Sunnuntaisairastajat

[Hass]

"Todellako?" Alex kysyi Celialta, joka ei selvästikään uskonut kääpiöhomoporno-selitystä. Poika vilkaisi olkansa yli tyttöä kulmaansa kohottaen ja yritti peitellä ylöspäin nykiviä suupieliään. Alex tasapainotteli tavaroitaan sylissä vasemmalla kädellään ja kurottui pörröttämään Celian hiuksia terhakasti, kunnes kääntyi taas työnsä puoleen odottaen mahdollista läpsäisyä takaraivoonsa - jostain kumman syystä tytöt tuntuivat aivan lyövän, jos heidän hiuksiinsa koskettiin. Ihmeellistä toimintaa.
"Äkkiä alkaa näyttää siltä, että pidän sinusta paljon enemmän, kun olet kipeänä", Alex tuumaisi vielä Celialle, ennen kuin jälleen kääntyi papereidensa puoleen. Hän laski tietokoneen maahan ja veti jalkansa koukkuun, asettaen sitten jalkojaan paperilehtiön. Toistaiseksi laskut olivat silkkaa leikkiä, kunhan vain käytti järkeään saattoi nähdä vastaukset rivien välistä. Alexin tapauksessa hän vain näki mielessään oikeat numerot. Oikeastaan hän olisi ollut puolet nopeampi, jos hänen ei pitäisi kirjoittaa lukuja ylös - se yleensä hidasti Alexia, sillä hänen ajatuksensa olivat jo muualla käden tullessa hiljaa perässä. Kerr kuitenkin uppoutui työhönsä niin paljon, että ei edes reagoinut Celian laskiessa päänsä hänen olalleen. Hajamielisesti lepuutti päätään Celian päätä vasten, mutta kynän terä jatkoi vinhaa tanssiaan lehtiöllä. Alex käytti yleensä kuulakärkikynää - hänhän ei tehnyt koskaan virheitä ja nyt poikaa ärsytti kovin lyijykynän terävä pää, joka raapi vasten luonnoslehtiön sivuja. Terä olisi luultavasti lävistänyt sivun, jos Alex olisi painanut hiukan lujemmin.

"Luulen, että pitää käydä hakemassa lappu terveydenhoitajalta", Alex tuumasi ja sivuutti Celian muminat kopauttamalla otsallan hellästi Celian ohimoa. Alex nykäisi kannettavan tietokoneensa syliin ja sijoitti muutaman hassun luvun kuvaajanteko-ohjelmaan.
"Eli periaatteessa menet sinne, näytät kipeältä, tirautat muutaman kyyneleen, kun sattuu niin paljon ja se oli siinä", Alex levitti hetkeksi käsiään, jotka kuitenkin pian palasivat hyppimään näppäimistölle. Ei hänellä ollut varmuutta asiasta, sillä Alex ei ollut koskaan ollut pois koulusta sairauden takia. Muiden syiden takia toki ja aika useinkin itseasiassa.
"Kyllä, minä voin olla henkilökohtainen hoitsu", Alex ilmoitti naama peruslukemilla tasapaksun virallisella äänellä ja vasta sen jälkeen nosti katseensa tietokoneen ruudusta virnistäen leveästi antaessaan katseensa käydä kaksosten kasvoilla.

[Fairytaler]

Ephram katsoi Alexia ja Celiaa hieman epäluuloisena. Parivaljakko näytti äärettömän läheiseltä ja Ephram tunsi olonsa hieman ulkopuoliseksi. Hän pyyhkäisi kasvojaan ohimennen ja laskeutui sitten takaisin tyynynsä varaan, kun Alex sai vastattua hänen kysymykseensä.
"Eli ei mitään ihmeellistä", Ephram puolittain varmisti, puolittain totesi. Hän ei tiennyt, odottiko vastausta enää tähän, mutta kierähti selälleen. Alex vastaisi jos vastaisi. Ephram oli kääntynyt toiseen asentoon lähinnä siksi, ettei tahtonut katsella sisartaan ja huonetoveriaan. Celia hihitteli, eikä se tuntunut Alexia vaivaavan. Ephram tunsi olevansa rasite noille kahdelle ja suunnitteli jo lähtevänsä jonnekin, mutta arveli, että se olisi vain aiheuttanut enemmän vaivaa, joten mietti pysyvänsä aloillaan.

Hän tuijotteli kattoa muka kiinnostuneena, mutta joutui toteamaan, että selällään makaaminen oli mahdollisimman huono ajatus. Poika työnsi itsensä vikkelästi pystyyn, kun yskä karahti kurkkuun. Hän kääntyi hieman kyljittäin vuoteellaan. Yskä oli inhottavan raastava, mutta meni nopeasti ohi. Se sai kuitenkin Ephramin silmät hetkeksi pyörimään, ennen kuin hän pudottautui takaisin kyljelleen. Hän ei voinut tajuta, miksi tuntui aina niin pahalta, jos flunssa pääsi hengitysteihin asti. Eikä hänelle yleensä tullutkaan mitään sen kaltaista. Yleensä hän oli terveempi kuin Celia. Ephram pakotti itsensä istualleen, muttei katsonut Celiaa ja Alexia. Hän tuijotteli sen sijaan käsiään ja huokasi hitaasti. Onneksi hänen äänensä ei ollut mennyt kovin pahasti. Ja onneksi hän ei sitä tarvinnut. Celialla asia voisi olla hieman toinen.

[Agitha]

"Outs", Celia sanoi, kun Alex kolautti otsansa hänen ohimoonsa. Hän oletti, että kolahduksen oli tarkoitus olla kevyt, ja niin se varmaan olikin, mutta kipeänä kaikki tuntui aina niin voimakkaasti. Suosiolla Celia nosti päänsä Alexin olalta, ja nousi taas istuma-asentoon peittoonsa kietoutuneena. Hän vilkaisi Ephramia, ja huomasi veljensä näyttävän jotenkin alakuloiselta. Tai sitten se johtui siitä, että Ephram oli sairaana.
Pian Alex kuitenkin varasti taas hänen huomionsa alkaessaan puhua.
"Ei kukaan pyytänyt sinua hoitsuksi. Mitä sinä muka osaat edes tehdä?" Celia totesi, kun Alex ilmoittautui vapaaehtoiseksi sairaanhoitajaksi. Jostain syystä hän jäi kuitenkin miettimään Alexia hoitajana, ja hänen päähänsä ilmestyi mielikuva Aelxista naisten hoitajapuvussa tekemässä kummallisia asioita.
"Yäääk", hän valitti sitten, ja heilautti jalkansa alas sängynlaidalta. Varovaisesti hän nousi seisomaan peitto edelleen ympärilleen kiedottuna, ja seistyään hetken paikallaan hän otti otti muutaman hieman huteran askelen kohti Ephramin sänkyä. Peitto laahasi hänen perässään, ja keräsi varmaan paljon pölyä ja pikkutavaroita mukaansa. Ainakin yksi kynä lähti kierimään hänen peittonsa mukana, mutta pysähtyi kun Celia saapui Ephram sängylle, ja kiipesi sen päälle istumaan peittoineen.
"Kokeillaan kummalla on enemmän kuumetta", hän ilmoitti, ja varoittamatta tarttui Ephramia olkapäästä. Hän veti otsahiuksensa sivummalle, ja painoi otsansa Ephramin otsaa vasten. Se oli paras tapa mitata kuume.
Celia pysyi paikallaan hetken.
"Hmm. Taidan olla minä", hän totesi sitten, sillä Ephramin otsa tuntui vähän viileämmältä kuin hänen omansa.
Celia todella oli melkoisen kuumeinen, ja siksi hän voi vähän paremmin kuin Ephram. Hänen varsinainen nuhansa ei ollut vielä alkanut kunnolla, ja hänen ainoa oireensa oli kuume. Silloin tällöin kylmät väreet värisyttivät häntä vähän, kun kuume nousi hiljalleen.

[Hass]

"Ihan vain tiedoksesi, minä olen ihan mestari suusta-suuhun-tekohengityksessä", Alex iski hajamielisesti silmää Celialle kääntäen päätään epäinhimilliseen asentoon, kunnes palasi askereidensa pariin. Hänen ensiaputaitonsa alkoivat ja loppuivat alkoholiin - Alexin kirjoissa se kattoi jokaiken tarpeellisen. Poika veti hiukan tavaroitaan sivuun, jottei seikkailemaan lähteneen Celian (tai siis Alexin) peitto, olisi vienyt pojan tavaroita mukanaan. Laskeminen oli yksi harvoista asioista, joihin Alex osasi keskittyä. Hänen keskittymishäiriöiset aivot yrittivät kiinnittää huomiota muualle, mutta hän pystyi kuin pystyikin säilyttämään keskittymisensä toistaiseksi töissään. Kun hän kuitenkin nosti katseensa tietokoneensa ruudusta hetkeksi, oli Alex hetken sanattomana. Poika turhautui ja yritti väkisin keksiä jotain sanottavaa, sillä Alex Kerr ei jäänyt sanattomaksi - ei vain jäänyt!
"Minullakin on kuumetta!" Alex möläytti miettimättä sen kummempia. Sitten hän jatkoi normaalilla puheäänellä: "tai siis kannattaa varmaan verrata minunkin kanssani. Ei, kun mitä? Niin siis joo. Ei mitään. Unohtakaa", Alex höpötti hämmentyneenä siitä, miksi oli moista syytänyt suustaan.. Kohta Alex alkoi jo nauraa kihertämään omalle hölmöydelleen ja yritti peittää naurunkikatuksiaan, onnistuen ainoastaan tyrskähtelemään epäterveen kuuloisesti.

Alex laski tavarat sylistään lattialle ja konttasi takapuoli pystyssä vaatekaapilleen. Hän avasi oven ja kaivoi hetken sukkalaatikkoaan, joka joskus oli ollut täynnä puhtaita sukkapareja. Nyt se vain... oli. Löydettyään etsimänsä hän sulki kaapin oven ja katsoi lämpimästi viskillä täytettyä taskumattiaan. Hän otti hörpyn pullon suusta ruuvattuaan korkin pois ja ojensi sitten taskumattua kaksosten suuntaan kohteliaasti - olihan yleisesti tunnettu fakta, että alkoholi auttoi mihin tahansa vaivaan.
"Hoitaja Alex suosittelee ottamaan vähän lääkettä", poika vinkkasi silmää.

[Fairytaler]

Ephram nousi istumaan, kun huomasi Celian liikehtivän hänen suuntaansa. Ephram seurasi huolestuneena sisarensa huojuvia askelia ja kääntyi istumaan sivuttain, kun tyttö saavutti hänen vuoteensa ja istui sen reunalle. Niinpä tietysti. Kuumeen mittaaminen toisen otsasta ei ehkä ollut kovin tieteellinen menetelmä, mutta se toimi huvittavan hyvin kaksosilla. Tietysti heidän oli mahdotonta päätellä, miten paljon kuumetta oli, mutta saivatpa he ainakin tietää, kummalla sitä oli enemmän. Ephram hätkähti kosketusta olkapäässään ja hetken päästä otsallaan. Hänen suunsa käväisi hämmentyneessä irveessä, mutta ennen kuin hän ehti kunnolla ajatellakaan, koko tilanne tuntui täysin normaalilta. Näin he olivat pienenäkin tehneet. Tai ainakin jos heidät oli päästetty samaan huoneeseen. Harvemmin tosin eristäminenkään oli tehonnut, sillä jommallakummalla oli yleensä ollut polttava tarve päästä toisen luo ja sairasvuoteesta oli tullut livahdettua useammankin kerran.
”Joo”, Ephram vastasi hitaasti Celian toteamukselle korkeammasta kuumeesta. Niin se oli. Niin se oli aina ollut. Celia oli yleensä se, jolle kuume nousi nopeammin. Ephram sairastui ensin muuten ja sai sitten kuumeen tai sitten ei saanut kuumetta lainkaan.

Ephram oli jo kyselemässä Celian voinnista muuten, kun Alex yhtäkkiä veti hänen huomionsa puoleensa. Poika höpötti jotakin käsittämätöntä kuumeesta ja vertailusta. Ephram kohotti kulmiaan huvittuneena.
”Et kai sinä ole mustasukkainen?” Ephram hymähti katsoen Alexia vinosti ja kääntyi istumaan suoraksi. Hän veti jalkansa ristiin alleen, sillä ei tahtonut laskea niitä lattialle ja seurasi itseään vanhemman pojan puuhia äänettömänä. Saatuaan tyrskähtelynsä loppumaan, poika lähti konttaamaan vaatekaapille, jonka sisältöä Ephram ei ollut koskaan edes uskaltanut arvailla. Hänellä tosin oli epämääräinen tunne, ettei kaikki ehkä ollut aivan sitä miltä näytti.
”Alex hei, et sinä voi pitää täällä mitään tuollaista! Mieti jos joku tulee tutkimaan ja sitten olemme molemmat pulassa!” Ephram tuohtui, kun matikkanero palasi kaapiltaan taskumatti kädessään ja tarjosi heillekin. Kuva isästä hörppimässä liikaa viiniä olohuoneessa sai pojan värähtämään ja rutistamaan kulmiaan. Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Alexia tarvitsisi ruveta vahtimaan entistä enemmän.