Muodikkaasti myöhässä

[Agitha]

// Bubblebay ja Chet. //

Lily raahasi suurta laukkuaan asuntolan tuttuja portaita ylös. Oli lounastunti, joten hänen ohitseen kulki vähän väliä koulupukuisia tyttöjä ja poikia. Lily itsekin oli vaihtanut jo koulupukuun kotonaan, mutta joutui nyt toteamaan sen olleen huono idea. Hänen olisi ollut helpompi nostaa laukkunsa ylös portaita, jos hän ei jatkuvasti olisi joutunut huolehtimaan, ettei koulupuvun hame nousisi liian ylös tai muuta vastaavaa.
Hänen matkalaukkunsa oli kova ja musta. Se oli omiaan suojaamaan sisällään olevia tavaroita, mutta sen huono puoli oli, että jo tyhjänäkin se painoi useamman kilon. Lily joutui nostamaan laukun portaita ylös porras kerrallaan, ja laskemaan sen jokaisen noston jälkeen hetkeksi portaalle. Muutamat oppilaat (etenkin miespuoliset) katsoivat häntä vähän huolestuneen näköisinä, mutta toistaiseksi kukaan ei ollut tullut tarjoamaan apua.
Lily vilkaisi ylös laskeakseen, kuinka monta askelmaa hänen täytyisi vielä kiivetä. Nopea liike sai hänen verenpaineensa heilahtamaan, ja hän horjahti vähän. Hänen otteensa matkalaukun kantokahvasta lipesi, ja laukku liukui kovaäänisesti portaat takaisin alas. Hetken Lily tuijotti alas rymissyttä laukkua liikahtamatta ja puristaen suunsa tiukasti kiinni. Laukku oli ponnahtanut auki, ja osa hänen tavaroistaan oli levinnyt lattialle.
"Voi hitto", häneltä pääsi, ja huokaisten hän kiirehti portaat takaisin alas. Hän kyykistyi matkalaukkunsa viereen, ja ryhtyi viikkaamaan vaatteitaan takaisin laukkuunsa. Myös hänen mp3-soittimensa oli lennähtänyt ulos laukusta, ja sen muovinen takakansi oli lähtenyt irti. Hieman huolestuneen näköisenä Lily poimi sen pieneen käteensä, ja tarkasteli sitä. Se ei näyttänyt vahingoittuneen, vaikka yksi takakannen saranoista oli katkennut. Kuori pysyisi paikallaan, kunhan Lily muistaisi olla viskomatta ja pudottelematta soitintaan.

[bubblegay]

Chet nautti lounastunneista. Ei varsinaisesti ruoan takia, vaan siksi, että se tarkoitti vapaa-aikaa keskellä koulupäivää. Hän haahuili usein niiden aikana ympäri koulua ja etsi itselleen seuraa jonkun tutun luota tai hieman läheisemmästä porukasta. Joskus poika myös käytti ajan tanssiharjoitteluun tai kokeisiin lukemiseen, mutta etenkin jälkimmäiset olivat harvinaisia ja lähinnä impulsiivisia ahkeruuden puuskia. Ainutkertaisia siis. Tänä päivänä hän oli jälleen kerran haahuilulinjalla, ja Chet oli päättänyt lukuisista syistä jättää syömisen kokonaan väliin. Poika siirtyi pikkuhiljaa kohti asuntolaa, aikeinaan tehdä hyökkäysisku oleskeluhuoneeseen, ja seurasi samalla ihmisiä ympärillään.

Saint Walden's oli niin pieni paikka, että kaikki kasvot oppi tuntemaan nopeasti - ainakin, jos oli yhtä sosiaalinen (tai häiriköivä) kuin Chet. Siksi hän havaitsi nopeasti, jos joku uusi oli saapunut kouluun. Tytöt, joiden kynsiä poika laittoi, juoruilivat myös uusista tulokkaista helposti.
Tällä kertaa Chetin luottolähteet eivät olleet antaneet uutta informaatiota, mutta pojan katse porautui silti hennon oloiseen tyttöön, joka koitti raahata matkalaukkuaan ylös asuntolan portaita. Tämä oli lähes säälittävä näky, sillä laukku näytti painavalta eikä joltain, mitä tytön - etenkään tuon kokoisen - kuuluisi kantaa. Monet ihmiset loivat tyttöön huolestuneita katseita, mutta kukaan ei tehnyt elettäkään auttaakseen tätä.

Rehellisesti sanottuna, myös Chet tunsi olonsa niin tekopyhäksi, että aikoi aluksi vain kävellä oleskeluhuoneeseen ja selvittää tytön henkilöllisyyden myöhemmin. Mielipide muuttui siinä vaiheessa, kun tyttö yllättäen horjahti ja laukku lipesi hänen otteestaan, rymisten vauhdilla portaiden juureen. Ihmiset kääntyivät katsomaan äänen aiheuttajaa, ja tyttö päätyi viikkaamaan pudonneita vaatteitaan takaisin laukkuun sekä tarkistamaan jonkin pienen (oletettavasti teknisen laitteen) esineen vointia.

Chet kallisti päätään. Tyttö oli söpö, ja tarvitsi apua, joten miksi ei. Poika otti tarvittavat askeleet tämän luo ja kallisti päätään ystävällisesti hymyillen.
"Tarvitsetko apua? Tuo näyttää aika epätoivoiselta."
Jälkimmäinen lisäys ei ehkä ollut täysin tarpeellinen, mutta se vain karkasi hänen huuliltaan.

[Agitha]

Lily napsautti mp3-soittimensa takakuoren takaisin paikalleen, ja kietoi sitten kuulokkeiden johdon laitteen ympärille, vaikka niin ei olisikaan saanut tehdä. Hän heitti soittimen takaisin laukkuunsa vaatteiden sekaan, ja huomasi vasta sitten, että joku oli kumartunut auttamaan häntä.
"En", hän vastasi automaattisesti, mutta tajusi sitten, että oli väärässä. "Tai no joo", hän myönsi vähän nolona. Kai se oli selvää.
Hän vilkaisi poikaa suurilla sinisillä silmillään, ja pyyhkäisi saparoilta karanneen hiussuortuvan pois kasvoiltaan. Poika oli aika tavallisen näköinen. Aasialainen. Hoikka. Koulupuvussa. Tehnyt jotain hiuksilleen. Hoikat aasialaiset hiuksiaan laittavat pojat, jotka auttoivat neitoja hädässä, olivat yleensä epäilyttäviä.
"Laukku pitäisi saada tuonne ylös", Lily sanoi, ja viittasi kädellään portaiden yläpäähän. "Saan sen varmaan itse raahattua huoneeseeni sieltä, mutta tarvitsisin apua näissä rappusissa."
Lily katsoi taas poikaa, ja hymyili vähän vinosti. Oli aina vähän nöyryyttävää joutua pyytämään apua, vaikka hän joutuikin tekemään niin usein.
Hän keräsi loputkin vaatteensa, ja töynsi ne matkalaukkuunsa ryttyyn. Vaatteet eivät ehtisi rypistya näin lyhyellä matkalla. Lily sulki laukkunsa, ja nosti sen takaisin pystyasentoon.
Hän nousi seisomaan, mutta muisti tällä kertaa olla varovaisempi heittelevän verenpaineensa kanssa. Hän seisoi paikoillaan pienen hetken, ja tarttui sitten taas matkalaukkunsa kantokahvaan.
"Jos nostetaan se vaikka yhdessä?" Lily ehdotti pitäen edelleen kiinni kantokahvasta. Hän ei halunnut heittäytyä täysin avuttomaksi.

[bubblegay]

Chetin kulmat meinasivat kohota taivaisiin, kun tyttö kielsi tarvitsevansa apua - joko toinen inhosi poikaa jo valmiiksi tai oli muuten vaan itsepäinen. Siksi hän virnisti pirteästi, kun tyttö korjasi lauseensa. Hän kuunteli uskollisesti tehtävänannon ja nyökkäsi yksinkertaisesti.
"Okei", Chet venytti sanojaan. "Olet vissiin uusi? Tai, en näe syytä, miksi joku jo täällä oleva raahaisi laukkua täynnä vaatteita ja muita tavaroita mukanaan."
Hän vastasi vinoon hymyyn.

Pikkuhiljaa Chet alkoi kiinnostua. Jokin tytön asenteessa oli selvästi erilaista kuin muiden yksilöiden vastaavissa. Hän oli, miten sen sanoisi... poikamaisempi? Jollain tapaa karkeampi ja omatoimisempi. Se oli yhtä aikaa sekä hämmentävää (eikö Chet saisikaan päivittäistä kynsiuhriaan?) ja innostavaa (vihdoinkin joku ei pyytänyt häntä pitelemään meikkejä, hiuspidennyksiä tai kuuntelemaan valitusta kuukautisista).
"Jep", poika virnisti ja tarttui myöskin kantokahvaan. "Kolmannella?"
Hän paransi otettaan, jottei pudottaisi laukkua välittömästi. Olisi ikävää nähdä sen putoavan uudestaan.

[Agitha]

Lily nyökäytti päätään, kun poika tarttui myöskin laukun kahvaan.
"1... 2... 3..." hän sanoi, ja nykäisi laukun seuraavalle askelmalle.
He näyttivät varmaan vähän hassuilta kantaessaan laukkua yhdessä. Kyse oli kuitenkin vain matkalaukusta, ja oikeastaan Lilyn olisi pitänyt saada se ylös ominkin voimin. Toisaalta hänen ulkomuotonsa kertoi, että se ei ollut aivan päivänselvää, ja niin paljon kuin se häntä harmittikin, se oli varmaan kaikkien huomattavissa. Toisaalta taas olisi ollut Chetin tehtävä auttaa neitoa hädässä, eikä kukaan olisi katsonut heitä oudosti, jos Chet olisi kantanut laukun hänen puolestaan. Joten oikeastaan he tekivät kaiken juuri niin kuin heidän ei pitäisi, eli kantoivat laukun yhdessä. Mutta se oli Lilyn tapa hoitaa asioita, ja muut saisivat tottua.
Samalla kun Lily ja Chet nostivat laukkua, Lily puisteli päätään.
"En oikeastaan", hän sanoi. "Opiskelen täällä jo kolmatta vuotta, mutta sinä taidat olla uusi?"
Ainakaan hän ei muistanut poikaa, mutta toisaalta hän ei tuntenut kaikkia oppilastovereitaan kovinkaan hyvin. Monet muuttuivat kesän aikana, ja heitä oli vaikea tunnistaa.
"Tulen vähän myöhässä, koska olin sairaalassa", Lily selitti, sillä tiesi, että kysymys olisi tulossa kuitenkin. Hän ei kovin mielellään puhunut sairastelustaan, sillä se sai ihmiset säälimään häntä, mutta yleensä hän joutui kuitenkin kertomaan asiasta jossain vaiheessa, olihan hän melkein kuukauden muista myöhässä. Lilyn tapoihin ei kuulunut valehdella, joten hän kertoi aina totuuden asiasta, vaikka sitten vastoin tahtoaan.

[bubblegay]

Nostamisen aikana tyttö selitti, ettei ollut uusi. Faktan johdosta Chet kohotti kulmiaan uudestaan.
"Oikeasti?" hän kysyi yllättyneenä ja irvisti sitten. "Vau, ei kuulosta kovin mukavalta, olen pahoillani. Sitten emme olekaan tavanneet; olen Chet Ito, ja aloitin täällä todellakin vasta tänä vuonna."
Hän ei jatkanut sairaala-aiheesta enempää tietoisesti, sillä vaikka tyttö vaikutti avoimelta asiasta, tämä tuskin nauttisi erityisemmin asian suuremmasta kaivelusta ja tökkimisestä. Niin Chet ainakin saattoi kuvitella useimpien ajatusmaailman menevän.

Laukku alkoi siirtyä hitaasti mutta varmasti aina vain ylemmäs portaita. Kahdestaan se sujui paremmin, vaikka he keräsivätkin muutamia katseita. Mitäs muut eivät olleet auttaneet. Chet alkoi vetää jo perinteeksi tullutta arvailuaan päänsä sisällä; mikä tytön oli tuonut Saint Walden'siin, missä hän oli hyvä?
No, nyt poika ainakin oli varma; kyseessä ei ollut urheilija.
"Mikä sinut tänne tuo?"

[Agitha]

"Jep", Lily vastasi hieman kyllästyneesti pojan uteluihin. Poika ei kuitenkaan udellut sen enempää, ja se ei häntä haitannut. Oikeastaan oli ihan mukavaa, kun joku ei kysynyt, mikä häntä vaivasi. Lily oli saanut selitellä oireitaan ja hoitotoimenpiteitään ventovieraille aina kyllästymiseen saakka.
Sitten poika kysyi yhden Saint Walden'sin vakiokysymyksistä. Ainakin Lily päätteli, että poika puhui nimenomaa siitä "erikoistaidosta", jonka vuoksi hän oli koulussa.
"Minulla on aika hyvä keskiarvo", hän sanoi huolettomasti. Oikeastaan hänen keskiarvonsa oli täysi 10 jos taideaineita ei laskettu mukaan. Koulu oli hänelle luonnostaan helppoa, niin se oli aina ollut. Saint Walden's sentään tarjosi vähän enemmän haastetta, eikä Lily pitkästynyt tunneilla niin pahasti. Ja etenkin matematiikan erikoistunneista hän piti, sillä kerrankin hänelläkin oli jotain uutta opittavaa. Hän ei myöskään kuulunut niihin "päässälaskijoihin", jotka eivät tarvinneet laskimia, joten koulun tason mukainen matematiikka todella tarjosi hänelle virikkeitä. Muutaman kerran Lily oli jopa huomannut pureskelevansa kynänsä päätä sen sijaan, että olisi vain kirjoittanut paperille tylsistyneenä, ja se oli jotain uutta.
"Entäs sinä?" hän kysyi, ja katseli poikaa taas arvioiden. Poika ei näyttänyt perinteiseltä urheilijalta, sillä oli vähän liian hoikka esimerkiksi yleisurheilijaksi. Toisaalta hän näytti kuitenkin aika solakalta, eikä toisaalta kovin älykkäältä. Lily arveli, että hän oli koulussa taidestipendillä, tai sitten hän harrasti jotakin urheilulajia, jossa kevyestä rakenteesta oli hyötyä. Tai vaikka molempia.
Laukku nousi ylös portaita hyvää vauhtia, ja pian jäljellä oli enää pari askelmaa.

[bubblegay]

Hyvä keskiarvo selitti paljon. Chet arveli, että tytöllä oli jokin aine, jossa hän oli vielä erityisen hyvä, mutta tämän keskiarvo saattoi myös hipoa kaikkien aineiden kohdalta kymppiä. Hän oli kerrankin ollut oikeassa ainakin siinä, ettei uusi tuttavuus ollut urheilija (vaikka niin olisi päätellyt kuka tahansa muukin, jolla vain oli silmät ja aivot päässään).
”Tanssi”, hän totesi vastakysymykseen ja hymyili hieman. ”Ei, ei baletti, vaikka monet niin erehtyvät luulemaankin. Jopa minulla on jonkinlainen raja.”
Häntä syytettiin usein balettiharrastuksesta, vaikka ainoa liike, jonka Chet osasi, oli aina kaatuva piruetti. Jos se edes oli balettia, mistä poika ei ollut täysin varma.

Laukku oli vihdoin portaiden yläpäässä, ja Chet suoristi notkean selkänsä.
”Saanko kysyä, mikä sinun nimesi on?” hän lopulta uteli päätään kallistaen. ”Esittelin jo itseni, mikä oikeuttaa minut vaatimaan myös vastausta. Ainakin joissain kulttuureissa.”
Aiemmin ilmestynyt hymy muuttui ilkikuriseksi virneeksi. Hän alkoi kiinnostua tästä tytöstä, enimmäkseen tämän asenteen (ja sen täydellisen yhteensopimattomuuden ulkonäön kanssa) vuoksi. Ja ehkä ihan hitusen myös siksi, että hänen ei tarvitsisi nähdä jonkun tutun kidutettavan etsimisen vaivaa, jos tulisi toimeen tytön kanssa.

[Agitha]

He saivat laukun nostettua viimeiselle askelmalle, ja Lily laski sen lattialle, jotta voisi levätä hetken. Kova laukku päästi kumahtavan äänen osuessaan lattiaan. Lily pyyhkäisi sinnikkään hiussuortuvan kasvoiltaan, ja suoristi selkänsä.
"Tanssi kuulostaa hienolta", hän sanoi. Ilmeisesti Chet kuului sittenkin koulun urheilijoihin. Lily kyllä arvosti ruumiillista työtä, vaikka olikin vähän sitä mieltä, että lihasvoiman tai notkeuden ei pitäisi riittää oikeuttamaan pääsyä erikoiskouluun. Kuka tahansa saattoi saavuttaa merkittäviä tuloksia harjoittelemalla, mutta luontainen nerous oli toinen juttu. Vai saattoiko urheilussakin olla luonnostaan paras?
"Ou. Sori", Lily sanoi, kun poika kysyi hänen nimeään. "Lillian. Lily. Sano mieluummin Lily", hän vastasi, ja hymyili vähän. Monien mielestä hän oli niin liljamainen kuin mahdollista, mutta oikeastaan Lily ei ollut erityisen mieltynyt nimeensä. Oli silti mukavampi, että häntä kutsuttiin Lilyksi, kuin Lillianiksi. Lily oli lyhyempi ja arkisempi, vaikka sen merkitys olikin sama.
Lily huomasi Chetin katselevan häntä jotenkin kiinnostuneesti. Oli tietysti mahdollista, että Lily vain kuvitteli, sillä hän oli tottunut siihen, että kaikki miehet katselivat häntä sillä tavalla. Silti se sai hänen olonsa vaivaantuneeksi.
"Kiitos avusta", hän sanoi. "Saan varmaan tämän vietyä tästä eteenpäin."
Lily tarttui laukun kantokahvaan, ja nosti sen vaivalloisesti koholle lattiasta. Hän oli niin lyhyt, ettei voinut kantaa laukkua suorin käsivarsin, joten hän joutui kantamaan laukkua molemmin käsin kädet koukussa. Se oli aika raskasta, ja Lily toivoi, että olisi tajunnut ostaa pyörällisen matkalaukun.

[bubblegay]

Lily siis. Nimi sopi tytölle, hän tuntuikin... kukkamaiselta, jos se termi oli oikea (ainakaan se ei sopinut lainkaan Chetin suuhun; poika kutsui asioita tai ihmisiä harvoin sellaisilla termeillä). Se ei myöskään kuulostanut lainkaan tutulta Chetin korviin, joten hän alkoi varmistua, ettei ollut koskaan kuullut kenenkään edes mainitsevan tyttöä.
”Selvä”, Chet virnisti ja heilautti kättään hyvästien merkiksi. Hän voisi etsiä oleskelutiloista jonkun, jonka seuraan liimautua ja lounastunnin jälkeen palata takaisin koulutöihinsä. Poika kääntyi, mutta päätyi silti tuijottamaan Lilyä, joka näytti taas kerran avuttomalta.

Kyse ei ollut varsinaisesti siitä, etteikö Lily olisi kyennyt suoritumaan laukustaan. Se suoriutuminen tulisi vain olemaan hyvin hankalaa. Tyttö ei ollut ehtinyt edes liikkumaan kuin puoli metriä, ja tämä näytti jo sydäntäsärkevän epätoivoiselta. Ei kasvoiltaan, mutta muuten. Chet pudisti päätään ja kääntyi takaisin päin, ottaen askeleen Lilyn ja laukun viereen.
”Syytä minua rasismista ja aliarvioinnista, mutta et näytä vieläkään erityisen voitokkaalta tuon laukun kanssa.”
Poika ei viitsinyt koristella sanojaan sen enempää ja jopa hänen äänensävynsä oli toteava.
”Voin auttaa sen huoneellesi asti. Tai minne nyt oletkaan menossa”, Chet hymyili viattomasti ja nosti kätensä rintakehänsä eteen ikään kuin puolustuksena, ”en aio kidnapata sinua tai jotain muuta limaista, joten ei huolta.”

[Agitha]

"Äh, kyllä minä pärjään", Lily vakuutti ensin, kun poika päätti tarjota hänelle apuaan, vaikka oli alunperin näyttänyt tekevän lähtöä. Hän kuitenkin seisahtui, ja hetken kuluttua laski laukun huokaisten maahan.
"Kiitos", hän sanoi myöntymisen merkiksi. "Mutta en todellakaan halua olla mikään vaiva, eli jos sinulla on menoa niin mene vaan."
Lily olisi mielellään huomauttanut, että rasismi tarkoitti rotusyrjintää, eikä suinkaan heikommassa olevan henkilön auttamista. Eikä Chet varsinaisesti myöskään aliarvioinut Lilyn selviytymiskykyä. Lily olisi kyllä onnistunut keplottelemaan itsensä ja laukkunsa huoneeseensa, mutta siitä ei välttämättä tulisi kovin kaunista jälkeä. Hän olisi todennäköisesti nyrjäyttänyt nilkkansa tai ranteensa, tai pudottanut laukun varpailleen jossain vaiheessa. Oli raivostuttavaa olla niin heiveröinen. Jotkut naisen nauttivat siitä, että eivät päässeet edes portaita ylös omin avuin, mutta Lilya se ärsytti. Kai se johtui siitä, että hän ei tehnyt sitä tahallaan. Olisi ollut mahtavaa voida edes juosta, mutta sitäpä naiset korkokengissään ja tiukoissa iltapuvuissaan eivät ymmärtäneet, sillä he voisivat juosta jos haluaisivat.
"Vien tätä huoneeseeni. Se on huone kolmonen", hän sanoi.
Tuntui inhottavalta laittaa joku toinen kantamaan hänen laukkuaan hänen puolestaan.
"Mitäs jos kannettaisiin se taas kahdestaan?" Lily sanoi ja virnisti, vaikka hänen virnistyksensä muistuttikin enemmän herttaista hymyä kuin poikamaista hampaiden paljastusta.

[bubblegay]

Huone kolme, hyvin oletettavasti tyttöjen puolella, ellei Chet ollut katsonut todella, todella väärin. Hän ei tiennyt, että kukaan muukaan asuttaisi kyseistä huonetta, joten Lily oli mahdollisesti sen ainoa asukas sillä hetkellä. No, ainakaan Chet ei päätyisi vahingossa häiritsemään tytön huonetoveria.

Hän vastasi Lilyn hymyyn, joka oli ilmeisesti myös jonkinlainen virne, mutta muuttui toisen kasvoilla lähinnä suloiseksi ja herttaiseksi.
”Olisin kyllä voinut kantaa sen yksinkin, mutta jos haluat”, hän sanoi ja viittasi juhlallisesti Lilyn laukkua kohden. ”Naiset ensin.”
Chet ei ollut koskaan elänyt varsinaisesti tilanteessa, jossa ihmiset tarjosivat hänelle jatkuvasti apuaan. Sen täytyi olla hauskaa, mutta varmaankin myös joissain tilanteissa rasittavaa. Ainakin Lilyn ympärillä huokui aura, joka kertoi, ettei tyttö halunnut olla yhtä heiveröinen ja avuton kuin muut lajitoverinsa. Se oli virkistävää myös Chetin näkökulmasta.
”Ihmiset varmaan tunkevat avuksesi aina, tarvitsit sitä tai ei?” hän kysyi uteliaasti ja jatkoi saman tien. ”Yleensä tytöt rakastavat sitä, kun joku kohtelee heitä kuin prinsessoja, muttet ihan vaikuta siltä.”
Oli pojan vuoro virnistää hieman samalla, kun hän tarttui itsekin laukkuun.

[Agitha]

He keräsivät taas huvittuneita ja kummaksuvia katseita, kun he nostivat laukun yhdessä, ja lähtivät kantamaan sitä kohti tyttöjen päätyä. Siinä asiassa Chet oli oikeassa, että hänen olisi kuulunut kantaa laukku, jos etikettiin oli uskominen. Lilyn mielestä sellaiset asiat olivat kuitenkin typeriä. Jos Chet halusi auttaa häntä, Lily antoi hänen auttaa, mutta ei tehdä kaikkea työtä.
Chet taisi olla aika tarkkanäköinen, kun tulkitsi Lilya niin osuvasti. Hän katsoi poikaan vähän yllättyneenä. Ei hän yrittänyt peitellä luonnettaan mitenkään, mutta yleensä hänet ymmärrettiin automaattisesti väärin. Avusta kieltäytymistä pidettii kohteliaisuutena, ja kompuroiminen tulkittiin tahalliseksi söpöilyksi kömpelyyden sijaan.
Hän nyökäytti päätään.
"Tuo on kyllä totta. En vain halua olla niin mahdottoman avuton, siihenkin kyllästyy", hän sanoi, ja olisi kohauttanut olkiaan, jos olisi laukun raahaamiselta ehtinyt. "Arvelen, että sinua luullaan usein homoksi, vaikka et sitä ole?" hän näpäytti takaisin, ja hymyili. Se tosin oli varmaankin totta. Tai siis, Chet harrasti tanssia, ja selvästikin panosti ulkonäköönsä edes vähän. Hänen tukkansa ei ollut litteä tai rasvainen, ja hänen ihonsa oli puhdas, eikä hän haissut pahalle. Kukapa tiesi?
Paitsi että Chet ei olisi kiinnittänyt häneen mitään huomiota, jos olisi homo. Lily tiesi kokemuksesta, että hänelle tarjottiin yleensä apua siksi, että hän oli suloinen ja avuton. Viattomuuden ruumiillistuma. Hän huokaisi hiljaa. Ehkä pitäisi ajaa pää kaljuksi, ja hankkia nenärengas.

[bubblegay]

He näyttivät varmaankin ravuilta. Ajatus iski Chetin päähän yhtä satunnaisena kuin viikko sitten tullut loistoidea pukeutua tutuun ja ryöstää joltain onnettomalta taikasauva. Ja sen jälkeen yllättää aamuyöstä tuttava, jolla oli sinä päivänä syntymäpäivä. Mutta he todella näyttivät ravuilta, ainakin Lily näytti, asentonsa puolesta. Ja ihmisetkin katsoivat heitä taas, mutta ei sillä kai ollut väliä.

Tytön huomio oli tarkka. Chet virnisti ja kohautti hieman olkiaan samalla, kun teki taktisen väistöliikkeen, jottei olisi törmännyt vastaantulijaan.
”Oikein meni. Ja yksi seikka, jota et - varmaankaan - tiedä, on se, että laitan kynsiä”, hän huomautti. ”Eli voit uskoa, millainen maine minulla täällä oikein on, vaikka aloitin vasta tänä vuonna. Vaikka en minä taida ihan hetero ollakaan.”
Chetillä ei varsinaisesti ollut ongelmaa siinä, että hän piti myöskin pojista, vaan oli asiasta avoin. Monet vain tuntuivat unohtavan sanan myöskin kyseisen fraasin edestä.
”... Ja jos sinulla on jotain seksuaalivähemmistöjä vastaan, niin joudun ilmoittamaan, että tulet kokemaan vielä paljon kärsimystä”, hän irvisti. ”Ainakin siihen asti, että olemme huoneesi luona ja sinun ei tarvitse paistatella henkisen aurinkoni valossa.”
Lainaus oli outo, mutta niin automaattinen, ettei Chet jaksanut välittää.

”... Tiedätkö, me näytämme mereneläviltä.”
Pakkohan se oli sanoa ääneen.

[Agitha]

Lily nyökkäsi ymmärtäväisenä.
"En minä välitä kenen kanssa sinä haluat naida", hän töksäytti. Se kuulosti oudolta pienikokoisen ja hennon tytön suusta. "Mutta kai se on ihan hyvä tietää. Täällä juoruillaan paljon, ja on hyvä kuulla tuollaiset asiat ihmisten omasta suusta."
Kun Chet sanoi laittavansa kynsiä, Lily vilkaisi automaattisesti hänen käsiään. Ei Chet ainakaan omia kynsiään ollut laittanut. Oli vähän noloa myöntää itselleen, että hän ei olisi yllättynyt ollenkaan vaaleanpunaisesta kynsilakasta pojan kynsissä. Ehkä Chet oli kiinnostuneempi muiden kynsistä, tai sitten hän vain tajusi olla lakkaamatta omiaan julkisesti.
Lily ei erityisemmin välittänyt kynsilakasta, kuten ei muustakaan meikistä. Hän piti kyntensä mieluummin lyhyinä ja käytännöllisinä, vaikka hänen kynsiensä muoto kuulemma olikin kaunis.
"Mereneläviltä?" Lily ihmetteli huvittuneena, ja kohotti kulmiaan. Aika mielenkiintoinen havainto. "Meinaatko rapukävelyä?" hän kysyi virnistäen, kun tajusi, että he tosiaan kävelivät sivuttain. Mutta miten muutenkaan, kun laukkua kantoi kaksi ihmistä.
"Sujuisikohan tämä paremmin, jos kantaisimme tätä kuin jotain laatikkoa?" Lily kysyi. Hän ei ollut kovinkaan huolissaan rapukävelystä, mutta kantokahva oli melko ahdas usealle kädelle. Nytkin Lilyn käsi oli aivan kiinni Chetin kädessä, ja se sai olon tuntumaan vähän ahtaaksi.