Sunnuntaisairastajat

[Fairytaler]

[Agi med Celia ja Hassis med Alex(jos suostuttelu tuotti tulosta) : )]

Sunnuntaiaamu valkeni kevyessä usvapeitteessä. Sade oli loppunut, mutta joka paikassa oli vielä märkää. Saint Walden's Schoolin oppilaat luultavasti kiittivät onneaan siitä, että oli viikonloppu. Kenenkään ei tarvinnut juosta pihan poikki ja kurata vaatteitaan, vaikka koulupukujen kanssa se tuskin olisi ketään haitannut. Hyvin harvat tuntuivat pitävän ajatuksesta yhtenäisestä puvusta yhteishengen luojana, vaikka toisia se ei kuitenkaan mainittavasti häirinnytkään. Ei se ainakaan häirinnyt Ephramia, joka istui vuoteensa päällä silmät ristissä, pää käsiensä väliin painettuna. Hän tunsi istuvansa sen saman usvan keskellä, joka ikkunan takana levitteli pitkiä raajojaan ja koetti saada ajatuksiinsa selkoa.

Ephramilla oli huono olo. Hänen koko kehoaan kylmäsi ja hänen päätään särki. Kurkku tuntui karhealta ja ääni kulki kehnosti. Ephram muisteli hiukan surkeana edellispäiväistä metsäretkeään Celian kanssa. Kaikki tämä johtui varmasti siitä, että hän oli kastunut likomäräksi. Heti päästyään koululle hän oli kyllä mennyt suihkuun ja kuluttanut siellä melkoisen pitkän ajan, mittta ilmeisesti se ei ollut riittänyt. Hänen suojauksensa oli laskenut liian pitkäksi aikaa. Ephram mietti, oliko hän todella kipeä, vai oliko kaikki vain kuvitelmaa. Toisinaan ihmiset kuvittelivat olevansa sairaita ja sairastuivat siksi. Ephram tunnusteli oloaan ääneti. Hän tunsi leijuvansa tyhjyydessä, jossa jokainen pienikin ääri säröili kovana ja hermoja raastavana. Poika huokasi. Kuumeessa tai ei. Sitä nyt ei kukaan tiennyt. Ei hän ainakaan pahasti ollut sairas, jos oli lainkaan. Hänen vain teki mielensä takaisin nukkumaan.

[Agitha]

Celia tarttui yöpöydällään olevaan vaaleanpunaiseen herätyskelloon jo kolmannen kerran, ja oli vähällä siirtää herätystä taas vähän eteenpäin, kun tajusi, että kello näytti jo kymmentä. Hän oli edelleen uninen, joten oli uskomatonta, että häntä nukutti edelleen! Hän oli illalla käynyt nukkumaan melkein heti, kun hän ja Ephram olivat palanneet metsästä ja hän oli käynyt suihkussa, joten hän oli nukkutun 13 tuntia.
Edes sängyllä istuminen ei saanut hänen oloaan yhtään virkeämmäksi, ja hiljalleen Celia huomasi, että kaikkia hänen niveliään särki. Sen lisäksi hänen päänsä tuntui kuumalta, ja häntä huimasi. Silti hänellä kesti hetki tajuta, että hän oli varmasti kuumeessa, vaikka oikeastaan tunne oli aika tuttu.
Celia heilautti jalkansa alas sängyn reunalta, ja yllättyi siitä, miten raskailta kaikki liikkeet tuntuivat. Hän nousi varovaisesti ylös, ja viimeistään siinä vaiheessa hän oli varma, että hänellä oli kuumetta. Seisominenkin tuntui raskaalta, ja pää jotenkin pöhnäiseltä. Jos hän oli sairaana, myös Ephram oli varmasti kipeänä, sillä he sairastuivat aina samaan aikaan. Jos Ephramilla ei olisi kuumetta nyt, hänellä olisi sitä pian.
Siksi Celian oli mentävä katsomaan, että Ephram oli kunnossa. Hänen ajatuksensa eivät olleet kovin loogisia, kun hän sairasti.
Pelkkä pyjama päällään ja ulkomuodostaan välittämättä Celia tallusti käytävään, ja suoraan poikien puolelle. Se tosin ei ollut kovin epätavallinen näky sunnuntaisin, ja hän ei ollut ainoa, joka kulki asuntolassa edelleen yöpaitasillaan.
Celia käveli suoraan Ephramin huoneen ovelle, ja koputti. Hän toivoi, ettei Alex olisi paikalla. Hänen päätään särki, ja hän halusi sairastaa rauhassa.

[Fairytaler]

Ephram keinui vuoteellaan edestakaisin lähes huomaamattaan. Hänen päänsä oli tyhjä ja kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän rekisteröi koputuksen. Hitaasti Ephram nosti jalkansa lattialle. Hän tuijotti hetken seinää Alexin sängyn yläpuolella tajuamatta mitään, pudisti sitten päätään ja kampesi itsensä seisomaan. Hän ei tuntenut juurikaan huimausta, joten onnistui kulkemaan ovelle suoraan. Hänen päänsä tykytti ja kesti muutamia sekunteja, ennen kuin hän älysi tarttua oven kahvaan. Hän avasi oven uneliaasti ja heräsi yhtäkkiä kuin horroksesta, kun tajusi sisarensa seisovan oven takana.
"Huomenta Celia", Ephram sanoi vaimeasti ja astui pois oven edestä. Sisko näytti kalpealta ja väsyneeltä. Olikohan tämä kipeä? Ephram unohti oman väsymyksensä samantien. Hän katsoi Celiaa huolissaan ja kysyi varovasti:
"Oletko kunnossa?"

Ephram painoi oven kiinni, kun Celia oli astunut sisäpuolelle ja peruutti takaisin vuoteelleen. Hän laskeutui istumaan ja nosti jalkansa vuoteelleen. Hän toivoi, että Celiakin istuutuisi. Toinen näytti siltä, että kuukahtaisi pystyyn, jos ei pian pääsisi lepäämään. Ephram mietti mitä sanoisi. Hän oli nyt niin huolissaan Celiasta, että oma päänsärky, käheä ääni ja satunnainen, rohiseva yskiminen tuntuivat pikkujutuilta. Kokemuksesta hän teisi, että Celia olisi todennäköisesti häntä huonommassa kunnossa, varsinkin kun tyttö oli ollut ohuemmin pukeutunut ja hypellyt vesirapakoissa häntä innokkaammin. Jostain syystä Ephramille tuli olo, että hänen olisi pitänyt kieltää Celiaa tulemasta mukaan. Hän oli sen ensin tehnytkin, mutta tyttö oli ollut jääräpäinen. Miksei hän ollut pysynyt lujana, ja käskenyt tätä palaamaan koululle? Tässä sitä taas oltiin.

[Agitha]

Ephram avasi oven, ja kysyi heti, oliko Celia kunnossa.
"Huomenta. Olen minä", hän sanoi, ja hymyili vähän. "Paitsi, että taidan olla kuumeessa", hän jatkoi, ja katsoi Ephramia arvioiden. Ephramkin näytti vähän väsyneeltä, etenkin kellonaikaan nähden. Oli mahdollista, että velikin oli sairas. Tai pikemminkin todennäköistä. Celia ei muistanut kertaakaan, kun he eivät olisi sairastaneet samaan aikaan.
Celia astui sisään huoneeseen, ja Ephram sulki oven hänen perässää. Häntä heikotti vähän, joten epäkohteliaasti hän istahti Alexin sängylle. Ilmeisesti Alex ei ollut viettänyt yötään huoneessa, sillä sänky oli pedattu. Alex ei petaisi sänkyään, tuskin olisi edes noussut ylös vielä. Tavallaan oli helpotus päästä olemaan Ephramin kanssa kahden. Vähän niin kuin kotona, paitsi täällä ei ollut vanhempia soittamassa paikalle yksityistä lääkäriä heti, kun he saivat vihiä siitä että jommalla kummalla (eli molemmilla) oli kuumetta.
"Meidän ei varmaan kannata ilmoittaa terveydenhoitajalle", Celia sanoi mennen suoraan asiaan. Hän ei tosin tiennyt, oliko tällaisessa tapauksessa muutenkaan tapana ottaa yhteyttä kuolun terveydenhuoltoon, mutta vaikka olisikin, hän ei haluaisi ottaa riskiä. Periaatteessa riskiksi riittäisi se, että terveydenhoitaja haluaisi kuunnella hänen keuhkojaan, ja hänen pitäisi ottaa paita pois.
Celia huokaisi vähän uupuneena, ja kaatui kyljelleen Alexin sängylle. Ihan sama, vaikka se oli Alexin sänky. Nyt se sai ajaa hänen sänkynsä virkaa.

[Fairytaler]

Ephram seurasi Celiaa tämän istuessa Alexin vuoteelle. Useimmiten Ephram oli sitä mieltä, että Alexin olisi ollut hyvä olla yöt huoneessa, etteivät he molemmat joutuisi vaikeuksiin, mutta nyt hän oli tästä ihan kiitollinen. Celia tuskin tahtoisi Alexia sillä hetkellä kyselemään levottomia, eikä toisaalta tahtonut Ephramkaan, vaikka hän oli hieman pojalle lämmennytkin. Toisinaan vain oli hetkiä, ettei jaksanut ketään. Silmänsä sulkien Ephram nojasi kyynärpäänsä polviinsa ja päänsä käsiensä väliin. Hän hieroi kasvojaan yrittäen saada unet silmistään. Hän tahtoi pystyä keskittymään juuri siihen nimenomaiseen hetkeen juuri sillä sekunnilla. Ephram nosti lopulta katseensa Celiaan ja nyökkäsi myötätuntoisena.
"Mmh. Ei varmaan kannata ei", hän myönsi ja mietti, miten heidän tulisi toimia. Ehkä he voisivat kertoa professori Wilsonille? Wilson tuskin kertoisi kenellekään, mutta hänestäkään ei varmasti tiennyt, eikä Celia ehkä pitäisi ajatuksesta. Ehkä heidän kannattaisi vain yrittää selviytyä kaksin.
"Umh. Haluatko jäädä tänne lepäämään tai jotain? Alex kun ei ole täällä nyt ja minä voin hyvin... hmm.. hoitaa sinua", Ephram sanoi hitaasti ja käänsi sitten päätään ja aivasti hihaansa. Hetken kuluttua hän aivasti vielä uudelleen, veti sitten henkeä ja käänsi katseensa takaisin Celiaan. Hän hymyili hiukan, vaikkei tuntenut oloaan sellaiseksi, että hänen olisi kuulunut hymyillä.

[Agitha]

Celia makasi kyljellään Alexin sängyllä, ja katseli Ephramia. Kyllä vain, Ephramkin oli kipeänä, vaikka yrittäisikin varmaan väittää muuta. Celian olisi tehnyt mieli kääriytyä Alexin peittoihin ja nukkua vielä lisää, mutta se ei varmaan olisi sopivaa.
"Niin minä ajattelin", hän hymähti. "Tosin ei sinun pidä minua hoitaa. Pärjään itsekin, ja tiedän, että sinäkin olet kipeä", hän jatkoi. Celia ei todellakaan halunnut olla vaivaksi, etenkin kun hän tiesi, että Ephram oikeasti hoitaisi häntä omankin terveytensä uhalla.
"Onko sinulla huono olo?" Celia kysyi, ja kohottautui vaivalloisesti takaisin istuma-asentoon. Hän jäi istumaan sängylle, ja nojasi seinään. Celian olo oli heikko, mutta siitä huolimatta hänen olonsa ei ollut oikeastaan kovin paha. Hänen päänsä tuntui kuumalta, ja ensimmäistä kertaa elämässään hän ymmärsi niiden kliseisten rättien merkityksen otsalla. Hänen olonsa oli myöskin pöhnäinen ja raskas, mutta oikeastaan hän ei ollut kovin huonovointinen. Oikeastaan hänen olonsa oli tavallaan hyvä. Toivottavasti Ephram ei ollut huonommassa kunnossa.
Celia raapi taas ajatuksissaan jalkaansa, mutta tajusi sitten lopettaa ajoissa.
"Tiedätkö missä Alex on? Hän ei ole tainnut olla täällä yötä. Haittaakohan häntä, jos minä lepään täällä?" hän kyseli.

[Hass]

Alex sulloi ruokakaupan muovipussin reppuunsa ja heilautti repun sitten selkään. Vetoketju vihoitteli ensin vastaan, mutta väkisin se sujahti kiinni. Poika kiskoi farkkujen takataskustaan valkoisen piponsa ja veti sen päähänsä. Oli ehkä turha varotoimi yrittää piilottaa kaukaa katsojilta pipolla henkilöllisyys, koska suhteellisen moni henkilökunnasta osasi jo tunnistaa Alexin - kuka muu nyt valmistuisi kiipeämään poikien asuntolan toiseen kerrokseen? Kiipeämisestä puheen ollen, Alex punnersi itsensä helposti seisomaan ensimmäisen kerroksen ikkunalaudalle ja vilkutti ohi mennessään sisällä oleville ihmisille, jotka katselivat tylsistyneinä häntä - kyseiset sällit olivat jo tottuneet siihen, ettei Alex koskaan käyttänyt normaalien ihmisten tavoin ovia ja portaita. Seuraavaksi vuorossa oli pitkän tutkimisen jälkeen löydetty yhdistelmä. Ensimmäisenä Alex nappasi kiinni vesirännistä. Pienellä heilautuksella hän sai itsensä pois ikkunalaudalta ja puristi jalkansa kiinni ränniin. Apinamaisella notkeudella Alex kapusi ränniä pitkin ylemmäs, otti sitten kukkaköynnöksen kehikosta kiinni ja löysi jalallaan hiukan muita ulompana olevan tiilen. Keskikropan lihaksien jännittämisellä Alex sai nostettua itsensä ylemmäs, oman ikkunalaudan tasolle. Ääniä kuullessaan Alex pysähtyi vaistomaisesti hetkeksi. Normaalisti se olisi ollut mahdollisten petipuuhien bongaamiseksi, Alexilla oli valitettavia kokemuksia paukahtaa paikalle ja pilata huonetoverin ilot. Mutta kuullessaan nimensä Alex todellakin toivoi, että kyse ei ollut sellaisista iloista... Koko ajatusketju lähinnä nauratti poikaa hänen tunnistaessa toinen äänistä Celiaksi.

"Ei häntä haittaa", Alex ilmoitti, kun heitti jalkansa ikkunasta sisään. Hajareisin hän istui hetken paikoillaan ja heitti reppunsa edellä sisään. Reppu putosi kovan kolauksen kera keskelle lattiaa. Poika työnsi sitten loputkin ruhostaan lattialle ja sulki vihellellen ikkunan takanaan. Alex alkoi riisumaan hiukan kosteaa paitaansa kävellessään huoneen poikki vaatekaapilleen välittämättä muista. Hän levitti paitansa kaapin oven päälle kuivumaan ja kaivoi ryppyisen t-paidan kaapistaa. Alex haistoi paitaansa ja kun se ei haissut sen ihmeemmältä, hän kohautti olkiaan ja kiskoi tummanvihreän t-paidan päälleen. Sitten hän kääntyi katsomaan loppua huonetta ja rypisti otsaansa, kun kumpikin Hammondin sisaruksista näytti joko alkoholisteilta tai kipeiltä punoittavien neniensä ja kasvojensa johdosta.
"No mitkäs bileet täällä nyt on?"

[Fairytaler]

Ephram kohotti hiukan kulmiaan Celian sanoille. Hän ei ollut niinkään varma siitä, etteikö toista tarvitsisi hoitaa, mutta ei viitsinyt puuttua asiaan enempää, varsinkaan, kun Celia tiesi, ettei hänkään ollut aivan terve. Hän kuitenkin itselleen lupasi, että jos he päättäisivät koettaa vain nukkua sairauttaan pois, hän ei nukahtaisi ennen Celiaa, vaan katsoisi, että tällä oli kaikki kunnossa. Ephram nosti päänsä ja laski kätensä alas. Hän veti tyynyn vierestään syliinsä ja alkoi nyppiä sitä levottomasti. Sellainen hän yleensä oli. Sairastaminen harvoin vei häntä vuodekuntoon ja silloinkin hän jääräpäisesti yritti nousta aivan liian usein jalkeille. Vei taas hetken, että Ephram ymmärsi Celian kysymyksen. Voiko Ephram huonosti? Hän oli väsynyt, eikä hän voinut hyvin. Ephram mietti, melkoisen pitkään vieläpä, ennen kuin uskalsi vastata mitään ja silloinkin hän vain kohautti harteitaan. Hän ei osannut vastata mitään. Hän ei yleensäkään myöntänyt voivansa huonosti tai muutakaan, eikä aikonut tehdä tässäkään poikkeusta.

Ephram oli jo aikeissa vastata Celialle, että Alexia tuskin häiritsisi, kun poika jo loikkasi ikkunasta sisään ja sai Ephramin hätkähtämään. Hän katseli pojan huoletonta menoa kaapille. Koko tilanne tuntui kuin unelta ja hetken Ephram epäili, että oli koko ajan nähnytkin unta, mutta kun Alex avasi suunsa, hän tiesi, ettei niin ollut.
"Bileet ja bileet", Ephram vastasi harteitaan epämääräisesti kohauttaen. Hän ihmetteli, miten kysymykseen olisi voinut vastata älykkäästi, muttei todellakaan keksinyt mitään. Miten sitä pitäisi selittää, että he olivat juoksennelleet pitkin metsää ja tulleet kipeiksi? Ei kai sitä voinut oikein selittää. Ephram tyytyikin siis olemaan hiljaa ja tarkkailemaan huonetoveriaan ja Celiaa vuorotellen.

[Agitha]

Siinä paha missä mainitaan, Celia ajatteli, kun Alex saapui juuri sopivasti vastatakseen häntä koskevaan kysymykseen. Alex ei taaskaan käyttänyt ovea, eikä Celia voinut käsittää miksi. Oliko se vain näyttämisen halua, vai oliko siihen muka oikeasti joku syy?
Celia katsoi, kun Alexin reppu liukui huoneen poikki, ja pian Alex tuli perässä. Normaalissa tilanteessa Celia olisi siirtynyt Ephramin sängylle siitä huolimatta, että Alex oli ilmoittanut, ettei Celia hänen sängyllään haitannut häntä, mutta nyt Celialla ei ollut voimia vaihtaa paikkaa. Raajojen liikuttaminen tuntui kauhean vaivalloiselta, joten Celia päätti jäädä aloilleen nojailemaan seinään Alexin sängyllä pelkkä pyjama päällään ja tukka sekaisin.
Alex vaihtoi paitansa likaisesta ryppyiseen, ja uteli, mitkä bileet olivat kyseessä.
"Sellaiset bileet, mihin sinua ei ole kutsuttu, jos sinulla ei ole kuumetta", Celia ilmoitti tukkoisella äänellään. Hän yllättyi itsekin siitä, miten sairaalta hän kuulosti, sillä hänen mielestään hänen mielensä oli täysin kirkas.
"Nyt kun Alex on täällä, minä en varmaankaan voi jäädä", Celia päätteli. Hän siirtyi vaivalloisesti sängyn reunalle, ja nousi sitten hitaasti seisomaan. Jostain syystä hänen jalkansa tärisivät, ja Celia horjahti uhkaavasti.
"Ohops", hän mutisi, ja päätti istua Alexin sängyn reunalle vielä hetkeksi. Ilmeisesti hänen pitäisi kerätä vähän voimia, ennen kuin hän jaksaisi laahustaa takaisin omaan huoneeseensa. Pienikin liikkuminen tuntui inhottavalta, kun iho oli yliherkkä kosketukselle, ja nivelet särkivät jatkuvasti. Nyt hänellä ei ollut enää epäilystäkään siitä, etteikö hän olisi ollut kuumeessa. Raskaan olon lisäksi hän paleli, joten kuume oli varmaankin nousemassa. Vaikka hän oli tottunut sairastamaan Ephramin kanssa, Celia voisi mennä omaankin huoneeseensa. Gwen varmaan auttaisi häntä tarpeen mukaan.

[Hass]

"Niin, minä en tosiaan tule kipeäksi - koskaan", Alex myöntyi apeana ja riiputti hetken päätään yrittäessään muistaa milloin oli ollut kipeä viimeksi. Jostain kumman syystä Alexilla oli erinomainen vastustuskyky, joka piti hänet terveenä vaikka hän nukkuisi yönsä puiston penkillä tai ympärillä riehuisi pahimmanlaatuinen tautiepidempia. Mutta nuhan hän oli joskus saanut ja mitä Alex nyt muisti, se ei ollut kovin mukava. Oikeastaan Alex oli ollut pahimmanlaatuinen sairastaja, sillä jos Alex tunsi olevansa kipeä, hän todella oli kipeä ja käveli lähestulkoon pää kainalossaan. Hän kuitenkin toipui terveenä olemisen surustaan nopeasti olkiaan kohauttaen ja kurottui kääntämään paitansa niskalapun kauluksen alle piiloon, vaikka se ärsyttikin ihoa. Alex silitti hajamielisesti paitaansa kämmenselällään suoraksi vatsansa kohdalta, vaikka ei se mitään auttanut ryppyjen poistamisessa.
"Joo ja ajattelit päästä - mitä - kahdeksan metriä ennen kuin lyhistyt?" Alex nauroi hyväntuulisesti. Hän meni taas penkomaan kaappiaan ja löysi ylimääräisen peiton tavaroidensa alta, jonka heitti Celian päälle.
"E, tarvitsetko sä jotain? Mulla on luultavasti jossain särkylääkettä jos tarvitsee", Alex ilmoitti ja alkoi paikantaa pillerirasiaansa, jossa tuntui olevan kaikenkokoisia, -värisiä ja -muotoisia tablettejä. Yllättävää kyllä kaikki olivat laillisia, sillä Alex oli jättänyt kaikki laittomat aineet syrjään, paitsi kannabiksen tietenkin. Joskin Alex ei oikein tiennyt millä vuosituhannella lääkkeet olisivat menneet vanhaksi - luultavasti viime vuosisadalla.

Alex kyykistyi kaivamaan repustaa muovikassin ja liu'utti sen sänkynsä alle. Sitten hän haki vaatekaappiin jemmatun kannettavan tietokoneensa ja istui sen kanssa lattialle nojaten sänkynsä runkoon. Kone älähti ilmoittaakseen käynnistyvänsä ja Alex kurottui ottamaan pöydältä paperilehtiön, lyijykynän ja muovitaskussa olevan paperinipun vierelleen.
"Yritä välttää katsomista, koska mulla ei ole niitä vaitiolosopparipapereita mukana", Alex ilmoitti olkansa yli sängyn reunalla istuvalle Celialle.

[Fairytaler]

Ephram yllättyi siitä, miten luontevasti Celia selitti tämän poikkeustilanteen. Ephram ei sitä varmaan olisi osannut tehdä, koskapa ei ollut mitään sanonutkaan. Hän oli ihmetellyt usein, miten erilaisia sisarukset saattoivat olla, mutta silti niin samanlaisia, sillä hän tiesi toisaalta muistuttavansa Celiaa enemmän, kuin saattoi uskoa. Sellaisia he vain olivat. Erilaisia, mutta silti samanlaisia. Ehkä se johtui heidän kotioloistaan, ehkä siitä, että he eivät olleet identtiset, tai sitten jostakin aivan muusta. Jostakin, mikä erottaa aina tytöt pojista.

Ephram työnsi jalkansa vuoteense reunan yli ja nousi puolittain seisomaan, kun Celia nousi. Hän tahtoi estää sisartaan lähtemästä, ainakaan yksin. Ei Celia vaikuttanut juurikaan sen sairaammalta kuin hänkään tunsi olevansa, mutta toisaalta, entä jos kuitenkin? Celia ei kuitenkaan päässyt kuin jaloilleen, kun jo horjahti takaisin istumaan. Ephram hätkähti hiukan ja laskeutui sitten itsekin vuoteelleen otsa rypyssä. Alex oli ensimmäinen, joka ehti tähän mitään kommentoimaan ja kerrankin pojan puheissa oli Ephramistakin järkeä. Hän nyökkäsi Alexille kuin ohimennen ja vilkaisi Celiaa huolehtivasti. Se oli luultavasti yksi hänen ärsyttävimmistä ilmeistään, mutta sai ollakin. Se oli sillä hetkellä luultavasti pienin hänen huolistaan. Varsinkin nyt, kun Alex selvästi aikoi tarjota hänelle ja kaiketi Celiallekin jotakin pillereitä. Ephramia epäilytti pojan salaiset varastot. Jotenkaan hän ei luottanut siihen, että tämä olisi hankkinut kaiken rehellisesti ja että kaikki tämän varastot olisivat rehelliset. Sitä paitsi hän ainakaan ei tarvinnut särkylääkkeitä tai muutakaan. Ainakaan vielä.
"Ei kiitos Alex, ei vielä ainakaan", Ephram vastasi pojalle sävyisästi välittämättä Alexin käyttämästä lyhennyksestä. E oli ehdottomasti parempi kuin Edward. Ephram ei tosin pitänyt lempinimistä, mutta oli liian väsynyt alkaakseen kiistelemään. Sitä paitsi, jos Alex nyt oli rauhallisella tuulella, kuten tuntui olevan, olisi hyvä pitääkin hänet sillä tuulella.

Ephram nojautui seinään, kun Alex istahti vuoteelleen Celian viereen. Pojan kommentti oli jotakin, jota Ephram ei todellakaan käsittänyt, mutta hän sivuutti sen jäädessään miettimään, tarkoittiko Alex oikeasti sitä sanoessaan, ettei tullut koskaan kipeäksi. Ei olisi kivaa, jos he kaikki sairastaisivat. Ephram kiskoi peiton altaan ja nosti sen päälleen. Kylmyys oli palannut, eikä tunne ollut mukava. Ephramia puistatti, mutta hän tyytyi vain puristamaan huulensa yhteen ja sulkemaan silmänsä. Hetken kuluttua hän palautti päänsä takaisin suoraan ja kohdisti katseensa Alexiin ja Celiaan.
"Alex, anteeksi kun utelen, mutta saanko kysyä, missä ihmeessä olit viime yönä?" Ephram kysyi hitaasti ja raapaisi leukaansa nopeasti.

[Aa, sori en vie tätä eteenpäin paljonkaan]

[Agitha]

Celia nappasi Alexin heittämän peittomytyn melkein kiitollisena, ja päätti jäädä huoneeseen ainakin hetkeksi. Hän kietoi peiton ympärilleen, ja nosti jalkansakin Alexn sängylle. Vain hänen päänsä näkyi peiton alta, ja peittoon kääriytynyt Celia näytti sairaammalta kuin koskaan. Kuvasta olisi puuttunut vain höyryävä kupillinen kamomillateetä.
Celia huomasi veljensä ylihuolehtivaisen katseen, ja kohotti huomaamattomasti kulmiaan. Mikä Ephram oli hänestä huolehtimaan ollessaan itsekin kipeä? Niin Ephram oli tosin aina tehnyt. Koska Celia sairastui aina vähän veljeään enemmän, Ephram oli kokenut velvollisuudekseen huolehtia hänestä. Ja sen vuoksi Celian sairastumiset olivat nopeasti ohi, kun taas Ephram sai kaikki mahdolliset jälkitaudit ja pitkitti sairauttaan.
Celia tyytyi olemaan hiljaa myöntymisen merkiksi, kun Ephram kieltäytyi Alexin epäilyttävistä pillereistä. Hän arveli, että Alexin lääkityksen jälkeen sairastuisi vielä pahemmin, tai pahimmassa tapauksessa heräisi pelkkä pyjama päällään keskeltä erämaata tai muuta vastaavaa.
Ephram kysyi Alexilta hyvän kysymyksen, vaikka oikeastaan se ei liittynyt Celiaan mitenkään. Vastausta odotellessaan Celia veti peiton päänsä päälle, niin että vain hänen kasvonsa näkyivät kankaan alta. Peitto oli aika iso ja riittoisa, ja Celia ei voinut olla ihmettelemättä, mistä Alex sen oli varastanut. Oppilaiden sänkyjen peitto se ei ainakaan ollut.
Alex kaivoi jostakin esiin kannettavan tietokoneen, ja istui sen kanssa lattialle sängyn eteen. Celia katseli sitä uteliaasti, eikä suuremmin kiinnittänyt huomiota Alexin pyyntöön olla katsomatta.
"Mitä sinä sillä teet?"hän ihmetteli. Alex käyttäytyi kuin aikoisi tehdä jotain järkevääkin, vaikka Celia arveli, että poika aikoi vain katsoa jotain inhottavaa pornoa, tai jotain. "Sano jos se on jotain ällöä, mikä oksettaa minua", hän pyysi vielä, ja kurkki tietokoneen näyttöä Alexin olan yli.

[Hass]

Alex huomasi sivusilmästään Ephramin kiitollisen eleen ja hän iski silmää vastaukseksi salaliittolaisen elkein. Kyllä hän oli jo oppinut kuinka suojelevainen hänen huonekaverinsa oli kaksoissiskonsa suhteen ja ei Alex nyt oikeasti niin idiootti ollut, että olisi päästänyt Celian harhailemaan yksin tyttöjen puolelle - varsinkaan Celiaa. Lääkekysymykseen hän vain kohautti olkiaan ja heitti takaisin sukkalaatikkoonsa peltisen kurkkupastillirasian, jonka oli juuri löytänyt.
"Totta kai voit kysyä, mutta haluatko varmasti tietää vastauksen?" Alex kysyi päätään kallistaen ja katsoi virnuillen Ephramia. Totuus ei ollut yhtään niin jännittävä tai kauhistava kuin Alex antoi ilmi. Jopa Alexille eilinen ilta ja yö olivat olleet tylsiä ja yllättävän normaaleja. Hän oli käynyt tervehtimässä kavereitaan Lontoossa ja nukkunut viime yön erään kaverinsa kämpän sohvalla. Sohva itsessään oli jo helvetti, Alexin kaveri oli perinyt sen isoäidiltään - sohva oli verhoiltu kukikkaalla kankaalla ja sen pehmusteet olivat muhkuroilla. Kaiken kruunasi sohvan lyhyyn, Alex oli joutunut nukkumaan jalat roikkuen käsinojan yli pituudensa takia.

"Katson kääpiöhomopornoa ja teen arvosteluja Hustleriin. Etkö sinä tiennyt? Kyllähän sitä jotenkin pitää itsensä elättää?" Alex virnisti olkansa yli Celialle ja sanojensa vastakohtana avasi koneeltaan muutaman taulukko- ja kuvaajanteko-ohjelman. Sitten hän laski koneensa viereensä ja otti muovitaskun tutkien nopeasti päällimmäisen sivun. Napaten lehtiönsä syliin Alex alkoi poimia tekstistä ylös lukuja ja vinhaa vauhtia alkoi rakentamaan lauseketta.
"Jos tunnet suurta vastenmielisyyttä leviämisnopeutta kohtaan, kannattaa katsoa muualle", Alex vihjasi irrottamatta katsestaan paperilehtiöstään, johon kirjoitti lukuja siihen tahtiin, että normaalit ihmiset eivät ehtisi tehdä päässälaskuja yhtä nopeasti. Alexin päässä ne kuitenkin muodostivat täysiin järkeenkäypiä tuloksia ja poika nautti suuresti voidessaan laskea päässään ilman laskinta. Laitetta, jota Alex suuresti inhosi.

[Fairytaler]

Ephram niiskautti ja virnisti melkein ohimennen, kun Alex viskasi peltirasian sukkalaatikkoonsa. Siinä jälleen yksi syy, miksi oli ollut viisasta olla ottamatta Alexin lääkkeitä. Ties mitä niistä löytyi. Ephram oli kuitenkin kiitollinen Alexin tarjouksesta ja erityisesti siitä, ettei hän ollut päästänyt Celiaa minnekään. Ei toinen tainnut olla niin kamala, kuin miltä hän joskus vaikutti. Ehkä vikaa oli Ephramissakin. Ephram kohotti katseensa Alexiin ja mietti. Tahtoiko hän tietää? Tuskinpa. Ainakaan, jos Alexin ilmeestä voisi jotain päätellä. Ephram tyytyi pudistamaan päätään hitaasti ja hiukan jännittyneenä. Hän ei tahtonut kuulla selityksiä Alexin hirvittävistä yöllisistä seikkailuista, vaikka välillä arveli, ettei puoletkaan tarinoista ollut totta. Kunhan lämpimikseen, tai muita pelotellakseen höpötti. Alexista silti olisi voinut uskoakin ihan mitä vain, eikä Epramia olisi välttämättä ihmetyttänyt yhtikäs mikään. Ei hän silti aivan kaikkea niellyt, vaikka ehkä olisi pitänytkin. Ainakin suurin osa.

Ephram kuunteli Celian ja Alexin sananvaihtoa vain puolella korvalla. Siksi hän ei rekisteröinyt Alexin heittoa kääpiöistä ja jostakin, jota Ephram ei edes ymmärtänyt. Hän yritti muistaa jonkin kappaleen melodiaa, mutta aivot löivät tyhjää ja Ephram tunsi, miten oksennus kierteli hänen vatsassaan. Ei hänellä koskaan ollut ollut flunssan aikana mitään tällaista. Hän päätteli, että se oli vain kuvittelua ja koetti rauhoittua. Hän tunsi yhä leijuvansa pilvellä tai kuplan sisässä ja hänestä tuntui, että kuume oli nousemassa, vaikkei hänellä usein kovin kovaa kuumetta ollutkaan. Eikä hän silti ollut usein kipeäkään.

Ephram istui vielä hetken äänettömänä ja kellahti sitten kyljelleen. Hän potki peiton paremmin jalkojensa päälle ja katseli ripsiensä raosta Alexia ja Celiaa, jotka istuivat pojan vuoteella. Hän mietti, oliko näiden kahden välillä jotakin muutakin, kuin vain ystävyyttä, vai oliko kaikki vain puhdasta hauskanpitoa ja sen sellaista. Hänen ajatuksensa kulkivat kummallisella sykkyrällä, sillä hän erehtyi ajattelemaan, että Celia ja Alex voisivat sopia yhteen ja sitten, jostain kumman syystä hänen mieleensä tuli Emily. Emily istumassa kotitalousluokan ikkunalaudalla. Emily piirtämässä hänen kuvaansa. Emily… Ephram pudisti päätään hämillään. Miten hänen ajatuksensa harhautuivatkin Emilyyn? Hän hädin tuskin tunsi tyttöä.

Ephram riistäytyi jälleen irti ajatuksistaan ja kohotti itsensä sitten hiukan ylös patjalta kyynärpäänsä avustamana. Hän tarkkaili hetken Alexia ja Celiaa ja kysyi sitten melko viattomasti:
”Alex, tiedätkö miten täällä toimitaan, jos joku tulee kipeäksi?”

[Agitha]

"Et edes tee", Celia vänkäsi, kun huomasi Alexin avaavan jotain asiallisen näköisiä tietokoneohjelmia. Tosin kyllähän hän sen tiesi, että Alex vitsaili taas. Oli kuitenkin yllättävää huomata, että Alex todella teki jotain, mikä vaikutti oikealta työltä. Maksettiinkohan siitä, vai oliko Alex todella niin avulias, että teki töitä ilmaiseksi? Vai olivatko taulukotkin jokin vitsi, ja pian Alex piirtäisi taulukkoihin kirkkoveneen, tai jotain muuta vastaavaa?
Celia kellahti Alexin selän taakse kyljelleen, ja jatkoi tietokoneen näytön tuijottamista. Hän ei edes tiennyt, mikä leviämisnopeus oli, mutta jos se liittyi matematiikkan, se tuskin oli mitään ällöttävää.
Ephram kysyi Alexilta, miten koulun terveydenhuolto toimi nuhakuumetapauksissa. Se oli aika hyvä kysymys. Jos Celia voisi olla varma, että tutkimukseen sisältyi vain kuumeen mittaaminen ja kurkun tarkastus, terveydenhoitaja ei olisi niin paha juttu. Ja ehkä hän onnistuisi olemaan keuhkojenkin kuuntelussa paita päällä, jos hän vain nostaisi sen selkämystä tarpeeksi...
Celia kierähti mahalleen, ja siirtyi vähän lähemmäksi sängyn reunaa. Asiaa sen enempää harkitsematta hän painoi leukansa Alexin olkapäähän, ja nojasi siihen. Ehkä se oli kuumeen syytä, mutta se tuntui luonnolliselta. Alexin iho tuntui viilältä Celian ihoa vasten, ja se varmisti hänen epäilyksensä kuumeesta.
"Eihän Alex koskaan sairastu, miten hän muka voisi tietää", Celia mutisi. Oikeastaan Alex varmaankin tiesi. Joskus vaikutti siltä, että koulussa ei ollut mitään, mistä Alex ei olisi tiennyt. Paitsi säännöt.
Celia vilkaisi Ephramia.
"Mm. E-man näyttää sairaalta", hän sanoi, ja kallisti päätään Alexin olkapäällä. "Onneksi Alex ei sairastu, niin hän voi hoitaa meitä", Celia hihitti. Taaskin ilman mitään järkevää syytä hän puhalsi Alexin korvaan, ja hihitti sitten taas.