Aikainen mato linnun nappaa

[loveliina]

//eli siis jatkoa anonyymeille nikotiini-adikteille :--)//

Cass ja Jocey olivat bussin ainoat asiakkaat, eikä tämä ollut ihme. Kello oli hikisesti seistemän lauantai aamuna, ja pojat olivat päättäneet lähteä syömään aamupalaa kaupunkiin. Aurinko oli juuri ryhtynyt paistamaan taivaalla hämärän hiipiessä mailleen.
Bussissa Cassie alkoi miettiä, oliko idea ollut järkevä sittenkään. Kaupoille ei tainnut ola yleistä olla auki tälläisiin erikoisiin aukioloaikoihin viikonloppuina. Pojalla oli kuitenkin hämärä mielikuva eräästä suhteellisen hyvän sorttisesta kahvilasta joka oli auki 24/7. Hän oli eräällä reissullaan tarvinnut viiden kuuden maissa kahvia jostain ja kappas vain, löytänyt maagisen kahvilansa. Silloin kaikki oli tosin vaikuttanut maagisemmalta, tiettyjen aineiden vaikutuksen alaisena.

Poikien jäädessä bussista, Cass ehdotti tietämäänsä kahvilaa, ja johdatti Joceyn paikalle. Ulkoa se näytti vanhalta ja pieneltä. Tai sitten kodikkaalta, riippui täysin miten asiaa halusi tutkailla. Cass riemastui nähdessään OPEN -kyltin oveen ripustetuna.
"Mä olin vähän huolissani, että onko täällä mikään auki vielä tähän aikaan," Cass sanoi ylpeänä löydöstään. Cass avasi oven toiselle ja astui itsekin sisään. Sisältä kahvila näytti Cassien silmään miellyttävältä. Suurin osa istuimista oli upottavan näköisiä sohvia tai vielä upottavamman näköisiä nojatuoleja. Pöydät matchasivät istuimiin, mutta olivat omalla tavallaan modernimpia. Yleisväri sisällä oli vaalean beessi, maitokahvi.

Ruuan hypnotisoimana Cass siirtyi lähemmäksi tarjoilu vitriinejä. Poika kaivoi lompakkonsa esiin ja huomasi käteisenä löytyvän yllättävän vähän. Poika saisi kuukausirahansa vasta ensi viikolla, ja tili oli pojan muistaakseen tyhillään. Eikä tämä voinut tähän aikaan soittaa isältään lisää rahaa, vaikka ilman muuta olisikin sitä saanut.
Siispä Cass tilasi mustan kahvin sekä suht halvan leivän, kana sandwitchin. Ostostensa kanssa Cass valitsi nurkkapöydän ja kiirehti istumaan sohvalle. Sohva tuntui yhtä mukavalta kuin viimeksikin. Laskien kahvinsa ja leipänsä pöydälle Cass jäi kohteliaasti odottamaan Joceytä, vaikka maha pitikin kovaa kuria ja käski syömään niin nopeasti kuin mahdollista.

[Darcy]

[ Whoa, tämä saa kyllä jäädä tän yön vikaks peliks - pitäis muka jaksaa aamulla jaella virpojille suklaamunia. :---D ]

Bussimatka sujui mallikkaasti privatekyydillä, mikä ei haitannut Joceyta alkuunkaan - tätä hän oikeastaan oli uumoillutkin, joten se ei hämmästyttänyt. He jäivät pois bussista ja kun Cass mainitsi jonkun hyvän kahvilan, nyökytteli Jocey antaumuksella; hän ei tiennyt koko kaupungista hölkäsen pöläystä, joten hujoppi saisi kiidättää hänet ihan minne ikinä mieli. Niinpä blondi kulki säyseästi seuralaisensa johdattelemana ja vihdoin he eksyivätkin kahvilaan, jonka ovessa roikkui ihastuttava Open -kyltti. Tässä kohden Jocey olisi voinut tanssia voitontanssin, mutta tyytyikin vain astelemaan Cassien avaamasta ovesta sisälle ja suoraan tiskille.
"No, onneksi oli auki, mahani kuolee", hän totesi pirteästi ja nojautui tiskiä vasten, kaivellen lompakkonsa esille. Rahaa löytyi enemmän kuin tarpeeksi, joten Jocey ajatteli kerrankin panna haisemaan. Hän tilasi extremeison kupillisen lämmintä kaakaota, yhden täytetyn patongin ja jälkiruuaksi vielä yhden muffinin.

Saatuaan kaiken mukaansa Jocey puikkelehti Cassien valitseman pöydän luo ja valahti istumaan vapaalle tuolille, laskien kaakaonsa pöydälle.
"Haa, sinun ateriasi rinnalla minä näytän järjettömältä ahmatilta", hän virnisti ja vilkaisi muffiniaan ja tavattoman suurta patonkiaan. No, minkä sille mahtoi, että tykkäsi syödä. Ja Jocey omasi vielä niinkin ihanat geenit, ettei ylimääräinen ruokailu näkynyt missään - hän oli ihan yhtä sopusuhtainen kuin aina ennenkin, vaikka olisi käynyt syömässä itsensä ähkyyn.
"Ruokaaaaaa."
Pakko päästä syömään. Sitähän tässä oli odotettu. Jocey kääri patongin esille ja haukkasi heti kättelyyn ison palan, mussuttaen leipää enemmän kuin onnellisen näköisenä - tämä oli jopa parempaa kuin aamutupakki. Cassiesta hän ei mennyt takuuseen, tupakka taisi edelleen keikkua toisen listaykkösenä.

Autuas ilme kasvoillaan blondi valahti tuolissaan alemmas, työntäen jalkansa suoriksi pöydän alla niin, että ne olivat Cassien tuolin alla ja hipoivat toisen jalkoja.
"Monelta kaupat ja apteekit yleensä aukeavat täällä lauantaisin?", Jocey kysäisi, "minun pitäisi käydä ainakin apteekissa."
Reseptilääkkeet uhkasivat pahaenteisesti loppua kesken.

[loveliina]

//oho, ei venynykkää tämä ilta.............. En kattonu ollenkaa kelloa.. : D : D ///

Cass vertasi suruissaan Joceyn ja omansa aamupalojen koko eroa. Hänen mahansa tirautti pienen itkun silkasta kateudesta.
"Mulla ei ilmeisesti ollut tänää varaa olla ahmatti," poika totesi ja tarttui leipäänsä. Sen currynkeltainen majoneesi ja houkutteleva haju saivat veden tirahtamaan kielelle. Cass ahnaasti veti leivästään useamman puraisun kerralla ja pureskeli ne huolimattomasti ja nielaisi saman tien. Tämä kyseinen leipä saattoi olla maailman paras leipä maailmassa. Pojan nälkä teki selvää leivästä alta aika yksikön, ja liian nopeasti huomasi poika sen kadonneen lautaseltaan.

Cass säpsähti hiukan tuntiessaan toisen jalat omissa nilkoissaan. Juuri suuhun matkalla ollut kahvi yritti yllätyksen turvin päästä henkitorveen, mikä johti suuremman luokan yskäkohtaukseen. Selivittyään katalasta kahvistaan Cass pystyi vastaamaan:
"Se riippuu apteekista," tämä köhi. "Joku pienempi on auki aika aikasesta. Suurin osa kaupoista avaa joskus yhdeksältä ja niin varmaan kans sit ne suuremmat apoteekit." Cass tunsi itsensä infopankiksi joltai pystyi kysymään mitä vain.

Mahan vaatiessa lisätäytettä Cass painoi päänsä pöytää vasten, kätensä kiedottuna mahan ympäri. Cass käänsi katseensa suoraan toisen silmiin.
"Onko hyvää?" Cass kysyi yrittäen samalla syyllistää Joceytä ja näyttää kituvalta. Poika mielellään ottaisi mitä vain ruoka-almuja, joita toinen lajottaisi, jos lahjottaisi.

Cassiesta oli kummallista miten kovin tietoinen hänestä yhtäkkiä oli tullut Joceyn jalkojen suhteen. Poika tiesi, että jos liikuttaisi jalkojaan mihin suuntaan hyvänsä, ne osuisivat lähemmäs toisen ihoa. Hän tiesi myös tasan tarkkaan kuinka lämpimät nuo jalat olivat, ja minkälaisen kihelmöivän tunteen ne jättivät niiltä osin, kun olivat millin kahden päässä Cassien jaloista.

[Darcy]

[ Niin se aika rientää kun on hauskaa. ;----) ]

Cassien hillitön yskänpuuska sai blondin kohottamaan kulmiaan.
"Älä tukehdu, en jaksa raahata sinua takaisin koululle", hän virnisti ja puisti päätään niin, että vaaleat kiharat sotkeentuivat. Mjaa, vai että vasta yhdeksältä.. Sittenhän heillä olisi suunnilleen kaksi tuntia aikaa vain pörrätä kaupungilla ennen kuin pääsisivät mihinkään shoppaamaan. Pienet apteekit eivät kelvanneet hänelle, sillä niistä puuttui yleensä kokonaan se tiski, jolta pystyi käydä vaatimassa lääkärin määräämiä lääkkeitä itselleen. Jocey haukkasi uuden palan leivästään ja hörppäsi kaakaotaan, vilkaisten ikkunasta ulos.
Kuultuaan Cassien syyllistävän kysymyksen, hän kääntyi toista kohden kasvoillaan ovela hymy.
"On, oikein hyvää, kiitos kysymästä", hän vastasi, haukaten leivästään mahdollisimman ison palan, "en ole aikaisemmin syönyt näin maukasta aamupalaa!"
No, se oli kyllä puoliksi tottakin, sillä yleensä hänen aamupalansa rajoittuivat leivänkannikkaan tai omenaan. Ja kaakaokin oli taivaallista, miten siitä olikin osattu tehdä näin hyvää?

Hetken Cassien kärsimistä katseltuaan Jocey kuitenkin hymyili toiselle myötätuntoisesti, ja törkkäsi oman koskemattoman muffininsa tälle pöydän yli.
"Syö se, mutta jätä minulle ainakin yksi haukku", hän ilmoitti. Hän tulisi varmaan kuitenkin täyteen patongistaan, ja toinen näytti siltä, että kuolisi nälkään minä sekuntina hyvänsä - vaikka Jocey ei yleensä jaellut aamupalojaan muille vain säälistä, tänään sekin näytti onnistuvan.
"Me ei varmaan istuta tässä koko päivää? Meinaan, voisi tulla aika tylsää", hän puheli lisää, mussuttaen patonkiaan siinä välissä missä ehti. "Joten tiedätkö vielä jotain kivaa paikkaa, jossa voidaan pyöriä vajaa kaksi tuntia?"
Nyt oli Joceyn vuoro katsoa Cassieta koiranpentuilmeellä, ripsiään hurmaavasti pari kertaa räpäyttäen. Tch, Cassien olisi parasta tietää jonkin hyvä paikka, tai muuten Jocey lähtisi vain astelemaan pitkin katuja siinä toivossa, että sattuisi johonkin mielenkiintoiseen mestaan. Hänellä oli järjettömän huono suuntavaisto, joten sen jälkeen he olisivat varmasti auttamattomasti eksyksissä. Niin oli meinaan käynyt aikaisemminkin.

"Häiritsevätkö jalkani sinua?", hän kysyi äkkiä uteliaasti. Ei sitä tiennyt, jotkut eivät tykänneet kun hän istuskeli niin leveästi.

[loveliina]

Cassie yltiöpäisen onnellisena kiitti itämaisella kumarrus-eleella ja nappasi muffinssin. Koskaan aikaisemmin, ei hän ollut ollut näin onnellinen. Ei ainakaan pitkään aikaan. Tai ei ainakaan aamuröökinsä jälkeen, se oli varmaa.
"Ompa hyvää," Cass sanoi kuin kiitokseksi mussuttaessaan muffinia. Hän yritti syödä sen hitaammalla tahdilla kuin leipänsä, jotta sitä riittäisi pidempään ja onnistuikin tässä joten kuten. Löydettyään suklaakokkareita muffinssin sisältä, Cass keskittyi nyppimään niitä suuhunsa yllättyneen iloisesti.

"Kings Walden on aika pieni kaupunki. Tai ainaki keskusta on," Cass sanoi. Tämä oli itseasiassa aika surullista. Lontoo oli ollut niin paljon viehättävämpi sekä viihdyttävämpi. Sieltä olisi löytynyt mitä tahansa mihin tahansa kellon aikaan. Mutta täällä? Älä kuvittelekkaan. Olihan täälläkin toki kauppoja, mutta ei sillä ilveellä kuin Lontoossa. Täällä ne pystyi laskemaan ja muistamaan, kaikki. Lontoossa olisi voinut vain lähteä kaupungille ja löytää uuden ihastuttavan puodin joka kerta. Täällä vain samat maisemat ja naamat vuodesta toiseen.
Cassiessa oli todella ripaus big town girliä sydämmessään. Eikä tämävoisi jäädä ikuisuuksiin asumaan tälläisen kylä pahaseen. Ei todellakaan.

Cassien hymy syttyi kun poika mainisti jalkansa. Että eiväthän ne häirinneet. Totuus oli, että ne häiristivät enemmän kuin mikään tällä hetkellä. Mutta Cassie ei tiennyt, halusiko tämän häiritsevät tunteen päättyvän. Jocey oli hänelle jotain jännittävää ja uutta, jalkoineen päivineen. Cass oli koko keskustelun ajan pitänyt jalkojaan niin paikallaan kuin oli mahdollista, etteivät ne olisi osuneet toisen jalkoihin. Juuri se niin lähellä, että jalat melkein hipaisevat toisiaan oli se juttu. Ei siinä olisi enää mitään, jos jalat kunnolla koskisivat, mutta tämä millin kahden etäisyys samalla repi Cassieta palasiksi, ja toi jonkinlaista mielihyvää. Näin oli ihan kiva.
"Ei, ei ne.. Häiritse, " Cass sanoi ja hymy nousi hänen huulilleen. Tällä tavoin poika ei kai ottaisi jalkojaan poiskaan?

"Mistä sä tuut?" Cassie kysyi kalastellen tietoja siihen, ymmärtäisikö toinen tämän pikku kaupunki -angstiaan.

[Darcy]

Muffinin oli tosiaan parasta olla hyvää! Jocey ei olisi ikimaailmassa ostanut mitään pahanmakuista.
"Hyvä että on hyvää - muista se yksi pala", hän muistutti vielä, tökäten Cassieta pöydän alla jalkaan. Hetken hän seurasi, kuinka toinen heitteli suklaapaloja suuhunsa, haukaten sitten lisää patongistaan, joka uhkasi jo kohta loppua. Kaakao höyrysi vielä, joten Jocey hörppäsi siitäkin, ettei ehtisi jäähtyä.
"Okei, pieni kaupunki...", Jocey mumisi, "Sittenhän me voidaan vaan lähteä kävelemään johonkin suuntaan - meillä on ehkä toivoa olla eksymättä, jos tämä tosiaan on pieni."
Tosin Jocey epäili. No, piti toivoa sitäkin, että Cassiella olisi hyvä suuntavaisto. Hän vastasi hymyllä toisen vastaukseen jaloistaan, jotka eivät ilmeestä ja lauseesta päätellen häirinneet. Jocey laittoi kylläkin merkille hetkellisen mietinnän, ihan kuin Cass olisi yrittänyt hetken verran päättää, häiritsivätkö jalat vai eivät.

"Manchesterista, sieltä ökyalueelta", hän vastasi patonginsyönnin lomasta Cassien kysymykseen, hieman kulmiaan rypistäen. Oli varmaan ihan ymmärrettävää, että he olivat asuneet isossa kaupungissa, sillä aivokirurgi olisi ollut aika harvinainen näky jossain pienessä tuppukylässä.
"Sinä? Tuskin täältä ainakaan?"
Cassie ei näyttänyt ihan perinteiseltä maalaispojalta, joten Jocey ei uskonut erehtyvänsä. Patonki katosi parempiin suihin parilla haukkauksella ja hierottuaan muruset pois sormistaan blondi tarttui lämpimään kaakaomukiinsa, kulauttaen puolet juomasta alas yhdellä hörpyllä. Kaakao oli nannaa, sitäkään ei saanut koululta.
"Joko olet syönyt sen muffinin?", hän hoputti Cassieta, silmäillen toisen suklaansyöntiä hymyillen.

Jocey kohottautui ylemmäs tuolillaan, kumartuen pöydän päälle käsivarsiensa varassa niin että pääsi lähemmäs toista poikaa.
"Haluan oman palani", hän virnisti ja avasi suunsa, odottaen Cassien tuikkaavan viimeisen palan suoraan sinne.

[loveliina]

Cass oli mielissään, että toinenkin oli suuremmasta kaupungista. Näin heillä oli jotain yhteistä.
"Joo en oo täältä. Mä oon Lontoosta. Oot varmaan kuullu siitä? Tuolla etelässä semmonen kylä pahanen," Cass selitti. "Pääkaupungiksikin jotkut kutsuvat. Ihan jees paikka. Pikkusen isompi ku tää," poika sanoi ja teki eleen ympärilleen. "Välillä ottaa päähän, ku täällä on niin vähän kaikkee juttuja." Lannistettu hymy.
Joceyn hoputtaessa Cass haukkasi vielä yhden palasen. Tämä loppu saisi jäädä pojalle itselleen. Sitä oli jäljellä yllättävän suuri möhkäle siihen nähden, että Cass olisi mielellään syönyt kaiken. Tänään hän oli kiltillä päällä. Tai siis tänään, saatuaan syödykseen hän oli.

Joceyn noustessa pöydälle syötettäväksi, Cass unohti hetkeksi kuinka sitä hengitettiin. Hänen silmiinsä nousi villi mielikuva siitä, miten hän voisi ojentaa muffinsi palasen pidellen sitä itse hampaillaan. Virnistettyään lyhyesti ajatukseelleen, Cass tuli järkiinsä. Poika mietti ohi kiitävän sekunnin, olisiko se nyt soveliasta päätyen huutamaan päänsä sisällä, että ei. Se ei missään tapauksessa, ei mitenkään katsottuna lukeutunut sanan sovelias sisälle. Harvoin poika saikaan niin epäsoveliaita ajatuksia. Häveten hieman itseään Cass tuikkasi muffinin jämät toisen suuhun käyttäen vain ja ainoastaan suklaan tahrimia sormiaan.
"Ole hyvä," Cass sanoi, aivan kuin muffinin jakaminen olisi myönnytys häneltä. Hetkeksi poika kai unohti, kenen muffinssi alunperin oli ollut.

Kahvia oli jäljellä säälittävän pieni määrä, joten Cass päätti heittää sen kerralla kurkkuunsa. Juoma oli kuitenkin ehtinyt kylmettyä, ja se maistui enää lähinnä kitkerältä. Irvistäen kahvilleen Cass totesi:
"Kylmä kahvi kaunistaa." Mutta mielummin poika kuuma joi.

[Darcy]

Vai oli se Lontoo pääkaupunki, ei olisi tullutkaan mieleen. Jocey virnisti Cassien selitykselle, taisi tosiaan olla hieman isompi paikka kuin tämä ihastuttava Kings Waldenin peräkylä.
"Tiedän tunteen, Manchesterissäkin kaikki on suurta verrattuna tähän", hän totesi myötätuntoisesti. Katse tosin pysyi kokoajan muffinissa, jota Cassie edelleen piti kätösissään. Hyvä että toinen oli syönyt kaikki suurimmat suklaapalaset, sillä Jocey ei perustanut suklaaseen kovinkaan paljon, hän piti enemmän salmiakista. Hän odotti kärsivällisesti muffiniaan, suupielessään pieni kiusaava hymy.
Cassie-parka, toinen näytti hetken aikaa hieman järkyttyneeltä hänen tempauksestaan.
Tämä tokeni järkytyksestään kuitenkin suhteellisen nopeasti ja päätyi lopulta tuikkaamaan jäljelle jääneen palan Joceyn avonaiseen suuhun. Blondi sulki suunsa ja maisteli hetken mietteliään näköisenä, tutkaillen Cassieta koko ajan.
"Ei paha valinta", hän lopulta totesi hymähtäen.

Kaakao katosi sekin parempiin suihin alta aikayksikön ja Jocey katseli, kuinka Cass joi oman kahvinsa irvistäen perään.
"Niinhän sitä sanotaan", hän totesi niskojaan nakellen, "ja nauru pidentää ikää."
Hän oli lukenut jostain lehdestä, että nauru-jutussa oli oikeastikin jonkinlaista perää. Nauraminen sai kehon lihakset raukeiksi ja vastasi kuulemma 45 minuutin rentoutumishetkeä. Jos tämä tosiaan piti paikkansa, Jocey olisi varmasti hyvin rento suurimman osan hereillä oloajastaan.
"Lets go sunshine", hän ilmoitti Cassielle hymyillen ja nousi ylös tuoliltaan, melkein tuikaten kaakaomukinsakin alas pöydältä. Vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut, sillä nopeiden refleksiensä ansiosta Jocey ehti napata mukin kiinni ennen kuin se tipahti pöydänreunan ylitse lattialle asti. Hänen pitäisi ehkä käyttäytyä hieman rauhallisemman ja hallitummin - tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun vahinko oli ollut millin päässä. Irvistäen hän laski mukin varovasti takaisin pöydälle.
"Sinä saat kohta kulkea perässäni ja nostella kaiken mitä tiputan", hän ilmoitti Cassielle, astahtaen varmuuden vuoksi hieman kauemmas pöydästä, ettei vain enää tiputtaisi mitään.

"Okei, eli me siis vaan hengaillaan, kunnes apteekki aukeaa?"
Hän heitti kysyvän silmäyksen Cassieen.

[loveliina]

"Let's go sunshine."
"Right behind you Honey Bun," Cass vastasi luontevasti. Hän päätti käyttää imelintä lempinimeä, jonka vain siihen tilanteeseen keksi, ja hunajapulla oli täydellinen vaihtoehto.
Joceyn taiteillessa mukinsa kanssa Cass naurahti. Tämä oli kuin elefantti posliinikaupassa. Huomiona itselleen Cass ajatteli, ettei veisi toista katsomaan posliineja, tai mitään mikä oli lasista tehty. Tai sen puoleen, mitään muutakaan särkyvää.
Cass, joka ei uskonut löytävänsä ainoaa kömpelöä kohtaa itsessään sujahti sulavasti pöydän ohi Joceyn viereen. Cassie tiesi, että tästä oli puhuttu aiemminkin, mutta päätti tehdä huomion:
"Sä olet kyllä aika pätkä." Tämä oli jonkin sortin kosto yritys aiemmista pituus kommenteista. Ja Jocey todella oli, vähintään kymmenen senttiä lyhyempi. Cass pystyi helposti katsomaan toisen pään yli, toisen hiukset peittivät näköalaa vain jonnekkin pojan nenän tienoille.

"Jep, me vaan hengaillaan. Jos ei keksitä parempaa," Cass totesi ja astui ulos kahvilasta. Aurinko oli noussut korkeammalle taivaalla, mutta ilma oli yhtä raikas kuin aiemminkin. Cass oli tyytyväinen itseensä, että oli ottanut lämpimän hupparin mukaansa, muutoin saattaisi tulla vilpoista talojen langettamissa varjoissa, jotka peittivät koko kadun toistaiseksi.
"Huvittaisko sua seikkailla vähän?" Cass kysyi. Hän tunsi kaupungin suhteellisen hyvin, mutta oli vielä paikkoja, joissa poika ei ollut päässyt käymään. Oikeastaan, poika tunsi lähinnä ydin keskustan, sillä tällä ei toistaiseksi ollut ollut asiaa kauemmas.

"Ihana päivä," Cass kommentoi ja samalla venytteli käsiään hupparintaskuissaan. Nuori herra tuskin muisti enään aamuista pahan tuulisuuttaan, kaikki tuntui olevan nyt niin hyvin.

[Darcy]

Honey bun, söpöä. Ei käynyt kieltäminen, että Jocey todellakin näytti pullalta.
Hän virnisti tälle ihastuttavalle lempinimelle ja odotti, kunnes Cassie pääsi hänen viereensä. Toteamus hänen pituudestaan sai Joceyn kohauttamaan olkiaan kuin asia olisi ollut päivänselvä.
"Minkä sille voi jos vanhemmat kasvattavat lasipurkissa", hän vastasi, lytistäen poskensa hetkeksi lyttyyn käsillään, päästäen nopeasti irti. Blondi viihtyi ihan kohtalaisen hyvin lyhyenä, eikä häntä haitannut ollenkaan kommentit pituudesta - niitä oli sadellut ennenkin, ja hän kyllä ymmärsi Cassien yrittäneen availla pientä kostonpoikasta hänen aamuisille kommenteilleen jättiläisestä.
Pilkka osuu omaan nilkkaan, niinhän se meni.
"Varo ettet kävele ylitseni, kun et jättimäisyydessäsi näe tänne alas", hän huikkasi toiselle, huitoen kädellään tämän nenän edessä, virnistellen hieman.

Okei, eli hengailua. Seikkailu kuulosti aika kivalta, ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Jocey asteli hujopin perässä ulos kahvilasta ja käännähti oven edustalla tämän puoleen.
"Hiivitäänkö me jossain talojen nurkilla käsiaseet valmiina, vähän niin kuin Bond-meiningillä?", hän kysyi uteliaasti, ladaten samalla käsiaseensa etusormi ja peukalo pystyssä. Silmiään siristellen hän vilkuili ympärilleen kuin olisi etsinyt mahdollista vihollista. Haa, siellä se liikkui! Jocey tähtäsi kadun toisella puolella kävelevään vanhempaan naiseen, joka katsoi häntä kuin kaistapäistä. Jocey laski aseensa alas ja hymyili naiselle kauniisti.
"Ihan mukava päivä tosiaan", hän myötäili Cassieta, tunkien samalla kätensä nahkatakkinsa taskuihin ja kaivellen toisesta taskusta esiin mukaansa ottamat aurinkolasit, jotka sitten sujautti nenänvarrelleen. Aurinko alkoi meinaan nousta uhkaavasti korkeammalle, eikä Jocey uskonut silmiensä kestävän sen säteitä, edes näin aamuisella.

"Hei missäs sinun aurinkolasisi ovat? Agentti ei ole mitään ilman laseja", hän huomautti, tökäten Cassieta rintakehään etusormellaan. Ehkä heidän pitäisi käydä ostamassa toiselle sellaiset, sillä tästä päivästä oli selvästi tulossa aurinkoinen.

[loveliina]

Mummo raukka. Jocey ladatulla käsi-pistoolillaan tähdäten tähän, sai viattoman kanssakulkijan hämmentymään pahan päiväisesti. Mummeli katseli kaksikkoa kuin pahemman puoleista huligaani laumaa ennen kuin päätti jatkaa matkaansa.
"Anteeksi, se ei oo syöny lääkkeitään vielä," Cass huikkasi kadun toisen puolen naiselle, joka vain tuhahti 'Anna mun kaikki se kestää' -tyylillä.
"Mä olin kyllä ajatellut enemmän ninja assasineita, mut joo, mennää sit Bondilla," Cassie myöntyi.
"En mä tarvitse laseja, mä oon.. Siviilissä, joo. Undercover. Salaisella tehtävällä, josta mä en edes itse tiedä mitään. Odotan vaan että mun kenkäpuhelin soi, ja saan mun salaisen informaation. Mä en voi riskeerata aurinkolaseilla, että ihmiset ei huomaa mitään erikoista," Cass sepitti ja yritti näyttää mahdollisimman epäillyttävältä häiskältä joka taas puolestaan yritti sulautua joukkoon. Talk about acting.

"Meidän on parempi lähteä liikkeelle," Cass sanoi. "Ennen kui ne löytää meidät." Poika painautui kahvilan seinää vaset kädet levällään ja liikkui sivuttain sienää pitkin. Sulavaa.

"Mutta ihan oikeestikkin, kävellään jonnekkin. Ihan lämpimikseen," Cass sanoi irrottautuen roolistaan ja palasi omaksi itsekseen. Pojan tennarien pohjat eivät olleet paksut ja kivikatujen kylmyys alkoi päästä läpi. Kipristellen varpaitaan Cass köönteli päätään yrittäen päättää kumpi suunta oli parempi.
"Lähetään vaikka tänne päin," Cass lopulta sanoi. Cass vinkkasi päällään kohti oikeaa, kadun aurinkoisempaa puolta. Se veisi heitä kauemmas keskustasta, mutta ei se haittaisi. Ei näin pienessä kaupungissa voinut eksyä. Sitä paitsi, heillä oli tunteja aikaa.

[Darcy]

Puhe lääkkeistä sai Joceyn kietomaan kätensä kaulansa ympärille ja työntämään kielensä ulos kuin olisi ollut tukehtumaisillaan. Mummo kipitti karkuun tuhahdeltuaan tarpeeksi ja jupisi mennessään jotakin, mistä Jocey ainakaan ei saanut selvää.
"Hei kyllä ne ninjatkin onnistuu", blondi totesi ja teki käsillään puolestaan karateliikkeen, potkaisten ilmaa jalallaan. Sillä välin Cassie oli nähtävästi yrittänyt maastoutua seinustan väreihin, sillä toinen oli painautunut kiinni seinään ja kulki sen viertä käsillään itseään tukien.
"Kenkäpuhelin voisi olla aika siisti", Jocey kommentoi, "luulen, etteivät ne aurinkolasit tosiaankaan sovi imagoosi."
Tummat lasit taisivat olla blondin alaa, Cassie näytti pärjäävän vallan mainosti ilmakin.

Jocey nyökytteli kävelyehdotukselle ja läksi kävelemään Cassien perässä, jahka toinen oli ensin valinnut suunnan.
"Kiva kun suuntaat kohti aurinkoa", hän kommentoi pienestä virnistäen. "Tai miten olisi; kohti ääretöntä - ja sen yli!"
Hän pyörähti pari kertaa kävelyn ohella ympäri, kunnes oli kompastua tennareidensa kengännauhoihin ja horjahti kohti Cassieta, joka käveli ehkä askeleen verran hänen edellään. Pitääkseen tasapainonsa Jocey turvautui ainoaan lähellä olevaan tukipilariin, eli siis Cassieen ja tarrasi kiinni toisen käsivarresta juuri parahiksi estääkseen kaatumisen.
"Huh, tänään on aika epävakaa päivä", hän naureskeli ja päästi irti toisesta, pysähtyen hetkeksi. Jocey kumartui maahan ja solmi auenneen kengännauhansa, hypähtäen sitten hymyillen pystyyn.
"Okei, minusta ei varmaan koskaan tule lentäjää", hän virnisteli, "mutta se agentti voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto - tosin joutuisin varmaan käyttämään tarralenkkareita, jotten paljastaisi operaatiota kompuroimalla kengännauhoihin."

Oliko mahdollista, että kello näytti vasta hieman yli seitsemää, kun hän oli jo ehtinyt sekoilla ainakin kolmesti tämän päivän aikana.

[loveliina]

Cassie lähti kulkemaan aurinkoista tietä hymyillen. Kun sitä mietti, aamu oli lähtenyt kulkemaat kummallisilla urilla. Miten kävikin niin, että Cass oli kaupungilla periaatteessa täyden ventovieraan kanssa. Tai no ei ventovieraan, puoli tutun, jonka samana aamuna kenties tunnin aikaisemmin oli tavannut. Aivoissaan kooten tietojaan toisesta Cass huomasi, että tiesi vain toisen nimen ja kotipaikkakunnan. Ja että tämä kuvasi. Juuri kun poika oli aloittamaisillaan kysymyssarjan toiselle, tunsi Cassie käsivarteensa kohdistuva painon. Cass kääntyi uteliaana katsomaan, kuinka Jocey oli kompuroinut kengännauhoihinsa ja estääkseen täydellisen kaatumisen, ottanut tukea Cassiesta.
Joceyn paino käsivarrella tuntui mukavalta. Se ei ollut liian painostava, johtunee blondin painosta joksi Cass arveli 10-20 kg, mutta se ei ollut sellainen ärsyttävä ja heppoisa, kuin toinen ei uskaltaisi koskea poikaan. Se oli juuri sopiva.

Joceyn luonnollisesti irrottaessa otteensa pojasta, Cass ikään kuin jäi kaipaamaan sitä. Miten kummallista, Cass mietti, mutta jätti asian sikseen. Toinen kyykistyi solmimaan kenkiään, ja Cassie pysähtyi seisomaan tämän viereen. Poika näytti entistä pienemmältä, puutarhatontun kokoiselta, kun se kyyristeli noin.

"Ei sua ookkaan tarkotettu korkeuksiin," Cass sanoivähätellen toisen pituutta.
"Joo mut, tarrakengät ois ihan hyvät, " Cass naureskeli. "Tosin, aika suurella todennäköisyydellä olisit valinnut sellaset jotka alkaa nirskumaan aina jos on hiljasta, tai jotain muuta vastaavaa, vai?" poika heitti. Kommentti oli suunnattu Jaceyn kömpelömmälle puolelle, jota Cass olikin ehtinyt nähdä enemmältikin päivän aikana.

[Darcy]

"Totta puhut, viihdynkin paremmin täällä ruohonjuuritasolla", Jocey vastasi pirteästi hymyillen Cassien uuteen näpäytykseen hänen pituudestaan ja lentomahdollisuuksistaan. Toinen taisi olla oikeassa. Narskuvat kengät saivat hänen virnistämään leveästi ja nyökyttelemään myöntyvästi. Oli hänellä joskus ollut tarrakengät - hänen äitinsä oli ostanut ne syntymäpäivälahjaksi, ihan vain vittuillakseen vai hyvää hyvyyttään, siitä Jocey ei ollut vielä tänäkään päivänä täysin varma.
"Luulen, että olisin paljon vaarattomampi jos istuisin rullatuolissa", hän totesi hetken päästä pohtivalla äänellä, sipaisten suupieltään peukalollaan. Tosin jos tuolia työntelevä henkilö ei olisi tarpeeksi varuillaan, menopeli voisi ryöstäytyä hallinnasta ja silloin Jocey olisi jonkin rakennuksen seinässä pannukakkuna. Hän irvisti ajatukselle.
Ei siis rullatuoleja.

"Mihin tämä katu edes johtaa?"
Ympärilleen katsellen Jocey kipaisi takaisin Cassien viereen, kun ei halunnut toisen perässäkään koko matkaa tallustaa. Ja perässä kävelyssä oli se huono puoli, että hän voisi kaatua uudelleen ja kaataa samalla Cassienkin siinä hässäkässä. Siitäkös riemu syntyisi.
"Minulla ei sitten ole harmainta aavistakaan missä päin maailmaa me olemme, joten olen täysin sinun varassasi", hän ilmoitti toiselle juhlallisesti, "ihan kuin kulkisi sokkona."
Ajatus oli kieltämättä kiehtova.

"Kerro jotain itsestäsi", Jocey pyysi hetken hiljaisuuden jälkeen, "ihan vain minun viihdykkeekseni."
Olisihan se mukavaa tietää vähän lisää henkilöstä, jonka kanssa käveli keskellä tuntemattomia katuja. Ja pitihän James Bondin olla ajan tasalla sen hetkisestä agenttikaveristaan, tämähän saattaisi vaikka olla huijari, pahisten puolella.

[loveliina]

"No tuota, eiköhän se selviä," Cass vastasi hymyillen hiukan. Pojalla ei ollut aavistustakaan, minne katu johti. "Mutta ei hätää. Mä en eksy," Cass sanoi, ja tarkoitti sitä. "Mä en ole koskaan eksynyt. Luota muhun," poika jatkoi. Oli totta, ettei poika ollut eksynyt koskaan, mutta oli myös totta, ettei tämä usein yksin liikkunutkaan. Yleensä Cass oli jonkun seurassa joka tiesi paikat. Nyt roolit olivat vaihtuneet. Nyt Cassie oli se oli tiesi paikat. Suunnilleen. Ja eikö seikkailu muutenkin tarkoittanut enemmän uusien asioiden löytämistä, kuin vanhoissa vierailua? Vai oliko se ristiretki.. Epävarmana termistä Cass tyytyi vain kävelemään.

Oli hiljaista hetken. Sitten poika, odottamattomasti, näki hirveän näyn. Erään urheilutavara liikkeen näyteikkunan heijastuksesta Cass näki, kuinka hirveästi hänen hiuksensa olivat. Etuhiukset olivat päättäneet pöhöttyä entisestään ja muotoutua kummallisen pyöreälle laineelle juuri päänahasta irrotessaan. Tämä look oli niin sanotusti au naturél, ja Cass vihasi sitä. Hän ei ollut tottunut näkemään valon heijastuvan hiuksissaan näin. Hiukset olisivat voineet mielummin olla vaikka pikkuleteillä tai afrona. Niinkin ne olisivat näyttäneet paremmilta.
Cass nosti nuppunsa päähän, ja avasi vetoketjua, ettei näyttäisi eskimolta.

Jocey halusi tietää pojasta jotain. Cassien ei tarvinnut miettiä pitkään, tämä möläytti juuri sen asian joka ajatuksissa sillä hetkellä pyöri:
"Hei olen Cassie, ja minulla on bad hair day. Astuin aamulla suoristusrautani rikki, eikä minulla ole varaa ostaa uutta viikkoon. Tykkään laittaa hiuksiani, mutta en tykkää kun en voi laittaa niitä."
Mietittyään hetken Cass pohti haluaisiko sanoa vielä jotain. Kun ei keksinyt mitään muuta kuin asioita joista valittaa, Cass päätti kääntää kysymyksen takaisin sanoen:
"Sun vuoro. Kerro jotain villiä."