It's not me, it's you

[Darcy]

[ Love und Samvais Gamgi, raahatkaa takapuolenne tänne nääääin. ]

Oikeastaan oli ihan mukavaa vaihtelua olla hetkinen yksinään, aivan hiljaisessa ja täysin pimeässä huoneessa. Kehon valtasi rauhallinen tunne sisältä päin ja olo muuttui jollain tavalla melankoliseksi. Silmät eivät nähneet mitään muuta kuin pimeyttä, joka ympäröi huoneen joka puolelta. Viimeksi kun Shay oli tarkastanut kännykästään aikaa, kello oli näyttänyt varttia vaille kahtatoista - hänen olisi jo pitänyt nukkua, mutta mitään ei tapahtunut. Siinä hän vain istui, omalla sängyllään peittonsa alle hautautuneena, selkä viileää seinää vasten ja tuijotti hiljaa pimeyteen. Aikaisempi huonetoveri oli pakannut kamppeensa pari päivää sitten ja Shay oli siitä asti jakanut tilan vain itsensä ja omien tavaroidensa kanssa, mikä oli ollut vapauttavaa. Hän oli suhteellisen siisti ihminen ja näki mielellään tavaransa järjestyksessä, eikä sekasortona pitkin huonetta - yksinään siisteydestä oli helppo huolehtia, kun kukaan muu ei kävellyt perässä ja sotkenut kaikkea.

Tosin, huone oli ehkä hieman ankea, sillä toinen sänky ammotti tyhjyyttään siististi pedattuna, aivan kuin kukaan ei olisi siinä koskaan nukkunutkaan. No, pian hän saisi uuden huonekaverin; kansliasta oli ilmoitettu, että huomisen aikana huoneeseen muuttaisi toinen oppilas. Nimeä Shay ei muistanut, mutta sen hän oli sentään tajunnut, ettei poika ollut aivan uusi tulokas. Ehkä he olivat siis jo nähneet jossain ohimennen tai vaihtaneet pari sanaa, mistäs sitä tiesi.

Shay pyyhkäisi poskeaan kämmenselällään mietteliäänä, nojaten takaraivonsa huoneen seinään. Ei ollut ihan varmaa, miksi hän vielä valvoi, mitään ei kuitenkaan enää tapahtuisi. Uusi huonetoveri tulisi huomisen aikana, toivottavasti ei aivan heti aamusta. Hän voisi siis aivan hyvin alkaa nyt nukkua, läksyjäkään ei enää ollut - hän oli hoitanut ne pois alta jo pari tuntia sitten. Kerrassaan ahkeraa oikeastaan, sillä Shay ei ollut mikään kympin oppilas, mutta ainakaan se ei johtunut yrityksen puutteesta. Hän vain oli paljon parempi taiteellisissa aineissa kuin lukemiseen pohjautuvassa oppimisessa, sille faktalle ei voinut mitään. Joskus oli hieman hämärää, miten ihmeessä hän oli edes päässyt sisään Saint Walden'siin...
Shay paransi peittonsa asentoa päällään ja kietoi sen paremmin ympärilleen, jääden paikoilleen istumaan hiljaa.

[loveliina]

Sam raahasi matkalaukkuaan kovaäänisesti portaikkoa alas, tajuamatta mitä kello oli. Tämän oli käsketty muuttaa toiseen huoneeseen, edellisen jäätyä hetkeksi vain tämän omaksi, huonetoverin jouduttua keskeyttämään opiskelut sairauden vuoksi. Kuulosti omituiselta vaihtaa huonetta, ja huonetoveria. Sam oli asunut jo kaksi vuotta samassa huoneessa, huone numero 8:ssa, vain yhden ja saman ihmisen kanssa. Tämä oli ehtinyt tottua siihen. Mutta kun huone oli tyhjentynyt vain Samvaisin omaksi, odotusten vastaisesti kaikki olikin mennyt huonompaan suuntaan. Poika oli huomannut, ettei saanut unta, yksin. Huone oli liian suuri ja kolkko, yhden ihmisen täytettäväksi. Sam oli ajatellut viihtyvänsä yksin aivan hyvin, ainakaan kukaan ei sotkisi tämän tavaroita, eikä ketään pitäisi yrittää saada hiljaiseksi kun yritti nukkua, kuten oli ollut Elijahin, edellisen huonetoverin kanssa. Samvais kuitenkin huomasi, että paljon mielummin kärsisi hieman häirintää, kuin jäisi aivan yksin hiljaiseen pimeyteen. Sillä hiljainen pimeys, jossa tiesi ettei mitään ollut oli pahin, silloin ajatukset pääsivät liian villeiksi.

Kun kansliasta oli ilmoitettu, toisenkin huoneen jäävän vailla huonetoveria, Sam huokaisi helpotuksesta. Tämän oli erittäin vaikea nukahtaa, ilman että kuuli jonkun hengittävän toisella puolella huonetta. Sam kyllä tiesi, että uusihuonetoveri numero neljässä odotti tätä vasta huomiseksi, mutta yritettyään viimeistä kertaa nukahtaa omaan huoneeseensa tuloksetta Samvaisille oli riittänyt. Tämä halusi ulos niiden seinien sisältä, jotka tuntuivat kaatuvan päälle ja muistuttavan ystävästä, jonka tila oli huono. Sam oli heittänyt suuren matkalaukkunsa auki tyhjälle sängylle, ja tyhjentänyt kaappiensa sisällön sinne hetkessä. Siisteydestä ja järjestelmällisyydestä tuntui olevan joskus apuakin, kun vaatteet olivat valmiiksi siisteissä kasoissa, ne mahtuivat helposti laukkuun. Samia ärsytti, jos vaatteet olivat mytyssä, tai viikattu väärin. Joten ne eivät koskaan olleet. Kaiken lisäksi, ei Samvaisilla paljoa tavaraa ollutkaan, heidän perheensä oli köyhän puoleinen, tältä löytyi vain tarpeellisin. Tottakai vanhemmat yrittivät säästää pojalle rahaa käytettäväksi asti, mutta mihin Sam sen olisi käyttänyt? Parempi vain että oli rahaa sitä varten, kun sitä oikeasti tarvitsi.

Käytävä kaikui matkalaukun äänestä, tämän kiiruhtaessa portaista käytävälle. Numero neljä. Neljä vähemmän, kuin ennen. Ja ensimmäisessä kerroksessa, se oli positiivista. Kumpa vain huonetoveri ei olisi kamala, missään suhteessa. Ei heistä parhaita kavereita tarvitsisi tulla, mutta kumpa toinen olisi sentään siedettävä. Elijahin kanssa oli käynyt hyvä tuuri, he olivat ystävystyneet helposti, mutta kuten sanottiin, salama ei iskenyt kahdesti samaan paikkaan. Olisi kummallista jos tuuri kävisi uudestaan niin hyvin. Samvais ei ollut saanut tietää, kenen kanssa oli muuttamassa yhteen kanslistilta, tämä oli varma vain yhdestä asiasta. Se olisi poika.
Sam pysähtyi huomatessaan melkein jo astuvansa uuden huoneensa ohi. Sen ovi oli samanlainen, numeroa lukuunottamatta. Yhtäkkinen yllättävä jännitys kävi pojan vatsaan, Sam joutui hengittelemään muutaman kerran syvään ennen kuin tunsi voivansa liikkua, uudelleen. Tämä kääntyi ovea kohti ja laski kätensä hitaasti rivalle. Uusi aalto jännitystä levisi sormenpäistä varpaisiin. Tämä, vielä hitaammin, ujutti toisessa kädessään olevan avaimen lukkoon. Kanslisti oli antanut sen tälle, käytettäväksi seuraavana aamuna, mutta varmaan se nytkin toimi aivan yhtä hyvin. Sam hitaasti käänsi avainta lukossa, niin että lukosta kuului se pieni ääni joka kertoi sen avautuneen. Tämä painoi rivan alas ja ovi aukesi raolleen. Sam veti syvää henkeä, ja matkalaukkunsa vielä mukaan ottaen avasi ovea niin, että pääsi astumaan sisään. Poika ei raaskinut avata valoja, toinen varmaan nukkui, saati sanoa mitään. Samvais sulki oven yhtä hiljaa kuin sen oli avannutkin, ja kääntyi kohti identtistä huonetta. Tajuamattaan Sam käveli suoraan sille puolelle huonetta, jossa itse oli nukkunut kerrosta ylempänä. Tämä jätti laukkunsa sängyn viereen ja kääntyi saman tien rojahtamaan selälleen sängylleen.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen.

Sillä hetkellä kun pojan olisi pitänyt tuntea allaan patja, tämä huomasi laskeutuvan aika lahjakkaasti jonkin olennon syliin hetkeksi. Samin silmät rävähtivät auki, tämän samanaikaisesti tajutessa mitä oli tehnyt, ja kehon säikähtäessä jonkinlaisella väistöliikkeellä, jolla Sam päätyi lattialle polvilleen. Tämän hengitys oli salpaantunut, tämän yrittäessä järkeillä, oliko juuri istahtanut tulevan huonetoverinsa syliin, näin niinkuin tervehdykseksi? Voi helvetti.
Poika hyppäsi jaloilleen ja palasi äkkiä valokatkaisijalle, yrittäen epätoivoisesti saada valot päälle. Läpsittyään hetken seinää tuloksetta, kuului kuitenkin tuttu naks, ja valot syttyivät.

Sekunnin sadasosassa tämä näki toisen, Sam oli todella istunut tämän syliin. Paikalleen jähmettyneenä tämä katsoi hetken toista vielä säikähtänein silmin.
"....sori", tämä hengähti tajuttuaan sanoa jotain. "Mä... en nähny sua."

[lalaa takapuolemme saapuivat ♥, kuten ehkä huomasit]

[Darcy]

[ .....yritän olla näkemättä kauniita takamuksianne ♥ ]

Ilmeisesti Shay oli istunut hieman liiankin hiljaa, sillä kun huoneen ovi aukeni avaimesta kääntämällä ja sisään astui tumma hahmo matkalaukkua raahaten, tulija ei huomannut häntä ollenkaan. Pimeässä oli vaikea nähdä ilmeitä, mutta sillä hetkellä sängyllä istuvan pojan kasvoilta kuvastui lähinnä ihmetystä - kuka tunki huoneeseen kahdeltatoista yöllä? Ja vielä avaimen kanssa?
Ihmettelylle oli aikaa ehkä pari sekuntia, kunnes tulija päätti käyttää viatonta yökukkujaa laskeutumisalustanaan ja loikkasi ovea lähinnä olevalle sängylle, suoraan pahaa-aavistamattoman uhrinsa niskaan. Shaylta pääsi epämääräinen älähdys, joskaan ei siitä, että häntä olisi mitenkään sattunut, lähinnä vain silkasta hämmästyksestä. Ei sitä kovin usein satanut tuntemattomia poikia taivaalta suoraan syliin, joten tilanne oli täysin uudenlainen.

Hyppääjäkin tuntui hämmästyvän suunnilleen yhtä paljon ja kierähtikin erittäin nopeasti pois hänen päältään lattialle. Nopeat askeleet kertoivat, että tulija yritti suunnata kohti valokatkaisijoita. Valot eivät napsahtaneet päälle heti, sillä ilmeisesti poika ei osunut kohdilleen katkaisijaa hapuillessaan tarpeeksi nopeasti. Kun lamppu vihdoin syttyi ja huone tulvahti täyteen keinovaloa, Shay joutui siristämään silmiään kirkkaudelle ja kohotti toisen kätensä sekaisin olevien hiustensa joukkoon, yrittäen tähytä häirikköä käsivartensa alta.
"Ei se haittaa, en nukkunut kuitenkaan", hän vastasi rauhallisesti hymyillen. Joku muu olisi voinut vetää herneet nenäänsä ja saada tavattoman kohtauksen tällaisesta pienestä vahingosta, mutta Shay ei osannut hermostua. Tuskin toinen oli tahallaan hänen päälleen hypännyt, ainakaan hämmästyneestä ja hieman nolostuneesta ilmeestä päätellen.
"Hm, sinä varmaan... Olet uusi huonekaverini?", Shay kysyi, kallistaen hieman päätään. "Odotin sinua vasta aamummalla, mutta onhan kello nytkin jo yli kaksitoista, joten olet vain ajoissa."

Mikäpä siinä, ainakaan ei tarvinnut viettää enempää laatuaikaa yksinään.
Shay loi paremman silmäyksen sisään tulleeseen poikaan ja paransi asentoaan sängyllä. Tulija näytti kohtalaisen mukavalta, ei miltään riehujatyypiltä, joka laittaisi koko huoneen pyörremyrskyksi ja herättelisi häntä keskellä yötä vain kertoakseen, ettei löytänyt vasemman jalan sukkaansa. Hyvä sinänsä, vaikka Shaylla ei ollutkaan hermojensa kanssa ongelmaa.
"Hei, voin auttaa sinua tavaroidesi kanssa? Ei minua väsytä kuitenkaan", hän tarjoutui hymyillen ystävällisemmin kuin aikaisemmin (tosin milloin Shayn hymy ei olisi ystävällinen...) ja veti peittonsa sivuun päästäkseen kipuamaan pois sängystä. Olisi ollut itsekästä jättää toinen yksin tavaroidensa kanssa, varsinkin nyt kun he tulisivat jakamaan tähän saman huoneen vielä ainakin vuoden verran. Ei olisi hyvä vetää mahdollista ystävyyttä ihan lekkeriksi heti kättelyssä.
"Olen Shay", hän esittäytyi päästyään sängystä ylös ja asteltuaan pojan luokse.

[loveliina]

Silmien tottuessa uuteen valaistukseen Sam yritti tunnistaa kasvoja hahmolta, jota tämä oli juuri tervehtinyt sylitanssilla, tai sen poikasella. Vietettyään jo kaksi vuotta koulussa poika jotakuinkin tunnisti kaikki, ja osasi suurimman osan oppilaista nimeltä, ainakin omalta vuosikurssillaan. Miehen alku, jota Samvais tapitti tummilla silmillään tuntui etäisesti tutulta, sellaiselta jonka kadulla tunnistaisi olevan samasta koulusta. Pojan ensimmäinen havainto toisessa oli ilmiselvät aasialaiset piirteet, joka rajoittivat vaihtoehdot pienehköön joukkoon oppilaita. Toinen ei tosin näyttänyt keneltäkään koulun kohutuimmista ihmisistä ... jotka sattuimoisin olivat myös aasialaisperäisiä. Eli joku, vähemmän räikeä henkilö? Rento ainakin, ei tuntunut olevan moksiskaan vaikka Sam oli tämän syliin vahingossa kivunnut.

Sam havahtui mietteistään kuullessaan tälle osoitetun kysymyksen.
"Hmm? Joo.. Kansliasta sanottiin, että huone neljä. Oven numerosta päätellen se oli tämä", poika vastasi kiirehtiessään hymyä huulilleen, sellaista jota näytettiin ventovieraille joista ei niinkään tiedetty saati välitetty sen suuremmin. Kohteliaisuus, syvälle selkärankaan opetettu. Tosin ehkä hiukan turhan kylmä, sillä toisesta tulisi tämän huonetoveri pidemmäksi aikaa, ja silloin yleensä oli helpompaa jos oltiin oma itsemme, eikä kohtelias ulkokuori ja se jokin siellä sisällä.
"Sori, oikeesti. Ajattelin, että kunhan pääsen sisälle sulavasti kaikki esteet olis ollu takana, ja oisit löytäny mut ehkä viimeistään aamulla ilman että olisin herättänyt ketään, mutta se suunnitelma... meni puihin, kuten näemme." Hieman aidompi hymy, anteeksi pyytävä sellainen. Noh, ainakaan toinen ei ollut nukkunut.

Tajuttuaan, tilanteen Sam kääntyi takaisin laukkunsa puoleen, jonka tämä oli jättänyt oven eteen. Vetäen sen toisen sängyn eteen poika kuuli toisen ehdotuksen, huonetoveri voisi auttaa tavaroiden kanssa. Eh... Sam ei oikein pitänyt, kun joku muu koski tämän tavaroihin. Tai siis vaatteisiin ja sellaisiin, Samhan aikoisi pitää niitä päällään... Ei ollut kyse mistään bakteeri-kammosta tai mistään, mutta mikä oli Samin, oli Samin. Ja niistä huolehtiminenkin kuului Samille, ja vain Samille. Ja tekemällä itse varmisti, että ne olivat hyvin ja oikein.
Mutta, Sam ei halunnut vaikuttaa kireältä ja tarkalta ihmiseltä. Tämä tiesi varsin hyvin, että sellainen kuva oli helposti annettavissa. Joten tämä tiesi myös kuinka olla antamatta kyseistä kuvaa itsestään.
"Joo, toki", Sam huikkasi olkansa yli heittäen laukun sängylle, jotta sen sisältöön olisi helpompi kajota. Poika veti laukun vetoketjun takaisin auki, ja näki yhä taydellisissä pinkoissa olevat vaatteensa. Ensimmäisessä pinossa housut, toisessa paidat, kolmannessa sekalaiset. Sukat taiteltuna laukun reunalla boksereiden kanssa. Loput henkilökohtaiset tavarat olivat koululaukussa, jonka poika oli heittänyt lattialle.

Shay? Oudon länsimainen nimi itämaisille kasvoille, mutta ei sillä. Samvais tiesi olevansa outojen nimien kuningas.
"Sam.." poika ensin sanoi, "...vais", mutta päätti jatkaa nimen loppuosan alkuosan perään. Sillä ennemmin tai myöhemmin se olisi tullut eteen. "Samvais, joo. Just niinku Taru sormusten herrasta, joo", tämä jatkoi hiukan väsyneellä äänellä. Vaikka Shay ei ollut tehnyt elettäkään huomauttaakseen tuota onnetonta faktaa, Sam oli kuullut sen liian monta kertaa ja olisi ollut yllättyneempi jos aihetta ei olisi käyty läpi.
"Vanhemmat oli faneja", tämä jatkoi selitykseksi ja kääntyi puoliksi, katsoakseen toista kasvoihin. Sam ojensi kätensä kätelläkseen toista ja päätti venähtäneen esittelynsä sanomalla, anovaan sävyyn:
"Mutta kutsu vaan Samiksi. Kiltti."

Poika kääntyi takaisin tavaroittensa puoleen nostaen yhden siistin pinon ojennettavaksi Shaylle.
"Mitkä kaapeista on mulle?" tämä kysyi ojentaen vaatteet samalla yrittäen vaikuttaa suhteellisen rennolta ojentaessaan omaisuuttaan pois. Hetkeksi. Tämä kääntyi vielä kaappaamaan syliinsä toisen pinoista, valmiina seuraamaan Shayn perässä.
"En tarvii varmaan kun ehkä yhden, koska mulla ei ole kauheasti tavaraa. Vaan tän laukun sisältö periaatteessa." Kaikkein tarpeellisin, kuten köyhistä kiltisti sanottiin.

"Ootsä... täältä päin?" Sam kysyi hetken päästä, miettien oliko keskiyö oikea aika ruveta tutustumaan, vai ei. Kellonaika olisi ollut oiva tekosyy jättää jutustelu myöhemmäksi, mutta Sam päätteli tilanteen olevan tarpeeksi herännyt, että puhumattomuus olisi herättänyt enemmän ihmetystä. Sitä paitsi, pojalla oli polttava tarve oppia tuntemaan Shay niin hyvin, että tietäisi olisiko tästä jotain hyötyä Samille vai ei. Olihan se hieman julma tapa katsoa uutta ihmissuhdetta, kylmäkin mutta niin oli maailma Samvaisin mukana. Loppujen lopuksi kaikessa oli kyse siitä, miten itse hyötyi, ja arvostettavia olivat ne jotka sen itse ääneen myönsivät.
"Mä oon Irlannista. Meillä on siellä.. Maatila. Possuja ja lehmiä ja sellasta", Sam aloitti kertomalla jotain itsestään. "Mä olen perheeni toisiksi nuorin, kolmanneksi vanhin. Ja siis kuustoista."

//vittuku lyhyttä :-----------(((((//