Sinä vai minä?

[Fairytaler]

[Ami ja Tompsulii : )))]

Peter seisoi suihkussa hangaten päätään kaksin käsin. Hän oli ollut lenkillä ja sen jälkeen tanssimassa muutaman tunnin, joten oli ymmärrettävää, että hän oli hionnut. Ja pahasti. Oli se kuitenkin ollut sen arvoista, sillä Peterin harjoittelu oli tuottanut tulosta. Jokainen lihas tuntui olevan riekaleina ja kova työ tuntui kyllä. Tunne oli tuttu jo useammalta kerralta ja poika tiesi sen olevan vain hyvä. Ainakaan hän ei ollut löysäillyt. Hitaasti Peter sammutti suihkun ja liukasteli suihkuhuoneen seinustalle. Hän nappasi pyyheliinan käteensä, kuivasi hiuksiaan ja vartaloaan ja kietoi sen sitten vyötäisilleen. Kosteus helmeili hänen käsivarsissaan, joiden kuivaaminen jäi aina puolitiehen, kun hän tallusteli suihkusta pukuhuonetiloihin. Matalasti hyräillen hän suuntasi sen kaapin luo, jonne oli tavaransa tunkenut ja avasi oven tottuneesti. Sen hän oli runsaan vuoden koulussa oloaikanaan tehnyt jo useasti, joten se oli muuttunut melkein rutiiniksi.

Tanssimisesta oli tullut Peterille tärkeämpää, kuin mikään oli koskaan ollut. Saint Walden'siin tulo oli ollut iso askel hänen elämässään ja hän oli ylpeä uskallettuaan ottaa sen. Tietysti monet muutkin olivat sen ottaneet, eikä Peter tässä suhteessa ollut mitenkään erikoinen. Hän oli kuitenkin onnellisempi kuin pitkään aikaan ja hän oli useasti todennut itsekseen, ettei tahtoisi lähteä koulusta milloinkaan. Vuosi, jonka hän oli koulussa viettänyt oli ollut upea. Peter oli oppinut paljon. Hän oli kehittynyt niin tanssijana kuin ihmisenäkin ja tunsi itsensä jo paljon fiksummaksi ja kypsemmäksi. Hän ei enää välittänyt vanhempiensakaan mielipiteistä niin paljon, kuin oli välittänyt ennen muuttoaan. Se muutos oli tuonut hänestä esiin uusia piirteitä. Nyt hän ei enää luottanut siihen, että vanhemmat hoitivat kaiken, vaan teki itse töitä pärjäämisensä eteen. Ja siitä muutoksesta hän piti.

Peter piti toisella kädellään pyyhettä ympärillään kaivaessaan kaapistaan laukkuaan, jonne oli siististi tallettanut omat puhtaat vaatteensa. Koulupukua hän ei onnekseen enää tarvinnut sinä päivänä, vaikka olikin keskiviikko. Tunnit olivat jo ohi. Ilta olisi vapaa, vaikka lukeminen luultavasti olisi listalla ensimmäisenä. Huokaisten Peter veti pyyhkeen ympäriltään, pudotti sen penkille ja kiskoi valkeat alushousunsa jalkaan.

[aimee]

Vartalo suoristettiin venytyksestä ja venytettyä jalkaa ravistettiin kevyesti. Pitäisi venytellä vielä illallakin, tai olo olisi seuraavana päivänä kamala. Vaaleahiuksinen poika ei ollut vähään aikaan treenannut kunnolla ja tunsi olevansa rapakunnossa, vaikkei todellisuudessa ollutkaan niin huonokuntoinen kuin itse ajatteli. Mutta joka tapauksessa kolmen tunnin tanssitreenit lämmittelyineen tuntuivat. Eivät tosin niin pahalta, etteikö myöhemmin voisi lähteä vielä pienelle lenkille. Thomasin pieni lenkki ei tosin tarkoittanut kevyttä pyrähtelyä puiston ympäri kahden kierroksen ajan, mutta kun nyt kerran treenaaminen oli aloitettu, niin sitten treenattaisiin kunnolla. Aikaisemmin jokapäiväinen lenkkeily oli harmillisesti jäänyt hetkeksi, joten Thomasin täytyisi hieman ryhdistäytyä.
Hikeä pyyhittiin otsalta kevyesti, Thomas rakasti sitä rankkojen treenien jälkeen tulevaa tunnetta, kun kaikki lihakset olivat uupuneet ja keho huusi hallelujaa päästessään vihdoin lepäämään. Silloin tunsi todella tehneensä jotain.

Jalat kuljettivat vaaleaa poikaa pukuhuoneisiin, suihku tekisi nyt hyvää. Ja uudet puhtaat vaatteet. Saliin oli jäänyt treenaamaan enää kaksi tyttöä, mutta pienessä koulussa ei tanssisaliin päässyt muutenkaan kertymään ruuhkaa. Oppilaita kun ei vain ollut niin paljoa ja tanssijoita tuntui muutenkin olevan vähän jopa koulun muutenkin vähäisessä oppilasmäärässä. Thomas ei tosin ollut varsinaisesti yksi koulun tanssijoista – vaaleahiuksinen poika oli tullut musiikkistipendillä, mutta tanssi kuului tällä hetkellä Thomasin elämään oikeastaan yhtä paljon kuin pianokin. Ja täällä kumpaakin sai tehdä aivan omassa rauhassa.

Hihaton paita vedettiin kevyellä liikkeellä pään yli ja se tipautettiin pukuhuoneen penkille Thomasin tavaroiden viereen, ennen kuin Thomas ehti huomata toisen pukuhuoneessa olijan. Tosiaan, Peter – Thomasin huonekaveri ja tanssija – oli ollut treenaamassa samaan aikaan, mutta Thomas oli jo ehtinyt unohtaa toisen tämän lähdettyä salista hieman Thomasia aikaisemmin. ”Moi”, vaaleahiuksinen hymähti, nuoremmalle pojalle väläytettiin väsynyt, mutta hyväntuulinen hymy.

[Fairytaler]

Peter hätkähti kuullessaan toisen tervehdyksen. Hän vastasi siihen rauhalliseen sävyyn ja kohotti vasta sitten katseensa nähdäkseen, kuka puhuja oli. Hän ei yllättynyt nähdessään Thomasin, sillä oli tavallaan jo tottunut siihen ajatukseen, että toinenkin tanssi. Hän ei vain voinut ymmärtää, miten joku saattoi olla lahjakas niin monessa asiassa. Hänen tietojensa mukaan Thomas soitti myös pianoa, eikä voinut pärjätä koulussakaan huonosti, jos kerran oli päässyt opiskelemaan Saint Walden’siin. Ei sillä, että Peterillä itsellään olisi ollut hävettävää sellaisissa asioissa, kuin koulun käynti, muttei hän mikään nero ollut. Ei hän ilman stipendiä olisi kouluun päässyt, mutta eipä se kaukanakaan ollut. Hän vilkaisi nopeasti Thomasia sivusilmällä ja mietti, sanoisiko jotakin. Kai sitä voisi puhella. Eivät he tunteneet toisiaan mitenkään hirvittävän hyvin, vaikka olivatkin huonetovereita. Tai eivät ainakaan Peterin mittapuulla. Hän ei silti myöntänyt tuntevansa kovin montaa muutakaan ihmistä. Hänen mielestään tuntemiseen vaadittiin niin paljon enemmän kuin vain satunnainen tuttavuus, jolta heidän välinsä hänestä tuntuivat. Thomas vaikutti silti ihmiseltä, joka oli tutustumisen arvoinen, eikä Peter tahtonut heittää tilaisuutta hukkaan.
”Oliko hyvät harjoitukset?” poika tiedusteli reippaalla äänellä toiselta, kääntyen samalla takaisin oman lokeronsa puoleen. Hän hapuili harmaan tiukan t-paidan käteensä ja veti sen vikkelällä liikkeellä päänsä yli. Helman hän oikoi sitä vilkaisemattakaan ja mietti sitten, laittaisiko ensin housut vai sukat. Se päätös oli aina hankala, sillä vaikka sen olisi tehnyt miten monta kertaa, hän ei ikinä muistanut, miten päin oli paras. Lopulta hän päätti, että laittaisi sukat ensin. Katse maata viistäen hän laskeutui istumaan ja veti ohuen kankaankaistaleen ensin vasempaan, sitten oikeaan jalkaansa.


[Eää.. Sori lyhyys..]

[aimee]

Naulakkoon nojauduttiin kevyesti Thomasin kelatessa hetken mielessään, mitä tekisi seuraavaksi. Suihku olisi kyllä paikallaan ja hikisen pojan prioriteettilistan kärkipaikalla, mutta vaaleahiuksinen ei ehtinyt liikahtaakaan suihkun suuntaan tai edes hankkiutua eroon lopuista vaatteistaan, kun kuuli Peterin puhuvan. Pirteä naurahdus karkasi huulilta ja vaaleita hiussuortuvia huitaistiin pois kasvojen edestä. ”Ihan joo. Pitäisi alkaa taas treenata vähän aktiivisemmin”, vaaleahiuksinen hymähti, harmaat silmät katselivat hetken pukeutuvaa poikaa. Hymy. Peter oli kaikesta päätellen hyvässä kunnossa ja treenasi tosiaan enemmän kuin Thomas sillä hetkellä.. Thomasin todella täytyisi ryhdistäytyä, vaikkei mikään häntä siihen periaatteessa velvoittanutkaan. Koulun puolesta riitti se, että Thomas soitti pianoa aina silloin tällöin ja sävelsi jotakin - tanssiminen oli vain plussaa ja teki tanssinopettajan onnelliseksi, mutta Thomasin oma itsekuri ei kyllä antaisi tämän lykätä harjoittelua enää yhtään enempää.. Peteristä voisi ehkä saada lenkkiseuraa.

”Entä sinulla?” esitettiin vuorostaan kysymys ja pieni kiinnostunut ilme käväisi vaaleahiuksisen kasvoilla. Vaikka he olivatkin huonetovereita, eivät he olleet juurikaan jutelleet sitä pientä small-talkia enempää. Thomas tiesi suunnilleen mistä Peter oli kotoisin ja jotakin pieniä asioita harrastuksista ja sellaisesta, mutta mitään suurempaa kommunikaatiota ei näiden välillä ollut tapahtunut. Kaipa nuo eivät vain olleet osuneet molemmat samaan aikaan huoneeseen ollessaan sosiaalisella tuulella, mikä oli sinänsä harmillista. Vuotta nuorempi Peter vaikutti ihan mukavalta, ja kun yhteisiä kiinnostuksen kohteitakin löytyi, heillä voisi olla puhuttavaa.

”Lähdetkö muuten illemmalla lenkille, vai oletko jo käynyt?” esitettiin kysymys hetken hiljaisuuden päästä. Luultavasti Peter olisi jo käynyt lenkillä ja saanut tältä päivältä treenaamisesta tarpeekseen, mutta aina kannatti kysyä.. Eihän sitä koskaan varmasti voinut tietää. Päätä kallistettiin vaaleahiuksisen hymyillessä valloittavasti odottaen toisen vastausta. Olisi todella ihan mukavaa saada seuraa.

[Fairytaler]

Peter tutkaili Thomasia sivusilmällä otsatukkansa alta. Jokin tässä oli tavallaan kiehtovaa. Ehkä se lahjakkuus tai jokin. Joka tapauksessa tämä liikehti kuin aito tanssija tai urheilija, eikä Peter voinut olla tuntematta mitään muuta kuin kunnioitusta tätä olentoa kohtaan. Sitä paitsi, jokin oli saanut Peterin siihen uskoon, että Thomas oli häntä selvästi sosiaalisempi ja ehkä älykkäämpikin. Peter ei tosin koskaan ollut itseensä tyytyväinen, joten hänen arvionsa saattoi olla hyvinkin virheellinen. Hän vaati usein liikoja, niin itseltään kuin muiltakin. Se oli tapa, josta hän ei millään päässyt irti ja mikä helposti sai hänet hieman ahdistumaan.
”Joo, ihan hyvät”, Peter vastasi Thomasille. Oikeastaan Peter olisi voinut kertoa enemmänkin. Hän kykeni muistamaan harjoituksensa tarkasti. Liike liikkeeltä hän olisi voinut kuvata omat virheensä ja onnistumisensa ja kertoa, missä oli kehittynyt viime aikoina. Mutta sitä Peter ei tehnyt, vaikka olisikin pystynyt analysoimaan viimeisen viikon harjoitukset tarkasti ja yksityiskohtaisesti, kiitos hyvän muistinsa.

Thomasin kysymys hämmästytti Peterin, eikä hän meinannut saada sanaa suustaan. He eivät juurikaan olleet aiemmin jutelleet keskenään, vaikka viettivätkin yöt toistensa seurassa ja välillä aikaa muutenkin. Peter ei edes ollut varma, oliko koskaan tullut kysyneeksi, mistä toinen oli kotoisin, vaikka olikin tainnut selittää oman tarinansa lyhytsanaisesti ja hieman vältellen. Itsestään puhuminen ei ollut koskaan ollut hänelle helppoa. Sitä piirrettä hän oli kironnut itsessään koko ikänsä, sillä se sai hänet vaikuttamaan helposti kylmältä ja tylsältä ja kaikkea muutakin.
”No oikeastaan kävin jo”, Peter vastasi hitaasti. Hän punnitsi, jatkaisiko jotakin, kunnes tuli siihen tulokseen, että se olisi oikein. Seura voisi olla ihan mukavaakin.
”Olin kuitenkin aikeissa mennä vielä illalla uudelleen. Sitten kun olen läksyt tehnyt siis”, Peter sanoi hymyillen varovasti.
”Aiotko sinä mennä?”

[aimee]

Thomas nyökkäsi hymyillen Peterille.

Harmaat silmät katsoivat nuorempaa poikaa odottavana, kunnes toinen sai vastattua vaaleahiuksisen esittämään kysymykseen. Peterin vastaus ei juurikaan yllättänyt Thomasia, joten vaaleahiuksinen poika tyytyi nyökkäämään toiselle hymyillen, vaikka jokin pojan silmissä menettikin hetkeksi hehkunsa. ”Niin oikeastaan arvelinkin”, Thomas hymähti toiselle ystävällisesti. Täytyisi siis lähteä lenkille yksin, mutta oli ainakin kannattanut kysyä.. Thomasille yksin lenkkeily tarkoitti useimmiten sitä, että lenkistä saattaisi hyvin helposti tulla puhdasta rääkkäystä, mutta ehkäpä se olisi tarpeen. No, ensi kerralla sitten.. Seuraavat sanat saivat kuitenkin ilmeen kirkastumaan jälleen, ja nuoremman pojan varovaiseen hymyyn vastattiin pirteällä naurahduksella. Toiselle suotiin lämmin hymy, tämän kertoessa voivansa lähteä tehtyään läksyt. Tosiaan, pitäisihän läksyjäkin tehdä ehkä jossain vaiheessa. Se tosin ei ollut Thomasin tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, ja poika oli selvinnyt tähänkin asti suhteellisen hyvin tekemättä yhtään mitään. Mutta Peter taisikin olla sen suhteen hieman tunnollisempi ja fiksumpi.

”Jos vain saan seuraa”, vastattiin kiharahiuksisen esittämään kysymykseen, samalla kun tälle väläytettiin valloittava hymy. ”..Tai no, olisin luultavasti mennyt muutenkin, mutta yksin juokseminen ei ole yhtä mukavaa”, vaaleahiuksinen joutui hetken päästä toteamaan naurahtaen, kuin lenkkiseuran saaminen olisi ollut jo varmaa. Päätä pudistettiin kevyesti ja vaaleat hiukset sipaistiin otsalta taakse ja pois kasvoilta, samalla kun nojaavasta asennosta liu'uttiin istumaan naulakon alla olevalle penkille. Ei Thomas kai olisi jättänyt (varsinkaan uuden treenauspäätöksensä jälkeen) lenkkiä välistä vaikka olisi jäänytkin ilman seuraa, mutta siinä tapauksessa olisi huoneeseen jääminen ollut huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto.

Ei Peterin tosin pakko olisi tulla. Kaksi lenkkiä ja tanssitreenit olivat paljon yhdelle päivälle, joten Thomas ei olisi ihmetellyt lainkaan, mikäli toinen ei olisi jaksanut tulla. Vaaleahiuksinenkaan ei välttämättä olisi jaksanut, vaikkei oikeastaan koskaan kieltäytynytkään, mikäli joku pyysi tätä treeniseuraksi.

Hm. ”Voisin alkaa pikkuhiljaa valua suihkuun”, Thomas hetken päästä totesi. ”Oletko menossa huoneeseen?”

[Fairytaler]

Peter seurasi Thomasin ilmeiden vaihtelua ja melkein pelästyi hymyä, jonka sai osakseen. Ei Peter ollut sillä tavoin arka, että olisi säikkynyt arjen tilanteita kovin herkästi, mutta treenaamisen jälkeen hän oli yleensäkin hieman tavallista herkemmässä mielentilassa, eikä siis ollut mitenkään epätavanomaista, että voimakkaat reaktiot hämmensivät hänet hetkeksi. Peter kuitenkin tointui nopeasti, kun toinen vastasi hänen kysymykseensä. Heidän ajatuksensa olivat ilmeisesti kulkeneet melko samoja ratoja, eikä se ainakaan Peteriä harmittanut.
”Luultavasti saimme siis molemmat lenkkiseuraa”, Peter vastasi suoden toiselle vinon hymyn, jonka monet tulkitsivat ilkikuriseksi, mutta jolle Peter itse ei voinut yhtään mitään.
”Ja onhan se tietysti aina mukavampaa mennä kaksin, kuin yksin”, jatkoi Peter, joka ei oikeastaan jakanut tätä ajatusmaailmaa, mutta joka tunsi melkein velvollisuudekseen tutustua poikaan tarkemmin. Ja todellisuudessa hän oli myös hyvin kiinnostunut tietämään, millainen tyyppi hänen huonetoverinsa oikeastaan olikaan. Vasta nyt Peterille tuli mieleen, ettei hän ollut oikeasti suunnitellut menevänsä lenkille. Vai oliko? Oliko Thomasin puheet lenkistä saaneet hänet sen kannalle, vai oliko hän alunperinkin ollut menossa? Peter pudisti päätään mietteliäänä. Hän oli käynyt jo lenkillä. Se oli totta, mutta toisaalta aamulenkki oli ollut melko kevyt, eikä kovin pitkäkään. Tottahan hän jaksaisi.

”Niin, joo”, Peter tokaisi hätkähtäen, kun Thomas jälleen puhui, tällä kertaa suihkuun menemisestä.
”Mm.. menen, joo”, hän vastasi kysymykseen yhä hämillään ja puraisi sitten huultaan hermostuneesti. Miten hän onnistuikin aina esiintymään jotenkin typeränä? Virnistäen Peter nappasi farkut käteensä ja veti ne jalkaansa. Olisi tietysti ollut käytännöllisempää pukeutua saman tien lenkkivaatteisiin, mutta hän oli vienyt ne jo huoneeseen.
”Nähdään siellä sitten”, Peter mumisi melkein kuin olisi puhunut lattialle ja nojautui sitten alaspäin kaivamaan kenkiä penkin alta. Hän ei tahtonut pidätellä Thomasia enää hetkeäkään.


[Jatketaanko me huoneessa vai urheilukentällä tai metsässä tai missä ne nyt sitten juokseekin?]

[aimee]

Thomasin kasvoille levisi hymy Peterin vastatessa ja harmaat silmät tuikkivat lämpimästi. Päätä kallistettiin hiukan ja vastaukseksi Peterin vinolle hymylle luotiin hetken kestävä, pieni virnistys, jota seurasi kevyt hymähdys. ”Joo, eli se on sitten sovittu”, Thomas totesi hymyillen, vaaleita hiuksia sipaistiin toisella kädellä jälleen sivuun kasvoilta. Olisi mukavaa mennä lenkille Peterin kanssa. Ehkäpä toisestakin saisi vähän enemmän selvää, sillä juttelu oli tosiaan jäänyt vähille. Toisaalta lenkkiseura saattoi vaikuttaa myös negatiivisesti Thomasin uudelta, urheilulliselta kannalta – toinen ei ehkä olisi niin innostunut aivan viimeiseen, pienimpään pisaraan asti viedystä rääkistä, jota vaaleahiuksinen useimmiten harrasti itse. Kuitenkin, huolimatta siitä, että Thomas taisi olla sen tarpeessa, Peter lenkkeilyseurana oli ajatuksena huomattavasti miellyttävämpi. Haha.

Peterin myöntävälle vastaukselle nyökättiin ja kiharahiuksiselle pojalle hymyiltiin kevyesti. ”Joo, nähdään. Tulen varmaan kohta.” Harmaat silmät katselivat vielä hetken kenkiään poimivaa Peteriä, kunnes vaaleahiuksinen sai kiskottua harmaat collegehousut ja bokserit jalastaan. Valkea froteepyyhe napattiin päällimmäisenä kassista. Paljonkohan kello oli? Lenkille voisi lähteä ehkä seitsemän aikaan..

Viileä vesi pyyhki pois hien ja tuntui hyvältä vasten väsyneitä lihaksia. Oli kai Thomas muistanut venytellä? Huulilla leijaili pieni hymy ja vaaleita hiuksia pörrötettiin veden alla, samalla kun suihkua käännettiin toisella kädellä hieman lämpimämmäksi.

[deedee huono jatko joka on ollut kesken yli kuukauden ja sillee <//3 Jatketaan vaikka metsässä tai jossakin epämääräisessä paikassa matkalla huoneesta metsään?]