Revenge is a dish best served cold

[loveliina]

//bubble ja chetsukärpänen, tervetuloa >:------))//

Syksy oli muuttunut kylmäksi. Tuuli oli käynyt pistäväksi, auringonsäteet olivat viilentyneet. Lehdet tippuivat kuolleina maahan, ruskeina ja mitää sanomattomina. Ihmiset olivat kääriytyneet sadetakkeihin, ulkona kai satoi.
Cassie oli lojunut kauppakeskuksessa sen avauduttua. Tämä oli maleksinut kaupasta toiseen näkemättä mitään mielenkiintoista, saati jännittävää. Kaikki oli erityisen harmaata, ollut jo useamman päivän - vai viikon? Päivät olivat huomaamattomasti liukuneet kiinni toisiinsa, muodostaen pitkiä ajanjaksoja. Siihen saattoi vaikuttaa sekin, ettei Cass saanut nukkuttua tuntia paria enempää yössä, vaikka kuinka olisi halunnut paeta uniin todellisuutta.
Poika ei halunnut myöntää itselleen syytä tähän kaikkeen. Tämä ei halunnut myöntää joutuneensa itse siihen tilanteeseen, jossa ihminen jätettiin. Tämä ei halunnut myöntää, ettei päässyt Joceyn yli vaikka kuinka pyristeli, kuinka vältteli näkemästä tai ajattelemasta. Cass ei halunnut myöntää, että ainoa syy, miksi piti samaa t-paitaa (leveä kaula-aukkoinen ja kevyt, sinisen värinen, valaan-kuva etupuolella) päivästä toiseen olisi ollut, koska tämä paita päällään poika oli Joceyn tavannut, tätä suudellut, kaiken aloittanut. Tämä ei myöskään halunnut myöntää, että oli siirtynyt polttamasta vihreää metholin-makuista tupakkaa punaiseen, vain koska oli polttanut Marlboron punaista Joceyn kanssa yhdessä. Tätä mitään ei myönnetty ääneen, ei ajatuksissa.

Käytyään läpi vakiokauppansa, poika oli päätynyt istumaan sisäaukiolle asetetulle puistonpenkille. Aukion keskellä oli suihkulähde, sekä suora näkymä kattoikkunaan, pyöreään ja isoon, josta näkyi lähinnä harmaata, vettä, jota todella satoi kaatamalla. Cassie tiesi useamman ikäisensä tytön kääntyneen kiinnostuneesti katsomaan, mikä pojalla oli hätänä, voisivatko he auttaa. Kuulokkeet korvillaan tämä tuijotteli suihkulähteen pulppuavaa vettä, etuhiuksensä silmillään, hiukset piikkisuorina, päältä hieman koholla. Kai tämä näytti siltä, että jokin oli ongelmana. Jokin masensi. Jokin sai tämän ajattelemaan, enemmän kuin keskiverto teinipoika. Ja naisethan tunnetusti pitivät siitä, kun saivat yrittää parantaa siipensä taittanutta lintua, enkeliä. Hassua oli, ettei poika pystynyt kiinnostumaan yhdestäkään tytöstä, ajatusten vaeltaessa joko Joceyyn, tai siihen, ettei saisi ajatella Joceytä. Välillä tämä yritti vain keskittyä musiikkiin ja sanoituksiin, yrittää päästä kappaleeseen niin sisälle, ettei yksikään ajatus pääsisi häiritsemään. Se oli helppoa siihen asti, että iPhonesta loppui akku. Täydellistä.

Kauppakeskuksen äänet valtasivat kaiken aivotilan. Tunkien turhautuneesti soittimen laukkuunsa Cassie katsahti muutaman kerran ympärilleen. Ihmiset kävelivät ohi huomaamatta poikaa, tai vilkaisivat lyhyesti mutta käänsivät katseensa nopeasti pois. Parempi näin, ihmisistä oli vain haittaa. Maailmalla menisi paljon paremmin ilman heitä, ja niin Cassiellakin.
Onneksi oli sentään lauantai. Cass oli saanut varoittavan puhuttelun, lintsattuaan useampaan otteeseen tunneilta, joilla tiesi törmäävänsä Joceyyn tai Lilyyn... Niin. Jocey ja Lily. Ajatus kylmäsi Cassieta. Huhuja oli aiheesta, että Joceyllä olisi jotain juttua Lilyn kanssa. Tytön, jonka syytä kaikki tämä oli. Ja joka vielä olemassa olollaan yritti mitä ilmeisimmin sinetöidä sen, ettei Jocey voisi ikinä palata Cassielle. Ei siis sillä että Cass sitä haluaisi, ei ainakaan enemmän kuin mitään maailmassa ei.
Cass vihasi Lilyä. Rakasti Joceytä. Kaikki oli mennyttä. Ja viimekädessä tämä ei pystynyt syyttämään kuin itseään.

[bubblegay]

Chet piti vapaa-ajasta. Ja siitä mahdollisuudesta, että sai käydä koulun ulkopuolisessa kaupungissa bussilla silloin tällöin. Se toi tiettyä vapauden tunnetta, ja vaikka Kings Walden ei varsinaisesti ollut mikään metropoli, sekin kävi kaupungista. Chet ei ollut koskaan oppinut tuntemaan oloaan kotoisaksi maalla: kaupungissa kasvaminen oli tehnyt tehtävänsä. Lisäksi hän nautti siitä, että sai pukeutua miten halusi. Pojan mielestä ruma ja lähes kokkosytykkeeksi kelpaava vaatekokonaisuus sai unohtua kaappiin aina, kun sen pitäminen ei ollut pakollista. Hän pukeutui mielellään ja oli ehtinyt kerätä itselleen suhteellisen kunnioitettavan määrän vaatteita, vaikka niiden hintataso olikin välillä alhainen. Sinä päivänä Chetin linja oli ollut yksinkertainen: uudehko, vain osittain suljettu nahkatakki, jonka alla oli valkoinen T-paita sekä farkut. Myös lierihattu oli eksynyt hieman kallelleen pojan päähän, mutta lähinnä siksi, että se piti hänen hiuksensa paremmin kurissa. Turhamaisuus ei ollut synti, kun sitä katsoi oikein.

Kauppakeskuksessa Chet tunsi olonsa kotoisammaksi kuin missään muualla Kings Waldenissa. Se oli äänekäs, iso ja täynnä ihmisiä - siis täydellinen paikka hänelle. Pojalla ei ollut useinkaan mitään erilaista kohdetta tai suosikkipaikkaa kyseisessä ostoskeskuksessa, mutta hän vaelteli siellä aina, kun pystyi. Ihmisten, vieraidenkin, ympärillä oleminen paransi Chetin oloa. Ja sitä hän tarvitsi pahasti.

Koko Lilyn ympärille kietoutunut kuvio oli vain muuttunut inhottavammaksi. Tyttö tuntui pysyvän vakaasti ystäväpuolella, ja oli muutenkin muuttunut viileämmäksi. Se ahdisti Chetiä ja sai hänen yleensä tyrehtymättömän itsevarmuutensa ja jääräpäisyytensä perääntymään. Mitä järkeä oli juosta tytön perässä, jos heillä ei ollut mitään tulevaisuutta? Mutta hän piti Lilystä. Paljon. Tuoreimmat uutiset olivat kuitenkin kertoneet, että Lilyllä oli katsottuna joku toinen. Jocey Greenwood. Chet ei olisi voinut olla masentuneempi. Hänen huonetoverinsa. Helvetin Jocey. Helvetin Lily.

Vaalea poika huokaisi ja potkaisi tylsistyneenä ilmaa kesken kävelynsä. Hän oli huomattavasti pettyneempi ja katkerampi kuin myönsi, eikä halunnut, että se paistaisi läpi. Mitä kauemmin Chet viettäisi aikaa yksin, sitä paremmin se näkyisi - oli siis aika etsiä seuraa. Hän koitti etsiä katseellaan jotakuta, joka näytti sosiaaliselta tai vaihtoehtoisesti tutulta, mutta ei löytänyt ketään.
Kunnes huomasi tutun hahmon istuvan penkillä.
Chet ei ollut nähnyt Cassia vähään aikaan. Hän ei ollut ehtinyt puhua tälle, mutta jo pojan olemuksesta näki, ettei tämä ollut parhaalla päällä. Syyn Chet saattoi arvata. Hän hymähti ja nopeutti askeleitaan, pysähtyen lopulta Cassin penkin luo ja istuen tämän viereen.

”Moi”, Chet huikkasi ja hymyili niin aidosti kuin vain pystyi. ”Siipi maassa?”
Kysymys oli täysin turha, mutta kohtelias.

[loveliina]

Cassie tuijotti lähdettä tyhjillä kasvoilla. Vaikka miten sitä tuijotti, vesi ei loppunut. Se virtasi pulputtaen menemään, aiheuttaen loiskivaa taustahälinää. Muutamat lapset leikkivät matalan vesialtaan vedellä heitellen sitä toistensa päälle - näiden äiti ei näyttänyt tekevän mitään estääkseen, koko perhe oli valmiiksi jo märkä sään takia.
Huokaisten syvään, siitä, että joillain sentään oli hauskaa poika käänsi katseensa kenkiinsä. Ei kestänyt kauaa että kenkien viereen ilmestyivät toiset kengät. Kengistä kasvavat jalat päättivät istua pojan viereen. Cassiesta tuntui kuin joku olisi painanut hidastus nappia, sillä tämä ei saanut itseään nostamaan katsetta, kuin usean sekunnin sen jälkeen kuin olisi ollut kohteliasta.
Chet. Katsottuaan hetken kummissaan, että toinen todella oli Chet tämä myöntyi vastaamaan: "Moi."
Siipi maassa? Kenellä muka. Cassiehan oli maailman iloisin poika. Tämä ei tiennyt mitä sanoa Chetille. Poika tiesi koulussa levinneen jo kaikkien tietoon juorun tästä ja Joceystä, mutta Chet taisi olla yksi niitä harvoja joilla oli oikeita todisteita aiheesta. Toinen oli varmaankin huomannut syystansseista huoneeseensa palatessaan Cassien nukkuneen Joceyn kanssa toisessa sängyssä. Cass tosin ei ollut varma, ehkä Chet ei ollutkaan huomannut mitään, ja tiesi yhtä vähän faktoja kuin loppu koulu. Mutta jotenkin kaikki olivat silti kuulleet erosta.

"Ei mitenkään erityisesti. Vähän paskasti mennyt", tämä vastasi kierrellen katseellaan jonnekkin muualle kuin Chetin silmiin. Poika ei jaksanut esittää hyvin voivaa, iloista, saati tervettä nuorta miestä, mutta välinpitämätön kuori oli helppo pukea ylle. Sen toisaalta sai helposti poiskin. Ja Cassie halusi puhua asiasta jollekin, jollekin joka kuunteli, ymmärsi. Tähän mennessä poika oli vain lukittautunut huoneeseensa, eikä siellä kauhean montaa tilaisuutta tullut puhua.
"Sulla?" tämä päätti kysyä hetken hiljaisuuden jälkeen. Chet varmaan tiesi, miksi Cass oli maassa. Ja jos tämä tosiaan tiesi, niin poika ymmärtäisi kysymyksenkin. Chetillä oli ollut jotain Lilyä kohtaan, tai jotain vastaavaa Lily oli maininnut ohimennen sillä biologiantunnilla, jota ei enää muisteltu. Ja jos Cassiella oli siipi maassa, eikö Chetilläkin ollut? Poika ei tiennyt kuinka vakavaa noitten toisten suhde oli ollut, mutta jos se oli ollut mitään lähelläkään sitä mitä Jocey oli Cassielle merkinnyt, ei Chet voisi hymyillä noin.

"Mitä Joceylle kuuluu?" karkasi pojan suusta, ennen kuin tämä ehti tajutakaan. Sanat kielivät, että pojalla olisi ikävä... Että tämä haluaisi kuulla Joceystä. Näin ei ollut, ei saanut olla. Poika vältteli toista siksi, ettei enää ajattelisi asiaa. Cass heti kuultuaan sanansa katui niitä ja kiirehti sanomaan:
"Tai siis mun puolesta sille saa kuulua niin hyvää kuin vaan voi. Tai paskaa. Tai mitä vaan. Äh, unoha. Älä kerro. Mä en halua tietää."

[bubblegay]

Vähän paskasti mennyt. Cass taisi vähätellä oloaan hieman, sillä hän ei todellakaan näyttänyt ihmiseltä, jolla meni vähän paskasti. Hän näytti ihmiseltä, jonka sydän oli särjetty ja poljettu palasiksi. Sellaisia teinipoikia näki aika harvoin, sillä miehet eivät yleensäkään olleet taipuvaisia herkkyyteen tai sen näyttämiseen. Eivät ainakaan sellaiset kuin Cass, joka tuntui aina hehkuvan synnynnäistä itsevarmuutta.

Vastakysymystä olisi pitänyt odottaa, mutta se silti yllätti Chetin, eikä hän hetkeen tiennyt, mitä vastata. Vaaleampi puri huultaan ja hymyili vaikeasti, kiusallisesti ja huomattavasti heikommin kuin äsken.
”Ihan... normaalia. En tiedä.”
Luojan kiitos Cass jatkoi toisesta aiheesta, tällä kertaa Joceysta. Chet kohotti kulmiaan seuralaisensa kysymykselle, muttei ehtinyt edes vastata, kun tämä jo perui sen. Ilmeisesti Cassin suhtautuminen Joceyhyn oli hankalampaa kuin miltä vaikutti.

”Ymmärrän”, Chet hymisi ja kohautti olkiaan. ”Mutta taidat tietää jo muutenkin, mitä Joceylle kuuluu. Hengailee Lilyn kanssa ja niin edelleen. Kaikkea... sellaista.”
Hän ei tiennyt, miksi edes sanoi sen.
”Ne sanovat, että heillä on jotain juttua.”
Tai tuon. Chet ei katsonut enää Cassiin, vaan ihmisjoukkoon vähän matkan päässä. Häntä suututti hieman, mutta hänellä ei tainnut olla oikeutta olla vihainen.

[loveliina]

Cassie luuli, että oli ainoa maailmassa joka kärsi. Ainoa, jolla meni huonosti. Tästä syystä poika olikin kovin yllättynyt tuntiessaan jonkilaista sympatiaa Chetiä kohtaan. Tämä oli vakaasti uskonut, ettei mikään voisi herätä tunnekoomastaan, jossa vain käveli ajattelematta ja tuntematta sängyn, vessan ja ruokalan väliä.
"Niinhän ne sanovat", tämä myönteli varmistaen tiedon siitä, että tosiaan oli jo tietoinen Joceyn puuhista. Joceyn ja Lilyn 'suhde' osasi silti aina yllättää, kun siitä kuuli kenen tahansa puhuvan. Kuka olisi uskonut? Mikä järki siinä oli, että Jocey ja Lily olivat päätyneet yhteen? Pahinta oli, että Cass oli vielä esitellyt kaksikon toisilleen. Miten idiootilta tästä nyt tuntui. Miten vihaiseksi se teki Cassien.
"Mutta mitä mä Joceyta ollenkaan tiedän, ei sen jutut kestä", poika lisäsi kohauttaen olkiaan hieman katkeroituneesti, yrittäen ehkä lohduttaa. Joceyn oli juuri sellainen ihminen, jonka Cass ei uskonut koskaan sitoutuvan - no okei, ehkä Cassie oli juuri sellainen ihminen joka ei sitoutunut, ja ehkä juuri siksi heidän juttunsa oli ajanut karille, mutta Cassie olisi ollut valmis toisen vuoksi yrittämään, jotain mitä Jocey ei tälle ollut tarjonnut.
Pudistaen hieman päätään poika päätti ettei halunnut ajatella asiaa pidemmälle. Pelkät ajatuksetkin yhä sattuivat.

Cassie kääntyi katsomaan Chetiä ensimäisen kerran kunnolla. Oli väärin, että Lily ja Jocey päättivät saada heidät kärsimään näin. Siinä ei ollut yhtikäs mitään reilua. Cassie tosin uskoi ansainneen suurimman osan kaikesta minkä sai, joten ei valittaisi, ääneen ainakaan. Cassie oli itse mennyt ja tuhonnut kaiken. Kaikki oli yksin vain ja ainoastaan tämän vika. Loppu. Piste. Amen.
"Uskotko sä et kaikelle mitä tapahtuu on syynsä. Kohtaloon tai...?" tämä kysyi, mutta yhtäkkiä tajusi miten hölmöltä kysymys kuulosti, jos ei ollut kuullut pojan ajatusketjua. Cass oli ajatellut itseään, ja miten oli esitellyt sen kaksikon toisilleen, ja miten se oli johtanut tähän, että Chet istui Cassien vieressä. Cassie yllättyi huomatessaan naurahtaneensa hömelölle kysymykselle. Pieni, häilyvä hymynkaari huulillaan tämä sanoi:
"Mitä mä selitän. Tai siis, sitä kai vaan, että... Mä en ainakaan halua uskoa. Mä haluan, että itse valita kenelle puhun ja mitä teen. Ja että kaikki mitä tapahtuu on sattumaa, mutta kaiken voi aina korjata, jos jotain menee rikki."

Cassie päätyi jälleen pudistamaan päätään siitä, että mitä ihmettä tämä oikein selitti. Kukaan ei ollut kysynyt mitään, mutta silti tämä oli avannut suunsa ja puhunut ennen kuin oli ajatellut.
"Sori, musta ei varmaan saa tänään oikein tolkkua. Oon nukkunu jonku tunnin." Pieni kevyt virnistys. Cassie oli ihmeissään, että yhtäkkiä kaikki tuntui hetkeä vähemmän raskaalta. Auttoiko ihmiselle puhuminen oikeasti näin paljon? Vai oliko se vain Chetin vaikutus.

[bubblegay]

Kai se oli jollain tasolla lohduttavaa kuulla, ettei Jocey viettänyt saman henkilön kanssa aikaa kovinkaan kauan. Jollain tasolla. Mutta toisaalta Chet tiesi myös, että Cassin ja Joceyn suhde oli erilainen kuin Lilyn ja Joceyn; kaikki oli uniikkia ja mikään ei ollut samanlaista. Chet ei hämmästyisi, vaikka loppupeleissä Jocey ja Lily olisivat yhdessä koko loppukouluajan. Loppuelämän. Ajatus pariskunnan lapsista hymyilytti Chetiä, mutta samalla sai hänen mielensä synkemmäksi, vaikka hän ei ollut edes kuvitellut mitään niin pitkälle menevää Lilyn kanssa.

Kohtaloon? Chet hymyili hieman kysymykselle, ja myös Cass naurahti. Se kuulosti hieman hölmöltä, etenkin, kun se tuli kaikista ihmisistä Cassin suusta. Jotenkin tekopyhältä. Mutta siinä tilanteessa Chet lähinnä liittyi kuoroon. Cass puhui jo unensaannistaan, mutta oli helppoa nähdä, että hänen ajatuksensa ulottuivat noille teille vaikka unta olisi ollut takana kymmenen tuntia plus päiväunet.
”Juo kahvia”, vaaleampi ohjeisti edelleenkin sama pieni hymy huulillaan ja kohautti sitten olkiaan. ”Tuossa suhteessa olemme kai erilaisia. Minä pidän siitä ajatuksesta, että joku tai jokin ohjailee minua.”
Se kuulosti oudolta.
”Tai siis. Jotenkin se, jos jotain pahaa tapahtuu, helpottuu kun ajattelen, että sille oli syy. Ja että elämä oletettavasti jatkuu vielä sen jälkeen. Ellen jää jäätelöauton alle tai jotain.”

Chet tökkäisi kevyesti Cassia olkapäähän etusormellaan ja virnisti heikosti.
”Sitä kahvia? Näytät kuolleelta.”

[loveliina]

Cassie hymähti Chetin vastaukselle kohtalosta ja kaikesta. Olisi kertakaikkisen hirveää, jos ihminen ei voisi kontrolloida omaa elämäänsä. Että joku olisi jo valmiiksi hakannut kiveen miten kaikki kulkisi, ja sitten vain pitäisi elää sen mukaan. Entä jos Cassien elämä olisikin päätetty loppumaan huomenna? Tai, että tämä kaapattaisiin ja kuljetettaisiin orjaksi jonnekkin kauas? Cassie ei pitänyt ajatuksesta, eikö sen ymmärtänyt vähemmästäkin. Jos takoi itse oman onnensa, huipulla sai sitten myös kiittää vain itseään, ottaa kaiken kunnian. Toisaalta pohjalla taas syyttää, mutta se tuntui reilulta hinnalta maksaa vastapainoksi.
Cassie katsahti Chetiä yllättyneesti. Kahvia? Sehän oli loistava idea. Sitähän tosiaan juotiin, kun väsytti. Se piristi. Ihana kofeiini, virratessaan suonissa herättäisi. Miksei Cass sitä itse ollut tajunnut? Itse asiassa voisi syödäkin melkein jotain. Edellisestä kerrasta oli aikaa jo... päivä, kaksi? Oli Cass tyhjentänyt tupakka-askiaan ahkerasti, sekä jotain karkkipussin loppuja mitä nurkissa pölyyntyi, mutta oikeaa ruokaa poika ei ollut tullut syöneeksi.
Maha murahtaen ajatukselle Cass nyökkäsi.
"Ei huono idea", tämä sanoi hymyillen hieman ja tökkäsi heiveröisellä sormellaan takaisin. Cass katsahti kämmeneensä ja näki sen tärisevän villisti. Hmm. Erikoista. Oliko tämä jo niin piipussa, että keveä tökkääminen vei viimeisenkin enerigian.

Poika lysähti takaisin penkin selkää vasten, niin että tämän paljas käsivarsi lepäsi vasten Chetin nahkatakkia. Oman takkinsa poika oli riisunut useampi tunti sitten, tunkenut laukkuunsa ja jättänyt sinne. Unohtanut kokonaan.
"Musta tuntuu, että sun pitää kantaa mut. Mun jaloista on akku tyhjänä", tämä sanoi katsahtaen toiseen leikkisän ja väsyneen välimaastoisella katseella. Todisteeksi tämä nosti käsillään hetken jalkaa reidestä, ja antoi sen tipahtaa velttona takaisin maahan.
"Vaikka tosin voin mä käsilläkin kävellä."

[bubblegay]

Cass ei ollut tainnut syödä kunnolla pariin päivään. Toisen käsi tärisi varoittavasti, ja pojan olemus oli muutenkin nuutunut. Chet päätti, että pakottaisi hänet myös syömään jotain kunnollista kahvinjuonnin lisäksi. Muuten Cass nääntyisi pystyyn tai jotain muuta tragikoomista.
”Ei tietenkään ole”, Chet virnisti vastaukseksi. ”Olen synnynnäinen nero. Kaikki ideani ovat hyviä.”
Kyllä ne joskus toimivat! Siis silloin, kun hän jaksoi oikeasti ajatella ideoitaan ja muutella niitä loogisemmiksi. Muuten kaikesta tuli outoa, sekavaa ja huonosti toimivaa.

Chet seurasi mielenkiinnolla, kun Cass valitti jaloistaan ja eräänlaisena käytännön esimerkillä nosti reittään, pudottaen sen pian hieman lösähtäen. Näky oli lähes säälittävä, mutta se sai Chetin lähinnä hymyilemään.
”Voin viedä sinut kottikärryissä?” hän ehdotti, mutta nousi sitten ylös ja tökkäsi Cassin reittä. Pakollisen liikkeen jälkeen Chet tarjosi kättään, jonka avulla toinen voisi repiä itsensä ylös. Jostain tuen ottaminen auttoi yleensä liikkumista huomattavasti.
”Mennään vaikka tuohon kahvilaan”, Chet ehdotti ja nyökkäsi yhtä yksilöä parinkymmenen metrin päässä. Se oli puolillaan eikä ilmeisestikään opiskelijabudjetille kovin halpa, mutta Chet ei tiennyt, uskaltaisiko luottaa Cassin kantovoimaan, jos he lähtisivät pidemmälle. Saattaisi olla, että tummempi lysähtäisi tajuttomana maahan kesken matkan.

Cass oli käytännön esimerkki jostakusta, joka oli menettänyt jotain itselleen tärkeää. Se tuntui melkein häiritsevältä, ja sai Chetin yrittämään kovemmin oman pirteän kuorensa suhteen. Hän ei halunnut päätyä näyttämään tuolta.

[loveliina]

"Mä en ainakaan tajunnu ottaa kottikärryjä mukaan", poika huokaisi ylidramaattisesti läimäisten kätensä otalleen epätoivoisesti. Cass ei kuitenkaan pystynyt pitämään pokkaansa ja päätyi virnistämään hieman dramatisointisa loppuun. Alistuen kohtaloonsa poika tarttui toisen käteen ja kampesi itsensä kankeasti pystyyn. Tuntui kummalliselta koskea toista ihmistä, Cass huomasi. Poika oli ilmeisesti onnistunut erakoitumaan suhteellisen hyvin. Sosiaaliseksi ihmiseksi, jolla oli useita ystäviä muutamakin päivä ilman kunnon ihmiskontaktia tuntui kummalliselta. Mutta ei huonolta. Chetin käsi oli lämmin. Ainakin lämpimämpi kuin pojan oma.
Cassie oli melko varma ettei kaatuisi, saati pyörtyisi. Ei tämä nyt niin heikoksi ollut voinut mennä missään tapauksessakaan. Uni ja ruoka... Kuka niitä tarvitsi? Cassie oli ehdottomasti niiden yläpuolella. Tämä selviäisi aivan loistavasti ilmankin. Ainakin kahvilalle asti. Siitä ei ollut kysymystäkään.

"Tuonne?" tämä varmisti siristellen silmiään. Kahvila oli kalliin puoleinen, kalleimpia koko ostoskeskuksessa, mutta se oli kovin lähellä. Varmaankin lähin mailla halmeilla.
"Sieltä varmaan saa kahvia", tämä sanoi ja nyökkäsi tyylikkäälle 'Café noir' kyltille kahvilan yllä. Jokin siinä viittasi kahviin, mutta mikä.
Cassie nosti laukkunsa penkiltä olalleen heilahtaen itsekin hieman sen painosta. Sinne oli tainut tulla tungettua yhtä jos toista, poika ei muistanut milloin olisi viimeksi tyhjentänyt sitä. Se vika suurissa laukuissa oli, niihin mahtui liikaa asioita.
Kääntyen Chetin puoleen Cassie nykäisi lyhyesti toisen takin kauluksesta liikkelle lähdön merkiksi. Poika lähti hoipertamaan kohti kahvilaa yrittäen johtaa kaksikkoa.
"Eikö olisikin hauskaa huomata kassalla, että lompakko olisi jäänyt kotiin?" poika ajatteli ääneen ja käännähti katsahtamaan lyhyesti Chetiin. Äkkinäinen pään käännös sai Cassien kuitenkin horjahtamaan hieman, oli syynä sitten väsymys tai avonaiseksi jääneet kengännauhat. Liukastuen hieman takaperin Cass onnistui kaatumaan Chetin päälle kevyesti.
"Hmm. Kahvia", tämä mutisi pörröttäessään toisella kädellä hiuksiaan ja yrittäessä palauttaa tasapainoaan.
"Eikun siis anteeksi."

Katsahdettuaan Chetiin vielä anteeksipyytäväisesti Cassie käveli kiltisti liukastelematta kahvilalle. Hetken mietittyään tämä avasi laukkunsa ja kaivoi kaiken alta lompakkonsa.
"Tässä. Osta mulle jotain. Osta itselleskin jos haluat. Mä tarjoon", tämä sanoi ojentaen lompakon toisen käsiin. Oliko tämä nyt fiksua? Ojentaa lompakko, jossa lepäsi onnellisesti yli 75 puntaa Chetille, pojalle jonka tämä tunsi vain vaivoin. Mutta Chetissä oli jotain luottamusta herättävää. Ja tämä ainakin onnistuisi ostamaan jotain - Cassie omassa mielentilassaan voisi heittäytyä yllättävän päättämättömäksi.
"Minä etsin pöydän", tämä sanoi osoittaen itseään ja sitten puoli tyhjää kahvilaa pöytineen. Tämä olis huomattavasti helpompi tehtävä. Kääntyen pöytien puoleen Cass automaattisesti kipaisi reunapöydälle huoneen taakse, ja istui itse selkä seinään päin sohvan puolikkaalle.

[bubblegay]

Selvä, Cass oli mitä ilmeisimmin enemmän tai vähemmän väsynyt. Chet kohotti kulmiaan, kun hänet nykäistiin nahkatakin kauluksesta liikkeelle, ja kulmat kohosivat entistä enemmän, kun Cass horjahti häntä vasten. Ehkä Chet oli vain liian tottunut tasapainossa pysyviin ihmisiin, mutta se oli silti outoa. Eikö toinen todella ollut syönyt mitään? Ääliö. Jopa Chet lievistä ongelmistaan huolimatta vältteli parhaansa mukaan huimausta ja heikotusta syömättömyyden jälkiseurauksina. Ne olivat inhottavia ja lisäksi häiritsivät normaalielämää.

Kahvilan luona Cass yllättäen tunki lompakkonsa Chetin käteen. Jälkimmäinen kohotti kulmiaan jo kolmannen kerran ja silmäili kyseistä rahasaalista samalla, kun Cass ilmoitti hakevansa pöydän ja poistui tilanteesta. Oliko tummatukka juuri antanut Chetille oman lompakkonsa? Jossa oli varmaankin rahaa, luottokortteja ja niin edelleen? Voi jessus.

Mutta Chet ei ollut niljakasta tai varastelevaa tyyppiä ja lisäksi hän piti Cassista, joten poika suuntasi kiltisti kassalle. Hetken mietinnän jälkeen hän päätyi ostamaan Cassille latten ja voileivän, täytyihän toisen syödä jotakin. Itselleen vaaleampi osti vain espresson.

Ostokset maksettuaan Chet etsi katseellaan seuralaisensa ja suuntasi sitten reunapöytään, jonka istuja ainakin näytti erehdyttävästi Cassilta ja myös paljastui lopulta täksi. Chet laski toisen kahvin ja leivän tämän eteen ja istui itse vastapäätä, silmäillen espressoaan ilahtuneena. Siitä olikin aikaa, kun hän oli saanut juoda sitä - lisäksi ilmaiseksi. Cassin oma vika, mitäs oli sanonut, että hän sai käyttää tämän rahoja.
”Oletan, että haluat vielä lompakkosi takaisin?” Chet kysyi virneen kera ja ojensi mainitsemansa kappaleen Cassille.

[loveliina]

Sohva oli pehmeä. Siihen olisi helppo nukahtaa, jos vain antaisi itsensä. Mutta Cass ei antanut, tämä oli vihdoin saanut jonkinlaisen aktiviteetin elämäänsä, nurkissa pyöriminen ja itsesäälissä vellominen saattoi joskus käydä tylsäksi. Cass oli iloinen siitäkin, että Chet tuntui saavan ajatukset Joceystä katoamaan ainakin hetkeksi. Kun piti keskittyä johonkin muuhun, kuten aivan tavalliseen kanssakäymiseen ei tullut pohdittua syntyjä syviä sen enempää. Ja kahvilla oli kiva käydä. Se oli normaalia. Aivan tavallista, jopa suositeltavaa.
Chet palasi tuomisineen ja Cassien huulille syttyi hymyntapainen, ainoa asia joka sitä varjosti olivat tummat varjot silmien alla. Muutoin poika näytti melkeimpä iloiselta. Ja se oli jo aika hyvin. Sitten poika kuitenkin katsahti latteensa arvioivasti.
"Mä juon yleensä kahvin mustana, mut", tämä sanoi katsoen Chetiä kuin vanhempi joka oli pettynyt lapseensa. Kuitenkin Cass päätti antaa lopulta toiselle vielä pienen hymyn varmistukseksi siitä, ettei kahvilla oikeasti ollut sen suurempaa väliä.
"Ehkä mä saan tän jotenkin alas."

Chet ojensi lompakkoa, jonka Cass oli jo täysin unohtanut.
"Tosiaan. Siitä voi olla hyötyä vastaisuudessa", tämä sanoi ja otti lompakon vastaan tunkien sen takaisin avonaiseen laukkuunsa. Kun rahaa oli, ja paljon, sen merkityksen pystyi unohtamaan helpostikin. Nostaen oman kuppinsa hitaasti huulilleen Cassie nielaisi varovaisesti kuumaa juomaa. Se poltti suuta, ja kurkkua, mutta tuntui itseasiassa kovin hyvältä.
"Puhutaan jostain", tämä ilmoitti ykskantaan. "Vaikka... Ai joo, ootko sä huomannu miten paljon yhteistä meillä kahdella on? Se, että ollaan molemmat aasialaisperäisiä, koulun juorujen pahimpia aiheuttajia. Ja no sit on se Joceyn ja Lilyn juttu..", tämä selitti lämpimikseen, mutta tajusi palanneensa taas aiheeseen jota vältti. Ei, Chet ei varmasti ollut huomannut Joceyn ja Lilyn jutun tuovan heidät samaan asemaan. Äh, miksi piti sanoa ennen kuin ajatteli eikä toisin päin. Tökkien violeipäänsä Cassie hiljeni silmissä. Alitajunta osasi olla julma, ei tämä oikeasti enää halunnut ajatella asiaa.

[bubblegay]

Totta, heillä oli aika paljon yhteistä. Toisaalta heissä oli myös erilaisuuksia. Esimerkiksi se, että samalla, kun Chet hihhuloi kukkasaattuen ja sateenkaarikulkueen kanssa ympäri maita ja mantuja, Cass oli joku, johon käytettiin adjektiivia cool. Ja lisäksi tämä oli kuulopuheiden mukaan pysytellyt kaapissaan aika tiiviisti, saaden lukuisia komplekseja siitä, että oli koulun syysjuhlissa suudellut Joceyta humalassa kaikkien nähden. Kyllä, he todella taisivat olla vähän erilaisia. Mutta myös vähän samanlaisia.

Niin, ja tietenkin heitä yhdistivät Lilyn ja Joceyn välit. Hetken Chet mietti, mitä Cass tarkoitti heikolla lauseellaan, mutta päätteli sen liittyvän jotenkin heidän asemiinsa koko suhdedraamassa. Muut vaihtoehdot tuntuivat oudoilta ja hieman epäloogisilta.

”Kumpikaan ei kelvannut?” Chet kysyi, yrittäen kuulostaa huvittuneelta, mutta näyttäen silti hieman synkältä. Hän sekoitteli espressoaan ja nosti sen sitten huulilleen, siemaisten hieman. Laskettuaan kupin takaisin pöydälle poika heilautti hieman etuhiuksia silmiltään ja hymähti. ”Tosin, sinä taisit kärsiä vähän enemmän kuin minä. Sinulla ja Joceylla oikeasti oli jotain, minä ja Lily taas... niin.”
Chet päätyi taas näpertämään hiustensa latvoja. Cassin olemuksesta kyllä näki, ettei tämä varsinaisesti pitänyt aiheesta, mutta Chetistä tuntui, että hänen täytyi puhua jollekin. Ja Cass oli samassa veneessä. Jollekin muulle avautuminen olisi tuntunut nöyryyttävältä.
”No, ainakin heillä on toisensa”, poika tuhahti vaimeasti. Hän oli katkera ja tiesi sen, muttei jaksanut hiljentää itseään. Eivät kyyhkyläiset itse olleet kuulemassa. Voi luoja, oliko hän juuri puhunut katkerasti omassa päässään?

[loveliina]

Cassie liikahti hieman levottomasti Chetin todetessa että Cass oli kärsinyt enemmän. Koska Joceyn ja Cassien välillä oli ollut oikeasti jotain? Poika olisi halunnut naurahtaa ivallisesti, muttei saanut itseään siihen. Mitä jotain heillä oli muka ollut? Niin, siis Cassiehan oli toki myös luullut että oli jotain, mutta kaikkien onneksi Jocey oli kuitenkin kertonut että ehei, ei näin ollut. Oli vain johdattanut tätä harhaan useamman viikon, kiitos vain. Miksi kaikki oli niin vaikeaa? Cassie halusi vihata Joceytä sydämensä pohjasta, mutta tiesi ettei koskaan voisi. Ei aikanaan nyt, ei vielä.
"Ei meidän välillä mitää erityistä ollu, ei ainakaan Joceyn mukaan", tämä sanoi pyöritellen kahvikuppiaan kämmentensä välissä. Poika ei yrittänyt peitellä enää seksuaalisuuttaan, vaikkei sitä suoraan myöntänytkään, vain sitä, miten paljon tähän koski. Koko koulu tiesi. Kaikki. Kaikki tiesivät nyt paremmin kuin tämä itsekään kuka, tai mikä, Cass oli. Mutta harva tiesi mitä Joceyn ja Cassin välillä oli ollut, ainakaan tarkalleen. Ainoa taisi tosiaan sitten olla Jocey, kun Cassiekin oli jäänyt niin kovin hämmentyneeksi aiheesta.

Chet teki katkeran kommenttinsa siitä, että ainakin niillä toisilla oli toisensa. Cass nyökkäsi nojaten kyynerpäillään pöytää vasten. Lilyllä oli Jocey, Joceyllä Lily. Entäs Cass tai Chet? Keitä heille jäi? Yksikään tyttö ei enää ottanut Cassieta vakavissaan, ja no - oliko yksikään tyttö Chetiäkään koskaan vakavissaan voinut ottaa? Herra Kynsilakkastudiota. Tai no niin, se nyt oli hämärän peitossa kiinnostiko Chetiä tytöt ollenkaan. Jos Cass ei olisi tiennyt tämän epätoivoisesti stalkanneen Lilyä, poika olisi ajatellut toisen automaattisesti homoimmaksi ihmiseksi, jonka oli koskaan tavannut.
"Ja no meillä on... Kahvit?" tämä jatkoi todistaen, ettei jäljelle ollut jäänyt käytännössä ketään. Kuinka ne kaksi kehtasivat? Tajusiko kumpikaan heistä miten paljon tuhoa nämä osasivat kylvää? Jo oli paksua, tajusivat tai eivät. Miten saattoi olla, että Cass ja Chet olivat jääneet yksin. Kaksin.

Hetkonen. Eiväthän he tosiaan olleet yksin. Ei tarvittu suurta ja mahtavaa matematiikkaneroa huomaamaan, että Cass ja Chet yhteenlaskettuna teki kaksi ihmistä. Joita siis yhdessä olisi kaksi. He olivat kahdestaan. Ja täydelliseen suunnitelmaan, jonka Cass juuri keksi, tarvittiin kaksi ihmistä.
"Kuinka läheinen sä oot Joceyn kanssa?" tämä kysyi virnistäen hieman pahaenteisesti pohjustaakseen perustietoja loistavaan kostosuunnitelmaansa. Kaikki mitä tarvittiin oli Cass ja Chet Lilyn ja Joceyn naaman edessä. Yhdessä. Jos me ei saada teitä, te ette saa meitä.

[bubblegay]

Ajatus kahvista oli aika lohduttava. Jollain tasolla. Tosin sekin oli aika yksipuolinen suhde eikä todellakaan symbioosi, sillä pian koko kupillinen olisi jo Chetin kurkussa. Aika traaginen loppu parisuhteelle. Hän hymisi myöntävästi Cassin toteamukselle ja katseli espressokuppiaan, joka näytti nyt häiritsevän viattomalta. Tuntuisi noin oudon ajatuskulun jälkeen lähes ilkeältä juoda se - mutta Chet halusi kahvinsa, ei väliä vaikka se olisi puhunut. Lisäksi hän oli maksanut siitä ihan liikaa, jotta jättäisi sen juomatta. (Tai Cass oli.)

Chet kohotti taas katseensa Cassiin, kun tämä aloitti uuden lauseen ja kohotti toista kulmaansa. Cassin ilme näytti oudolta, aivan kuin tämä olisi keksinyt jotain. Vielä Chet ei ollut täysin perillä siitä, mitä toinen aikoi.
”Aika läheinen”, hän vastasi kuin apteekin hyllyltä. ”Tai siis, olemme kuitenkin huonetovereita.”
Vaaleampi puraisi huultaan miettivästi ja kohautti sitten hieman olkiaan.
”Tosin viime aikoina... No... En minä saisi Joceyta syyttää mistään, mutta...”
Chet tuhahti taas.
”Miksi kysyt?”

Cassilla oli selvästi jokin idea, johon liittyi Jocey. Tai sitten ei. Vaikka juoniminen uutta nuortaparia vastaan oli periaatteessa julmaa, Chet kiinnostui silti automaattisesti kahviseuransa ajatuksista. Ehkä hän kuulisi jotain erittäin viihdyttävää ja hauskaa. Tai jotain, mistä innostuisi. Poika kallisti päätään ja katsoi Cassia odottavasti. Hän ei ollut ikinä pitänyt toista varsinaisena nerona, mutta ihan fiksuna kuitenkin. Normaaliälyisenä.

[loveliina]

Cassie nyökkäsi, läheisiltä he olivat vaikuttaneetkin. Ja mitä läheisempi ihminen Joceylle Cassien kostokumppani olisi, eikö se vain olisi parempi? Joceyyn sattuisi enemmän. Jos tätä nyt ylipäätään kiinnosti yhtään. Mutta vaikka tätä ei kiinnostaisi laisinkaan se mitä Cass teki, ehkä se mitä Chet teki liikuttaisi, edes hieman.
Cassiella ei tosin ollut minkäänlaista oikeutta olla vihanen. Itsehän tämä oli kaiken sotkenut. Mutta silti, yhteenmeno Lilyn kanssa, sehän oli suora hyökkäys tätä vastaan. Se tavallaan antoi Cassielle luvan sodankäyntiin. Niin tämä ainakin halusi ajatella.
"No siis. Tää on ihan kauhee idea", poika aloitti, vaikka idea oli tämän itsensä mielestä aivan loistava. Cass ei kuitenkaan halunnut riskeerata, jos Chet ei haluaisi toteuttaa ideaa. Siinä tapauksessa voisi vain vedota siihen, että idea oli ollut alusta pitäen huono.
"Eikä meidän tarvii toteuttaa sitä. Ajatellaan ensin vaan ihan hypoteettisesti." Cassie virnisti hieman ja otti kulauksen kahvia.

"No siis ensinnäkin. Jocey tiesi että sä, no tykkäät tai tykkäsit Lilystä, ja silti se vei sun naisen", Cass aloitti provosoivasti. "Ja no, Lily tiesi mitä mulla oli.. Joceyn kanssa, silti se vaan tuli ja... tota vei mun... sen", tämä jatkoi hieman takellellen. Tämä oli ensimäisiä kertoja kun poika ääneen kehtasi myöntää Joceyn olleen tämän ...'se'.
"Joten tähän mennessähän mikään ei oo ollu reilua? Ei mulle eikä sulle. Joten... Eikö ne ansaitsis jonkun... Koston?" tämä jatkoi ja alkoi jo tosissaan innostua ideastaan. Tästä eteenpäin tosin suunnitelma kävi hieman noloksi, ehkä vaikeaksi sanella ääneen.

"Joten", tämä sanoi jo varmasti kymmenettä kertaa. "Jos sä... ja mä. Tota me... esitettäis, siis ihan vaan näyteltäis, että ollaan yhdessä niille, eikö se ois aika shokki. Ja... siis niin", tämä sanoi, mutta menetti hieman itsevarmuutta sanoistaan. "Ainakin näytettäis, että me ei tarvita niitä. Että meillä menee ihan vitun hyvin ilmankin.
Tai... ainaki.. En mä tiedä. Saatais ne tuntee jotakin." Kysyvä katse kasvoillaan Cass tuijotti Chetin käsiä pöydällä, kehtaamatta katsoa suoraan silmiin.