Vanha suola

[Agitha]

// Dara ja Jossu. //

Välipalatauko oli ohi, ja oppilaat palasivat hiljalleen iltapäivän tunneilleen. Lilylla oli hyppytunti, ja paremman tekemisen puutteessa hän oli jäänyt vetelehtimään ruokalaan oppikirjoineen. Hänen edessään oli puoliksi syöty voileipä ja pino muistiinpanoja, joita hän selaili hajamielisesti.
Viimeaikoina hänen keskittymiskykynsä oli ollut heikko. Se ei ollut toistaiseksi näkynyt arvosanoissa, sillä Lilyn pohja oli tarpeeksi vahva hetkelliseen laiskotteluun, mutta sen huomasi huolellisuudessa. Tunneilla asiat valuivat ohi hänen korviensa, ja yön hiljaisina tunteina Lily yritti saada oppilastoverinsa kiinni opiskelemalla itsenäisesti. Hänen keskittymiskykynsä ei parantunut edes keskiyöllä, ja ensimmäistä kertaa elämässään hän oli joutunut patistamaan itseään opiskelemaan ja oppimaan asioita.
Syy poikkeukselliseen käytökseen oli selvä. Lily oli onnistunut välttelemään sisäoppilaitokse ihmissuhdekiemuroita kaksi vuotta, mutta viimein draama oli imaissut myös hänet mukaansa. Viimeisien kuukausien aikana hän oli suudellut kolmea eri poikaa, antanut pakit kahdelle, tullut petetyksi ja aiheuttanut välirikon. Oli uskomatonta, mitä kaikkea saikaan aikaan vain olemalla olemassa.
Cassin kanssa välit olivat melko selvät. Chetinkin osalta tilanne oli harvinaisen kirkas, sillä viimeisin tempaus oli todistanut suhteen mahdottomuuden. Lily ei voinut tunteilleen mitään, niin paljon kuin hän olisikin halunnut Chetia rakastaa. Poikaa oli vain mahdoton ajatella minään muuna kuin ystävänä, ja teoista seurannut katumus vahvisti säännön. Chetin kanssa he sentään saattaisivat pysyä ystävinä.
Joceyn kanssa tilanne taas oli harvinaisen selvä. Lilylla ei ollut pojalle enää mitään sanottavaa, mutta siitä huolimatta juuri hän askarrutti Lilyn mieltä erityisesti. Yleensä tyttö oli suorapuheinen ja piti asiat yksinkertaisina, mutta ilmeisesti se ei onnistunut Joceyn kanssa. Lily tiesi valinneensa asiaan akkamaisen lähestymistavan, mutta niin oli Joceykin.
Toinen kuin kypsä ja tunnollinen aikuinen, Lily oli ryhtynyt välttelemään poikaa. Mykkäkoulua hän ei sentään ollut ryhtynyt pitämään, mutta hän puhui Joceyn kanssa vain sen verran kuin oli pakko, ikään kuin he olisivat juuri ja juuri oppilaita samassa koulussa. Hän tiesi käyttäytyvänsä typerästi, mutta niin oli Joceykin käyttäytynyt.
Lily huomasi unohtuneensa taas ajatuksiinsa, ja hieman asentoaan kohentaen yritti taas keskittyä muistiinpanoihinsa. Hän oli toistanut samaa toimintasarjaa jo useamman hetken, eikä ollut edellyt vielä sivuakaan.

[Darcy]

Jocey oli jälleen kerran tapansa mukaan myöhässä päivän aikataulustaan ja asteli nyt puolijuoksua kohti ruokalaa. Ruokatauko oli jo lopuillaan, joten jos hän olisi nopea, hän ehtisi mahdollisesti napata yhden leivän tai jotain. Hänellä olisi vapaa-aikaa seuraavan tunnin verran, joten täytyisi vielä löytää jokin paikka jossa aikaa kuluttaa. Jocey kipaisi ruokalan ovista sisälle ja suuntasi suoraan linjaston luokse. Korissa oli vielä vaaleita leipiä jäljellä ja hän nappasi pari päällimmäistä mukaansa, käännähtäen katsomaan ruokalaa. Muutoin tyhjässä tilassa istui vain yksi vaivainen oppilas, hautautuneena kirjapinojen ja muistiinpanojen sekaan - kukapa muukaan kuin itse Lillian May. Jocey rypisti hieman kulmiaan ja jäi seisomaan hetkiseksi linjaston eteen, tarkkaillen tytön liikkeitä huolellisesti. Lily oli käyttäytynyt viimeaikoina tavalla, joka aiheutti ärtymystä ja hämmästystä: jätti Joceyn täysin huomiotta, ellei ollut aivan pakko tehdä yhteistyötä. Heidän välilleen oli kasvanut jonkinlainen kuilu, jonka toisella puolella Lily seisoi asiallisena ja viileänä, jollain tavalla tavoittamattomissa.
Ja mitä Jocey teki? Ihmetteli. Mitä muutakaan hän olisi voinut?

Hieman huokaisten Jocey lähti astelemaan Lilyä kohden, keräten matkalla päättäväisyytensä kokoon. Hän halusi tietää, mikä oli aiheuttanut tämän käsittämättömän muutoksen tytön asenteessa, koska viimeaikoina Lily oli kohdellut häntä kuin ketä tahansa puolituttua. Pöytä, jonka ääreen tyttö oli itsensä istuttanut ja läksynsä levittänyt, sijaitsi ruokalan toisessa päädyssä, joten Joceylla oli runsaasti aikaa miettiä mitä sanoisi. Asia pitäisi selvittää nyt heti, sillä oli raastavaa elää epätietoisuudessa. Ja luulisi, että suoraan puhuminen ei olisi ongelma, olivathan he puhuneet niin aikaisemminkin.
Jocey pysähtyi pöydän luokse, Lilyä vastapäätä ja kosketti toisen kätensä sormilla pöydän pintaa herättääkseen tytön huomion.
"Saako tähän istua?", hän kysyi, mutta ennen kuin Lily ehti vastata kieltävästi, Jocey vetäisi yhden tuolin luokseen ja istuutui sille, laskien olkalaukkunsa tuolin viereen lattialle. Hän siirsi katseensa läksyjen kanssa puurtavaan tyttöön, silmäillen nopeasti toisen muistiinpanoja - opiskelu ei näyttänyt edistyvän, joten hän tuskin häiritsi.

"Haluaisitko valaista minua hieman?", Jocey kysyi, nojautuen lähemmäs Lilyä. Hän piti kätensä sylissään pöydän alla, eikä kurottautunut pöydän ylitse liian lähelle, mutta sen verran kuitenkin, että tyttö huomasi ruumiinkielestä hänen haluavan puhua.
"Mikä tässä mättää? Olen ollut sinulle viimeaikoina vain joku nimetön kasvo, käyttäydyt kylmästi", hän jatkoi, katsoen Lilyä tutkivasti. Jocey halusi vastauksia päätään vaivanneisiin kysymyksiin, sillä hän ei kerta kaikkiaan keksinyt tarpeeksi hyvää syytä tytön käytökselle. Eikä virheistä voinut oppia, jos niistä ei koskaan huomautettu.
"Katso minua silmiin ja kerro, mitä olen tehnyt."

[Agitha]

Lily huomasi sivusilmällä Joceyn saapuneen paikalle. Hän tunnisti pojan jo eleistä, vaikka ei missään vaiheessa katsonutkaan häntä kunnolla. Luultavasti Lily olisi tunnistanut hänet vaikka silmät kiinni, halusi hän sitä tai ei.
"Istu vaan, olen kuitenkin kohta lähdössä", Lily sanoi rauhallisesti vilkaisemattakaan Joceyta. Vaikka hänen äänensävynsä oli kohtelias ja ystävällinen, siinä oli havaittavissa tiettyä luotaantyöntävää kylmyyttä. Sen puhetavan opettelemiseen oli mennyt kauan, mutta taito oli osoittautunut hyödylliseksi liian innokkaita kosijoita torjuessa.
Lily piti katseensa visusti vähäisissä muistiinpanoissaan, ja ihan vain muodon vuoksi ryhtyi kirjoittamaan niitä lisää keskittäen koko huomionsa ruutupaperiin. Hänen kirjoittamansa lauseet eivät muistuttaneet tippaakaan Lilylle tyypillisiä tiiviitä ja loogisia vastauksia, vaan hän yritti vain jaaritella mahdollisimman pitkästi tappaakseen aikaa. Hän oli päättänyt pysyä ruokalassa, sillä hän ei halunnut luovuttaa paikkaansa Joceylle. Hän odottaisi vaikka väkisin, että poika lähtisi ja jättäisi hänet rauhaan, sillä Lily ei ollut välttelevää sorttia. Ainakaan fyysisesti välttelevää.
"Jos se liittyy biologiaan tai matematiikkaan, voin ehkä auttaa, mutta muissa tapauksissa uskon ettei minusta ole mitään apua", Lily vastasi edelleen samaan äänensävyyn katse tiiviisti muistiinpanoissa. Jo Joceyn ääni kertoi, ettei kyse ollut koulujutuista, mutta Lily ei halunnut keskustella pojan kanssa mistään muusta. Ei heillä ollut muuta puhuttavaa. Jos Jocey halusi pysyä pelkkinä koulukavereina, kuten hän teoillaan oli osoittanut, hän sai mitä halusi.
Selvästä elekielestä huolimatta Jocey jatkoi utelemistaan. Hän osui suoraan asian ytimeen, vaikka Lily ei ollut halunnut hänen huomaavan. Vai oliko? Ainakaan Jocey ei huomannut, että Lilyyn oli sattunut. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miksi Lily oli ryhtynyt välttelemään häntä. Se kertoi tarpeeksi Joceyn välinpitämättömyydestä, ja oikeutti Lilyn toimimaan, kuten hän toimi. Ainakin niin Lily halusi itselleen uskotella.
"En minä tiedä mistä sinä puhut. Miksi et kysy joltain muulta?" Cassilta esimerkiksi? Lily päätti pitää kylmän linjansa.
Niin, mitähän Jocey oli tehnyt? Eikö hän oikeasti tajunnut vai esittikö vain tietämätöntä siinä uskossa, että Lily ei ollut nähnyt?
Lily ryhtyi keräämään tavaroitaan jättäen Joceyn viimeisen kommentin huomiotta. Hyvä on, asia oli paisunut hänen mielessään. Eivät he olleet sopineet mitään, Jocey ei ollut luvannut pysyä erossa muista. Se tarkoitti, että Lily teki väärin vihoitellessaan. Mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että Lilyyn oli sattunut enemmän kuin hän oli edes aluksi huomannut, ja että se oli Joceyn syytä.
Vaikka Lily tiesi, että hänen olisi kannattanut vain poistua paikalta kuten aikaisemminkin, hän ei voinut vastustaa kiusausta katsoa Joceyta silmiin. Hän halusi Joceyn jollakin tasolla ymmärtävän, miltä hänestä tuntui, vaikka toisaalta se olikin juuri se asia minkä Lily halusi kätkeä muulta maailmalta.
Kohottaessaan katseensa hän huomasi olevansa vähällä itkeä, ja sen saattoi huomata hänen silmistään. Hitto.

[Darcy]

Jocey pyöräytti silmiään turhautuneena ja pysyi kumartuneena pöydän ylle, lähemmäs Lilyä. Tytön asenne oli aivan liian viileä. Jokin Lilyn sanoissa sai hänet silti hiljenemään hetkeksi: keneltä muulta Jocey muka voisi asiaa kysyä? Liittyikö tämä siis johonkuhun muuhunkin? Eli hän ei ollut tehnyt maailman suurinta virhettä yksinään?
"Kyllä sinä tiedät, mistä puhun. Voitko muka rehellisesti sanoa, että olet etääntynyt minusta ihan omaksi huviksesi?", Jocey tivasi lisää, laittaen samalla merkille, kuinka Lily alkoi kerätä koulukamppeitaan kasaan ja valmistella lähtöä. Ehei, tyttö ei poistuisi minnekään ennen kuin hän saisi vastauksia - tämä selvitettäisiin tässä ja nyt, eikä vuoden päästä. Lilyllä oli selvästi jäänyt jotain hampaankoloon heidän suhteensa, sillä tytön käytös kertoi paljon. Ei tämä oikeasti ollut noin kylmä, kuin miltä nyt halusi vaikuttaa ja Jocey tiesi sen. Hän tuijotti tyttöä vaativasti pöydän ylitse, yrittäen hakea katsekontaktia tuloksetta. Lily oli kuitenkin päättänyt vältellä hänen katsettaan viimeiseen asti, ja se sai pojan turhautumaan entisestään.
Miten hän voisi koskaan hyvittää tai pyytää anteeksi, jos hän ei tiennyt mikä mättäsi?

Suunnilleen sillä hetkellä Lily vihdoin kohotti katseensa ja hetken verran heidän silmänsä kohtasivat. Jocey oli odottanut näkevänsä vähintään tympääntyneen ja tunnekylmän katseen, sillä siltä tyttö äänensä puolesta oli kuulostanut. Pieni hämmennys kuitenkin valtasi hänet, kun takaisin katsoivatkin surumieliset silmät, joiden ilmettä katsoessa huomasi, että Lily oli vähällä itkeä. Joceyn sydän jätti pari lyöntiä väliin silkasta hämmennyksestä - miksi Lily näytti tuolta? Oliko hän oikeasti tehnyt jotain näin pahaa? Missä vaiheessa hän oli ehtinyt toista satuttaa?
"Lily, mikä on?", hän kysyi huolestuneena. "Kerro minulle. En päästä sinua lähtemään ennen kuin kerrot."
Jocey kohotti toisen kätensä pöydän ylitse ja tarttui Lilyä ranteesta, jottei tämä pääsisi karkaamaan. Tyttö saisi vaikka lyödä häntä, ihan mitä vain, mutta Jocey ei kestänyt vain katsoa vierestä ja arvuutella virheitään. Sillä mitä ilmeisimmän hän tosiaan oli tehnyt jotain, mikä ei ollut ihan pieni asia, kun se kerran sai Lilyssä tällaisen reaktion aikaan.

Jocey katsoi tyttöä silmiin pyytävästi, jopa hieman anovasti. Hänen täytyisi saada tietää. Hän oli luultavasti tyhmä ja täysin aivoton, kun ei itse muistanut mitä oli sattunut tekemään - tai sitten asia ei ollut hänelle itselleen henkilökohtaisesti niin kova kolaus kuin Lilylle, siksi hän ei ymmärtänyt sen vaikutusta tyttöön. Mitä se voisi olla? Se liittyi johonkin toiseen... Cass?
"Liittyykö tämä Cassiin? Lily, kerro minulle. Nyt", Jocey kysyi jo käskevällä äänellä. Tällainen jos mikä oli turhauttavaa arvailua.

[Agitha]

Lily ei vastannut mitään Joceyn kysymyksiin, vaan keskittyi pakkaamaan tavaroitaan. Muistiinpanot katosivat mustaan koululaukkuun hieman huolimattomasti, mutta niistä ei olisi paljoa apua kuitenkaan. Sekin, että opiskelusta oli tullut Lilylle pakkopullaa, oli Joceyn syytä. Ei yksin hänen, mutta Chetia tai Cassia Lily ei voinut syyttää, sillä eihän tunteille voinut mitään. Chet palvoi häntä siinä missä Cass vihasi, mutta vain Jocey oli tietoisesti (tai ehkä osittain tiedostamattaankin) pettänyt hänet.

Kohottaessaan katseensa Joceyyn Lily huomasi heti, että poika oli huomannut saman kuin hänkin. Sen, että hän ei yksinkertaisesti kyennyt pidättelemään itkuaan, ja että se näkyi hänen kasvoiltaan. Hän inhosi itkemistä, sillä se sai ihmiset säälimään häntä, mutta tällä kertaa hän melkein toivoi, että hänen surkea olemuksensa satuttaisi Joceyta edes hieman. Hän ansaitsisi sen.
Lily ei kuitenkaan luovuttanut, vaan käänsi taas katseensa pois ja nieli kyynelensä. Niitä toinen ei ansainnut. Itkemisen sijaan hän jatkoi laukkunsa pakkaamista kiinnittämättä Joceyyn tai tämän kysymyksiin enempää huomiota.
Samaan aikaan kun Lily oli saanut tavaransa pakattua ja nousi lähteäkseen, Jocey tarttui häntä ranteesta estääkseen hänen lähtönsä. Hän ei viitsinyt riuhtoa itseään irti, sillä se olisi ollut juuri sitä tunteellista ja draamaattista käyttäytymistä, jota hän yritti välttää. Jocey siis halusi puhua. Puhukoon sitten.
Kun Jocey arvasi asian liityvän Cassiin, Lily säpsähti silkasta yllätyksestä. Poika siis tiesi, mistä kaikki johtui, eikä ollut silti tehnyt mitään asian eteen? Siksikö, että hän valitsi sittenkin mieluummin Cassin? Miksei hän siinä tapauksessa voinut antaa Lilyn olla rauhassa?
Lily piti hetken ajan suunsa tiukasti kiinni ja katsoi kaikkialle muaalle paitsi Joceyyn kulmiaan hieman kurtistaen.
"Jos sinä kerran tiedät mistä tämä johtuu niin miksi sinä sitten kyselet siinä?" hän kysyi sitten tullessaan siihen lopputulokseen, ettei kuitenkaan voisi pysyä hiljaa loputtomiin. Etenkään, kun Jocey piti häntä otteessaan eikä näyttänyt haluavan päästää häntä menemään. "Kiusaa vaikka Cassia, ja jätä minut rauhaan."

[Darcy]

Okei, se siis liittyi Cassiin.
"Luuletko että kyselisin, jos tietäisin", Jocey vastasi, tutkien tyttöä katseellaan. Tässä täytyi nyt olla jokin linkki, jokin pieni vihje, jonka kautta hän ymmärtäisi, mikä sai Lilyn käyttäytymään näin... Mitä hän oli tehnyt, mikä liittyi Cassiin? Äh, arvailu oli typerää - miksi hemmetissä naiset olivat niin vaikeita ja monimutkaisia? Asioista piti tehdä aina numero.
"Haluat siis oikeasti, että jätän sinut rauhaan? Sitäkö sinä oikeasti haluat?"
Jocey kohotti kulmiaan kysyvästi, muttei irrottanut otettaan Lilyn ranteesta. Tyttö sanoi, että hänet pitäisi jättää rauhaan, mutta tämä oli nähty ennenkin. Suoraan käännettynä lause kuulosti siis lähinnä siltä, että Lily halusi itsekin selvittää asian, joskaan ei tehdä sitä Joceylle helpoksi.

"Jos voit katsoa minua silmiin ja sanoa, että haluat minun jättävän sinut rauhaan, minä uskon.
Jocey hölläsi hieman otettaan Lilyn ranteen ympäriltä, pitäen kuitenkin kiinni.
"Lupaan, etten häiritse sinua enää. Sano se, sano se päin naamaa."
Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta lähteä kiusaamaan Cassieta olemassaolollaan - heidän juttunsa oli jo kuopattu, johan tässä oli tullut selväksi, etteivät he sopineet yhteen kuin palapelin palat. Jos oli olemassa jokin asia, joka Jocey inhosi ylitse kaiken muun, se oli monimutkaisuus. Hänen pinnansa ei kerta kaikkiaan jaksanut revetä niin pitkäksi, että hän olisi kyennyt pitkäjänteiseen yhdessäeloon sellaisen ihmisen kanssa, joka mutkisti asioita. Lily oli aina aikaisemmin ollut suora ja selkeä, mutta nyt Jocey tunsi samaa turhautuneisuutta kuin Cassien seurassa.
Miksi ihmeessä kaikki oli aina niin hemmetin vaikeaa? Miksei hän vain voinut mennä ja tulla, tehdä ja jättää tekemättä ilman, että joku loukkaantuisi?

"Lily ihan totta, jos olen jotain tehnyt, en ole tosiaankaan tarkoittanut sitä", Jocey yritti vielä maanitella tyttöä, vaikka tilanne näyttikin nyt pahasti siltä, että Lily pian heittäisi häntä kirjalla ja ajaisi tiehensä.

[Agitha]

Lily piti itsepäisesti suunsa kiinni, eikä vastannut mihinkään Joceyn esittämistä kysymyksistä. Hän tuijotti jonnekin kaukaisuuteen, ja vaikka hän kuuli joka sanan harvinaisen hyvin, hän käyttäytyi kuin toista ei olisi ollut olemassakaan.
Kun Jocey pyysi häntä käskemään pojan lähteä pois, Lily puraisi huultaan ja kurtisti hieman kulmiaan, mutta ei vieläkään kääntänyt katsettaan takaisin toiseen. Hän olisi mielellään sanonut ne sanat, jotka saisivat Joceyn jättämään hänet rauhaan, mutta jopa vihaisena hän tiesi, ettei se ollut sitä mitä hän todella halusi. Jos hän olisi halunnut Joceyn katoavan ja jättävän hänet rauhaan lopullisesti, hän olisi etääntynyt pojasta rauhallisesti ja hiljalleen. Hänen sen hetkinen käytöksensä oli huomionhakuista ja lapsellista, ja omalla tavallaan hän oli tiennyt, että jossain vaiheessa hänen olisi pakko selvittää asia. Hän ei voinut vältellä Joceyn kanssa puhumista lopullisesti, eikä myöskään poistaa sitä ikävää ja mustasukkaista tunnetta, jonka toinen hänessä herätti. Ja siitä huolimatta Lily olisi vain halunnut poistua paikalta ja unohtaa koko tapahtumasarjan. Juuri tällaisten tilanteiden takia hän ei halunnut sekaantua ihmissuhdekiemuroihin. Ensi kerralla hän valitsisi miehen, josta hän ei joutuisi kilpailemaan ja joka pitäisi vain Lilysta.
Ajatus oli tavallaan masentava, ja se sai Lilyn huokaamaan itsekseen. Hän oli jo vähällä yksinkertaisesti ravistaa Joceyn käden irti ranteestaan, ja painua tiehensä sanomatta mitään, mutta pojan viimeiset sanat saivat hänet valpastumaan. Jocey ei siis sittenkään muistanut, mitä hän oli tehnyt? Ei vaikka Lily oli vihjannut ongelman liittyvän Cassiin? Niinkö merkityksettömiä hellyydenosoitukset ja suudelmat hänelle olivat, että hän oli jopa unohtanut nuoleskelleensa Cassin kanssa? Niinkö paljon myös Lily oli Joceylle merkinnyt? Pätikö "en tarkoittanut sitä" samalla tavalla myös Lilyyn kuin Cassiin?
Lily mulkaisi Joceyta murhaavasti.
"Miten sinä voit sanoa noin?" hän kivahti. "Oletko sinä ihan oikeasti noin kylmä, että et muista sellaisia asioita? Niinkö paljon niillä on merkitystä sinulle?"
Lily riuhtaisi kätensä irti Joceyn otteesta, mutta ei poistunut paikalta. Hyvä on, hän kertoisi Joceylle missä oli mennyt vikaan.
"Sinä nuoleskelit Cassin kanssa", hän syytti. "Leirillä. Minä näin teidät. Suutelit häntä sen jälkeen, kun me..."
Lily ei koskaan päättänyt lausettaan. Hän ei edelleenkään tiennyt, mitä teltassa ja sitä ennen oikeasti oli tapahtunut, mutta ilmeisesti hän oli luullut liikoja. Joceyhan ei ollut tarkoittanut varmaan sitäkään.

[Darcy]

Lilyn murhaava mulkaisu sai Joceyn kohottamaan kulmiaan: vihdoinkin reaktio !
Tarkoittiko se, että hän oli kylmä, jos ei muistanut jokaista tekemäänsä virhettä ja pyytänyt niitä anteeksi, vaikkei edes tiennyt mitä oli tehnyt? Oli olemassa paljon asioita, joita Jocey ei muistanut. Ja yleensä unohtuneet asiat tuppasivat olemaan aina niitä, jotka hänen olisi pitänyt muistaa. Kuten tämäkin. Vihdoin ja viimein Lily kuitenkin suostui raottamaan ongelman ydintä: leiri ja Cass, metsikössä, illalla. No johan kirkastui. Joceyn kasvoilla kävi ymmärryksestä kielivä ilme, mutta se vaihtui pian hämmentyneeseen, kun Lily jätti lauseensa kesken.
Oliko tyttö hänelle palavasti vihainen tämän asian takia? Mutta eihän pieni hempeä suukko Cassien kanssa ollut merkinnyt mitään - se oli vain todistanut sen, ettei Cass ollut se henkilö, jonka kanssa Jocey näki itsensä mieluummin.

"Lily, se ei ollut mitään, ei yhtään mitään", hän totesi tytölle. "Sinulta jäi näkemättä kokonaan se osa, kun kerroin, että sinä merkitset enemmän."
Miten ajoitukset saattoivatkaan aina osua niin nappiin? Lily oli taatusti ilmestynyt paikalle juuri parahiksi näkemään, kun Cass leikki Juliaa ja esitti legendaarisen suutelokohtauksen. Voi tätä väärinkäsitysten määrää. Toisaalta, Joceyn äänestä paistoi myös hienoinen helpotus - jos ongelma oli oikeasti näin mitätön, mitä he tässä oikein selvittelivät? Hänelle itselleen oli ainakin päivän selvää, että Lily oli tärkeämpi ja juuri se, jonka hän halusi sillä hetkellä. Cass oli ollut mukava, oikein mukava, mutta heidän aikansa oli jo jäänyt jälkeen nykyisyydestä.
"Ihan totta, se ei ollut sitä miltä luulit sen olevan", Jocey sanoi ja kiristi otettaan tytön käsivarresta uudelleen. Nyt kun he olivat päässeet jo näin pitkälle, hän ei antaisi Lilyn enää karata. Tämä ongelma ratkeaisi kohta, eikä hänen tarvitsisi enää katsella viileää ja etäistä Lilyä, joka käyttäytyi kuin Jocey olisi tehnyt elämää suuremman rikkeen.

Yksi pieni suukko sinne tai tänne, eikö vain? Miksi naisille tällaisten asioiden käsitteleminen tuntui aina olevan niin vaikeaa? Miten hän saisi tytön ymmärtämään, että hän oli laittanut välinsä poikki Cassiin ihan vain Lilyn takia ja siksi, että selvästikin tunsi tätä kohtaan paljon enemmän? Eikö se ollutkaan itsestään selvää?

[Agitha]

No, ainakin Jocey vihdoin ja viimein osoitti muistamisen merkkejä. Paljon se oli vaatinutkin. Sääli vain, etteivät pojan selitykset olleet kovin kattavia ja vakuuttavia.
"Miten sinä voit sanoa, että se ei ollut mitään, kun minä näin mitä tapahtui?" Lily kysyi tiukkaan äänensävyyn. "Seuraavaksi varmaan yrität väittää, että Cass antoi sinulle tekohengitystä, tai että olit siinä vastoin tahtoasi! Ja sitten sanot, että olen erehtynyt henkilöstä, eikö niin? Nämä selitykset on kuultu ennenkin!"
Lily käyttäytyi kuin ei olisi kuullut Joceyn viimeistä lausetta. Sitä, jossa hän vakuutti Lilyn merkitsevän hänelle Cassia enemmän, ja että hän oli jo tehnyt asian selväksi pojalle. Jollain tasolla se oli ihana ja helpottava asia kuulla, mutta Lily ei tahtonut antaa tunteelle periksi. Jocey vain selitteli puolustellakseen itseään ja tekoaan. Oli se ollut vahinko tai ei, tuntui väärältä kutsua sitä erehdykseksi. Oliko Lilynkin vain ollut yksi erehdys muiden joukossa? Kukaan ei vain voinut päätyä suutelemaan toista ihmistä vahingossa! Jokaisen suukon takana oli jokin tarina. Miksi Jocey ja Cass edes olivat olleet metsässä kahden keskellä yötä?
"Mitä se sitten oli, jos se ei ollut sitä mitä minä näin?" Lily kivahti. "Mitä te sitten teitte siellä metässä kahdestaan keskellä yötä? Sienestitte lokakuussa vai?"
Jocey tarttui Lilya käsivarresta hieman aiempaa lujemmin, ikään kuin pitääkseen tytön aloillaan. Lily olisi mielellään lähtenyt tiehensä, sillä hän ei edes halunnut kuulla Joceyn selityksiä. Ne vain kaivaisivat pojan kuoppaa syvemmälle.
"Ymmärrätkö... Tajuatko sinä ollenkaan...?"
Miten paljon sinä minua satutit?
"Mikä idiootti sinä olet! Etkö sinä ymmärrä mitä sinä teit?"
Lilyn keho värähti nyyhkäyksen voimasta, mutta hän puri hampaansa yhteen jottei itkisi. Hän tärisi vähän, eikä hän kestäisi enää kauaa ilman kyyneleitä. Mutta niitä hän ei Joceylle soisi!
"Minä... Minä ihan oikeasti luulin..." Lily sanoi nyt hieman hiljaisemmalla äänellä, eikä osannut päättää lausettaan. Hetken aikaa hän oli kuvitellut, että Jocey haluaisi hänet. Hän oli antanut itselleen luvan ihastua, sillä se oli tuntunut mukavalta ja luonnolliselta. Hän oli jopa ryhtynyttaistelemaan kilpailemaan ihastuksensa huomiosta. Ja hän oli luullut voittaneensa, ja hän oli uskonut Joceyn sanoja.
"Minä ihan oikeasti pidin sinusta."
Sanat karkasivat Lilyn huulilta ennen kuin hän ehti hillitä itseään. Hän hillitsi edelleen itkunsa, mutta hetki hetkeltä se kävi vaikeammaksi, etenkin kun Lily katsoi Joceyta silmiin.

[Darcy]

Tekohengitystä? Erehtyi henkilöstä? Ei, ei, ei. Miksi Lily käsitti asian nyt aivan päälaelleen? Tyttö selvästi luuli Joceyn vain heittävän selityksiä päästään vain huvin vuoksi ja pitävän häntä pilkkanaan ihan omaa ilkeyttään.
"Lily, nämä eivät ole selityksiä, kuuntele nyt", poika käski jo hieman terävämmällä äänellä saadakseen Lilyn hiljenemään. Tyttö kuitenkin jatkoi syyttäviä sanojaan ja kysyi seuraavaksi, mitä metsässä oikeasti oli tapahtunut. No, siihen olisi helppo vastata. Jocey oli jo avaamassa suutaan kertoakseen, mutta Lily ei antanut hänelle puheenvuoroa.
Mikä idiootti sinä olet! Etkö sinä ymmärrä mitä sinä teit?
Oikeastaan, tällä hetkellä Jocey tunsi itsensä idiootiksi, sillä hän ei tosiaankaan ymmärtänyt. Hänen olisi kaikesta päätellen kuulunut ymmärtää, mutta näin ei vain nyt ollut. Pahoillaan hän kyllä oli, paljonkin.

Jokin Lilyn viimeisimmissä sanoissa särähti korvaan inhottavasti. Tyttö käytti puhuessaan imperfektiä, aivan kuin Jocey olisi jo kuulunut muinaishistoriaan. Se sai hänet irvistämään, eikö Lilyllä muka ollut enää mitään tunteita pelissä? Varmasti oli, toinenhan jo melkein itki, sen näki kasvoista.
"Minä lähdin illalla kävelylle ja törmäsin Cassieen sattumalta", Jocey kertoi lyhyesti. Toki hän olisi voinut selittää yksityiskohtaisen selonteon heidän jokaisesta liikkeestään, hänen jalkansa viiltäneestä lasinsirusta, tupakan pummimisesta ja sen iltaisista puheenaiheista, mutta jotenkin se ei nyt tuntunut järkevimmältä.
"Älä sano että pidit. Älä, koska en usko sinua."

Mahdollisista vastusteluista huolimatta Jocey veti Lilyn lähemmäs ja päästi irti tytön ranteesta, kietoen kätensä tämän hennon vartalon ympärille.
"Minä ihan totta välitän sinusta ja yritin kertoa sen Cassille. Homma ei mennyt ihan niin kauniisti kuin piti, mutta lopputulos oli kuitenkin se, johon tähtäsin", hän sanoi, painaen päänsä Lilyn hiusten sekaan. Oli hassua vakuutella toinen ihminen uskoman, että Jocey oikeasti välitti - jos piti myöntää, tämä ei ollut hänen ominta alaansa. Lily oli reagoinut ihmeen vahvasti yhteen pieneen huulten kosketukseen metsässä, mikä oli sekin jo hieman hämmentävää.

[Agitha]

"Ai sinä vain törmäsit häneen? Ja sitten te vain kaaduitte päällekäin suutelemaan pusikkoon, ihan vain vahingossa?" Lily puuskahti epäuskoisena. Hän olisi halunnut tarttua myös siihen yksityiskohtaan, että Jocey vain muka sattui lähtemään kävelylle keskellä yötä koulun järjestestämällä leirillä, mutta siihen hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Myös Lily oli ollut metsässä silloin, silminnäkijänä.
Pojan seuraavat sanat saivat tytön taas kurtistamaan kulmiaan ja puremaan hampaitaan yhteen. Hän oli hetken hiljaa tietämättä mitä vastata.
"Mutta minä ihan oikeasti pidin", hän totesi lopulta yksinkertaisesti. Se saisi kkäydä vastauksesta, sillä juuri nyt hän ei halunnut ryhtyä selittelemään Joceylle, että jos poika ei olisi kussut mahdollisuuksiaan, hän pitäisi tästä edelleen.
Ennen kuin Lily ehti pinkoa pakoon, Jocey oli jo vetänyt hänet lähelleen ja kietonut kätensä hänen ympärilleen. Pojan tuttu tuoksu ja lämmin keho toivat muistoja mieleen, ja se sai Lilyn entistä surullisemmaksi. Kun hän muisti ne muutamat hetket jotka he olivat viettäneet yhdessä, hän tunsi olonsa entistä petetymmäksi. Ja se sai hänet entistä vihaisemmaksi Joceylle.
Hän riuhtaisi itsensä irti Joceyn otteesta, ja käänsi pojalle selkänsä jääden kuitenkin seisomaan niille sijoilleen.
Että Jocey ihan oikeasti välitti Lilysta.
Lily kieltäytyi uskomasta toisen sanoja. Jollakin tasolla hän tiesi Joceyn puhuvan totta, sillä poika ei ollut tyhjää puhuvaa tyyppiä, mutta hän ei halunnut ajatella niiden pitävän paikkaansa. Hän oli liian pettynyt, ja jos hän uskoisi Joceyn oikeasti välittävän, hän pettyisi vielä pahemmin.
"Jos sinä oikeasti välittäisit, et sinä..."
Et sinä mitä? Jos Joceyn selitykset vahingosta vain pitäisivät paikkansa, hän oli muuten toiminut juuri kuiten hänen olisi pitänytkin. Sääli vain, että edes Jocey ei voinut suudella toista vahingossa. Vaikka eiväthän he olleet edes sopineet mitään...
"Antaisit minun vain olla!" Lily kivahti, eikä edelleenkään kääntänyt kasvojaan poikaa kohti. Hänen tahtomattaan kyynelet vierivät hänen poskilleen, ja Lily yritti hengittää syvään estääkseen kehoa vavisuttavan nyyhkäykset.
"En minä halua kuulla mitään selityksiä, unohdetaan vain koko juttu!"

[Darcy]

Lily käyttäytyi kuin mikäkin sähikäinen ja riuhtaisi itsensä irti Joceyn otteesta, jääden seisomaan selkä häneen päin. Jos hän oikeasti välittäisi, hän ei mitä? Mitä Lily oli ollut sanomassa? Ilmeisesti jotain, joka ei sopinutkaan tähän hetkeen, sillä tyttö jätti lauseen lopun ärsyttävästi auki ja hiljeni hetkeksi. Se hetki ei kuitenkaan kestänyt kauaa ja pian Lily kehotti häntä uudemman kerran lähtemään ja jättämään asian sikseen.
"Sitäkö sinä ihan oikeasti haluat? Että tätä ei selvitetä koskaan?", Jocey puuskahti tytön äksyilylle. Hän ei ollut sokea, ja huomasi kyllä että toinen itki: sen näki värähtävästi kehosta. Mutta mitä hän muka kykeni tekemään lohdutukseksi, jos Lily ei halunnut edes selvittää koko hommaa? Tyttö vain työnsi hänet kauemmas ja halusi itkeä yksinään, eikä antanut edes mahdollisuutta.
Joten mitä, mitä ihmettä Jocey muka kykenisi tekemään?

"Okei, hyvä, unohdetaan sitten, jos kerran haluat", hän lopulta vastasi, tavoitellen äänellään neutraalia sävyä. Jos Lily ei kerran halunnut vastauksia tai antaa hänelle tilaisuutta kertoa mitään, ei tässä muutakaan voinut. Koskeminen ei ilmeisesti käynyt päinsä, sillä tyttö vain karkasi pois hänen ulottuviltaan. Mikä tässä koko hommassa oli ideana?
Jocey astui askeleen kauemmas selkänsä hänelle kääntäneestä Lilystä ja istuutui takaisin tuolille, jonka oli hetkeä aikaisemmin vetänyt esiin itseään varten. Ei hän lähtisi minnekään, mutta turhaa kai oli jankuttaa ja maanitella, jos tyttö ei kerran itse halunnut puhua. Avatkoot siis suunsa sitten kun mieli teki, Jocey ei aikonut pakottaa. Hän piti katseensa Lilyn selässä, tarkkaillen tytön liikkeitä, istuen aivan hiljaa ja vain odottaen.
Jos Lily oikeasti halusi, tyttö voisi nyt vain juosta pois - edes Jocey ei omannut niin nopeita refleksejä, että olisi saanut tytön kiinni tältä etäisyydeltä.

[Agitha]

Lily ei taaskaan vastannut mitään Joceyn kysymykseen, pyyhkäisi vain kyynelet vaivihkaa poskiltaan. Kun hän kuuli pojan istuvan alas tuolille ja jäävän niille sijoilleen, hän tunsi pettyvänsä hieman. Hän oli huomaamattaan odottanut, että Jocey yrittäisi enemmän. Ainakin pyytäisi anteeksi tekoaan, ja muistaisi mitä oli tehnyt. Ehkä pyytänyt uutta mahdollisuutta. Mutta hän ei tehnyt mitään, istui vain aloillaan.
Lily veti syvään henkeä rauhoittaukseen, ja suoristi sitten ryhtinsä. Sanomatta sanaakaan hän asteli rivakasti ruokalan oville, ja astui niistä ulos.
Aulassa ei ollut muita oppilaita, ja Lily nojasi seinään huokaisten. Häntä itketti edelleen, mutta hän nieli kyyneleensä urheasti, ja seisoi hetken paikallaan pää painuksissa. Oli hyvä, ettei paikalla ollut ketään muuta, sillä itkeminen oli hänelle heikkouden merkki. Vaikka hän itkikin helposti, hän ei koskaan antanut periksi itkulle ennen kuin oli yksin, ja silloinkin hän hillitsi itsensä. Hän tarvitsi omaa aikaa rauhoittua, sillä Joceyn näkeminen saisi hänen istunsa kestämään loputtomiin.
Hiljalleen Lily sai itsensä rauhoiteltua. Lähimailla ei ollut peiliä josta hän olisi voinut tarkastaa ulkomuotonsa, mutta hän kuivasi poskensa, sitoi hiuksensa uudelleen ponihännälle näyttääkseen hieman siistimmältä. Toisaalta hän ei halunnut näyttää Joceylle, kuinka paljon poika oli häntä satuttanut, mutta toisaalta hän ei halunnut myöskään peitellä totuutta. Jocey oli saanut hänet itkemään. Oliko hän nyt tyytyväinen?
Huokaisten vielä kerran syvään tasatakseen hengityksensä Lily asteli takaisin ruokasaliin. Nopea vilkaisu kelloon kertoi, että hän ei ollut ollut poissa minuuttiakaan, mikä oli tavallaan ihan hyvä asia. Ainakan Jocey ei ollut ehtinyt vielä karata minnekään. Jos poika olisi poistunut paikalta, asiat olisivat muuttuneet entistä monimutkaisemmiksi, ja sitä Lily ei tahtonut. Sisimmässään hän halusi edelleen selvittää heidän välinsä.
Hän seisahtui Joceyn eteen sopivan välimatkan päähän, ja mietti hetken mitä sanoisi.
"Mitä nyt tehdään?" hän kysyi sitten keksimättä mitään parempaakaan. Hänen äänensä kuulosti hieman tukkoiselta, mutta ainakin hänen puheensa oli selvää.

[Darcy]

Kun Lily poistui paikalta sanaakaan sanomatta, Joceyn valtasi kummallinen tunne. Sitä oli vaikea nimetä, mutta se tuntui kirpeänä makuna suussa. Koko hommasta oli jäänyt aivan liikaa hampaankoloon kummallekin, eikä asiaa auttanut ollenkaan se, että Lily halusi karata paikalta, eikä suostunut juttelemaan kuin kypsä ihminen. Jocey kääntyi hieman tuolissaan ja siirsi katseensa ruokalan seinään, jääden istumaan aloilleen. Ei hänellä kuitenkaan ollut kiire mihinkään, joten hän voisi aivan hyvin jäädä tähän vielä hetkeksi. Sitä paitsi, hänen piti ajatella... Oliko yksi mitätön suukko Cassin kanssa tosiaan aiheuttanut tällaisen draaman? Lilyn olisi pitänyt sanoa hänelle, jos halusi Joceyn olevan aloillaan. Hän oli persoona, joka muutenkin seilasi ympäriinsä ja teki spontaanisti sen mikä sillä hetkellä tuntui mukavalta, joten jos halusi saada jotain tuloksia aikaan, ei kannattanut olla hiljaa. Tietysti oli varmasti vaikeaa tunnustaa yhtään mitään, mutta Jocey ei valitettavasti kyennyt lukemaan ajatuksia. Eikä hän mahtanut mitään omalle persoonalleen, Lilyn olisi joko kestettävä se tai hyljättävä kokonaan.

Jocey oli ehtinyt parin minuutin aikana vaipua mietteisiinsä, eikä hän edes ensin tajunnut, että Lily oli tullut takaisin. Tyttö kuitenkin pysähtyi hänen eteensä ja osui suoraan katseen linjalle, jolloin Jocey nojautui hieman taaksepäin ja siirsi katseensa toisen silmiin.
Mitä nyt tehdään? Se oli hyvä kysymys.
"No, aloitetaan siitä, että sinä tulit takaisin - ilmeisesti haluat selvittää tämän?", hän aloitti, katsoen tyttöä kysyvästi. Lilyn ääni oli hieman painunut, ilmeisesti itkemisestä, mutta tämä yritti peittää sen hyvin.

"Sinun olisi kannattanut heti tulla huutamaan minulle naama punaisena, jos sinua kerran jäi kaivelemaan se suukko Cassin kanssa... Teltassa kaikki vain vaikutti siltä, että et ollut vielä ihan täysin varma, haluatko tämän menevän pidemmälle."
Olihan Lily tietysti tunnustanut tunteitaan, mutta ei Jocey silti ollut saanut sitä vaikutelmaa, että tyttö halusi palavasti pitää hänet poissa muiden luota. Tunnelma oli ollut kummallinen, kumpikaan ei ollut sanonut mitään syvällisempää, mutta tunteiden ilmaisu oli kuitenkin toiminut. Eivätkä he olleet sopineet yhtään mitään mihinkään suuntaan, joten seurustelua se ei kaiketi ollut. Ainakaan Joceyn mielestä.
"Minä ihan totta välitän sinusta, mutta olen sen verran typerä, etten tajua itsestäänselvyyksiä - ne täytyy vääntää rautalangasta."

[Agitha]

Lily sipaisi vaivaantuneena hiuksiaan.
"No, en minä ole ihminen joka haluaisi jättää mitään kesken..." hän mutisi. Tietenkin hän halusi saada asiaan jonkin selvyyden! Ei hänkään aikonut viettää koko eläänsä toista vältellen. Lily tiesi harvinaisen selvästi aloittaneensa koko jupakan ryhtymällä pakoilemaan Joceyta, mutta siitä huolimatta hänkin halusi saada asiaan selvyyden. Vaikka puhuminen olikin vaikeaa, hän halusi tulla johonkin lopputulokseen. Tarkoitti se sitten "vain kavereita" -tilannetta tai uusintayritystä.
Lilysta tuntui kuin hän olisi ollut olemattoman isoveljensä tai isänsä nuhdeltavana. Joceyn puheissa oli järkeä, eikä hän voinut muuta kuin myöntää toimineensa lapsellisti. Siitä huolimatta hän halusi puolustautua. Joceykaan ei ollut ollut oikeassa!
"Tiedän, mutta... Se vain..." Lily aloitti hypistellen toisella kädellään ponihännältä karanneita irtohiuksia. "Ei sellaisen jälkeen tee mieli puhua, okei?"
Jos Lily olisi toiminut niin rationaalisesti kuin hän yleensä toimi, hän mitä todennäköisimmin olisi marssinut suoraan Joceyn luokse ja vaatinut objektiivista selitystä. Ikävä kyllä hänkin oli ihminen, ja etenkin viimeaikoina hän oli ollut harvinaisen paljon tunteidensa riepoteltavana. Vaikka hän oli lähtenyt Joceyn matkaan lähinnä leikkimielisesti, hän oli huomaamattaan kiintynyt ideaan. Aluksi hän oli syyttänyt siitä kilpailua Cassin kanssa, sillä hän hakkasi pojan mielellään lajissa kuin lajissa. Sitten hän oli luullut sen johtuvan sopivista tilanteista ja omasta kokemattomuudestaan. Mutta vaikka Jocey oli suututtanut ja pettänyt hänet, se ei ollutkaan mennyt pois. Se sai Lilyn entistä vihaisemmaksi itselleen ja Joceylle.
Lily olisi mielellään kysynt Joceylta, kuinka paljon hän välitti. Välittikö poika hänestä samaan tapaan kuin Cassista tai Chetista, vai oliko hän jotain enemmän. Sillä hänelle Jocey oli alkanut merkitsi vähän enemmän. Lily ihastui harvoin, eikä hän useinkaan ollut asian suhteen kovin intohimoinen ja antoi sen mennä ohi ajan kanssa, mutta siitä huolimatta hän ei kyennnyt hallitsemaan tunteitaan.
"Sitä minä nyt yritän", Lily vastasi Joceyn kehoittaessa häntä köyttämään pojan rautalangalla aina tarpeen tullen. "Minä... Siis..."
Miksi puhuminen oli niin vaikeaa?
"En vain tiedä mitä nyt pitäisi tehä. Tai siis kun... Sinä sanot että sinä välität ja... En vain tiedä."
Kaikki olisi paljon helpompaa, jos Jocey vain olisi suuttunut hänelle, tai käyttäytynyt jollain muulla tapaa tunteellisesti. Sen sijaan hän vain istui paikallaan ja antoi Lilyn kieriskellä vaihtelevissa tunteissaan.