Boogeyman

[Agitha]

// Dara ja Rausku ja mörköjä paljon, kiitos. //

Jirou tuijotti tietokoneensa näyttöä kulmat koholla, ja räpäytti silmiään pari kertaa. Kello näytti melkein puolta neljää aamuyöllä, ja hän oli juuri sopinut yövierailuista pojan kanssa, jota ei oikeastaan edes tuntenut kuin päällisin puolin. Kaiken lisäksi tapaaminen oltiin sovittu siksi samaksi illaksi, tai oikeastaan aamuyöksi, tarkemmin sanottuna vain muutaman sekunnin päähän. Luultavasti Raidenilla ei kestäisi kovinkaan kauaa siirtyä huoneesta 14 huoneeseen 15, joka sattui olemaan sitä vastapäätä, välissään vain kapea käytävä.
Päivästä toiseen hymyilevällä ja eloisalla Raidenilla oli ollut aktivoiva vaikutus Jirouun, ja sen vuoksi hän niin yllättyneeltä näyttikin. Ei hän normaalisti olisi lähtenyt mukaan pyjamabileisiin noin vain, vaikka heitä olikin vain kaksi, ei etenkään koulussa keskellä viikkoa. Eihän hän edes tiennyt, mitä koulun säännöt asiasta sanoivat, ja jo pelkästään keskustelu möröistä ja yhdessä kirkumisesta oli ollut niin epäilyttävä, että Jiroun olisi pitänyt olla kauhuissaan tulevasta. Mutta ei hän ollut. Raidenin kanssa oli hauskaa, toinen poika sai hänet ulos kuorestaan. Se oli vähän huolestuttavaa, sillä Jirou varjeli huomaamattaan ulkokuortaan tarkoin, mutta toisaalta se oli myös hyvin vapauttava tunne. Toki Raiden oli yhtä ystävällinen kaikille, aina yhtä hymyä ja pisteliäitä kohteliaisuuksia, mutta silti Jirousta tuntui, että hän oli saattanut juuri ystävystyä jonkun kanssa.
Hän sulki tietokoneensa läpän mietteliäs ilme kasvoillaan, ja asetteli koneen sen omalle paikalle kirjoituspöydän lipastoon. Koska kyse oli yöllisestä vierailusta ja luultavasti enimmäkseen yhdessä nukkumisesta, jos siitä ylipäätään tulisi yhtään mitään, Jiroun ei tarvinnut edes siistiytyä tai vaihtaa vaatteita. Kazuon lähdettyä hänen huoneensakin oli pysynyt asiallisessa kunnossa, eikä hänen auttanut muu, kuin odottaa. Odottavan aika oli aina pitkä, vaikka Jirou arvelikin kuulevansa, kun Raiden kulki huoneessaan, avasi oman huoneensa oven, ja tasan kolmen ja puolen askeleen kuluttua koputti hiljaa hänen huoneensa oveen. Asuntolan äänieristys oli suorastaan surkea, eikä Jirou voinut olla huolestumatta kauhunkirkaisuista, joita ainakin Raiden tulisi harjoittelemaan, kun kerran pääsi alkuun.
Jirou tassutteli ovelle, ja raotti sitä sen verran, että Raiden pääsi sisään. Tuntui hassulta nähdä joku sellainen ilmielävänä edessään, jonka kanssa oli keskustellut maailmanlaajuisen netin välityksellä vasta hetki sitten. Se oli melkein epätodellista, tai sitten Jirou oli hupsu.
"Hei", hän tervehti tuntien olonsa yllättäen ujoksi. "En sitten laittanut sänkyä tai mitään. Ole kuin kotonasi, ja sitä rataa."

[Darcy]

Tämä oli hulvatonta, ihan rehellisesti sanottuna.
Raiden ei voinut olla hymyilemättä kannettavansa näytölle katsellessaan Jiroun hieman tökkiviä, toisinaan hellyttävän kömpelöitä lauseita. He olivat juuri tulleet sopineeksi pitävänsä pyjamabileet huoneessa numero 14, mutta Raidenilla oli mielessään jotain muutakin kuin viattomat yövaatejuhlat. Itsekseen hymyillen hän laski läppärinsä kannen kiinni ja nosti sen kantolaukkuun, tunkien johdot ja muut ylimääräiset osat joukkoon ja siirtyi sitten kippaamaan vaatekaappinsa sisältöä avonaiseen matkalaukkuunsa, joka makasi sängyllä. Jaksamatta asetella mitään kunnolla mihinkään, Raiden viskoi vaatteensa epämääräisesti mytyksi ja iski vielä muutkin irtaimistonsa perään, kunnes jäljelle jäi enää hänen oma tyynynsä ja ihastuttava pehmonalle, jonka hän oli joskus saanut ihailijaltaan.
Jirou odotti häntä jo varmasti, joten ei kannattanut kupata sen pidempään. Hän ei tosin ollut maininnut pojalle muuttavansa tämän kanssa samaan huoneeseen, mutta tuskin sellainen pieni yksityiskohta ketään haittasi.

Oli hassua, että Jirou ylipäätään oli myöntynyt ajatukseen pyjamabileistä. Poika oli niin tarkka ja suurimmaksi osaksi jäykän asiallinen – ellei lukuun otettu niitä joitain ontuvia vitsejä, joita tämä yritti hänelle heitellä -, ettei Raiden ollut odottanut tämän pitävän ideaa kovin hyvänä, olihan kello kuitenkin jo puoli neljä yöllä.
Tarkistettuaan, ettei huoneeseen jäänyt mitään olennaista, poika nosti tyynyn ja nallen toiseen käteensä ja nappasi toisella kädellään kiinni matkalaukustaan, keplotellen vielä tietokoneensakin kainaloonsa. Hän työntyi ulos huoneensa ovesta ja otti pari hiljaista askelta vastapäisen huoneen ovelle, kopauttaen sitä kyynärpäällään. Jirou avasi juuri niin nopeasti kuin hän oli ajatellutkin ja heti oven heilahdettua rakoselleen Raiden suli itselleen tavanomaiseen hymyyn, astellen muina miehinä tavaroineen kaikkineen sisälle.
”Huomenta”, hän tervehti takaisin. ”Eikö nyt ole jo aamu? Minusta ainakin.”
Jiroun kehotus olla kuin kotonaan kirvoitti pojasta hiljaisen naurahduksen.
”Voit luottaa siihen, että olen kuin kotonani – katso, otin tavarani mukaan! Asun tästä lähtien täällä sinun seuranasi, oma huoneeni jäi pienen tuholaisen kynsiin”, Raiden ilmoitti hymyillen ja nosti käsissään olevia tavaroita niin, että Jirou saattoi nähdä hänen kantamuksensa ennen kuin hän laski ne lattialle.

”Tuo ankeampi sänky on varmaan minun?”
Raiden vilkaisi sänkyä, joka vaikutti lähinnä siltä että siinä oli vähän aikaa sitten kuollut joku – seinät ammottivat tyhjyyttään ja vuodevaatteet olivat viimeisen päälle pedatut, niissä ei näkynyt rypyn ryppyä. Suutaan hieman mutristaen hän kääntyi takaisin Jiroun puoleen, yhä nalle ja tyyny käsissään. Tietokoneen ja matkalaukun hän oli jo ehtinyt laskea lattialle, mutta tyynyä ei voinut pölypallojen sekaan laittaa, eikä kyllä pehmoleluakaan.
Raiden oli juuri sanomaisillaan Jiroulle jotain, mutta hänen katseensa osui huoneen toiseen sänkyyn tai oikeastaan tarkemmin sanottuna sen alustaan. Ennen kuin nuorempi poika ehti juosta karkuun tai reagoida mitenkään, Raiden oli jo päästänyt teatraalisen puolikiljahduksen ja hypännyt Jiroun sängylle jättisuurella loikalla, jotteivät hänen jalkansa vahingossakaan joutuisi liian lähelle sängyn petollista reunaa.
”Olen aivan varma että näin liikettä sänkysi alla.”
Kuka sanoi, etteivät täysi-ikäiset saaneet olla toisinaan hieman lapsellisia?

[Agitha]

Jiroun katse eksyi ja unohtui Raidenin matkalaukkuun heti, kun toinen oli siirtynyt kynnyksen yli pöytälampun heikkoon valoon pilkkopimeältä käytävältä. Matkalaukku? Mitä varten? Raidenin tavarat olivat tämän huoneessa alle kivenheiton päässä, joten tämän olisi tarvinnut ottaa mukaansa korkeintaan hammasharja. Etenkin matkalaukullinen oli silkkaa liioittelua, ellei se sitten sisältänyt jotain muuta kuin vaihtovaatteita ja makeisia. Toinen, todennäköisempi vaihtoehto ei tosin ollut lainkaan sen parempi, pikemminkin päinvastoin. Jirou ei ollut suuri alkoholin ystävä.
"Tavarasi?" Jirou toisti hitaasti, katse yhtä valtavassa matkalaukussa. Viimein hän kohotti katseensa Raidenin kasvoihin ja näytti yhtä vakavalta ja vakaalta kuten aina, kun hän ei ymmärtänyt jonkun kertomaa vitsiä.
Vitsi? Se se varmaankin oli. Raiden saattoi hymyillä viatonta, rehellistä hymyään, muuta luultavasti hän vitsaili silti. Matkalaukku tai ei, toisten huoneisiin ei muutettu keskellä yötä lupaa kysymättä.
Väkinäinen hymy levisi Jiroun kasvoille, ja hän yritti naurahtaa.
"Tuholaisen? Ai mörön vai?", hän ihmetteli. Toinen hyvä vaihtoehto oli Raidenin oikukas huonetoveri, joka nuoresta iästään huolimatta oli saanut aikaan jo kaikenlaista.
Kun Raiden risti vapaan sängyn omakseen, Jirou kohautti olkapäitään. Hän ei vieläkään ollut leikissä täysin mukana, mutta se ei näyttänyt Raidenia haittaavan.
"No joo, jos haluat mieluummin siihen."
He olivat puhuneet vierekkäin nukkumisesta ja kädestä kiinni pitämisestä, mutta leikkipuheitahan ne vain olivat olleet.
Jirou oli avaamaisillaan suutaan samaan aikaan Raidenin kanssa aikeenaan puhua jotain, kysellä kuulumisia, puhua säästä, mitä vain, mutta myöskään hän ei ehtinyt sanoa edes yhtä sanaa, kun Raiden jähmettyi. Jirou seurasi toisen pojan katsetta sänkynsä alle, ja hetken tunnelma oli niin jännittynyt, että Jirou saattoi kuulla oman sydämensä lyönnit. Luultavasti kellonaika ja useamman yön unettomuus vaikuttivat asiaan, mutta Raidenin jännittynyt ilme sai hänetkin uskomaan mörköihin.
Kun Raiden lopulta kiljaisi ja pomppasi Jiroun sängylle seisomaan, myös Jirou hätkähti huomattavasti. Seuraten Raidenin jalanjälkiä hänkin pomppasi sänkynsä päälle turvaan sen alla vaanivalta vaaralta, mutta onnistui kuitenkin hillitsemään halunsa takertua Raidenin käsivarteen.
Muutaman sekunnin kuluttua Jirou olisi mielellään lyönyt itseään, ja ehkä vähän myös Raidenia siinä samalla. Mitäs meni säikyttelemään sillä tavalla.
Yhteinen loikka sängyn päälle seisomaan oli kuitenkin murtanut jään tehokkaasti ja Jiroun huomaamatta, eikä hän voinut estää kasvojaan leviämästä kirkkaaseen hymyyn.
"Hölmö! Älä säikyttele noin. Oli vähällä, etten oikeasti näyttänyt sinulle, miten kiljutaan kuin nainen", hän sanoi ja tuuppasi Raidenia kylkeen. "Ei tuon sängyn alla ole mitään. Mutta..."
Jirou loihti kasvoilleen vakavan ilmeen, ja kääntyi sitten hitaasti Raidenia kohti.
"Tuon toisen sängyn alla on. Oletko koskaan miettinyt, miksei kukaan nuku siinä? Miksi kaikki aina muuttavat muualle ennen pitkää? Se johtuu siitä, että tuon sängyn alle..." Hän piti dramaattisen tauon ja oli kasvoiltana kuolemaakin vakavampi. "On haudattu nainen. Elävältä. Hän tukehtui arkkuunsa, ja jokainen, joka nukkuu hänen päällään, kuule hänen sydämensä viimeiset, epätoivoiset lyönnit. Tutum, tutum. Kolmen yön jälkeen nukkuja kuulee ne hereillä ollesaankin, ja seitsemäntenä yönä..." Tässä välissä Jirou antoi syvän hiljaisuuden laskeutua huoneeseen, ennen kuin jatkoi. "PÖÖ!"

[Darcy]

Juuri kuten Raiden oli uumoillutkin, Jirou säikähti hänen reaktiotaan ja hyppäsi pian sängylle turvaan sitä olematonta mörköä, jonka toinen poika oli aikaisemmin nähnyt. Pari sekuntia kumpikin pysyi hiljaa ja Raiden yritti pitää naurunsa omana tietonaan, väännellen naamalleen mitä ihmeellisimpiä ilmeitä estääkseen itseään nauramasta ääneen. Jirou näytti hetken aikaa lähinnä siltä kuin voisi lyödä itseään otsaan typeryytensä vuoksi, mutta ilmeisesti mielihalu meni ohitse ja lopulta nuorempi suli nättiin hymyyn.
”En minä tahallani säikytellyt”, Raiden puolustautui, ”olen aivan varma, että näin jotain liikettä.”
Jiroun hymy oli kuitenkin erittäin tarttuvaa laatua ja pian hän itsekin oli yhtä suurta hymykuoppaa, voimatta ilmeelleen mitään. Saattoi olla ensimmäinen kerta kun Raiden näki toisen hymyilevän kunnolla ja vieläpä noin aidosti – hän oli sittenkin saavuttanut jotain.

Tilanteen hauskuus kuitenkin väheni kun Jirou äkkiä vakavoitui ja kääntyi hitaasti hänen puoleensa, aloittaen vuosisadan kauhutarinan. Raiden ei oikeastaan ollut mikään pelkuri tämän tyylisissä asioissa, mutta nuorempi poika sai koko asian kuulostamaan hieman liian aidolta – Jirou oli ilmeisesti tottunut kertomaan kummitusjuttuja. Harjaantuneelta hän ainakin näytti vakavan ilmeensä ja hiljaisen, mahdollisimman matalan äänensä kanssa.
…Sängyn alle mitä?
Jirou piti teatraalisen tauon, jonka aikana Raiden yritti nähdä tämän kasvoilta merkkiä siitä, että poika pilaili.
Haudattu nainen? Elävältä?
”Hei, ei tuo ole mahdollista—”, hän aloitti, mutta hiljeni kun Jirou madalsi ääntään ja piti jälleen kerran uuden tauon. Ja seitsemäntenä yönä mitä? Raiden hätkähti toisen äkillisen huudahduksen johdosta, näyttäen hetken aikaa erittäin hämmentyneeltä ennen kuin kasvojen ilme vaihtui epäilevään.
”Sinä kerrot tätä tarinaa niin tottuneesti, että näyttää jo melkein siltä kuin olisit ystävystynyt sen naisen kanssa”, hän huomautti. ”Jos asia on niin, vaihdetaan ihmeessä sänkyjä; minä nukun tässä.”

Sen sanottuaan Raiden suoraan sanottuna lösähti alas sängylle istumaan, tyyny edelleen sylissään. Hän ei kovin kauaa kuitenkaan jaksanut istua suorassa vaan kaatui sängylle selälleen, levittäytyen niin suurelle alueelle kuin vain suinkaan kykeni.
”Tai sitten nukutaan yhdessä ja pidetään käsistä kiinni, kuten sinä hartaasti toivoit.”

[Agitha]

Jirou ei voinut olla virnistämättä. Oli aina yhtä mukavaa saada joku toimimaan, aiheuttaa jonkinlainen reaktio, vaikka vain pienikin. Vitsit eivät olleet hänen vahvuutensa, sen hän oli ymmärtänyt jo aikaa sitten, mutta päinvastaisessa tarinoimisessa hän oli lahjakas. Niin ainakin koulukaverit ja opettajat olivat sanoneet lukiessaan hänen aineitaan ja kirjoitelmiaan - silloinkin, kun aiheena oli ollut "Minun kesälomani". Jiroun kertomukset olivat yleensä joko raakoja tai koskettavia, vaikka sängyn alle haudattu nainen ei kuulunutkaan niiden parhaimmistoon.
"Säikähditkö?" hän kysyi omasta mielestään hieman pilkalliseen, muiden mielestä huolestuneeseen ja lempeään sävyyn. "Sori. Ei ollut tarkoitus pelotella." Hän naurahti hiljaa tajutessaan epäloogisuutensa, mutta jätti lauseensa korjaamatta.
Ystävystynyt aaveen kanssa? Ei Jirou ihan niin yksinäinen ollut.
"Ehkä", hän vastasi kuitenkin ja yritti näyttää salaperäiseltä. "Ei hän minua tästä huoneesta ole häätänyt. Mistäköhän se johtuu? Yleensä hän pitää kauniista pojista. Etenkin tummatukkaisista."
Jirou oli kaksikosta se kauniimpi, sievä kuin nuori neito puhkeamaisillaan kukkaan, mutta Raiden oli tummatukkaisempi, eikä millään tavoin ruma hänkään.
"Kun hän on valinnut uhrinsa, uhrilta katoaa housut. Se johtuu siitä, että kun hänet riistettiin kotoaan keskellä yötä, hänen aviomiehensä tapettiin paitasillaan hänen silmiensä edessä. Miehen housut vietiin ja hänen..." Jirou vilkaisi merkitsevästi alas päin. "Leikattiin pois. Rosemary koskaa tämän kaikille nuorille miehille varastamalla heidän housunsa, ja sitten..."
Uutta huudahdusta ei tarvittu. Peniksen leikkeleminen oli julmin asia minkä Jirou siihen hätään keksi, ja jos se ei riittänyt pelottamaan Raidenia, niin Jiroun ajatuksenjuoksu riitti. Hän punastui hieman hämillään ja yritti päättää, oliko mennyt liian pitkälle. He olivat tuskin tutustuneet, ja Jirou puhui jo mitä sylki suuhun toi. Se ei ollut hänen tapaistaan, mutta kaikki oli hyvin, jos se ei häirinnyt Raidenia.

Raiden heittäytyi makaamaan hänen sängylleen, ja Jirou seurasi häntä katseellaan osittain kummissaan ja osittain huvittuneena. Raiden oli suorasukainen persoona, eikä Jirou ollut aivan varma, kuinka tähän tuli suhtautua. Suuttua toiselle ei ainakaan voinut, se oli selvää jo toisen hymykuoppia vilkaisemalla.
"Hei, en minä halua vaihtaa sänkyjä", Jirou huomautti, ja laskeutui istumaan hänkin. Raiden oli levittäytynyt niin laajalle alueelle, ettei Jirou oikein tiennyt, kuinka hänen olisi kuulunut sängylleen asettua. Lopulta hän tyytyi suoristamaan jalkansa poikittain Raidenin vatsan yli, pyysi ohimennen anteeksi töykeyttään, ja nojasi seinään. Hän unohtui tuijottelemaan vastakkaisen seinän vieressä lojuvaa sänkyä ja pohti, oliko sen alle oikeasti haudattu joku. Ainakin koskematon sänky näytti hyvin aavemaiselta ja kylmältä ilman sen ympärille leviteltyjä henkilökohtaisia esineitä ja julisteita seinillä. Kazuo ei ollut jättänyt jälkeensä mitään, eikä se ollut mikään ihme.
"Minäkö sitä kädestä pitämistä ehdotin?" Jirou kysyi ja yritti muistella asiaa. "Pelottaako sinua noin paljon, pikkuinen?"

[Darcy]

”Olenko minä sinusta kaunis?”
Raidenin kasvoilla oli viaton ilme, vaikka vähällä oli, ettei hän virnistänyt kunnolla. Jos sängyn alle haudattu nainen tosissaan piti kauniista pojista, hän ei olisi ensimmäisenä listalla – ja luulisi, että kauneus painaisi loppupeleissä enemmän kuin hiusten väri, joten eiköhän hän ollut kohtalaisen hyvässä turvassa. Jirou kuitenkin jatkoi tarinaansa, kertoen lisää inhottavia yksityiskohtia. Puolessa välissä kertomusta Raidenin oli pakko irvistää; mistä toinen oikein repi näitä ideoita?
”Ihan totta? Hänen ainoa miehisyytensä symboli leikattiin irti? Ja housutkin vietiin?” vanhempi poika ihmetteli ääneen. ”No sehän selittää miksi minun housuni ovat melkein joka aamu kadoksissa… Tosin en kyllä ole huomannut että minulta puuttuisi jotain muuta olennaista…”
Raiden nosti päätään sängyllä sen verran että pystyi vilkaisemaan vartaloaan ja tutkailemaan nivustaipeitaan sen näköisenä, kuin olisi yrittänyt miettiä puuttuiko sieltä tosiaan jotain.
”Oletko ihan tosissasi tämän tarinasi kanssa? En kohta uskalla nukkua ollenkaan, pidit sitten kädestä tai et. Tarvitaan järeämmät aseet käyttöön.”

Hän laski päänsä alas, jääden hetkeksi tuijottamaan huoneen kattoa. Jiroulla ei kestänyt kovin kauaa laskeutua sängylle istumaan, mutta koska Raiden oli levittäytynyt liian suurelle pinta-alalle, poika joutui heittämään jalkansa hänen vatsansa päälle.
”Harmi, olen jo ehtinyt kotiutua tähän”, hän vastasi pahoittelevaan sävyyn, kun Jirou totesi, ettei halunnut vaihtaa sänkyjä. Hän ei viitsinyt vastata mitään nopeaan anteeksipyyntöön, joka poika hänelle esitti jalkojensa sijainnin vuoksi – ei Raidenia haitannut, miksi muka olisi.
”Sinäpä sinä”, hän vastasi ja nyökkäsi, vetäen samalla molemmat kätensä niskansa taakse. Jiroun seuraava kysymys sai pienen puolittaisen virneen kohoamaan Raidenin huulille, mutta hän ei kääntänyt aivan heti katsettaan toiseen. Pelottiko häntä niin paljon?
Oi kyllä vain, erittäin paljon.

Koska kerranhan tässä vain elettiin, eikä Raiden muutenkaan ikinä turhaan pidätellyt itseään, hän nousi äkisti istumaan sängyllä, kahmaisten kiinni Jiroun jaloista.
”Minua pelottaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tunnetko kuinka käteni tärisevät? Ja pulssini hakkaa?”
Sanojensa perään hän etsi kasvoilleen vähintäänkin pelokkaan katseen, tärisyttäen käsiään tahallaan tehostaakseen tunnelmaa.
”Luulen, että meidän täytyy nukkua vierekkäin tänä yönä, en uskalla enää nousta tästä sängystä”, Raiden ilmoitti. Hän ei todellakaan olisi enää tämän yön aikana raahaamassa luitaan huoneen toiselle sängylle, joten Jirou saisi kestää häntä halusipa poika tai ei. Raiden käänsi katseensa huonetoveriinsa ja soi tälle herttaisen hymyn.
”Lupaan olla kiltisti.”

[Agitha]

"Kädestä kiinni pitäminen ei kyllä sinua pelasta", Jirou myötäili. "Hän ottaa kenet tahtoo, eikä nukkuminen välttämättä ole hyvä idea. Jos suljet silmäsi, voit nähdä hänen kasvonsa pimeydessä. Hän odottaa sinua..."
Kun Raiden kyseli tarinan todenperäisyyttä, Jirou kääntyi hänen puoleensa niin vakavan ja rehellisen näköisenä, kuin huulilleen pyrkivältä hymyltään kykeni.
"Kaikki mitä sanoin on totta. Näytänkö minä siltä, että keksisin kummitustarinoita viattomien yövieraiden pään menoksi", hän kysyi arvellen, että saattoi hyvinkin näyttää juuri siltä. "Jos et usko, niin Rosemary kostaa sinulle. Sinun pitää uskoa koko sydämelläsi."
Sanojensa painoksi Jirou taputti rintakehäänsä nyrkillään suunnilleen siitä, missä arveli sydämensä olevan.

"Kannattaisi varmaan tehdä, niin kuin minä sanon", Jirou huomautti varoittavaan sävyyn. "Tottelemattomat pojat saavat Rosemaryn kirouksen päälleen. Olen asiantuntija."
Taas Jirou joutui miettimään oliko hän ylittänyt jonkin hyvän maun ja sosiaalisen soveliaisuuden näkymättömän rajan, mutta koska Raiden ei vieläkään osoittanut epämukavan levottomuuden tai loukkaantumisen eleitä, hän päätti olla huolehtimatta asiasta. Hänen olisi todella pitänyt viettää enemmän aikaa ikäistensä kanssa...
"Oh", Jirou äännähti yllättyneenä, kun Raiden ponkaisi puoliksi pystyyn ja takerui sääriin, jotka Jirou oli heittänyt tämän yli. Hetken hän luuli, että Raiden aikoi sysätä hänet sosiaalisesti hyväksyttävän välimatkan päähän päältään, mutta ilmeisesti siitä ei ollutkaan kyse, sillä toinen rutisti hänen jalkaansa niin intohimoisesti, että se teki melkein kipeää.
Jostain syystä Jiroun oli vaikea uskoa, että Raiden todella pelkäsi henkensä puolesta ja hän loi toiseen epäluuloisen, mutta lempeän katseen.
"Ei mitään hätää", hän vakuutteli rauhallisesti. "Niin kauan kun käyttäydyt kunnioittavasti hänen sänkyään kohtaan ja teet aina niin kuin minä sanon, sinulla ei ole mitään pelättävää."
Ei Jirou tosin niin julma ollut, että olisi ryhtynyt käyttämään valta-asemaansa väärin. Ajatuksessa Raidenista henkilökohtaisena orjana oli oma viehätyksensä, mutta ei hän sentään mikään koulukiusaaja ollut!
"No niin sitä vähän puhuttiin", Jirou totesia alistuvaisena, kun Raiden ilmoitti, ettei nukkuisi silmäystäkään Kazuon vanhassa sängyssä. Pojan esittämälle lupaukselle Jirou kohotti kulmiaan.
"Totta kai sinä olet kiltisti. Onko minulla syytä olettaa jotain muuta? Jos et pidä näppejäsi kurissa alan kiljua, sinut pidätetään, ja Rosemary kostaa sinulle."
Hän ei voinut estää pientä hymyä kohoamasta kasvoilleen.
"Tee tilaa", Jirou pyysi, ja yritti ahtautua Raidenin ja seinän väliseen rakoon viemättä liikaa tilaa, toisin kuin eräät vierailevat tähdet hänen sängyssään. Hän vältti koskettamasta Raideniin, ja onnistui jotenkin keplottelemaan itsensä kyljelleen seinää vasten, kasvot huoneeseen päin.
"Tästä voi tulla aika kuuma yö", hän huomautti tarkoittaen lähinnä hänen peittonsa alla vallitsevaa lämpötilaa, kun sen suojissa nukkui kaksi henkilöä niin tiiviisti sylikkäin. Lauseen kaksimielistä ulottuvuutta hän ei huomannut, tai ainakaan osoittanut tajuavansa.

[Darcy]

”Ai ei pelasta? Ei, vaikka pidän sinua kädestä? Luulisi, että Rosemary jättää homoparit rauhaan, hänhän oli itse mitä ilmeisimmin hetero.”
No tottahan toki Raiden uskoi ja vieläpä ihan sydämensä syvimpiä perukoita myöten. Kuinka hän olisikaan voinut olla uskomatta, kun Jirou esitti asiansa niin vakavasti ja asiallisesti. Nuoremman rauhoittelut ja lempeät sanat saivat mustatukkaisen pojan rypistämään hieman kulmiaan.
”Miten sänkyä kohtaan voi käyttäytyä kunnioittavasti?”
Jos kunnioittavasti käyttäytyminen tarkoitti sitä, ettei hän saisi tuoda ketään ylimääräistä vällyjen väliin tai muutenkaan harjoittaa minkäänlaisia lisääntymisellisiä aktiviteettejä, Rosemary saisi Raiden puolesta tulla hänen uniinsa ihan vapaasti. Hän ei ollut luopumassa kyseenalaisesta harrastuksestaan vain sen vuoksi, että joku akka oli joskus vuosituhansia sitten mahdollisesti haudattu hänen sänkynsä alle. Mitäs oli jäänyt tänne kummittelemaan, oma vikansa.

”Oh, eli sinä olet siis päällikkö täällä”, Raiden ihmetteli ääneen, kun Jirou ilmoitti, että hänen käskyjään ja ohjeitaan tulisi kuunnella tarkasti. Hän irrotti toisen kätensä pojan säärien ympäriltä ihan vain nostaakseen sen ohimolleen armeijatervehdykseen, suoristaen vielä ryhtiäänkin asiaan kuuluvalla tavalla. Mutta mitä ihmettä Jirou puhui näpeistä?
”Miksi kuvittelet, että hipelöisin sinua? Voisin ottaa tuon loukkauksena – olen kunnollinen kansalainen, enkä koskaan käyttäydy asiattomasti muita ihmisiä kohtaan. Minun keskiarvoni on kaksinumeroinen ja käyttäytymiseni paras mahdollinen.”
No, näinhän asia oli, ainakin näennäisesti. Raiden oli kympin oppilas ja hänen käytöksensä oli kouluaikana asiallista, hän ei kiusannut ketään eikä aiheuttanut nyrkkitappeluita koulun aulassa. Hän tunsi lähestulkoon kaikki koulun oppilaat vähintäänkin nimeltä, oli ystävällinen kaikille ja otti aktiivisesti osaa koulun tilaisuuksiin ja aktiviteetteihin. Se, mitä Raiden teki vapaa-ajallaan, ei tietenkään kuulunut kellekään, mutta ei hän silloinkaan käyttäytynyt ilkeästi tai loukkaavasti. Vain jotkut harvat näkivät hänen täydellisen ulkokuorensa ohitse ja huomasivat sen, ettei hän koskaan tehnyt mitään saamatta jotakin takaisin, mutta ei sekään ollut asia jonka takia hänet saattoi tuomita pahaksi ihmiseksi.

Jiroun pyyntö ei saanut Raideniin minkäänlaista liikettä aikaan ja hän pysyi aloillaan kun toinen änkesi itsensä hänen ja seinän väliin. Nuorempi tuntui välttelevän vähäistäkin ihokontaktia hänen kanssaan ja makasi pian kyljellään sängyllä, selkä seinää vasten. Raiden päästi irti Jiroun jaloista, kellahtaen makaamaan takaisin selälleen.
Tästä voi tulla aika kuuma yö.
”Tiedätkö, kuulen tuota aika usein”, hän totesi vakavan näköisenä, kääntäen kasvonsa vieressään loikovan pojan suuntaan. Pokka piti vain vaivoin, sillä Raidenin teki aivan tavattomasti mieli virnistää – Jiroun sanavalinnat olivat kieltämättä mielenkiintoisia, eikä toinen tuntunut huomaavan mitään itse. Ainakaan ennen kun hän huomautti asiasta.
Koska Jirou ei tehnyt mitään lupaamansa asian eteen, Raiden etsi oma-aloitteisesti toisen käden ja lomitti sormensa nuoremman sormien lomaan. Hän katsoi poikaa ja hymyili viattomasti, vieden vapaaksi jääneen kätensä päänsä taakse tueksi.
”Hyppään syliisi jos näen Rosemaryn, voit luottaa sanaani.”

[ ai mikä pelien eteenpäin vieminen ? mitä se on, en ole koskaan kuullutkaan. ]

[Agitha]

"Rosemary tunnistaa tosirakkauden teeskennellystä", Jirou huomautti, kun Raiden arveli aaven jättävän homoparit raukkaan. He eivät selvästikään olleet pari, mutta homoseksuaalisuuteen Jirou ei ottanut kantaa edes mielessään. Hän ei miettänyt seksuaalisuuteensa liittyviä asioita, osittain tarkoittamattaan. Kaikki vähääkään seksiin viittaava lähinnä inhotti häntä, eikä hän kuvitellut itseään sen enempää naisen kuin miehenkään kanssa. Hän saattaisi hyvin tulla elämään elämänsä yksin muutaman kissan kanssa kirjojalukien ja shakkia pelaten, eikä tämä kohtalo kuulostanut lainkaan sen hassummalta. Oli hänen loukattu seksuaalinen suuntautuneisuutensa mikä tahansa, siihen ei liittynyt sen enempää päällekäyvä huonekaveri ja ystävä kuin sängyn alla asusteleva aavekaan.
"Totta kai olet", Jirou myötäili kun Raiden vakuutti olevansa kuuliainen kansalainen ilman raiskaajataustaa. "Minä vain olen niin nätti, etten koskaan voi olla varma."
Huhhuh! Se oli Jiroulta rohkeasti sanottu. Tottahan hän puhui, sillä hän oli kasvoiltaan (ja jollain irvokkaalla tavalla myös keholtaan) kuin täyteen kukkaan puhkeamaisillaan oleva nuori neito. Hän inhosi sitä piirrettä itsestään, sekin itseinho täysin ymmärrettävää, eikä halunnut mainita asiaa etenkään humoristisessa mielessä. Raiden todella onnistui pakottamaan hänen villimmän puolensa esiin.
"Niinkö?" Jirou uteli kellahdettuaan makaamaan kyljelleen Raidenin ja seinän väliin, kun Raiden kertoi kuulevansa huomautuksia kuumista öistä harvinaisen usein. "Jotenkin tuokin kuulosti tosi väärältä... Saat minut puhumaan läpiä päähäni."
Kuumat yöt... Kun Raiden puhui aiheesta oli selvää, ettei peittokerroksilla ollut mitään tekemistä asian kanssa, ja että kuumia öitä saattoi viettää vaikka pohjoisnavalla, kunhan herttaisesti hymyilevä poika olisi mukana.
Olivathan he kädestä pitämisestä puhuneet, mutta silti Jirou yllättyi toisen pojan tarttuessa hänen rentona retkottavaan käteensä ja hivutti sormensa hänen sormiensa lomaan. Yllättyminen oli oikeastaan melko lievä ilmaisu, sillä hetken Jirou oli varma, että hänen sydämensä oli pysähtyä. Raiden todella oli suorasukainen ihminen, eikä tippaakaan ujo, hän ajatteli puristaessaan epävarmasti toisen pojan kättä. Toinen ei vaikuttanut siltä, että olisi tarttunut hänen käteensä ilkeyttään, vaan vilpittömyys huokui tästä naapurihuoneeseen asti. Jirou nielaisi hiljaa, ja tuijotti kattoa hieman hermostuneen oloisena, mutta ei ravistellut Raidenin kättä pois.
"No sitä en epäile ollenkaan", Jirou vakuutti, kun Raiden vannoi syöksyvänsä hänen syliinsä Rosemaryn ilmoittaessa olemassaolostaan. "Olet osoittanut melkoista suoraselkäistä miehisyyttä tässä viimeisten minuuttien aikana."
Tosin Jirou ei voinut väittää olevansa paljoa parempi.
Oli kiusallista maata koulun asuntolan sängyssä toisen pojan kanssa käsi kädessä, eikä Jirou oikein tiennyt, miten päin hänen olisi pitänyt olla. Kuuluiko hänen vain maata aloillaan ja tuijottaa kattoa, vai kääntää katseensa Raidenin puoleen. Pitikö hänen puristaa toisen kättä, vetää toinen vielä lähemmäs, vai olla kuin ei olisikaan? Miksi sellaiset asiat olivat niin vaikeita juuri hänelle?
Hän päätyi mielessään jonkinlaiseen kompromissiin ja puristi toisen kämmentä kevyesti ilman sen suurempaa syytä yrittäen saada sen vaikuttamaan mahdollisimman luonnolliselta eleeltä. Raidenin käsi oli lämmin.

//Ni puhuks joku jotai pelin eteepäi viemisestä?//

[Darcy]

Raiden käänsi katseensa kattoon, kun Jirou vaikutti hivenen hämmentyneeltä hänen suorasukaisen toimintansa vuoksi. Kädestä pitäminen ei yleensä ollut mikään iso juttu, mutta toinen oli niin varautunut, että ilmeisesti tämä oli jonkinlainen kulmakivi Jiroun elämässä. Tai sitten Raiden oli tehnyt jotain erittäin sopimatonta ja ilkeää – varastanut ensimmäisen kädenpuristuksen tai jotain? No, onneksi ei ainakaan ollut ensisuudelma.
”Suoraselkäistä miehisyyttä? Minä olen miehisyyden perikuva kuules”, hän vastasi hymyillen, katse edelleen katossa. Olikohan hän itse ollut joskus vaivaantunut? Tai tuntenut olonsa epämukavaksi syystä taikka toisesta? Jos oli, niitä tilanteita oli hyvin vähän, sillä Raidenilla oli taito muuttaa epämiellyttävätkin hetket miellyttäviksi. Hän tiesi mitä halusi eikä pelännyt ottaa sitä, tarkoitti sen saavuttaminen sitten lepertelyä tai tositoimia.

Hetken epäröinnin päästä Jirou puristi Raidenin sormia kevyesti, saaden toisen kasvoilla olevan hymyn hieman syvenemään. Päästääkseen nuoremman tukalasta tilanteesta hän avasi suunsa ja käänsi sekä ajatukset että huomion muihin asioihin:
”Näkikö Kazuo Rosemaryn ja pelästyi, vai minkä takia hän oikein jätti sinut yksin tähän huoneeseen?”
Oli ihan luonnollista, että veljekset jakoivat saman huoneen. Siksi tuntuikin hieman omituiselta, että Kazuo oli yhtäkkiä vain ottanut ja pakannut kamppeensa, muuttaen toiseen huoneeseen – Raidenin tietojen mukaan Cassien seuraksi tai kiusaksi, miten vain.
”Hei, meidän piti pitää pyjamabileet eikä mitään lässytystuokiota. Tehdään jotain ennen kuin minä nukahdan tähän ja kierin unissani sinun päällesi”, hän ilmoitti ja kohottautui takaisin istumaan, päästämättä kuitenkaan irti Jiroun sormista. Vapaalla kädellään Raiden pörrötti jo muutenkin sekaisin olevia hiuksiaan, kääntyen samalla paremmin seuralaisensa puoleen. Hän oikeasti toisinaan pyöri unissaan, joten ei olisi mikään maailman suurin ihme, vaikka sanat olisivatkin käyneet toteen ja hän olisi kierähtänyt Jiroun päälle – täytyi siis hieman lämmitellä toista ensin, ettei tämä tulisi aivan täytenä yllätyksenä.

Mitä he voisivat keksiä?
”Ollaan totuutta ja tehtävää”, hän lopulta päätti, korjaten hieman asentoaan sängyllä. ”Täytyy saada ajatukset pois Rosemarysta jotenkin, kun sinä sait hänet taottua päähäni.”
Se ei varsinaisesti ollut kunnollinen syytös ja Raiden virnisti pahoittelevasti sanojensa perään.
”Minä voin aloittaa. Saat päättää kumman otan, totuuden vai tehtävän? Teen ja kerron mitä vain, olen armoillasi oi suuri päällikkö.”
Mielessä kävi aluksi hieman toisenlainen sanavalinta, mutta Raiden päätyi kevyempään versioon, kohottaen vapaan kätensä ohimolleen tervehdykseen. Hän tiesi olevansa hieman typerä, mutta Jirou tuskin laittaisi pahakseen – typerä Raiden tuntui iskevän toiseen paljon paremmin kuin fiksu, joten hän ei aikonut muuttaa toimintaansa missään määrin.
Tästä tulisi vielä hyvä, oikein hyvä.

[Agitha]

Raidenin esittämä kysymys oli aiheellinen, ja Jirou ihmetteli itsekin, miksei ollut tullut ajatelleeksi asiaa aikaisemmin. Hän oli ollut yksinkertaisesti helpottunut saadessaan viimein omaa rauhaa kaikkien niiden yhdessä vietettyjen vuosien jälkeen, sillä mikään ei ollut Kazuolle pyhää. He eivät olleet jakaneet huonetta keskenään sitten Englantiin muuttamisen, mutta Kazuo käytti kotona Jiroun huonetta kuin omaansa. Kun heidän ei tarvinnut nukkua samassa huoneessa koulussakin, ja huoneen oven sai lukkoon yöksi, Jirou oli viimein saanut sitä omaa rauhaa, jota hän oli kaivannut koko sydämestään heti kun oli tajunnut, että Kazuo ei ollutkaan vahvempi ja viisaampi kaikkivoipa isoveli, vaan täysi typerys.
"En tiedä", Jirou vastasi rehellisesti. "Enkä kauheasti välitäkään. Ehkä hänkin kyllästyi katselemaan minua koko ajan. Rosemarykin on ihan hyvä vaihtoehto. Jos totta puhutaan, niin olen vain helpottunut, joten en ole viitsinyt kysellä, ettei hän vahingossakaan muuttaisi mieltään."
Jirou piti pienen tauon jonka aikana hän ehti pohtia, oliko liian ilkeä Kazuolle, ja soimata itseään oman veljen mustamaalaamisesta. Ne olivat tehokkaasti käytetyt kaksi sekuntia.
"Vaikka nyt kun minulla on toinen huonekaveri, hänellä ei ole kauheasti mahdollisuuksia palata takaisin ainakaan tänne."
Jirou hymyili Raidenille vilpittömän kiitollisesti, ikään kuin toinen poika olisi pelastanut hänet suurestakin pinteestä.

Ilmeisesti Raiden aikoi nukkua Jiroun vieressä ihan tosissaan. Tämä oivallus jaksoi yllättää nuoremman pojan uudestaan ja uudestaan.
"Nukkuminen voi olla kyllä ihan hyvä juttu", Jirou huomautti. "Nyt on yö."
Toivottavasti Raiden ei aikonut oikeasti kierähtää hänen päälleen nukkuessaan. Se olisi hyvin kiusallista, ja vielä epämukavaakin. Toinen kyllä vaikutti siltä, että saattaisi olla levoton nukkuja.
Jiroun järkevä vastarinta ei liikuttanut Raidenia millään tavalla, ja poika nousi taas istumaa saaden Jirounkin nousemaan istuma-asentoon automaattisesti. Heidän yhteen kietoutuneet sormensa eivät eronneet.
"Äh, anteeksi jos pelottelin", Jirou pahoitteli vilpittömästi. Hän tiesi, että Raiden laski leikkiä, mutta joskus leikinlaskun takana oli totuus. Raiden saattoi oikeasti olla peloissaan, Jirou ainakin olisi ollut. Se vain oli liian noloa sanottavaksi ääneen.
"No ei tässä varmaan voi nukkua muutenkaan", hän myöntyi hieman vastahakoisesti. "Sinä höpötät kuitenkin, kunnes minä suostun leikkimään sinun kanssasi."
Huonekaverien huonot puolet. Jirou ei erityisemmin välittänyt peleistä ja leikeistä, mutta ei hänellä ollut varaa valittaa. Muutama totuus sinne tai tänne, mitä Raiden muka voisi kysyä? Jiroulla ei ollut mitään ongelmaa vastata kysymyksiin koulun söpöimmästä tytöstä tai ensisuudelmasta.
"Totuus vai tehtävä..." hän toisti. "No saat tehtävän."
Sitä Jirou ei olisi halunnut omalle kohdalleen, ja tarjosi sen siksi mielellään muille.
"Ota kaikki vaatteet pois", hän kokeili, mutta kiirehti saman tien perumaan sanansa. Raiden oli tarpeeksi typerä tekemään mitä vaan. "Ei ei ei! Se oli vitsi. Hae minulle lasi vettä, tai jotain?"
Jirou oli tylsä, ja tiesi sen.

[Darcy]

”Hei, ei höpöttämisessä ole mitään pahaa”, Raiden puolustautui, mutristaen hieman huuliaan. ”Vai pitäisitkö enemmän siitä, että olisin hiljaa?”
Hän epäili sitä vahvasti. Jirou saattoi viihtyä Kazuon ja muiden seurassa hiljaisuudessakin, mutta jostain syystä heidän kahden välinen hiljaisuus oli vain enteilevä. Ilmassa leijui jännittävä tuntu – tosin se saisi olla Raidenin ansiota, kuinkas muutenkaan.
Tehtävä. Hän nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja hiljeni hetkeksi kuuntelemaan mitä Jirou hänen päänsä menoksi keksi. Kun toinen avasi suunsa, Raiden näytti hetken aikaa yllättyneeltä.
”Huh? Ihan totta? Kaikki vaatteet pois? Haluatko nähdä minut alasti?”
Hän virnisti sanojensa perään, katsoen Jirouta vähintäänkin sen näköisenä, kuin olisi luullut toisen täräyttäneen päänsä. Nuorempi oli aina niin viaton sanojensa kanssa, joten Raiden ei ollut odottanut tällaista tehtävää edes leikillään – korkeintaan jotain ”seiso yhdellä jalalla viisi minuutti” -tasoista.

”En minä jaksa sinulle vettä hakea, liian pitkä matka”, Raiden puhahti. ”Otan siis kaikki vaatteet pois, kuten käskitte, Sir.”
Sanojensa aikana hän alkoi jo avata päällään ollutta mustaa kauluspaitaa, keplotellen nappeja auki näppärin sormin. Jotta Jirou ei kykenisi keskeyttämään (minkä toinen saattaisi hyvinkin tehdä, sillä tämä jos mikä luultavasti nolostutti poikaa), Raiden irrotti otteensa tämän kädestä ja nousi ylös sängyltä, antaen samalla paidan tipahtaa päältään mytyksi lattialle. Ilkikurinen ilme kasvoillaan hän vilkaisi Jirouta, alkaen availla housujensa vyötä ja saatuaan sen auki, siirtyi sepaluksen kimppuun. Kun housut olivat auki, Raiden kurottautui vetämään sukat jaloistaan ja viskasi ne paitansa kanssa samaan kasaan.
”En tiennyt että olet näin villi”, hän virnuili, potkien samalla housunsakin lattialle. Ei toisten poikien edessä riisuutuminen olisi pitänyt olla lähestulkoon kellekään mikään suuri juttu; he näkivät toistensa vartaloita jo liikuntatuntien jälkeen pukuhuoneessa ja suihkutiloissa. Raidenia asia ei häirinnyt ollenkaan, mutta Jirou vaikutta hieman ujommalta.

Lopulta housut tippuivat lattialle kuin itsestään ja lopulta kaksikosta vanhempi seisoi pelkät bokserit päällä sängyn vieressä. Tilanteessa oli jotain harvinaisen koomista, eikä Raiden kyennyt pitämään virnettään omana tietonaan. Hitaasti mutta varmasti hän tarttui boksereihinsa ja hivutti niitä alaspäin, kunnes lopulta tämä viimeinenkin vaatekappale tipahti pois päältä. Raiden ei yrittänyt kääntyillä tai vääntelehtiä, eikä etsinyt tyynyä kehonsa suojaksi – hän oli sinut itsensä kanssa, eikä viitsinyt turhaan alkaa siveyden sipuliksi tässä vaiheessa.
”Sinun vuorosi; totuus vai tehtävä?”
Jirou ei varmasti ottaisi tehtävää, ei vaikka se olisi ollut ainoa vaihtoehto.

[Agitha]

"Ei!" Jirou huudahti hieman äänekkäämmin kuin oli aikonut, kun Raiden näytti innostuvan hänen ensimmäisestä tehtävästään. "Se oli vitsi, ihan totta. Ei sinun tarvitse."
Luultavasti perääntyminen ja vakuutteleminen vain innosti Raidenia entisestään, eikä Jirou voinut muuta, kuin vääntelehtiä epämukavasti nahoissaan. Oli hän alastomia poikia ennenkin nähnyt, itsensä ja Kazuon vähintään, sillä sisäoppilaitosta ei oltu yksityisyydellä pilattu. Luultavasti opettajat kuvittelivat yhteisten alastonhetkien parantavan ryhmähenkeä tai jotain muuta yhtä hölmöä, mutta Jirou ei ollut koskaan ollut kimppasuihkujen suuri ystävä. Hän kaipasi yksityisyyttä, eikä vähiten silloin, kun hän oli alasti. Toisten poikien kalunmittauskilpailut ja alastonhippaset olivat hieman liikaa hänelle.
Jos hän piti yhteissuihkuja vähintäänkin kiusallisina, ei ollut kovin vaikeaa arvata, mitä hän ajatteli parhaillaan riisuutuvasta Raidenista. He olivat käytännössä hänen makuuhuoneessaan, oli yö, ja sana "he" käsitti kaksi poikaa, Raidenin ja Jiroun, jotka tuskin tunsivat toisiaan. Tilanne ei olisi voinut olla millään tavoin kiusallisempi ja intiimimpi.
Häpeäkseen Jirou punastui, ja käänsi avoimesti katseensa toisaalle yrittämättä peitellä mahdollisesti töykeää elettä. Raiden ei näyttänyt pahalta, joten inhosta ei ollut kyse - ellei Jirou olisi tiennyt paremmin, hän olisi epäillyt päinvastaista. Ei Raidenia voinut käytävällekään alasti heittää, se olisi ollut vain julmaa. Itsepähän Jirou oli soppansa keittänyt varomattomilla sanoillaan. Hänen olisi jo pitänyt oppia, että Raidenin seurassa sanojen kanssa oli oltava tarkka.
Villimpään puoleensa Jirou ei virkkonut mitään. Raiden tiesi sanomattakin, että Jirou ei ollut huoneessa se villi yksilö.
Jirou tiesi katsomattakin, milloin viimeinenkin vaatekappale oli kadonnut Raidenin päältä, ja hän käänsi katseensa takaisin toiseen poikaan, vaikka välttikin tuijottamasta mitään solisluiden alapuolella. Raidenilla ei näyttänyt olevan ongelmaa alastomuutensa kanssa, mutta Jirou kärsi hänenkin edestään.
"Älä syytä minua, jos saat flunssan", Jirou älähti tajuten liian myöhään, kuinka sopimaton hänen kommenttinsa oli. Raidenin täytyi pitää häntä jo täytenä idioottina. Mutta mitä muutakaan hän olisi voinut sanoa? Kivat rintalihakset?
Seuraavaksi oli Jiroun vuoro, ja hän pelkästi Raidenin kostoa. Hän ei olisi valinnut tehtävää vaikka joku olisi pakottanut hänet siihen, sillä muuten he olisivat molemmat päätyneet hiippailemaan ympäri asuntolaa ilman rihman kiertämää.
"Totuus", hän vastasi ja yritti keksiä sen kaikkein vaikeimman kysymyksen, jonka Raiden saattaisi esittää. Pessimistit eivät pettyneet.
Jos hän saisi vastattua yhteen kysymykseen, hän voisi komentaa Raidenin pukemaan vaatteet takaisin ylleen ja palauttaa järjestyksen omaan pieneen maailmaansa.

[Darcy]

”Miksi minä flunssan saisin?”, Raiden ihmetteli, mutta hänen kasvoilleen kohosi pian kiusoitteleva virnistys. ”Sitä paitsi, tässä huoneessa on kieltämättä aika tiiviin hiostava tunnelma.”
Jirou näytti juuri niin hämmentyneeltä ja nolostuneelta kuin hän oli uumoillut, eikä nuorempi suostunut luomaan edes kunnollista katsetta hänen suuntaansa. Itsepähän oli tehtävän hänelle antanut, nyt sen kanssa täytyi kärsiä – tosin jos tämä tosiaan oli Jiroulle kärsimystä, Raiden saattaisi jopa loukkaantua. Ehkä.
”Totuus…”
Toinen vaikutti sellaiselta ihmiseltä, joka kertoisi kyllä totuuden, kysyisi hän mitä tahansa. Raiden mittaili Jirouta hetken katseellaan, yrittäen miettiä hyvää kysymystä. Tilanne alkoi jo vaikuttaa hieman toivottomalta, kunnes hän äkkiä muisti: nuorempi oli välttänyt kosketusta ja kun heidän sormensa olivat lomittuneet, koko toisen olemus oli ollut jollain tavalla kireä.

”Vaikutit hieman epäröivältä, kun otin sinua kädestä. Miksi?”
Tähän saattoi olla jokin aivan täysin looginen ja itsestään selvä syy, mutta hän kysyi silti. Jotkut eivät pitäneet fyysisestä kontaktista, hyvä kun sietivät sitä ollenkaan – ja sitten oli sellaisia kuin Raiden, jotka nauttivat pienistäkin hipaisuista, hakivat kosketusta jokaisen hereillä viettämänsä minuutin aikana.
”Ei sillä että se olisi häirinnyt minua, kunhan vain kysyn”, hän korjasi hetken päästä, kohauttaen hieman olkiaan.
Vaikka alastomuus ei vaivannutkaan häntä itseään millään tasolla, Jirou näytti käyvän jatkuvasti sisäistä kamppailua sen vuoksi. Niinpä Raiden mutristi huuliaan ja päätyi lopulta etsimään bokserinsa lattialta ja vetämään ne ylleen, jotta toinen voisi liikuttaa silmiään hieman vapaammin. Hän ei ollut helposti loukkaantuvaa sorttia tai muutenkaan ottanut itseensä ihan pienistä asioista, mutta Jiroun siveellisyys vaikutti jo siltä, että sen takana täytyi olla jotain muutakin – kuka tahansa muu olisi vähintään kehaissut Raidenin huolella vaalimia vatsalihaksia tai jotain.

Pienen mietinnän jälkeen hän nappasi vielä housunsakin lattialta ja veti ne ylleen, kiristäen vyön sopivan kireäksi. Housut olivat isohkot ja peittivät Raidenin paljaat jalat lähestulkoon kokonaan alleen, mutta se ei tässä tapauksessa haitannut ollenkaan. Paita sai jäädä lattialle; jos paidattomuus häiritsisi Jirouta, toinen olisi aivan tasavarmasti homo. Muuta selitystä asialle ei voisi olla.
”Minäkin otan totuuden seuraavaksi.”
Ehkä hänenkin pitäisi tunnustaa jotain, eikä vain stripata.

[Agitha]

Kaikkein vaikein kysymys? Jiroun onneksi Raiden ei ylettänyt sinne saakka, vaikka läheltä liippasikin. Saattoi tosin olla, että Jiroun ollessa niin hermostunut kaikki kysymykset tuntuivat sivuavan sitä aihetta, josta hän ei ollut koskaan puhunut kellekään. Oli ymmärrettävää, että Raiden ihmetteli Jiroun jatkuvaa hermostuneisuutta ollessaan itse niin menevä ja rento tapaus. Hänestä tuntui silti kummalliselta vastata samaa sukupuolta olevalle alastomalle huonetoverilleen, miksi ei ollut halunnut pitää tätä kädestä hetki sitten.
"Sori", Jirou mutisi siitä huolimatta, että Raiden vakuutteli olevansa kunnossa hänen töykeydestään huolimatta.
Oli erittäin huomaavaista toiselta pukea takaisin päälleen puolet niistä vaatekappaleista, jotka Jirou oli hetki sitten ajattelemattomuuttaan pyytänyt häntä riisumaan. Ilmeisesti Jiroun kiusaantuneisuus välittyi erinomaisesti muutaman askelen päähän Raidenin luo.
"Aika outo kysymys", hän sanoi sitten käänsi mietteliään katseensa Raideniin. Oliko Raiden ihan tosissaan halunnut pitää hänen kättään omassaan? Oliko Jirou sittenkin loukannut häntä käyttäytyessään niin jäykästi? "Mutta sinäkin riisuit vaatteesi, kun minä yllytin, joten..."
Ja taas Jirou hiljeni hetkeksi yrittäessään keksiä, kuinka hän onnistuisi selittämään inhonsa kosketuskontaktia kohtaan mahdollisimman yksinkertaisesti, kohteliaasti ja turhia paljastamatta. Se oli yllättävän vaikeaa, kun Raidenin motivaatiot olivat hänelle niin tyäsin tuntemattomat. Suurimman osan ajasta poika vaikutti hilpeältä ja leikkisältä, mutta Jirou oli vaistoavinaan myös jotain vakavampaa.
"Minä en vain pidä, kun minuun kosketaan", Jirou sanoi viimen ja kohautti olkapäitään vaisusti hymyillen. "Tai ei se ihan niinkään ole, älä käsitä väärin. Olen vain vähän arka, enkä ole tottunut koskemaan toisia."
Raiden oli selvästi päinvastainen, ja hakeutui helposti hyvinkin läheisiin väleihin pienellä varoitusajalla. Se oli melkein kadehdittavaa.
Jirou poti huonoa omatuntoa vastauksensa suppeudesta, sillä hän arveli, ettei se tyydyttänyt Raidenin tiedonjanoa. Toinen poika oli selvästi utelias, sillä ei hän muuten olisi tuhlannut kysymystä moiseen. Ja Jirou oli nöyryyttänyt häntä, joten vähin mitä hän saattoi tehdä...
"Se liittyy yhteen juttuun, mikä minulle sattui lapsena. Äkillinen koskeminen vain... Tuntuu inhottavalta. Vaikken minä sitä niin haluaisi, joten ei siitä kannata loukkaantua. Oikeasti. Anteeksi."
Sen enempää hän ei onnistunut raottamaan salaisuutensa ovea.
"Totuus sinullekin?" Jirou yllättyi. Onneksi Raiden oli pukenut päälleen oma-aloitteisesti. "No... Miksi sinä tartuit minua kädestä?"
Kysymys ehti lipsahtaa Jiroun huulilta ennen kuin hän tajusi mitä sanoi, ja hän katui sanojaan saman tien. Jos Raiden ei vielä pitänyt häntä täytenä idioottina, niin nyt piti.