Hands Open

[Agitha]

// Dara ja Ai no Matador //

Oli erittäin luonnollista, että ruokatunnilla tavallisesti niin kovin autio ruokasali oli täynnä. Jiroun lounastaukoa edeltävä oppitunti oli kulunut fysiikan parissa, ja fysiikan opettaja oli tunnettu fysiikanlakimaisesta täsmällisyydestään. Oppilaita ei oltu armahdettu muutamaa minuuttia ennen kellon soittoa, vaan vasta kellon näyttäessä tismalleen oppitunnin päättymistä, ja niinpä myös fysiikan ryhmä saapui täyttämään valmiiksi ruuhkaantunutta ruokalaa täsmälleen siihen aikaan, kun se oli kaikille mahdollisimman epäedullista.
Jotkut oppilaat olivat poikkeuksellisen ärsyyntyneistä tukalasta tungoksesta, ja Jirou saattoi tottuneine korvineen kuulla Kazuon äänekkään valituksen vihervalkoisen oppilasmuurin takaa, vakkei kyennytkään näkemään hukkapätkää isoveljeään salin toisessa päässä. Kazuo oli tapansa mukaan räjähtänyt aamulla huomatessaan, että hän oli pakannut mukaansa vain harmaita sukkia kotoa lähtiessään, ja kun Jirou oli nähnyt asiakseen huomauttaa, että harmaat sukat peittivät varpaat aivan yhtä hyvin kuin mustat sukat, Kazuo oli julistanut hänet syylliseksi. Sen vuoksi kymmenen metrin välimatka oli tarpeen, ja Jirou oli yksin.
Hiljalleen epämääräinen ihmismuodostelma muotoutui jonoksi, ja Jirou huomasi ajelehtineensa tarjotinkiskoille asti. Rutiininomaisesti hän valitsi itselleen astiat, ja annosteli niille ruokaa niistä tarjoiluastioista, joissa sitä oli vielä jäljellä. Hän ei viitsinyt nirsoilla, sillä luultavasti Kazuo tekisi sen hänenkin puolestaan.
Aina joskus Jirou toivoi, ettei hänellä olisi ollut sukulaisia.
Tasainen puheensorina lakkasi, kun jostain kuului pamaus, ja ruokasali pimeni siinä määrin, kuin se päiväsaikaan oli mahdollista. Jirou, kuten monet muutkin, katseli ympärilleen todetakseen, että valot olivat pimenneet ja juoma-automaattien tasainen hurina lakannut. Sähkökatkos.
Joku päästi dramaattisen kirkaisun syysta, jota Jirou ei voinut ymmärtää, ja pian entistä äänekkäämpi puheensorina täytti salin. Vau, Saint Walden'sissa tapahtui.
Jirou oli tyytyväinen siihen, ette ollut jonon perällä, sillä viimeisimmät saisivat kylmää ruokaa, jos katkos jatkuisi kauan.
Sähkökatkoksississa oli oma taikansa, mutta Jirou keskittyi mieluummin etsimään sopivan istumapaikan luovuttuaan toivosta omia kokonaista pöytää itselleen. Saint Walden's saattoi olla pieni koulu, mutta niin oli sen ruokalakin.
Kierrettyään ruokalan kertaalleen läpi Jirou istuutui ensimmäiselle vapaalle paikalle, jonka hän löysi, ja totesi Kazuon olevan toisella puolella ruokalaa. Ehkä parempi niin.

[Darcy]

Täysi lukujärjestys takasi sen, ettei päivän mittaan ollut kovin montaa taukoa, joiden aikana saattoi tehdä muutakin kuin opiskella. Vaikka Raidenin numerot huitelivatkin erinomaisissa lukemissa ja hänen keskiarvonsa oli kaksinumeroinen, se ei silti tarkoittanut sitä, että hän olisi nauttinut jokaisesta opiskelun parissa viettämästään sekunnista. Päinvastoin. Toisinaan oppitunnit tuntuivat venyvän ja venyvän, eikä loppua näkynyt – Raiden yllätti itsensä kerta toisensa jälkeen vilkuilemasta liikuntasalin ovien päällä olevaa seinäkelloa, toivoen viisareiden liikkuvan nopeampaan tahtiin.
Liikunta ei sinänsä ollut oppiaine, ainakaan hänen mielestään. Miksi sitä siis piti harrastaa kouluissa? Se, että tunnit edistivät nuorten liikkumista ja saivat heidät hereille, ei ollut tarpeeksi vakuuttava selitys, mutta eihän kukaan ollut Raidenin mielipidettä kysynyt. Ei sillä, ei häntä haitannut juosta pitkin salia koripallon perässä ja heitellä sitä kurssitovereilleen, mutta laittoi tämä säntäily silti miettimään syvällisempiä selityksiä. Tai sitten se oli taas vain hän, ketään muuta ei luultavasti edes kiinnostanut.

Kun opettaja lopulta puhalsi pilliin pelin päättymisen merkiksi ja nosti toisen kätensä ylös, viittoen oppilaat luokseen, Raiden pyyhkäisi ympäri salia juostessa märiksi menneitä hiuksiaan pois silmiltä ja päästi ilmaa ulos huuliensa välistä. Paita oli liimautunut ihoon selästä ja olo oli muutenkin nihkeä, joten opettajan sanat tunnin päättymisestä olivat lintujen laulua korville. Raiden lähtikin lopulta väkijoukon mukana kohti pukutiloja, päätyen käymään pikaisessa suihkussa ja vaihtamaan koulupuvun päälleen. Hän heitti päällystakin olalleen viitsimättä vetää sitä ylleen, sillä suihkusta huolimatta olo oli yhä kuuma – kuivaamattomasti ja sekaisista hiuksista valui vettä olkapäille, kastellen valkean kauluspaidan osittain. Kaapattuaan olkalaukkunsa mukaan ja tarkastettuaan, ettei mitään tavaroita jäänyt pukuhuoneeseen, Raiden suuntasi kulkunsa ulos sivurakennuksesta. Seuraavaksi olisi ruokailu; liikuntatunti oli täydellisellä paikalla, sillä koripallonpeluun jälkeen nälkä oli yhtä suuri kuin olisi paastonnut viimeisen viikon verran. Askeleet kuljettivat nuorukaisen nopeasti sisälle asuinrakennukseen ja kohti ruokalaa, jonka tarjotinlinjoilla alkoi jo olla jonkin verran tungosta.
Raiden kuljetti tarjottimensa eteenpäin ja täytti lautasensa ruualla, jutellen samalla edessään kulkevan Dennisin kanssa, jonka kanssa hänellä oli hetkeä aikaisemmin ollut samaa liikuntaa. Hän oli juuri vastaamassa toiselle jotain, kun ruokalan valot äkkiä täysin varoittamatta pimenivät ja keittiöstä kantautuva kodinkoneiden humina lakkasi täysin. Sähkökatkos. Ellei joku neropää ollut sitten rikkonut virranjakajaa tai jotain vastaavaa.

Raiden vilkaisi ympärilleen täydessä ruokalassa, lähtien puikkelehtimaan ihmisten välitse peremmälle hetkeksi hiljentyneeseen tilaan, joka pian heräsi nopeasta järkytyksestään ja puheensorinan taso nousi jälleen tavalliselle tasolle. Saint Walden’s ei ollut iso koulu, ei todellakaan, mutta ruokalassa ihmisistä lähti silti ääntä oikein kiitettävästi. Dennis kulki varmoin askelin erään puoliksi tyhjän pöydän luokse ja Raiden seurasi perässä, istuutuen tuttavansa viereen. Kun Raiden ensimmäisen kerran vilkaisi ympärilleen, vastapäiset paikat olivat vielä tyhjiä, muttei mennyt kuin pari minuuttia kunnes hän jo huomasi jonkun laskevan tarjottimen vähän matkan päähän.
Raiden kohotti katseensa istuutuneeseen henkilöön, yrittäen nähdä jokseenkin hämärässä ruokalassa toisen kasvonpiirteet paremmin, voidakseen mahdollisesti tunnistaa henkilön. Poika näytti tutulta, mutta tämän nimeä hän ei saanut päähänsä – ehkä he olivat joskus vain törmänneet käytävällä tai jotain vastaavaa. Vaaleatukkainen nuorukainen näytti jotenkin… vaitonaiselta. Raiden rypisti kulmiaan nopeasti, keskittyen sitten ateriaansa, ettei se ehtisi viiletä. Mikään ei ollut pahempaa kuin kylmä ruoka, jonka olisi kuulunut olla lämmintä.
Hän laski haarukkansa tarjottimen reunalle, mutta tuli samalla epähuomiossa tyrkänneeksi vesilasiaan kämmenselällään – viimehetken pelastusyritys ei tuottanut minkäänlaista tulosta ja lasi kaatui kumoon, vierittäen sisältönsä pitkin pöytää. Raiden nousi nopeasti pystyyn, osittain siksi että vettä oli ehtinyt valua hänen päälleen ja osittain siksi, että suurin osa lasin sisällöstä oli liukunut pöytää pitkin vastapäisellä puolella istuvan nuorempaa poikaa kohti. Veden etenemistä oli mahdotonta pysäyttää, varsinkaan kun hän ei ollut ymmärtänyt ottaa tarjotinlinjastolta tarpeeksi käsipaperia mukaansa.
”Anteeksi, se oli vahinko! En nähnyt minne laskin käteni”, Raiden pahoitteli, yrittäen pyyhkiä pahimmat vedet pois pöydältä niillä parilla hassulla paperilla, jotka hän oli ymmärtänyt ottaa mukaansa. Onneksi se oli vain vettä.

[Agitha]

Jirou oli vaipunut ajatuksiinsa, ja tuijotti hajamielisesti salin toisella puolella olevasta ikkunasta ulos samalla, kun yritti saada perunamuusin osumaan ensin haarukkaan ja sitten suuhunsa katsomatta siihen. Hän oli jo kallistamaisillaan päätään nojatakseen sitä kämmeneensä, mutta tajusi, että epäerkonominen asento teki syömisen huomattavasti hankalammaksi, ja että hän oli muutamaan otteeseen tökännyt haarukalla ohi suunsa, joten hän päätti keskittyä taas itse asiaan.
Oli sanomattakin selvää, ettei hän kiinnittänyt huomiota muihin pöydässä istujiin, tai heidän puuhiinsa.
Autuaan hajamielisyyden pilvi hänen ympärillään haihtui yllättäen, kun häntä vastapäätä istuva poika päätti kaataa kylmän vesilasillisen hänen päälleen. Jirou havahtui kolahdukseen, joka kuului vesilasin osuessa pöydän pintaan, mutta ei ehtinyt pompata ylös tai väistää muutenkaan pöydän yli leviävää lätäkköä, josta osa yritti pöydän pinnan rajan ja valui hänen syliinsä.
Vaikka kolina ei saanut häntä hypähtämään, niin kylmä vesi sai.
Hän pomppasi seisomaan aiheuttaen lisää kolinaa työntäessään tuoliaan taaksepäin, ja tuijotti märkää länttiä koulupuvun housujensa etumuksessa vaisu mutta yllättynyt ilme kasvoillaan. Kun hän oli päässyt yli hiljaisesta järkytyksestään, hän kohotti kasvonsa häntä vastapäätä istuneeseen poikaan, joka oli uhrannut ainoat servettinsä kuivatakseen pöytää. Jirou päätti käyttää omansa kuivatellakseen housujaan.
"Ei se mitään", hän sanoi taputellen housujensa etumusta tahattoman koomisesti. "Vahinkoja sattuu, kun on näin pimeääkin, ja kaikkea."
Oikeastaan huoneessa oli korkeintaan hämärää, mutta senkin varjolla saattoi oikeuttaa yhtä sun toista. Tuskin kukaan tahallaan vesilasiaan kaatoi, paitsi ehkä Kazuo ja kumppanit.
Toivuttuaan hänelle tyypillisestä alireagoivasta järkytysestä Jirou istui takaisin paikoilleen rypistäen kostean servetin palloksi tarjottimelleen.
Minimoituaan onnettomuuden aiheuttamat vahingot Jirou keskittyi taas annokseensa välittämättä siitä, että eräiden hilpeiden veikkojen ilmeistä päätellen hän näytti siltä, kuin olisi juuri laskenut alleen.
Pöytä oli edelleen paikoittain märkä, ja pyyhkäistyään lätäkköä kyynärpäällään muutaman kerran liikaa Jirou päätti, että lisäservetit saattaisivat olla hyvä idea. Hän ponkaisi seisomaan arvioiden katseellaan, kuinka monta kiloa servettejä hänen kannattaisi tuoda tullessaan.
Hieman liian äkillinen ja nopea ele aiheutti sen, että hän kaatoi oman vesilasinsa aivan kuten häntä vastapäätä istuva poika oli tehnyt vain hetkeä aiemmin.
Äänetön älähdys karkasi Jiroun huulilta ja hän irvisti nähdessään uuden lätäkön leviävän vanhan, puoliksi kuivatun tilalle. Muutamat oppilaat katsoivat heidän pöytäänsä ihmetellen, oliko julistanut vesisodan.
"Aah, anteeksi", Jirou pahoitteli kiroten mielessään. "Käyn hakemassa servettejä. Paljon. Ja uuden vesilasillisen. Tuonko sinullekin?"

[Darcy]

Raiden irvisti tahtomattaan, kun toinen poika hyppäsi ylös tuolistaan saatuaan vettä housuilleen. Nyt kieltämättä näytti siltä, että vahinkoa oli sattunut muuallakin kuin vesilasin kanssa… Toisen housujen etumus oli nätisti märkä, eikä Raiden ollut ainoa joka sen huomasi; pöydässä heräsi äkkiä hulvaton tyrskähtely ja ruokaansa toistaiseksi rauhassa sörkkivät ihmiset hymyilivät ja virnistelivät asialle. Poika, joka vedet oli saanut päälleen, ei näyttänyt suuttuneelta saatikka sitten ärsyyntyneeltä – oikeastaan tämä näytti vain lievästi hämmästyneeltä, eikä mitään sen enempää. Huomio oli outo, sillä normaalisti ihmiset tulivat pöydän ylitse nyrkin suorina, jos tällaista pääsi tapahtumaan. Ei kukaan halunnut tulla nolatuksi koulun edessä, vieläpä keskellä ruokalaa, eikä silloin ollut mitään väliä oliko Raiden kaatanut lasinsa vahingossa vai tahallaan. Jollain tasolla hän siis oli jo valmistautunut puhumaan itseään ulos tilanteesta ja vakuuttamaan syyttömyyttään, mutta kun vaaleahiuksinen poika vain kuittasi tapahtuneen lyhyesti vahingoksi ja paineli housujensa etumusta sen ihmeemmin välittämättä ympärillä vallitsevasta kohinasta, hän jäätyi hetkellisesti.

Toinen poika istuutui toivuttuaan lievästä hämmästyksestään ja lopulta Raiden teki samoin. Ne pari hassua paperia, jotka hän oli ottanut mukaansa, olivat jo läpimärkiä ja täysin hyödyttömiä, joten hän antoi niiden jäädä pöydälle. Yksi haarukallinen ruokaa sai hänet pian katumaan, että oli tullut kaataneeksi koko vesilasinsa sisällön pöydälle, sillä nyt juotavaa tosiaan olisi kaivattu.
Raiden oli jo nousemassa ylös ja lähtemäisillään hakemaan itselleen uutta vesilasillista, mutta vastapäätä istuva poika ehtikin ensin. Hypätessään pystyyn liian nopeasti, toinen teki saman virheen kuin hän hetkeä aikaisemmin; ennen kuin kukaan ehti estää tapahtumasarjan toistumista, toinenkin lasillinen vettä oli ehtinyt levitä pitkin pöytää. Raiden peruutti tuolinsa kanssa kauemmas mahdollisimman nopeasti, jottei kastuisi enää yhtään enempää ja jäi katsomaan lievästi hämmentyneenä veden leviämistä pöydällä.
”Ei mitään, vahinkoja sattuu kun on näin pimeää ja kaikkea”, Raiden totesi, lainaten toisen pojan sanoja ja hymyili samalla hieman. ”Äh, ei tarvitse. Tulen mukaan, sinun kätesi eivät riitä raahaamaan tänne niin paljon paperia, että saamme pöydän kuivaksi.”
Lauseen saattoi tulkita niin, että hän piti toista liian pienikokoisena ja kykenemättömänä hakemaan edes paperia itse, mutta se ei ollut sanojen syvin tarkoitus. Oikeastaan hän halusi vain todeta, että yhdessä parempi.

Raiden nappasi tyhjän lasinsa pöydältä ja otti pari pidempää askelta toisen pojan perään, koskettaen tätä nopeasti ohimennen olkapäästä.
”Olen Raiden”, hän esittäytyi. ”Ajattelin, että haluat tietää nimen kun käyt kertomassa rehtorille kuka aiheutti vedenpaisumuksen kouluruokalassa.”

[Agitha]

"Äh, ei tarv-", Jirou oli sanomaisillaan kun tajusi kesken lauseen, kuinka typerältä he mahtoivat kuulostaa toistellessaan toistensa lauseita sillä tavalla. Sitä leikkiä tuskin kannatti jatkaa edes vahingossa, sillä he olivat toheltaessaan aiheuttaneet jo muutenkin tarpeeksi hämminkiä ja kohinaa. Jirou ei yksin olisi kiinnittänyt juuri kenenkään huomiota, sillä hän oli niitä samantekeviä kasvottomia takapulpetin oppilaita, mutta luonnollisesti osallistuessaan vesilasin kaatamiseen yksi toisensa jälkeen, hän herätti vähintäänkin hilpeyttä. Rehellisyyden nimeen oli kuitenkin myönnettävä, että toinen poika keräsi huomattavasti korkeammat katsojaluvut kuin hän. Sille oli varmasti monta hyvää syytä, joista luontainen karisma ei ollu vähäisin.
"No minä kyllä nousin jo, mutta jos kerran vaadit", Jirou totesi kohteliaaseen, rauhalliseen tapaansa, ja kohotti toista kulmaansa. Mitäpä vikaa lisäkäsissä, etenkin kun heidän olisi kannattanut hakea mieluummin pari siivoojaa kuin servettiä, ja jopa Jiroun kädet olivat rajalliset, vaikka niillä olikin ikävä taipumus tehdä asiat muiden puolesta.
Jirou otti suoran kurssin kohti servettitelinettä, mutta seisahtui tuntiessaan pikaisen kosketuksen olkapäällään. Pienestä pitäen hän oli huomannut sellaiset asiat, vaikka ne pääasiassa merkityksettömiä olivatkin. Hän hidasti askeleitaan, kun toinen poika esittäytyi Raideniksi. Ilmeisesti heidän oli tarkoitus jutella.
"Jirou", hänkin esittäytyi, ja hymyili hieman kylmästi niin tarkoittamattaan. "Enkä minä ajatellut mennä rehtorille juttelemaan, se on vettä vaan."
Hänen mieleensä muistui Kazuon jatkuva valitus siitä, että hän oli tylsä ja huumorintajuton, ja tulisi sen vuoksi viettämään loppuelämänsä käytännössä yksin, ilman läheisiä ystäviä. Se oli epäilemättä totta, vaikka hän olisikin kuvaillut itseään meluummin rauhalliseksi ja kypsäksi. Ja mitä armas isoveli olikaan häntä neuvonut tekemään? Tarttumaan tilaisuuteen, luultavasti. Se oli se vakio.
"Vaikkavoidaan me mennä rehtorillekin juttelemaan. Piristetään vanhan miehen päivää", hän jatkoi, ja hymyili vähän selvemmin.
Huumorintaju. Hänen ikuinen kompastuskivensä. Oliko hän edes laskenut leikkiä vai ei?
Oli helppo ajatella, että shänen huumorintajuttomuutensa oli Raidenin ongelma, vaikka oikeastaan muiden ongelmat olivat myös hänen ongelmiaan.
Servettitelineellä hän ryhtyi kiskomaan paperia ulos siinä määrin kuin se oli sopivaa, ja täytettyään oman sylinsä hän ojensi tummanvihreän pinon Raidenille. Siinä saattoi olla vähän liikaa, mutta varmuuden vuoksi Jirou lisäsi siihen vielä pari, ja katsoi anteeksipyytäen häntä vihaisesti tuijottavaa keittäjää. Ilmeisesti Saint Walden'sin nimikkoservetit olivat arvokasta tavaraa.
"Siivoamaan", hän huokaisi, ja päätti täyttää tyhjän lasinsa uudestaan kävellessään sopivasti vesiautomaatin ohi.
Siihen mennessä Jiroun olisi jo pitänyt oppia, että sinä päivänä oli paras pysytellä kaukana kaikista neisteistä.
Hän oli tuskin nostanut täyden lasinsa, kun se lipesi hänen otteestaan, ja särkyi sirpaleiksi maahan levitellen lattialle vielä yhden lasillisen vettä.
Jirou tuijotti aiheuttamaansa sotkua järkyttyneenä. ja keittäjä hänen takanaan yski mielenosoituksellisesti. Lasi kahdessa minuutissa aiheutti varmasti melkoista tappiota koululle.

[Darcy]

Raiden virnisti viattomasti.
”Saatat vielä muuttaa mielesi”, hän totesi sen enempää selittelemättä, kun toinen poika esitteli itsensä ja totesi heti perään, ettei aikonut kannella hänestä. Vettähän se vain oli tällä kertaa vain ollut, mutta tulevaisuudesta oli vaikea sanoa yhtään mitään. Jirou ei ollut selvästi ymmärtänyt vitsiä, tai sitten poika ei vain harrastanut senkaltaista tyhmyyttä kuin muiden jutuille naureskelu. Raiden ehti jo pudistaa päätään itsekseen, kunnes toinen poika keräsi itsensä ja nälväisi hänelle takaisin – reaktio sai hänen kasvojaan valaisseen virnistyksen vain levenemään.
”Piristetään? Luuletko tosiaan, ett hän piristyy pelkästä juttelusta?” hän kysäisi kiinnostuneena, kohottaen hieman kulmiaan. ”Siihen kaivataan paljon enemmän – vanhat miehet ovat paatuneita, he piristyvät enää vain tietyistä asioista, eikä juttelu kuulu siihen kategoriaan.”
Jokin Jiroussa sai Raidenin kiusoittelevan puolen heräämään. Hänen olisi varmasti kuulunut käyttäytyä kuin nöyrä koiranpentu ja kiehnätä toisen kyljessä, mutta luontainen vaisto sanoi, että tähän henkilöön täytyi saada virtaa muin keinoin. Sitä paitsi, vastakohdat täydensivät toisiaan; Jirou oli ilmeisesti hieman hiljaisempi hissukka, joten hän kaipasi vauhtia elämäänsä. Ja kukapa olisi parempi siihen tehtävään kuin Raiden.

Poika seurasi Jirouta servettitelineen luokse ja ojensi kätensä valmiina vastaanottamaan painavan kantolastinsa. Keittäjä mulkoili heitä tiskin ylitse murhaava katse silmissään ja koska toinen poika näytti erittäin anteeksipyytävältä, Raidenkin väläytti esille pahoittelevan hymynsä.
”Minä voin siivota, minähän se ensimmäisenä lasini kaadoin, ei ole mitään syytä kuulostaa noin masentuneelta”, hän hymähti, lähtien kävelemään Jiroun perässä servetit käsissään. Olisi luullut, että heistä kumpainenkin olisi jo tässä vaiheessa ymmärtänyt, että vesiautomaatin luokse ei todellakaan kannattanut pysähtyä – tästä huolimatta Raidenin mielessä ei edes käynyt ajatus varottaa Jirouta mahdollisesta katastrofista ennen kuin se jo tapahtui.
Lasin särkymisen ääni sai pojan hätkähtämään hieman ja hän väisti refleksinomaisesti sivuun, yrittäen karkuun uuden vesisuihkun ja lasinsirpaleiden tieltä. Ymmärrettyään paremmin mitä juuri oli tapahtunut, Raiden ei kyennyt peittämään hymyään; tilanne alkoi olla jo surkuhupaisa.
”Ei enempää vettä tai laseja meille tämän päivän aikana”, hän totesi, iskien kantamansa servetit Jiroun vapautuneeseen käteen, josta lasi oli hetkeä sitten tipahtanut alas. ”Minä haen harjan ja kihvelin, korjataan sirpaleet pois.”

Raiden vilkaisi keittäjää, kääntyen naisen puoleen.
”Olen pahoillani aiheuttamastamme vahingosta, neiti. Voisinko mahdollisesti saada siivousvälineet keittiöstä?”
Jirou ei vaikuttanut siltä, että olisi kykeneväinen mihinkään radikaaliin toimintaan seuraavien minuuttien aikana.

[Agitha]

Jirou naurahti väkiväisesti, kun Raiden huomautti ettei vanhan ja kärttyisen miehen tyydyttämiseen pelkkä rupatteleminen ja hymyileminen riittäisi. Se oli vain viaton vitsi, huulenheitto, mutta tietyistä hyvin ymmärettävistä syistä Jirou ei ollut koskaan lämmennyt pedofiliaan viittaavalle vitsailulle. Ei etenkään silloin, kun se koski vanhemman miehen sekaantumista nuorempaan, sakkolihaan tai ei. Oli kuitenkin ymmärrettävää, että suurin osa ihmisistä ei tuntenut kylmän hien nousevan pintaan seksin tai jonkin siihen viittaavan tullessa puheeksi edes ohimennen, eikä Jirou voinut heitä siitä syyttää. Siksi oli vain hymyiltävä ja nyökkäiltävä, hymyiltävä ja nyökkäiltävä. Erityisesti silloin, kun kommentti saatoi liittyä mihin tahansa, ja muuttua kaksimieliseksi vain Jiroun mielessä.

"Ei se nyt liity tähän mitenkään", Jirou ähkäisi, kun Raiden ilmoitti olevansa valmis ottamaan syyt niskoilleen, koska oli aloittanut lasien kaatamisen töytäisemällä omansa kumoon ennen kuin Jirou oli ehtinyt liittyä tuhontekoon. "Vaikka sinä olisit ollut ensimmäinen, niin minä olen kaatanut useamman lasin kuin sinä. Kyllä siivoaminen on minun oikeuteni."
Jirou virnisti huvittuneena. Harvoin hän törmäsi toiseen ihmiseen, joka oli yhtä avulias kuin hän itse tiesi olevansa. Oli melkein jännittävää päästä kiistelemään siitä, kuka saisi kunnian olla syyllinen sen sijaan, että joutui siivoamaan toistenkin jäljet.
Raidenin ajatus pysyä kaukana kaikesta särkyvästä loppupäivän ajan sai Jiroun osalta kannatusta. Janon yllättäessä hän joisi mieluummin nokkamukkista tai suoraan kraanasta, kuin tarttuisi enää ainoaankaan vesilasilliseen.
"Äh. Kyllä minä voi-", Jirou aloitti, mutta Raiden ehti ensin, ja tarjoutui hakemaan siivousvälineet. Äsken niin äkäiseltä vaikuttanut keittäjä näytti jo huomattavasti heltyneemmältä, millä saattoi olla jotakin tekemistä Raidenin kohteliaan puheenparren ja miellyttävien hymykuoppien kanssa. Vain muutaman hetken tuttavuuden jälkeen Jirou tajusi, ettei kukaan voisi olla vihainen Raidenille, eikä hän voinut kuin ihailla toista. Harvat kykenivät samaan.
"Täältä hakemaan", keittäjätär viittoi Raidenille, ja lähti opastamaan poikaa keittiön puolelle hakemaan harjaa ja rikkalapioita lasinsirujen siivoamiseksi unohtaen Jiroun kokonaan. Kun Jirou oli varma ettei häntä kaivattu, hän käänsi katseensa pitelemäänsä servettipinoon. Kai hänkin voisi jotain tehdä.
Sillä aikaa kun Raiden viipyi siivousvälineitä noutamassa, Jirou ryhtyi kuivaamaan lattiaa ja pöytää, jotka heidän ensimmäiset vesilasillisensa olivat kastelleet. Liioiteltu servettipino riitti mainiosti, ja pian vahingosta ei ollut enää jälkeäkään koulun omaisuudella. Sen sijaan Jiroun housujen etumus oli edelleen märkä, eikä tulisi kuivumaan ainakaan hetkeen. Koulupuvun puuvillaiset housut imivät kosteuden itseensä erinomaisesti.
Jirou vei märät paperimytyt roskakoriin juuri sopivasti ennen kuin Raiden palasi keittiöstä. Ilmeisesti keittäjä oli jäänyt sille tielleen.
"Lattia on taas kuiva", Jirou raportoi. "Siivotaan sirpaleet, niin voidaan syödä loppuun."
Hämmingistä huolimatta täysi tarjotin odotti häntä edelleen, vaikka ruoka luultavasti olikin jäähtynyt.