Carpe diem ja sitä rataa

[Hass]

[Celia, mutta ei Agia]

Alex harhaili kädet taskussa päärakennuksen käytäviä pitkin juuri tunneilta päässeiden oppilaiden seassa. Hän itse tuntui kuitenkin liikkuvan oppilasmassaa vasten. Muiden halutessa ulos tai etsiessä ystäviään Alex päinvastoin painoi kohti luokkia. Hän oli itse juuri vapautunut pakolliselta fysiikan kurssilta ja päättänyt parantaa mielialaansa lempipuuhallaan - Celian ärsyttämisellä. Tyttö ansaitsi sen ja Alex todella kaipasi piristystä. Hän oli poissa tolaltaan, että yliopiston käynyt opettajaihminen kehtasikin väittää valonnopeuden olevan 299 792 459 metriä sekunnissa. Jopa esikoululainen tiesi valonnopeuden olevan tyhjiössä olevan 299 792 458 metriä sekunnissa!

Alex oli pukeutunut koulupukuunsa harvinaislaatuisesti, sillä hänet oli kesken päivän lähetetty vaihtamaan vaatteet ja opettajan virheestä lannistunut poika oli kerrankin totellut. Hämmästyttävän normaalilta näyttävä Alex taivalsi siis kielten luokkien suuntaan. Suurin osa oppilaista tajusi väistää häntä ajoissa, vaikka poika kävelikin keskellä ruuhkaista käytävää. Ei siksi, että he pelkäisivät Alexia. Lähinnä siksi, että he järkyttyivät nähdessään Alexin normaaleissa vaatteissa. Tilanteen kummallisuutta lisäsi se, että Alex oli nukkunut yöllä kunnolla eikä näyttänyt valvoneen viikon verran ja ajanut vielä parransänkensä. Hän näytti ihmiseltä, vaikka hiukset olivatkin kasvaneet hiukan yli lyhyestä mallistaan. Alex pysähtyi avonaisen äidinkielen luokan oven suuhun ja vilkaisi nopeasti sisään. Nähdessään tutut kasvot vielä luokassa olevien ihmisten joukossa Alex nojasi ovenkarmiin, työnsi kädet taskuunsa ja jäi odottamaan paikalle. Tunti oli selvästi loppunut, mutta Celia ei vielä ollut tullut luokasta. Papereitaan pinoon kokoava opettaja mulkaisi Alexia kulmiensa alta muistaen selvästi Alexin temppuilut aikaisemmilla kurseilla, mutta poika tyytyi hymyilemään säyseästi takaisin. Hän ei juuri nyt jaksanut alkaa haastamaan riitaa, sille riittäisi aikaa. Nyt Alexilla oli muut kujeet mielessä ja niihin äidinkielen opettaja ei ollut omiaan. Alex halusi hiukan takaisin maksua suostuttuaan Celian lapselliseen pyyntöön, että hän teeskentelisi poikaystävää. Nyt Alex oli hiukan rauhoittunut jo ja päättänyt ottaa kaiken irti järjestelystä. Ihmisten piti puhua heistä, jotta suunnitelma onnistuisi ja Alex oli hyvä saamaan juoruja liikenteeseen. Celialla ei siis pitäisi olla mitään syytä kieltäytyä Alexin jekuista.

[Agitha]

// Ihan sama, tuun kuitenki. >: ( //

Celia pakkasi kirjojaan laukkuunsa, ja yritti epätoivoisesti saada kaiken mahtumaan sisään. Hänen laukkunsa oli juuri sopivan pieni ollakseen haaste jo itsessään, ja täyspitkinä päivinä se paljasti pirullisuutensa kaikessa ahtaudessaan. Mutta Celia oli ehdottomasti halunnut pienen laukun, sillä matkalaukkujen kokoiset koululaukut näyttivät niin kömpelöiltä.
Viimeisten joukossa Celia sai kirjat ahdettua laukkuunsa, ja sulki vaivoin sen vetoketjun heittäen laukun läpän sen päälle. Valmista.
Celia hymyili äidinkielen opettajalle hyvästiksi, ja suuntasi laukku olallaan luokan ovelle. Vasta silloin hän huomasi Alexin odottavan häntä ovensuussa. Hienoa.
Celia hymyili Alexillekin, ja kiirehti hänen luokseen. Ensimmäinen asia, jonka hän huomasi oli, että Alex oli kerrankin pukeutunut koko koulupukuun eikä siitä huolimatta ollut lisäillyt siihen mitään omiaan.
Oli hienoa, että Alex ymmärsi ottaa kunnollisen poikaystävänsä roolin niin vakavasti.
"Hei", Celia tervehti iloisesti tapansa mukaan. Hän ei nähnyt tarpeelliseksi heittäytyä Alexin kaulaan tai roikkua hänen käsivarressaan, sillä he kiinnittivät tarpeeksi huomiota ollessaan kahdestaan jo muutenkin. Toistaiseksi he eivät olleet saaneet koko koulua kiinnostumaan heistä tavallista enempää, mutta Celia tiesi muutamien huomanneen jonkin muuttuneen heidän välillään.
"Pitäisikö meidän käydä psykologian luokassa?" hän kysyi kuin ohimennen. Alex kyllä ymmärtäisi, mitä hän tarkoitti.
Pari päivää sitten Alex oli lupautunut teeskentelemään Celia poikaystävää, jotta Celia saisi tehtyä ihastuksensa mustasukkaiseksi. Toistaiseksi yritys ei ollut tuottanut suuria tuloksia, mutta olihan heillä vielä aikaa.

[Hass]

"Hyvää pääsiäistä, teidän ylhäisyytenne", Alex virnisti poikamaiseen tapaansa ja katsoi silmät tuikkien Celiaa. Vaikka se kuinka oli kliseistä, pojan mieliala parani pelkästään Celian pirteän äänen kuulemisesta. Hän jatkoi ovenpieleen nojaamistaan ja yritti kehitellä parasta keinoa kiusoitella Celiaa ja miten Alex itse hyötyisi siitä mahdollisimman paljon. Se ei ollut niin helppoa kuin kuvittelisi. Mieliala hiukan laantui, kun Celia alkoi hoputtaa psykologian luokassa vierailua, mutta Alex ei masentunut ihan kokonaan - tiedä sitten, oliko syynä äsken poltettu sätkä.
"Amatööri", Alex pyöritti silmiään ja naksautti kieltään. Hän viimeisteli vielä eleensä säälivällä pään riiputtamisella.
"Etkö sinä osaa mitään. Koko juttu paljastuisi jos heti juostaisiin Wilsonin eteen nylkyttämään toisiamme", Alex ilmoitti kulma koholla ja työnsi kädet tummien puuvillahousujensa taskuun.
"Ensin pitää saada oppilaat puhumaan siitä. Sitten pikku hiljaa edetä ja vasta ihan lopussa olla yhdessä Wilsonin valvovan silmän alla. Niin koko juttu tuntuu aidommalta. Juorujen pitää kantautua ensin maikoille", Alex neuvoi isällisesti. Oppilaat puhuivat aika helposti, sillä Saint Waldenin kaltaisessa paikassa juorut olivat kultaa. Paha vain, että Celia oli aika varmasti yksi pahimmista puheiden levittelijöistä. No ehkä he pärjäisivät Alexin maineella ja siitä leviävien juttujen takia. Hänestä sentään puhuttiin muutenkin. Oli aina huvittavaa kuulla käytävillä täysin merkityksettömiä asioita omasta elämästä. Vielä, kun suurin osa oli yhtä isoa asiavirhettä koko juoru. Ei Alex pitänyt vaatekaapissaan akvaariota.Se oli ollut ensimmäisenä vuonna jo! Nykyään akvaariokalat olivat jo olleet kauan kuolleina.
"Joten ensimmäinen askel on tehdä juoruja", Alex muistutti Celiaa tietäen tarkalleen minkälaisia juoruja hän haluaisi saada aikaan, vaikka Ephramn luultavasti nirhaisi hänet uskomatta koko "valepoikaystävä"-esitykseen.

[Agitha]

Celia mutristi suutaan harmistuneena, kun Alex ei ollut samaa mieltä hänen suunnitelmastaan ja piti häntä hupsuna. Alexin selitys oli kuitenkin ihan järkeenkäyvä, ja pojan selittäessä Celian ilme kirkastui taas. Juoruja heidän oli tosiaan saatava aikaan - vaikkakaan Celia ei vielä ollut aivan varma, miksi koko koulun piti tietää asiasta. Eikö riittänyt, että asia tuotiin Wilsonin tietoon?
Oli kuitenkin imartelevaa, että Alex oli lähtenyt auttamaan häntä niin tosissaan, että oli ehtinyt jo kehitellä oman toimintasuunnitelmankin. Tai ainakin jonkinlaisen suunnitelman tapaisen. Celia ei ollut ehtinyt miettiä tulevaisuutta vielä kovin pitkälle, lähinnä hän oli ajatellut viettää Alexin kanssa enemmän aikaa kuin ennen ja lakata kieltämästä asiaa, jos joku kysyi hänestä ja Alexista.
"Mitä sinä sitten olet suunnitellut?" Celia kysyi, ja vilkaisi Alexia epäluuloisesti. Hän ei suostuisi mihinkään, ennen kuin olisi varmistanut, mitä Alexilla oli mielessään. Jos suunnitelmaan liittyisi rapuasu tai jotain muuta kummallista, Celia ei puhuisi Alexille enää ikinä.
Keräten rohkeutensa Celia tarttui Alexia kädestä ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia heille kahdelle, ja lähti kävelemään eteenpäin pitkin päärakennuksen käytävää. Luokkahuoneen ovella he olivat vain tukkeena.
Tuntui oikeastaan hassulta kävellä pojan kanssa käsi kädessä pitkin koulun tuttuja käytäviä. Vaikka Celia roikkuikin Alexin kädestä, eikä suinkaan unelmiensan prinssi Wilsonin, se tuntui silti tavallaan mukavalta. Alexin käsi oli lämmin ja no - miehekäs.
"Johda sinä, jos sinulla on kerran joku idea", Celia kehoitti hymyillen.

[Hass]

"Ei minulla mitään suuria suunnitelmia ole", Alex kohautti olat jäykkinä ja tunsi niskansa punoittavan kuin parhaalla Texasilaisella konsanaan.
"Kunhan ollaan vaan ja... No käyttäydytään rakastuneesti, ei sen kai pitäisi mitenkään ihmeellistä pitäisi olla. Ei vaan pidä lyödä yli, koska sitten kaikki huomaavat ettemme ole tosissamme", Alex selitti sanojaan ja vilkaisi vaivaantuneena käytävässä heidän ohitse käveleviä oppilaita, jotka jo nyt katselivat uteliaasti parivaljakkoa. Ei heidän tarvitsisi mitään ylimääräistä esittää, mutta ehkä nyt Alex saisi varastettua muutaman suukon tämän sekosyyn nojalla. Ehkä ne auttaisivat, ehkä se saisi hänet avaamaan silmänsä. Sitten hän pääsisi yleissä tansseissa vaihdetusta suudelmasta ja kaikki palaisi ennalleen. Tässä vaiheessa se oli kuitenkin vain heikko toive, sillä Alex oli tyytynyt jo kohtaloonsa. Poika kuitenkin seurasi kiltisti, kun Celia otti häntä kädestä ja lähti seuraamaan tarkoituksenaan saattaa tyttö tämän seuraavalle oppitunnille. Poikaystävät tekivät sitä. Ainakin Alex luuli heidän tekevän sitä... Hän ei ollut koskaan harrastanut poikaystävänä olemista, joten tiedot siitä olivat hiukan heikomman laatuiset.

Enää Alex ei vastannut, vaan tyytyi vetämään Celian hänen kainaloonsa. Poika laski kätensä omistavasti tytön olkapäille ja vaivihkaa avitti Celiaa kiertämään kätensä Alexin keskivartalon ympärille, toisen kyljen kohdalle.
"Ja nyt näytät vain siltä, että olet omahyväinen napattuasi koulun kuumimman uroksen ja yrität sääliä kaikkia muita, jotka eivät onnistuneet siinä. Yritä näyttää ylpeältä, ei katuvalta tai säikyltä", Alex neuvoi kumartuen puhumaan ihan Celian korvaan ja antoi tahallaan huuliensa hipoa tytön korvalehteä.
"Sen lisäksi muutama kaulaan kapsahdus tai suukko siellä sun täällä ei ole pahitteeksi. Ideaali ratkaisu olisi kunnon bakteerikannan vaihto mukamas syrjäisessä paikassa, mutta sinä et taida olla ihan valmis sellaiseen, prinsessa."

[Agitha]

Celia yritti kovasti estää itseään kavahtamasta kauemmaksi Alexista refleksinomaisesti, kun poika vetäisi hänet kainaloonsa. Hän oli tottunut siihen, että hänellä oli lupa tönäistä Alex kauemmas aina, kun poika yritti liian lähelle. Ei sillä, että Alex olisi hänen mielestään ollut mitenkään vastenmielinen. Kaikenlainen päälle karkaaminen vain oli Alexilta niin normaalia, että torjuminen kävi jo kuin itsestään.
Tällä kertaa Celia kuitenkin jäi kiltisti Alexin kainaloon, ja ensijärkytyksestä selvittyään hän tajusi, ettei se ollut kovin kamalaa. Kuulaisesti hän lepuutti kättään Alexin vyötäröllä kuten kunnon tyttöystävän kuuluikin, ja vilkaisi poikaa hymyillen.
Sitten Alex kumartui Celian puoleen antaakseen lisäohjeita. Celia tunsi Alexin lämpimän hengityksen korvassaan, ja värähti hiukan. Hän ei ollut varma, huomasiko Alex koskettavansa hänen korvaansa huulillaan. Koraan mutiseminen tuntui jollain tapaa intiimiltä, ja hetken Celia harkitsi uudestaan kauemmas vetäytymistä. Kiltisti hän kuitenkin jäi paikoilleen, sillä tehtävä oli tärkeä suorittaa loppuun kunnialla. Jostain syystä Celian sydän hakkasi hieman kovemmin, mutta se johtui varmaan jännittämisesti. Aivan varmasti.
"Tottakai näytän", Celia vastasi selvittyään järkytyksestään yllättävän nopeasti. "Koska minullahan on koulun ihanin poikaystävä." Niin no, olihan se totta ainakin puoliksi. Alex oli hänen poikaystävänsä väliaikaisesti, ja joskus hän osasi olla myös ihan ihana. Tosin sekin oli yleensä väliaikaista.
Varmuuden vuoksi Celia nojautui hieman Alexia vasten, jotta he näyttäisivät mahdollisimman läheisiltä. Vaikka kiehtääminen oli hieman kiusallista, se tuntui yllättävän mukavalta. Alex tuntui lämpimältä ja jotenkin varmalta hänen vierellään. Poikaystävät olivat aika hyvä juttu.
"Ymmärrän", Celia sanoi hieman epävarmana, kun Alex kehoitti häntä halaamaan tai pussaamaan jossain vaiheessa. Onneksi poika sentään ymmärsi, että jossain siivouskomerossa nuoleskeleminen menisi liian pitkälle. Sellaiseen Celia ryhtyisi vasta sitten, kun se olisi oikeasti välttämätöntä. Ensin hän halusi yrittää selvitä mahdollisimman vähällä.
Hetken Celia harkitsi Alexin suutelemista, ja katsoi pojan kasvoja hieman arvioiden. Hän oli tehnyt sen aikaisemminkin, joten ei se voisi olla kovin vaikeaa nytkään. Mutta tällä kertaa hän ei ollut aivan yhtä vapautuneissa tunnelmissa.
"Äh, en minä pysty sinua pussaamaan!" Celia sanoi hiljaa, jotta muut eivät kuulisi. Hän yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, mutta ei onnistunut peittämään pientä kulmien kurtistusta. "Pussaa sinä minua, tai jotain."

[Hass]

Kun kerran ideana oli muiden huomion kohteena oleminen, joutui Alex kerrankin tarkkailemaan muiden reaktioita. Suurimmaksi osin ne olisivat saaneet hänet nauramaan, mutta oli hämmästyttävää kuinka moni ei reagoinut lainkaan. Ikään kuin se ei olisi ollut mikään yllätys, että Alex ja Celia olisivat näin läheisissä väleissä. Kuin se olisi lähes odotettavaa. Alex piti siitä. Ehkä hän ei ollut ainoa, joka näki heidän kuuluvan yhteen. Ei niin, että he olisivat täydentäneet toisiaan tai olleet täysin sielunkumppaneita keskenään. He olisivat lähennä osoitus, että Jumalallakin oli huumorintajua ja vielä kieroa sellaista. He vain kuuluivat yhteen samalla tavalla kuin magneetin eri navat. Kumpikin haluaisi omanlaistensa luokse, mutta he vain eivät päässeet eroon toisistaan.
"Mitäs kirottua, tuo saattaa olla ensimmäinen fiksu asia, jonka olet suustasi ulos päästänyt koko sinä aikana, kun olemme tunteneet", Alex kiusoitteli Celiaa virnistäen säihkyvästi ja yritti komentaa korviaan olematta punehtumatta. Hän huomasi olevansa niin lähellä tyttöä, että joutui todella katsomaan alas korkeuksista nähdäkseen Celian kasvot.

"Neiti Hammond, sinä se sitten osaat tehdä ihmeitä miehen egolle", Alex yritti sivuuttaa koko jutun vitsailulla, vaikka olisikin halunnut loukkaantua. Miksi häntä ei voisi muka suudella? Ehkä syy olisi ihan looginen, kuten pituusero, Alex yritti selittää itselleen, jotta hänen ei tarvitsisi saada itkuporuraivokohtausta kuten pikkulapsi. Loogisuus oli aina hyvä juttu. Ainakin jos puhuttiin muista asioista kuin Alexista itsestään. Silloin epäloogisuus oli parempi lähtökohta. Toivuttuaan raskauden aiheuttamista tunnekuohuistaan Alex päätti pelastaa tilanteen itse ja siirsi kätensä Celian sivuille nykäisten tyttöä hiukan lähemmäs tämän paidasta kiinni pitäen. Alex nuolaisia huuliaan ajattelematta ja kumartui alaspäin hitaasti, jottei pelästyttäisi Celiaa, joka näytti lähinnä peuralta ajovaloissa. Esityksen onnistumisen kannalta olisi välttämätöntä, ettei Celia saisi paniikkikohtausta jos hänen muka-poikaystävänsä suutelisi häntä. Se ei näyttäisi kovin hyvältä. Siispä Alex yritti tehdä homman mahdollisimman helposti ja kosketti ensin vain kevyesti tytön huulia omillaan.

[Huh]

[Agitha]

Celia kohotti kulmiaan Alexin sanoille ja vilkaisi poikaa merkitsevästi, vaikka hänen olikin vaikea tavoittaa pojan katsetta suunnilleen 30 senttiä lyhyempänä mutta vain parin sentin etäisyydeltä.
"Älä nyt, juurihan minä väitin sinua maailman parhaaksi poikaystäväksi", Celia tyytyi toteamaan.
Eikö sen pitäisi olla selvää, että ei Alexin suuteleminen ollut Celialle helppoa? Tuskin Alexkaan kovin mielellään suuteli Celiaa, vaikka Celia ei varmasti ollut ensimmäinen tyttö, jota hän pussaisi. Kyseessä olisi Celian ensimmäinen suudelma selvin päin ja täysissä järjissään. Suudelmaa Ephramin kanssa hän ei voinut laskea viralliseksi suudelmaksi, ja Alexin kanssa hän oli ollut hiprakassa. Ja nyt hän suutelisi Alexia taas, edelleen väärästä syystä... Milloinkohan olisi hänen oikean ensisuudelmansa aika?
Yllättäen Alex vetäisi Celia hieman lähemmäs itseään, ja Celia tajusi heti mistä oli kyse. Mutta tarvitsiko sitä tehdä juuri nyt? Kaikkien ihmisten edessä keskellä koulun käytävää? Tietenkin tarvitsi, sehän oli koko homman idea. He molemmat olisivat pulassa, jos Ephram saisi tietää tempauksesta. Mitenhän veljelle voisi selittää tilanteen? Hän tiesi kyllä, että Celia piti professori Wilsonista, mutta ei varmasti antaisi siunaustaan moiselle kieroilulle.
Celia odotti hieman jännittyneenä, kun Alex kumartui hitaasti hänen puoleensa painaakseen suudelman hänen huulilleen. Yrittäen olla ajattelematta asiaa liikaa Celia nosti toisen kätensä Alexin niskalle, ja sulki silmänsä heidän huuliensa kohdatessa.
Onneksi Alex ei ryhtynyt pelleilemään tai ampunut koko juttua yli. Oli hämmästyttävää, miten tosissaan Alex koko jutun otti, vaikka hän ei edes hyötynyt roolistaan mitään. Ehkä Alex oli tosiystävä.
Suudelma tuntui ihan mukavalta, vaikka se olisi varmasti tuntunut vielä mukavammalta, jos he eivät olisi seisseet keskellä koulun käytävää ruuhka-aikaan. Ja jos he eivät olisi suudelleet vain saadakseen juoruja liikkeelle. Ja jos Celia olisi tehnyt sen jonkun kanssa, jostai piti oikeasti, tietysti. Sitä ei sopinut unohtaa, koska Celia piti Wilsonista, ei Alexista, ja hän teki kaiken vain Wilsonin vuoksi.
Celia vetäytyi suudelmasta heti kun arveli sen olevan sopivaa. Tarpeeksi monien oli huomattava, että he olivat tosissaan, mutta Celia ei tahtonut opettajilta varoitusta tai rangaistusta seksuaalisesta kanssakäymisestä kouluaikana. Kaikkea ne keksivätkin säännöissään kieltää...
Vetäydyttyään suudelmasta Celia katsoi Alexia hetken aikaa silmiin, eikä heti laskenut kättään pojan niskalta. Huomaamattaan hän oli kohottautunut varpasilleen, ja laskeutui takaisin omaan pituuteensa irrottauduttuaan Alexista. Hänen vatsanpohjassaan tuntui hieman kummalliselta, mutta ehkä se oli normaalia.
Celia punastui vähän, mutta yritti olla häiriintymättä asiasta. Tottakai hänen piti punastua, hehän olivat vastarakastuneita!
"Jätetäänkö seuraava tunti väliin?" Celia kysyi yllättäen. Hän ei itsekään tiennyt mistä päähänpisto oli tullut, mutta hän ei olisi millään jaksanut mennä tunnille. Alexilla tuskin oli ongelmaa asian kanssa. Pojalla oli huono vaikutus hänen käytökseensä. "Tai siis, se ainakin kiinnittää muiden huomion, jos kumpikaan meistä ei mene tunnille", hän selitteli sitten.
Celia oli unohtanut kokonaan seurata muiden reaktioita, mutta ehkä hänen ei tarvinnutkaan. Tärkeintä oli, että muut huomaisvat heidät.

[Hass]

Yleisesti ottaen mikään Alexissa ei ollut hiljaista, hellää tai rauhallista. Se vain ei kuulunut pojan luontoon. Alex ei uskonut turhaan hissutteluun. Silti nyt tässä Celiaa suudellessa hänellä ei ollut mitään hiljaista, hellää tai rauhallista vastaan. Ne tuntuivat oikeilta. Ja paljon aidoimmilta kuin pelkkä kielen tunkeminen toisen kurkkuun. Vaikka olihan sekin ihan mukavaa... Kunhan se olisi Alexin kieli. Celia voisi pysytellä kaukana toisten miesten kielistä! Alex puri huomaamattaan alahuultaan ja antoi Celian katsoa häntä silmiin suudelman loputtua vaikka se saikin hänet hiukan kiusaantuneeksi. Hän ei halunnut tytön silmissä näkyvää katumusta tai muita tunteita, jotka voisi syntyä väärän miehen suutelemisesta. Alex halusi hetken aikaa elää siinä mielikuvitusmaailmassa, jossa hän ei olisi mikään kakkosvaihtoehto vaan se mies, jonka Celia loppujen lopuksi valitsisi arvoisekseen. Ja jos se ei onnistuisi, niin ainakin poika ottaisi kaiken irti tästä huvittavasta teeskentelynäytelmästä. Onneksi Alex ei kuitenkaan nähnyt mitään sellaista Celian silmissä ja pojan teki mieli henkäistä helpotuksesta.

”Onko tämä totta? Pyhä Celia ehdottaa lintsaamista!” Alex huudahti epäuskoisesti virnistäen tytölle. Ehkä heidän alituinen yhdessäolo alkoi vihdoin vaikuttaa Celiaan. Olihan se vaarallista viettää niin paljon aikaa jonkun Alexin kaltaisen kanssa. Varkain jotain tapoja tai sanontoja tarttuisi toiseenkin. Ja lintsaaminen oli nimenomaan Alexin tapa, ei Celian. Olihan Alexkin hieman rauhoittunut Celian aikana ja tiedosti sen itsekin – se vain vaihteli tasaisin väliajoin oliko se hyvä vai huono asia. Ja sitä paitsi Ephramin viherkasvi oli saanut olla rauhassa viimeaikoina, jotenkin Alex oli todella tsempannut käytöstään. Niin paljon, että ansaitsisi jonkin palkinnon. Ajatus, että Alex olisi jotenkin vaikuttanut Celiaan tuntui hyvältä, mutta se katosi aika nopeasti sen jälkeen kun tyttö jatkoikin puhettaan. Kerr tyytyi kohauttamaan olkiaan välinpitämättömästi.
”Olet oikeassa, lintsataan vaan”, hän tuumasi jättäen kertomatta, että hänellä itsellään oli oikeastaan hyppytunti seuraavaksi, joten Celia olisi heistä ainoa linsaaja.
”Mitä mieltä sinä olet kannabiksesta? Koska jos minä olen saanut jo ensimmäisen suudelmasi ja humalasi, niin miksei pilveäkin?” Alex kysyi virnistäen vaikka oli suhteellisen varma vastauksesta. Hän ei ollut edes varma tiesikö Celia mitään pilvessä olemisesta tai että Alex oli suhteellisen vakituinen käyttäjä. Poika oli ollut pilvessä Celian edessä, mutta se käytös silloin oli tuskin ollut kovin erilaista kuin vesiselvän Alexin käyttäytyminen.

[Agitha]

"En minä ole mikään pyhä", Celia huomautti hieman loukkaantuneeseen äänensävyyn. Kyllä hänelläkin oli paheensa, vaikka ne eivät ehkä olletkaan mitään Alexin paheisiin verrattuna, ellei sitä yhtä salaisinta otettu huomioon. Koostuihan koko poika pelkistä paheista. Celia tiesi olevansa kiltti tyttö, mutta hän ei silti halunnut saada aurinkoisen naapurintytön leimaa otsaansa ainakaan Alexilta. Ei sillä, etteikö hänellä olisi jo ollut sellaista...
Kuten Celia oli odottanutkin, Alexilla ei ollut mitään omaa lomaa vastaan. Hän jatkoi pojan kainalossa kävelemistä, mutta päätti suunnata mieluummin vaikka ulko-oville. Ehkä tunnin voisi viettää ulkona, jos siellä ei ollut kovin kylmä. Tai sitten vain asuntolan oleskelutilassa.
"Mitä, kannabiksesta?" Celia kysäisi silmät pyöreinä, kun Alex uteli hänen mielipidettään aiheesta. "Niin siitä huumeesta? Eikö sen pitäisi olla selvää?"
Celia ei ollut erityisen perehtynyt huumeisiin, ja pääpiirteiden lisäksi tiesi vain sen, että ne kaikki olivat pahasta, eikä niitä kannattanut kokeilla.
"En minä tiedä. En minä tunne ketään, joka käyttäisi huumeita. Mutta ei kai mikään huume ole hyvä juttu, jos ne kerran on vaarallisia kaikki. Rikollisuutta ja muuta sellaista."
Sen selkeämpää mielipidettä Celia ei osannut aiheesta muodostaa. Ephram olisi varmasti kirjoittanut aiheesta vaikka esseen, sillä hänellä tuntui olevan mielipide kaikkeen, mutta Celia ei ollut samanlainen.
Ehdotukselle Celian ensimmäisestä pilvestä tyttö vain naurahti hiljaa.
"Joo, ruvetaan narkkareiksi kaikki", hän totesi hymyillen. "Ikään kuin sinulla olisi mitään sellaista."
Celia vilkaisi Alexia, ja äkkiä häntä alkoi epäilyttää. Alex poltti tupakkaa ja joi alkoholia joskus jopa oppitunneilla. Huumeet selittäisivät todella paljon Alexin kummallista käyttäytymistä ja hulluja ideoita, eikä hän näyttänyt kummemmin välittävän säännöistäkään. Sen lisäksi päihteisiin liittyvät ongelmat selittäisivät pojan kuukauden mittaisen katoamisen täydellisesti.
"Sinullahan ei ole mitään sellaista, eihän?" Celia kysyi, ja vilkaisi Alexia tällä kertaa huolestuneena.

[Hass]

"Kyllä olet, mutta ei sillä ole väliä", Alex hymyili herttaisesti ja taputti isällisesti Celian päälakea vapaalla kädellään. Vaaleat hiukset tuntuivat pehmeiltä ja kutsuvilta, Alexin piti oikein keskittyä tekemisiinsä ettei jäänyt ajatuksissaan silittelemään tytön hiuksia. Uteliaana poika siirtyi taputtelemaan omia hiuksiaan hetkeksi. Muutaman sentin pituiseksi kasvanut hiuskuontalo oli karhea ja jokseenkin pistelevä lyhyimmistä kohdista. Se ei loistanut valossa tai tuoksunut hyvältä. Otsa kurtulla Alex kurottui taas silittämään Celian hiuksia ja kallisteli päätään vähän aikaa.
"Minä pidän sinun hiuksistasi", Alex tuumasi mietteliäänä. Hän jätti lisäämättä, että piti myös Celian silmistä, olkapäistä, etusormista ja korvalehdistä. Ja oikeastaan kaikesta muustakin. Paitsi tietenkin siitä, että tyttö oli todella ärsyttävä välillä onniestuen jopa päihittämään mestariärsyttäjän omassa lajissaan. Voi kunpa Alexillakin olisi ollut samanlainen luonnon lahjakkuus...

Alex jatkoi kävelyään ulko-oville kuunnollen toisella korvallaan Celian höpötystä, eikä heittänyt sekaan häiritseviä välikommentteja. Poikaa huvitti Celian käytös, ihan kuin kannabis olisi yhtä paha asia kuin heroiini. Toisaalta kyseessä oli Alexin prinsessa, joka oli luultavasti elänyt keskellä vaaleanpunaisia pilviä ja hattaroita. Joskin Alex oli suhteellisen varma, että huumeet olivat myös varsin suosittuja paremmissa piireissä, joissa oikeasti oli varaa kamaan.
"Ai mitä? Häh - ei tietenkään", Alex havahtui suoraan hänelle osoitettuun kysymykseen ja vilkaisi sarkastisesti silmiään pyöritellen kainalossaan olevaa Celiaa. Olisiko hän kysynyt, jos ei olisi oikeasti ollut aikeissa toteuttaa ehdotustaan. Sitten poika mietti hetken aikaa. Itseasiassa Alex olisi hyvinkin voinut kysyä ihan huvin vuoksi...
"Kai sinä tiedät, että se on oikeastaan terveellisempää kuin tupakka ja alkoholi. Ja todella yleistä. En olisi yhtään ihmettelisi, jos yli puolet tämänkin paikan opiskelijoista olisi joskus ollut pilvessä", Alex kohautti ja harteitaan. Hän piti ulko-ovea auki, jotta he pääsivät molemmat livahtamaan pihalle.
"Sitä paitsi se tuntuu hyvältä. Siis oikeasti hyvältä. Vähän niin kuin todella hyvän seksin jälkeen, tiedäthän, sellainen raukea ja autuas onnellisuus", poika virnisti ja iski silmää, vaikka tiesikin ettei Celia sellaisesta olisi varsinaisesti tietänyt. Jollei sitten Alexilla olisi Wilsonin lisäksi elotonta kilpailijaa. Paitsi sitä kilpailijaa Alex ei välttämättä pistäisi pahakseen...

[Agitha]

"Aijaa?" Celia ihmetteli, kun Alex kehui hänen hiuksiaan. Se oli hyvin satunnainen kehu, mutta hän päätti ohittaa sen henkisellä olankohautuksella. Ehkä Alex toteutti taas täydellisen poikaystävän rooliaan. Celia oli onnistunut jo unohtamaan koko jutun, sillä pojan kainalossa käveleminen kävi kuin luonnostaa. Onneksi edes toinen heistä pysyi maan pinnalla.
Celia kohotti leikkiästi kättään pörröttääkseen Alexin lyhyttä tukkaa. Hän joutui kurottamaan aika paljon pojan pituuden vuoksi. Kasvoikohan Alex pituutta edelleen?
"Kiitos. Minäkin pidän sinun hiuksistasi", hän vastasi puoliksi leikillään, ja laski kätensä takaisin alas.

Celia kurtisti kulmiaan, kun Alex puhui huumeista niin hyväksyvään sävyyn.
"Enpä tiedä", hän vastasi epävarmasti. "Tai siis, tupakka ja alkoholi on kuitenkin laillisia, ja eiköhän sille ole syynsä, miksi huumeet eivät ole. Niihin jää koukkuun, ja niihin voi kuolla. Ja minä en ainakaan tunne ketään, joka olisi käyttänyt kannabista."
Celia loi hieman epäuskoisen katseen Alexiin. Ei häntäkään oltu kummemmin valistettu, mitä nyt käsketty pysymään kaukana kaikesta epäilyttävästä, mutta saattoi olla, ettei Alexille oltu kerrottu senkään vertaa. Jos pelkästään puhetavasta saattoi päätellä, että Alex oli täysin erilaisista oloista kuin Ephram ja Celia, ja ehkä häntä välttämättä oltu valistettu ollenkaan.
Kun Alex avasi hänelle päärakennuksen ulko-oven, Celia hymyili aurinkoisesti kiitokseksi kohteliaasta eleestä.
"Vaikka se tuntuu hyvältä, niin se on vaarallista silti", hän sanoi rauhallisesti pysyen itsepäisesti kannassaan. Hän päätti jättää Alexin seksiin liittyvät kommentit huomiotta, vaikka ne saivatkin hänet vaivaantumaan. Miksi pojan piti aina liittää seksi kaikkeen?
Celia vetäytyi hieman kauemmas Alexista, kun he tulivat ulos koulun pihalle.
"Haluatko mennä asuntolalle vai jäädäänkö ulos?" Celia kysäisi ja vilkaisi Alexia.
Ilma ei ollut kovin hyytävä ja sää oli kirkas, joten ulkona oleminenkin oli vaihtoehto.

[Hass]

Alex virnisti poikamaisen iloisesti, kun Celian käsi eksyi tavoittelemaan pojan päälakea. Hän piti heidän pituuserostaan, vaikka se olikin suuri. Tuntui hyvältä, kun kumartui alaspäin eikä joutunut kurottelemaan ylös. Se vetosi Alexin sisimmässä olevaan luolamieheen, joka halusi kalauttaa Celiaa puunuijalla päähän, heittää olkapäälle, viedä luolaan, tehdä kaikenlaisia asioita tytön vartalolle ja syödä mammuttia sapelihammastiikerin sääriluulla. Mammuttien ja sapelihammastiikereiden onneksi se luolamies oli todella syvällä. Alex yritti jotenkin karistaa ajatukset pois päästään ja tyytyi hymyilemään omahyväisesti Celian suuntaan:
"No minun kutrini ovatkin ihan helvetin makeat."

Nuoren miehen teki mieli nauraa, kun Celia alkoi saarnaamaan pilvestä. Alex oli kuullut sen kaiken ennenkin, eikä se siltä häntä estänyt pilven polttamisesta. Toki hänkin oli nyt huimasta vanhempana ja viisastuneempana jättänyt kovemmat aineet rauhaan. Alex oli omakohtaisesti nähnyt mitä ne saivat aikaan ja mikä olisi kauhuskenaario.
"Tietenkin tunnet", Alex pärskähti pitäessään ovea auki. Mikä Alex olisi, friteerattu mustekala vai? Celian tynnyrissä viettämä aika tuli jälleen esiin tytön naiiviudessa. Ehkä vielä olisi liian aikaista, mutta joku kaunis päivä Alex saisi Celian vielä pilveen, vaikka se sitten olisi nuorukaisen viimeinen teko, sen hän vannoi itselleen. Celia voisi olla yllättävänkin hauska pilvessä. Alex piti kättään tytön alaselällä, kun he astuivat ulos eikä päästänyt irti vaikka Celia yrittikin astua hiukan kauemmas. Ei niin, että se olisi ollut tietoista. Alex oli huomaamattaan humaltunut tytön lähellä olosta ja suudelmasta, joten hänelle oli luonnollista säilyttää kontakti. Hän antoi oven sulkeutua omaa vauhtiaan heidän perässään ja kaivoi rintataskustaan tupakka-askinsa. Toinen käsi yhä Celian selällä, hän onki suullaan askista yhden savukkeen. Alex otti vuorostaan esiin sytkärinsä ja sysäsi sen Celialle, tavoitteenaan saada tyttö sytyttämään tupakan, sillä hänellä ei ollut kättä suojaamaan liekkiä pieneltä tuulelta, joka puhalsi pihamaalla.
"Ihan sama se minulle on, sinä se tässä lintsaat, en minä", hän kohautti olkiaan.

[Agitha]

"No kenet sellaisen minä muka tuntisin?" Celia ihmetteli ja kohotti kulmiaan vilkaistessaan Alexia. "Millaiseksi sinä minua luulet? Ei minun tuttavapiirissäni ole sellaista porukkaa."
Sitä, että Celia tunsi Alexin, joka tunsi varmasti moniakin narkomaaneja, ei varmaankaan laskettu mukaan. Hän toivoi, ettei koskaan päätyisikään sellaisiin piireihin. Hän oli nähnyt tarpeeksi elokuvia ja lukenut uutisia tietääkseen, millaista se oli.

Alex ei päästänytkään Celiaa karkaamaan kainalostaan, kun he olivat tulleet koulun pihalle. Koulun piha näytti tyhjältä, joten ehkä Alex vain oli unohtanut siirtää kätensä pois hänen vyötäröltään. Hän ei viitsinyt tehdä asiasta numeroa, ja Alexin kainalossa hänen ei ainakaan tulisi kylmä, sillä hänen koulupuvun takkinsa oli hänen huoneessaan.
Kun Alex ojensi Celialle sytkärinsä, tyttö otti sen vastaan hieman epävarmana. Mitä hänen sillä kuului tehdä? Pyöriteltyään sytytinsä käsissään hetken hän tajusi, että hänen oli tarkoitus sytyttää Alexin tupakka.
Hän sytytti liekin hieman epävarman ottein, ja kurottautui sytyttämään Alexin tupakan.
"Voisit kyllä olla polttamatta naisseurassa", hän huomautti, ja suojasi liekkiä kädellään. Oli vaikea osua savukkeeseen nojaamatta liian lähelle Alexia.
Lopulta tupakka kuitenkin syttyi, ja Celia ojensi sytkärin takaisin pojalle jostain syystä hieman vaivaantuneena.
Seuraavat sanat saivat hänet seisahtumaan paikoilleen.
"Miten niin vain minä lintsaan?" hän kysyi, ja vilkaisi Alexia. "Älä vain sano että sinulla on hyppytunti..." Celia loi yhden uhkaavan silmäyksen poikaan.
"Kusetit minua taas!" hän voihkaisi. "Mutta en minä enää ehdi tunnille, kellot soivat jo. Saat kyllä hyvittää tämän jotenkin. Joudut opettamaan minulle lisää matematiikkaa, tai jotain."
Oikeastaan Celia ei ollut varma, oliko matematiikan opettaminen Alexille epämieluisaa vai ei, mutta ainakin hän itse hyötyisi siitä.

[Hass]

"Sinä satutat minua", Alex älähti ja vei kätensä sydämensä päälle dramaattisesti: "Kaiken sen jälkeen, mitä olemme yhdessä kokeneet, et laske minua edes tuttavaksi. Minusta se on aika kiittämätöntä."
"Sitä paitsi olen suhteellisen varma, että jopa kallisarvoinen professori Wilsonisi on ollut pilvessä. Ja tälläisissä asioissa minun lähteeni eivät valehtele", Alex kohautti olkiaan huolimattomasti kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Poika oli todella kuullut professorin itsensä puhuneen nuoruuden kokeilust sivulauseessa ja sai pientä tyydytystä tietäessään, että se voisi laskea miehen pisteistä celian silmissä. Ei Alexista niinkään väliä, mutta mitä tahansa, jotta Wilson putoaisi pyhimyksen jalustaltaan muiden kuolevaisten joukkoon. Alex yritti pitäytyä paikallaan, kun Celia sähelsi sytkärin kanssa. Hän odotti kuuliaisesti, että tyttö sai liekin koskettamaan savukkeen päätä ja otti sauhut. Poika nappasi tupakan peukalonsa ja etusormensa väliin, mutta varoi puhaltamasta Celian päälle savuja. Sen verran herrasmiestä hänestäkin löytyi.
"Siis ilman muuta. Kerro vain heti, jos täällä on joku nainen" Alex lupasi viattomasti tuijotellessaan taivaanrantaa ja työnsi hajamielisesti sytyttimen takin alla vilkkuvan kauluspaidan rintataskuun.

Celian pysähtyessä äkillisesti, Alex seisahtui pelkästä yllätyksestä. Hänen kätensä lepäsi yhä tytön alaselällä ja poika ei ollut valmistautunut raahaamaan Celiaa, lähinnä huolehtimään ettei tämä katoaisi Alexin kainalosta minnekään ennen aikojaan.
"On, miten niin?" Alex kysyi hämmentyneenä, kuin tyttö alkoi meuhkaamaan hyppytunnista. Oliko poika jossain vaiheessa väittänyt ettei hänellä olisi hyppytuntia? Hänellä oli aina tähän aikaan hyppytunti siinä missä muilla oli algebran tunti. Silmiään pyöritellen Alex vetäisi taaksejääneen Celian liikkeelle.
"Kyllä minä olisin sinua muutenkin auttanut", Alex hymähti, kun he jatkoivat matkaa.
"Sinun tarvitsee vain pyytää", poika hymyili lämpimästi alaspäin Celian suuntaan ja katseli hetken aikaa tytön silmiä, kunnes käänsi katseensa ylös hymy huulillaan.