Post by Suklaanappi on Jan 17, 2011 20:23:00 GMT 2
Giselle oli taas kerran päätynyt uuvuttavalle oppitunnille. Tai oikeastaan, tuon himokorkeat mustat korkokengät olivat vasta viemässä häntä kohti sitä oppituntia. Eikä neitokainen voinut sille yhtään mitään, sillä hän ei omassa täydellisyydessään halunnut jälki-istuntoja turhan päiten, ja kun jalkeilla oltiin, niin ei ollut minkäänlaista varsinaista tekosyytä jättäytyä pois tunnilta. Ja kun kerta vielä oltiin äskettäin fysiikan tunti (ja sen aivottomat kaavat ja muut) istuttu lävitse, niin ei kai maantieto nyt niin kamalalta tuntuisi, eihän? Ainakin Gis syvästi toivoi, ettei tuntuisi, sillä tappotunnit ja –aineet olivat ihan oikeaa tappoa. Ja koko keskiviikkopäivä oli jo melkein pulkassa! Miksi siis piti vielä kituuttaa maantiedon tunnilla, kun eivät ne kartat koskaan jääneet päähän. Helvetti!
Kaikki muukin tuntui kaatuvan taas vaihteeksi juuri tummatukan niskaan. Essee pitäisi tehdä huomiselle. Totta kai sen voisi… Ei kun hetkinen! Niin tietenkin! Haa! Vihreät silmät etsivät sopivaa uhria kiihkeän nälkäisinä, kunnes pysähtyivät erään likan kohdalle. Tyytyväinen hymy levisi neitokaisen huulille ja hän kohotti leukaansa itsevarmasti.
”Hei Char!” tyttö heläytti kuuluvasti herättääkseen ruskeatukkaisen pienikokoisen tytön huomion.
Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun Giselle oli saanut iki-ihanan Charlottensa tekemään pohjustuksen historian esseeseen. Iltakahdeksaksi, jolloin tyttö voisi vain vilkaista esseen lävitse, sekä kirjoittaa sen nopeasti omalla koneellansa valmiiksi. Hienoa! Oli se vaan mukavaa, kun oli näitä avuliaita tyyppejä koulussa…
Huomattavasti nyt tyytyväisempänä hän kiirehti eteenpäin käytävällä, saapuen viimein maantiedon luokkaan. Opettajaa ei vielä näkynyt, eikä juuri ketään muitakaan, mikä oli ihan hyvä, jotta Gis voisi hetken aikaa rauhoittua ja yrittää kerätä voimia tulevaan tuntiin. Neitokainen liiteli korot kopisten lattiaa vasten viimeisen pulpettirivin tienoille ja heitti sirolla kädenliikkeellä mustan Jimmy Choon laukun pulpetilleen. Vain muutama oppilas oli luokassa, mutta sekin riitti jo ihan tarpeeksi yleisöksi ja parista ihailevasta katseesta Giselle tiesi taas kerran itsestään selvän asian olevan totta, hän näytti kauniilta vaikkakin sitten siinä saamarin koulupuvussa. Ja vaikka nyt koulupuvussa ei saanutkaan olla koruja, niin olihan tytön ihan pakko vähän sääntöjä rikkoa ja pistää vasempaan ranteeseensa muutamat kultarenkaat, jotka välähtivät käden liikahtaessa. Tuo korjasi mustan pantansa asentoa ja etsi laukkunsa uumenista kännykkänsä. Hän vilkaisi kännykän näyttöä tyrmistyen perään. Hemmetti, ei tekstiviestiä eikä mitään. Eikö kukaan kaivannutkaan häntä? Miten tämä saattoi olla mahdollista? Kuinka Gis saatettiin sillä tavoin hylätä oman onnensa nojaan? Sen verran, mitä mieliala oli noussut esseen suhteen keksityn ratkaisun, sekä oman kauneuden toteamisen myötä, se myös laski ja hieman enemmänkin. Joutuiko tummatukka tosissaan istumaan täällä ypöyksin ilman edes ketään, kenen kanssa tekstailla?
//Voi miten dramaattista... Dara tänne, hop hop! =D//
Kaikki muukin tuntui kaatuvan taas vaihteeksi juuri tummatukan niskaan. Essee pitäisi tehdä huomiselle. Totta kai sen voisi… Ei kun hetkinen! Niin tietenkin! Haa! Vihreät silmät etsivät sopivaa uhria kiihkeän nälkäisinä, kunnes pysähtyivät erään likan kohdalle. Tyytyväinen hymy levisi neitokaisen huulille ja hän kohotti leukaansa itsevarmasti.
”Hei Char!” tyttö heläytti kuuluvasti herättääkseen ruskeatukkaisen pienikokoisen tytön huomion.
Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun Giselle oli saanut iki-ihanan Charlottensa tekemään pohjustuksen historian esseeseen. Iltakahdeksaksi, jolloin tyttö voisi vain vilkaista esseen lävitse, sekä kirjoittaa sen nopeasti omalla koneellansa valmiiksi. Hienoa! Oli se vaan mukavaa, kun oli näitä avuliaita tyyppejä koulussa…
Huomattavasti nyt tyytyväisempänä hän kiirehti eteenpäin käytävällä, saapuen viimein maantiedon luokkaan. Opettajaa ei vielä näkynyt, eikä juuri ketään muitakaan, mikä oli ihan hyvä, jotta Gis voisi hetken aikaa rauhoittua ja yrittää kerätä voimia tulevaan tuntiin. Neitokainen liiteli korot kopisten lattiaa vasten viimeisen pulpettirivin tienoille ja heitti sirolla kädenliikkeellä mustan Jimmy Choon laukun pulpetilleen. Vain muutama oppilas oli luokassa, mutta sekin riitti jo ihan tarpeeksi yleisöksi ja parista ihailevasta katseesta Giselle tiesi taas kerran itsestään selvän asian olevan totta, hän näytti kauniilta vaikkakin sitten siinä saamarin koulupuvussa. Ja vaikka nyt koulupuvussa ei saanutkaan olla koruja, niin olihan tytön ihan pakko vähän sääntöjä rikkoa ja pistää vasempaan ranteeseensa muutamat kultarenkaat, jotka välähtivät käden liikahtaessa. Tuo korjasi mustan pantansa asentoa ja etsi laukkunsa uumenista kännykkänsä. Hän vilkaisi kännykän näyttöä tyrmistyen perään. Hemmetti, ei tekstiviestiä eikä mitään. Eikö kukaan kaivannutkaan häntä? Miten tämä saattoi olla mahdollista? Kuinka Gis saatettiin sillä tavoin hylätä oman onnensa nojaan? Sen verran, mitä mieliala oli noussut esseen suhteen keksityn ratkaisun, sekä oman kauneuden toteamisen myötä, se myös laski ja hieman enemmänkin. Joutuiko tummatukka tosissaan istumaan täällä ypöyksin ilman edes ketään, kenen kanssa tekstailla?
//Voi miten dramaattista... Dara tänne, hop hop! =D//