Long time no see

[takamin]

Jeejee, sainpas aikaiseksi kirjoittaa ficcisen, ihan vaan kaikkien iloksi. Ensimmäinen laatuaan.
Paritus on Sekimeä ja Jirouta, K-18 materiaalia tulossa, ei hätää. Aikaa kulunut koulusta valmistumisesta jo sellaset 4 vuotta ja pojat jo isoja miehiä.
En ole ammattilaiskirjoittaja, joten mahdollisia kirjoitusvirheitä ja muutenkin tökkivää tekstiä luvassa, mutta ajatushan on tärkein eikö? :--D
En vielä tiedä montako lukua on mahdollisesti tulossa, mutta eiköhän niitä muutaminen!
Jos on risuja tai ruusuja, ehdoituksia, parannuksia, muuten vaan jeejee asiaa, niin laittakaa vaikkapa yksärillä, jotta pysyy threadi puhtaana!
Dänkeshöön ♥

* * *

Luku 1. Kahvila.

Työtakki olisi pestävä jälleen, Sekime ajatteli viikatessaan sitä laukkuunsa essunsa päälle. Pääkokin ammatti arvostetussa ravintolassa ei ollut mitään siisteintä hommaa, mutta silti hän rakasti ammattia täydestä sydämestään. Ruoka oli ollut aina lähellä hänen sydäntään, jo aivan kouluvuosistaan asti.
Niin.. Kouluvuodet. Saint Walden'sin työn ja draaman täyteiset vuodet olivat jo takana päin. Siitä oli jo neljä vuotta, kun hän oli pakannut tavaroitaan huoneessaan, saanut päättötodistuksensa ja hyvästellyt hymysuin entiset oppilastoverinsa.
Hän ei ollut kerennyt pitämään paljoa yhteyttä koulutovereihin, sillä hän oli koulun jälkeen lähtenyt vuodeksi ulkomaille työharjoitteluun ja englantiin palattuaan häntä odotti työt ravintolan keittiössä. Sekime oli kivunnut urallaan hyvin nopeasti ja aiemman pääkokin jäätyä eläkkeelle tämä oli päättänyt nimittää Sekimen seuraajakseen, mikä kävi nuorelle miehelle paremmin kuin hyvin. Sekimellä meni elämässään hyvin, niin työn saralla, kuin kotioloissaankin.
Nyt Sekime vaihtoi päälleensä siviilit, joihin sisältyvät tummat kivipestyt mukautuvat farkut, avonainen kauluspaita jonka alla t-paita, musta pikkutakki sekä iso harmaa muhkea kaulahuivi. Ulkoilmat alkoivat olla jo viileitä, vaikka aamupäivät olivatkin lämpimiä, oli illemmalla jo hieman kipakampi tuuli. Matkallaan kotiin Sekime päätti poiketa mukavassa lämminhenkisessä pienessä kahvilassa juodakseen yhden kupin kuumaa kaakaota.
Tiskillä hän kuitenkin huomasi jotain kummallista, aivan kuin lämmin tuulahdus olisi käynyt hänen lävitseen. Ei se voisi olla, ajatukset vyöryivät Sekimen yli. Tiskillä oleva nuori mies näytti niin tutulta, mutta vasta kun hän käveli tämän vierelle tiskille ja vilkaisi sivulleen oli leuka pudota ainakin lattiaan asti. Noita kiharoita oli vaikea olla tunnistamatta ja tämän kirkkaanruskeat kauniit silmänsä loistivat aina niin kauniisti.
”J-Jirou?”, hän möläytti ennen kuin kerkesi estää itseään ja poskia alkoi punoittaa. Poika kuitenkin näkyi tunnistavan nimensä, joten Sekimen ei tarvinnut nolostua. Toisen pojan silmät kirkastuivat silmin nähtävästi ja tämän huulille levisi yllättynyt hymy.
”Sekime!?”, toinen kysyi aivan ihmeissään. ”Kuinka kauan siitä oikein on?”
Sekimen huulille levisi helpottunut ja epäuskoinen hymy. Poika tosiaan oli Jirou. Hänen paras ystävänsä kouluvuosilta ja ensirakkaus. Hän naurahti.
”Se todellakin olet sinä! Pelkäsin jo puhuvani tuntemattomille!”, hän hymyili leveästi. ”Onko siitä jo neljä vuotta?”, hänen äänensä oli yllättäen kovin pehmeä.
”En muista.. Vuodet ovat menneet niin nopeasti.”, Jirou tunnusti nolona, tämän poskia punoitti suloisesti. ”Näytät edelleen aivan samalta kuin päättäjäispäivänä.”
”Niin ova-”, Sekime ei kerennyt viimeistellä lausettaan kun yllättäen poika oli jo heittäytynyt syleilemään häntä. Sekime hämmentyi erittäin paljon, muttei voinut olla huomaamatta pojan hentoa tuoksua, joka oli niin tuttu, lämmin hymy levisi vanhemman kasvoille ja hän kiersi kätensä vanhan ystävänsä ympärille tiukkaan puristukseen. Miten hänen olikaan ollut ystäväänsä ikävä. Vihdoin Sekime sai puhekykynsä takaisin ja hän naurahti.
”Mutta et sinäkään ole muuttunut lainkaan, vai oletko kasvanut jo sentin? Ehkä kaksi?”, hän kysyi Jiroulta leikkisään sävyyn, toisenkin oli pakko nauraa.
”En senttiäkään, yllätys sinänsä, mutta ei ole Kazuokaan. Se voi olla hyvä merkki.”, kommentti sai heidät molemmat nauramaan, lopulta heidän oli pakko erkaantua syleilystään.
”Ei hätää, en minäkään.”, hän lähti mukaan leikinlaskuun. Sekime tarkasteli nuoremman piirteitä, tämä ei todellakaan ollut muuttunut lainkaan, silmien kirkkaus vain oli hieman himmennyt. Se huoletti Sekimeä. Jirou kuitenkin kiskoi hänet nopeasti pois aatteistaan.
”Oletko kiireinen? Haluaisitko kahvitella kanssani? Tahdon kuulla mitä sinulle nykyään kuuluu.”, Jiroun ilme oli ihmeen pirteä, kuin tämä olisi saanut valtavan määrän virtaa aivan yllättäen. Sekime oli ajatuksesta innoissaan.
”En ole.”, hän hymyili, ”Pääsin töistä aiemmin kun yleensä, joten minulla on aikaa. Tuolla on tyhjä nurkkapöytä, mennäänkö sinne?”, hän ehdotti ja osoitti mukavaa nurkkapöytää ikkunan vieressä, pöydällä oli punainen pöytäliina ja maljakko jossa oli päivänkakkaroita, niitä valkoisia.
”Sopii minulle.”, poika vastasi välittömästi ja otti vastaan tilaamansa teen, jonka jälkeen odotti Sekimeä kunnes tämäkin sai kaakaonsa ja lähti seuraamaan nuorempaa. Istuttuaan pöydän ääreen Sekimen kasvoille levisi innostunut hymy.
”No, kerro kaikki!”, hän patisti välittömästi. Sekime oli monesti ajatellut yrittää ottaa toiseen osapuoleen yhteyttä, muttei tiennyt tämän olinpaikkaa, joten asia oli jäänyt sikseen. Nyt kun hänellä oli mahdollisuus jälleen tutustua toiseen, oli otettava tilaisuudesta kaikki irti!
”Ei minulle kuulu en erityisempiä.”, nuorempi vähätteli, niinkuin aina kun tästä oli kyse. ”Olen yliopistossa opiskelemassa taidehistoriaa viimeistä vuotta ja elämä tuntuu ihan samalta kuin ennenkin. Entä sinä, mitä sinä teet nykyään?” Sekimestä tuntui, kuin poika olisi halunnut salata jotain, muttei udellut enempää vaan oli aivan innoissaan, kuin pieni lapsi karkkikaupassa.
”Wau!”, Sekime ihasteli, ”Sinä siis jatkoit sillä alalla. ”Valmistutko milloin? Keväälläkö?”, hän uteli.
”Minulle kuuluu aivan hyvää, olin juuri kotimatkalla kun poikkesin tänne ja hyvä että poikkesinkin! Olen töissä tuossa lähiravintolassa pääkokkina.”, jostain tuntemattomasta syystä Sekimen olo oli parempi kuin aikoihin ja hänen olonsa oli rauhallinen, mutta Jirou näytti olevan hieman hämillään.
”Kyllä, keväällä. Olen edelleen kiireinen opiskeluiden kanssa, mutta lääkärit toivoisivat minun hieman hidastavan tahtia. Olen ollut turhan stressaantunut lähiaikoina.”
”Stressaantunut?”, Sekime toisti ja tuttu huoli toisen terveydentilasta tuli nopeasti takaisin, aivan kuin koko neljää vuotta ei olisi ollutkaan.
”Niin, opiskelen kovaan tahtiin.. Tahdon saada kunnon arvosanat. En ole tainnut muuttua paljoa, enhän?”, Jirou naurahti, johon Sekime vastasi lämmöllä.
”Etpä ole tainnut, mutta eihän ihmiset yleensä paljoa muutukkaan. Minä lähdin koulun jälkeen vuodeksi ulkomaille erilaisiin harjoituspaikkoihin, lähinnä liittyen ruokaan, mutta palasin takaisin. Oletko pitänyt paljoa yhteyttä kehenkään koulun jälkeen?”
”No, en kovin paljoa..”, Jirou myönsi. ”Juttelen edelleen Raidenin kanssa aina välillä, mutta hän muutti takaisin Japaniin, joten en luonnollisesti ole nähnyt häntä enää. En oikein tiedä mitä muille nykyään kuuluu.”
”Ah, aivan.. Et siis jatkanut Raidenin kanssa enää?”, Sekime uteli pehmeällä äänellä, vaikka jo pelkkä ajatus Raidenistä ja toisen ärsyttävästä asenteesta sekä hymystä sai hänen niskansa kananlihalle. Hän ei ollut ikinä ymmärtänyt mitä Jirou Raidenissa oikein näki, sillä toinen ei arvostanut tämän tunteita tippaakaan.. tai jos arvosti, ei tämä sitä ainakaan kovin paljoa näyttänyt. Hän ei siis luonnollisesti tullut kovinkaan hyvin toimeen toisen kanssa. Jirou pudisteli päätään hieman surumielisesti.
”Ei siitä tullut mitään. En tiedä mitä hän tekee nykyään.”, vastaus oli hiljainen ja sai Sekimen miettimään, kaipasiko toinen vieläkin Raidenia? Sekime hymyili pojalle hieman pahoillaan.
”Olen pahoillani.. kai.”, oli hetken hiljaisuus, ”Entä, tapailetko sinä nyt ketään..?”, Sekime kysyi aavistuksen ujosti, peläten utelevan liikaa Jiroun elämästä ja tämä torjuisi hänet juoksien ulos kahvilasta, mutta Jirou vain käänsi hieman katsettaan toisaalle.
”Uhm... On...Olen kihloissa. Hänen nimensä on Alice.”, nuori vastasi vaivaantuneena, aivan kuin ei olisi halunnut kertoa tätä toiselle.
”Oh, onnea! Milloin tapasitte?”, Sekime kysyi hymyillen jälleen lämpöä ympärilleen levittävää hymyään, vaikka vastaus olikin hieman pistänyt hänen sydämeensä, syytä Sekime ei tiennyt.
”Jo kaksi vuotta sitten.”, vastaus oli hiljainen. ”Kun en enään tapaillut Raidenia. Um..Entä sinä? Tapailetko itse ketään?” Oli Sekimen vuoro vaivaantua ja kääntää katsettaan toisaalle.
”Eh.. Hänen nimensä on Eden. Olemme myös kihloissa... Viime kesästä asti, vaikka asumme erikseen ja minulla on kaksi kissaa.”, Sekime ei tiennyt miksi hän ei olisi halunnut puhua Edenistä Jiroulle. Hehän olivat vain vanhoja ystäviä, sitäpaitsi hänen koko perheensä oli hyväksynyt Edenin alta aikayksikön ja odottivat jo innokkaasti häitä ja perheenlisäystä.. Miten ajatus yllättäen ahdisti Sekimeä? Jirou hymyili hänelle jo hieman helpottuneemmin.
”Ah, eläimet ovat mukavia. Olen itsekin ajatellut hankkivani koiran joskus.”, tämä ohjasi puheenaiheen keveämpään, se helpotti myös Sekimeä, hänen oli helppo jatkaa huojentuneempana.
”Niin todentotta ovat! Toinen kissoistani on kohta kolme vuotias, erittäin lihava hieno rouva Hazel ja toinen on pieni, vasta puolivuotias pieni Mint. He ovat herttaisia. Millaista koiraa olet ajatellut?”, Sekime uteli jälleen nuoremmalta ja puheenaiheet kääntyvät jälleen kevyempiin. Jirou alkoi taas olla enemmän oma vanha itsensä ja rupatteli Sekimen kanssa aivan kuin ennenvanhaankin. Heidän pöydästään kuului paljon naurua, taputuksia ja kiivasta keskustelua. Vasta kun kahvilaa alettiin sulkemaan, he huomasivat kellon, se lähenteli jo yhdeksää.
”Ah, kello on jo noin paljon.”, Jirou huomauttaa katsahtaen Sekimeen. ”Haluaisitko mennä vaikka.. drinkille johonkin? Voisi tehdä minullekkin hyvää rentoutua välillä.”, poika ehdotti. Sekime ei ollut edes huomannut ajan kuluneen.
”Eh? Todellako, onko se jo niin paljon?”, hän naurahti. ”Noh, ei kai muukaan auta, mennään vain. Meillä on vielä paljon puhuttavaa!”, hän nousi ylös kiertääkseen kaulaliinansa kaulaansa ja vilkaisi Jirouta.
”Mennäänkö siis? Tiedän yhden hyvän paikan tässä aivan lähellä.”, hän ehdotti lämpimästi hymyillen.
”Toki. Luotan makuusi.”, Jirou tokaisi ja lähti seuraamaan Sekimeä mainittuun paikkaan.

[takamin]

Luku 2. Ravintola.

Kahvilassa ollessaan Sekime ei ollut edes huomannut, että ulkona oli pimentynyt niin paljon. Kadut olivat täynnä vilinää ja vilskettä, olihan perjantai-ilta. Matka kahvilalta ravintolalle ei sinälläänsä ollut kovin pitkä, mutta ihmisten väistely sekä keskustelu hidastivat heitä, Sekimen olo oli parempi kuin aikoihin.
Vihdoin he pääsivät ravintolan pääoville, ne olivat kultakirjailtu kauniisti tummaa puuta vasten. Portsari toivotti heidät tervetulleiksi, Sekime ja Jirou nauroivat narikalle asti kuinka Jiroulta ei kysytty henkilöllisyystodistuksia. Narikalla Sekime kääntyi Jiroun puoleen auttaakseen tältä kohteliaasti takin pois.
”Älä hössötä Sekime, en minä ole mikään hieno leidi.”, hän näpäytti Sekimeä lempeästi, äänestä kuulti läpi leikinlasku. Huomautus sai Sekimen punastumaan hennosti, mutta hän lupautui silti maksamaan narikkamaksun, olihan hän silti ritari valkealla ratsullaan auringonlasku takanaan.
Baaritiskillä Sekime kääntyi jälleen Jiroun puoleen.
”Haluatko jotain?”, hän hymyili ystävällisesti. Jirou tuntui heräävänsä hetkellisistä mietteistä.
”Ah, kiitos. Odota, kaivan käteistä.”
”Ei tarvitse.”, Sekime laski kätensä Jiroun käden päälle. ”Anna minun tarjota.”, toinen värähti hänen kosketustaan selvästi, mutta kuitenkin hymyili hieman epävarmasti. Pienet perhoset kutittelivat Sekimen vatsanpohjaa.
”Oletko varma? Voin tarjota seuraavan..”, tämä mutisi Sekimelle, joka piti kättään aavistuksen liian kauan Jiroun oman päällä, kunnes muisti ottaa sen pois ja hymyili.
”Tottakai, tottakai. Mitä otat?”, Sekime kysyi katsellen listaa edessään, myös Jirou kurkisti listaa hieman juokaisten.
”Valinnan varaa on niin paljon.. Voit valita puolestani. Tuntuu että kaikki menee.”, tämä päätti lopulta, Sekime nyökkäsi ja tilasi heille eksoottisen kuuloiset drinkit. Baarimikolla ei mennyt kauaa sekoittaa heidän juomiaan ja pian he istuivat jo mukavassa loosissa drinkit neniensä edessä, Sekime kääntyi jälleen katsomaan Jirouta.
”Noh.. Asut siis täällä Lontoossa nykyään?”, hän yritti virittää hieman keskustelua jälleen, jotta saisi jotain pieniä tiedonmurusia edessään istuvalta nuorelta.
”Joo.. Täällä on paras yliopisto.”, tämä hymyili Sekimelle hymyä joka olisi voinut saada hänen sukkansa pyörimään jaloissa, onneksi kengät estivät sen. Sekime oli pahoillaan, muttei voinut siirtää katsettaan nuoremmasta pojasta. Hän ei edes maistanut herkullisen drinkkinsä makua, se ei tuntunut olevan mitään Jiroun rinnalla ja mielessä pyöri jatkuvasti ajatus miltä Jiroun huulet olisivat maistuneet... miltä toisen suuteleminen olisi tuntunut?
Kun Sekime huomasi ajatuksiensa kulun hän oli lyödä itseään. Mitä hän oikein ajatteli!? Hänellähän oli kihlattukin ja hän vain kuvitteli ties mitä entisestä koulutoveristaan, kuin nuori kiimainen kolli.
Ei yhtään hyvä, ei lainkaan ritarillista.
”Niin varmasti.”, hän lopulta vastasi Jiroulle hymyillen. ”Ja työpaikkojakin varmasti löytyy.”
”Se on hyvä.”, Jirou vastasi huolettomaan sävyyn, mutta näky toisesta ei ollut lainkaan huoleton.
Luoja.. Miksi Jiroun piti ottaa tuo kirsikka suuhunsa noin, imeskellä sitä noin hajamielisesti...
Aivan kuin hän olisi viimeksi eilen nähnyt Jiroun taas koulun käytävillä, sillä tämä sai hänet jälleen aivan heikoksi jopa tietämättään. Sekime joutui pakottamaan itsensä katsomaan hieman sivuun. Kaikkialle muualle kuin Jiroun huulille, jotka ympäröivät kirsikan aivan liian houkuttelevasti ja saivat Sekimen kiusaantuneeksi.
”Mitä olet ajatellut tehdä koulusi jälkeen?”, Sekime kysyi huultaan purren. Jirou jäi hetkeksi tuijottamaan Sekimeä mitään sanomatta, se sai hänet hieman vaivaantumaan, aivan kuin olisi jäänyt kiinni jostain.
”Hm?”, hän kysyi. Yht'äkkiä Jirou puraisi, ilmeisesti vahingossa, kirsikkansa rikki ja sen mehu valui ohi suun, tämä nuolaisi huultansa nolosti. Onneksi ravintolassa soi musiikki, Sekime sai piiloitettua tukahdutetun henkäyksensä ja mielihalunsa suudella edessään istuvaa poikaa.. Punastus koristi vanhemman poskia.
”En tiedä. Haluaisin ehkä opettaa kuvataidetta, ei minusta ole taiteilijaksi asti.”
Jirou oli taas niin mahdottoman vaatimaton, se turhautti Sekimeä.
”Kyllä sinä minusta olet hyvä! Olet aina ollut!”, tämä väitti lähes kiihkeästi. Sekime oli aina ihaillut Jiroun tyyliä piirtää ja maalata. Heidän välillään tuntui olevan jotain jännitettä.. jotain intiimimpää.
Sekime tunsi olevansa kuin kuivakautta kärsivä metsä, peläten Jiroun raapaisevan tulitikun.
”En tarpeeksi.”, Jirou väitti vaatimattomasti ja sipaisi karanneen hiussuortuvan takaisin korvansa taakse. ”Mutta olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.”, vakuutti. Sekime mutristi huuliaan.
”No.. Hyvä opettaja sinusta varmasti tulee. Olen varma siitä.”, hän rohkaisi Jirouta hymyillen lempeästi, samalla kun leikki hajamielisesti drinkin mukana tulleella päivänvarjolla. Sateenvarjo oli punainen, siinä oli delfiinejä ja puudeleita. Enempää hän ei kerennyt panna merkille, kun kuuli Jiroun puhuvan, tämä hymyili vilpittömästi.
”Kiitos.”, taas tuo hymy, ”Um.. Haluatko uuden drinkin?”, Jirou nyökkäsi hieman nolona tyhjää lasiaan kohti. Tämän ilme sai Sekimen naurahtamaan hellästi.
”Käy, minunkin alkaa olla jo tyhjä.”, Sekime oli jo nousemassa ylös hakeakseen heille drinkit, kun Jirou keskeytti hänet.
”Ei sinun tarvitse nousta, minä lupasin seuraavat.”, hän hymyili, johon Sekime vastasi.
”Kyllä minäkin voin..”, Sekime intti ja he kävivät kinan kohteliaisuudesta kumpi saisi tarjota tällä kertaa. Se oli aina ollut heidän ongelmansa, kohteliaisuus ja äärimmäinen kiltteys, mahdottomuus sanoa 'ei'. Lopulta Sekime päätti olla kohtelias ja antaa Jiroun olla kohtelias ja tarjota. Kummatkin voittivat.
Jiroulla ei kestänyt kauaa ja pian heillä oli edessään toisetkin kauniit drinkit, hän kiitti Jirouta hymyillen ja vilkaisi tanssilattialle.
”Pitäisikö meidänkin käydä tanssimassa näiden jälkeen?”, kysyi naurahtaen. Jirou näytti vähintään pakokauhuiselta, mutta kätki sen nopeasti pään puistelun taakse.
”En vieläkään välitä tanssimisesta.”, tämä torjui Sekimen kysymyksen, vanhempi poika virnisti hullunkurisesti.
”Voin ottaa tuon haasteena.”, tämä päätti. Jirou pyöritti silmiään ja nyökkäsi tanssilattiaa kohden.
”Aiot saada minut tuonne?”, Jirou kysyi toisti.
”Niin aion.”, Sekime nyökkäsi ja maistoi drinkkiään, se maistui passionhedelmälle ja appelsiinille.
”Et onnistu, se on mahdotonta.”, Jirou torjui ehdotuksen jo toistamiseen, se sai Sekimen virnistämään poikamaisesti.
”Katsotaanko?”, tämä haastoi, vilke kävi hänen silmäkulmassaan.
”Katsotaan vain, et onnistu.”, Jirou otti haasteen vastaan ja lahjoi Sekimen kauniilla hymyllä, vaikka silmissään tällä oli haastava katse.
”Olen minä sinut aiemminkin saanut tanssimaan.”, hän kiusasi nuorempaansa. Jirou kuittasi sen käden heilautuksella.
”Se oli silloin, siitä on aikaa.”
”Ainakin silloin yksissä Chetin juhlissa tanssit melkoisen riehakkaasti.”, hän kiusaa ja vanhat muistot saivat hänet hymyilemään, Jiroun lähinnä punastelemaan.
”En halua muistella sitä...”, hän mutisi nolostuen, vaikka alkoholi alkoikin jo hymyilyttää nuorempaa.
”Minusta se oli herttaista.”, Sekime nauroi, ”Oliver oli käärmeissään.”
”Se oli niin noloa...”, Jirou puisteli päätään ja posket helottivat punaisina. Muistot palailivat myös tämän mieleen. ”Oletko pitänyt mitään yhteyttä Oliveriin?”, tämä jatkoi. Oli Sekimen vuoro puistella päätään.
”En erityisemmin, olemme puhuneet silloin tällöin ja nähnyt vain muutamasti, mutten sen enempää.”, tämä kertoili, eivätkä hänen ja Oliverin tapaamiset kovin pitkiä usein ollutkaan. Muutama kahvi tai drinkki, toisella oli aina niin kiire joka puolelle.
”Muistan kun seurustelitte..”, Jirou puhui hiljempaa kuin aiemmin, mutta hymyili sitten taas. ”Haluatko uuden juoman?”, hän jatkoi, kun hiljaista hetkeä ei olisi ollutkaan. Sekime naurahti.
”Niin, se oli aika melkoista, se oli sitä sekavaa aikaa.”, hän nauroi ja hymyili Jiroulle. ”Ehkä yhden, mutten halua olla liian humalassa.”, Jirou nyökkäsi hänelle ja lähti noutamaan uusia drinkkejä. Drinkit eivät olleet kovinkaan vahvoja, mutta eivätpä olleet nuorten viinapäätkään, pientä hiprakkaa oli havaittavissta pöydän kummaltakin puolelta. Sekime ajautui katselemaan Jirouta kerta toisensa jälkeen, kunnes lopulta drinkkinsä juotuaan tämä nousi ylös ja käveli Jiroun luo.
”Tule, mennään tanssimaan.”, Sekime pyytää ja luo kasvoilleen parhaan koiranpentuilmeensä jonka vain osaa, jotta voi ottaa vastaan Jiroun torjuvan katseen. Hän laski oikein.
”En todellakaan, en ole läheskään tarpeeksi humalassa.”, tämä puisteli pontevasti päätään, Sekime ei edes uskaltanut kokeilla samaa. Sen sijaan Sekime ojensi kätensä ja tarttui toista kädestä kuin pieni lapsi.
”Tulisit nyyyyyyyyyyyyyytt....”, Sekime venytti sanojaan ja maanitteli tätä. Jirou puisteli edelleen päätään.
”En minä kehtaa!”, tämä käytti tekosyynä. Sekime ei uskonut nuorempaa.
”Tottakai sinä kehtaat!”, tämä kumosi väitteet kertaheitolla. ”Näytät hyvältä ja osaat tanssia!”, Sekime puoliksi lipsauttaa, muttei kerkeä huomata. Jirou punastui ja katsoi Sekimeä hetken hiljaa.
”En osaa.”, tämä väitti edelleen, saaden Sekimen naksauttamaan kieltään kitalakea vasten.
”Osaat, osaat. Muuten heittäydyn lattialle ja alan itkeä.”, Sekime uhkasi ja tiesi olevansa lapsellinen, Jiroun seura teki hänet sellaiseksi. Lapselliseksi romanttiseksi hömpäksi.
”Älä sentään.”, Jirou yritti näytellä kovinkin paheksuvaa ja järkyttynyttä, epäonnistuen kirkkaasti.
Se antoi Sekimelle tilaisuuden maanitella herttaisesti jälleen. ”No tule sitten!”, kutsi kävi ja osui.
”Mutta...”, toinen vilkaisi tanssilattiaa. ”No hyvä on sitten.. pakko kai se on.”, tämä vihdoin luovutti ja Sekimen olo oli huikea, kuin olisi voittanut Oscarin tai jotain. Hän huomasi Jiroun pelokkaan katseen ja laittoi kätensä Jiroun alaselälle, hymyillen rohkaisevasti.
”Älä huoli, minä suojelen.”, hän lupasi leikkisästi, Jirou näytti tälle kieltä.
”Parempi olisi.”, Jirou vaati, mutta seurasi Sekimeä tanssilattialle, joka tuli hieman lähemmäs alkaen liikuttaa kehoaan musiikin tahtiin, Jirou otti tästä mallia.
”Eihän tässä ole mitään vaikeaa?”, Sekime kysyi hymyillen Jiroulta heidän hetken tanssittuaan, tanssilattialla oli paljon väkeä, joten vapaata tilaa ei liiallisuuksiin ollut.
”Ei, mutta tämä on vähän noloa..”, Jirou mutisi, Sekime kuitenkin kuittasi sen tuhahduksella.
”Höpsistä! Etkö muka ole tanssinut kertaakaan kouluvuosien jälkeen?”, uteli. Jirou naurahti.
”Vain muutaman kerran.. Se varmasti näkyy..”, hän valitti.
”Ei se ole niin justiinsa!”, Sekime piti hauskaa ja vaivihtaa astui musiikin rytmissä lähemmäs Jirouta, joka kompastui juuri silloin jalkoihinsa kaatuen Sekimeä vasten. Jiroun kädet lennähtivät toinen Sekimen olkapäälle ja toinen lepäsi rintakehällä, miten toinen oli yllättäen niin lähellä ja ilma oli ohuempaa kuin aiemmin? Sekimen kädet laskeutuivat epähuomiossa Jiroun lanteille.
”O..Oletko kunnossa?”, tämä varmisti nuoremmalta ja jäi katselemaan tämän piirteitä lähemmin. Heidän katseensa kohtasivat ja Sekime oli varma Jiroun raottaneen huuliaan juuri!
”Um.. olen.. sori..”, tämä pahoitteli, silti kumpikaan ei siirtynyt kauemmas. Kuin jokin ylempi voima olisi estänyt heitä irrottautumaan toisistaan.
”Ei se mitään.”, Sekime lupasi, Jirou huohahti hiljaa, eikä tämäkään saanut katsettaan irti Sekimestä.
”Minä.. Uhm.. Laitan tämän drinkkien piikkiin mutta.. en voi mitään, että minun tekisi mieli.. suudella sinua..”, tämä tunnusti rajusti punastuen, kun tajusi mitä oli huuliltaan päästänyt. Lyhyen ajan Sekime ei muista hengittää, tuntuisi kuin kaikki muut ihmiset olisivat jossain kaukana ja siinä olivat vai he, Sekime oli varma, että Jirou torjuisi hänet.
”En tiedä onko se kauhean hyvä idea... Aamulla voi kaduttaa..”, toinen totesi hiljaa. Jännitys Sekimen sisällä kasvoi.
”Se voi hyvinkin olla... mutten voi tälle mitään..”, hän mutisi hieman eksyneesti. Katsetta Jirousta ja tämän pehmeistä huulista oli vaikea irroittaa, lähes mahdoton tehtävä.
”Jos se on jotain jälleennäkemisen iloa..?”, Jirou mutisi, ”Pitäisi pitää enemmän yhteyttä..”, mutta omien sanojensa vastaisesti tämä nosti kätensä Sekimen poskelle ja painoi huulensa kömpelösti Sekimen huulille, joka ei kerennyt edes vastata mitään, edes ajalla puoliakaan Jiroun sanomista sanoista, kun hän tunsi jo nuoremman huulet omillaan. Vanhempi vastasi kömpelöön suudelmaan välittömästi ottaen nuoremman vasten itseään, alavatsassa kihelmöi ja kaikki ympärillä tuntui hiljenevän, he olivat siinä vain kahden. Suudelma oli pitkä ja hellä.. Lopulta Jirou erkani vain vähän, jotta pystyi puhumaan.
”Me molemmat... seurustelemme..”, Jirou mutisi hiljaa, sanoen ääneen juuri sen mitä Sekime ei halunnut ajatella, mitä hän oli unohtanut ajatella.
”Niin.. tiedän..”, tämä myönsi, omatunnon kolkuttaessa vaimeasti. Halu suudella uudelleen ei kuitenkaan kadonnut mihinkään.
”Olemme humalassa..”, Jirou jatkoi, eikä katsonut Sekimeä silmiin, kuin siveellinen nainen.
”Voi olla... Tosin.. Voiko kolmesta drinkistä tulla humalaan?”, Sekime kysyi ja oli varma ettei tässä ollut nyt kyse humalasta.. tai jälleennäkemisen ilosta, vanha suola vain janotti niin perhanasti. Jirou vilkaisi vanhempaa silmiin.
”Minä voin..”, tämä vastasi tasaisesti ja sai Sekimen nyökkäämään.
”Ehkä.. meidän pitäisi sitten lopettaa, ennen kuin edes aloitamme..”, mutisee. Miksi hänellä oli niin torjuttu olo? Ja lannistunut, vaikka hänenhän pitäisi olla iloinen, helpottunut, huojentunut.. Jiroun kanssa ei saisi tapahtua mitään, sillä hehän ovat molemmat kihloissa. Miksi se sana saa hänet voimaan pahoin? Jirou hymyili hänelle, joskin vaisusti.
”Niin, se oli silloin, nyt on nyt. Se pitää muistaa.”, tämä puhui hellällä äänellä, Sekime ei voinut olla hymyilemättä takaisin, vaikka sydäntä puistattikin kummasti.
”Niin, niin se oli.”, Sekime myöntää ja musiikki heidän ympärillään muuttui hidastempoisemmaksi, parit painautuivat lähemmäs toisiaan ja kiersivät käsiään toistensa kauloihin. Jirou alkoi näyttää hieman epävarmalta.
”Umm... pitäisikö meidän mennä vai..?”, hän kysyi katsoen Sekimeä silmiin. Itsevarmuus hulvahti tämän läpi.
”Vai haluatko tanssia tämän tanssin kanssani?”, hän möläytti suoraan ja katsoi poikaa edessään kiinteästi. Ympärillä ei näkynyt ympärillä ja Jirou punnitsi päätöstään hetken, ennen kuin nyökkäsi.
”Uhm.. Haluan.”
Se oli sillä hetkellä parasta mitä Sekime halusi kuulla, hän soi Jiroulle pikaisen hymyn kiertäen samalla kätensä Jiroun vyötärölle. Nuoremman kädet olivat siveästi Sekimen olkapäillä, kuin vältellen kaikkea intiimiyttä. Sekime oli jo puoliksi uppoutunut surumielisen balladin tahtiin, kun joku tuntematon töytäisi häntä vahingossa selkään, pyytäen nopeasti anteeksi, jonka seurauksena Sekimen keho painautui lähemmäs Jirouta. Nuorempi punastui.
”Uhm.. Anteeksi.”, Sekime pyysi, muttei saanut itseään sen enempää irti toisen kehosta, he olivat kuin kaksi vastamagneettia. Jirou otti anteeksipyynnön vastaan, muttei tehnyt itsekään elettäkään siirtyäkseen kauemmas, hento puna kävi hänen poskipäillään. Sekime uskaltautui painaa kasvonsa Jiroun hiuksia vasten, toisen tuoksu täytti hänen päänsä, humaltaen pahemmin kuin mikään alkoholi.
”Jos tämä olisi tapahtunut paria vuotta aikaisemmin... olisin varmasti pökertynyt onnesta..”, Sekime tunnusti hiljaa, huulien hivellessä Jiroun hiuksia. Lyhyempi hengähti hiljaa.
”Niin mutta... nyt on nyt..”, toinen toitotti edelleen ja Sekime tiesi toisen olevan oikeassa, mutta..
”Niin.. Se tulisi muistaa..”, hän päätyi myöntämään yhä uudelleen. Silti hän silitti hellästi Jiroun alaselkää tuntien kuinka toisen keho värähti häntä vasten.
”Ja olemme humalassa..”, Jirou yritti selvästi ajatella selkeästi, johon Sekime ei enää kyennyt, sillä Jirouta oli liian vaikeaa vastustaa, hän huohahti lannistuen.
”Se..saattaisi selittää yhtä sun toista..”, Jiroun sanat hieman yllättivät Sekimen.
”Kuten.. Selittää mitä..?”, tämä kysyi hiljaa, uskalsiko hän edes ajatella?
”Jos me.. Teemme typerästi..”, loput Jirou jätti Sekimen mielikuvituksen varaan, musiikki kuitenkin loppui ja rikkoi sen pienen taian heidän väliltään, saaden Jiroun vetäytymään kauemmas.
”Voisin juoda vielä yhden, otatko sinä?”, tämä kysyi Sekimeltä, joka nyökkäsi.
”Käy.”, tämä ohjasi Jiroun pöytään ja katsahtaa nuorempaan. ”Mitä haluat? Minä tarjoan tällä kertaa.”, hymy käväisi jälleen Sekimen huulilla, mutta Jirou vaikutti aiempaa hieman hermostuneemalta.
”Ahmm.. Mikä vain käy, voit päättää.”, tämä soi nopean hymyn Sekimelle, joka lähti hakemaan uusia drinkkejä heille. Palattuaan pöytään Jirou naurahti.
”Taidat pitää minua aivan juoppona..”, tämä hymyili ja hörppäsi uudesta juomastaan. Lausahdus sai Sekimen nauramaan.
”No en sentään. Pitäähän sitä joskus hieman revitel- oho..”, Sekimen puhelin alkoi soimaan. ”Anteeksi.”, pahoittelee ja vastaa puheluun. Se oli Eden, kaikista mahdollisista tilanteista, juuri nyt. Sekime puhui toisen kanssa nopeasti ja sulki sitten puhelimensa. Jirou kulautti juomansa kurkustaan.
”Kaivataanko sinua jo kotiin?”, Jirou kysyi huolettomaan sävyyn. Sekime puisteli hymyillen päätään.
”Se oli Eden vain, kyseli kuulumisia ja missä menen.”, Sekime informoi vain välttämättömimmän.
”Kunhan tyttösi ei huolestu.”, Jirou hymyili ja Sekimen oli pakko vastata siihen toisella.
”Ei hän huolestu.. hänellä on joku ystävänsä käymässä.”, Sekime hörppi juomaansa ahnaasti.
Jirou jäi katsomaan Sekimeä hieman pidemmäksi aikaa ja nojasi poskensa käteensä hymähtäen.
”Ehkä ihan hyvä niin..”, toinen totesi ja Sekime nosti kulmiaan, mutta hymyili.
”Niin, voin viettää aikaa pidempään sinun kanssasi.”
”En tiedä onko se kovin hyvä asia..”, Jirou totesi ja sai Sekimen naurahtamaan.
”Enköhän ole seurassasi aivan turvassa.”, hän katsoi Jirouta suoraan silmiin, melko kiinteästi jälleen. Jirou vastasi katseeseen yhtälailla, alkoholi virtasi heidän suonissaan villinä.
”Ehkä..”, hän vastasi kääntäen katseensa toisaalle. ”Uhm.. Jos haen meille vielä yhdet?”, Jirou ehdotti, ajatus sai Sekimen hyväksynnän. Jirou nousi ylös ja lähti kohti baaritiskiä. Sekime vihasi Jiroun tapaa käyttää kireitä farkkuja... Toisen lanteita myötäilevät farkut paljastivat Sekimelle liikaa ja hän ei olisi halunnut ajatella sitä, miten hyvin nuo housut painautuivat Jiroun reisiä vasten. Sekime yritti riistää katseensa näystä, muttei voinut asialle mitään, hän katsoi Jirouta vieläkin kun tämä tuli takaisin pöydän ääreen, pienen tarjottimen kanssa.
”Toin kerralla vähän enemmän, jottei tarvitse juosta tuolla koko ajan.”, tämä selvensi hymyillen ja antoi Sekimelle puolet tuliaisistaan, eli kaksi shottia.
”Ah, ovela.”, juonikkuus sai Sekimen naurahtamaan ja nostamaan toisen pienen lasin, joka sisälsi vahvaa nestettä. ”Mille nostaisimme mal-.. shotin?”, hän korjasi nopeasti ja hymyili, kun Jiroukin nosti shottinsa ilmaan, kuitenkin jäi hetkeksi empimään.
”Umm... En tiedä? Sille että tapasimme jälleen?”, hän ehdotti saaden Sekimen hymyilemään.
”Se kuulostaa hyvältä.”, Sekime kilisytti lasiaan Jiroun kanssa ja hörppäsi polttelevan nesteen alas kurkustaan, josta se jäi lämmittämään vatsaa.
Ensimmäistä maljaa seurasi myös toinenkin malja ja lopulta he kummatkin irvistelivät kilpaa vahvan nesteen polttaessa heidän kurkkujaan. Hetken päästä Jirou vaikenee muutamaksi hetkeksi.
”Umm.. Tuletko vessaan? Minun pitäisi käydä..”, tämä kysyi hiljaa, Sekime oli puraista kielensä poikki.
”Eh? Eiku- .. Joo tottakai, mennään vain.”, hän hymyili Jiroulle ja nousi ylös. He astelivat kohti miesten vessoja ja Jirou kävi kopissa, Sekime odotti. Pian toinen tuli pesemään kätensä ja naurahti.
”Hassua...”, sanoi hiljaa. ”Olen niin hermostunut...”. Sekime nosti toista kulmaansa.
”Miksi olet niin hermostunut?”, hän kysyi Jiroulta, vaikka saattoi arvatakin syyn, ainakaan hän ei saanut aiempaa suudelmaa pois mielestään. Jirou katsoi jälleen sivuun.
”En tiedä..Koska en ole nähnyt sinua aikoihin, luultavasti.. Tai jotain..”, tämä mutisi. Sekime asteli lähemmäs Jirouta.
”Luultavasti?”, hän toisti lempeällä äänellään. Jiroun epävarmuus kuulsi herkästi läpi, kun tämä jatkoi.
”Ehkä.. Tai ei.. Mutta.. Tuntuu vain vähän siltä, kuin joku vanha tunne olisi herännyt taas, jos tiedät mitä tarkoitan?", tämä puhui hiljaa, kuin olisi pelännyt jonkun kuulevan tunnustuksensa. Sekimen oli vaikea uskoa korviaan, mitä tämä nyt tarkoitti? Mutta hän uskoi tietävänsä tunteen..
”Niinkö..?”, tämä varmisti ja Jirou nyökkäsi. ”Minustakin … tuntuu siltä.”, Jirou vilkaisi Sekimeen nopeasti.
"Umm... Vähän typerä kysymys mutta... Millaisia tunteita sinä tunnet? Koska... Silloin koulussa en kertonut sinulle jotain...", Jirou tunnusti tunnustuksien jälkeen. Sekime ei ollut varma kuinka vastata, mutta yritti parhaansa.
”Minusta tuntuu kuin emme olisi edes olleet erossa..", hän katsoi Jirouta pitkään ja nosti sitten käden hetkeksi toisen poskelle. Syteen tai saveen.
"Enkä minä...ikinä ole päässyt sinusta yli.. uskoisin.", mutisi oman tunnustuksensa Jiroulle. Sydän tuntui hetkeksi pysähtyvän, mutta sitten se lähti nopeaan laukkaan ja hän pelkäsi hajoavansa, kun tunsi jälleen Jiroun huulet omillaan. Omatunto soimasi taustalla, mutta Sekime päätti olla välittämättä tämän kerran, toinen tuntui niin oikealta ja hyvältä.. Sekime kiersi kätensä Jiroun niskalle ja syvensi suudelmaa. Jirou oli jo vetäytymäisillään suudelmasta, mutta muuttikin mieltään ja sitä vastojn kiersi kätensä Sekimen niskalle painautuen tiivimmin vasten vanhemman kehoa.
Intohimo tuntui ottavan heistä täyden vallan ja ennen kuin Sekime edes huomasi, hän oli painanut Jiroun vasten lavuaareja, Jiroun henkäistessä tämän suuhun. Kun ilma alkoi käymään vähiin heidän väliltään, Jiroun oli pakko erkaantua hieman.
”Minä... Alkoholi... Umm...", hän haroi hiuksiaan mietteliäästi. "Olenko niin humalassa, että minun kannattaisi tulla sinun luoksesi yökse?", hän kysyi ja puraisi kieltään, se huviti Sekimeä hieman.
”Voisit ehkä .. ollakkin..”, Sekime mutisi Jiroulle vastaukseksi ja katsoi tätä suoraan silmiin. Näkyä oli lähes mahdoton uskoa todeksi. Salaa poika pelkäsi tämän olevan vain yksi hänen unistaan, mielettömän hyvistä unistaan.
”Oletko varma ettei.. tästä ole mitään haittaa?”, nuorempi varmisti vanhemmalta ja sai vastaukseksi pään pudistuksen.
”Myöhemmin ehkä.. ei nyt..”, tämä mutisi ja painai kasvonsa vasten Jiroun kaulaa. Tuttu tuoksu sai aikaan rauhanomaisen tunteen, tuoksu ei ollut liian teennäinen tai tyttömäinen.. Se oli vain.. Jirou.
Jirou henkäisi hiljaa ja rentoutui. Hetken päästä hän kysyi Sekimeltä.
”Mennäänkö?”, Sekime nyökkäsi tälle taas.
”Mennään..”, kuului yksinkertainen vastaus, joka sai hymyn Jiroun huulille.

[takamin]

Luku 3. Asunto.

Saatuaan tavarat narikasta Sekime käveli kuin unessa Jiroun seuratessa tätä. Ulkona oli jo kylmä, joten Sekime korjasi kaulaliinaansa paremmin, mutta Jirou näytti viluiselta.
”Onko sinulla kylmä?”, tämä kysyi pienen hymyn lekkiessä huulilla. Jirou vastasi hymyyn.
”Hieman, mutta kyllä minä pärjään.”, tämä totesi hienotunteisesti, Sekime vain pyöräytti silmiään.
”Ota tuosta minun lapaseni.”, hän tyrkkäsi punaiset lapaset Jiroun syliin ilman vastaväitteitä, joten toisen täytyi pukea ne mukisematta käsiinsä.
Sekimen asunnolle ei ollut pitkä matka, vaikka koleasta säästä johtuen se ehkä siltä hieman tuntuikin. Pian he saapuivat suurehkon kerrostalon luo ja Sekime ohjasi Jiroun rappukäytävään hissille. Hississä Sekime painoi nappia, joka osoitti kahdeksanteen kerrokseen, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Asunto oli mukava kaksio, johon mahtui hyvin. Sisustus oli lämmintä ja kodikasta, hyvin Sekimemäistä, kuten odottaa saattoi. Sekime näki Jiroun hymyilevän eteisessä.
”Tervetuloa.”, Sekime päätti toivottaa nuoremmalle, kun tämä otti itseltään takkia pois.
”Kiitos. Täällä on hyvin kodikasta.”, lämmin hymy sai Sekimen mielialan kohoamaan.
”Ole kuin kotonasi.”, Sekime ripusti takkinsa naulakkoon ja käveli toisen luo. ”Otatko jotain juomista?”
”En oikeastaan, ellet sinä ota.”, toinen vastasi kohteliaasti ja asteli syvemmälle asuntoon.
”En taida tarvita.”, hän hymyili ja jäi ajatuksissaan katselemaan Jirouta, joka sai toisen nyökkäämään ja hymyilemään hieman vaivaantuneena.
”Noh..?”, tämä kysyi, Sekime pudisteli vain päätään ja käveli nuoremman luo painaen lempeän suukon Jiroun sileälle niskalle. Värähdyksen toisen kehossa pystyi tuntemaan, kun Jiroun hymy levisi entisestään.
”Emme ole päässeet edes eteisestä..”, huomautti vaikkakaan ei tarkoittanut sitä moitteena. Sekime pelasi silti varman päälle.
”Tuoksut vain niin hyvältä.”, päätti tunnustaa ja hymyili. ”Tule, näytän sinulle asunnon.”
Jirou nyökkäsi ja Sekime esitteli tälle avaran keittiön, jossa oli paljon kasveja ja yrttejä raikastamassa. Myös olohuone oli melkoisen laaja, sekä kodikkaasti sisustettu, paljon tummaa puuta ja lämpimiä värejä. Viimeisenä vaatehuoneen ja vessan jälkeen jäljellä oli vain makuuhuone.
Huonetta hallitsi suuri parisänky, jonka peitteet suorastaan huusivat käpertymään ja kymmenet tyynyt hukkumaan sekaansa. Jirou kävi nojaamaan makuuhuoneen ovenkarmia vasten ja Sekime kiersi kätensä takaa tämän vyötärölle, nuuhkaistakseen lyhyemmän niskaa.
”Tunnen itseni aivan teiniksi..”, Sekime valitti hiljaa Jiroun niskaa vasten.
”No, siitä ei ole niin kauaa..”, toinen nojasi Sekimeen varovaisesti, kuin peläten tulevansa torjutuksi.
”Tarpeeksi kauan, että tämä olo saa minut hieman noloksi...”, Sekime puhui hiljaa, eikä voinut vastustaa halua painaa huulensa Jiroun niskalle.
”Ahmm... Saatan tuntea ongelman..”, Jirou mutisi ja värähti kosketusta niskallaan, se sai nuoremman painautumaan tiivimmin Sekimen kehoa vasten. Sekime sulki silmänsä, kun Jirou painautui vasten, se tuntui niin hyvältä. Käsi vyötäröltä liukui toisen vatsalle ja ennen kuin Sekime edes huomasi, huulet olivat jo liikkuneet niskalta kaulan puolelle, saaden Jiroun ojentamaan kaulaansa herkullisesti. Jiroun käsi laskeutui Sekimen käden päälle, muttei torjuvasti, päinvastoin, kehoitti toimimaan lisää. Sekimen sydän tuntui iskeytyvän rinnasta ulos minä hetkenä hyvänsä, niin lujaa se löi. Hän suuteli Jiroun kaulaa hellin huulin, piti toista kuin kukkaa kämmenellä.
”Tuntuu kuin olisin odottanut tätä hetkeä...”, hän mutisi Jiroun kaulaa vasten, kunnes toinen kääntyi kasvotusten Sekimen kanssa, äännähti vastaukseksi ja kurkoitti huulensa Sekimen huulille suudelmaan. Se suudelma oli viedä Sekimeltä polvet alta. Sekimen vatsa tuntui kääntyvän ympäri, varpaitakin kipristeli. Mistä kaikesta hän olikaan Saint Walden'sissa jäänyt paitsi..
Sekime laski kätensä Jiroun alaselälle ja kävi kuljettamaan toista hitaasti syvemmälle huoneeseen, kohti sänkyä, Jirou peruutti Sekimen tahtiin, kunnes sändynreuna tuli vastaan ja tämän täytyi istahtaa sille.
”Teemmekö me sen..... oikeasti?”, tämä katsoi Sekimeä silmiin vakavasti, mutta kuitenkin halukkaasti. Sekime silitti pojan poskea ja katsoi tätä silmiin.
”Oletko valmis...tekemään sen..?”
”Uskoisin niin... Ainakin haluan..”
Jiroun sanat saivat Sekimen vatsanpohjan kutisemaan mukavasti ja hän kaatoi pojan hellästi syvemmälle sängylle tyynyjen keskelle allensa.
”Niin haluan minäkin...”, Sekime mutisi ja laski huulensa Jiroun kaulalle suudelmaan. Nuoremman selkä kaartui nautinnosta ja halusi selvästi lisää. Tuntui, kuin kaikki palaset olisivat loksahdelleet paikoilleen, eikä Sekime ollut ollut koskaan niin valmis seksiin, kuin sillä hetkellä oli Jiroun kanssa. Henkäys nuoremman huulilta sai myös sai Sekimen innostumaan hieman lisää ja liu'uttamaan käden Jiroun paidan alle sivelemään kuumaa ihoa.
”Emmekö voisi vain... riisuutua?”, Jirou kysyi hiljaa
”Mm....käy sekin..”, Sekime mutisi Jiroun kaulaa vasten ja kävi riisumaan nuoremmalta paitaa päältä, kun hän sai toiselta paidan pois, samoin kävi myös omalleen. Sekime painui kiinni Jirouhun uuteen suudelmaan. Jiroun kädet sivelivät ja seikkailivat pitkin Sekimen kuumennutta ihoa vasten, vanhempi poika värähti. Viimeisestä kohtaamisesta oli ollut kauan, eikä Sekime ollut päässyt edes villeimmissä unissaankaan Jiroun kanssa niin pitkälle. Jiroun keho oli niin kaunis ja siro. Vanhempi laski huulensa Jiroun rintakehälle kiertäen nänniä kielellään, se sai Jiroun puraisemaan huultaan ja liu'uttamaan kätensä Sekimen housunkaulukselle.
Miten Jiroun keho hänen lähellään tuntui niin oikealta? Jokainen sipaisu... jokainen kosketus.. ne oliat kuin kultaa Sekimelle ja hän toivoi, ettei hetki loppuisi koskaan. Jiroun sormet saivat Sekimen vatsan vetäytymään hieman sisään, kun väristykset kulkivat pitkin selkärankaa kuin sähköiskuina. Lantio työntyi tahtomattaankin Jiroun kättä vasten.
”Haluan... riisua sinut..”, Jirou kuiskasi ilmaan, jota tahditti vain heidän värisevät hengityksensä. Jiroun sanat saivat Sekimen sulkemaan silmänsä ja hellä hymy kiiri niille taas.
”En estä sinua..”
Jirou liikahti hänen allaan ja kierätti Sekimen alleen. Hän ryhtyi sormeilemaan vanhemman vyönsolkea auki, hieman hervottomin sormin.
”Haluan nähdä sinut kokonaan...”, nuorempi hymyili hieman ja avasi housujen napin. ”Olen.. Ehkä odottanut tätä..”
Samanaikaisesti Sekime veti jälleen vatsaansa sisäänpäin, nostaen lantiotaan. Jiroun kosketukset polttelivat, kuin olisivat jättäneet jälkeensä polttojälkiä.
”Niin.. Niin minäkin..” Sekimen katse oli samea.
Jirou hivutti Sekimen housuja alemmas, kunnes sai vedettyä ne pois ja heitti ne jonnekkin päin huonetta. Käsi hyväili lantiota alushousujen päältä, se sai Sekimen puremaan huultaan, ulos pyrkivää henkäystä oli vaikea pidätellä. Jiroun katse oli hieman ujo, mutta katseessa oli myös pientä paloa, tämän seuraillessa Sekimen kehon linjoja. Varoen, aivan kuin tunnustellen Jirou painoi kätensä Sekimen nopeasti innostuvan erektion päälle, samalla kuin painautui poikaa vasten suudelmaan.
”Mmh...”, Sekime mutisi, kun mielihyvä alkoi pikkuhiljaa levitä koko kehoon. Hän vastasi suudelmaan välittömästi, eikä kestänyt kauaa kun se oli jo kiihtynyt. Pian molempien poikien oli pakko vetäytyä hieman, jotta olisivat voineet hengittääkin välillä. Huulet olivat suudelmista liukkaat. Sekimen käsi lepäsi Jiroun niskalla, hiuksien seassa ja ote kiristyi hieman, kun Jirou päätti alkaa laskemaan hänen boxereitaan, joiden alta paljastui hänen jäykkyytensä. Viileä huoneilma sai hänen ihonsa kananlihalle, vai oliko se Jirou? Sekime päätti, ettei halunnut olla ainoa joka sai nautintoa osakseen, joten hänkin päätti liu'uttaa kättään kohti Jiroun housunkaulusta. Mutta nuorempi poika ohjasi Sekimen käden hellästi sivuun hymyillen.
”Minä ensin..”, tämä kuiskasi, ihaillen Sekimen ihoa perinpohjaisesti lähes nälkäisesti. Sormet piirsivät kevyesti Sekimen ihoa.
Sekimen hengitys oli kiivastunut aiemmasta, kun keho päätti itsekseen ottaa kaiken ilon irti Jirousta. Vartalo mukautui Jiroun kosketuksiin.
Jirou laskeutui lähemmäs Sekimen kehoa, ja lipaisi kokeilivasti vanhemman lantioluita kielensä kärjellä, ennen kuin laski toisen kätensä Sekimen erektiolle. Sekime ei kyennyt pitämään henkäisyä enään sisällään, vaan se karkasi väristen huulien lävitse, lantiokin työntyi kuin pakosta Jiroun kättä vasten.
”Mmh..”, ynähti jälleen.
Jirou varoi koskemasta liian kriittisesti, sillä hän halusi nauttia tilanteesta ja pitkittää sitä niin pitkälle kuin pystyi. Painettuaan suudelman Sekimen reidelle, Jirou nousi ylemmäs, Sekimen päälle polvilleen ja ryhtyi sormeilemaan omaa vyönsolkieaan. Sekimelle näky oli aivan liian seksikäs.
”Lupaa, etten uneksi tällä hetkellä..”, tämä anoi ja katse oli avoimen nälkäinen. Jirou puisteli päätään hieman.
”Jos minäkään en...”, Jirou vastasi ja avasi housunsa viekoittelevasti. Sekimen katse seurasi herkeämättä Jiroun liikkeitä ja uutta paljastuvaa ihoa, kun toinen laski housunsa pois. Jirou laskeutui hänen päälleen alusvaattesillaan ja painoi kevyitä suudelmia hänen huulilleen, kiusoitellen. Sekimen oli vaikea hillitä itseään, mutta vihdoin salli itsensä koskea poikaan. Hän laski kätensä nuoremman kyljelle, hivellen kermaisen pehmeää ihoa allaan.
”Hmmh...”, Jirou äännähti suudelmaan. Kevyt suudelma heidän välillään tuntui ylitsevuotavalta ja Jirou laski kätensä omille nivusilleen.
”Mm... Anna minun...”, Sekime mutisi ja liu'utti kätensä Jiroun vatsaa pitkin tämän käden luo ja korvasi sen omallaan. Suudelmat huulilta eksyivät Jiroun kaulalle. Jirou henkäisi kuuluvasti kun Sekime kosketti toisen nivusia. Nuoremman raajat tuntuivat hervottomilta ja tämä painautui lähemmäs Sekimeä. Vanhempi kaatoi nuoremman vierelleen ja päätyi itse tämän päälle, sivellen vuoroin toisen nivusia ja reisiä. Poika hänen allaan värisi kuin haavanlehti tuulessa. Huoneessa oli kuuma ja hengittäminen oli käynyt vaikeaksi kummaltakin osapuolelta, sillä ilma oli täynnä jännitettä ja sähköistä kipinää. Sekimen hyväilyt kirvoittivat voihkaisun Jiroun huulilta, se sai Sekimen nielaisemaan tyhjää ja hän siirsi sormiaan Jiroun boxereiden kuminauhan alle. Huulet hamuilivat jälleen nuoremman kaulaa. Jiroun lantio nousi ylemmäs auttaen Sekimeä riisumaan turhat vaatekappaleet heidän välistään. Boxerit lähtivät helposti ja jättivät Jiroun alasti Sekimen eteen. Sekimen huulet laskeutuivat nuoremman vatsalle, matkaten siitä alemmas kohti nivusia sekä Jiroun tyveä, jolle hän painoi suudelman. Sormet lipuivat alemmas Jiroun jalkoväliä.
Jirousta tuntui, kuin koko kehoa olisi poltellut ja sitä oli vaikea hallita, eikä Sekimen suudelmat auttaneet asiaa. Lantio nousi kuin itsestään, hakien lisää huomiota, jota se kipeästi tarvitsi.
Sekime lipaisi Jiroun pituutta sen koko matkalta, ottaen kärjen suuhunsa ja kiersi sitä kielellään. Hän kuuli kuinka Jirou päästi vavahtelevan voihkaisun suustaan. Yksi sormi työntyi vaivihkaa nuoremman sisään ja samalla Sekime otti Jiroun kokonaan suuhunsa.
Mielihyvän ja pienen kivun tuntemukset sekoittuivat Jiroun mielessä ja hän katsoi lumoutuneena Sekimen huulia, jotka liikkuivat hypnoottisesti hänen jäykkyyttään vasten. Solmu hänen vatsanpohjassaan kiristyi ja hänestä tuntui, ettei tarvinnut paljoakaan valmisteluja ollakseen valmis.
Sormi hänen sisällään liikkui samaan tahtiin Sekimen huulien kanssa kovuudella, luoden esimakua tulevasta ja Jiroun hengitys kiihtyi aivan huomaamatta.
Sekime nautti Jiroun reaktioista ja päätti varmuudeksi lisätä vielä hetkeksi toisenkin sormen, peläten, että repisi Jiroun vielä kahtia. Nuoremman pojan reaktiot vahvistivat Sekimen itseluottamusta ja hän liu'utti sormet pian pois ja katsoi toista silmiin avoimen haluavasti. Hän irtaantui toisesta imaisten vielä kerran ja tuli tämän päälle.
”Oletko valmis...?”, hän kysyi vielä varmistaakseen, kun laskeutui lähemmäs toista ääni käheänä.
Jirou tunsi olonsa aivan menetetyksi Sekimen alla, eikä viitsinyt edes yrittää avata suutaan. Hän tyytyi vain nyökkäämään hieman hervottomasti ja veti Sekimen nälkäiseen suudelmaan, kuin ei olisi saanut toisesta koskaan tarpeekseen. Vanhempi vastasi suudelmaan kiihkeästi ja suudelma vain kiihtyi kiihtymistään, saaden kummatkin vain hengästyneemmäksi. Samalla Sekime ryhtyi työntämään itseään hellästi, mutta samalla tarpeeksi kiihkeästi Jiroun sisäään, käsi valui toisen erektiolle minimoidakseen kivun tunteen nautinnon alle.
Nautinto löi Sekimen kehoa vasten, kun Jiroun kuuma tiukkuus ympäröi hänen kivikovan erektionsa ja jätti hänet haukkomaan henkeään, hän henkäisi Jiroun suuhun.
Jiroukaan ei muistanut , että mikään olisi koskaan tuntunut niin hyvältä, mutta nyt hän tajusi taas. Hän äännähti tahtomattaankin, kun Sekime työntyi hänen sisäänsä, mutta rentoutui samalla kun mielihyvä värisytti hänen kehoaan. Sekime ei ollut enää varma, miten he olivat päässeet siihen asti, luoja, hän ei ollut ajatellut Edeniäkään koko aikana, eikä ajatellut silläkään hetkellä. Jirou täytti hänen mielensä ja sen jokaisen sopukan ja kolon, toinen tuntui vain liian hyvältä.
Sekime otti itseään ulos, vain jotta pystyi työntämään itsensä uudelleen sisään, syvän henkäyksen saattelemana.
Jirou tarttui lakanoihin ympärillään ja kaartoi selkäänsä nautinnosta. Vatsassa ollut mielihyvä kasvoi kaksinkertaiseksi ja hän hengitti avoimen kiivaasti, nautti tilanteesta silminnähtävästi. Kun Sekime vihdoin osui siihen oikeaan pisteeseen hänen sisällään, hän voihkaisi ääneen ja rutisti lakanaa lujemmin, saaden Sekimen puraisemaan huultaan. Vanhempi painoi kasvonsa toisen kaulaa vasten henkäisten, kaikki Jiroussa tuntui niin hyvältä ja oikealta, se oli musertaa Sekimen. Lantion liikkeet, joihin Jirou vastasi, kiihtyivät ja ne yrittivät kohdistua siihen yhteen tiettyyn pisteeseen joka sai Jiroun kaartamaan niskansa hurmaavasti ja nautinnolliset äänet karkaamaan toisen kurkusta. Käsi Jiroun nivusilla liikkui edelleen, mutta nyt se sai jälleen uutta tuulta purjeisiinsa ja huulet toisen kaulalla vaihtuivat hampaisiin. Jirou menetti itsehillintäänsä tehokkaasti, eikä hän kyennyt enään huolehtimaan miltä näytti, vai näyttikö miltään. Hän huohotti kiivaammin kuin aiemmin, sillä nautinto säteili hänen koko kehossaan saaden sen tuntumaan, kuin olisi tulessa. Hän painoi Sekimen käden lujemmin kivikovaa erektiotaan vasten.
”S-Sekime....”, oli ainoa miten hän pystyi kommunikoimaan, ainoa mitä hän pystyi ajattelemaan, sillä hurmio oli sokaisevaa.
Jiroun itsehillinnän puute vaikutti myös Sekimeen, eikä tämä olisi enään huomannut, vaikka koko talo heidän ympäriltään olisi sortunut, kaikki muu tuntui merkityksettömältä, paitsi Jirou. Hän kiersi sormensa tiukasti nuoremman kovuuden ympärille, eikä kyennyt enään säästelemään. Sekime näykki, suuteli ja imi Jiroun kaulaa kiihkeästi ja lantion työnnöt syvenivät ja kiihtyivät hetki hetkeltä vain enemmän. Sekimestä tuntui kuin hän olisi löytänyt itsensä jokaisella työnnöllä vain syvemmältä Jiroun sisältä, vaikka se käytännössä oli mahdotonta, sillä heidän lantionta hakkasivat toisiaan vasten.
Pian Jirou tunsi koko kehonsa kihelmöivän, polttelevan ja jännittyvän, ja pian hän jäykistyi laueten Sekimen sormille ja vatsalleen henkeään kiihkeästi pidätellen. Nautinto oli viedä järjen, kun hän lopulta päästi intohimoisen voihkaisun. Se oli Jiroun paras orgasmi, jonka hän oli saanut vuosiin, mitään muuta hän ei kyennyt ajattelemaan.
Jiroun laukeaminen oli kaiken päälle aivan liian seksikäs näky ja se yhdistettynä toisen kiristymiseen hänen ympärillään sai myös Sekimen liukumaan rajan yli laueten Jiroun sisään ähkäisten. Koskaan aiemmin Sekime ei ollut tuntenut täydellistä mielihyvää ja lämmintä oloa, paitsi silloin Jiroun kanssa. Hän jäi hengittämään tyhjää, kunnes pudottautui Jiroun vierelle sängylle.
Hetken Jiroun mieli oli pelkkää miellyttävää puuroa ja hän sulki silmänsä huohottaen. Hiki oli päässyt kohoamaan pintaan, mutta iho ei ollut vielä inhottavan nihkeä ja vaistomaisesti hän tarttui Sekimeä kädestä, saaden toisen ynähtämään.
Huomaamattaan Sekime painautui lähemmäs Jiroun kehoa, se oli nin mukava ja lämpöinen. Hän tarttui Jiroun käteen ja kiersi sen toisen ympärille. Olo oli hyvä ja hellä. Jirou pääsi hiljalleen mielihyvän huipun yli ja hymyili uupuneesti Sekimelle.
”Se oli aika... uskomatonta..”, tämä puhui hiljaa. Sekime naurahti väsähtäneesti.
”Niin... En ole koskaan kokenut vastaavaa..”, hän hymyili Jiroulle. Toinen hymyili hieman ja painoi päänsä Sekimen olalle.
”Niin... Aamulla kaikki on monimutkaista..”
Sekime silitti Jiroun niskaa hellästi.
”Niinpä... Tuntuu siltä, että haluaisin olla tässä näin loputtomiin..”, hän puhui puoliksi kuiskaten ja naurahti. ”Kuulostan aivan tarinan Romeolta.”
”Hmm, olenko minä sitten Julia?”
”Voit olla, mutta heidän tarinansahan päättyi huonosti?”, naurahdus.
”Entä... päättyykö tämä hyvin?”
”En tiedä..”, Sekime vastasi oltuaan hetken vaiti. Hänen sydämensä huusi haluavansa vastata että kyllä ja he pysyisivät aina yhdessä. Mutta... koskaan ei voinut tietää.
”Emme ole enää teinejä..”
”Niin.. Ja sinäkin olet kihloissa..”
”Olet kihloissa itsekin... Ja.. Alice on raskaana..”, Jiroun tunnusti ja tunsi mielialansa laskevan. Sekimen sydän jätti yhde lyönnin välistä.
”Ai..?”, hän ei voinut mitään lannistumisen tunteelleen. Jirou nielaisi ja yritti hymyillä vähän.
”Niin... Siksi tämä on vain tämä yö...”
Sekime kyllä ymmärsi, että he olivat kummatkin varattuja ja että tämä jäisi vain tähän yhteen yöhön, mutta silti teki kipeää ajatella että huomisesta lähtien tätä aikaa ei ollut edes olemassa.
”Sitten.... meidän tulee käyttää aika hyvin..”, tämä mutisi. Jirou nyökkäsi ja painoi suukon Sekimen solisluulle. Sekime hymyili Jiroulle hellästi ja painoi tälle suukon huulillekin.
”Ehkä aamu ei tule jos toivomme tarpeeksi...”
”Voisimme jäädä vain näin iäisyyksiin..”, Sekime mutisi jälleen ja haisteli Jiroun hiuksia. ”Tuoksut niin hyvälle..”
Jirou hymyili ja painautui hieman lähemmäs Sekimeä.
”Kaikki tapahtui taas niin nopeasti..”
”Mm.. Liian hitaasti minusta.. Tämän olisi pitänyt tapahtua jo aikoja sitten..”
”Kaikki ei aina mene niin kuin pitäisi.. Anteeksi.. Olen hidas..”, toinen hymyili nolosti.
”Haluan tavata sinut uudelleen..”, Sekime pyysi äänessä hippunen kiihkeyttä. ”Minusta tuntuu, ettei tämän pitäisi jäädä vain tähän..”, hän siveli Jiroun solisluuta keveästi.
”Mutta.. Se olisi pettämistä... Enkä voi jättää Alicea, en nyt.”
”Niin... Mutta.. En vain voi päästää sinua taas livahtamaan sormistani..”
”En haluaisi livahtaa..”
Sekime huokaisi hiljaa, sillä ikävä tunne yritti itsepäisesti puristua Sekimen herkän sydämen ympärille koittaen musertaa sen palasiksi, jälleen. Hän painoi suudelman Jiroun kaulalle.
”Miten onnistutkaan aina saamaan elämäni ylösalaisin..?”, hän hymyili hieman.
”Anteeksi..”, Jirou pyysi, mutta tunsi olonsa lähes imarrelluksi.
”Mikään ei tunnu enään niin tärkeältä..”
”Olet humalassa... Aamu voi olla toisenlainen..”
”Voi olla, että minulla on krapula..”, Sekime virnisti poikamaisesti Jiroulle, saaden toisenkin hieman hymyilemään.
”Hyvin todennäköistä..”
”Mutta en kadu.”
”Et voi tietää sitä vielä..”
Sekime hymyili, eikä jatkanut aiheesta enään sen enempää. Sitä vastoin hän painoi suukon Jiroun suupieleen. Jirou käänsi päätään sen verran, jotta pystyi suutelemaan Sekimeä huulille. Siitä vain ei kyennyt saamaan tarpeekseen ja Sekimen tuoksi oli edelleen huumaava.. Sekime otti suudelman mielellään vastaan ja pitkitti sitä laskemalla kätensä Jiroun korvan alle. Jirou jatkoi heidän suudelmaansa hetken, mutta lopulta vetäytyi vastahakoisesti.
”Ehkä pitäisi lopettaa ajoissa..”
”En ehkä pysty..”
Jirou punastui vähän ja painoi suudelman Sekimen huulille.
”Ehkä katoan ennen kuin heräät...”
”Se olisi julmaa..”, Sekime mutisi vasten toisen huulia.
”Voisimme kuvitella, että tämä on vain unta..”
”Aivan liian hyvää unta..”, hänen sydämensä oli pahaktua joka kerta, kun hän vain vilkaisi Jirouta silmiin.
”On liikaa menetettävää..”
”Niin... Sinä..”
”Alice ja Eden... Kaikki tähän mennessä saavutettu..”
Sekime ei enään tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa, kaikki jäi kurkkuun, eikä hän saanut niitä kuuluville. Jiroukin tunsi itsensä surumieliseksi ja hän painautui lähemmäs Sekimeä.
”Nukutaan..”
Sekime puri huultaan ja kiersi kätensä suojelevasti Jiroun ympärille ja painoi kasvonsa toisen hiuksiin.
”Lupaatko olla tässä vielä kun herään...?”
Jirou oli pitkään hiljaa.
”Hyvää yötä, Sekime..”