Vuosisadan draamanäytelmä.

[Darcy]

Lilyn siirtäessä painonsa pois Joceyn päältä, hän jäi hetkeksi makaamaan selälleen, ihan vain ollakseen varma ärtymyspisteidensä laskusta. Päällekarkaus olisi ollut rumaa, eikä ollenkaan hänen tapaistaan. Luojan kiitos edes Lily osasi ajatella aivoillaan, alkaen jaella toimintaohjeita kolmelle lahopäälle. Jocey puisti hieman vaaleita hiuksiaan kuin uppiniskainen kakara, kun Lily komensi häntä jäämään Cassien kanssa samaan tilaan. Välienselvittely oli ihan okei, mutta jotenkin hän ei ollut tänään sillä tuulella, että olisi jaksanut katsoa Cassien pärstää kovinkaan pitkään. Chet ja Lily poistuivat huoneesta käytävään ja tilaan laskeutui hetkellinen hiljaisuus, jonka aikana Jocey haroi hiuksiaan ja tuijotti kattoon, odottaen että jotain tapahtuisi.
Ilmeisesti Cass ei kestänyt pitenevän hiljaisuuden painetta, vaan avasi suunsa.

"Tiedän, enkä ole muuta väittänytkään", hän vastasi ja lopetti hiustensa haromisen, laskien kätensä päiväpeitteelle. Ehkä älykkäin keskustelunavaus hetkeen, oli aina hyvä aloittaa tyhmyydentunnustuksista. Jocey puhalsi ilmaa ulos huuliensa välistä, miettien miten muotoilisi kaiken minkä halusi sanoa. Koska hän ihan totta halusi sanoa jotain, itse asiassa paljonkin ja tässä oli tilaisuus. Hetken loikoilemisen jälkeen hän kohottautui ylös sängynpohjalta ja siirtyi istumaan sen laidalle, nojaten käsillään peitteeseen.
"Ihan tosi, mitä sinun päässäsi liikkuu?"
Joceyn äänensävy oli lähinnä kyllästynyt.
"Jos et keksi parempaa tapaa osoittaa kiintymystäsi, olet aika pulassa", hän jatkoi ja kallisti hieman päätään, luoden Cassieen mitäänsanomattoman katseen sinisillä silmillään. Jos toinen olisi oikeasti pitänyt Chetistä, eihän tässä sitten mitään ongelmaa olisi ollut, mutta nähtävästi kaksikon välillä oli yhtä paljon romanttista jännitettä kuin kukkaruukulla ja kärpäsellä.

"Miksi teet kaiken aina niin vaikeaksi? Oletko koskaan katsonut peiliin muuten kuin hiuksia laittaessa?", Jocey tivasi lievästi kiinnostuneen kuuloisesti, kammeten huulilleen teennäisen hymyn. Oli vaikea uskoa Cassien katuvan yhtään mitään, toinen käyttäytyi kuin omistaisi maailman ja voisi tehdä mitä halusi. Muista viis, Joceysta viis. Oli sallittua lähennellä muita ja tunkea kieltä Chetin kurkkuun keskellä ruokalaa - oi kyllä, Jocey oli kuullut juorut.
Hän oli jo ehtinyt hieman tyyntyä, mutta ajatus ruokalavälikohtauksesta aiheutti ärsytyksen nopean nousun. Äkkiä hän ei enää ollutkaan niin varma, halusiko keskustella. Syyttely oli niin paljon mukavampaa.
"Nielisit välillä suuren egosi ja miettisit hetken miten toimit", hän ärähti hetken hiljaisuuden jälkeen. Omasta mielestään Joceylla oli täysi oikeus olla loukkaantunut, suuttunut, ärtynyt ja vihainen, ihan yhtä paljon kun Cassiellakin oli. Hän ei useinkaan tuntenut oloaan riittämättömäksi, mutta sillä hetkellä kirjastossa niin oli käynyt, eikä hän halunnut tuntea sitä enää toiste. Oli kamalaa, kun tajusi, ettei ollutkaan tarpeeksi hyvä.

"Sinä. Argh! Minä en ole koskaan, en ikinä tuntenut oloani niin typeräksi, kuin silloin kirjastossa."
Se oli tunnustus. Hän halusi, että Cass tiesi. Toivottavasti toinen antaisi tälle edes vähän arvoa, sillä Jocey ei ollut tunnustajatyyppiä.
"Se olet sinä joka et tajua. Sinä et vain ymmärrä, kuinka paljon hallaa teet, kun et osaa katsoa napaasi pidemmälle."
Huoneeseen laskeutui hetken hiljaisuus, jonka aikana Jocey hautasi kasvot käsiinsä ja huokasi syvään sormiensa välitse. Tältä hänestä tuntui ja nyt se oli sanottu. Oli täyttä kusetusta, että olo muka parani heti kun kertoi sydäntä painavat asiat eteenpäin - tällä hetkellä tuntui vielä pahemmalta, aivan kuin hän olisi viiltänyt haavansa uudelleen auki. Lilyn kanssa ne olivat jo ehtineet tukkiutua pumpulilla, kun Joceyn ei ollut tarvinnut ajatella niitä.

[loveliina]

Cassie tuhahti Joceylle, hänkö oli yrittänyt osoittaa kiintymystään? Ei, Cassie oli yrittänyt näyttää Lilylle ja Joceylle, mutta ennen kaikkiea myös itselleen, ettei tarvinnut Joceytä. Kai. Vaikkakin oli tässäkin epäonnistunut surkeasit. Tai no, oli tarkoitusperissä sikäli hieman aukkoja, sillä olihan yksi tärkeimmistä syistä koko vale-romanssiin saada Lily ja Jocey erilleen. Mutta ei tämä kiintymystään yrittänyt osoittaa, ei missään vaiheessa.
"Joo, no sä olet ilmeisesti vähän hakoteillä tuon kanssa", tämä totesi kylmästi tuijottaen toista niin pistävästi silmiin kuin pystyi. "Katos, kun kaikki ei oo niin tunnekuolleita kuin sä - mä tiedän mikä ero on sillä, kun kertoo jotain jolla osoittaa kiintymystä, ja kun ei." Siinä oli ongelma yksi. Jocey ei yksinkertaisesti ollut koskaan kai vain oppinut sanomaan ääneen, noh, yhtikäs mitään. Ainakaan mitään millä oli väliä. Cassie sentään osasi avata suunsa oikeaan aikaan, toisin kuin joku.

Pojan huulille nousi vittuuntunut sekä säälivä hymy Joceyn ryhtyessä suoraan vain loukkaamaan tätä. Mutta oliko Jocey todella se ihminen, joka sai arvostella Cassieta tämän egosta? Toisenhan ego ei edes riittänyt sanomaan mitään miltä tästä oikeasti tuntui. No joo, ehkä Cassien korvien välissä oli välillä virtsan taso liian korkealla, mutta Cass oli onnellisesti luullut, ettei se ollut suurin ongelma. Tämän siitä sai. Jocey olisi voinut sanoa jotain aiemminkin. Mutta ei. Mitä muutakaan Cassie olisi voinut odottaa.
"Joo haista", tämä totesi, sillä ei halunnut itse vetäytyä Joceyn tasolle, kerrankin elämässään. Oliko tämä se järjen ääni, jota poika oli odottanut jo niin kauan? Se raja, joka vihdoin vedettiin erottamaan sopivan ja sopimattoman käytöksen. Äh, vitut. Cassie repi rajan mielessään tuhanneksi ja viideksi palaseksi, kampesi istumaan sängyn reunalle ja veti sen samaisen ärsytystä herättävän hymyn huulilleen.
"Niele ihan vaan oma egosi ja sano kerrankin elämässäs missä mennään. Tiedätkö, avaat suus, muodostat sanoja. "
Totuushan toki oli, että Cass enemmän kuin mielellään halusi kuulla, täsmälleen mitä oli ja kenen välillä. Mitä ilmeisimmin heidän juttunsa oli päättynyt, mutta olivatko Jocey ja Lily tosissaan toistensa suhteen. Jos olivat niin amen - Cassie voisi aina vaihtaa koulua, ihan vain ettei tarvitsisi noita katsella.

Pojan kulmat kuitenkin kohosivat muutaman sentin, tämän kuullessa toisen paljastuksen. Tämä ei ollut tuntenut oloaan koskaan typerämmäksi? Miltäköhän Jocey kuvitteli Cassien tunteneen itsensä sitten. Varmasti fiksuimmaksi pojaksi koko helvetin universumissa.
"Ja mullako sitten oli se helppo osa?" tämä kysyi purren huultaan, niin että maistoi jo veren suussaan. "Niin koska mustahan ei tuntunu yhtään typerältä huomata et sä oot vaan vedättäny mua vittu siitä asti ku tavattii. Koska sehä tuntuu... miten se on. Tosi hyvältä, joo."
Cassie katsoi hetken Joceytä, mutta käänsi kuitenkin katseensa kattoon.
"Koska muhunhan ei sattunut, ja mähän en tästä kärsiny. Ja mähän en ollu se, joka jätettiin. Joka jäi vittu yksin. Ja mä en oo se johon sattuu vieläki."

Poika tuhahti lähinnä itselleen. Miten oli mahdollista että sattui, kun sanoi ettei sattunut. Itsepetos olikin vaikeampaa, kuin tämä oli kuvitellut. Jocey saisi sadistina nauttia noista sanoista, joissa Cassie myönsi, kaiken. Mutta ei ollut oikein, että tuo sai leikkiä marttyyriä, kun tämä ei ollut ainoa, joka kärsi.
"Voi vittu", tämä mumisi tukahdutetusti ja polkaisi maata ponnettomasti. Keskustelu kääntyi ikävään suuntaan, eikä Cassie halunnut muistella sitä hetkeä, kirjastossa yhtää sen enempää.

[Darcy]

Taas Cassie teki sen. Ei ollenkaan kiinnittänyt huomiota siihen, miltä Joceysta tuntui, tahkosi vain omia tuntemuksiaan. Kyllä blondi ymmärsi että toisella oli vaikeaa, kaikilla oli aina vaikeaa. Mutta jälleen kerran, Cass sai syyttää itseään - mitäs oli mennyt sekoilemaan, itse oli sydänsurunsa aiheuttanut. Jocey ei kohottanut päätään käsistään, koska ei halunnut näyttää toiselle kasvojaan. Häntä ei enää ärsyttänyt, olo oli lähinnä surullinen, pettynyt.
"En ole sanonut, että sinulla olisi ollut helppoa", hän lopulta puuskahti, joskin ääni jäi hiljaiseksi. Eikö Cass ihan tosiaan osannut ajatella tämän laajemmin, eikö toinen nähnyt asiaa Joceyn kantilta ollenkaan? Mitä ideaa oli kertoa toiselle yhtään mitään, paljastaa tunteitaan, kun Cass ei osannut muuta kuin verrata niitä omiinsa. Toinen ei antanut niille mitään arvoa, tallasi vain ja kertoi omasta kärsimyksestään kuin olisi kokenut suurtakin vääryyttä, vaikka ongelmana oli itse aiheutettu.
Ensimmäistä kertaa Joceyn olisi tehnyt mieli itkeä.

"Minä en ole vedättänyt sinua kertaakaan."
... Vai oliko? Ainoa epätosi, minkä hän oli Cassielle koskaan sanonut, taisi olla 'en välitä sinusta'. Mutta jos tämä oli se vedätys, josta toinen puhui, luulisi että Cass olisi onnellinen tajuttuaan jutun olevan pelkkää kusetusta. Eli toisen täytyi puhua jostain muusta, jostain mitä Jocey ei ymmärtänyt ollenkaan. Mitä hän oli muka väittänyt?
"Ymmärrän kyllä että vikaa on minussa, mutta en suostu ottamaan kaikkea kunniaa. Meitä on tässä kaksi", hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, siirtäen vihdoin kädet kasvoiltaan. Yksi totuus oli se, että Jocey ei osannut sitoutua. Hän ei ollut koskaan ollut loistava syvällisten tunteidensa julkituomisessa sanallisissa muodoissa, koska se tuntui aivan liian intiimiltä. Hän piti nopeista pyrähdyksistä ja halusi aina jatkaa elämäänsä mahdollisimman nopeasti. Miksi? No juuri tämän takia. Joceyn psyyke ei kerta kaikkiaan kestänyt tällaista sekoilua ja pelleilyä, johon hän nyt oli joutunut Cassien kanssa. Niin nöyryyttävältä kuin se tuntuikin tunnustaa, hän pelkäsi syvällisiä tunteitaan. Silloin tunsi olonsa aina niin haavoittuvaiseksi, aivan kuin olisi avannut itsensä koko maailman nähtäväksi. Eikä Cass ainakaan auttanut asiaa ollenkaan, toinenhan suorastaan kiristi kuristusnuoraa Joceyn kaulan ympärillä ja ajoi hänet aina vain kauemmas.

Sinne meni se keskusteluhalukkuus. Jocey tunsi olonsa ennen kaikkea typeräksi, häntä kuvotti ja kädet olivat alkaneet täristä täysin tuntemattomasta syystä. Mitään sanomatta hän kaatui selälleen sängylle jalat laidan ulkopuolella ja laski kätensä tukevasti päiväpeittoa vasten. Cass teki tämän niin vaikeaksi hänelle ja vaikka Jocey olisi mielellään halunnut pitää toisesta, kuten itse asiassa tekikin, se alkoi näyttää pikkuhiljaa mahdottomuudelta.
"Okei, sovitaan että minä olen kaiken pahan alku ja juuri", hän totesi värittömällä äänellä, joka ei ilmaissut oikeastaan mitään tunnetilaa. Hän ei halunnut Cassien näkevän huonoa oloaan. Kunhan toinen vain lähtisi mahdollisimman nopeasti. Ehkä kaikki vika tosiaan olikin hänessä, eikä Cass ollut tehnyt mitään väärää, ehkä Jocey oli vain niin huono ja täysin riittämätön, että hän oli ajanut toisen pois. Kaikki oli mahdollista.

[loveliina]

"No en mä tarkottanu, että sullakaan ois ollu vittu... Helppoa", Cassie lopulta sanoi hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Joceyn sanoista saattoi kuulla, että ei, helppo ei ollut adjektiivi, jonka Cass toi toisen huulille. Tosin välillä Joceyn meno oli vain vaikuttanut niin helpolta. Olihan tässä nyt kaikkien nähden käynyt niin, että Jocey oli pannut hynttyyt yhteen Lilyn kanssa aika suoraan poikien eron jälkeen, kun taas Cass oli virunut huoneessaan yksin. Päivästä toiseen.
Huoneen numero kolme taistelunhaluinen tunnelma oli laantunut tukalaksi. Hapen puutekin oli aika selvästi aistittavissa. Cassien kasvoja ärsytti ja vaikka kuinka voimakkaasti niitä hieraisi, sama ärsyttävä tunne jäi. Tämä ei johtanut mihinkään. Pojalla oli ikävä tunne siitä, että kirjaston tapahtumat vain toistivat itseään eri paikassa, deja vu. Cass ei pystynyt olemaan täysin paikallaan, vaan kiemurteli hieman hypistellen päiväpeitettä käsissään.
Tämä ei osannut sanoa mitään. Poika tuijotti Joceyn suuntaan tyhjillä kasvoilla, vaikkei Jocey Cassieen päin vilkaissutkaan. Hiljaisuus raastoi korvia.

Jocey päätti hiljaisuuden sanomalla, ettei ollut vedättänyt Cassieta. Ilma pääsi pihahduksena Cassien keuhkoista tämän yllättyessä lievästi Joceyn sanoista. Jos toinen ei ollutkaan vedättänyt häntä, mikä heidän välinen juttunsa sitten oli ollut? Totisinta totta Joceyllekin? Niin varmaan. Tai siis olisihan se ollut mukavaa kaikkien kannalta, mutta miksi se olisi sitten päättynyt niin lyhyeen? Miksei Jocey ollut kertaakaan sanonut mitään. Ei paitsi kirjastossa. Tuo oli pojan muistaakseen ainoa kerta, kun tämä oli kuullut, miltä Joceystä tuntui. Jocey oli kyllä tiennyt alusta saakka, ensi metreiltä, että tämä oli jotain erityistä Cassielle. Mutta olisi ollut edes kerran kiva kuulla vastauksena tunteiden vuodatukseen jotain muutakin, kuin että miten hölmö Cassie osasi olla. Miten tyhmä ja typerä, kun oli luottanut sydämensä toiselle.
Mä en välitä susta, kaikui jälleen pojan korvien välissä. Niin Jocey ei välittänyt. Tämä ei välittänyt mistään muusta, kuin että saisi itsensä ulos tilanteesta, mahdollisimman pian takaisin Lilyn luokse, totta kai.
"Jaha", Cassie päästi huuliltaan sanomaan. Ei siihen sen enempää.

Sitten Jocey muistutti, että heitä oli kaksi tässä tilanteessa. Että syyn saisi jakaa heille molemmille.
"Joo", Cassie jatkoi samalla monotonisella äänellä. Kuulosti ainakin reilulta, fifti-fifti. Mutta kuitenkin Jocey päätti sanoa ottavansa kaiken syyn niskoilleen, tai siis. Kuulihan äänestä, että vain päästäkseen pois tilanteesta. Oikeasti tämä varmasti syytti Cassieta, ja varmaan syystäkin.

Cassie tunsi piston sydämessään toisen heittäytyessä sängylle. Syyllisyys painoi tätä kasaan. Poika tunsi kaameaa halua kävellä tuon muutaman metrin umpeen kaksikon välistä ja hukuttaa Joceyn sanoihin siitä, ettei vika oikeasti ollut kenessäkään muussa kuin Cassiessa. Tämä halusi. Huomaamattaan Cassie oli jo ehtinyt nousta ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti toista. Pysähtyen kuin seinään, Cassie tajusi mitä oli tekemässä. Perääntyen epävarmasti Cassie laskeutui istumaan lattialle, sängyn laitaa vasten. Äh.
"Anteeks..." tämä sanoi ja jo melkein naurahti sille, kuinka monta kertaa Jocey oli joutunut kuulemaan tuon sanan pojan suusta. "Että oon tällänen. Syytä mielummin mua."

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen tämän mieleen putkahti kysymys:
"Sä... tykkäät Lilystä?"
Pojan äänensävy oli parempi kuin vähään aikaan. Ei se hyväksyvä ollut, muttei yrittänyt ärsyttääkkään. Se oli joissain määrin liiankin neutraali, siihen nähden mitä pojan sisällä myllersi. Mutta Cas tiesi, ettei koskaan pystyisi hyväksymään Lilyä ja Joceytä, joten tämä yritti parhaansa ettei äänen sävy muuttuisi niin halveksuvaksi kuin se helpostikin voisi. Poika ei halunnut tietentahtoisesti riidellä toisen kanssa. Enemmän kuin mitään, Cassie halusi olla sovussa. Ja no - heittä Lilyn pois maailman kartalta.
Cassie veti polvensa lähelleen niin, että pystyi laskemaan leukansa niitten päälle. Lattiaa kynsillään naarmuttaen tämä katseli housujensa kangasta. Kaipa Jocey tytöstä tykkäsi, ei Cassiesta. Cassiella oli vaikeuksia itselläänkin pitää itsestään juuri sillä hetkellä.

[Darcy]

Jocey ei pitänyt anteeksipyynnöistä, niissä oli jotain mystistä voimaa. Ja silti Cass vain jatkoi sanan viljelyä, toinen selvästi halusi vain täyttää hänen päänsä pohjattomalla anteeksianelulla, tukahduttaa muut ajatukset kokonaan, kunnes hän ei ajattelisi enää mitään muuta. Anteeksi. Jestas, johan tässä pää räjähti. Cassien egonhan piti olla maailmankaikkeutta suurempi - miksi ihmeessä tämä siis pyyteli anteeksi ja syytteli itseään? Alkoiko itseluottamus rakoilla? Jocey ei vastannut syytöksiin juuta eikä jaata, hän ei halunnut ajatella asiaa enempää. Oli aivan yksi ja sama kenen syytä mikäkin oli, tilanne oli joka tapauksessa tämä, eikä se siitä mihinkään muuttunut. Hän puristi sormensa hetkeksi nyrkkiin ja avasi sen melkein saman tien.
Jaa, pitikö hän Lilystä? Jocey rypisti hieman kulmiaan ja sulki silmänsä. Siihen oli sinänsä vaikea vastata, koska hän ei ollut liiemmin ajatellut asiaa - hän ei ollut ajatellut viimeaikoina yhtään mitään -, mutta kaipa sen noinkin voisi ilmaista. Lily oli mukava ja heillä oli ollut mukavaa, kaikki oli ollut mukavaa.

"Kyllä, pidän Lilystä", hän vastasi hetken mietittyään, "mutta pidän myös sinusta."
Chet oli hieman asia erikseen, joten turha häntä oli tähän vetää mukaan. Ja totuushan tämä oli, Jocey piti Lilystä, mutta myös Cassiesta. Joskus kävi niinkin, että piti kahdesta ihmisestä samaa aikaa ja tunsi halkeavansa kahtia, kun ei tiennyt mitä olisi asialle tehnyt. Eniten Lilyssä viehätti varmaan se, että tytön kanssa kaikki tuntui niin helpolta ja mutkattomalta - Cass taas oli pelkkää ongelmaa ja solmua, eikä Joceyn pinna ollut maailman paras solmuja availemaan. Toisaalta taas, Lily oli ehkä jopa hieman liian rauhallinen. Elämässä piti olla poweria, jotain elämää ja paljon sisältöä, koska liian helpolla pääseminen oli tylsää.
Joceyko muka monimutkainen?
"En tiedä mitä tekisin sinun kanssasi. En ihan totta tiedä, olen sanaton."
Koko jupakka tuntui kerta kaikkiaan niin tyhjentävältä, ettei hänelle jäänyt enää mitään sanoja ilmaisemaan tätä ongelmaa. Mitä Cass halusi? Oli vain niin vaikea miellyttää, jos ei tiennyt mistä toinen piti.

Jocey kohottautui ensin istumaan sängylle, nousten siitä seisomaan. Hän asteli vaatekaappien luokse ja avasi omanpuoleisensa oven, kyetäkseen tutkailemaan kasvojensa kuvajaista peilistä. Hiukset olivat totaalisesti sotkussa, mutta muuten hän näytti kohtalaisen siedettävältä - ainakin näin ulkoisesti siis. Hieman suortuviaan pörröttäen Jocey kääntyi ympäri ja veti kaapinoven takanaan kiinni, kääntäen katseensa Chetin sängyllä istuvaan Cassieen, joka oli vetänyt polvet suunnilleen suuhunsa asti. Toinen näytti niin ihmeen hauraalta, ihan kuin koko maailma olisi ollut särkymässä. Missä oli se nikotiiniriippuvainen ärhentelijä, jonka hän oli tavannut koulun roskakatoksilla? Missä oli kaikki se, mistä hän Cassiessa piti?
Jocey ei tarvinnut murjottajaa, hän halusi jotain enemmän. Liika oli aina liikaa, mutta tämä oli jo liian vähän.
"Kerro minulle, mitä minun pitäisi tehdä. Mitä sinä haluat minulta? Mitä minä voin sinulle antaa, mitä sinulla ei jo ole? Missä on itsevarmuutesi, missä se hupenematon itseluottamus?"
Hänen ilmeensä oli tarkkaavainen, eikä se ilmaissut liioin negatiivisia tai positiivisiakaan ajatuksia.

[loveliina]

Cassie huokaisi hiljaa, totta kai Jocey piti Lilystä. Mutta sitten, hei hei hei, mistä tämä nyt tuli? Jocey... mitä? Piti... Mitä? Cassiesta? Mitä helvettiä. Jocey. Sanomassa ääneen että tämä piti Cassiesta? Ei alkoholia, ei mitään. Ei missään. Poika vilkuili hetken ympärilleen yrittäen katsoa, mistä pomppaisi seuraava piilokamera, vai oliko kaikki sittenkin unta. Nuo sanat tuntuivat taistelevan kaikkea sitä vastaan, mihin Cassie oli takertunut viime päiviksi - ja viikoiksi.
"Sunhan ei pitänyt välittää musta", tämä sanoi vastaukseksi. Toki Cass olisi voinut sanoa sen, mitä ensimmäisenä olisi halunnutkin, en voi elää ilman sinua, mutta jokin tökki. Jocey osasi aina yllättää, joka ikinen harva kerta kun tuo suunsa sydämensä asioista avasi. Eli tähän mennessä jo kahdesti. Huima luku, Cass myönsi.
Jocey sanoi olevansa sanaton, mutta niin oli Cassiekin. Okei, tämä oli halunnutkin kuulla jotain vastaavaa, muttei uskonut villeimmisäkään kuvitelmissa oikeasti kuulevansa Joceyn suusta mitään noin suorasti ilmaistua. Mutta sitten oli se, että tämä oli sanonut pitävänsä myös Lilystä. Eikä se kuulostanut yhtään hyvältä. Cassie oli samalla viivalla Lilyn kanssa? Kuvottavaa. Poika ei halunnut olla saman arvoinen kuin Lily. Ja hitto vie tämä ei olisikaan. Ei nyt, eikä koskaan. Jocey saisi oikeasti miettiä kumpi tälle oli tärkeämpi, Cass ei suostuisi minkään sortin pyöritykseen Lilyn kanssa, se oli varmaa. Mutta toisaalta, eihän Jocey ollut mitään siitä sanonutkaan, että Cass pääsisi mukaan kuvioon.

Toinen nousi ja kiirehti vaatekaappinsa peilille. Cassien sydän ehti jo pompata pumpaamaan verta hitusen nopeammin, tämän luullessa Joceyn nousseen tullakseen lähemmäs Cassieta, ei sentään. Peilikuva oli ehdottomasti kiireellisempi, tärkeämpi. Ja no, kyllä Cassie sen ymmärsi, Cassie jos kukaan.
Jocey kääntyi ja pommitti poikaa sarjalla kysymyksiä, joihin tämä ei selvästikään itse ollut osannut vastata. Cassie nosti päänsä katsoen toiseen kysyvästi.
"Mun itseluottamus...?" tämä toisti katsoen toista kuin idioottia. Kuinka itsevarma sitä piti olla, poljettuna maahan, torjuttuna?
"Mikäli se jäi epävarmaksi, niin mun muistaakseni sä taisit viedä sen? Tai ainaki särkee. En oo ihan varma. Jotain sellasta", tämä sanoi tuntien lievän ärsytyksen palaavan. Poika mönki sängyltä lattialle niin, että seisoi hetken katsomatta Joceyyn päinkään. Tämä antoi toisen kätensä haroa läpi hiusten, vaikka tiesi ettei se tukisi tämän kauneusihannetta täydellisistä hiuksista. Mutta nyt paikalla olivat vain he kaksi, ja Jocey oli ikävä kyllä nähnyt Cassien ennenkin huonosti laitetuilla hiuksilla, joten ihan sama. Purtuaan hammastaan hetken Cass kääntyi Joceyyn päin terävästi.
"Mitä mä haluan susta?" tämä toisti. Jocey ei voinut olla tosissaan. Mitä Cass halusi, eikö se ollut selvää? Eikö toisen pitänyt tietää se jo.

"Mä haluan, että... Tää kaikki ois helpompaa", tämä sanoi. "Että Lilyä ei olis olemassa. Että mulla ois aikakone. Että kaikki tyhmä mitä mä oon tehny ja tuun tekee katoais", tämä lateli. "Mutta mitä mä haluan sulta? Eikö se oo selvää?"
Cass katsahti maahan ja astui muutaman askeleen kohti Joceytä, niin että seisoi suoraan tämän edessä, vajaan parin sentin päässä. Tämä piti itsensä aloillaan vaivoin, ettei tarttunut toiseen käsillään, huulillaan, ja painanut kaappia vasten - ei, Cassiella oli vielä sanottavaa.
"Mä haluan sut. Mä haluan et sä päätät kenet sä haluat", tämä aloitti ja käänsi katseensa Joceyyn. Toisen tuoksu sekoitti tämän ajatukset hetkeksi, mutta ei kuitenkaan liiaksi. Ehkä se oli juuri jotain, minkä Cass kaipasi tuekseen, jotta pystyi sanomaan sen, mitä sanoi. Hajumuisti oli ihmisen pitkäaikaisin, eikä siis ihme, että Cass tunsi aina olonsa... turvallisemmaksi, Joceyn lähellä. Se oli yksinkertaista biologiaa, kemiaa. Feromoneja ja niin edelleen.
"Mä en halua olla yksin enää... Tai siis. Ilman sua", tämä henkäisi ja katse muuttui hieman anelevaksi. Pojan silmien siirtyessä katselemaan Joceyn kahta punertavaa huulta, tämän oli vaikea keskittyä mihinkään. Poika tunsi alkukantaisen vaiston vetävän tämän yli.
Ennen kuin poika huomasikaan, tämä oli painanut huulensa toisen huulille ja sulkenut silmänsä. Cassien kädet olivat löytäneet tiensä Joceyn selän taakse. Pojan syke kohosi silmissä ja aivojen ajatteleva osa päätti ilmoittaa olevansa offline-tilassa. Jos Cassiessa oli jotain väärää, mitä Jocey ei halunnut, miksi suudelmat sitten tuntui niin hyvälle ja oikealle?

//tiikeriloikka - sort of :-------------------))))) huom, saan syyttää kellonaikaa kökkösyydestä////

[Darcy]

[ Ihkuu ku kirjotat näit hehtaariviestei ja mä vaan evotan. :---------D tikruloikka ! ]

Oliko Jocey varastanut Cassien itseluottamuksen? Oi voi, sitten se oli varmasti hävinnyt kokonaan, koska hän ei yhtään muistanut nähneensä sitä. C'moon, oliko toisen ylitsevuotava itsevarmuus tosiaan näin helposti vietävissä? Cassienhan piti olla koulun kingi, naistenkaataja ja ikuinen huomion kohde. Tosin huomionhakuisuus ei nähtävästi ollut kadonnut minnekään, olihan toinen saanut niinkin upean älynväläyksen kuin dramatisoitu rakkaus Chetiä kohtaan. Jocey seurasi hiljaa, kuinka draamakuningas kampesi itsensä ylös sängystä ja haroi hiuksensa harakanpesäksi, kääntyen sitten katsomaan häntä. Blondi nyökkäsi lyhyeksi kehotukseksi kertomaan, kun Cass toisti ääneen hänen äskeisen kysymyksensä.
Vastaukset eivät oikeastaan yllättäneet.
"Keksi jotain helpompaa, koska mitään noista et voi saada", hän virkkoi. Lily ei tulisi luultavasti kuolemaan ihan lähihetkinä, aikakonetta ei kukaan ollut vielä keksinyt, eikä mennyttä saanut muutettua. Tai niin ainakin kovasti väitettiin, ehkä Cass keksisi älyvälkkynä jonkin upean tavan pyyhkiä menneisyys aikakirjoista.

Jocey nojautui vaistomaisesti hieman taaksepäin, kun Cass astahti lähemmäs. Ei sillä, että hän olisi halunnut mihinkään karata tai että toinen olisi ollut jotenkin uhkaava, mutta yleisesti ihmisen perusvaistoon kuului väistäminen. Tosin eipä hänellä olisi paljon tilaa ollutkaan peruuttaa tilanteesta pois, kun selän takana oli pari senttiä tilaa ennen kuin kaapin ovi tuli vastaan. Cassien sanat saivat Joceyn havahtumaan ja hänen katseensa muuttui tutkailevasta hieman pehmeämpään. Pitäisikö hänen päättää? Mm-m, ehkä hänen tosiaan täytyisi päättää ja valita. Cass taisi kerrankin olla oikeassa. Juuri kun hän oli saanut ajatuksensa siihen mennessä selviksi, toinen avasi suunsa uudelleen ja henkäisi ilmoille anelevat sanansa.
Onneksi Cass teki vastaamisen mahdottomaksi, sillä Jocey ei olisi tiennyt mitä sanoa. Suudelma tuli yllätyksenä, mutta tuskin hän olisi kieltäytynyt siitä vaikka olisikin saanut reagointiaikaa. Tuntui oudolta tuntea toisen kosketus pitkästä aikaa, se oli niin paljon erilaisempi kuin Lilyn. Olisi ollut huijausta, jos hän olisi väittänyt tunnetta huonoksi. Jocey ei vastustellut Cassien kietoessa kätensä hänen selkänsä taakse, päinvastoin - hän nosti omat kätensä ja kietoi ne muitta mutkitta toisen niskaan, painautuen lähemmäs.

Oliko kannattavaa vastata suudelmaan, jos oli sellaisessa tilanteessa kuin Jocey? Oliko fiksua antaa ristiriitaisia viestejä ja tehdä sitten jotain tämänkaltaista? Oliko tässä ylipäätään mitään älykästä? Ei, ei tässä ollut. Ja silti samaa aikaa tuntui, että tämä oli maailman viisain teko. Paremmin ei olisi voinut tehdä.

[ onneks mun viestit ei oo lyhyitä. :-------( ]

[loveliina]

//Darahan on ihkuin maailmassa ja hyväksyy tälläset...... seemit hittaukset ehe hehe. //

Cassie oli varautunut ehdottomaan torjutuksi tulemiseen, olihan Jocey varattu ja kaikkea. Tämä oli vain halunnut niin kovasti tuntea edes hetken toisen kehon vasten omaansa, ennen kuin joutuisi viettämään loppuelämänsä miettien, miten onnistui sössimään kaiken lopunkin tänä samaisena päivänä. Mutta suudelmaan vastaaminen, se nyt vain löi Cassien täysin laidalta. Missä nyt mentiin, ja minne suuntaan. Hämmennys oli rajaton, muttei mitenkään vaikuttanut siihen, että Cass päättäisi suudelmaa ennenaikaisesti. Jocey vikoineen päivineen oli se kaikki, mitä Cassie osasi haluta. Tasan tarkkaan kaikki, mikä sillä hetkellä tuntui mahtuvan korvien väliin. Jocey.

Poika tunsi toisen sormet niskassaan, ja tämän painautuvan lähemmäs. Cassie ei voinut vastustaa kiusausta ja antoi itsensä syventää suudelmaa entisestään kielenkärjellään. Tämä painoi Joceyn vasten kaapinovea hieman tömähtäen, muttei sellaisella raivolla että mustelmia syntyisi. Ehkä Cassiessa oli vain niin kovasti patoutunutta seksuaali-energiaa, ettei voinut estää itseään, tai sitten tämä oli hieman loukkaantunut siitä, että Jocey oli huomauttanut tämän itseluottamuksen puutteesta. Mutta näin itsevarmat ihmiset tekivät, ottivat mitä halusivat, sillä he tiesivät ettei mikään voisi mennä pieleen. Vaikkei Cassien ego täysissä mitoissaan ollutkaan (se mahtui ovestakin tätä nykyä sisään) voisi poika aina esittää, ettei siinä ollut särön säröä. Harmi vain kun tämä oli ehtinyt myöntämään, ettei itsevarmuutta ollut jäänyt jäljelle nimeksikään. Mutta Cassien itsevarmuus, se oli ehtymätön lähde, johon oli kai vain hetkeksi tullut pieni tukos. Joceyn avulla se voisi olla taas jotain, mitä se oli ollut ennen toisen astumista Cassien elämään. Kenties.

Cass piti tästä. Mitä pidempään tämä Joceyta suutelisi, sitä pidempään ristiriitaiset ajatukset pysyivät kaukana. Pojan kädet olivat siirtyneet toisen sivuille, selän taakse ilmestyneen kaapinoven vuoksi. Ne vetivät paitaa ylemmäs paljastaen ihoa liikkuessaan hitaasti ylöspäin Joceyn kyljillä. Arkailemattomalla sipaisulla Cass siirsi ensin toisen kätensä paidan alle iholle, sitten toisen. Joceyn selkä oli polttavan kuuma, niinkuin aina ennenkin. Cass irtautui hetkeksi vetämään henkeä, mutta painoi huulensa takaisin ennen kuin Jocey tai tämä itse ehtisi kadota hetken huumasta. Tämä ei halunnut muistaa ajatuksia, joita tiesi pakenevansa.
Oli sykähdyttävää tajuta, miten... paljon parempaa suutelu, tai yhtään mikään, oli Joceyn kanssa kuin kenenkään muun. Chetiä suudellessa oli tullut vain hieman vaivaantunut olo - molemminpuoleinen - ja vaikka maailmassa oli ollut ihmisiä joita poika mielellään oli suudellut, Cass vaihtaisi heidät kaikki Joceyyn, milloin vain. Jocey oli... Ensimmäinen joka sai Cassien oikeasti tuntemaan. Erityinen, uniikki. Korvaamaton. Paras ja vaarallisin asia maailmassa. Cass tiesi olevan lukemattoman monia tapoja, miten saada kaikki tuhoutumaan juuri silläkin hetkellä, mutta ehkä kerran, ja vain kerran pojan elämässä tämä oppisi käyttäytymään niin ettei rikkoisi kaikkea, mikä tälle oli tärkeintä ympäriltään.

Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen, joka kuitenkin oli aivan liian lyhyt, Cass irtautui toisen huulista. Tämä tiesi, ettei suudelma voinut kestää ikuisuuksiin, ja joskus oli pakko päästää irti ja kohdata todellisuus. Huokaisten hieman Cass painoi otsansa hetkeksi toisen otsalle.
"Mitä me tehdään..." tämä kysyi, lähinnä itseltään. Jocey ja Lily oli jutun juoni virallisesti, eikä Cass sille mitään voisi jos Jocey halusi tytön valita. Mutta mihin tämäkään heitä johti? Suudelma ei ollut fiksuinta ikinä, mutta poika oli sen itse aloittanut. Eikä katunut. Jocey tiesi, miltä Cassiestä tuntui, ja vaihteeksi Cassie tiesi myös miltä Joceystä tuntui. Mikseivät asiat olleetkaan sitten muuttuneet kuin taikaiskusta helpommiksi, vääntyneet ja kääntyneet vain entisestään?

//vien tätä _niin huimaa vauhtia eteenpäin......//

[Darcy]

[ mä tiiän et oon ihkuin ;------) ]

Onneksi Jocey ei ollut helposti särkyvää, sillä Cass ei käsitellyt häntä kovinkaan hellävaroin. Toisen jokseenkin raju suudelma ei haitannut tai tuottanut ongelmia, mutta kaapinovi hieman tökki - hän onnistui iskemään kylkensä suoraan oven kahvaan, kun Cass ei ilmeisesti kyennyt hillitsemään päälle karkaustaan. Olonsa helpottamiseksi Jocey kaarsi hieman selkäänsä, jotta kahva ei olisi sattunut ja siirsi käsiään sen verran, että ylsi sivelemään toisen yläselän ihoa paidankauluksen sisäpuolelta. Cassien kädet tuntuivat himpun verran viileiltä ihoa vasten, kulkiessaan pitkin hänen kylkiään ja selkänsä kaarta. Reagointiaika oli jälleen kerran erittäin lyhyt, kun toinen suvaitsi irtautua suudelmasta hetkeksi vetämään henkeä ja painautui takaisin saman tien - eipä ollut tainnut Chetin suuteleminen lämmittää mieltä tarpeeksi. Jocey olisi hymyillyt, jos olisi ehtinyt, ajatus oli huvittava.
Cassien suuteleminen oli ihan yhtä säväyttävää kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa tilanne oli vain hieman väärä. Kun toinen vihdoin päästi hänet huultensa otteesta, oli Joceyn vuoro vetää henkeä. Mitä nyt? Hän katsoi Cassieta paremmin, hieman mittailevalla ja pohtivalla katseella.

Pienen ikuisuuden jälkeen Jocey irrotti kätensä toisen niskasta ja antoi niiden valahtaa kylkiään vasten. Samalla hän myös nojasi takaraivonsa kaapin ovea vasten niin, ettei Cass enää kyennyt nojaamaan itseään häntä vasten. Asento saattoi olla luotaantyöntävä, mutta ainakaan Jocey ei tönäissyt toista kauemmas tai iskenyt polvella vyön alapuolelle.
"Toivottavasti et odota, että kiellän Lilyn olemassaolon ja hyppään syliisi", hän lausahti hetken päästä, yrittäen havaita Cassien kasvoilta jonkinlaisia mielialoja. Vaikka hän olikin vastannut suudelmaan, se ei tarkoittanut, että Jocey oli päättänyt yhtään mitään. Itse asiassa, hän ei oikein edes tiennyt mitä se tarkoitti. Niin oli vain päässyt käymään.
"Olen pahoillani, mutta minun pitää miettiä."
Se oli totta. Rehellisesti sanottuna Jocey ei tiennyt mitä halusi tai mitä hänen olisi pitänyt tehdä, joten asioiden ajattelu oli varmasti paras tapa saada niitä hieman selkeytymään. Tähän asti hän oli vain kulkenut eteenpäin uhraamatta ainoatakaan mullistavaa ajatusta omalle ihmissuhdetilanteelleen. Mutta nyt hänen pitäisi oikeasti päättää. Olisi epäreilua Cassieta kohtaan jatkaa näin, jos Jocey ei ollut varma mistään.

Oikeastaan tuntui aika pahalta. Hän tiesi satuttavansa toista sanoillaan, mutta se oli väistämätöntä.
"Anna minulle vielä hetki aikaa, annathan?", Jocey pyysi ja katsoi Cassieta kysyvästi. Hän ei syyttäisi toista vähääkään, jos tämä vain räjähtäisi ja sanoisi, ettei enempää aikaa herunut, sillä olihan hän antanut odotuttaa itseään jo ties kuinka pitkään. Jocey tiesi toimivansa itsekkäästi ja olevansa kamala ihminen, mutta hän ei voinut luonteelleen mitään. Monimutkainen mikä monimutkainen, Cass saisi luvan kelpuuttaa hänet viallisena jos ollenkaan.
Jocey nosti toista kättään ja sipaisi kämmenselällään toisen poskea, siirtyen sipaisemaan hiuksia pois tämän kasvoilta. Antaisikohan Cass hänelle anteeksi tämän oikkuilun? Ajattelu vain oli välttämätöntä, koska Joceylla ei ollut harmainta aavistusta kumman kanssa tunsi olonsa paremmaksi, Lilyn vai Cassien. Asioiden pitäisi antaa kulkea omalla painollaan ja ehkä, ehkä Cass tosiaan oli hänelle parempi - mutta silti Lilyssä oli jotakin, mitä toisella ei ollut: rauhallista järjestelmällisyyttä. Cass oli sekasorto ja sen tämä varmaan myönsi itsekin. Joceyn täytyisi kerätä ajatuksensa kasaan, jos hän oikeasti halusi selvittää tämän sekamelskan.

"Anteeksi."
Ensimmäinen kerta, kun hän sanoi sen ääneen. Cassielle. Ja tarkoitti sitä.

[loveliina]

Joceyn hengitys oli lämmin. Siitä lähtevä pieni ääni oli ihana - todiste siitä, että siinä tosiaan oli Jocey. Cassie olisi mielellään pysynyt siinä ikuisuuksiin, kuunnellen vain tuota pientä ääntä, silmät kiinni, piilossa maailmaa. Se tunne jonka Cass sai tästäkin murskaavan hiljaisesta hetkestä peittoaisi minkä vain alleen kuusi nolla. Pelottavaa kuitenkin oli, ettei poika osannut ennustaa tulevaisuuttaan ollenkaan. Jocey voisi hyvin helposti murskata kaiken, nyt se olisi helppoa. Cassie oli näyttänyt uudestaan, miltä tästä tuntui, avannut sydämensä, vaikka olikin vannonnut ettei sitä tekisi. Tämä ei vain halunnut tulla torjutuksi uudestaan. Silti, tässä sitä taas oltiin. Cass ei osannut luovuttaa. Tämä ei halunnut myöntää, että maailmassa saattoi olla yksi ihminen, jota poika ei saisi. Mutta nyt Cass oli jälleen jäänyt ilman mitään mihin suojautua. Olo oli kuin poika olisi alasti, pettävällä jäällä. Ja Jocey olisi ainut, joka tämän sieltä voisi pelastaa.

Alku ei kuitenkaan ollut lupaava. Jocey irrottautui Cassiesta niin, ettei tämä voinut enää toiseen nojata. Tästä syystä Cass siirsi kätensä vaatekaappia vasten, niin että pystyi pysymään kuitenkin lähellä toista. Jocey aika lailla kielsi koko suudelman merkityksen, jos sillä nyt sellaista oli ollutkaan. Cassie ei saisi odottaa, että Jocey kieltäisi Lilyn? Eli, Cassie ei saanut odottaa, että Jocey valitsisi Cassien? Aivan, ihastuttavaa. Yrittikö tämä olla mukava tapa sanoa 'Ei kiitos'? Jos niin, miksi Jocey vaivaantui johonkin näin vaivanloiseen ja pehmitettyyn. Pojan muistaakseen Jocey osasi olla kylmä. Pistävä. Raastavan julma.
"En mä odota yhtään mitään", Cassie sanoi niellen katkeruuden kurkustaan. Totta kai Cass oli odottanut, että suudelma olisi korjannut kaiken. Elämä ei kai sitten ollutkaan elokuvaa.
Jocey lisäsi haluavansa vielä miettiä. Cassie ei ollut aivan varma, miltä se tuntui. Jocey oli tälle ensimäinen sellainen josta tämä oli oikeasti pitänyt. Cassielle valinta olisi ollut niin ilmeinen, ettei rajoja. Tähän mennessä poika ei ollut kuitenkaan koskaan joutunut tilanteeseen, jossa olisi joutunut miettimään kenet ottaisi. Cass sai aina sen jonka halusi. Jocey tosin vaikutti olevan petollinen poikkeus sääntöön. Mutta miettiminen ei ollut täysin pahasta, se tarkoitti että pojalla saattoi olla vielä jokin mahdollisuus. Että Jocey ei sanonut niinkaan hyvästi, kuin vain heihei. Tai nähdään pian.

Jocey pyysi aikaa. Cass huokaisi. Tästä tuntui siltä, kuin aika olisi viimeinen asia mitä pojalla olisi jaettavaksi asti, mutta totuus oli, ettei tämä voisi sanoa ei. Cass oli itse pyytänyt, anellut aikaa päättää tuleeko vai eikö kaapista ulos, ei niin kovin kauan aikaa sitten. Silloin tämä oli saanut aikaa, sillä varoituksella, ettei Jocey odottaisi ikuisesti. Homma nyt oli vain niin, että Cass voisi hyvin odottaakin. Jos Jocey antaisi tälle hieman toivoa silloin tällöin, Cassiesta saisi koulutettua varsin hyvän koiranpennun. Joka pyyteettömästi rakasti, seurasi, mitä vain.
Mutta Joceyhän ei pitänyt koirista.

Cassie oli aikomaisillaan vastata jotain, vaikkei ajatuksiaan sanoiksi vielä ollut osannut laatia, kuullessaan jotain erikoista pääsevän toisen huulien välistä.
Anteeksi.
Jocey oli pahoillaan? Oikeasti pahoillaan, niin pahoillaan että anteeksi halusi pyytää? Miksei anteeksipyyntö saanut Cassien oloa yhtään helpommaksi? Miksi se vain lisäsi painoa rintakehälle? Cassie ei tiennyt ollenkaan. Kaikki, minkä poika tajusi oli, että tämä halusi antaa anteeksi, ja niin myös hitto vie antoi. Tämän silmät pehmenivät vaikka hieman surumieliset vieläkin olivat. Cass ei halunnut, että Jocey kärsisi. No joo, ei ollut kiva katsoa toisen huoletonta elämää samalla kun itse kärsi, mutta sata kertaa mielummin Cass kärsi itse kaiken Joceynkin puolesta.

"Jocey, älä pyydä anteeksi. Sä et oo tenhny mitään väärää", tämä sanoi ja yritti hymyillä, onnistuen siinä hieman tukahdutetusti. Pirteä Cass, iloinen Cass, huoleton Cass. Siitä ihmiset pitivät, poika muistutti itselleen.
"Sä saat... Mitä vaan sä haluut multa. Aikaa, joo. Miten paljon vaan", tämä jatkoi, mutta katui välittömästi sanojaan. Määrätön määrä saattoi venyä pitkäksi.
"Jos mä vaan..." tämä aloitti kierrellen toisen katsetta. "Jos sä..." Äh miksi tämä oli niin vaikea sanoa.
"Voisit rajottaa... Lilyä, siihen asti että päätät?"

Cass käänsi päänsä niin, ettei toinen näkisi suoraan ainakaan tämän ilmettä. Pojan ilme, se nyt oli jotain häpeän, surun ja vaivaantuneisuuden väliltä. Suhteellisen kaukana iloisesta ja huolettomasta.

[Darcy]

Jocey kohotti kulmiaan yllättyneenä, kun Cass ilmoitti, ettei hän ollut tehnyt mitään väärää ja yritti jotain hymyntapaistakin perään. Hän oli luullut, että toinen syytti häntä kaikesta - niinhän tämä oli ihan hetkeä aikaisemmin antanut ymmärtää. Jocey oli ongelman ydin ja se paha, ilmapiiriä myrkyttävä palanen, jonka syyksi kaiken sai laittaa. Miksi ihmeessä Cass käänsi kelkkaansa näin yhtäkkiä? Tuntui tyhmältä katsoa toisen kasvoja, joilla näkyi huoletonta hymyä esittävä ilme. Se tosin näytti Joceyn silmiin enemmän kärsivältä kuin huolettoman onnelliselta.
"Minä pyydän anteeksi, koska tarkoitan sitä. Anteeksi", hän sanoi hetken päästä ja toisti anteeksipyyntönsä, hieman ärtyneellä sävyllä. Cassien piti ymmärtää, että hän oikeasti oli pahoillaan eikä esittää huoletonta, aivan kuin mikään ei olisi tuntunut missään. Yritykseksihän se kylläkin jäi, mutta silti. Toisen sanat ajasta ja sen äärettömästä määrästä saivat Joceyn huokaamaan ja hän vaihtoi painoa jalalta toiselle. Mitä, mitä Cass halusi pyytää? Hän katsoi toista odottavasti suoraan silmiin, vaikka Cass yrittikin kovasti kierrellä ja kaarrella katseensa kanssa, jotta tämän ei olisi tarvinnut kohdata hänen sinisiä silmiään.

Kun Cass sai vihdoin pyyntönsä kakistettua ulos, ei se vaikuttanut mitenkään vaikealta noudattaa.
"Minä yritän", Jocey lupasi vilpittömästi, hän tosiaan aikoi yrittää. Ei hän kuitenkaan kokonaan luvannut Lilyä vältellä, koska tyttö oli kuitenkin yksi hänen läheisimmistä ihmisistään koulussa ja he tulivat mainiosti toimeen, vaikkeivät olisikaan suudelleet kaikkea yhdessä viettämäänsä aikaa. Ei hän liioin aikonut Cassietakaan vältellä, saattaisi vain tuottaa ongelmia sovittaa Lily ja Cass samaan lukujärjestykseen, he kun eivät mitä ilmeisimmin tulleet toimeen.
Jocey painoi päänsä Cassien käsivartta vasten, jonka tämä oli painanut kaapinoveen tukea ottamaan. Kerrankin he kykenivät keskustelemaan asiallisesti, eikä kumpikaan paennut paikalta tai alkanut huutamaan. Tottakai tunteet kuohahtelivat itse kullakin, mutta tämä oli silti pysynyt järkevissä rajoissa, eikä tuloksena ollut räjähdystä.

"Kerro yksi asia", Jocey pyysi hetken päästä, nojaten edelleen Cassien käsivarteen. "Miksi sinä juoksit karkuun silloin puistossa?"
Hän oli miettinyt asiaa enemmän ja vähemmän, ja luuli tietävänsä syyn suunnilleen. Ilmeistä ainakin oli se, että hän oli painostanut Cassieta liikaa ja nähtävästi liian aikaisin. Tosin ei hän ollut vielä silloin toiselta mitään odottanutkaan, hän oli ajatellut jutun vain pikaiseksi ja ohimeneväksi - Jocey ei ollut sitoutuvaa tyyppiä, ainakaan silloin.
"Itse asiassa, kerro toinenkin: Mikä minussa on niin erityistä, että jaksat juosta perässäni, vaikka olenkin kusipää?"
Kysymys saattoi kuulostaa itserakkaalta, mutta Jocey ei tarkoittanut sitä niin. Hän halusi tietää, mikä osa hänen ärsyttävässä luonteessaan oli niin hyvä, että se sai Cassien olemaan tällainen. Yleisesti ottaen Joceyn itsetunto oli loistava, eikä hän useinkaan vaivautunut ajattelemaan omia vikojaan, mutta viime aikoina niin oli käynyt paljon tavallista useammin.
Jocey sulki silmänsä hetkeksi ja veti sisäänsä Cassien tuoksua, hengittäen hitaasti ulos.

[loveliina]

Osa painosta keveni Cassien rinnalla. Jocey yrittäisi rajoittaa Lilyä. Cass ei ollut pyytänyt mahdottomuuksia, eikä Jocey sellaisia ollut luvannut. Mutta ainakin toinen yrittäisi, niin tämä vilpittömästi tuntui sanovan. Se riitti Cassielle, toistaiseksi.
"Kiitos", tämä huokaisi ja sulki silmänsä. Näin eliminoitui, ainakin hetkeksi, pelko siitä että kun käveli käytävällä huolettomana, vahingossa yllättäisi kaksikon kieli toisen kurkussa. Ajatus ei ollut mukava, ja se oli kummitellut pojan mielessä joka kerta kun tämä missään muualla kuin huoneessaan oli liikkunut. Oma huone, se nyt oli tuntunut olevan ainoa paikka jonne Jocey ei Lilyn kanssa ollut voinut tunkea.


Hyvän olon tunne kuitenkin katosi suhteellisen nopeaa, pojan kuullessa kysymyksen puistosta. Tämän mahassa muljahti ikävästi muistojen täyttäessä mielen. Puistokohtaus ei ollut ollut kaunis. Eikä se ollut jättänyt nättiä merkkiä Cassien sydämeen. Se oli ollut jotain hyvin traumatisoivaa tälle. Siinä oli yhdistynyt useampi pojan peloista, kaapista ulos astuminen, julkinen nöyryytys. Mutta se, että Jocey oli juuri ollut se joka Cassieta oli teollaan testannut oli karmeaa. Tai siis, kun tämä melkein oli jo itselleen luvannut, että ehkä antaisi itsensä kadota syvemmäs ihastuneisuuteen ja noh Joceyyn, se oli iskenyt täysin vasten kasvoja.
"Mä... En ollu valmis", tämä sanoi ja mietti jättäisikö mainitsematta muita yhtälöön vaikuttaneita seikkoja. "Ja mä en halunnu että muhun sattuu." Mutta olipa sattunut kuitenkin. "Ja mua pelotti." Yllätys yllätys, uudet asiat aina pelottavat ihmisiä.

Toinen kysymys kuitenkin sai hymyn Cassien huulille. Totta, Jocey oli kusipää, mutta niin oli Cassiekin. Mikä Joceyssä sitten veti puoleensa? Mikä Joceyssä oli niin vastustamatonta, että tässä sitä taas oltiin? Elämän suuria mysteereitä, niitä joihin vain ei osannut vastata. Yrittää toki aina sai.
"Sä..." tämä aloitti, kääntäen katseensa toisen silmiin, hieman jopa hymyillen. "oot... Äh, mä en usko et sanon tän ääneen", tämä jatkoi hymyn levitessä melkein jo virneeksi. "Mutta. Siis. Mä en.. Ole sellainen ihminen, joka ihastuu. Mut sä oot mulle ensimmäinen, ja ainoa, josta mä oon tykänny. Tai siis tykkään. Oikeesti tykkään", Cass sai sanottua, muttei ollut varma kuulostiko täysin idiootilta. Vaiko vain vähän. Ei siinä nyt ollut varsinaisesti Cassielle mitään hävettävää, näin vain asian laita oli. Ja eikö siitä voinut määrittää tasan tarkkaan miten erityinen Jocey pojalle oli. Ainoa maailmassa.
"Ja sä tuoksut hyvältä. Sun nauru on kiva. Sun pisamat... En mä tiedä, kaikki. Sulla on sellainen vaikutus. Muhun." Ja Lilyyn, kaikesta päätellen. Mutta Cass oli vakuuttunut, että piti Joceystä enemmän kuin Lily. Ja että Joceynkin pitäisi pitää tästä enemmän kuin Lilystä. Mutta maailma ei ollut muuttunut sellaiseksi, että Cass pystyisi sitä itse kontrolloimaan.
"Ja no, ulkonäköhän on plussaa", tämä sanoi ja virnisti. Se oli lähinnä vitsi, mutta oli totta ettei Cassieta nähtäisi rumiluksen kanssa. Ikinä.

Cassie katsoi Joceytä virneen rauhoittuessa pieneksi hymynkaareksi pojan huulille. Tämä painautui hetkeksi lähelle Joceyn kasvoja, painaen keveän suudelman tämän huulille. Oli hyvä, erittäin hyvä, että Cass oli Chetin kanssa paikalle eksynyt - tai no, eksynyt ja eksynyt. Tämä todisti, että poikien suunnitelma ei ollut täysi floppi, vaikka tosin oli ilmeisesti löytänyt tiensä pään juuri tässä. Chetin ja Lilyn välit olivat pienoinen mysteeri, mutta kuka niistä nyt jaksoi välittää. Pääasia oli, että Cassiellä oli yhä mahdollisuus. Jocey ja Cass.. Se ei ollutkaan päätepisteessään, ei välttämättä. Cassie voisi nyt opetella käyttäytymään niin, ettei ainakaan työntänyt Joceytä kauemmas itsestään. Tai ainakin tämä voisi yrittää.
"Entä mä... Mikä mussa on sellasta, että jaksat mua vielä kaiken jälkeen? Ottaen huomioon, että minä myös olen kusipää", Cass kysyi ja irrottautui muutaman sentin päähän toisen huulista. Oli aivan sama, kuinka lyttyyn Jocey tämän nyt haukkuisi, Cass ei uskonut loukkaantuvansa mistään. Paitsi, jos Jocey tätä rumaksi sanoisi. Tai no, siinäkin tapauksessa kaikki tietäisivät tuon huijaavan. Tai menneen sekaisin pojan ulkonäöstä, sekin oli vaihtoehto. Vakavasti otettava sellainen.

[Darcy]

Mitä, Cameron Jones pelkäsi? No, olihan se aikamoinen paljastus. Tosin oliko se nyt ihmeellistä, jos ihminen oli kaapissa. Jocey ei oikeastaan voinut samaistua Cassien tunteisiin, koska hänellä itsellään ei tällaista ongelmaa ollut koskaan ollutkaan. Saattoi ehkä kuulostaa tyhmältä, mutta hän oli aina tiennyt mieltymyksiensä olevan kallellaan tasaisesti kummankin sukupuolen suuntaan, eikä mitään identiteettikriisiä ollut siis päässyt syntymään. Ehkä se oli omiaan kohottamaan hänen itsetuntoaan ja itsetietoisuuttaan, koska Joceylla ei ollut mitään, mitä hän olisi halunnut peitellä. Hänen ei ollut tarvinnut piiloutua verhojen taakse tai teeskennellä - hän oli vain myöntänyt faktan ja koska hänellä ei ollut sen kanssa ongelmaa, silloin ei ollut kellään muullakaan. Jocey ei vastannut mitään Cassien tunnustukseen, koska ei katsonut siitä olevan mitään hyötyä. Ja mitä hän olisi edes sanonut? Voi voi, mitäs menit kaappiin, niinkö? No, olihan se tietysti ihan Cassien oma ongelma, mutta turha tätä oli ääneen sanoa.

Jocey kohotti hieman kulmiaan, kun toinen aloitti lupaavasti seuraavan vastauksensa muotoilun. Hän pysyi vieläkin hiljaa ja antoi Cassien miettiä mitä suustaan päästäisi ja missä järjestyksessä, sillä sanojen kanssa leikkiminen näytti tällä hetkellä olevan tälle vaikeaa. Jocey jäi vain tuijottamaan toisen kasvoja ja niiden ilmeitä - pian Cassien huulille nousikin jo jokin virneen tapainen, eikä se ollut enää teeskennelty ja huono kopio aidosta. Huomaamattaan Jocey hymyili itsekin.
Jotenkin koko tilanne vaikutti siirappiselta: koulun ehkä tunnetuin naistenkaataja tunnusti hempeitä tunteitaan toiselle pojalle, jota oli juuri suudellut vähintäänkin intohimoisesti. Tunnustamassa, ettei yleensä ihastunut ja että kaappia vasten nojaava kusipäinen blondi oli hänelle ensimmäinen astetta suurempi tunteiden kohde. Kaunista, suorastaan herkkää. Joskus aikaisemmin Jocey olisi pitänyt mokomaa tunnustelua turhanpäiväisenä ja vain läiskäissyt Cassieta poskelle ja todennut, ettei toinen tiennyt mistä puhui. Mutta ilmeisesti hänkin oli muuttunut, eikä ottanut asioita enää niin kevyesti kuin aikaisemmin.
Missä oli se Jocey Greenwood, joka vaihtoi seuraa heti kun vastakkainen osapuoli osoitti kiintymystä?

Tälläkään kertaa hän ei vastustellut lempeää suudelmaa, jonka Cass hänelle soi painauduttuaan hieman lähemmäs. Toinen oli ilmeisesti jo monin verroin rauhallisempi, eikä odotettavissa luultavasti olisi enää mitään astetta rajumpia tunteenpurkauksia. Hyvä että asiat olivat edes sen verran selvillä, ettei Cass ollut hänelle vihainen. Tai mistäs Jocey tiesi, ehkä toinen hautoi jotain syviä vihantunteita häntä kohtaan - mutta ainakin tämä peitti ne tavattoman hyvin.
"Pidän siitä, kun imartelet minua", hän lopulta vastasi virnistäen, kun Cass heitti hänen esittämänsä kysymyksen takaisin. "Olet mukava silloin kun et ole lapsellinen, osaat olla viihdyttävä ja hauska. Ja sinä olet jotain mitä minä en ole: typerä."
Viimeisen sanan kohdalla Jocey painoi hänkin vuorollaan pienen ja kevyen suudelman Cassien huulille, irtautuen melkein saman tien. Ennen kuin toinen ehti mitenkään estellä, hän kiepsahti pois kaapin ja Cassien välistä tämän käden alitse ja kurottautui mennessään pörröttämään toisen hiukset niin perusteellisesti kuin vain kykeni. Tosin ne olivat jo sekaisin ennestään, mutta nyt vielä sitäkin enemmän.

"Minun pitäisi tehdä hieman läksyjä ja vaikka ei ehkä siltä näyttänytkään, Lily yritti auttaa minua matematiikan kanssa", Jocey ilmoitti ja asteli oman sänkynsä luokse, kumartuen nostamaan lattialle jääneen matematiikan kirjan ylös. Lily oli hyvä opettaja, koska Jocey ei todellakaan ollut maailmanluokkaa matemaattisten aineiden saralla.
"Joten viitsisitkös huikata hänelle mennessäsi, että olen hukkumaisillani laskuihin", hän jatkoi ja vilkaisi Cassieta, istuutuen sänkynsä laidalle kirja sylissään. Jocey ei viitsinyt suoraan käskeä toista poistumaan, joten hän vihjasi hellävaroin. Kyllä Cass sen verran aivoja omisti, että ymmärtäisi vinkin. Jocey soi tälle vielä yhden lämpimän hymyn ja kaatui sitten selälleen sängylle, kohottaen matematiikan kirjan päänsä yläpuolelle. Laskeminen oli tuskaa.