Questions and answers //Kerveli, taas!

[Cerwel]

Jamie hymähti, kun Miyuko väitti ettei Hayleyllä ollut syytä pelastaa häntä. Ei, ei ollutkaan. Miyuko kun ei tiennyt puoliakaan. Ehkä tuo ei ollut vielä tavannut Hayleyn vittumaisempaa puolta, ehkä tuo oli liian sokea nähdäkseen sen. Mistäs sen tiesi..
"Ei niin, mutta osa ihmisistä pelastaa toisia ihan hyvää hyvyyttään", Jamie sanoi, "mä en ole tosiaan lahjonut sitä tekemään mitään.."
Hän yritti olla kuulostamatta liian syyllistävältä. Ei, ei ollut tarkoitus sanoa "minun ei tarvitsekaan lahjoa ystäviäni niin kuin sinun, Miyuko." Ei tietenkään. Ei Jamie nyt niin ilkeä olisi. Se vaan saattoi kuulostaa siltä.
"Siis.. Me ei vaan oikeen tulla toimeen", Jamie jatkoi ihan kuin se pehmittäisi asiaa jotenkin. Kai Miyuko oli jo sen tajunnut. Ei tuo varmaan ihan tyhmä ollut.. Vaikka olikin urheilulinjalla.

Kun kännykkä oli luovutettu takaisin Miyukolle, Jamie hypähti alas pesukoneen päältä ja asteli lähemmäs ovea odottelemaan. Hän oli varma, ettei Rinillä kestäisi kauaa. Olihan pikkuinen aika tehokas halutessaan. Hän hymyili Miyukolle vastaukseksi, muttei sanonut enää mitään. Ehkä, kun hän ei keksinyt oikein mitään järkevää sanottavaa. Onneksi Rin saapui talonmiehen kanssa ennen kuin hiljaisuus ehti muuttua liian painostavaksi. Jamie ei inhonnut mitään enempää kuin sellaista syvää hiljaisuutta, kun kukaan ei keksinyt sanottavaa ja kaikki yrittivät olla päästämättä pienintäkään ääntä. Silloin Jamie yleensä oli se, joka keksi jotain sanottavaa, vaikka ihan turhanpäiväistä. Rin kuitenkin hoiti asian tällä kertaa. Vaikka avausrepliikki ei ollutkaan kovin onnistunut. Jamie tunsi punastuvansa kevyesti. Hän varoi katsomasta Miyukoon ja tuijotti vain ovea. Hölmö Rin. Tyhmä lempinimi. Lopulta ovi aukesi ja Rin säntäsi sisään. Jamie vastasi halaukseen ja pörrötti nauraen tytön hiuksia.
"Älä käytä tota lempinimeä, hölmö", Jamie mutisi hiljaa, vaikka naureskeli edelleen, joten vaikutelma ei ollut kovinkaan vakavasti otettava. Pesujauhesotajuttua Jamie jätti kommentoimatta. Hän vain pudisteli hymyillen päätään.
"Mulla oli jo ikävä", Jamie kuiskasi toisen korvaan, vaikka Rinin huomio oli jo kääntynyt Miyukon puoleen. Jamie ei kuitenkaan päästänyt hetkeksikään irti toisesta. Oli jotenkin erityisen mahtavaa, kun Rin oli siinä. Varmaan siksi, että tyttö oli juuri pelastanut hänet ja Miyukon nälkäkuolemalta. Sellaisesta oli syytäkin olla iloinen!
"Joo", Jamie vastasi äkkiä Miyukon puolesta. Hän oli vähän liiankin innoissaan selvittämässä tuon sisko-ongelmaa. Jamie kääntyi nopeasti virnistämään Miyukolle, mutta puhui taas Rinille.
"Voinko soittaa sun isälle?" hän kysyi kulmiaan kysymys, "mulla.. ja Miyukolla, olisi asiaa, tärkeää asiaa, sille."
Jamie virnisti. Olihan se aika yllättävä kysymys siihen kohtaan, mutta.. Ehkä Miyuko uskaltautuisi selittämään hänen puolestaan. Tai sitten Jamie hoitaisi kaiken yksinään, jos nämä kaksi aasialaistyttöä eivät osaisi kommunikoida keskenään. Kävi se niinkin.

[Suklaanappi]

Miyukon ilme synkkeni hieman toisen sanojen myötä. Oliko hän muka lahjonut Hayleytä tekemään jotain? Eehkä… Mutta ei lahjojen antaminen ollut lahjontaa! Kai. Miy vain tykkäsi antaa lahjoja kaikille. Se oli kivaa. Oli kivaa voida ilahduttaa muita ihan omaksi ilokseen, ei siihen tarvinnut syitä. Paitsi ehkä pienoinen mielistely, mutta sitä nyt ei otettu kysymykseenkään. Ei toki. Ei ainakaan tämän neitokaisen ollessa kyseessä. Hän vain tykkäsi antaa lahjoja. Hän oli vähän niin kuin sellainen joulupukki, joka tuli savupiipusta lahjoineen, mutta tuli aina silloin kuin halusi, ei vain jouluisin. Vaikka jouluisin Miyuko kyllä antoi paaljon enemmän lahjoja. Todella paljon enemmän. Mutta ei kai sillä mitään väliä ollut, kun hänellä kerta rahaakin oli.
”Niin, olen… huomannut… ja kuullut.” Miyuko nyökkäsi Jamien sanoille ja koetti vetää kasvoilleen taasen huoletonta hymyä.
Ei toinen varmaan mitään pahaakaan ollut tarkoittanut, neitokainen oli loukkaantunut aivan turhaan. Ainakin luultavasti. Mutta kuitenkin, ei hän uskonut, että tämä oikeasti oli sitä ilkeyttään niin sanonut. Ei Jamie ollut sellaiselta ainakaan kuulostanut. Joten turhaan Miy sitä suurentelisi, ehkä.
Niinpä hän pysyi vain hiljaa kuullen Rinin huudahduksen oven lävitse. Jamie siirtyi lähemmäs ovea, mutta hän ei liikahtanutkaan paikoiltaan, katsoi vain. Jamie vaikutti erilaiselta tietäessään tyttöystävän tulevan… jotenkin… no erilaisemmalta. Ei Miyuko sitä osannut kummemmin selittää, mutta erilaiselta. Kai se riitti. Onneksi…
Rin syöksähti sisään huoneeseen ja suoraan tyttöystävänsä syleilyyn, mikä tuntui tapahtuvan kuin missäkin romanttisessa elokuvassa. Oikeastaan hänen teki mieli kokea jonkinmoista inhoa tai jotain, mutta oikeastaan kaksikko näytti aika suloiselta yhdessä. Kyllä, Jamie vaikutti ehdottomasti paljon erilaisemmalta Rinin seurassa. Sen näki jo kauas. Hyvin kauas. Näky sai Miyukon melkein hymyilemään, mutta onneksi vain melkein.

Rinistä tuntui ihanalta painautua taas tyttöystäväänsä vasten, huomata ettei tämä ollut ainakaan kovin riutunut, vaikka olikin sinne pesuhuoneeseen jäänyt vangiksi ja silleen. Mutta… onneksi ei.
”No käytänpäs… Ja voithan sä aina rangaista mua, jos se niin kovasti häiritsee, rakas.” Rin vastasi vielä nopeasti hiljaa, mutta kääntyikin sitten saman tien kohti Miyukoa.
Ei tyttö uskonutkaan olevansa väärässä, mutta parashan se oli aina varmistaa. Paitsi, että nyt hän ei saanutkaan varmistusta itse Miyukolta, vaan tyttö ystävältään tämän vastatessa äkkiä myöntävästi ja kohdisti sitten taas puheensa hänelle.
Soittaa… hänen isälleen? Rinistä tuntui kuin hän olisi kalvennut, vaikka tuskinpa sentään, sillä se ei ollut ominaista hänelle. Kuitenkin hän jäykistyi hieman ja normaali iloinen ilme valahti nyt aluksi huolestuneeksi ja sitten taas epäileväksi. Miksi ihmeessä nuo kaksi haluaisivat soittaa hänen isälleen? Tuo vilkuili tyttöystävästään toiseen aasialaiseen tyttöön ja takaisin.
”Kun sanoin, Jam, että voit rangaista mua, niin en tarkoittanut ihan tätä. Miksi te haluatte muka soittaa mun isälle? Jamie, kyllähän sä nyt muistat, että mä en todellakaan ole lämpimissä väleissä mun isän kanssa.” Rin muistutti kädet kevyessä puuskassa samaan aikaan, kun vilkuili yhä Jamiestä Miyukoon ja Miyukosta Jamieen.
”Mutta… Rin?” Miyuko kysäisi ja sai hänet katsahtamaan tähän.
”Meillä on oikeasti sille asiaa, kun… Musta tuntuu, että… sun isä… ois mun isä… siis… silleen…” Miyuko näytti hiljentyvän hämillään ja kääntävän katseensa lattiaan.
”Mun isä…? Ehei, enpä usko. Mä oon sen ainoa ja rasittava tytär, ei sillä muita tyttäriä ole. Vaikka se onkin… tyhmä, niin ei se sentään oo mun äitiä pettänyt.” Rin pudisti päätään epäuskoisena.
”Mutta…” hän huokaisi palauttaessaan katseensa takaisin Jamieen tietäen, ettei voisi kuitenkaan sanoa toiselle vastaan.
”Jos sä haluat mun isän numeron, niin ota se, mutta saatte kyllä ihan soittaa jostain muusta puhelimesta. Mä en tähän sotkeudu.”
Vaikka Rin tavallaan pelkäsikin isäänsä, ei hän voinut sanoa tyttöystävälleen ei. Jos tämä kerta halusi soittaa, niinkin päättömän ajatuksen takia, niin soittakoon. Eipä isä kai tätä söisi, puhelimen välityksellä. Toivottavasti.
Niinpä hän päätyi alistumaan ja luottamaan toiseen ja kaivoi kännykkänsä esiin ojentaen sitä toiselle.
"Mutta tosiaan, soitatte jostain muusta kännykästä. Mulle se tuskin edes vastaa."

[Cerwel]

//Ahah... Pohjanoteeraus. Toivottavasti keksit jotain vastattavaa. Mä luotan sun nerouteesi, Nappis. <3 Anteeksi, oikeesti.. En vaan saanu mitään aikaan.//

Jamie nauroi, vaikkei oikeastaan ollut tyytyväinen Rinin vastaukseen. Ei missään nimessä. Jamie ei pitänyt tyhmistä lempinistä ja Jam oli sieltä tyhmimmästä päästä.. Miksei mieluummin vaikka.. Okei, Jamiesta oli vaikea keksiä mitään muuta. Mutta miksei hän sitten voinut olla vaan Jamie?
"Todellakin rankaisen", hän ehti mutista ennen kuin Rin käänsi huomionsa muualle. Jos rankaisemisesta ei olisi hyötyä (niin kuin kävi turhankin usein) ainahan hän voisi lahjoa tai uhkailla.. Rakkaudessa kaikki keinot olivat sallittuja.. Eikö se niin mennyt? Hetkeksi Jamie kuitenkin antoi asian olla. Olihan tässä tärkeämpääkin ajattelemisen aihetta. Hän nauroi, kun Rin tuntui epäilevän hänen suunnitelmaansa. Onneksi Miyuko sai vihdoin suunsa auki. Jamie ei ole kuitenkaan ikinä ollut tunnettu puhujanlahjoistaan. Hänkin kääntyi toisen aasialaistytön suuntaan ja yritti vääntää kasvoilleen jonkinnäköistä rohkaisevaa hymyä, samalla hän kieputti Rinin hiuksia sormensa ympärille.
"Älä ole tylsä, Rin", hän sanoi, "kuka tahansa muu olisi innoissaan kadonneesta siskosta! Mieti, jos sulla olisi pikkusisko.."
Toisaalta.. ehkä Rin ei kaivannut enempää puolisisaruksia. Mutta kai sisko olisi ihan kiva juttu? Ainakin Jamien sisko oli mukava. Niin niin, ihmiset ovat erilaisia, mutta kai kuka tahansa haluaisi tietää jos tällä olisi sisko, josta ei ole kuullutkaan? Se kuulosti jännittävältä. Vähän niin kuin joltain elokuvalta.

Lopulta Rin kuitenkin suostui ja Jamie nappasi kännykän toisen kädestä.
"Tietenkin, Rin", hän sanoi ja hymyili, "onneksi mulla on aina kännykkä taskussa.."
Oikeastaan Jamie muisti aika harvoin kantaa sitä kapistusta mukanaan, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Muutenhan hän olisi soittanut Rinillekin omasta puhelimestaan. Ennen kuin Rin ehti päätellä sen, hän päästi irti toisesta ja astui askeleen kauemmas, kohti ovea.
"Tule Miyuko" , Jamie sanoi ja asteli ulos ovesta Rinin kännykän kanssa. Hän jatkoi matkaansa kulman taakse ja pysähtyi siihen nojaamaan seinään. Jamie oli aika varma, että sekä Rin että Miyuko seuraisivat häntä sinne.
"Noniin..", hän mutisi ja alkoi selata puhelimen numeroita. Samalla hän mietti, mitä oikein voisi sanoa. Jamie ei keksinyt oikein mitään kunnollista, mutta kaipa hän voisi improvisoida. Jamiehan oli mainio improvisoija.. Lopultakin oikea numero löytyi. Tyttö valitsi Rinin isän numeron ja odotti hetken.
"Päivää herra Kitchida, olisiko teillä pikku hetki aikaa?"

[Suklaanappi]

Rin kohautti olkapäitään Jamien sanoille. No jaa, ehkä kadonneen siskon löytyminen oli jännittävää ja kaikkea, mutta loppujen lopuksi oli myönnettävä, että tyttö oli aika iloinen elämäänsä sillä hetkellä ilman mitään kadonneita puolisiskoja ja niin edelleen. Pikkusiskot olivat yleisen käsityksen mukaan joko söpöjä pikkutyttöjä, tai sitten rasittavia hirviösiskoja. Ensimmäiseen kastiin kuuluvasta Rin olisi hyvinkin voinut olla innoissaan, kuka muka vihaisi suloisia pinkkiposkisia pikkuvauvoja, mutta se toinen vaihtoehto ei kuulostanut kovin herkulliselta. Toisaalta, ei Miyuko niin kamalan ärsyttävältä vaikuttanut, onneksi, mutta silti. Ei Rin tämän kanssa ollut liiemmin aikaakaan viettänyt.
Kännykkä lennähti toisen käteen ja hieman kulmaansa kohottaen aasialaistyttö katsoi tyttöystäväänsä, joka hymyili hänelle. Miksi Jamie oli tästä kaikesta niin kamalan innostunut? Tunsiko tuo olevansa hyvinkin fiksu ja suorastaan nero, kun oli ehkä löytänyt Rinin kadonneen puolisiskon, vai mitä? Toisaalta Jamie saattoi innostua mistä tahansa, joten sitä oli hankalaa päätellä, ainakin toistaiseksi.
Ei kestänyt kauaakaan, kun toinen oli jo astellut ulos huoneesta kehottaen Miyukoa seuraamaan. Vilkaistuaan toisen aasialaisen suuntaan hän kiiruhti tyttöystävänsä perään, toinen tietenkin kannoillaan. Jamie oli kadonnut kulman taakse ja saavuttaessaan tuon Rin tajusi tämän kuitenkin soittavan hänen kännykästään. Tyhmä Jamie, tuskin isä edes vastaisi Rinin numeroon. Ehkä. Tai sitten tämä olisi riemuissaan ajatellessaan, että hänelle oli käynyt jotain taikka jotain muuta vastaavaa.
Mutta toisin kuin Rin oletti, toinen ilmeisesti sai kuin saikin vastauksen isältään. Tyttö rypisti otsaansa ehkä vähän huolestuneena, isä oli vähän raivostuvaa tyyppiä häirittynä, mutta nojautui sitten seinään hiljaa kiinnostuneena kuulemaan, miten Jamie aikoisi asian hoitaa. Kai tällä oli jokin suunnitelma? Tai sitten ei. Samapa tuo.

Miyuko ei oikeastaan tiennyt, mitä ajatella. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, äsken hän oli juuri tunnustanut ääneen Jamielle, että ajatteli jotain niinkin hullunkurisen kuuloista, ja nyt Jamie oli hänen puolestaan ottamassa asiasta selvää. Tuon tyttöystävä ei näyttänyt ehkä kaikkein ilahtuneimmalta kuullessaan asiasta, mutta ei Miyuko ollut odottanutkaan, että Rin hypähtäisi hänen kaulaansa ja vuodattaisi sen kaiken, miten mukavaa olisi, jos he paljastuisivatkin siskoksiksi.
Oikeastaan hän ihmetteli, miksi Jamie edes oli niin innokas edistämään asiaa ja niin edelleen, vaikka ei tytöllä mitään sitä vastaankaan ollut. Luultavasti. Ainakin hän pääsisi pois epätietoisuudestaan ja saisi tyytyä siihen, että hänellä olisi kuin olisikin isosisko, tai siihen, että hän oli ollut täysin typerä edes kuvitellessaan mitään sellaista.
Rinin esimerkkiä noudattaen neitokainen kurottautui painautumaan kylmään seinään ja jäi odottamaan, miten puhelu etenisi Jamien ja herra Kitchidan välillä. Hyvin, huonosti vai hyvin huonosti...

# Siinä sulle randomia. :"D #

[Cerwel]

//Huomenta Nappisoturi <3 Olethan edes vähän ylpeä, kun sain tehtyä tämän kuitenkin? ^^//
//Noniin, pitääpi alkuun mainita (jos joku muukin kuin nappis näitä muka lukee) että naby kirjoitti kaikki Kenichi Kitchidan nerokkaat repliikit (siis ne kaikki) ja lisäksi auttoi näiden Jamien omien kanssa.. Kiitoksia hänelle siis niistä. Elkää turhaan ihmetelkö miten mä yhtäkkiä opin kirjottamaan.//

Jamie vilkuili Miyukoa ja Riniä, jotka molemmat seurasivat häntä käytävään, juuri niin kuin hän oli arvellutkin. Rinille suotiin pieni hymy, vaikka toinen ei näyttänytkään olevan kovin innoissaan siitä, että hän käytti Rinin kännykkää.. Vaikka juuri oli kielletty. No, kaipa Rin antaisi anteeksi viimeistään sitten, kun Jamie olisi selvittänyt jutun. Se ajatus nostatti pienen hymyn tytön huulille, mutta sen pidempään hän ei ehtinyt miettiä, kun puhelimen tuuttaus äkkiä loppui ja möreä mies ääni vastasi:
"Kenichi Kitchida."
Jamie selitti nopeasti kysymyksensä, johon Kenichi Kitchida vastasi vain: "Riippuu hieman asiastanne."
Ei kovinkaan ystävällistä palvelua. Jamie hiljentyi hetkeksi. Niin.. Mikä hänen asiansa olikaan? Tai siis.. miten sen voisi muotoilla niin ettei hän kuulostaisi ihan idiootilta. Niin ettei herra Kitchida löisi heti luuria korvaan. Hiljaisuus venyi ja venyi, mutta ennen kuin se venyi liiankin pitkäksi, oli pakko sanoa jotain.
"Sitä vaan että.. Kuinkakohan monta tytärtä teillä on, herra Kitchida?"
Jamie puri huultaan. Hän tuijotteli kattoa, sillä ei halunnut nähdä Rinin ilmettä. Tuskinpa toinen oli suoritukseen kovinkaan tyytyväinen. Kuinka monta tytärtä teillä on? Voi hemmetti... Herra Kitchida ei kuitenkaan lyönyt luuria korvaan. Tämän ääni vaan muuttui entistäkin epäystävällisemmäksi.
”Krhm… Onko tämä jotain hyvääkin pilaa teidän mielestänne?" Kenichi sanoi, "anna se kännykkä Rinille, jos teillä tosissanne on jotain asiaa, tai sitten antakaa minun keskittyä töihin, onko selvä?”
Jamie ei tiennyt ollenkaan, mitä herra Kitchida teki työkseen. Mutta ilmeisesti jotain tärkeää. Jotain, jonka takia omat lapsetkin saivat odottaa. (Tai näiden tyttöystävät, mutta kuitenkin!) Jamie pudisteli päätään, vaikka tietenkään se ei välittyisi puhelimessa. Pitäisi siis keksiä asialle myös sanallinen ilmaisu. Niimpä niin, se ei ole ikinä ollut Jamien vahvinta alaa, sanallinen ilmaisu siis.
"Ei tietenkään, herra Kitchida", tyttö sanoi nopeasti ja naurahti hiljaa, "annan kyllä heti, kun vastaat kysymykseen.."
"Ah... no hyvä on", Kenichi sanoi ja Jamien kasvoille levisi pieni, tyytyväinen hymy. Tunnustuksia, tunnustuksia. Niitähän tässä kaivattiinkin. Herra Kitchida mutisi jotain typeristä kakaroista, mutta sekään ei Jamieta lannistanut. Hän puristi kännykkää ja kuunteli hiirenhiljaa.
"Rin on ainut biologinen tyttäreni. No niin, lopettakaahan nyt tämä pelleily."
Jamie huokaisi pettyneenä. Jostain syystä hän oli ihan varma, ettei toinen puhunut totta. Hän oli uskotellut itselleen Miyukon Rinin siskoksi niin varmana, että sitä käsitystä oli nyt hankala lähteä muuttamaan. Mahdotonta. Jamie oli varmasti oikeassa ja hän kyllä todistaisikin sen..
"Ei kun.. Oletko oikeasti ihan varma?" Jamie kysyi ja yritti kuulostaa mahdollisimman vakuuttavammalta. Kitchida ei tainnut ottaa häntä oikein tosissaan.
"Jaajaa... ja miten ihmeessä se teille, neiti nimetön, edes kuuluu, että ketkä ovat tyttäriäni ja ketkä eivät, tai kuinka monta heitä edes on?" toinen sanoi ja Jamien huulilta karkasi taas huokaisu. Rinillä oli rasittava isä. Jamie saisi rasittavan appiukon, jos joskus päätyisi naimisiin.. Vaikka sitä tuskin tulisi ikinä tapahtumaan.. Ehkä ei pitäisi edes yrittää ajatella niin pitkälle. Naimisiin, huhuh..
"Kyllä se itseasiassa kuuluu..", Jamie sanoi ja pieni närkästyneisyys kuului jo äänessä. Eikä hän ollut mikään "neiti nimetön." Kaikkea muuta. Itse asiassa arvon herra Kitchidan tyttären tuleva puoliso.. Eikun.. Eieiei.
"Mä olen Jamie.. Ja kun Miyuko on ihan saman näköinenkin! Ja sulla on sama sukunimi kuin..", Jamie höpötti, eikä edes huomannut skippaavansa puolet sanoista. Oli liian kiire.
"Kyllä mulle voi kertoa!" hän jatkoi, "mä olen kuitenkin Rinin tyttöystävä ja Miyukon ystävä.. Eikun.. helvetti.."
Jamie puraisi huultaan ja vaikeni äkkiä. Sanoiko hän tyttöystävä? Eihän sanonut? Tyttö vilkaisi varoen Riniä, mutta käänsi katseensa Miyukoon. Tämä oli varmasti vähemmän tuomitseva osapuoli.
"Öö.. Rin.. Jospa sä..", Jamie sanoi hiljaa ja ojensi puhelimen äkkiä toiselle. Sitten hän nojasi seinään ja tuijotteli jalkojaan. Kädetkin tärisivät. Hemmetin hemmetti. Miksi hänen piti aina olla niin idiootti? No, ehkä herra Kitchida oli suvaitsevaista tyyppiä. Ehkä Rin oli ihan mielissään, kun Jamie avitti tämän kaapista ulos. Ehkä.. Parasta kai pysyä positiivisena niin kauan kuin se oli mahdollista. Jamie vain pelkäsi ettei ollut kovinkään kauaa..

//Mikä kappalejako? Sille ei vaan löytynyt sopivaa paikkaa...//

[Suklaanappi]

# Huomenta Kerveli! Ja kyllä, olen äärimmäisen ylpeä susta! <3 Itsestäni en niinkään, koska koko luovan äikän tunti meni nyt ton vastauksen tekemiseen (ei, en pystynyt estää itseäni), joten... Apua. Mutta ei se mitään! :'D Ehkä... Ja mä pyörryin tohon sun roolin pituuteen... Miy nyt unohtu tost kokonaan, mut ihan sama. Ens roolis sitten... #

Rin pyöräytti vain silmiään itselleen suotuun hymyyn vastauksena, sillä... no totta puhuen, tytön oli kuitenkin hankala olla vihainen toiselle, kuka nyt rakkaalle, ihanalle ja suloiselle tyttöystävälleen voisi olla oikeasti vihainen, vaikka hän näyttikin edes jokseenkin suuttuneelta ja loukkaantuneelta. Ei kai hän nyt turhaan sillä ilmaisutaidon linjalla ollut, kyllä tuo nyt edes vihaista osasi näytellä. Kädet vain kiskottiin puuskaan, leuka mielenosoitukselliseen tapaan lattiaan suunnattuna, vielä kipakka katse toiseen kulmien painuessa silmien ylle pienoiseen kurttuun ja voilà, hän oli kuin ilmetty mielenosoituksellinen kakara. Tai jotain sinne päin.
"Sitä vaan että.. Kuinkakohan monta tytärtä teillä on, herra Kitchida?"
Anteeksi, mitä? Neitokaisen teki mieli räjähtää nauramaan, mutta tilanne oli liian vakava sellaiseen, jopa hänelle. Kuinka tahditon Jamie todella voisi olla? Tuo saattoi vain arvailla, mitä hänen isänsä vastasi toiselle, hetken, kunnes sitten näki Jamien pudistelevan päätään ja kuuli tämän vastauksen. Mitä ilmeisimmin isä oli pyytänyt antamaan kännykän hänelle, se ajatus suorastaan kammotti Riniä, ja syystäkin. Eihän hän juuri koskaan edes puhunut isänsä kanssa puhelimessa. Ja nyt hänen täytyisi kaiketi koettaa rauhoittaa isäänsä, joka inhosi keskeytyksiä, jollaisen Jamie oli tainnut tällä kertaa hänelle myös järjestää, sekä selvittää asia parhain päin. Jotenkin. Mahdottomaltahan se kuulosti, mutta minkä hän sille olisi voinut? Tyhmä Jamie... Hänen täytyisi mitä ilmeisimmin kehittää toiselle vielä oppitunti, miten puhua hänen isänsä kanssa, tai ylipäätään puhua järkevästi. Tyttöystävän esittämä kysymys nimittäin ei ainakaan ollut ollut mitenkään järkevimmästä päästä.

Koska puhelu alkoi entistä mennä huonompaan suuntaan, siltä Rinistä ainakin tuntui Jamien sanojen perusteella, hän nojautui takaisin kunnolla seinää vasten ja jäi tuijottamaan lattiaa. Se oli hyvin, hyvin mielenkiintoinen lattia...
”Mitä!” tyttö kiljaisi jonkin ajan kuluttua katkaisten epätavallisen hiljaisuutensa ja käännähti katsomaan tyttöystäväänsä.
Ruskeat silmät olivat levähtäneet järkytyksestä. Oliko Jamie juuri äsken sanonut... tyttöystävä? Oli, kyllä oli, ei neitokainen nyt harhojakaan kuullut, mutta... voi luoja, oliko toinen oikeasti noin idiootti? Syyttävän katseen kera Rin tuijotti toista tämän koettaessa ojentaa hänen kännykkäänsä takaisin. Hetken tyttö harkitsi jo kännykän pois viskaamista, polkemista lattialle romuksi ikään kuin se olisi perunut äskeiset Jamien sanat, mutta kun siitä ei ollut mitään hyötyä, aasialainen huokaisi ja tarttui kännykkään nostaen sen tärisevin sormin korvalleen.
”Tuota... hei isä.” Rin henkäisi sydämen pamppaillessa rinnassa niin lujaa, että tyttö melkein pelkäsi sen särkyvän pian.
”Rin, mitä pelleilyä tämä oikein on olevinaan?”
Isän ääni kuulosti niin pelottavalta, vihaiselta, mutta Rin pakottautui keräämään itsensä, hymyilemään ja olemaan se normaali kultainen ja helppo tytär.
”Anteeksi isä, koetin estellä, mutta mun kaveri ei vaan uskonut ja se varasti mun kännykän. Anteeksi kamalasti, että se häiritsi sua pelleilyllään, se ei tule toistumaan, lupaan sen.” hän vakuutteli silmät räpsyen, vaikkei mies niitä voinutkaan nähdä.
Kuului painava huokaus ja neitokainen oli todella varma siitä, että isä mitä luultavimmin naputteli sormiaan pöytää vasten. Niinhän tämä aina teki, kun joku tai jokin ei miellyttänyt häntä.
”Hyvä on, koeta olla siellä kunnolla, tyttö. Soitellaan taas.”
Tuut, tuut, tuut, tuut...
Rin huokaisi, isä ei ollut edes antanut aikaa sanoa hei tai mitään. Sulkien kännykän käteensä hän kohotti katseen tyttöystäväänsä.
”Mitä helvettiä sä oikein ajattelit?” tuo tivasi ja tönäisi Jamietä hieman, tuskin edes kuuluvasti.
”Luulitko olevasi kovinkin fiksu, Jamie? Oikeasti! Mä saan takuulla kuulla vielä tästä seuraavalla kerralla, idiootti! Mikä se tyttöystävä-juttu oli olevinaan?”

[Cerwel]

Jamie katseli hiljaisena lyhyitä kynsiään. Niitä tuli jyrsittyä vähän silloin tällöin, mutta lyhyet kynnet olivat käytännöllisemmät muutenkin.. Niin kuin sillä olisi nyt jotain väliä. Tyttö katsahti nopeasti Riniin. Tuo puhui isälleen, kuin mies olisi voinut kuristaa hänet puhelimen välityksellä. Ihan kuin Rin oikeasti pelkäisi isäänsä. Kuka oikeasti pelkäsi omaa isäänsä? Oliko herra Kitchida oikeasti niin sekaisin, kuin miltä puhelimessa kuulosti? Jamien teki mieli kysyä ja lohduttaa, mutta ehkä nyt ei ollut sopiva hetki. Hän vain kuunteli hiljaa ja suokaisi syvään Rinin sanojen päätteeksi. Kylläpä toinen puhuikin hänestä kaunopuheisesti. Rin sai Jamien kuulostamaan joltain aivokuolleelta pikkukakaralta, joka ei totellut kun käskettiin. Perjaatteessa sillä ei ollut väliä.. Paitsi, jos Jamie sattuisikin joskus tapaamaan herra Kitchidan. Tai jos Rin haluaisi edes joskus esitellä Jamien tyttöystävänään. Miksei sitä voinut tehdä nyt? Ehkä Jamie ei ollut paras mahdollinen edustustyttöystävä.. Ehkä hän pilasi mahdollisuutensa siinä vaiheessa, kun kyseli tyhmiä herra Kitchidalta. Onneksi Rin ei pölöttänyt isänsä kanssa kovinkaan kauaa, eikä keksinyt enää enempää valheita. Toinen laittoi puhelimensa pois ja Jamie odotteli yhä toisen reaktiota.

Se kuitenkin tuli yllätyksenä. Miksi Rin oli noin.. vihainen? Ei kai se niin vakavaa ollut. Rin tönäisikin häntä, mutta se nyt ei tuntunut missään. Toinen oli niin pieni ja heiveröinen.. Jamie laittoi kätensä puuskaan ja yritti kuumeisesti miettiä sopivaa puolustuspuhetta. Sellaista ei vain oikein tullut mieleen. Hitto, miksei sitä voinut osata puhua englantia.. Tai mitään muutakaan kieltä. Olisi kai vanhempien tehtävä opettaa lapsensa puhumaan, mutta Jamien äiti ja isä olivat kai laiminlyöneet tehtävänsä.. Hemmetin idiootit. Jamie tarttui Rinin käsiin, piti ne paikoillaan ja huokaisi taas.
"Rin, älä viitsi", tyttö sanoi hiljaa ja päästi irti toisen käsistä, "onko se muka niin vakavaa? Miksi sun piti valehdella sille? Aina sä valehtelet kaikille.."
Jamie nyrpisti nenäänsä hieman ja nojasi seinään. Miksi Rinin piti olla tuollainen? Yrittäisi edes vähän ymmärtää. Eihän Jamie varsinaisesti tehnyt yhtään mitään.
"Äläkä yritä lyödä. Se tehoa, pikkuinen", hän jatkoi vielä ja virnisti nopeasti. Miyukoonkin luotiin nopea katse. Eipä tainnut herua apua sieltäkään. Epäreilua. Rin oli ehdottomasti epäoikeudenmukainen.

[Suklaanappi]

Tytön huulet olivat mutrussa ja kulmat kurtussa. Se ei todellakaan ollut ollut kivaa. Isä oli lähestulkoon saanut selville, että tytär oli lesbo! Okei, se oli totuus, mutta ei semmoisia menty puhelemaan puhelimessa. Ainakaan tyttären tyttöystävän hölmön pälätyksen kautta! Tyhmä Jamie, tyhmä, tyhmä, tyhmä. Rinin oli täytynyt keksiä jotain edes jokseenkin tyydyttävää selitystä tyttöystävänsä käytökselle, eikä se todellakaan ollut hauskaa.
”En mä valehtele kaikille.” Rin totesi ärtyneenä samaan aikaan, kun astahti ihan pikkaisen kauemmaksi toisesta, kun tämä kerta oli päästänyt hänen käsistään irti. Onneksi olikin, neitokainen ei sillä hetkellä halunnut koskea Jamieen pitkällä tikullakaan.
Jamien jatkon myötä ruskeatukkainen tajusi pitävänsä käsiään vielä nyrkissä ja rentoutti ne tärisevin sormin.
”Mä en ole pikkuinen!” tuo huudahti.
Yleensä ehkä, mutta ei nyt. Nyt Rin oli iso ja paha Rin. Ei mikään pikkuinen.
”Mä en ole mikään valehtelija, mutta jos joku tyhmä tyttöystävä menee puhumaan jotain älyttömyyksiä, niin kai mun nyt pitää jotain keksiä, ettei isä rupea jotain kauhukuvia ajattelemaan! Senkin idiootti, et sä voi sanoa isälle, että oot mun tyttöystävä! Ei se tiedä, että mä oon lesbo! Ja onneksi ei tiedä, ties vaikka joutuisin pian perinnöttömäks. Tajuuks sä, että sä melkein teit mut perinnöttömäks, idiootti?” Rin tiuski toiselle poskien punehtuessa kiivastuksesta.
”Miten sä voit olla noin tyhmä ja ajattelematon?”

Miyuko katseli kaksikkoa ilmeisen ulkopuolisena ja näpersi hiussortuvaansa sormillaan. Nuo kaksi olivat ilmeisesti unohtaneet hänet, tai no, Jamie oli katsahtanut häneen, mutta… Ehkä hänen täytyisi vain liueta paikalta?
”Rin hei, Jamie vaan koetti auttaa mua. Ei se varmaan mitään pahaa tarkoittanut.” tyttö totesi hieman varovasti, kuin kokeillen, ja sai Rinin katsahtamaan itseensä vihaisena, joskin hetkeksi ilme laantui hieman.
”Ehkä, mutta myönnä nyt itsekin, että tuommoinen oli aivan järjettömän typerää. Ruveta soittelemaan mun isälle!” tämä huudahti.
”Sori, ei mun sua pidä tähän sotkee, mut…” Rin käänsi katseensa taasen pois Miyukosta, mikä sai nuoremman aasialaisista lähtemään hipsimään pois paikalta.
”Ihan oikeesti, miten sä voit tehdä mulle näin?” Rin kuului vielä höykyttävän tyttöystäväänsä.

[Cerwel]

Jamie katseli toista hämmentyneenä, vaikka jo vähän ärsyyntyneenä itsekin. Miten Rin yhtäkkiä noin kiivastui? Jamie pudisteli hitaasti päätään. Rin yritti turhaan puolustella, pieni idiootti.
"Valehteletpas. Mulle ainakin", Jamie väitti ja vältteli yhä katsomasta Riniin. Hän ei halunnut nähdä toisen kiukkuista ilmettä. Inhottava valehtelija. Vaikka toisaalta, milloin Rin muka oli viimeksi valehdellut? Hayleyn jutussakin toinen oli lopulta puhunut totta. Tosiaan.. hupsista. No, nyt oli kuitenkin liian myöhäistä perua omia sanojaan. Jamie vain pudisteli hitaasti päätään. Sitten hän naurahti Rinin huudahdukselle ja käänsi katseensa toiseen. Voi voi, kyllä Rin vaan oli pieni. Ei vain lyhyt, Rinillä oli myös pikkuruiset kädet ja pienenpienet varpaat ja.. niin.
"Olethan, tyhmä", Jamie väitti taas vastaan. Hän sanoi sen vähän vakavammin kuin oli tarkoitus. Se kai johtui Rinistä. Toinen ei näyttänyt siltä, että vitsailu kiinnostaisi. Taas pidempi tyttö pudisteli päätään. Se näköjään oli hänen taktiikkaansa, vastaan väittäminen. Eipäs, joopas, eikun, eikun.

Jamien ei yhtään tehnyt mieli kuunnella toisen valittamista. Ei hän kuitenkaan voisi poiskaan lähteä. Se olisi jo lapsellista. Niimpä hän kuunteli. Hyvin hiljaa.
"Kauhukuvia", Jamie naurahti huvittuneena väliin. Ihan kuin tässä olisi jotain hauskaa. Oli kuitenkin helpompaa olla huvittunut ja sarkastinen. Olkoon sitten lapsellista. Sitä paitsi olihän se vähän hauskaa. Mitäköhän Rinin isä sitten kuvitteli lesbojen tekevän.. Sitä ei nyt voinut tietää. Ehkä pitäisi soittaa ja kysyä.
"Rin, sun isäsi on idiootti", Jamie sanoi. Juttujen taso lähenteli uhkaavasti sitä päiväkotilasten tasoa. Ensin haukuttiin toinen tyhmäksi ja sitten vanhemmat. Mutta Jamiella oli siihen oikeus, jos Rinin isä oikeasti oli noin inhottava. Perinnöttömäksi? Helvetti sentään mitä juttuja..
"Ja sä olet itse tyhmä ja ajattelematon", tyttö jatkoi kuitenkin, "miksi sä suutut näin tyhmästä asiasta? Alkaa ottaa päähän tommonen. Seurustelusuhde ei toimi näin, kuule."
Jamien sanallinen lahjakkuus alkoi pikkuhiljaa loppua. Mitä, jos hän vain pyytäisi anteeksi ja jättäisi Rinin hetkeksi rauhaan? Eei, ei missään nimessä. Ei elämä millään voinut olla niin helppoa. Kaikki piti tehdä vaikeimman kautta. Ehkä Jamien pitäisi ryhtyä erakoksi, kun hän ei kerran kyennyt tähän verbaaliseen kommunikointiin..

Miyukokin päätti vihdoin liittyä keskusteluun.. Vai riidaksiko sitä olisi pitänyt kutsua? Ei kai sentään? Yritys oli varsin ponneton, mutta jotain kuitenkin. Jotain Jamien hyväksi. Pitäisi muistaa kiittää Miyukoa myöhemmin.. Tuon panoksesta ei vaan ollut kovinkaan paljon apua. Rin oli yhä vihainen. Jamie pyöritteli silmiään, yhä mukahuvittuneena. Hän katseli Miyukon perään, kun tämä häipyi vihdoin paikalta. Ehkä se oli parempi niin. Vasta kun tyttö oli kadonnut kulman taakse, katse käännettiin takaisin Riniin. Jamie astui askeleen lähemmäs, ihan vain sen takia, ettei häneltä todellakaan jäänyt huomaamatta Rinin äskeinen liikehdintä hänestä poispäin. Jamie laski kätensä toisen olkapäille, hymyä hän ei kuitenkaan saanut loihdittua kasvoilleen.
"Rin..", Jamie sanoi ja mietti hetken. Pyytäisikö sitä anteeksi vai sanoisiko jotain yhtä idioottimaista kuin aina? Jälkimmäinen? Miksei?
"Miyuko on varmasti sun siskosi. Mä en viitsi vastata tohon. Tällä ei ole mitään väliä", hän sanoi vakavana, "soitetaan vielä sen äidille.."
Nopea virnistys. Rin leppyisi varmasti, kun tajuaisi, että Jamie aikoi oikeasti ottaa asiasta selvää. Niin, varmasti. Ainakaan tämä ei saisi enää jatkua tälläisenä sanasotana, koska silloin Rinin voitto oli selvä. Tuohan oli englannin linjalla. Tämä ei siis ollut reilua ollenkaan. Seuraavalla kerralla tapellaan ranskaksi. Silloin Jamiellakin voisi olla mahdollisuuksia.. Rin ei osannut ranskaa, eihän?

[Suklaanappi]

Riniä ärsytti sillä hetkellä aivan liikaa. Jamien käytös oli suorastaan tyrmistyttävää. Tämä ei ilmiselvästikään ottanut Riniä tosissaan ja sekös siinä oli kaikkein raivostuttavinta! Toisen olisi pitänyt pyytää anteeksi tyhmää käytöstään, tyhmiä sanojaan, tyhmää puheluaan hänen isänsä kanssa... Mutta ei, tämä vain yksinkertaisesti nauroi. Ja kaikkein eniten Rin tietysti vihasi hänelle nauramista, kaikki esiintyvät taitelijat vihasivat. Ei hän ollut mikään pikkupelle, jolle saattoi nauraa! Eikä ainakaan mikään pikkuinen viisivuotias, joka ei ymmärtänyt maailmanmenosta pätkän vertaa. Ja Jamie vaikutti olettavan, että juuri sellainen Rin oli. Tuo sarkastinen ja huvittunut käytös kieli siitä ihan tarpeeksi, että Rin olisi voinut vain tallata toista varpaille ja häipyä. Mutta juuri silloinhan hän olisi käyttäytynyt sellaisen viisivuotiaan tavoin? Joten ei, se ei tullut lainkaan kysymykseen. Piti siis sietää tuollaista käytöstä ja olla niin fiksu ja aikuismainen kuin saattoi. Mutta Jamie ei ainakaan auttanut siinä asiassa.
"Mä en todellakaan ole ajattelematon typerys! Mä en mene puhelimessa tyttöystävien isukeille huuteleman, että nain heidän tytärtään!" Rin huudahti raivoissaan, kun toinen kehtasi väittää häntä tyhmäksi ja ajattelemattomaksi. Jamie se tässä oli tyhmä ja ajattelematon. Niin kuin aina...

Neitokainen ei jäänyt katsomaan Miyukon perään, vaan oli hyvillään siitä, että toinen oli häipynyt. Oikeastaan hänkin voisi häipyä, Jamie oli taas tyhmä, eikä silloin ollut mitään järkeä edes yrittää saada tätä ymmärtämään yhtään mitään.
"Hei!" Rin huudahti käsien laskeutuessa hänen olkapäilleen.
"Soitetaan sen äidille? Eikö sulla ole oikeasti mitään muuta sanottavaa, idiootti? Mistä sä edes aiot saada sen numeron, neropatti? Ei mulla oo sen numeroo, tiiätkö ees sen nimee?" tyttö kysyi tällä kertaa loppua kohden sarkastisena, sillä pakkohan hänen oli vähäsen päteä siunä, miten typerä Jamien ajatus edes oli. Sillä sitähän se oli siinä tilanteessa, kun Miyuko kerta oli jo mennyt.
Nyt Rin astui kauemmaksi, ainakin mikäli toinen antaisi hänen liikkua hieman kauemmaksi itsestään, ja huulet mutrussa hän nosti käsivartensa puuskaan katsoessaan tyttöystäväänsä kulmat kurtussa. Mistä he edes tappelivat? Ei Rin ollut enää varma, mutta onneksi hänen ei tarvinnut huolehtia siitä kauaa, sillä siinä samassa seuraavat sanat olivat jo pyrkineet ulos hänen suustaan.

"Miksi sä edes välität siitä?" Rin kysyi hieman liiankin terävällä äänensävyllä katsoen toista niin pistävästi kuin osasi.
"Musta tuntuu, että sä välität Miyukosta enemmän kuin musta!"
Okei, se oli jo melkein alhaista, mutta ihan sama. Pakkohan Rinin oli olla pikkaisen mustasukkainen, kun Jamie välitti niin paljon siitä asiasta. Olkoonkin, että se kosketti tavallaan myös häntä, mutta silti!
"Ei kaikkien perheitä voi vain korjata ja pistää leikkimään idyllistä unelmaperhettä niin kuin barbie-nukkeja. Mutta ethän sä sitä tietenkään ymmärrä, kun olet aina ollut sen suuren ja ihanan perheesi pikkuprinsessa." hän sanoi suorastaan halveksien.
"Mä en jaksa sua." Rin tokaisi ja kääntyi sitten lähteäkseen ja velloakseen sitten yksinänsä siinä mustatukkaisuuden ja riittämättömyyden tunteessaan aikansa.
Tyhmä Jamie.

[Cerwel]

Rin alkoi olla jo ihan naurettava. Jamie pudisteli taas päätään.
"En mä sanonut niin", hän väitti ja tällä kertaa puhui ihan totta. Naimisesta ei ollut mitään puhetta. Eikä herra Kitchidalla ollut mitään syytä olettaa mitään sellaista.. Ellei tämä sattunut olemaan ahdasmielinen perverssi, joka ei osannut mitään muuta ajatellakaan. Rin vaan kuvitteli.. Varmasti. Toinen oli vihainen ja turhautunut ja kuvitteli siksi omiaan.. Niin, tietenkin. Jamie ei ollut vieläkään kunnolla vihainen. Ei hän tyhmäksi haukkumisesta vielä ärsyyntynyt. Rin raivosi siis ihan yksinään. Jamien teki mieli rauhoitella, mutta siitä toinen olisi varmaan kiivastunut vielä enemmän.. Niin, ei auttanut muu kuin kuunnella näitä typeriä syytöksiä. Tyhmä, tyhmä Rin.

Jamie säpsähti toisen huudahdusta hieman ja antoi käsiensä tipahtaa kylkien viereen, josta ne nostettiin puuskaan. Tyttö ei keksinyt mitään vastaväitteitä, siitä huolimatta, että Rin puhui taas ihan tyhmiä ja oli muutenkin inhottava. Jälleen Jamie toivoi, että olisi hieman nokkelampi tapaus. Sellainen, jonka ei tarvitsisi miettiä viittä minuuttia jokaista sanaa. Okei.. se oli vähän liioittelua, mutta silti.
"Myiukolla varmaan on äitinsä numero. Älä ole ihan tyhmä.." Jamie mutisi. Hän katseli toisen kiukkuista ilmettä ja esti parhaansa mukaan itseään hymyilemästä. Rin oli aika söpö vihaisena. Varmasti toinen myös antaisi pian anteeksi.

Rin tosin osasi näköjään olla ilkeäkin. Ainahan tuo oli osannut, muttei näin ilkeä missään nimessä..
Jamie ei ehtinyt vastata edes ensimmäiseen tyhmään kysymykseen, kun Rin avasi taas suunsa.
"Musta tuntuu, että sä välität Miyukosta enemmän kuin musta!"
Siis.. mitä? Tämä meni niin oudoksi, ettei Jamie parka enää tiennyt lainkaan mitä vastata. Pitäisi varmaan väittää vastaan, mutta kun toinen oli niin hemmetin ärsyttävä..
"Miyuko on mun kaveri, eikä se ole tuollainen idiootti, niin kuin sä", Jamie vastasi, viimeiset sanat jopa hieman kivahtaen. Ei hänkään loputtomiin jaksaisi tälläistä.. idioottimaisuutta.
"Sä voit kyllä soittaa mun isälle ja selostaa sille pienimmätkin yksityiskohdat jos tahdot, kunhan lakkaat olemasta noin typerä", Jamie jatkoi, eikä edes naurahtanut, vaikka ajatus kieltämättä oli aika huvittava..

Rin ei sitten tajunnut mitään. Toinen ei myöskään osannut pitää suutaan kiinni, vaan alkoi taas pätemään. Tosin, tällä kertaa Rin sai Jamien hetkeksi hiljaiseksi. Mitä tuo oli mennyt sanomaan? Kehtasiko tuo.. Voi helvetin helvetti.
"Sä et varmasti sanonut noin!" Jamie älähti ja hänen kätensä puristuivat tytön huomaamatta nyrkkiin. Hän huusi Rinin perään, kun tuo lähti kävelemään poispäin.
"Rin, helvetin idiootti! Ihan kuin sä tietäisit mun elämästäni yhtään mitään! Eikä ole mun vikani, jos sun idiootti-isäsi petti sun kuollutta äitiäs. Et sä siitä tietäisi kuitenkaan. Olit jotai kaksvuotias.. Hemmetti!"
Rin oli kai vaan kateellinen. Jamiella sentään oli rakastava perhe ja sisaruksia. Ainoat lapset olivat kai aina tuollaisia, kuvittelivat kaikkien rakastavan heitä niin kovasti, kuin he olisivat koko maailman napa. He eivät oppineet jakamaan, riitelemään tai pyytämään anteeksi. //Oho, sillä onkin jotain veljiä.. Hupsista anteeks..// Kyllä, sisarukset olivat tärkeitä, vaikka eihän Rin sitä voinut ymmärtää. Ei tietenkään.

//Tuu valittamaan, jos tämmöseen ei keksi vastattavaa.. En tiä.. Vähän hassua tekstiä varmaan.. Enkä jaksanut oikolukea. Pitäis nimittäin hipsiä nukkumaan. Väsyttää. Ja ehin kuitenkin nukkua vaan 5 ja puol tuntia.. Tiiän että kiinnostaa. ♥//

[Suklaanappi]

Okei, okei, ehkei nyt kuitenkaan ihan naimista, mutta kuitenkin… olihan se melkein sama asia kuin seurusteleminen. Molemmat kuuluivat vähän niin kuin yhteen ja tälleen, joten… niin! Idiootti. Ja no, hänen isänsä tuskin ilahtui edes siitä tyttöystävätiedosta, joten Rin olisi saanut kiittää onneaan, ettei Jamie ollut sen enempää asiasta puhunut. Ehkä iskä ottaisi sen vain jonkinlaisena vitsailuna, läheisen ystävyyden sellaisena… muotona tai sellaisena. Toivottavasti. Ei aasialaisneitokainen nimittäin ollut vielä täysin valmis astumaan ulos kaapista, ainakaan isänsä edessä, koska vaikka heidät siellä tiedettiinkin, oli oma vanhempi nyt täysin eri asia. Ainakin Rinille.
”No tietenkin on, mutta jostain kumman syystä en näe Miyukoa enää täällä anniskelemassa sitä numeroa sulle.” Rin huomautti toisen mutinan kuullessaan, sillä eihän hän nyt tyhmä ollutkaan. Ei ikinä.

Hän katsoi toista melkein kalveten, kun tämä ei aivan heti vastannutkaan hänen syytökseensä. Ehkä Jamie ei periaatteessa välittänyt Miyukosta enempää kuin hänestä, mutta silti! Kyllähän sitä nyt vähän sai toista syyllistää, kun kerta käyttäytyi tuolla tavalla typerästi. Ja minkä tähden? Ei minkään. Luultavasti.
Tyttö ei edes jaksanut vastata tyttöystävänsä jatkaessa, että hän voisi kyllä soittaa tämän isälle, jos tahtoisi. Kunhan hän lakkaisi olemasta niin typerä? Rin vain tuhahti sanoille, sillä jos hän olisi tehnyt tuon, minkä Jamie ehdotti, niin hän olisi sitten ollut typerä. Eikä hän halunnut olla. Ei edes sen takia, että pääsisi nolaamaan Jamien, ajatus ei ollut ollenkaan mahdoton siinä tilanteessa, vaikka jossain muussa tapauksessa ehkä olisikin ollut. Niinpä hän oli vain hiljaa, kunnes jatkoi pätemisellään. Rin se tässä oli se ajattelevampi ja fiksumpi osapuoli. Ja Jamie saisi lopulta myöntää sen, hyvällä tai pahalla. Tällä kertaa se näytti tapahtuvan vain pahalla, jos silloinkaan.

Ruskeaverikkö oli jo lähtenyt harppomaan poispäin, sillä sillä hetkellä Rinistä todella tuntui siltä, ettei hän jaksanut enää toista. Oli pakko päästä pois, päästä rauhoittumaan, purkamaan omaa raivostustaan johonkin muuhun kuin siihen, että ryhtyisi mukiloimaan Jamietä. Siinä tapauksessa tyttö olisi heti hävinnyt, eihän hän nyt Jamielle mitään mahtaisi, joten kai se oli parempi häipyä jonnekin osoittamaan mieltään.
”Kyllä, mä vaan taisin!” Rin tokaisi vastaukseksi toisen älähdykseen edes kunnolla kääntymättä, vaan jatkoi vain matkaansa, kunnes pysähtyi toisen jatkaessa.
Lopulta hän ei vain pystynyt jatkamaan matkaansa, kääntyikin sen sijaan toista kohti kulmat syvässä kurtussa.
”Kyllä mä luulin sentään tietäväni jotain sun elämästä, mä oon sentään sun tyttöystävä! Ja ei, se ei ole sun vikas, mutta opettelisit faktat sentään, helvetti, mun äiti ei ollut kuollut silloin, mikäli mun isä petti sitä! Ja vaikka mun isä on idiootti, niin se ei oikeuta sua haukkumaan sitä!” hän huusi.
Ja, jottei hän olisi vaikuttanut täysin päättämättömältä tai tyhmältä, neitokainen kiepahti jälleen ympäri ja lähti harppomaan uudelleen entistä rivakammin askelin pois ja suuntasi nyt heidän huoneeseensa. Jamie saisi etsiä itselleen toisen paikan, tai sitten hän yksinkertaisesti mököttäisi tälle, ihan sama.

Kuin myrskytuuli tuo kiiruhti eteenpäin käytävällä, kunnes pääsi oikean oven kohdalle. Hän työnsi sen auki ja paiskasi sitten kiinni perässään. Lopulta Rin rojahti mielenosoituksellisen dramaattisesti sängylleen ja jäi siihen kasvot haudattuna päiväpeittoon.
Tyhmä Jamie-typerys…

# Ja noin. Rinnukka poistui ja näin, kiitos ja kumarrus kivasta pelistä, joka loppua kohden luisui taas kerran Rimieen. :"DD #

[Cerwel]

Jamie katseli toisen perään, vaikka ihan oikeasti hänen olisi tehnyt mieli juosta toinen kiinni ja.. tehdä jotain, mitä hän olisi kuitenkin katunut jälkikäteen. Niimpä hän pakotti itsensä pysymään paikoillaan, vaikka puristeli käsiään nyrkkiin. Teki mieli lyödä jotain. Seinä oli kuitenkin liian kova ja Rin oli liian kaukana. Niimpä hän potkaisi hermosuneena seinää. Se ei sattunut niin paljoa, mutta ei myöskään riittänyt tyydyttämään Jamien ärsytystä, ei sitten ollenkaan. Niin, hän oli vihainen, mutta onnistui silti virnistämään vähän, kun Rin alkoi ladella faktoja surkeasta perheestään. Mitä väliä? Ilmeisesti asialla oli Rinille väliä. Nyt Jamie ainakin tiesi, ja hänen lisäkseen puoli koulua. Kannattiko tuollaista nyt huudella käytävillä? Itsehän Jamie oli aloittanut, mutta kyse ei ollutkaan hänen henkilökohtaisista asioistaan. Eikä hänen perheellään sitä paitsi ollut mitään suuria salaisuuksia. Hänen vanhempansa eivät pettäneet toisiaan, eikä kukaan perheenjäsenistä ollut ennenaikaisesti kuollut. Niin, kuulosti oikealta perheidylliltä, mutta Jamie yritti parhaansa mukaan olla ylpeä siitä. Ei draagisessa menneisyydessä ollut mitään hienoa! Jamiesta ainakin kasvoi terve ihminen.

"Painu helvettiin, Rin!" Jamie huusi toisen perään ja kääntyi vastakkaiseen suuntaan. Hän ei yhtään tiennyt, minne menisi, mutta mahdollisimman kauas Rinistä nyt ainakin. Miksi heillä piti olla yhteinen huone? Okei, olihan se joskus ollut aika.. kiva, mutta nyt siitä oli ainoastaan haittaa. Miten Jamie voisi nukkua idiootti-Rinin kanssa samassa huoneessa? Ei varmaan mitenkään. Hemmetin Rin.

Jamie oli kävellyt jo koulun toiseen päähän. Pyykit unohtuivat pyykkitupaan, mutta juuri sillä hetkellä tytöllä ei ollut aikaa miettiä sellaista. Hän istui huokaisten maahan ja painoi päänsä polviinsa. Voi helvetin, helvetin, helvetti. Miksei hän vaan pyytänyt anteeksi? Tyhmää. Heidän ei olisi ikinä tarvinnut riidellä. Rinin ei olisi tarvinnut olla niin ilkeä. Mutta tuo oli jo, eikä Jamie osannut enää millään antaa anteeksi. Eikä Rin varmaan pyytäisikään. Niinkö toinen tosiaan ajatteli? Että hän oli ihanan perheensä pikkuprinsessa? Okei, jälkikäteen se kuulosti melkein kohteliaisuudelta, mutta asianyhteydessä se ei varmasti ollut sitä. Rin oli ilkeä. Mutta Jamie oli vähän tyhmä, kieltämättä. Ja mitä nyt sitten? Kai Jamiella nyt oli joku kaveri, jonka luo voisi mennä purkamaan pahaa oloa? Ei, pelkkä kaveri ei kelvannut ja hänen ainoa oikea ystävänsä taisi olla Rin. Tai oli. Rin oli niin inhottava. Jamie ei varmasti antaisi anteeksi. Kännykkäkin oli huoneessa, joten Jamie ei voisi soittaa ihanalle perheelleenkään. Nuo ehkä ymmärtäisivätkin, mutta..

Jamie nousi ylös ja lähti laahustamaan kohti ulko-ovia. Ehkä hän voisi juosta itsensä uupumukseen asti. Ehkä ajatukset sitten kulkisivat selkeämmin. Ehkä hän sitten voisi nukahtaa ajattelematta tyhmää Riniä. Ehkä.

// Juu.. (: Tämä oli sitten tässä. Paljon kiitoksia sinullekkin! ^^ Ja niin taisi taas ihan vahingossa käydä.. :D //