Heartbreak club

[Darcy]

[ maumau tänneeeeeee \o/ ]

Ja tässä Raiden taas oli, etsimässä seuraavaa uhria haastateltavaksi. Ongelma vain oli siinä, että Saint Walden’s oli pienen pieni koulu täynnä huippulahjakkaita nuoria – yritä siinä sitten päättää, kenestä kannattaa tehdä juttu. Vaihtoehtoja oli siis vähän liikaakin, jos niin saattoi sanoa. Jostain se juttu kuitenkin täytyi raapia kokoon. Ainoat ehdotukset, jotka hän oli lehden muulta porukalta saanut, olivat tasoa ”kysy Damien Miwalta montako ihmistä hän on ehtinyt elämänsä aikana hässiä”, ”Kysy Jocey Greenwoodilta kuinka suuret hänen vuotuiset tulonsa ovat” tai ”pyydä Giselleä kertomaan uusimmat ja kuumimmat juorut”. Kaikki näistä aiheista olivat kuitenkin jo loppuun kulutettuja: jokainen koulun oppilas tiesi että Damien oli tippunut laskuissaan jo silloin kun täytti kymmenen, Joceyn rahasanko oli pohjaton ja Gisellen kuumimmat juorut liittyivät uusimpien merkkilaukkujen julkaisupäiviin.

Nyt täytyi siis keksiä jotain uutta.
Ja kukapa muukaan oli parempi laittaa etsimään uusia aiheita kuin Raiden: hänen hymyllään saatiin hapannaamoistakin eloa irti.

Itsevarmana Raiden asteli koulun päärakennuksen käytävää pitkin, kurkistellen sisälle luokkahuoneiden ikkunoista, yrittänyt paikantaa jotakuta josta voisi mahdollisesti saada uutta tietoa. Hän oli jo kävelemässä matematiikan luokan ohitse kokonaan, mutta pysähtyikin äkkiä ja peruutti takaisin, sillä katseeseen oli osunut jotain… Tai pikemmin joku, jota hän ei ollut nähnyt aikaisemmin. Raiden suoristi koulupukunsa valkoisen paidan kaulusta ja korjasi samalla ryhtiään, siirtyen luokan oven taakse. Hän koputti oveen rivakasti rystysillään, loihtien kasvoilleen mahdollisimman kauniin hymyn – se ei ollut ongelma, sillä jos hän jotain osasi tehdä niin hymyillä.
Pienen tovin päästä opettaja viitsi ystävällisesti avata oven ja Raiden kiilasi välittömästi sisälle luokkaan.
”Anteeksi keskeytys, olisin halunnut lainata erästä oppilasta hetkeksi…”, puhuessaan hän kääntyi kohti luokkaa ja käänsi katseensa keskivaiheilla istuvaan mustatukkaiseen tyttöön, joka mitä ilmeisimmin oli uusi oppilas. ”…Joten jos mitenkään sallit, olisin pyytänyt tätä neitiä tässä tulemaan mukaani?”
Nimi oli tietysti hyvä tietää, joten toivottavasti tyttö tajusi vihjeen. Varmuuden vuoksi Raiden hymyili vielä vähän lisää, kunnes hänen koko kasvonsa näyttivät olevan pelkkää hymyä ja hymykuoppaa.

[mau]

Adriana istahti pulpettinsa ääreen ja kaivoi laukustaan matematiikan kirjat, jotka asetti sitten pöydälle penaalin viereen. Matikka ei todellakaan ollut tytölle tarkoitettu aine, kokeista päästiin toki aina läpi, mutta tunnelma tunneilla oli jotenkin rasittava. Sinisilmä risti jalkansa ja suoristi mekkoa, joka tuntui aivan perunasäkiltä, miksi ihmeessä ei saanut käyttää omia vaatteitaan. Adriana piti lyijytäytekynää kädessään, muttei ollut kiinnostunut tekemään sillä mitään. Tämä käänsi katseensa ikkunaan ja tunsi olonsa väsyneeksi ja tylsistyneeksi, huono päivä opiskella yhtään mitään.

Tyttö kuitenkin havahtui nopeasti, sillä ovelta kuului napakka koputus. Neiti käänsi katseensa ovelle ja näki sielä pojan, joka oli yhtä hymyä. Tämä pahoitteli tunnin keskeytystä ja kertoi vievänsä erään oppilaan jonnekkin. Tottakai joku onnekas pääsisi täältä pois, mustahiuksisen tuurilla se olisi vieressä istuva tyttö, joka teki matematiikan tehtäviä innoissaan, vaikka olisi saanut pitää tauon, hymypojan vieraillessa. Tytön onneksi ja ihmeeksi vierailija kuitenkin pyysi tätä mukaan, mitä ihmettä? "Adriana, ihan vaan.." Sinisilmä sanoi ja nousi ylös. Tyttö hymyili pojalle ja laittoi tavarat laukkuunsa, jonka nosti sitten olalleen lähtien astelemaan kohti ovea.

Luokan ulkopuolella tyttö huokaisi helpotuksesta ja aukaisi kauluspaidan nappeja, jotka olivat ahdistaneet tätä, yleensä tytön paidat olivat hieman löysempiä, tai ainakin niissä oli jonkin verran suurempi kaula-aukko. "Kiitos, että pelastit mut tuolta tunnilta. Kuten varmaan selviskin, oon Adriana." Tyttö sanoi hymyillen ja ojenti kätensä tummahiuksiselle pojalle.

[ sori vähän kökkö teksti, heräsin just :--D ]

[Darcy]

Adriana.
”Selvä, Adriana”, Raiden totesi, kääntäen katseensa uudelleen opettajaan, ”tässä saattaa mennä loput oppitunnista, joten en luultavasti ehdi palauttaa häntä teille.”
Opettaja nyökkäsi, joskin hieman nyrpeästi (kuten kaikki Saint Walden’sin opettajat tuntuivat tekevän) ja kääntyi takaisin armaan liitutaulunsa puoleen, selostamaan jotain kesken jäänyttä matemaattista laskua. Raiden asteli ulos luokasta mustatukkaisen tytön perässä ja sulki oven heidän takanaan, varoen ettei se naksahtanut liian kovaäänisesti. Poika kääntyi ympäri kuullessaan Adrianan huokaavan, ilmeisesti helpottuneena saamastaan vapautuksesta ja puoliksi virnisti tälle ohimennen.
”Ilo on minun puolellani, usko vain”, Raiden vastasi. ”Kiitos että pelastit minut tuloksettomalta etsinnältä. Olen Raiden.”
Hän tarttui tytön ojennettuun käteen ja puristi sitä nopean hellästi ennen kuin päästi irti.

”Kuulun koulun lehteen ja olin juuri etsimässä jotakuta sopivaa henkilö haastateltavaksi yleiseen mielipidekyselyyn koulusta ja sen säädöksistä”, hän jatkoi ja esitteli syynsä sille, miksi ylipäätään oli tullut Adrianan mukaansa kaappaamaan, ”mutta koska Saint Walden’s on pieni koulu, melkein kaikki on jo haastateltu ja usko pois, tiedän kaikkien mielipiteet asiasta, joten tarvitsin hieman uutta verta.”
Raiden hymyili Adrianalle, laskien kätensä hetkeksi tytön yläselän tasalle ja lähti ohjaamaan tätä kauemmas luokkahuoneen läheisyydestä. Heidän äänensä voisivat kuulua seinistä läpi, eikä opettaja varmasti olisi mielissään lisähäiriöstä.
”Ja koska sinä olet uusi oppilas, kukaan ei vielä tiedä sinusta mitään – täydellinen haastateltava siis!”

[mau]

Adriana hymyili pojalle, joka oli esittäytynyt Raideniksi. "Olinki just aikeissa kysyä, että miks edes pelastit mut tuolta." Tyttö sanoi ja asteli pojan osoittamaan suuntaan tämä rinnallaan. "Vai haastattelu, kyllähän se käy." Tämä sanoi ja vilkaisi Raidenia päästä varpaisiin. Hän oli hyvin solakka ja komeilla kasvoilla varustettu, mikä tottakai miellytti Adrianaa kovasti, poika alkoi kiinnostaa tyttöä hivenen.

"Ihan mukavaahan tämä varmasti tulee olemaan, kukaan ei tunne minua, enkä minä tunne ketään. Hyvä yhdistelmä, saatan päästä tutustumaan uusiin ihmisiin." Adriana sanoi ja käyttäytyi hyvinin päinvastaisesti, kuin yleensä. Tavanomaisestihan tämä oli hyvin herkkä arvostelemaan jokaista, joka vastaan tuli ja sanomaankin todella pahasti. Sellainen hän oli aina ollut, varsinkin kaveri porukassa, mutta ei yksin olo kylläkään yleensä tullut tielle. Nyt tyttö ei kuitenkaan tuntenut ketään täältä ja päätti käyttäytyä ensin lähes normaalisti, niin miten muutkin. "Mitenhän kauan tähän menee, osaatko yhtään sanoa?" Sinisilmä kysyi, hakien katsekontaktia.

[Darcy]

Raiden nyökkäsi vastaukseksi, kun Adriana totesi haastattelun käyvän päinsä. Kukapa ei myöntyisi haastateltavaksi jos sen varjolla pääsi pois kuivahkolta oppitunnilta. Sivusilmällään Raiden huomasi kuinka tyttö loi skannaavan katseen häneen, ilmeisesti tutkaillen kehoa päästä varpaisiin – ele sai pojan hymähtämään hiljaa, tätä hän sai osakseen kohtalaisen usein.
”Miellyttikö silmää?”, hän kysäisi ilkikurisesti, virnistäen. Koska kiusaaminen ja kiusoittelu olivat kuitenkin moraalisesti erittäin väärin ja epähyväksyttäviä aktiviteettejä, Raiden jätti aiheen sikseen joskin hän hymyili yhä itsekseen. Hän ohjasi Adrianan eteenpäin käytävällä, kunnes he pääsivät erään tyhjän luokkahuoneen kohdalle – tähän aikaan päivästä ei järjestetty englannin tunteja, sillä opettaja oli vetämässä ohjetuokiota koulun lehteen kuuluville oppilaille. Raidenkin oli saanut osansa saarnasta ja saatuaan tehtäväkseen etsiä lisää uhreja lehteen, hän oli kadonnut paikalta varsin vikkelään.
”Saint Walden’sissa ei kyllä ole ongelmaa ystäväpiirin hankkimisessa, vaikka ei koulun lehdessä itseään mainostaisikaan, täällä on niin pirun vähän ihmisiä, että sielunkumppani löytyy kyllä nopeasti”, hän vakuutti varmasanaisesti, nyökäten samalla.

Poika avasi tyhjän luokkahuoneen oven ja viittoi Adrianaa astumaan sisään, seuraten itse perässä.
”Se riippuu aivan siitä kuinka kauan sinä jaksat vastailla kysymyksiini”, Raiden vastasi hymyillen lammasmaisesti, kun Adriana kysyi haastattelun kestoa. Hänellä itsellään ei ainakaan ollut kiire mihinkään, joten omasta puolestaan poika saattoi istua tässä vaikka koko loppupäivän. Poika vastasi katseeseen, jonka Adriana oli häneen luonut, välttelemättä katsekontaktia vähääkään.
”Jos jään jossain vaiheessa tuijottamaan liian pitkäksi aikaa, se johtuu sinusta – silmäsi ovat kauniin siniset”, Raiden kehaisi, vetäen samalla yhden tuolin esiin, jotta tyttö saattoi istuutua. Hän itse istahti lähimmän pulpetin reunalle ja laski koululaukun viereensä, kaivaen esille muistiinpanolehtiön ja kuulakärkikynän.
”Alkajaisiksi voisit vaikka kertoa jotain itsestäsi; mitä linjaa käyt?”
Poika pyyhkäisi huolettomalla liikkeellä mustia hiuksiaan pois silmiensä edestä, katsoen Adrianaa hetken verran odottavasti.

[mau]

Adriana kuuli pojan kysyvän miellyttiko silmää, hän oli tainnut huomata sinisilmän katselun. "Itseasiassa joo, omaa silmää ainakin." Mustahiuksinen sanoi ja hymyili Raidenille, joka ohjasi tämän tyhjään luokkahuoneeseen. Tyttö asteli luokkaan ja hymyili edelleen, kun poika oli sanonut haastattelun kestävän niin kauan, kuin tämä vain jaksaisi vastailla kysymyksiin.
"Noh, tässähän kuluu mukavasti koko koulupäivä, jos kysymyksiä on niinkin paljon. Ei sillä, että oikein tarkoituksella tahtoisin tunnit missata, automatka ja uusi paikka tekee vaan jotenkin voimattomaksi." Tämä huokaisi ja suoristi koulupukuaan.

Adriana istui Raidenin tarjoamalle tuolille ja tuhahti. "No kiitos, senkus tuijotat, ei juurikaan häiritse. Sulla on tosi kiva hymy." Sinisilmä lausahti, pitihän hänenkin jotain kohteliasta sanoa vastapainoksi.
Tyttö asettui tuoliin niin mukavasti, kuin koulun tuoliin nyt yleensäkkin saattoi, laski laukkunsa tuolin viereen ja risti jalkansa. Raiden kaivoi koululaukustaan esille muistiinpanovälineet ja ryhtyi haastattelemaan.
"Mun nimihän on Adriana Matthews, käyn kuvataidelinjaa. Se tuntui hyvältä valinnalta, kun olen aina pitänyt piirtämisestä ja maalaamisesta, sekä kuvataiteilijan elämä tuntuu suhteellisen huolettomalta. Onhan siinä omat haittapuolensa, mutta silti." Mustahiuksinen kertoi ja veti pitkähköt hiuksensa kaulan toiselle puolelle, jääden osottamaan toista kysymystä.