Päivänsäde ja menninkäinen

[Fairytaler]

Ephram asteli pitkin koulun käytävää poikkeuksellisen hyväntuulisena. Hän oli ollut soittamassa lähes tunnin heti koulunsa loputtua ja oli jo ollut vähällä unohtaa sopimuksensa Celian kanssa. Hän oli kuitenkin vielä aivan ajoissa, sillä he olivat puhuneet aloittavansa neljältä. Ephram silti arveli, ettei Celia olisi kovin paljon suuttunut, mikäli hän olisikin ollut myöhässä. Sisko tiesi kyllä, miten aika lensi kun istui pianon ääressä. Ephramin ajantaju ainakin meni aina niin pian, että häntä oli kotona jouduttu patistelemaan koulutehtävien pariin. Useimmiten soittamisen jälkeen kesti hetken, ennen kuin kykeni keskittymään yhtään mihinkään ja nyt Ephram oli tajunnut lähteä sen verran ajoissa, että oli vielä ajallaan menossa huoneeseensa. Salaa Ephram toivoi, ettei Celia ollut tavannut Alexia, sillä hänellä oli sellainen synkkä tunne, ettei poika osaisi käyttäytyä edes naisseurassa.

Ehtiessään huoneen ovelle Ephram vilkaisi kelloa käytävän seinässä ja nyökkäsi ajatuksissaan. Viittä vaille. Hän ehtisi vielä vallan hyvin. Hitaasti hän tarttui ovenkahvaan ja arveli, ettei Celia olisi vielä tullut, mutta samassa kuuli tämän äänen puhuvan jostakin... kieltävän jotakuta tekemästä jotakin. Ephram arveli ensin, että kyse oli jostakin aivan viattomasta, mutta kuullessaan puhetta kumeista hän hätkähti. Mitä ihmettä oli tekeillä? Sillä vaikka Ephram ei tavallisesti ajatellutkaan asioita kaksimielisesti, kyllä hänkin sen taidon omasi.

Ephram avasi ovea niin hiljaa kuin kykeni ja vilkaisi huoneeseen. Hän haravoi hetken katseellaan seinästä seinään ennen kuin tajusi, että se mitä hänen piti katsoa, löytyi hänen vuoteensa päältä. Hän näki Celian vaalean pehkon ja harteiden pilkistävän Alexin paljaan selän takaa. Ja näki, miten poika oli käytännöllisesti katsoen ottanut tytön syliinsä. Pojan kädet olivat ties missä ja Ephramin kurkkuun nousi pala. Hän hieraisi kasvojaan ja työnsi sitten oven auki harpaten nopealla liikkeellä puoleen väliin huonetta.
"Mitä hemmettiä te teette?" hän puolittain karjaisi ja oli jo valmiina repimään Alexin alas vuoteesta, jos Celia antaisi yhdenkin merkin siitä, ettei pitänyt tilannetta kovin mukavana.

[Hass]

Alex naurahti huvittuneena, kun Celia alkoi valittamaan paraabeleista ja poika varmisti ihan egonsa takia, oliko hän kenties piirtänyt kuvaajan väärään paikkaan, mutta ei. Kaikki oli niin kuin pitikin, paraabeli vain oli väärällä kohtaa sivua.
"Paraabelinatsi", Alex mutisi itsekseen hymyillen: "Se näyttää, vittu, aivan samalta siinäkin kohtaa."
Kuuliaisesti Alex kuitenkin laski kynän kädestään, eikä jatkanut piirtämistä ennen kuin kuva olisi siirretty oikeaan kohtaan. Alex jos joku tiesi miten pakkomielteistä matematiikan kanssa pystyi olemaan.
"On mulla lompakossa", Alex ilmoitti hajamielisesti ja vilkaisi merkitsevästi yöpöydällään olevaa nylon-lompakkoa. Joku olisi voinut luulla, että Alex vitsaili, mutta poika oli tosissaan. Alex todella kantoi lompakossaan pyyhekumia. Ja lyijykynänpätkää sen puoleen. Itse asiassa lompakosta löytyi vähän kaikkea, mutta ei siitä sen enempää.

Alex kääntyi etsimään Celian penaalia sekunti ennen kuin paikalle ilmestynyt Ephram alkoi vaatia selontekoa. Penaalin etsintä jäi kesken, kun Alex katsoi hämmentyneenä Ephramia.
"Vedä syvään henkeä", Alex yllytti ja nuhteli sitten: "Ei mitään syytä alkaa kiroilemaan. Kiroileminen on helvetin epäkohteliasta muita kohtaan." Oikeastaan Alexia nauratti, sillä hän oli ensimmäisen kerran kuullut huonekaverinsa kiroilevan ja se oli aika hauskan kuuloista. Aivan kuin Alex alkaisi puhumaan ranskaa siitä vain. Ei välttämättä kovinkaan kaunista. Alex vetäytyi kauemmas ja nousi pystyyn sitten venytellen käsiään. Hänellä oli aika hyvä ajatus, ettei Ephram välttämättä arvostaisi heidän läheistä asentoaan ja sen takia Alex teki palveluksen nousten oma-aloitteisesti.
"Mulla on nälkä", hän valitti sitten hieroen vatsaansa. Sitten hän katsoi Ephramiin: "Sinä voisit ehkä haluta pestä sen valkoisen kauluspaitasi. Celia ei ilmeisesti pitänyt kirsikka-colasta."

[Agitha]

Celia huokaisi syvään, kun Alex tajusi piloillaan hänen puheensa kumista väärin.
"Pyyhekumia", hän älähti, ja harkitsi jo penaalinsa noutamista, vaikka Alex olikin juuri sopivasti tiellä.
Ennen kuin Celia ehti lähteä minnekään, ovi kävi, ja Ephram astui sisään. Ephram ei näyttänyt kovin iloiselta, ja Celia älähti toistamiseen. Vasta nyt hän ajatteli, miltä tilanne mahtoi ulkopuolisen silmin näyttää, etenkin ovelta päin katsottuna. Alex oli paidatta, Celia käytännössä istui hänen sylissään, ja matematiikan kirja ei näkynyt ovelle. Eihän Ephram voinut tietää, mikä idiootti Alex Celian mielestä oli, ja että Celia ei missään nimessä tekisi pojan kanssa mitään muuta, kuin opiskelisi matematiikkaa.
Alex ehti nousta sängyltä ennen Celiaa, joten Celia päätti jäädä istumaan aloilleen. Hän huokaisi syvään Alexin virnuiluille, mutta loi Ephramiin rauhoittavan katseen. Merkitsevästi hän nosti matematiikan kirjan Ephramista tyynyltä syliinsä. Oli tietysti rauhoittavaa, että Ephram oli valmis suojelemaan häntä Alexilta, mutta Celialla oli sellainen tunne, että jo vastakkaisen sukupuolen edustaja samalla sängyllä Celian kanssa riitti suututtamaan Ephramin.
Celia käännähti istumaan kasvot ovelle päin, ja risti jalkansa. Hän loi varoittavan katseen Alexiin (tai ainakin niin varoittavan, kuin Celia vain osasi), kun Alex yritti vierittää syyt colaisesta paidasta hänen niskoilleen. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, eiköhän Ephram tunnistaisi todellisen syyllisen.
"Opiskelin matikkaa sillä aikaa kun odotin sinua", Celia sanoi Ephramille. "Alex sattui olemaan huoneessa, ja auttoi minua vähän."
Tällä kertaa totuus oli helppo kertoa, vaikka se varmaan kuulostikin tekosyyltä. Täytyihän Ephramin kuitenkin tajuta, että Celia ei koskisi Alexiin pitkällä tikullakaan!

[Fairytaler]

Celia näytti Ephramista hieman pelästyneeltä, kun hän tuli sisään. Oli jotenkin epäilyttävää, että oman veljen saapuminen saa säikkymään sillä tavoin ja oli outoa, ettei Celia näyttänyt mitenkään pistävän vastaan, vaikka poika oli jo ehtinyt hakemaan kumia, oli se sitten pyyhekumi tai jotain muuta, lompakostaan. Tyttö tosin oli oikaissut Alexia, mutta oliko hän tehnyt sen siksi, ettei Ephram epäilisi mitään?

Ephram katsoi Alexia hiukan ärtyneen ja varuillaan. Pojalla ei todellakaan ollut mitään syytä tulla puhumaan hänelle kiroilemisesta. Hän ei edes tiennyt, laskettiinko hänen käyttämäänsä sanaa kirosanaksi, vaiko ei. Hän seurasi epäluuloisena, kun Alex nousi pystyyn. Sivusilmällä hän näki, miten Celia nosti matikan kirjaa selitykseksi ja Ephram nyökkäsi hiukan, vaikkei tiennyt mitä uskoa. Hän siirsi huomionsa Alexiin joka alkoi venyttelyjen jälkeen höpistä jotakin niin käsittämätöntä, ettei Ephramin ollut helppo päästä ajatukseen kiinni.
"Mitä?" häneltä pääsi matalasti vastaukseksi sanohin kirsikka-colasta ja paidan pesemisestä. Hän seisoi hetken silmät selällään ja huomasi sitten Celian katseen, joka viestitti, ettei syy ollut ainakaan hänen. Ephram ei kuitenkaan jaksanut puuttua tahroihin vaatteissaan, ainakaan vielä.

Celian selitys tuntui rehelliseltä, mutta mikään ei selittänyt sitä, miksi Alex oli ilman paitaa. Tarpeeksi hyvin Ephram ei vielä tuntenut huonekaverinsa tapoja, jotta olisi osannut sanoa, kulkiko tämä useinkin yläruumis paljaana, mutta sen verran hän tiesi, ettei käytös ollut kovin kohteliasta. Hän pudisti päätään, mutta hänessä ei ollut tarpeeksi voimaa komentaakseen toista pukemaan päälleen. Jotenkaan se ei tuntunut oikealta, vaikka niin hän olisi tahtonut toimia.
"Mitä jos me Celia menisimme vaikka kirjastoon jatkamaan", Ephram ehdotti hiukan jäykästi, vilkuillen sivusilmällä Alexia, josta tuli hänen mielestään hetki hetkeltä epäilyttävämpi.

[Hass]

"Minä en tiedä mistä sinä olit puhumassa, mutta minä tarkoitin pyyhekumia koko ajan", Alex kohotti kulmaansa Celialle järkyttyneenä ja onnistui loistavasti peittämään virnuilunsa, vaikka mieli teki nauraa jutulle ja sille, että Alex oli saanut Celian ajatukset kaksimielisiksi. Mestarin työtä.

Alex muisti etäisesti, että oli luvannut pysyä erossa Ephramin kaksoissiskosta. Eihän hän ollut sillä tavalla koskenutkaan tyttöön. No, oli kuitenkin hyvä asia, ettei Alexilla ollut tiedossa pikkusiskoja. Kuka sitä tiesi, kuinka kieroutunut Ephram olisi kostoissaan.
"Ainakin yritin auttaa. Kävin tuon samaisen kurssin ollessani 14-vuotias ja silloinkin tentin sen suoraan läpi", Alex kohautti olkapäitään ja työnsi kätensä college-housujensa taskuihin yllättäen vaivaantuneena, kun hän oli puhunut osaamisestaan ilman, että mukana oli vitsailua tai huumorihenkistä kerskailua. Matikkanero tai ei, hän ei puhunut saavutuksistaan vakavissaan. Ei edes naisseikkailuista tai muista. Syvällä sisimmässään Alex oli vaatimaton. Erittäin, erittäin syvällä, mutta kumminkin sieltä jostain se löytyi.
"Njäh, te voitte jatkaa täällä", Alex heilautti kättään ja meni omalle vaatekaapilleen. Hän kaivoi muovipussista sattumanvaraisesti kaksi sukkaa, mustan nilkkapituisen sukan ja valkoisen tennissukan, ja alkoi hyppien kiskoa niitä jalkoihinsa. Hän nappasi vielä valkoisen aluspaidan ja veti sen päälleen.
"Mun täytyy muutenkin painua omille teilleni, olen jo myöhässä", Alex hymyili ja kumartui kontilleen oman sänkynsä luokse. Hän sukelsi esiin tummansinisen hupparin ja mustan repun.
"Oli kuitenkin hausta tavata", Alex kääntyi sanomaan Celialle jalkojensa välistä kumarrettuaan irrottamaan lattialautaa paikoiltaan. Poika otti esiin minigrip-pussin, joka sisälsi hänen pilvensä, ja työnsi sen taskuunsa. Vihellellen Alex puuhasi pakatessaan mukaansa vielä vesipullon ja taskulampun. Välittämättä muiden mahdollisista katseista Alex meni penkomaan Ephramin vaatekaappia ja veti esiin takimmaisessa nurkassa olevan Bob the Bongin, jonka sitten kiikutti kunnioittavasti reppuunsa kuin se olisi hänen kallein arteensa tässä maailmassa. Alexin tuntien se luultavasti olikin.

Hän otti vielä iPodinsa ja kuulokkeensa. Alex pudotti iPodin paitansa alle, ettei johto tullut tielle ja pisti nappikuulokkeet korviinsa, muttei vielä laittanut musiikkia soimaan.
"Mä tulen takaisin luultavasti vasta huomenna, joten älä huolehdi, kultapoju", hän iski silmää Ephramille avatessaan ikkunansäppejä.
"Ja sun ei pitäisi antaa naisen koskaan odotuttaa itseäsi. Tosi törkeätä", Alex naksautti kieltänsä ja heilautti toisen jalkansa ikkunasta ulos. Sen enempiä sanomatta hän katosi ikkunan toiselle puolelle ja kapusi ketterästi alas toisesta kerroksesta käyttäen apunaan ränniä ja viherköynnöksiä.

[Alex out]