Don't kill the messenger

[Agitha]

//Dara ja Ren... : DDD//

Lily istui oman tietokoneensa ääressä koulun kirjastossa, ja naputteli tehtäviä koneelleen laiskasti. Yleensä hän laiskotteli ollessaan pahalla tuulella, mutta tänään hänellä oli hyvä päivä. Hän oli vihdoin saanut selvitettyä ne järkyttävät ihmissuhdekiemurat, johon hän oli onnistunut itsensä sotkemaan, ja kaikki tuntui olevan hyvin. Cass touhotti milloin missäkin ja kenenkin kanssa, mutta se ei Lilya kiinnostanut. Chetilla näytti olevan jotain säätöä jonkun pojan kanssa, eikä hän ollut tehnyt itsemurhaa Lilyn antamien pakkien vuoksi. Ja Lily ja Jocey yrittivät olla yhdessä. Taas. Kaikki oli toistaiseksi ollutta ja mennyttä, maailma kulki taas tutulla radallaan, ja Lily olisi ehkä voinut nauraa tapahtuneelle, ellei hän olisi joutunut näkemään tapahtuman osapuolia päivittäin.
Lily nojasi taaksepäin tuolillaan, ja käsiään venytellen hän tarkasteli kirjoittamaansa tekstiä. Se oli sulavaa, se oli asiapitoista ja se oli oikeaoppisesti rakennettu. Yllättäen se kelpaisi opettajalle kuin opettajalle, ja Lily tunsi harvinaista tyytyväisyyttä niinkin yksinkertaisen tehtävän suorittamisesta.
Puutuneita käsiään ja selkäänsä venytellessään Lily sattui vilkaisemaan kirjaston kelloa, ja joutui harmikseen toteamaan, ettei päivällisaika ollut vieläkään koittanut. Lilylla oli terveen kasvavan tytön ruokahalu, vaikkei hän ollutkaan kasvanut enää muutamaan vuoteen. Hänen oli nälkä, mutta ei auttanut muu kuin odottaa.
Lily tallensi kirjoittamansa tiedostot, ja sulki kannettavan tietokoneensa kannen. Hetken ajan hän mietti, mitä tekisi, mutta muisti sitten kirjastossa sijaitsevan välipala-automaatin. Kukaan ei tiennyt, miten se oli kirjastoon joutunut, ja miksi se siellä oli, mutta se oli melko yleisessä käytössä. Välipala-automaatti ei edes ollut Saint Walden'sin mysteereistä salaperäisin, ja se oli kaiken lisäksi hyödyllinenkin, joten kukaan ei valittanut.
Lily asteli kirjaston toiseen päähän automaatin luokse, ja kaivoi koulumekkonsa taskusta muutaman kolikon ostaakseen eväsleivän. Kone nielaisi kolikot, mutta leipää ei kuulunut, vaan se pysyi visusti muovivitriinin takana. Lily tuijotti konetta hieman harmissaan, ja yritti saada sen toimimaan melkän ajatuksen voimalla. Tietenkin hän voisi myös yrittää kopeloida sitä...

[Darcy]

[ hiäär wii aar. :--------D ]

Tässä päivässä ei taaskaan ollut mitään sen erikoisempaa - sitä ei voinut luokitella hyvien eikä liioin huonojen päivien joukkoon. Siis ainakaan vielä. Päivän ensimmäiset oppitunnit olivat kuluneet tavalliseen tapaansa, aivan samaa rataa kuin aina ennenkin, eikä mitään dramaattista tai mullistavaa ollut käynyt. Ren oli tehnyt hänelle annetut tehtävät, kuten tavallista, saanut opettajilta tähän mennessä vain positiivista palautetta ja muutenkin kaikki oli kohtalaisen normaalisti.
Ja saisi ollakin, hän ei kaivannut enempää menoa elämäänsä, nyt sitä tuntui olevan jo ihan tarpeeksi.
Ren nojasi vasemman kyynärpäänsä pöytää vasten ja tuki leukansa kämmeneensä, luoden katseensa edessään aukinaisena makaaviin kirjoihin. Ruokatunnin alkuun oli vielä reippaasti aikaa, joten hänellä oli hyvä tilaisuus tehdä osa läksyistä jo nyt - saisipahan vähän enemmän vapaa-aikaa iltapäivälle. Kirjasto oli kohtalaisen hiljainen, kovin moni ei ollut jaksanut raahautua tänne odottamaan ruokatunnin alkua. Tai sitten Ren vain panosti tavalliseen tapaansa liikaa ja kulutti enimmät minuutit elämästään koulukirjojen parissa.

Hän oli juuri laskenut kynänsä kiinni paperiin ja aloittanut kirjoittamaan historianesseetään, kun pöydän ohitse käveli joku. Ren huomasi liikkeen lähinnä silmäkulmastaan, ja käänsi katseensa sen suuntaan ihan silkan refleksitoiminnan perusteella. Ensisilmäyksellä hän ei huomannut mitään ihmeellistä, joka koulupukuun sonnustautunut tummatukkainen tyttö vain suuntasi ruoka-automaatille, ilmeisesti aikeenaan ostaa jotain välipalaa. Ren ehti jo laskea katseensa takaisin esseeseensä, ennen kuin tajusi kuka hänen ohitseen oli juuri kävellyt.
Lily, ihana ja suloinen Lily.
Hän kohotti katseensa toistamiseen ja loi sen nyt paljon tarkkaavaisempana loittonevan tytön selkään. Ren seurasi kuinka Lily pysähtyi automaatin luokse ja tuikkasi rahansa sisään välipalaleivän toivossa, mutta kone imaisikin kolikot itselleen, eikä leipää kuulunut. Hetken verran hän oli jo aikeissa jättää tytön kokonaan omaan arvoonsa ja jatkaa esseetään, mutta kuin ihmeen kaupalla muuttikin mielensä. Miksi, sitä ei kannattanut edes kysyä.
"Turha toivo, et saa leipääsi ulos pelkällä intensiivisellä tuijotuksella", Ren totesi, naputtaen pöydän pintaa kynällään. "Olet jo ainakin kolmas uhri tänään, jonka rahat kone on nielaissut."

[Agitha]

Lily käännähti kuullessaan jonkun puhuttelevan häntä.
"Ai, hitto. Ennen pelkkä ajatuksen voima on riittänyt. Tämä kone on maaginen", hän vastasi, ja siirsi katseensa vieraan pojan kasvoista takaisin ahneeseen välipala-automaattiin. Melkein heti hän kuitenkin katsoi poikaa uudemman kerran, sillä hänessä oli jotain tuttua. Niin oli tosin kaikissa Saint Walden'sin oppilaissa.
Aivan, tämä kaverihan on se Chetin joku! Ystävä tai joku, ei siitä koskaan tiedä, hän ajatteli, ja hänen ilmeensä kirkastui hieman. Hän oli kyllä jutellut Chetin kavereille, sillä ainakin Chetin mielestä kaikki oppilaat olivat hänen kavereitaan, mutta tämä pojan kanssa hän viihtyi usein.
"Oletko katsellut tätä konetta koko päivän? Ehkä pitäisi ilmoittaa kansliaan, että se temppuilee taas", Lily pohti, ja unohtui tuijottamaan automaattia. Hetken kuluttua hän kumartui sen viereen, ja kurkisti sisään aukosta, josta ostokset yleensä tulivat ulos. Jep, hänen kätensä mahtuisi sisään.
"Ja tämä ei ole rikos, koska maksoin jo eväistäni. Kostan sen tänne masiinalle", Lily totesi sitten kuin itsekseen, tunki kätensä aukosta sisään kyynärpäätään myöten, ja hetken kuluttua hän näki kämmenensä vitriinin toisella puolella.
"Nämä on suunniteltu isompia rosvoja varten", Lily selitti sitten, ja yritti irrottaa leipää sitä pitelevästä telineestä. Hänen kätensä olivat pienet ja hoikat kuin nuorella pojalla, eikä hän jäänyt juuri koskaan jumiin automaatteihin. Hän oli näppärä, mutta ei tyhmä.
"Hei, haluatko sinä jotain?" Lily kysyi sitten, ja katsahti poikaan. "Voin ottaa sinulle samalla. Sinähän olet Chetin se... Se..."
Lily jätti tarkoituksella sanomatta, mikä tämä poika Chetille oli, sillä juuri sen hän halusi tietää. Suoraan kysyminen puoliksi tuntemattomalta tuntui tyhmältä, ja Lily arveli olevansa kovinkin kiero kierrellessään.

[Darcy]

Maaginen tosiaan, nieleskeli rahat ja piti kaiken ruuan itsellään. Varsinaista magiaa, suorastaan mystistä.
Muussa tapauksessa Ren olisi varmasti noussut ylös paikaltaan ja mennyt avuksi, mutta ensinnäkin hän istui niin lähellä automaattia muutenkin, ettei hänen olisi oikeastaan tarvinnut kuin hieman kurottaa, niin olisi yltänyt koskettamaan konetta sormenpäillään. Toiseksi, Lily näytti pärjäävän ihan hyvin itsekin. Ja kolmanneksi, Ren ei ollut sillä tuulella. Hänen kohtalaisen hyvä tuulensa oli kadonnut kuin tuhka tuuleen sen sileän tien, kun Lily oli kävellyt ohi. Olikohan tytöllä jotain mystisiä kykyjä, joilla hän napsi muiden aurinkoiset ajatukset mukaansa? Siltä vaikutti.
Tosin, Lily ei tainnut tietää sen kummemmin, kenen kanssa puhui. Ainakin tytön sanoista sai sen käsityksen.
"Olen istunut tässä suunnilleen tunnin verran, ja sinä aikana on tullut nähtyä kolme onnetonta tapausta", Ren vastasi tytön kysymykseen ja pyöritteli samalla kynäänsä kädessään, sivuuttaen kansliaa koskevan lausahduksen kokonaan. Ehkä olisi pitänyt, mutta ei nyt. Hänellä oli muutakin tekemistä.

"Mm, en tarvitse mitään, söin vähän aikaa sitten", Ren puisti päätään Lilyn ystävälliseen tarjoukseen, seuraten kuinka tyttö etsi käsikopelolla leipää itselleen automaatin sisältä. Ainakaan tämä ei jäänyt toimettomana seisomaan paikoilleen ja surkuttelemaan kohtaloaan. Jos Ren ei olisi jo omaksunut tietynlaista negatiivista käsitystä Lilystä, hän olisi aivan hyvin voinut kuvitella tulevansa varsin hyvin toimeen tytön kanssa. Mutta valmiita malleja oli vaikea muuttaa, ne pysyivät aika tiukassa.
"Sinähän olet Chetin se... Se..."
Se? Jep, se. Ren käänsi katseensa edessään olevaan esseeseen ja laski kädessään pyörineen kynän pöydälle, huoahtaen hieman. Lause oli lähinnä kuulostanut siltä, kuin hän olisi Chetin henkilökohtainen huora, eikä Lily ollut kehdannut sanoa sitä ääneen.
"...Poikaystävä, Ren Yamada", hän lopulta täydensi tytön lauseen, suoden tälle nopean hymyn. Sen Lily oli luultavasti halunnutkin tietää, tuskin tämä muuten olisi jättänyt lausettaan tuolla tavoin avonaiseksi.

"Ja sinä olet se... Se... Chetin entinen, Joceyn nykyinen, jos olen ymmärtänyt oikein?", Ren kysäisi kulmiaan kohottaen, siirtäen toisella kädellään esseetään hieman sivummalle. Ei hän kuitenkaan saisi rauhaa enää sen kirjoittamiseksi nyt kun Lily meuhkasi automaatin kanssa, joten oli turha edes yrittää.

[Agitha]

Leipä irtosi telineestään erään erityisen voimakkaan nykäyksen seurauksena, ja Lily kolautti kyynärpäänsä automaattiin. Hän oli kuitenkin saanut haluamansa jyskyttävästä hermokivusta huolimatta, ja nosti voileipänsä ilmaan ikään kuin voiton merkiksi.
"Sitä voi tehdä mitä vain jos on pieni ja pippurinen", hän ilmoitti, ja ryhtyi sitten avamaan leipää sen muovikääreistä näppärin sormin.

"Ai te seurustelette", hän sanoi hieman yllättyneenä suu täynnä leipää. Kesti hetken, ennen kun hän sai suupalansa nielaistua, ja kykeni jatkamaan puhumista.
"No se on tosi hyvä Chetille! En minä tiedä oletko kuullut, mutta minusta tuntuu, että särjin Chetin sydämen. En tosin kovin pahasti selvästikään, joten onnea teille!"
Lily osasi iloita aidosti muiden puolesta, ja tässä tapauksessa hän iloitsi myös itsensä vuoksi, sillä sitoutunut Chet oli pienempi rasite hänelle. Ehkä heidän ystävyyssuhteensa normalisoituisi viimeinkin, tai palautuisi vähintään inhimilliselle tasolle. Chetin kanssa sekin olisi saavutus.
Lilylle ei oikeastaan tullut mieleenkään, miten arkaa aihetta hän puheillaan sivusi. Hänen kuvakulmastaan uutiset olivat iloiset, ennalta arvatut ja odotetut, ja menneisyydestä puhumisessa ei ollut enää tässä vaiheessa mitään vikaa, kun kaikki olivat saaneet toisensa. (Paitsi Cass.) Hän eli hyvin vahvasti hetkessä, eikä aina muistanut muiden kantavan kaunaa. Sitäpaitsi Renillä ei ollut mitään syytä kantaa hänelle kaunaa, sillä he tuskin tunsivat, ja Lily tuskin oli ollut Chetin ensimmäinen.
"Onko Chet yhtään rauhoittunut? En ole kauheasti jutellut hänelle nyt, kun sinä olet ominut hänet. Minun kanssani hän oli vähän rasittava, yritä kesyttää hänet..."

[Darcy]

Oliko Ren ainut, vai särähtikö Lilyn "Ai te seurustelette" -lausahdus korvaan? Ei kai, ehkä hän vain kuvitteli. Tyttö mussutti leipäänsä varsin autuaasti, saatuaan sen vihdoin ja viimein kiskottua ulos automaatista. Ja puhe sen kuin jatkui. Jos Ren oli hetkeä aikaisemmin tuntenut olonsa ärtyisäksi, enää se ei riittänyt kuvailemaan käsillä olevaa tunnetilaa. Hän joutui käyttämään kaiken keskittymiskykynsä pysyäkseen rauhallisesti paikoillaan ja pitääkseen hengityksensä tavanomaisella tasolla, puhumattakaan kasvojen ilmeestä.
Lilyn sanat Chetin sydämen särkemisestä saivat Renin ilmeen muuttumaan lähinnä tyrmistyneeksi ja hän kohdisti kaiken mielenkiintonsa Lilyyn, tuijottaen tyttöä silmiin, osaamatta ensin reagoida mitenkään.

Rivien välistä luettuna tytön lausahdus vaikutti kutakuinkin siltä, että hänen ja Chetin välinen suhde oli ollut muutakin kuin pintapuolista ihastusta ja pakkien saaminen oli ollut kiharatukkaiselle pojalle vähintään elämän ja kuoleman paikka. "En tosin kovin pahasti selvästikään". Vihjasiko Lily, että Ren oli vain jokin korvike, äkkiä tilalle temmottu lohduttaja, joka auttoi unohtamaan? Näinkö oli? Oliko Lily ihan totta sanonut noin? Päästänyt sanat suustaan?
Vieläkään Ren ei kyennyt kuin tuijottamaan, uskomatta kuulemaansa.
"Särjit Chetin sydämen?", hän sai vihdoin kysyttyä, yhä sama järkyttynyttä muistuttava ilme kasvoillaan. Oliko Lily ihan tosissaan merkinnyt Chetille niin hemmetin paljon, että pojan sydän oli särkynyt? Senkö takia Chet oli juossut hänen luokseen? Mitä jos Lily ei olisikaan antanut pakkeja? Mitä sitten olisi tapahtunut?
"Eli minä olen siis pelkkä lohduke?", Ren kysyi äänellä, joka tavoitteli keveyttä, muttei osunut lähellekään.

Rauhoittunut? Chet? Yritä kesyttää hänet.
Ja nyt Lily oli siis jo jakelemassa hänelle neuvoja, kuinka toista piti kohdella, jotta kaikki pelaisi? Mitä helvettiä? Ren joutui puremaan hampaansa tiukasti yhteen ja kiristeli leukapieliään kykenemättä sanomaan enää enempää - jos hän olisi avannut suunsa, ulos olisi varmasti tullut syytöksien tulva ja ties mitä muuta.

[Agitha]

Lily mutusteli tyytyväisenä leipäänsä, ja haukkasi siitä suuria suupaloja. Niin pieneksi tytöksi hänellä oli melkoinen ruokahalu, eikä hän lukuisista allergioistaan huolimatta ollut koskaan nirsoillut ruuan suhteen. Ei hän nälkää ollut nähnyt, mutta touhukkaana ihmisenä onnistui yleensä käyttämään kaiken energiansa nopeasti.
"Ai mitä?" hän ihmetteli, kun Ren rupesi yhtäkkiä puhumaan jostain lohdukkeista. Lily kävi mielessään äskeiset puheensa nopeasti läpi, jotta pysyisi paremmin pojan ajatuksenjuoksussa mukana.
"Ai minun korvikkeeni Chetille vai? Sinäkö?" hän keksi sitten aidosti ällistyneenä. "En minä usko, että sinä menisit minun korvikkeestani, älä huoli. Jos et ole jo koulupuvuista huomannut, niin edustamme eri sukupuolta ja kaikkea. Ei kukaan ihminen korvaa ketään, kaikki ovat yksilöitä. Ja juurihan minä sanoin, ettei Chetin sydän niin pahasti särkynyt", hän kiirehti selittelemään. Ajatuksissaan hän ihmetteli Renin jäykkää reaktiota. Lily ei ollut sanonut mitään sopimatonta, hänhän oli päin vastoin toivottanut tuoreelle pariskunnalle ikuista onnea, vaikka hänellä olikin asian suhteen omat taka-ajatuksensa.
"Hei, ei Chetistä kannata olla mustasukkainen. Hänelle ei ole kovin paljoa vientiä, vaikka se on kyllä muiden menetys", Lily sanoi sitten arvaten, mistä kenkä puristi. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, miksi Ren olisi hänestä mustasukkainen, mutta jos niin oli, hänen olisi selvitettävä asia mahdollisimman pian. Lilylla ei ollut mitään aikeita Chetin suhteen, ja Ren sai pitää hänet vaikka kokonaan ja lukita korkeaann torniin lukkojen taakse! Oikeastaan niin olisi yhteiskunnan kannalta parempi.
Ehkä ne ajatukset oli hyvä sanoa ääneen.
"Hei, en minä huolisi Chetiä vaikka maksettaisiin ja arvelen, että hänkin on tietyllä tasolla saanut minusta jo tarpeekseen. Älä stressaa sitä", Lily yritti lohduttaa parhaansa mukaan.
Hänen mielestään tilanne oli kiusallinen. Ensimmäinen asia, josta hän ryhtyi tuntemattoman ihmisen kanssa rupattelemaan, oli epämääräinen suhteenpuolikas ihmisen kanssa, josta hän ei koskaan ollut välittänyt enempää kuin ystävänä. Hän oli muutenkin kehno puhumaan tunteista ja muusta sellaisesta, ja oli yllättävää, kuinka usein hän joutui siitä kärsimään, vaikka yrittikin valita seurakseen poikia. Jostain syystä hän veti tunteellisia homoseksuaaleja puoleensa.

[Darcy]

[ Ei elämä hajosin tolle, oikeesti voi Ren-parka. Ja voi Lily-parka............ :----------D jestas, ei pidä pelaa tähän aikaan. ]

"Minun korvikkeeni Chetille? Sinäkö?"
Mitä? Eikö hän kelvannut vai? Mikä hänessä nyt oli vikana? Sinäkö....... No kuka sitten? Jos Ren olisi kyennyt ajattelemaan selkeästi, hän olisi varmasti itsekin tajunnut, kuinka aggressiivisesti ja hyökkäävästi hän tuntui kaikkeen Lilyn sanomaan suhtautuvan. Mutta tällä hetkellä hän tunsi itsensä lähinnä loukatuksi, ärtyneeksi, tyrmistyneeksi ja ennen kaikkea helvetin mustasukkaiseksi.
"En menisi sinun korvikkeestasi? No, onhan se tietysti helpottavaa kuulla, etten aivan riitä täyttämään tätä Lillian Mayn jättämää repeämää", Ren vastasi, sanoissaan lähinnä silkkaa sarkasmia. Hänen äänensä oli yhtä rauhallinen kuin aina ennenkin, ei noussut, eikä sen tasainen pehmeä tempo muuttunut, mutta silti siitä saattoi erottaa, että tunteet kuohahtivat. Ehkä ääni oli jopa hieman liian tyyni.
Tyyntä myrskyn edellä, niinhän sitä sanottiin.

Ja nyt Lily sanoi, ettei Chetistä kannattanut olla mustasukkainen. Ja ettei huolisi tätä edes rahallista korvausta vastaan. No mikä Chetissä nyt sitten mättäsi? Oliko ylipäätään mitään, mikä kelpasi suurelle Lillian Maylle? Oi, kyllä vain hyvinkin oli. Jocey Greenwood.
Itse asiassa nyt kun mietti, he sopivat hienosti pariksi. Yhtä ärsyttäviä ja muiden asioihin nenäänsä tunkevia. Vaan mahtoikohan ihastuttaa Lily edes tietää, ettei Jocey ollut ihan niin puhtain paperein liikenteessä kuin antoi kaikkien ymmärtää?
"Minne olet muuten hukannut Joceyn?", Ren vaihtoi kevyesti aihetta itselleen miellyttävämpään. "Vai onko hän taas Kings Waldenin kantabaarissa väärennetyillä henkkareilla pokaamassa itselleen uutta silmänruokaa?"
Oi voi, minkä hän olikaan mennyt tekemään.
"Jollain tavalla traagista, ettei Jocey osaa päättää mitä haluaa... Hän jopa suuteli Chetiä viikonpäivät sitten."
Ren laski katseensa Lilystä takaisin alas, siirtyen muka kovinkin tarkkaavaisena tutkimaan historian esseeseensä kirjoittamiaan rivejä. Hän varmasti katuisi myöhemmin, että oli tullut avanneeksi suunsa, mutta nyt sillä ei ollut väliä.

Oliko Lily ihan tosiaan noin itseään täynnä, että huolehti kyllä Chetin mahdollisesti särkyneestä sydämestä suurenakin asiana, muttei yhtään ymmärtänyt katsoa ympärilleen. Eikö hän huomannut, että juuri se tärkein ihminen teki hänelle hallaa?
Oli valitettava fakta, että Ren oli huomannut tämän piirteen Chetissä jo aikoja sitten. Hän olisi vain halunnut teeskennellä, ettei näin ollut. Ja silti se hyppäsi aina uudelleen silmille - hän ei tosiaankaan ollut toisen ainoa, eikä varmasti viimeinenkään. Vain turha välihyppy. Ehkä hänellä ja Lilyllä oli sittenkin jotain yhteistä...

[ ok Ren on nainen, mut so what ? :< ]

[Agitha]

Lily katseli Reniä hyvin kummastuneena.
"No minun on hyvin vaikea kuvitella sinua minun korvikkeenani. Aloita vaikka kasvattamalla tukkaasi ja vähentämällä 20 senttiä pituudestasi, sitten voisit olla aika lähellä", hän vastasi. Ei, Ren ei todellakaan ollut Lilyn korvike, mutta millä ihmeen ilveellä se muka oli loukkaus? Olisiko hänen pitänyt sanoa, että Ren vain täytti Lilyn repäisemän aukon Chetin sydämessä? Ketä se olisi hyödyttänyt, kun se ei ollut edes totta?
Lily tunsi olonsa jännittyneemmäksi, eikä se ennustanut hyvää. Vaikka Ren käyttäytyi tyynen rauhallisesti ja asiallisesti, ikään kuin olisi puhunut etäiselle sukulaiselleen tai opettajalleen, hän vaikutti jäykältä. Hirvittävän jäykältä. Melkein siltä, kuin hän olisi tarkoituksella etsinyt aihetta menettää malttinsa, niin rauhalliselta kuin hän vaikuttikin.
"Hm? Joceyn?" Lily ihmetteli edelleen varautuneena ja epäluuloisena, mutta kiitollisena siitä, että keskustelu kääntyi Chetistä pois. Kaikkein parasta olisi tietenkin ollut, jos se ei olisi koskenut kummankaan poikaystävää. Halusiko Ren juoruilla, vai mitä hän oikein ajoi takaa?
"Jocey huitelee jossain. Arvelen, että koulun rajojen sisäpuolella. En ole hänen äitinsä. Kuinka niin?" Lily kysyi kohottaen toista kulmaansa saaden heti vastauksen.
Jocey? Väärillä papereilla baarissa? Iskemässä naisia? Olisiko hänen muka pitänyt yllättyä? Se oli niin joceymäistä kuin jokin tekeminen saattoi olla, ja niin kauan kun Lily aikoi kestää Joceyta, hän joutui kestämään myös joceymaisuutta. Jocey olisi vapaa menemään, kunhan hän ei vain-...
"Suuteli Chetiä?" Lily varmisti entistä ällistyneempänä. Jocey? Chetiä?
Ajatusta kahdesta Lilya piirittävästä miehestä yhdessä oli niin absurdi, että Lily otti askelen taaksepäin pitäen kuitenkin katseensa visusti Renin kasvoissa.
"Miksi hitossa Jocey suutelisi Chetiä? Ei niiden välille voi tulla mitään."
Ei vain voi, koska minä. Ja Ren...
"Minusta tuntuu, että kusetat. Jocey ei ole niin eläimellinen, että suutelisi Chetiä edes humalassa!"

[Darcy]

Näemmä Lily ei jaksanut kiinnittää sen tarkemmin huomiota siihen, missä hänen armas blondinsa oikein liikkui. No jaa, Joceysta oli kyllä ehtinyt saada sen vaikutelman, että poika olisi tuskin paljon korviaan edes letkauttanut, jos joku olisi kieltänyt häntä tekemästä sitä mitä halusi. Ärsyttävä piirre, mutta minkäs teet. Tosin mistäpä Ren tiesi, kun ei hän ollut koskaan ottanut blondiin sen parempaa kontaktia tämän ollessa selvin päin - kaikki kokemukset pohjautuivat pojan humalaperäiseen toimintaan.
"Jos Jocey on se blondi, hieman minua lyhyempi, kiharatukkainen ja aina hymyilevä ikiliikkuja, niin sitten puhumme samasta henkilöstä", Ren totesi, kohauttaen hieman olkiaan. Lily hiljeni hetkeksi, ilmeisesti miettimään hänen sanojaan ja pohtimaan niiden syvempää merkitystä. Tyttö kuitenkin heräsi varsin nopeasti kuultuaan sanat suudelmasta.

"Miksi minä tuhlaisin opiskeluaikaani siihen, että latelisin sinulle valheita?"
Mikä syy Renillä ylipäätään oli valehdella Lilylle? Päästämällä sanat suustaan hän oli myös kertonut epäkohdan Chetistä, joten asia ei ollut hänelle itselleenkään ihan kaikkein suotuisin.
"Sinun armas Joceysi oli ollut baarissa heittämässä kurkusta alas ties mitä shotteja ja mönki humalassa numero kolmoseen. Ja päätyi lopulta verestämään Chetin muistoja suudelmalla jostain kaukaisista tapahtumasta. Että ilmeisesti ei ollut edes ensimmäinen kerta", hän ilmoitti, äänessään lievää kyllästyneisyyttä. Tuntui tyhmältä kerrata näitä, mutta eiköhän Lilylläkin ollut oikeus tietää. Tyttö oli ilmeisesti luullut Joceyn olevan puhdas pulmunen.
"Ilmeisesti Jocey on juuri niin eläimellinen kuin halusit kieltää."

[Agitha]

Renin kuvaus Joceysta oli kieltämättä osuva, eikä voinut käsittää ketään muuta ihmistä maan päällä. Nuo neljä lueteltua ominaisuutta eivät voineet kuvata ketään muuta, sillä toisiinsa yhdistettynä ne olivat sula mahdottomuus yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ja sula mahdottomuus Jocey olikin.
Mahdollisuuden henkilöllisyyksien sekoittumisesta ja väärinkäsityksestä saattoi unohtaa saman tien, mitä Joceyyn tuli.

"En tiedä", Lily vastasi rehellisesti, ja tarkasteli Renin kasvoja tarkkaavaisena. Ren oli esittänyt varsin mielenkiintoisen kysymyksen. "Ehkä siksi, että sinua harmittaa, että Chet on piirittänyt minua kauemmin kuin sinua?"
Sanat karkasivat ulos hänen huuliltaan ennen kuin hän ehti hillitä kieltään. Hän ei uskonut, että Ren olisi valehdellut, olihan kyse Joceysta ja Chetista. Oikeastaan Lily ei olisi uskonut korviaan, jos joku olisi kertonut Joceyn aloittaneen siveellisen ja pidättyväisen elämän vain Lilyn vuoksi. Juuri siksi uutiset olivatkin niin raskaat. Niiden todenperäisyyttä ei tarvinnut edes epäillä. Sen sijaan viestinviejän motivaatiossa oli paljon kyseenalaistettavaa.
Ja mitä ihmettä Ren tarkoitti "vanhojen muistojen verestämisellä"? Oliko Jocey taas jättänyt jotain kertomatta?
Lilya harmitti, vaikkei hän tiennyt mitä muutakaan hän olisi voinut odottaa. Jocey saisi epäilemättä kuulla vielä kunniansa, ja Lilyn tarkan mielipiteen hänen käytöksestään, mutta ikävä kyllä kyseinen ongelmapesäke ei juuri silloin ollut paikalla. Lähin korvike saisi kelvata.
"Ja sinä tietysti olit silminnäkijänä, etkä tehnyt mitään?" Lily syytti Reniä äkäisesti. "Ensin sinä käyttäydyt kuin olisit kovinkin mustasukkainen minusta ja Chetista, ja sitten tulet kuitenkin vain kertomaan jotain tuollaista! Jos sinä tosiaan välität Chetistä, miksi ihmeessä et vetänyt Joceyta lättyyn saman tien?!"
Sillä, että Lily tuskin tunsi Reniä edes nimeltä, ei ollut merkitystä enää tässä vaiheessa. Hän oli valmis syyttämään tapahtuman kaikkia osapuolia tasapuolisesti, ja ikävä kyllä Ren oli yksi niistä. Chet saisi maistaa hänen kylmää murjottamistaan, Jocey saisi kuulla kunniansa, ja Ren, joka kaikesta päätellen oli jotenkin muutekin kuin vain Chetin kautta osallistunut juttuun... Ren saisi paljastaa hänelle yksityiskohdat yksi kerrallaan!

[Darcy]

Mm, itse asiassa kohtalaisen hyvä teoria. Ketäpä nyt ei olisi ärsyttänyt, jos oma seurustelukumppani olisi vikitellyt jotain muuta intohimoisemmin ja pidemmän aikaa. Mutta tämä ei oikeastaan ollut se tekijä, joka laukaisi Renissä pakottavan tarpeen tuoda faktat Joceysta julki. Eikä kyllä sellainenkaan painava syy, joka olisi saanut hänet valehtelemaan Lilylle - asia nyt vain sattui olemaan niin, ettei valehtelu yksinkertaisesti kuulunut hänen perusominaisuuksiinsa. Sillä ei kuitenkaan loppupeleissä hyötynyt mitään; totuus olisi kuitenkin tullut julki.
Ilmeisesti hänen sanansa olivat osuneet edes jossain määrin, sillä Lily pysyi pidemmän tovin hiljaa, nähtävästi miettien. Tytön kasvoilta saattoi nähdä, ettei tämä ollut kovin yllättynyt - Jocey taisi harrastaa tällaista useamminkin, kun Lily ei heittäytynyt sen dramaattisemmaksi tai syytellyt Reniä tämän enempää.

Tosin paha siinä missä mainitaan. Lily näytti äkkiä saavan puhtia purjeisiinsa ja latasi kysymyksiä ja syytöksiä suoraan tummahiuksisen pojan kasvoille, joka istui yhä edelleen paikoillaan pöydän luona.
Helvetistäkö Lily tiesi mitä Ren oli tehnyt ja mitä ei, tytöllä ei ollut mitään oikeutta syytellä.
"Niin olin, näin kaiken lähietäisyydeltä - mutta mikä hemmetti saa sinut luulemaan, etten tehnyt mitään?"
Sen sanoessaan Ren nousi ylös paikaltaan niin nopeasti, että tuoli lensi kumoon ja kirjaston hiljaisuutta halkoi inhottava kolina. Se oli kuitenkin huomionkohteista pienin sillä hetkellä.
"Minkä minä sille voin, että sinun poikaystäväsi oli kännissä kuin käki ja ryömi pitkin huoneen lattiaa tyynyn kanssa - tietenkin olisin voinut tukehduttaa hänet, mutta vankilaan joutuminen intohimorikoksesta ei oikein innostanut", Ren totesi, siirtyen pöydän luota Lilyn eteen. Tyttö oli jonkin verran lyhyempi, joten hän sai katsoa mukavasti alaspäin. "Älä sinä tule syyttelemään, kun et tiedä mitään."

Jos tyttöjen lyöminen tai väkivaltaisuus yleensäkään olisi ollut Renille ensimmäinen reagointitapa, olisi hän mielellään hieman ravistellut Lilyä. Tuskin olisi tehnyt tytölle kovin paljon pahaa, olisipahan ainakin avannut silmät. Hetken verran Ren oli jo aikeissa sulkea suunsa ja poistua paikalta, turha riitely ei ollut hänen juttunsa, mutta jotenkin Lilyn syyttely ärsytti niin järjettömästi, että hän jatkoi vielä lisää:
"Jocey hiippaili umpikännissä kolmoseen joskus keskiyön maissa ja hyppäsi Chetin sänkyyn, hiplaili ja suuteli. Ja kertoi hän myös avuliaasti kuinka oli bongaillut tyttöjä baarissa - tosin sinulle ei saanut kuulemma kertoa."
Ja tarina jatkui.
"Ja paljastui vielä sellainenkin yksityiskohta, että Joceylla ja Chetillä oli ilmeisesti ollut jotain sähläystä aikaisemmin - selvin päin."
Ja tämän kaiken hänelle oli avuliaasti kertonut itse Nicholas Greenwood. Älykkyyden multihuipentuma.
”Ajattelin, että saattaisit haluta tietää.”

[Agitha]

Lily tuohtui ajatuksesta, että Ren oli ollut paikalla näkemässä kaiken, ja kertoi asiasta hänelle vasta nyt, kuin ohimennen ja sattumalta! Entä jos hän ei olisi koskaan saanut tietää?
"No sitä hemmettiä, että Joceyssa vielä henki pihisee! Olisit nyt edes ollut mies ja antanut kunnolla turpaan!"
Ren hermostui Lilyn sanoista, ja nousi seisomaan kaataen tuolinsa samalla. Lily ei vilkaissutkaan sen suuntaan, vaan tuijotti Reniä tiukasti kasvoihin osaamatta päättää, kenelle hänen pitäisi olla vihainen. Renille siitä, että hän kertoi uutiset myöhässä, vai Joceylle siitä, että poika oli taas kaulaansa myöten kusessa, jos se hänestä oli kiinni.
Lily jätti Chetin nuhtelemisen kokonaan väliin puoliksi vahingossa. Eiköhän jokaiselle osapuolelle ollut selvää, että juuri Jocey oli syyllinen tapahtumaan. Chet oli niin läpinäkyvä, että Lily olisi huomannut, jos hän olisi ollut kiinnostunut Joceysta. Jocey taas...
"Mitä, yritätkö sinä syyttää minua siitä, että Jocey on kännissä ja sählää siellä täällä? Anteeksi nyt vielä toistamiseen, etten ole Joceyn äiti! Mitä minä hänelle mahdan? Jos mahtaisin niin luuletko, että hän olisi koskaan tullut sellaisessa kunnossa takaisin asuntolaan?"

Herkästi tulistuvasta mielialastaan huolimatta Lily kuunteli hiljaa ja kärsivällisesti Renin kertomat yksityiskohdat, vaikka hän näyttikin siltä, että olisi mielellään hypännyt ulos nahoistaan ja ryhtynyt huutamaan täyttä kurkkua.
Lopulta Lily ei enää voinut pysyä hiljaa.
"Joceylla ja Chetillä on ollut mitä?! Milloin?"
Mikä sairas vitsi se oli, että kaksi häntä piirittävää poikaa olivat säätäneet jotain keskenään? Lily tuijotti Reniä epäuskoisena.
Hän nosti toisen kätensä haromaan hiuksiaan, ja käänsi katseensa pois purren huultaan mietteliäästi. Jocey oli sählännyt taas, ja tällä kertaa Lily ei päästäisi häntä niin helpolla. Viimeksi poika oli selvinnyt mykkäkoululla, nyt hän saisi kirjaimellisesti turpaan. Mutta ei Lilylta...
Pohdiskeltuaan asiaa hetken Lily käänsi taas katseensa Reniin.
"Etkö sitten aio kostaa Chetin puolesta? Vai oliko Chet niin mukana siinä jutussa, että sinä et mahtanut sille mitään?" Lily provosoi uhmakkaasti.

[Darcy]

No mitä hänen olisi muka pitänyt tehdä, kuristaa ja suolistaa ihastuttava Jocey Greenwood siihen paikkaan ja ampua vielä pari lisälaukausta päälle, mielellään suoraan sydämeen? Ja mitä sitten? Lily olisi haukkunut hänet lyttyyn siitä, että hän oli sattunut kajoamaan tytön rakkaaseen poikaystävään, joka tosin osasi olla kaikkea muuta kuin rakastettava. Mitä hemmettiä Lily edes näki Joceyssa?
"Etköhän sinä osaa itsekin vetää armastasi turpaan - eikö ole nöyryyttävämpää saada turpaan hentoiselta tytöltä, kuin itseään vanhemmalta pojalta?"
Luulisi, että Lily olisi halunnut Joceyn tuntevan olonsa vähintäänkin julkisesti nöyryytetyksi. Jos Ren olisi antanut toiselle pitkin korvia silloin kun tytön mielestä olisi ollut oikea hetki, sitä olisivat todistaneet vain Ren ja Chet. Eikö joku luova kohtaus keskellä ruokalaa tai käytävää olisi ollut parempi?

"Kyllä, minä syytän sinua siitä", Ren sanoi takaisin. "Jos pitäisit herra Greenwoodin mielenkiinnon jossain muualla, mitään ei olisi koskaan tapahtunut! Ei yhtään mitään tästä kaikesta. Kiristä, lahjo, uhkaile - tai vaikka riisuudu hemmetti sentään, ei se nyt niin vaikeaa ole!"
Ihan kuin Jocey edes viitsisi katsella muita, jos Lily tekisi asialle jotain. Vaan eipä tyttö näyttänyt tekevän, polki vain jalkaansa kaikkea muuta kuin vihaisen näköisenä, vaikka ilmeen tarkoitus oli kai näyttää vähintäänkin ärtyneeltä. Okei, loppupeleissä vika oli Joceyn ja vain Joceyn, mitäs oli niin itsekäs ja ajattelematon, mutta oli paljon mukavampaa syyttää Lilyä tällä tavalla suoraan, eikä hautoa sanoja sisällään. Heistä kumpikin varmasti tajusi haukkuvansa väärää puuta.
"Joskus kesällä, vähän sen jälkeen kun Jocey tuli kouluun - tai niin minä ainakin ymmärsin, mikäli humalaisen puheeseen voi luottaa."
Koko tämä kuvio oli ällöttävä. Miten ihmeessä Ren oli saanut sotkettua itsensä tähän?

"Aio kostaa? Chetin puolesta?"
Renin äänensävy oli vähintäänkin epäuskoinen. Hänellä ei ollut mitään kostettavaa ainakaan Chetin puolesta, hän ei ollut tässä velvollinen yhtään mihinkään.
"Chet oli jutussa ihan yhtä mukana kuin Jocey, joten ei, en todellakaan aio kostaa hänen puolestaan."
Ei kai tarvinnut edes mainita, ettei kostaminen muutenkaan ollut aivan Renin erikoisalaa. Sellainen oli lapsellista, mutta toisaalta... Ajatus oli kyllä kiehtova. Tässä tapauksessa kosto tosin ei tulisi kenenkään puolesta, tai jos tulisi, niin korkeintaan hänen itsensä.
"Ja tällä sinä tähtäät...?", hän kysyi, kohottaen kulmiaan.

[Agitha]

"Kuvitteletko sinä todella, että minulla on joku valta siihen ihmiseen?" Lily ihmetteli melkein ällistyneenä, kun Ren ilmoitti syyttävänsä tapahtuneesta juuri häntä. "Minä en ole niin paska tyyppi kuin Jocey! Mitään tällaista ei tapahtuisi, jos minä voisin asiaan vaikuttaa! Jos joku luulee käsittelevänsä häntä paremmin kuin minä, niin voi viedä pois ihan vapaasti!"
Lilyn julistus ei oikeastaan täysin pitänyt paikkaansa, sillä hän tiedosti erittäin hyvin olevansa osallinen sotkuun siinä missä toisetkin. Jos koko sopasta olisi puuttunut yksikin lusikka, se ei ehkä olisi johtanut tähän pisteeseen. Joceyn kevytkenkäisyyteen hän ei voinut suoraan vaikuttaa, mutta itse kullakin oli parantamisen varaa. Juuri siksi Ren osui kipeään paikkaan.
"Et ilmeisesti tunne Joceyta ollenkaan jos kuvittelet, että minä voisin vaikuttaa häneen seksillä tai muulla sellaisella! Luulisi, että sinullekin on jo selvinnyt, että jos Joceylle tarjoaa jotain hopeatarjottimella, hän hylkää sen. Ja millä minä häntä muka kiristäsiin tai uhkailisin! Ei... Ei ole kyse siitä, että olisin Joceylle korvaamaton, ja kaikkea muuta hänellä jo on."
Se oli kaikista asioista se kipein. Lily tiesi, ettei hän ollut ainutlaatuinen. Hän oli imarreltu saatuaan Joceyn huomion, kuten Joceykin ehkä oli imarreltu aiheuttaessaan tunnereaktioita Lilyssa, mutta rakkauteen hän ei uskonut. Ei tässä tapauksessa. Kun joku parempi ilmaantuisi paikalle, Jocey lähtisi hänen matkaansa. Se aihe oli niin arka, että teki kipeää myöntää se edes itselleen. Lily ei riittänyt Jocey Greenwoodille, maailman itsekruunatulle kaikkivaltiaalle.

"Näytänkö minä siltä, että minusta on vetämään turpaan edes pikkulapsia?" Lily kivahti tuohtuneena siitä, ettei Ren ollut suin päin syöksynyt Joceyn kimppuun käskyn kuultuaan. "Jos nöyryytyksestä puhutaan, niin kenen sitä luulet nöyrtyvän, jos minä yritän antaa Joceylle pataan? Todennäköisesti hän vain nauraisi ja taputtaisi minua päälaelle, jos edes osuisin! Luuletko etten olisi jo lyönyt häntä jos en tietäisi, että hän vain huvittuisi sellaisesta!"
Lily osasi hyvin kuvitella tilanteen, jossa hän yrittäisi parhaansa mukaan suututtaa Joceyta, ja tulisi vain nauretuksi hiljaiseksi. Jocey ei välittänyt niin paljon, että olisi vaivautunut kiihtymään jonkun tytön ailahtelevaisuuden vuoksi. Oli paljon helpompaa etsiä uusia ja hiljaisempi tyttö, kuin kestää saarnaavaa ja valittavaa pirttihirmua. Oi kyllä, Lily tunsi Joceyn aivoitukset, ja ne vain lietsoivat hänen suuttumustaan.
"Ja tuohon minä en usko ollenkaan! Kyllä minä olisin huomannut, jos Chet olisi ollut mukana jutussa! Hän on läpinäkyvä kuin ikkuna, eikä hän ole ollut kiinnostunut Joceysta! Kyllä... Kyllä minä sentään Chetin tunnen."
Ren sai Lilyn epäilemään itseään, eikä hän kokenut enää mahdolliseksi saada tahtoaan läpi keinottelemalla. Sen vuoksi hän tahtoi siirtyä suoraan puheeseen.
Siitä huolimatta hän ei osannut vastata yksinkertaiseen kysymykseen. Niin, mihin hän tähtäsi?