Kaaos vai ei? //Cerppa tänne!

[Suklaanappi]

//Kerääs Maxis tänne näin Kerveli! Otsikko oli vaan nopee kyhäisy, en jaksanut tosiaankaan siihen panostaa. Sori!//

Koulupäivä oli päättynyt Saint Walden’s Schoolissa, ainakin Dwight Masonin osalta. Hän talsi eteenpäin, kohti poikien huonetta numero 12, jonne poika oli majoitettu. Yllään tällä oli tietysti kuuliaisesti puettu koulupuku, joka ei imarrellut miessukupuolen vartaloa, saati sitten ikinä koskaan milloinkaan naissukupuolen. Mutta eipä sillä, että nuorukainen olisi siitä jaksanut valittaa. Onneksi kohta sentään pääsisi vaihtamaan paremmat vaatteet ylle. Ne puuvillahousut olivat suoraan sanoen inhottavat, vaan mitäpä Dwight sille olisi voinut tehdä? Niinpä, ei sitten mitään. Joten siihen oli vain yksinkertaisesti totuttava. Onneksi poika oli jo muutaman vuoden jälkeen tottunut koulupuvun käyttöön, eikä enää jaksanut välittää siitä sen enempää koko hiton asiasta. Turhaa touhua.

Koko koulupäivä oli vain yksinkertaisesti jotenkin tupattu täyteen sellaisia aineita, joista herra ei olisi voinut pätkän vertaa kiinnostua. Kyllähän hän niitä luki, kun oli pakko, ettei saisi pian potkuja koulusta, ja sitä Dwight ei halunnut lainkaan. Edelleen tuo halusi kunnollista opetusta musiikissa ja sitä olisi saatavilla täällä. Siksi hän tahtoi pysyä koulussa. Asia ei toteutuisi, jos hän alkaisi jotenkin rettelöidä koulun sääntöjä vastaan, ei todellakaan. Se kaatuisi turvalleen, ja häntä potkaistaisiin persuksiin, kovaa. Se sattuisi, ihan kerpeleesti. Ja Dwight ei ollut kivun ystävä. Ei ollut koskaan ollut, ja tuskin tulisi edes koskaan olemaankaan. Hän vain eli omassa maailmassaan, eikä siinä julmassa ja kylmässä maailmassa, jossa juuri sillä hetkellä ikävä kyllä sattui astelemaan. Kohti omaa huonettansa, tai jakoihan tuo sen Maxin kanssa, mutta silti. Se oli hänen huoneensa, jonka poika jakoi toisen pojan kanssa. Niin kuin kaikki muutkin, sehän oli selvä.

Pysähdys. Tummatukka kohotti katseensa oveen, josta oli kulkenut jo muutamia kertoja. Hän sai hetkisen kuluttua oven auki, miettien samalla olisiko kämppis jo huoneessa vai ei, ja työnsi sitten oven auki, kohdatakseen näkymän. Ainakin pojan osilta kämppä oli kieltämättä vähän sotkuisessa kunnossa, mutta eikös sen jätkän huoneen pitikin olla sotkuinen? Jep, piti.

[Cerwel]

//Täällä ollaan//

Maximilian Stein kiiruhti heti tuntiensa jälkeen huoneeseensa. Matematiikan tunnin lopussa hän melkein pomppi paikallaan kärsimättömänä ja sai sen ansiosta vielä muutaman lisäminuutin, jotka olivat pojalle yhtä kidutusta. Hän vain sattui olemaan perusluonteeltaan hyvin kärsimätön ihminen. Odottaminen sai hänet hulluuden partaalle varsinkin jos ei saanut tehdä mitään. Jos pojalla on jotain tekemistä hän ei ole ongelma tunneilla vaan jaksaa keskittyä töydellisesti tehtäväänsä. Heti kun pitäisi vain kuunnella Max aloittaa shownsa. Hänelle saattaa käydä niin myös jos hän odottaa iltapäivää, niinkuin tänään. Max veti piponsa päähän ja lähti juoksujalkaa kohti huonettaan. Mihin hänellä sitten oli niin kiire? Max oli oikeastaan menossa huoneensa kautta kuviksenluokkaan. Hän odotti malttamattona että pääsisi maalaamaan. Koko yön poika oli luonnostellut seuraavaa mestariteostaan. Siitä tulisi valtava ja valtavan hieno. Siitä tulisi pelottava mielikuvitusmetsä. Siitä tulisi loistava! Hänellä oli jo upea luonnoskin, vihdoin hän saattaisi aloittaa loputtomalta tuntuvan maalausurakan. Se nosti hymyn pojan huulille. Maalaminen oli parasta mitä Max tiesi!

Poika kaivoi avaimensa taskustaan ja avasi oven levälleen. Max oli vähällä törmätä saen takana seisovaan poikaan. Oikeastaan kysessä oli hänen kämppiksensä Dwight. Hän väisti täpärästi ja vilkaisi nopeasti heidän kieltämättä sotkuista huonettaan. Sitten hän kääntyi Dwightin puoleen ja virnisti tuolle nopeasti ja vähän hengästyneenä.
"Moi, Dwight", hän sanoi ja kääntyi sitten sänkynsä puoleen ja kaivoi sen alta salaisen laatikkonsa. Hän nosti sen sängylle, avasi lukon avaimella ja kaivoi lehtiönsä esiin. Sitten hän sulki laatikon uudelleen huolellisesti ja työnsi sen sängyn alle. Max vilkaisi nopeasti toista poikaa ja nousi ylös rynnätäkseen ulos huoneesta.

//Hmm.. toivottavasti keksit tähän jatkoa ja estät tuon pakosuunnitelmat //

[Suklaanappi]

Dwight säpsähti oven lennähtäessä päistikkaa auki hänen takanaan. Tuo käännähti ympäri tajuten Maxin lähes törmäävän itseensä, mutta onneksi toinen väisti juuri ja juuri törmäyksen. Nuorukainen huokaisi helpottuneena ja heitti laukkunsa sängylleen, vilkaisten Maxiin, joka tervehti häntä virnistäen nopeasti. Ääni kuulosti hieman hengästyneeltä. Oliko pojalla johonkin kiire vai?
”Moi vaan.” miehenalku vastasi leppoisalla äänensävyllä ja etsi laukustaan kirjat, jotka asetti muiden koulukirjojen sekaan pinoon, joka näytti hieman huojuvan. Hups… Hän korjasi pinon suoraan, jotta ei olisi aivan kamalan suurta hätää pelätä, että pino kaatuisi. Se olisi inhottavaa. Eikä tuo halunnut sitä tapahtuvan, sillä Dwightia ei huvittanut alkaa keräilemään kirjoja, vihkoja ja kymmeniä monisteita lattialta.
Hän istahti sängyllensä, katsoen kuinka kämppäkaveri sulki lukollisen laatikon ja työnsi sen sängyn alle. Oliko Maxilla todellakin jonnekin noin kamala kiire? Juuri kun tummatukka olisi tahtonut jotain juttuseuraa ja he tulivat yleensä ihan mukavasti toimeen. Oliko se juuri nyt liikaa pyydetty?

Nuorukainen empi hetken aikaa, että uskaltaisiko kenties kysyä, että olisiko Maxilla yhtään aikaa jutella hänen kanssaan, tai mitään?
”Mihin sinulla on noin kiire?” Dwight kysäisi lopulta, kun sai rohkaistuksi mielensä.
”Ei kai täällä nyt mikään tulipalo ole?” tuo jatkoi virnistäen, toivoen että poika voisi jäädä hetkeksi edes hänen seurakseen. Eihän hänellä edes ollut juuri ketään muuta ystävää… kai.

//Mielikuvituksen puute vaivaa..//

[Cerwel]

Max käännähti Dwightiin päin, joka oli istahtanut sängylleen.
"Ei mihinkään", Max vastasi hätäisesti, "eikun.. no ei ole.. tai no.. maalaus.. luonnos.. kuviksenluokka.."
Poika tajusi vihdoin puhuvansa ihan sekavia. Hän virnisti ja kaatui huokaisten nojaamaan seinään. Hän katseli hetken toista poikaa ja tajusi sitten unohtaneensa värinsä. Poika kaivoi ne laatikostaan ja tunki laukkuunsa. Sitten hän sai idean, oikein oikein hyvän idean. Tosin, hän ei ollut ihan varma olisiko se Dwightin mielestä ihan niin loistava.

Hitaasti poika laski laukkunsa sängylle ja asteli Dwightin luo leveä hymy huulillaan. Hän kumartui tuon puoleen yhä hymyillen.
"Siitä tulikin mieleen", hän sanoi, "siis.. siitä maalauksesta. Haluaisitko sä olla mun malli? Dwight, jooko?"
Hän nousi ja istui omalle sängylleen toista vastapäätä.
"Mä tarviin mallin.. miehen ruumiinrakenteesta", hän virnisti ja toivoi ettei Dwight käsittäisi sitä liian pervosti. Toisaalta mitä väliä vaikka käsittäisikin.
"Mulla on joskus ongelmia ihmisanatomiann kanssa", hän jatkoi, "tyttö mulla on jo ja sä olisit just täydellinen."
Hän naurahti, vaikka yritti kuinka esittää kovin vakavaa.
"Mä voin vaikkaa maksaa.. tai no ainakin jään palveluksen velkaa", Max lupasi vielä varmuuden vuoksi. Sitten hän katsoi toista kysyvä hymy huulillaan.

[Suklaanappi]

Max vastasi nopeasti, ettei mihinkään. Sitä poika ei uskonut, kohotti vain kulmiaan hämmentyneenä ja kysyvä katse silmissään. Maalaus? Kuviksen luokka. Hetken kuluttua tuo arveli ymmärtävänsä, mitä toinen tarkoitti, luultavammin tämä tahtoi päästä maalaamaan kuviksen luokkaan, vai miten? Niin kaiketi…
Dwight seuraili toisen tekosia, kun tämä kävi kaivamassa ilmiselvästi värinsä laatikosta, kunnes tuo sitten kääntyi häntä kohden, astellen lähemmäs. Maxin huulilla oli leveä hymy, mikä sai tummatukan kummastuneeksi, kunnes toinen kumartui hänen puoleensa, yhä hymyillen, ja kysyen, että haluaisiko hän olla malli. Mitä? Hänkö? Ei kai nyt sentään? Tai… kai poika nyt paikoillaan osasi olla, mutta… No joo, miksipä ei? Eihän hänen tarvitsisi kuin pysyä paikoillaan, eihän?

Max kertoili vielä, että tarvitsi mallin miehen ruumiinrakenteesta, mitkä sanat saivat Dwightin kevyesti hymähtämään huvittuneena. Toinen jatkoi, että hänellä oli ongelmia ihmisanatomian kanssa ja tyttö hänellä olisi jo, ja hän olisi kuulemma just täydellinen. Nuorukainen puisti hieman päätään antaen kuitenkin huuliensa sulaa pieneen hymyyn.
”Mmh… Olkoon, ei tässä mitään sen kummempaa tekemistä olekaan, että miksi ei? Eihän siinä nyt muuta tarvitse tehdä kuin vain pysyä paikoillaan, vai?” Dwight totesi kysyvään sävyyn ja kohotti taasen kulmiaan kysyvästi, hakien Maxilta varmistusta tuohon käsitykseen.
”Eikä sun tarvii mitään maksaa, mutta palveluksen ottaisin kyllä mielelläni sitten joskus. Mutta… saanko kuitenkin ensin vaihtaa vaatteet, vai tahdotko ehdottomasti ikuistaa nämä rääsyt ylleni?” tuo kysyi vielä virnistäen kevyesti.
”Minkälaista kuvaa olet ajatellut?” hän tiedusteli sitten, vaikka uskoikin, ettei se kovin paljoa vaikuttaisi hänen vaatetukseen, kai. Tai, mistäs sitä tiesi tahtoiko Max hänet puolialastomana. Heh heh.

[Cerwel]

"Hienoa", poika hihkaisi ja virnisti, "sun tarvitsee vaan poseerata ja sen sä varmaan osaat?"
Max kaivoi laatikostaan luonnoslehtiön ja avasi kokonaan uuden sivun. Hänen sormensa syyhysivät päästä sotkemaan valkoinen paperi viivoilla ja kuvioilla. Sitten hän istahti sängylleen ja viittasi toista asettumaan minne halusi, kunhan saisi vaatteensa vaihdettua tai vaihtoehtoisesti hankkiutuisi niistä eroon. Ei, Max, ei.
"Laita vaan yllesi ihan mitä haluat", poika sanoi ja virnisti, "mut pakko huomauttaa että se on mulle sitä hyödyllisempää, mitä enemmän.. siis vähemmän.. siis sulla on ylläsi."
Naama virneessä hän kääntyi muka luonnostelemaan jotain paperille kynä väärinpäin kädessä. Sitten hän vilkaisi nopeasti Dwightia.
"Mä olen vaan taidemaalari. Et pidä mua pervona idioottina, koska voin vakuutta etten ole. Kunhan sanoin."

Max vilkaisi Dwightia taas tuon esittäessä kysymyksen. Hän naputteli kynän päällä leukaansa mietteliäänä.
"No siis mä piirtäisin jotain luonnoksia eri kuvakulmista ja niistä mä ottaisin sit mallia tulevaan isoon maalaukseen.." hän katsahti toiseen, "mut jos sä haluat, mä voin kyllä myös maalata sun kuvasi. Siinä ei edes menisi kauaa."
Hän naurahti ja naputteli kynällään paperia tasaiseen tahtiin.

[Suklaanappi]

Max sai asian kuulostamaan niin kerpeleen helpolta asialta. Sen kun poseeraisi! Ja mitenköhän?
”Noh… minulla nyt ei ole kovin pahemmin mitään kokemusta poseerauksesta. Että… Saa nähdä, en tosin usko, että olen mitenkään luonnonlahjakkuus, mutta koetan parhaani.” Dwight lupasi hieman virnistäen. Hän ei todellakaan uskonut olevansa luonnonlahjakkuus poseeraamisessa. Hänkö muka? Tuo omissa maailmoissaan enimmäkseen viihtyvä hihhuliini poseerauksen maailmanmestari? Ehei, se olisi aika kaukaa haettu, mutta kaiketi Max osaisi häntä ohjata, jos kaipasi.
Katse vaatteiden sekamelskasta, jonka Dwight oli hetki sitten paljastanut kaapin oven takaa, kääntyi Maxiin, kun tämä puheli hänelle, että olisi hänelle hyödyllisempää, mitä vähemmän pojalla olisi yllään. Dwight naurahti toisen muka luonnostellessa jotain paperille, kynän väärällä päällä. Max kiirehti sanomaan, että oli vain taidemaalari. Hänhän se tässä oli homo, eikä toinen. Tai, jos toinen sattuisikin olemaan homo, niin… Voi hitto Dwight, mitä sä ajattelet? hän kysyi itseltään ja etsi puhtaat farkut itselleen ylleen. No, jos Max tahtoi vähemmän vaatteita, niin tuskin tummatukka paleltuisi ilman paitaa? Eihän heistä kumpikaan ollut pervo.

Tuo nyökkäsi toisen sanoille ja hymähti sitten olkapäitään kohauttaen, vaihtaen samalla housujaan.
”Sama se mulle. Minähän se tässä malli olen ja sinä taiteilija, joka piirustaa sinne mitä haluaa.” Dwight lausahti vinosti virnistäen ja heitti sitten kauluspaitansa muiden vaateiden sekaan.
”Okei, ohjaa mua, koska mää en ihan oikeasti osaa. Mihin mä meen, miten, millainen asento?” poika kyseli ja äänestä kyllä kuvastui se epävarmuus ja pieni hämmentyneisyys, mitä tuo koki juuri sillä hetkellä. Hän asteli sängylle ja istahti, odottaen sitten Maxin ohjausta. Hänhän se tässä kokeneempi oli, kuin Dwight.

[Cerwel]

Max virnisti ja kulutti valkoista kumiaan valkoisen paperin valkoiseen nurkkaan samalla, kun seurasi Dwightin touhuja.
"Ei se ole vaikeeta", hän sanoi melkein itsekseen jutellen, "sun tarvii melkein vain seistä. Ellet sä välttämättä halua esittää kovin aistikkaita asentoja."
Hetken poika katseli toista ja mietti. Sitten hän vihdoin otti kynän kunnolla käteensä.
"No jos sä jaksat seistä niin seiso tossa sivuttain", hän osoitti lyijykynällään lattiaa toisen pojan edessä, "sit laitat ton mun puoleisen käden vähän taakse ja sen toisen puolen jalan vähän eteen.. Ja yrität seistä siinä, vaik se tuntuis tyhmältä."

Max tarttui kynäänsä ja alkoi piirtää nopeaa luonnosta. Hänen kätensä luikui paperilla ja hän vilkaisi malliaan niin harvoin ettei välttämättä uskoisi hänen ottavan toisesta mallia. Silti Max loihti paperille pian tarkan kopion Dwightista. Hän ei edes yrittänyt piirtää jalkoja, jotka olivat pojan farkkujen alla, vaikka olihan hänelle huomautettu siitäkin, että ihmiset piti piirtää ensin ilman vaatteita ja lisätä ne myöhemmin. Jalkojen piirtäminen ilman mallia osoittautui yllättävän vaikeaksi, eikä Max kehdannut enää ehdottaa lyhempiin housuihin vaihtamista.
"Sitten sä voisit pysyä suunnilleen samassa asennossa ja kääntyä suoraan muhun päin", hän sanoi kun sai ensimmäisen luonnoksensa valmiiksi. Toinenkin kuva vei vain vaivaisen minuutin.
"Jos mä saan vielä yhden kuvan niinku takaapäin?", poika kysyi ja naurahti. Hän vaihtoi sivua ja jatkoi luonnosteluaan. Nopeasti hän sai jokaisen valmiiksi ja laski lehtiönsä alas.
"Okei", poika sanoi ja virnisti, "nämä oli tässä.. mut ehkä sä vielä haluat esittää vapaan poseerauksen. Kato saisin muidenkin näkökulmia. Sä voit ottaa ihan millasen asennon haluat." Hän virnisti ja paransi nopeasti kahden piirroksen viivoja samalla kun odotti Dwightin vastausta.

[sori tämä kesto, kökköys ja autohittauskin..]

[Suklaanappi]

Toinen vakuutteli, ettei se ollut vaikeaa. Ei vai? Sitä Dwight jotenkin epäili, mutta kohtahan siihen saataisiin varmuus ja totuus, kun hän kokeilisi. Tuo arveli Maxin joutuvan pettymään, mutta jos toinen ei sen kummempia vaatisi, niin ehkä se siitä sitten. Hän naurahti Maxin viittaukselle aistikkaista asennoista, hieman päätään puistaen.
No niin, tuo olisi valmis toisen malliksi, ja sen huomasi, joten hän sai kuulla Maxin ohjauksen. Nuoriherra teki työtä käskettyä, keskittyen pysymään paikoillaan toisen raapustaessa. Silmän sivunurkasta Dwight huomasi, kuinka vähällä tarkastelulla Max oikeastaan selvisi. No, ehkä se oli taiteilijoiden joku erikoisuus tai jokin. Mistäs sitä tiesi? Onneksi paikoillaan pysyminen sentään onnistui varsin hyvin. Olihan tämä sentään oppinut olemaan ajattelematta juuri mitään, joten kun ajatukset olivat tyhjät, kykeni myös keho pysymään helposti paikoillaan.

Tummatukka teki työtä käskettynä, vaihtoi vain jaloillaan asentoaan kääntyessään toista kohden, yrittäen pysyä siinä alkuperäisessä asennossa. Nyt herralla oli jopa mahdollisuus tarkastella Maxin työskentelyä ollessaan toista kohden. Se kävi yllättävän nopeasti eikä Dwight voinut olla hieman kadehtimatta Maxin piirtämistä, vaikkei kyennytkään kunnolla näkemään lopputulosta. Tuon pojan kuitenkin ollessa kyseessä, oli ilmiselvää että tulos oli kyllä hyvä, vaikka luonnos olikin kyseessä.
”Toki.” Dwight hymähti ja pyörähti ympäri Maxin pyytäessä vielä yhtä kuvaa takaapäin. Tuohan tässä oli taiteilija, hän vain tarjosi kehoaan malliksi. Tai pikemminkin ylävartaloaan, alavartalo kun verhoutui sinne farkkujen suojiin.

Sitten Max totesi sen olevan tässä. Yllättävän helpostihan tämä oli mennyt, miehenalku arveli, kunnes tajusi mitä toinen olikaan sanonut. Vapaa poseeraus. Öö… Nuorukainen ajatteli mielessään hämmentyneenä. Eihän tuo edes tiennyt miten poseerattiin! Kuinka toinen saattoi sellaisia vaatia?
”Tuota… Mää sanoin jo, etten osaa poseerata.” Dwight hymähti katsoessaan pää kallellaan kämppistänsä. ”Mutta…”
Hän empi hetken, kunnes pujotti vasemman käden peukalon farkkujensa vyölenkkiin, siirsi painoaan hieman enemmän vasemmalle ja kallisti samoin päätään myös sinnepäin, oikean jalan ollessa vähän taempana ja oikean käden jäädessä toimettomana vartalon vierelle.
”Oisko joku… tää hyvä?” tuo kysyi ja poskilta saattoi löytyä jopa hivenen punaakin.

[Cerwel]

Max oli oikein tyytyväinen lopputulokseensa. Dwight oli hyvä malli, kieltämättä. Hän katseli aikaansaannoksiaan samalla, kun poika mietti vapaaposeeraustaan. Toinen näytti kuitenkin olevan hieman hukassa sen kanssa, joten Max oli valmiina ohjastamaan. Toinen kuitenkin yritti ja Max pystyi vain olemaan oikein tyytyväinen.
"Joo. Joo! Toi on hyvä. Pysy vaan siinä", hän sanoi ja käsi alkoi taas hahmotella kuvaa paperille.

Se oli äkkiä valmis ja Max läväytti symbolisesti vihkonsa kiinni.
"Valmista!" hän hihkaisi ja otti mukavamman asennon sängyllään. Hän virnisti Dwightille ja haroi vaaleuíta hiuksiaan.
"Sä olit hyvä malli", poika sanoi ja alkoi etsiä lehtiöstään oikeaa sivua. Hän kääntyi pois päin toisesta, ettei tuo näkisi muita luonnoksia. Max ei todellakaan halunnut näyttää niitä koko maailmalle, eikä edes kämppikselleen.
"Haluatko nähdä?" hän kysyi ja avasi vihon oikeasta kohdasta, "nämä eivät tietenkään ole vielä minkään näköisiä, koska nämähän ovat vasta luonnoksia, mutta näistä tulee kyllä tosi hienoja sitten jos saan näistä jotain aikaan."
Poika virnisti ja paranteli samalla paria viivaa.

//ei kestänyt yhtään tai mitään? yritän nyt vastata näihin nopeammin.. ehehe..//

[Suklaanappi]

Max käski pysyä vain siinä ja vaivoin Dwight sai päänsä pysymään paikoillaan, estämään itseään nyökkäämästä, sillä se olisi ollut niin luonnollinen reaktio, mutta sitä ei voitu tehdä, koska se olisi saanut hänet liikahtamaan ja se taas olisi hankaloittanut Maxin työtä. Koska nuori herra oli vähän aikaa sitten todennut mielessään sen, että paikallaan pysyminen oli paljon helpompaa, jos ei ajatellut mitään, niin hän tyhjensi hiljaa mielensä kaikesta. Dwightin silmät pikemminkin tuijottivat tyhjyyteen vartalon pysyessään paikoillaan, joten hän suorastaan säpsähti toisen läväyttäessä vihkonsa kiinni. Asentokin siinä tietenkin meni, mutta onneksi siitä nyt ei ollut mitään erityistä haittaa, kun kerta luonnos oli jo valmis.

Nuorukainen katsahti toiseen ja hymyili hieman toisen sanoessa, että hän oli hyvä malli.
”No, mukavaa, että saatoin olla avuksi.” Dwight lausahti ja virnisti sitten itsekin, katsellen poikaa, joka oli kääntynyt poispäin salaillen täten lehtiönsä sisältöä häneltä. Oli se ihan ymmärrettävääkin.
”Joo.” hän vastasi Maxin kysymykseen siitä, tahtoiko hän nähdä. Tietenkin hän tahtoi, jos vain Max suostui näyttämään ja ilmeisesti suostui. Ja mitäpä sillä oli väliä, että olivatko ne luonnoksia vai mitä, taidetta ne kuitenkin olivat ja se riitti Dwightille.
Niinpä tuo asteli lähemmäs sängylle ja istahti sitten toisen viereen, vaikka se tuntuikin ehkä vähän hölmöltä, kun oli… no melkein puolialasti tai jotain. Mutta siihen hän ei viitsinyt takertua sillä… no, se olisi voinut kuulostaa jopa omiin korviin liian homolta.
”Vähän hyviä.” hän lausahti ja totisesti tarkoitti sitä.
Vaikka ne olivatkin pelkkiä luonnoksia, niin ne olivat kuitenkin taidokkaita. Max oli kopioinut tarkasti hänen asentonsa ja hahmotellut jotain tarkempiakin piirteitä ja sen sellaisia, josta totisesti näki, että toinen oli taiteilija.
”Ei se mikään ihme ole, että olet täällä.” Dwight lisäsi vielä virnistäen.

//Ei todellakaan kestänyt ei. =D//