Easy breezy

[Darcy]

[ Jalle ja Janae hiääääääääär \o/ ]

Kylmät ilmat olivat taas tänäkin vuonna yllättäneet salakavalasti, eikä sitä oikeastaan tajunnut ennen tavallista alkutalven flunssaa, joka tuntui vaanivan jokaisen nurkan takana. Renkään ei ollut säästynyt tältä pahalta; viimeiset pari päivää hän oli taistellut oppitunnit lävitse kuumeessa, koska jälkeen jääminen opetuksessa olisi tuottanut liikaa työtä vapaa-ajalle, jonka hän mieluummin vietti nukkuen flunssaansa pois. Ei ehkä maailman paras ratkaisu, mutta Saint Walden'sin kova taso ajoi siihen silti. Tällaisten tilanteiden sattuessa kohdalle Ren jopa toisinaan huomasi toivovansa, ettei hänen tarvitsisi ottaa kaikesta niin suuria paineita.
Ja silti niitä kertyi koko ajan.

Ren siirsi kaulassaan olevan pehmeän kaulahuivin asentoa parempaan, astellen päärakennuksen aulan poikki kirjastoa kohti. Oppitunnit olivat jo loppuneet tältä keskiviikkoillalta, vieläpä pari tuntia sitten. Hän oli liikenteessä vasta tähän aikaan hieman liian pitkäksi venähtäneiden päiväunien takia - suoraan sanottuna Ren oli kirjaimellisesti sammunut jo ennen kuin pää oli edes osunut tyynyyn sen jälkeen, kun hän oli päässyt tuntien jälkeen hipsimään omaan huoneeseensa.
Ongelma oli se, että huomiseksi täytyisi olla historian tutkielma valmiina, eikä hän ollut edes aloittanut. Luojan kiitos historia oli helppo, teoreettinen aihe, jossa ei tarvinnut kuin muistaa vuosilukuja ja osata yhdistää asiat aikajärjestykseen; siihen ei tarvittu päättelykykyä eikä mitään erityistaitoja, kunhan vain osasi oikeanlaisen lukutekniikan, niin kaikki sujui loistavasti.

Koulun käytävät olivat jokseenkin koleat ja jo muutenkin kylmyydestä kärsiessään Ren oli antanut heti alkuun periksi, eikä ollut yrittänyt elätellä turhaa toivoa siitä, että edes kirjasto olisi lämmitetty. Jollain tavalla oli naurettavaa huomata, että huippuluokan koulu eli säästöbudjetilla, kun ei pystynyt edes pitämään lämmitystä sen verran korkealla, etteivät oppilaat tärisisi tunneilla ensimmäisten pakkasasteiden ilmestyessä mittariin. Tämän vuoksi Ren oli vetänyt suosiolla päälleen hieman enemmän vaatetta; tummat, paksut farkut ja pehmeävuorisen vaalean hupparin, jonka alla oli harmaa pitkähihainen paita. Kaulaliinan lisäksi hänellä oli käsissään lapaset - se saattoi näyttää hieman kummalliselta, kun otti huomioon, että hän liikkui kuitenkin sisätiloissa, mutta parempi pukeutua omituisesti kuin kärsiä kylmyydestä.

Askeleet suunnistivat kirjastoon ja Ren kipaisi ovista sisälle, puikkelehtien hyllyjen seassa, kunnes pääsi hieman avoimempaan tilaan. Sitä halkoivat pari pehmeää nojatuolia ja yksi sohva, sekä lukuisat pöydät, joiden edessä oli roppakaupalla penkkejä. Paikalla ei näyttänyt olevan hänen lisäkseen kuin pari oppilasta; Camille, jonka kanssa hänellä oli yhteiset englannin tunnit, sekä toinen, hänelle täysin tuntematon tyttö, joka oli ainakin ulkonäön puolesta hieman nuoremman oloinen.
Ren etsi tiensä tilan takaosassa olevan tyhjän nojatuolin luokse, lähelle ikkunaa, josta tulvi luonnollista valoa tilaan mukavasti. Olo ei ollut mitenkään loistava, joten parantaakseen sitä hieman, hän potkaisi kenkänsä suosiolla pois jaloista ja nosti jalkansakin tuolille, päästäkseen mahdollisimman lämpimään asentoon. Luojan kiitos tuoli oli lähellä patteria, ehkä se lämmittäisi edes hieman.

Ren avasi mukanaan tuomansa koululaukun ja veti esille muistiinpanovälineensä ja historian kirjan, alkaen suunnitella rakennetta ja kappalejakoa tutkielmalleen. Hän tuki lehtiön reisiään vasten, nojautuen mahdollisimman syvälle tuoliin.
Miten yksi pieni flunssa saattoi tehdä olon niin väsyneeksi?

[jalle]

Tunnit loppuilivat ja koulupäivä teki päätöstään. Syksy veti myös viimeisiään, ainakin ilmasta päätellen, sillä ulkoilma oli kylmentynyt päivä päivältä, ja koulun sisätilat olivat arvioiden ehkä muutamaa astetta lämpimät, kun vertaa ulkolämpötilaan. Janae Cambell oli tuntiensa päättyessä suunnannut heti asuntolaan, vaihtamaan koulupuvun. Tuo oli laittanut päälle harmaamaleeratun sävyiset, paksut sukkahousut, joita yleensä talvisin käytetään eli se ei ole outoa, ruskean, vähän polvien yläpuolelle ylettyvän vekkihameen, ja pitkähihaisen, v-kauluksisen violetin paidan kanssa, jonka materiaali oli vähän paksumpaa kuin normaalisti. Tyttö teki läksynsä, joita oli kertynyt yllättävän paljon, vaikka tämä päivä olikin jokseenkin lyhyt. Jan rupesi lukemaan sängyllänsä erästä rakkausromaania, jonka hän oli pari päivää sitten lainannut kirjastosta. Tuo oli lukenut kirjan melkein loppuun edellisenä päivänä, ja nuori tyttö sai luettua sen puolessa tunnissa loppuun.

Janae kaivoi esille viisi muuta kirjaa, jotka hän oli viikko sitten lainannut, ja laittoi ne pieneen kangaskassiin. Tyttö päätti lähteä käymään kirjastossa, ja tuo vetäisi beigen takin niskaansa, kietaisten pitkän kaulaliinan kaulaansa. Hänellä meni jonkin aikaa, punoessa tumman ruskeat maiharinsa jalkaan. Tuo katsoi että hänellä oli avaimet asuntolahuoneeseensa mukana, ja valot huoneesta perässä sulkien, hän lähti huoneesta. Janae lähti astelemaan asuntolan käytävää pitkin eteenpäin ja jonkin ajan päästä hän oli ulkona. Hän tunsi kylmän niskassansa, sillä hänellä oli hiukset ylhäällä kiinni, mutta onneksi ei sentään tuullut paljoakaan. Onneksi pian hän oli päärakennuksessa, jossa hän suuntasi pääovilta kirjastoa kohti. Sisällä ei ollut yhtään niin kylmä kuin ulkona, mutta siellä ei kovin hyvin tarkene ellei ole tarpeeksi päällä. Jan avasi kirjaston oven ja kävi palauttamassa kuusi kirjaansa, ja suuntasi heti etsimään jotain uutta rakkausromaania. Tyttö otti yhden, paksuhkon kirjan hyllystä, ja vaikka se ei ollutkaan ensivaikutelmalta mikään kovin kummoinen, hän suuntasi kirjaston takaosaan. Hän ei ajatuksissaan nähnyt lainkaan Reniä, joka istui parin metrin päässä samanlaisesta tuolista, johon tyttö suuntasi. Janilla oli melko kylmä tällä hetkellä, joten hän ei ottanut takkia pois päältänsä, vaan istahti tuolille, avaten kirjan ja lukemaan sen ensimmäistä sivua, joka ei tytön tylsistyneestä ilmeestä päätellen vaikuttanut kovin mukaansa tempaavalta, kuten yleensä.

[Darcy]

[ sorry kestooooooooo, pahoittelen. hyvä kun muistutit offissa : D ]

Vaikka Ren yrittikin parhaansa saadakseen esseerunkoonsa jotain älykästä aikaiseksi, hänen aivonsa löivät tyhjää. Historia ei ollut vaikea aine - ei tarvinnut kuin muistaa tärkeimmät tapahtumat, niin sillä selvisi jo pitkälle -, mutta tänään se tuntui ylivoimaiselta. Hiuksiaan vasemmalla kädellä sekoittaen Ren vaihtoi hieman asentoaan, yrittäen keskittää kaiken huomiointikykynsä avoimeen historiankirjaan. Hänen olisi pakko saada tämä tänään valmiiksi, aivan pakko.
Tummatukan keskittymiskyky kuitenkin havaitsi ulkopuolisia häiriötekijöitä, kun hyllyjen välistä alkoi kuulua hiljaista askelten ääntä. Muussa tapauksessa hän ei olisi varmaan edes välittänyt äänestä, mutta nyt se sai hänet rypistämään kulmiaan ja pyörittelemään kynää kädessään.

Lopulta Ren ei saanut enää katsettaan pysymään esseesuunnitelmassa, vaan kohotti sen ylemmäs nähdäkseen, kuka kirjastoon oli saapunut. Hyllyjen välistä asteli esille nuoren näköinen tyttö, joka piteli kirjaa kädessään (yllätys, hehän olivat kirjastossa...) ja etsi tiensä yhden vielä vapaana olevan tuolin luokse. Saint Walden's oli pieni koulu ja rehellisesti sanottuna Ren oli luullut tuntevansa naamalta tai nimeltä jo suurimman osan koulun oppilaista, mutta hän ei kyennyt sanomaan, kuka tämä kirjaansa tylsistyneenä lukeva tyttö oli. Joko hän ei muistanut, tai sitten hän ei vain tiennyt. Tosin, tyttö näytti sen verran nuoremmalta, ettei heillä voinut olla kovin montaa samaa kurssiakaan, sillä vaikka ne eivät olleetkaan luokka-astesidonnaisia, jokaiselle vuosiluokalle tuntui silti olevan omanlaisensa suositukset kurssien suhteen.
Hetken toista katsottuaan, Ren laski katseensa takaisin oppikirjaan ja alkoi väkipakolla kirjoittaa käsillä olevan kappaleen tärkeimpiä pointteja edessään olevan lehtiön tyhjälle sivulle.

Ajatuksissaan hän ei muistanut jättäneensä laukkuaan avonaisena lattialle, aivan tuolin viereen. Siksi Ren ei osannut varautua siihen, että saattaisi potkaista sen nurin laskiessaan toisen jalkansa alas tuolilta. Laukku kuitenkin heilahti kumoon ja puolet sen sisällöstä kierivät pitkin kirjaston lattiaa; luojan kiitos hän ei kantaut koko omaisuutta mukanaan. Lattialle oli levinnyt kasa esseepapereita ja pari oppikirjaa, sekä joitain epämääräisiksi palloiksi rypistettyjä luonnospapereita, jotka hän oli tunkenut laukkuunsa kun roskakoria ei ollut näkynyt.
Mahdollisimman hiljaa kiroten Ren laski sylissään olleen kirjan ja lehtiön lattialle, nousten keräämään levinneitä tavaroitaan takaisin kasaan. Hän sai kun saikin ne kasaan, mutta jotain puuttui silti. Missä hemmetissä hänen kännykkänsä oli? Vielä hetki sitten se oli ollut laukun sivutaskussa, mutta nyt tasku repsotti avonaisena, eikä puhelinta näkynyt missään.
Se oli varmasti lentänyt jonkin tuolin tai pöydän alle. Kirotut siivoojat, kun vahasivat lattiat luistelukentiksi.

[jalle]

Janae luki edelleen tylsistyneen näköisenä kirjaa, jossa oli hetkessä päässyt eteenpäin jo melkein kymmenen sivua, nopeaksi lukijaksi kun tyttö oli syntynyt. Kirjan ensivaikutelma oli ihan ok, ehkä voisi antaa kolme pistettä viidestä, tytön mielipiteen mukaan. Jan lueskeli kirjaa rauhassa, ja oli noin viitisen minuutin jälkeen tapaansa jymähtänyt lukemaan kirjaa, eikä hänen keskittymisensä herpaantuisi aivan pienestä. Ja se pieni tarkoittikin myös pientä. Nimittäin jonkin ajan päästä parin kolmen metrin päässä tuolilla istuvan nuoren miehen laukku heilahti kumoon ja sen sisältö leviten lattialle. Sen Janae kuuli, ja hän nosti katseensa kirjasta ja näki Renin, joka näytti vaivaantuneelta ja kiroavalta keräillessään tavaroitansa kasaan. Tyttö laittoi kirjan tuolillensa, noustessa siitä ja mennessä auttamaan toisen laukun sisällön keräämistä kasaan. Hän otti muutaman pidemmälle lennähtänyttä paperia, laittaen ne nipuksi ja ojentaen ne Renille hieman kumartuneena kun toinen suurin piirtein puolipolvillaan keräsi kirjoja ja papereita kasaan.
"Kännykkä hukassa?" Jan sanoi kysyvänä, kun näki toisen hapuilevan taskujansa jotka näyttivät olivan tyhjinä.

// überlyhyt =________=

[Darcy]

[ sorrrry kesto. ]

Tuskastuneena Ren vilkuili lattiaa siinä toivossa, että löytäisi kännykkänsä jonkin sohvan tai tuolin alta, mutta sitä ei näkynyt missään. Miten puhelin saattoi noin vain kadota? Itsekseen irvistäen Ren jatkoi papereidensa keräilyä, mutta hänen ei tarvinnut tehdä sitä yksin – tyttö, joka hetkeä sitten oli vielä istunut toisessa tuolissa lukemassa kirjaa, oli nyt noussut ylös ja tullut auttamaan tavaroiden keräilyssä. Lähestulkoon koko laukun sisältö oli valahtanut lattialle, joten kerättävää riitti; varsinkin kun Renin laukku tuntui aina olevan täynnä äärirajojaan myöten, ihme ettei se ollut vielä räjähtänyt liikalastin takia.
Tyttö esitti kysymyksen kännykästä, saaden pojan nyökkäämään myöntävästi.
”Se taisi lentää taskusta kun kaaduin laukun”, hän selvensi, ottaen nipun papereita vastaan. Kännykän oli pakko olla jossain lähellä, ei se ollut voinut kovin kauaksi lentää, ei edes tällä liukkaalla lattialla.

Ren asetteli paperinsa ja koulukirjansa siististi laukkuunsa kuten hänellä oli tapana, nousten sitten ylös ja laskien laukkunsa tuolille turvaan. Hän vilkaisi tyttöä, joka oli ystävällisesti tullut auttamaan tavaroiden keräämisessä ja hymyili tälle hivenen.
”Et haluaisi auttaa etsimään? Kaksi silmäparia on parempi kuin yksi”, Ren kysyi, joskin hivenen vaivautuneena. Ei toisella tietenkään ollut mitään velvoitteita, mutta kannatti silti kysyä. Hän kääntyi ympäri ja vilkaisi kirjaston lattiaa, yrittäen paikantaa kosketusnäytöllisen puhelimensa. Ei luulisi, että sitä olisi kovin vaikeaa erottaa tylsänharmaasta lattiasta, sillä Chetin oli onnistunut koristella niin puhelimen etu- kuin takakansikin glitterillä ja tarroilla sillä välin, kun Renin katse oli välttänyt.