kysymyksiään. Yleensä tämä vain lähti. Jos tytön vierestä heräsi. Vaikka olisi kyse omasta asunnostakin, Cass mielummin hipsi paikalta, jättäen tytön ihmettelemään missä oli. Kyllä nuo yleensä lähtivät ajallaan, ainakaan kotiin päästyä ei yleensä kukaan enää tätä odottanut.
Mutta Jocey ei vieläkään ollut mikä tahansa tyttö - ei todellakaan. Ei tyttö ollenkaan, eikä mikään yhden tekevä tapaus, jonka mielellään jättäisi taakseen. Mutta ei poika tähänkään voinut jäädä. Pidättäen hengitystään Cass ryhtyi hivuttautumaan hieman kauemmas Joceystä, niin että voisi hypätä ketterästi toisen yli herättämättä tätä.
Jocey kuitenkin, kuin taikaiskusta, läimäisi kätensä suoraan Cassien paljaalle rinnalle, saaden pojan sydämen pysähtymään hetkeksi. Oliko Jocey hereillä? Yrittikö tuo estää Cassieta?

....ei. Sydän hakaten tuhatta ja sataa Cass rauhoittui huomatessaan, että Jocey oli onnellisesti unten mailla. Eikä siis ainakaan tiedostanut, kuinka kriittisellä hetkellä oli päättänyt mukiloida toista. Jähmettyen hetkeksi paikalleen Cassie tiiraili toisen peiton peittämiä kasvoja, nähdäkseen mitään elon merkkejä. Kun tämä oli varmistunut toisen olevan unessa tämä lähti kiemurtelemaan Joceyn käden ali, nostaen sitä pehmeästi käsillään hieman. Cass onnistui ohittamaan esteen, mutta pysähtyi vielä hetkeksi hieromaan kasvojaan istualteen sängylle. Äh. Tämä piti nyt yrittää hoitaa jotenkin tahdikkaasti.
Cassie vilkaisi reittiään arvioivasti. Jocey täkkeineen vei aika suuren tilan, eikä Cass edes pitkillä jaloillaan onnistuisi loikkaamaan tuon yli tallomatta jotain pakostakin alleen. Huokaisu. Mönkien jalkopäähän Cassie onnistui ojentamaan jalkansa toisen jalkojen yli niin että se osui lattiaan. Poika toivoi parasta, ja hypähti toisen yli, siirtäen painonsa lattia-jalalle. Operaatio kuitenkin epäonnistui siinä mielessä, että Cassie onnistui liukastumaan juuri tällä hetkellä lattialla makaavaan paitaansa, ja tömähti iloisesti mätkähtäen maahan. Mystisillä pakenemis voimillaan Cass kuitenkin onnistui välttämään olemaan potkaisemmata Joceytä. Huokaisten hieman helpotuksesta Cassie nousi seisomaan, ja puki paidan ylleen. Pystyasennossa pääkipu tuntui selvemmin. Silmiään siristellen Cassie vilkuili ympärilleen. Takki löytyi maasta, samoin solmio sekä kengät. Hienoa. Avaimia ei kuitenkaan näkynyt takinkaan taskuissa. Eikä siellä ollut tupakka-askiakaan. Äh.

Cass vilkaisi nukkuvaa Joceytä. Ei tämä voisi vain lähteä. Ei niin tehty ihmisille joista välitti oikeasti. Mutta Chet nukkui vastakkaisessa sängyssä, ja poika halusi olla poissa ennen kuin tuo heräisi, ja pakollinen 'mitä helvettiä'-kommentti tulisi.
Cassie voisi... kirjoittaa lapun? Joo.. Se kuulosti vähintään järkevältä. Tämä käännähti tutkimaan nopeasti työpöydän, jolla lepäsi koululappuja ja kaikenlaisia kyniä. Napaten ilmeisesti Joceyn biologian esseen, tämä käänsi paperin ympäri ja kirjoitti sen takapuolelle tussilla:
"Lähin ettii avainta. Cass "
Viesti ei kertonut liikaa, eikä ehkä myöskään tarpeeksi. Pehmentäekseen viestin sanomaa hiukan, poika piirsi vielä nopean sydämen viestin loppuun. Tämä sai kelvata. Taittaen paperin kahtia, poika kirjoitti uudelle pinnalle "Jocey", ja asetti paperin sille paikalle sänkyä, josta toinen huomaisi Cassien kadonneen.

Vilkuillen hetken ympärilleen Cass vielä painoi suudelman toisen otsalle, pystymättä estämäänkään itseään, ja sitten asteli hiljaa ovelle. Ovi suostui yhteistyöhön, sillä se ei päättänyt narista kovinkaan lujaa.
"Nähdään", tämä toivotti katsoen eteensä ja hipsi käytävään pukeutumaan. Nyt se avain.

//se alkanee loppua varmaan :--OO//

[Darcy]

[ Joo, aika finito se on. ]

Autuaan tietämättömänä iskunsa dramaattisuudesta Jocey mumisi uudelleen unissaan, painaen päätään syvemmälle pehmeän tyynyn uumeniin. Hyvä kun hän edes sai happea, sen verran solmussa ja haudattuna hän vuodevaatteisiinsa oli. Cassien rymistely ja lattialle kaatuminen saivat blondin rypistelemään kulmiaan ja kääntämään päänsä pois päin äänestä niin, että kasvot osoittivat seinää vasten. Samalla hän alitajuntaisesti sisäisti sen faktan, että sänky oli kokonaan hänen. Niinpä Jocey möyri hieman lisää ja pian hän makasikin vatsallaan sängyn keskellä toinen jalka sängynlaidan yli retkottaen. Hän ei herännyt sittenkään, kun Cass tuikkasi paperin sängylle ja hipsi käytävään vaatteidensa kanssa.
Jocey Greenwood ja hänen ihastuttavat unenlahjansa.

Vierähti varmaan pari tuntia, ennen kuin hän alkoi ilmentää minkäänlaisia heräämisen merkkejä. Tähänkin oli syynä vain se, että Cassien sängylle jättämä esseepaperi kutitti inhottavasti hänen poskeaan ja vaikka Jocey yritti sinnikkäästi puhaltaa sitä unissaan pois, aina se palasi sisään hengittäessä takaisin häntä ärsyttämään. Lopulta hän päätyi liiskaamaan lapun läimäyttämällä kätensä sen päälle, mikä puolestaan aiheutti unen hälvenemisen. Jocey koetti avata silmiään nähdäkseen mikä häiriön oli aiheuttanut, mutta ympärillä näkyi ensin vain pelkkää harmautta - johtui luultavasti siitä, että tyyny peitti hänen näkökenttänsä varsin tehokkaasti. Itsekseen puhahtaen hän huitaisi tyynyn kauemmas ja katseli sänkyä silmät ristissä, kunnes katseeseen osui paperilappu.
"Mmhhmm... Haluan nukkua..."
Asento ei vain oikein soveltunut unien jatkamiseen. Peitto oli niin solmussa, ettei Jocey kyennyt liikuttelemaan toista jalkaansa ollenkaan, kun toinen koipi puolestaan retkotti tyystin ilman peittoa ja vieläpä sängyn ulkopuolella. Huuliaan mutristellen hän hapuili lapun käsiinsä ja potki peittoa vimmatusti, kunnes sai sen selvitettyä ja kykeni käännähtämään siksi aikaa kyljelleen, että pystyi lukemaan sen sisällön.

Avain. Hehehe. Jocey virnisti unenpöpperöisesti ja venytti lappua pitelevän kätensä sängynlaidan ylitse, päästäen viestin tipahtamaan lattialle. Onnea vaan, Cass ei löytäisi avaintaan kuuna päivänä. Tai jos löytäisi, siinä menisi varmasti ainakin puoli päivää. Jocey ei jaksanut vaivautua edes hieromaan unihiekkoja silmistään, vaan kaatui takaisin vatsalleen tyynyjensä joukkoon. Nyt ei huvittanut tietää paljon kello oli, hän halusi vain nukkua hieman lisää. Hiuksetkin sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan kuin harakanpesä konsanaan. Jocey kurottautui vetämään myllätyn peiton takaisin päälleen, ummistaen silmänsä ja jatkaen kauniita uniaan.