Carpe diem ja sitä rataa

[Agitha]

"Mitä?" Celia ihmetteli. Hänellä kesti hetken tajuta, mitä Alex mahtoi tarkoittaa. "Poltatko sinä pilveä?"
Oikeastaan se ei ollut kovin yllättävää, kun otti huomioon Alexin tavat muutenkin, mutta silti se oli hieman häiritsevä tieto. Kannabiskin oli kuitenkin huume, eli laiton ja vaarallinen, vaikkei se ehkä kaikkein hurjimmasta päästä ollutkaan. Menisi hetki sulatella tietoa.
Sitten Alex kertoi epäuskottavan tarinan professori Wilsonista ja pilven polttamisesta, ja Celia huokaisi syvään. Se ei ainakaan ollut totta, joten ehkä Alexillakin oli vielä toivoa. Poika vähintään suurenteli puheitaan (vaikka oikeastaan hän ei ollut kertonut omista tottumuksistaan juuri mitään).
"Hei, mikä pakkomielle sinulla on mustamaalata Wilsonia?" Celia kysyi hieman tiukempaan äänensävyyn kuin oli tarkoittanut, ja mutristi harmistuneena suutaan. "Hän ei ainakaan tekisi mitään sellaista."
Alex yritti tietenkin taas vain kiusoitella häntä, ja yrittää saada hänet ärtymään. Hän ei olisi mielellään suonut pojalle ärsyttämisen iloa, muta Wilson oli pyhä aihe, ja Alex tiesi sen. Alex tiesi sen Wilsonin ja Ephramin lisäksi ainoana koko koulussa, ja hänen olisi kuulunut käyttäytyä sen mukaisesti.
"Ja minä olen nainen", Celia huomautti loukkaantuneeseen sävyyn, ja muksautti Alexia olkapäähän toisen kätensä nyrkillä. "Älä nyt ärsytä minua, tai 'jätän' sinut."

"No olisit voinut sanoa, että sinulla on", Celia marisi. "En minä olisi lintsannut, jos olisin tiennyt, että olen ainoa."
Hän rikkoi koulun sääntöjä lähinnä Alexin seurassa ja yllyttämänä, eikä sekään ollut varsinaisesti hyvä asia. Alex oli huijannut hänet tekemään niin taas, ja tällä kertaa rikkomatta sääntöjä itse.
"Eikä sinun olisi kannattanut sanoa, että auttaisit minua muutenkin. Nyt joudut keksimään jonkun toisen korvauksen."
Celia ei koskaan ollut ollut pitkävihainen, mutta tällä kertaa hän leppyi tavallistakin nopeammin, ja huomasi jopa hymyilevänsä vähän, vaikka Alex olisi ansainnut potkun polvitaipeeseen.

[Hass]

"Ainoastaan siitä asti, kun olin 13-vuotias", Alex kohautti olkiaan, mutta jäi sitten pureskelemaan alahuulta mietteliäänä: "itseasiassa lopetin kyllä pilven polttamisen muutamaksi vuodeksi 15-vuotiaana... Joten en tiedä sitten voinko sanoa polttaneeni 13-vuotiaasta. Aika jännä juttu, mitä mieltä sinä olet?" Alexin äänensävy oli ystävällinen ja samalla kepeän kohtelias - kuin parhaallakin seuramiehellä. Se osa hänestä, joka oli Celiaan tutustumisen myötä alkanut huomioimaan muita, tiedosti pienen pakokauhun tarpeen. Jotenkin Alex ei uskonut Celian hyväksyvän hänen menneisyyttään kannabiksen tai muiden aineiden kanssa. Jäljelle jäävä osa kieltäytyi näkemästä mitä pahaa siinä oli ja miten se ylipäätään kuului kenellekään muulle. Sama osa yritti pitää pojan mustasukkaisuuden leimahtamasta liekkeihin. Se sai hänet vain kohauttamaan olkiaan, sillä oli tullut selväksi ettei Celia suvainnut pahaa sanaa jumalaista ihastustaan vastaa.
"Joo, unohdin Wilsonin istuvan Herran oikealla puolella. Eihän hän tietenkään sellaista tekisi", Alex toppuutteli sarkastisilla sanoillaan ja teki kunnon katolisen pojan tavoin ristinmerkin. Uskonnollisuus ei ollut koskaan suuressa osassa hänen elämässään. Alexin isä ei ollut koskaan omaksunut katolilaisuutta itselleen, siinä missä Alexin äiti oli ollut harras uskossaan. Alexille uskonto ei ollut tärkeä ja hän oli aina mieltynyt itsensä enemmän ateistiksi.

"Älähän nyt, minulla ei ole mitään varmaa tietoa sinun sukupuolestasi, joten ilman todisteita en voi vakuuttua", Alex virnisti leikkisästi suurieleisesti tuijotellen Celian rintamusta vaikkei mitään nähnytkään ja otti sauhut savukkeestaan. Hän yritti muistaa huomaavaisesti kuitenkin puhallella savuja pois päin Celiasta niin hyvin kuin tuuli sali.

[Agitha]

"Hä? Ihan oikeasti?"
Kysymys oli retorinen. Alexista oli vaikea sanoa, milloin hän oli tosissaan ja milloin kyse oli vitsistä, mutta hänen huolettomasta äänensävystään päätellen hän puhui totta.
Alex siis poltti pilveä. Se ei tavallaan ollut kovin yllättävää, sillä Alex ainakin joi (joskus jopa kouluaikana) ja poltti tupakkaa (kuten nyt). Hänen menneisyytensä ei Celian ymmärryksen mukaan ollut helpoimmasta päästä, ja Alex oli kokeillut kaikenlaista jo nuorena. Miksei sitten kannabista? Celialla oli hieman vaikeuksia sulattaa asiaa, sillä hän ei ollut koskaan ajatellut, että huumeet liittyisivät jollakin tavalla hänen elämäänsä.
"Kannattaisi lopettaa. Se on vaarallista", Celia sai sitten sanotuksi ja vilkaisi Alexia kurtistaen kulmiaan huolestuneen oloisena. Hän tiesi, ettei mikään moraalisaarna saisi Alexia muuttamaan mieltään, ja tässä asiassa poika oli vieläpä asiantuntija. Celia ei tiennyt tarpeeksi mistään huumeesta, jotta olisi voinut vaikkapa lääketieteellisesti perustella kantansa.
Alex siis oli narkomaani. Celia olisi mielellään udellut aiheesta enemmän, kuten miksi ja milloin, mutta Alexista tuskin saisi kiskottua irti kunnollista vastausta. Hän yritti ajatella, että Alex oli edelleen sama ihminen. Kunhan hän ei tekisi mitään sellaista Celian seurassa, kaikki olisi kuten ennenkin.
"Mutta ethän sinä kuole siihen tai mitään?", Celia tajusi varmistavansa kuitenkin.

"Hei!" Celia huudahti, ja käänsi olkansa Alexille välttyäkseen pojan kiusalliselta tuijotukselta. "Katso eteesi kuin kävelet."
Aina välillä todellisuus muistutti Alexin olevan mies. Ei Celia koskaan ollut tuntenut erityistä hengenheimolaisuutta Alexin kanssa, mutta aina joskus hän unohti huomioida sen, että Alex oli kaikesta huolimatta poika. Celia ei yleensä kaveeranut vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja hänen ainoat kokemuksensa pojista olivat Ephramin kanssa, joten ehkä hänen mielensä tietoisesti suojeli häntä siltä, mitä Alex saattoi mielessään kuvitella.
"Hei, mennään tuonne istumaan", Celia ehdotti, ja viittoi sivurakennuksen seinustalla olevan penkin suuntaan. Se oli sama penkki, jolla he olivat istuneet tanssiaisiltana. Se oli ehkä huono enne, mutta nyt kumpikin heistä oli täysissä järjissään. Sisätilat eivät tuntuneet kovin houkuttelevilta juuri silloin.