Sleeping Beauty

[Agitha]

"Jos sinä et pimittäisi tietoa, niin minun ei tarvitsisi suuttua sinuun! Miten ihmeessä sinä olet koskaan ollut kenenkään kanssa kahta päivää pitempään, kun käyttäydyt noin? Minun puolestasi saat mennä ja viihottaa, mutta kerro missä ja milloin! Ja miksi minä en kelpaa!" Lily huusi. Miksi vapaus oli Joceylle niin tärkeää? Sitä Lily ei voinut ymmärtää. Eivätkö he molemmat pitäneetkin toisistaan (suurimman osan ajasta), joten miksi Jocey kaipasi muuta huomiota? Vaikka Lily ei ymmärtänytkään, hän oli valmis hyväksymään sen. Omasta mielestään hän sulatti melko hyvin sen, ettei Jocey koskaan pitäisi häntä kuin kukkaa kämmenellä ja vaalisi kuin uniikkia timanttia, mutta eikö ollut olemassa minkäänlaista kompromissia? Lily oli valmis sietämään pientä flirttiä, jos Jocey kertoi hänelle missä mentiin (vaikkei nyt kaikkine yksityiskohtineen). Jocey oli vapaa, kunhan hän oli valmis kantamaan vastuun siitä, että hän oli Lilyn kanssa. Seurustelu asetti tiettyjä rajoitteita, mutta Lily yritti pitää ne heille molemmille sopivina. Miksei Jocey voinut ymmärtää sitä?
Tietenkään Lilylle ei tullut mieleenkään selittää kantaansa Joceylle asiallisesti ja keskustella rauhallisesti, kunnes jonkinlainen kultainen keskitie löytyisi. Hän oli vihainen, ja tahtoi Joceyn tuntevan syyllisyyttä ja ymmärtävän hänen kantansa. Jocey oli pettänyt häntä, ja käyttäytyi silti ikään kuin hän olisi ollut se, jota kohdeltiin väärin!

"Minä en ole ainoa, joka tässä ylidramatisoi!" Lily vastasi. "Sinäkin teet melkoisen suuren numeron siitä, että minua loukkaa se, että sinä olet villi ja vapaa, ja minä en muka siksi anna sinulle vapauksia ikään kuin olisin pahakin pirttihirmu! Mikset sinä vain voi ymmärtää ja pyytää anteeksi? Sinussakin on joskus syytä, Jocey, tähän tarvitaan kaksi! Tähän riitaan, ja tähän suhteeseen."

"Ei, sinusta ei todellakaan ole tällaiseen!" Lily vastasi uhmakkaasti, ja kääntyi taas kasvot kohti Joceyta. "Sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia pystyä vakavaan suhteeseen, tässähän se juuri nähdään! Etkä sinä voi edes todistaa, että olen väärässä, koska olet sitoutumiskammoinen raukka! Kohta sinä sanot, että tämä on loppu, ja se todistaa, että olen oikeassa!"

[Darcy]

No, nyt kun Lily kysyi sen tuolla tavalla suoraan...
"Sehän siinä juuri on, minä en ole koskaan ollut kenenkään kanssa kahta päivää pidempää - koska kaikki päättyy aina tähän", Jocey tuhahti, levittäen käsiään ilmaan. Okei, hän ei ollut ihan mitään unelmien poikamies -ainesta, mutta kyllä hän sentään edes yritti. Jotenkin tällainen... sitoutuminen tai vakava seurustelu ei ilmeisesti vain onnistunut häneltä. Ainakaan kovin helposti.
"Ei ole kyse siitä, ettet sinä kelpaa! Totta kai sinä kelpaat, ei meistä kumpikaan muuten olisi tässä! Tämä vain... En minä... Helvetti sentään, taas sinä teet sen!"
Miten hemmetissä Jocey ei osannut asetella sanojaan kuten halusi nyt, kun Lily tuijotti häntä syyttävästi suoraan silmiin ja kyseli miksei kelvannut? Ei kyse ollut todellakaan siitä, ettei Lily kelvannut tai että tytössä oli jotain merkittävää vikaa (tosin vikoja heistä kaikista löytyi). Valitettavasti Jocey ei vain osannut käyttäytyä tällaisten sosiaalisten suhteiden ääressä, kuten seurustelu. Hän ei osannut siihen tarvittavaa käytösmallia, hänellä ei ollut mitään hajua miten hänen olisi kuulunut käyttäytyä. Ilmeisesti ei ainakaan tähän tapaan.
Mutta miten helvetissä hän voisi sen Lilylle kertoa?

Kun tyttö jatkoi ja selitti kulunutta lauseenpartta siitä, että kaikkeen tarvittiin kaksi ja myös Jocey oli syyllinen siinä missä Lilykin, poika pyyhkäisi käsillään kasvojaan saadakseen itsensä skarpiksi. Päähän tässä hajosi.
Okei, hän ei jaksanut käsitellä tämän kaltaisia tilanteita ja vatvoa niitä päivät pitkät, sillä hänen psyykensä ei kestänyt sitä. Vaikka hän kuinka halusi antaa muille itsevarman ja itseensä tyytyväisen vaikutelman, Jocey oli kaikkea muuta. Hän oli aina ollut huono käsittelemään vastoinkäymisiä ja niiden seuraamuksia, minkä vuoksi hän oli oppinut nopeasti välttelemään vastuuta ja erityisesti näitä tilanteita.
"No jos se kerran on sinulle niin tärkeää; Anteeksi, että minussakin on vikaa. Ei ollut tarkoitukseni olla epätäydellinen poikaystävä."
Ei sen nyt ihan noin pitänyt mennä, mutta tulipahan kuitenkin sanottua. Hyvä on, Jocey kuulosti itsekkäältä, mutta kuka siitä välitti? Hän piti Lilystä ja tämän seurasta, mutta jos tyttö aiheutti hänelle enemmän henkistä tuskaa kuin sydämen lävistäminen tikarilla, niin kannattiko tässä ihan totta vielä seistä?

Ennen kun Jocey ehti sanoa ajatuksensa ääneen, hän joutui nielemään ne ja loksauttamaan suunsa takaisin kiinni; Lilyn sanat tämän lopettamisesta ja sitoutumiskammosta ylipäätään saivat vastarinnan jälleen kerran liikkeelle. Tyttö kääntyi häntä kohden ja huusi, ettei hän pystynyt vakavaan suhteeseen.
"Tämä ei todellakaan ole tässä! Varokin, jos sinä laitat poikki - me emme ole tässä. Helvetti sentään, miksi sinä olet noin... Lily?!"
Naiset.

[Agitha]

Lily tuhahti Joceyn ivalliselle anteeksipyynnölle.
"Luuletko että tuo muuttaa jotain? Minä en kaipaa sinun anteeksipyyntöjäsi ennen kuin todella tarkoitat niitä. Ja sinä tulet vielä olemaan niin pahoillasi, että anot armoa polvillasi", hän uhkasi, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan, miten hän suunnitelmansa toteuttaisi. Kun jollakulla oli hallussaan raha, suosio ja valta, oli hyvin vaikea löytää heikkoja kohtia. Akilleen kantapään keksimistä olisi saattanut helpottaa myös se, että Lily olisi muistanut, mistä hän ylipäätään halusi Joceylle kostaa. Chetin suuteleminen ja muu epämääräinen säätö oli hänellä edelleen tuoreessa muistissa, mutta oikeastaan hän ei enää edes halunnut antaa Joceylle takaisin samalla mitalla. Hän tahtoi Joceyn vain katuvan ja olevan pahoillaan.

"Ai nytkö sinä yrität sitten jotain käänteispsykologiaa?" Lily tuhahti, kun Jocey vastoin hänen odotuksiaan ilmoitti, ettei heidän suhteensa ollut vielä siinä. "Yrität saada minut jättämään sinut, että voit esittää onnetonta uhria ja vierittää syyn minun niskoilleni! Ja sitten sinun ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, ja voit taas jatkaa villiä ja vapaata elämääsi? Arvaa mitä? Ei toimi tällä kertaa!"
Lily astui askelen lähemmäks Joceyta, ja tuijotti poikaa edelleen silmiin. Hän tökkäsi poikaa etusormellaan rintakehään.
"Minusta sinä et pääse noin helpolla, vaikka se olisi toiminut aina ennen! Minä en jätä sinua, en vaikka pyytäisit ja käyttäytyisit kuinka inhottavasti! Me pysymme yhdessä, teit sitä mitä tahansa, kuuletko? En suostu jättämään sinua."
Lily käännähti kannoilaan poistukaseen, mutta kuullessaan Joceyn viimeiset sanat hän kääntyi taas ympäri.
"Senkin Lily? Onko se pahin haukkumanimi jonka keksit?" hän kysyi osittain entistä loukkatunpana ja osittain hyvin hämmentyneenä. " Onko se niin epämiellyttävä nimi sinun mielestäsi? Minulla olisi ollut sinulle vielä monta epämiellyttävämpää, haluatko kuulla?"
Lilyn sanavarasto oli laaja, ja sieltä löytyi mitä mielikuvituksellisempia nimityksiä, miellyttäviä ja epämiellyttäviä. Hän olisi mielellään loukannut Joceyta vähän lisää, mutta katsoessaan toisen vihastuttavan rakastettavia kasvoja hän ei keksinyt ainoatakaan tarpeeksi loukkaavaa.
"En olisi tällainen, jos sinä et olisi tuollainen, Jocey", hän tiuskaisi.

[Darcy]

"Ha! Sitä päivää saat kyllä odottaa", Jocey älähti, kun Lily uhkasi hänen vielä jonain kauniina päivänä matelevan polvillaan tytön edessä, valmiina suutelemaan tämän kenkiä, jotta Lily vain ottaisi hänet takaisin. Saisivat olla maailmankirjat aikalailla sekaisin viimeistä piirtoaan myöten, ennen kuin mitään tämänsuuntaista tapahtuisi. Jocey ei ollut matelevaa tyyppiä, mieluummin hän söisi vaikka nipun seteleitään kuin nielisi ylpeytensä sellaisessa tilanteessa.
Hän olisi luultavasti kyennyt antamaan Lilylle sen rehellisen anteeksipyynnön, jonka tyttö olisi kaivannut, muttei juuri tällä hetkellä. Ärsytysporras oli liian suuri, eikä Jocey kyennyt edes ajattelemaan muuta kuin sitä, kuinka hemmetin rasittava Lily juuri nyt oli. Kai hän jollain alkeellisella tasolla oli pahoillaan siitä, että oli mahdollisesti satuttanut toista, mutta nyt ei ollut sen aika. Ei todellakaan, kun Lily jaksoi vain syytellä häntä ja raivota minkä suustaan ehti.

Mitä helvetin käänteispsykologiaa?
"Ai minäkö yritän saada sinut jättämään minut? Minä kun luulin, että se oli sinun ajatuksesi", Jocey naurahti ivallisesti. Miksi hemmetissä hän haluaisi kieriä itsesäälissä ja syyttää Lilyä kaikesta mahdollisesta, esittää uhria ynnä muuta yhtä kummallista? Jos heidän juttunsa tosiaan olisi ollut tässä, hän ei todellakaan olisi heittäytynyt lattialle ja alkanut marttyyriksi.
"No vapaus minulle kyllä kelpaa", Jocey vastasi kulmiaan kohottaen, kun Lily huusi, ettei tällainen toiminut tällä kertaa. Tyttö astui lähemmäs ja kohotti kätensä, tökäten häntä sormellaan rintakehään. Poika katsahti sormea ja huitaisi sen kädellään pois hieman tuhahtaen ennen kuin kiskittyi taas siihen, mitä Lilyllä oli sydämellään.
"Mitä tahansa? No hyvä! Erittäin hyvä, älä sitten jätä!"
Miten tämä keskustelu oli yhtäkkiä ottanut tällaisen suunnan? Jocey ei enää meinannut pysyä perässä, ei niin omissaan kuin Lilynkään ajatuksissa tai sanoissa.

"Lily on paholaisen nimi", Jocey totesi, kun tyttö alkoi ihmetellä ääneen, eikö hän tosiaan keksinyt parempaa loukkausta. "Olen allerginen liljoille."
Ei hän oikeasti ollut, mutta tällä hetkellä tuntui kyllä siltä. Lilja aiheutti hänelle tarpeetonta pää- ja sydänsärkyä, imi hänet kuiviin kaikesta elämästä ja sai hänet raivostumaan aivan mitättömistä asioista.
"No antaa tulla, kerro pari hyvää ja osuvaa nimitystä", hän yllytti, katsoen Lilyä paljonpuhuvasti. Kun tyttö mietti hiljaa hetken ja päästi vihdoin suustaan mitäpä muuta kuin hänen nimensä, Jocey kohotti kulmiaan. Se siitä upeasta epämiellyttävien nimien kokoelmasta, joka Lilyllä muka oli takataskussaan.
"Erittäin kekselijästä, tämä ansaitsee aploodit", Jocey iloitsi ja taputti käsiään yhteen pari kertaa ihan vain ärsyttävyyden vuoksi. "No oma on vikasi, mitäs vietät kanssani liikaa aikaa. Näin siinä tuppaa käymään, kultarakas."
Jocey kumartui lähemmäs Lilyä, joka oli jälleen kerran kääntynyt hänen suuntaansa, tökäten tyttöä nenänpäähän.

[Agitha]

Lily tuhahti dramaattisesti ja levitteli käsiään turhautuneena.
"Nyt sinä olet vain lapsellinen", hän huomautti, kun Joceyn mystinen lilja-allergia tuli puheeksi. Epäilemättä Jocey oli lapsellinen, mutta kukapa siinä huoneessa ei olisi viimeisen minuuttien aikana ollut? Oli hieman liian myöhäistä huomautella keskustelun tasosta siinä vaiheessa, kun toisen nimen pilkkaaminen oli noussut kuumimmaksi aiheeksi.
"Sinulla ei ole varaa pilkata minun kekseliäisyyttäni", Lily huomautti. "Kun sinä ensi kerralla yrität saada minut jättämään sinut, yritä keksiä jotain nerokkaampaa! En mene tuollaiseen halpaan. Jos haluat minusta eroon, niin sinä saat hoitaa sen jättämispuolen! Minua et saa tuollaiseen huijattua."
Näpäytys nenäpäähän saattoi olla vain pisara valtaneressä, mutta se oli tarpeeksi ärsyttämään hänestä viimeisetkin kärsivällisyyden rippeet pihalle.
"Tiedätkö mitä? Tulin tänne kuuntelemaan sinun säälittäviä selityksiäsi siitä, mitä olet mennyt tekemään, mutta ilmeisesti mitään selityksiä ei ole. Yhdessä asiassa siis olet oikeassa: on minun oma vikani, että tulin tänne kuuntelemaan sinun versiosi kaikesta tapahtuneesta. Ilmeisesti se oli turhaa, joten ei minun kannata tänne jäädä! Kerro toki heti, kun sinulla on jotain uutta sanottavaa!"
Jos Lily olisi lähtenyt pois niine sanoineen, hän olisi saattanut säilyttää osan arvokkuudestaan. Tilanne oli kuitenkin kärjistynyt kaikin puolin niin naurettavaksi, ettei arvokkudesta tai hyvälaatuisesta ylpeydestä kannattanut edes puhua. Siinä missä hyvä ylpeys olisi saanut toisen heistä jättämään koko typerän riidan siihen, huonolaatuinen ylpeys sai heidät jatkamaan sitä. Ei voitu sanoa, että Lily olisi ollut Joceyta kypsempi poistuessaan tilanteesta ensin, sillä mhän ei toiminut niin järjestä, vaan tunteesta. Hän ei poistunut, koska olisi halunnut lopettaa riidan, vaan koska halusi olla ensimmäinen, joka poistui.
Niinpä hän kääntyi vielä ovella tuhoten tilanteesta sen viimeisetkin uskottavuuden rippeet.
"Äläkä uskallakaan kuvitella, että tämä olisi tässä! Olet edelleen varattu mies!"
Niine sanoineen Lily painui tiehensä paiskaten oven perässään kiinni, tehden heidän suhteestaan lapsellisen ja naurettavan (mitä se kyllä olikin), ja varmistaen, että he tulisivat roikkumaan toisissaan vielä pitkään, halusivat he sitä tai eivät.

//ksfalfaföals//

[Darcy]

"No niin olet sinäkin", Jocey heitti takaisin, kun Lily huomautti hänen lapsellisuudestaan. Totta hemmetissä hän oli lapsellinen ja tiesi sen myös itse - oikeastaan hieman liiankin hyvin. Lapsellisuus oli yksi Joceyn luonteen selvistä ominaispiireistä; oliko edes olemassa tilannetta, jossa hän ei olisi käyttäytynyt ikäiselleen epäsopivalla tavalla? Tuskin.
"Anteeksi, aliarvioin sinut; voit luottaa siihen, että ensi kerralla suunnittelen tämän paljon paremmin", hän vastasi ärsyttävästi hymyillen. Mikä siinä oli, että naiset halusivat aina jättää likaiset hommat miehille? Joceyn pitäisi siis uhrautua ja lempata Lily, ihan vain siksi, että tyttö halusi heittäytyä marttyyriksi ja leikkiä uhria?
"Sinä olet yksi helvetin itsekäs nainen, tiesitkö sen?"
Koska Joceyhan ei ollut itsekäs. Ikinä.

No kappas, Lily oli vihdoin saanut juonen päästä kiinni.
"Ymmärsit vihdoin ja viimein", hän totesi väliin, kun tyttö teki upean päätelmän, ettei mitään selityksiä ollut. Jocey ei harrastanut selityksiä, ne eivät olleet hänen alaansa - miksi hänen edes olisi pitänyt selittää tekemisiensä syitä Lilylle? Valehteleminen oli rumaa, ja hän olisi totta tosiaan valehdellut, jos olisi keksinyt hätäisiä tekosyitä sille, mitä oli tapahtunut joskus muinaishistoriassa. Tietysti se oli ollut aivan turhaa, että Lily oli vaivautunut tulemaan tänne asti kuuntelemaan häntä.
"Mitä sinä muka odotit? Että revin kukkapuskan takapuolestani, polvistun eteesi, uhraan kissan alttarillasi ja anelen sinua antamaan syntini anteeksi?"
Jocey ei voinut olla kuulostamatta sarkastiselta, vaikka hän olikin lähinnä enemmän ärsyyntynyt kuin huvittunut tilanteesta. Toki tämä oli naurettavaa, mutta ei sillä tavalla huvittavaa. Siksipä hän nostikin vain kulmiaan katsoen Lilyn perään, kun tyttö vihdoin ja viimein päätti tehdä näyttävän lähdön huoneesta. Sen sijaan, että Lily olisi pitänyt päänsä kiinni ja lähtenyt arvokkaasti (jos se edes enää oli mahdollista), tämä kääntyikin vielä ovella Joceyn puoleen ja julisti blondin olevan edelleen varattu mies.
"En kuvittele edes villeimmissä unelmissani", hän ehti vastata ennen kuin tyttö suorastaan paiskasi oven kiinni jäljessään, jättäen Kuningas Greenwoodin omaan ylhäiseen seuraansa.

Hetken verran Jocey vain seisoi paikoillaan, tuijottaen suljettua ovea kädet lanteillaan ja suutaan mutristellen. Miten helvetissä Lily saattoi olla noin...
"Ei sille ole edes sanaa", hän puhahti ääneen, kohottaen molemmat kätensä haromaan vaaleita hiuksiaan. Naiset olivat hulluja. Jocey käännähti ympäri ja asteli takaisin sänkynsä luokse, kaatuen makaamaan vatsalleen tyynyjen ja peittojen sekaan. Lily tuskin tulisi ihan heti takaisin huutamaan, joten hän voisi nukkua keskeytetyt päiväunensa loppuun. Ennen sitä hän kuitenkin kurotti oikeaa kättään napatakseen kännykkänsä yöpöydän päältä - tekstiviestin näpyttely onnistui nopeasti, ja kun se vihdoin oli lähetetty, Jocey viskasi kännykän lattialle ja ummisti silmänsä, haudaten kasvonsa tyynyihinsä.

Kyllä, hän oli lähettänyt Lilylle viestin.
Eikä se sisältänyt mitään muuta kuin yksinkertaisen sydämen.
Ja kyllä, Jocey tiesi vallan mainiosti olevansa helvetin ärsyttävä.

[ The end? :::::::::: D tää oli epic. ]