Vaatekaupan kosto

[Hass]

[Någon som vill. Kyltsille seuraa. Sijoittuu about lokakuuhun, joten koulua on jo ollut jonkin aikaa]

Viikonloput olivat jokseenkin tylsää aikaa. Suurin osa matkusti kotiin, mutta ne, jotka asuivat liian kaukana, joutuivat jäämään lähes autiolle koululle. Eikä koulussa ollut juurikaan muuta tekemistä, kuin läksyjen tekeminen. Kyle Harrison oli mökkihöperyyden kynnyksellä. Harvinaista kyllä, kaikki hänen kaverinsa olivat lähteneet viikonlopun viettoon kotiseudulleen ja onneton skotti oli jäänyt yksin. Perjantai oli mennyt vielä hyvin. Hän oli saanut yhden projektin loppuun saatuaan editoinnin valmiiksi. Lauantaikin oli alkanut lupaavasti, kun hän oli aamusta vieraillut kuntosalilla ja perusteellisesti rääkännyt kroppaansa. Siitä lähtien päivä olikin ollut alamäkeä. Kyle ei keksinyt mitään tekemistä: kaikki koulutyöt olivat valmiina, viikottainen soitto kotiin oli soitettu, vaatteet pesty ja hän oli jopa siivonnut kirjoituspöytänsä, joka jo itsessään oli sankariteko. Niinpä Kyle oli pakottanut itsensä lähtemään ulos.
Kyle oli päätynyt hetken Saint Walden'sissa harhailtuaan ostoskeskukseen. Se ei sinänsä ollut ihme, kylä oli niin pieni, että aina päätyi ostarille. Hän oli käynyt ostamassa pari klassikkoelokuvaa kokoelmiinsa ja kanniskeli pientä muovipussia kainalossaan. Harrison oli sitä perinteistä miesmallia, joka vihasi shoppailua ja varsinkin vaatteiden ostamista. Hän antoi kypsästi äitinsä hoitaa sen, mutta poika oli huomannut vaatekaappinsa tarvitsevan päivitystä. Ja se oli pääsyy siihen, että hän norkoili hermostuneena vaatekaupan edessä vilkuillen olkiensa yli.

Kyle nosti purppuranpunaista lippalakkiaan ja haroi hiuskuontaloaan, mutta astui sisälle kauppaan. Vaatteita viikkaava nuori myyjä hymyili aurinkoisesti tervehdykseksi. Kyle hymyili takaisin huomaamattaan, sillä tytön hymy oli tarttuvaa sorttia eikä väkinäinen ollenkaan. Poika jatkoi matkaansa miesten osastolle ja alkoi hajamielisesti käydä läpi t-paitarekkiä. Hän nappasi yhden henkarin rekiltä ja vilkaisi paidan printtikuvaa arvostelevasti. Kyle vilkaisi hintalappua ja laski henkarin nopeasti kädestään kuin se olisi polttanut. Ja se olisikin polttanut, ainakin Kylen lompakkoa. Ei hän ihan noin paljon ollut valmis maksamaan t-paidasta. Vaikka hän ei yleensä itselleen ostanutkaan vaatteita hän kyllä tiesi, että halvemmallakin sai hyviä vaatteita. Kyle avasi college-hupparinsa ja sen päällä olevan toppaliivin vetoketjuja, sillä jo nyt yltiölämmin ilma sai aikaan miehille tavallisen pakokauhukohtauksen, joka syntyi vaatekaupoissa.

[anzelo]

// Jos passaa, niin Gwenin kanssa voisin tulla tänne.//

Gwen käveli almanakkaansa selaillen kauppakeskuksen lämpöön. Siirryttyään pois oven edustalta Gwen ryhtyi vetelemään kirjasesta yli asioita, jotka oli jo ostanut. Hän oli viikolla tehnyt listan tarvittavista asioista ja viikonloppu oli hyvä aika ostaa ne kaikki. Viikolla oli muutakin tekemistä, kuten koulutöitä. Ne Gwen olikin tehnyt jo aikoja sitten, eikä viikonlopulle ollut mitään muuta kuin tämä ostosreissu.
Lista oli pitkä, sillä Gwen ei turhaan aikaansa kuluttanut shoppailemalla. Siitä ei oppinut oikeastaan mitään ja muutenkin hän kuunteli mieluummin vaikka latinan kertausta. Kirjoja oli kyllä kieltämättä ihan mukava ostella, mutta Gwenin täytyi pidättäytyä ostamasta niitä liikaa. Hänen kannatti lainata ne kirjastosta ja ostaa omaksi vain harvat ja valitut. Muuten hänen huoneensa olisi jo vuorattu kirjoilla, jotka hän sitten olisi osannut ulkoa.

Gwen sulki almanakan ja sujautti sen laukkuunsa. Kynän hän pisti taskuunsa. Seuraavana olisi sitten vuorossa vaatekauppa. Gwen ei usein ostellut uusia vaatteita, sillä hän ei seurannut muotia tai tehnyt mitään sellaista, joka olisi kuluttanut vanhat samantien. Nyt hän kuitenkin tarvitsi uudet juhlavaatteet serkkunsa synttäreille. Tämä täyttäisi 18 vuotta, joten tiedossa oli hieman suuremman luokan bileet.
Gwen käveli kauppaan suunnaten suosiolla juhlamekkojen luo. Hän ei aikonut ostaa yhtään mitään muuta, joten turha vaivautua katselemaan ale t-paitojen tai farkkujen päälle.
Myyjätär hymyili Gwenille tämän ohittaessa kassan. Gwen tunnisti tämän ulkonäöltä ja muisti nimenkin edelliseltä ostoskerralta. Viimeksi tyttö oli auttanut häntä syystakin etsinnässä, mutta nyt Gwen tiesi, missä suunnalla mekot olivat, eikä apua tarvinnut pyytää. Ellei nyt sitten makutuomariksi, mikä olisi suuri harvinaisuus. Gwenillä oli aika vahva käsitys siitä, miten pukeutui. Ei mitään liian räväkkää tai paljastavaa. Ja tarpeeksi mittaa helmaan.
Ensimmäisessä rekissä oli turhan tätityyliä, joten Gwen siirtyi seuraavalle. Hän tuhahti vähän ärsyyntyneenä nähdessään hinnat. Mekot oli takuulla tuotettu paljon halvemmalla ja välikädet vain kiskoivat itselleen ylimäärää.

[Hass]

Kyle raapi takaraivoaan hämmentyneenä ja paranteli lippalakkinsa asentoa päässä. Hän muisti miksi ylipäätään antoi äitinsä huolehtia vaatteiden ostamisesta, vaikka oli itse jo täysi-ikäinen. Ihan vain tämän takia, Kyle ei osannut tehdä päätöksiä värien tai mallien välillä. Yleensä hän tiesi mitä halusi, hänellä oli valmis visio aiheesta, mutta nyt hän oli hukassa epätietoisuudessa. Vaaterekkejä oli tuhottomasti ja ne eivät koskaan tuntuneet loppuvan. Kaikki näytti sitä paitsi ihan samanlaiselta! Tuskastuneena Kyle siirtyi t-paidoista farkkujen pariin. Farkut olivat kuitenkin yksinkertainen juttu ja helpompi siis valita. Tai niin Kyle ainakin luuli. Hän perui ajatuksensa, kun alkoi tihrustella eri malleissa olevia lappuja. Kylella ei ollut harmainta aavistusta mikä oli Bootcut tai minkälaiselta näyttivät kivipestyt farkut. Ei, vaatteiden ostoa ei selvästi oltu suunniteltu tavallisille kuolevaisille. Tai sitten tämä oli vaatevalmistajien juoni: kaikkien kuluttajien pitäisi palkata henkilökohtainen shoppailija. Mutta onneksi Kyle oli ovelampi ja hänen äitinsä oli henkilökohtainen shoppailija ilman, että lanttiakaan ylimääräistä meni vaatevalmistajien taskuun! Harrison huokaisi onnettomana ja tarttui vertauskuvallista härkää sarvista. Hän etsi mahdollisimman normaalin ja perusmallin. Onneksi sellainen löytyi suhteellisen helposti. Ikävä kyllä heräsi uusi ongelma, tumman siniset vai vaalean siniset? Kyle venytti päätään nähdäkseen joskos kaunishymyinen myyjäneiti oli vielä paikalla, mutta lurjus oli paennut näemmä jonnekin, jonne Kyle ei nähnyt. Eikö myyjien pitänyt olla paikalla auttamista varten? Kyle tarvitsi apua ja pahasti tarvitsikin. Poika veti pinoista itselleen sopivan kokoiset farkut ja tarkasteli housuja. Ikävä kyllä ne olivat täysin identtiset, ainoastaan eri väriset ja se ei auttanut häntä yhtään. Hän vilkaisi alaspäin, nähdäkseen tämän hetkiset farkkunsa. Vaaleiksi käytössä ja pesussa haalenneiden farkkujen polvet oli kulunueet puhki ja lahkeita roikkoi valkoisia langanpätkiä. Oli siis korkea aika ostaa uudet farkut.
Kyle oli epätoivoinen ja päätti toimia sen mukaan. Hän otti farkut kainaloonsa ja lähti vaeltamaan ympäri vaatekauppaa löytääkseen myyjän. Miesten osasto oli tyhjä, ei ristin sieluakaan. Kyle siirtyi lastenosastolle, mutta kiirehti eteenpäin ettei saisi paniikkikohtausta kaiken sen pinkin ja paljettien keskellä.

Naisten vaateosastolle mennessään Kyle näki vilauksen myyjästä juuri, kun tämä astui takahuoneeseen tai mihin ikinä asiakkailta kielletty salaperäinen ovi veikään. Kyle nielaisi muutaman tarkkaan valitun voimasanan ja epätoivon parkaisun. Vaikeneminen oli hyvä vaihtoehto varsinkin, kun vaaterekkien välissä tummapäisen tytön. Tyttö oli teini-iässä, joten hän oli luultavasti Saint Waldensin oppilaita. Ei ollut kovinkaan ihme, ettei Kyle tunnistanut tyttöä - hän oli useinkin omissa maailmoissaan ja kiinnitti huomiota lähinnä omiin kavereihinsa. Harrison vilkaisi kainalossaan olevia farkkuja ja teki ratkaisunsa. Poika lähti päättäväisesti kävelemään tytön luokse ja seisahtui vasta muutaman metrin päästä hänestä.
"Anteeksi, mutta voisitko mitenkään auttaa minua?" Kyle yskäisi vaivaantuneena ja hymyili kiusaantunutta hymyä: "Olen ihan onneton vaatteiden valitsemisessa ja en osaa päättää pitäisikö minun ottaa nämä vaaleat tai tummat." Kyle tehosti sanojaan nostamalla farkkuja paremmin näkyville, jonka jälkeen hän vaihtoi painoa jalalta toiselle vaivaantuneena.

[anzelo]

Gwen selaili rekkejä kaikessa rauhassa. Hän hylkäsi monia niiden kohtuuttoman hinnan takia ja vielä useampia liiasta räväkkyydestä sekä lyhyydestä. Miksei nykyään enää myyty siveellisenmittaisia mekkoja. Tyttö huokaisi ja samassa myyjätär tuli tervehtien paikalle, kuin olisi vaaninut vaatteiden takana.
"Voisinko auttaa?" Nainen uteli maireasti hymyillen. Gwen hymyili kohteliaasti takaisin.
"Ei tarvitse kiitos vain. Katselen tässä kaikessa rauhassa", Gwen vastasi. Hän tiesi millaisia vaatteita myyjätär ehdottaisi ensimmäisenä, eikä hän muutenkaan loppujen lopuksi välittänyt siitä, että joku kuikuili sovituskopin takana kärppänä hakemaan seuraavan koon.
"Vai niin. Katsele rauhassa vaan", myyjätär sanoi ja lähti kohti takahuoneeseen johtavaa ovea. Gwen vilkaisi tämän menoa, mutta kääntyi takaisin levittelemään rekissä olevan mekon helmaa. Se oli pilattu typerällä rypytyksellä. Todella mautonta.

Gwen nosti juuri seuraavan henkarin katsoakseen mallia tarkemmin, kun huomasi erään Saint Waldensin opiskelijan kuikuilevan lähistöllä. Gwen muisti nähneensä pojan aikaisemminkin ja muisti nimenkin. Hän oli sen jossain ohimennen kuullut ja tottahan se jäi päähän, kuten kaikki muukin. Tyypin nimi oli Kyle Harrison ja Gwen oli joskus ollut tämän kanssa samalla kurssillakin. Jollakin niistä kaikille yhteisistä aineista, jolla suoritettiin nimenhuuto. Lisäksi Gwen oli kuullut nimen, kun pojan kaverit mainitsivat sen.
Vaikka Gwen tiesi toisen nimen, hän ei missään vaiheessa olettanut, että toinen tuntisi hänet.
Kyle tuli lähemmäs ja Gwen arvasi jo etukäteen, että tällä oli jotain asiaa. Gwen ei uskonut, että tämä huvikseenkaan haahuili naistenosastolla.
Varautuen kysymykseen Gwen kääntyi jo vähän ennen kuin toinen avasi suunsa. Kyle halusi apua vaatteiden ostossa. Hieman hämmentävää Gwenin mielestä, joka ei kovin usein käynyt miesten kanssa ostoksilla. Oli hankala vastata, kun kysymykseen ei ollut tieteellistä selitystä, eikä muistiinkaan voinut tukeutua.
"Kaipa minä voin jotain sanoa, kun ei ole kiirekään", Gwen vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen, "Voin kyllä sanoa, etten ole tottunut jakamaan mielipiteitäni vaateasioissa. Hyvä kun oman makuni tiedän."

[Hass]

Kylen valtasi halu vajota maan alle tai vähintään muuttua näkymättömäksi - pysyvästi. Hän oli niin kiusaantunut, ettei uskonut tilanteen paranevan millään. Viimeksi hän oli ollut näin kiusallisessa tilanteessa, kun hän oli paininut alushoususillaan pukuhuoneessa ystävänsä kanssa, joka oli julkisesti homoseksuaali ja liikunnanopettaja oli sattunut keskelle painikohtausta. Opettaja oli punastunut kauttaaltaan ja poistunut aika nopeasti paikalta, eikä enää voinut katsoa kumpaakaan poikaa silmiin. Pojat itse olivat onnistuneet nauramaan tilanteelle, sillä Kyle oli hyvinkin hetero ja alkujärkytyksen jälkeen hän ymmärsi hyvin opettajan järkytyksen. Mutta nyt tilanne oli vielä jotenkin kiusallisempi varsinkin, kun tyttö ei millään tuntunut reagoivan Kylen kysymykseen ja poika ehti jo luulla, että valinnan vaikeuden lisäksi hän ei edes saanut huomiota. Hetken hän kuvitteli jo olevansa näkymätön. Sitten tyttö vastasi.
"Luoja, sinä olet enkeli", Kyle henkäisi helpottuneena, kun sai kuin saikin värvättyä tytön auttamaan farkkujen valinnassa.

"Mikä tahansa on parempi, kuin oma mielipiteeni. Niin noloa kuin se onkin myöntää, niin äitini hoitaa lähes kokonaan vaatteideni ostamisen ja minun vaatemakuni on olematon", Kyle virnisti rohkaisevasti ja tunsi helpotuksen rintakehänsä paineen lähtemisen muodossa. Ehkä hän kävelisi vielä kaupasta ulos ilman leopardiprintti-paitaa ja paljettishortseja! Jos Kyle yhtään tunsi itseään, hän olisi hyvinkin saattanut päättäää epätoivossaan, että leopardipaita olisi jotenkin cool ja olisi ostanut sen ihan vain päästääkseen ulos kaupasta. Sen kaltaisia ostosreissuja oli historia täynnä ja niissä meni Kylen itseluottamuksen lisäksi ainoastaan rahaa.

Kyle vilkaisi tyttöä yrittäen nähdä, haittasiko pojan olemassaolo syvästi. Hän ymmärsi hyvin, ettei kaikkia kiinnostanut auttaa onnettomia miehenalkuja niin yksinkertaisessa asiassa kuin vaatteiden ostamisessa. Kyllähän nyt ihmisten pitäisi oma makunsa tuntea, mutta Kyle nyt sattui olemaan aivan eksyksissä vaatteiden valitsemisen kanssa. Niitä oli niin montaa väriä ja mallia ja kuvaa ja kokoa ja materiaalia.
"Okei, eli itse ongelmaan. Minä tarvitsisin farkut, muutaman t-paidan, pari siistiä paitaa ja takin. Olen päässyt jo peräti näin pitkälle, että löysin mahdollisimman normaalit farkut, mutta en osaa päättää pitäisikö minun valita tummat vai vaaleat farkut. Onko niissä joku sääntö, että vaaleat kesällä ja tummat talvella tai jotain sellaista?"

[anzelo]

Kylen reaktiosta Gwenin lupaukseen saattoi kuulla helpotuksen. Gwen toivoi, ettei tämä odottaisi liikoja hänen maultaan. Sen varaan ei kannattanut laskea muita kuin hänen omat vaatteensa, joiden rajoitettu tyyli johtui osittain myös sukujuurista. Ei tosin känyt kieltäminen, että Gweniä olisi se haitannut. Hillitty ja pelkistetty kävi hänelle hyvin.
Gwen tunki äsken katselemansa mekon takaisin rekkiin pienellä sähläyksellä. Mokomat tungettiin aina liian täyteen.

Kyle kertoi kuka hänen vaatteensa osti. Noloa kieltämättä, eikä ehkä ensimmäinen asia, jonka pojat myöntäisivät. Toisaalta he eivät Gwenin tietojen mukaan myöskään pyydelleen vieraita naisasiakkaita auttamaan. Kyle taisi olla epätoivoinen.
Gwen hymyili varovasti toisen virnistäessä.
"No katsotaan, onko minunkaan maustani mitään hyötyä", Gwen sanoi ja katsahti mekkoräkkien päälle. Hän etsisi sen tantun sitten tämän jälkeen.
On tämäkin nyt. Epätavallista, Gwen tuumasi kääntyessään taas Kylen puoleen.

Kyle luetteli tarvittavat asiat. Niitä oli enemmän kuin Gwen oli odottanut, mutta eiköhän niistä selvittäisi. Ei tarvitsisi sitten hetkeen ostella uusia vaatteita.
Lisäksi Kyle esitti kysymyksen, johon Gwen ei tiennyt varmaa vastausta. Se ärsytti häntä itseään ja hän päättikin ensi töikseen tutkia muotisääntöjä, ettei pääsisi käymään näin.
"En ole ihan varma, mutta mielellään tummaa talvella ja vaaleaa kesällä. Tuskin kukaan kuitenkaan pyörtyisi vaikka pitäisikin toisin päin", Gwen vastasi otsa mietteliäässä kurtussa. Näin hän oli käsittänyt, mutta ei sitä koskaan tiennyt miten vallitsevat muodit päätti.
"Minun mielestäni tumma on käytännöllisemmän värinen, mutta niin...", Gwen jatkoi lopettaen kesken. Oli outoa, kun ei tiennytkään mitä sanoa.
Kuinka Kyle oli osannutkin kysyä siitä ainoasta aiheesta, josta Gwen ei niin paljon tiennyt.