Vanha suola

[Darcy]

Oikeastaan Jocey ei voinut sanoa, että olisi aivan ymmärtänyt, miksei Lily ollut halunnut puhua hänelle heti koko jupakan jälkeen. Luulisi, että tyttö olisi halunnut tulla heti tivaamaan, mikä koko homman idea oli ollut, mutta ehkä tämä oli taas sitä naisten logiikkaa, jota Jocey ei näyttänyt ymmärtävän alkuunkaan. Hän rypisti hieman kulmiaan ja katsoi Lilyä tutkivasti, aivan kuin olisi yrittänyt saada selvää tytön mielenliikkeistä pelkän katseen avulla. Tyttö ei tiennyt mitä pitäisi tehdä – no, ei Joceykaan tiennyt sen paremmin, millaista toimintaa tilanne vaati. Toisaalta, jos hän oli kerran sanonut, että välitti Lilystä, miksei tämä voinut vain uskoa ja olla onnellinen asiasta, eikä vatvoa turhia?
”Tarkoitan mitä sanoin”, hän vihdoin vastasi. ”Oikeastaan minulla kävi hyvä tuuri, kun satuin törmäämään Cassiin metsässä – sain välit setvittyä nopeasti, eikä meillä ole enää mitään meneillään.”
Jocey oli asiasta hyvillään, sillä vaikka metsikössä oli sattunut yhtä jos toista, hän oli silti saanut asiansa selvitettyä Cassien kanssa, eikä heidän välillään pitäisi enää olla mitään ongelmia tai muita turhia luuloja. Tai ainakaan hänen osaltaan.

Jocey kohensi asentoaan ja nousi hetken mietittyään ylös tuolilta, astumatta kuitenkaan Lilyn luokse. Tyttö oli hetkeä aikaisemmin tehnyt selväksi, ettei halunnut hänen halaustaan tai muutakaan kosketusta, joten oli parempi toistaiseksi pysyä etäällä.
”Välitän sinusta, ihan oikeasti välitän”, hän vahvisti aikaisemmat sanansa tarkemmalla lauserakenteella. Mitä muuta hän muka voisi sanoa? Ei ollut mitään, millä hän olisi saanut tytön vakuutettua – Lily joko uskoisi ja vastaisi tunteisiin, tai olettaisi hänen vain leikittelevän tytön tunteilla huvin vuoksi.
Mitä siis nyt? Jocey vain odottaisi jotain reaktiota, jotain merkkiä. Ihan mitä tahansa, joka kertoisi, mitä mieltä Lily asiasta oli.

[Agitha]

Lily puraisi huultaan mietteliäänä. Jocey saattoi puhua totta, ja hän saattoi oikeasti olla selvittänyt välinsä Cassin kanssa. Jos niin oli, kaikki oli paremmin kuin Lily oli pelännyt, vaikka hänelle itselleenkään ei ollut selvää, mitä hän pelkäsi. Pelkäsikö hän sitä kipua, mitä toiseen ihmiseen kiintyminen aiheutti? Pelkäsikö hän tulevansa petetyksi? Vai pelkäsikö hän, että Jocey olisi mieluummin valinnut Cassin hänen sijastaan? Pelkäsikö hän menettävänsä Joceyn?
Lily seisoi pitkään hiljaa, ja punnitsi eri vaihtoehtoja mielessään. Hän halusi uskoa Joceyn sanoihin, mutta hän oli luonteeltaan liian skeptinen. Pojan selitykset eivät olleet uskottavia kun vertasi niitä siihen, mitä Lily oli nähnyt. Millä tavalla toisen suuteleminen muka selvitti välejä?
Ja silti, hän ajatteli. Siitä huolimatta Jocey valehtelisi, jotta minulla olisi parempi olo. Miksi hän väittäisi noin, jos hän haluaisi minut pois hänen ja Cassin välistä?
Oli selvää, että Jocey ei ollut kaikkein sitoutuvaisimmasta päästä. Niin hän oli kertonut myös omin sanoin. Oli mahdollista, että Jocey vain halusi lisätä Lilyn listoilleen yhtenä muiden joukkoon. Hänhän oli hieno valloitus, vaikeasti tavoiteltava ja immuuni iskuyrityksille. Mutta hän halusi uskoa, että Jocey puhui totta, oli se kuitenka typerää tai naiivia tahansa, sillä hän ei voinut kieltää sitä kipua, minkä Jocey oli typeryydellään aiheuttanut. Oli kyse sitten ylpeydestä, kilpailuvietistä tai orastavasta ihastuksesta, Jocey oli onnistunut osumaan arkaan paikkaan ja saanut hänessä aikaan vaivaantunutta huvittuneisuutta suuremman tunnereaktion. Kerta ei ollut ainoa laatuaan, mutta mitä vastakkaisen sukupuolen edustajiin tuli, melko harvinainen.
Lily päätti uskoa ja luottaa siihen, että totuus tulisi kuitenkin ilmi. Siitä huolimatta hän ei sanonut mitään, nyökkäsi vain.
"Miten sinä voit sanoa jotain tuollaista noin helposti?" Lily kysyi, ja käänsi katseensa pois Joceyn vakuuttavan välittämistään uudestaan. Tunteiden ilmaiseminen - siinä taito mitä ei voinut oppia ulkoa oppikirjasta.
"Ja minä uskon sinua..." hän jatkoi sitten hieman ujostellen. "Mutta jos käy ilmi, että olet pettänyt minut taas, hakkaan ja potkin sinua kunnes sinusta on jäljellä vain märkä läntti!"
Lily arveli, että hän saattaisi hyvinkin toteuttaa uhkauksensa, jos siihen löytyisi aihetta. Jokainen ansaitsi toisen tilaisuuden, mutta kolmas, neljäs ja viides olivat eri asia.

[Darcy]

Yleensä sanotaan, että rehellisyys maan perii, mutta tässä se ei nyt jollain tavalla toteutunut. Jocey oli tottunut sanomaan asiansa suoraan ja kertomaan mielipiteensä ja tunteensa avoimesti, joten tämä oli hänelle normaali menettelytapa - mutta Lily ei näyttänyt vakuuttuvan täysin. Oliko muita taktiikoita? Aivan varmasti, mutta Jocey tunsi olevansa vahvimmillaan verbaalisessa kanssakäymisessä. Hän tarkkaili Lilyn reaktioita ja liikahti hieman, kun tyttö käänsi katseensa pois ja esitti kysymyksen, joka sai Joceyn hieman hämmentymään. Olisiko tämän pitänyt olla vaikeampaa? Hänen lähestymistavassaan siis oli jotain vialla?
"On helppo vastata, jos tarkoittaa mitä sanoo", hän vastasi. Lily kuitenkin jatkoi puhumista ja ilmoitti ensialkuun kainon oloisesti uskovansa Joceyn sanoja, jonka jälkeen hän totesi tekevänsä hänestä muhennosta jos uusi samanlainen draama tulisi julkisuuteen.

Olisikohan joitain muita upeita sananlaskuja, jotka pätisivät tähän kohtaan?
Kyllä: Teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Hetken mietittyään mahdollisuuksiaan ja Lilyn reaktiota, Jocey astui heidän välillään vallitsevan pienen matkan umpeen ja kietoi toisen kätensä tytön ylävartalon ympäri, vetäen tämän lähemmäs itseään. Halaus ei kestänyt niin kauaa, että Lily olisi saanut aikaa pyristellä karkuun - Jocey työnsi Lilyn hellästi hieman taaemmas ja kumartui painamaan huulensa tytön omille hieman kokeilevasti. Hän ei tiennyt miten Lily reagoisi, vaikka tämä olikin sanonut hetkeä aikaisemmin uskovansa häntä. Silti Jocey halusi suudella tyttöä juuri nyt ja tällä hetkellä, vaikka sitten saattaisi saadakin torjunnan ja jotain epämääräistä selitystä, että heidän kannattaisi ottaa alkuun rauhallisesti. Hän ei ollut rauhallinen, Jocey ja rauhallisuus eivät sopineet edes samaan lauseeseen ja Lily varmasti tiesi sen.
Tämä vain tuntui oikealta juuri nyt.

[Agitha]

Jocey jatkoi yksinkertaisella ja toteavalla linjallaan. Kun hän sanoi asiat ääneen, kaikki kuulosti niin helpolta ja järkevältä, että Lily tunsi häpeää miettiessään kuinka hankalaksi hän oli kaiken mielessään vääntänyt. Yleensä hän oli se järkevä yksilö, joka hahmotti kokonaisuuden sen kaikessa yksinkertaisuudessa, mutta tällä kertaa hän oli huomaamattaan antautunut tunteidensa riepoteltavaksi. Se oli kieltämättä noloa ja epätyypillistäkin, mutta siinäkin oli ollut puolensa. Jocey oli sanonut, että hän välitti Lilysta ihan oikeasti. Vaikka Lily ei halunnutkaan olla kirkuva fanityttö, niillä sanoilla oli hänelle enemmän merkitystä, kuin mitä hän näytti ulos päin. Ne lämmittivät häntä sisältä. Hän halusi uskoa, että Jocey oli rehellinen. Miksi ei olisi ollut? Sehän olisi mutkistanut asioita entisestään, ja sitä he molemmat inhosivat.
Lily seisoi paikoillan punniskellen tilannetta mielessään. Hän tuijotti Joceyn ohi tyhjyyteen, ja pätti lopulta hyväksyä kaiken, vaikka se ehkä olikin naiivia.
Hän oli juuri kääntämäsillään katseensa Joceyhyn ilmoittaakseen olevansa valmis unohtamaan koko sotkun ja jatkamaan siitä mihin he olivat viimeksi jääneet. Hän ei kuitenkaan ehtinyt saada sanaa suustaan pojan harpatessa hänen lähelleen ja kietoessaan toisen kätensä hänen vyötärölleen. Ennen kuin Lily oli vaistonvaraisesti ehtinyt kavahtaa kauemmas, Jocey oli jo painanut huulensa hänen huulilleen, ja suuteli häntä hellästi.
Siitä hyvästä Jocey olisi ansainnut kunnon läksytyksen, olivathan he koulun ruokalassa ja vielä muutama minuutti sitten Lily oli itkenyt pojan vuoksi, mutta tytöllä ei ollut sydäntä keskeyttää suudelmaa. Se tuntui hyvältä, ja Jocey tuntui hyvältä.
Lily nosti kätensä pojan olkapäille, ja vastattuaan suudelmaan hetken hän muksautti Joceyta pienellä nyrkillään rintakehään.
"Ensi kerralla mietit kahdesti", hän mutisi pojan huulia vasten. "Koska... Minä haluaisin sanoa sinua poikaystäväksi. Onko se ok?"
Lily vetäytyi hieman kauemmas, jotta voisi katsoa poikaa silmiin. Hän näytti vakavalta ja odotti vastausta hieman epävarmana. He olivat keskustelleet asiasta ennenkin, mutta mitään sitovaa ei oltu sanottu. Oli hetki sopiva tai ei, Lily halusi selvittää kaikki epäselvät asiat saman tien.

[Darcy]

Ha! Lilyn vastatessa suudelmaan Jocey ei kyennyt pitämään virnistystä vain päänsä sisäisenä tapahtumana. Tämä tarkoitti, ettei tyttö ollut hänelle ihan niin järjettömän vihainen, kuin ensialkuun oli uskotellut - ja ettei Jocey ollut tyrinyt mahdollisuuksiaan.
"Mietin aina kahdesti, usko huviksesi", hän vastasi hymyillen maireasti, "se toinen kerta vain tapahtuu vasta jälkeenpäin."
Tämä oli niin totista totta, hän ei ollut ihminen, joka käytti vuorokauden elämästään pelkästään vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien pohtimiseen ja puntarointiin. Tässä myös piili syy siihen, miksi Jocey sai aina perustella muille toimintaansa ja pyytämään anteeksi jälkeenpäin, sillä hän teki sitä mikä milloinkin tuntui oikealta. Ja niin en olisi pitänyt mennä muillakin, maailma olisi niin monin kerroin helpompi ja stressittömämpi paikka.
Lilyn nyrkin muksahdus rintakehään ei aiheuttanut oikeastaan mitään reaktiota. Jos Jocey olisi ollut herrasmies, hän olisi varmasti teeskennellyt sen osuneen kipeästi, mutta nyt hän ei jaksanut miettiä asiaa.

"Olen täydellistä poikaystävämateriaalia", Jocey kuittasi Lilyn kysymyksen ja hymyili leveämmin, antamatta tytön vetäytyä liian kauas. Seurustelu... No, kaipa se onnistuisi, jos hän oikeasti skarppaisi ja pitäisi päänsä kylmänä. Lily oli kuitenkin mukava ja Jocey rehellisesti piti tytöstä, eikä hän todellakaan halunnut tahallaan tätä satuttaa.
"Saat varmaan kunniamerkin tästä hyvästä, onnistuit kesyttämään minut. Wou, en tiennyt että se on edes mahdollista."
Jocey rypisti kulmiaan hieman mietteliäänä, katsoen Lilyä tutkivasti. Tytössä oli tosiaan jotain erikoista ja omalaatuista, sillä tämä oli romuttanut suunnilleen kaikki Joceyn toimintamallit ja suunnitelmat, eikä hän tuntenut enää samanlaista pakottavaa tarvetta riehua pitkin katuja ja flirtata kaikelle liikkuvalle. Tosin se piirre ei varmaan koskaan lähtisi kokonaan pois, mutta jotenkin hän tunsi silti olonsa rauhallisemmaksi... Jollain tasolla. Vaikea tunne, kun siitä ei oikein ollut kokemusta.

[Agitha]

"Hei! Yritä edes näyttää nöyremmältä", Lily puuskahti muka harmissaan Joceyn käytöksestä. "Näytät siltä kuin olisit juuri pelastanut maailman, vaikka oikeasti sait armoa ja toisen mahdollisuuden! Sinun kuuluisi madella maassa ja anoa anteeksiarmoa, ei virnuilla siinä."
Joceyn itsevarmuus ja hälläväliä-asenne oli kieltämättä hieman harmillista, kyse oli kuitenkin Lilylle tärkeästä asiasta. Toisaalta kuitenkin maahan heittäytyminen ja armon aneleminen olisi vielä raivostuttavampaa, eikä ollenkaan joceymaista. Kun Lily halusi jotakin, hän sitoutui ottamaan koko paketin kaikkine vikoineenkin. Jocey oli vikoja täynnä, mutta niin olivat kaikki Lily mukaan lukien.

"Mitä, kesyynnyitkö sinä jo?" Lily ihmetteli ja nauroi sitten. "Luulin, että sinussa on haastetta! Miten tylsää!"
Oikeasti hän oli mielissään Joceyn vastauksesta, sillä rehellisesti sanottuna olisi ollut hirvittävän noloa saada rukkaset. Ja surullista. Hän ei pitänyt tunteilla leikittelemisestä, ja se oli yksi hyvä syy pysyä kaukana ihmissuhdekiemuroista. Kun hän tämän yhden kerran oli erehtynyt sotkeutumaan muiden suhteisiin, hän halusi sen poikivan jotakin hyvää. Ei pelkästään päänvaivaa, tuhlattua energiaa ja sydänsuruja.
Lily kohotti kulmiaan uteliaasti huomatessaan Joceyn poikkeuksellisen vakavan katseen.
"Hmm? Se on sitten sovittu?" hän varmisti vielä. Hän ei yrittänyt pyristellä irti Joceyn otteesta, sillä poika piti häntä lähellään hieman liian varmasti. Joskus fyysistä läheisyyttä vaativat tilanteet olivat hieman kiusallisia, mutta nyt se tuntui ihan luontevalta. Ehkä se johtui siitä, että Jocey ei tuijottanut häntä kiihkeästi silmiin, kuiskinut runoja hänen korvaansa tai yrittänyt hivuttaa käsiään hänen kouluhameensa alle.
Lily kietoi kätensä rennosti Joceyn vyötärölle, ja huokaisi.
"Jäädään tähän sitten koko loppupäiväksi", hän sanoi hymyillen. "Muut oppilaat saattavat vähän ihmetellä, kun me seisomme tässä kuin patsaat, mutta antaa ihmetellä."

[Darcy]

Lilyn vastakysymys kesyyntymisestä sai Joceyn hymyn leviämään.
"Shh, annetaan Lilyn uskoa niin", hän kuiskasi tietäväinen ilme kasvoillaan. Kieltämättä oli paljon miellyttävämpää nähdä Lily hymyilemässä ja nyt jopa nauramassa, kuin murjottavana ja alakuloisena jossain ruokalan nurkassa kouluhommia väkertäen.
Se on sovittu? Mitä, pitikö tässä joku verivala vannoa? Jocey kohotti itsekin kulmiaan Lilyn kysymykselle, jonka tyttö esitti hivenen uteliaana, varmistellen. No, kai se sitten oli sovittu.
"Sovittu. Mutta kirjallista sopimusta en tee, turha yrittää. Et saa avioehtoja", hän totesi vakavalla äänellä, muttei jaksanut pitää ilmettään kovin kauaa yllä. Se suli pikkuhiljaa takaisin pieneen hymyyn, joka ei tuntunut karisevan pois Joceyn kasvoilta edes huonoina hetkinä.

"Ei muiden mielipiteistä pidä välittää, antaa heidän miettiä mitä haluavat", Jocey vastasi, kun Lily kietaisi kätensä hänen ympärilleen ja selitti patsasmaisesta seisoskelemisesta keskellä ruokalaa. Mutta tosiaan, voisivathan he toki liikkua jonnekin. Ei tähänkään viitsinyt koko päiväksi jäädä seisoskelemaan.
"Tosin, en tiedä kestääkö kuntoni ikuista seisoskelua", hän voivotteli. "Miten olisi, jos siirryttäisiin muualle? Ideoita? Mitä sinulla on seuraavalla tunnilla?"
Ruokala ei ollut aivan Joceyn hengauspaikkojen top kymmenessä. Ei tässä sinänsä mitään pahaa ollut, mutta parempiakin paikkoja toki löytyi.

[ Tää alkaa varmaan loppuilemaan ? :------D ]