Kultakutri ja krokotiili

[Agitha]

Celia kohotti kulmiaan. Saattoi olla, että pinni oli matkustanut Alexin ja Ephramin huoneeseen Celia mukana.
"Kuka on Tiffany?" hän kysyi, ja huomasi kuulostavansa vähän tiukemmalta kuin olisi halunnut. Hänellä ei todellakaan ollut mitään syytä olla mustasukkainen, kun kyse oli Alexista. Ei edes, vaikka Alex tarkoituksella säilyttäisi jonkun Tiffanyn pinniä. Sitäpaitsi, Tiffanya tuskin oli edes olemassa.
"Enkä", hän sanoi, kun Alex väitti hänen nähneen näkyjä. "Sinä avasit sen avaimilla, jotka eivät ole sinun, tyhmä." Celia ei kuitenkaan viitsinyt saarnata asiasta enempää, vaan kurkki uteliaasti varastoon. Sen sisältö vaikutti mielenkiintoiselta, ja pelkästään tämän varaston tavaroilla he saisivat salin koristeltua ihan kiittettävästi. Ehkä he voisivat keksiä jopa teeman.
Orastavasta innostuksestaan huolimatta Celia epäröi, eikä astunut piemään varastoon. Hän oli edelleen huolissaan sääntöjen rikkomisesta, sillä hän ei halunnut jälki-istuntoa. Etenkään Alexin takia. Taas.
Ennen kuin Celia tajusi hypätä kauemmas, kuten hän yleensä huomasi tehdä, Alex nosti hänet roikkumaan olkapäälleen, eikä selvästikkään aikonut huomioida Celian vastalauseita.
Celia rimpuili, mutta ei uskaltanut taistella tosissaan. Hänen potkunsa saattaisivat osua arkaan paikkaan, eikä hän halunnut satuttaa Alexia, vaikka tuntuikin kiusalliselta roikkua hame päällä pojan olkapäällä takamus pystyssä.
"Idiootti", Celia huudahti, mutta ristiriitaisesti ei voinut olla nauramatta.
Määrätietoisesti Alex asetti hänet istumaan jonkin laatikon tapaisen päälle, ja Celia suki sotkeutunutta tukkaansa siistimmäksi. Veri oli valunut hänen päähänsä, ja hän oli kasvoiltaan punakka.
Nyt kun Celia oli epäröinnistään huolimatta varastossa, hän katseli ympärilleen uteliaana. Yksinäinen hehkulamppu valaisi huoneen heikosti, mutta siitä huolimatta hän ei voinut olla olematta tyytyväinen koulun varusteluihin. Huippukoulu huippuvarusteluineen ei ollut pettänyt häntä taaskaan.
"Löydätkö mitään jännää?" hän kysyi Alexilta, muttei hypännyt kassakaapin päältä alas. Hän elätteli edelleen toivoa, etteivät he jäisi kiinni luvattomasta tavaroiden tonkimista, ja jos jäisivät, hän ei olisi passiivisuutensa vuoksi syyllinen.

[Hass]

"En minä vaan tiedä", Alex kohautti olkapäitään välittämättä sen suurempia ettei muistanut seuralaisestaan enempää: "Kai se lääkäriksi aikoo. Ainakin me harjoiteltiin perinpohjaista terveystarkastusta. Se osasi nimetä kaikki ihmisen luut. Kirurgin kädet - sopivan vahvat ja silti hellät. Kivat tissit. Mutta ei huolta, prinsessa. Jättäisin vaikka sata Tiffanya kesken kliimaksin jos sytytät batman-spotin taivaalle ja riennän sinun luoksesi - oli sitten kyse marmelaadipurkin avaamisesta tai hämähäkin tappamisesta."

"Tietenkin ne ovat minun avaimeni", Alex pärskähti, eikä edes valehdellut. Hän oli palauttanut alkuperäiset avaimet heti seuraavan päivänä! Yössä kun ehtii teettää monen monta kopiota. Alex halusi olla vain varautunut tiukkoihin paikkoihin. Hän ei pitänyt rajoituksista ja lukot olivat pahimman laatuisia rajoituksia, joita ihmisen tielle saattoi osua - varsinkin jos juoksi samaan aikaan karkuun vahtimestarin verikoiria.

-

Alex oli taivaassa. Hän oli iskenyt kultasuoneen, nimittäin pahvilaatikkoon, joka oli täynnä erilaisia roolivaatteita aina merirosvon hatusta stripparin verkkosukkahousuihin. Poika nappasi kirkkaan pinkin sulkapuuhkan ja kietoi sen kaulansa ympärille. Puuhka sai pian seuraa vanhan tädin lierihatusta, jonka koristeena oleva kukka näytti lerpattavan puoliksi irtonaisena.
"Vaikka mitä jännää", Alex lupasi ja heitti olkansa yli Celialle hiuspannassa kiinni olevat jäniksenkorvat ja aavemaisen näköisen papukaijan, joka oli tarkoitus istua merirosvokapteenin olkapäällä. Nyt oltiin kuitenkin etsimässä salin koristeita ja Alex hylkäsi vaatelaatikon penkomisen siirtyen seuraavaan. Alkoi kuitenkin näyttää oikealta, sillä esiin tuli punaisesta paperista tehtyjä ruusuja, jotka olivat olleet esillä muutaman vuoden takaisissa tanssiaisissa (Alex muisti ne tanssiaiset hyvin, sillä hän oli tehnyt ruusuista seinälle nykytaidetta ja joutunut kiinnijäätyään siivoamaan roskakatoksilta tupakantumpit, jotka olivat myöhemmin löytyneet kotitalousluokan pakastimesta). Alex nosti kukkia sisältävän pahvilaatikon ja nosti sen keskemmälle, sillä kukkia voisi todella harkita. Parempia ne olivat kuin millenium-uudenvuoden juhlahatut.
"Pahus, minä olin unohtanut tämän kokonaan!" Alex riemastui ja syöksyi kiskomaan kangaspakkojen välistä sokerikorppupakettia, jonka oli jemmannut viime vuonna rekvisiittavarastoon.

[Agitha]

Celia nappasi Alexin heittämät pupunkorvat ilmalennosta, mutta epäonnistui saamaan papukaijaa muistuttavan otuksen kiinni. Se lensi hänen olkansa yli, ja osui hänen takanaan johonkin, joka päästi räsähtävän äänen. Celia jäykistyi, ja vilkaisi olkansa yli. Ainakaan mikään ei näyttänyt hajonneen. Toisaalta lintukaan ei ollut enää näkyvissä.
"Ohops..." Celia sanoi, ja irvisti. Lintu-parka. Ehkä olisi kuitenkin parempi, että hän ei lähtisi tutkimaan tuhoa.
Alexin mieliksi Celia asetteli pupupannan päähänsä, ja vilkaisi Alexia.
"No, onko söpö?" hän kysyi, ja hymyili herttaisesti kallistaen päätään. Alex oli ilmeisesti jatkanut päivän teemaa, eli kummallisesti pukeutumista. Höyhenpuuhka ei sopinut kirkkaankeltaisiin koripalloshortseihin ollenkaan, mutta ilmeisesti se ei ollut tarkoituskaan. Sitäpaitsi puuhka ei sopisi mihinkään asuun.
Hän hyppäsi alas kassakaapin päältä, ja kipitti Alexin luokse. Alex oli kaivanut jostain esiin koristeruusuja, ja Celia kyykistyi tutkimaan niitä. Ne näyttivät melko kelvollisilta, vaikka ilmeisesti juhlien teemaväri olisi edelleen punainen. Celia nyökäytti hyväksyvästi päätään niin, että valkoiset kaninkorvat heilahtivat.
"Käytetään näitä", Celia myöntyi, ja siirtyi kaivelemaan hyllyjä muiden punaisten koristeiden toivossa.
"Mikä se on?", hän kysyi, kun Alex löysi ilmeisesti jonkin kauan kadotetun aarteen tavaroiden seasta. "Et kai sinä aio syödä niitä?" Kyse oli ilmeisesti jostain korppu- tai keksipussista. Se saattoi olla ties miten vanha. Mitä se edes teki varastossa?
Samassa Celia oli kuulevinaan jotain, ja hiljeni täysin. Hän tuskin hengitti. Hän nimittäin oli kuulevinaan oven kolahduksen, ja sitten askelia.
"Kuulitko sinä tuon?" hän kysyi Alexilta, ja puhui nyt huomattavasti hiljempaa. "Ihan kuin joku olisi tullut saliin."

[Hass]

Alex oli innostunut niin paljon tavarataivaasta ettei edes kuullut papukaijan osumista jonnekin. Hän olisi pian uppoutunut vyötäisiään myöten laatikkoon, jota kävi läpi. Kuka tahansa muu ei voisi nauttia olostaan tälläisessä tilanteessa kuin Alex. Miksi hän ei ollut aikaisemmin hoksannut käydä laatikoita läpi vaikka oli tässäkin varastossa nukkunut useamman yön? Kummallista.
"Suoraan playboy-kartanosta", Alex totesi vilkaistessaan jalkojensa välistä taaksepäin nurinkurisesti ja huomasi Celian laittaneen pupun korvat päähänsä. Alex todella toivoi Celian tietävän mikä Playboy oli. Mutta mistä sitä ikinä tietää noiden tynnyreissä kasvaneiden lasten sivistystasosta. Ja sitähän Playboy oli - yleissivistystä.
"Sokerikorppuja. Ne ovat minun", Alex ilmoitti ja tarkastellessaan korppupussia: "Olin kokonaan unohtanut, että jemmasin tänne joskus ruokaa. Onkohan ne viime vuotiset tomaatitkin täällä vielä." Alex alkoi pohtimaan tomaattien kohtaloa, mutta epäili niiden pelastuneen sillä varasto ei haissut homeisilta ruuilta tai sen sellaisilta.

Alexin teki mieli pyöritellä silmiään Celian pakokauhulle, kun tämä väitti kuulleensa jonkun tulleen saliin. Hän oli juuri avaamassa suunsa vitsaillakseen Celian amatöörimäisestä sääntöjen rikkomisesta, kun hänkin erotti askeleiden äänet helposti kaikuvassa suussa. Alex tunnisti ne askeleet - ne olivat koulun tiukimman siivoojan Hildan askeleet. Kukaan muu ei kuulostanut vyöryvältä panssarivaunuarmeijalta. Alexin ajatukset osuivat Celiaan. Pojalle itsessään ei ollut niinkään väliä jäisikö hän kiinni, mutta yksi jälki-istunto päivässä oli varsin riittävä tutustuminen sääntörikkomusten rangaistukseen tytölle ja se ensimmäinenkin oli hänen syytänsä. Alex sulki hetkeksi silmänsä väsyneenä ja avasi silmänsä sitten katsoen Celiaa, joka näytti kalvenneen jos Alex nyt oikein näki kelmeässä valossa. Poika nappasi samaan aikaan Celian ksäivarsilleen, peitti toisella kädellä tytön suun, potkaisi laatikot syrjemään ja loikkasi rekvisiittakasan taakse. Alex veti itsensä ja Celian kyykkyyn. Käsi vielä Celian vatsan ympärillä hän yritti kuulostella kuinka lähellä Hilda olisi. Fuck. Tämä tästä olikin puuttunut.

[Agitha]

He molemmat hiljenivät kuuntelemaan, ja pian Celia kuuli askelet selvästi. Hän oletti, että tulija oli joku siivoojista, sillä hän oli kuulevinaan myös siivouskärryn pyörinen vaimean kuminan salin parkettia vasten. Hän oli juuri ilmoittamaisillaan Alexille havainnostaan, kun poika peitti hänen suunsa, ja vetäisi hänet tarvikelaatikoiden taaksen piiloon. Automaattisesti Celia ynähti säikähdyksissään jotain, vaikka käsi hänen sullaan oli selvä käsky olla hiljaa. Onneksi Alexin kämmen vaimensi hänen epämääräisen kirkaisunsa, ja Celia arveli, ettei se ollut kuulunut varaston ulkopuolella.
Tarvikelaatikoiden takana piilossa Celia huomasi istuvansa melkein Alexin sylissä, ja pojan käsi oli edelleen hänen vyötäröllään. Nyt ei ollut kuitenkaan oikea aika huomauttaa sellaisesta, ja Celia jäi kiltisti hiljaa paikalleen. Ei hän olisi paljoa uskaltanut liikkuakaan, sillä nyt askelet olivat niin lähellä, että hän saattoi arvata tulijan linkuttavan toista jalkaansa. Joka toinen askel kuulosti vähän laahaavalta. Koulussa oli vain yksi likuttava siivoaja. Celia ei tiennyt hänen nimeään, mutta oli pelännyt naista siitä päivästä lähtien, kun oli törmännyt tähän ensi kerran. Siivooja linkutti, ja hänellä oli valtava vatsa ja silmälappu. Hän mulkoili oppilaita aina yhtä vihaisen näköisenä ainoalla silmällään, ja Celia ei ollut ainoa joka häntä pelkäsi. Jotkut väittivät, että hän oli entinen merirosvo, mutta siihen Celia ei uskonut. Siihen naiseen Celia ei silti haluaisi törmätä varastossa luvatta.
Askelet pysähtyivät suunnilleen varaston oven kohdalle, ja Celia pidätti hengitystään. Kuulosti siltä, kuin siivooja olisi jupissut jotain itselleen. Celia ei erottanut muuta kuin sanan "haju", eikä edes halunnut tietää enempää. Toivottavasti nainen ei tulisi varastoon...
Celia kuuli vielä muutaman laahaavan askelen, jotka lähestyivät ovea. Sitten varaston oven raosta tuleva valonsäde kapeni, ja ovi paukahti kiinni. Onneksi he olivat sytyttäneet hehkulampun, sillä muuten he olisivat jääneet pilkkopimeään.
Celia liikahti, mutta ei vieläkään uskaltanut puhua, vaikka askelet eivät enää kuuluneetkaan varastoon asti. Ilmeisesti ovi eristi äänet aika hyvin. Hän kääntyi vilkaisemaan Alexia kysyvänä. Mitä nyt?

[Hass]

Alex piti Celian väkisin alhaalla tiukalla otteellaan, kunnes ovi oli selvästi kiinni. Askeleet kaikuivat vielä hetken aikaa, kunnes mitään ei enää kuulunut heidän sydämen lyöntiensä lisäksi. Alex hellitti otettaan ja lysähti istumaan, haudaten kasvonsa hetkeksi käsiinsä. Yleensä Celia oli se, joka kavahti kauemmas fyysisestä kontaktista, mutta tällä kertaa se oli Alex. Poika liikahti eroon tytön lämpöä hohkavasta vartalosta ja haroi hetken hiuksiaan väsyneenä. Jostain kumman syystä Celian kanssa sääntöjen rikkominen oli paljon rankempaa. Yksin tämä olisi ollut hauskaa, mutta nyt piti huolehtia Celiasta ja jostain kumman syystä se uuvutti Alexia suuresti. Poika ei edes tarkalleen tiennyt miksi koki niin tarpeelliseksi pitää Celia erossa hankaluuksista (mitä jos nyt aamuista vetoa ei laskettu). Alex nousi ylös vaivalloisesti ahtaassa tilassa ja puikkelehti pois rekvisiittapiilostaan. Hän käveli oven luokse ja tarkasteli lukkoa vaitonaisena. Sitten hän kääntyi Celian puoleen ja levitti käsiään avuttomana. Alex kiskoi laatikon seinän vierestä keskemmälle ja lysähti istumaan sen päälle. Sitten hän otti korppupussin ja kiskaisi sen auki sen pienellä kädenliikkeellä. Alex poimi korpun tarkistamatta parasta ennen päivämäärää ja puraisi kiinni korppuun nälkäisenä.
"Sinä voit tehdä olosi kotoisaksi. Voimme olla täällä aika kauan", Alex kohautti olkiaan ja viittasi kiinni olevaan oveen.
"Mutta onneksi meillä on sentään korppuja."

Tietenkin Alex olisi voinut kertoa, ettei lukko ollut loksahtanut lukkoon, mutta se tuntui turhalta. Varmastikin Celia olisi sen ymmärtänyt ja myös sen, että koristeiden etsimisessä menisi vielä kauankin.

[Agitha]

Alex hellitti otteensa hänen vyötäröltään, ja Celia tulkitsi sen luvaksi liikahtaa vähän kauemmaksi. Hän siirtyi istumaan läheiselle pahvilaatikolle, joka vaikutti olevan tarpeeksi vahvaa tekoa kannattelemaan häntä vähän aikaa, vaikka se notkahtikin hänen painostaan. Alex näytti vähän vaivaantuneelta ennen kuin nousi ylös, ja käveli ovelle. Ilmeisesti reitti oli selvä. Celia ei voinut olla miettimättä, mikä oli saanut Alexin niin mietteliääksi. Ehkä siivooja oli säikäyttänyt Alexinkin. Tuskin edes Alex halusi tarkoituksella joutua hankaluuksiin.
Celia nousi ylös, mutta pysähtyi, kun Alex levitteli käsiään avuttoman näköisenä. Celia aukaisi suunsa, mutta päätti sitten, että asian kysyminen olisi ihan turhaa. Kyllä vain, he olivat jääneet lukkojen teekse. Siivooja oli lukinnut oven lähtiessään, tai sitten se lukkiutui automaattisesti.
Celia tajusi sulkea suunsa, ja haroi hiuksiaan vähän epätoivoisena. Nyt ei ollut hyvä aika panikoida. Ei auttanut muu, kuin odottaa, että joku huomaisi heidän katoamisensa. Mutta kauanko siihen menisi? Tunteja ainakin. Celia ei mielellään viettäisi yötä Alexin kanssa hämärässä varastohuoneessa. Se olisi hyvin pelottavaa, monellakin tavalla.
Hän huomasi, että pupun korvat olivat hänen päässään edelleen. Hän antoi niiden olla.
Celia mutristeli suutaan, ja kurtisteli kulmiaan. Varastossa ei ollut ikkunaakaan. Kannattaisiko heidän alkaa huutamaan, että joku huomaisi? Hän saisi varmasti melkoisen jälki-istunnon, mutta jos se oli ainoa vaihtoehto...
"Mitäs nyt?" hän kysyi Alexilta, ja katsoi sokerikorppuja mussuttavaa poikaa epätoivoisena. Alex vaikutti kumman rennolta. Hänestä tämäkin oli varmaan vain yksi hauska sattuma. Mahtoi olla mukavaa omata niin leppoisa elämänasenne.
Celiakin kävi hakemassa äskeisen pahvilaatikkonsa, ja istui sen päälle. Hän nojasi kyynärpäillä polviinsa, ja päällään kämmenninsä.

[Hass]

"Nyt me otetaan rennosti ja etsitään koristeita", Alex ilmoitti ja järsi korppunsa nurkkaa kulmahampaillaan. Hänen innostumisensa rekvisiitasta oli jo hiipunut, mutta mitä saattoikaan odottaa Alexin keskittymiskyvyltä. Poika pisti korppua poskeensa autuaan tyytyväisenä ja leikki toisella kädellään höyhenpuuhkansa päällä. Koko puuhka jo itsessään muistutti enemmän pölyhuiskaa, sillä pian Alexin nenää alkoi jo kutittaa kaiken puuhkasta irtoavan pölyn takia.
"Otatko?" Alex kysyi Celialta ojentaen korppupussia. Pojan avattua suunsa muutamia muruja lensi ulos, sillä hän jauhoi parhaillaankin ruokaansa.

Syötyään muutaman korpun Alex kaivoi porkkanamehutaskumattinsa rintataskustaan ja otti huikan kostuttaakseen kurkkuaan. Silmät alkoivat pikkuhiljaa tottua varaston hämärään valaistukseen. Hän veti jalkansa risti-istuntaan, mutta lähes samantien kavahti jaloilleen uudelleen ja kävi penkomaan jälleen laatikoita. Alex nosti esille vielä kolme keskikokoista koristelaatikkoa ja päätti sitten tylsistyneensä tähän varastokopperoon. Hän pyyhki kätensä sortsiensa reisiin. Alex nappasi yhden laatikoista kainaloonsa ja muitta mutkitta avasi jalallaan varaston oven. Hän kurkkasi vielä varmuuden vuoksi ja huomettaan salin oven olevan kiinni.
"Tuletko sinä vai aiotko sinä olla siellä koko yön?"Alex huikkasi vielä Celialle olkansa yli ja kiikutti laatikon aikaisempien koristeiden viereen.

[Agitha]

Celia huokaisi syvään, kun Alex ei osoittanut minkäänlaisia hätääntymisen merkkejä. Alexille se ei ehkä ollut niin suuri juttu, mutta olisi ollut ystävällistä kuitenkin huomioida tilanteen vieraus Celialle. Edes teeskennellä, että yrittäisi keksiä tapaa päästä pois. Varaston lukkoa tuskin saisi auki sisäpuolelta edes tiirikoimalla, joten siitäkään taidosta ei olisi mitään hyötyä nyt.
Celia arveli, että hänen ei tarvitsisi sanoa Alexille, että hänen mielestään koristeiden tonkiminen ei ollut paras mahdollinen keino saada ovea auki. Tylsistyneenä hän sörkki likaista lattiaa koulukenkänsä kärjellä, ja mulkoili Alexia aina välillä, vaikka ei ollutkaan Alexin vika, että he olivat jumissa. Mitä koristelaatikoiden tonkiminen edes hyödytti, kun he eivät kuitenkaan voisi viedä niitä ulos?
Alex tarjosi sokerikorppujaan, ja Celia puisteli päätään. Hän ei voinut olla miettimättä tulevaa jälki-istuntoa, ja mahdollista yötä, jonka hän joutuisi viettämään Alexin kanssa hämärässä varastossa. Varastossa olisi varmasti kaikkea inhottavaa, jotka lähtisivät liikkelle öisin. Hämähäkkejä ja tuhatjalkaisia ainakin, ehkä jopa hiiriä, eikä mitään paikkaa, missä nukkua... Celiaa puistatti.
Celia katseli, kun Alex nappasi yhden kolmesta valitsemastaan koristelaatikosta syliinsä ja...
Avasi oven.
Ovi ei näyttänyt olevan lukossa. Alex oli valehdellut hänelle.
Celia katseli ällistyneenä oviaukosta ulos kurkkivaa Alexia. Ilmeisesti reitti oli selvä, sillä Alex työnsi jalallaan oven kokonaan auki, ja marssi ulos. Celia jäi seisomaan hetkeksi paikalleen epäuskoisena, ja lähti sitten Alexin perään.
"Hei, miksi et voinut sanoa että se ovi oli auki? Sinä valehtelit minulle", hän syytti. Hän katsoi Alexia vihaisena, eikä tällä kertaa yrittänyt peittää suuttumustaan. "Oliko tuo muka sinun mielestäsi hauskaa? Entä jos minä pelkäsini pimeää tai ahtaita paikkoja tai... Tai hämähäkkejä?"
Oikeastaan mahdolliset pelot tai edes jälki-istunto eivät olleet suututtaneet Celiaa niin. Häntä harmitti se, että Alex pilaili hänen kustannuksellaan taas. Alex ei koskaan ottanut häntä vakavasti, vaan kiusoitteli häntä jatkuvasti, aina siihen pisteeseen asti, että sai yleensä niin kovin lauhkean Celian suuttumaan tai jälki-istuntoon. Hän ei voinut ottaa Celiaa vakavasti hetkeäkään, vaan väänsi vakavatkin aiheet vitseiksi. Alex ei kohdellut häntä kuin tyttöä tai kaveria. Hän kohteli häntä kuin... siskoa. Ja sitä Celia ei halunnut...

[Hass]

"Mitä vittua sä nyt meuhkaat?" Alex ällistyi ja seisahtui yllättyneenä paikoilleen. Hän oli vieläkin paljain jaloin, sillä varvassandaalit lojuivat Elliottin tienoilla akrobatianumeron jäljiltä. Poika kääntyi katsomaan Celiaa, joka näytti jälleen joutuneen paholaisen riivaamaksi niin kuin kovin usein aikaisemminkin. Alex odotti innolla milloin tyttö alkaisi takomaan jalkaansa lattiaan niin kuin hemmoteltujen pikkutyttöjen kuuluisi kliseiden mukaan tehdä, kun joku kieltäytyi toteuttamasta heidän toiveitaan.
"Miten minä nyt muka valehtelin?" Alex kysyi ja astui askeleen lähemmäs Celiaa, jolloin joutui katsomaan alaspäin pituuseron takia. Kerr oli harvinaisen hyvä hallitsemaan tunteitaan, mutta jokin Celiassa sai hänet aina niin pirun herkäksi kaikille ärsytyksille. Hän suuttui helpommin, mutta myös nauroi helpommin - se oli häiritsevää ja turhauttavaa, kun ei keksinyt syytä koko asialle.
"Prinsessa, kerro minulle, ole ystävällinen ja kerro minulle missä vaiheessa minä väitin sinulle oven olevan lukossa. Ja sitten kun sinä olet tehnyt sen, ota se iso asia pois sievästä pikku takapuolestasi mikä ikinä siellä onkin sivuttain", Alex kehotti ystävällisesi ja viimeiset sanat tulivat jo sihisten pojan hampaiden välistä.

Mutta niin äkkiä kuin Alex olikin menettänyt hermonsa, hän astui taaksepäin - pois sanaharkasta. Hän huokais syvään ja riiputti hetken päätään. Muutaman syvän hengen vedon jälkeen Alex nosti päänsä ja suoristautui täyteen pituuteensa, joka oli huomattavasti enemmän kuin olettaisi pojan Alexin normaalista olemuksesta huonon ryhdin takia. Hän kääntyi koristelaatikon puoleen ja nappasi teippirullan muutaman koristekukan kanssa. Alex kiipesi puolapuita ylemmäs ja alkoi teippaamaan kukkia kiinni ylärimaan päättäväisen rivakasti.

[Agitha]

Hetken Celia tuijotti Alexia suu ällistyksestä aukinaisena. Sitten hän sulki suunsa, ja kurtisti kulmiaan harmistuneena. Alex oli oikeassa. Hän ei ollut missään vaiheessa sanonut, että ovi olisi lukossa. Mutta hän oli tehnyt kaikkensa varmistaakseen, että Celia ymmärtäisi asian väärin. Celia oli varma, että Alex oli tarkoituksella jättänyt kertomatta hänelle ovesta, ihan vain saadakseen hänet hermostumaan taas. Alex selvästikin nautti hänen nöyryyttämisestään, ja siinä hän kieltämättä oli taitava.
Hetken Celia tuijotti Alexia uhmakkaasti silmiin, mutta kun Alex vetäytyi, hänkin käänsi katseensa.
"Ihan sama", hän tokaisi. Hän oli antanut Alexille mahdollisuuden pyytää anteeksi, mutta tietenkään Alex ei ollut tajunnut sitä. Alex ei koskaan tajunnut mitään.
Celia huokaisi syvään. Mitään sanomatta hän käveli liikuntasalin ovelle, ja siitä ulos. Ilmeisesti Alex oli aloittanut koristelemisen, mutta se ei huvittanut Celiaa enää. Todennäköisesti Alexkin lopettaisi, kun Celia poistuisi.
Celia päätti, että kävisi suoraan nukkumaan, ja heräisi varhain aamulla koristelemaan salin loppuun. Tuskin sillä oli mitään väliä, kunhan sali olisi kunnossa huomisiltaan mennessä. Nyt hän ei yksinkertaisesti jaksanut.

***

Seuraavana aamuna kello viisi Celia juoksi koulun aamukasteisen pihan poikki koulun sivurakennukseen. Päällään hänellä oli yksinkertaiset farkut ja t-paita, sillä hänellä ei ollut aikaa muuhun. Hän oli laskenut kaiken sen varaan, että ehtisi koristella salin kolmessa tunnissa, joten vaatteitten oli hyvä olla mahdollisimman käytännölliset.
Edellisenä iltana Celia oli käynyt vielä sopimassa vahtimestarin kanssa, että hän kävisi avaamassa sivurakennuksen ja liikuntasalin ovet puoli viideltä. Rehtorille Ceilia sen sijaan ei ollut ilmoittanut asiasta mitään, sillä hän oli arvellut, että jälki-istunnon keskeyttämisestä seuraisi vain lisää jälki-istuntoa.
Celia kiirehti liikunta-salin ovelle. Se oli vähän rakosellaan. Melkein kiinni, mutta ei lukossa. Syvään huokaisten Celia avasi oven kunnolla, ja jähmettyi niille sijoilleen.
Sali oli jo koristeltu. Ja se oli koristeltu kunnolla. Paremmin kuin Celia olisi näin aamutuimaan jaksanut tai osannut.
Celia katsoi näkyä hetken hämmentyneenä, ja hymyili sitten pienesti.
Anteeksipyyntö hyväksytty, hän ajatteli, ja kääntyi kannoillaan palatakseen takaisin asuntolalle.