Anonyymit nikotiini-addiktit

[loveliina]

/// Darcyyy ja mr. Jocey please ;--))///

Cassiella oli huono aamu. Kaikki alkoi siitä hetkestä kun poika heräsi. Kello oli ollut viisi aamulla ja käytävällä remuavat oppilaat olivat herättäneet hänet. Cass ei tiennyt olivatko he yökyöpeleitä vai aamuvirkkuja, mutta joka tapauksessa, väärään aikaan liikkeellä.
Saamatta unta Cassie oli siis noussut ja pukenut ylleen harmahtavan siniset tiukat farkkunsa, väreihin sopivan vaaleammansinisen löysän t-paidan (jossa kuva valaasta) ja mukavan mustan hupparin. Koska oli lauantai, ei tarvinnut pukeutua koulupukuun. Cass oli kiitollinen tästä seikasta.
Pukiessaan pimeässä poika oli onnistunut astumaan suoristusrautansa johdon päälle ja jotenkin lahjakaasti rikkonut sen. Kun sen töpseliä yritti tunkea seinään, näkyi pimeässä vain epämääräisiä kipinöitä, ja Cass fiksuna poikana oli lakannut yrittämästä. Sähköiskut eivät kuuleman mukaan tuntuneet hyviltä.

Hiukset huonosti, aamu pilalla Cass oli pystynyt ajattelemaan vain yhtä asiaa. Hänen oli aivan pakko päästä kessulle. Muutoin syntyisi maailman luokan kaaos ja katastrofi. Onnekseen poika oli saanut ostettua Kings Waldenista kaksi uutta askillista tupakkaa, toisen vihreää ja toisen punaista. Vihreä oli hänen oma lempimerkkinsä, ja polttaisi helpostikkin askillisen yhteen menoon jos vain sille päälle sattui. Kings Waldenista oli kuitenkin hiukan vaikeampi saada alaikäisenä tupakkaa, Lontoossa sitä oli myynyt jokainen kulmakioski joka silmiin sattui. Cass päätti säästäväisenä jättää vihreän askin sänkynsä alle pieneen ruskeaan kenkälaatikkoon pahan päivän varalle. Hän nappasi punaisen taskuunsa ja lähti kohti pihaa.

Oli vielä hämärää, mutta aurinko alkaisi hetkenä minä hyvänsä paistaa. Mikäli se siis paistaisi tänään ollenkaan. Cassie oli ennenkin käynyt roskakatoksilla sauhuttelemassa, joten tiesi sen olevan suhteellisen turvallinen paikka poltaa. Eikä kukaan nyt olisi tähän aikaan, kuuden jälkeen lauantai aamuna, liikkeellä. Ei ainakaan henkilökunta.

Märän nurmen nitistessä Cassien kenkien alla tämä käveli kiireellä katoksille. Kaikki paha häviäisi, kunhan saisi ensimmäiset sauhut keuhkoihinsa. Poika pysähtyi katoksen taakse ja lysähti nojaamaan seinää vasten. Cass nappasi yhden tupakan, pisti sen huultensa väliin ja ryhtyi penkomaan sytkäriään. Yhtäkkiä ärsyttävä takauma siitä, kuinka poika oli tunkenut sytkärin juuri toisiin housuihinsa ilmestyi Cassien mieleen.
"Voi vittu," Cassie manasi turhautuneena. Pitäisikö hänen lähteä hakemaan sitä?

[Darcy]

[ Täältä me saavumme. :---) ]

Blondeja hiuksiaan huolettomasti pöyhien Jocey kipaisi ulos asuintilojen ovesta, pysähtyen hetkeksi vetämään syvään henkeä. Hän oli tänään sattunut heräämään tavallista aikaisemmin, kiitos ihanan herätyskellon. Edellisiltana hän oli ollut niin järkyttävän väsynyt, että oli nähtävästi sohinut kellonsa väärän ajan, ja nyt mokoma oli herättänyt hänet ainakin kaksi tuntia ennen kuin sen olisi pitänyt. Onneksi Jocey ei ollut herkästi tulistuva ja hänen saamisensa pahalle päälle vaati paljon muutakin kuin piipittävän herätyskellon. Nyt hän loikki eteenpäin pihanurmella, kamera käsissään. Kameran hihnan hän oli pujottanut kaulaansa, jottei kallis laita tippuisi maahan - olisi ihan hänen tuuriaan rikkoa kaikki, eikä hän halunnut olla heti inisemässä uutta työvälinettä vanhemmiltaan. Mokomat varmaan laittaisivat postissa tulemaan lääkiksen paperit ja sanoisivat, ettei kameraa tipu ennen kuin hän kirjaisi itsensä hakijaksi.
Pyh, tyhmyrit.
Jocey asteli roskakatoksien ohitse itsekseen hymyillen ja pysähtyi keskelle nurmea, joka oli vielä kostea. Aamukaste ei ollut ehtinyt haihtua, sillä aurinko ei ollut vielä noussut kunnolla. Tästä saisi vielä hienon kuvan.

Pellavapää laskeutui kyyryyn maahan, tutkaillen hetken hyvää kuvakulmaa. Sen löydettyään hän laskeutui makaamaan kostealle nurmelle, suunnaten kameransa ruohonjuuritasolle ja zoomaten objektiiviaan sopivaksi. Kastepisarat näyttivät kauniilta ruohonkorsissa, kun ne eivät olleet haihtuneet. Hän räppäsi sarjakuvauksella ainakin kymmenen kuvaa peräjälkeen, mutta kuvausoperaatio keskeytyi, kun korviin kantautui sadattelua. Jocey pyöritteli hetken päätään, koettaen paikantaa äänen lähteen ja saikin tämän lopulta tähtäimeensä; kameran linssin läpi. Haa, tupakkataukoilija.
Hän näppäsi nopeasti pari kuvaa manaavasta pojasta, jonka suupielessä keikkui tupakka.
"Sinuna minä maksaisin näistä", hän puolihuudahti, osoittaen oikealla kädellään kameraansa. "Saatan vaikka julkaista koululehdessä ja kirjoittaa artikkelin nuorison laittomasta tupakanpoltosta."
Hii, muita oli niin mukava kiusata. Toivottavasti toinen ei pahastuisi.

Jocey kampesi itsensä ylös nurmikolta ja lähti tallustamaan nurmen poikki toisen pojan luokse.
"Tosin, lupaan että hävitän kuvat, jos annat yhden sätkän", hän sanoi ovelasti, päästyään toisen viereen. Kulmiaan kohotellen Jocey jäi odottamaan, että poju tarjoaisi yhden tupakin.
"Olen Jocey", hän esittäytyi lyhyesti, "ja minulla on sytkäri."
Hieman virnistäen blondi kaiveli housujensa taskusta sytkärinsä, jota tarjosi turhautuneesti sadatelleelle pojalle.

[loveliina]

Kun Cassie huomasi toissen pojan, tämän ärsyttyneisyyden taso nousi askeleen ylöspäin. Toisella oli kamera kaulassaan, ja hän ilmeisesti oli ottanut kuviakin Cassiesta. Cassin pitäisi maksaa kuvista? Hetken Cass ehti ajatella, maksaisikohan. Ei häntä varsinaisesti kiinni jääminen tupakan poltosta haitannut, olisihan rangaistus toki vaivalloinen pulma, mutta enemmän poika oli huolissaan siitä, jos joku näkisi kuvan hänestä extreme bad hair dayn aikana.
Tupakka huulillaan Cass mulkaisi ikävästi toista. Nyt ei naurattanut. Hän tarvitsi nikotiiniannoksensa heti, eikä mitään ärsyttävää kamera pojua.

Osottautui kuitenkin niin, että toinenkin kuului tervakeuhkoihin ja suostuisi poistamaan kuvat yhtä röökiä vastaan. Cass ei tehnyt elettäkään toisen suuntaan, ennen kuin kuuli taika sanat:
"Olen Jocey ja minulla on sytkäri."
Hetkessä Cassien käsitys pojasta muuttui sangen positiiviseksi. Jocey oli kaikesta päätellen jonkin sortin enkeli, lähetetty pelastamaan Cass kaamealta kohtalolta kävellä takaisin asuntolaan sytkärin perässä.
Cass kaivoi housujensa taskuista sätkän toiselle ottaen samalla sytkärin itselleen.
"Se on punasta. Ja mä oon Cass," tämä sanoi ja kiirehti sytyttämään pitkään odotetun palkintonsa. Cass veti ensimmäiset sauhut syvälle keuhkoihinsa tuntien syvää helpotusta ja mielihyvää. Nikotiinin virratessa läpi kehon, jännityneet hartiat ja kyyryssä ollut ryhti rentoutui. Poika pystyi taas ajattelemaan selvästi. Cass ei ollut polttanut reiluun viikkoon ja sen verran addikti oli, että sätkä vei hänet seitsemänteen taivaaseen ja takaisin yhdellä hengen vedolla. Ensimmäinen oli aina paras.
Palattuaan maan pinnalle Cass tarjoutui sytyttämään toisenkin tupakan ja antoi sitten sytkärin takaisin.

Cass oli hetken hiljaa ja veti muutamat sauhut.
"Joten, Jocey, ootsä sit mukana koulunlehdes tai jotain?" tämä kysyi.

[Darcy]

Ensialkuun tämä uusi tuttavuus vaikutti lähinnä perseeseen ammutulta karhulta, joka voisi huitaista Joceyta hetkenä minä hyvänsä suurilla raatelukynsillään. Tympeä asenne koki kuitenkin hetkessä muodonmuutoksen, kun blondi päästi suustaan lipsautuksen sytkäristä ja ojensi sen toiselle. Jocey vaihtoi sytkärin tupakkaan, katsellen kuinka tummatukka sytytti omansa ja esittäytyi.
"Ei värillä ole väliä", hän totesi huolettomasti, "pääasia että saan yhdet henkoset."
Koska Jocey ei itse ollut erityisellä tavalla riippuvainen nikotiinista, ei hän vaivautunut kantamaan omia tupakkeja mukanaan kouluun - hän pummisi silloin kun saisi tilaisuuden. Ja tässähän tämä hieno tilaisuus nyt seisoi, suoraan hänen nenänsä edessä. Cassiksi esittäytynyt poika veti kiihkeät henkoset omasta sätkästään, tarjoutuen sitten sytyttämään Joceynkin tupakan.

Jocey kumartui lähemmäs toista, vieden peukalon ja etusormen väliin tuetun tupakan huulilleen saadakseen sen syttymään. Parin imaisun jälkeen se ottikin tulta ja Jocey veti pitkän henkäyksen, puhaltaen sitten savut ulos suun kautta. Toisen ojentaman sytkärinsä hän tunki takaisin housujensa taskuun, turvaan vihollisilta. Oli ehkä onni, että hän oli sattunut ottamaan sytkärinsä mukaan aamukävelylle, sillä nyt kun tarkemmin katsoi, Cass näytti olevan aikalailla häntä pidempi. Ei olisi ollut järin mukavaa, jos toinen tosiaan olisi päättänyt tehdä hänestä purkkimuhennosta. Onneksi Jocey tosin omasi nopeat jalat.
"Jep, hain sinne eilen", hän vastasi kysymykseen ja veti uudet henkäykset tupakastaan.
Hetken seisoskelun jälkeen hän ujutti vasemman kätensä sisään kameran kaulahihnasta, saadakseen elektroniikkalaitteen pois tieltä. Jocey pyöräytti kameran selkäänsä vasten, keskittäen sitten taas katseensa ja huomionsa antaumuksella tupakkaansa ahmivaan poikaan.

"Joten, Cass, sinulla on siis huono päivä tai jotain?", Jocey kysyi, matkien lausemuodon suoraan toisen hetki sitten esittämästä kysymyksestä. Irvailu oli aina yhtä mukavaa, eikä toinen voisi hänelle suuttua, ei nyt enää kun Jocey oli saapunut ja pelastanut päivän. Ovelaa, eikös.
"Yleensä ihmiset tykkäävät piilokameroista, en tajua miksei se miellyttänyt sinua."
Hieman miettivän näköisenä Jocey tarkasteli toisen pojan päästä varpaisiin, jokseenkin arvioivasti, aivan kuin tässä olisi ollut jotain vikaakin. Kun mitään ilmeistä ei löytynyt, blondi kohautti olkiaan ja veti uudet henkoset tupakastaan. Se paloi nopeasti loppuun ja Jocey tiputti loput maahan, tallaten tumpin lyttyyn kenkänsä kärjellä.

[loveliina]

Cass katseli suruissaan sätkän palamista. Pian se loppuisi. Paperin ja tupakanpurujen muuttuessa tuhkaksi, tuntui osa strssinsieto-kyvystäkin katoavan sen sileän tien. Nähtyään sytkärin katoavan toisen taskuun, ei poika kehdannut enää pyytää sitä. Mietittyään hetken Cass vetäisi vielä toisen tupakan itselleen ja sytytti sen valmiiksi palavan avulla. Sitten poika heitti lähes loppuun poltetun sätkän maahan ja jatkoi uudella. Hän ei ollutkaan huomannut, missä vaiheessa oli tullut jo näin riippuvaiseksi näille keuhkosyöpäkääryleille. Kaikki vain tuntui hetkeä helpommalta savun täyttäessä keuhkot.

Cass naurahti vaivaantuneesti Joceyn kommentille tämän huonosta aamusta. Olihan kysymys hieman ärsyttävästi muotoiltu, selvästi tarkoituksena ärsyttää poikaa, mutta Cass ei tuntenut enää samantasoista ketutusta kuin vielä hetki sitten.

"No joo. Oli nimenomaan. Itse asiassa aika suurikin vitutus. Tai siis. Mä oon nukkunu jonku neljä-viis tuntia ja kaikki vaan kaatu niskaan aamun aikana.. Jotkut idiootit päätti herätellä kaikki meidän käytävältä, vaikka olisin kyllämielummin jääny nukkuu," Cass selitti epämääräisesti. Mitäpä toinen olisi tästä erityisen kiinnostunut. Hänen surusta ja murheesta suoristurautaansa kohtaan. "Tänään en vaan oo piilokamera tuulella," tämä jatkoi ja yritti luoda hymyntapaisen.

Nyt Cass vasta tajusi katsoa kenen kanssa oikeastaan juttelikaan. Siinä alku hälinässä oli poika rekisteröinyt toisen vain ärsyttäväksi kamera pojuksi. Jocey oli kymmenisen senttiä Cassieta lyhyempi, blondi ja sopusuhtaisen kokoinen. Hänellä oli kameransa kaulassaan, tosin selän puolelle käännettynä. Poika oli itse asiassa ihan hyvän näköinen, jos asiaa mietti.
"Joten ooksä Englannin stipendil, vai... emmä tiedä kuviksen, kamerasta päätellen?" Cass kysyi luodakseen keskustelua, samalla kun veteli viimeisiä sauhuja rakastamastaan sätkästä.

[Darcy]

Toisten ongelmien kuunteleminen oli aina yhtä hupaisaa, se sai yleensä oman olon kohenemaan kummasti. Jocey virnisti hivenen myötätuntoisesti, kun Cass marisi aivottomista idiooteista, jotka olivat herättäneet koko käytävän. Itse hän ei ollut kuullut yhtikäs mitään - mutta se johtui lähinnä siitä, että Jocey omasi mielettömät unenlahjat, hän tuskin heräisi vaikka joku päättäisi hypätä hänen päälleen. Kutittaminen tai läimiminen ei tepsinyt. Kaikkein varmin tapa saada hänet hereille oli yksinkertaisesti vierittää hänet alas sängystä. Ja tätä olivat monet kokeilleet.
"Herääminen on kieltämättä aina yhtä ärsyttävää", hän nyökkäsi, "ja varsinkin viikonloppuna."
Sekin vielä. Lauantait oli yleensä pyhitetty nukkumiselle, varsinkin silloin kun perjantai-iltana oli tullut otettua vähän liikaa. Nyt Jocey ei kuitenkaan potenut krapulaa, sillä hän ei yksinkertaisesti ollut löytänyt mitään juomakelpoista.

Cass yritti selvästi viritellä heidän välilleen lisää keskustelua, ottamalla stipendit puheenaiheeksi.
"Kuvaamataito juu, olen valokuvaaja", hän lörpötteli ja sörkki Cassien maahan heittämää tupakantumppia kengänkärjellään, kunnes jäljelle jäänyt pieni määrä puruja pursusi ulos ja levisi maahan, sekä myös Joceyn kengänpohjaan. Irvistäen hän hankasi kenkäänsä hetkisen verran nurmikkoon, kunnes kohotti katseensa takaisin toista tupakkaa polttelevaan poikaan.
"Sinä?", hän heitti takaisin, "veikkaisin jotain korkeushyppyä, kun olet tuollainen hujoppi."
Lörpöttelyn lomassa Jocey pöyhi hieman blondeja suortuviaan, saadakseen niitä entistäkin sekaisempaan muotoon. Aamulla ei yleensä oltu hehkeimmillään, mutta hänellä oli tänään hyvä päivä kaikin puolin; jopa hiukset tuntuivat olevan suotuisalla päällä.

"Minulla on vähän nälkä", Jocey totesi yhtäkkiä, katsellen ympärilleen pihamaalla, kuin olisi etsinyt jotain ruuaksi kelpaavaa. Omassa huoneessa odotti vain puoliksi juotu limupullo, muttei edelleenkään mitään syötävää. Huuliaan mutristaen Jocey käänsi katseensa takaisin Cassieen.
"Ajattelitko polttaa koko päivän, vai oletko vielä menossa jonnekin?", hän kysyi, "jos huolit, voisin liittyä seuraan."
Mikäli Cass siis oli jonnekin menossa. Jos ei olisi, Jocey voisi käydä pitkäkseen nurmikolle ja katsella vaikka taivasta, toivoen että joku ylempi taho päättäisi määrätä taivaalta tippumaan ranskalaisia. Plääh, lauantait olivat aina tylsiä päiviä.

[loveliina]

"Ei, ei korkeushyppy. Ilmaisutaito," Cass sanoi ja hymyili. Toisen huumorintaju oli kiusoittelussaan ihan hupaisaakin. Joceyn kanssa oli yllättävän rentoa viettää aikaa, vaikka pojat olivat tunteneet vasta kessun verran. Tai kahden, joissain tapauksissa.

Auringon ensimmäiset säteet ilmestyivät taivaanrannasta ja kaikki mitä Cass pystyi miettimään oli, kuinka laittamattomalta hän näyttikään. Hiukset olivat erityisen pörröiset ja joiltain osin nukkuessa syntyneillä laineilla. Puhumattakaan tummistä varjoista silmien alla. Poika ei voisi näyttää huonommalta vaikka yrittäisikin. Tämä ajatus lohdutti Cassieta, sillä kyllä hän tiesi näyttävänsä silti jossain määrin siedettävältä. Oli rumempiakin. Paljoltikin. Ja ihmisiä, jotka silti ajattelisivat pojan erityisen hyvännäköiseksi.

Tupakan lyhentyessä lähes tulkoon filtterin pituiseksi, Cass heitti sätkän menemään katsoen sen perään haikeasti. Tässä vaiheessa toinen ilmoitti nälästään. Cass nyökkäsi ja hänen vatsansa murahti vastaukseksi. Sekään ei ollut syönyt sitten eilisen päivällisen.
Juuri kun poika oli aikomaisillaa vielä polttaa yhden, kerta kiellon päälle-sätkän, Jocey kysyi aikoisiko Cass viettää koko päivän polttaen. Cass huokaisi haikeasti.
"Kumpa vain," tämä sanoi puoliksi vitsillä, puoleksi tarkoittaen sitä oikeasti. Juuri nyt hänestä tuntui siltä, että voisi hyvinkin viettää päivän askinsa kanssa. Mutta eipä kai, ei se kuulostanut fiksulta. Jocey kysyi mitä Cass oli aikomassa tehdä, ja voisiko tämä liittyä seuraan.
Cass mietti hetken. "Aamupalaa ei saa vielä... tunteihin," tämä totesi.
"Mä aattelin tänään lähtee kaupunkiin, Kings Waldeniin. Mut ei sinnekkää vielä busseja mee. Eka vuoro lähtee seittemältä. Siihen on..." Cass kurkkasi kännykkönsä kelloa, 06.28, "puolisen tuntia."
Cass sai idean.
"Niin, voithansä lähteä mun kans syömään aamupalaa kaupungille?"

[Darcy]

Damn, hänen arvauksensa ei osunutkaan oikeaan.
"No, olen silti sitä mieltä, että sinusta saisi hyvän korkeushyppääjän. Testaa joskus."
Ilmaisutaito... Okei, Cass oli siis joku näyttelijän alku? Villiä, näytteleminen oli kivaa, ja toisen täytyi olla hyvä jos kerran oli stipendin saanut. Cassien haikea huokaisu sai Joceyn kohottamaan hieman kulmiaan. Luojan kiitos hän ei itse ollut nikotiiniriippuvainen, se tuntui aiheuttavan päänvaivaa yhdelle jos toiselle. Ja Cass olisi nähtävästi polttanut mielellään ketjuun kokonaisen askin.
"Tunteihin... Mahani ehtii syödä itsensä elävältä ennen sitä", Jocey huoahti nyrpeästi, kun Cass puhui aamupalasta. Oli julmaa, ettei täällä saanut syödä milloin itse halusi - kotona hän olisi vain raahautunut jääkaapille ja taiteillut itselleen kerrosleivän parissa sekunnissa. Oivoi.

Cass ajatteli siis lähteä kaupungille. Hmm, ainakin tämä oli aikaisin liikenteessä. Kun toinen sitten lausui saamansa idean ääneen, ja kysyi, haluaisiko Jocey liittyä ruokailuseuraan, blondi virnisti. Pyyntö oli kuulostanut lähinnä siltä, kuin Cass olisi pyytänyt häntä ulos.
Suloista!
"Voisin muuten lähteäkin, hyvä idea", hän vastasi virnistellen ja nyökkäsi sanojensa varmuudeksi. Heillä olisi siis puoli tuntia aikaa bussin tuloon ja kysymys kuuluikin; mitä ihmettä he tekisivät sen ajan? Ideoita, anyone?
"Puoli tuntia kärsimystä."
Toteamus oli varsin kyllästyneen kuuloinen ja sen sanottuaan Jocey valahti maahan istumaan, aivan kuin ei olisi jaksanut seistä enää hetkeäkään. Se ranskalaissade olisi kyllä nyt paikallaan, hän nääntyisi nälkään ennen kuin he löytäisivät tiensä johonkin kaupungin ruokapaikkaan.

"Näytät ainakin kaksimetriseltä näin sammakkoperspektiivistä katsottuna", Jocey ilmoitti Cassielle, siristellen silmiään päivän ensimmäisten auringonsäteiden ansiosta. Tosiaan, toinen näytti aika jättimäiseltä.

[loveliina]

"Ja sit mun maha söis sun mahan," Cass kommentoi pojan nälän kuvailulle ja naurahti. Näin muuten varmaan olisikin, sillä ruoka alkoi hetki hetkeltä kuulostaa lupaavammalta vaihtoehdolta. Miettiäkseen tarkemmin, Cassiella oli mennyt jo tovi viime kerrasta kun oli syönyt.

Jocey lupautui lähteä Cassien seuraksi. Cass ei todellakaan ollut tajunnut, viattomuudeltaan kun ei ollut kerennyt, miltä ehdotus oli saattanut kuulostaa. Tosin ei Cass luultavasti peruisi sanojaan, vaikka olisikin tajunnut. Jocey oli hauska. Ja hyvännäköinen. Kenties hänen alitajuntansa oli muotoillut kysymyksen seuranhakuilmoituksen omaiseksi tahallaan, edes auttaakseen Cassien kaappi-kauden loppua. Tosin Cass ei todellakaan itse ollut tajunnut tästä mitään, joten alitajunta oli tehnyt suurimmalti osin vain turhaa työtä.

Jocey lysähti maahan ja teki _jälleen_ kommentin Cassien pituudesta. Cass mietti, oli tällä kompleksi oman mittansa kanssa, vai oliko poika todella niin eriskummallisen pitkä, että siitä riitti puhuttavaa useaan otteeseen. Puutuihan Cassielta vielä 15 senttiä kahdesta metristä, eikä 185 senttiä ollut niin pitkä. Vaikka Cass olikin selvästi pitempi toista, oli pituusero silti alle pään.
Cass laskeutui istumaan roskakatoksen seinää vasten ja kysyi:
"Onko parempi?" hymyillen. Suurempi murina Cassien vatsasta kuitenkin keskeytti pojan ajatuksenjuoksun.

[Darcy]

Jocey purskahti nauruun, Cassien kommentoidessa hänen mahamöläytystään. Päivän puheenaihe; mahat. Olihan se ihan mukavaa, ja myös täysin normaalia. Mutta kuka oli muka väittänyt, että Jocey olisi normaali? Ei hän ainakaan.
Ei mennyt kovin kauaa, kun toinen jo laskeutui istumaan, nojaten roskakatoksen seinään. Jocey nyökkäsi kysymykselle ja käänsi kameraansa niin, ettei se ollut selän takana, kellahtaen sitten itse selälleen maahan.
"Mahasi murina viestittää selvästi, että se himoitsee tuoretta lihaa", hän totesi, kuultuaan Cassien vatsan ääntelyn. Äsh, heillä olisi vielä ihan liikaa aikaa tuhlattavana ennen kuin he pääsisivät kaupungille ja sinne ruokapaikkaan. Jocey sulki hetkeksi silmänsä, antaen pienen aamutuulen pörröttää hiuksiaan ja hyväillä kasvojaan.
Toivottavasti aurinko ei paistaisi kovin pahasti tänään.

"Onko sinulla mitään hajua, millaista säätä täksi päiväksi on luvattu?", Jocey kysäisi silmät edelleen suljettuina, "meinaan jos aurinko paistaa koko päivän, meidän täytyy poiketa hakemassa aurinkolasini ennen kuin lähdemme mihinkään."
Olisi tosiaan parasta hakea ne lasit, ettei Jocey vielä pyörtyisi johonkin kadunkulmaan ja Cassie saisi kantaa hänet takaisin koululle. Siinäpä olisi vasta hieno ensivaikutelma - toinen varmaan kiroaisi hänet alimpaan helvettiin, eivätkä siinä auttaisi edes sytkärit.
Jocey avasi silmänsä ja nosti kätensä ilmaan, painaen käsiensä peukalot vasten etusormia niin, että sormien väliin syntyi neliö. Sen läpi hän sitten tarkasteli jo hieman sinertävää taivasta, jolla ei enää näkynyt tähtiä.
"Kuinka paljon kello on?", hän jatkoi kyselyään. Tänään oli selvästi kyselypäivä.

[loveliina]

"Niin himoitsee," Cassie totesi, miettien kuulostiko tuo juuri toteamansa asia epäillyttävältä vaiko eikö. Himoita. Vaikea sana, ja helposti väärin ymmärrettävissä. Tämä sai Cassien aivot liikkeelle ensimmäistä kertaa koko aamuun. Miltähän tuo tosiaan vaikutti, kun toinen kysyy toiselta, jolle hädin tuskin päivää on ehtinyt sanoa, että mentäisiinkös yhdessä syömään. Miltäpäs tosiaan. Pieni mietteliäs virnistys levisi pojan kasvoille hetkeksi. Ja miltäs se tosiaan vaikutti kun se toinenkin sanoo että mennään vain.

"Ei näytä kauhean pilviseltä," Cass sanoi. Päivästä tulisi varmaan kaunis ja aurinkoinen, ellei jokin kummallinen tyhjästä ilmestyvä sadekuuro päättäisi pistäytyä juuri Kings Waldenin ylle. "Mun pitää joka tapauksessa hakea jotain mun tavaroista kans. En tajunnu ottaa mitään mukaan. Niinku joku lompakko," Cass mietti ääneen. Tai sytkäri.
Kevät oli tullut nopeaa. Cass ei ollut kiireiltään huomannut, miten kesäisen vehreää paikoin jo oli, miten linnut lentelivät puusta toiseen laulaen. Näkymä oli kuin jostain Disneyn klassikosta, Bambista tai Lumikista. Yllättävän kaunista.

Cass kaivoi kännykkänsä jälleen housujen taskustaan. "nolla kuus, kolme viis," tämä ilmoitti. Minuutit matelivat nälän kourissa hitaammin kuin yleensä. Cassie päätti ihan vain seuraksi heittäytyä selälleen nurmelle Joceyn vierelle, tosin toisin päin: pää siellä missä toisella oli jalat, ja jalat siellä missä toisella oli pää.
"Jos sä saisit syödä mitä vaan just nyt, mitä sä söisit?" Cassie kysyi. Aihe tuntui sopivan tunnelmaan.

[Darcy]

Cass taisi olla oikeassa, taivas ei tosiaankaan näyttänyt kovin pilviseltä. Sopisi siis toivoa, että tämä oli vain aamuista pilvettömyyttä ja päivällä kaupungin verhoaisi niin raskas sumu, ettei yksikään valonsäde löytäisi tietään Joceyn luokse.
"Haa, taisin minäkin unohtaa sen lompakon...", hän totesi, hieman nyökäten.
Aa, eihän aikaa ollut mennyt kuin seitsemän minuuttia - ! Miksei kelloja vain voinut siirtää eteenpäin, odottaminen oli kaikkein tympeintä. Jocey kohotti hieman päätään kun Cass mätkähti maahan hänen viereensä, katsellen itsekin taivaalle. Huulille hiipi pehmeä hymy ja hän laski päänsä takaisin nurmelle.
"Söisin ranskalaisia. Ja paljon ketsuppia", hän vastasi hetken mietittyään ja naurahti perään.

"Sinä?", Jocey heitti takaisin. Kieltämättä oli mukavaa ajatella ruokaa, se sai vatsan tuntumaan jo hieman täydemmältä - ihan kuin masu olisi nauttinut mielikuvaruokaa. Olisikin helppoa, jos kaikkea voisi vain syödä silmillään, sillä juuri sitä Jocey teki kaiket päivät. Silloin hänellä tuskin olisi koskaan nälkä.
Pienen hetkisen jälkeen Jocey kohottautui käsiensä varaan nurmella, katsoen maassa makaavaa Cassieta. Heidän kannattaisi varmaan kohta kipaista hakemaan kaikki tarvittava, sillä hän itse oli ainakin varma, ettei löytäisi mitään alle viiden minuutin. Kaikki kamppeet lojuivat missä halusivat. Ainoa helposti löydettävä kohde taisivat olla aurinkolasit. Lompakosta ei ollut käryäkään, se saattoi hyvinkin olla petivaatteiden seassa tai kaapinpohjalla, tai peräti roskakorissa.

"Meidän kannattaa varmaan mennä", hän puhahti Cassielle, vilkaisten vielä pikaisesti taivasta.
Ei pilven pilveä.

[loveliina]

"Mä söisin elefantin. Ja seepran. Ja koko safarin," Cassie luetteli. "Ja sit siirtyisin maatilan eläimiin." Maha murahti tyytyväisyyttään, näin he tekisivät. Cassie antoi mielikuvituksensa vaeltaa hetken heittelehtien Elefantti hampurilaisissa ja ranskalaisissa. Aurinko lämmitti lempeästi pojan kasvoja. Nurmi oli vielä kosteaa ja ilma raikasta. Värit näkyivät terävinä ja kirkkaina. Cassie ei ollut kuvitellut aikaisten aamujen tuntuvan tältä. Hän oli kuvitellut ne lähinnä ikäviksi, liian kosteiksi ajan jaksoiksi jotka pystyi hyppäämään yli nukkumalla muutaman tunnin lisää.
Poika hengitti sisään ilmaa, joka tuntui puhdistavan mielen kaikista ajatuksista hetkeksi. Tätä voisi harrastaa useamminkin.

"Meidän kannattaa varmaan mennä."
Cass avasi silmänsä ja näki toisen nousseen nojaten käsiinsä. Cass pyöräytti hartioitaan hymyillen makeasti ja päätti nousta.
"Kaipa," tämä sanoi ja hieroi hieman toista silmäänsä, joka oli jo ehtinyt luulla, että nukkumaan tässä oltiin menossa. Cass kohottautui ensin istumaan ja siitä sitten kankesi itsensä pystyyn pudistaen käsillään ruohoa ja vettä housuistaan ja selältään. Cass laskeskeli päänsä sisällä, että olisi hyvä jos he olisivat lähdössä koululta viimeistään viittä vaille, että ehtisivät bussiin. Seuraava lähtisi vasta tunnin päästä edellisestä ja Cass ei tienny miten pitkään hänen mahansa kestäisi.

Cass lähti kävelemään kohti asuntolaa Joceyn kanssa.
"Kenen kanssa sä jaat sun huoneen?" tämä kysyi ajatuksen virratessa mieleen. "Mä jaan yhen Beaun. Ihan jännä että se ei heränny niihin riemu idiootteihin aamuyöllä," Cassie jatkoi.

[Darcy]

Elefantti? Seepra? Koko safari? Cassiella taisi olla pohjaton maha.
Jocey virnisti mielikuvalle toisesta ahmimassa norsua, voisi olla aika hulpea näky. Ja kun ei itse vielä jaksanut kivuta ylös, hän jäi katselemaan Cassieta, joka oli pompannut pystyyn silmäänsä hierottuaan ja pudisteli nyt vaatteitaan. Näh, pakko kai hänenkin olisi nousta. Jocey kömpi pystyyn ja horjahti noustessaan, mikä kirvoitti ilmoille naurua. Pf, tuntui vähän humalaiselta, vaikkei mitään ollut edes ottanut. Omia vaatteitaan hieman suittuaan hän kääntyi Cassien puoleen ja he lähtivät kävelemään asuntolaa kohden.
"Hm? Aa, Chester Iton", Jocey vastasi toisen kysymykseen, virnistäen mieleen nousseille kuville. Hupaisaa. Hän kuitenkin keskittyi kuuntelemaan Cassien sanoja Beausta ja siitä, kuinka kämppis ei ollut herännyt aamuiseen meuhkaan.
"Toi nimi kuulostaa etäisesti tutulta, mutten tunne mitenkään erityisesti", hän kohautti hieman olkiaan ja hymyili pirteästi.

"Chet ei vissinsä myöskään herännyt, siellä se tuhisi kun lähdin aamukuvaamaan", Jocey virnisteli ja katsahti vieressään astelevaan Cassieen. Toivottavasti Chet olisi jo hereillä, sillä kun hän pääsisi huoneeseen, ei hän voisi taata hiljaista etsintää - sateenvarjoteline ainakin kaatuisi taas, se nyt kaatui harva se päivä, ja aina Jocey oli se, joka sen kumoon kaatoi.
"Minulla saattaa sitten mennä hetki - ei ole meinaan harmainta aavistusta, mihin olen lompakkoni tunkenut", hän ilmoitti Cassielle niskaansa hieroen. Piti vain toivoa ettei se ollut roskiksessa, sillä hän ei jaksanut kaivella sitä kaiken moskan seasta.
Ei mennyt kovin kauaa kun he jo saapuivat asuntolan oville, jotka Jocey kiskaisi auki ja odotti että Cassie askelsi sisälle, loikkien sitten itse perässä.

"Minulla on huone numero 3", Jocey puheli, kipaisten kävelemään Cassien viereen, liu'uttaen samalla kättään käytävän seinää pitkin. Hän voisi olettaa, että toisen huone oli aika lähellä hänen huonettaan, sillä hän muisti nähneensä Cassien pari kertaa käytävällä - ohimennen tietysti.

[loveliina]

Asuntola näytti samalta kuin lähtiessä, ehkä hieman valoisemmalta vain. Jocey ilmoitti huoneensa numeroksi kolme, ja Cass naurahti. "Mun on kaks, ollaan vierekkäisissä ilmeisesti. Mä ootan tässä käytävällä, jos oon valmis ennen sua. Yritetään lähtee viittä vaille koululta, eikö?" Cass kysyi ja avasi huoneensa oven, joka ilmiesesti oli jäänyt avonaiseksi. Sisällä ei ollutkaan ketään, huone oli tyhjä. Niin siis ihmismäärältään. Tavaraa pursusi joka suunnasta liiaksikin.
Cassie astui sisään sulkien oven takanaan. Poika kumartui vetämään sänkynsä alta koululaukkunsa. Poika tyhjensi sen petaamattomalle sängylleen ja noukki syntyneestä tavara pinosta tarpeellisimmat: lompakon ja avaimet. Cass siirsi avatun askinsa taskustaan laukkuun ja ryhtyi penkomaan pyykki pinosta mustia housujaan, joiden taskussa sytkärin piti olla. Löydettyään housut Cass tarkisti sen taskut, muttei löytänyt mitään. Turhautuneena poika jätti etsinnät sikseen. Jos hänen tekisi mieli polttaa vielä, kyllä tulta aina löytyisi. Ja olihan Joceylla sytkäri, thank god.

Istuessaan sängylleen tarkistamaan viestinsä Cass mietti, miten tuleva kaupunki reissu onnistuisi. Mitä suunnitelmia Joceyllä oli. Aikoiko tuo viettää koko päivän Cassien kanssa, vai syödä pikaisesti ja tehdä katoamistemput.
Cass päätti olla ajattelematta asiaa. Parhaat asiat tapahtuivat yleensä spontaanisti, ja jos niitä yritti jäsennellä etukäteen suunnitelmat vain muuttuisivat. Olisi siis helpompaa katsoa miten menee ja toimia sen mukaan.

Saatuaan tavaransa valmiiksi Cass siirtyi käytävään ja istahti seinää vasten odottamaan. Ylijäämä aikaa oli reilusti yli viisi minuuttia, eikä heillä ollut vielä kiire. Cassien piti muistuttaa itselleen, että oli lauantai aamu eikä kello vielä seitsemää. Käytävillä ei saisi vielä mekastaa.

//Siirtyiskö nää tästä sitte sulavasti kaupunkiin, vai kuinkas :------O))//