Aikainen mato linnun nappaa

[loveliina]

He vain makasivat siinä nurmella, nyt käsi kädessä, Cass nuuhkien toisen päälakea. Niin hyvältä kuin se tuntuikin, Cassien mahan seutuvilla velloi kasvava epävarmuus. Hetkenä minä hyvänsä koko kaunis kuvaelma voisi rikkoutua, pirstoutua, särkyä sadaksi tuhanneksi palaseksi, joita ei saisi enää koskaa liimattua yhteen. Hengittäen raksaasti, Cass odotti.

Piinaavan hiljaisuuden ajan Cass sekuntti sekuntilta alkoi uskoa, että toinen nukkui. Nukkui, eikä tiennyt tapahtuneesta yhtikäs mitään. Sitten, yllättäen, tämä tukahdutetusti lausui 'Cass'. Pojalla oli suuria vaikeuksia pitää hengityksensä tasaisena, ettei paljastuisi. Jos tämä olisi voinut reagoida miten vain, olisi Cass varmaan saanut sydänkohtauksen. Mutta todellinen näyttelijä ei antanut tuollaisten pikkujuttujen pilata mitään. Cass pysyi roolissaan, niin kivuliasta kun se olikin.

Seuraavaksi toisen suusta kuului, että Cass ei olisikaan unessa. Mutta Cassie tiesi tuon olevan bluffia. Sen oli pakko olla. Poika halusi niin kovasti uskoa, että tällekkin tarinalle syntyisi onnellinen loppu.
Päätellen siitä, että Jocey ei ryhtynyt tökkimään poikaa mahaan Cass uskoi toisen uskovan tämän olevan yhä unessa. Cassie ei antautuisi, ennen kuin jokin luonnollinen asia "herättäisi" tämän.

"Cass, olet ihan kummallinen."
Poikaa raastoivat sanat, hyvä kummallinen, vai paha kummallinen. Cassie liikutti hieman sormiaan ja huomasi niiden olevan yhä tiukasti kiinni toisen käden ympärillä. Jocey olisi helposti saanut tämän käden irti, siitä ei ollut kysymystäkään. Kysymys lepäsi siinä, halusiko toinen ottaa kättään irti.

Ja ennen kuin Cassie huomasikaan toinen työnsi tämän selälleen. Tämä oli selvä merkki, Jocey ei halunnut tätä lähelleen. Cass alkoi laiskasti avaamaan silmiään, päätettyään äkkiä, että tuollaiseen tämä heräisi vaikka oikeastikin nukkuisi.
Juuri kun pojan silmät avautuivat, poikien huulet kohtasivat. Järkytys, niin ihana järkytys pyyhkäisi Cassien ylitse, eikä tämä yhtäkkiä tiennyt miten päin olla. Hänen sisuskalunsa kääntyivät ympäri, sillä hyvällä tavalla. Hänen sydämmensä samalla tuntui olevan pysähtynyt, ja samalla pulssi nousi useisiin satoihin tuhansiin. Tajuttuaan, että se todella oli hän, Cameron Jones, puistossa, nurmikolla, suutelemassa poikaa, Cass sulki silmänsä ja suuteli takaisin. Vain hetken. Sitten heidän huulensa erkanivat.

Hiljaisuus.
"...Huomenta?" poika sai sanotuksi, yrittäen rikkoa jään. Tämä tuijotti tiiviisti toisen silmiin, jotka olivat vain senttien päässä tietämättä olisiko nyt hyvä aika vilauttaa hymy vai ei.

[Darcy]

Kun Cass vastasi suudelmaan, oli Joceyn vuoro hieman yllättyä. Hän kuitenkin tointui hyvin nopeasti ja hymyili toisen huulia vasten, kunnes he vetäytyivät erilleen. Blondi piti silmänsä suljettuina vielä sen jälkeenkin, aivan kuin olisi tunnustellut oloaan ja maistellut äskeistä suudelmaa. Sitten, kuultuaan Cassien äänen, hän veti syvään henkeä ja päästi kaiken ulos huuliensa välistä, avaten vihdoin siniset silmänsä.
"Huomenta", hän vastasi hieman hymyillen ja tuijotti takaisin Cassien silmiin. Toinen näytti hieman epäröivältä, aivan kuin ei olisi tiennyt miten päin olisi pitänyt olla. Jocey puoliksi virnisti ja puoliksi hymyili, antaen vielä yhden nopean pusun toisen huulille niin, että he juuri ja juuri hipaisivat toisiaan. Hänellä oli äkkiä erittäin varma olo, vaikka ihan hetkeä aikaisemmin mielessä oli myllertänyt ties minkälaisia tuntemuksia ja mietteitä. Nyt kaikki oli kuitenkin kadonnut.
"Sinä et nukkunut, ethän?", hän kysyi vielä kerran, kohottaen oikeaa kulmaansa hieman kysyvästi.

Hymähtäen Jocey asettautui takaisin makuuasentoon nurmikolle, joskin tuki tällä kertaa päänsä Cassien mahaa vasten, käyttäen tätä julmasti tyynynään. Toivottavasti toinen ei pahastuisi, mikä oli kylläkin aika epätodennäköistä, kun Cassie ei kerran ollut saanut kohtausta edes hänen suudelmastaan. Hän kohotti hieman omaa kättään, jonka sormet olivat edelleen lomittain toisen sormien kanssa, tökkien vapaalla kädellään Cassien käden kämmenselkää.
"No, nyt olen ainakin virkeä", Jocey ilmoitti ja lopetti toisen käden tökkimisen, laskien sen takaisin nurmikolle. Suu vain oli kuivahtanut, heidän pitäisi poiketa kaupan kautta ostamassa juotavaa, jahka pääsisivät joskus vielä liikkeellekin. Tosin aikaa tuskin oli mennyt kovinkaan paljon, viimeksi kello oli ollut vasta suunnilleen kahdeksan. Harmi, että Cassien kännykästä oli loppunut akku, nyt heidän täytyisi käyttää omaa sisäistä kelloaan.

"En kai tehnyt mitään tyhmää?"
Kysymyksen saattoi ymmärtää miten vain. Jocey ei ollut itsekään varma, tarkoittiko hän unissaan tekemiään hölmöilyjä, jos niitä edes oli, vai äskeistä suudelmaa. No, Cassie voisi itse valita kumpaan vastaisi vai vastaisiko kumpaankin. Kummallinen ahdistuksen tunne häilyi vielä jossakin vatsan tienoilla, mutta huomattavasti pienempänä kuin hetkeä aikaisemmin ja nyt Jocey kykeni olemaan rauhallinen, sekä käyttäytymään järjellisesti.
Cass oli edelleen ihan kummallinen, eikä Jocey oikein ymmärtänyt häntä, saatikka sitten itseään, mutta ainakaan toinen ei ollut vielä pötkinyt karkuun pää viidentenä jalkana. Se oli jo jotain, ainakin hänen mielestään.
"Olenko edes hyvä suutelemaan?", hän tivasi äkkiä. "Saat köniisi jos vastaat kieltävästi, joten mieti tarkkaan mitä sanot."
Uhkauksen hän lausui hieman nyrpeästi, mutta sen lävitse paistoi silti selvästi huvittuneisuus.

[loveliina]

Cassie oli yltäkylläisen onnellinen, varmaan onnellisempi nyt kuin aamusätkällään. Silti puhuminen tuntui olevan vaikeaa. Toinen hymyili, joten tämä viestitti, ettei tämä ollut vihainen. Tai katunut päätöstään suudella Cassieta. Sehän oli hyvä merkki, eikö? Kuitenkin, Cassien oli vaikea olla varma yhtään mistään juuri sillä hetkellä. Joceyn kuitenkin vielä antaessa pienen pusun tälle, Cass menetti viimeisetkin kykynsä puhua. Tämän huulille kohosi vain onnekas hymyn tapainen, joka sitten levisi koko vartaloonkin.
Kun Jocey ei enää tapittanut Cassien silmiä, jännitys raukesi ihan vähän. Tämä ei silti osannut vielä puhua toisen kysyessä, että Cassie ei ollut nukkunut. Pystymättä muodostamaan järkevää lausetta, saati sanoja Cass tyytyi äännähtämään mmh-äänteellä vähän niin kuin myöntävästi. Ei toinen vaikuttanut vihaiselta tästäkään syystä.

Samaa äännettä poika toisti toisen sanoessa olevansa virkeä. Sehän oli hyvä. Oli Cassiesta jotakin hyötyä, tämä ajatteli, ajatusten tökkiessä myöskin. Hän ei tajunnut ajattelevansa itsestään kolmannessa persoonassa. Tämä kaikki oli vain saanut Cassien pasmat sekaisin, hyvällä tavalla.

Taivas oli hyvin sininen. Cass mietti hetken, kumpi oli sinisempi, Joceyn silmät vai taivas, saamatta vastausta. Poika uskoi, että silmien täytyi olla, muttei kyennyt nousemaan tarkistamaan, eikä sen puoleen halunnutkaan. Cass pelkäsi vielä hieman, että jos nipistäisi itseään, kaikki katoaisi ja poika heräisi vain oman työtasonsa päältä kasvot haudattuna koulukirjoihin.

"En kai tehnyt mitään tyhmää?" Jocey kysyi. Cassien aivot yrittivät terästäytyä, tämä oli sen sorttinen kysymys, että mmh-äänne ei kelvannut vastaukseksi.
"Et," tämä lopulta myöntyi. Cass ei uskaltanut sanoa, enempää peläten että tämä oli ehkä vain jokin vitsi, joska Jocey vei liian pitkälle. Mutta ei Jocey olisi ilkeä, eihän. Ei tuo tähän mennessäkään ollut ollut.

Pojan suutelu kysymys sai Cassien vihdoin naurahtamaan ja tajuamaan tilanteen selvästi.
"Se oli..." Cass aloitti ja etsi oikeaa sanaa. "kivaa. Onko sille sanaa?" tämä yritti kysyä, lähinnä itseltään.
"Mä en sillee... poikien kanssa. Kerran aikasemmin," tämä paljasti. Cass halusi tehdä selväksi, että tämä tulisi olemaan heidän pieni salaisuutensa, mitä luultavimmin. Cass oli kaapissa, eikä mikään, edes näin viaton pieni suutelo saisi päästä julkiseen tietoon.

"Entä mä? oliko musta mihinkään?" tämä sitten vielä esitti kysymyksen takaisin ja onnistui virnistämäänkin kysymyksensä perään.

//nukkuu pakko mennä ...... vaikken haluais. Tää tasan tulee mun uniin : D : D ///

[Darcy]

Huh, onneksi hän ei ollut tehnyt mitään vähemmän fiksua - siis ainakaan Cassien sanojen mukaan, tiedä sitten oliko toiseen luottaminen. Jos lähentelyä ei laskettu, Jocey toivoi käyttäytyneensä oikein mallikkaasti sillä välin, kun oli ollut unessa, vaikka se olikin ollut vain pieni torkahdus. Cass naurahti hänen kysymykselleen suutelusta, mikä ei sinänsä ollut ihme, mutta Jocey toivoi että toinen vastaisi edes hieman rehellisesti - hänen itseluottamuksensa murenisi maan rakoon, jos toisen suusta tulisi jotain negatiivista. Vapaalla kädellään hän nyppi maasta ruohonkorsia, heitellen niitä minne sattuu.
"Kivaa?", Jocey puhahti. No, ainakaan se ei ollut kauheaa. Toisaalta, jos Cass olisi voinut sanoa jotain muuta, jotain vähän kuvaavampaa, mutta toinen valitsikin aika laimean ilmauksen, ihan niin kuin lapsi jonka mielestä se ei ole oikeasti kivaa. Kunhan vain sanoi että oli, jotteivät kaverit pahastu.
Oliko Jocey siis vain kaveri? Hyvän päivän tuttu?
Blondi mutristeli suutaan tyytymättömänä, nyppien maasta lisää ruohonkorsia. Osan hän heitti menemään ja osan viskasi Cassien päälle, ihan vain ärsytyksen vuoksi. Tämä oli tyhmää.

"Haa, olinko vasta toinen poika jota suutelit?"
Joceyn ilme hieman kirkastui, hän jopa virnisti. No, ei hän ollut odottanutkaan, että Cass oli mikään miestennielijä, tai siis rehellisesti sanottuna, ei toinen siltä näyttänyt, mutta jotenkin Jocey oli odottanut isompaa lukua. Hän oli vasta Cassielle toinen. Siistiä. Tosin, hänen kannattaisi varmaan olla hiljaa omista mittarilukemistaan, ne olivatkin jo hieman suuremmat...
Jocey irvisti, mutta onneksi Cassie ei nähnyt sitä asennon takia.
"Olit ihan mukava, tosin alkuhölmistyksesi hieman lyhensi itse asiaa", hän totesi äänellä, jolla uutislukijat ilmoittivat päivän sään. Kun Cass oli kerran kysynyt, niin sai sitten myös rehellisen vastauksen. Ei Jocey ruvennut hänkään latelemaan valkoisia valheita, kun toinen ei keksinyt edes parempaa sanaa ilmaista asiansa kuin kiva.
Okei, ehkä hän oli hieman lapsellinen, mutta mitä sitten?

Jocey olisi voinut vetäistä herneet pahemmankin kerran nenäänsä, tajuttuaan Cassien 'kerran aikaisemmin' - sanojen takaisen vinkin siitä, ettei tämän kannattaisi tulla julkisuuteen. Hän ei kuitenkaan jaksanut, nyppi vain ruohonkorsia ja heitteli niitä itsensä sekä Cassien päälle, yrittäen pitää sanansa ja tekonsa kurissa. Ruohonkorsien heittely oli kaikkein minimaalisin kosto, jonka hän pystyi Cassielle antamaan vääristä sanavalinnoista, kun ei viitsinyt kurkkuunkaan käydä kiinni. Olisihan hän toki voinut vain lähteä kalppimaan, mutta kun ei yksinkertaisesti jaksanut. Ja hän ei tiennyt missä päin kaupunkia tällä hetkellä edes oli, joten voisi olla uhkarohkeaa lähteä nyt.
Mutta kyllä hän oli hieman loukkaantunut, jos sai sanoa. Miksi, no, siitä hän ei ollut itsekään ihan tasavarma, mutta jotenkin se liittyi Cassieen. Kuten kaikki muukin tänään.

[loveliina]

Cassie mietti toisen nyrpeyttä. Omassa ekstaasin-tunteessaan poika ei ollut tullut ajatelleeksi, oliko suudelma tarkoittanut toiselle samaa, mitä se oli tarkoittanut Cassielle. Cassie ei itseasiassa ollut varma edes mitä se oli tarkoittanut tälle itselleen. Poika oli kuitenkin melko varma, että mitä se ikinä olikaan tarkoittanut, Cass oli saanut siitä irti enemmän. Se oli merkityksetön toiselle, kuka tiesi.
Kommentti Joceystä olemassa vasta toinen poika, jota Cass suuteli. Cass päätteli Joceyn listan miehistään olevan pidempi. Totta kai se oli, kukapa nyt ei Joceyta haluaisi. Mutta kuka todella haluaisi Cassien? Kaappiin lukittautuneen kokemattoman pojan nassikan.
Jocey sai Cassien tuntemaan itsensä aivan äärettömän epävärmäksi. Tunne oli Cassielle ennastaan tuttu vain sanana. Nyt tämä kuitenkin oppi sen merkityksen, kantapään kautta. Cassie ei tiennyt mitä toinen ajatteli, sillä ei ollut ajatusten lukija, niin kovasti kuin sitä tällä hetkellä toivoikin.

Monotoninen kommentti Cassien möhläilystä suudelman aikana ei auttanut. Cassien itsetunto koki yhden elämänsä suurimman kohlun. Tämä oli näyttänyt toiselle mitä tunsi sisimmänssään, uskaltamalla suudella takaisin.
Cass ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä, saadakseen toisen vilauttamaan Cassielle hymynsä. Ja sen juuri poika tahtoi nähdä juuri nyt. Vaikka Cass tiesi, että viimeisten viiden minuutin aikana tapahtunut muuttaisi suunnilleen kaiken monimutkaiseksi ja hankalaksi, tämä epätoivoisesti halusi nähdä hymyn, virnistyksen tai suunpielen lyhyen noston kuin varmistukseksi, että mitä olikin edessä, se menisi hyvin. Paremmin. Kaikista parhaiten.

Cass huokaisi kuulumattomasti ja katseli tämän päälle kohoavaa ruohokasaa. Jokin oli nyt pielessä.

Sitten pojan päähän kolahti ajatus niin että rytisi. Ehkä Jocey oli yhtä epävarma Cassiesta. Eihän Cassiekaan ollut vuodattanut tunteitaan pienintä yksityiskohtaa myöten. Tämä oli sanonut että suutelu oli kivaa. Niin kuin se olikin. Mutta tarkemmin mietittyään Cass ei saanut mieleensä mitään, mikä olisi sen kivempaa kuin Joceyn huulet tämän huulia vasten.
Poika käänsi katseensa toisen hiuspehkoon joka vielä makasi tämän rintalastan ja vatsan tienoilla. Nyt olisi aika pistää jotain enemmän likoon, Cass ajatteli. Muuten hän ei ehkä saisikaan onnellista loppuaan, jota niin hartaasti toivoi ja odotti.
Cass irrotti kätensä Joceyn kädestä nostaakseen sillä toisen kasvot kohtaamaan omansa. Kevyesti nostaen Cass otti kiinni toisen leuasta, kunnes sai katsekontaktin.

"Mä en oo... Kaikekin paras sanomaan, miltä mikin tuntuu ja no.. Milta musta tuntuu," tämä sanoi tuijottaen syvälle toisen silmiin, jotta varmasti saisi viestinsä läpi. Cass ei sanonut muuta, mutta ajatteli, että oli parempi näyttämään miltä hänestä tuntui. Itseasiassa pojan ei tarvinnut miettiä lainkaan mitä tekisi seuraavaksi. Pojassa kulkeva sähkö sai tämän sulkemaan suunsa toisen suulle hellästi, etsien ensin alahuulen. Suudeltuaan hetken Cass veti kasvonsa jälleen katselu etäisyydelle. Tämä kietoi toisen kätensä Joceyn selän taakse, ja sanoi vain tämän yhden asian:
"Mut mä en halua päästää irti."

[Darcy]

Jocey oli juuri huokaamassa varmaan viidettä kertaa, kun tunsi Cassien vetävän kätensä irti hänen otteestaan.
No menkööt sitten, ei hän jäisi kaipaamaan.
Hän oli jo vakaasti asettumassa 'what ever' -kannalleen, mutta ajatus jäi hieman puolitiehen, kun Cass päättikin yllättää ja tarttui häntä leuasta, pakottaen käsillään Joceyn kohottamaan kasvonsa. Blondin ilme oli jotakin närkästyneen ja hämmästyneen välimaastosta, eikä hän tiennyt kummalle puolelle olisi asettunut. Hän vastasi Cassien tiiviiseen tuijotukseen samalla mitalla, ehkä jopa hieman uhmakkaasti. Jos toinen sanoisi yhtään mitään, mikä romuttaisi Joceyn tunteita, olisi hän täysin valmiina puolustautumaan.
Mutta sen sijaan, että Cassie olisi potkinut Joceyn itsetunnon rippeet maanrakoon, tämä aloittikin kummallisen sanatulvan, josta puolet jäi auttamattomasti hänen ymmärryksensä ulkopuolelle. Mikä tuntuu? Miltä tuntuu? Kamalasti tuntemista, Jocey ei jaksanut tuntea enää yhtään mitään, hänellä oli turta olo.

"Älä sitten sano."
Nähtävästi Cass myötäili tätä neuvoa varsin hyvin, sillä seuraavassa hetkessä toinen oli jo ihan liian lähellä ja painoi lopulta uuden suudelman hänen huulilleen. Yleensä Jocey oli nopea reagoimaan, varsinkin tällaisissa tilanteissa, mutta nyt oli hänen vuoronsa jäätyä hetkellisesti. Hän vastasi suudelmaan hetken epäröinnin jälkeen, vasta oltuaan aivan varma, ettei Cassie vain leikitellyt. Vatsan tienoilla häälyi inhottavan kutittava tunne, jota moni vertasi perhosten lentelyyn - toivottavasti ei pitänyt paikkaansa, koska Jocey ei halunnut vatsassaan lepattelevan satamäärin perhosia. Hän ei harrastanut hyönteisten syömistä, joten mistä ne muka olisivat hänen vatsaansa ilmestyneet.
Cassie irrottautui suudelmasta juuri, kun Jocey oli vasta ymmärtänyt, mistä tässä oikein olikaan kyse. Hän tunsi toisen kietovan kätensä hänen selkänsä taakse, ja lausuvan moniselitteiset sanansa. Argh, miksei hän ymmärtänyt Cassieta? Tämä käyttäytyi ihan vastoin kaikkia säädöksiä ja sai Joceyn olon tuntumaan kummalliselta.

"Älä sitten päästä."
Jocey puoliksi huokasi sanat suustaan, kietoen kätensä Cassien niskaan. Hän painautui niin lähelle kun vain suinkin pääsi, koskettaen hellästi toisen huulia omillaan. Silmänsä sulkien Jocey syvensi suudelmaa pikkuhiljaa, painaen samalla Cassien takaisin ruohikolle, josta toinen oli hetki sitten noussut puoliksi ylös. Sormensa hän ujutti Cassien pehmeiden, sotkuisten hiusten sekaan. Jocey olisi muutoin jatkanut suudelmaa yhtä menoa pidempäänkin, mutta valitettavasti happi loppui - hän irrottautui vain hetkeksi, vetääkseen katkonaisesti henkeä, ennen kuin painoi huulensa Cassien suupielelle ja siirtyi siitä leukapielille.
Cass maistui hyvältä, toisen iho oli suolainen. Jocey hymyili, painaen lisää suudelmia toisen leukapieleen, poskelle, suupielelle ja lopulta taas huulille.

[loveliina]

"Älä sitten päästä irti."
Koko helvetin maailman kaikkeuden ihanimmat sanat, Cass ajatteli. Ihanimmat sanat, jotka poika oli koskaan kuullut. Tämä ei muistanut itse asiassa kuulleensa koskaan mitään muita sanoja. Ne tuntuivat tällä hetkellä vain niin yhdentekeviltä mihinkään nähden. Mikään muu kuin Jocey tuntui yhdentekevältä. Sanat jäivät soimaan pojan korviin räjäyttäen Cassien tajunnan. Tämä oli vääjäämätön todiste siitä, että Cassien paikka oli juuri siinä, että Jocey tahtoi Cassien makaavan juuri hänen vieressään, eikä yhtään missään muualla.
Siinä olivat vain Cass ja Jocey. Jocey ja Cass. Ketään muuta ei ollut olemassa, ei niin pitkään, kun Cass tunsi toisen ihon vasten omaansa, nenän vasten nenää, huulet vasten huulia. Annettuaan toisen työntää tämän takaisin selälleen Cassie enemmän kuin mielellään myötäili suudelmia nauttien jokaisesta enemmän kuin oli osannut kuvitella.

Oli tyttöjäkin, tavallaan kiva suudellla, mutta tämä loi aivan uuden, paremman merkityksen sanalle kiva. Joceyn siirtyssä pehmeillä huulillaan Cassien huulilta tämän leukapielille, leualle, poskille Cass ei voinut olla päästämättä pientä mielihyvän huokausta huuliltaan.
Miten tämä tuntuikin näin hyvältä, Cass mietti. Johtuiko se siitä, että Jocey oli poika? Vai siitä, että Jocey oli Jocey. Cassien huulille nousi hymy tämän ajatellessa tätä. Se johtui epäilemättä toisen Joceymaisuudesta.
Cassien huulilla ehtikin jo hetkeksi tulla ikävä toisen makua, ennen kuin ne vihdoin taas kohtasivat.

Päättäen tehdä, sen mitä juuri sillä hetkellä halusikin, Cass ryhtyi nousemaan nostaen niskaansa ensin, samalla koko tämän ajan suudellen Joceyta niin antaumuksella että tämän aivot lepäsivät jossain tiedottomuuden rajoilla. Cass nousi, kunnes oli istuma-asennossa, Jocey puoliksi sylissään. Nyt kun asento oli helpompi, Cass ryhtyi suutelemaan tietään kohti Joceyn niskaa, jota niin kovasti halusi huulillaan koskettaa. Cassien käden kiertyivät automaattisesti toisen avonaisen takin alta pitkin tämän selkää. Se oli hyvin lämmin.
Cassie palasi Joceyn huulille hymyillen etsien silmät kiinni tällä kertaa ylähuulta.

Kunnes.
"Äiti, mitä nuo pojat tekee?"
Busted.

//sori, jos Joceyn takki oli kiinni. Cass avas sen maagisilla telekineettisillä kyvyillään. :---)))///

[Darcy]

[ Se oli auki, Cass ei tarttenu maagisia kykyjään sen avaamiseen. ;------) ]

Jocey nousi mukana, kun Cass päätti irrottautua nurmikosta ja siirtyä istumaan. Hän päästi toisen kätensä irti pehmeistä hiuksista ja ujutti sen sivelemään toisen kaulan ihoa, kunnes sormet tavoittivat solisluun. Kun Cass irrottautui suudelmasta ja siirsi kosketuksensa hänen niskaansa, Jocey taivutti hieman päätään jotta takin kaulus ei peittänyt ihoa alleen. Huulet raollaan hän veti syvään henkeä, toisen kosketus tuntui pehmeältä ja ihanalta, saaden kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Oliko kovin fiksua käyttäytyä näin julkisella paikalla, siitä kykeni olemaan montaa mieltä, mutta oikeastaan Jocey ei edes ajatellut koko asiaa. Ja vaikka olisi ajatellutkin, häntä tuskin olisi haitannut, ajattelisivatpa silmännäkijät mitä tahansa.
Hän ei siis liiemmin hätkähtänyt, kun lähistöltä kuului lapsen ääni, joka kyseli uteliaana faktoja äidiltään, joka hiljaisuudesta päätellen ei ollut aivan täysin varma mitä vastaisi.

Työntäen Cassien hetkeksi kauemmas, Jocey käänsi huomionsa heidät keskeyttäneeseen kakaraan, joka tuijotti kaksikkoa puiston reunalla kulkevalta kävelytieltä, pitäen äitinsä kättä omassaan. Miksi lapset kyselivät aina niin paljon, tuollainen typeryyksien latelu oli kerrassaan raivostuttavaa. Toivottavasti Jocey ei ollut itse koskaan ollut tuollainen - hyvällä onnella hän oli ehkä hypännyt tuon asteen lapsuudestaan ylitse. Kuka vanhempi ylipäätään jaksoi lapsia, jotka kitisivät joka asiasta?
"Me harjoittelemme elvytystekniikoita", hän huikkasi lapselle, väläyttäen tälle hymynsä. Samalla Jocey laskeutui itse selälleen nurmikolle Cassien viereen, tarttuen toista paidankauluksesta kiinni ja vetäen tämän mukanaan alas, kunnes heidän kasvonsa olivat taas lähekkäin.
"No, näytä nyt lapselle joku hieno suusta suuhun menetelmä, emmehän me muuten ole uskottavia", hän tivasi, tuijottaen Cassieta silmiin käskevästi. Oikeastaan Jocey olisi voinut hoitaa tilanteen hieman tahdikkaammin ja päästää toisen pälkähästä selittämällä jonkin ihan muun tarinan, mutta hän ei halunnut. Nytpähän nähtäisiin, oliko Cassie oikeasti mukana jutussa, vai leikkikö toinen vain.

Jocey oli täysin valmis linkoamaan oman maineensa, jota hänellä tosin oli lähinnä älyttömänä flirttinä, mutta oli se maine kuitenkin - ja mitä ihmiset sanoisivat, jos tulisi tietoon, että herra-'ei ole minun ongelmani' olisikin mahdollisesti ihastunut? Se lähinnä tuhoaisi hänen mahdollisuutensa lähitulevaisuudessa, mutta ei se haitannut.
Hän halusikin vain Cassien, ainakin tällä hetkellä.
Siniset silmät tuijottivat edelleen tiiviisti toisen ruskeisiin silmiin. Pikkupoikakin odotti.

[loveliina]

Cassie kuuli lapsen, muttei halunnut uskoa sitä todeksi. Koko poika jäätyi, tai muutui kiveksi. Tämä ei osannut käsitellä tilannetta. Liian paljon, liian äkkiä. Cassien mielen läpi juoksi miljoona ja kaksi oivaa tekosyytä, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Tuo nainen, arvostelevine katseineen ja pikkupoika ivallisine hymyineen tuijotti heitä pistävillä silmillään. Cassiesta tuntui kuin tämä olisi alasti napajäätiköllä, joka sitten pirstoutuisi hänen altaa, ja poika katoaisi syvään kuiluun. Hänen henkeään alkoi ahdistaa ja kurkkuun nousi pala. Hän halusi ulos tästä tilanteesta, kauas ja kauemmas.

Sitten hetken poika luuli, että Jocey tiesi mitä teki. Sitten Cass tajusi, mitä Jocey todellisuudessa teki. Vedettynä tämän kasvojen ylle paidan kauluksestaan, Cass kääntyi kontalleen toisen ylle. Jocey ei ilmeisestikkään nähnyt Cassien ahdistusta ja pelkoa tämän silmistä, tai ei vain halunnut uskoa siihen, sillä tämä vain jatkoi:
"No, näytä nyt lapselle joku hieno suusta suuhun menetelmä, emmehän me muuten ole uskottavia."
Cass ei voinut uskoa. Tämä tuijotti Joceytä sekunnin liian pitkään paljastaen näin vahingossa silmäkulmiinsa nousevat kyyneleet. Toinen ei tajunnut. Kukaan ei tajunnut.
Repäisten itsensä irti raskaat kyyneleet tippuivat maahan. Cass nousi, ennen kuin antoi toiselle mitään mahdollisuutta ottaa tätä kiinni. Hän tarttui ohimennen laukkuunsa ja heitti sen olalleen puolijuostessaan johonki, minne vain. Päästessään äidin ja pojan ohi Cassie yritti sanoa jotain nasevaa, kuten "Haistakaa vittu," muttei saanut ääntään kulkemaan. Se tuntui takertuvan äänihuuliin, ja tuli ulos vain epämääräisenä nyyhkäisynä.

Käveltyään ensimmäisen korttelin taakse, Cass pysähtyi lyyhistyen vasten tiilitaloa. Kuinka Jocey oli niin julma. Eikö tämä ollut nähnyt, että Cass ei halunnut. Ja miksi poika edes itki, tämä oli lapsellista, ja hirveää. Cass ei edes muistanut milloin olisi viimeksi itkenyt, lavan ulkopuolella. Mutta silti, kyyneleet eivät ottaneet loppuakseen, joten Cass jatkuvasti paineli silmiensä ympäristöä hupparin hihoillaan, niin pitkään, että hihojen suut olivat läpimärät. Cassien henkinen kipu tuntui niin oikealta, ja niin raastavalta, ettei tämä päässyt ylös.

Haistakoon paskan. Idiootti, tämä ajatteli nyyhkien seinää vasten. Miten jostain niin ihanasta ja hyvästä tuli hetkessä jotain niin kamalaa.

///:----((((////

[Darcy]

Jotenkin Jocey oli arvannut, mutta hän oli toivonut toista.
Cassien ilme paljasta suunnilleen kaiken tarpeellisen, ja blondi päästi otteensa ja löystymään ennen kuin toinen riuhtaisi itsensä irti, jääden sitten vain makaamaan maahan katse sinisessä taivaassa. Kyllä häneen sattui, miksi helvetissä ei olisi sattunut? Tuntui pahalta, niin Cassien kuin omastakin puolesta, mutta Jocey nieli pettymyksensä ja turrutti itsensä. Hän jäi paikoilleen, liikahtamatta senttiäkään mihinkään suuntaan, vaikka Cass nappasi laukkunsa mukaan ja lähti puolijuoksua pois paikalta.
Mene sitten, Jocey tuhahti mielessään, en olisi sinua koskaan tarvinnutkaan.
Hänen ilmaan jähmettyneen kätensä sormet olivat edelleen koukussa, kuin olisivat puristaneet näkymätöntä paidankaulusta, kunnes ne hitaasti heltisivät ja käsi tipahti raskaana nurmikolle.

Taivas oli liian sininen, se sattui silmiin. Liikaa valoa, liikaa vihreää, liikaa sinistä, liikaa kaikkea.
Jocey sulki silmänsä ja pidätti henkeään, yrittäen painaa sisällään nousseen pettymyksen tunteen jonnekin kauas pois. Cassien kosketus tuntui iholla vieläkin, eikä blondi kestänyt sitä - hän hieroi niskaansa sormillaan ja pyyhkäisi huulensa paitansa hihaan. Tämä ei ollut hänen syynsä, ei se ollut. Vian täytyi olla Cassiessa, missä muuallakaan.
Jocey tiesi kyllä totuuden, muttei antanut sille sijaa ajatuksissaan. Se olisi sattunut liikaa, eikä hän halunnut olla särkynyt. Koska siltä nyt tosiaan tuntui, aivan kuin hän olisi ollut lasi jonka toinen oli suutuspäissään heittänyt seinään. Lasi hajosi pikkuhiljaa pieniksi palasiksi, joita joku ystävällinen ohikulkija yritti liimata takaisin kiinni. Mutta ei se ollut enää sama lasi, ei se vain ollut. Jocey olisi mielellään avannut suunsa ja huutanut koko maailman alimpaan helvettiin, mutta hän pysyi itsepintaisesti hiljaa ja yritti sulkea korvansa kaikilta ympäristönä ääniltä. Cassie oli lähtenyt, häipynyt vain ja jättänyt hänet tähän.

Ihan oikein sinulle, jokin pieni ääni toitotti pään sisällä, mutta blondi vain puisti päätään rivakasti ja kieltäytyi kuuntelemasta. Ei ollut hänen vikansa, ei varmasti ollut. Kun siniset silmät vihdoin aukenivat, ne kimmelsivät laimeasti kyynelistä, mutta yksikään pisara ei vierähtänyt poskelle.
Jocey ei itkenyt, hän ei itkisi nyt eikä koskaan, ei ainakaan Cassien takia. Toinen saisi suksia hänen puolestaan vaikka Timbuktuun, hän ei kaivannut tätä. Tehkööt mitä halusi ja menkööt minne mieli, kunhan Joceyn ei tarvitsisi häntä toista enää. Silmiään kiivaasti räpytellen hän häivytti tuloaan tehneet kyyneleet pois ja veti täristen henkeä ennen kuin kohottautui istumaan pehmeälle nurmelle. Tiellä seisonut nainen ja häirikkölapsi olivat jo kadonneet, ja hyvä vain. Jocey vihasi lapsia.
Mitä hän tekisi nyt? Hänellä ei ollut kännykkää tai mitään muuta kelloa, josta hän näkisi ajan, eikä hän liiemmin osannut täältä poiskaan - kaikki tiet näyttivät täysin samanlaisilta, vaikka yritti kuinka tiirata eri suunnista. Joten jäisikö hän vain seisomaan tälle typerälle aukealle?
Nähtävästi.

Jocey nousi seisomaan ja potkaisi ensitöikseen läheltään löytyneen kiven niin pitkälle metsikköön kuin suinkin kykeni. Saakelin saakeli, kaikki meni ihan pieleen. Ei olisi pitänyt tulla koko Saint Walden'siin.
Kaikki oli hänen syytään. Taas kerran. Kuten aina.

[loveliina]

Cass oli kurkkua myöten täynnä kyynelistään. Ja tästä päivästä. Hän halusi kotiin. Lontooseen. Omaan sänkyynsä, peiton alle. Tai polttavan kuumaan suihkuun, joka pesisi pois kaikesta tuosta itkemisestä tulleen turran olon. Mutta poika tiesi, että ei saisi pestyä pois muistojaan.
Aika ei kultaisi näitä haavoja. Cassie ei antaisi ajalle sitä mahdollisuutta. Hän ei halunnut toistaa virheitään uudestaan, ei kenenkään kanssa. Tästä lähin, poika ei avaisi itseään kenellekkään. Cass saisi elää erakkona jollain hyljätyllä saarella.

Kyynelten viimein loppuessa Cassiella oli tyhjä olo. Silmät tuntuivat vain kuopilta kasvoissa, joita oli tuskaa liikuttaa. Hengitys värisytti tätä koko ruumistaan ja tälle tuli kylmä. Sisältä ja ulkoa. Cass veti huppunsa päähän, tuntin samalla Joceyn sotkemat hiukset.

Jocey.

Paskanaama.

Idiootti.

Tuo ei ollut Cassien kyynelten veroinen poika päätti, ja veti syvään henkeä. Ottaen tukea seinästä poika nousi seisaalleen.
Kotiin, asuntolaan. Lukittuun huoneeseen. Nukkumaan pois tämä maailma. Nuo ajatukset tuntuivat parhaalta mahdolliselta juuri sillä hetkellä, joten Cass lähti hoipertelemaan kohti bussipysäkkiä.
Pientä lohtua pojalle loi tieto siitä, että Jocey, siis Idiootti ei tiennyt tietään kaupungissa, joten olisi aivan hukassa. Vaikka tosin, miksi toinen kotiin lähtisi, näin kauniina päivänä? Cassie toivoi auringon paistavan niin kirkkaasti, että Joc - idiootti - pökertyisi maahan. Ja jäisi siihen. Ehkä muuttuisi kivipatsaaksi, jota Cass voisi kydä potkaisemassa, silloin tällöin.

Bussi pysäkillä Cass tajusi, ettei tällä ollut rahaa, poika oli käyttänyt viimeisetkin kolikkonsa aamupalaan. Kouluun oli useampia kilometrejä, ja bussilla matka kesti noin vartin.
Ihastuttavaa, Cass ajatteli erkoisen välinpitämättömänä ja lähti tallustamaan kauemmas Kings Walndenin kauniin aurinkoisesta tuppukylästä. Lainattuaan vielä bussipysäkin mieheltä tulitikkuja, Cass sytytti yhden useasta sätkästään, jonka polttaisi kotimatkallaan. Askihan oli melkein täysi.

//the end

...............? Jatq jossain muualla//