The to do not list

[Agitha]

//Dara ja Nao ja silleee...//

Naksu läimäytti päärakennuksen poikien vessan oven kiinni perässään kiirehtiessään koppiin. Hätä yllätti joskus mitä kummallisimmissa tilanteissa, ja toiset niistä olivat parempia kuin toiset. Äkillinen tarve päästä vessaan kesken terveystiedon seksivalistuksen kuului epäilemättä huonojen tilanteiden puolelle, ja oli herättänyt tiettyä hilpeyttä eräissä oppilastovereissa. Naksu oli poistunut luokasta hiljaisen hihityksen saattelemana opettajan ymmärrettyä vihdoin, että kyse oli tositilanteesta. Professorin taivutteleminen oli vienyt oman aikansa, sillä ensin hän oli epäillyt Naksun valehtelevan, ja sen jälkeen laskevan leikkiä. Oli uskomatonta, kuinka vaikeaa joillekin ihmisille oli ymmärtää, että hätä saattoi yllättää mitä kriittisimmissä tilanteissa, ja että se oli vain luonnollista? Kaikeksi onneksi Naksu ei ollut loukkaantuvaa tyyppiä, ja oli hihitellyt muiden mukana vielä senkin jälkeen, kun oli sulkenut luokan oven perässään ennen kuin muisti, että hänellä oli alunperin ollut kiire. Jos hänen muistinsa olisi ollut pidempi kuin kultakalalla, hän olisi saattanut tuntea jonkinlaista häpeää tai ärsyynnystä sen vuoksi, ettei häntä useinkaan otettu vakavasti.
Luonnon kutsuun vastaminen oli vakava asia.
Naksu ryntäsi vapaana olevaan vessakoppiin ryminällä kolhittuaan itseään ensin sekä lavuaariin että kopin kulmaan. Hän toimitti tarpeensa itsekeen hyräillen välittämättä tai tajuamatta sitä, että vessassa saattoi olla muitakin, jotka halusivat nauttia jylhästä yksinäisyydestään pöntöllä istuessaan.
Vessapaperi loppui juuri sopivasti viimeisen pyyhkäisyn jälkeen, ja vastuuntunnollisena ja kunnollisena kansalaisena ja oppilaana Naksu päätti korvata tyhjän rullan uudella. Hän räpelsi vyönsä soljen kiinni, sulki sepalupsensa, ja kääntyi ympäri korttaakseen pöntön vesisäiliön päällä säilytettävän vararullan hyppysiinsä.
Karmalla oli tapana rangaista häntä mitä kummallisimmista pienistä virheistä, ja sillä kertaa hänen syntinsä oli puhelimen unohtaminen koulupuvun housujen taskuun. Kurotellessaan avonaisen pöntön yli Nakatsu altisti avonaiseen taskuun unohtuneen puhelimen vaaralle, ja hänen tuurinsa mukaan se molskahti pönttöön. Vetämättömään sellaiseen. Ruumiineritteiden sekaan.
Loiskahdus kiinnitti Naksun huomion, mutta liian myöhään. Hän näki kännykkänsä pöntön pohjalla, puoliksi viemäriin valuneena, käden tavoittamattomissa. Tavoittamattomissa ainakin silloin, jos ei aikonut taistella tietään sen luokse saastaisen veden läpi.
Naksu oli kahden vaiheilla. Uhrautua vai uhrata?
"Hei sinä siellä toisessa kopissa", hän kailotti luottaen siihen, että vessassa sattui olemaan joku muu. Ja jos kukaan ei ollut, niin ainakaan kukaan ei ollut kuulemassa hänen yksinpuheluaan. "Kännykkä putosi pönttöön. Kannattaako tämä vetää vai ei?"

[Darcy]

Vaikka vastuuntuntoinen ihminen olikin, pieni lintsaustuokio ei tehnyt pahaa kerran kuukaudessa edes Naoyalle. Sitä paitsi hänellä oli tekemistä – siis muutakin kuin istua kuuntelemassa historian lehtorin pitkäveteistä selitystä maailmanhistorian kulusta ja keskiajan jännittävistä kiemuroista. Nao ei ollut kuullut vanhemmistaan yli kuukauteen yhtään mitään, kunnes äiti oli eilen laittanut hänelle e-mailia; asia koski jälleen kerran matkustamista. Vanhemmat halusivat lähteä Briteistä, tällä kertaa Peruun, he olivat kai kyllästyneet yksitoikkoiseen ja normaaliin elämäänsä Englannin maaperällä ja äiti oli vanhaan tapaansa kysellyt, halusiko poika lähteä mukaan.
Tällä kertaa vastaus olisi kuitenkin kielteinen, sillä ensimmäistä kertaa Naoya ei halunnut pakata kamppeitaan ja lentää pois, ei oikeastaan. Hän oli ehtinyt jo jollain tasolla kotiutua Saint Walden’siin, eikä paikan jättäminen noin vain tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Hän ei kuitenkaan ollut edellisenä iltana ehtinyt vastata viestiin ja tänä aamuna uusi yritys oli vajonnut kasaan, sillä nettiyhteys oli väliaikaisesti poikki. Naon oli siis pitänyt turvautua varavaihtoehtoon; aitoon äänipuheluun, ihka aidolla kännykällä. Jännittävää.

Nyt nuorukainen istui yhdessä poikien vessan kopeista, pyöritellen kännykkäänsä kädessään. Kopin ovi oli kiinni, sillä häiritseminen kesken puhelun oli raivostuttavaa. Hän oli yrittänyt soittaa äidilleen jo pariin otteeseen, mutta puhelin oli tuutannut vain varattua ja ainoa vaihtoehto oli odottaa, että juorukello soittaisi joskus hänelle takaisin. Äiti oli aina ollut ihmeellinen kälkättäjä, hölisi ja juorusi minkä suustaan ehti, ei siis ollut sinänsä ihme ettei häntä saanut nytkään tavoitettua.
Naoya paransi asentoaan vessanpöntön päällä, naputtaen lattiaa kenkänsä kärjellä. Samalla hän silmäili vessanoven sisäpuolelle kaiverrettuja tekstipätkiä, lueskellen katkelmia sieltä täältä – seinässä oli laulun sanoja, yleisiä nörttikoulun hokemia, valitusta koulupuvusta ja kyllä joukosta erottui yksi ”Damien was here” –kommenttikin. Joku, luultavasti asianomainen itse, oli päätynyt piirtämään myös kauniin kirkkoveneen nimensä viereen tussilla, joka ei ilmeisesti lähtenyt pois edes hinkkaamalla.

Nao liu’utti näppäimistön esille puhelimestaan ja etsi pikavalinnasta äitinsä numeron vielä kerran, nostaen luurin korvalleen. Suunnilleen samaa aikaa poikien vessatilojen ovi kävi ja sisään pyyhälsi joku erittäin äänekäs yksilö, törmäten mennessään lavuaariin. Hetken päästä viereisestä vessakopista kuului ihastuttavan vapauttavia ääniä, epämääräistä lorinaa ja nuotin vierestä menevää hyräilyä. Nao kohotti itsekseen kulmiaan, pyyhkäisten tummia hiuksiaan pois silmiltä samalla kun kuunteli korvansa juuressa yhä edelleen kuuluvaa tasaista tuuttausta. Kukaan ei vastannut.
”Hei sinä siellä toisessa kopissa. Kännykkä putosi pönttöön, kannattaako tämä vetää vai ei?”
Naoya napsautti kännykkänsä kiinni ja käänsi päätään väliseinää päin, aivan kuin olisi yrittänyt nähdä sen lävitse. Hän tyrskähti hiljaa, yrittäen hillitä suupieltensä nykimistä.
”Riippuu siitä kuinka tärkeä kännykkäsi sinulle on. Ja varmaan siitäkin, kuinka paljon olet valmis uhraamaan sen puolesta”, hän totesi olkiaan kohauttaen. Hetken aikaa Nao istui paikoillaan ja kuunteli kopin ääniä, kunnes ei jaksanut enää olla aloillaan vaan nousi seisomaan suljetun pöntön päälle, kurkistaen väliseinän ylitse viereiseen koppiin.
”Aika taitavaa, täytyy myöntää.”

[Agitha]

Viereisestä kopista kuului vastaus Naksun kysymyksiin, vaikkei se varsinaisesti helpottanutkaan päätöksentekoa. Hän jäi pohtimaan kahden vaihtoehdon välillä, eikä ollut tullut vielä mihinkään lopputulokseen, kun viereisen kopin poika kurkisti koppeja erottavan seinän yli huvittuneen oloisena.
Naksu säikähti tätä elettä siinä määrin, että paiskasi pöntön kannen kiinni hieman hätäisesti suojellakseen viattoman sivustakatsojan silmäparkoja sen sisällöltä. Äkkinäisen liikkeen seurauksena hän horjahti, ja kaatumiselta välttyäkseen hän otti tukea pöntön vesisäiliön päältä, vessanvetonappulan kohdalta. Nappi painui pohjaan, ja pöntöstä kuuluva kohina kertoi Naksun kovia kokeneen puhelimen matkaavan muutamalla metrillä syvemmälle viemäriin.
Hetken ajan poika tuijotti pönttöä ällistyneenä, ikään kuin se olisi ollut elävä olento, joka oli juuri itseään sen suuremmin selittelemättä ahmaissut hänen puhelimensa kitaansa.
"Sinne meni", hän totesi älykkäästi, ja käänsi katseensa seinän yli kuikuilevaan poikaan. "Ja minä ihan tosissaan harkitsin uhrautumista..."
Hän raotti pöntön kantta, ja kurkisti sisään todetakseen vain, että kirkkaassa vedessä ei näkynyt jälkeäkään hänen puhelimestaan. Inhonsekaisin ilmein hän tuijotti vettä, joka ei kirkkaudestaan huolimatta näyttänyt kovin houkuttelevalta.
Sitten ymmärrys iski häneen.
"Aah! Miten minä saan kaikki puhelinnumerot talteen, jos en saa tuota takaisin?" hän ihmetteli. "En minä voi edes tekstata niille ihmisille ja pyytää numeroita uudestaan! Kännykkä on saatava takaisin!"
Tämän päättäväisen julistuksen tehtyään hän kääri toisen kätensä hihan ylös, ja oli jo vähällä upottaa kätensä kylmään veteen tullessaan viimetingassa toisiin aatoksiin. Samalla hän muisti toisen pojan olemassaolon, ja käänsi toiveikkaana katseensa tähän.
"Et haluaisi auttaa", hän kysyi yrittäen näyttää mahdollisimman avuttomalta melko hyvällä, muttei kovin hellyyttävällä menestyksellää. "Saat... 50 pennya."
Naksu oli melko varma, ettei hänellä ollut niin suuria varoja juuri silloin, mutta pahimmassa tapauksessa hän voisi vaikka jäädä velkaa.
Hän vilkaisi pönttöä epäluuloisesti vielä kerran toivoen sen sylkäisevän hänen kännykkänsä ulos, mutta kun mitään ei tapahtunut, hän vilkaisi uudestaan seinämän yli kurottelevaa poikaa.
"Tai jos jossain on jotain kättä pidempää, jolla voisi sörkkiä sitä... Tosin jos se menee vain kauemmaksi sillä lailla... En minä voi siivoojaakaan tänne kutsua", Naksu höpisi puoliksi itsekeen.

[Darcy]

Jos Naoya olisi tiennyt millainen vaikutus hänen liikkeillään oli viereisessä vessakopissa olevaan poikaan, hän olisi ehkä tehnyt toisin. Tai itse asiassa… Tuskin. Hän olisi tehnyt juuri täsmälleen samalla tavalla, noussut vessanpöntölle ja kurkistanut seinän ylitse, sillä sitä seurannut tapahtumasarja oli liian hilpeä ohitettavaksi. Yllättynyt nuorukainen loikkasi eteenpäin kuin säikähtänyt peura, viskaten vessanpöntön kannen kiinni ja horjahti liikesarjaa suorittaessaan, päätyen ottamaan kiinni vessanpöntön säiliöstä huonolla menestyksellä. Vetonappi painui alas ja pian tilan täytti ihastuttava putkiston huuhtelemisesta lähtevä ääni, veden kohistessa viemäriin kovia kokenut kännykkä mukanaan.
”Niin taisi mennä”, Nao vastasi pojan toteamukseen, joka oli vähintäänkin kunniamaininnan arvoinen älykkyydessään. Vessan väliseinän ylitse kurkistavan tummatukan kasvoilla välähti hymy, kun kännykkänsä juuri pöntöstä alas huuhtonut poika käänsi katseensa häneen. ”Mahtoi olla arvokas kännykkä jos kerran ajattelit uhrautua.”

Ei ollut mikään salaisuus, että suurin osa Sain Walden’sissa opiskelevista nuorista oli peräisin hieman keskivertoa rikkaammista perheistä – ehkä noin kolme prosenttia oppilaista olisi vastaavassa tilanteessa vain nyrpistänyt nenäänsä ja todennut ostavansa uuden vanhan tilalle, tai että johan sen vanhan puhelimen olikin ollut korkea aika päätyä ulosteen sekaan. Naoya oli kai myös yksi näistä henkilöistä, ei hänelle tuottanut ongelmaa ostaa uutta puhelinta, eikä hän todellakaan olisi upottanut kättään vessanpönttöön vapaaehtoisesti. Ei edes huonossa, ala-arvoisessa tai älyvajaassa seurassa.
”Etkö voi hankkia niitä numerotiedustelun kautta?” Nao tiedusteli, kun poika huudahti ääneen puhelimen sisältäneen elintärkeitä numeroita. Hän seurasi itsekseen irvistäen, kuinka toinen kääri jo hihansa valmiina tunkemaan kätensä veteen ennen kuin tuli toisiin aatoksiin.
”En minä sinun puolestasi kättä tuonne tunge, jos sitä meinasit”, hän virnisti, nyökäten vessanpönttöä kohti paljonpuhuva ilme kasvoillaan.

Kättä pidempää. Mitä kättä pidempää vessatiloissa saattoi olla?
”Vessaharja ei varmaan riitä”, Naoya mietti ääneen, vilkaisten oman vessakoppinsa sisältöä. Hetken väliseinässä roikuttuaan hän päästi irti ja laskeutui alas pöntön päältä, avaten lukitsemansa oven ja asteli pesualtaiden luokse vedettyään ensin koululaukkunsa vasemmalle olalleen.
”Hei minä keksin! Haen pillin niin voit imeä ylimääräisen veden pois pöntöstä ja ta-daa!”
Toteamus oli lähinnä sarkasmintäyteinen vitsi, mutta Naoya sai sen omaan tyypilliseen tapaansa kuulostamaan siltä kuin hän olisi ollut aivan tosissaan. Hän asteli varatun vessakopin luokse, työntäen jalkansa sen oven alitse ja tökäten sisällä seisovaa poikaa nilkkaan, sillä ovi oli vielä lukittu sisältä päin.
”Käsi sisään vain ja tonkimaan”, hän naureskeli ääneen.

[Agitha]

"Mutta millä minä ne numerot hankit, jos minulla ei ole puhelinta?" Naksu kysyi virnistäen arvoituksellisesti, tuntien olonsa hyvin ylpeäksi oivalluksessaan. Nenäkäs poika ei ollutkaan tajunnut ajatella asiaa siltä kantilta!
Toisesta pojasta ei ollut muutenkaan apua, mutta Naksu ei kantanut kaunaa. Hän ymmärsi täysin, miksi joku ei edes hyvää hyvyyttään ja avuliaisuuttaan tunkenut kättään pönttöön pelastaakseen ventovieraan uhrin kännykän. Tilanne olisi ollut toinen, jos kyseessä olisi ollut koiranpentu tai lapsi, mutta hänen käsittääkseen kännykkää ei laskettu onnettomaksi, elolliseksi olennoksi. Ilmeisesti sen kohtelo oli kadota viemäriverkoston uumeniin, ellei ihmettä tapahtuisi.
Kolinasta päätellen toinen poika laskeutui takaisin lattiatasolle ja astui ulos kopista. Myöskään hän ei kuulunut keksivän mitään kättä pidempää pönttöön tungettavaksi, ja hetken Naksu seisoi mietteliäänä sivellen leukaansa ja mutristellen suutaan ikään kuin olisi ajatellut jotain oikeasti pohtimisen arvoista.
Hänen katseensa kirkastui, kun toinen poika keksi sittenkin jotain, mutta pian toisen sanojen jälkeen hänen ilmeensä vakavoitui taas.
"En usko, että pill-", hän aloitti tuntiessaan tervettä vastenmielisyyttä vessaveden imemistä kohtaa, ja kykenemättä keksimään ainuttakaan hyvää syytä imeä vettä pois vain siksi, että hänen kännykkänsä oli eksynyt putkistoon. Ennen kuin hän ehti viimeistellä lauseensa, hän tajusi, että se saattoi olla vitsi. Varmuuden vuoksi hän päätti nauraa. Se olisi kuulostanut uskottavammalta, jos hän olisi ymmärtänyt hörähdellä vitsille muutamaa minuuttia aikaisemmin, mutta ei se niin kovin tarkkaa voinut olla.
Nauru lakkasi äkkiä, kun Naksu tunsi jonkin tökkäävän nilkkaansa, ja näki ylimääräisen jalan kopissaan. Hän ymmärsi asian yskän toivuttuaan säikähdyksestä, ja avasi koppinsa oven ehkä hieman liian nopeasti siihen nähden, että vasta hetki sitten toinen poika oli kyykkinyt sen toisella puolella.
"Ei kyllä kuulosta houkuttelevalta", Naksu sanoi irvistäen, ja raapi päätään mietteliäästi. "Kyllä minä hiusharjoja olen nostellut, mutta ne pysyy pinnalla. Tuo kännykkä upposi kuin kivi, ja matkustaa varmaan jo Atlantin valtamereen viemäreitä pitkin, tai jotain."
Jotain kättä pidempää he (Naksun mielestä hän ja nimetön poika muodostivat yhteistyötä tekevän parin) tarvitsivat, ja kun muutakaan ei ollut saatavilla...
Naksu kyykistyi kaivelemaan laukkuaan, ja pienen tutkiskelun jälkeen löysi 30 senttimetriä pitkän viivottimen, joka näytti etäisesti tutulta ja luultavasti kuului hänelle.
"Tämä!" hän julisti, ja kohotti viivottimen kaiken kansa, eli toisen pojan, nähtäville. "Viivottimia saa aina uusia."
Niin sai kännyköitäkin, mutta hintaero oli melkoinen.
Urheasti Naksu upotti viivaimen veteen, ja teki parhaansa yrittäessään olla koskettamatta vettä omilla käsillään.
Viivain upposi putkistoon vaivattomasti, ja Naksu heilutteli sitä viemäriputkessa kuin sokea keppiään, etsien jotakin, joka saattaisi olla hänen kännykkänsä. Pian hän tunsi sen kärjen kolahtavan johonkin, ja virnisti voitonriemuisesti.
"Siellä se on!" hän raportoi, ja tyrkkäsi viivottimensa vielä vähän pidemmälle.
Kännykkä ei tullut ulos, ja sen sijaan viivoitin jäi sisään. Se oli juuttunut johonkin, eikä märkä muovinpala ottanut irrotakseen.
"Voi hitto", Naksu manasi surkeana. "Nyt sekin jäi sinne!"

[Darcy]

“Ostat uuden ja soitat sillä numerotiedusteluun? Tai lainaat jonkun muun puhelinta?”
Naoya kohotti kulmiaan kysyvästi, kun toinen poika virnisti arvoituksellisesti ja esitti erittäin älykkään kysymyksen. Ei vessanpönttöön pudonnut kännykkä ollut maailman ainoa kapine, jolla saattoi soittaa – eiköhän joku lainaisi toiselle kännykkäänsä, ellei tämä sitten ehtisi itse ostaa uutta.
Se, ettei tuntematon poika näyttänyt ymmärtävän hänen nerokasta vitsiään, sai Naon mielialan vielä aikaisempaakin paljon hilpeämmäksi. Tällä oli ilmeisesti hidas sytytys. Tai sitten sarkastinen lausahdus oli vain ollut liian nerokas minkään muun kuin Naoyan omien aivojen oivallettavaksi. Itsekseen hymyillen nuorukainen jäi odottamaan, että vieläkin vessakopissa päätään raapiva poika avaisi kopin oven – yksityisyyttä piti tietysti antaa, mutta kyllä toinen oli jo asiansa hoitanut, joten oven takana odotteleva tummatukka saattoi aivan hyvin olla hieman kärsimätön. Nao kohotti kätensä, koputtaen vessakopin oveen rytmikkäästi kunnes se vihdoin aukesi.

”Ei sen tarvitsekaan kuulostaa – tässä on kyse tosirakkaudesta”, Nao järkeili syvällisesti, ”ja tosirakkaus jos mikä voittaa yhden likaisen vessanpöntön, joten antaa mennä! Pelasta elämäsi rakkaus!”
Mistä hän tiesi kuinka paljon kännykkä merkitsi toiselle. Näköhavaintojen perusteella saattoi sanoa, että kyseessä oli syvä kiintymyssuhde, sillä poika oli aikaisemmin ollut valmis tunkemaan kätensä pönttöön ja seisoi yhä vieläkin kopissa, miettimässä päätään puhki. Kuten sanottu, Naoya itse olisi jo kaukana vessoista, luultavasti matkalla Kings Waldeniin ostamaan uutta puhelinta.
Ainakaan tältä tuntemattomalta pojalta ei puuttunut sinnikkyyttä.
Laukun sisällön kaiveleminen herätti Naoyankin huomion ja hän kurkisti paremmin sisälle koppiin nähdäkseen mitä toinen oikein penkoi. Lopulta näkyville nousi 30 senttimetrin viivoitin ja sen esille tuonut poika hihkaisi kuin lottovoittaja.
”Viitoitin? Silläkö meinasit tonkia kännykkäsi ylös?” Nao virnisteli. Ajatus oli kiehtova, mistä ihmeestä toinen oikein tempoi ideoitaan? Kai se oli vain niin, että hätä keinot keksii.
”Ihme kun et käyttänyt mitään harjanvartta tai lassoa.”

Sillä välin kun toinen tunki viivoitinta vessanpönttöön ja aloitti toivottoman kännykänpelastusoperaation, Nao kääntyi ympäri ja vilkaisi itseään vessan peilistä. Hiukset olivat hieman sekaisin, mutta se ei näyttänyt pahalta – koulupuvun päällystakki repsotti aukinaisena ja sen alta näkyvä valkoinen kauluspaita oli tungettu vain osittain housujen sisälle, missä sen olisi oikeiden säännöstöjen mukaan kuulunut olla. Solmio roikkui kaulassa puolihuolimattomasti, sillä Nao oli löysännyt sitä vain hetkeä aikaisemmin yrittäessään soittaa tärkeää puheluaan.
Peilaustuokion keskeytti huudahdus, joka sai tummatukkaisen pyörähtämään ympäri; häntä odottikin varsin hulpea näky. Pöntön edessä kyykkinyt poika oli jotenkin kummallisesti onnistunut tunkemaan viivoittimen niin syvälle pönttöön, että se oli lopulta juuttunut putkiston mutkaan ja törrötti nyt vedestä koomisen näköisesti. Näky kirvoitti Naoyasta kepeän nauruntyrskähdyksen, jota hän ei edes vaivautunut peittämään.
”Taitavaa veliseni, kerrassaan taitavaa”, hän onnitteli, taputtaen toista poikaa toverillisesti olalle. ”Saisinko nimikirjoituksesi tähän kiitos?”
Sen sanottuaan Nao kaivoi taskustaan kynän ja ojensi kätensä toisen pojan kasvojen tasalle, viittoen tätä kirjoittamaan nimensä hänen kämmenselkänsä ihoon.

[Agitha]

"Eikö olekin? Mitä minä oikein selitän siivoojalle? Tai opettajille, tai kenelle tahansa, joka tulee katsomaan tätä?" Naksu murehti. Pöntöstä törröttävä viivotin näytti epäilemättä pikemminkin tihutyöltä kuin kännykänpelastusyritykseltä, sen hänkin ymmärsi. Sen lisäksi tapaus saattaisi herättää tarpeetonta hilpeyttä, ja vaikka hänelläkin oli vaikeuksia pitää kasvonsa peruslukemilla tuijottaessaan aikaansaamaansa viritelmää, hän halusi hukkuvan kännykkänsä otettavan vakavasti.
Naksu kohotti kulmiaan hieman, kun lähinnä käytäviltä tuttu poika ojensi hänelle tussin ja pyysi kirjoittamaan nimikirjoituksen käsivarteensa, mutta keksimättä mitään syytä kieltäytyä hän tarttui kynään ja raapusti sanan "NAKSU" toisen kämmenselkään kissanpennun kokoisin tikkukirjaimin. Hänellä itselläänkin oli vaikeuksia muistaa omaa nimeään, ja koska hän oli ollut Naksu niin kauan kuin hän oli käynyt koulua, Naksuna hänet tunnettiin vieläkin.
Naksu epäröi ennen kuin kirjoitti vielä kirjaimet "XXX" nimensä alle, ja piirsi viereen sievän sydämen. Ainakin se näytti ihan oikealta nimikirjoitukselta.
"Siinä", hän ilmoitti, sulki tussin korkin, ja ojensi sen takaisin oletetulle omistajalleen. Hetkeä valokeilassa seurasi aina kova työ, ja oli käännyttävä takaisin olennaisen pariin.
Hän silmäili elotonta vessanpönttöä vielä hetken, ja kun se ei vieläkään osoittanut oksentamisen merkkejä (mikä saattoi olla hyvä asia, kun kyseessä oli vessanpönttö), hän kääntyi uuden tuttavansa puoleen.
"Eikö sinulla oikeasti ole mitään?" Naksu kysyi, ja kietaisi käsivartensa tuttavallisesti toisen hartioille. "Pinsettejä? Narua?"
Hän elehti vapaalla kädellään hyvin pinsettimäisesti ja narumaisesti ehdotellessaan tarpeettomia esineitä. Tuttavallinen käytös ei ollut hänelle mitään outoa, kavereitahan sitä oltiin! Nimmaritkin vaihdettu ja kaikki. Oli tietysti eri asia olettaa, että joku kantoi mukanaan pinsettejä ja narua, etenkään kouluun. Etenkään poika. Joku Damien Miwa korkeintaan, mutta se otus olikin homo. Toisin kuin Naksu.
"Eikö? Ah, hitto, millä minä saan nuo pelastettua tuolta? Viivotin saisi minun puolestani jäädä, mutta kännykkä...."
Mitä kauemin puhelin pöntössä lojuisi, sitä varmemmin se olisi korjaamattomissa. Vaikka Naksulla olisikin ollut varaa uuteen puhelimeen, mitä hänellä ei ollut, hän joutuisi odottamaan viikonloppuun, ennen kuin pääsisi kaupungille ostamaan uuden. Miten ihmeessä hän välittäisi kaikille tiedon, ettei häneen saisi yhteyttä kokonaiseen viikonpuolikkaaseen? Katastrofi oli käsillä!

[Darcy]

”No kerrot totuuden tietenkin: että yritit pelastaa kännykkäsi ja tungit tyhmyyksissäsi jotain kättä pidempää pönttöön, vaikka idioottikin olisi nähnyt, ettei siinä ollut mitään järkeä.”
Naoya katsoi kuinka toinen kirjoitti nimensä hänen kämmenselkäänsä ja piirteli alle vielä koristuksiakin ennen kuin ojensi tussin takaisin omistajalleen. Poika veti kätensä lähemmäs kasvojaan, tutkaillen nimikirjoitusta kuin se olisi ollut hänen suurin aarteensa ja tämän hetkinen ylpeyden kohde. No, olihan se tietysti hienoa saada nimmari sellaiselta ihmiseltä, joka oli juuri tehnyt ajattelemattomuudellaan historiaa ja tunkenut viivoittimen onnistuneesti vessanpönttöön, jossa se nyt törrötti nätisti.
”Pinsettejä? Narua?” Naoya toisti kulmiaan kohottaen, muttei vieläkään nostanut katsettaan kädestään. ”Lassotako sinä sen puhelimen meinasit, vai mitä sinä sillä narulla oikein tekisit?”
Ei ollut mikään paras idea tunkea narua pönttöön, varsinkaan kun se meni aivan löllöksi veden varassa ja silloin sitä oli vielä vaikeampi käsitellä saatikka ohjata oikeaan osoitteeseen. Ehkä tämä vain osoitti sen, kuinka vähän Naksu ajatteli ennen kuin sanoi tai teki.

”Älä ainakaan tunge kättäsi sinne enää, se vielä puuttuisikin että räpyläsi jäisi jumiin viivoittimen seuraksi”, Nao naureskeli itsekseen, vilkaisten epätoivoiselta kuulostavaa poikaa. Ei hänellä kaiketi ollut mitään sellaista mukanaan, joka olisi voinut auttaa tässä operaatiossa. Ainoa fiksu asia minkä nyt voisi tehdä, oli vetää koko vessanpönttö irti ja aiheuttaa vessaan vedenpaisumus, jonka jälkeen kännykkä varmasti liukuisi ulos putkistosta ja vierisi jonnekin lattialle.
”Katsos ystäväiseni, toisinaan vastaan tulee toivottomia tilanteita, kuten tämä tässä. Sinun täytyy hyväksyä se tosiasia, että kännykkä on ja pysyy pöntössä, etkä saa sitä sieltä jos et kutsu putkimiestä tai talonmiestä apuun tai vaihtoehtoisesti iske pönttöä itse rikki vasaralla tai jollain muulla.”
Sanojen ei sinänsä pitänyt lohduttaa, mutta ei niiden kyllä pitänyt asiaa pahentaakaan. Hän vain totesi. Kertoi faktat ja sitä rataa. Oikeastaan Naolla ei ollut mitään syytä enää olla vessoissa, mutta ei hän voinut jättää toista yksin tuskastelemaan kännykän kanssa – ja silloin hän olisi samalla myös jäänyt paitsi kaikesta hauskasta, sillä huvittavaa tämä kyllä oli, sanoivat muut mitä tahansa.

[Agitha]

"En minä tiedä", Naksu totesi ilmeisen ja pörrötti hiuksiaan vapaalla kädellään, joka ei roikkunut Naoyan harteilla. "Yritin vain keksiä käytännöllisiä juttuja, mitä ihmisillä yleensä on mukana. Tai siis, joku voi kantaa mukana narua, vai mitä? Ei se ole kielletty esine koulussa. Ja jos sinä nypit kulmiasi, niin tarvitset pinsetit. Nypitkö sinä kulmiasi?"
Naksu käännähti sen verran, että saattoi tarkistaa asian katsomalla Naon kasvojoja. Hän ei tullut mihinkään varmaan tulokseen, mikä ei ollut harvinaista Saint Walden'sissa, joka suorastaan pursusi toinen toistaan kauniimpia poikia. Ei sillä, että se häntä olisi liikuttanut. Hänhän piti tytöstä, mutta sellaista asiaa oli vaikea olla huomaamatta. Eikö vain?
Kännykän kannalta tilanne vaikutti epätoivoiselta riippumatta Naoyan kulmakarvoista, ja Naksu huokaisi syvään päättäen alistua kohtaloonsa ja hyväksyä välttämättömän. Hänen kännykkänsä oli menetetty, ja joka sekunti sen herkät osat imivät enemmän vettä sisäänsä tuhoten kännykän ja sen arvokkaan sisällön lopullisesti. Hetki oli surullinen, ja Naksu oli kiitollinen siitä, että Naoya seisoi hänen rinnallaan. Toinen poika piristi häntä kahdella tavalla. Ensinnäkin häntä oltiin juuri kutsuttu ystäväksi, mikä oli oikein miellyttävää vaikkakin hieman yllättävää muutaman minuutin tuttavuuden jälkeen. Toisekseen Nao kannusti häntä jatkamaan elämäänsä suuresta menetyksestään huolimatta, ja todisti siten tosiystävyyden arvon. Oli hienoa, että kännyköitä tuhoavassa maailmassa oli olemassa jotakin niin kaunista.
"Olet oikeassa. En usko, että pönttöä kannattaa rikkoa, koska se on varmaan kalliimpi kuin uusi kännykkä. Eiköhän tämä vastoinkäyminen olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin muutenkin."
Naksu piti lyhyen hiljaisen hetken edesmenneen kännykkänsä kunniaksi, ja päätti sitten Naoyan epäsuoran kehoituksen mukaisesti suunnata katseensa kohti kirkasta tulevaisuutta.
"Eron hetket ovat aina niin raskaita", hän totesi ääneen täysin vakavissaan, ja taputti hajamielisesti Naoyan selkää ikään kuin he olisivat seisseet toisen pojan äidin haudalla, eivätkä suinkaan koulun vessassa ahtautuneena yhteen koppiin. "Hienoa, että on olemassa tuollaisia ystäviä kuin sinä. Minä todella arvostan sitä."
Kuka tahansa, jolla oli kyynisyyttä enemmän kuin 10-vuotiaalla, olisi olettanut Naksun pilailevan tai laskevan leikkiä, vaikka hän oli täysin vakavissaan. Omaksi harmikseen ja onnekeen hän ei tiedostanut muiden pilkkaa ja eli onnellista elämää omassa naksumaisessa kuplassaan, jossa myös järkytyksestä toipuminen käi äkkiä.
"Hei saanko lainata sinun kännykkääsi? Voisin soitella sinne numeropalveluun ja hankkia menetetyt numerot takaisin. Siinä ei pitäisi mennä kauaa."