Don't kill the messenger

[Darcy]

Oli kieltämättä totta, ettei Jocey ilmeisestikään osannut pitää muita kovin suuressa arvossa. Lily vahvisti Renin valmiit ajatukset sanomalla, ettei kyse ollut siitä, että tyttö olisi ollut blondille jotenkin korvaamaton. Toisaalta hän ei voinut olla tuntematta lievää myötätuntoa Lilyä kohtaan, mutta...
Äh, selvittäköön itse ongelmansa, ei ollut hänen työnsä saada Jocey järkiinsä - sitä tuskin tapahtuisi koskaan, ei vaikka kuinka yrittäisi. Menetetty tapaus, jos näin julmasti saattoi asiaa kuvailla.
"No käytä jotain käänteispsykologiaa, tiedän, että osaat aivan varmasti olla henkisesti ärsyttävä", Ren totesi viileästi. Tytöt olivat aina niitä, jotka satuttivat muita henkisellä väkivallallaan, vaikkeivät välttämättä kyenneet iskemään toiselta tajua kankaalle nyrkein. Eiköhän Lilykin osaisi tämän jalon lajin kuten muut lajikumppaninsa.

"Parasta vain uskoa. Voit mennä ihan itse kysymään Chetiltä, jos asia sinua mietityttää", Ren vastasi Lilyn kiihtyneeseen sanatulvaan siitä, ettei Joceyn ja Chetin välillä ollut kerta kaikkiaan voinut olla yhtikäs mitään.
"Hän on ehkä suurimman osan ajastaan läpinäkyvä, mutta ilmeisesti tällaisten asioiden salaaminen luonnistuu silti oikein mallikkaasti."
Häpeä ja katumus sai usein jopa nekin ihmiset vaikenemaan visusti, jotka muissa tapauksissa olisivat hölpöttäneet ohi suunsa tai antaneet itsensä ilmi muilla tavoin. Tosin mistäpä Ren tiesi Chetin syitä hiljenemiseen, ei hän ollut jaksanut kysyä - eiköhän hänelle viimeaikoina ollut käynyt ihan tarpeeksi selväksi se, ettei hän ilmeisestikään ollut sen arvoinen, että Chet olisi viitsinyt pyrkiä rehellisyyteen saatikka sitten pitämään tyhjän päänsä poissa tämänkaltaisista asioista. Se tosiasia iski kasvoihin aina vain uudelleen, eikä Ren viitsinyt harata vastaan; parempi vain hyväksyä ja oppia elämään sen kanssa.
Ei elämä tähän kaatuisi.

[Agitha]

"Ja mitähän sinä luulet, että tapahtuu, jos minä rupean henkisesti ärsyttäväksi? Jos Joceyn pikkuinen sielu joutuu paineen alle, se pakenee! Ainoa mahdollisuus on sitoa hänet kiinni ja saarnata kuin äiti kurittomalle pojalle, ja silloinkin viesti menee ohi korvien! Jocey ei vain tajua!"
Lilylla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia saada Joceyta ymmärtämään. Jocey ei yksinkertaisesti kuunnellut, jos hänelle tarkoitettu viesti ei ollut häntä miellyttävä. Hän sulki korvansa ja silmänsä, hankkiutui epämiellyttävästä ärsykkeestä eroon rahalla tai vallalla, ja jatkoi elämäänsä autuaan tietämättömänä muiden tunteista. Ei, eihän se ollut Joceyn ongelma. Ja jos Lily yrittäisi tehdä siitä sellainen, poika luikkisi karkuun.
Olisiko fyysinen väkivalta ainoa tapa saada Jocey kuuntelemaan? Toivottavasti ei. Lily koki olevansa enimmäkseen sivistynyt ja moderni englantilainen, joka ratkaisi riidat epäbarbaarimaisin keinoin. Hän ei tahtonut fyysisesti satuttaa, mutta...
Miksi ihmeessä hän ajatteli, kuin olisi yrittänyt palkata palkkamurhaajan Joceyn perään? Ehkä siksi, että se oli aika hyvä idea... Joskin hieman kaukaa haettu.
"Me molemmat tiedämme, että Chet on henkiseltä kehitykseltään suunnilleen 5-vuotiaan tasolla", Lily selitti sitten hieman rauhallisemmin käytettyään lyhyen hetken tunteittensa tasaamiseen. Hän oli järkevä tyttö, eikä toiminut tunteiden vallassa. Palkkamurhaajan palkkaamisessa ei ollut mitään järkevää. "Ei häntä voi syyttää mistään, raukka ajelehtii ympäriinsä kuin lehti tuulessa! Jos joku tähän on syyllinen, niin Jocey."
Lily oli vaistoavinaan, ette Renkään ollut aivan niin sinut asian kanssa, kuin antoi ymmärtää. Täytyihän hänen todella välittää Chetistä, että ryhtyi suhteeseen hänen kanssaan. Ihan jokainen ei sellaisiin ponnisteluihin pystynyt. Se oli tosirakkautta!
Ja hänen ja Joceyn tilanne taas...
"Äh! Mitä hittoa minä teen Joceyn kanssa?" hän älähti, ja haroi hiuksiaan epätoivoisena.

[Darcy]

Lilyn säälittävä puhe siitä, että Jocey luikkisi karkuun heti pientenkin epäkohtien ilmetessä eteen, herätti Renissä jälleen kerran myötätuntoa. Mistä lähtien hän oli tuntenut myötätuntoa Lilyä kohtaan? Kaikista ihmisistä juuri Lilyä?
"Tuossa kohtaa kannattaa varmaan ihan tosissaan miettiä, onko Jocey sinun energiasi arvoinen, jos hän ei kerran viitsi yrittää muuttaa itseään."
...Ja nytkö hän yritti lohduttaa tyttöä? Mitä helvettiä? Tänään ei ilmeisesti ollut hänen päivänsä, ei sitten alkuunkaan.
Chet saattoi olla viisivuotiaan tasolla kehityksensä kanssa, mutta Ren olisi silti halunnut uskoa, että toinen olisi osannut edes hieman hahmottaa sitä, missä meni oikean ja väärän raja. Se tosin taisi olla liikaa toivottu. Hän ei vastannut mitään lehti tuulessa -kommenttiin, jätti sen vain huomioimatta kuin Lily ei olisi sitä koskaan sanonutkaan.

"Minä en tosiaankaan tiedä, turha minua katsoa", Ren totesi, kun Lily mietti ääneen mitä hemmettiä tekisi kurittoman poikaystävänsä kanssa. "Samassa veneessä ilmeisesti ollaan; minulta alkaa loppua ymmärrys Chetin suhteen."
Tottahan se oli, mutta nyt hän sanoi sen ääneen ensimmäistä kertaa. Omaa huomiotaan hämmästyen Ren tuijotti hiuksiaan harovaa Lilyä hetken, ennen kuin huokaisi ja kääntyi ympäri, siirtyen takaisin pöydän ääreen. Hän nosti kaatamansa tuolin ylös lattialta, istuutuen sen laidalle.
"No, etköhän sitä jotain keksi, et selvästikään ole tyhmä", Ren sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, vilkaisten Lilyä. "Ehkä teille löytyy vielä joku yhteinen sävel, mistä sen tietää."
Olipa kannustavaa. Hienoa Ren, oikein hurmaavaa.

Aikaisempi vihaisuus ja puhti oli kadonnut jonnekin teille tietämättömille, ja tilalle oli vaihtunut väsymys. Ehkä hän voisi edes yrittää ymmärtää Lilyä, eihän tyttö selvästikään ollut tieten tahtoen tehnyt mitään, millä astui hänen varpailleen.

[Agitha]

Renin sanoissa oli järkeä.
"Äh... Niin pitäisi. Tosin olisi pitänyt miettiä jo aikaisemmin, koska tiesin tasan tarkkaan ensimmäisestä hetkestä lähtien, että näin tulisi käymään. Ja että se tulisi toistumaan, ja että tämä ei ole viimeistä kertaa nähnytkään!"
Ja niin Lily miettisikin. Mutta hän miettisi asian Joceylle päin naamaa niin, että poikakin tiesi tarkalleen, mitä hän tästä mietti. Asiat eivät toimineet näin, ja hän vääntäisi sen Joceylle vaikka rautalangasta. Suhteessa ollessa huonekavereita ei pussailtu tai lääpitty yli päätään, hitto vie!
Lily jätti näppärästi huomiotta edelleen sen seikan, että oli itse suudellut samaa henkilöä. Ja itseasiassa vähän enemmänkin... Vaan kukapa tiesi, mitä Joceysta vielä paljastuisi.
"Chet ei ole näin vallaton, älä huoli", Lily yritti lohduttaa onnistuen siinä hieman kömplösti. Hän ei tarkoittanut kuulostaa itsesääliseltä. "Hän sentään välittää sinusta oikeasti, eikä ole tehnyt mitään väärää."
No sekin oli tulkinnan varaista, sillä Chet tosiaan oli... Hmm... Nukkunut Lilyn kanssa, ja sitä rataa. Siitä tuskin kannatti mainita Renille, eikä Lily edes tiennyt, olivatko pojat olleet yhdessä jo silloin. Ei, tänään ei ollut sopiva päivä mainita kaikista muistakin ongelmista, jotka molemmilla pariskunnilla oli.
"Se yhteinen sävel jää kuultavaksi, mutta ajattelin ainakin yrittää. Jos tämä häiritsee sinuakin, niin puhu Chetin kanssa. Eiköhän asiat selviä teidän välillä ainakin", hän kehoitti sitten hieman paremmilla mielin Renin sanoista.
"Ja kiitos tiedosta, mukavaa että edes joku viitsii olla rehellinen", Lily sanoi sitten.
Keksimättä enää muuta järkevää sanottavaa uudelle tuttavalleen, jonka hän oli tavannun niin ikävissä merkeissä, Lily huokaisi, kohautti olkapäitään muka huolettomasti ja asteli Renin ohi.
"Menen haukkumaan Joceyn. Tsemppiä sinullekin!"
Ja niin hän tosiaan menikin, tosin muutaman mutkan kautta.

//Lily ooooout.//

[Darcy]

[ Nerokas lopetus agi ♥ ]

Jos Lily oli kerran tiennyt heti alusta alkaen, että näin kävisi, mikä järki koko hommassa oli ollut? Tosin kukapa Ren oli arvostelemaan, kun omakaan tilanne ei ollut ruusuilla tanssimista. Ehkä oli ollut loppujen lopuksi ihan hyvä, että hän oli törmännyt tyttöön juuri nyt - muutoin Lily tuskin olisi saanut tietää Joceyn menoista. Tai jos olisi, niin vasta muutaman vuoden päästä, sitten kun blondista olisi itsestään tuntunut turvalliselta sanoa se ääneen.
Ren kohotti kulmiaan ja nyökkäsi, kun Lilyn onneton lohdutusyritys ajautui karille heti alkuunsa. Sympatiaa toisesta selvästi löytyi, mutta sen ulosanti... No, nätisti sanottuna se ontui. Eikö tyttöjen olisi pitänyt olla tässä hyviä? Aika kärjistetty stereotypiä, mutta yleensä naishenkilöt osasivat lohdutustilanteet paremmin.
Ehkä poikkeus vahvistaisi säännön.

"Kyllä me puhumme, sitten kun minä jaksan tarttua härkää sarvista", Ren vastasi Lilyn sanoihin, että puhuminen saattaisi auttaa asioiden selvittämistä. Niinhän se usein teki, ja Chetin tapauksessa vielä useammin, mutta juuri tällä hetkellä hän ei ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut alkaa vääntää toiselle rautalankaa. Oli vain niin paljon helpompi kääntää tilanteelle selkänsä ja leikkiä kylmää.
Oliko hän ainut, vai oliko tämä kohtaaminen jotenkin... Outo?
Kumpikaan heistä ei tuntunut keksivän enää mitään järkevää sanottavaa, joten Lily katsoi parhaakseen poistua paikalta haukkumaan ja hakkaamaan Joceyn, jos pojan koskaan löytäisi. Ren katsoi tytön perään hetken aikaa, kunnes tämä katosi näköpiiristä hyllyjen taakse, ja kääntyi sitten takaisin pöydällä odottavan esseensä kimppuun.
Eiköhän kaikki selviäisi ajallaan, kun antoi asioiden vain loksahdella paikalleen.

[ Mitennii Lilyst ja Renist ei tuu bestiksii ? Kuka niin sano ? ]