Post by Agitha on Jun 21, 2011 4:22:37 GMT 2
// Yhden illan ihme! Tulen varmaan korjailemaan tätä vielä useasti, mutta sisällön pitäisi pysyä suunnilleen samana. Nauttikaa typoista wheeeee!//
"Ja kuinkas vanha sinä olet?" kysyi naapuruston suosituinta lähikauppaa pitävä rouva Kawada. Kauppa oli tuskin kioskia suurempi, mutta siellä oli ilmastointi ja jäätelöä, jota sai suuren pallollisen vohvelin kera vain sataa jeniä vastaan. Se oli kaikki mitä kaksi nuorta poikaa saattoi kuumana kesäpäivänä kaivata.
"Seitsemän!" Kazuo ilmoitti reippaasti ja näytti tyytyväiseltä kokonaiseen kämmeneen ja vasemman käden peukaloon ja etusormeen, joita hän rouva Kawadalle esitteli. Hän hymyili niin leveästi, että puuttuva etuhammas näkyi. Kun se oli irronnut, hän ei ollut itkenyt yhtään.
"No saat siinä tapauksessa seitsemän karkkia", vastasi rouva Kawada ystävällisesti hymyillen. Kazuon ilme kirkastui, kun häntä kohti ojennettiin lasinen makeispurkki, jossa oli punaisia ja vihreitä, kovia karamellejä. Hän laski tarkkaan, että nosti niitä pöydälle seitsemän, ja että ne kaikki olivat vihreitä. Punaiset oli tarkoitettu tytöille, sen tiesivät kaikki.
"Entä kuinka vanha sinun siskosi on?" rouva Kawada kysyi ja käänsi katseensa Jirouhun, joka seisoi pöytätuulettimen edessä nauttien sen puhaltamasta viileästä ilmasta silmät ummessa, hienoinen hymy huulillaan. Ponihännältä karanneet, pitkät, mustat suortuvat tanssivat tuulen mukana, eikä poika näyttänyt kuuntelevan heitä.
Kazuon kasvot synkkenivät, mutta hän ei voinut olla vihainen tädille, joka oli juuri tarjonnut hänelle ilmaisia karkkeja, joita hän puristi nyt tahmeaksi mytyksi kädessään.
"Se on minun pikkuveli", hän korjasi vakavana. "Sen nimi on Jirou ja se on kuusi."
Rouva Kawada meni selvästi hämilleen, mutta huomattuaan, ettei pikku Jirou ollut pahastunut hänen erehdyksestään, ja että isovelikin oli valmis antamaan hänelle anteeksi, hän hymyili lempeästi.
"Anteeksi. Pitäisikö minun antaa sinun veljellesi kuusi karkkia?" hän kysyi Kazuolta. Kazuo näytti hyvin mietteliäältä, kunnes näytti tulevan eettisesti tyydyttävään ratkaisuun.
"Kyllä Jiroullekin pitää antaa seitsemän", hän ilmoitti. "Se on vaan reilua."
Rouva Kawada hymyili.
"Sinäpä olet jo iso ja viisas poika! Odotas hetki, niin laitan teille jäätelöä."
Rouva Kawada keskittyi asettelemaan valkoisia jäätelöpalloja nille tarkoitettujen vohvelitötteröiden päälle, ja Kazuo taputti veljeään olalle.
"Jirou! Saat ottaa seitsemän karkkia!", hän sanoi ja viittasi kohti lasipurkkia, jonka kioskintäti oli jättänyt ystävällisesti heidän ulottuvilleen. Jirou näytti huolestuneelta.
"Mutta äiti sanoi, että me saadaan ostaa vain jäätelöä... Meillä on vain 200 jeniä..." hän vastusteli vilkuillen kyljellään makaavaa purkkia epäluuloisesti.
"Ne on ilmaisia", Kazuo sähähti kyllästyneenä veljensä ainaiseen empimiseen. "Saat ottaa seitsemän, koska minä olen seitsemän vuotta!"
Jirou epäröi vielä hetken, ennen kuin kurottautui laskemaan nyrkkiinsä seitsemän karkkia. Kazuo laski hänen olkansa yli hänen puolestaan, jotta luku oli varmasti oikea. Jirou valitsi tasapuolisesti sekä punaisia että vihreitä karamelleja, mutta Kazuo ei kehdannut huomauttaa asiasta kioskitädin edessä, tämä kun oli ollut heille niin ystävällinen. Kyseinen rouva asetteli juuri viimeistä palloa vohvelitötterön päälle, ja ojensi sitten yhden jäätelön kummallekin pojalle.
"Kiitos", kailotti Kazuo, ja löi tiskillä olevalle lautaselle 200 jeniä pieninä kolikkoina, jotka heidän äitinsä oli kaivanut esiin rahapussistaan. "Ja kiitos karkeista!"
Hän tarttui veljeään kädestä, ja kiikutti tämän ulos kaupasta kumartaen hieman rouvalle, joka heilautti heille kättään lempeästi hymyillen.
Kun he olivat taas ulkona porottavan auringon alla keskellä kesän kuuminta helleaaltoa, Kazuo käännähti kasvotusten veljensä kanssa, joka seisahtui yllättyneenä.
"Näytä sinun karkkisi", hän komensi nuorempaa, joka puristi toisessa kädessään jäätelöään ja toisessa seitsemää valitsemaansa karkkia.
"Miksi?" kysyi Jirou epäluuloisesti. "Ne on minun!"
"Tarkistan yhden jutun."
"Jos viet ne, kerron äidille!"
Kazuo työnsi omat yhteen sulaneet karkkipallonsa taskuunsa, ja tarttui pikkuveljeään ranteesta. Veli avasi nyrkkinsä vastahakoisesti.
"Miksi sinä otit punaisia karkkeja?" Kazuo tivasi. Jirou jännitti olkapäänsä ja sulki silmänsä peläten veljensä rystysten napakkaa napautusta pääalelleen. Kun iskua ei kuulunut, hän raotti silmiään.
"Koska ne on parempia kuin vihreät?" pikkuveli mutisi arkaan, kysyvään sävyyn. "Vihreät on kirpeitä..."
"Vihreät on tarkoitettu pojille ja punaiset tytöille!" Kazuo selvensi turhautuneena ikään kuin olisi joutunut selittämään maailman päivänselvintä asiaa. "Ei sinun olisi kuulunut ottaa punaisia! Juuri tuon takia kaikki luulee sinua tytöksi."
Jirou painoi päänsä häpeissään joutuessaan isoveljensä torujen kohteeksi. Kazuo nuolaisi jäätelöään, ennen kuin se suli vohvelia pitkin maahan, ja huokaisi sitten.
"Ei niitä voi enää palauttaakaan. Anna minulle yksi punainen."
Jirou katsoi häntä ymmällään.
"Miksi?"
"No koska ne punaiset on parempia!"
"Mutta..."
"No vaihda edes!"
Kazuo kaivoi taskustaan yhteen sulaneet karkkinsa, ja repi mytystä erilleen yhden. Jiroun ei auttanut muu kuin totella, ja hän ojensi veljelleen yhden punaisen karkin vihreää samanlaista vastaan. Kazuo pisteli sen heti poskeensa ikään kuin olisi tehnyt suurenkin rikoksen ja yritti piilottaa todistusaineistoa. Hän ei kehdannut myöntää ääneen, että nuorempi poika oli ollut oikeassa. Punainen karkki oli paremman makuinen.
"Sinun karkissasi oli karvoja. Otitko sen taskustasi?" Jirou kysyi ja irvisti, mutta oli kuitenkin onnistunut nielaisemaan makeisen.
"Mitä vikaa? En minä niitä voi kädessäkään pitää! Ne sulaa!" Kazuo tuohtui loukkaantuneena siitä, että nuorempi kehtasi epäillä hänen vanhemman oikeuttaan tehdä mitä vain. Jirou näytti taas epäluuloiselta, mutta totesi isoveljensä puhuvan totta, ja laittoi kuusi karamellia housujensa taskuun eroteltuaan ne ensin toisistaan. Hänen sormenpäänsä jäivät tahmeiksi, ja hän yritti pyyhkiä ne housuihinsa, mikä oli vaikeaa jäätelö kädessä.
"Jirou! Sinun jäätelösi sulaa!" huudahti Kazuo ja kiirehti nostamaan veljensä jäätelön parempaan asentoon ennen kuin pallo uhkasi pudota maahan. Jirou ei näyttänyt tajuavan, millaiseen vaaraan oli ruokansa juuri asettanut, ja Kazuo nipisti häntä poskesta. Siihen jäi punainen jälki, jota Jirou hieraisi vapaan kätensä sormilla.
"Olet vielä ihan vauva!" Kazuo moitti. "Syö se jäätelö nyt, ennen kuin se oikeasti sulaa!"
Hänen oma jäätelönsä oli jo puoliksi syöty. Hän oli ylpeä kyvystään syödä tehokkaasti samalla, kun puuhasi kaikkea muuta. Jirou yritti matkia häntä ja hänen suuria haukkauksiaan, mutta onnistui vain sotkemaan naamansa jäätelöön.
"Mennään puistoon", Kazuo päätti ja kiskoi jäätelöönsä keskittynyttä pikkuveljeään eteenpäin t-paidan hihasta käsin. Jirou ei katsonut eteensä keskittyessään syömään, eikä näyttänyt myöskään kuulevan, mitä hänelle puhuttiin. Ainakaan hän ei valittanut, kun he eivät kääntyneet risteyksestä kotiaan kohti, vaan ylittivät tien päästäkseen sen toisella puolella sijaitsevaan leikkipuistoon.
"En jaksa syödä enempää", Jirou valitti, kun he alittivat puiston portin. Kazuo huokaisi raskaasti.
"Anna tänne se", hän komensi ja pisteli veljensä ylijäämät suuhunsa samalla tavalla kuin oli hetki sitten syönyt oman jäätelönsä. Jirou piteli toisella kädellään vatsaansa.
"Tuntuu kylmältä", hän valitti.
"Se johtuu siitä, että jäätelö on kylmää, pöllö. Söit liian nopeasti. Varokin, jos vatsaasi alkaa sattumaan."
"Mutta sinä käskit minun-!"
"Haluatko keinumaan? Voin antaa vauhtia."
"Okei."
Puisto oli tyhjillään, vaikka se oli yksi kaupungin viileimmistä paikoista. Sen keskellä oli keinotekoinen lampi, joka jäähdytti ympäristöään kesäisinkin, ja sen leikkikenttä oli suurten puiden varjostama. Kentällä oli vain hiekkalaatikko, neljä keinua ja ruosteinen liukumäki, mutta se oli silti paikallisten lasten suosiossa, sillä sitä ympäröivä suuri puisto oli täynnä erinomaisia piilopaikkoja ja kiipeilykelpoisia puita. Siihen aikaan kesästä edes linnut eivät jaksaneet laulaa ja puut hikoilivat auringon paahteessa, mutta nuorten poikien mielialaan helle ei vaikuttanut.
"Haluatko, että annan vauhtia?" vanhempi veli huolehti. Jirou puisteli päätään.
"Osaan itse."
Kazuo kurtisti kulmiaan ja katsoi arvostellen, kun Jirou potki itselleen vauhtia, ja näytti tyytyväiseltä rauhalliseen tahtiinsa. Kazuo päätti näyttää hänelle, kuinka oikeita vauhteja otettiin, ja siirteli painoaan edes takaisin, kunnes keinui kaksin verroin hurjemmin kuin pikkuveljensä. Jirou ei näyttänyt sen enempää loukkaantuvan kuin vaikuttuvankaan tästä taidonnäytteestä.
"Osaatko hypätä keinusta?" Kazuo kysyi, kun hiljaisuutta oli kestänyt liian kauan hänen makuunsa. Jirou puisteli taas vakavana päätään. "Haluatko että opetan?" Lisää pään puistelua. "Älä ole tuollainen nössö!"
Todistaakseen oman miehisyytensä Kazuo lisäsi vauhtiaan vielä hieman, ja päästi sitten keinusta irti ollessaan nurinkurisen kaarensa huipulla. Loikka oli pitkä, ja Kazuo laskeutui jaloilleen. Polviin sattui vähän, mutta siitä huolimatta hän hymyili urheasti veljelleen.
"Näitkö? Näin pitkälle!"
Jiroun kasvot, jotka heijastivat tunteita hyvin harvoin, osoittivat nyt jonkinlaisia ihailun merkkejä. Kazuo veti kenkänsä kärjellä viivan maahan siihen kohtaa, mihin oli hypännyt, ja liioitteli vain vähän.
"No? Haluatko kokeilla?" hän kysyi pikkuveljeltään taas ja röyhisti rintaansa tietäen vastauksen jo valmiiksi. "Ei sinun tarvitse noin pitkälle hypätä, kannattaa aloittaa pienemmistä vaudeista. Sitten kun olet yhtä hyvä kuin minä voit-!"
"Joku tulee?"
"Mitä?"
"Tuolta tulee jotkut. Mennään pois."
Kazuo käänsi katseensa Jiroun osoittamaan suuntaan ja huomasi puistoon ilmaantuneen poikajoukon. Joukon nuorin näytti suunnilleen hänen ikäiseltään, vanhin muutamaa vuotta vanhemmalta. He vaikuttivat vähän pelottavilta, mutta Kazuo ei antanut pelkonsa näkyä. Viiden hengen lauma tuijotti heitä etäältä samaan tapaan, kuin he tuijottivat heitä, ja ujo Jirou muuttui silminnähden levottomaksi. Hän ei halunnut joutua tekemisiin vanhempien, vieraiden poikien kanssa.
Pian joukon pisin poika, joka oli ainakin yhdeksän vanha, erkaantui muista ja lähti astelemaan heidän luokseen. Muutaman metrin etäisyydelle päästyään hän risti käsivartensa rinnalleen, ja otti tanakan asennon.
"Tämä on meidän aluetta", vanhin poika sanoi. "Menkää pois."
Jirou ei laittanut vastaan, vaan nousi ylös, mutta joutui oman veljensä pysäyttämäksi. Kazuo tarttui häntä paidan selkäymyksestä, ja kohotti leukaansa uhmakkaasti kohdatakseen pitkän pojan kasvokkain.
"Tämä on kaikkien aluetta. Kyllä täällä saa olla", Kazuo vastasi uhmakkaasti ja päätti pienessä, itsepäisessä pääkopassaan, ettei suostuisi liikkumaan minnekään.
"Tuollaiset räkänokat voi painua vittuun", kovisteli pitkä poika. Jirou hätkähti voimasanojen käyttöä, mutta Kazuo ei antanut edes kiroilun hämätä itseään.
"Me oltiin täällä ensin!"
Lyhyen kiistan aikana muut neljä poikaa olivat tulleet lähemmäs, ja asettuivat nyt pitkän pojan ympärille seisomaan. Nuorempi, lyhyt, mutta jäntevän näköinen poika asettui pitkän pojan viereen. Hänellä oli lainehtiva, korpinmusta tukka, kirkkaat silmät ja selvästi jonkinlaista auktoritääristä vaikutusvaltaa poikajoukossa. Kazuon mielestä hänessä oli jotakin pahasti vialla, mutta Jirou tuijotti häntä kuin lumottuna.
"Rui, nuo on pienempiä", joukon johtaja sanoi pitkälle pojalle. "Ei ne mitään häiritse. Kyllä ne antaa keinut meille, vai mitä?"
Kazuo ei sanonut mitään, ja Jirou yritti näyttää niin pieneltä kuin mahdollista toivoen katoavansa paikalta.
"Niin Rui, tuo tyttö on pienempi kuin minä!" ilmoitti ärsyttävän oloinen, pienikokoinen poika, joka näytti suunnilleen Kazuon ikäiseltä. Hänellä oli lyhyt tukka ja niin suuret, harmaat silmät, ettei hän voinut olla puhdasverinen japanilainen. Hän roikkui noin vuotta vanhemman, vakavan oloisen ja laihan pojan käsivarressa, mikä ei näyttänyt miellyttävän toista poikaa lainkaan. Tummasilmäisen, kivikasvoisen pojan vieressä seisoi suunnilleen hänen ikäisensä, eloisampi tapaus, jolla oli ruskea, mallistaan ulos kasvanut tukka ja lempeä katse. He seisoivat joukkoa johtavan, lyhyen pojan ja tämän Ruiksi kutsutun kätyrin takana ikään kuin selustan turvaten.
"Haluatteko te leikkiä meidän kanssa", kysyi poika, jonka käsivarressa pienikokoisin, harmaasilmäinen poika roikkui kuin apina saaden vanhemman pojan painopisteen järkkymään. Hänen äänensä oli tasainen ja rauhallinen, melkein pitkästynyt, ja hän katsoi vuoroin Jirouta ja vuoroin hyvin hiljaiseksi muuttunutta Kazuota kuin tilannetta arvioiden.
"Ren!" sanoi ruskeatukkainen poika pientä apinaa kädestään irti ravistelevalle. "Me sovittiin, että tehdään se tällä porukalla!"
Ren kohautti olkiaan ja pääsi viimein eroon käsivarressaan roikkuneesta riiviöstä, joka takertui seuraavaksi ruskeatukkaisen pojan jalkaan silkasta ärsyttämisen ilosta. Lempeän oloinen poika ei näyttänyt välittävän.
"Se on nopeammin tehty, jos meitä on enemmän", Ren totesi, mutta katsoi muualle ja näytti jättävän päätöksenteon muille.
"Minua ei haittaa, jos nuo tulee", ilmoitti maassa istuva riiviö, joka avasi parhaillaan ruskeatukkaisen pojan kengännnauhoja. Katseet kääntyivät kohti Ruita. Poika näytti käyvän sisäistä taistelua.
"No entä tuo sitten?" hän sanoi viimein ja nyökäytti päällään kohti pelokkaan näköistä Jirouta. "Tuo toinen ehkä menee, mutta tytöt on vain tiellä!"
Silloin Kazuo sai puhekykynsä takaisin.
"Jirou on poika, vaikka sillä onkin pitkä tukka!" Kazuo puolusti veljeään, jonka sukupuolesta oltiin erehdytty jo toistamiseen saman päivän aikana. "Ja jos se on kovaa työtä, niin minä voin tehdä Jirounkin työt!" Hän tunsi olonsa suureksi ja vahvaksi seisten sillä lailla Jiroun suojana. Jos hän olisi katsonut taakseen, hän olisi saattanut huomata, että hänen takanaan keinussa istuva pikkuveli näytti hieman vaivaantuneelta.
"Ei tuo voi olla poika!" huudahti ruskeatukkainen, lempeäsilmäinen poika, jonka kengännauhat harmaasilmäinen poika oli jättänyt rauhaan seuratakseen tilannetta ovelin, valppain silmin. "Se on ihan tytön näköinen!"
Nolostunut Jirou katsoi muualle hämillään, vaikkei hän kuullutkaan vastaavaa mielipidettä ensimmäistä kertaa.
"Anna olla", vakava Ren kivahti suu auki toljottavalle ystävälleen. "Kyllä se on poika."
Joukkoa johtava, kiharapäinen poika oli astunut hieman sivuun ja katseli keinussa istuvaa Jirouta pää mietteliäästi kallellaan.
"Kyllä se on poika", hän ilmoitti rauhallisesti. Kukaan ei mukissut vastaan. "Ja kyllä nuo voi tulla meidän kanssa. Se on parempi, jos meitä on enemmän."
Kazuo, joka oli ollut harvinaisen vaitelias, näytti ylpeältä tultuaan hyväksytyksi niin valikoivaan joukkoon. Ruiksi nimetty poika näytti edelleen epäröivän, mutta ei vastustanut joukon johtajan tahtoa.
"Okei. Minä olen Rui", Rui esitteli. "Tämä on Raiden", hän sanoi ja viittoi kiharapäisen pojan suuntaan. "Tuo on Damien, tuo Ren ja tuo Chet", hän esitteli osoittaen vuoroin harmaasilmäistä riiviötä, vakavaa, jäykkää Reniä ja ruskeatukkaista poikaa, joka näytti olevan edelleen hämillään Jiroun sukupuolesta. "Tuon nimi on vissiin Jirou, mutta entä sinun?" Rui kysyi sitten Kazuolta ristien kätensä taas puuskaan.
"Kazuo", Kazuo vastasi asiallisesti, ja mittaili Ruita katseellaan yhtä äkäisesti kuin Rui häntä. "Mitä me siis tehdään?" hän kysyi viimein katsoen vuoroin jokaista, vielä hetki sitten vierasta poikaa.
"Me rakennetaan lautta", höläytti Chet ylpeänä. "Me mennään katsomaan, mitä tuolla on!"
Hän huitoi kädellään kohti puiston lampea, jonka keskellä oli pieni, kivikkoinen saari, jolla kasvoi vain muutama puu.
"Lautta?" Kazuo toisti ja nyökytteli päätään hyväksyvästi ikään kuin joku olisi kysynyt hänen mielipidettään. "Millä se rakennetaan?"
"Meillä on narua ja nauloja ja vasara", selitti Damien ja tökkäsi sormellaan selkäreppua Ruin selässä. "Ja täältä läheltä purettiin juuri joku varasto tai joku, ja me kysyttiin lupa, että saadaan hakea lautoja sieltä! Sitten vain laitetaan ne yhteen ja lähdetään purjehtimaan!"
"Ei me voida purjehtia ilman purjetta", huomautti Ren viileästi.
"Mutta me hankitaan purje!" Damien ilmoitti ilkikurisesti virnistellen. "Me tehdään se Renin selän nahasta! Revitään se irti ja pujotetaan oksaan!" Hän lämäytti Renia selkään niin kovaa, että kuului läiskähdys, ja ansaitsi siitä hyvästä hyvin äkäisen katseen Renilta. Mulkaisu näytti rauhoittavan häntä vähän. Jirou värähti hieman kuullessaan puheet ihon irti kuorimisesta.
"Mennään tuonne ja tehdään työnjako", ilmoitti Rui, joka koki oikeudekseen esittää määräyksiä Raidenin parhaana ystävänä ja oikeana kätenä. Varsinainen johtaja, joka ei ollut toistaiseksi osoittanut vielä minkäänlaista johtajuutta, mutta onnistui silti vakuuttamaan kaikki karismallaan, seisoi vain sivussa hymyillen viehättävää hymyään, kädet rennosti shortiensa taskuissa.
Seitsenpäinen joukko lähti kulkemaan Ruin osoittamaan suuntaan satunnaisena muodostelmana, joka muistutti lähinnä laiskasti löntystävää lammaslaumaa keskellään Kazuo, joka tunsi olevansa uusien ystäviensä keskellä kuin kotonaa, ja oikealla puolellaan Jirou, joka toivoi olevansa mieluummin kotona kuin uusien ystäviensä keskellä.
He astelivat syvemmälle puistoon, kunnes leikkikenttä katosi puiden taakse eikä koirien ulkoiluttajia tai muutakaan elämää näkynyt missään. He poikkesivat sorapolulta sopivassa paikassa, jossa lampea ja tietä erotti tiivis penskaikko, ja leiriytyivät penskaan taakse. Lautan rakentaminen oli operaatio, joka oli pidettävä salassa, sillä kenelläkään heistä ei ollut varsinaisesti lupaa puuhastella veden äärellä ilman aikuisten valvovaa silmää, saatika rakentaa ylijäämälaudoista epävakaata kyhäelmää, jonka olisi tarkoitus pysyä pinnalla seitsemän poikaa päällään.
Työnjako oli seuraava. Rui valitsi seurakseen neljä vahvinta poikaa, ja jätti kaksi vartioimaan tarvikereppua sekä olkalaukkua, jossa oli evästä heille kaikille. Monille tuli yllätyksenä, että Rui valitsi rinnalleen Kazuon heti Raidenin jälkeen, ja sitten Chetin. Jirou oli ilmeisesti automaattisesti poissa laskuista, mutta hän jäi pohtimaan ratkaisua Damienin ja Renin välillä. Jirou toivoi, ettei joutuisi jäämään kahden levottomaksi ja röyhkeäksi osoittautuneen Damienin kanssa. Tunne oli molemminpuoleinen, tai sitten Damienilla oli yllättävä kyky vaistota kiusaantuneisuus ympärillään. Ensimmäinen vahtoehto vaikutti todennäköisemmältä.
"Täällä on kuitenkin ihan tylsää", Damien marisi. "Haluan teidän mukaan! Olen vahvempí kuin Ren!"
Rui vilkaisi vielä kerran Renia, jolle kaikki vaihtoehdot näyttivät olevan samantekeviä. Lopulta hänen kävi sääliksi sekä Renia, joka joutui kestämään Damienia päivästä toiseen, että Jirouta, joka ei ollut tottunut rasavillin nuorimmaisen seuraan, ja päätti ottaa tämän mukaansa.
"No tule sinä sitten", hän lupasi. Damienin ilme kirkastui entisestään, ja hän loikko Raidenin luokse ihaillen selvästi vanhempaa poikaa. "Odottakaa te tytöt täällä", Rui jatkoi ylimielisesti, ja meni menojaan neljä omasta mielestään vahvinta mukanaan. Mainittu rakennustyömaa sijaitsi suunnilleen puolen kilometrin päässä puistosta, joten Jirou ja Ren jäivät kaksin hyväksi toviksi. He istuivat pitkää aloillaan, ja Jirou tunsi olonsa hieman levottomaksi vieraassa seurassa. Oli vaikea sanoa, oliko hiljaisuus painostava, vai oliko Ren yhtä ujo kuin hänkin.
"Sori. Nuo on aika idiootteja", Ren sanoi sitten, ja viskasi irtonaisen risun rantaveteen. Jirou katsoi häntä yllättyneenä. "Chet on vähän niin kuin minun paras kaveri, mutta se on välillä tosi tyhmä. Damien on vain ärsyttävä."
Jirou nyökkäsi myötäilläkseen toisen puhetta. Kun Ren ei enää jatkanut, hän rohkaistui esittämään kysymyksen.
"Onko Damien sínun veljesi?"'
Ren näytti yllättyneeltä.
"Ei."
"Ai... Anteeksi..." Jirou mutisi hämillään. Hän ei tiennyt, mikä oli saanut hänet luulemaan niin.
"Mutta se hengaa kyllä aika paljon minun kanssa. Sillä ei ole äitiä tai isää, ja se asuu mummillaan. Niiden mummi on meidän äidin kaveri, niin Damien on usein meillä, kun sen mummi ei jaksa", Ren selitti. "On minulla pikkuvelikin, mutta se on ihan sylivauva."
Jirou nyökäytti päätään vakavana, muttei keksinyt mitään sanottavaa.
"Onko Kazuo sinun isoveljesi?" Ren kysyi sitten. Jirou nyökkäsi. "Ette ole kovin samannäköiset." Jirou nyökkäsi taas. "Onko teillä samat vanhemmat?"
"On", Jirou vastasi. "En tiedä miksi näytän tältä." Hän kuulosti hieman katkerammalta, kuin 6-vuotiaan olisi pitänyt.
"Oletko oikeasti poika", Ren kysyi niin hienotunteisesti kuin osasi."
"Olen."
"Niin ajattelinkin. Meidän luokalla on vaan yksi tyttö, joka haluaa, että sitä sanotaan pojaksi. Opettajat ei tykkää yhtään, mutta sinä et taida olla sellainen."
"En", Jirou sanoi varmasti. Hän inhosi koko puheenaihetta, ja Ren näytti vaistoavan sen.
"On varmaan ärsyttävää, kun kaikki kyselee eikä kukaan tiedä", Ren sanoi ja sai Jiroulta vastaukseksi tavallista pontevamman nyökäytyksen. Hän piti Jirousta. Hän ei tiennyt miksi, mutta jokin pienessä pojassa herätti sekä hänen suojeluvaistonsa, että kiihotti uteliaisuuttaan. Ihmisillä, jotka olivat tavalla tai toisella ulkomuotonsa uhreja, oli usein paljon annettavaa. Sen Ren tiesi jo 8-vuotiaana.
"Minä... Minä haluaisin näyttää Kazuolta", Jirou mutisi. "Kukaan ei ole koskaan luullut häntä tytöksi. En haluaisi olla tällainen..."
Ren katsoi häntä myötätuntoisena.
"Ei sinusta ihan Kazuon näköistä saa, mutta jotain voi aina tehdä. Ehkä sinun kannattaisi leikata tukkasi", Ren ehdotti saaden Jiroussa aikaan yllättävän jyrkän reaktion.
"Minä pidän tästä näin", nuorempi poika puolustautui ja suojasi tukkansa käsillään ikään kuin Ren olisi aikonut leikata sen häneltä pois siinä samassa. "Ja en halua leikata sitä. Minusta se on kaunis ja..."
Jirou piti tauton ja laski kätensä alas.
"Minä vähän pelkään saksia", hän myönsi kuin olisi paljastanut suurenkin salaisuuden.
Ren kohautti olkapäitään.
"Kai sen sitten kannattaa antaa olla noin."
Niin Ren kuin Jiroukaan ei halunnut keskustella asiasta sen enempää.
Pian muut palasivat takaisin lautakasoineen. Suurin osa laudoista oli noin metrin mittaisia, vaatimattomia pätkiä, mutta mukaan oli tarttunut myös muutama useamman metrin mittainen puunpala, joita Chet ja Damien kantoivat yhdessä.
"Nämä kaikki me saatiin", Kazuo ilmoitti ylpeänä ja laski kantamuksensa maahan. Muut tekivät samoin, ja heidän varaamalleen rantapenkereelle muodostui kummallinen eri kokoisista ja näköisistä laudoista koostuva pino.
"Ne antoi meille myös pitkiä nauloja!" Damien riemuitsi ja heilutteli rautanauloja sisältävää pakastepussia kuin metsästyssaalista.
"Tuli kauhea jano!" valitti Rui, joka yritti saada aikaan kevyttä, viilentävää tuulenvirettä heiluttelemalla kättään ilmassa. "Juotavaa!"
Kävi kuitenkin ilmi, ettei mukaan pakatuissa eväissä ollut läheskään tarpeeksi nestettä seitsemälle janoiselle pojalle.
"Mummi sanoi, ettei kannata raahata juotavaa mukana, kun se painaa niin paljon", Damien selitti surkeana. "Se sanoi, että pitäisi ostaa juotavaa automaatista."
Pojat katselivat ympärilleen, mutta puiden keskelle ei ollut eksynyt ainoatakaan juoma-automaattia, vaikka leikkipuiston vieressä sellainen seisoi.
"Joku voisi hakea juotavaa", keksi Raiden. "Muut voi sillä aikaa alkaa rakentamaan."
Kukaan ei halunnut menettää tilaisuutta kantaa korttaan kekoon ja todistaa jonkin upean ja ainutlaatuisen syntyä. Rui tuijotti tiiviisti pientä Jirouta ikään kuin olisi odottanut tämän suostuvan vapaaehtoiseksi.
"Joku heikko voisi", hän sanoi. "Ettei rakentaminen sen takia hidastu."
Jirou tiesi, kenestä vanhempi poika puhui, ja päätti olla muille mieliksi.
"Minä voin mennä", hän lupasi arasti. "Mutta tarvitsen vain rahaa."
Jiroun rahapussi, joka sisälsi myös Kazuon varat, kiersi kädestä käteen, kunnes jokainen oli lahjoittanut sinne ne vähät kolikkonsa, jotka sattui taskustaan löytämään. Niillä varoilla Jirou onnistuisi kyllä ostamaan aimo määrän juotavaa jostakin edullisesta juoma-automaatista.
"Ja ostakin juotavaa koko rahalla, etkä tuhlaa sitä mihinkään. Tai muuten!" Rui uhkasi ikään kuin arka Jirou olisi vaikuttanut kovinkin pitkäkyntiseltä ja epäluotettavalta. Jirou vakuutti, ettei ikimaailmassa uskaltaisi tehdä mitään vastoin muiden tahtoa, niin kuin ei varmaan olisi uskaltanutkaan. Hänet lähetettiin matkaan, jonka alkutaipaleen hän taittoi juosten osoittaakseen toisille, kuinka tosissaan oli.
Jiroun juomanhakumatka kesti hieman kauemmin, kuin sen ehkä olisi pitänyt, vaikka hän oli vikkelä poika. Hän taittoi koko matkan rouva Kawadan kauppaan, koska tiesi saavansa sieltä jääteetä halvemmalla kuin mistään lähellä sijaitsevasta automaatista, ja kävi sitten pikaisesti kotona ilmoittamassa äidilleen, että hän ja Kazuo olivat menneet leikkimään puistoon. Äiti ihmetteli punaposkista ja puuskuttavaa poikaansa, joka kantoi mukanaan kahdeksaa jääteepulloa, mutta ei sanonut mitään, vaan lähetti poikansa matkaan hymyillen. Jirou näytti harvoin niin eloisalta.
Kun Jirou viimein palasi takaisin, lautan rakentaminen oli jo hyvässä vauhdissa. Rui tosin vaikutti hieman närkästyneeltä häneen.
"Ei noin lyhyttä tyyppiä olisi kannattanut lähettää. Kauhean hidas!"
Jirou loukkaantui silminnähden, ja ensimmäistä kertaa Raiden rauhoitteli parasta ystäväänsä hilliten tämän kielenkäyttöä. Jirou yritti hymyillä hänelle ujosti, muttei saanut suupieliään kääntymään normaaliin virneeseen. Hymy näytti jäykältä ja väkinäiseltä, eikä Raiden edes huomannut sitä.
Päivän mittaan lautta valmistui. Se koostui kahdesta paksusta laudasta, joiden varaan oli hakattu riivi eri mittaisia lautoja. Kenellekään ei ollut sattunut mukaan vasaraa, joten naulat oltiin hakattu kiinni puuhun kivien avulla. Rakennelma ei ollut millään muotoa kaunis eikä vakaa, mutta se kellui veden pinnalla kun sen päällä ei istunut ketään, ja se oli poikajoukon suuri ylpeyden aihe. Jopa Rui näytti tyytyväiseltä.
"Tuo ei kyllä kestä kaikkia", Ren totesi järkevästi ja kokeili lauttaa jalallaan. Se vajosi hieman jo pojan jalan painosta. "Voi olla fiksumpaa jättää se tähän."
"Ei käy!" huudahti Chet, joka oli panostanut lautan rakentamiseen harvinaisen paljon. "Ihan sama mitä se vaatii, jonkun on mentävä tuonne!"
Ren puisteli päätään, mutta Rui ja Damien olivat samaa mieltä. Kazuokin näytti epäröivän, sillä lautan rakentaminen oli ollut hauskaa, ja olisi ollut ikävää, jos se olisi jäänyt käyttämättä.
"Entä jos laitetaan kaksi kevyttä tyyppiä menemään?" hän ehdotti. "Ei kannata mennä yksin, jos vaikka sattuu jotain, mutta kaksi tuo saattaisi vielä kantaa."
Ren ei näyttänyt tyytyväiseltä, muttei sanonut mitään, sillä kaksi oli parempi kuin seitsemän. Kazuon ehdotus sulki automaattisesti pois hänet, Ruin, Kazuon ja Chetin, joten se ei varsinaisesti edes ollut hänen ongelmansa.
"Minä voin mennä", ehdotti Raiden. Kaikki katsoivat häntä hieman epäuskoisena, ikään kuin hän olisi juuri ehdottanut jotain älytöntä. "Se on kaikkien järkevintä. Olen melkein vanhin, mutta silti näin lyhyt. Voin ottaa mukaan vaikka Damin."
Damien kavahti kauemmas ja näytti kaikkien yllätykseksi ehdottoman kielteiseltä.
"Ei käy! En osaa uida!" hän paljasti.
"Miksi sitten lähdit mukaan?" Ren kysyi. Damien kohautti olkapäitään ja näytti harvinaisen nöyrältä.
"Jos Damien ei lähde, niin minä menen", Rui uhosi.
"Ei käy! Olet pisin ja painavin!" ilmoitti Chet. "Tuo uppoaa varmaan jo siitä, jos istut sille yksin!"
"En minä niin painava ole! Ja voin mennä ilmankin Raidenia."
Kazuo rykäisi. Se sai hänet tuntemaan olonsa hyvin kypsäksi ja tärkeäksi.
"Entä Jirou?" hän ehdotti osoittaen veljeään. "Se osaa uida."
Kysyvät katseet kääntyivät joukon nuorimmaiseen, joka nyökkäsi heikosti. Rui ehti avata suunsa esittääkseen vastalauseensa, mutta Raiden ehti ensin.
"Okei. Menen Jiroun kanssa", hän ilmoitti saaden taas koko joukon hiljenemään, vaikka puhui normaalilla puheäänellä. Edes Jirou ei osannut änkyttää vastaan. "Me tuodaan teille tuliaisia", johtaja lupasi.
Päätettiin, että lauttaa ohjailtaisiin yhdellä pitkällä, kapealla laudanpätkällä, jonka arveltiin yltävän lammen pohjaan koko sen leveyden ajan. Lampi ei ollut syvä, Ren arveli sen syvyydeksi alle puolitoista metriä, joten hukkumisvaara ei ollut kovin suuri ja lauttaa olisi helppo ohjailla veden pohjasta käsin. Oli tärkeää, että Raiden hoitaisi lautan ohjailun, sillä
Jirou istutettiin kiikkerän rakennelman päälle ensin. Se vajosi hieman, mutta pysyi pinnalla. Kesti hetken, ennen kuin nuorin poika löysi sen päällä tasapainon, ja lautta lakkasi keikkumasta.
Kun Jirou istui lautan selässä tukevasti, mukaan astui Raiden. Hänen ja Jiroun yhdistetty paino upotti lauttaa jo huomattavasti enemmän, ja lautojen väistä pulppusi vettä. Molempien poikien housut kastuivat, kun rakennelma vajosi heidän painonsa alla muutaman sentin veden pinnan alapuolelle, mutta sää oli niin lämmin, että sitä tuskin huokasi. Jirou puristi tiukasti lautan reunoja, kun muut työnsivät sen vesille, ja Raiden ryhtyi työntämään heitä eteenpäin pitkällä kepillään.
Kun lautta oli useamman metrin päässä rannasta, ja kumpikin pojista näytti edelleen istuvan veden pinnan päälle, rannalle jääneet puhkesivat riemukkaisiin huudahduksiin.
Olosuhteisiin nähden matka pieneen saareen taittui hyvin. Lampi oli juuri niin matala, kuin Ren oli arvellutkin, eikä lautta uponnut enempää. Ei kestänyt kovin montaa minuuttia, kun se törmäsi karille, suunnilleen metrin päähän saaresta.
"Hyppää tässä pois", Raiden kehotti. "Ole varovainen, kun kivet on liukkaita. Jos et uskalla hypäät, niin kahlaa niitä pitkin."
Jirou kahlasi pidellen housunlahkeitaan ylhäällä. Hänen takanaan Raiden nousi seisomaan, ja hyppäsi helposti kuivalle rantakivelle pitkä keppi mukanaan.
Ikävä kyllä temppu ei ollut aivan loppuun asti mietitty, ja karille unohtunut, taakastaan vapautunut lautta kohosi veden pinnalle, ja lähti ajelehtimaan verkkaiseen tahtiin pois päin pienestä saaresta. Jirou ehti saarelle juuri sopivasti nähdäkseen, kuinka se lipui kauemmas heistä.
Raiden yritti tavoittaa sitä melana käyttämällään kepilllä, mutta märpä keppi luiskahti hänen otteestaan, ja molskahti veteen. Se jäi heidän ulottuvilleen rantaveteen, mutta työnsi lautan entistä kauemmas, opa kepin ulottumattomiin.
"Hitto", Raiden manasi. Jirou ei ollut varma, mutta hän kuvitteli nähneensä voitonriemuisen virneen pojan kasvoilla, ennen kuin huoli peitti ne. "Nyt me ollaan jumissa täällä."
Oliko Raiden tehnyt sen tahallaan? Jirou kurtisti kulmiaan.
"Voin uida sen takaisin", hän ehdotti varovaisesti, mutta Raiden torjui hänen tarjouksensa kädenheilautuksella.
"Ei. Tässä on mutapohja, ja uppoaisit tuonne. On parempi, ettei mitään pahaa pääse sattumaan tämän enempää. Odotetaan, että joku tulee auttamaan", hän sanoi kuulostaen järkevältä. Siinä tilanteessa kaivattiin aikuisten apua.
Myös vastarannalla oltiin huomattu heidän ahdinkonsa, ja Damien kohotti kätensä torveksi suunsa ympärille, jotta hänen äänensä kantaisi veden yli. Hän ei ollut varma, auttoiko se, mutta se sai hänet tuntemaan olonsa itsevarmemmaksi.
"O-let-te-ko kun-nos-sa?" hän huusi hitaasti ja huolellisesti tavaten.
"Joo!" Raiden vastasi. Jirou yritti tavoittaa veljensä katseen, mutta Kazuo oli liian kaukana.
"Me käy-dään ha-ke-mas-sa jo-ku!" Damien huusi. Sen jälkeen näytti siltä, kuin Rui olisi jakanut käskyn jokaiselle, ja pojat säntäsivät eri suuntiin. Kazuo loi yhden huolestuneen vilkaisun saaren vangiksi jääneeseen Jirouun, mutta totesi tämän olevan turvassa Raidenin kanssa.
"Nyt vain odotellaan. Ei hätää", Raiden sanoi ja nousi tarkastelemaan saarta. Se oli vielä pienempi kuin miltä se oli puistosta käsin näyttänyt, eikä siinä ollut paljoa tutkittavaa. Jirou ryömi kauemmas rantaviivasta, ja istui kuivalle, pyöreälle kivelle.
"Miksi ne kaikki lähti pois?" hän kysyi tuijottaen tiiviisti rantaa, joka näytti nyt tyhjältä. Raidenin mielestä se oli erinomaisen terävä kysymys.
"Koska Rui on idiootti", hän totesi. "Niiden olisi varmaan kannattanut jättää joku tuohon odottamaan meitä. Vaikka aika hyvin me ollaan tallessa täällä muutenkn, vai mitä?"
Hän yritti hymyillä rohkaisevasti nuoremmalle pojalle, joka näytti paljon huolestuneemmalta kuin 6-vuotiaalle oli sopivaa. Isoveljellisyyden puuska valtasi perheensä nuorimmaisen Raidenin, ja hän päätti kääntää pikku Jiroun ajatukset toisaalle.
"Miksi sinä näytät ihan tytöltä?" hän kysyä töksäytti. Yksinäinen ryppy Jiroun kapeiden kulmien alla syveni.
"Kaikki kysyy tuota."
"No kerro sitten miksi? Haluatko sinä näyttää tytöltä?"
"No en!"
Jirou kuulosti hieman ärtyneeltä, toisin kuin kertaakaan aiemmin sinä päivänä.
"Miksi sinulla sitten on pitkä tukka?" Raiden jatkoi häikäilemätöntä uteluaan.
"Koska tykkään tästä näin", nuorempi vastasi hämmästyttävän itsepäisesti. Se sai lempeän hymyn kohoamaan Raidenin huulille.
"Varmaan tyhmää, kun kaikki aina kysyy tätä samaa."
Jirou käänsi yllättyneen katseensa hymyilevään Raideniin, joka katsoi häntä takaisin kirkkain silmin. Hänen silmänsä olivat vielä ruskeammat kuin Jiroun.
"No on se välillä..." Jirou myönsi. Ryppy hänen kulmiensa välistä oli kadonnut ihmetyksen tieltä.
"Kuule Jirou", Raiden sanoi sitten hyvin aikuismaisesti, ja hyppäsi seisomaan samalle kivelle, jolla toinen istui. Hän laskeutui alas ja istuutui Jiroun viereen. "Muista että olet hyvä juuri tuollaisena kun olet. Älä välitä muiden mielipiteistä."
Hän kiersi kätensä nuoremman pojan ympärille, ja veti tämän kainaloonsa. Jirou joutui istumaan epämukavassa, vinossa asennossa, muttei valittanut tai vetäytynyt pois. Raiden katsoi hieman hämillään paljon puhuvaa punaa pojan poskilla, joka oli levinnyt niille yllättäen ilman mitään järkevää syytä. Se kiihotti hänen uteliaisuuttaan. Hän puristi poikaa kainalossaan hieman lujemmin, kunnes Jirou laski päänsä arasti hänen olkapäälleen. Silloin Raidenkin käänsi katseensa vastakkaiselle rannalle.
"Tykkäätkö sinä pojista?" hän kysyi suorasukaiseen tapaansa. Hän tunsi, kuinka Jirou hänen vierellään kohotti katseensa häneen, muttei kääntänyt omaansa pois horisontista.
"Joo kai?" Jirou vastasi epävarmana siitä, mitä Raiden kysymyksellään haki.
"Siis enemmän kuin tytöistä?" vanhempi poika tarkensi sekoittaen Jirouta entisestään.
"No... Tytöt on vähän outoja", Jirou myönsi, muttei selvästikään ymmärtänyt, mitä Raiden ajoi takaa.
"Tiedätkö kun tytöt ja pojat rakastuu toisiinsa?" Raiden selvensi vielä vähän. "Niin että ne menee joskus naimisiin, ja sellaista. Voiko kaksi poikaa sinun mielestä tehdä sellaista?"
Jirou mietti vastausta hetken. Hän ei osannut kuvitella, että hänen vanhempiensa tilalla olisi ollut kaksi isää, mutta hän ei nähnyt myöskään mitään syytä vastustaa ajatusta.
"Voi kai, jos ne haluaa", hän vastasi lopulta.
"Haluaisitko sinä mieluummin naimisiin tytön vai pojan kanssa?" Raiden uteli arvellen viimein puhuvansa kieltä, jota Jiroukin ymmärsi.
Nuorempi poika oli vaiti vielä kauemmin.
"En tiedä", hän vastasi lopulta. "Mitä väliä sillä on, meneekö tytön vai pojan kanssa naimisiin?"
Raiden virnisti.
"Ei mitään. Minä olen ihan samaa mieltä!"
Jirou vaikutti tyytyväiseltä vastattuaaan kysymykseen oikein.
"Minusta ihmisten pitäisi saada tehdä mitä ne haluaa. Mitä se muille kuuluu?" Raiden jatkoi oikaisten jalkansa suoriksi. "Jos ketään ei satu tai mitään sellaista."
Jirou yritti kovasti ymmärtää Raidenin ajatuksenkulkua, mutta arveli olevansa siihen vielä muutaman vuoden liian nuori. Hän ei keksinyt vanhemman pojan väitteeseen mitään lisättävää.
Aika kului, eikä muita näkynyt. Aluksi se oli ihan mukavaa, sillä aurinko lämmitti heitä sopivasti ja kuivasi heidän märät vaatteensa. He eivät puhuneet enää paljoakaan, mutta Jirou nojasi yhä Raidenin olkapäähän, ja Raiden piti kättään edelleen kiedottuna hänen olkapäidensä ympärille. Ennen pitkää minuuttien kuluttua Jiroun valtasi kuitenkin hyvin kiusallinen ongelma, joka ei suostunut odottamaan.
"Raiden?" hän melkein kuiskasi. "Minua pissattaa."
Raiden katsoi häntä hivenen hölmistyneenä.
"No pissaa vaikka lampeen. Ei minua haittaa."
Jirou vaikutti kiusaantuneelta, mutta ei antanut periksi.
"En minä pysty!" hän väitti.
"Kai sinä osaat pissata seisten?" Raiden kysyi epäluuloisesti ja käänsi katseensa punastelevaan poikaan.
"Osaan mutta... En minä voi pissata jos joku on vieressä!"
"Etkö sinä juuri sanonut, että sinua pissattaa!"
"Joo, mutta ei se onnistu jos sinä olet siinä!"
"Vaikka sinua pissattaa?"
"Niin!"
"No pissaa sitten kun onnistuu."
Jiroun ongelma ei selvästikään auennut Raidenille täysin, ja he istuivat taas hetken vaitonaisina. Raiden tunsi, kuinka Jirou kiemurteli aloillaan yrittäen löytää rakkoystävällistä asentoa.
"Noinko kovasti sinua pissattaa?" hän kysyi lopulta kyllästyttyään toisen pojan levottomuuteen.
"Joo. Mutta en minä voi..."
"Jos me päästään rannalle niin voit käyttää julkista vessaa, vai mitä?"
"Joo, mutta lautta..."
"Minä vien sinut sinne."
Oli Jiroun vuoro näyttää hölmistyneeltä. Koko hänen olemuksensa kysyi "miten?"
Raiden nousi ylös ja liukui kiveltä sulavasti veteen. Vesi oli mukavan viileää, melkein kylmää, mutta istuttuaan auringossa herra ties kuinka monta minuuttia Raiden oli kiitollinen vilvokkeesta. Hän potki hetken aloillaan etsien jaloillaan pohjaa, jonka ne lopulta tapasivat. Hänellä oli kengät jalassan, mutta niiden pohjienkin läpi hän tunsi, kuinka mutainen pohja upotti. Hän kykeni seisomaan jalat pohjassa, jos kurotti kaulaansa ja piteli päätään vedenpinnan yläpuolella.
"Hyppää selkään!" hän kehotti. Puhuminen ei ollut kovin helppoa, sillä hänen suunsa oli juuri veden rajan yläpuolella. Jirou näytti epäröivän.
"En minä..."
"Nopeasti nyt! Etkä sitten pissaa minun päälleni!"
Jirou, joka ei osannut väittää vastaan, liukui veteen samaa reittiä kuin Raiden häntä ennen. Hän kiipesi pojan reppuselkään yrittäen painaa tätä mahdollisimman vähän pinnan alle. Raiden hörppäsi vettä, mutta sylki sen saman tien ulos.
"Ja sitten mennään", vanhempi poika sanoi, vaikka ylimääräiset sanat saivat hänen suunsa täyttymään vedellä uudestaan.
Vedessä liikkuminen oli vaivalloista, etenkin kun sitä yletti korviin asti ja taakka, niinkin kevyt kuin Jirou, painoi Raidenia alaspäin. Siitä huolimatta hän asteli eteenpäin varmoin askelin kiitollisena siitä, ettei vesi ollut milliäkään sen korkeammalla. Jirou puristi käsivarsiaan hänen kaulansa ympäri niin tiukasti, että hän joutui höllentämään niiden otetta muutamaan otteeseen, ennen kuin nuorempi poika tajusi, että kuristaisi toisen ellei hellittäisi hieman.
Raidenin jalat tapasivat pohjaa yhtä varmemmin, ja kun mutavelli muuttui kivikoksi, matka taittui mukavammin. Ajoittain Raidenin pää oli kokonaan veden pinnan yläpuolella. Silloin hän sai vedettyä hyvin happea varastoon jatkaakseen matkaa entistä joutuisammin.
Suunnilleen puolessa välissä matkaa kivikko kuitenkin loppui yllättäen. Raiden, joka oli jo tottunut lujaan maahan jalkojensa alla, ei ollut tarpeeksi varovainen, ja ennen kuin hän huomasikaan, hän oli astunut kivenkoloon, joka tuntui antavan loputtomasti periksi alas päin, muttei lainkaan ylös silloin, kun Raiden yritti saada jalkansa takaisin. Kenkä oli auttamattomasti juuttunut.
"Jirou", Raiden sanoi nopeasti, kun kivenkoloon juuttunut jalka pakotti hänet pinnan alle siinä määrin, että puhuminen oli melkein mahdotonta. "Kenkäni juuttui. Ui hetki."
Luonnollisesti Jirou hätääntyi, mutta pääsi refleksinomaisesti irti jääden polkemaan hetkeksi paikoilleen pysyäkseen pinnalla. Hänen jalkansa eivät ylettäneet lähellekään pohjaa, mutta pinnalla pysyminen muutaman minuutin ajan ei tuottanut hänelle ongelmia. Raiden haukkasi keuhkonsa täyteen ilmaa ja sukelsi saadakseen joko kenkänsä tai ainakin jalkansa takaisin sen kiven hampaista, joka ne oli itselleen ominut.
Vesi oli niin sameaa, ettei Jirou nähnyt minne Raiden oli sukeltanut. Vain pinnalle pulpahtelevat kuplet kertoivat pojan olevan edelleen juuttuneena kiviseen ansaansa. Jirou polki paikallaan vimmatusti ja yritti laskea sekunteina, kuinka kauan Raiden oli ollut uppeluksissa. Kuinka kauan ihminen selvisi veden alla? Jirou yritti pidättää hengitystään laskeakseen sopivan ajan oman hapenottokykynsä perusteella, mutta pinnalla pysytteleminen vaati kaikki hänen voimansa. Hänen auttoi vain toivoa, ettei Raiden ollut hukkunut. Olisi kamalaa uida samassa vedessä, johon ystävä oli juuri kuollut. Jirou värisi.
Juuri kun hän oli luopumaisillaan toivosta, Raiden nousi takaisin pintaan.
"Sain jalkani irti!" hän ilmoitti voitonriemuisesti. "Menen vielä pelastamaan kenkäni. Sitä kiveä tarvitsee siirtää enää ihan vähän!"
"Minä en jaksa enää!" Jirou sanoi, mutta Raiden ehti kuulla tuskin lauseen ensimmäistä sanaakaan, ennen kuin oli painunut takaisin pinnan alle.
Jirou räpiköi entistä kiivaammin, mutta mitä enemmän hän vettä polki, sitä syvemmälle hän tunsi vajoavansa. Voimat loppuivat hänen raajoistaan, ja ennen kuin hän ehti tajuta, mitä tapahtui, hän oli vetäissyt keuhkoihinsa hapen sijaan vettä, ja painui pinnan alle.
Veden alla oli hiljaista, eikä Jirou kuullut edes omaa epätoivoista hapen haukkomistaan. Hän yritti nähdä, missä päin veden pinta oli, mutta kaikki näytti samalta, ruskealta massalta. Hän yritti koskettaa pohjaa, muttei löytänyt sitäkään. Vesi hänen ympärillään jatkui loputtomiin, eikä hän nähnyt vilahdustakaan valosta, pinnasta tai häntä kurkottavasta kädestä, joka yritti kiskoa hänet pinnalle, ennen kuin kaikki pimeni.
Raiden, joka kohotti voitonriemuisesti kenkänsä veden pinnan yläpuolelle kalpeni silmissä, kun Jirouta, joka hetki sitten oli polskinut pinnalla, ei näkynyt enää missään. Hän ei ollut hätätilanteessa lamaantuvaa tyyppiä, ja nuoresta iästään huolimatta etsi alleen tukevan kiven, ennen kuin ryhtyi hosumaan käsillään ympäriinsä löytääkseen kadoksiin uponneen pojan.
Siinä! Hänen sormensa sohaisivat jotakin, mitkä olivat luultavasti pojan pitkät hiuksen. Hän tarttui niihin kiinni, ja löysi niitä seuraamalla pojan pään, olkapäät, kainalot ja kädet. Hän yritti kiskoa nuorempaa pinnalle käsistä kiinni pitäen, mutta päätti lopulta ujuttaa kätensä pojan kainaloiden alle. Jiroun pää pulpahti pinnalle, mutta hän oli tajuton. Raiden katsoi kauhuissaan pojan vitivalkoisia kasvoja ja sinertäviä huulia. Hän ei tuntenut tämän hengittävän. Silloin hän oli varma, että piteli käsivarsillaan oikeaa ruumista.
Vaikka matkaa oli vielä jäljellä, Raiden taittoi sen nopeasti. Hänen muistkuvansa tapahtumista olivat hämärät, mutta hän onnistui raahaamaan kylmän ja tajuttoman pojan rannalle, ja käänsi tämän vaistomaisesti kyljelleen. Hän katseli avuttomana ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt.
Joskus, kun hänen isänsä oli ollut vähällä tukehtua ruokaan, hänen äitinsä oli hakannut isää selkään ja saanut isän kakomaan nielemänsä ruuan ulos. Parempien ensiaputaitojen puutteessa Raiden potkaisi kyljellään makavaa Jirouta selkään niin voimakkaasti kuin kykeni. Kun mitään ei tapahtunut, hän teki sen toistamiseen entistä epätoivoisemmin. Pojan veltto ruumis liikahti potkun voimasta, mutta pian tapahtui jotai muutakin.
Näytti siltä, kuin Jirou olisi kouristellut, ja viimein hänen suustaan valui ulos vesilasillisen verran vettä. Poika yski sitä kaueammin, mitä enemmän sai happea keuhkoihinsa. Raiden ei ollut varma, oksensiko tämä vai ei, sillä yökkäysten seurauksena suusta tuli vain vettä, ei ruuantähteitä.
Kun yskivän Jiroun nenä alkoi punoittaa, eivätkä huulet näyttäneet enää niin sinisiltä, Raiden huokaisi helpotuksesta. Jirou oli sittenkin elossa!
Hän syöksyi halaamaan yskivää poikaa, ja sai luultavasti osan Jiroun keuhkoihin eksyneestä vedestä päälleen, mutte välittänyt. Jirou tärisi ja yski, oli edelleen kylmä ja veltto, mutta ainakin hän oli elossa. Raiden ei ollut tunteellinen tyttö, joten hän tiki helpotuksesta vain vähän ja niin, ettei Jirou huomannut.
Kun Jirou viimein lakkasi yskimästä, hän näytti siltä, kuin olisi halunnut sanoa jotain, muttei saanut sanaa suustaan. Raiden päätti auttaa häntä siinä, ja sanoa ensimmäiset sanat.
"Vieläkö pissattaa?" hän kysyi hymyillen leveästi. Jirou katsoi häntä hämillään ja puisteli sitten päätään. Sekin ongelma oli korjaantunut ihan itsestään.
Hetken kuluttua saapui Kazuo äitinsä kanssa, ja siitä eteenpäin kaikki oli yhtä sekasortoa. Äiti soitti ambulanssin ja puhkesi sitten kyyneliin, jotka tyrehtyivät vasta kun paikalle saapuivat muut lapsen kuka kenenkin lähelle sattuneen aikuisen kanssa. Ilmeisesti avun saaminen oli vaikeaa, kun pienten poikien oletettiin pilailevan, eikä hengen hätää kuulunut olevan.
Kazuokin halasi Jirouta, vaikkakin hieman jäykästi, kun hänen äitinsä oli viimein päästänyt pojan otteestaan. Ensihoitajat saapuivat, kietoivat Jiroun lämpöpeittoihin, ja taputtivat Raidenia pääalelle rohkaisevasti hyvin suoritetusta hengenpelastamisesta. Joku sanoi, että hän ansaitisis mitalin. Raiden oli samaa mieltä.
Jirou kiidätettiin paareilla ambulanssiin seuranaan hysteerinen äiti ja huolestunut veli. Raiden ei nähnyt häntä enää koskaan sen jälkeen, mutta muisti pitkään, kuinka poika oli näyttänyt muodostavan huulillaan sanan "kiitos", ennen kuin ambulanssin ovet oltiin suljettu heidän perässään.
Kuin yhteisestä päätöksestä pojat päättivät jättää kertomatta rakentamastaan lautasta. Yleisen tarinan mukaan Raiden ja Jirou olivat lähteneet uimaretkelle omia aikojaan, ja jopa Raiden myötäili tätä versiota tapahtuneesta. Muut eivät halunneet joutua pulaan harkitsemattomuutensa takia, mikä oli hyvin ymmärrettävää. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö jokainen ollut oppinut pysyttelemaan kaukana lammesta ja laudanpätkistä.
Jirou, joka hytisi kauttaaltaan jopa lämpöpeittojen alla, tunsi olonsa kummallisella tavalla lämpimäksi. Se lämpö tuli hänen sisältään, eikä riittänyt lämmittämään kylmia raajoja, mutta silti se teki olon miellyttävämmäksi. Jirou ei tiennyt, mistä se tunne tuli. Vasta myöhemmällä iällä, kun muistot olivat haalistuneet ja kasvot kadonneet hänen mielestään, hän ymmärsi, että kyse oli saattanut olla pikaisesta ensirakkaudesta.
"Ja kuinkas vanha sinä olet?" kysyi naapuruston suosituinta lähikauppaa pitävä rouva Kawada. Kauppa oli tuskin kioskia suurempi, mutta siellä oli ilmastointi ja jäätelöä, jota sai suuren pallollisen vohvelin kera vain sataa jeniä vastaan. Se oli kaikki mitä kaksi nuorta poikaa saattoi kuumana kesäpäivänä kaivata.
"Seitsemän!" Kazuo ilmoitti reippaasti ja näytti tyytyväiseltä kokonaiseen kämmeneen ja vasemman käden peukaloon ja etusormeen, joita hän rouva Kawadalle esitteli. Hän hymyili niin leveästi, että puuttuva etuhammas näkyi. Kun se oli irronnut, hän ei ollut itkenyt yhtään.
"No saat siinä tapauksessa seitsemän karkkia", vastasi rouva Kawada ystävällisesti hymyillen. Kazuon ilme kirkastui, kun häntä kohti ojennettiin lasinen makeispurkki, jossa oli punaisia ja vihreitä, kovia karamellejä. Hän laski tarkkaan, että nosti niitä pöydälle seitsemän, ja että ne kaikki olivat vihreitä. Punaiset oli tarkoitettu tytöille, sen tiesivät kaikki.
"Entä kuinka vanha sinun siskosi on?" rouva Kawada kysyi ja käänsi katseensa Jirouhun, joka seisoi pöytätuulettimen edessä nauttien sen puhaltamasta viileästä ilmasta silmät ummessa, hienoinen hymy huulillaan. Ponihännältä karanneet, pitkät, mustat suortuvat tanssivat tuulen mukana, eikä poika näyttänyt kuuntelevan heitä.
Kazuon kasvot synkkenivät, mutta hän ei voinut olla vihainen tädille, joka oli juuri tarjonnut hänelle ilmaisia karkkeja, joita hän puristi nyt tahmeaksi mytyksi kädessään.
"Se on minun pikkuveli", hän korjasi vakavana. "Sen nimi on Jirou ja se on kuusi."
Rouva Kawada meni selvästi hämilleen, mutta huomattuaan, ettei pikku Jirou ollut pahastunut hänen erehdyksestään, ja että isovelikin oli valmis antamaan hänelle anteeksi, hän hymyili lempeästi.
"Anteeksi. Pitäisikö minun antaa sinun veljellesi kuusi karkkia?" hän kysyi Kazuolta. Kazuo näytti hyvin mietteliäältä, kunnes näytti tulevan eettisesti tyydyttävään ratkaisuun.
"Kyllä Jiroullekin pitää antaa seitsemän", hän ilmoitti. "Se on vaan reilua."
Rouva Kawada hymyili.
"Sinäpä olet jo iso ja viisas poika! Odotas hetki, niin laitan teille jäätelöä."
Rouva Kawada keskittyi asettelemaan valkoisia jäätelöpalloja nille tarkoitettujen vohvelitötteröiden päälle, ja Kazuo taputti veljeään olalle.
"Jirou! Saat ottaa seitsemän karkkia!", hän sanoi ja viittasi kohti lasipurkkia, jonka kioskintäti oli jättänyt ystävällisesti heidän ulottuvilleen. Jirou näytti huolestuneelta.
"Mutta äiti sanoi, että me saadaan ostaa vain jäätelöä... Meillä on vain 200 jeniä..." hän vastusteli vilkuillen kyljellään makaavaa purkkia epäluuloisesti.
"Ne on ilmaisia", Kazuo sähähti kyllästyneenä veljensä ainaiseen empimiseen. "Saat ottaa seitsemän, koska minä olen seitsemän vuotta!"
Jirou epäröi vielä hetken, ennen kuin kurottautui laskemaan nyrkkiinsä seitsemän karkkia. Kazuo laski hänen olkansa yli hänen puolestaan, jotta luku oli varmasti oikea. Jirou valitsi tasapuolisesti sekä punaisia että vihreitä karamelleja, mutta Kazuo ei kehdannut huomauttaa asiasta kioskitädin edessä, tämä kun oli ollut heille niin ystävällinen. Kyseinen rouva asetteli juuri viimeistä palloa vohvelitötterön päälle, ja ojensi sitten yhden jäätelön kummallekin pojalle.
"Kiitos", kailotti Kazuo, ja löi tiskillä olevalle lautaselle 200 jeniä pieninä kolikkoina, jotka heidän äitinsä oli kaivanut esiin rahapussistaan. "Ja kiitos karkeista!"
Hän tarttui veljeään kädestä, ja kiikutti tämän ulos kaupasta kumartaen hieman rouvalle, joka heilautti heille kättään lempeästi hymyillen.
Kun he olivat taas ulkona porottavan auringon alla keskellä kesän kuuminta helleaaltoa, Kazuo käännähti kasvotusten veljensä kanssa, joka seisahtui yllättyneenä.
"Näytä sinun karkkisi", hän komensi nuorempaa, joka puristi toisessa kädessään jäätelöään ja toisessa seitsemää valitsemaansa karkkia.
"Miksi?" kysyi Jirou epäluuloisesti. "Ne on minun!"
"Tarkistan yhden jutun."
"Jos viet ne, kerron äidille!"
Kazuo työnsi omat yhteen sulaneet karkkipallonsa taskuunsa, ja tarttui pikkuveljeään ranteesta. Veli avasi nyrkkinsä vastahakoisesti.
"Miksi sinä otit punaisia karkkeja?" Kazuo tivasi. Jirou jännitti olkapäänsä ja sulki silmänsä peläten veljensä rystysten napakkaa napautusta pääalelleen. Kun iskua ei kuulunut, hän raotti silmiään.
"Koska ne on parempia kuin vihreät?" pikkuveli mutisi arkaan, kysyvään sävyyn. "Vihreät on kirpeitä..."
"Vihreät on tarkoitettu pojille ja punaiset tytöille!" Kazuo selvensi turhautuneena ikään kuin olisi joutunut selittämään maailman päivänselvintä asiaa. "Ei sinun olisi kuulunut ottaa punaisia! Juuri tuon takia kaikki luulee sinua tytöksi."
Jirou painoi päänsä häpeissään joutuessaan isoveljensä torujen kohteeksi. Kazuo nuolaisi jäätelöään, ennen kuin se suli vohvelia pitkin maahan, ja huokaisi sitten.
"Ei niitä voi enää palauttaakaan. Anna minulle yksi punainen."
Jirou katsoi häntä ymmällään.
"Miksi?"
"No koska ne punaiset on parempia!"
"Mutta..."
"No vaihda edes!"
Kazuo kaivoi taskustaan yhteen sulaneet karkkinsa, ja repi mytystä erilleen yhden. Jiroun ei auttanut muu kuin totella, ja hän ojensi veljelleen yhden punaisen karkin vihreää samanlaista vastaan. Kazuo pisteli sen heti poskeensa ikään kuin olisi tehnyt suurenkin rikoksen ja yritti piilottaa todistusaineistoa. Hän ei kehdannut myöntää ääneen, että nuorempi poika oli ollut oikeassa. Punainen karkki oli paremman makuinen.
"Sinun karkissasi oli karvoja. Otitko sen taskustasi?" Jirou kysyi ja irvisti, mutta oli kuitenkin onnistunut nielaisemaan makeisen.
"Mitä vikaa? En minä niitä voi kädessäkään pitää! Ne sulaa!" Kazuo tuohtui loukkaantuneena siitä, että nuorempi kehtasi epäillä hänen vanhemman oikeuttaan tehdä mitä vain. Jirou näytti taas epäluuloiselta, mutta totesi isoveljensä puhuvan totta, ja laittoi kuusi karamellia housujensa taskuun eroteltuaan ne ensin toisistaan. Hänen sormenpäänsä jäivät tahmeiksi, ja hän yritti pyyhkiä ne housuihinsa, mikä oli vaikeaa jäätelö kädessä.
"Jirou! Sinun jäätelösi sulaa!" huudahti Kazuo ja kiirehti nostamaan veljensä jäätelön parempaan asentoon ennen kuin pallo uhkasi pudota maahan. Jirou ei näyttänyt tajuavan, millaiseen vaaraan oli ruokansa juuri asettanut, ja Kazuo nipisti häntä poskesta. Siihen jäi punainen jälki, jota Jirou hieraisi vapaan kätensä sormilla.
"Olet vielä ihan vauva!" Kazuo moitti. "Syö se jäätelö nyt, ennen kuin se oikeasti sulaa!"
Hänen oma jäätelönsä oli jo puoliksi syöty. Hän oli ylpeä kyvystään syödä tehokkaasti samalla, kun puuhasi kaikkea muuta. Jirou yritti matkia häntä ja hänen suuria haukkauksiaan, mutta onnistui vain sotkemaan naamansa jäätelöön.
"Mennään puistoon", Kazuo päätti ja kiskoi jäätelöönsä keskittynyttä pikkuveljeään eteenpäin t-paidan hihasta käsin. Jirou ei katsonut eteensä keskittyessään syömään, eikä näyttänyt myöskään kuulevan, mitä hänelle puhuttiin. Ainakaan hän ei valittanut, kun he eivät kääntyneet risteyksestä kotiaan kohti, vaan ylittivät tien päästäkseen sen toisella puolella sijaitsevaan leikkipuistoon.
"En jaksa syödä enempää", Jirou valitti, kun he alittivat puiston portin. Kazuo huokaisi raskaasti.
"Anna tänne se", hän komensi ja pisteli veljensä ylijäämät suuhunsa samalla tavalla kuin oli hetki sitten syönyt oman jäätelönsä. Jirou piteli toisella kädellään vatsaansa.
"Tuntuu kylmältä", hän valitti.
"Se johtuu siitä, että jäätelö on kylmää, pöllö. Söit liian nopeasti. Varokin, jos vatsaasi alkaa sattumaan."
"Mutta sinä käskit minun-!"
"Haluatko keinumaan? Voin antaa vauhtia."
"Okei."
Puisto oli tyhjillään, vaikka se oli yksi kaupungin viileimmistä paikoista. Sen keskellä oli keinotekoinen lampi, joka jäähdytti ympäristöään kesäisinkin, ja sen leikkikenttä oli suurten puiden varjostama. Kentällä oli vain hiekkalaatikko, neljä keinua ja ruosteinen liukumäki, mutta se oli silti paikallisten lasten suosiossa, sillä sitä ympäröivä suuri puisto oli täynnä erinomaisia piilopaikkoja ja kiipeilykelpoisia puita. Siihen aikaan kesästä edes linnut eivät jaksaneet laulaa ja puut hikoilivat auringon paahteessa, mutta nuorten poikien mielialaan helle ei vaikuttanut.
"Haluatko, että annan vauhtia?" vanhempi veli huolehti. Jirou puisteli päätään.
"Osaan itse."
Kazuo kurtisti kulmiaan ja katsoi arvostellen, kun Jirou potki itselleen vauhtia, ja näytti tyytyväiseltä rauhalliseen tahtiinsa. Kazuo päätti näyttää hänelle, kuinka oikeita vauhteja otettiin, ja siirteli painoaan edes takaisin, kunnes keinui kaksin verroin hurjemmin kuin pikkuveljensä. Jirou ei näyttänyt sen enempää loukkaantuvan kuin vaikuttuvankaan tästä taidonnäytteestä.
"Osaatko hypätä keinusta?" Kazuo kysyi, kun hiljaisuutta oli kestänyt liian kauan hänen makuunsa. Jirou puisteli taas vakavana päätään. "Haluatko että opetan?" Lisää pään puistelua. "Älä ole tuollainen nössö!"
Todistaakseen oman miehisyytensä Kazuo lisäsi vauhtiaan vielä hieman, ja päästi sitten keinusta irti ollessaan nurinkurisen kaarensa huipulla. Loikka oli pitkä, ja Kazuo laskeutui jaloilleen. Polviin sattui vähän, mutta siitä huolimatta hän hymyili urheasti veljelleen.
"Näitkö? Näin pitkälle!"
Jiroun kasvot, jotka heijastivat tunteita hyvin harvoin, osoittivat nyt jonkinlaisia ihailun merkkejä. Kazuo veti kenkänsä kärjellä viivan maahan siihen kohtaa, mihin oli hypännyt, ja liioitteli vain vähän.
"No? Haluatko kokeilla?" hän kysyi pikkuveljeltään taas ja röyhisti rintaansa tietäen vastauksen jo valmiiksi. "Ei sinun tarvitse noin pitkälle hypätä, kannattaa aloittaa pienemmistä vaudeista. Sitten kun olet yhtä hyvä kuin minä voit-!"
"Joku tulee?"
"Mitä?"
"Tuolta tulee jotkut. Mennään pois."
Kazuo käänsi katseensa Jiroun osoittamaan suuntaan ja huomasi puistoon ilmaantuneen poikajoukon. Joukon nuorin näytti suunnilleen hänen ikäiseltään, vanhin muutamaa vuotta vanhemmalta. He vaikuttivat vähän pelottavilta, mutta Kazuo ei antanut pelkonsa näkyä. Viiden hengen lauma tuijotti heitä etäältä samaan tapaan, kuin he tuijottivat heitä, ja ujo Jirou muuttui silminnähden levottomaksi. Hän ei halunnut joutua tekemisiin vanhempien, vieraiden poikien kanssa.
Pian joukon pisin poika, joka oli ainakin yhdeksän vanha, erkaantui muista ja lähti astelemaan heidän luokseen. Muutaman metrin etäisyydelle päästyään hän risti käsivartensa rinnalleen, ja otti tanakan asennon.
"Tämä on meidän aluetta", vanhin poika sanoi. "Menkää pois."
Jirou ei laittanut vastaan, vaan nousi ylös, mutta joutui oman veljensä pysäyttämäksi. Kazuo tarttui häntä paidan selkäymyksestä, ja kohotti leukaansa uhmakkaasti kohdatakseen pitkän pojan kasvokkain.
"Tämä on kaikkien aluetta. Kyllä täällä saa olla", Kazuo vastasi uhmakkaasti ja päätti pienessä, itsepäisessä pääkopassaan, ettei suostuisi liikkumaan minnekään.
"Tuollaiset räkänokat voi painua vittuun", kovisteli pitkä poika. Jirou hätkähti voimasanojen käyttöä, mutta Kazuo ei antanut edes kiroilun hämätä itseään.
"Me oltiin täällä ensin!"
Lyhyen kiistan aikana muut neljä poikaa olivat tulleet lähemmäs, ja asettuivat nyt pitkän pojan ympärille seisomaan. Nuorempi, lyhyt, mutta jäntevän näköinen poika asettui pitkän pojan viereen. Hänellä oli lainehtiva, korpinmusta tukka, kirkkaat silmät ja selvästi jonkinlaista auktoritääristä vaikutusvaltaa poikajoukossa. Kazuon mielestä hänessä oli jotakin pahasti vialla, mutta Jirou tuijotti häntä kuin lumottuna.
"Rui, nuo on pienempiä", joukon johtaja sanoi pitkälle pojalle. "Ei ne mitään häiritse. Kyllä ne antaa keinut meille, vai mitä?"
Kazuo ei sanonut mitään, ja Jirou yritti näyttää niin pieneltä kuin mahdollista toivoen katoavansa paikalta.
"Niin Rui, tuo tyttö on pienempi kuin minä!" ilmoitti ärsyttävän oloinen, pienikokoinen poika, joka näytti suunnilleen Kazuon ikäiseltä. Hänellä oli lyhyt tukka ja niin suuret, harmaat silmät, ettei hän voinut olla puhdasverinen japanilainen. Hän roikkui noin vuotta vanhemman, vakavan oloisen ja laihan pojan käsivarressa, mikä ei näyttänyt miellyttävän toista poikaa lainkaan. Tummasilmäisen, kivikasvoisen pojan vieressä seisoi suunnilleen hänen ikäisensä, eloisampi tapaus, jolla oli ruskea, mallistaan ulos kasvanut tukka ja lempeä katse. He seisoivat joukkoa johtavan, lyhyen pojan ja tämän Ruiksi kutsutun kätyrin takana ikään kuin selustan turvaten.
"Haluatteko te leikkiä meidän kanssa", kysyi poika, jonka käsivarressa pienikokoisin, harmaasilmäinen poika roikkui kuin apina saaden vanhemman pojan painopisteen järkkymään. Hänen äänensä oli tasainen ja rauhallinen, melkein pitkästynyt, ja hän katsoi vuoroin Jirouta ja vuoroin hyvin hiljaiseksi muuttunutta Kazuota kuin tilannetta arvioiden.
"Ren!" sanoi ruskeatukkainen poika pientä apinaa kädestään irti ravistelevalle. "Me sovittiin, että tehdään se tällä porukalla!"
Ren kohautti olkiaan ja pääsi viimein eroon käsivarressaan roikkuneesta riiviöstä, joka takertui seuraavaksi ruskeatukkaisen pojan jalkaan silkasta ärsyttämisen ilosta. Lempeän oloinen poika ei näyttänyt välittävän.
"Se on nopeammin tehty, jos meitä on enemmän", Ren totesi, mutta katsoi muualle ja näytti jättävän päätöksenteon muille.
"Minua ei haittaa, jos nuo tulee", ilmoitti maassa istuva riiviö, joka avasi parhaillaan ruskeatukkaisen pojan kengännnauhoja. Katseet kääntyivät kohti Ruita. Poika näytti käyvän sisäistä taistelua.
"No entä tuo sitten?" hän sanoi viimein ja nyökäytti päällään kohti pelokkaan näköistä Jirouta. "Tuo toinen ehkä menee, mutta tytöt on vain tiellä!"
Silloin Kazuo sai puhekykynsä takaisin.
"Jirou on poika, vaikka sillä onkin pitkä tukka!" Kazuo puolusti veljeään, jonka sukupuolesta oltiin erehdytty jo toistamiseen saman päivän aikana. "Ja jos se on kovaa työtä, niin minä voin tehdä Jirounkin työt!" Hän tunsi olonsa suureksi ja vahvaksi seisten sillä lailla Jiroun suojana. Jos hän olisi katsonut taakseen, hän olisi saattanut huomata, että hänen takanaan keinussa istuva pikkuveli näytti hieman vaivaantuneelta.
"Ei tuo voi olla poika!" huudahti ruskeatukkainen, lempeäsilmäinen poika, jonka kengännauhat harmaasilmäinen poika oli jättänyt rauhaan seuratakseen tilannetta ovelin, valppain silmin. "Se on ihan tytön näköinen!"
Nolostunut Jirou katsoi muualle hämillään, vaikkei hän kuullutkaan vastaavaa mielipidettä ensimmäistä kertaa.
"Anna olla", vakava Ren kivahti suu auki toljottavalle ystävälleen. "Kyllä se on poika."
Joukkoa johtava, kiharapäinen poika oli astunut hieman sivuun ja katseli keinussa istuvaa Jirouta pää mietteliäästi kallellaan.
"Kyllä se on poika", hän ilmoitti rauhallisesti. Kukaan ei mukissut vastaan. "Ja kyllä nuo voi tulla meidän kanssa. Se on parempi, jos meitä on enemmän."
Kazuo, joka oli ollut harvinaisen vaitelias, näytti ylpeältä tultuaan hyväksytyksi niin valikoivaan joukkoon. Ruiksi nimetty poika näytti edelleen epäröivän, mutta ei vastustanut joukon johtajan tahtoa.
"Okei. Minä olen Rui", Rui esitteli. "Tämä on Raiden", hän sanoi ja viittoi kiharapäisen pojan suuntaan. "Tuo on Damien, tuo Ren ja tuo Chet", hän esitteli osoittaen vuoroin harmaasilmäistä riiviötä, vakavaa, jäykkää Reniä ja ruskeatukkaista poikaa, joka näytti olevan edelleen hämillään Jiroun sukupuolesta. "Tuon nimi on vissiin Jirou, mutta entä sinun?" Rui kysyi sitten Kazuolta ristien kätensä taas puuskaan.
"Kazuo", Kazuo vastasi asiallisesti, ja mittaili Ruita katseellaan yhtä äkäisesti kuin Rui häntä. "Mitä me siis tehdään?" hän kysyi viimein katsoen vuoroin jokaista, vielä hetki sitten vierasta poikaa.
"Me rakennetaan lautta", höläytti Chet ylpeänä. "Me mennään katsomaan, mitä tuolla on!"
Hän huitoi kädellään kohti puiston lampea, jonka keskellä oli pieni, kivikkoinen saari, jolla kasvoi vain muutama puu.
"Lautta?" Kazuo toisti ja nyökytteli päätään hyväksyvästi ikään kuin joku olisi kysynyt hänen mielipidettään. "Millä se rakennetaan?"
"Meillä on narua ja nauloja ja vasara", selitti Damien ja tökkäsi sormellaan selkäreppua Ruin selässä. "Ja täältä läheltä purettiin juuri joku varasto tai joku, ja me kysyttiin lupa, että saadaan hakea lautoja sieltä! Sitten vain laitetaan ne yhteen ja lähdetään purjehtimaan!"
"Ei me voida purjehtia ilman purjetta", huomautti Ren viileästi.
"Mutta me hankitaan purje!" Damien ilmoitti ilkikurisesti virnistellen. "Me tehdään se Renin selän nahasta! Revitään se irti ja pujotetaan oksaan!" Hän lämäytti Renia selkään niin kovaa, että kuului läiskähdys, ja ansaitsi siitä hyvästä hyvin äkäisen katseen Renilta. Mulkaisu näytti rauhoittavan häntä vähän. Jirou värähti hieman kuullessaan puheet ihon irti kuorimisesta.
"Mennään tuonne ja tehdään työnjako", ilmoitti Rui, joka koki oikeudekseen esittää määräyksiä Raidenin parhaana ystävänä ja oikeana kätenä. Varsinainen johtaja, joka ei ollut toistaiseksi osoittanut vielä minkäänlaista johtajuutta, mutta onnistui silti vakuuttamaan kaikki karismallaan, seisoi vain sivussa hymyillen viehättävää hymyään, kädet rennosti shortiensa taskuissa.
Seitsenpäinen joukko lähti kulkemaan Ruin osoittamaan suuntaan satunnaisena muodostelmana, joka muistutti lähinnä laiskasti löntystävää lammaslaumaa keskellään Kazuo, joka tunsi olevansa uusien ystäviensä keskellä kuin kotonaa, ja oikealla puolellaan Jirou, joka toivoi olevansa mieluummin kotona kuin uusien ystäviensä keskellä.
He astelivat syvemmälle puistoon, kunnes leikkikenttä katosi puiden taakse eikä koirien ulkoiluttajia tai muutakaan elämää näkynyt missään. He poikkesivat sorapolulta sopivassa paikassa, jossa lampea ja tietä erotti tiivis penskaikko, ja leiriytyivät penskaan taakse. Lautan rakentaminen oli operaatio, joka oli pidettävä salassa, sillä kenelläkään heistä ei ollut varsinaisesti lupaa puuhastella veden äärellä ilman aikuisten valvovaa silmää, saatika rakentaa ylijäämälaudoista epävakaata kyhäelmää, jonka olisi tarkoitus pysyä pinnalla seitsemän poikaa päällään.
Työnjako oli seuraava. Rui valitsi seurakseen neljä vahvinta poikaa, ja jätti kaksi vartioimaan tarvikereppua sekä olkalaukkua, jossa oli evästä heille kaikille. Monille tuli yllätyksenä, että Rui valitsi rinnalleen Kazuon heti Raidenin jälkeen, ja sitten Chetin. Jirou oli ilmeisesti automaattisesti poissa laskuista, mutta hän jäi pohtimaan ratkaisua Damienin ja Renin välillä. Jirou toivoi, ettei joutuisi jäämään kahden levottomaksi ja röyhkeäksi osoittautuneen Damienin kanssa. Tunne oli molemminpuoleinen, tai sitten Damienilla oli yllättävä kyky vaistota kiusaantuneisuus ympärillään. Ensimmäinen vahtoehto vaikutti todennäköisemmältä.
"Täällä on kuitenkin ihan tylsää", Damien marisi. "Haluan teidän mukaan! Olen vahvempí kuin Ren!"
Rui vilkaisi vielä kerran Renia, jolle kaikki vaihtoehdot näyttivät olevan samantekeviä. Lopulta hänen kävi sääliksi sekä Renia, joka joutui kestämään Damienia päivästä toiseen, että Jirouta, joka ei ollut tottunut rasavillin nuorimmaisen seuraan, ja päätti ottaa tämän mukaansa.
"No tule sinä sitten", hän lupasi. Damienin ilme kirkastui entisestään, ja hän loikko Raidenin luokse ihaillen selvästi vanhempaa poikaa. "Odottakaa te tytöt täällä", Rui jatkoi ylimielisesti, ja meni menojaan neljä omasta mielestään vahvinta mukanaan. Mainittu rakennustyömaa sijaitsi suunnilleen puolen kilometrin päässä puistosta, joten Jirou ja Ren jäivät kaksin hyväksi toviksi. He istuivat pitkää aloillaan, ja Jirou tunsi olonsa hieman levottomaksi vieraassa seurassa. Oli vaikea sanoa, oliko hiljaisuus painostava, vai oliko Ren yhtä ujo kuin hänkin.
"Sori. Nuo on aika idiootteja", Ren sanoi sitten, ja viskasi irtonaisen risun rantaveteen. Jirou katsoi häntä yllättyneenä. "Chet on vähän niin kuin minun paras kaveri, mutta se on välillä tosi tyhmä. Damien on vain ärsyttävä."
Jirou nyökkäsi myötäilläkseen toisen puhetta. Kun Ren ei enää jatkanut, hän rohkaistui esittämään kysymyksen.
"Onko Damien sínun veljesi?"'
Ren näytti yllättyneeltä.
"Ei."
"Ai... Anteeksi..." Jirou mutisi hämillään. Hän ei tiennyt, mikä oli saanut hänet luulemaan niin.
"Mutta se hengaa kyllä aika paljon minun kanssa. Sillä ei ole äitiä tai isää, ja se asuu mummillaan. Niiden mummi on meidän äidin kaveri, niin Damien on usein meillä, kun sen mummi ei jaksa", Ren selitti. "On minulla pikkuvelikin, mutta se on ihan sylivauva."
Jirou nyökäytti päätään vakavana, muttei keksinyt mitään sanottavaa.
"Onko Kazuo sinun isoveljesi?" Ren kysyi sitten. Jirou nyökkäsi. "Ette ole kovin samannäköiset." Jirou nyökkäsi taas. "Onko teillä samat vanhemmat?"
"On", Jirou vastasi. "En tiedä miksi näytän tältä." Hän kuulosti hieman katkerammalta, kuin 6-vuotiaan olisi pitänyt.
"Oletko oikeasti poika", Ren kysyi niin hienotunteisesti kuin osasi."
"Olen."
"Niin ajattelinkin. Meidän luokalla on vaan yksi tyttö, joka haluaa, että sitä sanotaan pojaksi. Opettajat ei tykkää yhtään, mutta sinä et taida olla sellainen."
"En", Jirou sanoi varmasti. Hän inhosi koko puheenaihetta, ja Ren näytti vaistoavan sen.
"On varmaan ärsyttävää, kun kaikki kyselee eikä kukaan tiedä", Ren sanoi ja sai Jiroulta vastaukseksi tavallista pontevamman nyökäytyksen. Hän piti Jirousta. Hän ei tiennyt miksi, mutta jokin pienessä pojassa herätti sekä hänen suojeluvaistonsa, että kiihotti uteliaisuuttaan. Ihmisillä, jotka olivat tavalla tai toisella ulkomuotonsa uhreja, oli usein paljon annettavaa. Sen Ren tiesi jo 8-vuotiaana.
"Minä... Minä haluaisin näyttää Kazuolta", Jirou mutisi. "Kukaan ei ole koskaan luullut häntä tytöksi. En haluaisi olla tällainen..."
Ren katsoi häntä myötätuntoisena.
"Ei sinusta ihan Kazuon näköistä saa, mutta jotain voi aina tehdä. Ehkä sinun kannattaisi leikata tukkasi", Ren ehdotti saaden Jiroussa aikaan yllättävän jyrkän reaktion.
"Minä pidän tästä näin", nuorempi poika puolustautui ja suojasi tukkansa käsillään ikään kuin Ren olisi aikonut leikata sen häneltä pois siinä samassa. "Ja en halua leikata sitä. Minusta se on kaunis ja..."
Jirou piti tauton ja laski kätensä alas.
"Minä vähän pelkään saksia", hän myönsi kuin olisi paljastanut suurenkin salaisuuden.
Ren kohautti olkapäitään.
"Kai sen sitten kannattaa antaa olla noin."
Niin Ren kuin Jiroukaan ei halunnut keskustella asiasta sen enempää.
Pian muut palasivat takaisin lautakasoineen. Suurin osa laudoista oli noin metrin mittaisia, vaatimattomia pätkiä, mutta mukaan oli tarttunut myös muutama useamman metrin mittainen puunpala, joita Chet ja Damien kantoivat yhdessä.
"Nämä kaikki me saatiin", Kazuo ilmoitti ylpeänä ja laski kantamuksensa maahan. Muut tekivät samoin, ja heidän varaamalleen rantapenkereelle muodostui kummallinen eri kokoisista ja näköisistä laudoista koostuva pino.
"Ne antoi meille myös pitkiä nauloja!" Damien riemuitsi ja heilutteli rautanauloja sisältävää pakastepussia kuin metsästyssaalista.
"Tuli kauhea jano!" valitti Rui, joka yritti saada aikaan kevyttä, viilentävää tuulenvirettä heiluttelemalla kättään ilmassa. "Juotavaa!"
Kävi kuitenkin ilmi, ettei mukaan pakatuissa eväissä ollut läheskään tarpeeksi nestettä seitsemälle janoiselle pojalle.
"Mummi sanoi, ettei kannata raahata juotavaa mukana, kun se painaa niin paljon", Damien selitti surkeana. "Se sanoi, että pitäisi ostaa juotavaa automaatista."
Pojat katselivat ympärilleen, mutta puiden keskelle ei ollut eksynyt ainoatakaan juoma-automaattia, vaikka leikkipuiston vieressä sellainen seisoi.
"Joku voisi hakea juotavaa", keksi Raiden. "Muut voi sillä aikaa alkaa rakentamaan."
Kukaan ei halunnut menettää tilaisuutta kantaa korttaan kekoon ja todistaa jonkin upean ja ainutlaatuisen syntyä. Rui tuijotti tiiviisti pientä Jirouta ikään kuin olisi odottanut tämän suostuvan vapaaehtoiseksi.
"Joku heikko voisi", hän sanoi. "Ettei rakentaminen sen takia hidastu."
Jirou tiesi, kenestä vanhempi poika puhui, ja päätti olla muille mieliksi.
"Minä voin mennä", hän lupasi arasti. "Mutta tarvitsen vain rahaa."
Jiroun rahapussi, joka sisälsi myös Kazuon varat, kiersi kädestä käteen, kunnes jokainen oli lahjoittanut sinne ne vähät kolikkonsa, jotka sattui taskustaan löytämään. Niillä varoilla Jirou onnistuisi kyllä ostamaan aimo määrän juotavaa jostakin edullisesta juoma-automaatista.
"Ja ostakin juotavaa koko rahalla, etkä tuhlaa sitä mihinkään. Tai muuten!" Rui uhkasi ikään kuin arka Jirou olisi vaikuttanut kovinkin pitkäkyntiseltä ja epäluotettavalta. Jirou vakuutti, ettei ikimaailmassa uskaltaisi tehdä mitään vastoin muiden tahtoa, niin kuin ei varmaan olisi uskaltanutkaan. Hänet lähetettiin matkaan, jonka alkutaipaleen hän taittoi juosten osoittaakseen toisille, kuinka tosissaan oli.
Jiroun juomanhakumatka kesti hieman kauemmin, kuin sen ehkä olisi pitänyt, vaikka hän oli vikkelä poika. Hän taittoi koko matkan rouva Kawadan kauppaan, koska tiesi saavansa sieltä jääteetä halvemmalla kuin mistään lähellä sijaitsevasta automaatista, ja kävi sitten pikaisesti kotona ilmoittamassa äidilleen, että hän ja Kazuo olivat menneet leikkimään puistoon. Äiti ihmetteli punaposkista ja puuskuttavaa poikaansa, joka kantoi mukanaan kahdeksaa jääteepulloa, mutta ei sanonut mitään, vaan lähetti poikansa matkaan hymyillen. Jirou näytti harvoin niin eloisalta.
Kun Jirou viimein palasi takaisin, lautan rakentaminen oli jo hyvässä vauhdissa. Rui tosin vaikutti hieman närkästyneeltä häneen.
"Ei noin lyhyttä tyyppiä olisi kannattanut lähettää. Kauhean hidas!"
Jirou loukkaantui silminnähden, ja ensimmäistä kertaa Raiden rauhoitteli parasta ystäväänsä hilliten tämän kielenkäyttöä. Jirou yritti hymyillä hänelle ujosti, muttei saanut suupieliään kääntymään normaaliin virneeseen. Hymy näytti jäykältä ja väkinäiseltä, eikä Raiden edes huomannut sitä.
Päivän mittaan lautta valmistui. Se koostui kahdesta paksusta laudasta, joiden varaan oli hakattu riivi eri mittaisia lautoja. Kenellekään ei ollut sattunut mukaan vasaraa, joten naulat oltiin hakattu kiinni puuhun kivien avulla. Rakennelma ei ollut millään muotoa kaunis eikä vakaa, mutta se kellui veden pinnalla kun sen päällä ei istunut ketään, ja se oli poikajoukon suuri ylpeyden aihe. Jopa Rui näytti tyytyväiseltä.
"Tuo ei kyllä kestä kaikkia", Ren totesi järkevästi ja kokeili lauttaa jalallaan. Se vajosi hieman jo pojan jalan painosta. "Voi olla fiksumpaa jättää se tähän."
"Ei käy!" huudahti Chet, joka oli panostanut lautan rakentamiseen harvinaisen paljon. "Ihan sama mitä se vaatii, jonkun on mentävä tuonne!"
Ren puisteli päätään, mutta Rui ja Damien olivat samaa mieltä. Kazuokin näytti epäröivän, sillä lautan rakentaminen oli ollut hauskaa, ja olisi ollut ikävää, jos se olisi jäänyt käyttämättä.
"Entä jos laitetaan kaksi kevyttä tyyppiä menemään?" hän ehdotti. "Ei kannata mennä yksin, jos vaikka sattuu jotain, mutta kaksi tuo saattaisi vielä kantaa."
Ren ei näyttänyt tyytyväiseltä, muttei sanonut mitään, sillä kaksi oli parempi kuin seitsemän. Kazuon ehdotus sulki automaattisesti pois hänet, Ruin, Kazuon ja Chetin, joten se ei varsinaisesti edes ollut hänen ongelmansa.
"Minä voin mennä", ehdotti Raiden. Kaikki katsoivat häntä hieman epäuskoisena, ikään kuin hän olisi juuri ehdottanut jotain älytöntä. "Se on kaikkien järkevintä. Olen melkein vanhin, mutta silti näin lyhyt. Voin ottaa mukaan vaikka Damin."
Damien kavahti kauemmas ja näytti kaikkien yllätykseksi ehdottoman kielteiseltä.
"Ei käy! En osaa uida!" hän paljasti.
"Miksi sitten lähdit mukaan?" Ren kysyi. Damien kohautti olkapäitään ja näytti harvinaisen nöyrältä.
"Jos Damien ei lähde, niin minä menen", Rui uhosi.
"Ei käy! Olet pisin ja painavin!" ilmoitti Chet. "Tuo uppoaa varmaan jo siitä, jos istut sille yksin!"
"En minä niin painava ole! Ja voin mennä ilmankin Raidenia."
Kazuo rykäisi. Se sai hänet tuntemaan olonsa hyvin kypsäksi ja tärkeäksi.
"Entä Jirou?" hän ehdotti osoittaen veljeään. "Se osaa uida."
Kysyvät katseet kääntyivät joukon nuorimmaiseen, joka nyökkäsi heikosti. Rui ehti avata suunsa esittääkseen vastalauseensa, mutta Raiden ehti ensin.
"Okei. Menen Jiroun kanssa", hän ilmoitti saaden taas koko joukon hiljenemään, vaikka puhui normaalilla puheäänellä. Edes Jirou ei osannut änkyttää vastaan. "Me tuodaan teille tuliaisia", johtaja lupasi.
Päätettiin, että lauttaa ohjailtaisiin yhdellä pitkällä, kapealla laudanpätkällä, jonka arveltiin yltävän lammen pohjaan koko sen leveyden ajan. Lampi ei ollut syvä, Ren arveli sen syvyydeksi alle puolitoista metriä, joten hukkumisvaara ei ollut kovin suuri ja lauttaa olisi helppo ohjailla veden pohjasta käsin. Oli tärkeää, että Raiden hoitaisi lautan ohjailun, sillä
Jirou istutettiin kiikkerän rakennelman päälle ensin. Se vajosi hieman, mutta pysyi pinnalla. Kesti hetken, ennen kuin nuorin poika löysi sen päällä tasapainon, ja lautta lakkasi keikkumasta.
Kun Jirou istui lautan selässä tukevasti, mukaan astui Raiden. Hänen ja Jiroun yhdistetty paino upotti lauttaa jo huomattavasti enemmän, ja lautojen väistä pulppusi vettä. Molempien poikien housut kastuivat, kun rakennelma vajosi heidän painonsa alla muutaman sentin veden pinnan alapuolelle, mutta sää oli niin lämmin, että sitä tuskin huokasi. Jirou puristi tiukasti lautan reunoja, kun muut työnsivät sen vesille, ja Raiden ryhtyi työntämään heitä eteenpäin pitkällä kepillään.
Kun lautta oli useamman metrin päässä rannasta, ja kumpikin pojista näytti edelleen istuvan veden pinnan päälle, rannalle jääneet puhkesivat riemukkaisiin huudahduksiin.
Olosuhteisiin nähden matka pieneen saareen taittui hyvin. Lampi oli juuri niin matala, kuin Ren oli arvellutkin, eikä lautta uponnut enempää. Ei kestänyt kovin montaa minuuttia, kun se törmäsi karille, suunnilleen metrin päähän saaresta.
"Hyppää tässä pois", Raiden kehotti. "Ole varovainen, kun kivet on liukkaita. Jos et uskalla hypäät, niin kahlaa niitä pitkin."
Jirou kahlasi pidellen housunlahkeitaan ylhäällä. Hänen takanaan Raiden nousi seisomaan, ja hyppäsi helposti kuivalle rantakivelle pitkä keppi mukanaan.
Ikävä kyllä temppu ei ollut aivan loppuun asti mietitty, ja karille unohtunut, taakastaan vapautunut lautta kohosi veden pinnalle, ja lähti ajelehtimaan verkkaiseen tahtiin pois päin pienestä saaresta. Jirou ehti saarelle juuri sopivasti nähdäkseen, kuinka se lipui kauemmas heistä.
Raiden yritti tavoittaa sitä melana käyttämällään kepilllä, mutta märpä keppi luiskahti hänen otteestaan, ja molskahti veteen. Se jäi heidän ulottuvilleen rantaveteen, mutta työnsi lautan entistä kauemmas, opa kepin ulottumattomiin.
"Hitto", Raiden manasi. Jirou ei ollut varma, mutta hän kuvitteli nähneensä voitonriemuisen virneen pojan kasvoilla, ennen kuin huoli peitti ne. "Nyt me ollaan jumissa täällä."
Oliko Raiden tehnyt sen tahallaan? Jirou kurtisti kulmiaan.
"Voin uida sen takaisin", hän ehdotti varovaisesti, mutta Raiden torjui hänen tarjouksensa kädenheilautuksella.
"Ei. Tässä on mutapohja, ja uppoaisit tuonne. On parempi, ettei mitään pahaa pääse sattumaan tämän enempää. Odotetaan, että joku tulee auttamaan", hän sanoi kuulostaen järkevältä. Siinä tilanteessa kaivattiin aikuisten apua.
Myös vastarannalla oltiin huomattu heidän ahdinkonsa, ja Damien kohotti kätensä torveksi suunsa ympärille, jotta hänen äänensä kantaisi veden yli. Hän ei ollut varma, auttoiko se, mutta se sai hänet tuntemaan olonsa itsevarmemmaksi.
"O-let-te-ko kun-nos-sa?" hän huusi hitaasti ja huolellisesti tavaten.
"Joo!" Raiden vastasi. Jirou yritti tavoittaa veljensä katseen, mutta Kazuo oli liian kaukana.
"Me käy-dään ha-ke-mas-sa jo-ku!" Damien huusi. Sen jälkeen näytti siltä, kuin Rui olisi jakanut käskyn jokaiselle, ja pojat säntäsivät eri suuntiin. Kazuo loi yhden huolestuneen vilkaisun saaren vangiksi jääneeseen Jirouun, mutta totesi tämän olevan turvassa Raidenin kanssa.
"Nyt vain odotellaan. Ei hätää", Raiden sanoi ja nousi tarkastelemaan saarta. Se oli vielä pienempi kuin miltä se oli puistosta käsin näyttänyt, eikä siinä ollut paljoa tutkittavaa. Jirou ryömi kauemmas rantaviivasta, ja istui kuivalle, pyöreälle kivelle.
"Miksi ne kaikki lähti pois?" hän kysyi tuijottaen tiiviisti rantaa, joka näytti nyt tyhjältä. Raidenin mielestä se oli erinomaisen terävä kysymys.
"Koska Rui on idiootti", hän totesi. "Niiden olisi varmaan kannattanut jättää joku tuohon odottamaan meitä. Vaikka aika hyvin me ollaan tallessa täällä muutenkn, vai mitä?"
Hän yritti hymyillä rohkaisevasti nuoremmalle pojalle, joka näytti paljon huolestuneemmalta kuin 6-vuotiaalle oli sopivaa. Isoveljellisyyden puuska valtasi perheensä nuorimmaisen Raidenin, ja hän päätti kääntää pikku Jiroun ajatukset toisaalle.
"Miksi sinä näytät ihan tytöltä?" hän kysyä töksäytti. Yksinäinen ryppy Jiroun kapeiden kulmien alla syveni.
"Kaikki kysyy tuota."
"No kerro sitten miksi? Haluatko sinä näyttää tytöltä?"
"No en!"
Jirou kuulosti hieman ärtyneeltä, toisin kuin kertaakaan aiemmin sinä päivänä.
"Miksi sinulla sitten on pitkä tukka?" Raiden jatkoi häikäilemätöntä uteluaan.
"Koska tykkään tästä näin", nuorempi vastasi hämmästyttävän itsepäisesti. Se sai lempeän hymyn kohoamaan Raidenin huulille.
"Varmaan tyhmää, kun kaikki aina kysyy tätä samaa."
Jirou käänsi yllättyneen katseensa hymyilevään Raideniin, joka katsoi häntä takaisin kirkkain silmin. Hänen silmänsä olivat vielä ruskeammat kuin Jiroun.
"No on se välillä..." Jirou myönsi. Ryppy hänen kulmiensa välistä oli kadonnut ihmetyksen tieltä.
"Kuule Jirou", Raiden sanoi sitten hyvin aikuismaisesti, ja hyppäsi seisomaan samalle kivelle, jolla toinen istui. Hän laskeutui alas ja istuutui Jiroun viereen. "Muista että olet hyvä juuri tuollaisena kun olet. Älä välitä muiden mielipiteistä."
Hän kiersi kätensä nuoremman pojan ympärille, ja veti tämän kainaloonsa. Jirou joutui istumaan epämukavassa, vinossa asennossa, muttei valittanut tai vetäytynyt pois. Raiden katsoi hieman hämillään paljon puhuvaa punaa pojan poskilla, joka oli levinnyt niille yllättäen ilman mitään järkevää syytä. Se kiihotti hänen uteliaisuuttaan. Hän puristi poikaa kainalossaan hieman lujemmin, kunnes Jirou laski päänsä arasti hänen olkapäälleen. Silloin Raidenkin käänsi katseensa vastakkaiselle rannalle.
"Tykkäätkö sinä pojista?" hän kysyi suorasukaiseen tapaansa. Hän tunsi, kuinka Jirou hänen vierellään kohotti katseensa häneen, muttei kääntänyt omaansa pois horisontista.
"Joo kai?" Jirou vastasi epävarmana siitä, mitä Raiden kysymyksellään haki.
"Siis enemmän kuin tytöistä?" vanhempi poika tarkensi sekoittaen Jirouta entisestään.
"No... Tytöt on vähän outoja", Jirou myönsi, muttei selvästikään ymmärtänyt, mitä Raiden ajoi takaa.
"Tiedätkö kun tytöt ja pojat rakastuu toisiinsa?" Raiden selvensi vielä vähän. "Niin että ne menee joskus naimisiin, ja sellaista. Voiko kaksi poikaa sinun mielestä tehdä sellaista?"
Jirou mietti vastausta hetken. Hän ei osannut kuvitella, että hänen vanhempiensa tilalla olisi ollut kaksi isää, mutta hän ei nähnyt myöskään mitään syytä vastustaa ajatusta.
"Voi kai, jos ne haluaa", hän vastasi lopulta.
"Haluaisitko sinä mieluummin naimisiin tytön vai pojan kanssa?" Raiden uteli arvellen viimein puhuvansa kieltä, jota Jiroukin ymmärsi.
Nuorempi poika oli vaiti vielä kauemmin.
"En tiedä", hän vastasi lopulta. "Mitä väliä sillä on, meneekö tytön vai pojan kanssa naimisiin?"
Raiden virnisti.
"Ei mitään. Minä olen ihan samaa mieltä!"
Jirou vaikutti tyytyväiseltä vastattuaaan kysymykseen oikein.
"Minusta ihmisten pitäisi saada tehdä mitä ne haluaa. Mitä se muille kuuluu?" Raiden jatkoi oikaisten jalkansa suoriksi. "Jos ketään ei satu tai mitään sellaista."
Jirou yritti kovasti ymmärtää Raidenin ajatuksenkulkua, mutta arveli olevansa siihen vielä muutaman vuoden liian nuori. Hän ei keksinyt vanhemman pojan väitteeseen mitään lisättävää.
Aika kului, eikä muita näkynyt. Aluksi se oli ihan mukavaa, sillä aurinko lämmitti heitä sopivasti ja kuivasi heidän märät vaatteensa. He eivät puhuneet enää paljoakaan, mutta Jirou nojasi yhä Raidenin olkapäähän, ja Raiden piti kättään edelleen kiedottuna hänen olkapäidensä ympärille. Ennen pitkää minuuttien kuluttua Jiroun valtasi kuitenkin hyvin kiusallinen ongelma, joka ei suostunut odottamaan.
"Raiden?" hän melkein kuiskasi. "Minua pissattaa."
Raiden katsoi häntä hivenen hölmistyneenä.
"No pissaa vaikka lampeen. Ei minua haittaa."
Jirou vaikutti kiusaantuneelta, mutta ei antanut periksi.
"En minä pysty!" hän väitti.
"Kai sinä osaat pissata seisten?" Raiden kysyi epäluuloisesti ja käänsi katseensa punastelevaan poikaan.
"Osaan mutta... En minä voi pissata jos joku on vieressä!"
"Etkö sinä juuri sanonut, että sinua pissattaa!"
"Joo, mutta ei se onnistu jos sinä olet siinä!"
"Vaikka sinua pissattaa?"
"Niin!"
"No pissaa sitten kun onnistuu."
Jiroun ongelma ei selvästikään auennut Raidenille täysin, ja he istuivat taas hetken vaitonaisina. Raiden tunsi, kuinka Jirou kiemurteli aloillaan yrittäen löytää rakkoystävällistä asentoa.
"Noinko kovasti sinua pissattaa?" hän kysyi lopulta kyllästyttyään toisen pojan levottomuuteen.
"Joo. Mutta en minä voi..."
"Jos me päästään rannalle niin voit käyttää julkista vessaa, vai mitä?"
"Joo, mutta lautta..."
"Minä vien sinut sinne."
Oli Jiroun vuoro näyttää hölmistyneeltä. Koko hänen olemuksensa kysyi "miten?"
Raiden nousi ylös ja liukui kiveltä sulavasti veteen. Vesi oli mukavan viileää, melkein kylmää, mutta istuttuaan auringossa herra ties kuinka monta minuuttia Raiden oli kiitollinen vilvokkeesta. Hän potki hetken aloillaan etsien jaloillaan pohjaa, jonka ne lopulta tapasivat. Hänellä oli kengät jalassan, mutta niiden pohjienkin läpi hän tunsi, kuinka mutainen pohja upotti. Hän kykeni seisomaan jalat pohjassa, jos kurotti kaulaansa ja piteli päätään vedenpinnan yläpuolella.
"Hyppää selkään!" hän kehotti. Puhuminen ei ollut kovin helppoa, sillä hänen suunsa oli juuri veden rajan yläpuolella. Jirou näytti epäröivän.
"En minä..."
"Nopeasti nyt! Etkä sitten pissaa minun päälleni!"
Jirou, joka ei osannut väittää vastaan, liukui veteen samaa reittiä kuin Raiden häntä ennen. Hän kiipesi pojan reppuselkään yrittäen painaa tätä mahdollisimman vähän pinnan alle. Raiden hörppäsi vettä, mutta sylki sen saman tien ulos.
"Ja sitten mennään", vanhempi poika sanoi, vaikka ylimääräiset sanat saivat hänen suunsa täyttymään vedellä uudestaan.
Vedessä liikkuminen oli vaivalloista, etenkin kun sitä yletti korviin asti ja taakka, niinkin kevyt kuin Jirou, painoi Raidenia alaspäin. Siitä huolimatta hän asteli eteenpäin varmoin askelin kiitollisena siitä, ettei vesi ollut milliäkään sen korkeammalla. Jirou puristi käsivarsiaan hänen kaulansa ympäri niin tiukasti, että hän joutui höllentämään niiden otetta muutamaan otteeseen, ennen kuin nuorempi poika tajusi, että kuristaisi toisen ellei hellittäisi hieman.
Raidenin jalat tapasivat pohjaa yhtä varmemmin, ja kun mutavelli muuttui kivikoksi, matka taittui mukavammin. Ajoittain Raidenin pää oli kokonaan veden pinnan yläpuolella. Silloin hän sai vedettyä hyvin happea varastoon jatkaakseen matkaa entistä joutuisammin.
Suunnilleen puolessa välissä matkaa kivikko kuitenkin loppui yllättäen. Raiden, joka oli jo tottunut lujaan maahan jalkojensa alla, ei ollut tarpeeksi varovainen, ja ennen kuin hän huomasikaan, hän oli astunut kivenkoloon, joka tuntui antavan loputtomasti periksi alas päin, muttei lainkaan ylös silloin, kun Raiden yritti saada jalkansa takaisin. Kenkä oli auttamattomasti juuttunut.
"Jirou", Raiden sanoi nopeasti, kun kivenkoloon juuttunut jalka pakotti hänet pinnan alle siinä määrin, että puhuminen oli melkein mahdotonta. "Kenkäni juuttui. Ui hetki."
Luonnollisesti Jirou hätääntyi, mutta pääsi refleksinomaisesti irti jääden polkemaan hetkeksi paikoilleen pysyäkseen pinnalla. Hänen jalkansa eivät ylettäneet lähellekään pohjaa, mutta pinnalla pysyminen muutaman minuutin ajan ei tuottanut hänelle ongelmia. Raiden haukkasi keuhkonsa täyteen ilmaa ja sukelsi saadakseen joko kenkänsä tai ainakin jalkansa takaisin sen kiven hampaista, joka ne oli itselleen ominut.
Vesi oli niin sameaa, ettei Jirou nähnyt minne Raiden oli sukeltanut. Vain pinnalle pulpahtelevat kuplet kertoivat pojan olevan edelleen juuttuneena kiviseen ansaansa. Jirou polki paikallaan vimmatusti ja yritti laskea sekunteina, kuinka kauan Raiden oli ollut uppeluksissa. Kuinka kauan ihminen selvisi veden alla? Jirou yritti pidättää hengitystään laskeakseen sopivan ajan oman hapenottokykynsä perusteella, mutta pinnalla pysytteleminen vaati kaikki hänen voimansa. Hänen auttoi vain toivoa, ettei Raiden ollut hukkunut. Olisi kamalaa uida samassa vedessä, johon ystävä oli juuri kuollut. Jirou värisi.
Juuri kun hän oli luopumaisillaan toivosta, Raiden nousi takaisin pintaan.
"Sain jalkani irti!" hän ilmoitti voitonriemuisesti. "Menen vielä pelastamaan kenkäni. Sitä kiveä tarvitsee siirtää enää ihan vähän!"
"Minä en jaksa enää!" Jirou sanoi, mutta Raiden ehti kuulla tuskin lauseen ensimmäistä sanaakaan, ennen kuin oli painunut takaisin pinnan alle.
Jirou räpiköi entistä kiivaammin, mutta mitä enemmän hän vettä polki, sitä syvemmälle hän tunsi vajoavansa. Voimat loppuivat hänen raajoistaan, ja ennen kuin hän ehti tajuta, mitä tapahtui, hän oli vetäissyt keuhkoihinsa hapen sijaan vettä, ja painui pinnan alle.
Veden alla oli hiljaista, eikä Jirou kuullut edes omaa epätoivoista hapen haukkomistaan. Hän yritti nähdä, missä päin veden pinta oli, mutta kaikki näytti samalta, ruskealta massalta. Hän yritti koskettaa pohjaa, muttei löytänyt sitäkään. Vesi hänen ympärillään jatkui loputtomiin, eikä hän nähnyt vilahdustakaan valosta, pinnasta tai häntä kurkottavasta kädestä, joka yritti kiskoa hänet pinnalle, ennen kuin kaikki pimeni.
Raiden, joka kohotti voitonriemuisesti kenkänsä veden pinnan yläpuolelle kalpeni silmissä, kun Jirouta, joka hetki sitten oli polskinut pinnalla, ei näkynyt enää missään. Hän ei ollut hätätilanteessa lamaantuvaa tyyppiä, ja nuoresta iästään huolimatta etsi alleen tukevan kiven, ennen kuin ryhtyi hosumaan käsillään ympäriinsä löytääkseen kadoksiin uponneen pojan.
Siinä! Hänen sormensa sohaisivat jotakin, mitkä olivat luultavasti pojan pitkät hiuksen. Hän tarttui niihin kiinni, ja löysi niitä seuraamalla pojan pään, olkapäät, kainalot ja kädet. Hän yritti kiskoa nuorempaa pinnalle käsistä kiinni pitäen, mutta päätti lopulta ujuttaa kätensä pojan kainaloiden alle. Jiroun pää pulpahti pinnalle, mutta hän oli tajuton. Raiden katsoi kauhuissaan pojan vitivalkoisia kasvoja ja sinertäviä huulia. Hän ei tuntenut tämän hengittävän. Silloin hän oli varma, että piteli käsivarsillaan oikeaa ruumista.
Vaikka matkaa oli vielä jäljellä, Raiden taittoi sen nopeasti. Hänen muistkuvansa tapahtumista olivat hämärät, mutta hän onnistui raahaamaan kylmän ja tajuttoman pojan rannalle, ja käänsi tämän vaistomaisesti kyljelleen. Hän katseli avuttomana ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt.
Joskus, kun hänen isänsä oli ollut vähällä tukehtua ruokaan, hänen äitinsä oli hakannut isää selkään ja saanut isän kakomaan nielemänsä ruuan ulos. Parempien ensiaputaitojen puutteessa Raiden potkaisi kyljellään makavaa Jirouta selkään niin voimakkaasti kuin kykeni. Kun mitään ei tapahtunut, hän teki sen toistamiseen entistä epätoivoisemmin. Pojan veltto ruumis liikahti potkun voimasta, mutta pian tapahtui jotai muutakin.
Näytti siltä, kuin Jirou olisi kouristellut, ja viimein hänen suustaan valui ulos vesilasillisen verran vettä. Poika yski sitä kaueammin, mitä enemmän sai happea keuhkoihinsa. Raiden ei ollut varma, oksensiko tämä vai ei, sillä yökkäysten seurauksena suusta tuli vain vettä, ei ruuantähteitä.
Kun yskivän Jiroun nenä alkoi punoittaa, eivätkä huulet näyttäneet enää niin sinisiltä, Raiden huokaisi helpotuksesta. Jirou oli sittenkin elossa!
Hän syöksyi halaamaan yskivää poikaa, ja sai luultavasti osan Jiroun keuhkoihin eksyneestä vedestä päälleen, mutte välittänyt. Jirou tärisi ja yski, oli edelleen kylmä ja veltto, mutta ainakin hän oli elossa. Raiden ei ollut tunteellinen tyttö, joten hän tiki helpotuksesta vain vähän ja niin, ettei Jirou huomannut.
Kun Jirou viimein lakkasi yskimästä, hän näytti siltä, kuin olisi halunnut sanoa jotain, muttei saanut sanaa suustaan. Raiden päätti auttaa häntä siinä, ja sanoa ensimmäiset sanat.
"Vieläkö pissattaa?" hän kysyi hymyillen leveästi. Jirou katsoi häntä hämillään ja puisteli sitten päätään. Sekin ongelma oli korjaantunut ihan itsestään.
Hetken kuluttua saapui Kazuo äitinsä kanssa, ja siitä eteenpäin kaikki oli yhtä sekasortoa. Äiti soitti ambulanssin ja puhkesi sitten kyyneliin, jotka tyrehtyivät vasta kun paikalle saapuivat muut lapsen kuka kenenkin lähelle sattuneen aikuisen kanssa. Ilmeisesti avun saaminen oli vaikeaa, kun pienten poikien oletettiin pilailevan, eikä hengen hätää kuulunut olevan.
Kazuokin halasi Jirouta, vaikkakin hieman jäykästi, kun hänen äitinsä oli viimein päästänyt pojan otteestaan. Ensihoitajat saapuivat, kietoivat Jiroun lämpöpeittoihin, ja taputtivat Raidenia pääalelle rohkaisevasti hyvin suoritetusta hengenpelastamisesta. Joku sanoi, että hän ansaitisis mitalin. Raiden oli samaa mieltä.
Jirou kiidätettiin paareilla ambulanssiin seuranaan hysteerinen äiti ja huolestunut veli. Raiden ei nähnyt häntä enää koskaan sen jälkeen, mutta muisti pitkään, kuinka poika oli näyttänyt muodostavan huulillaan sanan "kiitos", ennen kuin ambulanssin ovet oltiin suljettu heidän perässään.
Kuin yhteisestä päätöksestä pojat päättivät jättää kertomatta rakentamastaan lautasta. Yleisen tarinan mukaan Raiden ja Jirou olivat lähteneet uimaretkelle omia aikojaan, ja jopa Raiden myötäili tätä versiota tapahtuneesta. Muut eivät halunneet joutua pulaan harkitsemattomuutensa takia, mikä oli hyvin ymmärrettävää. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö jokainen ollut oppinut pysyttelemaan kaukana lammesta ja laudanpätkistä.
Jirou, joka hytisi kauttaaltaan jopa lämpöpeittojen alla, tunsi olonsa kummallisella tavalla lämpimäksi. Se lämpö tuli hänen sisältään, eikä riittänyt lämmittämään kylmia raajoja, mutta silti se teki olon miellyttävämmäksi. Jirou ei tiennyt, mistä se tunne tuli. Vasta myöhemmällä iällä, kun muistot olivat haalistuneet ja kasvot kadonneet hänen mielestään, hän ymmärsi, että kyse oli saattanut olla pikaisesta ensirakkaudesta.
