Du gamla, du fria

[bubblegay]

// jossuliina + dara, tseh tseh! //

Se oli nyt virallista: Chet oli kaupunkieläin.

Tietenkin se oli ollut aina selvää, jo Japanissa, luokkaretkillä. Eläintarhat ja luonnonmuseot menivät vielä, mutta eräällä traagisella reissulla luonnonpuiston leirintäalueelle kahdeksannella luokalla oli jäänyt mieleen painavana traumana. Yksityiskohtia Chet ei halunnut käydä läpi, mutta sanat iilimato, ampiaiset ja kirkuminen selittivät varmasti paljon. Hän oli syönyt luokkahuoneessa yksin seuraavat kolme kuukautta, kun kukaan ei ollut uskaltanut pilata mainettaan pitämällä seuraa. Syitäkin toki löytyi, mutta lapset osasivat olla julmia halutessaan.

Kymmenen kilometrin matka ei kuulostanut aluksi kovinkaan paljolta. Chet oli odottanut sitä hieman jännittäen, mutta päättäväisenä: hän oli liikuntastipendin haltija, yhden kymmenen kilometrin lenkin luulisi onnistuvan helposti. Hän olikin viettänyt koko matkansa jossain oppilaiden jonokärjen ja puolivälin välimaastossa, puhuen milloin kenellekin. Loppua kohden voimat ja stamina alkoivat silti ehtyä. Kymmenen kilometriä, kuka idiootti uskoi, että he voisivat vain kipittää koko matkan tyytyväisinä? Chet raahautui viimeiset metrit leirintäpaikalle puolikuolleena ja taisi samalla ottaa tukea jostakusta raasusta, joka oli joutunut väärään paikkaan väärään aikaan.

Pahin oli kuitenkin vasta edessä.

Ihmiset alkoivat hajaantua pystyttämään telttojaan päästyään ensin leiripaikalle. Chet haki katseellaan Joceyta ja puri huultaan. Hän ei ollut koskaan elämässään pystyttänyt telttaa, eikä omannut minkäänlaisia erätaitoja. Blondilla snobilla tuskin oli myöskään yhtään sen enempää taipumuksia retkeilyyn kuin hänellä, mutta ehkä toisen takataskussa olisi puhallettava luksusteltta laajakuvatelevisiolla tai jotain.

Joceyn pää näkyi ihmisten joukossa helposti. Chet puikkelehti tämän luokse, muttei nähnyt missään Lilyä, joka oli oletettavasti kulkenut matkan pojan kanssa. Hän hymyili alistuneesti samalla, kun käytännössä ripustautui huonetoveriinsa.
”Jos ikinä ajattelit paljastaa kasvaneesi metsissä susilauman kanssa, niin nyt olisi paras aika kertoa se.”

[Darcy]

[ Here we go~ ! ]

Jocey seisoi kiltisti paikoillaan kädet valmiina vastaanottamaan telttakamppeita niitä jakelevalta opettajalta. Suurin osa porukasta oli jo saanut oman telttansa ja läksineet pystyttämään niitä minne mielivät. Kun Opettaja sattui vihdoin ja viimein blondin kiharatukan kohdalle ja laski telttatarvikkeet tämän käsille, Jocey tiputti katseensa hämmentyneen näköisenä saamiinsa varusteisiin. Pitäisikö tästä muka koota jokin nukkumiseen tarkoitettu tila, jonne mahtui vielä sisäänkin ilman että tarvitsi ryömiä? Oi voi.
Suunnilleen samaan aikaan hän äkkäsi Chetin vähän matkan päässä ja kääntyi tämän puoleen vähintäänkin kauhistunut ilme kasvoillaan. Huonetoveri ei näyttänyt hänkään yhtään sen optimistisemmalta ja päätyi ripustautumaan blondiin, höpöttäen jotain susilauman kanssa varttumisesta.
"Olen valehdellut sinulle koko ajan: synnyin Afrikassa ja elin ensimmäiset kymmenen vuottani keskellä villiä savannia, leijonien ja seeprojen kynsissä."
Miten niin seeprat eivät olleet vaarallisia? Nehän voisivat vaikka juosta ylitse tai potkaista päähän, ei sitä koskaan tiennyt. Jocey levitti käsiään ja katsoi telttakangasta kulmiaan kohottaen.

"Mitäs jos etsitään pari puuta ja pingotetaan tämä niiden väliin narulla? Silloin mahdutaan ainakin alle", hän ehdotti kokeilevasti ja katsoi Chetiin kysyvästi. Jos telttaan pitäisi oikeasti tunkea jotain tikkuja pystyyn ja iskeä kummallisia tappeja maahan, hänestä tuntui kummallisesti siltä, etteivät ne löytäisi läheskään oikeille paikoilleen. Kenen älykääpiön idea oli laittaa Jocey ja Chet telttapariksi? Ei sillä, Chet oli mukava eikä itse parissa siis ollut mitään, mutta haloo, he tarvitsisivat jonkun aivot omaavan yksilön kertomaan mitä pitäisi tehdä, jotta teltta olisi pystyssä tämän viikonlopun aikana.
"Onko tähän edes ohjeita, vai pitääkö meidän tietää itse mitä tehdä?"
Ilme Joceyn kasvoilla muuttui hetki hetkeltä epätoivoisemmaksi. Lopulta hän puuskahti lannistuneena ja puisti hiuksiaan pois silmiltään, vilkaisten ympärilleen potentiaalisen telttapaikan toivossa. Ehkä heidän pitäisi vain ottaa tämä eräänlaisena haasteena ja pystyttää teltta kuten parhaiten taisivat - ei kai sillä nyt ollut niin väliä miten päin kangas oli tai kuinka kauniisti se oli aseteltu, pää asia että he mahtuivat sisälle.
Ei kai se nyt niin vaikeaa voinut olla? Jocey ei tiennyt, hän ei ollut eläissään koonnut yhtä ainutta telttaa.

Hän kietaisi toisen kätensä Chetin hartialle.
"Koska tästä ei tule kuitenkaan mitään, meillä ei ole paineita tai odotuksia. Edes jotain positiivista", Jocey selitti ja nyökytteli painokkaasti, aivan kuin olisi yrittänyt enemmin vakuuttaa itseään kuin Chetiä. Kyllä he selviäisivät. Ehkä. Mahdollisesti. Hauskaa täytyi silti pitää, vaikka teltta sitten olisikin hieman vinossa, kuka nyt pienestä kallistumasta välittäisi.

[bubblegay]

”Ei tietenkään ole”, Chet tuhahti ja mutristi huuliaan, kun Jocey kysyi mahdollisista ohjeista. ”Tämä on Saint Walden's. Kaikki on aina helkutin vaikeaa. Ja jos se ei ole sitä jo valmiiksi, nämä ihmiset varmasti tekevät kaikkensa saadakseen siitä sellaista. Mistä vetoa, että tuohonkin telttaan liittyy jotain ydinfysiikkaa.”
Ei sillä, ei hän tiennyt. Voisihan Jocey salaa olla jokin ydinfysiikan professori, mutta hän ei kyllä vaikuttanut siltä. Kuvataidelinjan oppilas myöskään tuskin omistautui fysiikalle piirtämisen sijaan, sehän olisi vienyt vain turhaa aikaa siltä oikealta lahjakkuudelta. Mutta toiset tuntuivat osaavan kaiken.

He olivat epätoivoisia. Hyvin, hyvin epätoivoisia ja myöskin tuhoontuomittuja.
Jocey yritti selittää jotain rohkaisevaa, mutta ilmeisesti yritti vakuuttaa enemmänkin itseään kuin Chetiä. Yleensä Chetin loppumaton positiivisuus ja optimismi alkoi haihtua hänen lapsellisten piirteidensä ottaessa vallan. Miten heidän muka kuului osata koota teltta?! Sehän oli täysin luonnotonta! Ei kukaan muotitietoinen telttaillut, paitsi tietenkin ne naiset jotka lukivat jokaisen Cosmopolitanin terveysvinkin ja luulivat sen olevan terveellistä!
Mutta ehkä olisi parasta vain koittaa rauhoittua.

”Aivan”, Chet sanoi ja hengitti syvään. ”Tarvitsemme zenin. Tyyneyden valtakunnan.”
Hän oli hiljaa kaksi sekuntia ja repesi sitten nauruun.
”Okei, se ei tule kyllä ikinä onnistumaan. Ota ne kamppeet, niin etsitään joku otollinen paikka, missä voidaan epäonnistua. Sitten haetaan ne puut ja pingotetaan suojakatos.”
Suunnitelmansa lausumisen jälkeen Chet taputti virnuillen Joceyn kättä, joka oli hänen hartioidensa ympärillä, ja alkoi puikkelehtia muiden oppilaiden seassa hieman syrjempään.

Vähän matkan päästä löytyi suhteellisen suojainen paikka, joka oli tarpeeksi lähellä muttei ihan kiinni jonkun kyljessä. Ja kukaan ei ollut vielä ottanut sitä, loistavaa.

[Darcy]

Jocey vilkaisi Chetiä paljonpuhuvasti, kun toinen hengitti syvään ja totesi, että he tarvitsivat tyyneyden valtakunnan. Chet ja tyyneys... Ilmeisesti huonetoveri oli samaa mieltä, sillä tämä repesikin parin sekunnin kuluttua nauruun, rikkoen hetkellisen hiljaisuuden.
"No sitähän minäkin. Olisin nostanut sinulle hattua, jos olisit kyennyt hiljenemään kymmeneksi minuutiksi", Jocey virnisti ja laski kätensä toisen hartioilta. Hän kumartui keräämään jalkojensa juuressa olevat kamppeet käsiinsä ja paransi telttakankaan asentoa käsivarrellaan, lähtien sitten seuraamaan oppilaiden sekaan hipsivää poikaa
Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Chet pysähtyi kohtalaisen lupaavan näköisen paikan kohdalle ja kamppeita kantava Jocey törmäsi suoraan tämän selkään, syvennyttyään katsomaan enemmän sitä, miten kulki kuin minne kulki.

"Tähänkö?", hän kysäisi ja astahti askeleen sivulle, jotta kykeni näkemään Chetin valitseman paikan paremmin. Se näytti ihan sopivalta ja sijaitsi sen verran kauempana lähimmistä teltoista, että he voisivat rauhassa kasata telttansa epäonnistuneesti ilman, että se kaatuisi lähimpien niskaan. Olisi ilkeää, jos teltat sijaitsisivat kylki kyljessä, sillä jos yksi romahtaisi, vieressä nukkuvilla ei tulisi olemaan mukavaa. Jocey laski (tai pikemminkin tiputti) telttatarvikkeet käsistään maahan ja kumartui sitten nostelemaan osia ylös vuorotellen, miettien mikä kuuluisi tunkea ja mihin. Hän oli nähnyt oikeaoppisesti kootun teltan ehkä kerran televisiossa, nopealla vilkaisulla, joten mielikuvia ei ollut kovin montaa.
"Miltä teltan pitäisi näyttää? Mitään tietoa?", hän kysyi Chetiltä ja kääntyi katsomaan tätä hieman apua anoen. Lopulta hän päätyi nappaamaan telttakankaan ylös ja keskittyi avaamaan sitä kääröstään. Tuskin he sillä mitään tekisivät kiinnitettynä, eivät he alle kuitenkaan mahtuisi, ellei kangasta levitettäisi.

"...Mitäs jos luovutettaisiin suosiolla ja nukuttaisiin taivasalla?", Jocey kysyi lopulta ja levitti telttakankaan kokonaan, kietaisten sen ympärilleen kuin viitaksi. He voisivat asettaa makuupussit maahan ja vetää kankaan päidensä ylitse, niin eivät ainakaan hiukset kastuisi.

[ ....täst pelist tulee vaikeeta, koska mäkää en oo koskaan koonnu telttaa. :--------D ]

[bubblegay]

Oli ilmiselvää, ettei kummallakaan heistä ollut aavistustakaan, miten teltta koottiin. Jocey oli rikkaan perheen poika, hänen ei ollut tuskin koskaan tarvinnut retkeillä tai varsinkaan koota telttaa. Jos oli, sen olivat tehneet hänen puolestaan kuusitoista palvelijaa, joilla oli kultaiset vaatteet. Telttakin oli varmaan tehty timantista ja sen pystyttäminen olisi vaatinut koko puolen hehtaarin metsän kaatamisen, vesijohtojärjestelmän, sähköt sekä tusinan taloudenhoitajia, kolme lääkäriä, kokin ja henkilökohtaisen hovimestarin. Chet taas oli käynyt maaseudulla ennen Saint Walden'siin tuloa lähinnä luokkaretkillä, joilla nukuttiin majataloissa. Hän oli urbaanin Tokion kasvatti, ei ikiliikkuja.

Näistä syistä Joceyn ehdotus luovuttamisesta ja taivasalla nukkumisesta kuulosti hyvältä ja siltä, mihin heidän telttaoperaationsa todennäköisesti mutkienkin kautta tulisi päätymään. Mutta yrittänyttä ei laitettu. Chet tarttui siis kahteen naruun ja puri huultaan, vilkaisten telttaa.
”Tuota... Nämä ovat... Nämä kiinnitetään telttaan jotenkin. Jollakin. Ne ovat aina maassa jotenkin. Onko siinä teltassa koukkuja, lenkkejä, mitään?”
Narut voisivat tulla niihin. Ehkä. Chet ei jaksanut ajatella, sillä hän ei ymmärtänyt, miten ne auttaisivat. Roikkuisivat maassa?

Poika katsoi Joceyta virne edelleenkin kasvoillaan ja kiersi toisen narun hänen kaulansa ympäri löyhästi.
”Katso, minulla on sinulle nyt oma talutushihna! Voin solmia sen ja saan oman Jocey-lelun~”
Ajatus tuntui väärältä useammalla tasolla kuin yhdellä, sillä Jocey ei ollut niitä ihmisiä, jotka Chet olisi halunnut lelukseen. Mutta se, mitä oli, sai luvan kelvata. Hän pyöräytti ystäväänsä kerran ympäri narullaan ja veti sen sitten irti, antaen narun Joceyn haltuun. Toisen hän piti itsellään siltä varalta, että kaikki menisi taas kerran lekkeriksi ja he päätyisivät leikkimään kuin pikkulapset sillä aikaa, kun muut leikkivät tunnollisia nuoria aikuisia. Ja fiksuja.

[Darcy]

Jocey seurasi katseellaan, kuinka Chet tarttui naruihin ja alkoi luennoida niiden paikkaa teltassa. Hyvä jos toinen tiesi edes jotain, sillä hän olisi itse veikannut naruja jonkinlaiseksi koristusaineistoksi, jotka ripustettiin oven kohdalle tai jotain. Mitä virkaa naruilla edes oli? Ne olivat siis maassa, mutta miten? Jocey vilkaisi ympärilleen kietomaansa telttakangasta mietteliäänä, etsien mahdollisia paikkoja, joihin narut voisi kiinnittää oikeaoppisesti.
Chetin keskittymiskyky ei kuitenkaan ilmeisesti kestänyt operaatiota loppuun asti, vaan toinen kietaisi toisen narunpätkän blondin kaulaan. Talutushihna. Chet oli synnynnäinen nero! Ei ihme, ettei teltasta löytynyt minkään näköisiä lenkkejä naruja varten. Ajatus leluna olemisesta tuntui hieman kieroutuneelta, mutta hän virnisti silti.
"Onko tämä sitä haltianarua, joka ei katkea millään?", Jocey tiedusteli kiinnostuneena, kun toinen pyöritti häntä ympäri ja antoi lopulta narun kokonaan hänen hellään hoivaansa.

"Tiedätkö, olen aina halunnut nukkua teltassa", hän tunnusti hetken kuluttua, silmäillen käsiinsä jäänyttä narua. "Koulussa sitä aina kuulee juttua siitä, kuinka mukavaa telttailu on. Kummitusjuttuja taskulampun valossa, ja sitä rataa."
Ajatus kummitusjuttujen kertomisesta Chetille sai Joceyn virnistämään - toinen varmaan juoksisi kiljuen karkuun ensimmäisen sanan kohdalla. Chet oli tosin osoittanut viimeaikoina olevansa täynnä yllätyksiä, joten ehkä häntä ei kannattaisi aliarvioida. Tiedä vaikka Jocey olisi itse se, joka juoksisi ja lujaa.
"Harmi vain että sain sinut telttakaveriksi - nyt haaveeni teltassa nukkumisesta romuttuvat kokonaan", Jocey surkutteli, mutta hymyili perään. Mieluummin hän oli hyvässä seurassa ja nukkui taivasalla, kuin huonossa seurassa teltan sisällä.

Virnistäen blondi veti telttakankaan päänsä ylitse ja heitti sen samalla kertaa myös Chetin ylle. Kangas oli kohtalaisen iso ja peitti heidät kummatkin mukavasti alleen, jättämättä edes jalkoja näkyviin. Jocey repesi nauruun ja törkkäsi pidempää etusormella jonnekin vatsan tienoille, mikäli nyt edes osasi tähdätä hyökkäyksensä oikein.
"Löytyykö sinulta muuta valonlähdettä kuin hehkulampun lailla hohtava pääsi?", hän kysyi vinoillen.

[bubblegay]

”Sitä juuri”, Chet ilmoitti ylpeänä. ”Aitoa tavaraa suoraan Rivendellistä. Oikea arvo kuusituhatta puntaa, sinulle vain viisi.”
Hän ei oikeasti uskonut, että Jocey koskaan maksaisi hänelle tuhansia puntia telttanarusta, mutta aina sai yrittää. Ehkä hänen aivonsa olivat tylsistyneet entisestään välirikon aikana, kun Chet ei ollut pitämässä häntä ajan hermolla tai ehkä jossain Joceyn pääkopan sisällä piili (enemmän tai vähemmän aiheeton) syyllisyys, jota hän haluaisi huiskia pois käyttämällä rahojaan hullutuksiin. Rahaa blondilla ainakin riitti, siitä saattoi olla varma.

Ja sitten olikin taas tunnustusten aika. Jokin Joceyn lyhytmuotoisessa kertomuksessa oli sanoinkuvaamattoman hellyyttävää. Se ei tosin uponnut Chetin leikinlaskun ja pinnallisen idioottimaisuuden peittämän sydämen kuoren läpi, mutta jätti sentään painauman.
Painauman, joka hälveni heti seuraavien sanojen kohdalla. Chet kohotti niille kulmaansa arvostelevasti ja hymyili vinosti.
”Tiedätkö, tuon voi ymmärtää useammalla tavalla kuin yhdellä. En mielelläni järjestäisi orgioita koulun kustantamalla telttaretkellä”, hän huomautti ja vitsaili vain puoliksi. Nyt kun asiaa ajatteli, mikään toiminta telttaretkellä voisi koitua kohtaloksi. Etenkin, kun kyseessä oli kaksi poikaa. Chet oli nähnyt heteroparien saavan koulun johdolta armahduksia ja sormien läpi katsomisia aiemmin, mutta hän ei uskonut, että samanlaista tapahtuisi homoseksin kohdalla.
Luojan kiitos Jocey oli Jocey, eikä joku, jonka kanssa Chet koskaan oikeasti tekisi mitään. Tästä retkestä tulisi vain heidän onnettoman typeryytensä multihuipentuma.

Epäilyksen vahvisti seuraavaksi Jocey itse, joka ilman mitään varoitusta heitti telttakankaan heidän ylleen - ja sitten kehtasi vielä tökätä Chetiä vatsaan. Hävytöntä.
”Alat pahoinpidellä minua heti, kun pääsemme piiloon”, hän kähähti ja katsoi Joceyn hämärtyneitä piirteitä syyttävästi, vaikka tiesi, ettei toinen näkisi sitä. ”Sinä olet julma mies, Greenwood.”
Jahas, ja heti ilkeyksiin.
”Tottahan toki, odotas kun kiskon valonheittimen takataskustani”, tummempi (tuntui oudolta todella olla tummempi kuin Jocey) pyöräytti silmiään ja läimäisi ystäväänsä kohtaan, jonka arveli olevan tämän päälaki. ”Nukummeko me näin? Seistään telttakankaan alla?”
Se olisi aika surullista. Jopa heille.

Aika siis olla tarmokas. Chet virnisti ja tarttui kankaaseen, vetäen sen alas ja katsoen nyt päivänvalon kirkastamaa blondia edessään.
”No niin, herra Greenwood, aika järjestää sinulle elämäsi ensimmäinen telttaretki”, tanssija julisti ylpeänä ja silmäili telttavarusteita, joita heillä oli mukanaan. ”Eikö teltalle tarvita runko? Metalliputkia?”
Hän astahti putkien suuntaan ja nosti yhden. Se oli yllättävän kevyt, ja sai hänet kurtistamaan hieman kulmiaan.
”No, ainahan me voidaan kysyä apua matematiikkalinjan hyypiöiltä. Ne varmasti ovat kasanneet jo kuudentoista hengen luksusteltan nettiyhteydellä ja nörtteilevät ja haisevat siellä itsekseen.”
Sanat olivat ehkä väärin ohjattuja, sillä Joceyn lisäksi päänsä nosti matematiikkalinjan silmälasipäinen pari, joka oli kokoamassa telttaansa noin parinkymmenen metrin päässä. Jos katse olisi voinut tappaa, Chet tuskin seisoisi enää.