The worst part is before it gets any better

[Cerwel]

//Otsikointi<3 Nappis ja Rinnukka, kiitos (://

Jamie ei ikinä itkenyt, eikä itkenyt nytkään. Hänestä tuntui yhä tyhjältä. Vähän samalta kuin silloin, kun hän löysi undulaattinsa kuolleena häkistään. Hän oli kävellyt levottomana ympäri taloa. Yrittänyt soittaa kaikille ja nostellut kuollutta lintuparkaa käsiinsä ja laskenut sen varoen takaisin häkkiin. Hän oli tähystellyt pitkään vanhempiaan kotiin ja yrittänyt oikeasti itkeä. Koska lemmikin kuoleman pitäisi tuntua joltain. Nyt tyttö oli sännännyt suoraan omaan huoneeseensa. Jamie kulki levottomana huonetta ympäri. Mitä nyt pitäisi tehdä? Mitä ihmettä hän tekisi? Oli mahdotonta keskittyä läksyihin, lauluharjoituksiin, yhtään mihinkään. Lopulta Jamie käpertyi sängylleen ja veti peiton ylitseen. Se tuoksui hyvältä, turvalliselta, kodikkaalta, Riniltä. Jamie heitti peiton lattialle. Hän ei halunnut ajatella Riniä. Hän ei halunut nähdä tuota enää ikinä. Se oli vaikeaa, kun he asuivat samassa huoneessa. Jossain vaiheessa pieni, suloinen aasialaistyttö ilmestyisi huoneeseen. Hymyilisikö tuo niin kuin aina? Olisi niin kuin mitään ei olisi tapahnut? Olisiko Rin ihan hiljaa? Välttelisikö toinen Jamien katsetta? Sillä ei edes ollut väliä. Jamie oli nähnyt kaiken omin silmin. Rinin ja inhottavan Hayley Fletcherin. Jamie ei ole ikinä pitänyt Hayleystä, niin kuin ei tuokaan hänestä. Oliko tämä joku kosto? Oliko Rin noin helppo saada puolelleen?

Ja mitä ihmettä Jamie tekisi, kun Rin tulisi. Hänen pitäisi puhua, rauhallisesti, puolueettoman sävyyn ja jotain.. Kysyä "onko sinulla jotain kerrottavaa?" tai sanoa yksinkertaisesti "minä näin sinut ja Hayleyn altailla." Sitten pitäisi olla hiljaa, kuunnella ja ymmärtää. Mutta miten hän voisi ymmärtää? Rin petti häntä ja kenen kanssa? Fletcherin. Miksi ihmeessä 15-vuotiaan kakaran, miksi valehtelevan idiootin kanssa? Jamie ei käsittänyt. Ei oikeasti käsittänyt. Oliko Hayley muka jotenkin parempi kuin hän? Jamie kurkotteli kuulokkeet sänkynsä alta ja asetti ne korviinsa. Äänenvoimakkuus väännettiin kovalle ja yritettiin turhaan uppoutua musiikkiin. Jamie halusi vain unohtaa hetkeksi ihan kaiken.

[Suklaanappi]

Rin oli rangaistukseksi tyhmyydestään kauhonut aivan liikaa allasta päästä päähän, sillä hengitti varsin raskaasti kompuroidessaan ylös altaasta. Polvi kolahti altaan kaakelireunaan kipeästi, mutta tyttö ei värähtänytkään, vaan nousi seisomaan jäykästi ja lähti astelemaan turtunein jaloin kohti suihkutiloja ja pukuhuonetta. Hän kiskoi veden kastelemia sortuvia pois kasvoilta, kun ne yrittivät liimautua hänen kasvoilleen, kun astui lopulta suihkun alle. Rin ei jäänyt nauttimaan lämpimästä vedestä, hoiti poikkeuksellisesti suihkunsa niin nopeasti kuin vain mahdollista. Neitokainen tiesi, että joku voisi kertoa Jamielle, mitä altailla oli tapahtunut, joskin väärän version mukaisesti, eikä missään tapauksessa halunnut sen tapahtuvan. Hänen oli pakko päästä puhumaan ensin tyttöystävälleen, koska hän halusi, että toinen tiesi, mitä oli oikeasti tapahtunut ennen kuin kuulisi inhottavia huhuja siitä asiasta. Ne eivät tulisi olemaan totuudenmukaisia, riippuen tosin siitä, että kuka oli altailla käynyt, tai aikoiko Hayley tehdä jotain. Kertoa jollekulle tai pistää huhun kiertämään. Se kiertäisi aika nopeasti ja saavuttaisi Jamien ennen aikojaan. Oikeastaan olisi täysin Hayleymäistä hänen mielestään, että tämä pistäisi jotain juorua liikkeelle. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen tämän?

Nopeasti hän kiskoi vaatteet ylleen saatuaan ensin itsensä häthätää kuivattua, mikä tosin johti siihen, että vaatteet tuntuivat hankalilta pukea. Hiukset kuivattiin myös nopeasti, millä tuskin oli vaikutusta, ja ne harjattiin lävitse, mutta sen kummemmin ei Rin niihin uhrannut aikaansa. Kun kaikki vaatteet olivat kassissa, tuo ampaisi ulos sivurakennuksesta ja kiiruhti niin nopeasti kuin vain pääsi asuntolaan. Sydän tykytti.
Ole kiltti, äläkä anna Jamien vielä tietää… Ole kiltti, äläkä anna Jamien vielä tietää… Ole kiltti…
Hieman horjuen Rin saapui lopultakin tyttöjen puolen kahdeksannen huoneen kohdalle ja työnsi oven auki. Jamie oli sängyllä uppoutuneena musiikkiin, musiikin pauhu kantautui jo melkein ovelle asti. Aasialaistyttö sysäsi laukun syrjään ja harppoi tyttöystävänsä sängyn luokse vetäen toisen kuulokkeen irti tämän korvalta.
”Jamie! Meidän pitää puhua.” hän tokaisi toiselle melkein liiankin vakavana, mikä ei ollut normaalia hänelle.
Koska neitokainen oli nyt herättänyt toisen huomion, tämä peruutti sängylleen ja istahti alas sille, katse Jamiessä. Mitä jos toinen tiesikin jo?

[Cerwel]

Jamie onnistuikin uppoamaan jonnekkin omaan maailmaansa. Hän oli sulkenut silmänsä, vetänyt polvet lähelleen ja kiertänyt kätensä niiden ympärille. Äänenvoimakkuutta ei varmaan saisi enää yhtään kovemmalle. Pauhu täytti pään ja sai Jamien kaikesta huolimatta hymyilemään. Musiikilla oli kummallinen vaikutus ihmiseen. Ja vaikka tyttö oli pitkään kytännyt ovea, hän ei huomannut nyt lainkaan, että Rin oli astunut sisään. Jamie hätkähti, kun kuuloke vedettiin korvasta. Tyttö ei vilkaissutkaan Riniä vaan irrotti kaikessa rauhassa toisenkin kuulokkeen. Hän asetteli ne huolella takaisin paikalleen. Korvissa soi. Hyvä, kun hän kuuli mitä Rin sanoi. Jamie käänsi katseensa toiseen. Heidän tosiaan pitäisi puhua.
"Rin.." hän sai sanotuksi ja olisi jatkanut, jos ei olisi alkanut itkemään. Kyllä hän itki, ehkä ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen. Jamie ei itkenyt, kun hänen rakas isoäitinsä kuoli. Hän ei itkenyt, kun hänet yläasteella hakattiin asfalttiin ja jätettiin sinne yksinään. Ei, mutta nyt hän itki ja se oli kokonaan Rinin syytä. Jamie nousi ja katseli toista. Rinkin oli itkenyt. Ihan selvästi. Mitä itkemistä Rinillä tässä oli? Jamie olisi voinut ymmärtää. Hän olisi voinut kuunnella mitä sanottavaa Rinillä oli. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Hän suuttui.
"Se- senkin idiootti!" hän huusi ja yritti estää ääntään murtumasta. Hän ei ollut tottunut sellaiseen sanasotaan. Hän teki niin kuin kaikki jätkät ja turvautui mieluummin fyysiseen voimaan. Mutta eihän hän voisi tapella Riniä vastaan. Rin oli.. tyttö.. hänen tyttöystävänsä. Tai sitten entinen sellainen.

"Mitä sä oikein.. häiritset mua! Mä yritän vaan- vaan kuunnella musiikkia!", Jamie painoi päänsä käsiinsä ja yritti tukahduttaa kyyneleet niihin. Sanomisissakaan ei ollut enää mitään järkeä. Teki mieli istua alas ja rauhoittua, mutta Jamie halusi ottaa kaiken hyödyn irti pituudellisesta ylivoimastaan. Hän oli korkeammalla, hän oli oikeassa ja hän oli syytön. Jamie katseli tyttöystäväänsä kyynelten läpi. Hän ei olisi ikinä uskonut.. Ei Rinistä. Hän odotti, että toinen sanoisi jotain eikä kuitenkaan halunnut kuulla. Rin voisi vain valehdella. Jamie oli nähnyt kaiken.. Toivottavasti.
"Miksi helvetissä Fletcher?" hän voihkaisi hiljaa, mutta tyttösen sisällä kuohui yhä. Hän oli valmis väittämään vastaan, huutamaan ja tappelemaan. Rin saisi antaa samalla mitalla takaisin. Rinhän tässä oli syyllinen.
"Sä olet niin typerä..", hän jatkoi. Järkevästä keskustelusta ei ollut enää tietoakaan, saatika puolueettomuudesta. Mutta ei hänen tarvinnut olla puolueeton. Tässä oli selvästi hyvä ja paha osapuoli.
"Idiootti.."

[Suklaanappi]

Häntä suututti, kun toinen ei katsonutkaan häneen heti. Otti vain rauhassa kuulokkeensa korvastaan ja asetteli ne nätisti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mutta Rin tiesi hyvin, että toinen tiesi. Ainakin jotain. Koska ei tuo muuten olisi ollut hiljaa. Tämä olisi ollut ihmeissään ja ihmetellyt, mistä heidän oikein pitäisi puhua. Mutta Jamie ei ihmetellyt. Tämä tiesi. Rin näki sen oitis, eikä siinä ollut mitään sen kanssa tekemistä, että hän oli ilmaisutaidon linjalla. Hän tunsi Jamien. Ainakin aika hyvin, jos ei nyt sitten täydellisesti tai mitään. Ja hän tiesi, ettei toinen käyttäytyi noin, ellei tällä olisi pienintäkään hajua siitä, mistä aasialaistyttö kenties halusi puhua.
Ruskeatukkaisen toive ei siis ollutkaan toteutunut, ei vaikka tämä oli niin rukoillut sitä kiiruhtaessaan heidän huonettaan kohti. Mistä Jamie tiesi? Mitä Jamie tiesi? Helvetti, kaikki tämä tietämättömyys asian oikeasta laidasta alkoi vain suututtamaan Riniä entistä enemmän.
Jamie aloitti, lausui hänen nimensä ja alkoi sitten itkeä. Neitokaisen sisällä hurjistui pahemmanlaatuinen pyörremyrsky tämän ymmärtäessä sen, että toinen ihan totta itki. Tyttö ei ollut koskaan nähnyt Jamien itkevän. Ei koskaan. Mutta nyt… Nyt tuo itki. Hänen edessään. Ja mikä pahinta, hänen takiaan. Hän ei voinut ojentaa kättään toisen olkapäälle ja taputtaa tätä selkään, ei voinut lohduttaa. Ei voinut kuiskailla tälle rauhoittavia sanoja, painaa toisen pään rinnalleen. Hän ei voinut tehdä mitään muuta kuin istua siinä sängyllään. Syyllisenä.
Ruskeatukkainen säpsähti toisen huutoa, puristi sormillaan päiväpeittoaan aivan kuin se olisi tuonut lohtua, varmuutta. Mutta ei se tietenkään tuonut. Neito oli vain hiljaa, kuunteli sydän väpättäen toisen sanoja, jotka satuttivat häntä niin, että hän olisi voinut vaikka huutaa tuskasta. Mutta ei, hän oli vain hiljaa. Poskelle vierähtänyt kyynel ei saanut häntä kohottamaan kättään. Rin vain oli jähmettyneenä paikoillaan kuin kauris ajovalojen välkkeessä, kuin jänis, joka tuijotti saalistajaansa peloissaan. Ja kyllä, hän todellakin pelkäsi. Koskaan ennen tuo ei ollut pelännyt Jamieta, mutta nyt hän pelkäsi.

”Jamie…” hän kuiskasi lopulta, kun toinen oli hetkiseksi aikaa vaiennut.
Hetken aikaa neitokainen oli itse sitten hiljaa, katsoi vain toista, mutta vain hyvin pienen hetken. Rin aikoi avata suunsa selittääkseen, ettei yhtään mitään ollut tapahtunut, että se mitä toinen oli kuullut, oli väärin, koska se, että Jamie itse olisi nähnyt sen, olisi ollut ihan liian pelottavaa ja mahdotonta, jotta sen olisi voinut ottaa vaihtoehdoksi sille, mistä toinen oli saanut tietää. Mutta avatessaan suunsa hän huomasi ettei pystynytkään siihen.
”Miten ihmeessä sä voit edes kuvitella, että mä haluaisin oikeasti Hayleytä? Etkö sä ole oppinut tuntemaan, luottamaan muhun sitten yhtään?” hän tiuskaisi toiselle kulmat kurtussa hieman eteenpäin nojautuneena, huomaten nyt itsekin, että oli vahingossa puhuessaan noussut ylös seisomaan, vaikka olihan hän edelleen toista aikalailla lyhyempi. Hiton hujoppi!
”Mitä sä oikein olet kuullut? Ja keneltä? Koska, ihan oikeasti Jamie, mä en ole tehnyt yhtään mitään!” Rin jatkoi toinen käsi puristuneena nyrkkiin, aivan kuin hän aikoisi lyödä toista, vaikkei aikonutkaan. Ainakaan vielä.
Seuraava kyynel seurasi edellistä, joka oli jo kadonnut jonnekin Rinin kaulaa pitkin. Ilmeisesti hän ei ollut vieläkään tyrehdyttänyt kyynelvarastojaan, mutta siinä tuo nyt seisoi toisen edessä mahdollisimman uhmakkaana kuin vain mahdollista.

[Cerwel]

Jamieta ärsytti, kun Rin oli ihan hiljaa tai kun tuo kuiskasi hänen nimensä ihan kuin haluaisi rauhoitella. Mutta Jamie ei halunnut rauhoittua. Tai olisi ehkä halunnutkin, mutta joku vaisto tai kilpavietti esti häntä tekemästä niin. Jamie ei katsonut toista silmiin. Hänen katseensa harhaili levottomana ympäri huonetta. Jamien kädet puristuivat nyrkkiin toisen tiuskaisun jälkeen. Siitä tuli kurja olo, vaikkei olisi pitänyt. Mitä Jamie muka oli tehnyt? Hän vilkaisi toista, mutta käänsi katseensa pian taas pois.
"Mä luotinkin suhun, Rin. Hemmetti. Luotin ihan oikeasti. Mut sä- sä..", Jamie puoliksi huusi itkun läpi ja puristi käsiään nyrkkiin niin kovaa kuin jaksoi. Jos hänellä olisi ollut kunnon kynnet, ne olisivat varmaan jo menneet kämmenestä läpi. Häntä ärsytti, kun ei saanut sanottua mitä halusi, tai mitä oli tarkoitus sanoa.
"Miksi hitossa sä sitten käyt nussimassa sitä salaa, jos et kerran halua?" Jamie jatkoi yhä huutaen ja astui kauemmas Rinistä. Hän vilkaisi taas Riniä, mutta oli sitten keskittyvinään johonkin mielenkiintoisempaan, kuten läksykirjoihin pöydällä. Hän ehti kuitenkin huomata kuinka uhmakkaalta toinen näytti. Jamiekin ryhdistäytyi vähän. Hän yritti näyttää vielä vähän pidemmältä, ei antanut itkun lysähdyttää hartioita. Rin ei ikinä mahtaisi hänelle mitään, vaikka tuo saattoikin olla parempi puhumaan- tai sitten huutamaan. Mutta sillä ei ollut mitään merkitykstä, koska Rin oli syyllinen.

Jamie kuivaili kyyneleitään hupparinsa hihoihin samalla, kun hän kuunteli Riniä. Teki mieli laittaa kädet korville ja olla kuuntelematta. Rin oli inhottava valehtelija.
"Sä valehtelet", hän sanoi ja laittoi kätensä puuskaan, puristi tiukasti ja piti itsensä kasassa, "mä näin kaiken. Toivottavasti. Missä sä olit sen jälkeen? Helvetti.."
Jamie alkoi uudestaan itkemään. Hän katseli Riniä kylmästi ja puristeli käsiään nyrkkiin. Hän ei pitänyt valehtelijoista. Ei ollenkaan. Eikä hän olisi uskonut Riniä valehtelijaksi. Tuo olikin hemmetin taitava valehtelija. Jamie olisi hyvin voinut uskoa, jos ei olisi itse nähnyt. Mitäköhän muuta Rin oli hänelle valehdellut?
"Hemmetin valehtelija.. Mä en usko enää ikinä mitään", Jamie älähti puhuen enemmän itselleen kuin Rinille. Silti Rin varmasti kuuli. Tuon oli tarkoituskin kuulla.

[Suklaanappi]

Hän ei todellakaan voinut uskoa, että toinen sanoi niin. Ei hän ollut käynyt nussimassa sitä. Hän oli ollut menossa uimaan, hemmetti. Miksei Jamie tajunnut, että voisi vaikka kuunnellakin, mitä hänellä oli sanottavaa? Toinen ei edelleenkään ollut kertonut, että keneltä oli asian kuullut, ja se suututti häntä ihan sairaasti. Ja niin hän oikeasti suoraan kysyi sitä. Lopuksi.
Jamie väitti hänen valehtelevan. Ei hän valehdellut. Mutta sitten jokin pysäytti Rinin. Jamie oli nähnyt? Oliko Jamie todellakin nähnyt sen? Oliko se ollut Jamie, joka oli käynyt altailla? Helvetin helvetti! Idiootti. Idiootti. Idiootti! Miksi toisen oli pitänyt lähteä liian aikaisin? Miksi toinen oli tehnyt liian nopeat johtopäätökset? Miksi toinen oli niin idiootti? Okei, Rin olisi varmaan käyttäytynyt aikalailla samoin, mutta se nyt ei tietenkään tullut tytön mieleenkään, joten se siitä. Sillä ei sitä paitsi siinä ollut yhtään mitään väliä. Ei mitään.
Lopulta, kun toinen nimitti häntä valehtelijaksi, jokin ratkesi neitokaisen pääkopassa. Vaikka hän olikin hyvä ilmaisutaidossa ja osasi näytellä, niin hän ei todellakaan valehdellut. Hän ei valehdellut ikinä, koskaan milloinkaan. Vain hyvin harvoin ja silloinkin pelkästään valkoisia valheita, jotka eivät satuttaneet ketään.
”Mä en ole valehtelija!” Rin kiljaisi ja ennen kuin hän edes ehti kunnolla tajuta, oli tytön kämmen läiskähtänyt toisen poskelle.
”Idiootti, sä et ole nähnyt yhtään mitään! Mä en suudellut sitä. Se suuteli minua. Mä en halunnut sitä!”
Hän seisoi nyt aivan Jamien edessä, niin lähellä, että toinen olisi voinut tehdä jotain hänelle niin halutessaan, mutta Rin ei osannut perääntyä. Miksei toinen tajunnut?
”Mä en ois uskonut, että sä olet oikeasti niin typerä. Mä olin menossa uimaan ja se tuli myös. Se oli siinä, en mä päässyt pois. Se suuteli mua, enkä mä voinu ku seistä siinä ku hölmö. Tajuuks sä, että mä olin oikeasti paniikissa? Mä tiesin, että sä suutut, mutta se ei ollut mitään. Mä en suudellu sitä.” neitokainen sanoi niin nopeasti, että sanat melkein sekoittuivat toisiinsa.

[Cerwel]

Jamie ei halunnut kuulla enää yhtään mitään. Hän sulki silmänsä ja yritti tahdonvoimalla sulkea korvansakin. Se ei tietenkään auttanut. Rin kiljui kuin hullu. Ehkä Jamie voisi olla ymmärtämättä sanoja. Auttaisikohan, jos hän ajattelisi ranskaksi? Jamie osasi ranskaa melkein yhtä hyvin kuin englantiakin. Ehkä hän voisi vain unohtaa paremman kielensä ja samalla Rinin idiootin. Onnistuisikohan se, jos yrittäisi oikein kovasti? Jamie ei ehtinyt edes kokeilla, kun hän tunsi Rinin käden poskellaan. Eikä se ollut lainkaan lempeä. Jamie puri hammasta ja työnsi kivun syrjään. Hän oli tottunut paljon pahempaankin. Vaikka oikeastaan kenenkään lyönnit eivät ole ikinä tuntuneet niin pahoilta. Rin oli pelkkä paskiainen. Ensin pettää ja sitten alkaa vielä läpsimään. Jamie itki. Hän antoi itselleen luvan itkeä Rinin inhottavuutta, kipua, isoäidin kuolemaa ja kaikkia menneisyyden haamuja. Tuntui, ettei itku loppuisi koskaan. Ehkä sitä oli kerääntynyt varastoihin vähän liikaa? Olisi ehkä pitänyt itkeä pahaa oloaan joskus aiemmin, rauhassa ja yksinään.

Rin seisoi ihan hänen edessään, eikä Jamie halunnut tuota siihen. Hän ei päässyt enää perääntymään. Niimpä hän tönäisi Rinin kauemmas, vähän kovempaa kuin oli tarkoitus, niin kovaa kuin käsivarsista lähti itse asiassa. Eikä Jamie ollut yhtään heiveröinen tyttö.
"Älä koske muhun, idiootti!" hän kiljaisi ja onnistui kuulostamaan ihan vieraalta omaankin korvaansa. Hemmettin Rin. Tyhmä Rin yritti ihan turhaan selitellä. Eikö tuo kuullut mitä Jamie sanoi? Hän ei enää koskaan uskoisi valehtelijoita.
"Sä valehtelet. Mä näin sen. Mä en usko sanaakaan.." Jamie toisteli noita sanoja vain vakuuttaakseen itsensä. Hän ei halunnut uskoa ainuttakaan selitystä. Alkoi ahdistaa. Ihan vietävästi.
"Mene pois!" hän älähti samalla kun istui omalle sängylleen. Jalat tärisivät. Oikeastaan Jamie tärisi kauttaaltaan. Häntä itketti edelleen. Tyttö tunsi itsensä niin haavoittuvaiseksi, varsinkin kun Rin oli päättänyt ryhtyä väkivaltaiseksi. Mitä sitten? Rin oli vain.. tyttö. Eikä Jamie halunnut lyödä tyttöjä. Varsinkaan niin pieniä ja suloisia kuin Rin. Mutta Rin oli pieni ja suloinen valehtelijapaskiainen, joten ehkä hänen ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa, jos olikin hieman tönäissyt toista..

[Suklaanappi]

Hänestä tuntui niin pahalta, kun Jamie itki siinä hänen edessään. Mutta Rin ei vain voinut antaa itsensä vajota myös suruun ja itkuun, hänen oli oltava vahva. Ehkä Jamie silloin suostuisi jopa kuuntelemaan huomattuaan, ettei hän aikonut luovuttaa. Toisaalta, toinen väitti häntä valehtelijaksi ja ettei koskaan enää uskoisi häntä, joten sillä tuskin olisi enää merkitystä, kuinka sinnikkäästi Rin koittaisikaan saada tätä ymmärtämään. Mutta ei kai valehtelija siinä olisi ollut? Ei kai valehtelija olisi jäänyt ruinaamaan siihen, kun toisella ei kerta olisi enää mitään merkitystä hänelle. Ei, ei olisi. Miksei Jamie sitä tajunnut? Valehtelija olisi vain kääntänyt selkänsä ja lähtenyt lätkimään ilman mitään anteeksipyyntöjä tai yhtään mitään muutakaan. Oliko Rin siis lähdössä pois? Ei ollut.

Neitokainen hätkähti toisen tönäisyä ja onnistui sen verran menettämään sen kovan tönäisyn tähden tasapainonsa hetkeksi aikaa, jolloin rojahti lattialle. Käsivarsi kuitenkin ehti päästä tukemaan häntä, jotta tuo ei kolauttanut päätään mihinkään tai mitään muutakaan, mutta silti hän älähti hienoisesta kivusta. Jamie kiljaisu kuulosti niin helvetilliseltä. Hän halusi koskea. Hän halusi kääntää toisen silmät katsomaan tiiviisti omiaan, kun yrittäisi saada tätä ymmärtämään. Mutta kun toinen ei vain ymmärtänyt. Hemmetti. Kyllähän Riniä kadutti, että tämä oli mennyt lyömään toista, mutta se oli ollut vain jotenkin sellainen… reaktio.
Toisen tönäisyn, ja kiljaisun, jäljiltä tyttö päästi taas muutaman kyyneleen livahtamaan poskilleen ja painoi hetkeksi katseensa maahan. Aasialainen ei ollut vielä tehnyt mitään elettä noustakseen, istui vain siinä lattialla sänkynsä lähellä.
”Mikset sinä usko minua Jamie?” hän kysyi sitten hieman huterallakin äänellä, toivoi, ettei se pettäisi häntä.
Ruskeatukkainen veti pikkaisen terävästikin henkeä keuhkoihinsa. Hän olisi voinut mennä, niin kuin Jamie oli häntä käskenyt, mutta ei vielä.
”Eikö sinulle merkitse yhtään mitään se, että olet ainoa, jolle kerroin oikeasti perheestäni? Että annoin sinulle minun ensisuudelmani? Että sinä otit minun neitsyyteni? Eikö se ihan totta merkitse yhtään mitään?” Rin kysyi.
Itku ei ollut enää kaukana. Hän tiesi, ettei voisi enää pidätellä yhtään sen enempää, joten kompuroi salamana ylös lattialta ja ryntäsi sitten ulos huoneesta. Juoksu tosin tyssäsi siihen paikkaan, kun ovi oli paukautettu kiinni. Jalat tuntuivat hyytelöltä. Rin painautui oven vierustalle seinää vasten ja liukui sitä pitkin lattialle istumaan, kietoi käsivartensa polvien ympärille ja painoi päänsä polviin. Ja itki.
Miksi Jamie oli niin tyhmä?

[Cerwel]

Kaikki agressio oli yhtäkkiä kadonnut jonnekkin. Itkun oli kai tarkoitus viedä paha olo pois. Jos näin oli, Jamie halusi vain itkeä. Hän itkisi jossain piilopaikassaan niin kauan kuin tarvitsisi ja sitten hän pääsisi yli Rinistä ja ihan kaikesta. Itkeminen ei kyllä tuntunut mukavalta. Jokainen nyyhkäisy sattui rintakehään ja sai Jamien taittumaan kaksin kerroin. Jamie säpsähti Rinin sanoja, kun tajusi niiden merkityksen. Neitsyysjuttukin tuli ihan puun takaa. Oli kai Rin jotain maininnut, mutta että ihan neitsyt.. Jamie oli siis vienyt jonkun neitsyyden, eikä edes kenen tahansa, vaan Rinin. Vaikka laskettiinkohan sitä, mitä he olivat tehneet kuitenkaan.. Onneksi Jamie ehinyt miettiä sitä kovin kauaa. Rinin sanat kuulostivat hirveiltä syytöksiltä, eikä Jamie ollut sellaisia ansainnut. Mitä hän muka oli tehnyt? Miksi hän tunsi itsensä ihan syylliseksi? Ehkä siksi, että Rin taisi puhua totta. Se Jamien oli pakko myöntää. Kyllä hän tunsi Rinin. Rin ei valehdellut. Mutta se ei tehnyt Jamiesta syyllistä. Vaan.. Hayleystä. Hittolainen, Jamie tappaisi sen kakaran vielä..

Hänestä tuntui hirveän pahalta katsella lattialla istuvaa Riniä. Niimpä hän katseli taas jotain muuta, kuten ovea tai sängynpäätyä. Eikö Rin muka tajunnut? Eikö tuo tajunnu, että merkitsi Jamielle.. ihan kaikkea? Siksi hän oli surullinen, pettynyt ja vihainen. Koska hän rakasti Riniä. Koska hän pelkäsi menettävänsä Rinin.
"Rin.. Enhän minä niin.." Jamie aloitti tuskin kuuluvasti, muttei ehtinyt jatkaa loppuun, kun Rin häipyi huoneesta ovet paukkuen. Tuli kovin hiljaista. Jokin kaikui Jamin korvissa vielä inhoavasti. Ehkä hänen oma huutonsa? Jamie nousi äkkiä sängyltä ja säntäsi ovelle. Hän oli jo avaamassa sen, kun tuli toisiin aatoksiin. Kai Rinkin halusi itkeä rauhassa.. tai mitä tuo sitten ikinä tekisikään. Ehkä lähtisi purkamaan pahaa oloaan ystäviinsä? Valittamaan sitä miten ilkeä Jamie oli? Jamiella ei ollut ketään, jolle valittaa tai jonka sylissä itkeä. Ainakaan nyt kun Rin oli.. niin, mitä? Poissako? Jamie kapusi omalle sängylleen, painoi päänsä polviinsa ja yritti itkeä. Nyt olisi tilaisuus itkeä, mutta se ei tullutkaan. Jamie pyyhki silmänsä ja nenänsä nenäliinaan ja meni katsomaan itseään peilistä. Hän näytti oudolta. Kasvot olivat turvonneet itkusta, silmät olivat ihan punaiset. Tukka oli sotkussa. Hän oli surkea näky, kieltämättä. Hän oli idiootti, mutta Rinkin oli. He olivat molemmat idiootteja. Siksi he huusivat, riitelivät ja löivät, eivätkä keskustelleet niin kuin ihmisten kuului. Huokaisten Jamie asteli taas ovelle. Hän avasi sen raolleen ja huomasi Rinin heti. Samaten ohikulkevia ihmisiä, jotka näyttivät liiankin kiinnostuneilta. Miten tämä niihin liittyi?
"Rin.." hän kuiskasi ja yritti hymyilläkin vähän. Äänensävy sanoi selvästi anteeksi.
"Tule takaisin. Meidän.. pitää jutella."

[Suklaanappi]

Oven pamaus soi neitokaisen korvissa. Hän ei ollut kuullut toisen aloitusta, joten ei edes osannut miettiä, mitä Jamiellä olisi ollut sanottavanaan. Sen sijaan siis, että hän olisi miettinyt mitään sellaista, hän vain mietti, miten Jamie saattoi olla niin idiootti. Ihan oikeasti. Ei tämän olisi pitänyt syyttää häntä valehtelusta, ei etenkään kun ei ollut tiennyt, mitä sen tapahtuman jälkeen oli tapahtunut. Idiootti, idiootti, idiootti. Täydellinen idiootti.
Kyyneleet valuivat hallitsemattomina pitkin aasialaistytön poskia. Ne tuntuivat polttavilta, maistuivat ilkeän suolaiselle. Rin koetti turhaan estää niiden valumista, pyyhkiä niitä neuleensa hihoilla pois kasvoilta, koska sillä ei ollut mitään väliä. Uusia tuntui kirpoavan vain entistä innokkaammin silmiin, kun hän niitä yritti pois kasvoiltansa pyydystellä. Niinpä tuo vain lopulta luovutti sen suhteen ja painoi vain kasvot polviinsa, jolloin valkeiden housujen lävitse alkoi tuntua kosteaa. Hän ei kuitenkaan välittänyt, vaan itki vain hiljaa, nyyhkäyksien vavisutellessa hänen kehoaan. Hitaasti Rin keinutti itseään eteen, taa, eteen, taa, huomaten sen hieman helpottavan oloa. Tai sitten se oli vain se itku. Mutta kuitenkin, pikkuhiljaa ruskeatukkainen alkoi rauhoittua, vaikka suru ei kadonnut, tai hälventynyt, yhtään minnekään.

Ei ollut mitenkään tavallista nähdä koulun virallisen epävirallinen ilopilleri itkemässä käytävän seinustalla, joten se tuskin oli yllätys, että Rinin paha olo huomattiin aika helposti. Ehkä normaalisti Rin olisi vain koettanut hymyillä ja korjata itsensä taasen kokoon, niinhän hän aina teki, mutta nyt se oli jotenkin niin ylitsepääsemättömän hankalaa, joten hän pakottautui vain parhaansa mukaan olemaan välittämättä. Vaikka ainahan Rin välitti. Oli aina välittänyt, mitä muut olivat hänestä mieltä, vaikkei se siltä oikein koskaan näyttänyt. Mutta silti hän välitti. Nytkin tytön teki vain mieli ärähtää noille muille, etteikö näillä ollut mitään elämää tai mitään, mutta ei pystynyt. Sanoja ei löytynyt, kun kurkussa poltteli melkein yhtä kamalasti kuin poskilla, ne kun olivat melkein kärähtää kyyneleistä. Ehkä hän olikin jo saanut palovammoja niistä polttavista kyyneleistä? Ehkä…

Hän hätkähti kuullessaan tutun äänen kuiskaavan ovelta hänen nimensä. Jamie. Rin kääntyi varovasti katsomaan toista, tuo koetti pikkaisen hymyilläkin ja ilmeisesti pyytää anteeksi, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan. Sen kuitenkin kuuli tuon äänensävystä. Tämä pyysi häntä tulemaan takaisin.
Hetken aikaa Rin tunsi iloisen lämmön sisällään. Ehkä toinen oli tajunnut, ettei hän ollut valehtelija ja silleen. Ehkä he voisivat tehdä sovinnon ja leikkiä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Luvata, ettei tämmöinen koskaan enää toistuisi. Mutta sitten kulmat kurtistuivat. Tai sitten ei. Ehkä he eivät voisikaan enää koskaan olla yhdessä. Ehkä se olisi ohitse? Ehkä Jamie ei enää pystyisikään luottamaan häneen? Ehkä…
”Miksi ihmeessä?” Rin ärähti sitten.
”Haluatko vain haukkua minua millainen kamala valehtelija minä olen?”
Kyllä, hän oli ehdottomasti loukkaantunut. Hän ei voinut sietää sitä, että häntä syytettiin jostain, mitä hän ei ollut tehnyt. Ensin Jamie oli syyllistynyt siihen, että oli syyttänyt häntä Hayleyn kanssa nussimisesta. Ja sitten vielä oli syyttänyt valehtelemisestakin.
Lopulta ruskeatukkainen kuitenkin nousi, joskin aika haparoivasti, ja asteli sisään heidän huoneeseensa, istuutuen sänkynsä reunalle.

[Cerwel]

Jamie säikähti Rinin ärähdystä. Hän vain pudisti nopeasti päätään ja astui askeleen kauemmas ovesta, mutta jätti sen auki. Hän istui omalle sängylleen ja seurasi toista katseellaan. Vaikka Rin olikin inhottava, hän ei osannut enää olla vihainen. Hän halusi vain saada ja antaa anteeksi. Niin kuin aina. Ei Jamie halunnut olla riidoissa kenenkään kanssa, varsinkaan Rinin. Vaikka itsehän hän taisi aloittaa. Mutta kai kuka tahansa järkyttyisi, jos löytäisi tyttöystävänsä uima-altaasta 15-vuotiaan kanssa?
"Haukun kyllä, jos tarvitsee..", hän sanoi hiljaa, katse ikkunassa, "mutta ethän sä valehtele? Ethän?"
Oli jotenkin vaikea sanoa se. Jamie ei olisi halunnut antaa niin helposti anteeksi. Hän halusi ensin voittaa taistelun.

Tyttö nousi seisomaan, katseli tyttöystäväänsä ja huokaisi syvään. Nyt pitäisi puhua hyvin. Se ei ollut Jamien ominta alaa, mutta pitäisihän hänen yrittää.
"Rin, voisitko sä selittää mitä tapahtui? Tai siis sä kerroit jo.. mut mä en tainnut kuunnella", Jamie käänsi katseensa lattiaan. Ehkä Rin ei antaisi näin helposti anteeksi. Jamie vain oli.. sellainen. Aina.
"Vai oletko sä vielä vihainen?" Jamie jatkoi vain lyhyen hengähdystauon jälkeen, "kun mä- mä.. en ole mielestäni tehnyt mitään väärin. Tai siis, mä suutuin, mutta.."
Ei missään nimessä hyvä puolustuspuhe. Jamie oli surkea puhumaan. Ehkä Rin antaisi anteeksi. Kai tuo tiesikin sen.. Jamie tosin epäili. Hän vilkaisi Riniä varoen. Ihan kuin hän pelkäisi toista. Ärsyttävää, eihän Jamie pieniä tyttöjä pelännyt. Rin osasi kyllä satuttaa häntä. Pahemmin kuin kukaan muu. Hänen oma Rininsä. Kaunis, ihana, suloinen Rin. Kyllä Jamiekin mieluummin karkaisi ulos ovesta kuin jäisi tänne itkemään. Niin hän voisi tehdä, jos Rinillä oli jotain järkevien ihmisten keskustelua vastaan. Ei pitäisi olla. Itsehän toinen halusi jutella ennen kuin.. Ennen sitä.

//kökköys..//

[Suklaanappi]

Hän katsoi Jamieta samalla, kun pyyhki kyyneleitään pois. Niiden valuminen oli jostakin kummallisesta syystä katkennut, mutta eipähän Rin kyyneleiden peräänkään haikaillut. Ehkä se oli toiminta, joka oli auttanut. Ettei enää vain vellonut kurjuudessaan. Tai, kyllähän hän yhä velloi, tietysti velloi, mutta nyt oli sentään jotakin… muuta. Toinen oli tullut pyytämään häntä puhumaan. Ja ehkä hän voisikin puhua. Ehkä.
Neitokainen hymähti Jamien hiljaisille sanoille. Häntä ei olisi tarvinnut haukkua alunperinkään, joten tuohon syyhyn ”jos tarvitsee” ei voinut vedota. Eihän? Kuitenkin tuo pudisti päätään vastauksena toisen kysymykseen. Ei, Rin ei edelleenkään aikonut, eikä ollutkaan, valehdellut. Ei hän jaksaisi valehdella toiselle.

Ruskeat silmät tarkastelivat pidempää tyttöä tämän puhuessa. Niin, Jamie ei todellakaan ollut tainnut kuunnella. Loukkaavaa, hyvin loukkaavaa. Mutta se Rinin oli kuitenkin pakko myöntää, ettei toinen ollut tainnut tehdä mitään väärin.
”Suuttuminen ei ole synti.” neitokainen lausahti tyynesti ja päätti sitten kuitenkin vielä kerrata sen, mitä oli tapahtunut. Ainakin toinen oli osannut pyytää häneltä kertausta. Tämä halusi päästä eteenpäin. Keskusteluun. Ja Rin voisi aivan hyvin keskustella tämän asian selväksi. Ei hänellä mitään sitä vastaankaan ollut.
”Mä olin menossa uimaan ja Hayley tuli sinne. Se, njah… se vaan kikatti sit siinä kun me seisottiin siellä altaassa ja sit se suuteli mua. En mä tienny, et mitä mun ois pitänyt tehdä. Sit… mä huusin sille, et mitä se teki ja silleen. Ja se vaan… nauro mulle.” tyttö lopetti sitten kiskoen taas neuleensa hihoja pidemmiksi hermostuksissaan.
Häntä suututti taas. Suututti, kun Hayley oli nauranut hänelle. Hänen huudolleen ja sille kaikelle. Se oli ollut niin… tyhmää. Hän oli ollut niin tyhmä.
Sitten tuo katsoi jälleen Jamieen nähdäkseen tämän ilmeen, kuullakseen tuon vastauksen.
”Anteeksi.” Rin kuiskasi, mutta niin, että toinen kyllä kuuli.
Vaikka, eipä hän edes tiennyt, mitä pyysi anteeksi. Sitä, että oli suuttunut toiselle? Ehkä sitten niin...

[Cerwel]

Jamie hymyili vähän, kun Rin ei kuulostanut lainkaan vihaiselta. Niin, ja suuttuminen ei ollut synti. Ainakaan jos siihen oli hyvä syy. Tai ei kai sitä muutenkaan mainittu missää virallisessa kymmenessä käskyssä. Vai siellä missä ne synnit sitten lukivatkaan. Jamie uskalsi taas istua alas ja hengähtää syvään. Ehkä tämä vielä selviäisi? Pitäisi vaan varoa suututtamasta Riniä. Toinen oli yllättävän pelottava vihaisena. Jamie ei olisi ikinä uskonut, että Rin osaa huutaa sillä tavalla. Nyt tuo ainakin oli yhteistyöhaluinen ja suostui selostamaan koko jutun uudestaan. Tällä kertaa Jamie kuunteli tarkasti. Hänen ilmeensä muuttui vähän epäuskoiseksi, mutta kyllä hän uskoi Riniä. Hayley vaan oli ihan uskomaton idiootti. Jamie pomppasi taas seisomaan. Hän oli vihainen, muttei Rinille. Hän oli vihainen itselleen ja Hayleylle.
"Helvetin huora", hän ärähti ja puri huultaan hillitäkseen itsensä. Pian tyttö kuitenkin jatkoi ettei Rin ehtisi käsittää väärin: "tuskin sua haittaa jos mä tapan sen.. Hemmetti. Mä lupaan, ettei se enää uskalla kiusata sua."
Jamie virnisti ilkikurisesti ja vilkaisi Riniä. Teki mieli halata toista, mutta ehkä ensin pitäisi pyytää anteeksi. Parasta vaan selvittää tämä virallisessa järjestyksessä.

Kun Rin pyysi kuiskaten anteeksi, Jamie sai taas pidätellä kyyneleitään. Hän hymyili lempeästi, otti lopultakin ne pari askelta Rinin luokse ja istui sängylle toisen viereen.
"Ethän sä edes tehnyt mitään", hän sanoi, näpräili hupparinsa naruja ja oli pienen hetken hiljaa, "anteeksi, Rin. Mä olin idiootti.. Tai ehkä olen aina ollut. Mä en antanut sun edes puhua.. Anteeksi."
Syyllisyys oli inhottava tunne. Jamie halusi korvata jotenkin oman idioottimaisuutensa. Hän oli itsekäs ja tyhmä. Ihan yhtä syyllinen kuin Hayley Fletcher. Mutta mitä Jamie voisi tehdä helpottaakseen sitä? Hänellä ei ollut mitään annettavaa Rinille. Anteeksipyyntö ei missään nimessä tuntunut riittävän.
"Lyö mua", hän sanoi lopulta, "kerran. Niin kovaa kuin haluat."
Se oli Jamien mielestä loistava idea. Rin pääsisi purkamaan tunteitaan. Huomenna Jamie kostaisi Hayleylle.. jotenkin. Sitten kaikki jatkuisi niin kuin aina ennenkin. He olisivat onnellisia. Ainakin Jamie, joka on aina ollut vähän väkivaltainen ihminen, näki sen näin. Hemmetin yksinkertaisesti.

[Suklaanappi]

Hän hätkähti toisen ärähdystä. Toinen näytti taas kerran vihaiselta ja se tuntui niin pelottavalta. Ei hän tosin enää uskonut, että toinen mitään hänelle tekisi, mutta ehkä se oli vain se menneisyys, joka aiheutti sen pelon. Vihaisesta osapuolesta ei ollut koskaan koitunut mitään hyvää Rinille, joten kai sitä tosiaan sai pikkaisen pelätäkin? Selkäpiitä karmi, kun hän katsoi Jamietä, joka sitten taas virnisti hänelle ilkikurisesti puhuessaan Hayleyn tappamisesta. Rin vain kohautti olkapäitään mitään sanomatta. Ei hän uskonut, että toinen oikeasti Hayleyta tappaisi. Siihenhän tarvittiin ase. Ja sitä paitsi, yleensä se oli kaikkien muiden likkojen ympäröimänä. Ja monet jätkät voisivat hyvinkin kostaa Jamielle, jos tämä tappaisi Hayleyn. Eikä Rin halunnut, että toiselle kostettaisiin. Mutta kuitenkin olisi kiva, jos Hayley ei koskaan enää häiritsisi häntä. Oikeastaan Rin ehkä vähän pelkäsikin Hayleytä. Olihan se kaksi vuotta nuorempi ja silleen, mutta pidempi. Ja sillä oli paljon enemmän valtaa kuin hänellä. Olihan hänelläkin paljon kavereita, mutta… silti.

Aasialaistyttö oli aika iloinen, kun toinen tuli hänen viereensä. Joskaan tuo ei vielä koskettanut, mutta oli sekin sentään jotain. Ja. kaikenlisäksi, tämä pyysi anteeksi. Ihan oikeasti. Siis kunnolla. Sanoi anteeksi ja silleen.
Rinin teki mieli sanoa, ettei toinen ollut idiootti, mutta oikeastaan, niinhän Jamie oli ollut? Oli aika vaivaannuttavaa myöntää sellaista, joskin vain mielessään hiljaa, mutta yhtä kaikki myöntää. Eikä hän todellakaan aikonut sanoa sitä ääneen. Vaikka Jamie olikin ehkä idiootti, niin silti tuo oli sairaan ihana ja no… niin rakastettava, yksinkertaisesti. Olisi Rin monia muitakin ihastuttavia adjektiiveja tyttöystävästään keksinyt, mutta ei jaksanut vaivata aivoja enempää.
Tai oikeastaan tuo ei pystynyt, koska toinen pyysi häntä lyömään itseään. Kerran. Niin kovaa kuin halusi.
Nyt, kun kerta oli oikein lupa annettu, karisi joka ikinen halu lyödä toista hänestä. Ei, hän ei halunnut lyödä toista. Silti tyttö puristi kätensä nyrkkiin ja oli kuin tosissaan aikoisi lyödä, mutta ennen kuin nyrkki ehtisi mojahtaa Jamien naamaan, tuo kietoikin kätensä toisen niskaan ja vain halasi tätä. Niin Rin todellakin halusi halata Jamietä, ja niin tämä sitten halasi. Kasvot haudattiin toisen kaulanjuureen ja hän henkäisi syvään ennen kuin alkoi yllättäen nauraa.
”Luuletko sä, että mä oikeasti haluaisin lyödä sua?” Rin kysyi naurunkäherryksensä seasta toisen kaulaan puhuen.
”Koska en mä halua. Mä en halua koskaan lyödä sua. Paitsi, jos sä olet idiootti. Niin, ehkä sitten.” hän jatkoi tietämättä edes itsekään mitä puhui, kun vain puhui.

[Cerwel]

Jamie katseli toista ja yritti olla räpäyttämättä silmäänsäkään. Ei Rin kuitenkaan osaisi kovinkaan kovaa lyödä, vaikka haluaisikin. Jamie hymyili vähän, ei yhtään säälittävästi, iloisesti tai ystävällisesti. Se oli sellainen yllytyshymy. Ovela, ilkikurinen. "Lyö vaan Rin"-hymy. Silti Jamie säpsähti, kun Rinin kädet vihdoin saavuttivat hänet. Eikä toinen lyönyt, ei sinne päinkään. Rin halasi häntä ja alkoi nauraa. Ehkä Rin ei uskaltanut, ehkä ei oikeasti halunnut. Ihan sama, tämä oli paljon mukavampaa. Hetken Jamie räpytteli silmiään kuin häntä olisi oikeasti lyöty. Sitten tytönkin kasvoille nousi hymy. Hän halasi Riniä, veti tuon tiukasti itseään vasten ja painoi tyytyväisenä kasvonsa Rinin hiuksiin. Ne tuntuivat mukavilta, vaikka olivatkin yhä vähän kosteat. Lopulta hänkin alkoi nauraa. Vaikka Rinin kysymyksessä ei ollut mitään huvittavaa. Olisi Rin voinut lyödä. Jamie olisi ehkä toisen tilanteessa lyönytkin. Tai ei, ei Riniä, mutta Jamie kakkosta kyllä. Jamie ei ollut tarpeeksi söpö ja ihana ja kaunis. Itseään hän olisi lyönyt, jos olisi saanut siihen tilaisuuden.
"Enkö mä muka ollut vielä tarpeeksi idiootti?" hän kysyi ja vakavoitui hetkeksi. Lopulta Jamiekin jatkoi naurua. Mitä sitä turhia synkistelemään. Rinin nauru sai hänet pakostakin hymyilemään. Se oli maailman ihanin nauru.

"Rin.." Jamie aloitti, kun oli hetkeksi irrottaunut halauksesta. Hänen toinen kätensä oli kuitenkin yhä tyttöystävänsä ympärillä. Tarkoitus oli jatkaakin, mutta toinen oli niin lähellä, niin kaunis, ettei Jamie mahtanut itselleen mitään. Hän kumartui suutelemaan toista. Kerran ja toisenkin ja pikaisesti kolmannen. Sitten hän katsoi Riniä silmiin ja hymyili.
"Mä rakastan sua."
Jamie sanoi sen äkkiä, ettei ehtinyt muuttaa mieltään. Rakkaus oli vahva sana, mutta hän uskoi, että hänellä oli oikeus käyttää sitä nyt. Koska hän rakasti Riniä ja oli siitä ihan varma.
"Ja tulen aina.. mm.. ra-rakastamaan", Jamie punastui, kun se ei toisella kerralla tullutkaan niin sujuvasti, mutta hän ei kääntänyt katsettaan, "vaikka sä tekisit mitä. Vaikka mä suuttuisin ja sanoisin että inhoan sua, rakastaisin silti. Sori."
Hän virnisti ja suukotti Rinin nenää.
"Meillä on koko ilta aikaa. Mitä minun prinsessani haluaisi tehdä?" Jamie kysyi. Kyllä, oli Rinin vuoro päättää. Koska Jamie oli idiootti.