Helppo olla nuori, kaikki tai ei mitään.

[loveliina]

Cassie olisi halunnut, enemmän kuin mitään vain rauhoittua, painaa silmänsä umpeen ja unohtaa koko painajaismaisen leirin. Pojalla oli kylmä. Tätä väsytti. Itse asiassa, Cass ei saanut mieleensä ainoatakaan asiaa, joka olisi mennyt putkeen leirin aikana. Ensin oli ollut teltta-jupakka Ephramin kanssa. Olihan se lopulta pystyyn saatu, mutta ajatus siitä, että koko yö oli vietettävä tuhisevan ja kylkeään alati vaihtavan Ephramin kanssa, oli liikaa. Tai, ehkä tuo ei nyt varsinaisesti tuhissut tai edes liikehdellyt, mutta hitto vie, silloin kun sitä teki, teki sen ärsyttävästi. Pointti oli, että Cass ei voinut jäädä telttaankaan, makuupussiinsa tukehtumaan.
Toinen hyvin lahjakkaasti perseelleen mennyt juttu oli niin sanottu suunnistusreissu Lilyn kanssa. Se oli saanut hyvinkin erikoiset puitteet, ja jos ei muuta, niin Cassien hyvin hämmentyneeksi. Cass ja Lily olivat ikään kuin päätyneet suutelemaan, ja hieman enemmänkin, päällekkäin sammalmättäälle pusikkoon. Onneksi se oli ollut molemminpuoleinen vahinko, eikä tarkoittanut yhtään mitään. Ainoastaan sen, ettei tätä kyseistä kaksikkoa saanut jättää kahden, enää koskaan.

Mutta nyt Cassie, taistellen mustia pillifarkkujaan jalkaansa, oli saanut tarpeekseen. Tämä oli yrittänyt nukkua, todella oli, mutta siitä vain ei tullut mitään. Makuupussi oli koulun lainaama, vanha ja mahdollisesti homeinen hajusta päätellen. Ei poika omistanut sellaisia kamppeita omasta takaansa, ei toki, eikä tämä vastaisuudessakaan tulisi makuupussin tarpeeseen, joten turha sellainen olisi ollut ostaa. Nyt tämä tosin pahoitteli, ettei ollut tuonut mukanaan vaikka ilmapatjaa tai mitään muuta vastaavaa. Maa oli kylmä ja kova alusta. Silti, makuupussi oli kuuma ja hiostava.
Ainoa mikä piristi, oli se että opettajat olivat kaikki tyyni onnellisesti nukkumassa, eivätkä välttämättä huomaisi vaikka muutama oppilaskin hipsisi omille teilleen hetkeksi.
Cassien täytyi päästä tupakalle. Poika oli tyhjentänyt askiaan suhteellisen nopeaa tahtia siihen nähden, että päiviä oli kulunut vasta se kaksi. Aski oli ollut täysi, mutta nyt se oli kahta vaille tyhjä. Eikä lisää ollut tulossa vähään aikaan. Oli itseasiassa ällistyttävää kuinka Cass oli löytänyt tilaisuuksia hipsiä kessulle, ilman että opettajat huomasivat. Kaipa sekin oli taito, vaikkei siitä stipendejä jaettukaan.

Poika sai housunsa sekä kenkänsä jalkaan. Tämä heitti nahkarotsinsa olalleen ja kömpi teltasta ulos. Cass nousi ja puki takin ylleen pälyillen, jos ketään näkyisi. Muutama oppilas, Cassien itsensä tapaan, oli jättänyt nukkumisen vähemmälle, sillä teltoista kuului puheen sorinaa sekä muutama ihmishahmo näkyi liikkuvan kaukaisuudessa. Cassien teltta taisi olla ainoa hiljainen, opettajien lisäksi.
Poika varmisti että kukaan ei kiinnittänyt tähän suurempaa huomiota, ja tämä lähti kävelemään leiristä hiukan kauemmaksi. Cass kaivoi takin taskusta surullisen tyhjän askinsa, napaten toisiksi viimeisen sätkän huultensa väliin. Tarpeeksi pitkän matkan päässä teltoista tämä sytytti röökin, vetäen muutamat sauhut syvään henkeen.

Cass käveli vielä hetken, mutta lopulta istahti suuren kiven juurelle lysähtäen maahan, selkä sitä vasten. Siitä ei enää juuri ja juuri ollut näköyhteyttä leiriin, eikä siis leiristä Cassienkaan. Paitsi jos joku tulkitsi tämän tupakasta lähteviä savumerkkejä oikein, huomaten että täällä todella kiven juurella mökötti pikkuruinen mörökölli, jolla ei ollut hauskaa.
Kivi oli kylmä ja kova, mutta jotenkin lohdullinen. Se olisi siinä, vaikka Cass mitä tahansa tekisi. Edes Cass ei voisi möhliä mitään niin pahasti, että kivi siitä minnekkään lentäisi, katoaisi tai murskaantuisi. Siinä se olisi, se oli yksi harvoja asioita johon poika pystyi luottamaan. Kaikki muu kun oli niin katoavaa. Poika painoi niskansa kivea vasten, ja tunsi kylmien väreitten kulkevan kehon läpi kylmyyden vuoksi. Cassie painoi silmänsä kiinni ja veti henkeensä tupakan turvallisen tuntuista savua.
Älä koskaan lopu, tämä rukoili.

//dara, kunhan ehdit. jossu kans. //

[Darcy]

Oikeastaan Jocey ei edes ollut täysin varma siitä, mitä hän teki telttansa ulkopuolella tähän aikaan yöstä. Chet nukkui onnellisesti ja mumisi jotain taju kankaalla, näki varmaan unta pohjattomasta karkkikulhosta tai jotain. Siinä vaiheessa kun telttakaveri oli lyönyt blondia unissaan toisen kerran poskelle, hän oli päättänyt kömpiä ylös, ulos ja jonkinlaiselle lenkille - toivottavasti Chet rauhoittuisi sillä aikaa, kun Jocey loikki pitkin metsiköitä yöpuvun housut ja löysähkö t-paita päällään. Hän ei ollut jaksanut ottaa mukaansa edes minkään näköisiä kenkiä, vaan loikki nyt polkua pitkin kauemmas leiristä paljain jaloin. Toisinaan jalan alle osui jokin hieman isompi kivi tai terävä neulanen, jonka johdosta Jocey päästi sihahduksen tai muun äännähdyksen, mutta muutoin matka taittui suhteellisen mukavasti.
Määränpäästä ei ollut tietoa, kunhan pääsisi jonnekin hieman suojaisempaan paikkaan hetkeksi istumaan ja olemaan yksinään. Hän ei edes muistanut milloin olisi viimeksi viettänyt laatuaikaa itsensä kanssa kahden. Aina vieressä oli joku tai sitten hänet yllätettiin kesken syvällisten pohdintojen.

Jocey kohotti katseensa polusta ja havaitsi suurehkon kiven vähän matkan päässä. Hän lähti lähestymään tätä otollista paikkaa, mutta ilmeisesti juuri sillä hetkellä luontoäiti päätti näyttää, miksei metsässä kannattanut kulkea pimeään aikaan ilman jalkineita. Jocey astui huolettomasti eteenpäin, eikä huomannut jalan alle jäänyttä lasinsirua ennen kuin tunsi sen. Terävä esine pisti herkkää jalkapohjaa ja pureutui ihoon, saaden Joceyn kiroamaan suhteellisen äänekkäästi. Sihisten ja pihisten hän loikki yhdellä jalalla viimeiset metrit kiven luokse ja kurottautui ottamaan elottomasta luontokappaleesta tukea toisella kädellään samalla, kun taivutti kipeää jalkaansa ylemmäs nähdäkseen mikä sitä oli haavoittanut.
"Saakelin saakeli", hän mutisi ja nyppäsi irvistäen lasinsirun pois jalastaan. Suunnilleen samaa aikaa hän haistoi tupakan tutun hajun. Se tuli niin läheltä, että Jocey käännähti ympäri kahdessa sekunnissa, vilkaisten kivun yli metsään. Miksei hän nähnyt ketään? Kumma kyllä, hän tajusi laskea hieman katsettaan...
Ja kappas, kuka muukaan se siinä istui röökillä kuin Cassie, piilossa samaisen kiven takana.

"Ovela piilo", Jocey huomautti maassa pötköttävälle pojalle. "Melkein jäit huomaamatta."
Hän ei kuitenkaan ihan heti kiinnittänyt Cassieen kaikkea huomiotaan, sillä jalkapohjaa tykytti ja kirvelsi inhottavasti. Hämärässä ei nähnyt kunnolla, vuosiko haava verta vai ei, mutta ainakin siihen koski. Jocey sihahti hiljaa huuliensa välistä ja kampesi lopulta itsensä istumaan kiven päälle, sillä jalkaa ei voinut laskea takaisin maahankaan: ties mitä bakteereja sinne kulkeutuisi ja sitten se tulehtuisi ja tulehdus leviäisi ja lopulta koko jalka pitäisi amputoida ja...
Niin, mistä sitä koskaan tiesi. Ehkä hän voisi vaikka kuolla. Eikä Joceylla ollut mukana laastareita, luuliko joku, että hän sellaisia jaksaisi minnekään raahata?
"Anna yhdet savut, tarvitsen nikotiinia. Nyt. Heti, ennen kuin kuolen", hän valitti Cassielle ja ojensi kätensä tälle, valmiina nappaamaan tupakan pojan sormista.

[loveliina]

Oli hassua kuvitella, etteivät kaikki saaneet samantyyppisiä säväreitä nikotiinista. Sillä Cassielle tuo yksi keuhkosyöpäkääryle saattoi tuoda onnen muutamaksi minuutiksi, koko muusta maailmasta välittämättä. Oli aivan sama kuinka paljon paskaa satoi niskaan, kunhan tällä olisi edes yksi pieni röökin tynkä, kaikki voisi vielä pelastua. Siksi olikin hirveää ajatella, että se voisi koskaan loppua. Ja vielä hirveämpää oli tietää, että se todella päättyisi. Tämä kyseinen sätkä, huulten välissä siis. Eikä jäljelle jäänyt kuin se viimeinen, raastavin sätkä. Jonka kun poltti tietäen, ettei tiennyt mistä saisi seuraavan askin, joutui heti onnen tunteen jälkeen suoraan taivaasta helvettiin. Ainakin siitä olisi iloa hetken. Ja kun se olisi ohi, siitä jäisi jälkensä. Cass maistoi tupakan huulillaan, ja pystyi haistamaan sen hiuksissaan ja sormissaan. Takkikin varmaan lemusi siltä. Ne loivat jonkinlaista turvaa pojalle, eikä Cass itse tiennyt minkälaista ja miksi. Mutta jotenkin tuntui helpommalta, aina kun haistoi tuon tutun tuoksun.

Pojan ajatuksettoman nikotiinihetken herätti äänekäs kiroaminen jostain takavasemmalta. Cass säpsähti katsomaan vierelleen ja näki kenet muunkaan kuin yöhousuissa, ilman kenkiä, yhdellä jalalla pomppivan Joceyn. Mitäs ihmettä. Cass tuijotti toista hetken tekemättä elettäkään. Tajuamatta, että tämä todella oli todellisuutta.
"Jocey?" tämä lopulta kysyi kulmien noustessa muutaman kerroksen ylöspäin. "Tai siis, moi", tämä korjasi itseään, tajuttuaan ettei 'Jocey' ollut yleinen tervehdys ihmisten ilmoilla.
"Jossakin täällä pitää kessulla käydä", tämä jatkoi nousten pystyyn ja ojennellen puutuneita jalkojaan. Kivi oli ovela piilo, Cass oli ovela.
Vasta nyt poika tajusi rekisteröidä, miksi Jocey oli kironnut. Toisen jalkapohjasta pulppusi verta kuin suihkulähteestä. Tai no, ehkä ei niinkään pulpunnut, mutta paljon verta siinä oli. Eikä se ollut koskaan hyvä merkki, veri. Jocey pyysi yksiä savuja, ja kaihoten Cass ojensi röökinsä toiselle. Jocey oli yksi niitä harvoja, jolle Cass nyt toisiksi viimeistä sätkää tarjoaisi ilman käsirysyä. Ja kuka tiesi, Joceyhän saattoi kuolla haavaansa, kuten tämä väitti. Ja se olisi vähintäänkin surku.
"Mitä helvettiä sä oot tehny - eiku, miks sul ei oo kenkiä jalas?" Cass kysyi, tajuten samalla jälkimmäisen kysymyksistä olevan astetta fiksumpi. Niin, mitä ihmettä toinen teki metikössä yövaatteissaan, kengättömänä. Ilman pitkähihaista, takkia, mitään. Huokaisten hieman Cass katsoi Joceytä.
"Äly hei, älä jätä. Eikö sulla ole kylmä?"
Enempää sanomatta Cass veti takkinsa yltään, ja asteli muutaman askeleen lähemmäs Joceytä, heittäen kyseisen vaatekappaleen toisen olille. Joceytä ei ollut kyllä aivoilla siunattu. Cass oli onnekseen jollakin tasolla edes hiukan varustautuneempi, tälle jäi itselle pitkähihainen musta paita ylle, vaikka takin toiselle lahjoittikin.
"Ole hyvä", tämä sanoi taiteillen vielä savukkeen itselleen takaisin. Vetäen muutaman savut poika heitti sen loppuun poltettuna maahan ja polkaisi sammuksiin.

"Ei hätää. Olen lääkärin poika, näytä sitä jalkaa", Cass ilmoitti itsevarmuudella, vaikka tällä olikin epäilyksiä sen suhteen, periytyikö tieto sairauksien ja haavojen hoidosta geeneissä vai ei. Mutta oli poika ainakin saanut jonkintasoista opastusta kädestä pitäen, pennusta lähtien, joka naarmun ja nirhauman kohdalla. Cass nappasi toisen jalan, ja kyykistyi tutkailemaan sitä, jottei Joceyn tartitsisi taivuttaa jalkaansa tälle sopimattomaan kulmaan.
"Hmm, verenvuoto pitäisi tyrehdyttää", tämä sanoi ääneen miettien samalla, minkäköhän keinon hätä keksisi tällä kertaa. Tai siis, heillä nyt ei ollut desinfioituja riepuja. Poika kuitenkin muisti takintaskustaan löytyvän nenäliinapakkauksen, joten tämä jätti jalan hetkeksi rauhaan. Cass kumertui lähemmäs Joceytä, tutkiakseen oman takkinsa taskuja.
Joceyn tuoksu iski vasten kasvoja. Cass ei ollut varautunut muistamaan, sen olleen näin hyvä. Hetken häkellyksen jälkeen tämä kuitenkin nappasi nenäliinan paketistaan ja palasi jalalle, yrittäen keskittyä todelliseen ongelmaan.
"Istu", tämä komensi lääkärin auktoriteetillaan, istuen itse niin että Joceyn jalka oli tämän sylissä, jotta sitä oli helppo painaa nenäliinalla.

[Darcy]

Cassien kaihoavasta katseesta välittämättä Jocey nappasi tupakan tämän sormista heti, kun toinen ojensi sitä edes pari tuumaa häntä kohden. Hän tarvitsi myrkkyä suoniinsa nyt ja heti, sillä tupakka oli hyvin rauhoittava vaikutus. Jocey kuljetti savukkeen huulilleen ja otti ensin pari lyhyttä ja terävää henkosta, vetäen sen jälkeen kunnolla keuhkoihinsa. Hän ei heti saanut vastattua Cassien esittämään kysymykseen kengättömyydestä, sillä tupakka vei kielen mennessään. Pienen hetken kuluttua blondi kuitenkin kääntyi toista kohden ja puhalsi savut huuliensa väliltä tämän kasvoille.
"No kuka kenkiä nyt yleensäkään käyttää, aivan liian yliarvostettua", hän vastasi ja huitoi samalla käsillään ilmaa kiivaasti, saadakseen toisen vakuuttumaan ja olemaan samaa mieltä. Cassien ilme kertoi kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa - toinen näytti suunnilleen siltä, kuin olisi juuri katsonut maailman vähä-älyisintä ihmistä ja huokaisikin päälle.
"Hei, kyllä minulta aivot löytyy! En vain aina jaksa käyttää niitä", hän puhahti. "Oloni on oikein loistava, kiitän kysymästä."
Ei hänellä oikeastaan ollut erityisen kylmä, mitä nyt hieman värisytti kun pieni tuulenvire pyyhkäisi ylitse. Teltassa oli ollut lähtiessä niin tavattoman kuuma, ettei Joceyn mieleen ollut pälkähtänyt ajatusta pitkähihaisesta. Hän oli vain halunnut äkkiä ulos saunaksi muuttuneen kankaan sisältä, pois väkivaltaisen Chetin vierestä.

Ritarillinen ele, jonka Cass seuraavaksi suoritti, sai Joceyn kohottamaan kulmiaan hieman hämmästyneenä. Toinen tarjosi hänelle takkinsa ja asetteli sen vielä olkapäillekin, jääden itse pelkän pitkähihaisen varaan. Blondi oli alkuun sen verran kummastunut, ettei heti edes tajunnut savukkeen kadonneen kädestään - hän ymmärsi sen vasta ollessaan vetäisemäisillään uusia savuja keuhkoihinsa ja sormet olivatkin tyhjät. Huuliaan mutristaen Jocey katsoi, kuinka Cass nautti savukkeen loppuun ja heitti sen sitten maahan, tallaten tumpin tohjoksi.
Jaa, vai että lääkärin poika? Olihan Joceykin aivokirurgin lapsi, mutta ei hän kenenkään aivoja olisi ihan extemporee lähtenyt tonkimaan. Oli siis varmasti ihan ymmärrettävää, että häntä epäilytti antaa jalka Cassien tutkittavaksi, mutta ei tässä näyttänyt muitakaan vaihtoehtoja löytyvän. Jocey ei ehtinyt tehdä päätöstään ennen kuin toinen jo kaappasi hänen jalkansa itselleen ja ryhtyi tutkimaan haavaa.
"Ai tuleeko siitä verta? No ilmankos se sitten poltteleekin niin mukavasti", hän ihmetteli itsekseen, kun Cass totesi, että verenvuoro täytyisi tyrehdyttää. Joceyn päähän ei ehtinyt pälkähtää ajatusta siitä, ettei toisella olisi jonkinnäköisiä puhdistustarvikkeita mukanaan - hän oli tottunut täyshoitoon, joten ajatus ei ponkaissut aivoihin ihan ensimmäisenä. Kotona tapahtuneet onnettomuudet ja tapaturmat (joita oli ollut monia) oli aina hoidettu kuntoon järjestämällä ensin tavaton draamanumero, ja ympärillä oli parveillut ainakin viisi eri hoitajaa ja lääkäriä, vaikka polveen olisi vain tullut pieni naarmu.
Sitä se teetti, kun oli rikas - mitään ei tarvinnut tehdä itse ja auttajia löytyi aina.

Jocey istuutui yllättävän kiltisti Cassien komennon kuultuaan ja antoi toisen sörkkiä jalkaansa esille taikomallaan nenäliinalla. Jalkapohjaa kirveli ja aina kun toinen painoi liinaa haavaa vasten, hän irvisti itsekseen. Parani toivoa, että Cass tiesi mitä teki, sillä Jocey ei halunnut joutua amputoitavaksi näin nuorena.
"Miksi sinä istuit yksin? Olisin voinut tulla mukaan, jos olisit vain kysynyt", hän uteli äkkiä, kumartuen puhuessaan lähemmäs jalkaansa tutkailevaa poikaa. Jocey ei yllättyisi, jos Cass toteaisi, ettei ollut halunnut häntä mukaansa: ensinnäkin, hän pummi aina tämän tupakat ja toiseksi, heidän välinsä eivät kaiketi olleet aivan täysin selvät. Ehkä toinen olisi vain tarvinnut hetken aikaa yksinään ja Jocey oli tullut ja posauttanut senkin ilmaan, niin kuin ilmeisesti kaiken muunkin Cassien elämässä.
Hän irvisti uudelleen, mutta tällä kertaa ajatuksilleen, eikä kirvelevälle jalalle.

[loveliina]

Cass huokaisi hieman katsoessaan tarkemmin veren tuhriman paperin alta paljastuvaa haavaa. Se näytti ilkeältä, ihan pahaa teki ajatella kuinka siihen mahtoi sattua. Poika yritti olla varovainen painellessaan verenvuotoa tyrehtymään, mutta haavalle tuli asettaa jonkinlaista painetta, tämän lääkärinvaisto käski. Tai sitten sille ei saanut asettaa, kumpi se oli? Osaamatta päättää Cass tyytyi painelemaan sitä epämääräisesti välillä lujempaa välillä pehmeämmin, päättäen yhdistää paineen ja painamattoomuuden yhdeksi kaiken muun ylittäväksi superkeinoksi hoitaa haavoja. Kai niinkin se voisi toimia? Ainakin toivon mukaan. Olisi kauheaa joutua ambulanssilla metsän keskeltä tikattavaksi. Vielä jalkapohja, siellähän oli ainakin... jos ei tuhansia, niin satoja hermoja, eikä puudutusaine koskaan levinnyt niihin kaikkiin. Cassie itse oli onnistunut kerran hankkimaan haavan uidessaan jalkapohjaansa, eikä tikkaus ollut ollut hauskaa. Jos vain verenvuoto tyrehtyisi, Cass toivoi.
"Kestä se kuin mies", tämä kehotti katsellen toisen kärsivää naamaa lievä huvittunut virne kasvoillaan. Jos se ei sattunut niin paljon, että ääniraitaa ei tarvinnut käyttää, eiköhän pieni vitsailu ollut sallittua. Eikä Jocey nyt kauhean herkästi nokkiinsa ottanut. Toisin kuin Cass vastaavassa tilanteessa, silloin olisi vitsit kaukana. Se joka kehtaisi ehdottaa hymyntapaistakaan kuolisi hetkessä.

Cassie yritti näyttää asiantuntevalta, vaikkei sitä välttämättä ollutkaan. Mutta tämä osasi esittää kelvosti, joten Jocey tuskin osaisi miettiä, minkä valelääkärin kouriin oli joutunut. Tai no, miettiä ainakaan kovin paljoa enempää.
Cassie nosti päätään kuullessaan tälle esitetyn kysymyksen, ja näki Joceyn nojautuneen lähemmäs. Miksi poika oli ollut yksin eikä esimerkiksi Joceyn kanssa? Kysyikö toinen tuota tosissaan? Ja tarkoittiko Jocey todella, että olisi tullut vain jos Cass olisi kysynyt. Cass katsoi hetken toista silmiin, vastauksen tarttuessa kurkkuun.
"Koska on melkein yö, pönttö", tämä sanoi, tajuttuaan helpon tien ulos vastauksesta. Todellinen syy oli, ettei Cass oikeasti tiennyt missä mentiin. Tämä oli jäänyt vain odottelemaan, kai. Että Jocey tulisi hänen luokseen kertoen tämän. Heidän edellinen tapaamisensa oli jäänyt vähän niin ja näin, eikä hämmennystä ja sekaannusta voinut välttää. Oliko Jocey päättänyt vielä, hän vai Lily? Cass... Ei halunnut olla kakkonen, tämä halusi voittaa. Mutta Jocey ei suostunut kertomaan, kumpi.
"Mistä mä olisin voinut tietää, että olisit... hapen, tarpeessa", tämä jatkoi antaen jalkaterän laskeutua syliinsä. Cass ei osannut tehdä sille enempää, eikä tosin vertakaan näkynyt siinä määrin kuin aikaisemmin. Nyt voisi antaa sen olla ja katsoa hyytyikö haava. Ja varmaan paljaalla jalalla oli lämpimämpi Cassien sylissä kuin maassa, epäilemättä.

"Sitä paitsi, viet aina kaikki tupakat, etkä nakkaa yhtään takaisin", tämä jatkoi yrittäen saada syyllistävää sävyä huvittuneeseen ääneensä. Cass lipaisi huultaan tuntien vielä mentolin raikkauden, jonka tupakka oli jättänyt. Tällähän oli vielä se yksi sätkä? Tai no, jos sen sytyttäisi, Jocey veisi taas 'hei olen paikalla' -verot siitäkin. Cassie laski kätensä toisen jalan päälle, hypistellen yöpuvun housuja.
"Ja no Ephram ei polta. Ja mä en polta sen kanssa", tämä jatkoi kääntäen jälleen katseensa toisen silmiin. Cassiesta tuntui samalla hyvältä sekä pahalta olla Joceyn vierellä. Enemmän hyvältä tosin, mutta epävarmuus toi oman karvaan makunsa hommaan.

Cassie päätti, että yrittäisi tehdä tästä hetkestä sellaisen, jota itsekin haluaisi muistella, ei sössisi mitään. Tämä nosti hymyn huulilleen tutkiessaan toisen sinisiä silmiä.
"Eihän sua satu?" Cass kysyi ja nojautui itsekin huomaamattaan lähemmäs. Poika toivoi, että Jocey ei näkisi suoraan läpi tämän ah niin ovelan aiheen vaihdon.

[Darcy]

No mitä sitten, vaikka olikin jo melkein yö? Jocey ei ikinä nukkunut siihen aikaan kun piti - siksi hän olikin usein joko myöhässä päivän ensimmäisiltä oppitunneilta, tai ehti juosta luokkaan juuri ja juuri ennen kuin ovi työnnettiin kiinni. Koko selitys haiskahti hieman hatusta vedetyltä, mutta Jocey ei valittanut, hän saattoi jotenkin arvata oikean syyn.
"No, eihän sinun olisi edes tarvinnut tietää - sitä varten kysymykset on keksitty, tyhmä", hän heitti takaisin, kun Cass selitti hapen tarpeesta. Jocey vilkaisi hämärässä jalkaansa, jonka toinen antoi laskeutua syliinsä, ilmeisesti todettuaan ettei sille voinut enää enempää tehdä. Nytkö se oli menoa, eikö Cass saanutkaan haavaa paikattua? Missä olivat ompeluvehkeet ja laastarit, missä desinfiointiaine?
"Nytkö se on menoa? Kauan minulla on vielä elinaikaa?", hän kysyi ja silmäili jalkaansa hieman huolestuneena. Haavaa poltteli vieläkin hieman, mutta ei niin paljon, että hän olisi kokenut tavatonta halua huutaa sitä koko maailman kuultavaksi. Kyllä hän nyt sen verran kipua kesti, jestas sentään. Silti koko homma arvelutti, haava voisi tulehtua tavallista helpommin nyt kun he olivat täällä epähygieenisessä luonnossa, keskellä bakteereja.

"Nakkaisin jos joskus muistaisin ostaa omia", Jocey marmatti. "Jos olet huomannut, en polta ketjussa kuten sinä - minulle riittää yksi sätkä kerran viikossa, joten oma aski nielisi turhaan rahaa."
...Tosin ihan kuin hänellä muka ei olisi ollut varaa tuhlata valtavia varojaan. Mutta tupakka nyt vain sattui olemaan yksi niistä asioista, joihin hän ei mielellään rahojaan upottanut. Vaatteet ja elektroniikka olivat sen sijaan mukavia sijoituskohteita ja niitä hän tarvitsi aina uusia, sillä vaatteet jäivät nopeasti pois muodista ja elektroniikka taas tuppasi menemään rikki Joceyn hellässä huomassa.
"Ephram on talttakaverisi? Mahdatte olla hyväkin kavereita", hän virnisteli vastaukseksi Cassien kommentille Ephramin tupakoimattomuudesta. Hän ei tuntenut kyseistä henkilöä mitenkään henkilökohtaisesti, mutta oli kuullut juttuja ja nähnyt pojan kerran jos toisenkin, joten hän kyllä tiesi kenestä puhuttiin.

Jocey kohotti hieman kysyvästi kulmiaan, kun Cass oli hetken hiljaa ja katsoi häntä suoraan silmiin, hymyillen.
"Sattuu, luulen että kuolen kohta", hän vastasi dramaattisesti tämän esittämään kysymykseen, pyyhkäisten toisella kädellään otsaansa. "Sano hyvästi, armaani, taidan kohta nukkua pois."
Sen sanottuaan Jocey kaatui selälleen maahan, kaikenmaailman varpujen sekaan. Hän sulki silmänsä ja jäi makaamaan paikoilleen, hengittäen niin huomaamattomasti kuin suinkaan kykeni. Tässä oli se huono puoli, että kun näköaisti poistui käytöstä, muut aistit paranivat ja jalassa tuntuva tykytys kasvoi, haava sykki inhottavasti. Silti Jocey ei noussut takaisin ylös, vaan tyytyi siirtämään toisenkin paljaan jalkansa Cassien syliin.

[loveliina]

"Voisit itseasiassa ihan hyvin ostaa mulle askin, ja nakata sen kokonaisuudessaan, jos haluat nakata sen verran että ollaan jotakuinkin tasoissa. Ja ei, mä en puhu tavallisista askeista vaan enemmän niinku sellasista max-kokosista, tiedätkö", Cass sanoi katsoen toista kuitenkin virnistäen hieman merkiksi siitä, ettei poikaa oikeasti haitannut. Jocey oli itseasiassa ihan mieluinen ihminen jonka kanssa käydä röökillä, oli paljon ärsyttävämpiäkin epäilemättä. Ja no Joceyn vuoksi muutama aski sinne tänne, niinhän? Tai siis, niin kauan kun itsellekin riitti. Sitten kun pitäisi valita Jocey vai tupakointi.. Huh huh, se voisi mennä tiukoille.
"Joo me ollaan parhaita kavereita", tämä kommentoi vaihtaen ilmeensä tylsistyneeseen, aihe oli Ephram, eikä Cassieta oikeasti kiinnostanut. "Siitä tulee mun lapsien kummi, saatetaan hankkia yhteinen hautakin." Not.

Jocey ilmoitti kuolevansa, ja sen että nyt oli Cassien viimeisten hyvästien aika. Kuin painoksi sanoilleen toinen heittäytyi maahan ruumiiksi, nostaen toisenkin jalan Cassien syliin. Pojan huulille nousi pieni virne, tämän kerratessa sekunnin kaksi Julian sanoja kuolleelle armaalleen Romeolle.
"Oi, myrkky - tai siis haava - On hänest' ennen aikaa lopun tehnyt! Sa saita, kaikki joit, et pientä tilkkaa Minulle suonut!" tämä lausui lisäten todellisen kuolonsyyn sanojensa sekaan. Poika laski jalat varvikolle ja kömpi lähemmäs Joceyn kasvoja, istuen nyt jossain toisen ylävartalon ja rintakehän tienoitten vierellä.
"Otan sulta suukon; Kenties on huuliis jäänyt myrkyn hiukka. Mi kuolemassa mua virvoittais", tämä jatkoi repliikkiä, niinkuin se todellisuudessakin meni, sopivasti kyllä. Cass kumartui Joceyn kasvojen ylle ja suuteli toisen huulia hetken, tuntien pienen mielihyvän nousevan vatsassaan.
"On huules lämpimät", Cass jatkoi kuiskaten erkaantuessaan huulilta. Poika katsoi toista silmiin hetken, mutta päätti kuitenkin jatkaa kohtauksensa loppuun saakka kunnialla.
"Melua? Joutuin!" tämä henkäisi katsoen taivaanrantaan, kuin joku lähestyisi tätä kyseisestä suunnasta. "Tikar' armas! Tuppes on tuossa!" Cass lausui ja nappasi näkymättömän tikarin ilmasta. Työntäen sen dramaattisesti rintaansa poika sanoi tuskaisesti: "Ruostu siellä; suo mun kuolla."
Lyyhistyen Joceyn ylävartalon ylle, kuin Julia Romeon, Cass jäi hiljaa hetkeksi makaamaan siihen, kädet levällään kuin kuolleella ainakin. Poika hengitti sisään Joceyn uskomatonta tuoksua sanomatta sanaakaan, mutta päätti sitten kuitenkin rikkoa hiljaisuuden, kuitenkaan nostamatta päätään toisen rinnuksilta.

"Onko häiritsevää, että osaan juuri Julian roolin Romeosta ja Juliasta?"

//lyhyttä mut kello on hei kolme :---------------------D//

[Darcy]

[ Hyvä ettei levinny, kuten sulla yleensä käy. :----------D ]

Joceyn kulmat kohosivat aavistuksen verran, kun Cass alkoi täyttää hiljaisuutta romanttisilla sanoillaan. Hetkeen hän ei tunnistanut näytelmää, mutta kun se iski tajuntaan asti, hän ei voinut olla huomioimatta että Cass veti naispääosan roolin erittäin taitavasti. Toinen hivuttautui ylemmäs varvikossa makaavan blondin vieressä ja päätyi lopulta istumaan jonnekin ylävartalon ja rintakehän tienoille.
Suukkokohtauskaan ei saanut kuollutta leikkivää Joceyta havahtumaan ja jos ihan tarkkoja oltiin, hän jopa raotti hieman huuliaan kuullessaan Cassien sanat. Tämän huulet tuntuivat pehmeiltä omia vasten ja nuoremman teki mieli vastata suudelmaan. Hän ei kuitenkaan tehnyt mitään, sillä eiväthän kuolleet suudelleet takaisin! Hemmetin rajoitukset.
Suljettujen silmiensä takia Joceylta meni Cassien kaunis itsemurha kokonaan ohitse, mutta hän tunsi kyllä vallan mainiosti kuinka tämä lyyhistyi hänen ylävartalonsa päälle.
Ja sitten tuli hiljaista.

... Kunnes Cass katkaisi piinan upealla kysymyksellään.
"No, jos pitää vastata rehellisesti... Ei oikeastaan", Jocey totesi vakavalla naamalla. "Sopisit oikein kauniisti Julian rooliin, teissä on jotain mystistä samankaltaisuutta. Hiustyylikin näyttää hieman samalta."
Ah, Cassieta oli aina yhtä mukava kiusata. Tosin Jocey nyt rakasti kaikenlaista kiusaamista ylipäätään, joten tässä ei kai olisi pitänyt olla mitään tavallisesta poikkeavaa. Mutta silti, ei hän nyt ihan palturia ollut puhunut. Cass muistutti Juliaa jossain määrin: ihan yhtä omistautuvainen persoona tämä ainakin oli, joskaan ei ilmeisesti lankeaisi itsemurhan pauloihin asti. Oli kummallista, miten joillekin ihmisille irti päästäminen tuotti niin paljon ongelmia ja päänvaivaa - Joceylta se sujui useimmiten helposti ja suhteellisen kivuttomasti, mitä nyt joskus hieman raapaisi.
"Oletko harkinnut ottavasi Julian roolia vastaan, jos sinulle sitä tarjotaan?"
Äänensävy oli edelleen yhtä vakava kuin hetkeä aikaisemmin, mutta jos Cass nostaisi nyt katsettaan, hän näkisi kyllä Joceyn suupielessä kareilevan hymynhäivän.

"Oi Julia, kehosi painaa liikaa - heikon Romeosi kunto ei kestä. Valitse ensikerralla atleettisempi mies itsellesi", hän voihkaisi hetken päästä, kun selän alle jääneet varvut alkoivat tökkiä inhottavasti Cassien maatessa hänen päällään puolella painolla. Tosiaan, Jocey ei ollut mikään urheilia-atleetti, minkä nyt varmaan näki jo ensisilmäyksellä.

[loveliina]

"Mm, just niin. Mäkin sua," Cass vastasi mumisten. Tämän ääni saattoi vaikuttaa hieman loukkaantuneelta vertauksesta kuinka tämän omat täydelliset hiukset muistuttivat Julian pehkoa, mutta Cass oli oikeasti ihan mukana vitsissä. Sillä vitsi se olikin, huono sellainen. Jos tuo oli Joceyn tapa osoittaa kiintymystään, tällä ei tosiaan ollut homma hanskassa.
"Totta kai, feminiininen puoleni palaa halusta pukeutua mekkoihin ja - eiku. Viimeksi kun tarkistin olin vielä poika. Ei ne taida tarjota sitä mulle. Harmi tosin", tämä vastasi yhtä vakavalla äänellä kuin kysymys oli esitetty. Cass ei antaisi Joceylle sitä tyydytystä että kiusaantuisi, ei ainakaan näin vähästä. Osasi tämäkin - ainakin joskus, ja melkein - olla ottamatta itseään turhan vakavasti. Sitä paitsi, Cassiella ei voinut sinänsä suuttua juuri sillä hetkellä mistään. Kuka tiesi, Jocey tulkitsisi sen väärin ja muutenkin jo huteralla pohjalla oleva suhde, tai mikä se sitten ikinä olikaan, päättyisi.

Ei ollut Cassien tapaista miettiä lainkaan omaa käyttäytymistään. Nyt tosin oli jälleen taas yksi niistä hetkistä, kun tämä uinahti miettimään oliko mikään hänen toistaesessa käytöksessään ollut järkevää? Cassienhan oli ollut tarkoitus antaa tilaa Joceylle miettiä, missä mentiin. Mutta niimpä vain tämä makasi toisen ylävartalolla kuullen korvassaan tasaiset sydämenlyönnit ja haistaen Joceyn kielletyn hyvän tuoksun. Kaikki oli tavallaan niin täydellistä, sekä täydellistä kaaosta että vähemmästäkin hämmentyi. Ehkä näiden vastakohtien välille oli rakentunut jonkinlainen tasapainon silta, tai siltä se aina välillä vaikutti. Eihän Cass ja Jocey siinä muutoin voineet olla. Kahdestaan.
Poika havahtui hetken mietteistään kullessaan ruhonsa painavan hitusen liikaa Romeolleen. Jokin Joceyn sanoissa tosin särähti Cassien korvaan ikävästi. Valitse ensikerralla atleettisempi mies itsellesi. Ensi kerta ja ensi kerralla joku muu kuin Jocey? Cass oli 99 prosenttisen varma että Jocey ei tarkoittanut sitä suoraan mitenkään erikoisesti yhtään miksikään, mutta silti. Ehkä tuon alitajunta halusi muotoilla lauseen niin, että Cassien alitajunta tajuaisi sen. Ehkä. Tai sitten Cass vain kuvitteli omiaan kuten tavallista. Siihen seikkaan oli hyvä takertua. Ja siihen Cass takertuikin. Sillä se oli lohdullinen ja rauhoitti poikaa.
Cassie laski kämmenensä maahan ja nosti itseään niin, että nojasi tukea Joceyn toiselle puolelle jääneellä kädellään. Tämä ei sanonut mitään, mutta siirsi katseensa Joceyn silmiin etsiäkseen niistä jotain. Cassie ei halunnut hoputtaa, mutta tämä halusi tietää vastauksen. Lily vai Cass? Miksi se edes oli niin vaikea kysymys. Eikö vastauksen pitänyt olla ilmeinen, Cassie tietenkin. Mikä siinä kesti niin kauan tajuta? Ehkä Jocey oli vain hidas.

Cassie piti katseensa toisen silmissä, ja tiesi että tämän pitäisi sanoa jotain. Aloittaa keskustelu. Mutta tuntui vaikealta puhua mistään ennen kuin eräs asia oli selvitetty. Mutta silti Cass pelkäsi korkata aihetta, tämä pelkäsi, ettei vastaus tulisi nopeasti Joceyn huulille hymyn kera, tai että vastaus olisi aivan väärä. Oli pelottavaa, kun ei ollut varma jostain, jostain joka liittyi aika läheisesti itseensä. Sillä jos jostain Cass osasi olla varma, se oli poika itse ihanuudessaan.
Cass piti huolen siitä, ettei antanut epävarmuutensa näkyä ulospäin. Mikään ei olisi nolompaa, kuin epävarma Cass, ei mikään. Se olisi uusi pohjanoteeraus, kaikki mitä Cassiesta koskaan oli jäljellä, poissa.
"On... kiva ilma?" tämä lopulta sanoi ja veti virneen kasvoilleen kliseisestä puheenaiheesta. Tämä tiesi kuulostavansa hölmöltä, heillä oli sata ja yksi muutakin astetta fiksumpaa puheenaihetta, mutta ei. Cass oli päättänyt mennä tällä.
"Ja kiva seura..?" poika jatkoi hymyillen ja nostaen kulmiaan. Cassie toivoi, ettei hymy näyttänyt liian pakotetulta.