Tammenterhoja

[Agitha]

//Fairytaler ja Ephram//

Emily käveli koulun pihan poikki tapansa mukaan vähän kyyryssä. Hän puristi piirrustuslehtiötä ja penaalia sylissään, ja varoi katsomasta vastaantulijoita silmiin. Sen sijaan hänen katseensa etsi vilkkaasti syrjäisää ja rauhallista paikkaa, jonne hän voisi asettua luonnostelemaan.
Emily oli saapunut kouluun tänään, samana päivänä kuin useimmat muutkin oppilaat. Hän oli kuitenkin kieltäytynyt yhteisestä esittelykierroksensa, ja livahtanut mahdollisimman nopeasti huoneeseensa, jonka numero oli 2. Ikäväkseen hän oli huomannut, että huoneessa oli kaksi sänkyä, ja huoneen ovessa kaksi nimeä. Hän ei siis olisi yksin. Melkein kiireesti Emily oli vaihtanut koulupukunsa ylleen, ja lähtenyt sen jälkeen ulos rakkaan luonnoslehtiönsä kanssa. Hän ei ollut edes purkanut tavaroitaan, ja hänen vähäiset vaatteensa olivat jääneet pakattuina hänen resuiseen laukkuunsa hänen sängyllään.
Emily pysähtyi, kun huomasi koulun aidan tulleen vastaan. Hän kääntyi ympäri, ja etsiskeli katseellaan suojapaikkaa. Tuolla!
Lähellä aitaa kasvoi suuri tammi. Emily kipitti sen luokse, ja kiersi kerran sen ympäri tarkkaillen sen juurakkoa. Se näytti sopivalta.
Välittämättä likaisesta maasta, hän istahti tammen juurelle, ja koukisti polvensa, jotta voisi asettaa lehtiönsä nojaamaan niihin. Lähes innokkaasti hän kaivoi esiin kynänsä, ja katseli sitten taas ympärilleen, tällä kertaa enemmänkin uteliaasti kuin pakokauhuisesti. Hetken kuluttua hänen katseensa pysähtyi kohtaan, joka muiden silmiin näytti tavalliselta puulta. Emilyn silmissä se oli kuitenkin jotakin mielenkiintoista. Puussa hän näki nimittäin vuoren. Sen uurteet olivat kiviä, ja kolot luolia. Se oli erikoinen ja hyvin kaunis vuori. Pian Emily ei tarvinnut enää malliaan, vaan maisema alkoi muodostua hänen päässään. Hetkessä hän näki kuvan kirkkaasti mielessään, ja innokkaana hän kumartui lehtiönsä ylle. Maisema oli niin kaunis! Hän halusi tallentaa sen, ennen kuin se katoaisi!

[Fairytaler]

Ephram rahjusti päämäärättömästi ympäri koulun pihaa ja katseli ympärilleen. Hänen oli tarkoitus piirtää kuvaamataidon kurssia varten ennakkotyö, jonka opettaja vaati jokaiselta. Häntä oli alkanut todellakin kaduttaa valintansa, sillä hän tiesi olevansa surkea piirtäjä. Kurssin kuvaus vain oli luvannut maalaus- ja veistotaiteen historiaa, joka oli häntä aina kiinnostanut, mutta jostakin syystä opettaja oli päättänyt, että tahtoi ensimmäiseksi heidän versionsa historiallisesta taideteoksesta tai jonkin menneen tyylikauden tapaan piirretyn teoksen. Ephram oli päätynyt jälkimmäiseen teokseen, sillä ei tuntenut kovinkaan paljon historiallisia maalauksia, saati osannut etsiä niitä hakuteoksista, kun ei yhtään tiennyt, mitä olisi pitänyt yrittää löytää. Tyylisuunnista, erityisesti impressionismista hänellä oli edes jokin haju, mutta hän oli kuitenkin päättänyt etsiä jonkun, joka mahdollisesti tuntisi aiheen häntä paremmin.

Ephram huomasi syrjäisen tammen alla istumassa suunnilleen hänen ikäisensä tytön, joka piti sylissään piirrustuslehtiötä ja ilmeisesti tuhersi siihen jotakin kuumeisesti. Ephram kallisti päätään ja lähti varovasti astelemaan tämän luokse ja päästyään tarpeeksi lähelle, hän tervehti:
"Hei, haittaako jos häiritsen sinua hieman?"

[Agitha]

Kun Emily piirsi, hän oli nopea. Yleensä hän oli hidas kaikessa mitä hän teki, mutta piirtäessään hän oli nopea. Monet olivat ihmetelleet sitä, kuinka piirrokset vain ilmestyivät hänen kynästään nopeasti ja vaivattomasti, mutta Emilyä se ei ihmetyttänyt. Sen sijaan hän ihmetteli, miten joku saattoi sitoa kengännauhansa nopeasti, tai syödä lautasensa tyhjäksi muutamassa minuutissa. Häneltä suurin osa askareista vei suuren osan aikaa.
Askel askeleelta tyhjälle paperille alkoi muodostua kuva. Ensin epämäärisiä ääriviivoja, sitten yksityiskohtainen kaksiuloitteinen luonnos. Ja sitten...
Emily pysähtyi, kun hän kuuli puhetta läheltään. Hän arveli, että puhuja puhutteli häntä, sillä lähellä ei ollut muita. Vain hän, ja tämä uusi ääni.
Hitaasi hän kohotti katseensa.
Hänen edessään seisoi poika, joka myöskin piteli piirrustuslehtiötä. Lehtiö tämän kädessä kiinnosti Emilyä enemmän kuin henkilö itse, mutta hän pakotti itsensä katsomaan toista. Ei tietenkään kasvoja, mutta aika lähelle. Jonnekin leuan ja kaulan tietämille.
Otsatukka kutitteli hänen hiuksiaan, kun hän arvioi poikaa katseellaan. Hän näytti oppilaalta, ja hänellä oli koulupuku ja lehtiö. Koulupukuinen ja lehtiöinen poika.
Emilyn hartiat jäykistyivät, mutta sitten hän puisteli hitaasti päätään. Ei, häntä ei harmittanut, että häntä häirittiin. Häntä harmitti, että hänelle puhuttiin, ja että hänen pitäisi puhua. Mutta häiritseminen ei häirinnyt häntä.
Emily laski katseensa takaisin lehtiöön, ja unohti pojan läsnäolon saman tien. Hän jatkoi luonnosteluaan.

[Fairytaler]

Ephram katsoi tyttöä uteliaasti. Parhaalla tahdollaankaan poika ei olisi voinut sanoa tätä kauniiksi, mutta jotakin mielenkiintoista hänessä oli. Ephram ei ollut koskaan ollut sitä mieltä, että ulkonäkö olisi kaikkein tärkein, sillä tiesi, ettei itsekään ollut erityisen komea. Mitä luultavimmin hän näytti erittäin arkiselta ja ehkä tylsältä. Ei hän ollut koskaan miettinyt sitäkään, oliko komea vaiko ei, mutta ei ainakaan uskonut olevansa. Tyttö tuntui tutkivan häntä, vaikka hänen katseensa ei kohonnutkaan yli Ephramin leuan, mikä sai hänet hieman kummastumaan. Tyttö kuitenkin pudisti päätään, eikä häntä ilmeisesti haitannut Ephramin läsnäolo. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt tähän sen enempää huomiota, vaan tuntui yhtäkkiä unohtaneen, että hän oli paikalla. Ephramin teki mieli lyödä kämmenellään otsaansa, mutta hän päätti olla hieman kypsempi ja yrittää uudelleen.
"Tuota, saanko vaivata? Tarvitsisin apua ja sinä näytät tietävän piirtämisestä ja taiteesta aika.. tai siis tosi paljon", Ephram sanoi ja vilkaisi piirustusta tytön sylissä. Se oli todellakin upea ja häntä melkein kadutti, että oli valinnut näin lahjakkaan taiteilijan.

[Agitha]

Emily havahtui piirtelystään toistamiseen, kun hänelle puhuttiin taas. Hän laski jalkojaan vähän alemmas, ja piirros laskeutui niiden mukana loivempaan kulmaan. Se taisi paljastua pojalle, sillä poika katsoi sitä. Emily olisi halunnut piilottaa luonnoksensa, sillä hän ei pitänyt siitä, kun ihmiset tuijottivat.
Tällä kertaa hän nyökkäsi vastaukseksi pojan kysymykseen. Hetken hän katseli arvioivasti ympärilleen, mutta liikahti sitten oikealle, ikään kuin tehden tilaa vierelleen juurakkoon. Hän liikahti vielä toistamiseen, ja vilkaisi poikaa uudestaan. Sitten hän taputti maata vierellään. Tämä juurakko oli hyvä juurakko.
Emily ei yleensä ottanut juurikaan kontaktia muihin. Ehkä hän oli vähän ujo tai arka, mutta enimmäkseen muut vain eivät kiinnostaneet häntä. Se tuntui jotenkin väärältä, mutta hänelle riitti hänen oma maailmansa. Silti hän tunsi itsensä yksinäiseksi aina joskus.
Emily rykäisi hiljaa, ja veti henkeä, sillä arveli, että nyt kuului puhua.
"Miten?" hän kysyi yksinkertaisesti.
Hän vilkuili taas pojan lehtiötä jopa vähän kiinnostuneena. Poika oli saattanut jo piirtää jotain, ja Emily haluaisi nähdä. Hän vilkaisi taas omaa piirrostaan, ja sitten uudestaan pojan lehtiötä.
Hän rykäisi uudestaan.
"Saanko nähdä?" hän kysyi, ja tuijotti kiinteästi pojan lehtiötä.

[Fairytaler]

Ephram tarkkaili tyttöä. Tyttö tuntui pelästyvän, kun huomasi Ephramin nähneen hänen piirustuksensa, mutta Ephram ei oikein ymmärtänyt, miksi. Tyttö oli todella taitava ja hänen kätensä jälki oli niin ilmaisuvoimainen, että Ephram häpesi syytä, jonka vuoksi tässä seisoi. Tyttö vaikutti yhä hiukan poissa olevalta ja Ephram oli jo valmis lähtemään, kun tämä siirtyi hiukan ja teki tilaa juurakosta ja lopuksi vielä taputti maata. Poika ei ensin osannut reagoida mitenkään, mutta sitten hän päätti, että jos toinen osoittaisi tuollaisen eleen, hän todellakin vastaisi siihen. Niinpä Ephram istahti varovasti juurakkoon, vääntyillen hetken, että sai selkänsä hyvään asentoon ja käänsi sitten katseensa tyttöön, joka tuntui hirvittävän ujolta, mutta jollakin tavalla sellaiselta, että Ephram piti hänestä. Ehkä tyttö oli hiukan outo, se oli myönnettävä, mutta hänessä oli jotakin aivan virkistävän erilaista. Hän ei ollut sellainen kuin ne, jotka luulivat itsestään liikoja, eikä todellakaan sellainen kuin Ephram itse oli. Tyttö vaikutti suoralta ja sellaiselta, jonka kanssa voisi hyvinkin puhua, jos tämän suun vain saisi kammettua auki. Ephram tulikin siihen tulokseen, että voisi kertoa ongelmansa tytölle, kun tämä sitä kysyikin, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun tyttö jo pyysi saada nähdä hänen lehtiönsä. Ephramin leuka loksahti hiukan ja hän oli jo aikeissa kieltää, kun pakottikin itsensä ojentamaan lehtiönsä tytölle.
"Siellä on vain muutamia piirustuksia ja ne ovat aivan hirveitä", Ephram varoitti ja selitti sitten ongelmansa kurssin ennakkotehtävästä ja sen aiheuttamasta päänvaivasta.
"Niin, että arvelin, kun sinä vaikutat noin taitavalta ja tarvitsisin apua ihan perusasioiden kanssa, siis että jos osaat kertoa mitään mistään tyylisuunnasta tai antaa ideoita tai jotakin.." Ephram sanoi nopeasti lähes mumisten muutaman viimeisen sanan ja lisäsi sitten hiukan punastuen anteeksipyynnön ja kiitoksen mukaan.

[Agitha]

Mitään sanomatta Emily tarttui Ephramin lehtiöön, ja nosti sen syliinsä varovaisesti. Hän laski sen huolellisesti oman, keskeneräisen työnsä päälle, ja käänteli sivuja varovaisesti.
Hänen ilmeensä ei värähtänyt suuntaan tai toiseen, kun hän tarkasteli Ephramin piirroksia tarkkaan. Sisimmässään Emily oli kuitenkin aika innoissaan. Yleensä kukaan ei uskaltanut antaa hänelle piirroksiaan, sillä hänen oletettiin olevan kriittinen. Silti hän nautti kaikesta taiteesta, ja piti huonojakin piirroksia yleensä todellisuutta kauniimpina. Emily katseli jokaista luonnosta tarkkaan, ja ojensi sitten lehtiön takaisin pojalle molemmin käsin.
"En", hän sanoi hiljaa, ja piti tauon. "Minä vain piirrän."
Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt tyylisuunnista paljoakaan. Tietysti taiteem historia kiinnosti häntä enemmän kuin muu historia, sillä hän nautti kauniiden kuvien katselemisesta, mutta tyylikausien nimiä ja vuosilukuja hän ei osannut sen paremmin kuin kukaan muukaan. Hän oli kyllä yrittänyt opetella, mutta lähinnä siksi, että ne piti osata. Hänen kiinnostuksesta taidetta kohtaan rajoittui taiteeseen, ei sen historiaan.
Emily halusi kuitenkin auttaa Ephramia, joten hän nosti katseensa, ja vilkuili ympärilleen. Impressionismi. Impression. Kuvan tulisi tehdä vaikutus pelkästään kuvaamalla jotakin pientä kauniisti, Emily arveli.
Nopeasti hän löysi sellaiselle kuvaamiselle sopivan paikan. Sen ei pitäisi ollan liian vaikea, mutta jos sen osaisi kuvata oikein, se tekisi vaikutuksen. Valo siivilöityi kauniisti ruohikkoon kahden puun välissä. Puiden oksat kietoutuivat yhteen muodostaen kauniita kuvioita, ja lehdet puissa värjäsivät valon vähän vihreäksi. Maassa oli muutama kultainen lehti ruohikossa, ja hetken Emily halusi itse maalata paikan. Hän päätti kuitenkin mieluummin jatkaa sen hetkistä mielikuvitusmaisemaansa.
"Piirrä tuosta", hän sanoi hiljaa, ja nosti kätensä ylös hitaasti osoittaakseen paikan. "Kaksi puuta ja valo. Muista valo."
Vaikutusta tehdessä valo oli tärkeä, sillä juuri valon asento vangitsi hetken.

[Fairytaler]

Ephram katseli hieman huolestuneena, kun toinen tutki hänen piirustuksiaan. Hänestä tuntui, että hänen työnsä oli asetettu giljotiiniin tai keskelle junarataa makaamaan ja vain ihme voisi ne pelastaa kovalta tuomiolta, jonka hän tiesi niiden ansaitsevan. Kuvat, joista kaikkia Ephram ei edes muistanut, olivat suttuisia, epäselviä ja yhdelle sivulle oli pudonnut suklaatakin kai. Hieman epävarmana poika otti lehtiön vastaan, kun tyttö sitä ojensi ja kiitti matalalla äänellä. Hän odotti synkkää toteamusta, että hän oli lahjaton tusinatuhertaja, mutta sitä ei tullut. Ephram arveli, ettei tyttö vain kehdannut sanoa mitään.

Tytön seuraavat sanat olisivat Ephramista tuntuneet lähes syylliseltä tunnustukselta, ellei tyttö olisi jotenkin tuntunut siltä, ettei hän välittänyt asiasta paljonkaan. Hän näytti hetken miettiväiseltä, eikä Ephram olisi kehdannut keskeyttää, ennen kuin tämä kohotti katseensa ja etsi selvästi jotakin, joka saattaisi inspiroida. Sitten tyttö osoitti hänelle jotakin, jota Ephram ei ensin hahmottanut, mutta jota tyttö selvästi piti tärkeänä. Poika kallisteli päätään moneen otteeseen eri suuntiin, ennen kuin tajusi, mitä tyttö tarkoitti ja hymyili sitten.
"Kiitos", hän henkäisi, käänsi luonnoslehtiöstä auki uuden sivun ja alkoi vedellä kynällä kevyitä vetoja. Hetken aherrettuaan hän kohotti katseensa ja vilkaisi uteliaana vieressään istuvaa tyttöä.
"Mm.. Minä olen Ephram. Mikä sinun nimesi on?"

[Agitha]

Poika näytti ymmärtävän, mitä Emily tarkoitti, ja hän alkoi luonnostella piirrostaan. Emily unohtui tarkkailemaan häntä hetken, mutta muisti sitten olla tuijottamatta, ja käänsi katseensa takaisin omaan lehtiöönsä. Hetkessä hän oli syventynyt taas oman taideteoksensa pariin, ja nopeasti se sai syvyyttä ja sävyjä. Hiljalleen hän alkoi päästä yksityiskohtiin, ja keskittyi niihin kumartumalla niin lähelle paperiaan, että hänen hiuksensa koskettivatt sitä.
Sitten poika keskeytti hänet taas, ja tapansa mukaan hitaasti Emily nosti katseensa. Hän vilkaisi taas poikaan päin. Ai Ephram.
"Emily", hän vastasi lyhytsanaisesti. Hän käänsi taas katseensa paperiinsa, mutta yhtäkkiä kuvan piirtäminen ei tuntunutkaan enää oikealta. Emilylle kävi niin joskus. Päällisin puolin kuvassa ei ollut mitään vikaa, mutta Emilyn mielestä siinä oli jonkin vika. Kylmästi hän repäisi paperin irti lehtiöstä, ryttäsi sen, ja laski sen maahan viereensä. Hän ei roskaisi, mutta ottaisi roskan mukaan vasta lähtiessään.
Sitten hän alkoi luonnostella uutta kuvaa. Hän piirsi muotokuvaa Ephramista, koska hänestä se tuntui oikealta sillä hetkellä. Hän kääntyi vähän, ja vaivihkaa vilkuili poikaa tallentaen tämä piirteitä paperille. Kun hän oli saanut luonnoksen valmiiksi, hän nosti lehtiön ja käänsi sen Ephramille nähtäväksi.
"Saanko piirtää sinut?" Emily kysyi ilmeettömästi, ja näytti samalla puolivalmista piirrostaan. Se esitti piirtävää Ephramia, juuri sellaisena kuin Ephram siinä istui.
Hänen olisi varmaankin pitänyt kysyä asiasta ennen kuin hän piirsi, mutta oliko sillä niin paljon väliä?

[Fairytaler]

Ephram istui juurakossa jalat koukussa ja lehtiö polvia vasten tuettuna. Hänellä ei ollut värikyniä mukanaan, mutta hän päätti vain luonnostella siinä istuessaan ja piirtää koko jutun vielä puhtaaksi. Hiukan turhautuneena siitä, ettei onnistunut kuvaamaan asioita mielensä mukaisesti hän piirsi ja sotki, piirsi ja pyyhki. Tyttö, joka esittäytyi Emilyksi vaikutti hyvin kiintyneeltä paperiin ja piirustukseensa. Jollakin kumman tavalla jotkut vain osasivat luoda kaiken paperille. Ephramin teki mieli sanoa jotakin kehuvaa, mutta tyttö kun hän käänsi päänsä tytön piirustuksen suuntaan, hän huomasi miten toinen repäisi sivun irti ja ruttasi sen. Hetken aikaa Ephram ei voinut muuta kuin haukkoa henkeään ja kysyi sitten, miksi toinen oli niin tehnyt.
"Kuva oli hieno", hän lisäsi epävarmasti ja katsoi otsa rypyssä Emilya. Ehkä tämä oli tottunut todella upeisiin luomuksiin ja tämä oli ollut häneltä vain keskinkertainen piirustus. ¨

Emily näytti syventyneen piirtämiseen uudelleen ja Ephram oli lähes unohtanut, että hänenkin oli tarkoitus saada paperille jotakin. Emilyn jollakin tavoin keskittynyt ilme ja liukkaasti liikkuva käsi sai pojan hämilleen, eikä hän ollut ehtinyt palaamaan takaisin oman työnsä pariin, kun Emily jo nosti piirrostaan esille ja esitti kysymyksen, jota Ephram ei olisi koskaan osannut odottaa.
"Joo.. piirrä vain", Ephram vastasi häkeltyneenä ja raapi otsaansa. Sitten hän tarkensi katseensa piirustukseen ja tajusi, ettei nähnyt sitä kunnolla, sillä oli jättänyt lasinsa taskuun. Nopeasti hän asetti ne silmilleen ja tutki piirustusta.
"Se..." Ephram aloitti, mutta ei tiennyt mitä jatkaa. Oliko oikein sanoa, että itseä esittävä piirustus oli hieno? Kuuluikö hänen sanoa, että se oli näköinen, kun hän ei itsekään tiennyt miltä näytti?
"Pidän siitä", Ephram sitten sanoi tehden itsensä kanssa kevyen kompromissin ja hymyili hiukan. Epävarmana hän nosti oman lehtiönsä Emilyn nähtäville ja kysyi tämän mielipidettä.

[Agitha]

Emily kohotti katseensa hetkeksi, kun Ephram kehui hänen ryttäämäänsä kuvaa hienoksi. Niin ihmiset yleensä sanoivat, kun hän tuhosi jonkun luonnoksistaan, mutta se johtui siitä, että muut eivät ymmärtäneet.
Emily vilkaisi jonnekin Ephramin suuntaan, ja puisteli sitten verkkaisesti päätään. Kuvassa oli ollut jokin vialla, ja hänelle tuli huono tunne siitä. Hän ei halunnut jatkaa sellaista kuvaa, josta tuli huono olo.
Emily keskittyi taas uuteen piirrokseensa, ja tunsi pientä tyytyväisyyttä, kun Ephram vaikutti olevan vaikuttunut muotokuvastaan. Hän ei piirtänyt toisia ihmisiä varten, mutta oli tärkeää, että malli hyväksyi itseään esittävän kuvan. Kiitokseksi nyökäten Emily käänsi taas katseensa pois, ja asetteli lehtiönsä sen edelliseen asentoon jalkojaan vasten.
Sitten Ephram yllättäen esittelikin omaa piirrostaan Emilylle, ennen kuin Emily oli ehtinyt syventyä oman luonnoksensa pariin. Hetken Emily näytti vähän yllättyneeltä tai kysyvältä, mutta sitten hänen ilmeensä oli taas neutraali. Hän käänsi katseensa kuvaan, ja tarkkaili sitä.
Ephram näytti hahmottavan mittasuhteet, mutta ei syvyyksiä tai varjoja. Yllättäen hän kuitenkin oli ymmärtänyt ottaa huomioon valon, vaikka se ei tullutkaan kuvasta esiin oikeaoppisesti. Kuvat kärsivät vähän tarkkuuden puutteesta, mutta Emilyn mielestä yritys oli hyvä. Hän piti Ephramin tavasta käsittää asiat suurpiirteisesti ja ymmärtää olennainen.
Emily kumartui tutkimaan kuvaa vielä vähän tarkemmin lähempää, ja nousi sitten taas pystyyn. Hän mietti, halusko Ephram hänen sanovan jotain.
"Se on hyvä", hän sanoi sitten hiljaa. Hän vilkaisi taas Ephramin suuntaan. "Mutta varjot ovat väärin. Ja..." Emily tarttui kynäänsä, ja kumartui Ephramin luonnoksen puoleen. Hän veti siihen muutaman kevyen vedon. "Tämä tulee tähän, ja tämä menee näin. Ja jos teet näin... Se näyttää tältä."
Emily ei taaskaan osannut arvioida, oliko hän töykeä vai avulias, mutta hän ei ollut voinut vastustaa kiusata korjata selvimpiä virheitä Ephramin työssä. Jos Ephram haluaisi piirtää oikein, hän voisi hyödyntää Emilyn pikaisia luonnoksia paperillaan, mutta jos ne loukkaisivat Ephramin omaa luovuutta, hän voisi helposti pyyhkiä ne pois. Emily yritti auttaa parhaansa mukaan, sillä apua Ephram oli pyytänyt.

[Fairytaler]

Ephram katseli hieman epävarmana, miten Emily siirsi katseensa hänen teokseensa ja tutki sitä ilmeettömästi. Ephram tutki tytön kasvoja saadakseen häneltä jonkinlaista viitettä siitä, mitä hän ajatteli, mutta epäonnistui yrityksessään. Kukaan ei varmasti ollut yhtä hyvä pitämään ilmeensä ilmeettömänä kuin Emily! Hieman epävarmana poika tarkkaili, kun hänen seuralaisensa tarttui kynään ja veteli viivoja Ephramin paperiin ja selitti, mitä hän teki väärin ja mikä voisi olla toisella tavalla. Hän oli yllättynyt, että tyttö sanoi sen olevan hyvä, sillä parhaimmillaankin hän oli kuullut piirrustuksiaan sanottavan vain kelvollisiksi. Saattoi tosin olla, että se oli mitä Emilykin tarkoitti, mutta ei vain kehdannut sanoa sitä niin. Välittämättä sanamuodoista sen enempää Ephram kiitti Emilya varovasti. Hän otti piirustuksen eteesä polviensa varaan ja tutki sitä. Hän ymmärsi, mitä Emily tarkoitti ja kallisti päätään hiukan alkaessaan taas piirtää ja tutkia malliaan. Hän ei ollut juuri koskaan nauttinut piirtämisestä, mutta nyt se tuntui hyvältä. Ephram olisi tahtonut puhua Emilylle, kysellä häneltä ja jutustella, mutta ei kehdannut häiritä. Hän oli kiusannut tuota luovaa neroa jo aivan liikaa.

Ephram piirsi harvoin. Hän ilmaisi itseään mieluummin soittamalla tai kirjoittamalla. Piirtäminen ei ollut juuri koskaan edes käynyt hänen mielessään, varsinkaan kun kotiopettajat olivat sanoneet, että se olisi ehkä syytä jättää muille. Sitä paitsi, Ephramilla ei ollut juuri koskaan ollut minkäänlaista halua piirtää. Se oli tuntunut jotenkin turhalta ja epämääräiseltä puuhalta. Osasyynä hänen haluttomuuteensa oli kuitenkin myös hänen taitamattomuutensa. Tuntui haaskaukselta tehdä jotakin, mitä ei osannut, vaikka Ephram tiesi tekevänsä paljon muitakin asioita, joita ei osannut, sillä eihän kukaan osaa kaikkea.

Ephram koetti tarkastella kuvaa ja asetelmaa eri asennoista ja kulmista ja koetti tavoittaa sen taianomaisuuden, jonka näki, mutta jota ei tajunnut. Hiljaa hän veteli viivoja käsi rentona ja yritti kovasti saada teoksensa näyttämään edes hiukan siltä, mitä sen piti esittää.

[Agitha]

Emily palasi takaisin työnsä pariin, kun näytti siltä, että Ephram ymmärsi hänen neuvonsa ja jatkoi työskentelyään. Hetken paikallaan kiemurreltuaan Emily löysi taas mukavan asennon, ja keskittyi piirtämiseen. Välillä hän vilkuili Ephramin kasvoja ottaakseen mallia. Hän huomasi, että Ephram oli laittanut lasit silmilleen, mutta Emily päätti piirtää Ephramin ilman, ja jätti ne huomiotta. Hän ei pitänyt silmälaseista, ne olivat aina kasvojen tiellä.
Piirtäminen oli yksi hyvä ja turvallinen tapa tutkia vieraiden ihmisten kasvoja. Emily ei yleensä katsonut ihmisiä kasvoihin, sillä jäi yleensä tuijottamaan ja tutkimaan ilmeiden yksityiskohtia. Monet pitivät sitä epämiellyttävänä, eikä Emily itsekään halunnut tulla tuijotetuksi. Piirtäessä toisen vilkuileminen oli kuitenkin pakollista, ja ihmiset eivät pitäneet sitä niin epämukavana, kunhan vain muisti kysyä luvan.
Emily piti Ephram nenästä, mutta yritti olla keskittymättä siihen liikaa. Hiljalleen kuva hänen paperillaan vahvistui veto vedolta, ja pian Emily pysähtyi. Hän tarkkaili kuvaansa hetken, ja totesi sen olevan valmis.
Kuva jäi luonnosmaiseksi, eikä ollut aivan yhtä tarkka ja yksityiskohtainen kuin Emilyn piirrokset yleensä, mutta se oli tarkoitus. Luonnosmaisuudestaan huolimatta se näytti viimeistellyltä, ja Emily tiesi, että jos hän piirtäisi vielä yhdenkin viivan, sen tasapaino kärsisi.
"Valmis", hän totesi itsekseen. Hän tarkkaili kuvaa vielä hetken pää kallellaan, ja tajusi sitten olleensa nopea. Ainakin vieressä istuvan Ephramin työ oli vielä kesken.
Emily käänsi lehtiönsä taas ympäri, ja näytti kuvan Ephramille.
"Haluatko sen?" hän kysyi.
Emily antoi kuviaan muille ihmisille aina joskus. Yleensä silloin, kun hän oli piirtänyt sen toista ajatellen. Kun hän luopui jostakin työstään, se lakkasi olemasta hänen omansa, ja hän ei enää välittänyt, mihin se laitettiin esille. Se oli ainut tapa ripustaa Emilyn töitä seinille. Vain muutama työ oli päätynyt koulun seinälle asti, ja vajaa kymmenen olivat hänen kotinsa seinillä. Loput sijaitsivat Emilyn kodin ullakolla, pölyltä suojattuina. Hänen vanhempansa ihailivat niitä joskus, mutta Emily ei silti suostunut laittamaan niitä esille.

[Fairytaler]

Ephram keskittyi piirtämiseen paremmin kuin koskaan ennen. Oli ihmeellistä, miten paljon saattoi luoda vain kynällä. Silti Ephram tiesi olevansa vain keskinkertainen, jos sitäkään. Jostakin syystä se ei häirinnyt häntä. Jostakin syystä Emilyn vieressä oli mukava istua puhumatta, vaikka yleensä hiljaisuus teki vaivaantuneeksi. Ehkä se johtui siitä, ettei Emilykaan tuntunut kaipaavan puhetta. Hitaasti Ephramin työ muuttui selkeämmäksi ja huolitellummaksi. Siitä puuttui kuitenkin vielä jotain, mutta poika arveli, ettei sitä jotain saisi vangittua. Hänen silmänsä liikkuivat vilkkaasti paperin ja mallin välillä ja hän huomasi aina välillä tähyävänsä lasiensa yli. Hieman hajamielisenä hän veteli viivoja ja hätkähti, kun kuuli Emilyn äänen. Tyttö oli kai puhunut itsekseen, koska ei katsonut häneen. Ephram oli jo aikeissa painaa katseensa takaisin piirustuksiinsa, kun näki sivusilmällä Emilyn näyttävän kuvaa hänelle. Työ teki vaikutuksen. Ephramin suu raottui hieman hänen katsellessaan sitä ja sitten hänen kasvoilleen kohosi lämmin hymy.
"Mm.. voisiko?" hän vastasi ehdotukseen tai kysymykseen hiukan varautuneesti, mutta kuitenkin ajatuksesta innoissaan. Sen hän tiesi, ettei voisi laittaa sitä roikkumaan seinälle, sillä ei luottanut siihen, ettei hänen huonetoverinsa keksisi jotakin typerää. Ephram ojensi kätensä hiukan epävarmana otsa kevyessä rypyssä, mutta kuitenkin ystävällinen ilme kasvoillaan. Hän olisi enemmän kuin kiitollinen, jos saisi Emilyn piirustuksen.

[Agitha]

Emily nyökkäsi, ja repäisi kuvan irti lehtiöstään rauhallisesti. Hän ojensi sen Ephramille. Vaikutti siltä, että tänään hän ei saisi ainuttakaan piirrosta valmiiksi lehtiöönsä, mutta oikeastaan se ei haitannut. Valmiita töitä hänellä oli jo läjäpäin.
Ephram näytti iloiselta saadessaan kuvan, ja Emily tunsi olonsa tyytyväiseksi. Vaikka hän joidenkin mielestä oli vetäytyvä ja tunnekylmä, todellisuudessa hän tunsi samankaltaisia tunteita kuin muutkin näyttivät tuntevan. Ne vain eivät purkautuneet ulos asti. Antamisen ilo oli ihan mukava tunne, vaikka Emily olikin aina vähän huolissaan töidensä kohtalosta.
Hän huomasi, että hänen suupielensä nyki. Hän taisi hymyillä vähän.
"Ole hyvä", hän muisti sanoa sitten.
Emily tuijotti taas valkoista paperia edessään, mutta nyt hänen päänsä oli tyhjä. Tai niin tyhjä, kuin Emilyn pää saattoi olla. Ideat risteilivät hänen mielessään, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Emily ei koskaan piirtänyt, ellei jokin idea sopinut tilanteeseen täysin. Pakosta piirtäminen oli turhaa, koska silloin hän ei koskaan ollut tyytyväinen kuviinsa.
Hitaasti Emily laski kynän kädestään, ja laittoi sen penaaliinsa. Sitten hän kumartui katsomaan Ephramin työskentelyä.
Muiden taiteilua oli hauska katsoa, siksi Emily piti kuvaamataidon tunneista erityisesti.