Kertaus on opintojen äiti

[Hass]

"Sinun hyvinvointisi on minulle paljon tärkeämpää kuin huolehtiminen hässäkästä, jonka terveystarkastuksen vaatiminen aiheuttaisi. Voin toki olla väärässä, en kiellä sitä, mutta jälleen kerran - hyvinvointisi on tärkeämpää kuin oikeassa oleminen. Minä tekisin tämän, vaikka olisi vain pieni mahdollisuus mahdolliseen viiltelyyn", Andy huomautti: "Toisaalta minä olen hiton taitava psykologi ja minä en ole väärässä." Oli totta, että oli vaikea kuvitella viattomalta näyttävää Celiaa tekemään jotain tällästä. Andy kuitenkin tiesi milloin piti luottaa piinkovan ammattilaisen havaintoihin ja milloin olla hyväuskoinen hölmö. Andy hyppäsi seisomaan ja kiersi pöytänsä taakse. Hän nosti nahkaisen salkkunsa maasta ja avasi sen, etsien osoitekirjansa. Kyllä, Andy käytti osoitekirjaa, mutta vain siksi, että hän saattoi tarvita työtuttaviensa numeroita ja tietokone ei ollut aina käytössä. Tämä oli kätevämpää.

Andy vilkaisi väsyneenä Celian paljastamaa ihokaistaletta ranteen kohdalla. Kaikkeen tässäkin joutui.
"Ranteet ovat yleisin kohde jos haluaa joko aiheuttaa kunnon vahinkoa itselleen tai jättää tarkoituksella jälkiä helposti nähtävään kohtaan avunpyynnöksi. Miksi tyttö, joka näkee yhtä paljon vaivaa kuin sinä piilotteluun, viiltäisi siis sellaiseen kohtaan. Hieno eleesi ei tarkoita mitään ilman sitä, että saan nähdä käsivartesi tai jalkasi paljaana", Andy paasasi hajamielisesti ja alkoi selailla osoitekirjansa sivuja. Hän löysi hakemansa osoitteen ja repäisi vieressä olevasta paperilehtiöstä palasen alkaen jäljentää osoitetta paperille.
"Max Friedman on yksi nerokkaimmista psykologeista joita tunnen ja julkaisi vähän aikaa sitten mahtavan tutkimuksn itsetuhoisuudesta ja sen motiiveista. Hän ei normaalisti käsittele tälläisiä juttuja, mutta hän on minulle palveluksen velkaa. Max pitää klinikkaa Oxfordissa, joten matka ei ole turhan pitkä. Joten neiti Hammond, sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko Friedman tai minä. Sinä tulet puhumaan jommalle kummalle meistä, saat itse valita kummalle. Jos pystyt tähän ratkaisuun, en reportoi tapauksestasi eteenpäin vaikka se lienee velvollisuuteni", Andy selitti ja nojautui pöytän yli katsomaan Celiaa tiiviisti hakien suoraa katsekontaktia tytön silmiin.
"Ei vanhempia, ei merkintää papereihin. Minä tai Max, sinä valitset", Wilson ilmoitti määrätietoisella äänellä ja työnsi lappua, johon Friedmanin osoite oli kirjoitettu, eteenpäin pöydällä Celiaa kohden.

"Tiedän, että se kuulostaa kliseiseltä, mutta minä todella haluan auttaa sinua. Sinun pitää antaa vain mahdollisuus."

[Agitha]

Professori Wilson jätti Celian ranteet lähes huomiotta, ja Celia tunsi turhautuvansa vähän. Normaalisti hän olisi tässä tilanteessa jo paljastanut säärensä ja käsivartensa oikein mielellään vakuuttaakseen opettajan, mutta tilanne ei tietenkään ollut normaali. Hänellä todella oli jotain paljastettavaa. Jotain, mitä professori Wilson ei saisi nähdä.
Häntä kummastutti myöskin se, ettei professori vaatinut nähdä hänen jälkiään. Oliko opettaja asiasta todella niin varma, ettei halunnut todisteita? Vai yrittikö opettaja hämätä? Jos professori todella puhui totta, eikä yrittänyt vain huijata Celiaa paljastamaan itseään, miten hän saattoi tietää? Minkä ratkaisevan virheen Celia oli tehnyt? Pelkästä veitsestä ei voinut päätellä vielä mitään! Celia oli nähnyt veitsiä joillakin pojilla koulussa, eikä silti ollut epäillyt näiden viiltelevän.
Celia oli valmistautunut jo kavahtamaan taaksepäin siltä varalta, että opettaja pakottaisi hänet näyttämään jälkensä samaan tapaan kuin Ephram oli tehnyt, mutta professori ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan. Sen sijaan hän vain kirjoitti nimen ja osoitteen paperilapulle. Hieman vastentahtoisesti Celia otti lapun, ja vilkaisi sitä.
Miten oli mahdollista, että Celia ei ollut jäänyt edes virallisesti kiinni (ainakaan opettajalla ei ollut todisteita), ja silti hän seisoi opettajansa edessään vaihtoehtonaan joko Oxfordilainen psykologi tai terapiatunnit professori Wilsonin kanssa? Jopa ilman todisteita opettaja oli sulkenut häneltä kaikki pakotiet! Celia ei nimittäin pitänyt vanhemmille kertomista edes vaihtoehtona.
Hän punnitsi paperilappua kädessään, ja mietti hetken kuumeisesti.
"En halua Oxfordiin", hän sanoi sitten, ja laski lapun takaisin pöydälle. "Käyn mieluummin sinun luonasi täällä, mutta en edelleenkään ymmärrä miksi. Ei minulla ole mitään ongelmaa."
Celia pakotti hieman hämmästyneen hymyn kasvoilleen. Olisi saattanut olla uskottavampaa, jos hän olisi vielä kysynyt, milloin he aloittaisivat, mutta oikeastaan hän ei halunnut tietää. Hän tiesi vain sen, että tapaisivat he kuinka usein tahansa, hän pitäisi salaisuudestaan kiinni kynsin ja hampain. Hän ei missään nimessä myöntäisi mitään, ikinä. Ei, vaikka Ephram olisi kertonut asiasta opettajalle, joka siksi oli niin itsevarma.

[Hass]

Andy niin rukoili, että Celia olisi valinnut Maxin ja ongelma olisi kadonnut hänen päiväjärjestyksestään. Friedman oli todella erinomainen psykologi ja alansa parhaimmistoa, joka osaisi varmasti auttaa Celiaa paremmin kuin kukaan koulupsykologi koskaan. Oli suuri siunaus, jos pääsisi Friedmanin pakeille tälläisen asian suhteen. Professori myös osasi kuvitella millaisia ongelmia tulisi, jos hän todella alkaisi reportoimaan asiasta herra ja rouva Hammondille, puhumattakaan koulun johtoportaasta ja terveydenhuollon ammattilaisista. Andyn teki mieli hakata päätä seinään. Kuinka pystyi auttamaan toista, jos toinen ei halunnut kenenkään auttavan häntä. Wilsonin uralla suurin osa tuli nimenomaan etsimään apua kyllästyttyään itseensä ja halutessaan muutosta. Kuinka muuttaa sellaista, joka ei halunnut muuttua? Ei niin kovin helppoa. Ota se, Andy hoki mielessään Celian ottaessa paperilapun. Hän joutui puristamaan toisen kätensä pöydän alla nyrkkiin kipeästi kynsien pureutuessa kämmenen ihoon.

Celian ilmoittaessa valitsevansa Andyn, mies huokaisi tytön ohitettua Friedman. Eikä se ollut mitenkään hyvä huokaus. Andy oli jo liian pitkälti mennyttä miestä, jos objektiivisuudesta puhuttiin. Hän oli aina ollut hyvin suojelevainen oppilaitansa kohtaan.
"Sinä tulet käymään luonani, jotta ymmärtäisit haluta muutosta ja tehdä sen muutoksen", Andy kertoi ja kaivoi vuorostaan esiin taskukalenterinsa salkustaan.
"Voimme varmaankin aloittaa kahdella kertaa viikossa, muutaman kerran katsomme tarvitaanko useampia kertoja viikossa", Andy ilmoitti ja vilkaisi nopeasti viikkonäkymää kalenteristaan.
"Ymmärrän, että tämä on sinulle epämiellyttävä asia. Minusta olisi parasta, että kertoisit kysyjille tulevasi tekemään jotakin psykologian bonusprojektia. Päätös on kuitenkin sinun, kerrotko asioista muille avoimesti", Andy ehdotti.

"Miltä kuulostaisi huomenna täällä luokassa kolmelta?"

[Agitha]

Celia nyökkäsi taas merkiksi siitä, että oli ymmärtänyt. Hän mietti edelleen, miten pääsisi luistamaan tilanteesta, vaikka se vaikutti hetki hetkeltä vaikeammalta. Celia katui jo nyt, ettei ollut saman tien poistunut luokasta heti kun sai siihen tilaisuuden. Mitä kauemmin hän luokassa oli, sitä syvemmälle hän joutui. Ja nyt hän jo suostui tapaamaan opettajaa säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, vaikkei hänellä ollut mitään ongelmaa! Ainakaan sellaista ongelmaa, mikä olisi kuulunut kenellekään muulle.
Celia oli kuitenkin kiitollinen, että opettaja keksi hänen puolestaan tekosyyn käynneille. Ainakin heidän tekosyynsä olisivat yhtenevät, ja Celia selittäisi oppilastovereilleen saman kuin mitä professori selittäisi toisille opettajille. Se kuulosti uskottavalta, ja Celia antaisi varmaan saman selityksen Ephramillekin. Ensin hän tosin selvittäisi, oliko Ephram kannellut hänestä...
"Huomenna kolmelta sopii", Celia myöntyi, eikä hymyillyt enää. Hänen viimeinen oppituntinsa päättyisi huomenna kolmelta, joten hän voisi tulla sieltä suoraan professori Wilsonin luokse. Tapaamiset eivät innostaneet häntä, sillä ne tulisivat varmasti olemaan vaivaantuneita ja rasittavia heille kummallekin. Hän päätti kuitenkin, että olisi paras hoitaa asia heti pois alta. Jos hän pysyisi tarpeeksi lujana, tämä tapaaminen saattaisi jäädä ainoaksi.
Nyt kun kaikki oli sovittu, Celia päätti että hänen olisi aika lähteä. Etenkin, kun vaikutti siltä, että mitä kauemmin hän luokassa viipyi, sitä varmemmaksi professori tuli hänen ongelmistaan.
"Voin varmaankin poistua", Celia totesi poikkeuksellisen vakavana.

[Hass]

Celia tuntui alistuvan kohtaloonsa ja ymmärtän, ettei professori Wilson tässä tapauksessa aikonut luovuttaa helpolla. Andy tiesi tekevänsä väärin, kun ei ilmoittanut asiasta eteenpäin tai kiristäessään Celian suostumaan tapaamisiin, mutta jotenkin hänen omatuntoaan ei ehtinyt kolkutella sillä hän myös tiesi tekevänsä oikein. Kuinka helppoa olisikaan ollut vain sulkea silmät ja uskoa Celian suuria, viattomia silmiä? Helppoa ehkäpä, mutta Andy ei olisi voinut antaa itselleen anteeksi jos ei olisi tarttunut toimeen. Näin oli parempi, Andy muistutti itseään. Hän myös tiesi soittavansa Max Friedmanille myöhemmin samana iltana, kysyäkseen neuvoa ja parasta toimintatapaa sillä viiltelyt ja itsetuhoiset teinit eivät todellakaan olleet hänen erikoisalaansä. Lähellä ehkä, mutta kaukana silti.
"Hyvä. Ole ystävällinen ja muista, että jos ilmoittamatta jätät saapumatta tapaamiseemme, oletan sinun valitsevan vaikeamman tien ja teen järjestelyt protokollan seuraamiseksi, aloittaen vanhempien infoamisesta tästä ikävästä tilanteesta", Andy ilmoitti jäykästi yrittäen kerrankin esiintyä tiukkana opettajana, joka ei kuunnellut tekosyitä. Hyvä puoli sisäoppilaitoksessa oli se, että Celia ei voisi vältellä ikuisesti Andya ja samalla heidän pientä "terapia"-sessiotaan. Andy sulki hetkeksi silmänsä ja alkoi sitten pakata tavaroitaan kolhiintuneeseen nahkasalkkuunsa. Tehtävän teki vaikeaksi edellisen tunnin oppilaiden palauttamat aineet, jotka pursuilivat ulos niille tarkoitetusta muovitaskusta.

"Kuten sanottu, minulla ei ole oikeuksia pitää sinua täällä vastoin tahtoasi, joten kyllä, voit poistua", Andy puhui, mutta tällä kertaa ääni oli jo pehmeämpi ja aavistuksen rennompi. Hän nousi kohteliaisuussyistä ylös kun Celia teki lähtöä ja vaitonaisena katseli, kun tyttö suoriutui ovelle. Andya alkoi väsyttää entisestään, kun hän huomasi välitunnin olevan jo pian ohitse ja muistaessaan seuraavan tuntinsa oppilaat, mukaan lukien eräs herra Kerr. Ehkäpä olisi kannattanut pysyä tutkimustehtävissä. Andy katseli Celian selkää hetken ja avasi suunsa vielä viimeisen kerran ennen kuin tyttö poistui luokasta:
"Sinun kannattaisi pitää useammin hiuksiasi, neiti Hammond, sillä näytät kovin ihastuttavalta tänään."


[To be continued - stay tuned for more]