Mikään ei voi mennä vikaan

[loveliina]

//tapahtuu myöhemmin illalla, Darcy-puppeli ja Jossu-puppeli tännenäin :''''''))//

On hyvä mainita, että Cass oli juonut muutaman lasin liikaa boolia. Poika oli siinä mielentilassa, että kaikki mikä päähän putkahti tuntui parhaalta idealta ikinä. Ja kuinka ollakaan, mieleen oli putkahtanut Jocey.
Jocey, Jocey, Jocey. Muuta Cassien oli ollut vaikea miettiäkkään, siitä lähtien, kun heidän juttunsa oli jäänyt kysymysmerkille. Siitä, kun pojat olivat viimeksi puhuneet, oli jo liian kauan. Ehkä viikko tai kaksi. Cass oli miettinyt ankarasti elämänvalintojaan. Cassien nimittäin oli tehtävä valinta, Jocey vai oma imagonsa. Tottakai tämä oli vaikuttanut vaikealta silloin, kun asiaa oli puittu, mutta nyt, sattuman kaupalla kaikki oli kristallin kirkasta, toisin kuin lähestulkoon mikään muu pojassa.
Pojan oli löydettävä Jocey. Kuitenkin lievästi vasemmalle kallistuva huone ei auttanut asiaa. Kaikkea ne keksivätkin.

Iltaa oli kulunut jo tovi, ajatajunsa Cass oli menettänyt jo jonkin aikaa sitten. Tunnelma kuitenkin vaikutti rentoutuneen, ehkäpä muutkin olivat huomanneet boolin. Enemmän ihmisiä oli tanssilavalla, ja musiikki oli käynyt valssihtavasta enemmän nuorison tasolla tajuttavaksi.

Jocey oli piiloutunut hyvin, Cassie ajatteli. Siitä ei toki ollut kysymystäkään, etteikö toinen olisi. Cassie oli vaarallinen metsästäessään. Poika tunsi sisällään nousevan soturin, tämän kiirehtiessä salin toiselta puolelta toiselle keskeyttäen ihmisten keskusteluita "Minä Tarzan, missä Jocey" - tyyliin. Ihmiset katsoivat kummeksuen poikaa, mutta kaikki nerot olivat elinaikanaan aliarvostettuja, Cassie päätti.

Löytämättä poikaa, Cassien oli pakko antautua ja tämä raahusti takaisin boolimaljalle. Onneksi lasit olivat kertakäyttöisiä, niin niitä kehtasi ottaa useamman. Litkiessä kymmenettä, kenties yhdettätoista - kuka niitä nyt laski - lasillistaan tuota ah niin makoisaa ja voimaa antavaa boolia, Cass sai lisää puhtia etsintöihinsä. Poika kipsutti seinän viereen nähdäkseen koko huoneen.
Hän etsi siis blondia. Joten osa porukasta karsiutui heti pois, kätevää.
Sitten Cassie sai kuningas idean. Poika käveli kohti oppilaskunnan porukkaa, jotka olivat vastuussa mikistä. Tämä huitoi yhden oppilaista puoleensa ja selitti lyhyesti pyytönsä. Tyttö katsoi Cassieta kuin nuo muutkin, vähintään kummeksuen, mutta suostui. Tämä asteli mikin luokse ja lausui:

"Anteeksi häiriö, mutta, Cassandra...?" tyttö vilkaisi kohti Cassieta joka nyökytteli pontevasti virneellä vastaukseksi, "Odottaa Jocelyniä?" nyökyttelyä, "täällä mikin luona. Ei muuta."

Mikä LOISTAVA idea. Täytyi ihan onnitella itseään.

[Darcy]

[ Soriiiii kun kesti, kokosin karanneita aivosolujani telkkarin ääressä ja hoidin kuolevia vatsalihaksiani särkylääkkeillä. :----D ]

"Hymyä!"
Räks.
Tummaan pukuun pukeutunut poika ja hänen käsipuolessaan seisova kauniinpunaiseen mekkoon sonnustautunut tyttö räpyttelivät pariin otteeseen silmiään hieman hölmistyneen näköisenä, ennen kuin sisäistivät äkillisen äänen ja valon lähteen. Kamera. Iiik, karkuun! Hemaiseva pari kipaisi paikalta varsin vikkelästi, jättäen Joceyn naureskelemaan kamera kädessään. Hän seisoi hetkisen paikoillaan ja tutkiskeli illan aikana napsimiaan kuvia itsekseen virnistellen, osa oli ihan onnistuneita. Parhaimpia olivat tietenkin ne, joissa porukka oli jäänyt kiinni verekseltään. Pari suutelukohtaustakin oli ikuistettu, kuten myös yksi pyörtymiskohtaus.
Valokuvaus oli aina yhtä huikean hauskaa. Juhlailta oli muutenkin onnistunut aikalailla nappiin, eikä Joceylla ollut pahemmin negatiivista sanottavaa ohjelmasta ja juhlan kulusta. Hänellä oli ainakin ollut hauskaa. Luojan kiitos booli oli tosiaan terästetty.

Hieman katsettaan kohottaen hän etsiskeli seuraavaa kohdettaan, muttei löytänyt mitään tarpeeksi dramaattista. Sen sijaan Jocey lähtikin suuntaamaan kohti tarjoilupöytää, aikeenaan käydä hakemassa itselleen yksi lasillinen piristävää elämäneliksiiriä. Litku oli tuonut hyvän fiiliksen, mutta blondi ei voinut vielä todeta olevansa humalassa - tai jos oli, niin ajattelu toimi harvinaisen selvästi. Päästyään boolin luokse hän nappasi yhden mukin itselleen ja täytti sen juomalla, jääden pöydän eteen seisoskelemaan ja nieleskelemään terästettyä mehua. Siniset silmät tutkailivat täyttä salia etsiskellen ja mittaillen, näkemättä mitään erityistä tai mielenkiintoista.
Kunnes...

"Anteeksi häiriö, mutta Cassandra odottaa Jocelynea täällä mikin luona. Ei muuta."

Jocey oli vähällä tukehtua booliinsa tyrskähdettyään niin voimakkaasti, että osa mukissa olevasta juomasta läiskähti lattialle samalla, kun hän itse veti litkut väärään kurkkuun ja joutui painumaan kaksin kerroin hillitäkseen yskäkohtauksensa. Mitä se hullu nyt tällä kertaa halusi? Jocey toivoi kuulleensa väärin, mutta toivuttuaan yskästään hän kulautti silti loput juomasta alas ja heitti tyhjän mukin lähimpään roskakoriin, lähtien tönimään tietään ihmisten ohitse. Mikkien luona siis. Jessus.
Paikanpäälle saavuttuaan Jocey vilkaisi ympärilleen ja äkkäsi Cassien norkoilemassa vähän matkan päässä. Lähemmin katsottuna toinen näytti siltä kuin olisi työntänyt päänsä ämpärilliseen alkoholipitoista juomaa ja litkinyt kaiken. Blondi kohotteli arvioivasti kulmiaan, tiedä sitten halusiko hän tehdä lähempää tuttavuutta humalaisen Cassien kanssa. Lopulta hän kuitenkin huokaisi alistuvasti ja asteli tilan poikki viimeisetkin metrit toisen luokse.
"Neiti Cassandra halusi nähdä, hmm? Mihin sinä daamisi hukkasit, tyhmyri?"
Jocey loi paljon puhuvan katseen hiprakassa olevaan ystäväiseensä. Oliko toinen hylännyt tanssipartnerinsa humalapäissään?
Huokaus.

[loveliina]

Cassie odotteli onnellisesti oveluuteensa kietoutuneena ja päätään heilutellen musiikin tahtiin. Voi että, nyt kaikki menisi täydellisesti. Hän valitsisi oikeat sanat ja pyyhkäisisi jalat toisen alta. Jocey liikuttuisi kyyneliin, eikä kenelläkään olisi vastaan sanottavaa. Koko sali hurraisi ja he ratsastaisivat pois valkealla ratsulla. Auringonlaskuun, jos mahdollista. Tästä Cassie ei luopuisi. Idea kutkutti mahan pohjaa, ja sai kaiken tuntumaan loistavammalta hetki hetkeltä. Poika kuikuili ympärilleen saamatta silmiinsä tuota toista, mikä sillä nyt näin kesti.

"Neiti Cassandra halusi nähdä, hmm? Mihin sinä daamisi hukkasit, tyhmyri?"

Cassien kasvoille syttyi hymy välittömästi. Jocey, hänen sielunsa huusi. Jocey sinä tulit. Toisaalta se myös mietti, mitäköhän Gwenille tosiaan oli tapahtunut. Jossain siinä boolikuppeja hakiessa tiet olivat eronneet ja Cassie oli jäänyt palloilemaan ja juttelemaan muille, tai no tosiaan myös sille boolille.
"Jocey!" tämä huokaisi ja päätyi halaamaan toista. Ei se ensiksi ollut tarkoitus, mutta jotenkin siinä vain pääsi käymään niin. Cassie piti toisesta tiukasti kiinni hetken ja sanoi:
"Sä tuoksut hyvälle." Cassie mietti hetken, mistä tuokin oli tulut ulos, ei tämän suusta ainakaan, mutta no jaa. Totuushan oli, että Jocey tuoksui hyvälle, mitä sitä nyt oli enää kieltää. Poika päästi irti halauksestaan, mutta piti yhä kiinni toisen käsivarsista kuin vanhaa ystävää, jota ei ollut nähnyt vuosiin. Ja Cassielle jälleen näkeminen oli erityisen mieluisa.

Muutama oppilas oli kääntynyt katsomaan kiinnostuneina, vaivihkaa, mitä oli tapahtumassa, mutta Cassie ei suuremmin välittänyt. Hän oli tehnyt päätöksensä. Jocey. Ei kukaan muu. Ei poika itse, vaan Jocey. Ja kun päätös oli tehty, tarvitsi vain noudattaa sitä. Ja tuon maagisen litkun ansiosta se tuntui helpommalta kuin ennen.

Cassie mietti hetken kuinka ilmaista tunteensa. Poika tiesi, että tämä oli sanottava äkkiä, ennen kuin menettäisi toisen mielenkiinnon. Sen kummemmin miettimättä poika sanoi, katsoen syvälle silmiin:
"Jos sä olisit pokemon, valitsisin sut."
Okei, ehkä se oli kuulostanut fiksummalta pään sisällä, mutta eiköhän siitä käynyt ilmi mihin poika pyrki. Vähintäänkin, kun Cassie sen niin totisena virkkoi, ilman pienintäkään virneen tapaista silmäkulmassaan. Siltä hänestä tuntui. Cass valitsi Joceyn.

Joku tyttö tyrskähti jossain lähellä, mikä närkästytti poikaa. Miksi tuon piti tulla tuhoamaan tämä herkkä hetki. Mutta minkä poika enää tulevaisuudessakaan voisi, joku tulisi hihittelemään heille joka tapauksessa. Cassie käänsi katseensa tyttöön, jonka ilme kieli, että tämä halusi nähdä lisää. Ehkä tuo kuului siihen pieneen tyttö ryhmään, joka piti siitä kun poika tykkäsi pojasta.
No kerran ku tehdään, niin tehdään kunnolla, Cassie ajatteli ja kääntyi takaisin Joceyn puoleen ja suuteli tätä virne kasvoillaan.

Voi että poikaa kaduttaisi aamulla.

//..............älä kysy.....................>:------)))//

[Darcy]

[ En kysy, en, muuten vaan tyrskähti colat näytölle. :----D ]

Cassien äkkiarvaamaton halaus ja sitä edeltänyt ilahtunut huokaus saivat Joceyn pyörittelemään silmiään, mutta hän ei liikahtanut poistuakseen kosketusetäisyydeltä. Jep, Cass oli humalassa, sen nyt näki sokeakin. Vaikka toki hän itsekin oli juonut, mutta ilmeisesti booli nousi päähän hänen kohdallaan hieman odotettua hitaammin, mikä oli ihan hyvä asia. Tänään ei nimittäin tehnyt mieli ryypiskellä, Jocey oli astetta vakavammalla tuulella. Cassien kommentti hänen ah niin hemaisevasta tuoksustaan sai hänet irvistämään.
"Otan tuon kohteliaisuutena", hän vastasi, koska ei tosiaankaan tiennyt, haiskahtiko hän niin pahasti alkoholille, että Cassiekin oli sen huomannut, vai puhuiko toinen oikeasti totta. Päästyään irti halauksesta Jocey katsahti Cassieta silmiin, hieman epäilevän näköisenä. Tämä näytti miettivän kuumeisesti jotakin, ilmeisesti miten asettelisi sanansa niin, etteivät ne kuulostaisi aivan älyttömiltä.
Ja silti, Cass epäonnistui taitavasti.

Jocey ei voinut olla tyrskähtämättä ääneen, kun toinen päästi suustaan pokemonvertauksen. Cass tosin vaikutti olevan kovinkin tosissaan, joten tyrskähdys saattoi olla epäkohtelias, joten blondi peitti sen yskäisemällä heti perään.
"Hmh, anteeksi, kurkkuni on hieman kuiva", hän virnisteli, katsellen toisen ruskeisiin silmiin. Jos lauseella oli ollut jokin henkisempikin tarkoitus, se oli kulkenut kauniin viattomasti suoraan Joceyn korvien ohitse, sillä hän ei kerta kaikkiaan nähnyt mitään yhteistä itsensä ja taskumonstereiden välillä. No, ehkä Cass selittäisi.
Lähellä seisovan tytön pärskähdys ilmeisesti häiritsi humalaisen ystävän keskittymiskykyä, sillä Cass käänsi katseensa ja vilkaisi äänen aiheuttavaa. Ilmettä Jocey ei nähnyt, mutta tyttö näytti kyllä yllättävän kiinnostuneelta. Ehkä tämäkin oli huomannut Cassien hieman päihtyneen tilan ja arvasi, että kohta tapahtuisi jotain.
"Cass, minusta tun-"
Jocey ei ehtinyt edes lauseensa loppuun, kun toinen jo kääntyi ja painoi hänen huulilleen suudelman.

Olisihan se kaiketi pitänyt arvata, sen verran hiprakassa Cass oli, ettei tältä voinut odottaa järjellistä käytöstä. Jocey kyllä vastasi suudelmaan, eikä vetäytynyt heti pois, mutta ei se tuntunut enää täysin samalta kuin aikaisemmin. Johtuiko se sitten siitä, että Cass ei ollut tehnyt tätä selvin päin, vai siitä, että tilanne oli tullut niin yllättäen, sitä blondi ei tiennyt. Mutta ero oli silti selvä. Ilmeisesti booli oli tosiaan tehnyt Cassielle ihmeitä.
"-tuu, että sinä tarvitsisit lasillisen vettä", Jocey jatkoi rauhallisesti lauseensa loppuun, vetäydyttyään pienen ikuisuuden jälkeen pois toisen huulien läheisyydestä. Hieman hymyillen hän karisti Cassien kädet omien käsivarsiensa päältä ja tarttui toista sen sijaan sormenpäistä, pyörähtäen sen enempää selittämättä ympäri. Hän lähti kuskaamaan humaltunutta Cassieta tarjoilupöydän luokse ja määränpäähänsä päästyään etsi käsiinsä kertakäyttömukin, täyttäen sen vedellä.
"Ajattelitko yhtään mitä teit?", Jocey kysäisi kulmiaan hieman huvittuneesti kohottaen ja ojensi vesilasin perässään raahaamalle pojalle.

Cass katuisi tätä vielä huomenna.
Ainakin kymmenen tyttöä sekä pari poikaa oli nähnyt koko jupakan ja vaikka Joceyta ei haitannut, hän tiesi, että toista kyllä haittaisi. Oli yleisessä tiedossa, ettei hän ollut täysi hetero, mutta Cass oli ponnistellut kovasti pysyäkseen kaapissa. Oliko toinen siis tosiaan nyt valmis loikkaamaan ulos? Jocey puisteli hieman päätään ja katseli Cassieta mietteliäästi, pienesti hymyillen.

[loveliina]

Poikien huulten painautuessa vasten toisiaan Cassien täytti jonkinlainen into, jota kuitenkin varjosti se että Jocey ei tuntunut olevan yhtä kiinni hetkessä. Suudelmasta puuttui jotain. Cassie arveli tämän johtuvan siitä, että hänen mahassaan yleensä pyörineet perhosetkin olivat taineet saada kyllikseen boolia, ja ilmeisen hiprakkansa vuoksi näiden oli vaikea lennellä. Ihmeellinen oli tuo ihmisen anatomia.
Suudelman päättyessä Cassie henkäisi syvään ilmaa, jotta aivot suostuisivat toimimaan edes jollain tehokkuudella. Tämä avasi silmänsä ja näki vain Joceyn. Vaikka sali olikin täynnä, tämä huomasi vain tuon pellavapään sinisine silmineen. Jocey kuitenkin irrotti pojan otteen tämän käsivarsista - hetkonen, oliko tuo lähtemässä jonnekkin? Ah ei sentään, toinen ottikin Cassien sormista kiinni ja lähti kuljettamaan tätä kohti tarjoiltavia.

"Vettä?" Cassie henkäisi kummissaan seuratessaan toista. Miten vesi nyt tähän liittyi? Cassie oli juuri vuodattanut sydämensä, pokemon-kommentilla, toiselle ja hypännyt suuren askeleen toisen vuoksi kaapistaan. Salissahan oli koko koulu, ja pian juorujen voimalla heidän pikku kohtauksensa leviäisi suusta suuhun alta aikayksikön. Booli oli kyllä parempaa, mutta ehkä Cassie voisi suostua tämän yhden kerran. Se kun nyt vaikutti jossain määrin tärkeältä toiselle.

Cassie otti vesikupin Joceyn sitä hänelle tarjottua.
"Harvinaisen paljon," tämä vastasi. Miten niin oliko tämä ajatellut? Mitä muutakaan poika olisi voinut olla hommannut nämä viimeiset viikot? Cass oli viettänyt jokaisen valveella olleen sekunnin, ja useimmat nukututkin, miettien uudestaan ja uudestaan mitä tapahtuisi jos. Ja nyt kun tämä oli uskaltautunut vihdoin tehdä asialle jotain, joskin boolin voimalla, mutta joka tapauksessa, Jocey vain kyseenalaisti ajatuksenjuoksun.

"Minä," Cassie aloitti ja selkeyden vuoksi osoitti itseään, että tulisi selväksi kuka minä oli kyseessä. "tykkään susta." Osoitus kohti Joceyta. Näin helppoa se oli, eikä sitä sen vaikeammaksi tarvinnut tehdä.

Taaskin jotkut uteliaat boolin litkijät kääntyivät huvittuneesti katsomaan kuullessaan Cassien suhteellisen lujaa sanotut sanat. Pitihän ne nyt tarpeeksi lujaa sanoa, että toinen kuulisi pauhuavan musiikin yli, ja jotta viesti menisi perille. Cassie kääntyi hieman ja vilkutti sivusta katselijoille sarkastisesti, tarkoittaen että tämä oli heidän kahden välinen henkilökohtainen keskustelu, eikä näillä olisi asiaa liittyä tähän tyrskähtelemällä, niin kuin se edellinen hupsu tyttönen.

"Ja sinä," Cassie jatkoi virneellä ja tarttui toisen käteen laittaen sen ensin osoittamaan Joceyta itseään, "pidät....?" kysymys, jonka vastauksena poika ehdotti toisen kädellä itseään.
Kuinka romanttista.

//Känni-Cass iskee jälleen ;--))///

[Darcy]

[ Yhyy oon ollu niin väsyny, et sain vasta nyt kelvollista tekstii aikaseks. Soryyyyyy. :< ]

Mikä mahtoikaan olla syy siihen, ettei Jocey uskonut Cassien todetessa miettineensä asiaa tavallista enemmän? Jaa-a. Blondi katseli vierestä, kuinka toinen kippasi vettä suuhunsa, kallistaen hieman päätään. Boolisankarin pää olisi huomenna varmasti pipi, sillä saisi olla aikamoinen ihme, ettei Cassiella ei seuraavana päivänä olisi minkään näköistä darraa. Jocey virnisti itsekseen - ilkeää ehkä, mutta hän olikin hieman tavallista vahingoniloisempi ihminen.
"Vesi tekee sinulle hyvää", hän kuittasi varmuuden vuoksi. Ehkä Cass uskoisi ja kittaisi virkistävää vettä vielä vähän lisääkin. Se, joka boolin keksi alkujaan terästää, oli ilmeisesti antanut sekaan kaatua hieman isommankin satsin. Jocey itse oli siemaillut vasta parit lasilliset ja tällä hetkellä olo oli vain ja ainoastaan hieman tavallista rennompi, jopa raukeampi, muttei sekava. Eikä hän puhunut ohi suunsa, kuten Cass ilmeisesti teki. Ja vieläpä varsin kovaan ääneen.

Jocey puisteli päätään, kun toinen aloitti puhumisen uudelleen ja elehti vielä päälle, nähtävästi saadakseen ymmärrysprosentin mahdollisimman korkealle. Tai ehkä Cass ei vain ollut tarpeeksi varma tämän hetkisistä verbaalisista taidoistaan ja halusi korostaa niitä viittomalla. Tykkäyskommentti sai osakseen silmien pyörittelyä, mutta huulille nousi silti pieni hymy.
"Olisin silti halunnut kuulla tuon silloin kun olet selvin päin", Jocey vastasi rauhallisesti, yrittäen asettaa sanansa niin selvästi ja selkeästi, että Cass ymmärtäisi ne takuuvarmasti. Ympärillä heitä kohden kääntyvät päät eivät saaneet häneltä minkäänlaista huomiota osakseen, vaikka Cass halusikin jälleen kerran herättää lisää huomiota vilkuttelemalla. Jocey tarkasteli humaltunutta poikaa taukoamatta, aivan kuin olisi etsinyt jotakin. Toinen ei kuitenkaan ollut lopettanut puhumistaan, ja tarttuikin hetken päästä blondin käteen, kääntäen sen osoittamaan omistajaansa.
"Kyllä, pidän itsestäni", hän virnisti, "sekä sinusta ja sekä hänestä, että hänestä."
Jocey osoitti ensin kysymyksen esittäjää, sitten yhtä tyttöä tarjoilupöydän luona ja vielä yhtä poikaa Cassien selän takana. Itseasiassa, hän taisi tällä hetkellä pitää suunnilleen jokaisesta juhlasalissa pörräävästä ihmisestä, mutta ei hän jokaista jaksanut osoittaa.

Hieman hymyillen Jocey astahti lähemmäs Cassieta ja laski kätensä tämän poskille, kurottautuen sitten suutelemaan hellästi pojan suupieltä. Huulet hän jätti omaan arvoonsa, niillä maistui liiaksi alkoholi hänen makuunsa - Cass saisi juoda vettä rutkasti lisää ennen kuin blondi suostuisi uusimaan suudelman. Hän päästi otteensa irti ja nappasi mukin toisen kädestä, pyörähtäen pöydän luokse täyttämään sen.
"Minusta sinun boolinjuontisi loppuu tähän", Jocey ilmoitti Cassielle, katsahtaen salin oville mietteliäänä. Hän voisi saattaa toisen asuntolalle ja katsoa, että tämä varmasti pääsisi omaan huoneeseensa ilman aivovaurioita matkan aikana. Se nyt vielä puuttuisi, että Cass sammuisi jonnekin muualle kuin omaa sänkyynsä ja heräisi huomenna autuaaseen tietoisuuteen.
"Eiköhän lähdetä viemään sinua nukkumaan, tyhmyri."
Se oli käsky, ei kysymys.

[loveliina]

//ei mitää, mää mite van suollan ties miten väsyneenä ties mitä tekstiä, ei yhtään sen parempi.........:'''''''))//

"En mä ole kännnnissä," Cassie totesi lyhyesti kurtistellen kulmiaan toisen kommentille aiheesta, että olisi ollut mukavempi kuulla sanat vesiselvältä Cassielta. Vakuuttelua ei tosin auttanut kovin veltoksi käynyt ääntäminen, n-kirjain tahtoi venyä turhan pitkäksi. Pojan kulmat kurtistuivat entisestään, kuullessaan toisen sanat. Cassie myönsi, koko koulun edessä pitävänsä Joceystä, mutta tämä piti sekä Cassiesta, että muutamasta muusta. Hetken jo aiottuaan loukkaantua Cassiellä kuitenkin välähti, epäillyttävän hitaasti.
"Mihin sairaaseen haaremiin olenkaan joutunut," tämä julisti esittäen marttyyrisinta marttyyriä, mihin tilassaan pystyi. Näytteleminen oli kaksinverroin hauskempaa ilman minkäänlaisia estoja saati etiketti sääntöjä, esimerkiksi siitä mitä ei saanut puolihuutaa täydessä salissa. Paljon hauskempaa.

Poika kuitenkin hiljeni toisen painaessa hellän suudelman tämän suupielelle. Ah, sieltähän ne perhoset putkahtivat. Ne, lymyttyään jossain tähän asti, velloivat kaikkialla sormenpäistä varpaisiin, villeinä ja vapaina. Cassie ajattelematta yhtään mitään vaistonomaisesti nosti kätensä kohti toisen selkää ja niskaa, uppoutuen painamaan huulensa jonnekkin samoille seuduille Joceyn huulten kanssa. Mutta liian nopeasti, Jocey irrottautui. Cass huomasi kaikki ihmiset, jotka nyt tuijottivat hieman enemmän kohonneilla kulmakarvoillaan näitä kahta. Yllätyksekseen Cassie kuitenkin huomasi, että piti siitä. Piti saamastaan huomiosta. Piti siitä, kun ihmiset huomasivat hänet, ja Joceyn. Heidät.
Mairean hymyn kera tämä katsahti toiseen, joka kiikutti tälle lisää vettä.
"Jos se olisi minusta kiinni, sinun boolinjuontisi voisi alkaa tästä," Cass sanoi ja virnisti. Niin, Jocey vaikutti olevan järkevällä päällä. Aivan liian järkevällä.

Cassie huokaisi kuuluvasti, kun toinen halusi viedä tämän nukkumaan. Toisaalta Cassie halusi sanoa, että ensikseen, tämä ei ollut menossa minnekkään ja toisekseen poika selviäisi itsekin sänkyynsä. Mutta sitten, äkkiarvaamatta, Cass tajusi asian laidan. Joceyn lausumassa lauseessa oli yksi asia, josta poika erityisesti piti. Se käsitti 'meidät', Cassien ja Joceyn yhdessä. Kahdestaan. Yksin. Ei 'me' niinkuin minä, sinä ja loppusali, kuten tähän mennessä.

"Mä seuraisin sua minne ikinä vaan," tämä lopulta sai sanotuksi. Cass ei ollut varma, miksi kaikki merkityksen arvoinen päätti tänään tulla ulos iskurepliikin muodossa, mutta toisaalta, milloin muulloinkaan niitä pääsisi käyttämään. Ja Joceyhän ei ollut tyhmä, tämä varmaan tajuaisi. Jotain.

Cassie auvoisasti hymyillen otti kiinni toisen kädestä molemmin käsin ja painoi päätään toisen olalle. Tämä tuntui ja näytti huonolta, olihan Cass sen kymmenisen senttiä pidempi kuin Jocey, joten poika nosti päänsä ja tyytyi vain leikkimään toisen sormilla.
"Mennään maisema reittiä?" Cassie ehdotti hymyn pyrkiessä huulille. Pitkää maisemareittiä.

[Darcy]

[ Pöh, no sun tekstis on tasokasta, mut mun.... No, onneks saan nukuttuu ensyönä univelat veks, ku huomen ei ole koulua. :'D Thank god. ]

Luojan kiitos se ei ollut Cassiesta kiinni, toinen varmaan juottaisi hänet täyteen. Nyt Jocey kiitti omaa älykkyyttään ja sitä, ettei ollut tänään tosiaankaan juonut kuin kolme mukillista. Enemmällä määrällä alkoholia veressä olisi ollut vaikea vastustella, jos Cass olisi päättänyt tyrkätä boolimukin hänen käteensä. Nyt Jocey vain huitaisi ilmaa toisen sanoille.
"Onneksi se ei ole sinusta kiinni", hän puhahti, mutta hymyili samalla. Cassien raskas huokaus sai hänet jo avaamaan suunsa uudemman kerran, valmiina latelemaan totuuksia vasten toisen kasvoja, kunnes tämä suostuisi lähtemään asuntolaa kohden. Jocey olisi tarvittaessa vaikka työntänyt Cassien ulos juhlasalista, mutta ilmeisesti toinen tuli järkiinsä ja heitti jälleen ilmoille kauniin iskurepliikin, jolla joku viaton tyttö olisi varmasti langennut hyytelöksi.
Harmi, ettei Jocey ollut tyttö. Eikä kovin viatonkaan.

"Ala tulla sitten, Romeo", hän täräytti ja lähti luotsaamaan heitä kohti juhlasalien ovia. Joceyn ei tarvinnut edes raahata Cassieta, kun toinen roikkui kiinni hänen kädessään ja näytti tulevan perässä säyseänä kuin kuuliaiseksi opetettu koira. Maisemareittiä? Huokaus.
"No sinun mieliksesi", Jocey myöntyi ja asteli humalainen pokemonkouluttaja perässään ulos salista, lähtien astelemaan kohti asuntoloja, joskin Cassien pyyntöjen mukaan sitä pidempää reittiä. Nyt kun asiaa mietti, raikas ulkoilmakin voisi tehdä toiselle hyvää, ehkä se selkeyttäisi ajatuksia hieman. Jocey ei voinut rehellisesti sanoa ottaneensa kaikkia Cassien suusta tulleita juttuja todesta, sillä humalassa ihmiset tunnetusti puhelivat mitä mieleen juolahti. Eikä tästä varovaisuudesta voinut syyttää vain häntä - Cassien selvästi tärkeiksi tarkoittamat asiat olivat suurimmaksi osaksi olleet varsin kummallisesti argumentoituja. Kuten vaikkapa pokemonvertaus. Jocey olisi voinut lyödä vaikka päänsä vetoa, ettei toinen olisi päästänyt sitä suustaan selvänä.

"Eikös sinun huoneesi ollut kakkonen?"
Olisihan se tietysti mukava tietää oikean huoneen numero, etteivät he pelmahtaisi jonkun tuntemattoman huoneeseen ja keskeyttäisi jotakin erittäin tärkeää. Näin juhlaillan päätteeksi monikaan ei varmasti ollut poistunut bileistä yksinään, joten tilanne voisi olla hieman kiusallinen. Ja Cass tuskin osaisi käyttäytyä kovinkaan tahdikkaasti.

[loveliina]

///mulla ois kaheksaksi.... mut onneks en niin kovin paljoa perusta nukkumisesta..... tuntien ulkopuolella... :''))///

Cassie tunsi itsensa suhteellisen onnelliseksi kävellessään Joceyn käsivarressa kiinni. Hän oli päässyt, enemmän tai vähemmän, tavoitteeseensa, valkoisiin ratsuihin ja auringonlaskuihin. Tästä nyt tosiaan vain puuttui se hevonen ja auringonlasku. Taivas oli jo pimeä öiseen tapaansa, ilma kirpeä. Tuntui hyvältä olla lähellä lämmintä Joceytä kylmän ja raikkaan ilman iskiessä vasten kasvoja. Salin tunnelma oli ollut hiostavan lämmin, joten ensimmäiset askeleet pihalle saivat tajunnan lamautumaan hetkeksi. Oli aivan kuin he olisivat astuneet toiseen ulottuvuuteen, kauniiseen ja yksinkertaiseen, jossa käveli vain nuo kaksi käsi kädessä tähti taivaan alla.
Vasta nyt Cassie tajusi kuinka väsynyt todellisuudessa oli. Hän mielellään jäisi nurmelle makaamaan Jocey vierellään ja nukkuisi pois tämän sekavuuden. Niin, Cass nyt tajusi myös että oli tullut otettua ehkä pari liikaa. Raikkaan ilman vaikutus oli selvästikin aliarvostettu pään selkenemis prosessissa, jotenkin kaikki tuntui kulkevan hieman järkevämmin, nyt.

Silti vieläkään, Cassie ei osannut katua mitä oli tehnyt. Ei tämä nähnyt syytä sille. Jos kaikki mitä tarvittiin tälläiseen onneen oli tuo mitä poika oli juuri tehnyt, kaikki vaikutti sen arvoiselta. Ja nyt kun oli tehty mitä oli tehty, ei asiaa murehtimalla paremmaksi saisi. Eikä asiaa paremmaksi saisi muutenkaan, kun kaikki vaikutti olevan jo niin hyvin.
Jocey keskeytti pojan ajatuksen juoksun esittämällä kysymyksensä huoneen numerosta. Cassien huulile nousi ilkikurinen virne.
"Niin mikäköhän se oli..." tämä mietti niin kovin mietteliäästi. "Voi kun ei muistu mieleen. Kai mun täytyy tulla nukkuu sun viereen," tämä sanoi ja yritti pitää virnistyksensä aisoissaan. Cassie leikitteli hetken ajatuksella mutta sitten sanoi:
"On ihan omituista, että meidän huoneitten välillä on yks vaivanen seinä. Me saatetaan nukkua normaalistikin vierekkäin." Cassie oli päätynyt tähän lopputulokseen viimeisten viikkojensa aikana miettiessään mitä tekisi Joceyn suhteen. Hän oli aina päätynyt sivelemään sänkynsä viereistä seinää ajatellen, olisko Jocey vain vaivaisen 30 cm:n päässä tästä? Tai sitten toisella puolella odottaisi Chet, jompi kumpi.

Cassie tässä vaiheessa ymmärsi, että voisi tehdä miltein mitä vain, ja aamulla vedota boolin vaikutukseen. Juuri tästä syystä tämä yhtäkkiä pysähtyi ja kääntyi katsomaan Joceytä silmiin. Hänellä oli sellainen olo, että toinen ei ollut ottanut tätä täysin vakavissaan. Mutta nyt kun he olivat kaksi, kenelle tuo voisi enää vitsailla.
"Mut mä tarkotin mitä mä sanoin," Cassie sanoi pitäen yhä toisen kädestä kiinni. "Mä valitsen sut."
Äänensävyssä ei ollut mitään epäillyksen varaa, ja Cassie oli itsekin yllättynyt omasta vakavuudestaan. Jos tämä olisi näytelmää ohjaaja pian huutaisi poikki, ja kaksikko voisi naureksellen mennä omille teilleen. Mutta tämä oli totta, ja juuri sellainen hetki jota ei näytetty elokuvissa. Juuri se hetki, kun pitäisi jatkaa jotenkin, mutta varmuutta ei ollut miten.

Cassie odotti. Tämä halusi kuulla Joceyn sanovan jotain, ratkaisevaa. Myöntää, että myös Cassie oli sen arvoinen.

[Darcy]

[ Nukkuminen on kivaa, tosin en oo koskaan kokeillu harrastaa sitä tunneilla. :------D Oon liian aktiivinen oppilas (not) ]

Wou, nyt eivät olleet kaikki aivosolut kasassa, ainakaan Cassiella.
"Tule ihmeessä nukkumaan - kunhan et vie peittoani, valtaa koko sänkyä, herätä Chetiä tai liiskaa minua seinän ja itsesi väliin", hän virnisti, luetellen ehdottomat säännöt. "En nimittäin oikein pidä ahtaista paikoista, ja kylmetyn helposti."
Miksi peittojen varastaminen oli niin yleistä? Aina kun porukkaa nukkui yhdessä sängyssä enemmän kuin yksi, joku aina varasti muiden peitot ja kietoutui niihin itse. Se jos mikä oli rasittavaa, varsinkin kun Jocey piti kylmässä huoneessa nukkumisesta. Ilman peittoa tulisi vilu, koska huoneen patteri oli säästökäytössä.
"Sellaista se on, kaikkea ei saa mitä haluaa", Jocey vastasi Cassien pohdintoihin seinästä heidän huoneidensa välissä. No, ainahan sen voisi kaataa! Tai he voisivat porata seinään luukun, jonka kautta olisi pääsy toisen huoneeseen. Tosin Jocey ei ollut täysin varma mitä Cassien huonetoveri ajatuksesta tykkäisi, mutta Chet tuskin pahastuisi.

Cassien yhtäkkinen pysähtyminen pakottivat Joceyn kääntymään ympäri niin, että hän huomasi toisen tuijottavan itseään. Sanat saivat hänet hieman värähtämään - tosin sen saisi hyvin tyrkättyä viileän ulkoilman piikkiin -, saattoiko Cass tosiaan puhua järjellisesti, vai aukoiko toinen läpiä päähänsä? Joceyn olisi tehnyt mieli irrottaa otteensa ja kietoa omat kätensä ympärilleen, mutta jätti sen tekemättä. Cass varmaan kuitenkin tulkitsisi kosketuksesta vetäytymisen kielteiseksi kommentiksi.
"En epäillytkään, ettet tarkoittanut", hän vastasi pienen pohdinnan jälkeen ja hymyili toiselle, puristaen sormillaan kokeeksi tämän kättä. Mitä Cass odotti hänen sanovan? Toinen tuijotti samanlaisella haukankatseella kuin liikunnanopettaja, aivan kuin olisi yrittänyt nähdä hänen sieluunsa asti ja kaivella esille kaiken minkä Jocey jätti kertomatta.
"Minulla on kylmä, mennäänkö?"
Antamatta Cassielle edes mahdollisuutta pulikoida vastaan, hän lähti kiidättämään tätä eteenpäin. Äh, miksi tämä oli taas näin vaikeaa, mikä hänessä taas oli vikana? Miksei hän vain voinut vastata suoraan ja sanoa mitä ajatteli? Koska se tuntui liian murskaavalta.

Hetken aikaa Jocey kiskoi Cassieta perässään, astellen päättäväisenä eteenpäin, mutta vauhti hiipui pikkuhiljaa, kunnes se vihdoin tyssäsi kokonaan. Blondi pysähtyi hetkeksi ja irrotti kätensä toisen otteesta - hän ei kuitenkaan karannut mihinkään, vaan painautui lähemmäs Cassieta ja kietoi kätensä tämän ympäri.
"Olen tosi pahoillani, etten kykene pukemaan tätä sanoiksi", Jocey pahoitteli, painaen päänsä toisen olkapäätä vasten. Hän tunsi olonsa typeräksi, muttei voinut sille mitään. Asioita oli vaikea sanoa ääneen, sillä se teki niistä niin todellisia. Kyllä hän uskalsi kaiken itselleen myöntää ja oli sinut faktojen kanssa, mutta niiden sanominen Cassielle oli eri asia kuin jollekulle ulkopuoliselle, joka ei tiennyt mistään mitään. Cass oli se, joka lopussa tuomitsisi, muiden mielipiteillä ei ollut väliä. Siksi se oli niin vaikeaa.

[loveliina]

Miksi Joceyn piti tehdä kaikesta niin kovin vaikeaa? Tämä ei antanut mitään takaisin, vaikka Cassie täydellisen vilpittömästi ja kuoleman vakavuudella avasi itsensä toiselle kuin kirjan. Kun tämä sanoi valitsevansa Joceyn, tajusiko tuo nyt mitä se tarkoitti. Mikään, ei siis mikään, olisi enää samoin. Kukaan ei tulisi katsomaan Cassieta enää samana ihmisenä, ei kukaan paitsi Jocey. Kukaan ei tietäisi miltä tästä oikeasti tuntuisi, ei paitsi Jocey. Ja siinä tuo seisoi, ja ilmoitti olevansa kylmissään.
Cassiellakin oli kylmä. Oliko tämä oikeasti heittänyt viimeisetkin rippeensä siitä itsestään jonka tunsi tuon vuoksi, joka ei mitään kehtaisi myöntää, mitään sanoa. Ja joka ilmeisestikään ei tuntenut samoin. Oli vain antanut ymmärtää näin pitkälle. Ei tässä enää ollut mitään järkeä. Sanomatta mitään Cassie seurasi Joceyn perässä, kädestään kun kiinni vielä oli. Jos ei olisi ollut, olisi Cass varmaan jäänyt eteensä tuijottamaan tyhjillä silmillään. Alkoholi ainakin vei pois tuskan.

Jocey kiihdytti askeliaan. Cassie seurasi hiljaa, kuin vielä odottaen jotain, mitä tahansa. Valonsädettä pimeydessä, että Jocey sanoisi jotain. Sitten tämä viimein pysähtyi, ja Cassie tunsi ympärilleen kiedottavan kädet. Poika muisti vihdoin hengittää, ja tämän silmiin heräsi valoa, elämää.
Jocey pyysi anteeksi. Cassien sisukset muljahtivat, toinen siis välitti. Cassie ei voinut uskoa omia ajatuksiaan, joita oli ehtinyt pyöritellä jo hetken, mutta mitä muutakaan Cassie olisi voinut ajatella? Että Jocey oli yhtäkkiä muuttunut autistiseksi kuuromykäksi ja unohtanut miten puhua? Niin, ehkä Cassien olisi pitänyt ajatella niin.

Mutta nyt kaikki oli... hyvin. Paremmin ainakin. Cassie kietoi kätensä tiukasti toisen selän taakse ja painoi kasvonsa tämän puvuntakkiin vetäen sisään Joceyn tuoksua.
"Miks sun pitää tehdä kaikesta niin vaikeeta?" Cassie mutisi takkiin, eikä tiennyt ymmärsikö toinen. Joceyn kaula oli polttavan kuuma Cassien kylmää poskea vasten, ja se tuntui hyvältä. Cassie suuteli tuon kaulaa kiehnäten samalla sitä vasten kuin kissanpentu. Poika oli menettänyt täysin ajan ja paikan tajun, eikä ymmärtänyt missä he olivat. Mutta millään sillä aikaisemmalla, ei tuntunut olevan enää minkäänlaista väliä.

Cassien oli vaikea saada yhtään järkevää ajatusta päähänsä, oli syy sitten boolin tai Joceyn. Kummastakin tuli samanlainen unenomainen vaikutelma. Cassie ei ollut täysin varma, oliko hän edes hereillä, kun kaikki olikin mennyt niin hyvin. Tästä ajatuksesta hädissään poika nosti päänsä nähdäkseen toisen kasvot. Kun Jocey näytti tarpeellisen todelliselta ja paikalla olevalta Cassie henkäisi helpotuksesta.
"Toivottavasti mä en vaan herää ja huomaa että tää on unta," tämä sanoi painaen poskensa toisen poskelle silmät kiinni, tunteakseen toisen kasvoillaan. Mikään ei olisi hirveämpää kuin huomata, että mikään mikä nyt tämän illan aikana oli päässyt tapahtumaan leijuisi pois unena. Nyt ja tässä, oli vain Jocey ja Cass. Ja ilmaa jota piti välillä hengittää. Ja sekin onneksi tuoksui Joceyltä, kun näin lähellä seisoi.

//nyt nuijanukutan itteni. :------// //

[Darcy]

"Koska elämä on vaikeaa, eikä siitä saa helppoa tekemälläkään", Jocey marisi vastaukseksi, saatuaan juuri ja juuri selvää Cassien epämääräisestä mutinasta. Toisen kylmä poski vasten lämmintä ihoaan sai blondin värähtämään, kunnes Cass painoi huulensa hänen kaulalleen ja nyhjäsi kuin kissanpentu. Jocey sulki silmänsä hetkeksi, muttei ehtinyt pitää niitä suljettuina kovinkaan kauaa ennen kuin toinen nosti päänsä. Hieman puhahtaen hän raotti silmäluomiaan jotta kykeni näkemään, mikä nyt oli hätänä. Pieni huvittunut naurahdus karkasi huulilta Joceyn kuultua Cassien sanat.
"Olet hereillä", hän vakuutti, "ja voin todistaa sen."
Sen sanottuaan hän kurotti toista kättään ja nipisti Cassieta kyljestä, kun ei muualle oikein yltänyt. Virnistäen Jocey nojautui niin kauas toisesta kuin kykeni - Cassien hänen ympärilleen kietomat kädet hieman vaikeuttivat asiaa -, ja tarkasteli hetken tämän kasvoja. Ehkä ulkoilma oli tosiaan tehnyt terää, sillä Cass ei näyttänyt enää ollenkaan niin päihtyneeltä. Sitä toinen varmasti vielä oli, mutta se ei ainakaan näkynyt niin paljon ulospäin.

Jocey kuroi hetkessä heidän välimatkansa takaisin umpeen ja painoi yhden erityisen nopean suukon Cassien huulille, kammeten sitten itsensä irti toisen otteesta. Se ei ollut erityisen vaikeaa, sillä ilmeisesti sormien pito lipsui tavallista enemmän alkoholin vaikutuksen alaisena.
"Jatketaan matkaa oi Romeo, muuten emme ikinä pääse asuntolalle tämän illan aikana", hän hoputti ja lähti astelemaan polkua pitkin takaperin, jotta kykeni kokoajan pitämään perästä tulevaa Cassieta silmällä. Humaltuneita ihmisiä piti aina vahtia kuin koiranpentuja, koskaan ei tiennyt mihin pusikkoon toinen voisi kaatua tai sammua. Toivottavasti totaalinen valojen pimeneminen tapahtuisi vasta omassa huoneessa, sillä Jocey ei oikein jaksanut kantaa Cassien velttoa ruumista asuntolalle asti. Raahaaminen saattaisi ehkä onnistua, mutta toisen pää saattaisi olla seuraavana aamuna hyvin kipeä, sen osuttua jokaiseen juureen ja kivenmurikkaan matkan varrella.

Tie alkoi pikkuhiljaa kaartaa oikealle, eikä mennyt kovinkaan kauaa ennen kuin asuntola putkahti näkyviin. Jocey pysähtyi odottamaan siksi aikaa, että Cass pääsi hänen luokseen ja tarttui sitten toista käsistä, vetäen tämän perässään asuntolan ovelle. Hän avasi oven ja piti sitä auki, katsahtaen toiseen.
"Jos et mene itse, niin minä työnnän sinut sisälle."
Se oli vakava uhkaus, jota Jocey ei pelännyt toteuttaa. Hän katsoi Cassieta määrätietoisen uhkaavasti, hieman silmiään siristäen. Ei kannattaisi laittaa hanttiin, hän osasi taivutella vallan mainiosti. Ja olisi parasta saada toinen turvallisesti huoneeseen numero kaksi ennen kuin Cassien veressä kirmaava alkoholi päättäisi katkaista aivoista virran.

[loveliina]

Cassien läpi pyyhälsi helpottunut tuulenvire, toisen sanojen mukana. Tämä oli sataprosenttista totta, ja siksi varmaan tuntuikin niin hyvältä. Vaikka fantasiamaailmat olivat usein iloisia paikkoja, ei Cassie osaisi kuvitella itseään tähän, vaikka tahtoisikin. Tämän siis todella täytyi olla totta. Sitä tuki myös se, että Joceyn ystävällisyyttään nipistämä nipistys tuntui hyvinkin eläväiseltä, joskin ei varsinaisesti sattunut. Kunhan sai kyljen kihelmöimään toisen kosketuksesta.
Cassie halusi ajan pysähtyvän ja maailman katoavan heidän kahden ympäriltä. Juuri sillä hetkellä pojasta tuntui, ettei millään muulla ollut väliä. Cassie oli täysin ehtinyt jo unohtaakin, minne kaksikko oli matkalla. Vai olivatko matkalla minnekkään. Poika olisi mielellään jäänyt vain siihen epämääräiseen polun mutkaan Joceyn kanssa. Olivathan he kahdestaan.

Jocey kuitenkin koki ilmeisen tärkeäksi lähteä jonnekkin. Asuntola? Halusiko Jocey todella saada Cassien sänkyyn jo nyt, kuinka kummallista. Cassie olisi halunnut viettää laatuaikaa jossain muualla, pihalla kenties. Asuntolassa oli kaiken kaikkiaan kolme ongelmaa. Ensimmäinen oli hiljaisuus, joka varmastikin olisi jo alkanut, ellei juhlapäivän kunniaksi sitä olisi myöhäistetty. Toinen oli huonekaveri, Beau ei varmaankaan arvostaisi jos Cassie rymyäisi Jocey kainalossaan heidän huoneeseensä, ja no Chet. Tuo varmaan nauraisi itsensä puolikuoliaaksi jos näkisi heidät. Niin ja kolmanneksi, Cassie ei ollut täysin varma, olivatko he nyt nukkumassa samassa sängyssä vai eivät. Saattoihan Jocey olla huijannutkin häntä, vaikka miten vilpittömästi Cassie olikin sitä ehdottanut.

Kuitenkin kuuliaisena koiranpentuna Cassiella ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin seurata isäntäänsä. Tämä kuitenkin oli ovela, juopuneeksi koiraksi, ja siis kehitteli juonen tynkää päänsä sisällä. Cassie toisella kädellään piti tiukasti kiinni Joceystä, mutta toisella hypisteli huoneensa avainta housujen taskussaan. Jos avain yllättäin vain katoaisi, ei Cass pääsisi huoneeseensa, mikä olisi harmi. Eikä Beau varmasti olisi vielä kotona avaamassa ovea, harvat olivat.
Pohdittuaan salakavalasti juontaan hetken, pojat olivat päätyneet jo asuntolan ovelle.
Jocey uhkaili. Cassie virnisti miettien mitäköhän toinen todella tekisi, jos panisi vastaan.
Hmm.

"Oota ihan sekunti," tämä sanoi ja nostin etusormensa, yhden sekunnin merkiksi. Poika kääntyi, napasi avaimensa ja heitti ne suurella kaarella lähimpään pusikkoon. Ylpeänä itsestään Cassie kääntyi, kuitenkin täysin vakavana, jopa miltein surumielisenä katsomaan toista ja huokaisi:
"Mun huoneen avaimet... Ne lensi narniaan." Brava, täydellinen esitys. Siihen asti, että Cassien pokka petti ja tämä päätyi repeämään täydellisesti. Ei Cass ollut tajunnut sellaisia pikkuseikkoja, kuten että tämä saattaisi tarvita avaimiaan jossain vaiheessa, vaikka tänä iltana saisikin keploteltua itsensä Joceyn viereen, mikä olikin siis tämän ilmiselvä päämäärä. Ei pojan mieleen päässyt livahtamaan ajatustakaan minkäänlaisesta huolen poikasestakaan.

[Darcy]

Vai että sekunti. Jocey odotti kuuliaisesti, sillä hänen mielessään todellakaan ei käväissyt ajatus siitä, että Cass päättäisi heittää avaimensa jorpakkoon ja sabotoida koko operaation. Senpä vuoksi hänen kasvoilleen nousi hetkeksi erittäin hämmentynyt ilme, jopa hieman järkyttynytkin, kun toinen pyörähti ympäri ja viskasi avaimensa pusikkoon.
"Mitä sinä juuri teit?", hän tivasi ja oli erittäin lähellä, ettei polkenut jalkaansakin kuin pillastunut härkä. Eikö Cassien päässä tosiaankaan pyörineet tällä hetkellä mitkään rattaat kunnolla? Toinenhan oli juuri viskannut huoneensa avaimet pöpelikköön, jessus sentään! Millä ihmeellä Cass meinaisi avaimensa pusikosta löytää - ei toinen voisi käytävässäkään majailla ikuisuuksien ajan.
Ehei, Jocey ei tosiaankaan huolisi toista omaan huoneeseensa. Cass saisi kokea tekonsa omissa nahoissaan.

"Et sinä voi heittää avaimia menemään, älykääpiö!", hän puuskahti kyllästyneenä ja levitteli käsiään, huitoen hetken ilmaa osaamatta päättää pitäisikö Cassieta lyödä vai halata. Aa, mikä ääliö! Tätä se alkoholi teetti, muutti fiksutkin ihmiset tyhmiksi - tosin Cass ei ollut alkujaankaan kovin viisas, joten nyt toisesta oli tullut täysi idiootti.
"Argh!"
Hetken huitomisen ja miettimisen jälkeen Jocey päästi asuntolan oven heilahtamaan kiinni ja hän astahti askeleen lähemmäs Cassieta, katsoen toista vähintäänkin syyttävästi. Narnia oli kaukana, ihan liian kaukana. Hän pysähtyi toisen eteen ja nosti kätensä puuskaan. Pienen hetkisen Jocey vain mulkoili Cassieta, kuin olisi miettinyt miten voisi ilmaista sen hetkisen turhautumisensa parhaiten. Lopulta hän päätyi huokaisemaan syvään ja alistuvasti, nostamaan kätensä korkealle ilmaan antautumisen merkiksi ja kääntymään ympäri.
"Ja mitähän sinä tällä yrität voittaa? Eikö päähäsi pälkähtänyt, että tarvitset avaimiasi tulevaisuudessa?"
No, ilmeisesti ajatus ei ollut tavoittanut Cassien aivonystyröitä kovinkaan tehokkaasti.

"Saat anella anteeksiantoani, olen vihainen", Jocey totesi, eikä vilkaissutkaan Cassieta avatessaan asuntolan oven uudemman kerran. Hän viittoi kädellään toista liikuttelemaan jalkojaan ja astelemaan sisälle, marssien itsekseen jupisten perässä. Hän tökki Cassieta ärhäkästi selkään koko kävelymatkan ajan, kunnes he pysähtyivät numero kolmosen eteen. Jocey nappasi omat avaimensa taskustaan ja pienen hetkisen jälkeen huoneen ovi lennähti auki voimankäytön johdosta. Tämä saisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän uhraisi oman sänkynsä Cassielle - Jocey tosissaan piti sängystään ja kolmesta jättikokoisesta tyynystään, jotka hän oli kantanut mukaansa kotoaan. Ja onneksi olikin kantanut, sillä koululta saadut tyynyt olivat aivan liian ohuita ja mitäänsanomattomia.
Blondi töni Cassien sisälle huoneeseen ja sulki oven heidän perässään, jääden seisomaan paikoilleen edelleenkin närkästyneenä. Hän ei ainakaan auttaisi toista etsimään avaimiaan, Cass saisi mönkiä pusikot läpi aivan yksinään ja kirota itsensä alimpaan helvettiin.

Ajatus lievensi hieman ärtymystä, mutta Jocey ei aikonut siltikään antaa ihan heti anteeksi. Cassie saisi madella, palvoa ja ylistää häntä ennen kuin hän suostuisi minkäänasteiseen yhteistyöhön. Jocey tuhahti itsekseen ja asteli huoneen poikki, tiputtaen avaimensa työpöydälle. Kiinnittämättä humaltuneeseen älyvälkkyyn mitään huomiota, hän kiepsahti kaappinsa puoleen ja riisui puvuntakkinsa mytyksi maahan. Solmiota hän löysäsi hieman, avaten valkoisen kauluspaidan pari ylintä nappia, käyttäytyen muutenkin aivan kuin olisi ollut huoneessa yksinään.

[loveliina]

Jocey vaikutti jollain tapaa... Kireältä. Eikö avainten heittäminen pöpelikköön ollutkaan hauskin, ja älykkäin idea maailmassa? Miksi Jocey nyt noin päätti kimpaantua. Sehän oli vain vitsi. Ja täydellinen tekosyy jakaa sänky. Tätä täydellisempää olisi vaikea löytää. Ja Cassie tiesi, ettei ollut niin vastenmielinen toisen mielestä, ettei tämä haluaisi nukkua Cassin kanssa. Cassie oli itse asiassa melko varma, että Joceykin halusi sitä. Ainakin jollain alitajuntaisella tasolla. Nyt poika tosin näytti jopa hieman pelottavalta.
Cass kuitenkin tajusi tuntea hieman syyllisyyttä. ymmärsi, ettei ehkä sittenkään ollut tehnyt elämänsä fiksuinta päätöstä. Poika tuijotteli koiranpentu ilmeellään Joceyta, tietämättä mitä nyt kävisi. Jättäiskö Jocey tämän pihalle? Tai käytävään? Pihalla tulisi kylmä ja käytävä voisi olla kova paikka nukkua yön yli.

"Mä yritän voittaa sut," Cassie vastasi ykskantaan ennen kuin huomasikaan. Poika alkoi pitää tästä sanon ennen kuin ajattelen jutusta, jonka booli toi tullessaan, nyt kun se tuntui toimivan niin hyvin. Mutta avaimia, tulevaisuudessa? Mihin Cassie niitä nyt tarvitsisi. Pisin aika, jonka poika sillä hetkellä osasi kuvitella oli aika siihen, että Joceyn huulille nousisi se sama virne, josta Cass niin kovasti piti. Tosin, siihenkin voisi mennä hetki jos toinen. Mutta maailmanrauhan, ja kaiken sen mikä on hyvää takia Jocey näytti antautuvan, ja voitonriemu levisi Cassien mieleen. Tämä tosin yritti näyttää kuoleman vakavalta, sillä tälle ei ilmiselvästikkään ollut annettu vielä anteeksi. Hän tosin sai luvan anella tätä kyseistä anteeksi antoa, joten se oli siis saavutettavissa, mikä lupasi hyvää.

Cassie mietti millä linjalla lähtisi tavoittelemaan päämääräänsä. Tämä ei ehtinyt sanoa paljoa, ennen kuin hänet tyrkättiin huoneeseen numero kolme, mikä sinänsä jo auttoi hieman. Ainakaan kukaan tuntematon ei tulisi häiritsemään. Huone oli muutenkin tyhjä, ei Chetiä maisemissa.
Jocey vaikutti ilmeisen loukkaantuneelta tämän käyttäytyessä täysin välinpitämättömästi Cassieta kohtaan.
"Anteeksi," tämä aloitti ja katsoi Joceytä suurimmillaan ja suruisimmillaan silmillään. "Katsos kun, olen suuri kokoisin meistä älykääpiöistä, ja siksi siis en saanut yhtä paljon älyä kuin muut kääpiöt. Sanoivat, että olisi epäreilua jos olisin sekä fiksu että pitkä. Ja hyvännäköinen." Ontuiko selitys? Hieman. Siitä valittämättä Cassie päätti jatkaa. Tämä kaappasi Joceyn tiukasti lähelleen takaapäin ja kuiskasi tämän niskaan:
"Ja kun mä nään jotain noin ihanaa, mä meen sekasin." Tai, kun juon boolia, menen sekaisin. Kummin vain.
Cassie ei ollut itse täysin varma, mistä tuo itsevarmuus kumpusi tämän sanoihin, ei poika usein ääneen ihmisiä ihaniksi sanonut. Silti hänellä ei ollut mitään ongelmia nyt avata suutaan ja sanoa juuri sitä mitä olikin ajatellut.
Olematta varma, oliko anteeksi anto saavutettu, Cassie päätti jatkaa vielä hieman.

"Jocelyne, anna anteeksi." Pojalta alkoi hämärtyä jo se, mitä tämä pyysi anteeksi, mutta silti koki tärkeäksi sanoa sen vielä. Sanojen takaa saattoi kuulla anteeksi annon kaipauksen muitakin asioita kohtaan, kuin tätä avain-draamaa. Cassie halusi tietää, ettei toinen olisi vihainen tälle niistä asioista, jotka oli jo kuolleet ja kuopattu. Cassien päättämättömyys, pakeneminen kaupungin puistossa, kaikki ja ei mikään samalla. Mutta Cassie silti kaipasi jonkinlaista varmistusta, vaikka toinen ei enää asiaa olisi ajatellutkaan. Yhtäkkiä se tuntui tärkeimmältä asialta maailmassa.