Questions and answers //Kerveli, taas!

[Suklaanappi]

Miyuko ei yleensä ollut mikään pyykinpesun innokkain fani, mutta sinä iltapäivänä hän oli päättänyt ryhtyä hommiin. Eihän hän voinut ikuisuuksiin asiaa lykätä. No, olkoon, hän oli saanut pyykkinsä yleensä menemään Hayleyn pyykkien kanssa samassa, kun tämä oli käskenyt jonkun viedä pyykkinsä pesutuvan koneeseen, mutta ei sitäkään aina viitsinyt tehdä. Ei etenkään, kun Miystä oli ilkeää kierrättää omat tehtävänsä muilla. Niinpä hän oli päättänyt ryhdistäytyä ja oli kerännyt kaikki mahdolliset pyykkinsä vaaleanpunaiseen pyykkikoriinsa. Se oli pyörillä kulkeva, joten sen liikuttelu ei ollut hankalaa. Eikä se edes ollut liian painava, edes sellaiselle pikkuiselle tytölle kuin Miyuko.
Neitokainen sipsutti ballerinoillaan vaaleanpunaisessa minimekossaan ulos hänen ja Hayleyn huoneesta kohti pesutupaa. Hiukset koettivat valahdella silmille ja hän joutui jatkuvasti kiskomaan niitä pois, mutta Miyllä ei ollut aikomustakaan luovuttaa. Hän veisi ne hemmetin pyykit, vaikka joutuisi kiskomaan ne hiukset irti päästään. Tai ei, ehkä hän ei kuitenkaan kiskoisi niitä pois päästään. Ei hän sentään niin vihamielinen ihminen ollut.
”Hitto, ala tulla nyt!” tyttö ynähti pyykkikorilleen, joka tömähti johonkin lattian kohoumaan ja hän joutui kiskaisemaan sitä kunnolla päästäkseen eteenpäin. Ikävä kyllä pyykkikori näytti vastaavan samalla mitalla ja kaatoi Miyukon lattialle, mistä aiheutui rämähdys. Neitokainen inahti hieman kivusta, kun polvi iskeytyi kovaan lattiaan, mutta huokaisi sitten. Onneksi pyykkikori sentään ei ollut avautunut ja levitellyt sisältöään lattialle.
”Miyuko!” joku huudahti ja tarttui häneen siinä samassa.
”Ah… Kiitos. Taisin kompastua.” Miyuko naurahti ja nousi tytön auttamana pystyyn.
Tuo kuului Hayleyn jengiin, mutta nimeä tyttö ei heti muistanut.
”Ei se mitään. Onneksi ei sattunut.” tyttö hymyili ja suoristi vielä Miyn pyykkikorin ennen kuin heilautti tälle kättään ja jätti bruneten taakseen suunnatessaan ilmeisesti omaan huoneeseensa.
Niinpä matka jatkui, edelleen kohti pesutupaa.

Lopulta hän saikin huokaista helpotuksesta, kun pääsi viimeinkin sisään sinne hemmetin pesutupaan. Neitokainen sipaisi kädellään otsaansa helpotuksen aallon pyyhkäistessä hänen ylitseen. Se taistelu oli ohitse, ja hän oli voittanut. Mahtavaa.
Tyttö heitti pyykkikorinsa kannen lattialle ja alkoi lajitella pyykkiään säntillisiin kasoihin. Eiväthän vaatteet voisi joutua vääriin kasoihin. Se vasta olisi katastrofi. Mitä Miyuko mukamas sitten pistäisi päälleen?
Yhä tuo sai kuitenkin kirota hiuksiaan ja sitä, että oli päättänyt jättää ne auki. Ne olisi pitänyt pistää kiinni. Kyllähän Miy sentään sen verran fiksu oli, että hänen olisi pitänyt tajuta sitoa hiukset kiinni niskaan. Mutta kun ei niin ei ja sillä mentiin.
Neitokainen huokaisi turhautuneena. Miksi sen piti olla niin tylsää? Värilliset värillisiin, mustat mustiin… niin tylsää. Jokin piristys olisi ehkä ollut ihan kiva juttu, mutta katsellessaan ympärilleen, hän tiesi, ettei sieltä löytyisi mitään piristystä. Ihan tyhmää. No, kai hän nyt hetken kestäisi? Eikö niin? Ellei joku innostuisi yhtäkkiä tulemaan hänen kanssaan pyykinpesuun. Tuskin sentään. Harmilista.

[Cerwel]

Jamie inhosi pyykinpesua. Ihan yhtä syvästi kuin siivoamista tai ruoanlaittoa tai tiskaamista. Ei hänellä tietenkään mitään rehellistä työntekoa vastaan ollut, perinteiset kotityöt vain olivat jostain syystä ylivoimaisen inhottavia. Kyllä tyttö silti yleensä hoiti oman osuutensa, ainakin kotonaan. Koulussakaan ei joka kerta ei voinut pyytää Riniä pyykkäämään. Niimpä Jamie oli vihdoin ottanut itseään niskasta kiinni, tunkenut kaikki likaiset pyykit yhteen isoon koriin ja suunnistanut kohti pyykkitupaa. Hän olisi mielellään autanut Riniä ja pessyt osan tuonkin vaatteista, mutta Jamie ei ollut kaikkein taitavin pyykinpesijä, eikä hän halunnut ottaa sitä riskiä että kutistaisi tai värjäisi tai tekisi jotain muuta hirveää Rinin vaatteille. Omissakin pyykeissä oli kyllä korintäytettä ihan tarpeeksi. Jamiellä ei ollut hienoa pyykkikärryä, joten hän tasapainotteli valtavan, sinisen korin kanssa käytävien poikki. Matkalla tuli törmättyä sen kanssa muutamaan ihmiseen, mutta hämmentyneiden sorittelujen jälkeen jatkettiin aina rohkeasti matkaa. Pesutupa oli kauempana kuin yleensä, mutta lopulta tyttö saavutti päämääränsä ja ahtautui korinsa kanssa ovesta sisään. Se paukahti hänen takanaan ja Jamie jäi hetkeksi tarkastelemaan huonetta.

Pesutuvassa ei ollut ruuhkaa. Hänen lisäkseen siellä oli vain Hayleyn huonekaveri Miyko, joka lajitteli parhaillaan omaa korillistaan.
"Moi, Miyuko", Jamie tervehti nopeasti ja asteli vapaana olevan koneen luo. Hän laski korin koneen päälle ja alkoi heti heitellä vaatteita koneeseen. Teemaväri oli musta. Ehkä siksi, että Jamiella oli turhankin paljon mustia vaatteita. Ainakin hän käytti mieluiten niitä. Tänään päälle oli puettu valkoinen, pari kokoa liian iso merirosvopaita, joka oli yhä edellisestä pesusta raikas, koska oli unohtunut kaapin pohjalle kaiken muun alle. Samalla kun Jamie keräsi likaiset vaatteet koriin, sekin oli löytynyt. T-paidan ylle hän oli pukenut Puna-kelta raidallisen hupparin, jonka vetoketju oli jätetty auki, sekä mustat collegehousut, joiden lahkeet oli kääritty polvipituisiksi.
"Hiljaista", Jamie totesi ja jatkoi vaatteiden lajittelemista. Pakko myöntää, että Miyn seura jännitti vähän. Hayleyn kaverina, tuo ei ollut varmaan kuullut kovinkaan hyviä juttuja hänestä. Ties mitä juoruja se kakara levitteli, tuskin kovin mukavia ainakaan.
"Pyykinpesu ei taida olla kovinkaan suosittu harrastus", hän jatkoi itsekseen ja naurahti hiljaa. Ei kovin vakuuttavaa, jos hänen oli tarkoitus kumota ennakkokäsitykset. Ehkä hänestä ja Miykosta ei sitten ikinä tulisi mitään ylimpiä ystävyksiä.

//lyhyt..//

[Suklaanappi]

Hiljaisuus alkoi jo melkein sattua korviin. Miyuko oli niin kamalan usein porukassa, että hiljaisuus oli hieman harvinaisempaa hänelle, vaikka välillä tämä sitäkin toki kaipasi. Mutta ei aina, ei esimerkiksi nyt. Nyt hän olisi kovasti halunnut jotain ääntä, vaikka sitten vain musiikkia, mutta kuulokkeita tämä ei ollut tajunnut ottaa mukaan. Kyllähän neitokaiselta löytyi kännykästä musiikkia, mutta mieluummin hän kuuntelisi sitä kuulokkeilla. Musiikin huudatus pesutuvassa ei kuulostanut kovinkaan hyvältä idealta, muutenkin Miy tykkäsi kuunnella musiikkia niin lujaa, että tärykalvot melkein lähtivät, joten kuulokkeet olivat siihen kaikkein parhaimmat. Luultavasti häntä olisi muuten käsketty pistämään volyymia hiljaisemmalle, eikä hänellä olisi silloin ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin totella. Niin yksinkertaista se vain oli. Eihän hän osannut vastaankaan panna tai mitään muuta sellaista, joten… niin. Miyuko olisi vain joutunut tyytymään tottelemiseen ja sellaiseen, joten miksi turhaan edes yrittää? Eikä hiljaisella kuunteleminenkaan houkutellut. Ehkä ihan vähän vain, mutta ei paljoa.

Yllättäen pesutuvan ovi aukesi. Jamie Mitchell, kuulemma kanadalaissyntyinen neitokainen, astui sisään ja tervehti häntä nopeasti.
”Hei.” Miyuko vastasi myös lyhyeen tapaan, sillä lellittyjen prinsessojen ei kuulunut ruveta heti juttusille jonkun sellaisen ”vähemmän tärkeän” persoonan kanssa, kuin esimerkiksi Jamien. Kyllähän tyttö sen nyt tajusi, tietenkin tajusi. Ei hän muuten siinä Hayleyn porukassa edes olisi ollut, eikä ainakaan niitä parhaimmassa asemassa olevia. Ei Miy itseään suosittuna pitänyt tai minään muunakaan, mutta ainakin tämä tuli toimeen noiden kanssa ja nämä myös arvostivat häntä. Tai ehkä vain hänen rahojaan, mutta ihan sama.
Jamie päätti kuitenkin jatkaa puhumista todeten hiljaisuudesta. Neitokainen vain nyökkäsi myöntelevästi, vaikka tavallaan hänen tekikin juuri mieli valittaa sitä kaikesta, kuinka tylsää oli ja liian hiljaista ja kaikkea. Mutta ei hän osannut. Hän oli ehkä liian arka tai jotain. Eikä Jamie Mitchellin kanssa ystävystymistä edes katsottaisi hyvällä.
”Joo, ei.” Miy uskaltautui kuitenkin myöntämään Jamien viimeisimmille sanoille, vaikkei tiennytkään, olivatko ne edes tarkoitettu hänelle.
Pyykit oli lajiteltu kahden vierekkäisen pesukoneen päälle, joten tyttö tarttui nyt ensin värillisiin pyykkeihinsä, mitä oli huomattavasti enemmän kuin tummia, ja työnsi nyt ne toiseen koneeseen. Tummat työnnettiin toiseen ja sitten oli aika etsiä pesujauhe… Hän etsi pesujauheen tämän kaapista ja kiikutti sen lähemmäksi valitsemiaan pesukoneita kyykistyen nyt avaamaan pussin suuta. Se oli helpommin sanottu kuin tehty ja Miyuko sai taistella aika pitkään ennen kuin se suostui edes hievahtamaankaan. Ja kun se vihdoinkin suostui, niin pussi repesi oikein kunnolla ja hulautti näin ollen osan sisällöstänsä lattialle ja pikkaisen tytön päällekin.
”Voi ei…” Miy parahti ja huokaisi.
Mikä ihmeen törttöilypäivä hänellä oikein nyt oli?
Ei kai siinä muu oikein auttanut kuin yrittää siivota aiheuttamaansa sotkua, joten ensitöikseen tuo suoristi pussin ja vilkaisi pikaisesti Jamien suuntaan nähdäkseen, nauraisiko tuo tai pitäisikö tämä häntä ihan tyhmänä. Luultavasti nauraisi…

[Cerwel]

Jamie seurasi toista katseellaan samalla, kun kumosi loputkin mustat vaatteet pesukoneeseen ja sulki luukun. Sitten hän siirtyi seuraavan koneen luokse, mutta ei ehtinyt aloittaa sen täyttämistä, kun hän kuuli Miyn parahduksen. Tietenkin tyttö käännähti katsomaan. Hän vilkaisi Miyukoa, pesujauhepussia ja lattiaa. Sitten hän hymyili, ei yhtään ilkeästi, tietenkään, vaan sitä ystävällistä hymyä, joka oli tytölle hyvin tyypillinen.
"Tarvitaan varmaan rikkalapio", hän sanoi ja laski pyykkikorinsa lähimmän pyykkikoneen päälle odottamaan, "voin käydä hakemassa."
Siivouskomerohan oli ihan lähellä ja jos sen ovi olisi auki, sotkun saisi nopeasti siivottua. Niimpä tyttö suunnisti kohti ovea ja käänsi kahvasta avatakseen sen. Se ei sujunutkaan niin kuin oli tarkoitus. Ovi ei auennut. Jamie kokeili toisen kerran, varmuuden vuoksi vielä kolmannen ja neljännenkin, mutta ovi oli ja pysyi kiinni. Tyttö potkaisi sitä hermostuneena. Eipä auennut. Voi hemmetti.
"Helvetin ovi", hän älähti ja käännähti katsomaan Miyta. Oli taas loistava idea lähteä pyykkäämään. Hän jäi jumiin siihen pieneen kopperoon ehkä Hayleyn parhaan kaverin kanssa, joka varmaan inhosi häntä yhtä paljon kuin tuokin. Piti vain toivoa, että sillä porukalla oli joskus parempaakin puhuttavaa kuin Jamie Mitchell, mutta sen kaappijutun jälkeen, ei ehkä ollutkaan.

"Nyt ollaan jumissa", Jamie totesi ja nojasi huokaisten seinään. Saattoiko enää huonommin mennä? Tyttö ei ehtinyt mainita edes Rinille pyykinpesuaikeistaan, joten tuokaan ei varmaan keksisi tulla pelastamaan heitä. Kukaan ei tulisi, ellei joku Miyukon kavereista sitten keksisi huolestua tuosta. Jos Hayley tulisi pelastamaan kaveriaan, tuo taatusti antaisi Miyn livahtaa ovenraosta ja jättäisi Jamien lukkojen taakse yksinään.. Ei kyllä onnistuisi. Hän nosti taas katseensa aasialaistyttöön.
"Kai se on mukampaa näin kahdestaan", Jamie sanoi, virnisti ja istahti lattialle, oven eteen. Kukaan ei karkaisi huoneesta ennen häntä. Ei edes Hayleyn pikku ystävä. Koska tuo kuitenkin sattui olemaan ainoa juttukumppani, pitäisi kai viritellä jotain keskustelua.
"No, ömm.. millä linjalla sä olet?" Jamie kysyi ja yritti hymyillä vähän, "mä olen musiikkilinjalla. Siellä on ihan kivaakin.. vaikka urheilulinjakin voisi olla kiva. Ehkä mun ei tarvitsisi kertoa, ehkä Hayley on kertonut jo.. Me ei olla niin.. läheisiä. Ei varsinkaan enää."
Hän virnisti ja painoi päänsä vasten seinää. Pääsisiköhän tuosta ikkunasta ulos.. Ehkä, ainakin Miyuko voisi mahtua pienestä välistä.. Mitä väliä sillä oli? Toinen ei pelastaisi häntä kuitenkaan. Kunhan juoksisi nauraen kertomaan Hayley Fletcherille, joka voisi sitten tulla kikattelemaan oven taakse.. Ei kiitos.

//tökstöks..//

[Suklaanappi]

Hän hämmentyi toisen todetessa rikkalapiosta ja sanoessa, että voisi käydä hakemassa sen. Miyuko ei osannut sanoa yhtään mitään siihen, pudisteli vain jauheita mekostaan, kunnes Jamien ryhtyessä metelöimään ovea potkaisten, käänsi katseensa tuohon. Ovi ei auennut? Voiluoja, ovi todellakaan ei auennut. Tai siis, eihän hän kylläkään ollut mennyt kokeilemaan, mutta mitenpä se muka hänelläkään sitten olisi auennut, kun ei Jamiellä? Neitokainen vilkuili hetken ovea ja sitten Jamietä, aivan kuin tilanne olisi edistynyt siitä yhtään sen enempää.
”Niin… Hienoa.” Miyuko puuskahti, muttei suinkaan syyttävästi, sillä eipä se kai Jamien syy tainnut olla, että he olivat sinne tosiaankin jääneet. Se oli täysin oven syy, mutta ovi ei tainnut ymmärtää syyttämistä, joten neitokainen päätti olla tuhlaamatta energiaa siihen typerään oveen.
Tuo kohautti vain olkapäitään toisen todetessa, että kai se oli kuitenkin mukavampaa näin kahdestaan. Yksinään tyttö luultavasti olisi menettänyt hermonsa ja vaikka nostanut kamalan äläkän. Takuulla joku olisi tytön kiljumisen ehkä kuullut, mutta nyt jostain syystä Miy ei vain jaksanut tehdä sitä. Oikeastaan tilanne ei ollut kovinkaan toivoton, vaikka niin olisi voinut luulla. Mutta neitokainen arveli sen kuitenkin olevan parempi, että hän tyytyisi tähän. Voisihan sitten, jos hermot menisivät, niin ruveta vaikka paukuttamaan ovea ja kiljumaan kuin hullu.
Katse ei kuitenkaan voinut olla kiertämättä huoneessa hieman. Eikö tosissaan ollut mitään muuta pakoreittiä kuin ovi, joka nyt sitten oli jumissa? No, tuo ikkuna, mutta se oli niin pieni, että tuskin hänkään siitä mahtuisi. Saati Jamie.

Miyuko asteli kauemmaksi jauheista ja päätyi nojailemaan läheiseen pesukoneeseen seisaallaan, kun sitten Jamie vaikutti haluavan virittää jotain keskustelua heidän välilleen. Oikeastaan se sopi aika hyvinkin Miylle, koska olisihan se ollut tympeää olla hiljaa. Juttuseura vain ikävä kyllä oli vähäsen kyseenalaista…
”Enää?” Miy toisti toinen kulma vähän koholla, kunnes vastasi sitten Jamien esittämään kysymykseen.
”Niin, olen urheilulinjalla. Tulin tänne päästäkseni uimariksi.”
Neitokainen kohotti sormensa ruskeisiin hiuksiin ja koetti nyppiä sortuville pikkaisen levinneitä jauheita pois, mutta ne eivät tuntuneet lähtevän, joten valkea jauhe väritti nyt muuten brunetteja hiuksia hieman. Tuskin huomattavasti, mutta silti tarpeeksi saadakseen Miyn ärtymään pikkuisen.
Hän halusi keksiä jotain puhuttavaa, jottei keskustelu tyrehtyisi heti alkuunsa, ja koettikin näin ollen vaivata päätään kyseisellä asialla.
”Sä siis laulat vai? Vai soitat, vai mitä sä teet?” Miyuko tiedusteli, kun kerta oli saanut nyt Jamieltä selville, että tämä oli musiikkilinjalla.
”Ja… mitä luulet, kauanko meidän pitää istua täällä?” hän kysyi vielä perään.
Tuo oli kyllä itse sanonut Hayleylle aikovansa pestä tänään pyykkiä, mutta tuskin tämä tajuaisi, että hän olisi juuri nyt siellä.
Itse asiassa näiden kahden tyttöparan tilanne ei olisi ollut lainkaan niin lohduton, jos aasialaissyntyinen neitokainen olisi tajunnut kännykkänsä. Miy ei kuitenkaan muistanut lainkaan kyseisen kapistuksen olemassaoloa, joten hän ei myöskään voinut tajuta, että olisi voinut soittaa jollekulle, vaan sen sijaan tämä vain liukui nyt itsekin maahan istumaan pesukoneen viereen.

[Cerwel]

Jamie hymähti hiljaa. Hänellä ei ollut kännykkää, eikä muutakaan yhteydenpitovälinettä mukanaan. Mihin sellaista nyt pyykinpesussa tarvitsisi? Kaiken järjen mukaan ei mihinkään. Niimpä tyttö ei tullut ajatelleeksikaan siitä tai sitä, että Miyuko olisi voinut ottaa omansa mukaansa.
Enää?
Niin.. mitenköhän se pitäisi selittää Hayleyn kaverille, joka voisi hyvinkin loukkaantua tai yrittää puolustaa kaveriaan tai jotain.. Oikeastaan sitä ei ollut tarkoitus selittää yhtään kenelläkään. Miksi Miyuko olisi poikkeus? Koska tuo oli ainoa joka kysyi? Tai no, eihän Miy tiennyt mitä hän tarkoitti. Ei tuon tarvinnut tietää, ainakaan kaikkea. Toisaalta, sehän ei ollut Jamien syytä ollenkaan. Oli vain Hayleyn oma häpeä, että tuo oli niin idioottimainen. Jamie hymyili vähän ja pudisteli päätään.
"No.. meillä on ollut vähän.. erimielisyyksiä ja sen sellaista. Rinistä. Se himoitsee mun tyttöystävääni", Jamie nauroi, vaikka asiassa ei oikeastaan ollut mitään huvittavaa. Ehkä se oli sanavalinta. 'Himoitsee' oli erikoinen sana Jamien suusta. Sitten hän pudisti päätään taas. Ei pitäisi innostua liikaa. Hän ei halunnut Miyukonkin vihoja itselleen. Pitäisi olla.. hienotunteisempi.

Onneksi puheenaiheeseen tuli pian muutos. Jamie katseli toista kohteliaan kiinnostuneena Miyukon uimaharrastuksesta. Tai kai uiminen piti ottaa aika tosissaan, jos lähti sen vuoksi toiselle puolelle maapalloa kouluun. Tai ehkä Miyukokin asui Briteissä. Niin kuin Rin.
"Urheilulinjalla?" Jamie toisti ja onnistui kuulostamaan aika hämmästyneeltä. Niin hän olikin. Miten urheilulinjalla oli noin nättejä pikkutyttöjä?
"Oho, en olisi uskonut. Sä olet sitten tosi nopea uimari, vai?", Jamie jatkoi ja virnisti. Ei, toinen ei näyttänyt näyttänyt pelottavalta huippu-urheilijalta, ainoastaan söpöltä.. ehkä taiteilijalta? Jamie käänsi katseensa ikkunaan, ennen kuin ehtisi ihastua Miyukon ulkonäköön likaa. Kai se johtui siitä, että tämä tosiaan näytti Riniltä. Nuo olisivat melkein voineet olla siskoksia. Miyn kasvoissa oli monia samannäköisiä piirteitä, varsinkin niitä, joista Jamie piti kaikkein eniten. Isot, ruskeat silmät.. tai huulet.. Ääh, lopeta nyt jo. Hemmetti sentään.
"Joo, mä laulan", Jamie sanoi ja hymyili toiselle, ystävällisesti, ehdottomasti ainoastaan ystävällisesti.

Miyukon kysymykseen kuultuaan, Jamie muuttui hetkeksi mietteliään näköiseksi. Ihan kuin hän oikeasti voisi tietää kauanko he joutuisivat odottamaan. Kuin hän tekisi päässään todennäköisyyslaskelmia tai ennustaisi auringon asennosta.
"Varmaan niin kauan kuin joku tulee pelastamaan meidät. Tuo ovi ei nimittäin aukea, ei millään", hän sanoi lopulta ja näpräsi pitkillä sormillään sähkönsinisten tennareidensa nauhoja, "ellet sä mahdu tuosta ikkunasta..? Se ei tosin taida edes avautua kokonaan ja se on noin korkeallakin.. Mutta saahan sen aina rikki. Sekin on hätäsuunnitelma."
Jamie naurahti ja katseli ikkunaa pää vähän kallellaan. Se oli tosi pikkuinen, mutta niin oli Miyukokin.
"Asutko sä Japanissa? Se on aika kaukana", Jamie sanoi yhtäkkiä. Kysymys tuli taas aika puun takaa, mutta koska juttu ei millään alkanut luistamaan, sitä piti jatkaa väkisin.

[Suklaanappi]

Hän kohotti kulmiaan yllättyneenä kuullessaan toisen sanat, kunnes pudisti päätään eikä sanonut mitään. Ensinnäkin, hän ei tiennyt kyseisestä asiasta yhtään mitään, joten oli paha sanoa mitään. Toisekseen, Miy ei osannut uskoa, että asia oli ihan noin yksinkertainen. Ei Hayley ollut sellainen, ei todellakaan, mutta… niin. Ajatuskin värisytti, mutta neitokainen päätti silti vaieta. Niinpä hän ei sanonut siihen enää ollenkaan mitään. Oli vain hiljaa. Antoi aiheen mennä ohitse ja silleen. Mutta ajatukset eivät menneet. Voisiko Hayley todellakin olla jotain muuta kuin hetero? Se, että tämä himoitsisi, tai siis… olisi kiinnostunut, jostain varatusta, ei ollut mikään yllätys tai ihme, mutta silti. Että tyttöä? Huh, se oli jotakin aivan liian paksua Miyukon pikkuiselle päälle, mutta onneksi hänen ei enää tarvinnut sitä ajatellakaan. Onneksi. Sillä Jamie vaihtoi puheen toiseen, ja se oli ehdottomasti tervetullutta.

Brunette nyökkäsi toisen toistaessa. Ei kai se nyt niin ihme ollut? Kai. Ainakaan Miyuko ei osannut ajatella sitä yhtään minään ihmeellisenä, koska uinti ja urheilu muutenkin oli aina ollut niin kamalan suuri osa hänen elämäänsä, niin pitkän ajan. Siksi hän päätyi pelkästään nyökkäämään, koska mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Selitellä, miksi oli ruvennut uimaan tai mitään muutakaan.
”Noo… Oon mä ihan tarpeeksi nopea. Mutta ei se ole pelkkä nopeus, vain myös taito. Pitää olla oikea tekniikka ja silleen.” Miy selvensi vähän höpöttävään tapaan, mikä ei ollut tälle ominaista, mutta jostain syystä tuo ei kuitenkaan voinut olla vähän höpöttämättä. Se oli hassua, vähän outoakin, mutta kuitenkin.
”Vau.” tyttö lausahti siinä samassa aika ihailevallakin tavalla.
”Mä ne ikinä osaa laulaa mitään. Menne aina väärässä vireessä. Se on karmean kuuloista, Hayley joutuu välillä muistuttamaan siitä, kun kuuntelen musiikkia täysillä kuulokkeista enkä kuule lauluani. Vähän noloa.” Miy nauroi ja tajusi taas höpöttävänsä. Olipas hän nyt tyhmä… Ei Miyuko yleensä höpöttänyt, mutta jotenkin tuo Jamie sai hänet käyttäytymään sillä tavalla. Se oli täysin epätavanomaista, mikä sai Miyn ihmettelemään, mutta kauaa hän ei kuitenkaan jaksanut asiaa pohtia. Ehkä myöhemmin, jos hän jaksaisi. Ehkä…

Hän naurahti. Niin, ei hän oikein ollut muuta odottanutkaan, kyllähän tyttö oli jo tajunnut, ettei se ovi auennut ilman pelastajaa. Kuka pelastaisi avuntarpeessa olevat prinsessat? Joku prinssi valkealla ratsullaan… Löytyikö SW:stä prinssejä? Ei välttämättä… Harmillista.
”En mä taida. Vaikka oonkin näin pieni, mut silti. Eikä tässä varustuksessa ruveta hämähäkkimieheilemään.” Miyuko nauroi taas viitaten kädellään mekkoonsa ja ballerinoihin, jotka eivät olleet kovinkaan vakavasti otettavat kiipeilyvarusteet.
”Joo, asun. Äiti asuu Osakassa, missä mäkin asuin ennen tänne tuloa, ja käyn siellä aika usein lomilla ja silleen.” Miy nyökytteli päätään.
Hän kiepautteli hämmentyneenä sormillaan hiussortuviaan mietteliäänä. Siinä samassa tuo tajusi, että se Rinhän, tyttö joka oli herättänyt nykyään valtavan usein hänen huomionsa käytävillä ja luokissa ja missä vaan, saattoi myös olla kotoisin Japanista.
”Se Rin… Onko hänkin Japanista?” Miyuko kysyi.
”Hän kuitenkin puhuu aika loistavasti englantia, toisin kuin mä…”
Siinä samassa tuo tajusi, että oli varmasti tosi epäkohteliasta vain kysellä toisen tyttöystävästä.
”Ja entä itse? Oletko ihan täältä Englannista vai mistä?” hän kysyi nopeasti ennen kuin tämä ehtisi kuvitella mitään tyhmää.

[Cerwel]

Jamie hymyili, kun toinen selosti uimisestaan. Niin, eihän Jamie siitä mitään tajunnut. Vaikka hän kävikin joskus huvikseen uimassa, ei hän ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että siinä pitäisi olla joku taktiikkakin. Hän oli itseoppinut hupiuimari, ei mikään himourheilija. Jamie nyökkäili. Tietysti Miyuko oli tarpeeksi nopea, jos tuo oli Sain't Waldensiinkin päässyt. Liikuntalinjalla taisi olla aika kova taso. Sinne oli ehkä eniten halukkaita..
Jamie naurahti, kun toinen kuulosti melkein ihailevalta kuullessaan Jamien olevan laulaja. Tyttö virnisti ja kuunteli hymyillen toisen höpötystä. Hemmetin söpöä. Tämän takia Jamie ei osannut olla tyttöjen kanssa, kaverimielessä. Hän ihastui liian helposti. Mutta ei se nyt niin vaikea voinut olla. Jamiellahan oli maailman ihanin tyttöystävä. Hittolainen. Hän puraisi kieltään ettei sanoisi "ihan oikein Hayleylle." Se olisi ollut ilkeää. Ei Miyuko niin huono laulaja voinut olla. Ei kukaan, jolla oli noin mukava ääni voinut olla. Seuraavaksi hän oli vähällä sanoa "eikä ole, vaan söpöä." Ei kannattanut. Ei hän halunnut kiusata toista enää yhtään enempää.
"Sama juttu", Jamie sanoi lopulta ja hymyili, "mun sisko valittaa siitä mulle. Ei sitä aina jaksa laulaa hyvin.."

Jamie nauroi. Ei Miyuko niin tylsää seuraa ollutkaan. Ihan mukava oikeastaan. Ainakin Hayleyn kaveriksi. Tuon kaverit eivät yleensä olleet mukavia. Tai ehkä Jamiella vain oli liikaa ennakkokäsityksiä, eikä hän halunnut edes yrittää tutustua. Eihän niin saisi ikinä tehdä. Ilkeää. Eikä Jamie ollut ilkeä. Ainakaan yleensä. Ainakaan niille, jotka olivat mukavia hänelle. Hän tuli itsekin vilkaisseeksi Miyukon vaatetusta ja hymähti.
"Ehkä ei", hän myönsi, "mutta jos meinataan kuolla nälkään niin mä kyllä pakotan sut kiipeänään. Oikeasti. Olisi liian surullista kuolla tänne."
Jamiekin höpötti vähän. Mukavaa. Ehkä heistä voisi sittenkin tulla kavereita. Tai ehkä Hayley vaikeuttaisi sitäkin. Tuo ei varmaan tykkäisi, jos Miyuko alkaisi hänen kaverikseen.. Jamieta ei kiinnostanut tippaakaan tykkäisikö Hayley, mutta ehkä Miyukoa kiinnosti. Jamie nyökkäsi, kun toinen kertoi olevansa Osakasta. Se kaikesta päätellen oli joku Japanin kaupunki. Se ei ollut yhtään yllättävää. SW'ssä japanilaisia riitti ja se oli ihan mukavaa. Ainakin, kun niistä kaikkein parhain oli Jamien. Kun Miyuko kysyi Rinistä, Jamie nosti katseensa taas tyttöön. Mistäköhän tuo oli yhtäkkiä Rinin keksinyt? Jamie mietti hetken, mitä hän vastaisi. Ei hän halunnut kertoa mitään, mitä Rin ei halunnut hänen kertovan. Tuskin tämä kuitenkaan mikään hirveä salaisuus oli.
"Joo", Jamie vastasi, "mut se muutti pienenä Englantiin.. Miten niin?"
Tosiaan, miksi Miyukoa Rinin menneisyys kiinnosti tai miksi tuo ei sitten kysynyt Riniltä itse? Ei Miy vaikuttanut hirveän ujolta vaikuttanut. Eikä Rin ollut yhtään pelottava. Tuo oli ihana ja suloinen ja mukava.
"Mä olen Kanadasta, Edmontonista", Jamie vastasi ja kääntyi taas katselemaan ulos ikkunasta, kun keskustelu kääntyi Rinistä vähemmän mielenkiintoiselle uralle, "eikö sitä kuule puheesta? Ehkä mä olen oppinut vähän brittimurretta. Se on vaikeaa. Varmaan vielä vaikeampaa, jos puhuisi jotain muuta kieltä.. Missä sä olet oppinut Englantia?"
Jamie käähtyi hymyilemään Miyukolle nopeasti ja valui vähän alemmas istuma-asennossaan. Jos joku olisi tulossa pelastamaan, saisi luvan tulla nopeasti. Tämä kävisi tylsäksi kohta, vaikkei seura ollutkaan niin kamalaa.

[Suklaanappi]

Hän kohotti toista kulmaansa. Voisiko mukamas tahallaan laulaa väärin? Ei hän tiennyt, mutta kai sitä voisi… Jos osasi laulaa, niin kai sitä sitten varmaan osasi myös laulaa väärin. Ehkä. Kyllähän Miyukokin kykeni varmaan uimaan ”väärin”, koska hän saattoi myös tiedostaa uivansa väärällä tavalla ja silleen. Tosin neitokainen yleensä myös korjasi melkein vaistomaisesti tyyliään, joten olisi työläämpää uida väärin kuin oikein. Luultavasti.
Nyt neitokainen vilkuili ikkunaa. Se näytti niin pieneltä. Olihan hänkin ihan pieni, hoikka ja tälleen, mutta silti. Se näytti silti niin pieneltä jopa Miylle. Toisaalta… jos raottaisi sitä, niin ehkä siitä voisi huutaa apua? Mutta oikeastaan hänellä ei ollut edes mitään kiirettä päästä pois siitä. Jostain kumman syystä ei. Ei ruskeatukka tiennyt, että miksei ollut, mutta eipähän vaan ollut. Ja kai se oli ihan hyväkin. Tylsäähän se olisi ollut, jos neitokainen olisi vain kaivannut ulos. Silti hän olisi halunnut ehkä pyykätä, oikeasti, mutta ihan sama. Kai. Voisi ne kai pistää yöksi pyörimään ja sitten laittaa kuivumaan aamulla. Joo, niin Miyuko varmaan tekisi.
”Joo, mä en halua nälkäkuolemaa.” Miy totesi vielä toiselle hymyn kera.
Oikeastaan hän ei halunnut kuolemaa ollenkaan, mutta vähemmän nälkäkuolemaa kuin vaikkapa… mustasukkaisen murhaajan toimesta. Eikun, ei hän halunnut kuolemaa lainkaan. Mutta kyllähän se olisi kivempi kuolla jonkun mustasukkaisen rakastajan pistoolista kuin niin, että kituisi nälissään ikuisuudelta tuntuvan ajan verran. Ei se olisi kivaa. Se olisi surullista. Ehkä neitokainen sitten voisi koettaa puristautua siitä ikkunasta ulos. Luultavasti… Ei kai se niin hankalaa kuitenkaan olisi?

Tyttö tyytyi kohauttamaan olkapäitään, kun Jamie vastasi Rinin muuttaneen pienenä Englantiin ja kysyessä, miten niin. Eihän hän nyt voisi kertoa, että mistä se oli tullut tuon mieleen. Ei tietenkään voinut. Vai voisiko? Ei, toinen pitäisi häntä vain ihan hölmönä. Ei kannattanut siis.
”Kanadasta.” Miy toisti hiljaa mietteliäänä.
”Mä oon huono kuuntelee mitään aksentteja, englanti on yleensä englantia ja japani japania ja ranska ranskaa ja silleen. Mutta niin, äiti pakotti mut opettelee sitä, koska se nyt kuitenkin on aika tärkeä kieli, sillä kun pärjää paljo paremmin maailmalla kuin japanilla. Opettelin sitä aika pienestä pitäen. Ja näköjään se kannatti, kun mä kerta olen täällä.” ruskeatukka hymähti ja kiepautteli sormissaan hiussortuvaansa.
Miyuko tarkasteli Jamietä mietteliäänä, epäröiväiseen tapaan, koska koetti kuumeisesti päättää, kannattaisiko luottaa tuohon ja uskoutua. Oli hankalaa salailla jotain sellaista, kun se kuitenkin askarrutti niin paljon Miyn mieltä. Ja olisihan se kieltämättä aika hyväkin, jos kuulisi, että koko ajatus oli totaalisen järjetön. Ehkä se sitten jopa jättäisi hänet rauhaankin, taikka jotain? Tai ehkei ihan, mutta kuitenkin nyt melkein. Ainakin se vähän rauhoittuisi. Toivottavasti.
”Tuota, Jamie…” Miyuko huoahti edelleen mietteliäänä.
Ruskeiden silmien katse kohdistui toiseen tyttöön epävarmana.
”Olisiko se sinun mielestäsi todella tyhmästi ajateltua, jos ajattelisit, että joku voisi olla siskosi… tai veljesi? Siksi, että tällä on sama sukunimi kuin isälläsi… jota et ole koskaan nähnyt? Tai, että… tämä muistuttaa sinua hieman?” tyttö kysäisi.
Noin, nyt se oli kysytty. Ja hän voisi jo valmistautua siihen, kuinka Jamie haukkuisi hänet täysin tyhmäksi idiootiksi.
”Tai siis… en mä tiiä.” brunette huokaisi vielä perään ja laski katseensa varpaisiinsa, jotka olivat piilossa ballerinoissa.

[Cerwel]

//Sainpas kirjotettua tän.. Syytän outoudesta kellonaikaa.. Enkä sitte kirjottanutkaan sitä brittiaksenttiromaania..//

Jamie nyökkäsi, kun Miyuko ilmoitti, ettei haluaisi nälkäkuolemaa. Kukapa haluaisikaan? Tuskin kukaan. Ei ainakaan kukaan täysjärkinen... Tyttö käänsi taas katseensa ikkunaan. Se näytti vaan pienemmältä koko ajan. Ehkä se johtui siitä, että Jamie alkoi jo hieman pessimistisemmäksi ikkunasta änkeytymisen suhteen. Eihän Jamieta vielä voinut pessimistiseksi sanoa, ei varmaan milloinkaan voisi. Tuo oli äärimmäisen positiivinen ihminen. Keksisi varmaan iloisia ajatuksia vielä sittenkin, kun he molemmat olisivat kuolemassa nälkään.
"Jep, Kanadasta", Jamie vahvisti vielä kerran. Ei kai se niin ihmeellistä ollut? Jamie taisi olla koko koulun ainoa kanadalainen, mutta silti.. Se oli iso maa ja.. niin. Hän jatkoi nyökkäilyään, kun Miy höpötteli aksenteista ja englanninopettelusta. Jamie oli iloinen, että oli oppinut sekä englannin että ranskan pienestä pitäen. Molemmista oli ollut hyötyä elämässä. Huolimatta siitä, että Jamie saattoi puhua kummaa kanadalaisenglantia.
"Mutta britit puhuvat oudosti, oikeesti", Jamie mutisi ja virnisti Miyukolle. Britit olivat kummia muutenkin, vaikka olihan siihen parissa vuodessa vähän ehtinyt tottuakin. Siihen ylikohteliaisuuteen ja oudon pehmeään ääntämiseen.

Jamie katseli Miyukoa, kun tyttö yhtäkkiä näytti muuttuvan mietteliääksi. Jamie katseli toista uteliaana ja kohotti vähän kysyvästi kulmiaan. Hän antoi kuitenkin toisen miettiä rauhassa ja alkoi hajamielisenä rapsuttelemaan kynsinauhoja muutenkin huonokuntoisista kynsistä. Jamie ei tiennyt johtuivatko huonot kynnet perinnöstä vai huonosta kohtelusta. Ehkä jälkimmäisestä, koska ainakin Jillianilla oli ihanat, pitkät kynnet..
Huomio kääntyi takaisin Miyuko, kun tuo lausui hänen nimensä. Jamie hymähti ilmoittaakseen kuuntelevansa. Hänhän oli kuunnellut koko ajan, odottanut vain että toinen saisi sanansa sanotuksi. Hän vastasi toisen katseeseen ja hymyili, rohkaisevasti. Ei kai Jamie nyt noin pelottava ollut? Ja mitä Miy ajatteli kysyä, kun noin kovasti arasteli? Jamie ehti taas miettiä asiaa vähän liiankin kauan.. ja hän keksi turhan monta huonoa vaihtoehtoa. Kysymys oli kuitenkin ainoastaan outo, ei niin paha kuin Jamie oli kuvitellut. Hän käännähti tuijottamaan seinään päin ja pureskeli peukalonsa kynttä.
"Mitä hemmettiä tuohon nyt voisi sanoa..", hän sanoi ja vilkaisi taas Miyukoa. Hän pysyi pitkään hiljaa, mietti. Hänelle tuli heti mieleen Rin. Saattoi johtua vain siitä, että tuo sattui olemaan hänen tyttöystävänsä, muutenkin mielessä koko ajan. Miyukon kasvot vain näyttivät niin tutuilta, olivat koko ajan näyttäneet... Luultavastihan toinen tarkoitti jotakuta sieltä Osakastaan. Mutta miksi se olisi yhtäkkiä tullut mieleen? Hehän puhuivat Rinistä ihan äsken..
"Ei, ei kai se ole tyhmää.." Jamie sanoi lopulta. Kai kysymykseen piti jotain vastata, kun toinen sellaisen niin vaivalla esitti.. Tietysti piti.
"Mutta.. miksei sinulle olisi kerrottu? Koska jos sinulla on sisko.. tai veli kai sinulla olisi oikeus tietää?" Jamie puhui melkein itsekseen, mietiskeli, eikä kysynyt mitään suoraan. Tietysti Miyuko voisi vastata, liittyä mietiskelyyn, niin kuin filosofian tunneilla. Vaikka milloin Jamie muka oli viimeksi mietiskellyt tai opiskellut filosofiaa? Ei, hän ei ollut turhan filosofinen ihminen.
"Ketä sä tarkoitat? Jotakuta sieltä Osakasta vai?" Jamie kysyi sitten ihan suoraan ja lisäsi vielä: "koska Rin on ainoa lapsi.. kuulemma."
Vaikka sitä ei ehkä olisi pitänyt sanoa sitä noin suoraan.. Ei kai hän halunnut luoda Miyukolle lisää illuusioita kadonneista siskoista. Kai se oli vaikeaa muutenkin..
"Tai siis kun.. te näytätte aika samalta. Vaikka ei se välttämättä tarkoita.." Jamie sulki suunsa ja päätti pysytellä hetken hiljaa. Paras olla sanomatta mitään tyhmää. Missä vaiheessa Jamiekin oli innostunut höpöttämään tyhmiä?

[Suklaanappi]

Hän naurahti toisen väittäessä brittien puhuvan oudosti. Miksei hän ollut ikinä edes huomannut, että britit puhuisivat oikeasti oudosti? Ehkä siksi, ettei asia oikeastaan ollut koskaan häntä kiinnostanut, englantihan oli kuitenkin ainakin yleensä vain englantia. Olkoonkin, että jotkut korostukset saattoivat tehdä siitä hieman hassumman tai erikoisemman kuuloista, mutta silti se oli englanniksi tunnistettavaa ja ihan tarpeeksi ymmärrettävää. Tai sitten Miyuko oli vain niin sopeutuvainen, että sopeutui helposti hassumminkin puhuvien kuuntelemiseen, vaikka ei itse sitä edes varsinaisesti tiedostaisikaan. Olisiko se mahdollista? Ehkä... Tai sitten hän vain ei ollut koskaan oikeasti ajatellut asiaa, eikä näin ollen myöskään miettinyt sitä sen kummemmin, taikka pistänyt edes merkille. Olihan sekin mahdollista. Mikä sitten olisi oikea vaihtoehto? No, se tuskin oli sillä hetkellä kovin tärkeää, joten Miy päätti jättää asian sikseen.
Sitä paitsi, neitokaisella oli jo aivan toisenlaista mietiskelynaihetta mielessään, kun sitten vaikeni niin hiljaiseksi. Jamie katseli Miyta uteliaana, mutta antoi hänen kuitenkin miettiä rauhassa ja kenties vähän kerätä rohkeuttakin. Tai oikeastaan aika paljonkin. Koko asiahan kuulosti niin typerältä, ettei tyttö tiennyt olenkaan, voisiko hän edes sitä myöntää kenellekään, saati sitten puolituntemattomalle. Toisaalta, puolituttu saattoi jopa helpottaa valintaa. Kenenkään ei tarvinnut ehkä välttämättä välittää puolitutun mielipiteistä, joten se, että Miyuko esittäytyisi toisen silmissä täydellisenä tollona ja tyhmänä, olisi huomattavasti vähemmän kamalaa kuin se, että tämä esittäytyisi jonkun ystävänsä silmissä täydellisenä typeryytenä.

Lopulta se oli sanottu. Sanat jäivät leijumaan ilmaan ja Miyuko toivoi, että olisi voinut esittää asiansa edes jotenkin vähän järkevämmin. Se ei kuitenkaan ollut ollut mahdollista, joten nyt hänen täytyisi tyytyä tuohon tyhmältä kuulostavaan ilmaukseensa, sekä odottaa, mitä Jamie sanoisi. Miy odotti katse ballerinoissaan, että kuulisi jotain pilkallista narua taikka jotakin, mutta sitä ei näyttänyt kuuluvan, sen sijaan Jamie vain sanoi, mitä tuohon voisi sanoa. Miy ei vastannut, oli vain hiljaa ja odotti. Sydämenlyönnit tuntuivat kaikuvan korvissa ihan liian lujaa, liian äänekkäästi, eikä tyttöparalla ollut mitään mahdollisuutta hiljentää niitä. Kuulikohan Jamie sitä? Ehkä...
Jamien seuraavien sanojen perään hän kohotti oitis katseensa toiseen tyttöön. Oliko tuo tosissaan? Tai siis, kai tuo oli, ei tämä kovinkaan paljoa näyttänyt virnistelevän taikka pilailevan, vaan oli ottanut hänen kysymyksensä ihan tosissaan. Se kohotti hieman Miyukon mielialaa, toinen ei pilkannut häntä ja otti asian vakavasti, ei ruvennut veistelemään mitään tyhmää vitsiä tai mitään muutakaan, vaan oli ihan oikeasti asiallinen. Kieltämättä se helpotti edes pikkaisen hänen oloaan.
”En tiedä.” neitokainen vastasi rehellisesti, kun Jamie puheli vähän kuin itsekseen, eikä välttämättä edes odottanut hänen vastaustaan, mutta silti aasialaissyntyinen vastasi.
Tyttö alkoi kieputella jälleen hiuksiaan mietteliäänä, kun Jamie sitten kysyi suoraan, ketä hän tarkoitti, sekä arvasi oitis kyseen olevan Rinistä. Tietysti tämä arvasi... Mutta... ei kai se niiin kaukaa haettua olisi? Eihän? Miyuko huokaisi. Niin, eihän se välttämättä tarkoittanut...
”Niin, ei tietenkään tarkoita... Minä vain...” Miy vaikeni hetkeksi aikaa mietteliääksi ja katsoi hetken vain Jamietä. Kai tälle kuitenkin pitäisi kertoa ihan kunnolla se koko tarina. Se, mistä hän edes saattoi elätellä toiveita, vai olivatko ne edes toiveita, että hänellä olisi sisko.
”Mutta kun pienempänä... satuin lukemaan äitini päiväkirjaa, tai siis yksi kaverin isosisarus käänsi sitä meille... Halusin tietää, kuka on isäni, mutta siinä ei lukenut kuin vain sukunimi, eikä äitini ole koskaan suostunut puhumaan mitään isästäni. Se on meillä vaiettu asia, hän suuttuu aina minulle, jos edes yritän kysellä jotain häneltä. Se on tavallaan aika pelottavaakin... Mutta ehkä se on vain sitä, ettei hän koskaan oikeasti minua halunnut...” hän huokaisi, mutta tajusi samassa poikenneensa aiheesta. Hieman
”Kuitenkin...” Miyuko totesi aikoen taasen palata asiaan.
”Kun sitten silloin esittelit teidät ja kuulin Rinin sukunimen, Kitchida, en voinut olla ajattelematta jotain. Isäni sukunimi nimittäin juuri oli Kitchida. Okei, myönnettäköön, että Kitchidoita on kyllä enemmänkin, mutta kun... kuten itsekin jo sanoit, me näytämme ainakin hieman samalta. En voinut olla ajattelematta, että jos... jos olisimmekin jotain sukua. Mutta tietysti se on naurettava ajatus, kyllähän minä sen ymmärrän, mutta... kun se on jäänyt vaivaamaan.”
Miksi hän edes puhui tästä Jamielle? Ei se varmaan toista kiinnostanut. Kai?
”Äh, ihan sama. Puhutaan jostain muusta, ei tämä varmaan sinua kiinnosta.” Miy sanoi sitten heilauttaen kättään ja koettaen vähätellä sillä eleellä asiaa.

[Cerwel]

Jamie katseli toista taas hiljaa. Selvästi Miyukon oli vaikea puhua aiheesta. Miksi tuo sitten avautui siitä Jamielle? Vai esittikö tuo vain? Mutta miksi kukaan esittäisi mitään Jamien vuoksi? Varsinkaan Miyuko. Sitä paitsi, ajatus oli oikeasti aika järjetön.. Vaikka eihän se Jamieta häirinnyt. Hän voisi kyllä auttaa ottamaan asioista selvää. Varsinkin jos se tekisi Rinin iloiseksi, tai sitten vaan Miyukon. Olihan tuo ihan mukava. Toinen kertoi äitinsä päiväkirjasta ja se sai asiaan ehkä vähän enemmän järkeä.. tai sitten se teki siitä vain entistä järjettömämmän. Siis, kuka keksi yhtäkkiä kuvitella että joku vähän saman näköinen olisi oma sisko? Olihan se myös hassu sattuma, että sillä jollain sattui olemaan sama sukunimi kuin omalla isällä, mutta silti.. Ihan hullua. Miyuko mainitsi myös, ettei hänen äitinsä oikeasti halunnut häntä. Siinä vaiheessa Jamie kampesi itsensä ylös lattialta, muttei sitten tiennytkään mitä tehdä. Jos Miyuko olisi poika, hän voisi lyödä toista kevyesti olkapäähän ja sanoa: "Halusipas, tyhmä." Mutta Miyuko ei ollut. Ei todellakaan.

"Hei..", Jamie sanoi hiljaa, asteli toisen luo ja ehti kohottaa kätensä koskettaakseen lohduttavasti olkapäätä tai jotain, muttei koskettanutkaan, "eh- ei se mitään. Äitisi kuitenkin rakastaa sinua, eikö? Niin kuin kaikki äidit? Ehkä hän ei vain osaa puhua siitä. Se voi olla vaikeaa hänelle."
Jamie hymyili ja nojasi seinään Miyukon viereen. Ei hän ollut kovin hyvä lohduttamaan, mutta yrityshän oli tärkein, eikö? Hän halusi vilpittömästi auttaa. Ehkä se välittyi.. jotenkin. Tyttö kuunteli hyvin hiljaa, kun Miyuko jatkoi puhumista. Ei kai se ollut ihme, että Miyuko kuvitteli tuollaista. Olisihan se outoa, jos ei tuntisi omaa isäänsä. Jamie ei osannut kuvitella sellaista ollenkaan. Hän oli odotettu lapsi, rakastettu lapsi ja perheen prinsessa. Vaikka ei hänestä ikinä tullutkaan prinsessaa. Jamiesta tuli vähän outo, mutta silti hänet jaksettiin hyväksyä omana itsenään. Olihan heillä jo prinsessa-Jill. Kyllä, tytön lapsuus oli ihana. Hänellä on ihana isä ja ihana äiti.

"Niin, tietenkin", Jamie vastasi Miyukolle ja kävi hakemassa pesupulverin. Hän jatkoi pyykkien lajittelemista, sillä kaipasi taas tekemistä käsilleen. Jamie ei jaksanut oikeen istua paikoillaan. Hän hymähti, kun toinen sanoi ettei häntä varmaan kiinnostaisi. Tietenkin häntä kiinnosti. Rin oli hänen tyttöystävänsä. Mikä muka voisi kiinnostaa enempää?
"Mikset sä kysy siltä?" Jamie jatkoi tottelematta puheenaiheenvaihdoskehotusta, "Riniltä. Ja sen isältä. Mä voin soittaa herra Kitchidalle tai sun äidillesi. Kyllä ne varmaan jotain kertovat. Ainakin pienen johtolangan. Tämä on helppo ratkaista. Meillä on vaan ei- ja kyllä-vaihtoehdot."
Jamie virnisti, potkaisi pyykkikoneen luukun kiinni ja annosteli pesuaineen. Pesuohjelman hän valitsi aika summanmutikkaan. Ei sitä ikinä tiennyt, mikä nyt oli juuri oikea nappula..
"Kunhan päästään ulos täältä.." Jamie jatkoi vielä ja nosti katseensa Miyukoon, "onko sulla kännykkä mukana?"
Joillain vaan oli tapana kantaa kännykkää mukana ihan joka paikkaan. Jamien ei tarvinnut olla koko ajan langan päässä kiinni. Hänelle ei juuri soiteltu, mutta ehkä Miyukolle soiteltiin. Tämähän oli aika suosittukin.
"Me selvitetään tämä juttu, niinhän?" Jamie sanoi ja virnisti nopeasti, vähän niin kuin salaliittolaiset. Sellaisiahan he melkein olisivatkin, jos Miyuko lähtisi juttuun mukaan. Salapoliisit.. etsiväkerho. Hieno ajatus.

[Suklaanappi]

Hän kuuli toisen nousevan ja olisi ehkä normaalisti kohottanutkin katseensa nähdäkseen tämän, mutta tällä kertaa tyttö ei jaksanut tehdä niin. Ei vain jaksanut. Hiljainen sana, hei, kantautui Miyukon korvaan, ja nyt tämä katsahtikin hieman Jamieen, joka asteli hänen luokseen. Niin, rakastiko hänen äitinsä häntä? Ehkä… Niin äiti oli aina hymyillen vakuutellut, mutta Miy tiesi, että hänen äitinsä osasi valehdella. Olihan neitokainen saanut todistaa sitä aina välillä sivusta, joten tuntui vain entistä hankalammalta päättää, että rakastiko hänen äitinsä oikeasti häntä vai ei.
”Niin kai. En mä sitä syytäkään, siis silleen, että se olis väärin, ettei se puhu, mut kun mä haluaisin tietää edes jotakin.” Miyuko vastasi huokauksen kera ja kiepautti sormeaan hiussortuvan ympärillä.
”Ehkä…”

Nyt neitokainen katsoi, kuinka Jamie kävi hakemassa pesupulverin jatkaen pyykkien lajittelemista. Toisen hymähdyksestä Miyuko ei oikein osannut päätellä mitään, mutta ainakaan ruskeatukkainen ei vaihtanut puheenaihetta. Aasialaissyntyinen ei tiennyt, oliko siitä niin iloinen vai ei, kumpaa olisi toivonut enemmän, että toinen olisi vaihtanut sen puheenaiheen vai ei. Toisaalta tuntui jotenkin hyvältä puhua siitä edes jollekulle, mutta mitä enemmän Miy sitä mietti ja mitä enemmän siitä puhui, sitä epätodennäköisemmältä koko juttu vaikutti. Luultavasti hän oli vain vainoharhainen ja ihan tyhmä. Mutta, mitä jos ei olisikaan? Mitä jos Miy olisikin edes hieman oikeilla jäljillä?
Toinen jatkoi kysymyksellä, miksei hän kysynyt Riniltä. Ruskeasilmä pudisti päätään kieltävästi, eihän sellaista nyt tietenkään voinut suoraan kysyä, ei koskaan. Tai koskaan ja koskaan, kai nyt koskaan, mutta ei Miylta löytyisi mitään sellaista rohkeutta kysellä, että hei, ootkohan sä mun sisko tai jotain. Ei sellaista menty vaan kysymään.
Miyuko kuunteli, kun pidempi kaksikosta jatkoi voivansa soittaa herra Kitchidalle tai tytön äidille, väitti, että tämä olisi helppo ratkaista. Niin kai olisikin, mutta silti… Olihan se nyt tavallaan vähän pelottavaakin. Miy oli koko ikänsä elänyt vain äitinsä kanssa ja oli tottunut siihen ja niin edelleen, oli ajatellut, ettei hänellä olisi varsinaisesti isää, taikka mitään sisaruksia nyt ainakaan. Mutta toisaalta… Niin, toisaalta… Hän halusi tietää totuuden. Tietysti halusi. Ei Miyuko ainakaan tahtonut elää valheessa, vaikka päästelikin suustaan pieniä valkeita valheita. Kyllä tuo haluaisi tietää, jos hänellä olisikin sisko, tai jotain. Ehkä. Ei hän ollut varma.

Kännykkä? Miyuko havahtui nyt omista hiljaisista pohdinnoistaan, kun Jamie tiedusteli, oliko hänellä kännykkä mukana. Tietysti, kännykkä! Olipas hän ollut tyhmä, todella, todella tyhmä. Kännykän avullahan he pääsisivät pois. He voisivat soittaa jollekulle, joka voisi tulla avaamaan oven, ja sitten he olisivat taas vapaita.
Neitokainen hymyili Jamielle, joka virnisti nopeasti. Kyllä, hän halusi selvittää tämän, ja jos kerta Jamie haluaisi auttaa, niin kai Miy ottaisi tältä myös apua vastaan. Itse asiassa Miyuko ei aivan ymmärtänyt, mitä Hayleyllä tai muilla oli Jamieta vastaan, tyttöhän oli suoraan sanottuna aika kiva.
”Joo.” hän vahvisti vielä, kunnes kääntyi etsimään kännykkäänsä, mikä löytyikin yhden pesukoneen päältä.
”Kännykkä…” Miyuko totesi ja katsahti Jamieen.
”Päästään täältä poskin, ei tarvitse sietää nälkäkuolemaa tai mitään sellaista.”
Tyttö näperteli hetken kännykkäänsä sormissaan kulkeutuen hieman lähemmäs toista, kunnes katsoi jälleen Jamien kasvoihin.
”Tuota… kenelle me soitetaan?” hän kysäisi, sillä ei ollut aivan varma, saisiko Hayley kuitenkaan ovea auki, ja ehkä olisi järkevintä soittaa jollekin talkkarille tai jollekin, mutta eihän Miylla sellaisen numeroa ollut.
”Hayley voisi ehkä hakea jonkun tänne…”

Katse hakeutui kahteen hänen valitsemaansa pesukoneeseen. Ai niin, Miyuko ei ollut edes muistanut pistää niitä päälle. Hups… Niinpä neitokainen kurottautui ottamaan pesujauhepussin, annosteli jauheet koneisiin ja löi sitten ovet kiinni. Hetkistä myöhemmin pesukoneet käynnistelivät itsensä ja niiden hurina täytti aiemmin päälle laitetun koneen kanssa pesutupaa.

[Cerwel]

//Anteeksii vakavamman luokan kökköys ja pari hittiä. Tule vaan kitisemään niistä, jos häiritsee. (://

Jamie ei ole ikinä ollut kovinkaan hyvä lohduttamaan. Mutta ehkä Miyuko ei hänen lohduttamistaan kaivannutkaan. Ainakin Jamie yritti auttaa. Se sai luvan riittää, ainakin tällä kertaa. Hän huokaisi hiljaa ja käynnisti toisenkin koneen. Sitten hän hyppäsi istumaan yhden niistä päälle ja heilutteli jalkojaan ilmassa. Huomio kääntyi taas Miyukoon, kun tämä alkoi etsiä kännykkäänsä. Kännykkä? Aika yksinkertainen kapistus, jonka avulla he myös pääsisivät ulos. Yksinkertaisinkin. Miyukolla siis oli koko ajan kännykkä taskussaan, eikä tuo viitsinyt mainita aiemmin yhtään mitään? Tyhmää, mutta tärkeintä että he pääsisivät ulos. Ja pian. Miyuko ei kylläkään näyttänyt tietävän, mitä sillä tekisi. Toinen pyöritteli puhelinta sormissaan ja Jamie nyökkäili. Niin, he eivät kuolisi nälkään. Ihan positiivinen asia sinänsä.

Kenelle me soitetaan?
Jamie hymähti hiljaa ja katseli jalkojaan. Hän oli luottanut siihen, että Miyukolla olisi joku luotettava kaveri, jolle soittaa tälläisissä tilanteissa. Joku sellainen, jonka teki kiltisti, kun pyydettiin. Joku muu kuin Hayley, joka oli kaikkea muuta kuin luotettava ja kiltti.
"Mistä mä tiedän?" Jamie kysyi ja vilkaisi toista nopeasti, "jollekkin sun kaverille?"
Miyukon ehdotus oli kuitenkin huono. Jamie ei halunnut Hayleytä tänne inisemään ja kiusaamaan. Hayley ei mielellään auttanut ihmisiä. Ei varsinkaan Jamieta. Hayley oli huonoin mahdollinen vaihtoehto.
"Ei sille", Jamie sanoi heti ja asteli Miyukon luokse tutkailemaan kännykkää kuin ei olisi ennen nähnytkään moista kapistusta.
"Hayley on liian tyhmä pelastamaan ketään", hän jatkoi ja naurahti.

Sitten hän mietti hetken, muttei millään keksinyt kuin yhden mahdollisen henkilön, jolle he voisivat soittaa. Ehkä maailmassa oli vain yksi ihminen, joka pelastaisi mukisematta heidät molemmat. Hymyilisi ja sanoisi jotain ihanan piristävää ja söpöä, fiksua ja kaunista. Tai ehkä Jamie vain oli mielikuvitukseton. Joka tapauksessa.
"Soitetaan Rinille", Jamie sanoi sitten ja nappasi kännykän Miyukon kädestä, "se osaa pelastaa meidät."
Jamie karkasi vähän kauemmas nuoremmasta tytöstä tämän kännykän kanssa ja kapusi taas pesukoneen päälle istumaan. Se onnistui helposti, kun omasi pitkät jalat. Sitten hän valitsi Rinin numeron. Se sattui olemaan ainoa numero, jonka Jamie muisti ulkoa. Hänellä oli ihan surkea numeromuisti. Mutta pitihän kunnon tyttöystävän muistaa toisen numero ulkoa. Niimpä Jamie oli tietoisesti opetellut sen. Onneksi hän oli vaivautunut. Näköjään siitä oli jotain hyötyäkin. Niimpä hän soitti Rinille. Toisella kädellään hän valmistautui torjumaan mahdolliset hyökkäykset kännykkää kohti. Ei Miyuko sitä noin vaan saisi takaisin. Toinen oli niin pieni, vaikka urheilulinjalla olikin. Sitä oli vieläkin vaikea uskoa. Urheilulinjalla? Jamiesta tuntui, että hän sopisi itsekin sinne paremmin. Vaikka Miyuko oli varmasti loistava uimari, ei siinä mitään..
"Rin!" Jamie hihkaisi puhelimeen, kun toinen vastasi, "me ollaan jumissa pesutuvassa. Ovi on lukossa. Tule pelastamaan meidät, pikkuinen, jooko?"
Muuta ei tarvinnut sanoa. Jamie sulki puhelimen ja ojensi sen kiltisti takaisin Miyukolle.
"Asia hoidossa", hän sanoi ja virnisti, "kiitos lainasta."
Jamie veti polvet koukkuun rintaansa vasten. Hän ei viihtynyt ahtaissa tiloissa. Ei se mikään kammo ollut. Ne eivät vaan olleet yhtään mukavia. Kukapa sellaisista pitäisikään? Jamie ainakin viihtyi parhaiten ulkoilmassa.
"Rin pelastaa meidät kyllä. Sitten selvitetään se sinun.. sotkusi, niinhän?" Jamie kääntyi hymyilemään Miyukolle. Hän oli vakaasti päättänyt ryhtyä salapoliisiksi ja selvittää koko sotkun. Yhtä paljon Miyukon kuin Rininkin takia.

[Suklaanappi]

Hän tuijotti kännykkäänsä hämillään oikein osaamatta tehdä mitään. Ainoa, joka nyt tuli Miyukolle mieleen, oli Hayley, hänen huonekaverinsa. Kaipa Hayleykin heidät voisi pelastaa, ehkä. Olivathan he kuitenkin huonekavereita, mutta Jamie… Jamien pelastuminen olisi sitten ollut vähän vaakalaudalla. Toisaalta, kyllä kai Jamie osasi itse puolensa pitää. Mutta… No jaa.
Neitokainen säpsähti toisen tarkastellessa hänen kännykkäänsä ja sanoessa heti, että ei sille.
”Eikä ole.” Miyuko vastasi nenäänsä nyrpistäen ärtyneenä siitä, että Jamie kehtasi haukkua hänen ystäväänsä tyhmäksi. Mutta…
”Ehkä hänellä ei vain ole kovinkaan suurta syytä pelastaa sua.” hän lisäsi kulmat kurtussa, mutta kasvot pehmenivät sitten taas huvittuneeseen hymyyn ja ystävälliseen katseeseen, eihän hän voinut olla toiselle suuttunut, ei todellakaan. Tai, ehkä vähän. Mutta Miy ei ollut pohjimmiltaankaan kovin pitkävihainen, joten tämä ei jaksanut ajatella mitään sellaisia, vaan keskittyi nyt johonkin muuhun.
”Rinille?” Miyuko äännähti sitten melkein pelokkaan kuuloisena, mutta ei saanut enää kännykkäänsä takaisin toiselta.
”Jamie!” hän inahti vielä, sillä vaan ei tainnut olla enää mitään väliä Jamielle, kun tämä jo hyppäsi pesukoneen päälle istumaan ja näppäili hänen kännykkäänsä ilmeisesti Rinin numeron.
Ei siinä Rinissä varsinaisesti mitään erityistä pahaa ollut, mutta kun… Hehän olivat juuri äsken puhuneet tästä. EI Miy osaisi kohdata toista normaalisti. Pelottavaa, suoraan sanottuna. Mitä hänen pitäisi tälle sanoa? Miten hän onnistuisi pitämään tuijotuksensa poissa toisesta? Voi apua… Ihan outoa. Pelottavaa. Neitokainen risti kädet ympärilleen nojaillen pyykkikoneeseen toisen puhelun aikana, mikä tosin ei kestänyt kauaakaan.
”Joo.” tyttö sanoi hänen ottaessa kännykkänsä takaisin, kun sitten käänsi katseensa lattiaan.
Jamien kuitenkin jatkaessa puhelemistaan Miyuko sai jotenkin pikkaisen rentouduttua taas ja hän nyökkäsi toiselle.
”Joo… Siis, en mä tietenkään pakota sua tekemään yhtään mitään, mutta silti…” Miyuko vastasi ja sai hymyn loihdittua huulilleen.
Nyt heidän pitäisi vain odottaa…

Rin oli tosiaan aika hämmentynyt saatuaan sellaisen puhelun Jamieltä, mutta siinä samassa tyttönen oli pompannut pystyyn sängyltään, missä oli tehnyt läksyjään. Tai, tyttö oli juuri saanut kirjat levitettyä sängylleen, mutta kuitenkin. Kännykkä oli sujautettu farkkuhameensa taskuun ja neitokainen kiiruhti ballerinoillaan kohti talonmiehen kansliaa ja oli hälyttänyt miehen pelastamaan tyttöystävänsä pesutuvasta. Tietenkään aasialaissyntyinen ei tiennyt, että kenen seurassa toinen siellä oli, Jamiehän oli puhunut jotain ”meistä”. Mutta joka tapauksessa tyttöystävä oli ehdottomasti pelastettava.
”Jamjam, apua tulossa!” Rin huudahti oven lävitse ja väistyi sitten miehen edestä.
Hetken aikaa talonmies rynkytti ovea ja sai sen lopulta jollain keinolla auki. Rin heläytti samassa miehelle kiitokset ja ryntäsi pesutupaan halaamaan tyttöystäväänsä, kunnes vilkaisi lattialle ilmestynyttä jauhekekoa.
”Mitä pesujauhesotaa täällä oikein on leikitty?” Rin kikatteli vilkaisten tyttöystävästään nyt toiseen tyttöön, joka osoittautui yllättäen Miyukoksi.
”Ai hei. Miyukohan se oli?” hän hymyili.