hit me baby one more time

[karma]

: agipupsu kera jiroun :

Chloe seisoi opettajien parkkipaikalla nojaten peppuaan ja alaselkäänsä chevyynsä. Hän poltteli tupakkaa kaikessa rauhassa, ilman huolen häivääkään. Naisella oli yllään musta paita, jossa oli jotain kangashärpäkettä rintamuksella, sekä korkeavyötäröinen, harmaa hame, joka tosin ei yltänyt edes polviin. Tämän, Chloen mielestä konservatiivisen, mutta kuitenkin yllättävän tyylikkään ja rennon, yhdistelmän ylle nainen oli asetellut vielä yhden rakkaista nahkatakeistaan, joka toi kokonaisuuteen jotain omaa. Takki ei jonkun mielestä ehkä sopinut yhteen muiden vaatteiden kanssa, mutta koska Chloe piti siitä, sai se olla siinä. Tuskin siitä kukaan muotipoliisi tulisi hänelle kitisemään. Kengikseen nainen oli valinnut yhdet korkkarit suuresta kenkävalikoimastaan. Kengät olivat muuten melko tavalliset mustat korkokengät, mutta niiden kannat olivat leopardikuvioidut. Lisäksi kengissä kimaltelivat jotkin helyt, jotka Chloe oli tosin joskus ajatellut repiä irti.

Tänään oli naisen ensimmäinen virallinen työpäivä. Hän oli eilen iltapäivällä piipahtanut koululla suorittamassa rutiinijutut heti pois alta, moikannut paria kollegaa ja jutustellut heidän kanssaan niitä näitä kaalinpäitä. Tänään hän oli käynyt aamulla koululla tuomassa joitain tavaroitaan, ja nyt hän valmistautui opettamaan ensimmäisellä virallisella tunnillaan. Ja jos naikkonen olisi sanonut, ettei häntä jännittäisi, hän olisi valehdellut kyllä ihan kuusnolla.

Tumpattuaan tupakkinsa, nainen otti autostaan mustan nahkaolkalaukkunsa ja lukitsi sitten ovet. Tämän jälkeen Chloe lähti kävelemään kohti rakennusta peppu keveästi askelten tahdissa keinuen. Kyllä tämä tästä, hän vakuutteli itselleen mielessään.
Vaaleanpunaiset hiukset avoinna, mutta silti hieman laitettuina, hän käveli hiukan etuajassa käytäviä pitkin korot kopisten. Oppilaat olivat vielä edellisillä tunneillaan, mikä oli hyvä juttu Chloelle nyt. Hän halusi päästä kuvataiteen luokkaan hyvin ennen muita. Hän halusi hetken huokaista helpotuksesta ja katsella vielä luokkaa hetkisen ennen kuin hänen pitäisi ryhtyä tositoimiin. Eilen hän oli pikaisesti rehtorin opastuksella tutustunut tulevaan työhuoneeseensa. Nyt hän näkisi sen sisuksiin paremmin. Itsekseen hän voisi tutustua. Rauhassa.

Luokkahuoneessa hän vietti sen reilun vartin itsekseen. Tutkaillen ja tutustuen, tarkkaillen ja etsien. Nyt hän olisi valmis ryhtymään toimeen. Ehkä. Chloella oli kieltämättä epäilevä olo tähän kaikkeen. Vaikka hän oli useammassakin koulussa opintovuosina harjoitellut, oli tämä silti uusi tilanne. Pelottava, mutta kiehtova. Ehkä se pelko tekikin siitä niin kiehtovaa?

Tyylilleen uskollisena itsensä vaikuttavaan kissansilmämeikkiin meikannut nainen avasi luokkahuoneen oven, jätti sen raolleen ja palasi sitten työpöytänsä taa istumaan pehmeään, mustaan nahkaiseen työtuoliinsa. Riisuttuaan takkinsa ja laskettuaan sen tuolin selkänojalle, hän nosti toisen jalkansa toisen ylitse ja laski kädet syliinsä. Hieman jännittyneenä Chloe vilkaisia kynsiään, jotka olivat pitkät ja hyvin huolletut. Hän halusi olla virheetön. Virheetön ja täydellinen ensimmäisenä päivänään.

[Agitha]

Jirou ei pitänyt yllätyksistä. Se johti yleensä siihen, että hän otti asioista selvää etukäteen, suunnitteli tulevaisuuttaan muidenkin puolesta, ja loukkaantui verisesti kohtalolle joka kerta, kun se erehtyi olemaan oikukas. Hän ei ollut ainoa luontoaa, sillä Saint Walden's oli täynnä (tai ehkä puolillaan) oppilaita, jotka pitivät järjestyksestä ja hallinnasta. Sen vuoksi koulu piti huolen siitä, että kaikki halukkaat pysyivät ajan tasalla, ja että koulun oma, oppilaille suunnattu lehti tiedotti myös opettajakunnassa tapahtuvista muutoksista. Ajatus oli kaunis, mutta Jirou ei ollut onnistunut saamaan viimeistä numeroa käsiinsä ajoissa. Kun Kazuo oli löytänyt sellaisen huonkaverinsa poikaystävän huonekaveriltaan varastamana (tai muuta sellaista) omasta sängystään, ja kiikuttanut sen nuoremmalle veljelleen luettuaan sen itse, Jirou oli yllättynyt ikävästi. Hänen kuvataiteenopettajansa vaihtui. Hänen rakkaan, pyhän kuvataiteensa, ja hän sai tietää asiasta vasta kyseisenä päivänä.
Viimeinen tunti ennen iltapäivän harraste- ja vapaaehtoisaineiden alkamista oli viimeisillä minuuteillaan, ja Jirou vilkuili hermostuneesti luokan seinällä olevaa kelloa. Hän naputteli kynällään pöytää, kunnes hänen vieressään istuva Ren rykäisi painostavasti ja pyysi häntä lopettamaan.
Viimein oli aika pakata kirjat laukkuihin ja siirtyä luokasta seuraavaan. Jirou oli niin ajatuksissaan, ettei muistanut edes hyvästellä ystäväänsä, vaan suunnisti suoraan luokasta ulos kohti sivurakennuksessa sijaitsevaa kuvataiteen luokkaa. Hänellä ei ollut ollut aikaa tehdä taustatutkimusta uudesta opettajasta, joten vähin mitä hän saattoi tehdä, oli mennä luokkaan ajoissa ja tervehtiä uutta opettajaansa.
Tie kuvataiteenluokkaan oli tuttu, melkein rituaalinomaisella tavalla rauhoittava, ja tullessaan huoneen ovelle Jiroiu tunsi olonsa jo hieman paremmaksi. Hän veti syvään henkeä kuin valmistautuen suureenkin koitokseen ja ajatteli ohimennen, käyttäytyikö taas turhan dramaattisesti. Raiden olisi nauranut hänelle, varmaankin tukehtunut omaan sylkeensä. Oli yritettävä vaikuttaa tyyneltä.
Mihin hän edes kuvitteli olevansa menossa? Ensitreffeille? Kuvataiteen opettaja olisi varmasti yhtä lahjakas kuin edeltäjänsä, eikä Jiroulla ollut huolen häivää. Hän oli Saint Walden'sissa, eikä missään valtion rahoittamassa julkisessa koulussa.
Ajatus antoi hänelle voimaa, ja hän astui sisään tuttuun luokkaan, keskelle maalaustelineitä ja suuria pöytiä, joiden tasot oltiin nostettu kummallisiin kulmiin. Hänen katseensa hakeutui automaattisesti opettajan pöydän ääreen ja mitä sylkeen tukehtumiseen tuli, Jirou joutui yskäisemään muutamaan otteeseen säilyttääkseen henkensä.
"P...Päivää", hän tervehti nuorta, kaikin puolin räväkkää ja sopimatonta naista, joka sopi ympäristöönsä yhtä huonosti kuin Rey Hayes mekkoon. Oliko tässä hänen uusi opettajansa? Ei voinut olla!
Jirou asteli luokan poikki opettajan pöydän eteen yrittäen päättää, kuinka muotoilla kysymys mahdollisimman vähemmän luokkaavaksi siltä varalta, että kyseessä todella oli hänen uusi opettajansa.
"Tuota..." Jirou sipaisi liian pitkäksi kasvaneen hiussuortuvansa takaisin korvansa taakse ja tuijotti seinää vieraan naisen takana. "Oletteko te uusi kuvataiteen opettaja?"
Epäuskoa äänessä oli mahdotonta peittää, mutta Jiroun mielestä kysymys oli asiallinen ja aiheellinen.

[karma]

Vaaleanpunaista hiussuortuvaa toisen kätensä sormilla hieman hermostuneena näpräten, Chloe katseli maalaustelineitä mietteliäänä. Hänellä ei oikein ollut ideoita siihen, mitä hän ensimmäisellä tunnilla oppilaiden kanssa puuhastelisi. Mutta hän oli ajatellut, että ensimmäinen tunti olisi hiukan vapaampi. Tai normaalia vapaampaa vapaampi siis. Chloe ei ollut ankara nipottaja, joka kimitti naama punaisena mitä piti tehdä ja mitä ei. Ehei. Hän oli kiltti ja kannustava. Luovuutta ja omia ideoita arvostava. Hän halusi, että oppilaat itse asettasivat rajat ja vaatimukset tekemisilleen. Toki Chloe osasi olla ankara ja vaativakin. Mutta ei opetustilanteissa. Hän halusi olla oppilailleen enemmänkin toveri ja porukan jäsen kuin tiukkanutturainen vanha haahka, joka hakkaisi karttakepillä sormet poikki ja vaatisi maalaamaan pelkästään öljyväreillä juuri oikeanlaiselle paperille. Nainen oli suunnitellut kyllä tekevänsä jonkinlaisia tuntisuunnitelmia, mutta hän oli myös päättänyt, että oppilaat osallistuisivat moiseen puuhaan edes tuomalla omia mielipiteitään ja halujaan julki. Chloe opastaisi, mutta oppilaat saisivat ihan itse rakentaa omat siipensä.

Kun ovi kävi ja luokkahuoneeseen astui aasialainen poika, nainen käänsi katseensa tähän. Kapeiden, mutta kauniiden kasvojen ilme oli kysyvä. Silmissä oli lämmin, mutta jokseenkin ujo sävy. Tässä seisoi yksi Chloen uusista opiskelijoista. Hetken toista silmäiltyään meikatuilla silmillään, nainen kohotti kevyesti punatuille huulilleen pehmeän hymynkaareen.
"Hei, ja kyllä minä se olen", nuori nainen vastasi rauhallisella äänensävyllä. Chloe meinasi jo alkuunsa mielessään alkaa puhumaan niin kuin hän aina puhui, mutta suuta avatessaan hän muisti asiallisuuden, jota piti noudattaa. Hänellä oli vielä harjoiteltavaa, että hän saisi oikeat sanat sopimaan suuhunsa.
"Nimeni on Chloe Adney .. Ja mikäs sinun nimesi on?" hän sitten esitteli itsensä ja heti perään kysyi jo pojankin nimeä, vaivautumatta kuitenkaan nousemaan seisomaan, mikä olisi varmasti ollut kohtealiasta. Chloella taisi olla iltalukemiseksi enemmän etikettiharjoituksia kuin hän osasi ajatellakaan. Hupsu muija.

[Agitha]

Jirou ei tiennyt, kuinka hänen olisi tullut tuoreisiin uutisiin suhtautua. Uutiset kuuluivat suunnilleen näin: hänen tulevalla kuvataiteen opettajallaan, joka tulisi opettamaan häntä luultavasti seuraavat kolmisen vuotta, oli räväkät, vaaleanpunaiset hiukset, vahvasti rajatut silmät, ja yllään nahkatakki, jollaisen Jirou osasi kuvitella lähinnä Raidenin keskiöisen seuralaisen ylle. Toki, hän oli nähnyt elämänsä aikana useita kuvataiteenopettajia, jotka olivat olleet valehtelematta hyvinkin - no - taiteellisia, räväköitä persoonia, mutta nainen, joka istui hänen edessään nyt, olisi hyvin voinut olla yksi oppilaista. Tosin vain siinä tapauksessa, jos koulu olisi ollut toinen, eikä koulun sääntöihin oltu kirjattu useita pykäliä, jotka edellyttivät oppilailta asiallista ja kunnollista ulkomuotoa koulupukuineen. Sokeakin olisi huomannut, ettei opettajaksi itseään kutsunut nainen olisi saanut pitää sen enempää vaatteitaan kuin hiuksiakaan, jos hän olisi astunut koulun maaperälle oppilaana.
Lyhyesti sanottuna Jirou oli hyvin hämillään, kätki sen huonosti, ja käänsi katseensa häpeissään toisaalle sen tajutessaan.
Äänensävy oli hieman naisen ulkomuotoa opettajamaisenpi (vaikkei siihen paljoa vaadittukaan), ja vakuutti Jiroun. Ehkä hän tottuisi naisen näyttävään olemukseen. Nopea vilkaisu tämän suuntaan todisti, että siihen menisi vielä ainakin muutama viikko.
Jirou nyökkäsi opettajan esitellessä itsensä ja painoi mieleensä, että keskusteli nyt professori Adneyn kanssa.
"Jirou Yano, ma'am", hän esitteli itsensä kysyttäessä. "Se nuorempi Yano", oli tarpeellinen lisäys, sillä kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti jotkut opettajat sekoittivat hänet ja Kazuon keskenään, ja pahimmillaan sekoittivat heidän nimensä täysin vain siksi, että Kazuo oli vanhempi, mutta pyöreäkasvoinen ja Jirouta lyhyempi.
Jirou vilkaisi pikaisesti kelloa ja yllättyi huomatessaan, että tunnin alkuun oli vielä kymmenisen minuuttia. Hän oli kiirehtinyt edelliseltä oppitunniltaan kuvataiteen luokkaan niin vauhdilla, että siirtymävälituntia oli kestänyt tuskin viittä minuuttia. Muut kuvataiteenopiskelijat, kuten Kazuon ja Jocey Greenwoodin tuntien, Jirou olisi ainoa niin aikaisessa.
"Ahm... Tuota..." Jirou sormeili taas hiuksiaan. "Sain kuulla vasta tänään, että opettaja vaihtuu. Onko jotain mitä minun pitäisi tietää ja jatkammeko me meidän vanhoja projektejamme...?"
Mitä enemmän Jirou kysyi, sitä enemmän hän halusi kysellä.
"Sillä minun työni on valmis, ja tarvitsisin uuden tehtävänannon ellei aihe ole vapaa..."
Hänen opettajallaan saattoi olla vaaleanpunainen kuontalo, mutta kai tämä silti osasi tehtäviä antaa.

[karma]

Nainen oli havaitsevinaan jonkinlaista kiusaantuneisuutta tai vähintään hämmennystä uudessa oppilaassaan. Tosin kyllä Chloe sen ymmärsikin tavallaan. Kyllä hän itse oli huomannut (kas vain), ettei ollut ihan sellaiseen tyypilliseen opettajan muottiin aseteltava tapaus. Ei hän tiennyt oliko se kuinka monen mielestä hyvä asia, mutta itseään se ei vaivannut. Paitsi siltä osalta, että hänen oli usein vaikea pohtia pukeutumistaansa töihin sekä siellä käyttäytymistään. Lähinnä tätä puhetapaa, jonka kanssa varmasti tulisi vielä jatkossakin vaikeuksia. Vapaa-ajallaan kun nainen puheli hiukkasen eri tavalla..

"Käytäntö ei koe muutoksia, joten siitä sinun ei tarvitse huolehtia", Chloe vastasi heleällä äänensävyllä ja hymyili kevyen pienen hymyn sanojensa päätteeksi. Mitään kivitettyä kestohymyä hän ei kasvoillaan säilyttänyt alinomaan - se ei kuulunut neidon tapoihin, ei edes töissä. Kasvojen peruslukemat olivat kuitenkin kauniit, eivätkä lainkaan jurot tai apeat, niin kuin useimmilla, joten kyllä sillä naamarilla kelpasi maailmaa tallata. Nytkin. Lisäksi Chloen mielestä hän näytti vakuuttaammalta ja varteenotettavammalta opettajana, jos hän olisi hieman vakavampi välillä. Uskoi ken tahtoi.
"Tuota noin ..", vaaleanpunapää aloitti ja hieraisi sormenpäillään siroa leukaansa hitaasti. Vihreänsinisten silmien katse oli mietteliäs ja se katsoi kaukaisuuteen pienen ohikiitävän hetken ajan.
"Voin toki antaa sinulle aivan vapaat kädet seuraavan projektisi kanssa .. Mutta .. jos haluat, voin toki vähän rajoittaa luovuuttasi, you know", Chloe sitten pienen mietintähetken päätteeksi katsahti Jirouun. Nainen naurahti pehmeästi saatuaan sanottavansa sanottua ja iskipä mokoma eukko vielä silmääkin leikkisästi. Chloe tahtoi toki olla asiallinen ja vakavastiotettava opettajatar, mutta ei hän voinut omaa oikeaa luonnettaan täysin vangita. Hän tahtoi kuitenkin loppujen lopuksi luoda itsestään oppilailleen rennon mutta pätevän mielikuvan.

"Eikä sinun tarvitse välttämättä kiirehtiä luokkaan, eihän kello ole vielä paljoakaan", nainen sitten virkkoi hiljemmalla äänensävyllä, laskien katseensa pöydällä olevaan opettajan päiväkirjaansa, jota hän oli hieman vapaalla kädellä ja mielikuvituksellaan muokannut jos millä tavoin. Nainen siirsi kirjaa hieman kauemmas itsestään ja tämän jälkeen hän tarttui toisella kädellään lattialla pöydän vieressä olevaan nahkalaukkuunsa. Hän otti sen käsiinsä ja nosti sen sitten kevyellä liikkeellä työpöydälleen aikoakseen etsiä sieltä penaaliaan.

[Agitha]

Jirou hymyili jäykkää, vaivaantunutta hymyään, joka sai hänet näyttämään vielä vakavammalta ja surumielisemmältä kuin silloin, kun hän piti naamansa peruslukemilla. Hänen veljensä ei ollut ainoa, joka toivoi hartaasti, että hän olisi opetellut vakuuttavamman tekohymyn virallisia tilanteita varten. Ehkä kyse oli harjoittelun puutteesta.
"Ah, ei tarvitse. Minulla on jo ajatus jok-" Jirou aloitti aikumuksenaan puhua tulevasta työstään, jonka parissa hänen mielensä oli askarrellut siitä lähtien, kun asia oli tullut puheeksi Raidenin kanssa. Niin työ kuin Raidenkin katosivat hänen mielestään hetkeksi, kun se järkkyi ja tyhjeni hetkellisesti siitä, mitä opettaja erehtyi poika paralle tekemään.
Monille silmän iskeminen ei ollut suuri juttu, korkeintaan leikkisä ele. Toki se saattoi tietyssä tilanteessa kieliä flirtistä, vahintäänkin kiinnitti huomiota, mutta kyseessä oli kuitenkin jokapäiväinen ele, jota harrastivat niin äidit ja tyttäret kuin vastanaineetkin.
Mutta ei Jirou Yano.
Jirou jäykistyi aloilleen kuin patsaaksi muuttuneena, ja tuijotti opettajaa epäuskoisena. Oliko hän juuri nähnyt silmäniskun, hänen mielestään selvän flirtin merkin, vai oliko hän vain kuvitellut kaiken? Miksi opettaja flirttailisi hänelle? Jiroun mieli työskenteli ongelman parissa ja hän tuijotti paria astetta äskeistä kalpeampana tyhjyyteen ennen kuin päätti, että oli nähnyt omiaan. Toki, professori Adney oli näyttävä, opettajaksi poikkeuksellien tapaus, mutta eihän kukaan täysissä järjissään oleva aikuinen ihminen yrittäisi flirttaili 16-vuotiaan oppilaan kanssa?
Jirou joutui epäilemään omia sanojaan muistaessaan erään sukulaisen, joka olisi varmasti ollut valmis rikkomaan tätä kirjoittamatonta sääntöä. Hän oli rikkonut niin monia muitakin...
Jirou rykäisi lähinnä keskyttääkseen itsensä ja palatakseen takaisin aiheeseen. Silmäniskua tai ei, hän ei ollut juuri nähnyt sitä.
"Niin siitä ajatuksesta... Umm... Ostin King's Waldenista tällaisen kynän joka... Odotas..."
Jirou huomasi käsiensä tärisevän hieman kohottaessaan koululaukkuaan sen verran, että saattoi kaivaa sieltä esiin Kazuon vanhan penaalin, jossa hän elintärkeitä piirustusvälineitään säilytti. Hän penkoi penaaliaan yhä hermostuneempana, sillä kerra aloitettuaan Jirou ei osannut lopettaa hermostumista, ja löysi lopulta etsimänstä.
"Tämä... Eh?"
Kynä lennähti hänen kädestään komeassa kaaressa opettajaa kohden. Se olisi ollut tarpeeksi noloa jo itsessään, vaikka se olisikin pudonnut lattialle opettajan käsivarresta kimmahtaen. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä kynä koskaan löytänyt tietään lattialle. Se jäi törröttämään pystyyn opettajan kahden kookkaan ja terhakkaan rinnan väliin.

[karma]

: AHAHAHAHAHAHAHA ei luoja .... :'DDDDDDDDDDDDDDD :

Nuoren aasialaispojan ilmoittaessa, että hänellä olisi jo ajatus ja idea seuraavalle työlleen, Chloe nyökkäsi pienellä, kevyellä liikkeellä siroa päätään ja samalla otti oman penaalinsa olkalaukustaan asetellen sen siihen pöydälle. Kiinnostus oli herännyt Jiroun alkaessa kaivella koululaukkuaan. Nainen nojautui työpöytäänsä vasten asetellen käsivartensa sitä vasten. Hän katseli ja odotti, pyrkien kuitenkin olematta liian innokkaan oloinen. Chloe tahtoi ulkokuorestaan huolimatta vaikuttaa asialliselta ja asiansa osaavalta.

Kun Jirou etsiskeli kynäänsä, katseli nainen hajamielinen ilme kasvoillaan ulos ikkunoista, joista sisään tunkeutui kevyitä, pieniä auringonsäteitä. Ulkona oli kovin kaunis sää. Kyllä kelpasi tänään, muutamaa tuntia myöhemmin, lähteä ulkoilemaan kera Führerin. Pieni suloinen hymyntapainen käväisi Chloen kasvoilla tämän ajatellessa koiraansa. Siellä se kotona tähän aikaan nukkuisi, eteisen matolla ehkäpä. Vartioiden postia. Tai sitten se tuijottelisi jostain asunnon ikkunoista ulos. Tai joisi juuri parhaillaan vettä kupistaan keittiössä tai tai tai .. Lista olisi loputon, mutta sitä nainen ei ehtisi nyt pohtimaan tämän enenpää. Sillä pian tapahtuisi jotakin.

Seuraava tapahtumasarja tuskin päätyisi minkään kirjojen ja kansien väliin, mutta tuskin kukaan ihmettelisi, jos se vielä päivien päästäkin kulkeutuisi omia polkujaan edeten oppilaiden juorujen aiheina ympäri koulun käytäviä. Todellinen surkeiden sattumien sarja.
Kun Chloe kuuli pojan valikoineen tarvitsemansa piirtovälineen, hän käänsi päätään tätä kohti. Ja sen mitä hän näki, eteni kuin slow motionilla jossakin komediaelokuvassa. Chloesta tuntui kuin hän olisi nähnyt kaiken hidastettuna. Eikä hän itsekään tehnyt mitään sen vikkelämmin. Oikeastaan liikenopeus hänen kohdallaan oli nolla. Punatut, täyteläiset huulet raollaan, melko vahvasti meikatut silmät lähestyvää kynää ihmeissään tuijottaaen, kämmenillään kirjoituspöytään nojaten hän siinä istui. Ja kun nainen ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen pois pienen esineen tieltä saati sitten jotain matrix- tai ninjakikkailuja, laskeutui kynä Chloen rintojen väliin kuin siihen tehdylle laskeutumisalustalle.

Syntyi hiljaisuus.

Chloe tuijotti hetken hiljaa eteensä työpöydälle sanomatta sanaakaan. Sitten hän katsoi kynää, joka siinä kuin herran kukkarossa oli hänen rinnoillaan, missä varmasti moni mies ja nainenkin olisi halunnut olla. Tämän jälkeen Chloe kohotti päätään hitaasti, nähdäkseen Jiroun. Hän katsoi poikaa hetken aivan hiljaa, kasvot peruslukemilla. Sitten ... hän miltei räjähti nauramaan. Nainen upotti kasvonsa kämmeniinsä ja hihitti hysteerisenä. Kuinka loistavalla tavalla jännittyneisyys olikaan purkaantunut!
Nauru ei suinkaan kestänyt kauaa, koska nainen ei tahtonut vaikuttaa järkensä menettäneeltä. Hilliten itseään hän ryhdistäytyi istumaan tuolilleen, pyyhkäisten ohimennen pienen ilonkyyneleen silmäkulmastaan. Yhä nainen silti oli yhtä hymyä vain.
Hän otti pienellä kädenliikkeellä kynän tissivaostaan, vilkaisi sitä ohimennen (sitä kynää ei tissivakoa :DDDD) ja ojensi sen työpöytänsä reunalle Jirouta varten.
"Siinä sinulla on hieno kynä. Käytä sitä hyvin", Chloe sitten totesi hymy kasvoillaan, joka leveni hieman sanomisien jälkeen. Kuulostihan se melko typerältä ja koomiselta. Niin koomiselta ja hupsulta, että nainen miltei itse nauroi itselleen.

[Agitha]

Jos Jirou oli hetki sitten päättänyt, että mitään ei ollut koskaan tapahtunut, että opettaja ei ollut iskenyt hänelle silmää ja saanut häntä hämilleen, niin nyt hän toivoi, ettei olisi koskaan noussut vuoteesta aamulla. Hän oli vaistonnut sen aamusta saakka, tiennyt sen sillä sekunnilla, kun Kazuo oli ojentanut hänelle koulun lehden yllättävine uutisineen, joten miksei hän ollut luottanut intuitioonsa? Hän olisi voinut valittaa vatsakipuja terveydenhoitajalle tai yksinkertaisesti lintsata koko päivän, sillä mikä tahansa rangaistus tai häväistys olisi ollut parempi kuin tämä. Jos hänen kömpelyytensä olisi voinut odottaa edes muutaman päivän, vaan ei... Kynän oli välttämättä, täysin ehdottomasti livettävä hänen otteestaan juuri siinä ainutlaatuisessa kulmassa, joka oli mahdollistanut sen laskeutumisen nykyiseen sijaintiinsa. Jirou oli varma, ettei yksikään ihminen ollut koskaan kokenut sellaista häpeää kuin sillä hetkellä koki, ja tunsi olevansa kovin yksin suuressa, julmassa maailmassa.
Jiroulle vahingossa, kuten kaikissa onnettomuuksissa ja käänteissä, kyse oli dramaattisesta maailmanlopusta joka vaivaisi häntä, kunnes hän pääsisi purkamaan sydäntään Sekimelle tai Renille (tai Raidenille, jos olosuhteet olisivat siihen suotuisat ja lehmät oppisivat lentämään). Opettajaa kömmähdys sen sijaan ei näyttänyt vaivaavan, ja hän hämmensi Jirouta entisestään repeämällä kuuluvaan, helisevään nauruun ikään kuin tilanteessa olisi ollut jotakin koomista, mitä siinä ehdottomasti ei ollut. Nauraessaan professori peitti kasvonsa, niin kuin Jiroukin olisi tahtonut tehdä, mutta se ei estänyt Jirouta tuijottamasta levottomasti rintavakoa, jossa hänen kynänsä edelleen törötti kuin olisi ollut siinä aina. Poika väänteli käsiään hermostuneena tietoisena siitä, ettei hänen sopinut noukkia kynää pois itse, ja kokien siitä huolimatta polttavaa tarvetta saada esineen takaisin ennen kuin se kasvattaisi itselleen juuret eikä lähtisi enää irti.
Opettaja oli nuori, mikä riitti selittämään hillittömän hihityskohtauksen, mutta Jirou oli kiitollinen hänen ammattitaitoisesta kyvystään hillitä itsensä. Kynä sai siunauksensa ja se palautettiin sen oikealle omistajalle. Jirou piilotti sen penaaliinsa kuin se olisi ollut tulessa ja polttanut hänen sormiaan.
Jirou hymyili entistä surumielisempää ja hermostuneempaa hymyä, ja rykäisi.
"Olin sanomassa... Haluaisin maalata muotokuvan minun... huonekaveristani. Olen käyttänyt paljon öljyvärejä viimeaikoina, ja haluaisin jatkaa sillä linjalla. Ajattelin kuitenkin tehdä ensimmäisen luonnoksen tussilla, tällä sivellinpäisellä, koska jos teen sen lyijykynällä, niin tulen niin itsekriittiseksi, etten koskaan saa sitä valmiiksi." Kuten aina, taiteesta puhuminen irroitti Jiroun ajatukset maallisista murheista, ja hän kakisteli vähemmän ja puhui enemmän kuvaillessaan aikomuksiaan. "Mutta mietin, onko tussia mahdollista käyttää myös lopulliseen työhön? Olen opiskellut symbolismia jonkin verran viimeaikoina, ja olen harkinnut jonkinlaisten ääriviivojen käyttämistä töissäni. Tietysti käyttäisin lopulliseen vedokseen oikeaa tussia, mutta en silti ole varma ajatuksesta. Miten se reagoi ölyvärien kanssa ja onko ajatus ihan huono?" Jirou kohotti katseensa opettajan kasvoihin hieman rohkeampana ja uteliaampana kuin aiemmin, vaikka hänen poskensa heloittivat punaisina ohimenneestä häpeästä edelleen.

[karma]

: voi jirouparka :

Jiroun kertoessa seuraavaan työhönsä liittyvistä suunnitelmistaan, vaaleanpunahiuksinen nainen nyökkäili kevyt hymy kasvoillaan aina välillä, ymmäryksen ja hyväksynnän merkiksi. Ja kun nuorukainen oli saanut ideansa sepitettyä, Chloe risti kätensä ja nojasi leukaansa siihen.
"Ideasi on hieno ja kiehtova. Pidän siitä, että tahdot ikuistaa toverisi, se lämmittää mieltäni", nainen kehui ja katsoi koko sen ajan aasialaista poikaa, joka seisoi useamman metrin päässä Chloen massiivisesta työpöydästä, jonka päällä oli jos minkälaista mappia ja paperipinoa sekä lukuisa määrä maaleja ja pensseleitä sekä kyniä erilaisissa astioissa. Olihan se kätevää, kun opettajallakin kaikki tarpeellinen oli suunnilleen käden ulottuvilla. Eipä sitten tarvinnut inspiraatiopuuskan iskiessä lähteä etsimään sopivia välineitä ainakaan liian kaukaa, ellei sitten tarvinnut sattumalta jotain speciaaliakin speciaalimpaa.

Chloe vilkaisi seinäkelloa, joka oli sijoitettu luokan oven yläpuolelle. Kello näytti sen verran, että varmasti hetken kuluttua saapuisi muitakin tunnille tulijoita, naisen uusia opiskelijoita, joita hän pääsisi paimentamaan.
"Pidän tarkkaan harkituista ajatuksistasi, joten toteuta niitä ihmeessä. Odotan innolla mitä saat aikaiseksi", nainen virkkoi ja laski katseensa pöydällä olevaan listaan opiskelijoista. Listalla näkyi jokaisen perustiedot, joiden perusteella hän voisi seurata ketkä tunneilla kävivät ja kuka kukin olisi ylipäätään. Saman listan pohjalta hän voisi merkkailla mahdollisia poissaoloja. Tosin nainen oli kuulllut useampaankin otteeseen, että opintojen suhteen oppilaat olivat vastuullisia, eivätkä juuri jättäneet saapumatta paikalle.
"Muut alkavat varmaankin saapua pian", Chloe totesi hetken oltuaan hiljaa. Sanat olivat oikeastaan ajattelua ääneen, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut osoittaa ne Jiroullekin, joka edelleen seisoi paikoillaan.

: tää tais olla si täs ku ei vastaust oo kuulunu? :