Päivänsäde ja menninkäinen

[Agitha]

// Hassis ja Alex, ohoi. //

Celia keräsi muistiinpanovälineitä huoneessaan. Hän oli onnistunut kadottamaan harppinsa, ja geometrian opiskelun vuoksi hän tarvitsisi sitä. Hän oli nimittäin sopinut menevänsä Ephramin huoneeseen kertaamaan matematiikkaa kokeita varten.
Celia ei ollut erityisen siisti ihminen, mutta löysi lopulta harppinsa sieltä missä sen pitikin olla, eli lipastonsa laatikosta. Hän laittoi sen penaaliinsa, ja otti matematiikankirjansa. Sitten hän kiirehti ulos huoneestaan.
Jostain syystä hän ei ollut varma, olivatko he sopineet tapaavansa kahdelta vai kolmelta, mutta Celia päätti pelata varman päälle, ja mennä veljensä huoneeseen jo kahdeksi. Hän oli vasta tullut tunneiltaan, ja hän oli edelleen pukeutunut koulupukuunsa.
Ephramin huoneen ovella hän koputti oveen ensin, mutta kun hän ei kuullut vastausta, hän meni sisään omin avuin. Ovi oli auki.
Ephram ei näyttänyt olevan vielä paikalla, mutta Celia tiesi, että hän tulisi pian (tai viimeistään tunnin päästä). Hän istahti veljensä sijatun sängyn laidalle, ja selasi kirjaansa. Vasta sitten hän sattui katsahtamaan vastakkaisella seinällä olevaan sängylle.
Siinä makasi mies.
Celia pomppasi seisomaan, ja pudotti kirjansa lattialle. Hän kyyristyi nostamaan sen, mutta piti kummallista nukkuvaa otusta silmällä koko ajan. Vasta sitten hän tajusi, että kyseessä täytyi olla Ephramin huonetoveri.
Huonetoveria ei ollut näkynyt vielä kertaakaan, joten Celia oli melkein unohtanut, että Ephramkin asui jonkun kanssa. Poika oli pitkä, melko vaaleatukkainen ja paidaton. Hän oli tullut kouluun mahdollisesti vasta nyt syystä tai toisesta. Muuten Celia olisi varmasti törmännyt häneen, olihan kyse Ephramin kanssa samassa huoneessa asuvasta henkilöstä.
Hetken Celia harkitsti huoneesta poistumista, olihan nukkuvan henkilön kanssa samassa tilassa oleminen jotenkin intiimiä, mutta päätti kuitenkin jäädä. Sen sijaan hän rykäisi. Nukkuja voisi ainakin pukea paidan päälleen.

[Hass]

Alex lojui selällään sängyllään, peiton hän oli potkinut pois ja hänen kroppaansa peitti ainoastaan harmaan college-housut. Hän oli päättänyt jättää viim yönä nukkumisen väliin ja käynyt mukavalla pikavisiitillä Lontoossa, lähinnä tapaamassa "kavereitaan" ja "tyttöystäväänsä". Ihme ja ikävä kyllä hän oli vaivautunut opettajien riemuksi tänään tunneille, mutta koulupäivän loputtua voimat olivat viimein loppuneet ja Alex oli sammunut sänkyynsä jo ennen kuin hänen päänsä oli koskettanut tyynyä. Se ei ollut ihmeellistä, Alexilla oli kadehtittavat unenlahjat ja hän pystyi nukkumaan missä ja milloin vain - kuten rock-konsertissa tai ravintolassa kesken pääruuan, kokemusta löytyi siis. Nyt kuitenkin hän oli päässyt REM-vaiheen ohi ja harmittava rykäisy havahdutti Alexin elävien kirjoihin.
"Anteeksi, Ephram, mutta mua ei juuri nyt haluta. Omalla kädellä sä olet sen hoitanut ennen mua ja kyllä sun pianistin sormet yhden voi hieroa. Yöpöydän laatikossa on liukuvoidetta, mutta muista ettet ole liian raju sillä mä en oikeasti jaksa tulla puhaltamaan pipiä pois", Alex mumisi väsyneellä äänellä katsomatta kuka huoneessa hänen lisäkseen oli. Hän kierähti vatsalleen ja halasi toisella kädellään tyynyä itseään vasten. Alex oli aikeissa jatkaa nukkumista, mutta hetken päästä häntä alkoi vallata uteliaisuus kuka toinen oli. Se ei ollut Ephram itse, sillä ääni oli ollut liian korkea.

Alex nousi istumaan sängylleen ja venytteli raukeasti haukotellen. Hän siristi silmiään nähdäkseen paremmin pienikokoisen tytön keskellä huonetta. Tytöllä oli sylissään matematiikankirjat ja penaali, mutta jopa sitä kiihottavampi näky oli tytön ilme. Hän teki sen liian helpoksi Alexille, joka kurkotti yöpöydällään olevaa tupakka-askia kohti. Sanaakaan sanomatta Alex sytytti tupakkansa ja otti muutamat sauhut kunnes nousi ylös.
"Pidä tuota hetki", Alex pyysi tytöltä ja tyrkkäsi tupakan hänelle. Poika löysäsi housujensa vyötärönauhoja ja tallusteli paljain jaloin Ephramin puolella olevan suuren viherkasvin luokse. Koska Alex oli synnynnäinen herrasmies, hän käänsi sentään tytölle selkänsä siksi ajaksi, että vastasi luonnon kutsuun, sillä se oli enemmän kuin hän monelle tekisi.
"Minä jotenkin oletan, että sinä et ole minun myöhästynyt syntymäpäivälahjani, joten kysymys kuuluu, onko E-manilla joku uusi hoito sen yhden lisäksi vai oletko sinä se kuuluisa sisko?" Alex kysyi puhuen olkansa yli.

Hommat hoidettuaan Alex kääntyi takaisin ja äkkäsi tupakkansa. Hän nappasi savukkeen takaisin ja heittäytyi istumaan sängylleen nojaten seinään selällään.
"Matikka tuottaa ongelmia?" hän kysyi ohimennen jäätyään jällen kerran tuijottamaan oppikirjan kantta.

[Agitha]

Poika mutisi jotakin, ilmeisesti unissaan. Vaikutti siltä, että hän puhutteli Ephramia. Se oli tavallaan vähän loukkaavaa, sillä Celialla oli paljon kauniimpi ääni kuin hänen veljellään! Hänellä kesti hetki tajuta, mitä poika oli höpissyt, ja kun hän sen viimein tajusi, hän toivoi ettei olisi koskaan tajunnutkaan. Celia oli ehkä elänyt suojattua elämää, mutta perusasiat hänkin ymmärsi. Hän punastui vähän automaattisesti, ja kurtisti kulmiaan. Taas hän harkitsi lähtemistä.
Pian poika näytti kuitenkin heräävän. Hän nousi venytellen istumaan sängylleen, eikä näyttänyt kiinnittävän Celiaan paljonkaan huomiota. Sen sijaan, että hän olisi edes tervehtinyt kohteliaasti, hän otti ja sytytti tupakan. Celia oli vähällä huomauttaa, että koulun tiloissa polttaminen oli kielletty, mutta päätti sittenkin edelleen tuijottaa poikaa ällistyneenä. Ensinnäkin, hän ei ollut varma, että saisi ääntä suustaan. Toiseksi, hän oli melko varma, että poika tiesi koulun säännöt vallan mainiosti. Celialla oli huono tunne tästä tyypistä.
Tupakoiminen oli tietenkin pientä verrattuna siihen mitä poika seuraavaksi teki. Hän nousi ylös, ja tyrkkäsi savukkeensa Celian käteen, kuin Celia olisi jonkin teline. Celia jäi pitelemään savuketta avuttomana ensimmäistä kertaa elämässään, sillä hän ei voinut heittää sitä lattiallekaan. Automaattisesti hänen katseensa seurasi poikaa huonekasvin luo. Poika käänsi hänelle selkänsä ja virtsasi - kyllä, todella virtsasi! - onnettoman jukkapalmun juureen. Celia päästi epämääräisen "tsk"-äänen, ja käänsi katseensa vastakkaiseen suuntaan. Tämä oli todella...!!
Celia olisi mielellään poistunut tilanteesta viimeistään tässä vaiheessa, mutta ei voinut lähteä huoneesta minnekään savuke kädessään. Avuttomana hän jäi tilanteen armoille.
Vasta sitten poika puhui.
Celia jätti epämääräisen kommentin myöhästyneestä syntymäpäivälahjasta huomiotta (mitä ihmettä poika oikein selitti?!), ja oletti E-manin tarkoittavan Ephramia (oliko Ephram muka hyväksynyt moisen lempinimen?!).
"Olen Ephramin sisko" hän sanoi epävarmasti. Celia yllättyi itsekin siitä, että kykeni vielä puhumaan. Saattaisi olla parempi vain olla hiljaa, ja poistua paikalta.
Poika nappasi savukkeensa Celian kädestä, ja lysähti takaisin sängylleen. Celia otti epävarman askeleen kohti ovea, kun poika kysyi hänen matematiikastaan. Ilmeisesti kirja hänen sylissään puhui puolestaan.
Celia käännähti poikaa kohti, ja nyökkäsi.
"Mm. Mutta voin tulla myöhemminkin, jos Ephram ei ole vielä täällä", hän sanoi painokkaasti. Hän ei todellakaan jäisi huoneeseen kahden tämän sekopään kanssa!

[Hass]

Kuullessaan tytön olevan Ephramin sisko, Alex katseli häntä uteliaana päästä varpaisiin asti, eikä edes yrittänyt piilotella tuijottamistaan. Ihan näpsäkkä tapaus, mutta Alex suosi yleensä huomattavasti vähäpukeisempia tyttöjä. Hän ei muistanut siskon nimeä tarkkaan, mutta joku Cella tai Cecilia se oli. Alex päätti mennä jälkimmäisellä ja jos tarkkoja oltiin, ei häntä kovinkaan kiinnostanut muistikiko nimen oikein vai ei.
"No hauska tavata, prinsessa Cecilia. Minä olen Alex, nöyrin palvelijanne", poika pokkuroi ja onnistui pitämään ilkikurisen ja vinoilevan sävyn poissa äänestään.
"Ephramin kämppäkaveri ja salarakas", hän lisäsi vielä perään. Alex vilkaisi huolestuneena palohälytintä, varmistaen etteivät huoltomiehet olleet käyneet laittamassa Alexin pois ottamien paristojen tilalle uusia, sillä väärästä palohälytyksestä saisi turhan isot sakot.

"En oikeastaan tiedä missä Ephram on", Alex kohautti olkapäitään ja kopautti tupakkaansa tuhkakuppina käyttämän olutpulloon, joka oli jo puolillaan tuhkaa. Alex vältti sisällä polttamista jos hänen huonekaverinsa oli paikalla, sillä ymmärsi passiivisen tupakoinnin käsitteen. Kuinka hän sitten poltti tämän tytön edessä? - Alex ratkaisi ristiriidan avaamalla tuuletusikkunan sepposen selälleen.
"Mitä luultavimmin olen Ephramia parempi matikassa. Jos haluat, voin yrittää auttaa sinuakin. Lupaan olla kiltisti", Alex ehdotti hiukan epävarmana ja nosti kätensä sydämelleen.
"Voin jopa olla toisella puolella huonetta, jos se lohduttaisi."

[Agitha]

Celia tuijotti poikaa vähän epävarmana, kun hän huomasi pojan mittailevan häntä päästä varpaisiin katseellaan häikäilemättömästi. Hänen kätensä oli jo oven kahvalla.
"Celia", hän korjasi nimensä. Ilmeisesti Alex oli huumorimiehiä, ja sai Celian hymyilemään vähän. Nyt kun hän ei tehnyt mitään kummallista, hän vaikutti melkein normaalilta, ja jopa ihan mukavalta. Äskeisiä tapahtumia oli kuitenkin mahdoton unohtaa.
Alex ilmoitti, ettei tiennyt missä Ephram oli. Sen verran Celia olisi arvannutkin. Hän huokaisi, ja katsoi kun poika avasi tuuletusikkunan. Se oli aika ystävällistä, jos unohdettiin se seikka, että poika poltti sisällä kysymättä lupaa muilta.
"Enpä tiedä", Celia vastasi, ja katsoi poikaa epäluuloisena. Oli vaikea kuvitella, että tämä sekopää olisi parempi opettaja kuin Ephram. Alex ei vaikuttanut matematiikkanerolta, ja Celia arveli tämän olevan koulussa urheilustipendillä. Urheilijat olivat aina niitä yksinkertaisimpia tapauksia.
Jostain syystä hän kuitenkin huomasi astelevansa takaisin Ephramin sängyn luokse, ja istuutuvan vanhalle paikalleen sen laidalle.
"Okei", Celia huokaisi tietämättä itsekään miksi. Hänen oikeasti pitäisi opiskella, ja jos Ephram ei ollut paikalla, hän voisi opiskella yksin, kunnes veli saapuisi. Hän avasi matematiikan kirjansa siitä kohtaa, mihin hän oli viimeksi jäänyt, ja luki ensimmäisen tehtävän.
"Mutta sinun täytyy pysyä sillä puolella", hän sanoi sitten. Se oli ehkä vähän epäystävällistä, mutta välttämätön varotoimenpide. Alex oli kuitenkin henkilö, joka oli juuri kussut huonekasvin multaan, vaikka huoneessa oli vastakkaisen sukupuolen edustaja.
Jos Alex todella osaisi auttaa, se olisi vain hyväksi Celialle. Celia tosin epäili, että Alexista ei olisi paljon apua. Tuskin siitäkään olisi haittaa, kunhan Alex olisi hiljaa ja antaisi hänen olla rauhassa. Hänellä oli vähän huono tunne tästä, mutta toisaalta hänen olisi opittava sietämään Alexia. Olihan kyse Ephramin huoketoverista...

[Hass]

"Olen helvetin nero matikassa", Alex virnisti ja hieroi käsiään yhteen päästessään loistamaan. Hän ei yleensä jaksanut kiinnostua tälläisistä, mutta nyt häntä ei oikeastaan yhtään haitannut koko jupakka. Kyllä hän muutaman laskun voisi käydä läpi tytön kanssa. Olihan tälläkin tytöllä rinnat, vaikka ne olivatkin pienet. Turhia paineita ottamatta hän kuunteli Celian lukiessa tehtävän ja piti pokerinaamansa, vaikka osasi laskea tehtävän päässään.
"Joo, joo. Siveytesi on turvassa", Alex nauroi kohotellen kulmiaan hölmön näköisesti.
"Rauhan eleeksi sinä saat olla vastuussa musiikista", Alex lupasi ja otti yöpöydältään kirkkaan pinkin iPod-nanonsa, halvat kaiuttimet ja heitti ne Ephramin sängylle Celian viereen. Luultavasti tyttö ei laittaisi mitään musiikkia sillä jostain kummasta syystä Alex ei ladannut kaikkia uusimpia pop-kipaleita soittimeensa kuunnellessaan itse vähän raskaampaa musiikkia.
"Mikset sinä vaikka aloittaisi kertomalla miten sinä tällä hetkellä ratkaisisi tehtävää? Minä kuuntelen ja sitten teet sen uudelleen niin, että minä kerron missä kohdissa meni vituilleen", Alex ehdotti epävarmasti, sillä hänellä ei ollut kovinkaan paljon kokemusta muiden tukiopettamisesta. Kyllähän hän nytkin oli jo laskenut vastauksen, mutta Celian pitäisi antaa itse ratkaista tehtävää. Sitä paitsi auttaminen olisi vaikeaa jos ei tiennyt minkä tasoinen laskija tyttö oikeasti olikaan.

Alex itse nousi seisomaan ja tallusteli yhä paljain jaloin vaatekaapilleen.
"Mikä on sinun myrkkysi?" poika kysyi iloisesti ja vitsin vuoksi tarjosi viskipulloa Celialle, vaikka oli alunperin mennyt hakemaan varastoistaan limsaa. Laajan alkoholikokoelmansa lisäksi hänellä nimittäin oli kaikkia perusvirvoitusjuomia. Pieni kuivabaari oli perustettu näppärästi kaapin lattiatasoon, jossa oli hyvin tilaa, koska Alexilla oli mukanaan tasat kolmet kengät, joista yhdet kuuluivat siihen hirveään koulupukuun.

[Agitha]

Celia epäili Alexin matematiikan mestaruutta hieman, mutta ei sanonut mitään. Kuten hän oli jo päättänyt, Alexista tuskin olisi harmiakaan, kunhan tuo osaisi olla hiljaa sitten, kun Celia syventyisi laskuihinsa.
Alex heitti iPodinsa ja kaiuttimet Ephramin tyynylle, ja kehoitti Celiaa valitsemaan musiikin. Kohteliaasti Celia tarttui soittimeen, ja selasi iPodin sisältöä, mutta ei löytänyt mitään tuttua. Hän laski sen takaisin tyynylle.
"Valitse sinä vaan", hän sanoi, ja tutkaili taas tehtäväänsä. Hän sai piirrettyä muutaman kuvion ja aloiteltua tehtävää, kunnes Alex keskeytti hänet taas.
Celia katseli epäluuloisesti Alexin tarjoamaa viinapulloa. Hän ei voinut tietää, vitsailiko Alex, joten hän tyytyi pudistelemaan päätään.
"Ei kiitos", hän sanoi. Hienoa, nytkö Alex alkaisi juomaan? Celialla ei ollut mitään alkoholia vastaan, mutta hän ei ollut koskaan ollut kunnolla humalassa, saati sitten yrittänyt opiskella humalaisen kanssa.
Hän syvetyi taas tehtäväänsä, kunnes tuli stoppi. Hän huokaisi.
Hän näytti vihkoaan huoneen toisella puolella olevalle Alexille.
"Sain tehtyä tämän verran, mutta en ymmärrä miten jatkan tästä. Tai siis, tämä kai lasketaan muodostamalla tästä kolmio, vai mitä? Mutta en ymmärrä miten tämän pituuden saa selville, koska tämän pituutta ei ole ilmoitettu", hän sanoi, ja esitteli samalla piirtämäänsä kuviota. "Jos tietäisin tämän, se olisi helppo ratkaista, mutta nyt en ymmärrä."
Alex tuskin osaisi auttaa, joten todennäköisesti Celia joutuisi odottamaan Ephramia. Hän päätti kuitenkin yrittää.
"Äh, voit tulla tänne", hän sanoi sitten, ja viittasi Alexin luokseen. Tehtävien ratkaiseminen yhdessä siltä etäisyydeltä oli mahdotonta. Opiskeleminen olisi helpompaa, jos Alex voisi seurata Celian tehtävien tekemistä vierestä.

[Hass]

Olkiaan kohauttaen Alex kävi hakemassa musiikkisoittimensa ja laittoi sufflen asetuksista päälle, jolloin kappaleita tuli sekoitetussa järjestyksessä. Eipä tarvisi koko aidan käydä pläärämässä seuraavaa kappaletta.

"Oletko varma? Koska minulla on ihan cokista, fantaa ja spriteä", Alex varmisti napatessaan itselle kirsikan makuisen cokis-tölkin ja sulki sitten vaatekaapin oven. Tölkki päästi kipakan sihahduksen, kun Alex avasi sen ja maistoi pienen hörpyn verran juomaansa. Celia näytti hänelle vihkoaan ja poika yritti siristellä silmiään nähdäkseen paperilla olevat numerot. Pitäisi varmaan kaukoputki hankkia jos tämä tukiopetustuokio jatkuisi pidempään, sillä niin hyvä näkö kuin Alexilla olikin, ei hän erottanut kaikkia numeroita. Luvan saatuaan Alex nousi ketterästi ylös ja kipitti huoneen toisella puolella olevalle sängylle. Hän pomppasi istumaan Celian toiselle puolelle ja kiinnitti heti huomionsa vihkoon. Osaksi siksi, että Alex ei voinut sietää virheitä matikassa. Ne olivat hänen henkilökohtaisi demoneitaan ja suurin syy siihen, miksi hän niin auliisti korjasi opettajiensa tekemiä virheitä tunneilla. Alex sai laskun selville muutamassa hetkessä.
"Nyt, kun sulla on se kolmio siinä, sä lasket x:n muutoksen verrattuna tuohon. Sitten sulla on sivun pituus ja sä lasket sen alan. Täytyy kuitenkin muistaa, että toi ja toi täytyy vielä jakaa toisilleen - josta tulee muuten 4,7 - ja vasta sen jälkeen pystyt laskemaan tuon laskun loppuun", Alex ilmoitti ja osoitti vinhaa vauhtia sormellaan kyseessä olevia numeroita ja viivoja. Hän ei jaksanut naputella laskuja laskimella. Mitä turhaan, kun hän osasi ne päässäkin laskea?
"Tajusitko?" poika varmasti ja kurottautui katsomaan vihkoa uudelleen: "Helppo juttu, muistat vaan hyödyntää Pythagoran lausetta tuossa. Mulla on varmaan jossain nurkassa laskin, jos sä haluat tarkistaa."

Alex hymyili voitonriemuisasti ja taputti itseään paljaalle olkapäälle kehuvasti, sillä ei odottanut ylistyksiä Celialta.

[Agitha]

Celia kuunteli tarkkaan, mut Alex neuvoi häntä, mutta ei silti pysynyt vauhdissa mukana. Kun poika oli lopettanut, Celia jäi tuijottamaan paperiaan hetkeksi, ja kävi asiat uudestaan päässään läpi. Vasta sitten selityksessä oli järkeä. Celia oli hieman epävarma, vitsailiko Alex vain, mutta ainakin kaikki kuulosti järkeenkäyvältä.
"Ou..." hän sai sanotuksi, ja rupesi laskemaan laskua Alexin ohjeiden mukaisesti. Oikeastaan lasku ei ollut kovin vaikea, mutta laskettavien yhtälöiden järjestys oli hämännyt häntä. Toisin kuin Alex, Celia tarvitsi laskinta useaan otteesee, mutta sai omaksikin yllätyksekseen laskettua oikein. Tai ainakin hänen tuloksensa oli järkevä, ja sama kuin se, minkä Alex oli aiemmin sanonut.
"Oho", Celia sanoi. "Sinä olet fiksu", hän totesi, eikä vaivautunut peittämään epäuskoa äänessään. Oliko mahdollista, että niin typerästi käyttäytyvä poika olisi jonkin sortin matikkanero? Vai oliko Alex vain käynyt saman kurssin äskettäin, ja muisti vastauksen ulkoa? Celia uskoi toiseen vaihtoehtoon, mutta ulkoa muistaminenkin oli vaikuttavaa.
Celia hymyili Alexille kiitokseksi aurinkoisesti. Ehkä Alex ei ollutkaan niin paha, kuin miltä tämä oli vaikuttanut.
"Oletko matematiikan vuoksi?" Celia kysyi samalla, kun hän alkoi tehdä seuraavaa tehtävää. Ainakin muutamat tehtävät hän saisi ratkaistua äsken ratkaistua tehtävää apuna käyttäen. Se ei tosin silti ollut helppoa, ja kumi oli kovassa käytössä.
"Eh..." Celia sanoi saatuaan seuraavan tehtävän tehtyä. "Tämän jutun pituus ei voi olla 69 cm, vai mitä?"

[Hass]

Alex virnisti, kun Celia järkyttyi tajutessaan ettei Alex ollut pelkkä hattuteline ja, että hän todella oli helvetin nero matikassa, noin lievästi sanottuna.
"Totta kai minä olen fiksu", Alex pärskähti: "Kuinka muuten mä olisin jumissa tälläisessä loukussa?"
Poika otti kulauksen cokiksestaan ja ravisti päätään huvittuneena. Hänhän oli sanonut olevansa hyvä, ei kai Alex nyt koskaan soittaisi suutaan turhaan. Eihän? Alex kurottui leikkimään iPodillaan ja laittoi uuden kappaleen soimaan.
"Joo, matikan. Ei ne muuten olisi mua tänne ottaneet", Alex vähätteli itseään ja lysähti takaisin istumaan sängylle Celian viereen. Hän kuitenkin nousi pian ja kävi hakemassa uuden tupakan. Alex ei edes itse muistanut enää hyppivänsä ympäri huonetta pelkissä college-housuissa, mutta eipä hänen kroppansa kovin kamalaa katsottavaa ollutkaan.


"Voi tietenkin. Varsinkin jos se on kovana. Jähmettyessään ne on on yleensä pidempiä kuin löysänä", Alex nyökkäsi vakavana, vaikka halusikin virnistellä leveästi jo pelkästään 69:n kohdalla. Pian nauru oli liian vastustamatonta ja Alex alkoi hirnumaan oikein urakalla. Hän piteli vatsaansa ja yritti kuivailla naurukyyneleitä parhaansa mukaan.
"Sinähän tiedät mitä kuusysi tarkoittaa? Vai haluatko, että demonstroin sen sinulle?" Alex hihitti Celialle.

[Agitha]

Celialla kesti hetki tajuta, mitä Alex puhui. Hän katsoi poikaa hetken ymmällään, mutta sitten hän tajusi. Hän punastui rajusti, ja Alex alkoi nauraa. Juttu ei ollut edes hauska!
"Äh. Yäh!" Celia sai sanottua. Alex oli niin inhottava! Celia ei ollut koskaan pitänyt kaksimielisiä juttuja hauskoina, etenkään jos ne olivat todella rivoja. Hänen mielestään se oli merkki huonosta mausta, ja rehellisesti sanottuna hän ei edes ymmärtänyt niitä kaikkia. Mutta sen hän tiesi, ettei hän edes halunnut ymmärtää! Vaikka hän oli tuntenut Alexin vasta muutamia minuutteja, hän tiesi, että Alexin vitsit eivät olleet ymmärtämisen arvoisia. Mikä idiootti!
"Tietysti", Celia puuskahti, vaikka oikeasti hän ei tiennyt. Hän toivoi, ettei tietämättömyys kuulunut hänen äänestään. Tietenkin hän oli kuullut monien hihittelevän 69:lle, muttei ollut koskaan vaivaantunut ajattelemaan asiaa enempää. Jotain perverssiä se oli kuitenkin, siitä hän oli varma, etenkin nyt kun Alex piti numeroa selvästikin huvittavana. Kaikkein vähiten hän halusi Alexin näyttävän hänelle! Sen Alex epäilemättä nimittäin tekisi, vaikka kenen tahansa muun ollessa kyseessä Celia olisi pitänyt juttua vitsinä, ja nauranut.
"Auta minua tässä", Celia pyysi, ja napautti lyijykynällä vihkoaan. Sitten hän tajusi, miten monella tapaa senkin voisi ymmärtää, ja hän tuhahti. Kaksimieliset ihmiset olivat sairaita!

[Hass]

"Mä en voi sille mitään", Alex hihitti ja nosti kätensä luovuttamisen merkiksi. Hän sai pitkällisen rauhoittumisen jälkeen itsensa lopettamaan naurunsa ja otti huikan kirsikkacokiksestaan kostuttaakseen kurkkunsa, mutta purskahti sitten hysteeriseen nauruun uudelleen. Nyt cokista alkoi pursuta ulos pojan nenästä ja Alex alkoi hätäpäin etsiä paikkaa mihin laskea limsatölkki peittäessään toisella kädellä kasvonsa. Hän hyppäsi pystyyn ja lähes heitti tölkin kirjoituspöydälle. Tölkki pysyi pystyssä ihmeen kaupalla ja Alex alkoi etsiä paikkaa, johon kuivata kasvonsa ja kämmeneensä purskautetut limpparit. Poika yritti etsiä pyyhettä, mutta koska ei löytänyt, tyytyi avaamaan Ephramin vaatekaapin ja työnsi naamansa huonekaverinsa henkarissa roikkuvaa koulupuvun valkoista kauluspaitaa vasten. Alex pärski limsat ulos ja niisti ne nenästään, pyyhkien sitten kasvonsa ja kätensä paidan rintamukseen. Valkoiseen paitaan jäi punertavasta juomasta oikein komeat jäljet. Olkiaan kohauttaen Alex työnsi paidan takaisin ja sulki oven huolettomasti. Hän kääntyi takaisin katsomaan Celiaa, joka ei selvästikään nähnyt jutussa samaa huumoria kuin Alex.
"Se on seksiasento. Aika hauska sellainen kaiken lisäksi, kokeile ihmeessä joskus", poika neuvoi asiantuntevasti: "Se pyöreä osa numerosta on aina pää ja kumpikin numero kuvaa ihmistä."

"Yes, m'am", Alex ilmoitti ja veti kätensä lippaan. Hän hyppäsi turhankin vauhdikkaasti takaisin Ephramin sängylle ja kumartui vilkaisemaan nopeasti Celian olkapään yli ruutuvihkoa. Poika ei miettinytkään ennen kuin hän työnsi kätensä Celian kainalosta nappaamaan lyijykynän Alexin omaan käteen. Alex liikahti hiukan lähemmäs Celian selkää ja työnsi päänsä aivan tytön pään viereen nähdäkseen viholle. Läheisyys ei ollut ongelma - ainakaan tälle toiselle osapuolelle, Alexillakaan ei ollut yllätys yllätys taka-ajatuksen taka-ajatusta. Alex kirjoitti paperille ensin toisen asteen yhtälön ratkaisukaavan ja piirsi sen ympärille laatikon. Tämän jälkeen hän kirjoitti toisen kaavan alapuolelle ja listasi siihen tarvittavat muuttujat viereen. Alexin numerot olivat tasapituisia ja huolitellun siistejä, sillä Alex suhtautui hyvin vakavasti numeroihinsa.
"Sä lasket ensin tästä x:n arvot ja sitten sovellat ne tuohon kaavaan", poika neuvoi hiljaisella äänellä.

Alex vetäytyi kauemmas ja kääntyi istumaan selkä seinää vasten. Hän kaivoi sytkärinsä taskustaan ja alkoi leikkiä sillä hiukaan jännittyneenä.

[Agitha]

Celia älähti, kun Alex purskahti uudestaan nauruun, ja onnistui purskauttamaan colat ulos nenästään. Miten ällöttävää! Olihan Celiallekin käynyt vastaavasti, ja hän tiesi, että oikeastaan se tuntui inhottavalta, mutta hän oli melko varma, että Alexista sekin oli vain hauskaa. Jollakin konstilla Alex onnistui olemaan sotkematta paikkoja, ja ilmeisesti pyyhettä etsiessään eksyi vaatekaapille. Celia todella toivoi, että paita, johonki Alex kasvonsa kuivasi, oli Alexin oma. Siihen jäi komea punainen tahra. Olisiko oikeasti ollut niin vaikeaa etsiä pyyhettä, tai mikä parempaa, paperia?!
Celia tunsi itsensä ärtyneeksi, mutta yllätyksekseen huomasi hymyilevänsä vähän huvittuneesti. Siitäkin ärtyneenä hän väänsi kasvonsa takaisin peruslukemille ennen kuin Alex katsoi häntä.
Alexin selitykselle seksiasennoksi paljastukseesta kuusysistä Celia ei kommentoinut mitään. Hän jäi silti hetkeksi miettimään, miten seksin harrastaminen siinä asennossa mahtoi onnistua. Sitten hän tajusi unohtaa sellaiset ajatukset. Kun kyse oli Alexin mielestä mukavasta asennosta, Celia ei edes halunnut tietää, millaisesta asennosta oli kyse!
Viimein Alex palasi auttamaan Celiaa, ja pomppasi takaisin paikalleen sängylle.
Sen sijaan, että Alex olisi neuvonut häntä samaan malliin kuin aiemmin, hän kumartui kurkkimaan Celian olan yli. Hän sujautti kätensä Celian kainaloiden alta, ja nappasi lyijykynän. Celian mielestä Alex tuli aivan liian lähelle, ja hän kurtisti kulmiaan vähän. Alex ei kuitenkaan näyttänyt olevan moksiskaan, ja neuvoi tehtävän ratkaisun yhtä rennosti kuin aiemminkin. Hän nojasi leuallaan Celian olkapäähän, ja puhui epämiellyttävän lähellä hänen korvaansa.
Celia ei ollut koskaan koskettanut poikaa, jos Ephramia ja joitain kättelyitä ja pakollisia hitaita tansseja ei laskettu. Se sai hänet vähän levottomaksi, vaikka kyseessä olikin sellainen tyyppi kuin Alex. Olihan pojan paljas ylävartalo kuitenkin ihan miellyttävän tuntuinen, ja vaikka Alex haisi tupakalta, Celia oli erottavinaan myös toisen tuoksun...
Hän rykäisi, ja vetäytyi vähän kauemmas Alexista, kun Alex oli neuvonut tehtävän loppuun. Ilmeisesti Alexkin siirtyi vähän kauemmas, ja Celia huomasi huokaisevansa hiljaa helpotuksesta. Hän ei itsekään ymmärtänyt miksi, kyse oli kuitenkin niin naurettavan pienestä kosketuskontaktista! Ja vieläpä Alexista!
Celia yritti laskea tehtävän Alexin ohjeiden mukaan, mutta ei onnistunut enää keskittämään ajatuksiaan siihen.
"Äh..." hän älähti, ja haroi hiuksiaan mietteliäänä. Alexin ohjeissa oli järkeä, mutta Celia ei vain onnistunut hahmottamaan kokonaisuutta.

[Hass]

"Sähän tiedät, miten ratkaista toisen asteen yhtälön x:n arvot?" Alex kysyi ja kohotti toista kulmaansa taitavasti, vaikka tuskin Celialla oli selässään silmiä. Alexille oli pienenä kerrottu, että opettajilla oli selässä silmät ja hämmentynyt poika oli jokaisen tilaisuuden tullen tökkinyt opettajaansa selkään, mutta silmää ei ollut löytynyt. Pettynyt poika oli päättänyt, että kyseessä täytyi olla taika-dinosaurukset, jotka näkivät opettajan puolesta. Oli kai turha sanoa, että Alex oli pitänyt dinosauruksista pikkupoikana. Alex tuijotti liekkiä tylsistyneenä ja huomaamattaan rapsutti toisella kädellä tatuointinsa kohdalta keskivartaloaan. Hänen mielenkiintonsa antaa tukiopetusta matematiikassa oli kadonnut äkillisesti ja nyt hän pinnisteli, ettei olisi alkanut tekemään typeryyksiä. Hän, kun oli ollut yllättävän siististi ja asiallisesti. Se teki Alexin hyvin ylpeäksi, sillä kaverien tai huonekaverien pikkusiskoja - tai no kaksoissiskoja - ei kiusoiteltu. Se oli sanomaton sääntö poikien käsikirjassa ja sitä noudatettiin, tai ainakin pyrittiin noudattamaan.

Alex sulki sytkärinsä huokaisten ja heitti sen kirjoituspöydälle. Sitten hän kömpi jälleen lähemmäs Celiaa, mutta jätti hiukan enemmän tilaa tytön selän ja oman rintakehänsä väliin, ihan Celian hyväksi. Sitten poika ähisten työnsi jalkansa Celian ohitse suoriksi, jättäen tytön jalkojensa väliin, sillä hän alkoi kyllästyä istumaan polvillaan auttaessaan häntä. Sitten Alex jälleen työnsi toisen kätensä Celian kainalon läpi napatakseen kynän tytön kädestä ja piti toisella kädellä kiinni Celian olkapäästä, jottei hänen tällä kertaa tarvinnut hönkiä suoraan toisen korvaan puhuessaan ja silti ylettyä kirjoittamaan viholle.
"Ei se ole yhtään vaikeampaa kuin se, mitä me äsken tehtiin. Älä stressaa, teen sen sinun kanssasi ja me voidaan ottaa kaikki aika mikä tarvitaan. Sinun pitää vain rentouau ja olla ajattelematta liikaa. Sinä sanot, minä teen", Alex puheli rauhoittavalla äänellä viitaten vihossa olevaan laskuun ja numeroiden kirjoittamiseen. Vaikka Alex ei koskettanut kuin Celian olkapäähän ja käsivarrellaan tytön kylkeen, asento oli hyvin intiimi jonkun mielestä.

"Ei se haittaa vaikka tekee virheitä, niistä oppii. Sitä paitsi onnistuminen tuntuu hyvältä", poika rohkaisi vieläkin.

[Agitha]

Alex taisi tulkita Celian tuskaiset ähkäisyt avunpyynnöksi, ja kömpi taas vähän lähemmäs tyttöä. Celia tosiaan tarvitsi apua, mutta olisi oikeastaan mielellään yrittänyt tehdä tehtävää vielä itse. Toisaalta, Alex oli osoittautunut yllättävän loogiseksi ja hyödylliseksi opettajaksi, joten Celia ei vastustellut.
Tällä kertaa Alex asettui hänen taakseen niin, että tietyllä tavalla ajateltuna Celia istui pojan sylissä. Nyt Alex ei tullut aivan niin lähelle kuin viimeksi, mutta tarttui Celiaa olkapäästä ja sujautti toisen kätensä tuttua reittiä kainalon kautta kynän luokse. Celia vaivaantui taas vähän, ja hetken hän mietti, tekikö Alex sen tahallaan. Hän päätteli kuitenkin, että Alex vain sattui olemaan henkilö, jota ei välittänyt toisten henkilökohtaisesta tilasta. Siinä tuskin oli mitään henkilökohtaista, ainakaan Alex ei kuulostanut mitenkään poikkeuksellisen innostuneelta tai kiihkeältä neuvoessaan Celiaa. Sitäpaitsi, edes Alex ei voisi olla niin röyhkeä päiväsaikaan koulussa!
Celia seurasi tarkkaan, kun Alex piirsi kuvoita hänen puolestaan.
"Ah! Älä tee noin!" Celia älähti, kun Alex piirsi paraabelin väärään paikkaan sivua. Celia oli hyvin tarkka siitä, että hänen muistiinpanonsa olivat siistit, ja jokainen sivu muistutti toistaan. "Laita se mieluummin näin, niin se näyttää paremmalta", hän sanoi, vaikka oikeastaan sellaiset seikat olivat loppupeleissä aika merkityksettömiä.
"Onko sinulla kumia? Nyt tarvittaisiin sellainen", Celia kysyi Alexilta sitten. Hän hapuili kädellään ympäristöään, mutta ei löytänyt pyyhekumia. Ilmeisesti se oli jäänyt penaaliin Alexin taakse.