Aikainen mato linnun nappaa

[Darcy]

Jocey seurasi, kuinka Cassie nosti hupun päähänsä ja veti vetoketjun auki, aloittaen sitten puhetulvan.
Bad hair day, se tässä oli itse kullakin. Blondi virnisti ilkikurisesti. Eipä tuo nyt kauheasti valaissut, mutta oli se sentään jotakin.
"Hei olen Jocey, minulla on tänään vaikeuksia pysyä tasapainossa", hän aloitti. "Minä pidän seurasta, valokuvauksesta ja flirttailusta. Vihaan aurinkoa, ja asuisin mieluusti maan alla. Pelkään koiria ja olen hemmoteltu. Hauska tutustua."
Hän lopetti kertomuksensa hymyillen oikein nätisti ja ojensi kätensä Cassielle, kuin he olisivat juuri tavanneet. No, nytpähän toinen tiesi jotain hänestä, ja eikös se ollut aika villiäkin - olihan hän tehnyt pari henkilökohtaista paljastustakin.
"Oliko tarpeeksi villiä?", hän kysyi uteliaasti. "Vannon, kaikki mitä kerroin oli totta."

Joceyn olisi varmaan pitänyt mainita huomionkipeys, mutta ehkä oli parempi olla huomauttamatta siitä. Eiköhän Cassie ollut jo tajunnut sen piirteen hänestä.
"Harmi etten omista suoristusrautaa, olisin voinut muuten lainata", Jocey pahoitteli. "Kuten huomaat, en hirveästi suoristele näitä."
Sanojensa varmuudeksi hän kohotti kätensä ja pörrötti blondia tukkaansa, kurkaten kuvajaistaan samaisesta urheilutavaraliikkeen ikkunasta, josta Cassiekin oli hetkeä aiemmin itseään ihailut. Aurinkolasit tosiaan pukivat häntä. Aikamoinen agentti.
"Kumpaan suuntaan?"
He olivat päätyneet tienristeykseen, johon Jocey nyt seisahtui, käännellen päätään puolelta toiselle. Lopulta hän päätti, ettei tällä kertaa huomioisi Cassien näkemystä asiasta, vaan lähti itse omatoimisesti astelemaan oikealle johtavaa tietä pitkin, olettaen toisen seuraavan perässä. Jos he kerran olisivat seikkailemassa, niin sitten piti vain kulkea sinne minne halusi.
"Sori honey, saat päättä seuraavassa risteyksessä", Jocey lupasi ja väläytti Cassielle hymyn.

[ …. Lyhyt. @___@ Ihana ava btw, tuli nälkä. ]

[loveliina]

// mjee kiitti :---))) ///

Cassie kuunteli toista nyökytellen.
"Tosi villiä," Cass sanoi virnistäen kätellessään toista. Nyt hän tiesi yllättävän paljon enemmän, vaikka tosin suurin osa oli mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kummallisinta oli, että toinen ei pitänyt auringosta saati koirista. Irrotettuna pohjatekstistä ne kuulostivat lastenelokuva pahiksen mietteiltä.
"Hitsit, just ku olin suunnittelemassa ostaa sulle koiranpentua," Cass huokaisi teatraalisesti.
Cass oli jo hetken toivonut, että toisella olisi suoristusrauta, että tämä oli vain päättänyt olla käyttämättä sitä. Karvaan pettymyksen turvin Cass totesi lähinnä itselleen:
"C'est la vie, baby."

Ennen kuin Cass oli ehtinyt miettiä, kummasta suunnasta piti sillä hetkellä enemmän, Jocey porhalsi oikeanpuoleista reittiä ilmoittaen, että seuraava päätös saisi olla Cassien. Vuorotellen, mikäs siinä.
"Tai sit me voidaan kirjottaa lista: Oikea, vasen, oikea, oikea, ja sit mennä vaan sen mukaan, ja kattoo minne päädytään," Cass ehdotti lähinnä vitsinä. Hän oli joskus kuullut radiosta juontajan kertoneen tarinaa, jossa oli juuri nimenomaisesti lähdetty tutkimusmatkalle tuntemattomaan seikkailumielellä. Näillä oli tosin mukanaan myös kartta ja auto. Sehän oli pitkälti huijaamista, Cass mietti. Apostolin kyydein, kengät hiertäen kantapäihin rakkoja, niin ne todelliset seikkailut tehtiin.

"Nyt kun mä tosiaan tiedän susta kaiken tarpeellisen, sähän voisit kertoa. Mitä sä oikeestaan teit niin aikasin jossain pihalla?" Cass kysyi. Hän oli miettinyt sitä siitä asti kun oli nähnyt pojan roskakatoksilla, mutta aihe ei vain ollut tullut puheeksi. Eiköhän Cassien motiivit jo tiedetty.

[Darcy]

"Ei niissä pennuissa ole mitään pahaa, niiden hampaat ei vielä lävistä ihoa", Jocey totesi kuultuaan Cassien huokauksen koiranpennuista. Ei sillä että hän olisi odottanut toisen ostavan hänelle rakin, mutta vastaus oli niin dramaattinen, että blondin oli pakko vastata. Puistatuksen aalto kulki pitkin kehoa hetki, kun puhe kääntyi koiriin.
"Koirat on petoja", hän esitti mielipiteensä, irvistäen. No mutta periaatteessahan se oli totta, eivät ne saaliseläimiäkään olleet. Useimmat koirat vielä tuntuivat pitävän Joceysta aivan luvattoman paljon siihen nähden, että hän itse kiipesi lähimpään puuhun sellaisen karvakasan nähdessään. Ilkeitä otuksia. Blondi jatkoi asteluaan oikealle vievää katua pitkin, kädet nahkatakkinsa taskuissa. Vielä ei ollut kovin lämmintä, joten takki ei ollut tukalan kuuma.

"Tai sitten me voidaan marssia kuin armeijassa; Vasen, oikea, vasen, oikea. Asento!"
Jocey lähti marssimaan ponnekkain askelin eteenpäin, edeten sanojensa takaisessa järjestyksessä. Asennon kohdalla hän pysähtyi kuin seinään, irrotti kätensä taskuistaan ja litisti ne kylkiään vasten, potkaisten jalallaan itseään nilkkaluuhun. Se ei ollut tarkoituksellinen potku, mutta armeijassahan piti aina polkaista jalalla pysähdyksessä. Jocey ei ollut koskaan oppinut sitä jaloa taitoa. Hän käännähti paikoillaan ympäri kohti Cassieta, nostaen oikean kätensä sotilastervehdykseen ohimolle.
"Huomenta, herra alikersantti", hän sanoi, madaltaen ääntään möreämmäksi.
Sotilaan leikkiminen loppui kuitenkin siihen, kun Cassie päätti kysäistä mitä kummaa hän oli pihalla maleskellut aamulla, puoli seitsemän maissa. Jocey rentoutti kätensä ja tunki ne takaisin taskuihinsa, jatkaen kävelyä toisen vieressä.
"Nukahdin eilen illalla työpöydälle, ja heräsin puoli seitsemältä kun valuin tuolilta unissani alas", hän vastasi virnistellen ja nyökkäsi ponnekkaasti, aivan kuin olisi puhunut kovastikin totta.

"Nää, satuin vain heräämään liian ajoissa, mikä on aika harvinaista, ja päätin käyttää sen hyödyksi ja lähteä valokuvaamaan", hän vastasi totuudenmukaisemmin, "mutta kuten huomasit, sain vain pari kuvaa ruohonkorsista ja sinusta."
Eihän se ollut kovin kummoinen saldo, mutta ainakin hänellä oli todistusaineista tallessa siitä, että Cassie oli ollut aamulla viitisen kertaa myrtyneempi kuin mitä oli tällä hetkellä. Toisen mielentila oli kohentunut huomattavasti, nyt tätä pystyi jo kutsumaan positiiviseksi.

[loveliina]

Cass ei osannut edes kyseinalaistaa toisen selitystä aamulleen, kirjoituspöydältä tippummista ja muuta. Selitys vaikutti sopivat hyvin Joceyn olemukseen. Cass ei tajunnut toisen vitsailleen, ennen kuin poika otti puheeksi aamuisen kuvasessionsa.
"Niistä kuvista, näin puheeksi tullen. Eikö sun pitänyt poistaa ne sätkää vastaan? Muistaakseni sä poltit yhden multa, joten...?" Cass muisti yhtäkkiä. Hän ei ollut nähnyt pojan tekevän elettäkään kuvien poistamiseksi, ja kuten tämän aikaisemmasta puheenvuorosta pystyi päättelemään, ne vielä lepäsivät kameran muistikortilla. Cassiesta ei sopinut ottaa kuvia tänään. Syy oli typerän, rikkoutuneen raudan. Cass toivoi, että Jocey poistaisi kuvat hyvällä. Sillä meno voisi käydä surullisen epätoivoiseksikin. Cass ei todellakaan halunnut kenenkään näkevän noita kuvia. Poika toivoi myös, että toinen ei tajuaisi pystyvänsä lypsämään tältä lähes mitä vain, sen aamuisen tupakan lisäksi.

"Vasen," Cass ilmoitti seuraavan kadunkulman ilmestyessä poikien eteen. Maisemat alkoivat muuttua oudommiksi. Tämähän oli täysin luonnollista, ei Cass täällä päin ennen ollut liikkunutkaan. Poika oli yhä sitä mieltä vakaasti, että oli erehtymätön suunnistuskyvyissään, vaikkei tiennytkään tarkalleen missä pojat tallasivat maata. Ei näin pienikokoisessa kaupungissa yksinkertaisesti voinut vain eksyä. Siitä oli varmasti sääntö fysiikan laeissakin.

Edessä avartuva näky oli kuitenkin uskomaton. Katu jyrkkeni reilusti alaspäin, ja nousevan auringon oranssihtavat säteet laskeutuivat lämpimän näköisinä kadulle, luoden synkkiä varjoja harvojen sinne tänne aseteltujen autojen ja lyhtypylväiden taakse. Taivas hohti punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä,. Katu oli kapea, ja näytti johtavan jonkin sortin aukiolle. Talot olivat lähekkäin, mutta niiden raoissa kasvoi kauniita ja näyttäviä kasveja, nupullaan olevien kukkien peitossa.
Näky sai Cassien vetämään henkeä sisään. Maisema oli kaunis. Cassie ei ollut tiennyt, että kaupungista löytyisi jotain näin nättiä, keskusta oli kyllä aivan toista. Tämä oli selvä saavutus seikkailujen kirjaan, poika mietti mielissään.

//loistava tekosyy olla lukemattakokeisin, tää peli ;-------)))///

[Darcy]

[ Harmi ettei tekosyyt nyt oikein tepsi, olen ihan lirissä tän huomisen kokeen kanssa. x,D Tosin nyt täytyy pitää luova tauko pänttäämisestä ja kirjoittaa peli, koska kynä ei enää pysy kädessä - sormet kangistui. Saakelin kasvatusoppi. ]

Jocey virnisti.
"Unohdin", hän totesi viattoman pahoittelevasti, "lupaan poistaa ne."
Ei hän ollut aivan varma poistaisiko, mutta eihän sitä pitänyt Cassielle kertoa. Ja ainahan hän voisi kiristää toista - hänellä ei koskaan ollut omia tupakkeja, joten olisi hyvä, jos koulussa olisi edes joku jolta pummia. Naamavärkki peruslukemilla blondi asteli toisen vieressä, kääntyen vasemmalle Cassien ilmoituksen mukaisesti. Astahdettuaan edessä avautuvalle kadulle Jocey todellakin oli iloinen siitä, että oli tullut sujauttaneeksi aurinkolasinsa päähän kahvilareissun jälkeen. Koko katu suorastaan kylpi aamuauringon säteissä, ja valo kimposi ärhäkästi silmiin sitä reunustavien putiikkien ikkunoista. Pelkkä valoisuuden ajatteleminen sai ohimoissa aikaan heikon tykytyksen, joka levisi lievänä takaraivon puolelle. Hän ei halunnut migreenikohtausta, ei nyt, eikä tänään.
"Toivottavasti et pahastu, kun käytän sinua auringonvarjonani", Jocey irvisti ja siirtyi kävelemään Cassien viereltä tämän taakse. Samalla hän nappasi kiinni toisen hupparin selkämyksestä pysyäkseen askelten tahdissa.

"En muistanut, että aamuauringossa on näin paljon poveria", hän mutisi Cassielle, kurkistellen toisen takaa edessä aukenevaa näkyä sen verran kun oli kykeneväinen. Hän olisi muutoin varmasti kurkistanut olkapään ylitse, mutta kosta Cassie oli sen kymmenisen senttiä pidempi, ei Jocey harmikseen ylettänyt. Paitsi jos varvistaisi.
Hetkeksi häneen iski tavaton halu vain hypätä Cassien niskaan roikkumaan ja toinen saisi kantaa hänet edessä häämöttävälle aukiolle, mutta blondi hylkäsi ajatuksen melkein saman tien. Se ei auttaisi mitenkään hänen orastavan päänsärkynsä ehkäisyssä, ja toiseksi, jos hän hyppäisi äkkiarvaamatta Cassien selkään, he mitä luultavimmin kaatuisivat maahan. Ja silloin toinen olisi se jolle kävisi hullusti, Jocey saisi kyllä pehmeän laskualustan. Mutta ei hän nyt niin itsekäs sentään ollut, että olisi halunnut pidemmän pojan telovan naamansa asvalttiin.
Ajatus jäi silti muhimaan jonnekin aivojen taka-alalle, ehkä hän toteuttaisi mielitekonsa vielä tämän päivän kuluessa. Olihan hänellä aikaa. Kun Cassie ei nähnyt, Jocey virnisti pirullisesti.

"Minulla on tylsää", hän kuitenkin nurisi hetken päästä. "Keksi jotain tekemistä, honey."
Se oli oikeastaan enemmän käskymuotoinen lause kuin kysymys tai pyyntö. Joceyn äänensävy oli kuitenkin ystävällinen ja rauhallinen, joten tuskin Cassie laittaisi sitä pahakseen.

[loveliina]

Cassien sydän hyppäsi yli muutaman tahdin, toisen ottaessa kiinni tämän selkämyksestä. Samanlainen kihelmöinti, jota poika oli tuntenut jaloissaan kahvilassa, mutta vain kymmenkertaisena, asettui Joceyn käsien kohdalle pojan selälle, leviten jännitämään koko lapaluiden välistä aluetta. Tämä uudenlainen tuntemus täytti Cassien joka ajatuksen, pojan osaamatta rekisteröidä sitä. Se tuntui lämpimältä, lämpimämmältä kuin aurinko paistaessaan Cassien kasvoille, jännittävämmältä kuin yksikään trilleri jonka poika oli nähnyt. Siihen oli sekoittunut niin monta eri tuntemusta, että Cassie ei todellakaan osannut yhdellä sanalla kuvailla sitä.
Se tuntui kivalta, eikä poika halunnut Joceyn koskaan päästävän irti. Eikä Cass ollut koskaan ollut kiitollisempi siitä, ettei osannut punastua.
"Ei haittaa," tämä sanoi pienen hymyn kera. Cassieta ei haitannut yhtään. Hänelle lähinnä tuli prinssin-omainen tunne. Casshan pelasti Joceyn vihaamaltaan auringolta.

Pojan nuristessa Cass naurahti hieman.
"Ja mitäköhän tekemistä herralle saisi olla? Näkymätöntä krikettiä? Sen välineet satuin pakkaamaan," tämä vastasi palvelijamaiseen tyyliin. "Ah, mutta karavaanimme näyttää saapuneen aukiolle," tämä ilmoitti ehdotuksensa perään. "Pystytämmekö teltan yöksi?"

Aukio oli soikion muotoinen ja vaikutti hieman puistomaiselta, kaikin muuten, paitsi että maa oli mukulakivellä soran tai ruohon sijaan. Sen reunoilla oli puistonpenkkejä ja muutamia istutettuja puita, joille oli jätetty ympyränmuotoiset aukot kivetykseen. Aurinko ei ollut ehtinyt vallata puoliakaan puiston-tapaisesta, sillä sitä ympyröivät korkeat rakennukset jotka pitivät vielä matalalta paistavat auringonsäteet kurissa.

"Eikö tuolla olisikon mukavan varjoisaa, vamppyyriseni?" Cass kysyi virnistäen pojalle selkänsä taaske. Kommentti oli selvä irvailu toisen aurinkovastaisuudelle.
"Mikä sulla edes on aurinkoa vastaan?"

//ropetus on oivaa sormijumppaa ;------)) Sitä pitäis harrastaa ihan vaan jo terveyssyistäkin///

[Darcy]

[ Totta puhelet, dataus vetreyttää sormet tehokkaasti. :---D ]

Jocey naurahti kriketin peluulle, pysytellen tiiviisti Cassien takana.
"Teltta? Etkö tuonut kokoon taitettavaa matkahuvilaani?", hän kysyi nyrpeään ja suorastaan kauhistuneeseen sävyyn, aivan kuin toinen olisi tehnyt elämänsä virheen. Teltta ei ollut sopiva paikka ylimyksille, ei ainakaan hänen kaltaisilleen, olisihan Cassien se pitänyt tietää. Aukion uutuus kuitenkin viehätti ja Jocey uskaltautui uudemman kerran kuikuilemaan aurinkovarjonsa takaa maisemaa. Ihan nätti, minikokoinen puistohan se siinä edessä möllötti, aivan kuin heille tehty. Nurmikkoakin löytyi.
Ja paikka oli varjossa! Bileet!
"Oi on, oikein miellyttävän varjoisaa", Jocey vastasi hurmiossaan toisen irvailuun, "Kannattaa muuten varoa, olen tänään erittäin janoinen."

Melkein saman tien ilmoituksen jälkeen blondi päästi irti Cassien paidan selkämyksestä ja kirmasi juoksuun toisen ohitse, pysähtyen vasta ylitettyään varjon rajan. Päästyään mukavasti piiloon auringolta, Jocey käännähti auringonvarjonsa suuntaan hieman hymyillen. Hän kohotti kättään ja veti aurinkolasinsa pois kasvoiltaan niin, että siniset silmät näkyivät kunnolla.
"Minulla on diagnosoitu pahemman luokan migreeni", hän vastasi Cassien kysymykseen, joskin hieman 'hällä väliä' -asenteilla. "Sen laukaisee yleensä tarpeeksi kirkkaat valot, kuten aurinko, ja kohtauksen seurauksena kehon koko vasen puoli menee tunnottomaksi."
Se kuulosti itse asiassa paljon pahemmalta näin ääneen lausuttuna.
"Jos migreeni on tarpeeksi paha, minä luultavimmin pyörryn", hän jatkoi hieman vaivautuneemmin hymyillen. "Joten varaudu ottamaan kiinni jos alan huojua."
Ihan vain sanojensa vahvistukseksi hän lähti pyörimään pientä ympyrää nurmikolla, kunnes päässä alkoi huimata ja silmissä pyöri. Varjossa oli ihanan viileää.

Jatkaakseen aamuista ruohikontarkastelu hetkeään Jocey valahti maahan istualtaan, ja kaatui siitä sitten selälleen, sulkien silmänsä.
"Olen hengissä", hän huikkasi vielä varmuuden vuoksi Cassielle, ties vaikka tämä olisi jo luullut hänen potkaisseen tyhjää. Blondi levitti kätensä sivuilleen ja nosti toisen jalkansa koukkuun, kuunnellen hetken ympäristön ääniä.
”Paljon kello on?”

[loveliina]

"Voi, pyydän nöyrimmin anteeksi antoanne," Cass pahoitteli Joceyltä, puheen kääntyessä kasaantaitettavaan matkahuvilaan. Pitihän se arvata, että jotakin oli unohtunut, laukkukin kun tuntui niin kovin tyhjältä.

Joceyn irrottaessa otteensa Cassien hupparin selästä, poika huomasi tuon kihelmöivän ihanuuden, jonka toisen läsnäolo oli tuonut, katoavan, jättäen jälkeensä jonkinlaisen tyhjiön, Joceyn mahtuvan kohdan. Tämän, jälleen, uuden tunteen vallassa, Cass nopein askelin asteli toisen perään. Vaikkei poika ymmärtänytkään mikä häntä veti blondin puoleen niin voimakkaasti kuin magneetti, Cass totteli tuntemusta. Niin tuntui vain paremmalta.

Kuunnellen toisen migreeni sairas kertomusta Cass meni aivan sanattomaksi. Poika ei ollut osannut odottaa mitään tämän luokan syytä toisen aurinko vihalle. Cassie oli odottanut jotain enemmänkin että 'palan helposti' tai 'saan auringosta pisamia'. Kyllä poika tiesi auringon valon vaikuttavan toisiin herkemmin, ja oli tämä itsekkiin muutaman kerran saanut päänsärkyä auringosta. Mutta että toinen puoli menee tunnottomaksi ja tämä päätyisi tajuttomaksi? Cassie ei ollut koskaan tajunnutkaan, kuinka vaarallinen tauti migreeni voisi olla.
Vielä Lontoossa opiskellessaan, joka toisella pojan luokan tytöllä oli "migreeni", jonka vuoksi ei voinut koskaan osallistua liikuntaan. Jäljelle jääneillä puolella luokan tytöistä vastaavasti oli menkat joka viikko. Kukaan luokan tytöistä ei ollut koskaan pyörtynyt migreeniinsä. Cass vain mietti, kuinka paljon päähän oikeasti pitäisi sattua, että sattuisi näitä toisen kuvailemia oireita. Aika paljon, tämä päätteli.
"Et kai vaan oo varma, että tuo on sun loistava tekosyy varjossa pysymiseen, koska et halua ihmisten näkevän sun kimmeltävän auringossa Edward Cullen -tyyliin?" Cass heitti, mutta ei ollut varma saiko vaarallisilla taudeilla vitsailla. Hän kuitenkin päätti ottaa riskin.

Toisen lysähtäessä maahan Cassien kurkkuun hypäsi pakokauhun poikanen, nytkö se oli menoa? Toinen kuitenkin ilmoitti eloonjäämisestään ja sai Cassien naurahtamaan. Niin, ei Jocey toistaiseksi ollut vaikuttanut kuoleman sairaalta, ja vaikutti myös osaavansa hallita sairauttaan, joissain määrin. Cassien tuskin tarvitsi olla huolissaan, eiköhän toinen osannut itse katsoa itsensä perään.
Cassie istui toisen viereen, ehkä sentin liian lähelle.
"Oho, mun akku loppu," Cass ilmoitti. "Missäköhän vaiheessa tämä tapahtui? En tiedä ollenkaan kellosta."
Toivottavasti toisella oli kellontapainen jossain lähettyvillä.

Poika levitti kätensä taakseen tukipylväiksi nojaten niihin laiskasti.
"Niin en varmaan pystytä sitä näkymätöntä krikettiä, vai?" Cassie virnisti.

[Darcy]

Olisikin ollut vain loistava tekosyy, kyllä Joceylle olisi kelvannut. Hän olisi mieluusti vilkuttanut migreenilleen heipat ja potkaissut sen kuuhun, mutta valitettavasti se ei lähtenyt ihan näin helposti.
"Minä kimmellän pimeässä, niin kuin taskulamppu", hän vastasi Cassien kysymykseen, "aurinko imee sähköenergiaani ja jos vietän paljon aikaa auringon säteiden alla, en kimmellä öisin."
Jocey lausui viimeiset sanansa tunnepitoisesti, nyyhkäisten dramaattisesti loppuun. Oli ihan kiva, kun Cassie laittoi kaiken vitsiksi - tyhmää tämmöisiä oli murehtia ja märehtiä, kun ei niille kuitenkaan voinut sen ihmeempiä. Ja kun Jocey ei itsekään stressannut, niin turha muidenkaan olisi ottaa kauheita paineitaan, kun ei ollut edes heidän ongelmansa. Blondi hymyili Cassielle, joka istahti hänen viereensä nurmikolle.

"Hitsit, minullakaan ei ole kännykkää mukana", Jocey puhahti toisen ilmoitukselle, "enkä käytä rannekelloa."
Se, ettei hänellä ollut kännykkää, oli ihan silkka vahinko. Se oli kadonnut aamulla jonnekin pohjattoman sängyn uumeniin, kiitos kaiken möyrimisen ja pyörimisen, jota hän oli harjoittanut kun ei ollut saanut unta. Nyt se siis makasi jossain hänen peittonsa ja tyynyjensä seassa. Ja rannekello... No, Joceyn mielestä rannekellot olivat vähän vanhemman ikäluokan asia.
"Nyt vaan toivotaan, ettei kumpikaan saa sydänkohtausta tai kaadu asvaltille, koska ei voida soittaa ambulanssia."
Eipä tässä kai mitään pelkoa ainakaan tällä hetkellä ollut, koska he kummatkin olivat turvallisesti maan rajassa, eikä lähistöllä ollut kuin puita ja nurmikkoa.

"Nää", Jocey nyrpisti nenäänsä kriketille, "voit mieluummin loihtia minulle virkistävän juoman, hmm?"
Hän raotti hieman suljettuja silmiään ja tiiraili Cassieta odottavasti. Hieman hymyillen hän kuitenkin sulki pian silmänsä uudelleen, kun ei jaksanut aukikaan pitää. Cassie tökkikööt häntä jos halusi jotain eloa, tällä hetkellä vallitseva olotila oli varsin rento ja apaattinen. He olivat nähtävästi valinneet loistavan päivän kaupunkikierrokselle, sillä missään ei näkynyt ristin sielua ja ilma oli sopivan lämmin, muttei kuitenkaan kuuma.
"Herätä minut jos nukahdan", Jocey mumisi Cassielle, sipaisten oikeassa kämmenselällään poskeaan. Ilma teki hänet selvästi väsyneeksi, ja saattoi toki olla, että hän oli riehunut hieman liikaa eilen...

[loveliina]

Cassie yritti, muttei pystynyt vastaamaan enää dramaattisesti. Ajatus pimeässä hohtavasta Joceystä oli hieman liian hupaisa. Cassie pakostakin yhdisti mietteensä Buzz Lightyear -toimintafiguuriinsa, jota oli raahannut tarhaikäisena paikasta toiseen. Sekin hohti pimeässä, mutta vain jos sitä piti valossa, toisin kuin Jocey. Joceyn hohdossa oli varmasti jonkinlaista mystistä voimaa.

Toisella ei ollut kännykkää. Kuka kulki enää 2000-luvulla ilman matkapuhelintaan? Eikö se ollut välttämätön pystyäkseen elämään nyky-yhteiskunnassa. Olipa kyllä harvinaisen kummallista. Cassie oli tottunut tietämään kellon milloin vain, ja nyt kun tuo itsestään selvänä pidetty tieto katosi, Cass ei tiennyt miten reagoida siihen. Onneksi sentään oli viikonloppu, eikä kiire minnekkään. Toki kotona asuntolassa odotti kasa keskeneräisiä esseitä ja kirjoitelmia, mutta ne eivät tarvinneet kelloa kaulaansa. Siellä ne odottaisivat, vaikka maailmanloppuun, siitä Cassie oli varma.

"Simsalabimsalabim," Cass loihti heilauttaen kättään, kuin siinä olisi taikasauva. "Mitä? Mikään ei tunnu toimivan tänään. Taikasauvanikin akku on simahtanut," tämä sanoi. "Ei limsaa tänään."
Toinen ilmoitti nukkuvansa. Tai haluavansa herätyksen jos nukahti. Tylsimys, Cassie ajatteli. Miten tämä nyt viihdyttäisi itseään.
Toisen sulkiessa silmänsä Cass laskeutui vain toisen kätensä varaan kokonaan sivuttain makaamaan ruohikolle Joceyn vierelle. Poika keskittyi katselemaan toista. Jotakin erityisen kiehtovaa tässä oli, jotakin, mikä saisi Casien tuijottamaan toista minuutti toisensa jälkeen kunnes minuutit muutuisivat tunneiksi. Silti tämä ei menettäisi mielenkiintoaan.
Toisen hengittäessä rauhallisesti sisään, rintakehä nousi, ja taas kun ulos, se laski. Vaikka tämä oli täysin normaalia, Joceyn tekemänä se näytti jollain tapaa... Puoleensavetävältä. Cassiellä oli erikoinen halu tarttua toisen käteen jolla tämä oli sipaissut kasvojaan ja vain tunnustella miltä se tuntuisi tämän kädessä. Pehmeältä, vai sileältä. Voimakkaalta vai heikolta.
Pyristettyään tuon ajatuksen päästään Cass tökkäsi toista poskesta ja kysyi virnistäen:
"Onko Jocey sun oikee nimi, vai tuleeko se jostain.. Joesta, Josephinasta?"

//nananananananana love is in the air ;-------)))))///

[Darcy]

[ Hii, söpöä. :-----D ]

Jocey naurahti, joskin hieman myöhässä, Cassien loihtimiselle. Taikasauvoihin ei pitänyt luottaa, ne eivät koskaan toimineet silloin kun niiden olisi pitänyt - eivätkä ne liioin koskaan olleet paikalla silloin kun niitä tarvittiin.
"Okei, ei siis limsaa", hän huoahti ja mutristi hieman huuliaan, pitäen silmänsä kuitenkin kiinni. Tuuli leikitteli mukavasti vaaleilla hiuksilla ja pyyhkäisi kasvojen ylitse, saaden Joceyn haukottelemaan. Hän kuitenkin hienovaraisesti peitti haukotuksen kämmenensä taakse, jottei Cassien tarvitsisi tuijotella avointa suuta. Tch, voisi olla hupaisaa.
Jonain muuna hetkenä Jocey olisi varmasti jo avannut silmänsä ja katsonut, oliko Cassie yhtäkkisesti potkaissut tyhjää tai hävinnyt paikalta, sillä minuutit tuntuivat kuluvan eteen päin, eikä toinen silti päästänyt ääntäkään. Ihmeen hiljaista. Ja oikeastaan häntä väsytti, väsytti vieläpä aika paljon...

Jocey oli juuri nukahtamaisillaan, kun Cassie päätti törkätä sormensa hänen poskeensa. Hieman hätkähtäen blondi avasi silmänsä ja räpytteli hetken kiivaasti, yrittäen häivyttää uneliaisuuden pois. Humh.
"Ristimänimeni on Jocelyne", hän mumisi epämääräisesti, kierähtäen nurmikolla niin että näki Cassien paremmin. Hän katseli toista hetkisen, joskin katseyhteys oli hieman vajaa, sillä blondi räpytteli silmiään jatkuvasti, yrittäen saada ne pysymään auki.
"Umh... Jocey on toinen nimeni, etunimeksi vanhemmat antoivat niinkin vanhoillisen nimen kuin Nicholas", Jocey vastasi todenmukaisemmin hetkisen päästä. Hän ei oikein tajunnut etunimensä päälle, se oli ihmeellisen vanhanaikainen. Kuka ylipäätään antoi lapselleen nimeksi Nicholas... Siis kuka muu kuin lääkäri-isä. Jocey oli paljon omaperäisempi ja mukavampi nimi kaikin puolin, eikä hän ollut ainakaan hetkeen tavannut ketään toista sen nimistä.
Hänellä oli sitä paitsi suurempi mahdollisuus jäädä ihmisten mieleen, kun ei sulautunut joukkoon.
"Sinäkään tuskin olet ollut Cass ihan syntymästäsi lähtien, onko se lyhenne kenties Cassandrasta?"
Cassandra olisi aika sopiva nimi.

Jocey virnisti itsekseen ja sulki silmänsä uudelleen. Hänen ei tarvinnut edes kovin paljon yrittää, että saavutti samankaltaisen uneliaan tilan kuin hetkeä ennen Cassien törkkäystä. Väsymys tuli nopeasti ja pian Jocey oli taas puoliunessa, kunnes vihdoin nukahti. Ja suunnilleen saman tien ajatuksiin lävähti uni.
Se ei ollut järin miellyttävä, ei, siinä oli koira... Koiria.
Jocey käännähti unissaan, ollen vähällä pyörähtää vieressään makaavan Cassien päälle. Vailla mitään järkeviä älyllisiä ajatuksia blondi painautui aivan kiinni tummahiuksiseen poikaan, painaen otsansa tämän rintakehää vasten.
Koirat olivat kamalia. Ne haukkuivat ja purivat. Ja ajoivat takaa.

[loveliina]

//killing him softly ja silleen. oikeesti, saako noin kiusata Cassie parkaa (saa) :----)))))///

"Juu, Cassandrahan se," tämä kommentoi empien, paljastaisiko nimeään.
"Tai Cameron, kummin sen haluaa mielummin ajatella. Henkilökohtaisesti, itse ottaisin Cassandran," poika sanoi. Cameron kuulosti kameralta. Ja vaikka toinen pitikin valokuvauksesta, nimi oli hirveä, eikä tulisi ulos pojan suusta toista kertaa muuta kuin isän tai poliisin käskystä.
Hiljaisuus asettui salakavalasti Cassien edes huomaamatta. Tämän tuijotteli Joceyn jokaista pienintäkin yksityiskohtaa, silmäripsiä, sormenpäitä, paidan kaulusta. Ne kaikki vaikuttivat samalla todella epätodellisilta, ja todellisita. Aivan kuin tilanne olisikin uni, josta ei tarvitsisi herätä.

Sitten. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuin vastaus Cassien alitajuntaisiin rukouksiin, Jocey kierähti vasten Cassien rintakehää. Cassien sydän pysähtyi varmasti minuuteiksi sen hypätessä paikaltaan viitisen metriä ylöspäin. Jocey oli painautunut aivan kiinni Cassiehen. Aivan kiinni.
Tämän ikuisuuden kestävän sekunnin aikana poika tajusi useamman kuin yhden asian.
Nyt hän tiesi, mikä tuo erikoinen tunne, joka tämän oli vallannut jo muutaman kerran aikaisemmin oli.
Eikä siitä ollut kysymystäkään.
Cassie piti Joceystä. Hän todella piti. Cassie ei tiennyt kuinka reagoida. Tätä ei tapahtunut hänelle usein. Hän ei vain... alkanut pitämään ihmisistä. Ei se tapahtunut niin. Tyttöjen kanssa, noh, eivät ne olleen Cassielle niin vakava asia, kunhan olivat viehättäviä ja hauskoja viettää aikaa, silloin tällöin. Mutta, ei Cass kenestäkään tytöstä ollut pitänyt. Ja pojistakin, noh. Hänelle harvoin oli tullut vastaan ketään. Kerran Cass oli melkein kuin alkanut pitämään eräästä, mutta siitä oli jo kauan. Eikä sitä laskettu, se oli tapahtunut humalassa.

Mutta nyt ja tässä, Cass ei voinut sydämensä tykytykselle mitään. Hän ei voinut sisällään kiehuvalle verelle yhtikäs mitään. Hän ei voinut jännittyneelle vartalolleen mitään. Hän vain ei pystynyt kontrolloimaan itseään. Cass tunsi kehonsa joka solulla virtaavan sähkön, joka käski tämän kietoa kätensä toisen selän taakse ja painaa päänsä tämän päälle. Mutta ei Cassie voinut.
Vai voiko?

Tämä oli vaarallista. Tämä oli liian vaarallista. Joku voisi nähdä heidät, joku voisi huomata kaksikon maassa. Joku voisi hakata heidät. Eihän Cass edes tiennyt, mitä mieltä Jocey oli miehistä. Ja naisista. Seksuaalisuudesta.
Mutta puisto oli tyhjä. Ja Jocey unessa.
Cass käänsi päänsä katsomaan toista, eikä halunnut liikkua senttiäkään. Laskien päänsä nurmelle, lähestulkoon kiinni toisen päätä, tämä sulki silmänsä. Antaen hieman periksi sisällä kulkevilleen sähkövirroille Cass hivutti kätensä niin, että se kosketti kämmenselälleen toisen kättä.
Sitten poika esitti nukkuvansa, pystymättä oikeasti nukahtamaan. Cass silti toivoi hetken kestävän ikuisesti.

//awww imelää :--DDD///

[Darcy]

[ naww, Cass on söppänä. :'D ]

Kaikkialla oli pimeää.
Jocey kuuli vain omien juoksuaskeltensa äänen kiitäessään pitkää ja loputonta kujaa pitkin. Jalat eivät vieneet ollenkaan eteenpäin, aivan kuin joku olisi vetänyt jatkuvasti mattoa niiden alta. Vimmatusti taakseen vilkuillen hän yritti juosta eteenpäin, kompuroiden jatkuvasti. Se saisi hänet kiinni, se varmasti saisi. Jocey juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta kujan loppu ei tullut ollenkaan lähemmäs. Päinvastoin, se tuntui vain loittonevan jokaisella askeleella. Seinät kapenivat ja tila kävi yhä vain pienemmäksi, kunnes olkapäät raapivat seinustaa. Se saavuttaisi hänet, saisi hänet kiinni. Aivan varmasti. Ei ollut mitään, minne piiloutua.
Yhtäkkiä matto jalkojen alta hävisi ja hän kompastui, tippuen. Pudotus vain jatkui, ja jatkui, ja jatkui..

Jocey säpsähti rajusti, niin kuin ihminen joka herää unestaan juuri ennen kuin iskeytyy asvalttiin. Hetkeen hän ei tajunnut mistään mitään, tuijotti vain eteensä silmät selällään - paitsi, ettei hän nähnyt eteensäkään. Ainoa looginen syy tähän ilmiöön saattoi olla joko auringon totaalinen pimennys tai hänen sokeutumisensa. Jocey kohotti vasenta kättään ja hämmästyi positiivisesti kyetessään näkemään sen. Hän ei siis ollut ainakaan sokea. Sormet kurottuivat hieman ylemmäs, kunnes ne tapasivat sen tumman verhon, joka hänen kasvojensa eteen oli vedetty; eikä se edes ollut verho, se tuntui paidan kankaalta. Hetken Jocey hypisteli kangasta käsissään, ymmärtämättä mikä se oli. Kunnes välähti.
Se oli Cassien paidan musta kangas. Ja mitähän ihmettä se teki hänen naamansa edessä?
...Hupsis.
Jocey kohotti hieman päätään, katsoen hetken Cassien kasvoja. Toinen näytti nukkuvan, tai ainakin hyvin näytteli jos ei ollut oikeasti unessa. Blondi irvisti itselleen ja vilkaisi oikeaa kättään, jota ei ollut vielä liikuttanut. Sen vieressä lepäsi Cassien käsi, aivan kiinni hänen omassaan.

Hetken oli aivan hiljaista, eikä Jocey edes ajatellut mitään. Hän vain oli ja tuijotti.
Oliko hän kenties nukahtanut? Mikään muu ei olisi selittänyt täydellistä pimennystä muistissa - hän ei todellakaan tajunnut, missä vaiheessa oli muka ehtinyt pyörähtää Cassien syliin. No, ehkei toinen ollut huomannut mitään, niin se varmasti oli, koska muuten tämä olisi varmasti vetäytynyt kauemmas tai työntänyt hänet pois.
Vai olisiko? Jotenkin Joceysta tuntui, ettei Cassie olisi ehkä sittenkään torjunut häntä.
Hän päästi huuliensa välistä karkaamaan pitkän huokauksen, sipaisten sitten vaaleita kiharoitaan pois silmiltään. Painajainen oli kieltämättä ollut aika kamala, vaikka sen loppuosaan ei sisältynytkään koiria. Ahtaat paikat eivät nekään olleet Joceyn lempiasia tässä maailmassa, saatikka sitten se tunne, ettei päässyt eteenpäin.

Jocey makasi hiljaa nurmikolla, tuijotellen omaa ja Cassien kättä, jotka lepäsivät vieretysten. Pienen hetken mietittyään hän painoi päänsä takaisin toisen rintakehää vasten, kohottaen oikeaa kättään ja koskettaen sillä Cassien avointa kämmentä, alkaen piirrellä epämääräisiä, täysin merkityksettömiä kuvioita ja viivoja toisen iholle.
Tämä oli hieman kummallista, yleensä Jocey oli se, joka tiesi missä mentiin ja muut saivat tanssia hänen pillinsä mukaan. Nyt hän tunsi itsensä jotenkin kamalan avuttomaksi, kun ei hallinnut tilannetta ollenkaan.
Cassien vika.
Hän jatkoi piirtelyään, huoahtaen hieman.

[loveliina]

Sekunnit vierähtivät liian nopeaa ja Cassiesta tuntui kuin ei koskaan enää saisi niistä kiinni. Hän yritti painaa mieleensä kaiken, minkä nyt silmät kiinni pystyi. Toisen tuoksun, sen miltä nurmi tuntui poskea vasten, kaupungin hiljaiset äänet. Vaikkei poika nukkunutkaan, silti hetki tuntui unelta.

Ja sitten, aivan liian aikaisin. Ilman mitään varoitusta, Cass tunsi Joceyn säpsähtävän hereille. Pieni pakokauhu iski poikaan, ei tämä ollut normaalia. Kaukana siitä. Miten tuo toinen reagoisi. Löisikö tämä Cassielta hamaat kurkkuun homoilusta? Vaikka Jocey vaikutti huumorintajuiselta, Cass ei tiennyt ollenkaan, joten voidakseen viimekädessä sanoa olevansa jonkin sortin unissakävelijä, tämä jäi makaamaan maahan hengittäen rauhallisesti, kuin olisi syvässä unessa.
Jocey huokaisi. Cass menetti toivonsirpaleensa. Toinen oli pettynyt tilanteeseen. Ei tahtonut olla siinä. Oli vähällä, ettei Cass vain napannut laukkuaan ja juossut, sellainen olo tällä oli, mutta sitten, yhtä yllättäin kuin toinen oli hänen syliinsä kierähtänyt, tämä palasi suunnilleen samoille sijoilleen.

Toinen liikutti kättään. Sormellaan piirsi Cassien kämmeneen. Cass tunsi vatsassaan perhosten lentelevän villeinä joka kerta kun pojan sormi teki kurvin tai veti suoran viivan Cassin iholle. Hänen käsivartensa menivät kananlihalle, silkasta mielihyvästä.
Cass oli hämmentynyt. Toinen olisi jo juossut kirkuen pakoon jos olisi pitänyt tilannetta ahdistavana, eikö? Tai sitten, toinen vaihtoehto oli, että tämä ei ollutkaan herännyt, vaan liikkui unissaan. Cass ei voinut olla varma, eikä avaisi silmiään tarkistaakseen.

Cass mietti, miten voisi varmistua, oliko toinen hereillä, ilman että paljastaisi sitä itse. Hän ei voinut vain kysyä "Nukutsä," tai kääntyän tämän kasvojen puoleen ja tiirailla syvälle silmiin, olivatko ne auki.
Siispä poika päätti tehdä jotain rohkeaa. Jotain, mitä ei olisi koskaan tehnyt, mikäli ei voisi piiloutua uni-tekosyyn taakse.
Cass unisesti tarttui piirtelevään käteen ja ujutti sormensa toisen sormienvälien läpi, ottaen siitä kiinni. Tämä veti käden lähelle rintaansa ja laski päätään niin, jotta Cassien nenä oli toisen hiuksissa kiinni.
Että se tuoksuu hyvältä.

[Darcy]

Jocey jatkoi piirtelyään mitään ihmeempiä miettimättä, kunhan vain piirteli. Cassien käden iho tuntui pehmeältä ja lämpimältä, sileältäkin, ja siihen oli mukava piirrellä kuvia. Hän siveli hetken toisen sormia ja liu'utti omia sormiaan kämmenen viivoja pitkin, tehden pyörteitä ja neliöitä. Jos Cassie sattuisi heräämään hänen epämääräiseen räpeltelyynsä, Jocey voisi vain todeta, että hän piti muiden tökkimisestä ja kutittamisesta - kuten hän pitikin. Tosin nyt hän ei yrittänyt ärsyttää tai herättää toista, vaan piirteli lähinnä omaksi ilokseen, ihan vain koskettaakseen Cassien ojennettua kättä.
Jocey oli täysin uppoutunut epämääräiseen piirtelyynsä ja Cassien liikahdus sai hänet kohottamaan kulmiaan yllättyneenä. Kun toisen sormet sujahtivat hänen omien sormiensa lomaan, ei blondi voinut muuta kuin pysyä aloillaan ja olla miettimättä mitään. Hän vain makasi siinä kuin olisi vieläkin nukkunut, katsoen heidän yhteen liitettyjä käsiään mitään vastaanhangoittelua tekemättä. Suunnilleen samaa aikaa toinen päätti painaa päätään alaspäin, kunnes Jocey tunsi tämän hautaavan kasvonsa hänen hiuksiinsa.
Cassie oli kummallinen, Jocey ei ymmärtänyt toista.

Siinä hän vain oli ja makasi, käsi toisen kädessä.
Joceyn valtasi kummallisen kaksijakoinen tunne, jota hän ei kunnolla edes ymmärtänyt. Siinä oli mukavaa, hänellä oli lämmin ja Cassien käsi tuntui pehmeältä, mutta silti pieni ahdistus kapusi vatsasta jonnekin kurkun tienoille. Vaikka Jocey oli mikä oli, teki typeryyksiä ja leikki ihmisten tunteilla, hän ei yleensä itse joutunut tällaisiin tilanteisiin. Pieni hätäännys valtasi ruumiin, mutta hän ei silti liikkunut sentin vertaa mihinkään suuntaan, vaikka olisi varmasti voinut riuhtaista itsensä irti ja juosta maailman laidalle saakka.
Äää, tällainen ei ollut mukavaa. Jocey ei ollut edes varma nukkuiko Cassie oikeasti, toinenhan oli näyttelijä, tämä voisi huijata häntä ihan miten paljon tykkäisi, eikä hän välttämättä tajuaisi mitään. Pitikö hänen olla vielä blondikin?
Ja mitä, jos Cassie oikeastikin vain leikki? Mitä jos toinen vain harjoitteli johonkin näytelmään, käyttäen häntä jonain harjoittelualustana? Ajatus oli kummallinen, kuten oli Cassiekin, ja koko ihmeellinen tilanne.
Tästä piti päästä jotenkin pois, muuten Jocey menettäisi vielä viimeisetkin järkensä rippeet ja pakahtuisi tunteidensa paljouteen.

"Cass...", hän kuiskasi hiljaa, juuri ja juuri kuuluvalla äänellä. "Umh.."
No, ei mennyt kovin hyvin - Joceylla oli ollut valmis visio, mitä hän olisi toiselle sanonut saadakseen tämän havahtumaan, mutta sanat eivät asettuneetkaan huulille normaaliin tapaan. Yleensä tässä vaiheessa hän totesi kaikille, että se oli menoa nyt, ei mikään ollut oikeasti totta, eikä ollut hänen ongelmansa, ja sitten hän olisi vain lähtenyt kävelemään. Jättänyt ihmiset taakseen.
Jocey kurtisti kulmiaan ja pyristeli sen verran pois Cassien läheisyydestä, että kykeni näkemään toisen kasvot kunnolla.
"Sinä et nuku."
Jocey ei todellakaan ollut varma tästä diagnoosistaan, mutta hän päätti ainakin yrittää syyllistää toista. Kättään hän ei vetänyt pois, sillä sormet eivät suostuneet tottelemaan.
"Cass, olet kummallinen", Jocey lopulta huokaisi tympääntyneenä. Hän painautui lähemmäs Cassieta ja työnsi toisen vapaalla kädellään selälleen nurmikolle. Sen ihmeemmin ajattelematta hän kumartui lähemmäs ja painoi huulensa toisen pehmeille huulille, sulkien samalla silmänsä.