Lovejuice with lemons

[Agitha]

//Bubble ja Chet//

Lily oli aina ollut herkkä itkemään, vaikka hän oli tehnyt kaikkensa oppiakseen tavasta eroon. Yleensä hänen reaktionsa pieniinkin vastoinkäymisiin oli nyyhkyttäminen, vaikka kyseinen asia ei olisikaan järkyttänyt häntä kovasti. Tämän hyväksyttyään Lily oli oppinut pakenemaan paikalta tiukan paikan tullen. Ei ollut heikkoutta itkeä, mutta oli heikkoutta kerjätä muilta sääliä kyyneleillään.
Sen vuoksi hän nytkin poistui leirialueelta keskellä yötä istuakseen lammen rannalla ja ollakseen rauhassa.
Ennen nukkumaanmenoa Lily oli ajatellut käydä puskassa, jotta hänen ei tarvitsisi herätä hätään keskellä yötä. Kun hän oli ollut palaamaisillaan teltalle, hän oli huomannut Joceyn ja Cassin. Joceyn ja Cassin suutelemassa toisiaan keskellä ryteikköä.
Lily ei ollut koskaan ajatellut olevansa mustasukkaista ja omistuksenhaluista tyyppiä, ja tietenkin järjellä ajateltuna Jocey oli vapaa tekemään mitä halusi. Siitä huolimatta Lily tunsi pienen riipaisun nähdessään Joceyn Cassin kanssa. Eivät he olleet luvanneet mitään, eivät edes seurustelleet, mutta heistä olisi voinut tulla jotain. He eivät ehkä olleet korviaan myöten rakastuneita toisiinsa, mutta heidän välillään oli tiettyä kipinää, ja ainakin heillä oli hauskaa yhdessä. Tarvittiinko siihen muuta?
Ehkä siihen kaikesta huolimatta tarvittiin sitoutumista.
Lily saapui lammen rantaan, ja istahti kivelle katselemaan vettä. Oikeastaan hän ei ollut niitä romanttisia ihmisiä, jotka hakivat lohtua luonnosta, mutta ainakin hän oli yksin.
Lily pyyhki kyyneleet kämmeniinsä lähes kyllästyneenä. Oli typerää itkeä pojan perään. Siitä huolimatta oli ikävää pettyä taas. Oli yleisesti tiedetty, että miehet eivät tyytyneet vain yhteen. Juuri sen vuoksi Lily ei ollut aikaisemmin innostunut sen kummemmin yrittämään. Joceyn kanssa se oli tapahtunut kuin luonnostaan.

[bubblegay]

Chetin unirytmi oli hyvin vaihteleva asia. Joskus hän saattoi nukkua paremmin kuin kuolleet, jäädä sänkynsä pohjalle ikuisiksi ajoiksi ja olla tajuttomassa tilassa yli 12 tuntia kerrallaan. Mutta joskus hänen unensa oli, yleensä stressin seurauksena, kevyttä ja rauhatonta: hän heräili öisin, sai huonosti unta ja nukkuessaankin näki painajaisia. Nyt oli menossa hieman sellainen vaihe, vaikka painajaisia ei ollutkaan. Chet nukkui huonommin ja herkemmin, eikä hän ollut edes yllättynyt havahtuessaan hereille teltassaan keskellä yötä ja tajutessaan, ettei saanut enää unta. Keho oli täysin valveilla, eikä se suostunut nukkumaan ja painumaan takaisin lämpimään, miellyttävään horrokseen.

Poika ei edes tajunnut hämmästyä, kun hän havaitsi, ettei kuuluisa, blondi telttatoverikaan ollut paikalla. Sen sijaan hän nousi ylös, veti hieman enemmän vaatteita päälleen ja suuntasi ulos. Ehkä pieni kävelylenkki leirin maastossa saisi hänet nukahtamaan myöhemmin paremmin.

Kuten Chetillä oli tapana, kaikesta, minkä hän koki aluksi pienenä, tuli myöhemmin suurta. Hän päätyi kiertelemään maastossa ainakin puoli tuntia, ja väsyessään hieman päätti siirtyä lammelle. Hän oli käynyt siellä vain päiväsaikaan, eikä siellä nyt varmasti olisi ketään. Ihmeellistä, mutta totta; sillä hetkellä Chet ei kaivannut seuraa. Joskus jopa hänen psyykensä vaati yksityisyyttä.

Lammelle saapuessaan poika ei aluksi huomannut ketään. Hän hymyili ja pyörähti pari kertaa ympäri kävellessään, levittäen samalla kätensä ja hengittäen keuhkoihinsa koleaa ilmaa. Chet kuitenkin pysähtyi kuin seinään nähdessään, että paikalla oli joku muukin. Tuttu hahmo istui kivellä, eikä näyttänyt turhan iloiselta. Tanssija vilkuili ympärilleen ja laskelmoi hetken; toisaalta hän ei halunnut häiritä toisen yksityisyyttä, toisaalta taas oli kiinnostunut ja ehkä ihan vähän huolissaankin. Hankala dilemma.

Parin sekunnin harkinnan jälkeen Chet otti ratkaisevat askeleet kiven luo. Hän kumartui katsomaan istujaa kulmakarvat huolestuneesti kurtussa.
”Lily?”
Koska sen täytyi olla Lily. Ei kyseessä voinut olla kukaan muu.
”Onko kaikki kunnossa?”

[Agitha]

Lily säpsähti hieman kuullessaan toisen ihmisen askelet takanaan. Nopeasti hän pyyhki kyynelensä kämmenslekäänsä, sillä hän ei halunnut tulla nähdyksi itkettyneenä. Kyyneleiden kuivaaminen tuskin auttaisi mitään, koska itkuiset kasvot olivat aina laikukkaat ja turvonneet. Onneksi hän ei meikannut.
Lily ei varsinaisesti yllättynyt Cheti tupsahtaessa hänen eteensä. Poika oli tietysti taas seuraillut häntä, sillä Chet samassa paikassa hänen kanssaan sattumalta oli hyvin epätodennäköinen vahinko. Olikohan Chet nähnyt saman kuin hän?
"Äh. On", Lily sanoi ja toivoi, ettei hänen äänensä olisi kuulostanut niin tukkoiselta. "Tyttöjen juttuja vaan."
'Tyttöjen jutut' olivat paras tapa saada miespuoliset lohduttajat poistumaan. Pojat eivät nimittäin kestäneet kuunnella valitusta ihmissuhdekiemuroista, kuukautiskivuista tai muutamasta näennäisestä liikakilosta. Sääli, että Chetia ei voinut luokitella pojaksi. Hän oli jonkin sortin androgyyni avaruusolento jonka tehtävä maan päällä oli siepata Lily avaruuteen tutkimuksia varten... Tai ainakin Chet varmasti luuli niin. Sitäpaitsi hän oli varmaankin erittäin tottunut kuuntelemaan tyttöjen valitusta lakatessaan heidän kynsiään. Lily tosin ei suostuisi lakattavaksi.
Ensin hän ajatteli, että välttäisi koko keskustelun. Hänen, Joceyn ja Cassin välit eivät olleet Chetin asia. Toisaalta Chet oli kuitenkin sotkeentunut draamaan jollakin tapaa, ja ainakin tunsi kaikki osapuolet. Olihan hän Joceyn huonetoveri, Cassin valepoikaystävä ja Lilyn ihailija.
Lily oli kahden vaiheilla siitä, puhuisiko hän vai ei, mutta päätti lopulta avata suunsa. Rehellisyyshän maan peri.
"Puhutaanko tytöltä tytölle?" Lily kysäisi, ja hymyili Chetille vaisusti vilkaistessaan pojan kasvoja. "Cass ja Jocey kutevat pusikossa."
Siinä se oli. Loput Chet voisi päätellä itsekin.

[bubblegay]

Tyttöjen jutut olivat Chetille harvinaisen tuttu aihe. Hänen poikamainen puolensa ei välttämättä aina nauttinut niiden kuuntelemisesta, mutta siitä hänen naispuoliset ystävänsä ja kynsilakka-asiakkaansa eivät tienneet saatika piitanneet. Chet olisi varmaankin joutunut kuuntelemaan ystävättäriensä valituksia milloin pojista, milloin kaverisotkuista, milloin koulusta ja milloin painostaan vaikka olisi kieltäytynytkin. Se tuntui masentavalta, mutta Lily oli eri asia. Hän ei ollut sitä tyyppiä, joka itki tyttöjen juttujen takia joka päivä tai viikko. Oikeastaan Lily vältteli kaikella voimallaan tyttöjen juttuja ja niiden seurauksena, joten kyseessä täytyi olla jotain kamalaa.

”Aaa”, Chet ynisi ymmärtäväisenä, kun Lily kertoi, mitä tapahtui. Jocey ja Cass. Cass ja Jocey. Tanssijan teki mieli kysyä, miksi Lily itki, eihän hän edes seurustellut Joceyn kanssa, muttei viitsinyt. Haavoja voisi vääntää auki myöhemmin, jos silloinkaan. Tunteen, jonka uudestaan yhteen palannut pariskunta aiheutti, voi vain kuvitella.

Poika istahti maahan. Kivi, jolla Lily istui, oli kohtuullisen matala, joten heidän korkeuseronsa säilyi pienenä.
”Oletko varma, että todella näit heidät?”
Ennen kuin minkäänlaista lohdutusta tai aiheen purkamista saattoi aloittaa, täytyi olla varma, että se oli olemassa. Yöllä oli aina hämärää, joten koskaan ei voinut olla varma, josko Lily olisi kohdannut nuorenparin epämääräisissä olosuhteissa ja perustanut tunteensa enemmänkin arvaukselle.

[Agitha]

Chet istahti Lilyn kiven viereen, ja Lily tulkitsi sen myötävänä vastauksena hänen ehdotukseensa juttutuokiosta. Hän luotti siihen, että Chet osaisi sanoa ei, jos hän ei ollut kiinnostunut Lilyn murheista.
Chetin esittämä kysymys vahvisti Lilyn tulkinnan oikeaksi, ja tytön olo keveni hieman. Oli oikeastaan hieman typerää tuntea helpotusta siitä, että pääsi jakamaan murheensa jonkun kanssa, mutta olihan se luonnollista. Chet ei ehkä ollut maailman hyödyllisin otus, mutta ainakin hänellä oli ajoitus kohdallaan.
"Olen", Lily sanoi, ja naurahti. "Kyllä minä Joceyn tunnistan, kun näen hänet. En minä ole sellainen mustasukkainen ja vainoharhainen tyttönen, joka näkee petosta kaikkialla. Enkä minä tiedä oliko se toinen Cass, mutta luulisin, että oli. Mitä väliä sillä on, vaikka ei olisikaan ollut?"
Eihän ongelma ollut siinä, että Cass ja Jocey tunsivat edelleen ainakin ruumiillista himoa toisiaan kohtaan. Lily oli se ongelma. Hän, ja hänen toistuvat pettymyksensä. Hän oli päättänyt yrittää, ja joutui taas toteamaan, että häntä ei vain oltu luotu seurustelemaan. Lily tiesi, ettei vika ollut niin sanotusti hänessä, sillä hänhän oli mukava, nätti, fiksu ja hauska. Siitä huolimatta hänelläkin oli rakkaudenkipeät hetkensä.
Tilanteen ajatteleminen sai Lilyn purskahtamaan itkuun uudestaan. Tuntui typerältä itkeä Chetin edessä ja vieläpä pojan perään, mutta Lily oli hyvin huono peittelemään tunteitaan. Itkiessään hän näytti yleensä hyvin säälittävältä ja halattavalta, ja niin oli nytkin. Hän yritti pyyhkiä kyyneleitä kämmeniinsä sitä mukaan kuin niitä virtasi hänen poskilleen, mutta siitä huolimatta muutama pisara tipahti Lilyn syliin saakka. Oli samaan aikaan etu ja haitta, että toisin kuin useimmat tytöt, Lily näytti sievältä myös itkiessään.
"Äh. Tämä on ihan typerää. En minä vain tiedä", Lily mutisi nyyhkytystensä lomasta. "En minä ole sellainen joka itkee pojan perään. Mutta kai tällainen silti sattuu. Mitä luulet, miksi minä en riitä?" hän jatkoi nyyhkyttämistään, ja häpesi puheitaan saman tien. Hän onnistui kuulostamaan hyvin tyypilliseltä 17-vuotiaalta tytöltä puhuessaan niin.

[bubblegay]

Eli ainakin Jocey oli mennyt mukaan idiotismiin. Chet arveli, että Lily oli nähnyt myös Cassin; muita hoitoja Joceylla ei Chetin tietojen mukaan ollut, eikä hän uskonut, että tämä olisi pimittänyt niitä tietoisesti. Toisin sanoen näytti siltä, että koulun kohutuimman poikaparin välit olivat taas lämpenemään päin. Se, mitä kyseinen nousuvaihe tekisi Joceyn ja Lilyn suhteelle, oli täysin oma lukunsa. Tytön reaktio kertoi jo paljon valmiiksi, eikä Chet voinut estää pientä hämmennystä, kun tuo alkoi itkeä. Kunnolla.

Ei sillä, hän oli tottunut olemaan olkapää, johon itkeä. Mutta kyseessä oli Lily, joka ei vain ollut sitä tyyppiä, joka itki poikien perään. Yhtäkkiä hän näyttikin tavalliselta, teini-ikäiseltä tytöltä, ei siltä erikoiselta prinssin ja prinsessan sekoitukselta, johon Chet oli ehtinyt tottua. Asia, josta toiselle täytyi antaa krediittiä, oli se, että hän näytti suloiselta myös itkiessään.

”Kyllä sinä riität”, poika sanoi ja kiersi yhden kätensä rennosti Lilyn hartioiden ympäri. Repliikki oli tuttu ja hän oli käyttänyt sitä useammin kuin kerran kyseisen lukuvuoden aikana, mutta Lilylle puhuttuna se tuntui todelta. Oli typerää ajatella, ettei Lily olisi riittänyt. Hän riitti kenelle tahansa. ”Jos Jocey ei tajua sitä, hän ei ansaitse sinua. Ja itkeminen on vain hyvästä.”
Toivottavasti tyttö ei vain luulisi, että hän yritti päästä tämän iholle tai muuta limaista. Muuten Chetillä voisi olla kohta musta silmä.
”Ehkä hänellä on siihen hyvä selitys.”

[Agitha]

Chet kietoi kätensä Lilyn hartioiden ympärille, ja Lily tiesi tasan ja tarkkaan, mite mahtavaa sen täytyi Chetin mielestä olla. Päästä nyt lohduttamaan sydänsuruista tyttöä, johon sattui olemaan ihastunut. Siitä huolimatta Lily ei karistanut pojan kättä olkapäältään. Chet ei tullut liian lähelle, ja olihan ele kaikessa kliseydessään kaverillinen ja huomaavainen.
"Mm. Kiitos", Lily vastasi yksinkertaisesti. Sanat olivat yhtä kliseisiä kuin eleet, mutta Liyl arveli Chetin tarkoittavan niitä. Oli eri asia, oliko se hyvä vai huono asia. Oli melkein sääli, että Chet piti juuri Lilysta. Joku toinen olisi varmasti saanut hänestä huolehtivaisen kumppanin.
"Joo, epäilemättä", Lily sanoi, ja pyyhki taas kyyneleitään. Hän alkoi hiljalleen saada itseään kasaan, ja onnistui hillitsemään itkunsa. Joskus itkeminen oli hyvästä, kuten Chet oli sanonutkin, mutta Lily halusi säästää kyynelensä joillekin oikeasti tärkeille asioille. Pojan perään itkeminen oli kaikkea muuta kuin tärkeää. "Eiköhän häneltä jokin selitys löytyy, jos hän minut takaisin haluaa. Mutta helpointa tietysti on kaikkien kannalta sanoa, että 'ei oo eikä tuu', ja jatkaa Cassin kanssa. Tai jonkun muun, ei sillä ole väliä."
Ehkä sillä, että toinen osapuoli oli Cass, oli kuitenkin hieman väliä. Jos kyseessä olisi joku samantekevä ja tuntematon, Lily voisi keskittyä vain itseensä. Mutta nyt hän joutuisi väkisinkin kiinnittämään huomiota Cassin onneen. Olikohan pojalla voittajafiilis?
Tietenkin sekin oli madollista, että Cassin ja Joceyn välillä oli tapahtunut jotain samantapaista kuin Lilyn ja Cassinkin, ja silloin tilanne oli hyvinkin anteeksiannettava. Jokin kuitenkin sanoi, että niin tuskin oli. Toisin kuin Lilylla ja Cassilla, Joceylla ja Cassilla oli ollut ihan oikeasti juttua.
"No, seurailitko sinä minua taas, vai olitko sinäkin vain iltakävelyllä?" Lily kysyi sitten naurahtaen. Naurahdus kuulosti hieman surkealta, mutta se oli kuitenkin hyvä merkki.

[bubblegay]

Lily taisi olla varma siitä, että Chet oli seurannut häntä taas kerran. Miksei olisi ollut, poika oli vainonnut tätä hanakasti suhteellisen pitkään, joten oli epätodennäköistä, että tämäkään kerta olisi mitenkään erilainen. Siksi Chetiä itseäänkin hämmensi, kun hän tajusi, ettei ollut etsinyt Lilyä tietoisesti vaan oikeasti törmännyt tähän. Törmännyt tähän todella, niin kuin ihmiset normaalisti, eikä vain esittänyt niin käyneen jonkun huonon, läpinäkyvän tekosyyn varjolla. Tämän täytyi olla jossain mittapuussa historiallinen hetki.

”En saanut unta”, Chet totesi ja hymyili hieman. ”Luulin, että saan katsella itsekseni yksisarvisia lammella, mutta törmäsinkin sinuun. Ei sillä, että se haittaisi.”
Poika veti kätensä pois Lilyn ympäriltä. Hän ei viitsinyt enää palata tietoisesti takaisin Joceyhyn. Ehkä olisi parempi, jos Lily saisi ajatella välillä jotain muutakin.
”Haluatko kokeilla heittää kiveä? Lyön vetoa, että saan sen pidemmälle kuin sinä.”

Puhuessaan Chet tarttui pieneen kiveen, jonka löysi maasta, ja virnisti hieman. Todellisuudessa hän uskoi, että Lily saisi oikeassakin kilpailussa heittokätensä vahvemmaksi hän, mutta aina sai leikkiä vähän. Ja hävitä tahallaan, jos ei muuta.

[Agitha]

"Ai täällä päin on yksisarvisia?" Lily ihmetteli. "Luulin, että ne asustavat etelämmässä."
Hän ei voinut koskaan olla varma, oliko Chet tosissaan vai ei. Ei olisi ollut kovin yllättävää, jos poika todella olisi tullut paikalle metsästääkseen yksisarvisia. Jos näin oli, Lily toivoi ettei hän ollut juuri tehnyt asiavirhettä väittäessään yksisarvisten asuvan etelässä. Oli kuitenkin mahdollista, että Chetilla oli vain outo huumorintaju. Hyvin outo.
"Kiviä vai?" Lily kysyi huvittuneesti. Viimein hän oli lakannut nyyhkyttämästä. Ilmeisesti Chet oli taitava kääntämään ihmisten ajatukset pois ikävistä ja vakavista asioista, normaaleista puhumattakaan. "Meinaatko leivän heittämistä? Vai ihan vaan kivien viskomista lampeen?"
Lily osasi heittää leipää jokseenkin, mutta jostain syystä hän epäili Chetin taitoja. Poika vaikutti turhan levottomalta kyetäkseen keskittymään sellaiseen. Lily oli nuorenpana harrastanut kivien viskomista järveen tylsistyessään tai näyttääkseen kuinka pitkälle hän heitti (ei kovin pitkälle), mutta nyt kivien viskeleminen tuntui hieman turhalta. Mutta koska kyseessä oli Chet, turhin vaihtoehto oli kaikkein todennäköisin.
"No näytä minulle esimerkkiä", Lily sanoi. "Saatko heitettyä lammen toiselle puolelle?"
Urheilullinen tapaus ehkä saisi, sillä lampi ei ollut kovin suuri, mutta tällaisissa suorituksissa tanssijan notkeudesta tuskin oli hyötyä.
"Jos saat sen kiven toiselle puolelle, lupaan lähteä kanssasi treffeille."
Melkoinen tarjous. No, mitä vikaa yhdessä elokuvassa oli?

[bubblegay]

Leivän heittämisestä olisi voinut tulla farssi. Siksi Chet päätti yleensä tällaisissa tilanteissa (siis silloin, kun niitä kerran kymmenessä vuodessa tuli) turvautua termiin kiven heittäminen. Hän ei ollut koskaan oppinut heittämään leipää, eikä ymmärtänyt, miten jotkut pystyivät siihen. Siihen tarvittiin kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja rauhallisuutta - siis kaikkia ominaisuuksia, joita Chetillä ei ollut. Tarkkuutta lukuun ottamatta, mutta sekin keskittyi lähinnä tanssimiseen, ei mihinkään muuhun tekemiseen.

Treffeille?
Chet kohotti kulmiaan Lilyn tarjoukselle. Se oli aika uskalias, kun otti huomioon, kuinka älyllisesti vajavaisena tyttö häntä piti. Mutta mikäs siinä, vaikka olikin hyvin epävarmaa, millainen tulos tulisi olemaan.
”Selkeästi härnäät minua”, Chet huomautti ja virnisti, katsoen sitten kiveä kädessään. Hän kohottautui hieman ja viskasi sen niin pitkälle kuin pystyi.

Kiveä ei näkynyt hämärässä, mutta saattoi olla, että se oli vain pudonnut veteen.
”Osuiko onnenpyörä minuun?”

[Agitha]

"Niin härnäänkin. Entä sitten?" Lily sanoi, ja hymyili hieman. Kasvot tuntuivat edelleen vähän kankeilta ja turvonneilta, ja todennäköisesti hänen poskensa olivat laikukkaat, mutta hänen mielialansa kohosi koko ajan. Ensijärkytyksestään selvittyään hän tajusi, että ei Jocey ollut niin iso juttu. He olivat pusutelleet ja muuta, mutta ei se ollut mitään maata mullistavaa. Elämä jatkui.
Lily katsoi uteliaasti, kun Chet punnitsi kiveä kädessään. Oli aika epätodennäköistä, että kivi sinkoaisi tarpeeksi pitkälle, vaikka se näyttikin juuri sopivan kokoiselta heittokiveksi.
Pideltyään kiveä kädessään hetken, Chet heitti sen niin pitkälle kuin lähti. Yö oli liian pimeä visuaaliseen tulkitsemiseen, ja Lily yritti kuulla milloin kivi molskahti meteen. Molskahdusta ei kuitenkaan kuulunut, mutta Lily ei vieläkään suostunut uskomaan, että Chet olisi antanut kivelle siivet.
"En tiedä", Lily vastasi kurtistaen kulmiaan hieman. Myös lammen musta pinta näytti tyyneltä, joten kivi tuskin oli pudonnut ainakaan lähelle.
"Mennäänkö katsomaan toiselle puolelle? Toivottavasti muistat miltä se kivi näyttää, koska jos sitä ei löydy rannalta, oletan sen pudonneen veteen vaikka ääntä ei kuulunut", Lily ehdotti sitten. Hän tiesi, ettei hän ollut kovin reilu, mutta treffien suhteen ei ollut mitään välimuotoa. Ne joko olivat treffit, tai sitten eivät.

[bubblegay]

Chetiä epäilytti vähän, mutta hän nyökkäsi kuitenkin, kun Lily ehdotti lammen toisen puolen tarkastamista. Poika nousi ylös ja alkoi kävellä rantaviivaa pitkin, olettaen toisen seuraavan. Hän ei ollut täysin varma, miltä kivi oli näyttänyt, mutta uskoi tunnistavansa sen kyllä, kunhan näki. Lilyvaistot tai jotain. Hän oli kehittynyt hyväksi sellaisessa viime aikoina, ja joskus oli onnistunut löytämään Lilyn ruokatunnilla pelkällä arvauksella. Sen täytyi merkitä ainakin kehittynyttä taitoa, jos ei muuta. Salaista kuudetta aistia, jota kenelläkään muulla ei ollut. Aika pelottavaa itse asiassa. Tältäkö Lilystä tuntui, kun hän ajatteli Chetin seuraamista?

Näiden ajatuksien saattelemana poika alkoi kiertää toista puolta lammesta, etsien katseellaan kiveään. Hän kääntyi hetken kuluttua katsomaan Lilyä hymyillen viattomasti.
”Eihän meidän tarvitse tietää, mitä sille tapahtui”, poika huomautti ja koitti näyttää niin kiltiltä kuin suinkin, ”voidaan vaikka leikkiä, että se osui tänne.”
Tietenkin hän olisi voinut vain nostaa satunnaisen kiven ja väittää sitä omakseen, mutta se ei olisi tuntunut oikealta. Sitten treffit Lilyn kanssa olisivat olleet keplotellut ja huijatut, eikä hänen omatuntonsa olisi kestänyt sitä iskua.

Hemmetin omatunto. Ei sitä edes tarvinnut mihinkään.

[Agitha]

Lily lähti kiertämään lampea rantaviivaa myöten Chet perässään. Hän ei erityisemmin yrittänyt löytää kiveä, mutta jos hän todella sen näkisi, hän kyllä kertoisi siitä Chetille.
"Ihan varmuuden vuoksi minä kerron sinulla vähän sääntöjä, jos se kivi vaikka sattuu löytymään", Lily sanoi sitten. "Ei kukkia, suklaata tai lahjoja. Ei mitään hienoa tai kallista, eikä mitään mihin tarvitaan iltapuku. Ei hotelleita tai syrjäisiä paikkoja. Ei tapaamista Lontoota kauempana. Ei hyvän yön suukkoa, ja treffit loppuvat ennen kello kymmentä", hän luetteli. Lily halusi mahdollisten treffien muistuttavan mahdollisimman paljon ystävien välistä tavallista ajanviettoa.
Oli oikeastaan hassua, että Chet oli valmis näkemään vaivaa saadakseen Lilyn ulos kanssaan. Poika-parka ei ilmeisesti tiennyt, että Lily useimmiten suostui, jos joku pyysi häntä kanssaan ulos. Jos Chet olisi halunnut lähteä hänen kanssaan elokuviin, Lily olisi suostunut. Koska treffit pelattiin aina hänen säännöillään, niissä ei ollut mitään pelättävää. Tietenkin Lily pyrki kunnioittamaan toisen tarkoitusperiä, ja pukeutui asianmukaisesti ihan vain jo pojan kunnian vuoksi, mutta muuten hän otti asian rennosti. Hän söi pojan popkornit, nauroi elokuvissa väärille asioille ja maksatti pojalla matkansa kotiin. Siten kaikki saivat haluamansa, eikä poika pyytänyt Lilya ulos kanssaan enää toiste.
"Jos se jonnekin putosi, niin tänne", Lily sanoi, kun hän arvioi heidän olevan lammen vastakkaisella puolella. Kiviä oli vaikea erottaa toisistaan pimeässä, mutta muutamat vaaleat läiskät maassa saattoivat olla irtonaisia kiviä.
"Olisiko se tuo? Tai tuo? Tai tuo?" Lily kysyi, ja osoitteli suunnilleen saman kokoisia kiviä sormellaan.

[bubblegay]

Lilyn luettelemat säännöt olivat ihan reiluja. Tietenkin ne selvästi tähtäsivät siihen, että mahdolliset treffit olisivat niin kaveripohjaiset kuin suinkin, mutta ei se Chetiä haitannut. Hän oli aiemminkin onnistunut tekemään kaikesta kaveripohjaisesta ajanvietosta epäviralliset kosintamenot - ja jo pelkkä tapaaminen nimikkeellä treffit kuulosti ihan tarpeeksi hyvältä. Olisikohan Lily suostunut, jos tyttöä oli vain yksinkertaisesti pyytänyt? Ehkä, ehkä ei. Nyt sitä ei saisi välttämättä koskaan tietää.

Lily alkoi osoitella mahdollisia kiviä. Yhden kohdalla Chet hihkaisi riemastuneena, eikä vain esittänyt tunnetta. Toiseksi viimeinen kivi, jota tyttö osoitti, ainakin erehdyttävästi muistutti sitä, minkä Chet oli heittänyt. Ei se välttämättä ollut sama, mutta silti.
”Tuo se on!” poika hihkaisi ja nosti kiven sormiinsa, hymyillen voitonriemuisena. ”Tarkoittaako tämä sitä, että pääsen käytännössä kaverillisille treffeille?”
Ainakin hänelle se kuulosti loton päävoitolta.

Ha, ha, ha. Chet lähtisi treffeille Lilyn kanssa!

[Agitha]

"Oletko varma?" Lily kysyi huvittuneena, kun Chet valitsi yhden hänen osoittamistaan kivistä. Kivi oli aika syvällä maassa kiinni, eikä näyttänyt vastaheitetyltä. "Luotan sinun rehellisyyteesi", Lily vihjaisi, kun Chet noukki kiven maasta. Ei kivellä oikeasti mitään väliä ollut, mutta Lilysta olisi mukava nähdä Chetin kiemurtelevan omatunnontuskissaan.
"On sinulla melkoinen heittokäsi", hän kehaisi vielä, ja oli tunnustelevinaan Chetin hauista. Chet oli aika sirorakenteinen pojaksi, joka opiskeli huippukoulussa urheilustipendillä. "Ilmeisesti ulkomuoto voi pettää, ja sinun nahoissasi asustaa supermies. Ja nyt sitä pääset minun kanssani ihan oikeille treffeille."
Lily virnisti ja lähti taas kävelemään polkua eteenpäin päinvastaiseen suuntaan, kuin mistä he olivat tulleet. Hän oletti polun kiertävän pienen lammen.
Lily käveli rauhallisesti, ja varoi astumasta juurakkoihin ja kiviin. Hän ei halunnut palata vielä leiriin, sillä oikeastaan oli mahdollista, että Cass ja Jocey päätyisivät jomman kumman telttaan tyydyttämään himojaan. Olisi inhottavaa kuunnella nuorten rakastavaisten ääniä, sillä telttojen äänieristys oli olematon.
"Kiitos kun tulit piristämään minua", Lily sanoi sitten, ja kääntyi polulla kasvot Chetiä kohden. Hän ei enää kävellyt eteenpäin.
"Olet hyvä tyyppi, ihan tosi."
Hän hymyili Chetille suloisesti, ja katsoi poikaa silmiin.