Käytäväkulkijat

[loveliina]

Cassiesta tilanne oli aivan hervoton. Hän oli tullut kaapista ulos. He olivat tulleet. Ja rytinällä. Jokainen lisäajatus lisäsi vain tilanteen huumori pitoisuuutta. Pojan oli vaikea tehdä mitään muuta kuin hihitellä lattialla pitäen vatsastaan kiinni. Nekin lyhyet sekunnit, kun tämä onnistui hiljentymään päätyivät vain voimmakkaampaan naurupyrähdykseen. Cass muisti lukeneensa aivo tärähdyksistä, että mikäli potilaalla ilmeni erityistä sekavuutta, tulisi ottaa yhteys lääkäriin. Cass kuitenkin löysi tästäkin jotain hupaisaa päänsä sisällä ja päätti unohtaa, oh well.
"Sattunu? Eeei. Mä oon ihan kunnossa," Cass sanoi pidätellen nauruaan. Tämä yritti parhaansa ja vihdoin pystyi kohottautumaan istualleen.
"Ei kai suhun?" Cass kysyi, yrittäen lisätä huolestuneisuuttaan ääneensä. Se vaikutti vaikealta, kun suunpielet eivät suostuneet laskemaan normi-asentoonsa.

Cass päätti ryhdistäytyä, ja virne kasvoillaan kampesi itsensä pystyyn. Hän katseli aiheuttamaan tuhoa ja naurahti jälleen. Hän oli kiitollinen siitä, että kaappi ei ollut lähtenyt mukaan, sillä siitä ei kukaan voisi tietää mitä olisi tapahtunut.
Pääasia oli, että heidän suunnitelmansa oli toiminut. Kukaan ei ollut nähnyt heitä. Kätevää.
Cass kumartui nostamaan labratakkeja, laittaakseen ne takaisin kaappiin. Poika kuitenkin huomasi että lähes poikkeuksetta takkien ripustimet olivat katkenneet niitten lähtiessä pienelle lennolle. Vaivihkaa poika heitti takit kaapin perälle, ja nämä laskeutuivat maahan. Ei kukaan mitään huomaisi, ei takkeja oltu edes käytetty pitkään aikaan.

Juuri tämän ajatuksen aikana, pojan luokan ovi avautui opettajan johdolla.
"Haetaan jokainen työtakit, sillä lopputunnin käytämme käytännönkokeisiin," tämä kailotti. Cassien ilme oli jotain siihen suuntaan, kuin BUSTED. Tämä vilkaisi toista poikaa, näyttikö heidän puuhansa epäillyttäviltä ulkopuoliselle.

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi Cassia päätään pyöritellen, mutta oli ihan tyytyväinen, kun toiselle ei ollut käynyt pahasti. Hitaasti hän nousi seisomaan. Polvet notkahtivat vähän, mutta poika irvisti itsekseen ja pakotti ne suoristumaan.
"Ei kai. Paljon ainakaan", Ephram vastasi tunnustellen nopeasti polvensa ja käsivartensa ja hymähti sitten Cassille, joka ei tuntunut kykenevän millään vakavoitumaan. Ephramista tilanne ei ollut kovin hauska. Siinä olisi voinut käydä vaikka miten huonosti. Jomman kumman kallo olisi vaikka voinut murtua. Ephram piti riehumisesta. Silloin tällöin. Hänen mielestään oli ihan okei keksiä jotain typerää tekemistä, mutta hän itse osallistui sellaiseen harvoin. Hän tiesi, etteivät ihmiset pitäneet hänen vakavuudestaan, mutta ei voinut sille mitään. Eikä hän ehkä halunnutkaan voida. Se oli niitä asioita, jotka olivat osa häntä ja joita muiden vain piti sietää.

Ephram pyörähti ympäri kuullessaan ääniä. Työtakkeja. Hitto. Heidän pitäisi päästä johonkin, sillä hän ei ollut aikeissa ahtautua kaappiin uudelleen. Ei ainakaan Cassin kanssa, eikä varsinkaan silloin, kun joku oli tulossa. Vaikka he eivät luultavasti jäisi kiinni, sillä useimmat oppilaat luultavasti vain nauraisivat heille ja levittäisivät typeriä juoruja. Ephram ei kuitenkaan tahtonut kuulla niitä, joten tarrasi kiinni Cassin käteen ja kiskoi tätä käytävää pitkin pois päin luokasta.
"Me emme tiedä tuleeko opettaja edes ulos, mutta ei tähän kannata jäädä", Ephram sihahti ja mietti, missä oli lähin vessa. Heillä ei tosin olisi lupaa olla sielläkään. Ephram ei edes tiennyt, oliko heillä lupaa olla muualla kuin luokassa? Tosin heidän pitäisi saada olla käytävässäkin, koska muutenhan he eivät voisi olla yhtään missään.

[Anteeks, se on outo]

[loveliina]

Cass yllättyi suuresti toisen tarttuessa tämän käteen. Ephramin kiskoessa heitä pois käytävältä, poika sai hädin tuskin napattuaan laukkunsa mukaansa. Cass ei ehtinyt tarkistaa, ehtivätkö oppilaat näkemään heitä poikien kiitäessä vauhdilla pois käytävältä. Cassie oli olettanut Ephramin olevan enemmän lannistun ja jään kiinni tyyppinen ihminen. Paljastuikin, että toisessa oli seikkailijat vikaa. Ei yhtään huono piirre ihmisissä. Oikeastaan Cassie oli iloisesti yllättynyt.
Cass perässä juostessaan katseli heidän käsiään, jotka olivat tiukasti yhdessä. Olikohan toinen ymmärtänyt, miltä tämä heidän kohtauksensa näytti, mikäli jokin oppilaista sen oli päässyt todistamaan. Osa takeista maassa, kaapinovi auki he olivat lähteneet käsi kädessä. Pieni epämukavuuden tunne kasvoillaan Cass irrotti otteensa toisen kädestä, mutta jatkoi seuraamista. Hän ei tahtonut pilata imagoaan jonkun höpsön pojan vuoksi. Ei koulussa, jossa hän oli saanut naistennaurattajan asemansa.

"Hei, öö.. Ephram? Minne me ollaan menossa?" Cass kysyi vauhdin hidastuttua. Kaipa he etsivät piilopaikkaa. Poika ei ollut varma, tahtoiko toinen välttämättä viettää laatuaikaa Cassien kanssa lisää, mutta Cass tuppautuisi seuraan, jos hyvä paikka löytyisi. Häntä ei kiinnostanut jäädä kiinni, nyt kun oli jo ponnistellut niin pitkään kiinni jäämistä vastaan.

//herrandyydeli ku tulee lyhyttä.....: D ///

[Fairytaler]

Ephram piti kiinni Cassin kädestä vain niin pitkään kuin oli tarve ja päästi sitten irti. Miltei huomaamattomasti hän pyyhki kämmenensä housunsa reiteen ja irvisti päänsä sisäisesti. Ei kiva. Ei lainkaan kiva. Ephram mietti otsa rypyssä seuraavaa siirtoa. Hän työnsi jääräpäisesti äskeisen inhottavan kosketuksen mielestään, sillä tahtoi unohtaa sen niin pian kuin mahdollista.
"Ääh. Jonnekin. Ei välttämättä kannata jäädä istumaan lattialle syyllisen näköisenä", Ephram tokaisi sekavasti. Hänen aivonsa eivät sillä hetkellä raksuttaneet niin nopeasti, kuin niiden olisi pitänyt ja hän yritti saada ajatuksensa raiteilleen. Siinä vaiheessa hän ymmärsi, että he olivat toiminee hivenen hölmösti. Ei heille luultavasti olisi valitettu käytävällä istumisesta. Paheksuvia katseita he olisivat mitä varmimmin saaneet osakseen, mutta tuskin mitään muuta satunnaisia kysymyksiä lukuunottamatta. Tätä ajatustaan Ephram ei kuitenkaan aikonut paljastaa Cassille. Pitäisi häntä vielä tyhmänä. Ei poikakaan tosin ollut mitään sanonut. Pitänyt suunsa kiinni ja yrittänyt paeta. Seikka, jota ei sopinut unohtaa.

Ephram katseli hetken ympärilleen, heilautti laukkuaan paremmin olalleen ja lähti sitten jatkamaan kulkuaan pitkin käytävää. Aivan hyvin he voisivat rahjustella tässä edestakaisin ja paeta aina, kun joku opettaja tai henkilökuntaan kuuluva tulisi. Hän aikoi pelata tätä peliä niin kauan kuin mahdollista. Hän ei paljastaisi omaa typeryyttään pojalle. Ei vaikka mikä olisi. Hieman vaivaantuneena hän muisti tarttuneensa pojan käteen. Hän oli oikeasti yrittänyt napata toista käsivarresta, mutta oli tavoittanut pojan vasta hänen kätensä kohdalla ja päätynyt pitämään kiinni kuin rakastetusta. Kylmät väreet hiipivät Ephramin selkään ja hän puistelehti. Yök, mitä ajatuksia.

[loveliina]

Cassie kulki toisen perässä kuuliaisesti. Tilanne oli ottanut erikoisen käänteen, eikä Cass tiennyt kuinka reagoida. Toisaalta, nyt kun he olivat lähteneet liikkeelle, Cass voisi vain hipsiä omille teilleen ja unohtaa koko välikohtauksen.
Mutta toisaalta.
Ephram oli tarttunut hänet mukaansa. Oikein kädestä pitäen. Eikö tämä viestittänyt jollain tasolla, ja vielä kovin selvälläkin, että toinen halusi Cassien mukaansa? Olisihan poika voinut vain karata itsekseen ja jättää Cassin luokan armoille. Mutta niin Ephram ei ollut tehnyt. Tämä oli omasta vapaasta tahdostaan raahannut Cassieta, joten turha tästä oli valittaa. Niin kauan, kunnes tämä Effie tässä ei erityisesti pyytäisi Cassieta lähtemään, poika pysyisi tässä toista pari askelta taaempana. Tässä oli hyvä mietiskellä.

"Noh, pitäiskö meidän kehittää jotain smaltalkkia?" Cassie kysyi, tietäen kuulostavansa kovin suorasukaiselta. Tämä ei jaksanut tilanteeseen kenties kuuluvasti pysyä tahdikkaana.
"Tai voidaanhan me aina kans vaan kävellä tuppisuina, se näyttää tosi luontevalta muille." Cass mietti itsekseen hetken, ettei olisi yllättynyt, jos toinen valitsisikin hiljaa kävelyn. Cass ei itse perustanut niin kovasti vaivaantuneista hiljaisuuksista ja sen takia olikin päättänyt rikkoa hiljaisuuden kysymyksellään. Ja aina oppi uutta jos vain kuunteli. Kuuntelemiseen tosin tarvitsi juttelu kaverin, eikä Cass tiennyt saisiko sellaista pojasta.

"Mites on päivä mennyt?" tämä kysyi ja virnisti. Erinomaisen hyvin, tämä odotti kuulevansa.

[Fairytaler]

Ephram mietti, olisiko kannattanut jättää Cass selviytymään yksinään luokasta rynnivän lauman jaloista, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että se olisi ollut aika merkityksetöntä. Oli ollut paljon fiksumpaa napata poika mukaan, jottei tämä päässyt hänestä jotakin lavertelemaan, sillä vaikka käytävällä istuminen ei ehkä olisi väärin, kaappiin kiipeäminen luultavasti oli. Jostain syystä Ephramia ei huvittanut olla siinä tilanteessa, jossa hän nyt oli, mutta ei kyllä olisi halunnut olla opettajan ilkeän katseenkaan alla luokan ovella. Hän ei siinä vaiheessa osannut, kumpi vaihtoehto olisi ollut pahempi, mutta päätös oli tehty, eikä sitä auttanut enää peruman. Ephram jatkoi matkaansa astellen Cassin edellä. Hän ei aikonut vilkaistakaan taakseen. Jos Cass päättäisi kadota, hyvä niin, mutta jos tämä seuraisi hänen kannoillaan, se olisi oikeastaan yhdentekevää.

Ephram hätkähti hiukan, kun kuuli Cassin äänen. Poika kysyi smalltalkista, mutta alkoi heti perään piikitellä. Ephram pudisti päätään nopeasti itsekseen ja mietti, aloittaisiko kunnon keskustelun vai pitäytyisikö "tuppisuuna", kuten hänen perässään kulkeva nuoriherra oli asian ilmaissut. Ephramin mieltä karmi kaikenlainen epäkohteliaisuus, sillä hänet oli opetettu tarkasti, vaikkei sitä hänen olemuksestaan olisi aina uskonutkaan. Hänen oli hankala puhua kenenkään kanssa kaksin, ainakaan sen jälkeen, kun oli ylitetty niiden perinteisten kysymysten raja tai kun ei ollut mitään selkeää aihetta, josta jutella. Ephram kuitenkin arveli, että myöntyisi pojan puheille, koska ei jaksanut kuunnella jälkeen päin juoruja, vaikka Cassista ei tiennytkään, levittelisikö tämä sellaisia.
"Olet siis näyttelijä?" Ephram kysyi puolihuolimattomasti ja puhuessaan äkkäsi käytävän päästä pöydän ja sen ympärillä kaksi tuolia. Pikaisesti Ephram viittasi niiden suuntaan ja jatkoi sitten:
"Millaista se on? Tai siis, millaisia muita ilmaisutaidonoppilaita täällä on? Kävitkä jotakin erityiskoulua ennen?"

[loveliina]

Cassie ensin tunsi jonkinlaista voitonriemua, saadessaan toisen källeen puhumaan. Ephram kuitenkin sivuutti täysin Cassien kysymyksen tämän päivästä. Toinen oli ilmeisesti täysin huumorintajuton, tai sitten, todennäköisemmin, huonohkolla tuulella. Cass ei itse jaksanut stressata puoliksikaan niin paljon kuin tuo toinen, eikä siis ymmärtänyt missä mentiin. Ehkä pojat olivat vain liian erilaisia ystävystyäkseen, Cass ajatteli raaputtaen nenänvarttaan joka kutisi.
Ephram kysyi Cassielta lisää tämän näyttelystä. Poika kelasi hetken päässään, mitä siitä oli jo kertonut. Hän oli jo maininnut jotain mainosurastaa, sekä näyttelemisen tuomasta tunteesta.

"Joo. No, kaikki draama-oppilaat tuntuu olevan tosi täynnä itseään," Cassie aloitti, ja maskeerasi vastauksensa niin, että vaikutti ettei Cass kuulunut kyseiseen ryhmään. "Kaikki ajattelee vaan omaa napaansa, eikä pyri muihin kuin päärooleihin," Cass kuvaili. Kuvaus tosin kuulosti Cassieltä itseltään, mutta ei toisen sitä tarvinnut tietää. Cass voisi hyvillä mielin esittää hyväkäytöksistä ja vähä-narsistista kanssa-oppijaa, olihan tämä näyttelijä loppujen lopuksi.
"En mä missään erikoiskoulussa ollu, ihan normaalissa julkisessa. Siellä tosin oli valinnaisena ilmaisutaitoa, mutta en mä sitä siellä lukenu. Enemmän vapaa-ajalla. Mä kuuluin yhteen nuorten näyttelijäseurueeseen, miellä on suht paljon esityksiä. Tai, kuulun mä siihen vieläkin, mutta oon enemmän semmonen etäjäsen."

Pojat saapuivat pöytä&tuoli nurkkaukseen, ja Cass istui toiseen tuoleista.
"Entä sä? Millasia... pianisti? Tai musiikki oppilaat on? Onko teillä ollu mitään konsertteja vielä?"

[Fairytaler]

Ephram muisti vasta hetken kuluttua Cassin toisen kysymyksen. Hän mietti, olisiko siihen kuulunut vastata, mutta tuli siihen tulokseen, että toinen oli kysynyt sen vain ärsyttääkseen, eikä vaivautunut vastaamaan. Jonkin aikaa Ephram tunsi houkutusta mulkaista Cassia, mutta loppujen lopuksi se vasta olisi ollut lapsellista, eikä Ephram tahtonut antaa itsestään yhtään huonompaa kuvaa kuin oli jo antanut. Cass vaikutti itsekin unohtaneen kysymyksensä, sillä paneutui innolla selittämään muista ilmaisutaidonoppilaista. Ephram ei voinut olla ajattelematta, että poika todennäköisesti itsekin kuului tähän lajiin, joka "ajattelee vain omaa napaansa". Ephram kuitenkin päätti jättää asian sikseen, koska arveli, että siitä huomauttaminen olisi saattanut synnyttää entistä suurempaa kitkaa, eikä hän sitä tarvinnut, sillä hänellä ei ollut paljon ystäviä tai kavereitakaan Saint Walden'ssissa. Jostakin syystä hänen seuraansa eivät kovin monneet olleet vielä ehtineet. Tai sitten he eivät olleet jääneet siihen.

Ephram nyökkäsi, kun Cass lakkasi selittämästä. Normaalissa koulussa olisi ollut kiva käydä. Ephram oli aina miettinyt, millaista siellä mahtoi olla. Täällä hän tapasi todella paljon lahjakkaita, mutta kuitenkin normaaleja nuoria ja se ajoi suunnilleen saman asian. Täällä vain ei tarvinnut olla vanhempien nen'n alla.
"No, ei meillä ole konsertteja ollut. Olen vasta ensimmäistä vuottani täällä, eli aika vähän aikaa olen paikalla pyörinyt. Olen opiskellut musiikkia lähes koko ikäni ja oppinut rakastamaan sitä, joten sillä ei niin ole merkitystä esiinnynkö vai kuuntelenko esitystä. Soittaminen on silti hienointa", Ephram selitti ja huomasi puhuvansa ohi aiheen. Hän istuutui Cassia vastapäätä ja risti kätensä sylissään.
"Muut musiikinopiskelijat ovat ihan tavallisia. Ei siitä oikein voi mitään sanoa", Ephram hymähti ja vaikeni sitten. Nyt päästiin siihen hankalaan kohtaan. Miten tästä eteenpäin?

[Aa, tarvii lähteä kouluun. Anteeks ettei mennyt paljon eteenpäin]

[loveliina]

Cassie kuunteli nyökytellen, kuin tuo mistä toinen kertoi olisi ollut kovinkin kiintoisaa. Toisaalta poika oli itse kysynyt, joten ei saisi valittaa. Mutta silti toinen vaikutti joka sanalla muuttuvan tylsemmän harmaaksi. Tästä ei paljastunut uutta siistiä puolta, vaikka Cass kuinka kuunteli. Tämä ei maininnut kertaakaan benji-hyppyjä, syvänmeren sukellusta, surfilautoja, liukumäkiä... Mikä vain näistä olisi voinut vielä pelastaa tilanteen, mutta ei. Kaipa toinen oli vain sellainen ihminen. Tylsä.

Pojan lopetettaessa hiljaisuus laskeutui. Cass pyöritteli peukaloitaan tietämättä varmaksi mistä nyt puhuttaisiin. Jos toinen olisi maininnut edes yhden mielenkiintoa herättävän aiheen, olisi poika käynyt sen kimppuun kuin korppikotka raatoon. Kunpa vain, kunpa vain.
Jossiteltuaan vielä hetken päänsä sisällä, Cassiellä alkoivat korvat repeytymään kahtia, hiljaisuus oli vaikea asia. Sen voisi kuitenkin helposti lopettaa vain sanomalla jotain, kysymällä oikea kysymys. Mutta mitä tylsiltä ihmisiltä kysyttiin? Ei Cass tylsissä kysymyksissä halunnut pysytellä, ja ehkäpä juuri siksi kysyikin:

"Noh. Onko sulla kuinka monta tyttöystävää?"

Cassie kaiken järjen mukaan vain halusi ärsyttää toista, mutta kuka tiesi. Ehkä toisella oliskin useampi. Ja sitten alitajunnassa kyyhötteli se tunne, miksi toinen oli tarttunut hänen käteensä, ja miksi tämä oli ängennyt samaan kaappiin (Cassie tuntui unohtaneen kokonaan sen faktan, että oli itse kutsunut toisen). Ja villillä kysymyksellä saisi ehkä villin vastauksen.

[Fairytaler]

Vaivaantunut hiljaisuus. Se oli Ephramin mielestä yksi kamalimpia asioita maailmassa, eikä hän yleensä päästänyt sellaista syntymään. Hiljaisuus pakotti ihmiset seuraamaan toistensa eleitä ja ilmeitä liian tarkasti, kun ei ollut sanoja joihin tarttua. Ephramin hengitys tihentyi muutamaksi sekunniksi. Hän hermostui, jos hiljaisuus venyi liian pitkäksi ja nyt se oli venynyt. Ephram tunsi, ettei ollut kiinnostava. Hänestä tuntui, ettei toinen voinut vähääkään välittää siitä, mitä hän teki tai millainen hän oli, sillä tämä näytti selvästi kyllästyneeltä. Ephram yritti miettiä, mitä voisi sanoa tai tehdä antaakseen itsestään paremman kuvan, mutta jostain syystä häntä ei enää kiinnostanut, millaisen kuva Cass hänestä sai. Poika ei ollut tehnyt häneen merkittävää vaikutusta, joten miksi hänkään vaivautuisi? Ephram oli altis ensivaikutelmille ja hän oli kehittänyt käsityksensä Cassista ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, eikä sitä ollut enää helppo muuttaa. Kaappiin kiipeäminen ja ulos lentäminen eivät olleet sellaisia asioita, jotka vastasivat Ephramin käsitystä hyvästä ensivaikutelmasta.

Cassin kysymys sai Ephramin varpailleen. Toinen oli utelias sellaisista asioista, joilla ei oikeastaan ollut mitään merkitystä. Tai ei ainakaan pitänyt olla.
"Ei yhtään", Ephram vastasi karkeasti ja vilkaisi sitten Cassia merkitsevästi, kuin kysyäkseen, miten asiat tällä olivat. Ephram ei osannut sanoa, oliko Cass sitä tyyppiä, joka keräsi tyttöjä joka sormelle vai yhden naisen mies. Hän itse oli sitä mieltä, että vain yhtä ihmistä kerrallaan voi rakastaa aidosti, mutta hän myös tiesi, etteivät kaikki hakeneet rakkautta. Se oli ehkä yksi Ephramin heikkouksia. Hän oli pohjimmiltaan romanttinen, vaikka sitä hän ei myöntänyt edes itselleen.

Ephram arveli, että pitäisi virittää keskustelu jostakin järkevästä aiheesta. Ehkä musikaaleista? Toinen heistä oli muusikko, toinen näyttelijä, mikseì? Hän ei tosin tuntenut kovinkaan paljon musikaaleja, mutta päätti koettaa.
"Hmm, tunnetko sinä musikaaleja? Tai siis, että pidätkö niistä?" Ephram kysyi hieman takellellen ja toivoi, ettei kuulostanut lapselliselta ja typerältä.

[loveliina]

"Ei yhtään."
Siinäpä vasta villi vastaus, Cass ajatteli huvittuneesti ja vastasi toisen katseella lähetettyyn vastakysymykseen:
"Mulla? On niitä yleensä pari pyöritykses, mut, just nyt ei niinkään. Mitään virallista ainakaan," tämä sanoi ja vinkkasi silmää. Tuo oli oiva malliesimerkki 'villistä vastauksesta'. Ei 'ei yhtään'. Sen olisi voinut muotoilla kertomaan jotakin, mitä tahansa, enemmän kertojastaan. Mutta ollutta ja mennytä, melkein ainakin.

"Joo, musikaalit on itseasiassa kivoja. Mä en oo maailman musikaalisin ihminen, mutta kyllä mä jotakin voin laulaa. On varmaan huonompiakin," Cass mietti. Ja musikaaleissa, ainakin oikeassa teatterissa, ei niinkään elokuvissa, laulussa oli tärkeää ensisijaisesti tulla esiin mielentila jossa lauloi. Ei niinkään sävellaji tai melodia. Nuo olivat yhdentekeviä.
"Sähän voit musiikki-ihmelapsena kertoa, " kyllä, musiikki-ihmelapsi oli sana, "leffamusiikin tarkotuksesta. Mun pitäis kirjottaa siitä juttu maanantaiksi mutta en oo oikeen saanu kasaan mitään muutaku, että sillä en mä tiedä... tehostetaan tunne tiloja?"
Ephram vaikutti olevan sen kaltainen lapsonen, että viihtyisi koulu keskusteluissa paremmin. Ja näin Cass oli vetänyt oman osuutensa keskustelusta ja erikoisista kysymyksistä takaisin ns. 'normaalin' puitteisiin.

[Fairytaler]

Ephram rypisti hiukan kulmiaan Cassin sanoille tytöistä. Hän itse inhosi kaikenlaisia suhdepelejä, sillä hän piti niitä äärimmäisen alentavina. Ihmisten tunteilla ei kuulunut leikkiä. Ei missään tilanteessa. Ephram ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi joidenkin ihmisten piti olla sellaisia, että tahtoivat koettaa, miten monta ihmistä kykenivät pitämään narussa yhtäaikaa. Se oli hänestä kuvottavaa, eikä lainkaan mukavaa. Hetkeksi ilkeä mieliteko läimäyttää toista tai sanoa jotakin oiken inhottavaa tunkeutui Ephramin mieleen, mutta hän pakotti sen pois ja jäi jurottavaan mielentilaansa, joka oli vaeltanut hänen päässään koko aamun. Ei maksanut vaivaa joutua erotetuksi jonkun ääliön takia, vaikka toinen leikkisikin sellaisia leikkejä, joita hän piti kamalina. Ehkä joidenkin ihmisten tyyli vain oli sellainen. Sellainen, että piti voida kontrolloida niin montaa ihmistä kuin vain mahdollista.

Cass siirtyi jälleen asialliseksi vastatessaan musikaaleista ja Ephram nyökkäsi. Hän oli itsekin kelvollinen laulaja, muttei todellakaan voinut edes kuvitella, että olisi esiintynyt laulamalla. Se oli Celian hommaa, kuten hänen hommansa oli soittaminen. Toisinaan hän kuitenkin lauloi joitakin kappaleita samalla kun soitti. Joskus piti vain saada sidottua toinenkin ääni pianon äänen lomaan. Hän oli taas vähällä uppoutua omien kuvitelmiensa lomaan, kun pakottautui kiinnittämään huomionsa Cassiin, joka oli kysynyt tai oikeammin käskenyt hänen tehdä jotakin. Ephramia ei oikein huvittanut antaa toiselle vastauksia valmiiksi, mutta ei hänellä varmaan ollut juuri muita mahdollsuuksia, jos hän tahtoi pitää edes näennäisen kaveruuden yllä.
"Elokuvamusiikki on vähän sellaista, miksi sen itse koet. Musiikki pyrkii rakentamaan maailmoita, ei aina tietoisesti, eivätkä säveltäjätkään sitä välttämättä hae, mutta pohjimmiltaan se menee aina siihen. Tietynlaisella musiikilla koetetaan luoda tietynlainen kuva hahmojen tunteista ja heidän ajatuksistaan. Musiikki saattaa joihinkin ihmisiin vaikuttaa hyvin vahvasti. He saattavat pelätä elokuvaa, vaikka eivät tarinaa pelkäisikään. Tai he saattavat pitää siitä, vaikka eivät muuten pitäisikään. Se riippuu todella paljon siitä, minkälainen ihminen, elokuva ja musiikki on kyseessä. Mutta lähinnä se on sitä tunnetilojen korostamista ja tunnelman luomista", Ephram selitti jalkojaan huolettomasti heilutellen ja sormiaan tuijotellen. Sitten hän kohotti katseensa Cassiin ja jatkoi:
"Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Minuun musiikki vaikuttaa hyvin vahvasti, että ehkä sen takia omat ajatukseni ovat tällaisia. Mene ja tiedä".
Ephram mietti, voisiko vielä sanoa jotakin, mutta arveli, että se olisi Cassin vuoro, vaikkei hän ollutkaan järin aktiivisesti mukana keskustelussa. Ei ollut hauska puhua asioista, joista toinen ei kiinnostunut ja siksi hän jätti puhumisen tai puheenaiheiden valitsemisen seuralaisensa huoleksi. Ehkä se oli varmempaa, tai sitten Ephram vain tahtoi päästä helpolla. Jälkimmäistä hän ei tosin itse koskaan suostuisi myöntämään.

[loveliina]

Jackpot, Cassie ajatteli kuunnelleessaan toisen mielipidettä elokuvamusiikeista. Siinähän poika oli sanonut jo enemmän kuin Cass tarvitsi työnsä lähteeksi. Kätevää. Pojan ei tarvitsisi tehdä enempää ajatustyötä, kunhan vähän paisuttelisi lauserakenteita adjektiiveilla sun muilla.
Cass huomasi, että toinen ei aikonut tehdä tästä yhtään sen helpompaa tälle. Tuo istuskeli tuppisuuna yrittämättä edes luoda keskustelua. Poika oli olettanut, että ehkä he jatkaisivat tästä kenties vuorotellen keksien kysymyksiä tai keskustelun aukaisijoita, mutta vastuu olikin sysätty tälle. Ihanaa.
Joten poika tosissaan mietti, miten saisi kesustelun kiihtymään. Ephramilla ei vaikuttanut olevan vahvoja mielipiteitä yhtikäs mihinkään. Tai no, musiikkiin kenties.

"Joten, sä soitat pianoa. Soitaksä mitään muuta? Vai onkse sun yks ja ainoa," tämä päätti kysyä. Hän ei tiennyt niin paljoa klassisesta musiikista. Rock-bändissä oli tavallista että kitaran soittaja osasi soittaa parhaillaan myös bassoa ja rumpuja, ja toisinkin päin. Cass ei tiennyt pystyikö kitaraa ja bassoa soittaamaan kun osasi soittaa vain toista, olihan ne saman muotoiset ja kaikkea.

"Niin siis soitatko sä ees klassista? Tai siis että voihan pianol varmaan jotain... bluesiaki tai jazzii vetää." Oliko piananisti sama asia kuin kosketinsoittaja? Niin paljon kysymyksiä, ja niin paljon aikaa.

[Fairytaler]

Ephram tutkiskeli seinää Cassin takana muka kiinnostuneena, kun toinen jälleen alkoi kysellä. Mikä ihme toista niin kiinnosti hänessä? Ephram ei osannut olla luonteva Cassin seurassa, mutta pyrki siihen, että puhuisi. Hän ei tahtonut olla tuppisuu, mutta oli mennyt tuntemattomasta syystä lukkoon. Hän tappeli itseään vastaan, että saisi puhuttua, mutta joutui tyytymään jälleen kysymyksiin vastailuun. Toisen kysymystulva sai hänet ärsyyntymään ja hän päätti heittää seuraavalla kerralla peliin niin monta kysymystä, että toinen joko menisi hiljaiseksi tai joutuisi vastailemaan pitkään ja hartaasti. Ensin hänen olisi kuitenkin hankkiuduttava eroon omista kysymyksistään.
"En soita muuta. Kai periaatteessa kykenisin soittamaan muitakin, sillä pianosta kun osaa perusteet, osaa soittaa muitakin kosketinsoittimia ja ehkä joitain lyömäsoittimiakin. Mutta tietenkin joitakin soittimia on niin helppo soittaa, ettei tarvitsisi paljonkaan harjoitella, jos edes jotakin osaa, mutta piano on tärkein", Ephram vastasi ja joutui siinä kohdin pysähtyä miettimään. Mitä hän soitti? Oikeastaan vähän kaikenlaisat. Ei kai siihen voinut sen parempaa vastausta keksiä.
"Soitan milloin mitäkin. Pidän eniten Chopinista, mutta jazzia ja viihdemusiikkia yleensäkin on kiva soittaa. Se on niin erilaista", Ephram vastasi sitten ja virnisti hiukan. Musiikista puhuminen oli kivaa.
"Millaisesta musiikista sinä pidät?" Ephram kysyi ja jatkoi, "entä näytelmistä? Varmaan tunnet paljon näytelmiä, jos kerran opiskelet ilmaisutaitoa. Onko sinulla lempinäytelmäkirjailijaa? Entä mikä on paras rooli, joka sinulla on ollut? Onko joku erityinen jonka haluaisit?"
Ephram oli iha ntyytyväinen kyseltyään niin kauan. saisipa Cass hetken miettimisen aihetta.

[loveliina]

Cassie oli tyytyväinen saadessaan toisen avautumaan hiukan, ja sitten kuin ihmeen kaupalla jopa virnistämään. Tämä oli loistava saavutus Cassielle. Se kuitenkin oli tuntunut synnyttävän todella monta kysymystä toiselle, mutta ei siinä mitään. Ei Cassieta haitannut jutella.
"Musiikista... Hmm. No, tykkään aika paljon sellasesta... Mainstream musiikista, jossa on kunnon rytmi. Mutta toisaalta joskus semmoset akustisemmat indie jututki menee, tai siis että riippuen nyt vähän fiiliksistä. Erityisesti sukkahousu heavy ja räppi ei kulje," tämä vastasi mietiskellen ja kelasi mitä muuta toinen oli kysynyt.
"Näytelmä kirjailijat? no öö. Mun pitäis tottakai tietää niistä... Mutta. Noh. Joo. J.M. Barrie on ihan kiva. Tai siis, se kirjotti Peter Panin, enkä oikein muuta siltä ookkaan lukenu, mut just Peter Pan on vaan jotain... Se on niin hienosti tehty. Me esitettii siitä yks vähän erilainen versio pari vuotta sitten," tämä jatkoi vastauksena kysymysryppääseen. Hän ei olisi varmasti osannut nimetä Shakespearen lisäksi yhtikäs ketään, ellei olisi nähnyt elokuvaa Finding Neverland.

"Lempirooli? Nyt pistit pahan," Cass sanoi ja katseli mietteliäänä ilmaan. "Kai se ois mun eka kerta lavalla, olin hämä-hämä-häkki jossain tarhan esityksessä," tämä sanoi ja naurahti mukavalle muistolle. Poikaa oli kehuttu, hän oli sisäistänyt täydellisesti hämä-hämä-häkin tunteet joutuessaan hylkäämään koti-verkkonsa, mutta taas ilon auringon kuivattaessa sen. Täysi menestys, loppuunmyyty sali. Liput tosin olivat ilmaisia ja yleisö pelkkiä vahempia, mutta silti.

Unohdettuaan oliko Ephram kysynyt mitään muuta, Cassie tajusi. Tämä oli kuin peli, kumpi keksisi enemmän kysymyksiä.
"Ootko sä koskaan näytellyt? Mitään noloja lapsuudentraumoja aiheesta? Tai entä missä sä soitit ekan kerran yleisölle? eikö oiski kummallista jos seki ois ollu hämä-hämä-häkki?"