Käytäväkulkijat

[Fairytaler]

Ephram nyökkäsi Cassin sanoille J.M. Barriesta. Oli heillä sentään jotain yhteistä.
"Peter Pan on upea. Se on vain jotenkin niin maaginen", Ephram myönsi ja hymyili. Hän voisi puhua lukemistaan kirjoista tuntikausia, mutta Cass vaihtoi jo puheenaihetta ja Ephram nyökkäsi. Hämä-hämä-häkki. Hän saattoi kuvitella pikku-Cassin hyppimässä lavan poikki ensin itkien ja sitten nauraen vatsansa pohjasta. Jotenkin se sopi tuonkaltaiselle pojalle, joka häntä vastapäätä nyt istui. Pikkupoika oli luultavasti saanut kehuja, todennäköisesti puolet niistäkin vanhemmiltaan. Ephram piti omat arveluksensa itsellään, sillä ei tahtonut loukata Cassia, vaikka uskoikin, että myös tämä tiesi asian laidan, eipä vain kokenut tarpeelliseksi sanoa sitä ääneen. Ephramista se oli ihan järkevää ja normaalia. Lapsuuden saavutuksillaan saattoikin kehuskella, eihän niissä ollut oikeastaan kyse mistään muusta kuin viattomuudesta. Kaikki pitivät pikkulasten katselusta tai ainakin heille nauramisesta. Eikä poika ollut mitenkään kehuskellut, vaikka hän oli saanut tästä aikalailla erilaisen kuvan. Cassin seuraava kysymys kuitenkin sai Ephramin mielialan säröilemään. Se oli jo mennyt erittäin hyvään suuntaan. Hänen käsityksensä Cassista oli yhä hieman kummallinen, mutta hän oli jo sitä mieltä, että toisesta saisi kelpo seuraa silloin tällöin.

Ephramin muisto hänen ensimmäisestä esiintymisestään oli hieman karkea ja katkerakin. Hän ei ollut soittanut kovin kauaa, mutta oli ollut jo pienenä lahjakas, joten hänen vanhempansa olivat haltioissaan(kuten he olivat haltioissaan Celiankin taidoista). Hän oli tapellut kynsin hampain vastaan, sillä ei ollut tahtonut esiintyä, mutta äiti ja isä olivat tahtoneet hänen pukeutuvan pukuun ja suloiseen rusettiin, levittävän kasvoilleen leveimmän ja iloisimman hymynsä ja astelemaan tummat kiharat pomppien pianon ääreen äidin pikku pippaloissa. Hän oli joutunut harjoittelemaan vain ja ainoastaan sitä kertaa varten hyvin yksinkertaistetun version Tsaikovskyn Pähkinänsärkijän Kukkaisvalssista. Hän oli lopulta suostunut soittamaan ja soittanutkin kauniisti. Ja sen jälkeen hän oli joutunut ihmsten keskelle ja häntä oli kohdeltu kuin näyttelyesinettä. Ephramille, vaikka hän oli ollut vasta hyvin pieni, se oli ollut nöyryyttävää. Hän oli paennut paikalta niin nopeasti kuin oli pystynyt ja sulkeutunut omaan huoneeseensa. Edes Celialle hän ei ollut puhunut siitä sinä päivänä.
"Tsaikovskyn Kukkaisvalssi", Ephram vastasi jäykästi ja hieraisi sitten kasvojaan. Hän toivoi, ettei pintaan noussut harmi ja melkein ahdistus näkynyt ja pakotti kasvoilleen jonkinmoisen, väkinäisen hymyn.
"Se oli tosin hyvin yksinkertainen sovitus", hän selitti ja hymähti hieman. Aivot jäivät jälleen jumiin, eikä hän osannut kysyä enää mitään.

[loveliina]

Cassieta närkästytti kun ei saanutkaan toisesta irti sen enempää. Se tsaikovs-jonkun kappale ei tuntunut tutulta joten Cass vain tyytyi nyökyttelemään ympäripyöreästi. Vai sillä tavalla.
Poika katseli ympäristöään yrittäen keksiä sanottavaa. Taulut ja huonekasvit nyt eivät taineet auttaa. Ei ellei toinen paljastuisikin intohimoiseksi floristiksi, mikä oli harvinaisen epätodennäköistä. Cass melkein tyrskähti ajatukselleen, mutta hillitsi itsensä. Eihän tuo nyt ollut sopivaa, naureskella toiselle. Varsinkin niin kovin soveliaan pojan seurassa.
"Mitä sulla ois ollut nyt? Mulla vissiin jotain fysiikkaa, en oo ihan varma. Toisaalta ihan hyväki, unohin oikeesti kaikki kirjan tonne asuntolaan. Mun pitää petrata tässä koulussa, jos haluan jäädä tänne," poika selitti lämpimikseen. Cass toki halusi jäädä, mutta oli niin vaivalloista aina muistaa joka ikinen pieni asia, läksyt, kirja, herätyskello.

"Mä oon ihan keskiverto hyvä koulussa, mut mun pitää oikeesti keskittyä, että menee ees näin. Mutta jotenki on menny ihan sirkukseksi tämäki aamu. Mun herätyskellossa ei sais olla torkkunappia, se sais soida vaan niin kauan että en oo enää huoneessa, tai jotain. Se käy vielä mun kohtaloksi," tämä selitti ja virnisti perään. Ephram näytti taas silta, että myöhästymis kokemus olisi jotain uutta ja häpeällistä. Meitä oli moneen junaan. Ja osa jäi laiturillekkin.

[Fairytaler]

"Biologiaa", Ephram vastasi lyhyesti ja jäi sitten kuuntelemaan Cassin selitystä. Toinen puhui toisaalta ihan järkeviä, vaikka loppujen lopuksi hänen selityksessään ei juuri ollut päätä eikä häntää.
"Täällä on vaikea olla keskitasoa parempi oppilas", Ephram vastasi Cassin lopetettua selityksenä. Tämä kohta pojan puheesta oli erityisesti tarttunut hänen korvaansa ja hän toisaalta ymmärsi tämän näkemystä.
"Ja jos täällä on keskitasoa, voi muualla olla oikeasti vaikka kuinka hyvä", hän sanoi, tarkoituksenaan rohkaista niin itseään kuin Cassiakin. Hän ei ollut itsekään keskitasoa parempi, mutta ihan tarpeeksi hyvä kuitenkin.
"Minä en yleensä myöhästele, mutta tänä aamuna kaikki vain tuntui menevän pieleen", Ephram myönsi sitten hiukan huokaisten ja kohautti harteitaan. Cassille myöhästeleminen vaikutti olevan arkipäivää, kun taas Ephram häpesi sitä. Hänelle oli tolkutettu aina, että ei saisi myöhästyä, ei vaikka joku väittäisikin sen olevan muotia. Ephram tosin arveli, että oli jälleen ottanut vanhempiensa sanat turhan raskaasti.

"Minun pitäisi tehdä fysiikanprojekti Stacy Burtonin kanssa. Tunnetko hänet?" Ephram päätti sitten ottaa itsekin hieman aktiiviseemin osaa keskusteluun. Hän tosin arveli, ettei minkäänlainen juoruilu olisi hyvä ajatus, joten päätti vältellä tätä aihetta viimeiseen asti, vaikka muista oppilaista puhuisikin.
"Oletko sinä joutunut tekemään paljon pari- tai ryhmätöitä?" hän uteli sitten ihan vain utelemisen vuoksi. Olisi kiva tietää toisesta enemmän, vaikka hän ei itsestään aikonut juurikaan kertoa. Se ei luultavasti ollut kovin hyvä tapaista, mutta hän tiesi, että päästäisi ihmiset aivan liian helposti liian lähelle, jos alkaisi puhua. Ja sitä hän ei tahtonut. Ei todellakaan.

[loveliina]

Cass ei yllättynyt suuremmin kuullessaan, että toinen ei liiemmin myöhästellyt. Suurempi yllätys oikeastaan olisi ollut jos toinen olisi myöntänyt olevansa samanlainen lusmu kuin Cass itse. Mutta totuushan oli että Saint Waldenssin kaltaisessa eliitti koulussa ei ollut tilaa lusmuilla. Kyllä Cass sen tiesi, yritti nyt vain elää reunalla, repäistä hiukkasen.

"Burton? Hmm... Etäisesti tuttu nimi, ei tosin tuu kenenkää kasvoja mieleen," tämä vastasi todenmukaisesti. Ei koulussa niin montaa oppilasta ollut, etteikö kaikkia tunnistaisi esimerkiksi kaupungilla liikkuessa, mutta nimet olivat tottakai hieaman eri asia. Ei kukaan osaisi kaikkien nimiä, ei varmasti. Tai no opettaja mutta... Ei Cassie ainakaan. än tosin oli ehtinyt tutustua useisiin, mutta Burton ei sanonut mitään. Oli paljon mahdollista, että pojilla voisi olla samoja kurssejakin, mutta ehkä tämä Stacy ei erottunut massasta niin paljoa, että tuo olisi jäänyt mieleen. Kuka tietää.

"Joo, täällä tehdään tosi paljon ryhmissä ja parettain juttuja. Ihan hyvä vaan. Ehkä se on joku aivoja tosi hyvin edistävä oppimismuoto tai jotain. Tai täällä opettajat uskaltaa laittaa oppilaita ryhmiin ilman pelkoa tulipaloista..." Cassie totesi ja virnisti. Viimevuoden kemian projekti joka oli päätynyt hieman poskelleen kummitteli mielessä, saaden pojan lähestulkoon tyrskähtämään. Vanhassa koulussa oli ollut kyllä tavallaan hauskempaa.

"niin sä olit ollut kotiopetuksessa? Millasta se oli?"

[Fairytaler]

Eprhram nyökkäsi Cassin sanoille paritöiden määrästä, mutta kohautti hymähtäen harteitaan hänen kommentilleen niistä. Hän oli itse vähän eri mieltä. Tosin hän ei ollut oikein oppinut tekemään pari- tai ryhmätöitä juuri muiden kuin Celian kanssa, sillä sitä se kotiopetus aiheutti. Ephram ja Celia tosin olivat tehneet töitä yhdessä vain hyvin harvoin. Opiskeluissaan he olivat aina olleet samassa kohdassa, mutta lähes jokainen heidän opettajistaan oli pitänyt yksilöopetusta parempana. Ephram oli ollut siitä turhautunut, sillä hän oli arvellut, että heidän pitäisi oppia tekemään töistä toisten ihmisten kanssa. Tosin ei ollut kovin hyödyllistä työskennellä aina vain yhden ja tietyn ihmisen kanssa, mutta olisipa siitäkin jonkinlaisia yhteistyötaitoja oppinut.
"Minä en oikein tiedä niistä paritöistä. Tai ryhmätöistä. Kai ne ovat ihan hyviä oppimiskeinoja, mutta toisaalta toisten tulee helposti kuljettua aktiivisempien siivellä, jos ymmärrät mitä tarkoitan", Ephram selitti olkien kohautustaan ja tuhahti.
"Tosin minä olen elämässäni tehnyt vain vähän töitä ryhmässä, että ehkä ne tuntuvat siksi kummilta. Tai siksi, että... Niin no", Ephram jatkoi, mutta keskeytti lauseensa, kun sen jatkaminen ei tuntunut enää hyvältä ajatukselta. Mitä hän oli aikonut sanoa? Hänen oli vaikea tulla toimeen kenenkään kanssa? Hän ei luottanut kehenkään? Hän ei pitänyt ihmisistä kovin helposti? Hän vaati liikaa? Ei. Ei kannattanut sanoa mitään sellaista, joka voisi hankaloittaa elämää entisestään.

"No oikeastaan kotiopetus on aika... tylsää", Ephram vastasi lopulta totuudenmukaisesti.
"Meidän opettajamme vaihtuivat usein koska, no, sanotaan vaikka ettemme me olleet mitään enkeleitä. Minä ja Celia siis", Ephram selitti ja nosti toista suupieltään hieman vinoon virneeseen. Hän muisti ne monet kerrat, kun kotiopettajat olivat todenneet heidät mahdottomiksi ja lähtenyt ovet paukkuen. Tosiasiassa Ephram ja Celia olivat olleet hyvin kasvatettuja ja kohteliaita, mutta kiusallaan äärimmäisen näsäviisaita ja raivostuttavia. He olivat olleet melko fiksuja lapsia, joten opettajia oli ollut helppo kiusata. Se oli ollut heidän keinonsa hakea huomiota vanhemmilta ja ehkä saada lähettämään tavalliseen kouluun, mutta he olivat epäonnistuneet. Heillä oli ollut monta opettajaa ja monta surun hetkeä heidän ansiostaan.
"Tietysti kotiopetuksessa saa melkoisen yksilöllistä ja tarkempaakin opetusta, mutta ei se varmasti ole yhtä mukavaa, eikä opi yhteistyötä tai sellaista. Millaista tavallisessa koulussa on? Tästäkään ei oikein sitä sanoa", Ephram sanoi ja vilkaisi ympärilleen melkein huvittuneena. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Cassiin ja katsoi tätä hiukan odottavana. Tai ehkä ennemminkin kysyvänä.

[loveliina]

Cassie jäi kysyvän näköisenä katsomaan, kun toinen oli jättänyt lauseensa kesken, sopivasti juuri siitä kohtaa jossa olisi kertonut jotain itsestään. Tästä oli niin kovin vaikea saada yhtään mitään irti. Poika kuitenkin antoi hieman anteeksi toisen avautuessa kotiopetuksen tylsyydestä. Tämä virnisti hieman yllättyneesti kuitenkin kuulessaan ettei toinen ollut aivan enkeli. Niinkö todella? Oliko tuolla jossain tuon loppumattoman vaivaantuneisuuden ja kohteliaisuuden alla oikeasti joku, joka halusi kapinoida järjestelmää vastaan? Kapuloita yhteiskunnan rattaisiin? Tai kotioppettajattaren.
Ajatus oli hupaisa, mutta ei mahdoton. Tämä uusi näkökulma toiseen herätti hieman kiinnostusta. Ehkä tuo olikin oikea ihminen, eikä jonkin sortin robotti.

"Joo, ei tätä normi-kouluun voi oikein verrata," tCassie naurahti. Toinen oli osunut naulan kantaan. Saint Waldens oli useilla eri tavoilla aivan erilainen laitos kuin Cassin edellinen koulu.
"Ensinnäkään, meillä ei ollu koulupukua, ei enää yläasteella. Kai joissaki julkisissa kouluissa on vielä, mut ei meillä. Ihan hyvä vaan," pieni inhoava katse kohti metsän, metsän, vihreitä housuja.
"Ja no... Se oli vaan tosi paljon rennompaa. Ja hauskempaaki. Siis kaikki kliseet, lappujen lähettely tunneilla ja purkkien kiinnittäminen tuolien alle. Kaikki elokuvien jutut, suoraan medän luokalta," tämä kertoi hymyillen.
"Ja.. opettajat ei vaatinu meiltä niin paljo, jos sai kasin kokeesta niin ei ollu mitään hätää minkään kanssa. Täällä oettajat kehottaa terästäytymään jos numero menee kasin puolelle." Tämä oli pojan mielestä hieman naurettavaakin, eikö kahdeksikko juuri tarkoittanut hyvää? Miksi oppilaita jotka olivat hyviä piti moittia. Ei se kannustanut ainakaan Cassieta kiitettävään saati erinomaiseen.

"Sä mainitsit hmm... Celian? Kukas se on?"

[Fairytaler]

Ephram nyökkäsi kuunnellessaan Cassin selitystä. Hän ei ollut nähnyt paljonkaan tavallisesta koulumaailmasta kertovia elokuvia, vaan katsellut piirrettyjen lisäksi lähinnä taide-elokuvia ja silloin ikään kuin palkintona jotakin kevyempääkin. Ephram oli oppinut arvostamaan tavallista arjen kuvausta ja häntä kiehtoi kuulla puhetta esimerkiksi tavallisista kouluista. Ephram imi itseensä tietoa kuin siemi. Hän oli oppinut sen, että muisti helposti asioita, jotka häntä kiinnostivat ja osasi hyödyntääkin niitä. Ainakin yleensä.
"Onhan se aika paljon vaadittu, että pitäisi aina saada yhdeksällä alkava, että täällä kuuluisi edes keskitasolle", Ephram nyökkäsi. Hän oli aika monessa aineessa paremmalla puolella. Oikeastaan maantieto ja filosofia olivat hänen todistuksessaan kahdeksikkoja, mutta muuten löytyi pääasiassa yhdeksikköä. Hän ei silti lukenut itseään parhaimmistoon, eikä olisi ollut oikeutettu siihen titteliin milloinkaan. Ei todellakaan. Ephramille silti tällainen koulusysteemi oli hyvä. Hänellä oli kova kilpailuvietti ja hän yleensä pyrki tekemään töitä niin paljon, että ainakin pysyi mukana, ellei pärjännytkin.

Cassin kysymys sai Ephramin hätkähtämään. Mielestään hän oli maininnut Celian. Ei sitten varmaan. Ehkä se oli ollut harhaluulo.
"Celia on kaksoissiskoni", Ephram vastasi ja virnisti hiukan.
"En tiedä tunnetko häntä, täällä on loppujen lopuksi aika paljon porukkaa, enkä tiedä miten paljon... tai antaa olla. Selitän jotakin täysin käsittämätöntä", Ephram jatkoi ja pörrötti sitten kädellään hiuksiaan. Yleensä opettajat eivät valittaneet hänelle, vaikka hiukset olisivat seisoneet miten päin päässä, mutta oli hänelle kerran huomautettu, kun hänen kuontalonsa ei aamutunnillakaan ollut näyttänyt siltä, että sen eteen olisi tehty jotakin. Ephram oli pahoitellut ja taputellut hiuksensa littaan. Siinä asennossa ne olivat pysyneet komeat kolmekymmentäviisi minuuttia ja opettaja oli vain tyytynyt lopulta naurahtamaan hänelle.
"Olenko jo kysynyt, onko sinulla sisaruksia?" Ephram huomasi sitten kysyä ja vilkaisi Cassia nopeasti.

[loveliina]

Cassie oli ensin taas mielissään toisen virnistäessä, ja alottaessa kertomaan Celiasta, joka paljastuikin tämän kaksoissiskoksi, mutta joutui taas pettymään. Juuri kun Ephram oli aikomaisillaan sivistää Cassieta jollain hauskalla tarinalla kenties, tämä sulki suunsa. Kuten jo miljoona kertaa aikaisemminkin. Ephramilla oli mitä selvimmin jonkin sortin sosiaalisten tilanteiden tai avautumisen estävä tulppa, joka tukki kaiken kommunikoinnin mistään jännittävästä tai mielenkiintoisasta pojan pään sisään, niin että muut eivät päässeet nauttimaan niistä. Mutta mitä Cassie olisi voinut olettaa, kaikki ihmiset eivät kertoneet elämäntarinaansa vasta tavanneilleen kanssa oppijoille. Tai edes hauskaa yksityiskohtaa, josta voisi päätellä edes jotain toisen elämästä, persoonasta.

Cassie kuitenkin osasi yllättyä, että sai vasta kysymyksen unohduttuaan jo analysoimaan toisen olemusta.
"Sisaruksia? Ei. Ainut lapsi. Oishan se valmasti ihan kiva, jos ois joku sisko tai veli, mut oon ihan tyytyväinen näinkin." Oli totta, että ainoana lapsena isä, ainoa vanhempi, antoi kaikkensa Cassien puolesta, ja varmisti, ettei tämä ollut yksinäinen tai tarvinnut, tai halunnut, mitään maailmassa. Kaiken poika sai. Ja sen varmaan huomasi kauemmaskin. Mutta jos sai kaiken, miksi pitäisi peittaa se? Koska joillakin meni huonommin? Cassie oli vakuuttunut, ettei tämän käyttäytymisen muuttaminen muuttaisi maailmaakaan sen paremmaksi, joten oli kuka oli.
"Mulla oli kyllä kultakala yhteen vaiheeseen. Steven," tämä lisäsi. Steven oli kyllä ollut fiksu fisu.

Cassie pyöritteli muutamaa ajatusta päässään, mitä sitä voisi sitten kysyä. Mikään kun ei tuntunut herättävän suurempaa keskustelua.
"Niin sä olit... Oxfordista?" Cassie lopulta kysäisi muisteltuaan jo läpikäytyjä aiheita. "No, tota. Sehän on aika lähellä Lontoota. Siellä oli varmaan aika paljon opiskelijoita? Meinaatsä mennä sinne yliopistoon sit joskus?"

[Fairytaler]

Ephram odotti Cassin vastausta ja nyökkäsi, kun kuuli sen. Oli aika oletettavaa, että Cassin kaltainen poika oli ainoa lapsi. Tottunut saamaan kaiken haluamansa ja vähän enemmänkin. Ephramkin oli saanut lähes kaiken mitä halusi, mutta häneltä oli kuitenkin puuttunutkin asioita. Ei rikkaiden vanhempien kanssa eläminen ollut aivan niin herkkua, kuin olisi voinut luulla. Siinä unohdettiin helposti, keitä lapset oikeasti olivat. Heitä kohdeltiin usein esineinä. Tai niin heillä ainakin oli ollut. Ephramin arvo saatettiin mitata perheen tunnettuudessa tai niissä avustuksissa, joita heille oli annettu tukemaan lasten musiikkiharrastusta. Eivät he rahoja olleet tarvinneet, mutta niitä oli silti annettu. Ephramia tapa oli lähinnä suututtanut, sillä vaikka hän ei tiennyt, mihin rahat käytettiin, hän ei olisi ainakaaan tahtonut niitä käytettäväksi itseensä. Oli oikeastaan aivan sama, jos Celian opetusta olisikin tuettu tai lisätty niillä varoilla, mutta Ephram ei niitä olisi tahtonut. Cassin sanat kultakalasta saivan Ephramin hymähtämään.
"Me emme koskaan saaneet lemmikkiä, vaikka miten pyysimme. Äidin mielestä ne olivat aivan liian likaisia, eikä niitä kukaan olisi kuitenkaan hoitanut. Tai sitten ne olisivat jääneet palvelijoille, jotka valittivat jo muutenkin kaikesta. Hänen mukaansa. Minä en kuullut", Ephram selitti Cassille. Yksityiskohdat olivat suppeita, mutta kuitenkin ne olivat yksityiskohtia. Poika saisi toistaseksi tyytyä niihin. Hän ei halunnut antaa sen enempää.

Ephram nyökkäsi, kun Cass varmisti hänen kotipaikkansa ja veti sitten suutaan hieman viivaksi, kun tämä jatkoi kyselemistä.
"Kai siellä aika paljon opiskelijoita on. Luulisin ainakin, koska kyseessähän on yliopistokaupunki ja kaikkea", Ephram sanoi ja jatkoi,"omasta opiskelustani en tosin tiedä. En ole ihan varma, kykenisinkö jatkamaan pianonsoittoa siellä. Tästä kuitenkin ammatin tahtoisin".
Ephram muisteli omia ajatuksiaan. Hänen yksi unelmistaan oli opiskella Oxfordissa, mutta toisaalta, jos hän ei voisi opiskella siellä jotakin, mitä tahtoi, kannattiko sinne mennä?
"Entä sinä? Aiotko jatkaa Saint Walden'ssin jälkeen Lontooseen opiskelemaan vai jonnekin muualle? Aiotko mennä yliopistoon, vai suoraan kehittää itsellesi uran?" Ephram kysyi vuorostaan ja tarkkaili Cassia hieman uteliaana. Ehkä tästä tulisi vuosisadan suurin näyttelijä ja hän voisi sanoa viettäneensä tämän kanssa yhden aamun. Mahdollisuus tähän tosin oli hieman olematon ja sitä paitsi, leuhkiminen olisi kutakuinkin turhaa, koska suurin osa Saint Walden'sissa tunsi toisensa. Suurin piirtein jokainen siis tuntisi jossakin vaiheessa jonkin alan huippuosaajan.

[loveliina]

Cassie virnisti kuullessaan sanan palvelija, kun toinen selitti mikseivät nämä olleet voineet ottaa lemmikkiä. Olipas siistiä. Palvelija. Vaikka oli Cassien isä kuinka varakas, ei tämä silti osaisi kuvitella itseään asumaan talouteen, jota hoitivat palvelijat. Tosin, ei Cass valittaisi vaikka joku palkattaisiinkin passaamaan tätä kaikki päivät. Itse asiassa, nuo palvelijat kuulostivat kieltämättä ihan käteviltä ja ennen kaikkea päteviltä. Niillä voisi brassailla kenelle vain. Ehkä jokin päivä poika hankkisi sellaisen. Tai hovimestarin, jolla olisi knalli ja jonka nimi olisi Jeeves tai James. Ja autonkuljettajan. Oman pienen Cassie kaartin joka huolehtisi pojan joka pienestä pyynnöstä. Täydellistä.

Ephramin vastaus opiskeluasioihin kuulosti kaikin puolin järkevältä ja loogiselta. Mitä muutakaan tuo olisi voinut sanoa, jotain typerää ja epäloogista? Ei, eipä kai. Ja kuten kohteliaaseen small talkkiin kuului Cassie sai vastakysymyksen, mitä tämä itse tahtoisi tehdä.
"Varmaan yritän saada jotain keikkoja näyttelijänä. Ei mua innostais istuu koulunpenkillä kauempaa. Mut kai siinä sivussa vois jotain opiskellakkin. Mutta jos mä en pääse mihinkää säädylliseen teatteri-kouluun, niin en mä tiedä jatkanko ollenkaa. Siis opiskelua. Mä haluan ainaki toistaseksi elää siinä kuvitelmassa, että voin vaan tehdä mitä haluan," tämä sanoi. Kyllä poika tiesi elävänsä lapsellisessa kuvitelmassa, jossa sai kaiken mitä halusi. Mutta kenenköhän vika se oli? Ei Cassien ainakaan. Jonkun muun, ihan sama.
Välituntikello pirisi keskeyttäen Cassien ajatukset. Tämä nosti päänsä yllättyneesti, oliko kokonainen tunti jo mennyt? Upeaa. Nyt pitäisi ehtiä seuraavalle tunnille, ennen kuin sekin olisi liian myöhäistä.
Nousten ylös poika vetäisi laukun olalleen.
"Niin mihin suuntaan sä olit menossa?" tämä päätti kysyä ennen kuin riensi matkoihinsa. Kohteliaisuuksia kun tässä nyt heiteltiin puolin ja toisin.

[Fairytaler]

Ephram siirteli käsiään hieman vaivaantuneena kun näki, että Cass virnisti. No kai se oli vähän outoa. Tuskin kovin monella muulla edes tässä koulussa oli palvelijoita. Ei Ephram tosin itse heitä ollut tahtonut ja olikin päättänyt, ettei hankkisi itselleen ketään tekemään kotitötä, vaikka hänestä tulisikin maailman johtavia pianisteja. Ephram tahtoi oppia olemaan normaali ja tahtoi mahdollisten lastensakin olevan normaaleja. Hän ei aikonut hemmotella heitä piloille, mutta aikoi kuitenkin olla heidän elämässään enemmän läsnä, kuin hänen ja Celian vanhemmat olivat olleet. Sellaiseksi hän ei alentuisi. Lapset eivät olisi hänelle leikkikaluja tai näyttelyesineitä.
Cassin puheet tulevaisuudesta valuivat osittain Ephramin korvien ohi, mutta hän osasi arvata, mitä toinen sanoi kuullessaan osan. Hän ei itse ymmärtänyt ihmisiä, jotka tahtoivat kaiken ja saivatkin sen. Ephramille riitti soittaminen ja musiikki. Ja tietysti hän kaipasi paljon muutakin, mutta ei voisi ehkä koskaan saada puoliakaan siitä.

Kellonsoitto melkein kuin pelasti Ephramin. Cassin kanssa oli lopulta ollut ihan hauskaa, mutta ei kuitenkaan niin hauskaa, että sinne olisi tahtonut jäädä. Ephram nousi hitaasti ja nosti laukkunsa uudelleen olalleen. Hän vilkaisi Cassia, joka kysyi tämän seuraavasta tunnista ja vastasi:
"Äidinkieltä. Entä sinä?"
Ephram hymyili hieman. Ehkä hän saisi Cassista sellaisen kaverin, jolle saattoi ainakin moikata.

[loveliina]

Cassie oli valmiina lähtemään omille teilleen, mutta sitten kuuli toisen sanovan äidinkieltä. Hetken jo ajatellessaan onneissaan, että vihdoin pääsisi tästä kummallisesta tilanteesta pois Cass yllättyi todenteolla. Tällä itselläänkin oli äidinkieltä seuraavaksi. Erittäin hienoa.
"Aijaa, sit ollaan varmaan menos samalle tunnille?" tämä sanoi ja nosti huulilleen kohteliaan hymyn, vaikka olikin hieman pettynyt ettei päässyt tilannetta pakoon. "Mullakin on tosiaan äikkää. Ilmaisutaito kuulema liittyy siihen tosi vahvasti, ja siis ilmaisutaidon stipendi itseasiassa on englanti-stipendi. Mulla on kauheesti kaikkia erikoisia kursseja, joita en valitsis jos ei ois aivan ehdoton pakko. Mut jaa," tämä selitteli lämpimikseen. Cass mieluiten olisi käynyt vain englannin pakolliset peruskurssit, mutta erikoistaitonsa vuoksi oli tottakai kirjallisuudessa ja journalismissakin. Hullu maailma!

"Mennään varmaan samaa matkaa," tämä sanoi vielä ja työnsi tuolin pöydän alle. Yksi vaivaantunut kävely matka, ja yksi vaivaantunut oppitunti. Ei sen enempää. Sitten Cass olisi vapaa. Tai no vapaa ja vapaa, lähinnä vapaa menemään seuraavalle tunnilleen.
Ei Ephram vastenmielinen ollut, oli koulussa pahempiakin tapauksia, mutta homma pyöri vain niin kovin vaivaantuneesti, eikä keskustelu rullannut luonnollisesti.
Poika katsoi että toinen pyöri mukana ja lähti kävelemään sinne, missä luuli äidinkielen luokan löytyvän.
"Sehän on täällä päin, eikö olekkin?" tämä varmisti, mutta oli melko varma suuntavaistostaan. Äidinkielen luokassa kun oli tultu vietettyä useampikin tunti, ja se olikin yksi ainoita luokkia jotka Cass muisti suoralta kädeltä.

[Fairytaler]

[Jos me lopetetaan tää tähän ja jatketaan sieltä äidinkielen luokasta? : ) Jää tää ehkä vähän kesken, mutta toisaalta turha pitkittääkään. Mä voin vaikka alotella sen pelin nyt kumminkin?`]

[loveliina]

//jeps :----------)//