Tammenterhoja

[Agitha]

Emily oli unohtunut miettimään oppitunteja. Hän oli aina pitänyt koulunkäynnistä melko paljon, ja tunnit olivat mukavia, vaikka hän istuikin yleensä yksin. Edes paritöihin hän ei yleensä saanut paria, jos oppilaita oli pariton määrä, joten joskus hän oli tuntenut olonsa vähän yksinäiseksi. Mutta kokonaisuudessaan hän piti koulusta silti, sillä ei ollut koulun vika, että kukaan ei halunnut olla hänen parinsa. Ja hänen vanhempansa olivat sanoneet, ettei se ollut Emilynkaan vika. Se ei ollut kenenkään vika.
Aihe vaihtui taas niin nopeasti, että Emily ei meinannut pysyä mukana. Hänellä kesti hetki koota ajatuksensa.
"Manchesterista", hän sanoi. "Manchester United", hän julisti sitte, ja nosti kätensä tuuletukseen. Se näytti oikeastaan vähän hassulta, sillä hänen ilmeensä ei värähtänytkään, ja kädet jäivät ylös hieman liian pitkäksi aikaa. Oikeastaan Emily ei perustanut jalkapallosta, mutta melkein kaikki ihmiset Manchesterista puhuttaessa puhuivat myös Manchester Unitedista. Sen tavan Emily oli kopioinut isältään.

[Fairytaler]

Ephram hymyili Emilyn eleelle, kun tämä nosti kätensä ylös. Tyttö saattoi pitää jalkapallosta tai olla pitämättä, tämän kasvoilta oli sitä mahdoton lukea, mutta vaikeuksien välttämiseksi Ephram päätti pitää oman kantansa itsellään. Jalkapallo ei ollut koskaan kiinnostanut, vaikka se olikin heidän isänsä suosikkilaji. Ephram oli kulttuurimiehiä. Urheilusta hän ei niinkään perustanut, vaikka sekin meni, siinä sivussa. Ephram koetti hahmottaa, missä Manchester oli. Hänen aivonsa eivät kuitenkaan suostuneet yhteistyöhön ja hän huokaisi hiukan turhautuneena. Miksei voinut osata niinkään yksinkertaista asiaa, kuin Iso-Britannian karttaa!
"Minä olen Oxfordista", Ephram selitti sitten, arvellen, että voisi kertoa sen, vaikkei se toista välttämättä kiinnostanut. Hän ei oikein tiennyt, mitä Oxfordista sanoisi. Siellä oli koti, yliopisto ja se riivatun Hammond Inc., vai millä nimellä isä sitä nykyään pyöritti. Ja siellä oli kaunista. Ephram arveli, että Emily oli käynyt Oxfordissa, tai ajanut läpi, jos ei muuta. Oxford oli tunnettu kaupunki, mutta tarkottiko tunnettuus sitä, että jokainen kävi siellä? Ephram kohautti harteitaan ja siirsi sitten katseensa polvillaan lepäävään piirustuslehtiöön.

[Agitha]

Emily nyökäytti päätään.
"Mmm", hän sanoi vielä ymmärtämisen merkiksi, ja nosti sitten piirrustuslehtiön syliinsä viereltään. Hän kaivoi kynän penaalistaan, ja luonnosteli nopeasti jotakin.
Viivoista muodostui goottilaistyylinen rakennusrypäs, joka muisutti vähän linnaa tai museota. Emily piirsi ulkomuistista, mutta hänen mielikuvansa oli uskomattoman tarkka. Hän ei muistanut esimerkiksi ikkunoiden lukumäärää tai mittasuhteita aivan oikein, mutta piirsi omien tuntemuksiensa ja muistikuviensa varassa. Sen, mihin hänen muistinsa ei riittänyt, hän paikkasi arvauksilla. Rakennusten piirtäminen oli helppoa, koska ne pysyivät paikallaan, ja olivat yleensä säännöllisiä.
Piirros oli tarkka, vaikka Emily ei juurikaan ollut panostanut esimerkiksi varjoihin mitenkään erityisesti. Yksityiskohdistakin osa oli vähän epäselviä, mutta kokonaisuus välittyi silti selvästi.
Hän käänsi lehtiönsä taas Ephramia kohti.
"Oxfordin yliopisto", Emily esitteli.
Emily oli kerran käynyt Oxfordissa, ja ihastunut yliopistorakennuksiin. Hän oli painanut ne mieleensä tarkkaan, ja nyt tieto tuli tarpeelliseksi.

[Fairytaler]

Ephram hämmästyi hiukan kun Emily otti kynän esiin ja alkoi piirtää. Ephramista näytti, että tyttö tahtoisi syventyä työhönsä ja oli jo aikeissa tehdä lähtöä. Hän oli ehtinyt nousta jo puoliksi seisomaan, kun Emily käänsi paperin hänen suuntaansa. Poika laskeutui takaisin alas hiukan helpottuneena ja tutki lehtiötä. Emilyn käden jälki oli taitavaa. Ephram olisi tiennyt, mitä kuva esitti, vaikka tyttö ei olisi sitä kertonutkaan, muttei sanonut mitään, sillä olisi itse luultavasti toiminut samoin. Piirros oli tarkka. Jokainen viiva henki sitä samaa taikaa, kuin itse rakennus. Ephram oli joskus ollut varma, että tulisi jonakin päivänä opiskelemaan Oxfordin yliopistossa, mutta sitten se oli muuttunut, eikä hän ollut enää yhtä varma. Hän ei tiennyt, miten paljon kykenisi panostamaan musiikkiin kotikaupungissaan, eikä tiennyt, tahtoisiko edes jäädä sinne. Hän oli miettinyt tulevaisuuttaan, muttei osannut vielä sanoa siitä mitään.
"Se näyttää oikealta", Ephram sanoi ja hymyili. Hän olisi ehkä halunnut sanoa jotakin muutakin, mutta ei löytänyt kunnollisia sanoja. Ne vain karkasivat hänen ulottumattomiinsa, kuin olisivat tahtoneet leikkiä hippaa.

[Agitha]

Emily nyökäytti päätään. Hän piti siitä, että Ephram oli sanonut, että kuva näytti oikealta. Monet sanoivat, että hänen piirroksensa olivat hyviä tai kauniita, mutta sellaisia kehuja Emily ei ymmärtänyt täysin. Mitä tarkoitti hyvä ja kaunis? Hän halusi piirtää oikein. Kuva oli piirretty oikein silloin, kun se vastasi hänen mielikuvaansa siitä. Hän yksinkertaisesti kopioi paperille sen, mitä näki mielessään. Kuva onnistui silloin, kun hän piirsi sen oikein.
Jos oxfordilainen Ephram oli sitä mieltä, että kuva oli piirretty oikein, se varmasti oli. Emily päätti, että maalaisi Oxfordin yliopiston tämä luonnoksen pohjalta. Ensin luonnosta tosin täytyisi tarkentaa ja hioa, mutta nyt ei ollut sopiva heti sellaiselle.
Hän sulki taas luonnoslehtiönsä kannen, ja asetteli sen viereensä sille kuuluvalle paikalle. Tällä kertaa piirros jäi lehtiöön. Hän ei repäissyt sitä pois.
Emily rentoutui taas edelliseen asentoonsa puun juurelle, ja vilkaisi taivasta. Taivas oli sininen, vaikka tammen lehdet peittivätkin sen osittain. Emily mietti avaruutta. Kaikissa kuvissa avaruus oli niin kaunis, mutta oikeasti se oli ihan musta. Joku kerta hän piirtäisi kauniin avaruuden, ei mustaa.
Emily huomasi, että hän ei enää puristanut tammenterhoja kädessään. Hän oli varmaan pudottanut ne alkaessaan piirtää. Hän nousi vähän pystympään asentoon, ja katseli ympärilleen etsien.

[Fairytaler]

Ephram hymyili hiukan ja Emilyn esimerkkiä noudattaen nojautui puun runkoa vasten. Hän sulki silmänsä, eikä puhunut mitään. Puhuminen oli turhaa juuri sillä hetkellä. Ehkä puhuminen oli turhaa aina? Ehkä ihmisiltä pitäisi viedä puhekyky kokonaan. Silloin ei olisi yhtä helpo loukata toista. Tai loukkaantuakaan. Ephram nosti molemmat kätensä niskansa taa ja huokasi. Hän piti syksystä ja istumisesta näin, ilman mitään paikkaa johon pitäisi mennä, ilman mitään, mitä pitäisi tehdä. Emilyn seurassa oli helppo olla oma itsensä, sillä tyttö ei painostanut mihinkään, eikä odottanut häneltä mitään. Hänenkään ei kuuluisi painostaa Emilyä, eikä hän sitä tahtonutkaan, eikä hänen varmasti kuuluisi häiritäkään häntä.

Ephram avasi silmänsä, kun huomasi Emilyn liikkuvan. Hän vilkaisi tyttöä ja laski kätensä alas. Hän nojautui takaisin eteenpäin ja kysyi:
"Mitä nyt? Onko kaikki hyvin?"
Tyttö näytti etsivän jotain, eikä Ephram oikein tajunnut, mitä.

[Agitha]

Emily nyökäytti päätään, mutta jatkoi etsimistään. Pian hän löysi kaksi tammenterhoa sylistään, ja näytti niitä Ephramille. Yksi puuttui edelleen, ja Emily katseli taas ympärilleen. Hän piti tammenterhoista, mutta tietenkään niillä ei ollut niin suurta merkitystä, että hänen olisi pitänyt huolestua yhden kadottamisesta. Hän tiesi kyllä, että tammi oli pullollaan tammenterhoja. Häntä yksinkertaisesti häiritse se, että hän oli kadottanut jotain. Ulkopuolisen silmin Emily ei ollut mitenkään poikkeuksellisen järjestelmällinen, oikeastaan vähän sekava, mutta todellisuudessa hän oli aika tarkka tavaroistaan. Monet eivät ymmärtäneet hänen logiikkaansa, mutta suurimmalle osista tavaroista Emilylla oli oma paikkansa. Ja hän inhosi esineiden kadottamista. Ei siksi, että häntä oli harmittanut, että hän menetti jotain, vaan siksi, että Emily ei halunnut kadottaa mitään. Kadottaminen oli häiritsevää.
Kolmas tammenterho ei löytynyt hänen sylistään, joten Emily nousi polvilleen, ja etsi maasta. Hän poimi muutaman terhon vierestään, mutta kumpikaan niistä ei ollut se, mitä hän etsi. Emilylla oli hyvin tarkka silmä yksityiskohdille, ja hän erotti tammenterhot toisistaan.
"Sitä ei nyt löydy", hän sanoi hiljaa, ja kuulosti vähän pettyneeltä. No, ainakin hän oli löytänyt kaksi terhoaan. Hän laittoi jäljelle jääneet tammenterhot huolellisesti mekkonsa taskuun, ja istui takaisin maahan.

[Fairytaler]

Ephram seurasi vierestä hiukan hämmentyneenä, kun Emily etsi jotakin. Ephramin kysymykseen hän vastasi näyttämällä tammenterhoja ja poika nyökkäsi. Hän ei aivan täysin ymmärtänyt, miksi tyttö tahtoi löytää tammenterhot, mutta arveli, ettei hänen tarvinnut tietää voidakseen auttaa. Hän katseli ympärilleen ja nosti jalkojaankin varmistaakseen, ettei se ollut vierinyt hänen alleen, vaikka se olikin aika epätodennäköistä. Hän kun oli pysynyt melkolailla aloillaan. Hiljaa, sanomatta sanaakaan, Ephram koetti kurkkia Emilyn toisellekin puolelle, kun tämä nousi polvilleen ja otti muutaman tammenterhon käteensä. Ephram katsoi häntä hiukan odottavana, mutta Emily vaikutti pettyneeltä. Terhot eivät ilmeisesti olleet sellaisia kuin hän tahtoi. Ephram ei itse erottanut noita siemeniä toisistaan, mutta arveli sen johtuvan hänen silmänsä harjaantumattomuudesta. Hän nojautui takaisin puuta vasten, kun Emily istuutui yhä sen oloisena, että oli hiukan harmissaan.
"Ikävää. Ehkä.. ehkä vielä törmäät siihen", Ephram sanoi hitaasti. Hän ei aivan tajunnut Emilya, mutta kohautti harteitaan. Tässä oli jotain sellaista, joka ei saanut hänen päätään aivan sekaisin.

[Agitha]

Emily nyökäytti päätään, ja unohti tammenterhot saman tien. Hänen onnekseen yhden katoaminen ei jäänyt häiritsemään häntä.
Hän vilkaisi taas taivaalle, ja huomasi auringon menevän pilveen. Ilmeisesti sää ei ollutkaan niin kirkas kuin hän oli luullut, tai sitten se alkoi muuttua. Onneksi pilvet eivät olleet tummia. Emily ei pitänyt sateesta, koska silloin ulkona piirtäminen oli mahdotonta. Hän viihtyi paremmin ulko- kuin sisätiloissa.
Emily heilutteli jalkateriään, mutta istui muuten aloillaan. Hän ei enää tuijottanut taivaalle, vaan suoraan eteensä.
"Haluaisin tietää mitä kello on" Emily sanoi sitten, ja katsoi Ephramin rannetta. Hänellä itsellään ei ollut rannekelloa. Hän kyllä omisti sellaisen, mutta unohti aina laittaa sen ranteeseensa otettuaan sen pois mennessään nukkumaan. Emily ei tosin mielellään pitänyt käsissään edes pieniä koruja, koska ne haittasivat piirtämistä.

[Fairytaler]

Ephram katseli taivasta tammen oksien välistä ja hänen kasvoillaan oli kevyt hymy. Hänen päivänsä oli ehkä ollut outo, mutta ainakin se oli onnistunut. Turhan usein hän ei saanut uusia kavereita ja jotenkin hänestä tuntui, että Emilyn kanssa muodostettu ihmissuhde tuskin katkeaisi aivan heti. Emilyn pohdinta ajasta herätti Ephramin ajatuksistaan. Hän vilkaisi tyttöä nopeasti ja veti sitten hihansa pois kellonsa päältä. Hän ei kovin usein vaivautunut pitämään kelloa matkassaan, mutta tänään se oli onneksi osunut mukaan. Ephram katseli viisareita hetken, ennen kuin onnistui hahmottamaan ajan ja sanoi hitaasti:
"Se on melkein seitsemän. Eikös iltapala ole pian?"
Poika katsoi Emilya hiukan kysyvästi ja veti hihan takaisin paikalleen.

[Agitha]

"Mm" Emily sanoi, ja nyökkäsi.
Iltapala-aika taisi alkaa seitsemältä. Emily piti syömisestä, joten yleensä hän oli tarkka ruoka-aikojen suhteen. Sitäpaitsi hänellä alkoi olla jo vähän nälkäkin, ja hän alkoi pohtia, mitä koulussa tarjoiltaisiin iltapalaksi. Toivottavasti riisimuroja, koska niitä hän yleensä söi.
Emily nousi seisomaan, ja puisteli likaa vaatteistaan vähän huonolla menestykellä. Hän otti jo muutaman askelen lähteäkseen, kun huomasi unohtaneensa kaksi asiaan. Ensinnäkin, hänen rakas lehtiönsä oli jäänyt puun juurelle. Emily kiirehti noukkimaan sen ja penaalinsa syliinsä. Toiseksi, hän oli unohtanut sanoa Ephramille hei, tai jopa pyytää tätä mukaan iltapalalle. Ehkä olisi hyvä, että Ephram esittelisi hänelle ruokalan.
Emily seisoi hetken paikoillaan ja katsoi jonnekin Ephramin ohi. Sitten hän vilkaisi poikaa.
"Menen syömään", hän ilmoitti yksinkertaisesti, mutta ei lähtenyt minnekään. Hän jäi seisomaan paikalleen, ja selvästi odottamaan Ephramia.

[Fairytaler]

Ephram nousi, kun Emilykin nousi. Tyttö näytti unohtaneen piirustuslehtiönsä, mutta korjasi erheensä pian. Sitten hän näytti siltä, kuin olisi ollut valmis lähtemään, mutta ei lähtenyt. Ephram pyyhki housujensa takamuksen puhtaaksi vapaalla kädellään ja sillä, jossa piteli omaa lehtiötään pujotti myös kynän taskuunsa. Sitten hän kohotti katseensa Emilyyn ja hymähti hiukan tämän ehdotukselle.
"Mennään molemmat", hän tokaisi rauhallisesti ja työnsi piirustuslehtiön kainaloonsa. Normaalioloissa hän olisi tarjoutunut kantamaan Emilynkin lehtiön, mutta arveli, ettei tyttö luopuisi siitä mielellään, joten ei edes yrittänyt. Joskus oli vain parempi mennä tilanteen ehdoilla.